News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2011-02-16 IS, CBS:n toimittaja joukkoraiskattiin Kairossa

Started by rähmis, 16.02.2011, 07:51:29

Previous topic - Next topic

lynx

Tahrir-aukiolla kävi ja sieltä teki juttuja mm. Ylen Sanna Negus ja Ilta-Sanomien naistoimittaja, jonka nimeä en muista. Egyptologi Ulla Liikanen tuntui asuvan aukiolla parhaaseen aikaan www.twitter.com/ullaliikanen.


Ulla kuvaili, että piti levottomina aikoina yleisesti jotain huivia päässään, ettei erottunut joukosta ja liikkui tuttujen egyptiläismiesten joukossa.

Ottamatta nyt kantaa siihen, mihin kenelläkin on "oikeus" niin en kehottaisi blondia naista huomiota herättävän kuvausryhmän kanssa ilman paikallistuntemusta ja paikallista turvaa menemään kiihtyneessä tilassa olevien arabimielenosoittajien joukkoon kahta kättä heiluttaen. Sen sijaan juuri tuo yksittäisenä ihmisenä liikkuminen tutuissa paikoissa tuttujen ihmisten kanssa on ihan eri peli. Ihmisiä siellä kuitenkin on sielläkin, vaikka tuonkaan uutisen perusteella ei kyllä heti arvaisi. Sen verran...no jääköön sanomatta mitä meininkiä on.


Edit: lisätty linkki
Buhuu yhyy äitiiiiiii. Vittu sitä saa mitä tilaa, turha itkee niinku joku sivarihomo. - Suvaitsevainen henkilö Iltalehdessä edustaja Halla-ahon saamasta uhkailuviestistä

jmm

Väkijoukko huusi "juutalainen, juutalainen" samalla kun hakkasi häntä.

http://pajamasmedia.com/tatler/2011/02/16/latest-on-logan-assault-crowd-chanted-jew-jew/

En löytänyt tuolle väitteelle vielä luotettavaa lähdettä.

EDIT: Alkuperäinen NY Postin juttu: http://www.nypost.com/p/news/international/cbs_reporter_cairo_nightmare_pXiUVvhwIDdCrbD95ybD5N

Perustuu toistaiseksi tuntemattomaan lähteeseen.
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

P

Quote from: lynx on 16.02.2011, 21:35:03
Tahrir-aukiolla kävi ja sieltä teki juttuja mm. Ylen Sanna Negus ja Ilta-Sanomien naistoimittaja, jonka nimeä en muista. Egyptologi Ulla Liikanen tuntui asuvan aukiolla parhaaseen aikaan www.twitter.com/ullaliikanen.


Ulla kuvaili, että piti levottomina aikoina yleisesti jotain huivia päässään, ettei erottunut joukosta ja liikkui tuttujen egyptiläismiesten joukossa.

Ottamatta nyt kantaa siihen, mihin kenelläkin on "oikeus" niin en kehottaisi blondia naista huomiota herättävän kuvausryhmän kanssa ilman paikallistuntemusta ja paikallista turvaa menemään kiihtyneessä tilassa olevien arabimielenosoittajien joukkoon kahta kättä heiluttaen. Sen sijaan juuri tuo yksittäisenä ihmisenä liikkuminen tutuissa paikoissa tuttujen ihmisten kanssa on ihan eri peli. Ihmisiä siellä kuitenkin on sielläkin, vaikka tuonkaan uutisen perusteella ei kyllä heti arvaisi. Sen verran...no jääköön sanomatta mitä meininkiä on.


Edit: lisätty linkki

Tulevaisuutta siis Euroopassakin? Huivipäähän, säkki päälle ja huomaamaton liikkuminen kaupungilla. Muutama tuttu arabimies mukaan.  Way to go naiset. Lisää suvaitsevaisuutta, monmikulturismia ja muuttajia tuolta suunnalta.

Amsterdamissa  homot saavat turpiinsa marokkolais-"nuorilta" ja islamistit liimailevat "Gay free zone" -tarroja UK:ssa.. Hieno on tulevaisuus luvassa lapsillamme ja lastenlapsillamme. Kulttuurit vaan ovat "erilaisia", sitä pitää "ymmärtää". Meidän naisten ja seksuaalivähemmistöjen ja kaikkien muidenkin vähemmistöjen koskemattomuuden takaavaa kulttuuriamme ei sitten tarvitse ymmärtää, vaan  auttaa tuhoamaan se "suvaitsevaisuuden ja monikulturismin"- nimissä. Jippii.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Professori

Ikävä juttu, tapahtui siellä mitä tahansa, se kuitenkin oli ilmeisen vakavaa. Jos tästä jotain hyvää pitäisi löytää, niin ehkäpä joidenkin silmät taas avautuivat islamilaisen ja/tai arabialaisen kulttuurin eri puolista.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

P

Jos on 2-vuotiaan äiti ja toimittaja, haluatko levittää tapahtuneen koko maailman on tietoon. Sama on se syy, mikä estää raiskausten ilmoittamista poliisille ihan pienemmässäkin julkisuudessa. Nyt hän on loppuikänsä "se gangbängätty CBS-reportteri".

"

Most network higher-ups didn't even know how brutal the sexual assault was until a few minutes before the statement went out.

"We were surprised it stayed quiet" as long as it did, one source said.

Another source insisted that Logan was "involved in the process" of deciding whether to make her attack public, and ultimately understood why the statement had to be released.



"

But after she was assaulted, Logan went back to her hotel, and within two hours -- sometime late Friday and into early Saturday -- was flown out of Cairo on a chartered network jet, sources said.

She wasn't taken to a hospital in Egypt because the network didn't trust local security there, sources said.

And neither CBS nor Logan reported the crime to Egyptian authorities because they felt they couldn't trust them, either, the sources said. "The way things are there now, they would have ended up arresting her again," one source said.
"

Jos tosiaan islamistit pääsevät valtaan, niin Loganhan pidätettäisiin sharian-mukaisesti "irstailusta ja avioliiton ulkopuolisesta seksistä"..

Read more: http://www.nypost.com/p/news/international/cbs_reporter_cairo_nightmare_pXiUVvhwIDdCrbD95ybD5N#ixzz1E9iVClXx

Read more: http://www.nypost.com/p/news/international/cbs_reporter_cairo_nightmare_pXiUVvhwIDdCrbD95ybD5N#ixzz1E9hlw1D1[/i]"
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

lynx

Niin, no. Minulle tuon kulttuurin vastenmielisten ilmiöiden valuminen Eurooppaan ja niiden vastustaminen ajoissa on yksi syy olla täällä(kin) mukana. Omien arvojemme puolustaminen kuuluu meille ja jos emme sitä tee, ei sitä muukaan tee.

Eri asia kokonaan on, jos mennään sinne, niitten pelipaikoille, varsinkin keskelle levottomuuksia, jolloin vaarassa ovat miehet ja naiset, omat ja vieraat. Silloin saattaa kannattaa käyttää kyntömiehen (muijan?) järkeä.
Buhuu yhyy äitiiiiiii. Vittu sitä saa mitä tilaa, turha itkee niinku joku sivarihomo. - Suvaitsevainen henkilö Iltalehdessä edustaja Halla-ahon saamasta uhkailuviestistä

P

Quote from: Professori on 16.02.2011, 22:30:04
Ikävä juttu, tapahtui siellä mitä tahansa, se kuitenkin oli ilmeisen vakavaa. Jos tästä jotain hyvää pitäisi löytää, niin ehkäpä joidenkin silmät taas avautuivat islamilaisen ja/tai arabialaisen kulttuurin eri puolista.

Mutta sehän on rauhan uskonto, jos on Hämeen-Anttilaa ja kumppaneita uskominen? Taas yksittäissattumus 200 toimesta?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Aapo

Quote from: P on 16.02.2011, 22:30:42
Jos on 2-vuotiaan äiti ja toimittaja, haluatko levittää tapahtuneen koko maailman on tietoon. Sama on se syy, mikä estää raiskausten ilmoittamista poliisille ihan pienemmässäkin julkisuudessa. Nyt hän on loppuikänsä "se gangbängätty CBS-reportteri".

"
Another source insisted that Logan was "involved in the process" of deciding whether to make her attack public, and ultimately understood why the statement had to be released.



Muut uutistoimistot olivat jo päässeet tapauksen jäljille, joten CBS ja Logan päättivät uutisoida sen ennen muita.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

P

Quote from: lynx on 16.02.2011, 22:32:00
Niin, no. Minulle tuon kulttuurin vastenmielisten ilmiöiden valuminen Eurooppaan ja niiden vastustaminen ajoissa on yksi syy olla täällä(kin) mukana. Omien arvojemme puolustaminen kuuluu meille ja jos emme sitä tee, ei sitä muukaan tee.

Eri asia kokonaan on, jos mennään sinne, niitten pelipaikoille, varsinkin keskelle levottomuuksia, jolloin vaarassa ovat miehet ja naiset, omat ja vieraat. Silloin saattaa kannattaa käyttää kyntömiehen (muijan?) järkeä.

Mutta se järjenkäyttö on nykyään "rasismia". Siis jos ei pistetä naista raportoimaan tuolta, tai varoitetaan naisia Euroopassa varomaan ko. peräisiä voimavaroja, viitaten tilastoihin ko. peräisten "voimavarojen" moninkertaisesta yliedustuksesta raikausrikollisuudessa lännessä verrattuna osuuteensa väestössä?

Näiden faktojen toteamisesta saa helposti  Valtakunnansyyttäjän haastamaan käräjille "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan".

Kuka uskaltaa neuvoa maalaisjärkeä, kun se voi johtaa rasistikortin lätkimiseen päin naamaa, hiillostamiseen työpaikasta tai käräjille. Elämme mielenterveyden haastavassa tilanteessa.

Naisten pitäisi saada kulkea häiritsemättä aina ja kaikkialla pukeutuen kuten haluavat, joka oli mahdollista aikaisemmin.  Nyt toisella kädellä raahataan tilastojen valossa tähän uskonnollisten moraaliarvojensa perusteella sopeutumiskelvotonta porukkaa kivikautisten asenteiden maista ja vaaditaan ymmärtämään heidän ajatteluaan "monikulturismin nimissä". Samalla vaaditaan naisille jatkaa oikeuttaan kulkea rauhassa. Yhtälö on mahdoton.
Kaikesta sitten lopulta syytetään perunanenäperttiä. Jos Perunanenäpertti sitten toteaa yhtälön mahdottomuuden ääneen, niin päälle lätkyy vielä rasistikortti "hyviltä ihmisiltä".

Kaikkea ei voi saada todellisessa Maailmassa. Meidän pitää valita, kuten esi-isiemme. Ja se valinta voi maksaa. :-\
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: Aapo on 16.02.2011, 22:39:58
Quote from: P on 16.02.2011, 22:30:42
Jos on 2-vuotiaan äiti ja toimittaja, haluatko levittää tapahtuneen koko maailman on tietoon. Sama on se syy, mikä estää raiskausten ilmoittamista poliisille ihan pienemmässäkin julkisuudessa. Nyt hän on loppuikänsä "se gangbängätty CBS-reportteri".

"
Another source insisted that Logan was "involved in the process" of deciding whether to make her attack public, and ultimately understood why the statement had to be released.



Muut uutistoimistot olivat jo päässeet tapauksen jäljille, joten CBS ja Logan päättivät uutisoida sen ennen muita.
Kai osaan lukea englantia..
No shit Sherlock!
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Aapo

Quote from: P on 16.02.2011, 22:46:08
Kai osaan lukea englantia..
No shit Sherlock!

Ok, pahoittelut. Ymmärsin väärin. Luulin, että jollain tapaa paheksuit Loganin ulostuloa asiassa.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

CaptainNuiva

Tässä tulee taas mieleen tapaus Algeriasta vuonna yks ja kaks jolloin minulta tultiin kysymään lupaa ottaa nainen (Oli laivan talousapulainen,blondi) hetkeksi käyttöön.
Kysyjä intti kuin lupaa uudestaan ja uudestaan sekä perusteli pyyntöään sillä että käyttöaikaa ei tarvittaisi kuin 10 minuuttia.
Vaikka kuinka kysyjälle selitettiin että tapoihimme ei kuulu kenenkään käyttäminen, saati sellaisen suosiminen ja että tasa-arvo kuuluu tapoihimme, niin perustelut eivät kelvanneet vaan valittelu naisen tarpeesta jatkui.

Mielelläni olisin soinut että paikalla olisi ollut joukko mokuttajia seuraamassa tilannetta niin taatusti ainekin naispuolista olisi tullut sillä kertaa nuivaakin nuivempia.

Tässä kohden tietty mokuttaja saattaa sanoa että mahtuuhan sitä puhetta maailmaan ja nainen itse ei varmastikkaan ei olisi lupaa antanut jos sitä olisi kysytty mutta siinäpä se jutun juoni on että naiselta ei kysytä ja sitä eivät mokuttajat ymmärrä vaan selittävät sylki suusta roiskuen että monikulttiin kuuluu myös toisten arvostaminen.
Ei kuulu.
Monikulttiin kuuluu vain ryhmien omien arvojen seuraaminen/toteuttaminen eikä jonkun keksimien mokuvisoiden toteuttaminen ja siksi raiskaus tulee olemaan maasta riippumatta aina ja iankaikkisesti tiettyjen yhteisöjen jäsenten halujen toteuttamiskeino, väliin sitä nimitetään rangaistukseksi ja väliin omaisuuden käytöksi.
Aamen.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Henry

Tähän väliin voitaneen lainata merkitystutkija Vaula Norrenaa Hesarista... (2009)

QuoteHS: Ujoja miehiä muslimeissakin

   Saska Saarikoski ihmetteli (HS 30. 10.), miksi länsimaiset naiset ymmärtävät musliminaisten hunnuttamista ja antoi siihen naisilta kuulemansa selityksen: "Muslimimaissa naisille ei ole tarjolla miellyttävää huomiota, vaan huutoa, kourimista ja solvauksia." Länsimaissa kuulemma miehet ovat niin ujoja, etteivät oikein uskalla edes katsoa naista selvin päin.

   Mielestäni asia on päinvastoin. Olen ollut pitkiä aikoja myös muslimimaissa, varsinkin nuorena ja hemaisevana blondina, joten kokemusta on.

   Muslimimaissa miehet ovat ujoja eivätkä oikein uskalla katsoa naista. Ne, jotka uskaltavat vilkaista, saattavat syttyä salaa ihailevaan katseeseen ja mutista itsekseen "Helua, sokkar" – olet suloinen, ihana (kirjaimellisesti makea, sokeria). Naiset huudahtavat torilla tämän saman ääneen ja katsovat iloisesti silmiin.

   Sen sijaan kristityissä maissa, varsinkin Italiassa ja myös Suomessa – miehet saattavat käydä käsiksi, jankuttaa ja kulkea perässä kilometritolkulla, vaatia ja suorastaan koettaa ostaa naisen kehoa. Monet miehet suhtautuvat seksuaalisesti erittäin epäkunnioittavasti.

   Yksin matkustava nuori länsimainen nainen on seksuaalisesti turvallisimmillaan hindulaisissa, buddhalaisissa ja muslimimaissa.

   Kohteluun pätee sääntö "maassa maan tavalla". Jos muslimimaassa pukeutuu asiallisesti (ei sortseja kaupungilla) eikä katsele miehiä avoimesti, huomio annetaan hienovaraisesti ja sen voi halutessaan myös torjua tyylikkäästi. Kairolaisella bussipysäkillä mies seisoo viehättävän naisen vieressä, sanoo sitten: "Onpa kuuma päivä tänään." Nainen vastaa: "Ei minusta, aika viileä tuuli kuitenkin."

   VAULA NORRENA merkitystutkija

lynx

En uskalla ruveta minäkään arvailemaan miten turvallinen tai turvaton "muslimimaailma" on yksittäiselle länsimaiselle naiselle. Niitäkin on niin paljon erilaisia. Voisi kuvitella, että jos pyörii vaikka Dubaissa ostoksilla ei tarvitse kamalasti jännittää kun taas jossain Kairon takakujilla voi tulla äiti mieleen.

Enemmän niissä kuitenkin naisen käytökseen, vaatetukseen ja muuhun olemiseen noin keskimäärin kohdistuu rajoituksia kuin Euroopassa ja se on minusta olennaista, ettei päästetä tilannetta täällä pikku hiljaa hiipimään samanlaiseksi.

Nuo suomalaisnaiset, jotka ovat raportoineet Kairosta, ovat itse sinne menneet, asuneet ja tehneet työtä. Jos ovat oppineet miten siellä pärjää, niin asia on heidän omansa. Yksikään heistä ei tietääkseni ole vakituisessa työsuhteessa niihin välineisiin, joille raportoivat, joten kukaan ei heitä ole myöskään sinne pistänyt, vaan itse ovat menneet.

Itse olen huomannut vieraassa maassa asumisesta sen, että paikallisia ei miellä vähän ajan päästä enää yhtenäisenä massana, vaan rupeaa jo vähän arvioimaan pienempinä ryhminä/yksitellen, niin kuin paikallisetkin. Ikävä puoli maahanmuutossa on se, että kukaanhan ei filtteröi niitä kivoja Kemaleja tuossa rajalla, vaan mukaan tulee myös nämä televisiotoimittajien käsittelijät.

Erityisen perseellään ulkomaalaispolitiikassa mielestäni on se, miten vaikeaa väkivaltarikolliset on saada ulos tästä maasta takaisin sinne mistä tulivatkin.
Buhuu yhyy äitiiiiiii. Vittu sitä saa mitä tilaa, turha itkee niinku joku sivarihomo. - Suvaitsevainen henkilö Iltalehdessä edustaja Halla-ahon saamasta uhkailuviestistä

CaptainNuiva

Quote from: Henry on 16.02.2011, 23:46:44
Tähän väliin voitaneen lainata merkitystutkija Vaula Norrenaa Hesarista... (2009)

QuoteHS: Ujoja miehiä muslimeissakin

   Saska Saarikoski ihmetteli (HS 30. 10.), miksi länsimaiset naiset ymmärtävät musliminaisten hunnuttamista ja antoi siihen naisilta kuulemansa selityksen: "Muslimimaissa naisille ei ole tarjolla miellyttävää huomiota, vaan huutoa, kourimista ja solvauksia." Länsimaissa kuulemma miehet ovat niin ujoja, etteivät oikein uskalla edes katsoa naista selvin päin.

   Mielestäni asia on päinvastoin. Olen ollut pitkiä aikoja myös muslimimaissa, varsinkin nuorena ja hemaisevana blondina, joten kokemusta on.

   Muslimimaissa miehet ovat ujoja eivätkä oikein uskalla katsoa naista. Ne, jotka uskaltavat vilkaista, saattavat syttyä salaa ihailevaan katseeseen ja mutista itsekseen "Helua, sokkar" – olet suloinen, ihana (kirjaimellisesti makea, sokeria). Naiset huudahtavat torilla tämän saman ääneen ja katsovat iloisesti silmiin.

   Sen sijaan kristityissä maissa, varsinkin Italiassa ja myös Suomessa – miehet saattavat käydä käsiksi, jankuttaa ja kulkea perässä kilometritolkulla, vaatia ja suorastaan koettaa ostaa naisen kehoa. Monet miehet suhtautuvat seksuaalisesti erittäin epäkunnioittavasti.

   Yksin matkustava nuori länsimainen nainen on seksuaalisesti turvallisimmillaan hindulaisissa, buddhalaisissa ja muslimimaissa.

   Kohteluun pätee sääntö "maassa maan tavalla". Jos muslimimaassa pukeutuu asiallisesti (ei sortseja kaupungilla) eikä katsele miehiä avoimesti, huomio annetaan hienovaraisesti ja sen voi halutessaan myös torjua tyylikkäästi. Kairolaisella bussipysäkillä mies seisoo viehättävän naisen vieressä, sanoo sitten: "Onpa kuuma päivä tänään." Nainen vastaa: "Ei minusta, aika viileä tuuli kuitenkin."

   VAULA NORRENA merkitystutkija

Vaula taitaa tuossa kirjoittaa pikkaisen kaunisteltua totuutta.
Jos muslimimaa on erityisen turvallinen vaikkapa Suomeen nähden niin silloinhan esim.Afganistanin taikka Pakistanin talebaani-alueiden täytyisi olla viimoisen päälle turvallisia Vaulan tepastella hemaisevan blondina ympäriinsä...kuka uskoo,käsi ylös?
Vaula myös tavallaan esittää että maisssa missä raiskattua rangaistaan,tytöt luetaan omaisuudeksi joita myydään ja joita ei saa kouluttaa ja joissa happoa paiskotaan naisten naamoille, ovat turvallisa blondin tepastella ympäriinsä...Ei hemmetti sentään ;D

Vaula on myös ilmeisesti muslimimaissa käydessään ollut jatkuvasti jonkun sellaisen seurassa jonka katsotaan "Omistaneen" Vaulan, tämä vain ei ole huomannut olevansa jonkun omaisuutta.

Epäilemättä Suomessa, niin kuin muuallakin, riittää jossain määrin häiriköitä varsinkin kauniille naisille mutta jos tuo Vaulan kuvailema häiriköinti pitäsi paikkansa, näkisimme jatkuvasti ja joka puolella miehiä laahustamassa naisten perässä älämölöä pitäen sekä pyrkien kopeloimaan kuin viimeistä päivää.
Näemmekö?
Emme näe.
Vaula pukkaa satua.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

AIP

Jos itse yhtymiseen ei ryhdytty, niin annettujen kuvausten perusteella kuulostaa sekä joukkoraiskauksen että tapon yritykseltä. Varsinaisen raiskauksen puuttumisen korostaminen on hyvä Loganin itsensä kannalta, mutta ei kyllä vähennä sitä tosiasiaa, että asialla oli joukkovoimaan luottavien kuvottavien barbaarien joukko. Se, että pahoinpitelyn keskeyttäneen ryhmän toinen puoli muodostui egyptiläisnaisista kertoo siitä, miten nämä jossain ihmeellisessä moraalikäsityksessään olevat ihmiset suhtautuvat "omiin naisiinsa" silloin, kun kyse ei ole omista vaimoista eikä olla kotiseinien sisäpuolella. Eikös vain joku suomalainen heppoinen toimittajaneitikin pukeutunut kaapuun ja sydän lääpällään ihastellut sitä, miten muslimimiehen käytös muuttui kohteliaaksi heti kun tajusi, että puhutteli säkitettyä musliminaista. Tai ainakin kuvitteli puhuttelevansa.

Näiden taistelukenttien veteraanitoimittajien uhkarohkeus herättää oikeastaan jonkinlaista salaista ihailua. Tiedon täytyy olla vapaata, ja kukapa muu sen noilta ongelmavyöhykkeiltä vapauttaisi (paitsi tietysti paikalliset itse, jos niin haluavat). Ei ainakaan sellainen kotimainen keskiverto nimimerkin takaa kirjoitteleva sanomalehtinyhverö. Nimimerkillä tarkoitan tietysti sellaista nimeä, joka on nyhverön syntymätodistukseen kirjattu. Nimimerkki on mikä tahansa sellainen nimi, jonka kautta pyritään tarkoituksella luomaan jonkinlaista mielikuvaa, eikä oman nimen käyttö eroa tässä tilanteessa keksityn nimen käytöstä mitenkään. Hah! Siitäs saivat.

Quote from: rähmis on 16.02.2011, 07:51:29
Hyökkäys tapahtui Kairossa Tahrir-aukion tienoilla viime perjantaina, kun Egyptin presidentti Hosni Mubarak jo oli ilmoittanut eroavansa tehtävästä. Tahririn voitonjuhlasta raportoinut Logan, hänen kuvausryhmänsä ja turvamiehensä joutuivat yhtäkkiä "vaarallisen aineksen ympäröimäksi juhlinnan keskellä", CBS kertoi.

sekä

Quote from: Vatipää IltaSuomi24:ssäIkävä juttu, mutta niin kuin edellä on jo mainittu.. Blondi, hyvännäköinen, amerikkalainen, ei huntua ym. ja tuhansien villisti amerikkaa vastaan mieltään osoittavien joukossa...

Läskivoinnit omiani. Oliko Hosni Mubarak yhdysvaltain presidentti? Luulin että se on Obama. Miten helvetin pihalla voi tällainen kaksois- ja kolmoispistesyndrooma -nimisistä kansantaudeista kärsivä ihminen olla? Minkälaista ennakkoluuloa osoittaa se käsitys, että ainoat lähi-idän hornankattilassa syntyvät massakokoontumiset perustuvat Yhdysvaltainvastaisiin mielenosoituksiin, jotka muuten hyvin pitkälti liittyvät sekä arabien meidän ongelmat on muiden syytä -psykologiaan että siihen, että Yhdysvallat on tukenut sekä lähi-idän öljyliittolaisiaan että Israelia ja vetänyt höyryjyrällä Irakin yli, ilmeisen harmistuneena siitä, että oma vanha suojatti alkoi vittuilla takaisin. Nämä jälkimmäiset syyt tosin ovat sellaisia, että niitä eivät älyä käyttää kuin poliitikot.

Persa eli perusarabialainen - jonka käytös on tietysti koulutuksen puutteen ja alipalkatun työn syytä, niinhän aina pitäisi olla perustämän ja perustuon kohdalla - ymmärtää vain, että Yhdysvaltoja ja mielikuvituksellisia "imperialisteja" vastaan pitää nostaa äbälöitä ja wäbälöitä. Hei! Vähän niinkuin rasismia vastaan Suomessa! Vain palavat nazifaziztiliput puuttuvat.

far angst

Quote from: CaptainNuiva on 17.02.2011, 01:44:27
Vaula taitaa tuossa kirjoittaa pikkaisen kaunisteltua totuutta.
Jos muslimimaa on erityisen turvallinen vaikkapa Suomeen nähden niin silloinhan esim.Afganistanin taikka Pakistanin talebaani-alueiden täytyisi olla viimoisen päälle turvallisia Vaulan tepastella hemaisevan blondina ympäriinsä...kuka uskoo,käsi ylös?
Vaula myös tavallaan esittää että maisssa missä raiskattua rangaistaan,tytöt luetaan omaisuudeksi joita myydään ja joita ei saa kouluttaa ja joissa happoa paiskotaan naisten naamoille, ovat turvallisa blondin tepastella ympäriinsä...Ei hemmetti sentään ;D

Vaula on myös ilmeisesti muslimimaissa käydessään ollut jatkuvasti jonkun sellaisen seurassa jonka katsotaan "Omistaneen" Vaulan, tämä vain ei ole huomannut olevansa jonkun omaisuutta.

Epäilemättä Suomessa, niin kuin muuallakin, riittää jossain määrin häiriköitä varsinkin kauniille naisille mutta jos tuo Vaulan kuvailema häiriköinti pitäsi paikkansa, näkisimme jatkuvasti ja joka puolella miehiä laahustamassa naisten perässä älämölöä pitäen sekä pyrkien kopeloimaan kuin viimeistä päivää.
Näemmekö?
Emme näe.
Vaula pukkaa satua.

Olen asunut varsin monessa muslimimaassa Afrikassa ja Aasiassa.  Niissä oli tapana, että kun ferenghi-naiset (kristityt) lähtivät ostoksille, he menivät aina, poikkeuksetta, ryhmänä ja mukana - lauman omistajina - oli pari riskimpää ferenghi-miestä.  Nämä saattokeikat olivat aivan normaaleja päivittäisiä rutiineja ja niiden syy oli, etteivät länsimaiset naiset tunteneet oloaan turvalliseksi ilman saattajaa.  Kaikenlaista kähmintää ja väkijoukossa pivoilua tapahtui aina ellei ollut saattajaa mukana.  Kaikkein viimeiseksi he koskaan matkustivat busseissa.  Jotkut ihanteellisimmat sinisilmät tätä alkuun yrittivät, mutta käytäntö varsin nopeasti muutti mielipiteet, asenteet ja rutiinit.

Turisti muuttuu rasist realistiksi viikossa, tyhmimmät kahdessa.

Kaikkein paras ja vapain muslimiyhteiskunta naisten kannalta oli Iran shaahin aikaan.  Se muutenkin oli paras kaikista kokemistani muslimyhteiskunnista.

Kymmenvuotisien kokemuksieni nojalla merkitystutkija Vaula Norrena puhuu niinkuin haluaisi asioiden olevan. 

Minustä merkitystutkija yksinkertaisesti valehtelee.
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

L. Brander

QuoteKohteluun pätee sääntö "maassa maan tavalla".

Vaula on ymmärtänyt jotain olennaista.

LB
Dystooppinen salamasota

M.K.Korpela

Tässä mainittiin nuo 20 sotilasta, jotka tulivat pelastamaan Loganin. Minä en usko tätä, vaan totean että soltut ovat varmasti nähneet mitä on käynnissä jo pidemmän aikaa ja ovat odottaneet että tulee "valmista".
M.K.Korpela ratsastaa.
DO NOT LOOK AT LASER WITH THE REMAINING EYE
YLLÄRI !

JR

Minä taas en usko pelastamaan tulleisiin naisiin, aika päälleliimatun oloista.

Snuiva

QuoteHS: Vaula Norrena Ujoja miehiä muslimeissakin

   Saska Saarikoski ihmetteli (HS 30. 10.), miksi länsimaiset naiset ymmärtävät musliminaisten hunnuttamista ja antoi siihen naisilta kuulemansa selityksen: "Muslimimaissa naisille ei ole tarjolla miellyttävää huomiota, vaan huutoa, kourimista ja solvauksia." Länsimaissa kuulemma miehet ovat niin ujoja, etteivät oikein uskalla edes katsoa naista selvin päin.

   Mielestäni asia on päinvastoin. Olen ollut pitkiä aikoja myös muslimimaissa, varsinkin nuorena ja hemaisevana blondina, joten kokemusta on.

   Muslimimaissa miehet ovat ujoja eivätkä oikein uskalla katsoa naista. Ne, jotka uskaltavat vilkaista, saattavat syttyä salaa ihailevaan katseeseen ja mutista itsekseen "Helua, sokkar" – olet suloinen, ihana (kirjaimellisesti makea, sokeria). Naiset huudahtavat torilla tämän saman ääneen ja katsovat iloisesti silmiin.

   Sen sijaan kristityissä maissa, varsinkin Italiassa ja myös Suomessa – miehet saattavat käydä käsiksi, jankuttaa ja kulkea perässä kilometritolkulla, vaatia ja suorastaan koettaa ostaa naisen kehoa. Monet miehet suhtautuvat seksuaalisesti erittäin epäkunnioittavasti.

   Yksin matkustava nuori länsimainen nainen on seksuaalisesti turvallisimmillaan hindulaisissa, buddhalaisissa ja muslimimaissa.

   Kohteluun pätee sääntö "maassa maan tavalla". Jos muslimimaassa pukeutuu asiallisesti (ei sortseja kaupungilla) eikä katsele miehiä avoimesti, huomio annetaan hienovaraisesti ja sen voi halutessaan myös torjua tyylikkäästi. Kairolaisella bussipysäkillä mies seisoo viehättävän naisen vieressä, sanoo sitten: "Onpa kuuma päivä tänään." Nainen vastaa: "Ei minusta, aika viileä tuuli kuitenkin."

   VAULA NORRENA merkitystutkija

Aika huonosti tutkija on tutkinut.

UNHCR

QuoteEgypt: Are attitudes to rape beginning to change?

...CAIRO, 19 February 2008 (IRIN) - Egypt was scandalised last summer when an 11-year-old girl named Hend Farghali was allegedly raped by a 21-year-old man. Petrified, the girl did not tell anyone until she was five months pregnant...

The statistics

Hend is one of 20,000 women or girls raped every year, according to Egypt's Interior Ministry, a figure which implies that an average of about 55 women are raped every day. However, owing to the fear of social disgrace, victims are reluctant to report cases, and experts say the number may be much higher.

"If the Ministry of the Interior gets 20,000 then you should multiply it by 10," said Engy Ghozlan of the Egyptian Centre for Women's Rights (ECWR) anti-harassment campaign.

"It's hard to tell [exactly how many women are raped] because there aren't a lot of statistics. Most people won't come out and say it happened because culturally it is not accepted."

Harassment across Arab world drives women inside

QuoteCAIRO (AP) — The sexual harassment of women in the streets, schools and work places of the Arab World is driving them to cover up and confine themselves to their homes, said activists at the first-ever regional conference addressing the once taboo topic.

...As many as 90% of Yemeni women say they have been harassed, while in Egypt, out of a sample of 1,000, 83% reported being verbally or physically abused

A study in Lebanon reported that more than 30% of women said they had been harassed there...

...In Syria, men from traditional homes go shopping in the market place instead of female family members to spare them harassment..

...But even in Yemen, where nearly all women are covered from head to toe, activist Amal Basha said 90% of women in a published study she conducted reported harassment...

...In Saudi Arabia, another country where women cover themselves completely and are nearly totally segregated from men in public life, women report harassment as well, according to Saudi activist Majid al-Eissa...

Sukulaiseni perhe on hänen työnsä takia asunut vuosien varrella vuoden saudeissa, dubaissa, libanonissa ja egyptissä. Perheen naispuolisia on koitettu ostaa useampaan otteeseen, on tarjottu 1000 kamelia, bemaria 2 kiloa kultaa yms. Neuvotteluja ei koskaan tuntunut haittaavan se että kerrottu kaupanteon olevan mahdotonta. Ovat yleensä olleet pukeutuneena maan tapoihin kuuluviin säkkeihin. Länsimaisten asuinsijoilla on ollut aina raskaasti aseistetut vartiat.

Quote from: M.K.Korpela on 17.02.2011, 10:25:12
Tässä mainittiin nuo 20 sotilasta, jotka tulivat pelastamaan Loganin. Minä en usko tätä, vaan totean että soltut ovat varmasti nähneet mitä on käynnissä jo pidemmän aikaa ja ovat odottaneet että tulee "valmista".

Meneppä ihmisiä täynnä olevalle torille ja koita katsoa mitä torin toisella puolella tapahtuu. Nyt ei tarkoiteta paskakönkäänkurun toria jossa on 20 ihmistä vaan sellaista jossa palloilee edes se tuhannen henkeä.

Quote from: JR on 17.02.2011, 10:44:45
Minä taas en usko pelastamaan tulleisiin naisiin, aika päälleliimatun oloista.

Naiset ovat tuollapäin ainoat jotka koittavat saada apua paikalle länsimaalaisille jos jotain tapahtuu. Jostain oudosta syystä he tuntevat sympatiaa jos mieslaumat alkavat ahdistelemaan. Poikkeuksiakin varmasti löytyy.

Titus


Daily mail jatkouutisoi tapahtuneesta ja painottaa, ettei sattuma ilmeisimminkään ollut raiskaus:

Miss Logan was attacked after becoming separated from her TV crew as she reported on the resignation of Egyptian president Hosni Mubarak. She had to be rescued by a group of women and up to 20 Egyptian soldiers.

The assault lasted for up to half an hour, but was not thought to be a rape.

Read more: http://www.dailymail.co.uk/news/article-1357803/Lara-Logan-attack-Former-GMTV-reporter-leaves-hospital-Cairo-mob-sex-assault.html#ixzz1ED6WkzJR
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1357803/Lara-Logan-attack-Former-GMTV-reporter-leaves-hospital-Cairo-mob-sex-assault.html

Saman lehden eri sivulla on toinen valokuva "juuri ennen kun se tapahtui" joka on otettu päivällä eri vaatteissa ja koruissa kuin ym uutisen samalla maininnalla oleva kuva.

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1357751/Lara-Logan-ordeal-Female-war-correspondent-exposes-life-line.html

selvennykseksi pahimmille kiihkoilijoille, niin en puolustele ketään vaan kuulutan edes hieman mediakriittisyyttä ennen juttuun mukaan hyppäämistä.



:flowerhat:
that's a bingo!

AIP

Quote from: Titus on 17.02.2011, 12:28:23
selvennykseksi pahimmille kiihkoilijoille, niin en puolustele ketään vaan kuulutan edes hieman mediakriittisyyttä ennen juttuun mukaan hyppäämistä.

Itselleni on jäänyt valikoivan lukutaitoni ansiosta tästä ketjusta sellainen maku suuhun, että tuon epäraiskausväitteen esittämiseen on suhtauduttu nimen omaan kriittisesti. Varmuudenhan saisi lukemalla ketjun uudestaan, mutta piru vieköön, jos aikoisin niin tehdä. ;D

Tuon raiskausaikomuksen puuttumisväitteen jankkaamista pitäisin jonkinlaisena mediakonsensuksena toimittajan kunnian suojelemiseksi. Toisaalta en pidä myöskään mahdottomana, että kyseessä on se perinteinen etnojoukon valkopesu, jota olemme tottuneet näkemään. Ihmettelisin, jos yhdelläkään villiintyneen kaksisataapäisen miesjoukon jäsenellä ei olisi ollut intoa kastaa veitikkaa vetiseen paikkaan, mutta olemmehan toisaalta mahtavasta Internetistä nähneet kuvasarjoja, joissa vastaavat joukot tyytyvät jakamaan oikeutta pelkästään häpäisemällä naisen riisumalla naisen paikat nähtäville samalla kun hakkaavat naisen kuoliaaksi silloin, kun kyse on heidän omistaan. Taas alkoi kuvottamaan.

Astbury

Quote from: Pate on 16.02.2011, 10:46:43
Se siitä islamilaisesta demokratiasta jota lännessä peräänkuulutetaan.
Älä nyt, eihän demokratia nyt mitään naisten oikeuksia takaa.
Ja onhan se nyt hemmetti hienompaa joukkoraiskata vääräuskoisia demokratiassa
kuin diktatuurissa. Kyllä tämä on iso askel joukkoraiskaukselle.

Vouti

Merkitystutkija Vaula Norrenalle ujoista miehistä;

Quote from: Reliance of Traveller
LOOKING AT MEMBERS OF THE OPPOSITTE SEX

m2.3 It is unlawful for a man to look at a woman who is not his wife or one of his unmarriageable kin (def: m6.1) (O : there being no difference in this between the face and hands or some other part of a woman (N: if it is uncovered), though part excludes her voice, which is not unlawful to listen to as long as a temptation is unlikely. Allah Most High says,

"Tell believers to lower their gaze" (Koran 24 : 30).

Tavallaan ymmärrän kyllä Vaulaa; tämähän on militantin vasemmistofeministin unelma; miehet eivät edes saa katsoa naisia "sillä silmällä".

       - Vouti


Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun. -Augustin Ehrensvärd

MaisteriT

Quote from: Titus on 17.02.2011, 12:28:23
The assault lasted for up to half an hour, but was not thought to be a rape.

Mutta oliko se vakavampaa vai vähemmän vakavaa kuin raiskaus, siinäpä jatkokysymys. Logan on niin häväisty, että hän ei kerro.
AL: Jussi Halla-Aho (kuvassa) poseeraa tässä arkistokuvassa virallisesti puvussa. Tiistaina hänet nähtiin eduskunnassa rennoissa kesävaatteissa.

ikuturso

Olisi pitänyt Loganinkin vain lukea Vaulan tekstiä ennen Egyptiin menoa. Kun herrat alkoivat lähestyä, tämän olisi pitänyt vain sanoa että "puhaltaapas viileä tuuli", niin herrat olisivat osanneet jättää tämän rauhaan.

QuoteKohteluun pätee sääntö "maassa maan tavalla". Jos muslimimaassa pukeutuu asiallisesti (ei sortseja kaupungilla) eikä katsele miehiä avoimesti, huomio annetaan hienovaraisesti ja sen voi halutessaan myös torjua tyylikkäästi. Kairolaisella bussipysäkillä mies seisoo viehättävän naisen vieressä, sanoo sitten: "Onpa kuuma päivä tänään." Nainen vastaa: "Ei minusta, aika viileä tuuli kuitenkin."

    VAULA NORRENA merkitystutkija


-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Simo Hankaniemi

Raiskaus mikä raiskaus. Mitä muuta sillä porukalla saattoi olla tavoitteena? Jos ne olisivat halunneet ensisijaisesti tappaa, niin se olisi onnistunut puolen tunnin aikana.

blackbird

BBC:n artikkelissa Lara Loganiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyökkäyksestä Kairossa löytyy lista suositelluista varotoimista raiskauksen ehkäisemiseksi vaaravyöhykkeillä.

Artikkelissa myös mainitaan, että naistoimittajien raiskaukset ovat luultavasti yleisiä tietyissä maissa, mutta niitä ei uskalleta raportoida häpeän ja mahdollisen kotiinlähettämisen pelossa (freelancerienkin tulee tienata).

Joissakin maissa lehdistöllä on rooli neutraalina osapuolena, joka raportoi ja tiedottaa tapahtumista, ja Punainen Risti ja monet muut hyväntekeväisyysjärjestöt koetaan myös arvokkaiksi auttajiksi. Ja joissakin maissa tällaisella ei ole näytä olevan mitään arvoa, vaan naisen voi raiskata ja mukiloida miten haluaa kunhan vain tilaisuus on sille otollinen (väkijoukossa, hotelliin tunkeutumalla...).


Quote
    * Wear a sturdy belt
    * Don't wear a ponytail or necklace that can be grabbed
    * Buy a door alarm for use in hotels
    * Don't take hotel rooms with balconies or easily accessible windows
    * Keep a can of deodorant by the bed
    * Move furniture in front of hotel room doors
    * Don't drink alcohol alone with men, particularly in the Middle East
    * Carry a rape whistle
    * Take male colleagues with you in volatile situations
    * Tell an assailant that you are pregnant, HIV positive or menstruating
    * Urinate, vomit or defecate on yourself

Ja vinkit suomennettuna:

* Käytä tukevaa vyötä
* Älä laita hiuksiasi poninhännälle tai käytä kaulakoruja, joista voi tarttua kiinni
* Osta ovihälytyslaite hotellihuoneeseesi
* Älä ota hotellihuonetta, jossa on parveke tai ikkunoita, joista pääsee helposti sisälle
* Pidä suihkedeodoranttia vuoteen vieressä
* Siirrä huonekaluja hotellihuoneen oven eteen
* Älä juo alkoholia yksin miesten kanssa, erityisesti Lähi-idässä
* Kanna mukanasi raiskaushälytyspilliä
* Ota miespuolisia kollegoja mukaasi mennessäsi epävarmoihin tilanteisiin
* Kerro hyökkääjälle että olet raskaana, HIV-positiivinen tai että sinulla on kuukautiset
* Virtsaa, oksenna tai ulosta päällesi

ElenaDaylights

Tuo listaus osoittaa puhtaasti, kuinka kuvottava mieskulttuuri siellä väijyy. Ja sitten oletetaan että ne pystyisivät maahanmuuttajina sivistykseen? No way
hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!