Monikulttuurisuus: kaksiselitteinen sana

[gloaming]

http://evans-experientialism.freewebspace.com/laroucheonh2.htm

[Sikanez]

Voisiko tuonm edellisen Anti-Utopistin viestin tai sen kopion laittaa paikkan, missä se ei ajan mittaan hautaudu uudempien viestien alle?

Löytyy osastolta Suositeltavaa luettavaa sticky-ketjuna otsikolla Antiutopistin kootut.

[Maastamuuttaja]

Eleganttia teoriaa. Mutta: miten perustellen alamme siirtää väkeä alkuperäisille asuinsijoilleen, joka on yhä lisääntyvässä määrin (sic!) kantaväestön elinehto?

[Anti-Utopisti]

Vastoin aiempaa käsitystäni vaikuttaa siltä, että ne vasemmistolaisuuden uskontomaiset piirteet, joista olen kirjoittanut ketjun edellisissä viesteissäni, eivät kehittyneetkään vasta 1900-luvun edetessä vaan olivat mukana työväenliikkeessä jo 1800-luvulta asti kunkin maan erityispiirteiden pohjalta. Seuraava konferenssiraportti on erinomaisen valaiseva tässä suhteessa:

"Hänen lähtökohtanaan oli havainto, että läntiseen modernisoitumiseen kuuluvassa sekularisoitumisprosessissa uskonnollisuudesta omaksuttiin maallisen alueelle mm. kieleen, symboleihin ja rituaaleihin liittyviä muotoja sekä yksittäisiin ajatusmuotoihin ja historialliseen ajatteluun liittyviä sisältöjä. Tämä koski joko tietoisesti tai tiedostamatta myös eurooppalaisia työväenliikkeitä.
...
Sosialidemokratia ryhtyi täyttämään tarpeita, joihin oli haettu vastauksia uskonnosta (vapauttajahahmot, tarve uskoon, itsetietämykseen ja todellisuuskuvaan, integraatiotarpeet jne.).
...
Hän totesi, etteivät antiklerikalismi ja vapaa-ajattelun leviäminen merkinneet rituaalien ja symbolismin katoamista työväenliikkeestä varsinkaan katolisen tradition dominoimassa maassa. Verbruggen löysi sosialisteilta monia uskonnollisperäisiä myyttejä: myytit varhaiskristittyjen elämäntavasta, Eedenin puutarhasta ja tulevasta messiaasta kuvasivat sosialistien menneisyyden ja tulevaisuuden näkymiä.
...
Bruno Groppo täydensi keskustelua huomauttamalla, että Espanjan sisällissodalla oli oma vaikutuksensa kansainvälisen työväenliikkeen symboleihin."

lähde: Pirjo Kaihovaara: Rituaalit, myytit ja symbolit - Työväenliike uskonnon ja populaarikulttuurin välissä

http://www.helsinki.fi/jarj/thpts/linz.html


[email protected]

[Anti-Utopisti]

Onnistuin jälleen löytämään erittäin kiinnostavaa lisätietoa siitä, miksi monikultturismi saavutti niin valtaisan suosion juuri 1980-luvun loppupuoliskolta alkaen:

"Multicultural education can be traced historically to the Civil Rights Movement. African-American scholars and educators, working in conjunction with the Civil Rights Movement as a whole, provided much of the leadership of multicultural education.
...
Multicultural education frames inequality in terms of institutionalized oppression and reconfigures the families, and communities of oppressed groups as sources of strength. By the early 1980s, this formulation was turned on its head in the dominant discourse about education. Discussions about education were framed mainly in terms of how to enable the United States to maintain international supremacy in the Cold War and the "trade war." The early 1980s saw a wave of educational reform reports, beginning with the National Commission of Excellence in Education, A Nation at Risk (1983).
...
Nevertheless, by 1985 demographic data reports were informing educators and the general public that people of color would become the majority during the 21st century, and multicultural education received renewed attention."

Lähde: Christine Sleeter & Peter McLaren: Origins of Multiculturalism

http://www.rethinkingschools.org/archive/15_01/Himu151.shtml

Eli ilmeisesti monikulttuurisuustutkimuksen ja monikultturismin räjähdys länsimaissa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa perustui voimamomenttiin, joka syntyi erityisesti Yhdysvalloissa heti sen jälkeen, kun 1980-luvulla ilmestyneet väestöennusteet WASP-väestön prosenttiosuuden tulevasta romahtamisesta 2000-luvulla saivat sikäläiset poliittiset päättäjät pohtimaan uudelleen Yhdysvaltain toivottavaa yhteiskuntamallia.

Pahaksi onneksi nämä yhdysvaltalaiset päättäjät haksahtivat eri vaihtoehdoista nimen omaan etnisten vähemmistöjen yhteiskunnallisesta heräämisestä 1960-luvulla virinneeseen monikulttuuriseen kasvatustieteeseen pohtiessaan sitä, millaista kansalaisuskontoa kannattaisi tuputtaa koululapsille varauduttaessa 2000-luvulla muuttuvaan etniseen tilanteeseen. Jos tämä selitysmalli pitää paikkansa, niin vastoin monien maahanmuuttokriitikoiden aiempia olettamuksia Neuvostoliiton romahdus 1980-luvun lopussa ei kai liitykään juuri mitenkään siihen, että monikultturismi rupesi juuri silloin kiinnostamaan länsimaiden vasemmistoa, vaan toinen samanaikainen tapahtuma eli Yhdysvaltain väestöennusteet ja niiden visio monietnistyvästä yhteiskunnasta olivat ehkäpä paljon tärkeämpi syy vedotessaan vasemmiston perinteiseen kansalaisoikeustaisteluviettiin ja apokalyptiseen radikalismiin.

"In a fairly standard line of interpretation, several commentators suggest that the key to multiculturalism in America is to be found in its intellectual history. Thus, multiculturalism is said to have been "influenced, at least indirectly, by the anthropological concept of culture." Or more commonly, as Christine Sleeter has pointed out, critics of multicultural education, especially on the right, tend to confuse it with whatever "postmodemist" influences may be linked to it. But such interpretations are misleading in a number of ways. The original and most important source of arguments for "multiculturalism" in the United States is to be found in the world of multicultural education, but American multicultural education is best understood in terms of its political origins and its moral and political aspirations, and not as an offshoot of contemporary philosophical trends. While it is true that in the. 1990s a merger of sorts between multicultural education and postmodernist theory does seem to have begun to take place, still, it is political history rather than intellectual history that provides the key to what is truly important."

Lähde: Thomas F. Powers: Postmodernism and James A. Banks's Multiculturalism: The Limits of Intellectual History

http://www3.interscience.wiley.com/journal/118940186/abstract

Tämän artikkelin pohjalta havaitsemme, että Internetissä usein esitetyt salaliittoteoriat esimerkiksi siitä, että monikultturismin aatehistorialliset juuret olisivat suoraan peräisin postmodernismista tai Frankfurtin koulukunnan kriittisestä teoriasta, ovat virheellisiä, koska monikultturismia ei kai voida ymmärtää minkään erillisen filosofisen teoria-avaruuden ideoina vaan päin vastoin monikultturismi on läheisesti linkittynyt 1960-luvulla syntyneeseen radikaaliliikkeeseen, jolloinka sitä voidaan ehkäpä ymmärtää ainoastaan tämän radikaaliliikkeen alakulttuurin historiallisessa kontekstissa.

Entä millainen tämä 1960-luvun radikaaliliike sitten on ja miten se tarkkaan ottaen liittyy monikulttuurisen kasvatustieteen historialliseen syntyprosessiin ja kehitykseen? Tähän kysymykseen täytyy löytyä vastaus, tai muuten spekulaationi yllä ovat epäuskottavia. Tarkempia historiallisia faktoja selvästikin kaivataan.

Kun jonkin aikaa etsiskelin Googlella, niin löytyihän se kaivattu vastaus historiallisine faktoineen aivan erinomaisen artikkelin muodossa, jonka on kirjoittanut eräs monikulttuurisen kasvatustieteen syntyprosessiin itsekin osallistunut 1960-lukulainen vähemmistöaktivisti. Tämä artikkeli sisältää siis harvinaista ensimmäisen käden tietoa monikultturismin alkujuurista:

"James Banks' research came on the heels of a militant ground swell of discontent from all corners of U.S. society in the late 60's and early 70's. Powerful militant sectors of the civil rights movements such as the Black Militant Movement, which identified more with Malcolm X and the more militant King, the Chicano Movement, parts of the labor movement, the national liberation movements, the Women's Movement the Native American Movements and the Pan Asian movement in particular, demanded their rights. These movements together with the anti-Vietnam war movement signaled a critical mass rejection of many of the ideals and societal goals that were encased in the modernity paradigm. Their call was not only to reform the system but to change the inner nature of a racist and imperialist system. Some of the more militant factions were in fact calling for the overthrow of the system and its replacement by a socialist government (Zinn,2003; Sleeter, in press)."

Lähde: Roberto Flores: Multiculturalism or Critical Multiculturalism

http://inmotionmagazine.com/auto/multi_3.html

Yllä lihavoidut kohdat tukevat aiempia olettamuksiani siitä, että vähemmistöjen yhteiskunnallisessa heräämisessä 1960-luvun Yhdysvalloissa oli kyseessä nimen omaan kapinointi (ellei jopa sukupolvikapina) vallitsevaa yhteiskuntamallia (ns. oranssia meemiä) vastaan. Kysymys ei siis ollut 1960-luvulla enää vanhanmallisen liberalismin sananmukaisen tasa-arvon vaatimuksesta vaan nimen omaan mytologiapohjaisesta utopistisesta radikalismista, jonka henki on tietenkin jäänyt elämään 1960-luvulla syntyneeseen alakulttuuriin ja sen innoittamiin ajatusrakennelmiin kuten esimerkiksi monikulttuuriseen kasvatustieteeseen:

"The historical roots of multicultural education lie in the civil rights movements of various historically oppressed groups. Many trace the history of multicultural education back to the social action of African Americans and other people of color who challenged discriminatory practices in public institutions during the civil rights struggles of the 1960s (Banks, 1989; Davidman & Davidman, 1997). Among those institutions specifically targeted were educational institutions, which were among the most oppressive and hostile to the ideals of racial equality. Activists, community leaders, and parents called for curricular reform and insisted on a reexamination of hiring practices. Both, they demanded, should be more consistent with the racial diversity in the country.

In the late 1960s and early 1970s, the women's rights movement joined this push for education reform. Women's rights groups challenged inequities in employment and educational opportunities as well as income, identifying education as a primary contributing factor in institutionalized and systemic sexism. Feminist scholars and other women activists, like groups of color before them, insisted on curricula more inclusive of their histories and experiences. They challenged the discrepancy low number of female administrators relative to the percentage of female teachers (Banks, 1989)."

Lähde: Paul C. Gorski: A Brief History of Multicultural Education

http://www.edchange.org/multicultural/papers/edchange_history.html

Kannattaa pistää merkille erityisesti ilmaukset "historically oppressed groups" ja "oppressive and hostile to the ideals of racial equality". Nämä purnauksen aiheet valkoisten harjoittamasta sorrosta ja rasismista värillisiä vähemmistöjä kohtaan saattaisivat ansaita ehkäpä tukea myös tavisten maalaisjärkeen pohjautuvalta oikeustajulta, JOS ne perustuisivat johonkin rationaaliseen epistemologiaan. Valitettavasti kyseessä on kuitenkin sanoille erityismerkityksiä antava sortoretoriikka, joka perustuu rationaalisuuden sijasta 1960-luvulla kehitettyyn radikaaliin mytologiaan (tarkemmin sanoen sortomytologiaan), joka ei liene kyseisen alakulttuurin ulkopuolisten ymmärrettävissä pelkällä taviksen maalaisjärjellä. Juuri tämä 1960-lukulainen sortomytologia lienee kyseessä silloinkin, kun Suomen poliittinen eliitti, älymystö ja tiedostava lehdistö aina säännöllisin väliajoin päättävät syyllistää suomalaisia taviksia "orjalaivojen tervasta" ja muusta kuvitteellisesta sorrosta.

Vuosilukujen ja aatehistoriallisen taustan lisäksi olisi hyvä saada faktatietoa myös niistä guruista, jotka ovat vaikuttaneet monikulttuurisen kasvatustieteen kehitykseen. Ja löytyihän Googlella jopa ranking-lista tällaisista guruista:

26 James Banks
23 Sonia Nieto
18 Paulo Freire
18 Gloria Ladson-Billings
13 bell hooks
12 Christine Sleeter
6 Geneva Gay
6 Paul Gorski
6 Beverly Daniel Tatum
5 Lisa Delpit
4 Bill Ayers
4 Carl Grant
3 Henry Giroux
3 Tim Wise

Lähde: Multicultural Teacher Educator Survey: Scholars of influence as identified by participants (n=76) of the 2009 Multicultural Teacher Educator Survey, listed in order of the number of times they were identified

http://www.edchange.org/survey/scholars.html

Esitän hypoteesin, että monikultturismi on ollut erityisen vahingollista siksi, koska 1960-luvun etninen herääminen oli linkittynyt hyvin läheisesti utopistiseen radikaalimytologiaan eikä suinkaan Yhdysvaltain parhaiden päivien rationaaliseen ajatteluun. Tätä hypoteesia tukee erityisesti seuraava kohta yllä mainitsemastani Thomas F. Powersin artikkelista: "American multicultural education is best understood in terms of its political origins and its moral and political aspirations." Tämä lihavoitu kohta vastaa lähes yksi-yhteen aiemmin esittämääni hypoteesia, että monikultturismi perustuisi tiedonmuodostuksessaan kognitiiviselta kannalta Introverted Feeling- ja Introverted Intuition -tyyppeihin (Carl Jungin terminologiaa käyttäen).

Seuraavat monikulttuurisuuden historiaa selvittävät kirjallisuuskatsaukset osoittavat, että Suomessakin sekä monikulttuurisuustutkimus että kyseisen aihepiirin kirjallisuuden määrä moninkertaistuivat aiempaan verrattuna juuri 1990-luvun alussa:

http://www.monitori-lehti.fi/intermin/periodic.nsf/vwarchivedlist1/9F7850DA1FC521F0C22573B5002C1DA0

http://www.jyu.fi/mclinic/pdf/monikulttuurisuustutkimus.pdf

http://www.abo.fi/~owahlbec/mangkult.pdf

Kuten yllä mainitsin, poliitikkojen kiinnostus monikulttuurisuutta kohtaan 1980-luvun loppupuoliskon Yhdysvalloissa oli arvatenkin yksi keskeinen voimamomentti, joka kulkeutui muutaman vuoden sisällä Suomeenkin, mikä selittää em. kirjallisuuskatsauksissa mainittujen muiden syiden ohella tämän tutkimusalan räjähdysmäisen kasvun Suomessa 1990-luvun alussa.

Kuitenkin Yhdysvaltain 1980-luvun loppupuoliskon muotivillityksen ohella on olemassa toinenkin mielenkiintoinen reitti monikultturismin kulkeutumiselle Suomeen: jotkut Ruotsiin töihin muuttaneet suomalaiset aktivoituivat monikultturismin parissa Ruotsissa ja välittivät tätä aktivistihenkeä myös Suomeen asti kontaktiensa välityksellä. Tämä oli kai mahdollista mm. siksi, että Ruotsiin muuttaneiden joukossa oli jo valmiiksi riittävän paljon kommunisteja ja AY-väkeä:

"De talrika finska invandrare som kom till Sverige för att få jobb var ett särskilt huvudbry för socialdemokraterna. Man visste att bland dem fanns det många kommunister och fackligt aktiva."

Lähde: Underrättelsehistoria VI

http://www.sourze.se/Underr%C3%A4ttelsehistoria_VI_10343447.asp

Monikultturismin kehitykseen Ruotsissa vaikutti esimerkiksi ex-kommunisti Hjalmar Rantanen, jonka käsitykset vähemmistöjen oikeuksista Ruotsissa peilautuivat sittemmin mm. sosialidemokraatti Risto Laakkosen välityksellä Suomeenkin.

"Myös Rantanen toimi aluksi teollisuustyöntekijänä, kunnes Ruotsin työmarkkinahallitus (Arbetsmarknadsstyrelsen, AMS) palkkasi hänet hoitamaan Ruotsin työmarkkinoille tulevan suomalaisen ja jugoslavialaisen työvoiman tarvitsemasta informaatiosta ja suunnittelemaan maahanmuuttajille suunnattua tiedotus- ja valistustoimintaa.
...
Muuttoliikkeen ja siirtolaisuuspolitiikan asiantuntijana Rantanen konsultoi 1960-1970-luvulla Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta myös Suomen sisarjärjestöä, Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliittoa (SAK). Tuolloin SAK:n edustajana toiminut Risto Laakkonen saattoi hyödyntää näitä kokemuksia myöhemmin toimiessaan siirtolaisasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä ja Euroopan neuvoston siirtolaisasiain johtokomitean jäsenenä ja puheenjohtajana. Näin Hjalmar Rantanen vaikutti välillisesti myös Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan.
...
Hjalmar Rantanen arvosteli jo varhain niin Ruotsin kuin monien muidenkin maiden maahanmuuttajiin soveltamaa "sulauttamispolitiikkaa", josta seuraava askel oli "sopeuttamispolitiikka". Rantasen jäädessä eläkkeelle 1980-luvulla politiikan kurssi vihdoin muuttui, ja Ruotsi monen muun maan tavoin ryhtyi edistämään hyviä etnisiä suhteita ja moniarvoisuutta sekä rasismin vastaisia toimia."

Lähde: http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/9515

Ruotsinsuomalaisten vähemmistöoikeuksien puolustamisessa on tullut tunnetuksi monien muiden ohella mm. Markku Peura. Tämän tyyppisestä vähemmistöaktivismista on myös ilmeisesti olemassa jonkinlainen linkki Ruotsin radikalisoituneen vasemmiston suosimaan monikultturismiin:

Vähemmistötyö on vasta alullaan Ruotsissa – työsarka on vielä pitkä - Vasemmiston vähemmistöseminaari

http://www2.vansterpartiet.se/finska/art_detalj.asp?ID=446

Nämä ruotsinsuomalaisten piireihin iskostuneet 1960-lukulaisen aktivismin aatteet levisivät sitten 1980-luvun lopussa Suomeen, kun mm. SDP ja AY-liike etsivät esikuvia perustaksi Suomeen kaavailemalleen massamaahanmuutolle ja kun Ruotsin tilanteeseen pitkään perehtynyt Risto Laakkonen aktivoitui suosittelemaan Ruotsin mallia:

"Vasta noin pari vuotta sitten keskeiset poliitikot, ammattiyhdistysjohtajat ja vuorineuvokset heräsivät huomaamaan, mihin suuntaan suomalainen yhteiskunta on muuttumassa.
...
"Kaikki puolueet hyväksyivät yksimielisesti kansallisen siirtolaispolitiikan periaatteet. Elinkeinoelämä, ammattiyhdistysliike ja monet muut organisaatiot tekivät tehokasta valistustyötä. Ruotsalaisille pystyttiin vakuuttamaan, että maahanmuuttajat ovat kansallinen rikkaus, jota ilman Ruotsi ei enää pärjää."
...
Laakkosen mielestä Suomessa on toimittava Ruotsin tapaan."

Lähde: Helsingin Sanomat: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa 16.12.1990

http://mediaseuranta.blogspot.com/1990/12/hs-siirtolaisten-tulolle-ei-ole-enaa.html

Yhteenvetona voitaisiin todeta, että monikultturismin rantautuminen Suomeen 1990-luvun alussa tapahtui ilmeisesti useita samanaikaisia reittejä pitkin, joista tässä viestissä on kuvattu tarkemmin Yhdysvaltain 1980-luvun väestöennusteiden aikaansaama monikulttuurisuusinnostus sekä Pohjoismaiden työvoimapolitiikan koordinoinnissa 1970- ja 1980-luvuilla virinnyt Ruotsin mallin matkiminen. Muita leviämisreittejä olivat arvatenkin 1) EEC-piirien käsitykset 1980-luvun lopussa monikultturismin soveltuvuudesta kaavailemansa vapaan liikkuvuuden EU:n puoliviralliseksi ideologiaksi, 2) YK:n lukuisten väestöennusteiden ja sopimusten innoittama käsitys länsimaiden velvollisuudesta tarjota työpaikkoja ja erilaisia muita oikeuksia kehitysmaalaisille sekä 3) EEC-maiden 1970-luvulta alkaen solmimat sopimukset arabimaiden ja monien muiden maiden kanssa työvoiman liikkuvuuden edistämisestä ja siirtotyöläisten kulttuurin kunnioittamisesta. Kun tähän ylikansallisten aatteiden ja asenteiden soppaan lisätään Suomen kohdalla vieläpä poliitikkojen, virkamiesten ja älymystön ylimielisyys "perunanenäisiä" hallintoalamaisia kohtaan unohtamatta RKP:n hurahtamista 1960-lukulaiseen vähemmistöpolitiikkaan ja vihervasemmiston hurahtamista apokalyptiseen radikalismiin, niin jokainen yllä mainituista leviämiskanavista pystyi vahvistamaan entisestään monikultturismin hegemoniaa Suomessa.


[email protected]

[Anti-Utopisti]

Vaikuttaa siltä, että Vihreissä laajalle levinnyt monikultturismin kannatus ei ole pelkkää sattumaa, vaan tälle maailmankuvalle ilmeisesti annettiin joidenkin Vihreiden keskushahmojen erityinen tuki jo 1990-luvun alussa.

Esimerkiksi seuraavanlainen erittäin mielenkiintoinen kirja on olemassa:

Daniel Cohn-Bendit, Thomas Schmid: Heimat Babylon. Das Wagnis der multikulturellen Demokratie, 1992

http://www.amazon.de/Heimat-Babylon-Wagnis-multikulturellen-Demokratie/dp/3455103073

Kannattaa huomioida erityisesti kirjan ilmestymisvuosi, joka osuu käsittääkseni hyvin lähelle Euroopan eliittipiirien monikultturismivillityksen alkamisajankohtaa.

Se, että juuri vuoden 1968 Pariisin kapinajohtaja ja sittemmin Euroopan Vihreiden johtoon päässyt Daniel Cohn-Bendit on yksi kirjoittajista, tukee aiempaa hypoteesiani, että 1960-lukulaisuus ja erityisesti 1960-luvun loppuvuosien radikaali ja potlatch-henkinen mean green meme -maailmankuva olisivat linkittyneet läheisesti monikultturismin edistämiseen Euroopassa.

Die Zeit -lehdessä kuulemma arvioitiin Cohn-Benditin ja Schmidin kirja vuoden 1992 merkittävimmäksi julkaisuksi, tai näin ainakin väitetään seuraavassa artikkelissa:

"Onlangs schreef 'Rode Danny' samen met de auteur Thomas Schmid Heimat Babylon, een uitputtend werk over buitenlanders in Duitsland. Het maakte grote indruk en werd ogenblikkelijk door Die Zeit uitgeroepen tot 'het belangrijkste boek van 1992'.
...
De Groenen hebben van 'de buitenlanders' een landelijk issue gemaakt.
...
In Frankfurt voert Cohn-Bendit nu op kleine schaal uit wat de politieke leiders in Bonn volgens hem in heel Duitsland zouden moeten doen: een kleinschalig, maar 'offensief' beleid om de integratie van buitenlanders te bevorderen, in de wijken, op scholen, en 'bij de mensen thuis'.
...
'We léven allang in een multiculturele maatschappij en dat is het gevolg van maatregelen die jaren geleden genomen zijn. Dat proberen we in ons boek aan te tonen. We moeten die werkelijkheid gewoon onder ogen zien.'
...
Cohn-Bendit: 'We hebben nu samen met het Rode Kruis een ontmoetingsplaats opgezet in de stad waar oudere immigranten geholpen worden'."

Michele de Waard 'DE BOOT IS NOG LANG NIET VOL'; Daniel Cohn-Bendit over het multiculturele Duitsland

http://www.nrcboeken.nl/recensie/de-boot-is-nog-lang-niet-vol-daniel-cohn-bendit-over-het-multiculturele-duitsland

Kuitenkin pikaisella Google-haulla kirjan nimellä sain sen verran vähän osumia, ettei kyseinen kirja vaikuta herättäneen laajempaa kiinnostusta suuressa yleisössä. Niinpä se tuskin on ollut keskeisimpiä tekijöitä myöskään monikultturismin kannatuksen lisääjänä Vihreiden ruohonjuuritasolla, vaan pikemminkin lienee pelkkä kuriositeetti erään Vihreiden keskushahmon tulevaisuudenvisioista 1990-luvun alussa. Arvatenkin jokin muu kirjallisuus sekä ehkäpä myös spontaanit kaverien mielipiteet ovat olleet tätä kirjaa merkittävämpiä Vihreiden ruohonjuuritason käännyttämisessä monikultturismin tukijoiksi.

Joka tapauksessa myös seuraavista lähteistä löytyy lisää tietoa Daniel Cohn-Benditin antamasta tuesta monikultturismille 1990-luvun alussa:

"The universalist cosmopolitan Danny "the Red" Cohn-Bendit became a Senator for Multicultural Affairs and author of a multicultural manifesto. After much hesitation, respectable public opinion in Germany came around, if not to celebrating at least to working with difference and diversity."

Lähde: http://www.u.arizona.edu/~jag/POL596A/ucsdcitizen.pdf

"Malgré ces réactions, dès les années 80, les médias comme la classe politique qualifient la société française de «multiraciale», «multiculturelle», «plurielle», «pluriculturelle». En Allemagne, à la même période, le terme de multiculturalisme se répand de façon identique. Il se crée même à la municipalité de Francfort un secteur des «Affaires multiculturelles» dont le responsable, en même temps maire adjoint de la ville, Daniel Cohn-Bendit, prône une «démocratie multiculturelle» qui s'inspirerait du contrat social de Rousseau.
...
Ses ambitions et ses intentions sont développées dans un ouvrage qu'il a écrit en 1992. Voir Daniel Cohn-Bendit et Thomas Schmid, Heimat Babylon. Das Wagnis der Multikulturellen Demokratie, Hoffman and Campe, Hambourg, 1992
...
Mais aussi bien en France qu'en Allemagne, l'usage du terme a pour fonction un constat et une stratégie de représentation d'une société où coexistent des populations aux nationalités et aux religions différentes. En France, dans un souci de société démocratique où règnent les principes de l'égalité des droits, ces discours ont pour objectif de faire accepter par l'opinion publique la diversité (anthropologique) comme un fait inhérent à toute société moderne. En Allemagne aussi, cela apparaît, de la part des militants et des porte-parole des partis d'opposition, comme une façon de faire prendre conscience à l'opinion publique et à la classe politique en général que les «étrangers sont là pour rester», que l'Allemagne est en fait un pays d'immigration, et de fait une société multiculturelle."

Lähde: Riva Kastoryano: Des multiculturalismes en Europe au multiculturalisme européen

http://www.ifri.org/files/politique_etrangere/PE_1_00_Kastoryano.pdf

Toinen versio samasta aihepiiristä: Riva Kastoryano: Nationalité et citoyenneté en Allemagne aujourd'hui

http://www.cairn.info/revue-vingtieme-siecle-revue-d-histoire-2001-2-page-3.htm

Daniel Cohn-Bendit oli osallisena myös seuraavassa julkaisussa vuodelta 1991, joka saattaa liittyä jotenkin edellämainittuun Babylon-kirjaan, koska Babylon-kirja julkaistiin heti seuraavana vuonna:

Einwanderbares Deutschland oder Vertreibung aus dem Wohlstandsparadies, 1991

Myös Babylon-kirjan toinen kirjoittaja Thomas Schmid vaikuttaa seuraavien lähteiden antamien tietojen pohjalta linkittyvän epäsuorasti Saksan Vihreiden aatehistoriallisiin alkujuuriin 1960-luvulla, vaikkakin Thomas Schmid taisi sittemmin monista 1960-luvun tovereistaan poiketen päätyä toimittajaksi eikä Vihreiden puoluejohtajaksi:

"Schmid war Teil der Frankfurter Studentenbewegung und neben Daniel Cohn-Bendit, Joschka Fischer und Matthias Beltz Gründer der Gruppe Revolutionärer Kampf und als solcher im Werk der Adam Opel AG in Rüsselsheim tätig.
...
Von 1989 an beriet er Daniel Cohn-Bendit, als dieser Dezernent für multikulturelle Angelegenheiten in Frankfurt am Main war."

Lähde: http://de.wikipedia.org/wiki/Thomas_Schmid_(Journalist)

"Thomas Schmid — Joschka Fischer's comrade-in-arms in the Frankfurt "revolutionary struggle" of the 1970s — speaks of a "masquerade" in which the violence "led, not away from the fathers, but back to them." A leaflet produced by the Berlin SDS in 1968 induces him to offer the following diagnosis: "In the mad rush to root out every trace of Nazism, there was a return to the "final battle" mentality that the Nazis had pushed to such monstrous extremes" ("A German Miracle", Frankfurter Allgemeine Zeitung, February 3, 2001)."

Lähde: Wolfgang Weber: How the student movement tried to expose the Nazi past of the German judiciary

http://www.wsws.org/articles/2001/apr2001/germ-a09.shtml

Jää epäselväksi, onko Cohn-Benditin ja Schmidin monikultturismilla mitään yhteyttä 1960-lukulaiseen apokalyptiseen radikalismiin, johon viitataan jälkimmäisessä lainauksessa. Joka tapauksessa tämä oli erittäin mielenkiintoinen kirjalöytö.


[email protected]

[Rafael K.]

Lueskelin ketjun ihan alusta asti ja pisti silmään tämä 1960-luvun tapahtumien korostus ja aikaisemman filosofisen työn vähättely. Kyllä kai kulttuurivallankumous suunniteltiin etukäteen, mm. Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan pohtiessa, miksi Marxin ennustama sosialistinen vallankumous epäonnistui Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vallankumouksen agentin työväenluokan katsottiin olevan väärän tietoisuuden vallassa, porvarillinen kulttuuri tuhoamalla saavutettaisiin vallankumous. Frankfurtin koulukunnan filosofisia kirjoituksia tärkeämpi oli ymmärtääkseni vaikutus amerikkalaisen toisen maailmansodan jälkeen syntyvän "hyvinvointivaltion" pedagogisiin ja psykologisiin tavoitteisiin. The Authoritarian Personality -kirjassa esitettiin teoria amerikkalaisen valtakulttuurin fasistisista piirteistä ja uudelleenkoulutuksen tarpeesta. Massayliopistot sopivat hyvin tällaiseen vanhempien otteesta vapauttamiseen.

Trotskia ei myöskään kannata unohtaa monikulttuurisuuden suunnittelijana, oli kai ensimmäinen kommunisti joka pettyi työväenluokkaan ja alkoi pohtimaan maailmanvallankumouksen tekemistä siirtomaiden alistettujen kansojen avulla. Mikäs sen helpompaa, kuin tuoda siirtomaan asukkaat isäntien pääkaupunkeihin vallankumousta tekemään.

Etsin lähdeviittaukset jos kiinnostaa, nyt ei ole aikaa.

[Anti-Utopisti]

Lueskelin ketjun ihan alusta asti ja pisti silmään tämä 1960-luvun tapahtumien korostus ja aikaisemman filosofisen työn vähättely. Kyllä kai kulttuurivallankumous suunniteltiin etukäteen, mm. Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan pohtiessa, miksi Marxin ennustama sosialistinen vallankumous epäonnistui Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vallankumouksen agentin työväenluokan katsottiin olevan väärän tietoisuuden vallassa, porvarillinen kulttuuri tuhoamalla saavutettaisiin vallankumous.

Kommunististen puolueiden aktivisteihin törmää monikultturismin yhteydessä sen verran usein, että jo pelkästään tästä syystä kannattaa selvittää tarkemmin marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin syntyyn ja kehitykseen.

Jos rupeamme tutkimaan historiallisesti kommunismin yhteyttä etnisiin kysymyksiin, niin huomaamme, että kommunistit olivat jo ennen toista maailmansotaa mm. ehtineet puolustaa meksikolaisten siirtotyöläisten oikeuksia Yhdysvalloissa:

"At the other end of the political spectrum during the 1930s, the Communist Party helped organize Mexican migrant workers throughout the Southwest."

Lähde: Lee Stacy: Mexico and the United States

books.google.fi/books?id=DSzyMGh8pNwC&pg=PA627&lpg=PA627

"The exemplary fight waged by the Communist Party of the United States for the real economic needs of the jobless and working poor, its leadership role in the difficult task of organizing migrant farm workers, and especially, its forceful opposition to racism and its legal battles on behalf of Mexicans through the International Labor Defense, attracted a considerable cross section of Spanish-speaking workers. The Communist Party is of great importance in Labor Rights Are Civil Rights because it contributed significantly to Mexican organizing and action, just as Spanish-speaking workers added much to the party in terms of its multiracialism."

Lähde: Zaragosa Vargas: Labor Rights Are Civil Rights: Mexican American Workers in Twentieth-Century America

http://press.princeton.edu/chapters/i7852.html

Varmaankin tämäntyyppisten hankkeiden kautta rasisminvastaisuus on muodostunut osaksi kommunistien historiallista muistia jo melko varhaisessa vaiheessa ilman sen kummempia taustateorioita ja vaikuttanee vielä nykyäänkin siten, että monet kommunistit antavat tarkemmin ajattelematta pelkän rasisminvastaisuutensa pohjalta tukensa monikultturismille.

Tietenkään yllä esittämäni kommunistien rasisminvastaisuuden selittäminen ensisijaisesti osana kommunistien historiallista muistia ei poissulje sitä mahdollisuutta, etteikö kommunisteilla saattaisi olla rasisminvastaisuudelleen myös teoreettisia perusteluita.

Se, että monet kommunistit ovat kieltämättä antaneet tukensa monikultturismille siinä vaiheessa, kun tämä oli jo ehtinyt levitä laajalle, on kuitenkin aivan eri asia kuin monikultturismin aatehistorialliset alkujuuret tai sen alkuperäinen toimintaenergia, ja keskityn tässä viestissä vain jälkimmäiseen aihepiiriin.

Olen jo vuosia pohtinut sitä, mistä monikultturismi on alun perin saanut valtavan toimintaenergiansa. Eli tarkemmin sanoen olen pohtinut erityisesti sitä, onko tämä toimintaenergia peräisin 1960-luvun kapinahengestä vaiko ehkäpä 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen ideoista, kuten joskus väitetään.

Kaksi vuotta sitten, kun aloitin tämän ketjun, olin vakuuttunut siitä, että 1960-luvun kapinahenki selittää lähes kokonaan monikultturismin saaman valtavan toimintaenergian. Sen sijaan 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin toimintaenergian syntyyn voitaneen olettaa vähäiseksi jo pelkästään siksi, että ehkäpä korkeintaan yksi tuhannesta länsimaalaisesta on ymmärtänyt riittävästi marxilaista teoriaa tai ylipäätään halunnut opetella sitä riittävän vakavissaan ottaakseen syvällisiä vaikutteita keneltäkään marxilaiselta teoreetikolta. Niinpä kaikkien loppujen monikultturistien - eli siis monikultturistien ylivoimaisen enemmistön - on täytynyt selvästikin saada toimintaenergiansa jostain muusta lähteestä kuin marxilaisesta teoriasta. Huomattava osa näistä lopuista monikultturisteista on kuitenkin opiskellut yliopistossa, joten siksi tämä vaikuttaa marxilaisuutta uskottavammalta selitykseltä näin valtavan toimintaenergian kehittymisessä.

Monikultturismin kannattajien kertaluokkaa voidaan yrittää arvioida esimerkiksi Cultural Creatives -maailmankuvan edustajien lukumäärän pohjalta, joka on moninkertaisesti suurempi kuin marxilaisen teorian harrastajien lukumäärä länsimaissa:

"The concept was presented in their book The Cultural Creatives: How 50 Million People Are Changing the World (2000), where they claim to have found that 50 million adult Americans (slightly over one quarter of the adult population) can now be identified as belonging to this group. They estimated that there were an additional 80–90 million Cultural Creatives in Europe as of 2000."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Creatives

Kuukausi sitten törmäsin kuitenkin sattumalta lähteeseen, joka muutti täysin käsitykseni monikultturismin toimintaenergian alkuperästä. Eli monikultturismin toimintaenergia ei ehkä olekaan lähtöisin sen paremmin 1960-luvun sukupolvikapinasta kuin myöskään 1920-luvun marxilaisesta teoriasta. Näiden sijasta monikultturismin toimintaenergia lienee peräisin länsimaisessa (tai ehkä pikemminkin judeokristillisessä) kulttuurikirjossa jo vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia vaikuttaneesta gnostilaisuudesta:

"GNOSTICISM

... The first heresy (gnosticism) ... does represent a permanent tendency in the human mind which the Church, in one way or another, confronts in every age.

- The American Ecclesiastical Review, September, 1962, 164-65."

Lähde: http://www9.georgetown.edu/faculty/schallj/WS18BJVS.htm

Mikäli olisin käyttänyt vapaa-aikani viime vuosina politiikan harrastamisen sijasta uskonnollisuuteen, niin varmaankin joku pappi olisi osannut kertoa tämän asian minulle jo heti suoralta kädeltä: jokaisena aikakautena syntyy ennemmin tai myöhemmin gnostilaisen energiapiikin myötä uusia radikaaliliikkeitä ja muita vaihtoehtoliikkeitä.

Toisaalta voitaisiin päätellä jo aivan maalaisjärjellä, että eiväthän useimmat 1960-luvun elämäntapakapinalliset ole tietenkään voineet motivoitua ensisijaisesti pänttäämistään kuivista teorioista eivätkä edes heidän uhmakkuusimpulssejaan tyydyttäneistä kapina-aktioista, vaan he arvatenkin kaipasivat itselleen ensisijaisesti sellaisia inhimillisiä perusasioita kuten jotakin uutta uskontoa, sosiaalisia suhteita tarjoavaa lahkoa tai muuta syvällisempää merkitystä elämälleen.

Toisen maailmansodan jälkitilanteessa oli nimittäin käsittääkseni elävä uskonto pitkälti kitketty länsimaisesta yhteiskunnasta ja korvattu sieluttomalla byrokratialla. Niinpä oli varsin selvää, että heti ensimmäinen sodan kauhuista tietämätön sukupolvi - eli Boomer-sukupolvi - tulisi kapinoimaan tätä byrokraattisuutta vastaan uudella uskonnollisuudella. Jotkut Boomer-nuoret valitsivat lahkokseen evankelisen kristillisyyden. Toiset Boomer-nuoret taas valitsivat lahkokseen gnostilaisuuden, josta myös New Age- ja Cultural Creatives -maailmankuvat käsittääkseni polveutuvat.

"The Fourth Great Awakening, McLoughlin says, began about 1960 and - since all previous awakenings had a life span of thirty years - could be expected to run until 1990."

Lähde: http://www.thefreelibrary.com/THE+FOURTH+GREAT+AWAKENING+AND+THE+FUTURE+OF+EGALITARIANISM.-a067002115

Todisteeksi vaihtoehtoliikkeiden perusluonteesta lainaan taas kerran Mari Kallialan väitöskirja-aihetta:

"Lisäksi radikaalit vaihtoehtoliikkeet koostuvat yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavista uskomuksellisista aineksista. Ne kuuluvat ns. kulttiseen miljööseen, jonka dynamiikka muodostuu miljöön ja valtakulttuurin suhteesta sekä kannattajien omien totuuksien etsimisestä. Yksittäiset liikkeet ja toimintaryhmät tulevat ja menevät, mutta kulttinen miljöö säilyy. Radikaalit vaihtoehtoehtoliikkeet ovat sisäänpäin lämpiäviä poliittisia liikkeitä, joita leimaa uuden yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välinen jännite."

Lähde: http://notes.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vanhatvaitokset.nsf/0/12b936aaca478d25c22570e6002e636c?OpenDocument

Entä mikä sitten on ollut 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen vaikutus 1960-luvulla virinneeseen gnostilaisuuteen? On totta, että jotkut 1960-luvun gnostilaiset älyköt löysivät uudelleen esimerkiksi Antonio Gramscin ja Georg Lukácsin kirjoitukset 1920-luvulta. Myös Trotskin kirjoitukset saivat oman erillisen kannattajakuntansa Boomer-nuorisosta. Lähinnä kai vain Louis Althusser oli 1960-luvulla todella merkittävä täysin uuden marxilaisen teorian kehittäjä, joten herää kysymys, miksi niin monet 1960-luvun älyköistä palasivat 1920-luvulle asti etsiessään kiinnostavia teorioita eivätkä ruvenneet laatimaan täysin puhtaalta pöydältä uutta marxilaista teoriaa?

Veikkaisin, että tämä on niin laaja kysymys, että vain koko elämänsä marxismin teorian kehitystä seuranneet kommunistit osaisivat vastata tähän. Ehkäpä kannattaisi kysyä heiltä suoraan, jolloin he saattaisivat jopa suostua vastaamaan, kun joku ulkopuolinen kerrankin haluaisi kuulla heidän teorioistaan. Tai vaihtoehtoisesti voisimme yrittää löytää vastauksen tähän kysymykseen aivan itse tutustumalla vaikkapa 1960-luvun lopun älykköpiireissä trendikkään Telos-lehden marxilaista teoriaa käsittelevien aiheiden kronologiseen kehitykseen:

http://www.telospress.com/main/index.php?main_page=product_info&cPath=3_4&products_id=267 (vuosikertoja voi selata eteenpäin Previous-napilla)

http://www.telospress.com/main/forms/TELOS_Index.xls

Joka tapauksessa 1960-luvun uudenlaisen gnostilaisen vasemmistolaisuuden historiaa tarkemmin tutkiessa alkaa vaikuttaa siltä, että sen paremmin 1920-luvun marxilainen teoria kuin 1960-luvulla laadittu aivan uusi marxilainen teoriakaan eivät olleet kovin keskeinen osa 1960-luvun gnostilaisuutta.

Itse asiassa marxilaisen teorian prosenttiosuus 1960-luvun gnostilaisuudessa voidaan yrittää päätellä a priori seuraavan yksinkertaisen teoreettisen mallin avulla.

Lähtökohtana ovat seuraavat määritelmät:

Introverted Sensing = osittain kulttuurisidonnaiset käsitykset siitä, mitä kaikkea maailma sisältää ja miten ihmiselämän peruskuviot tulee hoitaa, eli siis "maan tapa"

Introverted Thinking = taustateoriat ja reaalimaailman ilmiöiden mallintaminen (suuri osa marxilaisesta teoriasta kuuluu juuri tähän kategoriaan)

Introverted Feeling = spontaanit eettiset reaktiot vääryyksiin ja yltiöeettisten ihmisten kohdalla jopa pitkälle viedyt eettiset arvojärjestelmät

Introverted Intuition = uskonnolliset kokemukset ja ihmisaivojen synnyttämät arkkityypit, mukaan lukien erityyppinen romantiikka

Toisen maailmansodan jälkitilanteessa 1950-luvulla useimmat ihmiset keskittyivät kai lähinnä Introverted Sensing-kategoriaan, eli rakensivat yhteiskuntaa "maan tavan" pohjalta. Ikävä kyllä monessa maassa rasismi oli osa maan tapaa, mikä oli selvästikin pidemmän päälle sietämätön epäkohta, mutta ensisijaisesti Introverted Sensing-pohjalta toimiva vanha sukupolvi (mukaan lukien vasemmiston vanha sukupolvi) ei juuri ajatellut tätä asiaa sen kummemmin.

Maan tavan lisäksi maailmansodat korostivat entisestäänkin teollisuusmaiden teknokraattisia piirteitä ja sitä kautta myös erilaisia Introverted Thinking-kategoriaan sijoittuvia teorioita, joista voidaan mainita kapitalismia tukevat talousteoriat sekä toisaalta sille vastakkainen marxilainen teoria.

Eli kaiken kaikkiaan Introverted Sensing- ja Introverted Thinking-ajattelu olivat ylikorostuneita 1950-luvun länsimaisessa yhteiskunnassa.

Sen sijaan maan tapaa häiritsevät Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-kysymykset oli ilmeisesti 1950-luvulla työnnetty taka-alalle useimpien länsimaalaisten ajatuksissa.

Elämän suurten kysymysten välttely taitaa kuitenkin johtaa monesti siihen, että ennemmin tai myöhemmin nämä kysymykset lyövät itsensä pintaan sitäkin suuremmalla voimalla. Luullakseni näin kävi Yhdysvalloissa 1950-luvun loppupuoliskolla, kun kansalaisoikeusliike tarjosi Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-ajattelijoille sopivan epäkohdan, jonka kautta nämä kategoriat nostettiin pintaan yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tarkemmin sanoen uskonnollisesta Introverted Intuition-ajattelusta huolehtivat kansalaisoikeusliikkeessä enimmäkseen afroamerikkalaiset papit. Eettisestä Introverted Feeling-ajattelusta taas huolehtivat kansalaisoikeusliikkeessä afroamerikkalaisten pappien ohella myös monet Pohjoisvaltioiden suurkaupungeissa radikalisoituneet vasemmistoaktivistit, joiden sukujuuret olivat enimmäkseen Euroopassa.

Ettei näiden kahden kategorian sisältö jäisi epäselväksi, niin annan niistä pari konkreettista esimerkkiä:

Introverted Intuition: (uskonnollisia ja erityisesti eskatologisia arkkityyppejä)

"I have a dream that one day every valley shall be exalted, and every hill and mountain shall be made low, the rough places will be made plain, and the crooked places will be made straight; "and the glory of the Lord shall be revealed and all flesh shall see it together."
...
With this faith, we will be able to hew out of the mountain of despair a stone of hope. With this faith, we will be able to transform the jangling discords of our nation into a beautiful symphony of brotherhood. With this faith, we will be able to work together, to pray together, to struggle together, to go to jail together, to stand up for freedom together, knowing that we will be free one day.

And this will be the day - this will be the day when all of God's children will be able to sing with new meaning:

My country 'tis of thee, sweet land of liberty, of thee I sing.

Land where my fathers died, land of the Pilgrim's pride,

From every mountainside, let freedom ring!
...
And when this happens, when we allow freedom ring, when we let it ring from every village and every hamlet, from every state and every city, we will be able to speed up that day when all of God's children, black men and white men, Jews and Gentiles, Protestants and Catholics, will be able to join hands and sing in the words of the old Negro spiritual:

Free at last! Free at last!

Thank God Almighty, we are free at last!"

Lähde: Martin Luther King: I Have a Dream

http://www.americanrhetoric.com/speeches/mlkihaveadream.htm

Introverted Feeling: (eettisiä reaktioita ja arvovalintoja)

"... It's not for the glory that I'm leaving
It's not trouble that I'm looking for
But there's lots of good work calling me down
And the waiting won't do no more
No, the waiting won't do no more

Don't call me the brave one for going
No, don't pin a medal to my name
For even if there was any choice to make
I'd be going down just the same
I'd be going down just the same

For someone's got to go to Mississipi
Just as sure as there's a right and there's a wrong
Even though you say the time will change
That time is just too long
That time is just too long ..."

Lähde: Phil Ochs: Going Down To Mississipi

1960-luvun gnostilaisen maailmankuvan kehittyessä tuli lopulta eteen tarve täydentää Boomer-nuorison gnostilaisia Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-käsityksiä niiden kanssa yhteensopivilla Introverted Thinking-taustateorioilla. Selvästikään vanhan polven stalinistiset Introverted Thinking-teoriat eivät täyttäneet yhteensopivuusehtoa niiden byrokratisoitumisen takia. Niinpä kaksi jäljelläolevaa vaihtoehtoa olivat joko 1) kaivaa esiin byrokratisoitumiselta välttyneitä käyttämättömiä marxilaisia teorioita, jotka olisivat lisäksi riittävän gnostilaishenkisiä, tai 2) ruveta laatimaan puhtaalta pöydältä uudenlaista marxilaista teoriaa. Kolmas vaihtoehto olisi ollut laatia marxilaisesta teoriasta riippumattomia taustateorioita, mitä varmaan esiintyikin paljon 1960-luvulla, mutta en käsittele tätä kolmatta vaihtoehtoa tässä viestissä, vaan esitän alla vain omat käsitykseni 1960-luvulla gurun paikalle ehdotetuista marxilaisista teoreetikoista.

- Antonio Gramsci oli ollut 1920-luvulla edistyneimmät teoriansa keksinyt entinen Leninin ihailija, joka pyrki ratkaisemaan erityisesti sen ongelman, että työväestön käsitykset kapitalismin epäkohdista olivat enimmäkseen Introverted Sensing-pohjaisia ja häiritsivät siten marxilaisten Introverted Thinking-teorioiden käyttöä ohjenuorana luokkataistelussa kapitalisteja vastaan. Erityisesti Leninin tyyppistä vallankumousta oli vaikea toteuttaa Länsi-Euroopassa johtuen länsieurooppalaisen työväestön taantumuksellisista Introverted Sensing-käsityksistä, joten Gramsci pohti paljon sitä, kuinka työväestön vähiten häiritseviä Introverted Sensing-käsityksiä saataisiin levitettyä kaikkein taantumuksellisimpien Introverted Sensing-käsitysten tilalle. Näin saataisiin lisäpotkua luokkataisteluun sekä parhaassa tapauksessa ohjattua tilanne myös Länsi-Euroopassa suotuisaksi Leninin tyyppiselle vallankumoukselle. 1960-luvun gnostilaiset älyköt ilmeisesti keskittyivät lainaamaan pelkästään Gramscin ideaa suotuisimpien Introverted Sensing-käsitysten levittämisestä yhteiskunnassa ja jättivät huomiotta Gramscin halukkuuden luokkataisteluun. Tämä oli ehkä jopa ennustettavissa, sillä luokkataistelu taitaa olla jo perusluonteeltaan epäyhteensopiva gnostilaisen elitismin kanssa, joten siksi Gramscin teorioista välittyi Boomer-nuorisolle vain sellainen palanen, joka oli kontekstistaan irrotettuna elinkelvoton, ja tämä palanen ei siksi tietenkään onnistunut saamaan merkittävää roolia 1960-luvun gnostilaisessa maailmankuvassa.

- Georg Lukács oli alun perin epämääräistä gnostilaishenkistä vasemmistolaisuutta edustanut kulttuuriteoreetikko, joka kääntyi 1920-luvulla marxilaiseksi teoreetikoksi. Hänen paras saavutuksensa oli kai Simmelin reifikaatio-käsitteen jatkokehittäminen marxilaiseen luokkataisteluun sopivaksi. On kuitenkin vaikea uskoa, että Georg Lukácsin Introverted Thinking-pohjaisista marxilaisista teorioista oltaisiin mitenkään saatu yhteensopivia 1960-luvun gnostilaisuuden kanssa, jossa painotettiin pikemminkin Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-ajattelua. Georg Lukácsin marxilaista kautta edeltävä tuotanto 1910-luvulla, jossa painotettiin Introverted Feeling-puhtauskäsityksiä, olisi varmaankin sopinut paremmin yhteen 1960-luvun gnostilaisuuden kanssa, mutta tässä eettisyyden kategoriassa kilpailu oli 1960-luvulla niin kovaa, että loppujen lopuksi Georg Lukácsin kirjoitukset eivät tainneet lyödä 1960-luvulla kunnolla läpi missään kategoriassa.

- Louis Althusser saavutti käsittääkseni Boomer-nuorison parissa 1920-luvun marxilaisia teoreetikkoja enemmän suosiota, koska näiden osoittautuessa riittämättömiksi oli tilausta aivan uudelle marxilaiselle teorialle. Näin jälkikäteen on kuitenkin mielestäni vaikea ymmärtää, miksi Althusser saavutti lainkaan suosiota kuivahkoilla teorioillaan, jotka olivat erityisen epäyhteensopivia 1960-luvun gnostilaisen henkevyyden kanssa.

- Frankfurtin koulukunta koostui hyvin erityyppisistä vasemmistolaisuuden taustateorioiden laatijoista. Koulukunnan jäsenistä kuiva Introverted Thinking-teoreetikko Theodor Adorno oli ehkäpä nerokkain, mutta tällainen profiili kypsytti nopeasti Adornon opiskelijat 1960-luvulla, jotka nousivat lopulta Adornoa vastaan mm. Busenaktion-tempauksessa, jossa jaettiin lentolehtisiä tekstillä "Adorno als Institution ist tot". Sen sijaan Introverted Feeling-eettisyyden ehkäpä Adornoa paremmin sisäistäneet Herbert Marcuse ja Max Horkheimer olivat hieman lähempänä 1960-luvun gnostilaista nuorisoa. Uudenlaisia kulttikuvastoja itselleen etsineet sukupolvikapinalliset nuoret eivät kuitenkaan pidemmän päälle jaksaneet innostua Frankfurtin koulukunnan pukumiehistä, joten näiden kahden vastakkaisen sukupolven suhdetta voitaisiin ehkäpä kuvata parhaiten 1960-luvun sloganilla "Don't trust anyone over 30!"

Kaiken kaikkiaan voitaneen todeta, että marxilaisilla Introverted Thinking-teorioilla oli jo alun perin huonot menestymisen mahdollisuudet 1960-luvulla, koska tämä aikakausi painotti niin voimakkaasti Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-kategorioita, mistä ovat todisteena näiden kahden kategorian lukuisat vielä 2000-luvullakin elinvoimaiset käsitteet solidaarisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo, globaali vastuu, vapaa liikkuvuus ja luontoystävällisyys. Sen paremmin stalinismi kuin sitä vähemmän kuluneet marxismiin nojaavat teoreetikot kuten Gramsci, Lukács ja Frankfurtin koulukunta eivät ikinä tainneet saada 1960-luvun gnostilaisessa maailmankuvassa edes yhtä suurta osuutta kuin opiskelijamielenosoitusten kapinajohtajien romanttiset julistukset.

Käsittääkseni suuri osa monikultturismista on vain 1960-luvun gnostilaisen alakulttuurin uskomusten, käsitteiden ja rituaalien ylläpitämistä, ettei 1960-lukulaisuus suurine tunteineen pääsisi unohtumaan. Marxilaista vallankumousta niillä ei kuitenkaan saada aikaan, eikä tämä tavoite sitä paitsi kuulunut omien henkilökohtaisien totuuksien etsimistä painottavaan 1960-luvun ajanhenkeen alun perinkään, vaikka silloin esiintyikin paljon vallankumousromantiikkaa mutta vain puhtaana kulttikuvastona.


[email protected]

[M.K.Korpela]

Kommunististen puolueiden aktivisteihin törmää monikultturismin yhteydessä sen verran usein, että jo pelkästään tästä syystä kannattaa selvittää tarkemmin marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin syntyyn ja kehitykseen.

Esille ottamasi asiat ovat mielenkiintoisia .... ottaisin kuitenkin raadollisemman näkökannan. Raadollinen perusajatus tuossa kuvaamassasi siirtotyöläisten etujen ajamisessa jo 30-luvulla ja (teoreettisessa) anti-rasismissa on, että tällöin maahan saataisiin lisää vaalikarjaa, joka valjastettaisiin vasemmiston käyttöön. Ruotsia esimerkkinä käyttäen, ei haittaa vaikka suoraan yleensä hallitsevan Big Labourin käyttöön, vaan siten että marxistit ohjailisivat politiikkaa häntä-heiluttaa-koiraa periaatteella. Ei niinkään mahdoton ajatus, kun otetaan huomioon että tässä tapauksessa Big Labour on perinteisesti saanut äänistä lähelle 45 % ja tarvitsee marxistien 5-6 % tuen. Tällä tavoin marxistit ovat kokoaan moninkertaisesti suurempia, ja voisivat johtaa matkaa kohti erilaista yhteiskuntaa. Mikä se sitten mahtaisikaan olla reaalisosialismin kaatumisen jälkeen.

Nykyään kuitenkin esimerkiksi Vihreät rikkovat tätä rakennettua kuviota, joten on helpompi ymmärtää miksi nimenomaan marxistit ovat kaikkein kiukkuisimpia uudessa kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa. Marxistit kuitenkin ohjaavat Vihreät kiltiksi apupuolueeksi yhtä sulavasti kuin ravintolan hovimestari ohjaa asiakkaan ravintolan huonoimpaan pöytään. Mutta jälleen ilmestyy uusi yrittäjä SD, jota marxistit eivät nyt voi ohjailla Vihreiden tapaan. Nimenomaan marxistien raivo on helpointa ymmärtää kun ajatellaan ensin Vihreiden (tilapäisesti) murtamaa kylmän sodan rakennelmaa, ja sitten SD:n tai Tanskan Kansanpuolueen kaltaisten yrittäjien läpimurtoa jolloin marxistit jäävät vaille tuota vipuvartta joka heillä on tähän saakka ollut.

Näin siis pelkästä siirtolaispopulaatiosta äänestäjämassana: seuraavaksi on sanottava, että monikulttuuri ja marxistien sosiologia ovat veljeksiä. Marx on sosiologian klassikko, ja on kyseenalaista kuinka tieteenhaara jonka klassikko on Marx voisi koskaan hyväksyä markkinatalousyhteiskunnan legitiimiksi vaatiakseen siirtolaisilta uuden kotimaan kulttuurin ja lakien hyväksymistä. Marxistit esittävät aina sopeuttamistoimet vesittäviä varaumia, "kuinka nyt tällainen yhteiskunta" voisi vaatia kielitaitoa, lainkuuliaisuuta, kulttuurin omaksumista ja muita vastaavia vaatimuksia. Niinpä monikulttuuri on marxistisen sosiologian jatkumo: koska ympäröivä (markkinatalous) yhteiskunta ei koskaan ole kyllin legitiimi, ratkaisu on että annetaan siirtolaisten harjoittaa omaa kulttuuriaan.

Miksi nimenomaan marxistit ovat kaikkien raivoisimpia keskustelu tyrehdyttäjiä, johtuu siitä tosiseikasta että vastoin olettamuksiaan marxistit ovat vaarassa menettää kaiken, koko rakennelman sortuessa. Marxistisen sosiologian perusoletus on, että rikollisuus johtuu sosiaalisista tekijöistä ilman yksilön omavastuuta. Tällä tavoin rikostlastojen pitäisi sosioekonomisesti normeerattuna aina osoittaa kuilttuurien yhdenvertaisuutta, ja marxisteille itselleenkin on yllätys että tämä ei pidäkään paikaansa. Jos kyetään osoittaa, että jotkin kulttuurit ovat uusissa kotimaissaan muita rikollisempia, tällöin sortuu monikulttuurin ohella myös sosiologinen rakennelma, joka on tähän saakka suojannut marxistien yhteikuntanäkemystä. Jos voidaan osoittaa, että esimerkiksi muslimien rikosalttius johtuukin kulttuurista eikä sosioekonomisista tekijäistä, niin siinä tapauksessa olisi loogista kyseenalaistaa myös muut totutut pragmat: eikö nyt, kun kulttuurineutraali selitysmalli kaatuu yhdessä tapauksessa, voitaisi koko marxistien pragma hylätä, ja siirtyä yksinkertaiseen yksilönvastuuseen sosioekonomisen mallin sijaan.

Esitykseni on varmasti todella lyhyt kurssi, eikä minulla ole selitysmallien monopolia. Uskallan kuitenkin väittää, että on helpompaa ymmärtää nimenomaan äärivasemmiston raivoa, kun ensin ajattelee monikulttuurin vaatiman kulttuurineutraalin mallin kaatumista ja sitä seuraavaa marxistisen sosiologian kaatumisen riskiä. Niin vahvoilta kuin marxistit tänä päivänä saattavatkin näyttää, he ovat myös heille itselleenkin yllätyksenä vaarassa menettää kaiken. Marxistit eivät ole laskeneet, että varsinkin muslimiväestö olisi sittenkin kulttuurisesti kriminaalia - se on heille itselleenkin yllätys. Mikä viekin heidät romahduksen partaalle: mikäli kulttuurineutraali malli kaatuu kaatuu myös sosiologia ja tällöin keinot rampauttaa yhteiskuntaa ovat loppu.

Joten ymmärrettävästi nimenomaan marxistit ovat kaikkein raivoisimmin vaatimassa keskustelun sulkemista silloin kun siirtolaisrikollisuudesta tulee kyse - se johtuu sosiaalisista tekijöistä, suu tukkoon ja heti !

EDIT: ilmeisen anti-marxistinen postaukseni ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin markkinatalousyhteiskuntaa kaikkein räikeimmissä muodoissaan. Minulla ei ole periaatteellisia antipatioita SDP:tä kohtaan, mutta mitään loogista virhettä ei ole: marxistien katsannossa SDP on luokkapetturi joka tekee yhteistyötä markkinatalousyhteiskunnassa, joten intressi marxistien vaikutusvallan rapauttamiseksi on myös SDP:n traditio. Edelleen Ruotsia esimerkkinä käyttäen, sikäläinen SDP tarkkaili kommunisteja lähinnä oman jatkuvan terveytensä vuoksi. Kokonaisuutena on vain sääli, että Labour on niin surkeassa jamassa.

[Wanhapoika]

Monikulttuurisuus on jälkikristillinen ideologia, joka pohjaa Jeesuksen opettamaan ns. "Kultaiseen sääntöön": "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille". (Matt 7:12)

Tämä periaate löytyy kaikista maailmanuskonnoista islamia lukuunottamatta.
Wikipedia:
"Kultainen sääntö esiintyy muunnelmina monissa uskonnoissa ja ajatussuunnissa. Länsimaissa tutuin on Raamatun mukainen Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" [1]. Buddhan sanotaan opettaneen "älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" Tässä muodossa kultaista sääntöä opetti juutalaisuudessa myös Gamalielin isoisä Hillel. Islamissa puolestaan opetetaan "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen". Muita versioita ovat:

    * Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.
    * Buddhalaisuus: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.
    * Juutalaisuus: Älkää tehkö mitään sellaista kanssaihmisillenne, jota ette halua tehtävän itsellenne.
    * Kungfutselaisuus: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.
    * Taolaisuus: Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.
    * Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6#cite_note-0

Huomattavaa on islamissa kunnioituksen varaaminen vain "veljille" = muslimeille.

"Tietäkää tosiaan että jokainen muslimi on toisten muslimien veli; kaikki muslimit ovat keskenään veljiä. Kukaan ei saa viedä veljeltään muuta kuin mitä tämä vapaaehtoisesti hänelle antaa. Älkää tehkö vääryyttä toisillenne"
Muhammedin elämän ehtoopuolen kuuluisa saarna

Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämänkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila)
[Muhammedilta kysyttiin, ketkä ovat muslimeista parhaita]
"He, jotka eivät vahingoita muslimeita kielillään ja käsillään"
Sahih Al-Bukhari (1/10)
"Muslimi on muslimin veli. Hän ei sorra häntä eikä nöyryytä häntä eikä ylenkatso häntä....
"Kaikki muslimin asiat ovat loukkaamattomia hänen uskonveljelleen; hänen verensä, hänen omaisuutensa ja hänen kunniansa."
(Muslim (4/6219)
Kielenkäytön pahat seuraukset
Shaikh Ahmad Zamzami
IQRA –Islam Yhdistys ry
2007

Monikulttuurisuus-ideologian voimistuminen korreloi kristillisten arvojen heikentymisen kanssa länsimaisissa yhteiskunnissa.Useimmilla ihmisillä on sisäänrakennettuna tarve (osin järjenvastaiseenkin) hengellisyyteen ja jotain itseään suuremman palvomiseen.
Siitä ei ole vielä niin kauan, kun me vielä uskoimme Jumalaan tai Jumaliin, ja selitimme maailman osin irrationaaliset ja epäoikeudenmukaisetkin tapahtumat Jumalan/Jumalien tahtona ja siunauksina/rangaistuksina.
Uskonnon menetettyä merkityksensä samaa pyhyyden tunnette ja maailmanselitystä etsitään päihteiden lisäksi ismeistä. Ja tänä päivänä näistä ismeistä voimakkain on monikultturismi.
Todellisuus vetää monikulttuurista utopiaa turpaan päivittäin. Monikulttuuriset päiväkodit, koulut ja asuinalueet tyhjentyvät Kultaista sääntöä arvopohjanaan pitävistä kantaväestön asukkaista. Monikulttuuristen koulujen henkilökunta väsyy ja vaihtuu tiheään, kuten myös esim. kys. alueiden terveyskeskusten lääkärit.
Monikulttuurisuususko(nto) on kuitenkin niin voimakas, että mikään käytännön elämän kokemus tai faktatieto ei saa maailmanselitykseen säröä.
Kokoomuksen periaateohjelmasta (2006):
"Monikulttuurisuus on rikkaus, joka omalta osaltaan kehittää yhteiskuntaa. Suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin sekä kristillisen perinteen tunteminen ja ymmärtäminen avaavat mahdollisuuden aitoon vuorovaikutukseen maassamme."
www.suomentoivo.fi/...ja-periaateohjelmat/...periaateohjelma/download.html
Muiden monikultturistien tavoin Kokoomus pitää itsestäänselvyytenä sitä, että aito (ja tasavertainen) vuorovaikutus on monikulttuurissa mahdollista, ts. että kaikki monikulttuurin osapuolet tunnustavat Kultaisen säännön.
Niiden kulttuurien välillä, jotka tunnustavat kyseisen periaatteen, ongelmia ei juuri ole: suomalaiset tulevat toimeen kiinalaisten kanssa, buddhistit juutalaisten, sikhit ateistien kanssa. (Korjatkoon joku, jos olen väärässä).
Muuttoliike tarjoaa meille kuitenkin lähinnä islamilaista kulttuuria monikulttuurina.
Kenties tarkoituksenmukaista voisi olla puhua bikulttuurista, jossa ovat toisena osapuolena ns. kantasuomalainen kulttuuri ja sitä kunnioittavat ja siihen (viimeistään toisessa polvessa) sopeutuvat maahanmuuttajat, ja toisaalta islamilainen kulttuuri, jossa Jumala ja islamin profeetan perimätieto estävät sopeutumisen ja rauhanomaisen tasavertaisen rinnakkaiselon:
"Uskovaiset, älkää ottko uskottomia ystäviksenne uskovien sijasta. Haluatteko te antaa Jumalalle selkeän todistuksen itseänne vastaan"
Kor. 4:144
"Oi te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka asuvat lähellänne, ja huomatkoot he teidät ankariksi, ja tietäkää, että Jumala on pelkääväisten kanssa"
9:124
"Profeetta Muhammed on perimätiedon mukaan sanonut, ettei kuuliaisuutta ja lojaalisuutta saa osoittaa sellaiselle ihmiselle, joka ei itse tottele Jumalaa ja noudata Hänen lakiaan"
ISLAM USKOMME
Suomen islamilainen yhdyskunta, 1993

"Ainoa varsinainen auktoriteetti on Koraani ja profeetta Muhammedin perimätieto."
Chodr Chaheb / Isra Lehtinen
Ikkuna islamiin
Islam-aineisto Helsingin koulujen käyttöön
Helsingin kaupungin opetusvirasto, 1998

Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa monikulttuurisuudesta islamissa Islamin käsikirjassa (Otava, 2004) s.54:
"Valtakunta, josta puhutaan islamilaisena imperiumina, on todellisuudessa aina ollut monikansallinen, monikulttuurinen ja moniuskonnollinen sulatusuuni, jossa poliittinen valta on ollut muslimeilla." (boldaus omani)
(Mielenkiintoista nähdä, mainitaanko tätä mitätöntä yksityiskohtaa tänään (22.12.2010) nähtävässä Yle Teeman Islamilainen Espanja -ohjelmassa)

Loppukevennyksenä:
"Islamiin on juurtunut syvälle tietty demokraattisuus, vaikkakin teokraattisen systeemin sisällä". Islamin käsikirja, s. 26.

[Rafael K.]

Lueskelin ketjun ihan alusta asti ja pisti silmään tämä 1960-luvun tapahtumien korostus ja aikaisemman filosofisen työn vähättely. Kyllä kai kulttuurivallankumous suunniteltiin etukäteen, mm. Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan pohtiessa, miksi Marxin ennustama sosialistinen vallankumous epäonnistui Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vallankumouksen agentin työväenluokan katsottiin olevan väärän tietoisuuden vallassa, porvarillinen kulttuuri tuhoamalla saavutettaisiin vallankumous.

Kommunististen puolueiden aktivisteihin törmää monikultturismin yhteydessä sen verran usein, että jo pelkästään tästä syystä kannattaa selvittää tarkemmin marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin syntyyn ja kehitykseen.

Jos rupeamme tutkimaan historiallisesti kommunismin yhteyttä etnisiin kysymyksiin, niin huomaamme, että kommunistit olivat jo ennen toista maailmansotaa mm. ehtineet puolustaa meksikolaisten siirtotyöläisten oikeuksia Yhdysvalloissa:

"At the other end of the political spectrum during the 1930s, the Communist Party helped organize Mexican migrant workers throughout the Southwest."

Lähde: Lee Stacy: Mexico and the United States

books.google.fi/books?id=DSzyMGh8pNwC&pg=PA627&lpg=PA627

Varmaankin tämäntyyppisten hankkeiden kautta rasisminvastaisuus on muodostunut osaksi kommunistien historiallista muistia jo melko varhaisessa vaiheessa ilman sen kummempia taustateorioita ja vaikuttanee vielä nykyäänkin siten, että monet kommunistit antavat tarkemmin ajattelematta pelkän rasisminvastaisuutensa pohjalta tukensa monikultturismille.

En ymmärrä miksi erotella tässä yhteydessä tarkasti kommunistien teorian ja käytännön välillä. Amerikkalaiset kommunistit olivat 30-luvuilla jakautuneet stalinisteihin ja trotskilaisiin, ja trotskilaisten johtaja varmaankin oli Trotski vielä eläessään. Mitä hän siis kirjoitti teoriaa 1920-luvulla, siiirtyi suoraan käytäntöön, jos hän niin halusi. Samoin mainitsemasi Lukacs sai useaan otteeseen ottaa teoriaa käytäntöön toimiessaan Unkarin kommunistihallituksissa 1919, 1945 ja vielä 1956.

Olen jo vuosia pohtinut sitä, mistä monikultturismi on alun perin saanut valtavan toimintaenergiansa. Eli tarkemmin sanoen olen pohtinut erityisesti sitä, onko tämä toimintaenergia peräisin 1960-luvun kapinahengestä vaiko ehkäpä 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen ideoista, kuten joskus väitetään.

Kaksi vuotta sitten, kun aloitin tämän ketjun, olin vakuuttunut siitä, että 1960-luvun kapinahenki selittää lähes kokonaan monikultturismin saaman valtavan toimintaenergian. Sen sijaan 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin toimintaenergian syntyyn voitaneen olettaa vähäiseksi jo pelkästään siksi, että ehkäpä korkeintaan yksi tuhannesta länsimaalaisesta on ymmärtänyt riittävästi marxilaista teoriaa tai ylipäätään halunnut opetella sitä riittävän vakavissaan ottaakseen syvällisiä vaikutteita keneltäkään marxilaiselta teoreetikolta. Niinpä kaikkien loppujen monikultturistien - eli siis monikultturistien ylivoimaisen enemmistön - on täytynyt selvästikin saada toimintaenergiansa jostain muusta lähteestä kuin marxilaisesta teoriasta. Huomattava osa näistä lopuista monikultturisteista on kuitenkin opiskellut yliopistossa, joten siksi tämä vaikuttaa marxilaisuutta uskottavammalta selitykseltä näin valtavan toimintaenergian kehittymisessä.

Tätä väitettä 1960-luvun yliopistokapinasta jonakin täysin itsenäisenä tapahtumana en ymmärrä. Jos yliopistot olivat jo marxilaisten käsissä, miksi marxilaista teoriaa ei voisi pitää yliopistojen kapinahengen aiheuttajana? 1950-luvun puhdasoppisen marxismin ja teknokraattisen ajattelun sijaan nuoriso innostui erilaisista "kulttuurimarxistisista" suuntauksista, joten vallankumous ei toteutunut siten, kuin kommunistijohtajat sodan jälkeen ajattelivat. Se ei kuitenkaan vähennä marxilaisuuden osuutta kapinan aiheuttajana.

Kuukausi sitten törmäsin kuitenkin sattumalta lähteeseen, joka muutti täysin käsitykseni monikultturismin toimintaenergian alkuperästä. Eli monikultturismin toimintaenergia ei ehkä olekaan lähtöisin sen paremmin 1960-luvun sukupolvikapinasta kuin myöskään 1920-luvun marxilaisesta teoriasta. Näiden sijasta monikultturismin toimintaenergia lienee peräisin länsimaisessa (tai ehkä pikemminkin judeokristillisessä) kulttuurikirjossa jo vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia vaikuttaneesta gnostilaisuudesta.

Mikäli olisin käyttänyt vapaa-aikani viime vuosina politiikan harrastamisen sijasta uskonnollisuuteen, niin varmaankin joku pappi olisi osannut kertoa tämän asian minulle jo heti suoralta kädeltä: jokaisena aikakautena syntyy ennemmin tai myöhemmin gnostilaisen energiapiikin myötä uusia radikaaliliikkeitä ja muita vaihtoehtoliikkeitä.

Toisaalta voitaisiin päätellä jo aivan maalaisjärjellä, että eiväthän useimmat 1960-luvun elämäntapakapinalliset ole tietenkään voineet motivoitua ensisijaisesti pänttäämistään kuivista teorioista eivätkä edes heidän uhmakkuusimpulssejaan tyydyttäneistä kapina-aktioista, vaan he arvatenkin kaipasivat itselleen ensisijaisesti sellaisia inhimillisiä perusasioita kuten jotakin uutta uskontoa, sosiaalisia suhteita tarjoavaa lahkoa tai muuta syvällisempää merkitystä elämälleen.

Toisen maailmansodan jälkitilanteessa oli nimittäin käsittääkseni elävä uskonto pitkälti kitketty länsimaisesta yhteiskunnasta ja korvattu sieluttomalla byrokratialla. Niinpä oli varsin selvää, että heti ensimmäinen sodan kauhuista tietämätön sukupolvi - eli Boomer-sukupolvi - tulisi kapinoimaan tätä byrokraattisuutta vastaan uudella uskonnollisuudella. Jotkut Boomer-nuoret valitsivat lahkokseen evankelisen kristillisyyden. Toiset Boomer-nuoret taas valitsivat lahkokseen gnostilaisuuden, josta myös New Age- ja Cultural Creatives -maailmankuvat käsittääkseni polveutuvat.

Tässä anti-utopistin väitteessä huomaan ristiriidan: marxilaiset teoriat eivät kuulemma vaikuttaneet 60-luvun kapinaan, koska opiskelijat eivät opiskelleet marxismia. Kapinan syy oli gnostilaisuuden purkaus. Kuinka moni ylioppilaista sitten opiskeli Kuolleenmeren kirjakääröjä? Nekin olivat löytyneet juuri sopivasti.

Sitäpaitsi marxilaisuutta voi aivan hyvin myös käsitellä kristillisenä harhaoppina, millerianismina eli Jumalan valtakunnan toteutumisena maan päällä.

Tässä esseessä nostetaan esille antirasismin eli monikulttuurismin käytännön syntyperustana olleen amerikkalaisen käsityksen amerikkalaisista universaalina kansakuntana, joka vapaana perinteiden kahleista on uudessa maassa pystynyt luomaan itselleen uuden elämäntavan. Tähän antietniseen käsitykseen kansakunnasta on väistämättä vaikuttanut amerikkalainen uskonnollinen vanhatestamentillisuus, uskomus amerikkalaisista "valittuna kansana":
http://turnabout.ath.cx:8000/node/1447

[Rankkibus]

Monikulttuurisuus on jälkikristillinen ideologia, joka pohjaa Jeesuksen opettamaan ns. "Kultaiseen sääntöön": "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille". (Matt 7:12)

Tämä periaate löytyy kaikista maailmanuskonnoista islamia lukuunottamatta.
Wikipedia:
"Kultainen sääntö esiintyy muunnelmina monissa uskonnoissa ja ajatussuunnissa. Länsimaissa tutuin on Raamatun mukainen Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" [1]. Buddhan sanotaan opettaneen "älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" Tässä muodossa kultaista sääntöä opetti juutalaisuudessa myös Gamalielin isoisä Hillel. Islamissa puolestaan opetetaan "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen". Muita versioita ovat:

    * Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.
    * Buddhalaisuus: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.
    * Juutalaisuus: Älkää tehkö mitään sellaista kanssaihmisillenne, jota ette halua tehtävän itsellenne.
    * Kungfutselaisuus: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.
    * Taolaisuus: Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.
    * Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6#cite_note-0

On kuitenkin huomattava, että vain kristinuskossa ns. Kultainen sääntö on aktiivisessa muodossa, eli että "pitää tehdä". Muissa uskonnoissa vain kielletään tekemästä sellaista mitä ei haluta itselle tehtävän.

Kristinuskon voidaan  siis katsoa kehottavan muiden auttamiseen ym. sellaiseen, muissa vain pyritään välttämään pahantekoa. Tietenkin jos haluaa tulla rangaistuksi virheiden tekemisestä, kunnon kristitty rankaisee myös muita näiden tunaroidessa. 

[M.K.Korpela]

Tässä anti-utopistin väitteessä huomaan ristiriidan: marxilaiset teoriat eivät kuulemma vaikuttaneet 60-luvun kapinaan, koska opiskelijat eivät opiskelleet marxismia.

Ilman että tämä postaukseni liittyisi kovin tiiviisti ylläolevaan toteamukseen, totean marxistien asenteesta monikulttuuriseen oppirakennelmaan sen verran, että Ruotsia esimerkkinä käyttäen laitavasemmiston kiinnostus monikulttuuria kohtaan oli melko laimea niin kauan kuin Berliinin muuri oli olemassa - aina vuoteen 1990 saakka monikulttuurisia tavoitteita voidaan pitää "kuolleina kirjaimina" tai, kuten USA:n keskustelussa joskus sanotaan "elävinä kuoleina" tai lainsäädännön zombiena.

Tällä tarkoitetaan, että jokin pyrkimys on kylläkin kirjattu lainsäädäntöön tahi akateemiseen koodistoon, mutta koska muut käsillä olevat asiat peittävät zombien alleen, koko ajatus enimäkseen unohtuu tai siihen suhtaudutaan laimealla mielenkiinnolla.

On totta että monikulttuuri määriteltiin viralliseksi politiikaksi jo vuonna 1975, mutta käytännössä siihen ei kiinnitetty juurikaan huomiota ennen muurin kaatumista, jolloin (varsinkin) marxistit löysivät uudestaan tomuttuneen tavoitteen ja ryhtyivät  panemaan tavoitteita toimeen. Vuoteen 1992 saakka Ruotsin suhtautuminen siirtolaisiin oli enemmän tai vähemmän assimiloivaa, joskin ponnetonta sellaista, ja kerran jo lähes unohtuneet monikulttuuriset tavoitteet "löydettiin" uudestaan vasta muurin kaaduttua.

[Anti-Utopisti]

En ymmärrä miksi erotella tässä yhteydessä tarkasti kommunistien teorian ja käytännön välillä.

Kommunistisen liikkeen teoria perustuu käsittääkseni marxismiin ja siten Introverted Thinking-ajatteluun, kun taas kommunistisen liikkeen käytäntö perustuu kai enimmäkseen muiden poliittisten liikkeiden tavoin "maan tapaan" eli Introverted Sensing-stereotyyppeihin, jotka saattavat etääntyä paljonkin liikkeen teorioista. Käytännön yhteistyökuviot ja sitä myötä muodostuva solidaarisuuden noudattaminen kuuluvat hearsay-leviämistapansa takia jälkimmäiseen kategoriaan, olipa niille teoreettisia perusteluita tai ei.

En ymmärrä miksi erotella tässä yhteydessä tarkasti

Olihan 1960-luvun kapinahengessä kysymys peräti kymmenien miljoonien ihmisten ajatuskuvioista ja uskomuspohjaisista rituaaleista. Näin monien ihmisten ollessa kyseessä lienee väistämätöntä, että mitä erilaisimpia erotteluperusteita on syytä harkita.

Vähintäänkin keksin kuusi erilaista erotteluperustetta, joilla ei ole välttämättä mitään yhteyttä toisiinsa, ennen kuin toisin todistetaan:

1) Mistä 1960-luvun kymmenet miljoonat airhead-mielenosoittajat ja airhead-kapinalliset saivat toimintaenergiansa?

Vaikka ihmisillä olisi oma suosikki-ideologiansa, niin yleensä he eivät viitsi vaivautua mukaan minkäänlaisiin mittavampiin näkyväisiin aktioihin ideologiansa puolesta. Kuitenkin 1960-luvulla jokin toimintaenergiaa antava tekijä sai Boomer-nuorison siirtymään uskomusten tasolta näkyväiseen toimintaan poikkeuksellisessa mittakaavassa, jossa puhuttiin miljoonista tai jopa kymmenistä miljoonista osallistujista:

"In the spring of 1968, National SDS activists led an effort on the campuses called "Ten Days of Resistance" and local chapters cooperated with the Student Mobilization Committee in rallies, marches, sit-ins and teach-ins, which culminated in a one-day strike on April 26. About a million students stayed away from classes that day, the largest student strike in the history of the United States."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Students_for_a_Democratic_Society

"One influence of the New Left was the development of the first Earth Day on April 22, 1970. ... Approximately ten million people across the country participated in the original Earth Day, with even local and national polluters professing their support."

Lähde: http://www.pollutionissues.com/Na-Ph/New-Left.html

Koska nämä kymmenet miljoonat länsimaalaiset eivät ole löytäneet toimintaenergiaa lähteäkseen mukaan kommunistien aktioihin mutta ovat lähteneet mukaan erilaisiin viherpiiperrysaktioihin, niin syy tähän eroavaisuuteen täytynee löytyä 1960-luvun toimintaenergian luonteesta.

Veikkaukseni on, että länsimaalaisten ihmisten perinteinen kiinnostus rakentaa identiteettiään tarjolla olevien kulttikuvastojen pohjalta antoi toimintaenergian 1960-luvun Boomer-nuorisolle, jolla ei ollut edellisten sukupolvien kaltaisia omakohtaisia realistisia sotakokemuksia torjumassa kiinnostusta eksoottisiin kulttikuvastoihin. Joitain osallistujia kiehtoivat kai ensisijaisesti gnostilaiset kulttikuvastot ja muita osallistujia taas kiehtoivat gnostilaisuutta vähemmän elitistiset mutta silti antimodernistiset kuvastot. Mutta toimintaenergian lähteenä oli siis luullakseni kummassakin tapauksessa kiinnostus kulttikuvastoihin.

Tai ehkäpä 1960-luvun poikkeuksellinen toimintaenergian lähde oli samankaltainen kuin Willian McLoughlinin kuvaamissa Yhdysvaltain kolmessa edellisessä revival-aikakaudessa, jolloin aivan vastaavasti uudet radikaalilahkot onnistuivat innostamaan nuorisoa tarjoamalla näille eksoottista projektia puhdistaa saastuneeksi tulkittu maailma.

2) Mistä aatehistoriallisista alkujuurista 1960-luvun kymmenien miljoonien airhead-mielenosoittajien ja airhead-kapinallisten uskomukset ja rituaalit olivat peräisin?

Tässä ei siis kysytä, mikä sai 1960-luvulla kymmenet miljoonat ihmiset mukaan kapinahenkisiin aktioihin, vaan siitä, millaisiin historian varrella kehittyneisiin uskomuksiin nämä kapina-aktiot oli verhottu. Jotkut uskomukset saattoivat polveutua marxismin eri haaroista. Toiset uskomukset taas saattoivat polveutua antimodernismista mutta kammoksua marxismia yhtä paljon kuin länsimaiden modernia yhteiskuntakoneistoa.

3) Mistä 1960-luvun kapinahenkeen hurahtanut älymystö sai toimintaenergiansa?

Erityisesti yliopistoissa ja kulttuurieliitissä vaikuttava älymystö sai myös 1960-luvulla jostain lähteestä poikkeuksellista toimintaenergiaa. Tämä lähde saattoi olla sama kuin kymmenillä miljoonilla mielenosoittajilla tai saattoi olla aivan erillinen lähde.

Luullakseni gnostilainen mentaliteetti toimintaenergian lähteenä oli älymystön piirissä vieläkin yleisempää kuin mielenosoittajamassoilla. Toisaalta kiinnostus teoreettiseen ajatteluun oli kai sellainen älymystön piirissä yleinen toimintaenergian lähde, jota ei esiintynyt mielenosoittajamassoissa kovin usein.

4) Mistä aatehistoriallisista alkujuurista 1960-luvun kapinahenkeen hurahtaneen älymystön uskomusten Introverted Feeling, Introverted Intuition ja Introverted Thinking-komponentit olivat peräisin?

Älymystöllä oli luultavasti mielenosoittajamassoja monimutkaisempaa kognitiivista harjaantuneisuutta laatia itselleen eri aatehistoriallisten alkujuurten perusteella uskomuksia, joihin he verhosivat kapina-aktionsa. Näin ollen näiden älymystön uskomusten historiallinen kehitys saattoi olla aivan erilainen kuin niitä pinnallisempien airhead-mielenosoittajamassojen uskomusten kehitys.

5) Ketkä poliittiset toimijat (jos ketkään) masinoivat etukäteen 1960-luvun kapinahengen edistääkseen tavoitteitaan?

6) Ketkä poliittiset toimijat hyppäsivät mukaan eli rupesivat kesken 1960-lukua käyttämään kapinahenkeä edistääkseen tavoitteitaan?

Lisää erotteluperusteita on varmaan helppoa löytää. Ehkäpä erilaisia erotteluperusteita oli jopa yhtä monta kuin kapinallisiakin oli eli siis kymmeniä miljoonia. Lisäksi jokaisen 1960-luvun kapinallisen henkilökohtaisen kehityskaaren eri vaiheet saattaa olla perusteltua erotella toisistaan. Luullakseni vasta sitten rupeamme olemaan lähellä totuudenmukaista kuvausta 1960-luvun kapinahengestä koko laajuudessaan.

Tätä urakkaa ei ole syytä liiaksi yksinkertaistaa, mikäli aikoo selvittää, mitä oikeasti tapahtui 1960-luvulla.

Näistä kysymyksistä lienee tarjolla tutkimustietoa ainakin kysymykseen 3, sillä Stanley Rothman ja S. Robert Lichter ovat kirjassaan Roots of Radicalism havainneet, että monilla 1960-luvun Yhdysvaltojen Uuden Vasemmiston kapinajohtajista oli punainen kotitausta (red-diaper babies), joka kannusti heitä radikalismin mentaliteettiin, ja että monet persoonallisuustestatuista kapinajohtajista vaikuttavat saaneen lisää toimintaenergiaa eräistä narsistisista persoonallisuudenpiirteistään. Mutta näiden Rothmanin ja Lichterin tutkimusten uskottavuus ja yleistettävyys lienevät täysi arvoitus.

Amerikkalaiset kommunistit olivat 30-luvuilla jakautuneet stalinisteihin ja trotskilaisiin, ja trotskilaisten johtaja varmaankin oli Trotski vielä eläessään. Mitä hän siis kirjoitti teoriaa 1920-luvulla, siiirtyi suoraan käytäntöön, jos hän niin halusi.

Tämä on hyvä näkökohta, jolla on käsittääkseni aitoa uskottavuutta. Eli on siis uskottavaa huomauttaa, että olisi syytä selvittää perinpohjaisesti esimerkiksi 1930-lukulaisten amerikkalaisten stalinistien ja trotskilaisten mahdollinen osuus Yhdysvaltojen 1960-luvun sukupolvikapinan masinointiin, mikäli tämä tapahtui etukäteen. Sen lisäksi olisi uskottavaa pyytää selvitystä siitä, hyppäsivätkö amerikkalaiset stalinistit tai trotskilaiset kesken kaiken käyttämään 1960-luvun kapinahenkeä omien tavoitteidensä edistämiseen.

Oli miten oli, niin nämä selvitykset vastaisivat ylläoleviin kysymyksiin 5 ja 6, mutta eivät kertoisi meille vastauksia kysymyksiin 1-4, jotka täytyisi selvittää erikseen. Erityisesti Trotskin ja trotskilaisten mahdolliset yritykset masinoida etukäteen 1960-luvun kapinahenkeä eivät vielä selittäisi sitä, mistä kymmenet miljoonat ihmiset saivat toimintaenergian kapinahengelleen, tai sitä, millaisiin uskomuksiin nämä kymmenet miljoonat verhosivat kapinahenkensä.

Käsittääkseni CIA ja FBI pyrkivät 1960-luvulla selvittämään sitä spesifisempää kysymystä, masinoitiinko itäblokista käsin 1960-luvun kapinahengen alaryhmittymiä kuten vaikkapa Uuden Vasemmiston alahaaroja. Muistaakseni CIA:ssa ja FBI:ssä päädyttiin siihen lopputulokseen, että Uusi Vasemmisto olisi ollut pitkälti riippumaton itäblokin masinoinnista. Kuitenkin jopa tämä osakysymys saattaisi olla syytä tarkistaa uudelleen CIA:n ja FBI:n 1960-luvulla teettämiä selvityksiä kattavampien viimeisimpien faktatietojen pohjalta.

Vähintäänkin jotkut 1960-luvun kapinahengen alaryhmittymistä olivat epäilyttävässä määrin samankaltaisia kuin eräät toista maailmansotaa edeltävät kommunisteihin linkittyneet organisaatiot:

http://www.discoverthenetworks.org/Articles/Hansen.pdf

Käsittääkseni ratkaisevinta olisi selvittää vuosien 1955-1965 osalta, masinoiko jokin poliittinen toimija näiden vuosien aikana Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä, mielenosoituksia "rauhan puolesta" tai kampusten kapinahenkeä. Sen sijaan ne poliittiset toimijat, jotka hyppäsivät mukaan vasta vuoden 1965 jälkeen, eivät selvästikään voineet olla vastuussa jo vuosia aikaisemmin tapahtuneesta kapinahengen leviämisestä. Tämä vuosiluku on ainakin omasta mielestäni sopiva rajanveto, jolla voidaan erottaa kapinahengen masinoijat kapinahengen mukaanhyppääjistä.

Kuitenkin itäblokilla ja länsimaiden kommunisteilla saattoi olla vähintäänkin tilaisuus käyttää osaa Yhdysvaltain (ellei jopa muidenkin länsimaiden) kasvatuksellisista organisaatioista, tiedotusvälineistä ja yliopistollisista piireistä tavoitteidensa edistämiseen ainakin tilapäisesti. Tässä en siis yritä ottaa kantaa siihen, käytettiinkö tätä tilaisuutta hyväksi, enkä siihen, olisiko tämän tilaisuuden hyödyntämisellä ollut laajempia näkyväisiä vaikutuksia. Haluan seuraavilla sitaateilla vain ja ainoastaan tuoda esille muutamia näkökohtia, jotka puoltavat sitä käsitystä, että tällainen tilaisuus saattoi olla olemassa.

Ensinnäkin kirjassaan Tragedy & Hope arvovaltainen historioitsija Carroll Quigley väittää, että:

"There does exist, and has existed for a generation, an international Anglophile network which operates, to some extent, in the way the Right believes the Communists act. In fact, this network, which we may identify as the Round Table Groups, has no aversion to cooperating with the Communists, or any other groups, and frequently does so. I know of the operations of this network because I have studied it for twenty years and was permitted for two years, in the early 1960's, to examine its papers and secret records."

Lähde: Carroll Quigley: Tragedy and Hope: A History of the World in Our Time

http://tragedyandhopebook.googlepages.com/chapter_65.htm

Lisäksi seuraavan hieman kyseenalaisen kirjan pohjalta vaikuttaa siltä, että Rooseveltin ja Trumanin presidenttikausien aikana Yhdysvaltain johtoportaassa esiintyi liian lepsua ellei peräti myötämielistä suhtautumista siihen, pääsivätkö erilaiset kommunistit soluttautumaan Yhdysvaltain eri instituutioihin:

Ellen McClay: In the Presence of Our Enemies: A History of The Malignant Effects in American Schools of the UN's Unesco and Its Tranformation of American Society From The Lips of Those Who Did it

http://www.amazon.com/Presence-Our-Enemies-Malignant-Tranformation/dp/1420894226

Niinpä kommunisteilla oli tarkemmin tuntematon mutta ei suinkaan vähäpätöinen määrä tukijoita Yhdysvaltain eri instituutioissa. Siksi jokaisen näinä vuosikymmeninä Yhdysvalloissa käynnistetyn epäilyttävän projektin kohdalla on perusteltua kysyä, oliko kyseessä kommunistien tavoitteita palveleva projekti. Eli tätä mahdollisuutta ei ole syytä poissulkea ilman tarkempaa tutkimusta.

Myös Moskovasta riippumattomia sosialisteja oli länsimaissa runsaslukuinen määrä. Kuitenkin 1920-luvulla Komintern oli käsittääkseni yrittänyt puhdistaa ainakin länsimaiden kommunistiset puolueet sellaisesta aineksesta, joka ei ollut ehdottoman lojaali Moskovan määräyksille. En tiedä, oliko länsimaissa jäljellä sellaisia riittävän vahvoja itsenäisiä kommunistisia organisaatioita, jotka olisivat pystyneet soluttamaan länsimaiden instituutioita ilman Moskovan suostumusta.

Joka tapauksessa ainakin Yhdysvaltain stalinisteilla saattoi olla olemassa tilaisuus masinoida kapinahenkeä varsinkin ennen Joe McCarthyn ja hänen hengenheimolaistensa Yhdysvaltain eri instituutioissa kannustamia puhdistuksia. Ehkäpä osa yhdysvaltalaisista stalinisteista onnistui säilyttämään asemansa vielä näiden puhdistusten jälkeenkin.

Niinpä ratkaisevina vuosina 1955-1965 Yhdysvaltain kommunisteilla saattoi olla tilaisuus masinoida kapinahenkeä, ja lisätutkimuksia tarvittaisiin sekä tämän tilaisuuden tarkemmista mittasuhteista että siitä, osasiko ja halusiko joku kommunistinen taho käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen.

Jos yliopistot olivat jo marxilaisten käsissä, miksi marxilaista teoriaa ei voisi pitää yliopistojen kapinahengen aiheuttajana?

Aivan ensiksi täytyy tunnustaa, että en ole marxilaisen teorian enkä kommunismin historian asiantuntija, vaan kirjoittelen tässä vain, millaisen käsityksen olen saanut aatehistoriaa opiskellessani. Ehkäpä niillä ihmisillä, jotka väittävät marxismilla ja kommunismilla olleen yhteyttä 1960-luvun kapinahengen syntyvaiheisiin, on käytössään sellaista sisäpiiritietoa, jota minulla ei ole. Asiaa kannattaisi kysyä joltain Yhdysvaltain 1960-luvun historiaa tuntevalta aidolta asiantuntijalta. Kuitenkin toisaalta esitän tässä ketjussa myös sellaisiakin faktoja, jotka kumoavat erityisesti osan kulttuurimarxismiväitteistä. Niinpä jää avoimeksi, onko olemassa sellaisiakin kultturimarxismiväitteitä, joita ei voitaisi kumota faktoilla.

Saattaa olla liioiteltua sanoa, että Yhdysvaltain tai muiden länsimaiden yliopistot olisivat olleet marxilaisten käsissä. Toisaalta tässä väitteessä saattaa olla enemmän perää, kuin yleisesti luullaan. Esimerkiksi Joe McCarthy ja John Birch Society taisivat uskoa, että kommunistit olisivat soluttaneet läpikotaisin Yhdysvaltain monet merkittävät instituutiot. Näitä väitteitä pidettiin yleisesti vainoharhaisuutena. Mutta sittemmin on paljastunut, että kommunisteja todellakin oli solutettu Yhdysvalloissa monille avainpaikoille.

On mahdollista ellei jopa luultavaa, että myös Yhdysvaltain yliopistojen henkilökuntaan oli päässyt monia piilokommunisteja sekä muita kommunismin myötäjuoksijoita. Tähän suuntaan viittaisi sekin, että 1960-luvun sukupolvikapinalliset opiskelijat saivat jonkin verran sympatiaa tai jopa tukea muutamilta yliopistojen henkilökunnan jäseniltä - vaikkakaan en tiedä, oliko juuri kommunismi näiden henkilökunnan jäsenten motiivina.

Viihdeteollisuuden puolella taas esimerkiksi Hollywoodin käsikirjoittajien kilta oli aivan tutkitusti solutettu valtavalla määrällä kommunisteja jo 1930-luvulla. Näistä kommunisteista suuri osa puhdistettiin Hollywoodista viimeistään Joe McCarthyn aikoihin. Esimerkiksi Ben Barzman oli kiinnostava tapaus, johon kannattaa tutustua esimerkkinä sen ajan kommunistien ajattelutavasta, ja jopa joitain monikultturismin kaltaisia ajatuskuvioita löytynee eräistä hänen käsikirjoituksistaan. Lisäksi puhdistusten jälkeenkin Hollywoodiin saattoi jäädä kohtalainen määrä kommunismin myötäjuoksijoita, koska osa elokuvaväestä halusi korostaa omaa statusarvoaan olemalla liberaaleja tai muita utopisteja.

Amerikkalaiset kommunistit olivat 30-luvuilla jakautuneet stalinisteihin ja trotskilaisiin, ja trotskilaisten johtaja varmaankin oli Trotski vielä eläessään. Mitä hän siis kirjoitti teoriaa 1920-luvulla, siiirtyi suoraan käytäntöön, jos hän niin halusi.

Trotskilaiset ovat oma lukunsa, ja niinpä pidän täysin mahdollisena sellaista väitettä, että trotskilaiset olisivat useimmista 1960-luvulla aktiivisista poliittisista suuntauksista poiketen saattaneet käsitellä etnisiä kysymyksiä ensisijaisesti tarkoituksenaan käyttää etnisiä ryhmiä kommunistisen vallankumouksen avustajina. Luullakseni myös eettisyys ja solidaarisuus vetosivat trotskilaisiin etnisten ryhmien puolustamisessa, mutta vallankumousteoriat olivat ehkä näitäkin näkökohtia keskeisempiä.

Sekään ei liene poissuljettua, etteikö myös stalinismille uskollinen CPUSA olisi saattanut käsitellä etnisiä kysymyksiä ensisijaisesti sen pohjalta, voisivatko etniset ryhmät auttaa myöhemmin kommunistisessa vallankumouksessa.

Sen sijaan suuri osa muista 1960-luvulla aktiivisista vasemmistolaisista poliittisista suuntauksista tuki 1960-luvun kapinahenkeä ja erityisesti kansalaisoikeusliikettä ensisijaisesti eettisistä syistä, eikä näillä suuntauksilla ollut välttämättä lainkaan vallankumouspyrkimyksiä.

Tätä väitettä 1960-luvun yliopistokapinasta jonakin täysin itsenäisenä tapahtumana en ymmärrä. Jos yliopistot olivat jo marxilaisten käsissä, miksi marxilaista teoriaa ei voisi pitää yliopistojen kapinahengen aiheuttajana?

Yliopistojen kapinahenkeen osaltaan vaikuttanutta The Berkeley Free Speech Movement -kapinaliikettä vuodelta 1964 on tutkittu mm. Ayn Randin hieman kyseenalaisessa analyysissä The Cashing-In: The Student "Rebellion". Eräiden kapinaliikkeen jäsenten itse kertomat vastaukset viittasivat siihen suuntaan, että monien kapinallisten kohdalla aatehistoriallisena verhona kapinoinnille oli kaikkien vallitsevien poliittisten suuntausten vastaisuus eli "anti-idology" eikä esimerkiksi minkään sortin marxilaisuus:

http://www.uc.edu/nationfamilystate/Authors/Ayn%20Rand/ARCapUnknownId22.pdf

Tosin The Berkeley Free Speech Movement -liikkeen organisoimisessa oli Ayn Randin keräämien tekstipätkien mukaan ollut mukana monenkin sorttisia kommunisteja. Niinpä voi olla, että muissakin Yhdysvaltain yliopistoissa virinnyttä älymystön kapinahenkeä olivat masinoimassa myös kommunistit.

Toimintaenergian lähde The Berkeley Free Speech Movement -kapinaliikkeelle jää Ayn Randin analyysissä vähemmälle huomiolle kuin liikkeen masinoijat ja sen uskomusten aatehistorialliset alkujuuret. Ehkäpä tämä liike sai toimintaenergiansa yksinkertaisesti 1960-luvun alun itseäänvahvistavasta kapinamielialasta kampuksilla tai sitten jostain muusta lähteestä.

1950-luvun puhdasoppisen marxismin ja teknokraattisen ajattelun sijaan nuoriso innostui erilaisista "kulttuurimarxistisista" suuntauksista, joten vallankumous ei toteutunut siten, kuin kommunistijohtajat sodan jälkeen ajattelivat.

Sananmukaista kulttuurimarxismia virisi tietääkseni vain Britanniassa kultturintutkijoiden parissa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Marxism#Birmingham_School_and_cultural_studies

Tämä suuntaus jäi kuitenkin sen verran marginaaliseksi, ettei sillä voinut selvästikään olla vaikutusta 1960-luvun henkeen varsinkaan Britannian ulkopuolella - varsinkin kun nämä kulttuurimarxistit valitsivat tutkimuskohteekseen usein epäeksoottisen työväenkulttuurin sitä eksoottisempien gnostilaisen älymystön kulttikuvastojen sijasta. Tällainen valinta ei ainakaan tuottanut kovin paljoa toimintaenergiaa.

Muiden maiden osalta "kulttuurimarxismilla" tarkoitettaneen marxistien oletettuja pyrkimyksiä korvata länsimaiden vallitsevat kulttuuriset komponentit joillain muilla komponenteilla, vaikkakaan ei liene olemassa uskottavia todisteita siitä, että kenelläkään merkittävillä marxisteilla olisi ollut olemassa tällaista suunnitelmaa.

Luulisin, että myytti "kulttuurimarxismista" on peräisin joko Perry Andersonin vuoden 1976 kirjasta Considerations on Western Marxism tai eräistä Douglas Kellnerin artikkeleista, joissa he jostain minulle käsittämättömästä syystä ovat päätyneet tarkastelemaan yhdessä sellaista joukkoa 1920-luvulla linjansa löytäneitä teoreetikoita, jotka eivät tosiasiallisesti ikinä kuuluneet samaan koulukuntaan eivätkä edes olleet kiinnostuneita toistensa kirjoituksista.

http://www.amazon.com/Considerations-Western-Marxism-Perry-Anderson/dp/0860917207

Toki voi olla, että jo ennen Perry Andersonia ja Douglas Kellneriä vasemmistopiireissä on ollut halukkuutta lanseerata käsite Western Marxists, vaikka minulle on epäselvää, mitä järkeä on niputtaa sattumanvarainen joukko hyvin erityyppisiä ihmisiä vain sillä matalan tason yhteisellä nimittäjällä, että nämä olivat ensinnäkin ammentaneet muiden lähteiden ohella myös marxilaisuudesta ja toiseksi vaikuttaneet itäblokin ulkopuolella.

Yhdysvaltalaiset konservatiivit ovat sittemmin levittäneet tätä virheellistä myyttiä "kulttuurimarxismista". Ihmettelen, miksei esimerkiksi Sartrea juuri ikinä mainita tässä yhteydessä, vaikka hän oli henkilö, jolla oli kaikki sopivat ominaisuudet "kulttuurimarxistiksi": marxilainen menneisyys 1940-luvulta, 1950-luvulla suuren yleisön tavoittaneita teoreettisia kirjoituksia, aktiivinen osallistuminen 1960-luvun hengen viriämiseen (Algerian sodan yhteydessä) ja hänet mainittiin myös Ayn Randin analyysissä yhtenä The Berkeley Free Speech Movement -kapinaliikkeen idoleista. Sen sijaan yhdysvaltalaisten konservatiivien nimeämiltä henkilöiltä, joita väitetään "kulttuurimarxisteiksi", puuttuu yksi tai useampi näistä keskeisistä ominaisuuksista, joten mikä on motiivina korostaa heitä Sartren sijasta?

Usein "kulttuurimarxismilla" tarkoitetaan erityisesti sellaisia Introverted Thinking-teoreetikoita kuten Georg Lukács, Antonio Gramsci ja Theodor Adorno. Kuitenkin tämäntyyppisen Introverted Thinking -painotteisen "kulttuurimarxismin" vaikutus 1960-luvun henkeen lienee todistettavissa epäuskottavaksi jo sillä havainnolla, että suuri osa 1960-luvun airhead-mielenosoittajamassojen ajattelusta oli Introverted Feeling- ja Introverted Intuition -pohjaista. Ehkäpä kulttuurimarxismi vetosi osaan yliopistojen älymystöstä 1960-luvulla mutta sen sijaan airhead-mielenosoittajamassojen puheissa esiintyivät kai enemmän eettisyys ja uudenlaisen Edenin tavoittelu:

http://www.amazon.com/Gates-Eden-American-Culture-Sixties/dp/0674341554

Seuraavan hieman epäuskottavan lähteen pohjalta voisi arvella, että 1960-luvulla airhead-mielenosoittajamassojen piirissä suositut kulttikuvastot olivat peräisin vanhoista antimodernistisista kulttikuvastoista eivätkä esimerkiksi kommunismin työväenluokkaisuutta korostavista kuvastoista:

http://www.gnosticliberationfront.com/hidden_origins_of_the_hippie_movement.htm

Samoin mainitsemasi Lukacs sai useaan otteeseen ottaa teoriaa käytäntöön toimiessaan Unkarin kommunistihallituksissa 1919, 1945 ja vielä 1956.

Vaikka esimerkiksi stalinistien, trotskilaisten ja joidenkin älymystöön kuuluvien teoreetikkojen osallisuutta kapinahengen viriämiseen 1960-luvulla ei voida kovin helposti poissulkea, niin sen sijaan käsittääkseni voidaan täysin poissulkea ainakin Georg Lukácsin, Antonio Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan osallisuus 1960-luvun kapinahengen viriämiseen ainakin airhead-mielensosoittajamassojen osalta.

Jotta Georg Lukácsilla, Antonio Gramscilla tai Frankfurtin koulukunnalla olisi voinut olla osallisuutta, heillä olisi täytynyt olla olemassa sekä halukkuus että suunnittelutaito laatia 1960-luvun kapinahengen pohjapiirrustukset.

Erityisesti täytyisi osata nimetä, missä Lukácsin, Gramscin tai Frankfurtin koulukunnan kirjoituksista esitetään nämä pohjapiirrustukset, mutta tällaista kirjoitusta ei ole olemassa. Käydään läpi näiden henkilöiden keskeiset teokset:

- Georg Lukácsin varhaistuotanto ennen hänen marxilaista kauttaan eli ennen vuotta 1918.

Edustaa epämääräistä vasemmistolaista gnostilaisuutta. Lienee enimmäkseen Introverted Feeling -pohjaista angstia. Näissä teoksissa toivotaan parempaa maailmaa, mutta ei esitetä, kuinka parempaan maailmaan päästäisiin suunnitelmallisesti, vaan Introverted Intuition -pohjainen toivo ja eskatologinen mentaliteetti korvaavat suunnitelmallisuuden. Stalinistien ja muiden perinteisten marxistien näkökulmasta katsottuna Lukácsin varhaistuotanto oli karmaisevaa harhaoppia, ja jopa Lukács itse sanoutui siitä irti käännyttyään marxistiksi.

- Georg Lukács: History and Class Consciousness

Lukács kääntyi marxistiksi vuonna 1918 ilmeisesti siksi, että hän sattumalta törmäsi ja ihastui marxismin Introverted Thinking -teoriaan, joka väitti, että työväestön luokkataistelun kiihtyminen ja todennäköisesti jopa vallankumous olisivat väistämättömiä tulevaisuudessa. Näin Lukács saattoi luopua aiemmista gnostilaisista Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-käsityksistään ja korvata ne täysin marxismin Introverted Thinking-käsityksillä. Mutta tällöin Lukács siis samalla sanoutui irti oikeaoppisesta luokkataistelusta poikkeavasta vallankumouksellisuudesta eikä voinut siten suunnitella kulttuurivallankumousta. Eikä Lukácsista olisi ollutkaan kulttuurivallankumouksen suunnittelijaksi, koska jopa hänen oma elämänsä taisi olla pikemminkin ajelehtimista eikä suunnitelmallista. Niinpä sekä halukkuus että suunnittelutaito kulttuurivallankumouksen masinoimiseksi puuttuivat Lukácsilta vuoden 1918 jälkeisenä aikana.

Ainoa asia, mikä yhdisti Lukácsin marxistisen kauden edes etäisesti 1960-luvun kulttuurivallankumouksellisuuteen, oli käsittääkseni se, että Lukács todisti reifikaatio-käsitteellään länsimaiden kulttuurin noudattavan haitallista kapitalismin muottia. Mutta Lukácsilla ei ollut mitään syytä masinoida kulttuurivallankumousta tämän asiantilan korjaamiseksi, sillä hänhän luotti työväenliikkeen väistämättömään voittoon tämän yhteistyössä perinteisen marxilaisen teorian kanssa. Niinpä Lukács keskittyi kulttuurintutkimuksessaan korkeakirjallisuuden nyanssien arviointiin marxilaisen teorian pohjalta vallankumouksen suunnittelun sijasta.

Sitä paitsi voidaan kysyä, mikä Lukácsin teorioista edes olisi ollut sellainen, että sitä oltaisiin voitu käytännössä hyödyntää esimerkiksi 1960-luvun Yhdysvalloissa tai Länsi-Euroopassa? Lukácsin pääteoksessa History and Class Consciousness kirjoitettiin reifikaatio-käsitteen ohella enimmäkseen 1920-luvun alun kommunististen puolueiden linjariidoista, joilla ei ollut sovellusaluetta enää kyseisen tilanteen ohimentyä.

On totta, että Lukács sai elämänsä aikana pariin otteeseen olla mukana ministeriöissä tekemässä päätöksiä kulttuurisektorilla. En osaa nimetä tarkkaa lähdettä Unkarin vallankumouksen tapahtumista vuodelta 1919, mutta muistaakseni jotkut Unkarin kommunistisen puolueen käytännön miehet suhtautuivat vuonna 1919 äärimmäisen vihamielisesti Georg Lukácsin kaltaisiin kommunistisen puolueen teoreetikkoihin. He pitivät nimittäin näitä haihattelijoina, mikä oli tietenkin totta. Luultavasti Lukácsin ideoiden toimeenpanoa vastustivat yhtä lailla kommunistisen puolueen selväjärkisempi enemmistö kuin myös unkarilaiset tavismassat.

En myöskään usko, että Lukácsin toimeenpanemat käytännön kokeilut Unkarissa perustuivat hänen omiin kirjoituksiinsa, koska hän ei tainnut ikinä kirjoittaa mitään käytännön hankkeisiin liittyvää, joten hänen kirjoituksiaan ja käytännön kokeilujaan kannattanee tarkastella erillisinä asioina, ikään kuin kyseessä olisivat kahden eri ihmisen hankkeet.

Joka tapauksessa Lukácsin harvalukuiset käytännön kokeilut Unkarissa tuskin kulkeutuivat Länsi-Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Lukács oli kai lähinnä kiinnostunut siitä, että unkarilaisille taviksille tuputettaisiin hänen arvostamaansa Dostojevskia tai muuta vastaavaa eliittikirjallisuutta. Lukácsilla ei tainnut Introverted Sensing-todellisuudentaju oikein pelata, joten hän yliarvioi tavismassojen kiinnostuksen korkeakulttuuriin, vaikka näillä oli todellisuudessa aivan muut asiat mielessään.

1960-luvun lopulla, kun kapinahenki oli Yhdysvalloissa ja monessa muussakin maassa korkealla, Lukácsin kirjat löydettiin uudelleen. Veikkaisin, että joku Uuden Vasemmiston kirjapaino halusi ansaita hieman lisärahaa julkaisemalla huomiotta jääneitä marxismin teoreetikoita. Koska 1960-luvun kapinallisten airhead-enemmistö oli jättänyt Introverted Thinking-teoriat taka-alalle, yliopistojen älymystössä oli tietty asiakaskunta, joka kaipasi tämän aukon täyttämistä. Kuitenkin kaikki 1960-luvulla uudellenjulkaistut Introverted Thinking-teoriat taisivat jäädä hetken huviksi kapinalliselle älymystölle, joka ilmeisesti halusi laatia niiden sijasta mieluummin omat ihkauudet teoriansa kuten esimerkiksi postmodernismi, postkoloniaalinen teoria tai feminististinen teoria.

- Antonio Gramscin Vankilavihkot

Antonio Gramscin ainoa merkkiteos ovat hänen vankilavuosiensa kirjoitukset 1920- ja 1930-luvuilta, joita kuitenkin ruvettiin julkaisemaan vasta 1950-luvulla ilmeisesti siksi, että Italian kommunistisen puolueen johtohahmot olivat kukistaneet Gramscin edustaman suuntauksen eivätkä halunneet julkaista kilpailijansa näkemyksiä. Itäblokin näkökulmasta katsottuna taas Gramsci oli luultavasti uhka oikeaoppiselle stalinismille, vaikka olikin yhteensopiva perinteisen marxismin kanssa.

Sitä paitsi Gramscin Vankilavihkot taisivat ilmestyä englanniksi vasta 1970-luvun alussa. Niinpä Gramscin Vankilavihkot eivät luullakseni voineet vaikuttaa vuosina 1955-1965 länsimaissa levinneeseen kapinamielialaan, koska Gramscin kirjoitukset olivat tämän kauden alussa vielä varsin tuntemattomia.

Kuitenkin toisin kuin Georg Lukács, Antonio Gramsci oli perehtynyt tätä syvällisemmin vallankumouksellisuuden historiaan ja pystyi esittämään uskottavia pohjapiirrustuksia marxilaiselle vallankumoukselle.

Käsittääkseni Vankilavihkoissa kuitenkin nähdään historia marxismin tavoin yhteiskuntaluokkien sekä myös yhteiskuntaluokkien kulttuurien välisenä kilpailuna ja toivotaan työväenluokan kulttuurin voittoa. Siksi Gramscin teoksissa lienee sisäänrakennettuna tietty antagonismi yliopistojen gnostilaisen älymystön alakulttuureja kohtaan. Gramsci ehkäpä hyväksyi gnostilaisen älymystön siltä osin, kuin tämä tuki työväenluokan luokkataistelua, mutta sen sijaan esimerkiksi 1960-luvun kaltainen kulttuurivallankumous länsimaissa, jossa gnostilaisen älymystön uskomukselliset komponentit pääsivät voitolle, olisi käsittääkseni ollut Gramscille kauhistus, koska sehän vei lopullisesti työväenkulttuurilta tilaisuuden kehittyä 1900-luvun johtavaksi kulttuurimuodoksi.

Sitä paitsi ainakin seuraavan lähteen mukaan Gramsci taisi nähdä jopa työväenkulttuurin jalostamisen ja edistämisen vain välttämättömänä pahana, jotta perinteinen marxilainen luokkataistelu etenisi ja parhaassa tapauksessa päästäisiin Gramscin ihaileman Leninin kaltaiseen militantin vallankumouksen alkutilanteeseen:

http://www.isj.org.uk/?id=308

Siten Gramscilla ei ollut käsittääkseni halukkuutta 1960-luvun kaltaiseen kulttuurivallankumoukseen. Mutta kun hänen teoriansa levisivät 1960-luvun lopussa Lukácsin teorioiden tavoin, niin jotkut Boomer-älymystön teoreetikot taisivat ikään kuin kirjoittaa Gramscin nimissä omia teorioitaan siitä, kuinka länsimaissa saataisiin levitettyä 1960-luvun kulttuurivallankumousta. Niinpä monet politiikan harrastajat edelleen luulevat, että Gramsci olisi ollut tällaisen idean kannalla, vaikka tämä on äärimmäisen kyseenalaista.

- Frankfurtin koulukuntaan linkittyneet Theodor Adorno, Max Horkheimer, Herbert Marcuse ja Walter Benjamin sekä heidän itsenäiset kirjoituksensa ennen 1960-lukua

Nämä henkilöt edustivat kaikki pikemminkin gnostilaista älymystöä kuin marxilaisuutta. Sitä paitsi heille oli yhteistä heikko suunnittelukyky. Esimerkiksi Adorno jäi moneksi vuodeksi työskentelemään Hitlerin natsi-Saksaan ikään kuin mitään vaaraa ei olisi ollutkaan. Walter Benjamin -parka ei edes onnistunut pakenemaan Espanjaan, joten kuinka hän olisi kyennyt suunnittelemaan kulttuurivallankumouksen, kun ei onnistunut suunnittelemaan edes yksinkertaista pako-operaatiota?

Yhdysvaltoihin pakenemisensa jälkeen Adorno ja Horkheimer ajelehtivat pitkään ja siten joutuivat työskentelemään omien gnostilaisten tavoitteidensa vastaisissa Yhdysvaltain valtavirtaa edustavien instituutioiden projekteissa kuten esimerkiksi juuri The Authoritarian Personality -kirjaprojekti. Ilmeisesti tällaisen vääräoppisuuden aiheuttaman motivaation puutteen takia Adorno ei päässyt kovin keskeiseen asemaan yhdessäkään Yhdysvaltain projektissaan. Myös Horkheimerin osuus suunniteltaessa esimerkiksi nuorison aivopesuprojekteja sodanjälkeisessä Saksassa jäi varsin tuloksettomaksi. Näillä gnostilaisuuteen kaiken aikansa käyttäneillä Frankfurtin koulukunnan jäsenillä ei yksinkertaisesti tainnut olla riittävää ymmärrystä tavisten elämästä ja maailmankuvasta.

Vasta päästyään takaisin Saksan yliopistomaailmaan 1950-luvulla Adorno ja Horkheimer rupesivat saavuttamaan jonkinlaista arvostusta Saksan yliopistonuorison parissa, vaikkakin sittemmin välit kiristyivät ja Adornon opiskelijat häpäisivät hänet sukupolvikapinallisuutta ilmaisseella Busenaktion-hyökkäyksellään.

Joka tapauksessa Adornon ja Horkheimerin henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita käsittelevät varhaiset kirjoitukset olivat lähes täysin tuntemattomia englanninkielisessä maailmassa ennen 1960-lukua ja olivat varmaankin pölyttymässä Länsi-Euroopan gnostilaisen älymystön kirjahyllyissä, joten niillä ei voinut olla mainittavaa vaikutusta kapinahengen leviämiseen vuosina 1955-1965. Varsinkin, kun suuri osa näistä kirjoituksista oli pitkään saatavilla vain saksan kielellä ja pieninä painoksina.

Luullakseni Frankfurtin koulukunta sai kuuluisuutta vasta 1960-luvun loppuvuosina, jolloin myös Walter Benjaminin teokset saivat ensimmäistä kertaa laajemman lukijakunnan. Erityisesti Frankfurtin koulukunnan keskushahmojen gnostilaiset historiatulkinnat herättivät jonkin verran sympatiaa 1960-luvun loppuvuosien gnostilaisessa älymystössä, joka kuitenkin taisi laatia mieluummin itse omat teoriansa.

Herbert Marcuse oli Adornosta ja Horkheimerista poiketen keksinyt Yhdysvalloissa tuottoisan innovaation, jossa hän ilmeisesti kirjoitti ylös ja myi Boomer-nuorisolle takaisin ne ajatukset, jotka oli alun perin kuullut opiskelijoiltaan ja lähipiirinsä nuorilta. Näin Marcuse oli mukana yhtenä välikätenä levittämässä  kapinahenkeä Boomer-nuorison gnostilaiselta älymystöltä ruohonjuuritasolle. Mutta näillä ajatuksilla ei tietenkään ollut paljoakaan yhteistä Frankfurtin koulukunnan teorioiden kanssa, jotka olivat vielä tässä vaiheessa vieraita ilmeisesti jopa Yhdysvaltain gnostilaiselle älymystölle.

Jokainen voi itse todeta Google-haulla Suomen osumien lukumäärästä, että Lukács, Gramsci ja Frankfurtin koulukunta ovat nykyään melko unohdettuja teoreetikkoja, jotka saivat ideoitaan tunnetuiksi 1960-luvun sukupolvikapinan loppuvaiheissa ja vaikuttivat siten 1960-lukulaisuuden seuraajaliikkeiden uskomuskokoelmiin mutta eivät olleet juuri lainkaan tunnettuja vielä 1960-luvun sukupolvikapinan formatiivisissa alkuvaiheissa.


[email protected]

[Rafael K.]

Olen samaa mieltä että kulttuurimarxismi on huono käsite, mutta amerikkalaisessa keskustelussa siitä ei enää eroon pääse, koska se on vakiintunut termi kuvaamaan kaikkea 60-luvun jälkeistä vasemmistolaisuutta. Poliittista historiaa tutkinut Paul Gottfried sanoi, ettei pidä termistä, mutta käyttää sitä silti saadaakseen viestinsä läpi amerikkalaisille konservatiivisille lukijoilleen. Sartrea ei kai lueta kulttuurimarxistiksi sen takia, että hän oli ymmärtääkseni stalinisti, kannatti työväenluokkaista kommunistipuoluetta etc. Kulttuurimarxismi tarkoittaa vallankumouksen tekemistä kulttuuristen arvojen murentamisella tai muuttamisella, mikä taas on tunnetusti porvarispenikoiden vallankumousleikkejä, joissa proletariaatilla ei ole mitään asiaa. Uusvasemmiston leimallisia piirteitä on ymmärtämätön tai vihamielinen suhtautuminen perinteiseen vallankumouksen agenttiin, työväenluokkaan.

Tästä päästäänkin tähän Frankfurtin koulukuntaan. Anti-Utopisti vähättelee Adornon aikaansaannoksia Yhdysvalloissa, sanomalla The Authoritarian Personality -teosta valtavirtaan kuuluvaksi. Toisaalta esimerkiksi Martin Jayn kirjassa The Dialectical Imagination käsitellään pitkällisesti koulukunnan jäsenten Amerikan aikoja ja aikaansaannoksia. Mielestäni tällaisen freudilaismarxistisen tutkimuksen rooli on poliittisen agendan ajaminen esittämällä tieteellistä valtavirtaa. Tuohon aikaan Yhdysvalloissa tilanne oli se, että johtavat piirit olivat Rooseveltin hallinnosta lähtien kansainvälisiä sosialidemokraatteja tai kommunistien myötäjuoksijoita. McCarthyn kommunistipuhdistukset ja John Birch societyt olivat johtavalle eliitille kauhistuttava ilmiö, pikkukaupunkien alempaan keskiluokkaan nojautuvaa populismia joka haastoi oikeutuksen eliitin projektille rakentaa uusi uljas maailma ja pax americana koko planeetalle. Yhdysvaltain 1960-luvun kapinan selittämiseksi kannattaa keskittyä siihen, miten eliitin käsissä olleita mediaa ja yliopistoja saatettiin käyttää nuorison nostamiseksi kapinaan omien vanhempiensa paikallista tai kansallista ajattelutapaa vastaan eliitin kannattaman internationalismin esitaistelijoiksi.

[Jouko]

Vartiomiehelle sana monikulttuuri on silkka kirosana. Uusiokieltä, jota en tunnusta omakseni. Vältän muutenkin kiroilua.

[timouti]

Heitänpä tähän sekaan sosiologiaan liityvän tekstin, johon törmäsin
http://www.arthis.jyu.fi/julkaisut/tarkkojasiirtoja/jokinen.html

Jutussa kerrotaan tiiviisti, miten kulttuuri tuli sosiologiaan. Mainitaan 60-luku, marxilaiset ja muita esille tulleita asioita.

Yksinkertaistan mielestäni keskeisen asian niin, että parhaimmillaan ajateltiin kaiken sosiaalisen elämän olevan kulttuuria. 
Nyt tutkimuksen kohteeksi otettiin ne merkitysten verkostot, joita yksilöt ja ryhmät käyttävät kommunikoidessaan keskenään ja jäsentäessään todellisuuttaan. Kulttuuri laajeni tarkoittamaan kutakuinkin samaa kuin ihmisten elämäntavat tai ihmisten symbolitäyteinen arkitodellisuus.

Arvelen, että tästä on peräisin ajatus monikulttuurista. Eli eri kulttuureista tulevat havainnoivat toistensa tapaa elää ja omaksuvat itselleen jotain uutta.
Tämä on tietenkin hyvin akateeminen ajatus, eikä voi elävässä elämässä toteutua, koska suurimmalla osalla ihmisistä ei ole valmiuksia siihen.

Käytännössä edes kukkahatut eivät ymmärrä monikulttuurisuutta sellaisena, kuin se avautuu oheisen tekstin kautta. Niinpä useimmat mainostavat sitä juuri selkeämmin kulttuuriksi koettujen asioitten kautta, kuten vaikka etnisen ruuan ja pitserioitten avulla. Kaikkein etäisin ajatus on pelkkä taide kulttuurina, eli monikulttuuri on sitä, kun musta mies tömisyttää bongo-rumpuja puiston laidassa.

Tekstistä on huomattava, että tuota kulttuurikäsitystä on kritisoitu ja se on jäämässä sivuun. Se ei ota huomioon esim. taloudellisia tosiasioita, vain se, että kaikki on kulttuuria.

Ja ehkä on niin, kuten Grossberg (emt.) arvelee, että ihmiset ovat vaihteeksi alkaneet mieltää globaalien muutosten tärkeimmiksi syiksi taloudelliset ja poliittiset tekijät, eivätkä he enää samalla tavalla kuin vielä vähän aikaa sitten painota kulttuuria, kuten mediaa, muutosten moottorina.

Kirjoitus on vuodelta 2005, joten jälkijunassa mennään monikulttuurisuuden suhteen, kun jo tuolloin muualla epäiltiin kulttuurin kaikenkattavuutta.

[Jouko]

Kulttuuri on alunperin tarkoittanut maanviljelystä. Sen (alkutuotannon)tehokas harjoittaminen on sallinut "siipeilijöiden" luokan syntymisen. Eli kaikkia ei ole tarvittu ravinnon hankkimiseen jolloin on voitu puuhastella kaikenmoista muuta. Näin ovat syntyneet tieteet ja taiteet. Se on sitä ihmiskunnalle hyödyllistä kulttuuria.
Mutta monikulttuurilla haetaan ihan jotain muuta. Ehkä jonkinlaista maanpäällistä paratiisia, maailmankylää, jossa kaikki ovat onnellisia. Mutta se ei vain toimi kovassa maailmassa. On valitettavasti sellaisia ihmisiä jotka eivät hyväksy toisia vaikka kuinka heitä ymmärrettäisiin tai halveksittaisiin ja lyötäisiin. Kyllähän kukkahatut tämän tietävät kun muita suomalaisia rasisteiksi haukkuvat. Rasisteja löytyy myös muukalaisistakin, maahanmuuttajista. Pahempia vielä kuin suomalaiset.

Islamistit eivät hyväksy muita uskontoja ja oppeja kuin omansa. Tuskinpa mustan väestön enemmistöalueilla, Afrikassa, hyväksytään valkoihoisia. Eikä se välttämättä aina ole valkoihoisten oma syy, kuten aina toitotetaan; se on silkkaa rasismia. Monasti valkoiset ovat pitäneet elinkeinoelämää pystyssä ja heidät karkotettua se on romahtanut monissa Afrikan valtioissa. Ja me jatkuvasti rahallisesti tuemme Afrikkaa. Silti meitä haukutaan vieläpä omiemme piirissä.
Omat kotimaiset mustalaisemme harvoin hyväksyvät joukkonsa luottohenkilöksi valkolaista. Ottavat enintään juksattavaksi. On tästä kokemuksia. Eli ei ole pelkkää ennakkoluuloa vaan jälkitietoa.

[Anti-Utopisti]

Löysin eräältä politiikkaan täysin liittymättömältä Internet-sivustolta sattumalta tekstipätkän, joka toi välittömästi mieleeni erään EU:ssa suositun valtaeliitin ideologian:

"Shamans are the holy men in hunter-gatherer societies, and are disproportionately psychotic.  A deranged and influential shaman could lead his followers to adopt and pass down a variety of bizarre practices.  In the beginning, reluctant individuals could be initiated into a weird practice upon fear of divine retribution/possession by demons, but later it would simply become tradition/initiation rite that people have to comply with if they are to remain members of the tribe/prove tribal allegiance, wherein some form of pain would come in handy to break down an individual and make him part of the group, ready to fight for the tribe if needed.  People could even come to appreciate a bizarre form of body modification because it supposedly keeps evil spirits away or something equivalent.  The variability of the practices adopted can be assumed to reflect the variability of the specifics of the mental illnesses of the shaman founding fathers of the cultures, but the general theme -- i.e., schizophrenic powerful shamans founding bizarre behaviors -- would hold across cultures.

One type of mental illness among shamans is of special note when it comes to the establishment of body modification practices involving pain, namely sadomasochism, wherein sadism refers to deriving pleasure from delivering pain unto others and masochism refers to deriving pleasure from being subjected to pain; such pleasure may be of a sexual nature.  Western individuals into sadomasochism are disproportionately found with piercings and tattoos."

Lähde: http://www.femininebeauty.info/beauty-in-eye-of-beholder

Erityisesti kannattaa rinnastaa ylläoleva kohta "tradition/initiation rite that people have to comply with if they are to remain members of the tribe/prove tribal allegiance" väitteisiin, että Suomi lentäisi ulos EU:sta, jos tiukentaisi maahanmuuttopolitiikkaansa.

Kannattaa siis olla mukana EU:ssa, niin yhteiskunnalliset asiat sujuvat tällaisten kulttirituaalien pohjalta varmaankin aivan mainiosti

EDIT: Lisätäänpä lopuksi vielä yksi ajatuksia herättävä tekstipätkä ylläolevan linkin kommenttiosiosta:

"On the matter of shamans (applicable to religion generally) tribes are in conflict with one another and if the shaman derived tribal practices differ then the most disadvantagous practices will tend to be removed by natural selection. So many shaman might have been mad and got their tribe to do something very stupid which could become a tradition, but it couldn't be too stupid if they survived. No doubt many tribes have disappeared because they did believe in the shaman (and tribal deity) and the shaman told them not to take violent bloody actions against their neighbouring tribe or the shaman prophesied that the neighbours were going to become too strong for them that the time pre-empt their attack was now, but the tribe said we don't beleive you or thought war was too risky"


[email protected]