Monikulttuurisuus: kaksiselitteinen sana

[Anti-Utopisti]

Ajattelin kirjoitella tähän ketjuun monikulttuurisuuden historiallista taustaa ja erilaisia määrittelyjä sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan historiaa harrastaessani.

Näin ketjun aluksi ajattelin kommentoida ensimmäisessä viestissäni sitä, että mielestäni sanalla 'monikulttuurisuus' saattaa olla kaksi eri merkitystä.

Vihervasemmistolle ja valtaeliitille monikulttuurisuus-sanan kaksiselitteisyys on ollut arvatenkin erityisen kätevää, koska he ovat voineet ikään kuin silmänkääntötempulla vaihtaa sanan merkitystä aina sen mukaan, kumpi käyttötapa milloinkin auttaa ohjaamaan debattia heidän haluamaansa suuntaan.

Kun tämän kaksiselitteisyyden tiedostaa, se helpottaa väittelyiden voittamista vihervasemmistoa ja valtaeliittiä vastaan.

1) Ensinnäkin sanalla 'monikulttuurisuus' voidaan viitata tiettyyn ideologisesti melko neutraaliin yhteiskuntateoreettiseen malliin siitä, kuinka vähemmistöjen asiat pitäisi hoitaa monien eri väestöryhmien muodostamassa valtiossa.

* Multiculturalism is a public policy approach for managing cultural diversity in a multiethnic society, officially stressing mutual respect and tolerance for cultural differences within a country's borders. As a policy, multiculturalism emphasizes the unique characteristics of different cultures, especially as they relate to one another in receiving nations. The word was first used in 1957 to describe Switzerland, but came into common currency in Canada in the late 1960s. It quickly spread to other English-speaking countries.

lähde: http://preview.tinyurl.com/6ja9kv

* Prime Minister Pierre Trudeau announced the multiculturalism policy before Canada's House of Commons on 8 October 1971. The policy recognized a more ethnically diverse Canadian population and was a direct response to mobilization by Canada's ethnic minorities against government attempts to accommodate francophone Canadians. The Royal Commission on Bilingualism and Biculturalism had been appointed in 1963.

lähde: http://preview.tinyurl.com/55w5np

* Although Canada can rightfully claim to have had a multicultural tradition throughout its existence, it should be acknowledged that the beginnings of what we know today as multiculturalism are rooted in the initial discussions regarding bilingualism and biculturalism held during the 1960s. One of the groups most strongly involved in the debate was the Ukrainian-Canadian diaspora, which is taken as an example for the so-called "third force".

lähde: http://preview.tinyurl.com/5q9bsg

* multiculturalism - refers to a policy developed in the 70s by Australian governments looking for a way of replacing assimilationist policies. It was based on the belief that society would work better if people felt their cultural beliefs were respected and that they did not have to abandon their values to be considered good Australians. Multiculturalism was put into operation after 1978, with a number of key programs - in media (the creation of the Special Broadcasting Service), in service delivery (access and equity), in employment (equal opportunity) and in wider social development (productive diversity).

lähde: http://preview.tinyurl.com/54ps2v

2) Sana 'monikulttuurisuus' tarkoittanee kuitenkin arkimerkityksessään useimmiten tietyn 1960-luvulla muotoutuneen ideologian edistämistä, johon sisältyy myös oikeaoppinen tapa suhtautua etnisten suhteiden ja maahanmuuttopolitiikan hoitoon - sekä ehkä jopa tietty eskatologia siitä, kuinka Hyvien Arvojen oikeaoppisen noudattamisen kautta nyky-yhteiskunnasta päästään etenemään paratiisimaiseen parempaan maailmaan.

Vaikka 1960-luvulla syntyneiden utopististen visioiden joukko on hyvin heterogeeninen, seuraavilla enemmän tai vähemmän puolueettomilla historiasivuilla päästään alkuun monikulttuurisuuden edistämisen takana olevan laajemman globaalin agendan kartoittamisessa:

* This new interrelationship of Gaia with man is by no means fully established; we are not yet a truly collective species, corralled and tamed as an integral part of the biosphere, as we are as individual creatures. It may be that the destiny of mankind is to become tamed, so that the fierce, destructive, and greedy forces of tribalism and nationalism are fused into a compulsive urge to belong to the commonwealth of all creatures which constitutes Gaia. – James Lovelock, Gaia: A New Look at Life (1972)

lähde: http://preview.tinyurl.com/65ggd7

* No sooner did the US displace Great Britain and France to attain superpower status after World War II than a surge of mysticism overtook the next American generation. The children born in the postwar baby boom, who would reach college age in the sixties, had been conceived with a jolt of military energy and were reared in a climate of national confidence. But they intuitively absorbed the hidden conflicts of the fifties, with its surface tranquility masking the anxieties of an older generation whose life experiences had been economic depression and war. Mainstream fifties values promoted duty and uniformity, as if to recover the reassurance of known limits. Trade always opens up travel and tourism. The international network of Roman roads (so well-constructed that some are still in use) resembles that of the US interstate highway system, launched in the fifties as a national defense plan for emergency evacuation. Ironically, improved transportation weakens regionalism and nationalism too.

Multiculturalism was spurred by the jet plane, which got Ravi Shankar so quickly to Monterey or the Beatles to India and back.

lähde: http://preview.tinyurl.com/6k4p35

* Nämä kosmiset visiot ovat kehittyneet eteenpäin 1960-luvulta ja jossain määrin valtavirtaistuneetkin, mutta niiden nykyversiot voitaneen silti edelleen lukea seuraavan tutkimuksen tavoin 'kulttiseen miljööseen':

Lisäksi radikaalit vaihtoehtoliikkeet koostuvat yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavista uskomuksellisista aineksista. Ne kuuluvat niin sanottuun kulttiseen miljööseen, jonka dynamiikka muodostuu miljöön ja valtakulttuurin suhteesta sekä kannattajien omien totuuksien etsimisestä.

lähde: http://preview.tinyurl.com/5rw5us

* Paul Rayn termi 'Cultural Creative' kuvannee melko hyvin tämän globaalin vision nykyistä kannattajakuntaa ja antaa alustavan käsityksen globaalin utopian kannattajien lukumäärästä länsimaissa:

The concept was presented in 2000 in their book The Cultural Creatives: How 50 Million People Are Changing the World (Harmony Books, NY), where they claim to have found that 50 million adult Americans (slightly over one quarter of the adult population) can now be identified as belonging to this group. They estimated that there were another 80 to 90 million cultural creatives in Europe in 2000.

The below characteristics were identified as qualities of a cultural creative. Agreement with 10 or more indicates status as a cultural creative.

    * love of nature and deep caring about its destruction
    * strong awareness of the planet-wide issues (i.e. global warming, poverty, overpopulation, etc.) and a desire to see more action on them
    * willingness to pay higher taxes or spend more money for goods if that money went to improving the environment
    * heavy emphasis on the importance of developing and maintaining relationships
    * heavy emphasis on the importance of helping others and developing their unique gifts
    * volunteer with one or more good causes
    * intense interest in spiritual and psychological development
    * see spirituality as an importance aspect of life but worry about religious fundamentalism
    * desire more equity for women in business, life and politics
    * concern for the violence and abuse against women and children
    * want politics and government to spend more money on education, community programs and the support of a more ecologically sustainable future
    * are unhappy with the left and right in politics
    * optimism towards the future
    * want to be involved in creating a new and better way of life
    * are concerned with big business and the means they use to generate profits, including destroying the environment and exploiting poorer countries
    * unlikely to overspend or be in heavy debt
    * dislike modern cultures emphasis on making it and success, on consuming and making money
    * like people, places and things that are different or exotic

lähde: http://preview.tinyurl.com/5dgby5

* HYPOTEESI: 1960-luvun kosminen visio ja varsinkin sen monikulttuurisuuden edistämisen sektori ovat yltiöpäisestä utopistisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - muodostuneet äärimmäisen kiinnostavaksi mesenaattitoiminnan kohteeksi niille raharikkaille, jotka kaipaavat henkilökohtaista statusarvoaan nostamaan jotain eksoottisempaa tukemiskohdetta kuin perinteinen taiteen ja tieteen edistäminen.

Tämä statuskilpailuteoria on toistaiseksi vain oma hypoteesini siitä, miksi monikulttuurisuus on lyönyt niin nopeasti läpi eliittipiireissä, ja perustuu osittain Amotz Zahavin teorioihin altruismin evolutiivisesta kehityksestä. Joka tapauksessa se ainakin selittäisi sen muuten käsittämättömän ristiriidan, kuinka 1960-luvun kosmiselle visiolle on saatu sen vihervasemmistolaisesta radikaalisuudesta ja utopistisuudesta huolimatta inhorealistisuudestaan ja pohjattomasta ahneudestaan tunnetun kapitalistisen valtaeliitin tuki.

Miller, an evolutionary psychologist at University College London, believes that the products of the human mind - from fine art to fine conversation - are inextricably linked with sexual conquest. "Evolution is more than the survival of the fittest," says Dr Miller. "Our ancestors had to do more than find food, they had to attract mates, and if they weren't able to attract mates, they didn't pass on their genes." This drive to be sexually alluring to the opposite sex led to the creation of more sophisticated sexual ornaments, which meant bigger brains to perform the increasingly complex mental tasks involved in artistic foreplay.

lähde: http://preview.tinyurl.com/68j88e

Statuskilpailuhypoteesi selittäisi senkin, miksi monikulttuurisuutta suitsuttavat valtaeliitin puheenvuorot ovat aina niin imelän teennäisiä: jopa epärealistisuudesta ja vääristelystä voidaan ilmeisesti tehdä omaa statusarvoa nostavaa taidetta.

YHTEENVETO: Sanalla 'monikulttuurisuus' vaikuttaa olevan kaksi eri merkitystä. Näin ollen yritykset selvittää monikulttuurisuuden historiaa (sanan arkimerkityksessä) johdattivat meidät neutraalin yhteiskuntatieteen sijasta 1960-luvun radikaaliliikkeen, utopististen kulttien ja valtaeliitin statuskilpailun historiaan, joita aion käsitellä tarkemmin seuraavissa viesteissäni.





6892@hotmail.com

[Anti-Utopisti]

Valtiovalta lienee toteuttanut länsimaissa kaupungistumisen alusta lähtien ideologiapohjaisia homogenisointiprojekteja saadakseen niskoittelulle alttiin väestön käyttäytymisvalinnat paremmin hallintaansa - aluksi kannustaen kansaa sokeaan autoritaarisuuden palvontaan ja valistusajasta alkaen myös sokeaan individualismin palvontaan.

Vaikka empiirisen todellisuuden kausaliteetteihin edes osittain perustuvat homogenisointiprojektit kuten kapitalismi ja marxismi ovat olleet hyvin tuhoisia niihin jäljelle jääneiden epärealististen piirteiden takia, niin niitäkin karmaisevampia ovat olleet valtiovallan rahoittamat vulgaariversiot älymystön mielipuolisuutta hipovan äärilaidan keksimistä ja alun perin puhtaasti mytologisista kulteista kuten:

1) natsismi, jossa tavoitellun yhteiskuntautopian ainoa sallittu perusrakennuspalikka oli ideaalikuva kuvitteellisen arjalaisen rodun huippua edustavasta eli mieluiten sotilasluokkaan kuuluvasta malliperheestä ja -työporukasta, sekä

2) vihervasemmistolaisuus, jossa tavoitellun yhteiskuntautopian ainoa sallittu perusrakennuspalikka on ideaalikuva edistyksellisen eettisyyden huippua edustavasta eli mieluiten Luovaan Luokkaan kuuluvasta monietnisestä kaveri- tai työporukasta.

Uskaliaimmat historioitsijat ovatkin löytäneet tapoja rinnastaa vihervasemmistolaisuuden diversiteettiä palvovat muodot natsismiin, jolloin tosin tuhottava yhteiskuntaryhmä on vaihtunut juutalaisista eurooppalaisiin mutta ideologian kannattajien irrationaalinen mentaliteetti ja fanaattinen puhtauden tavoittelu ovat identtisiä. Kummatkin ideologiat uskovat ikään kuin Pahojen Henkien (joita olivat natsien silmissä juutalaiset pankkiirit ja joita ovat vihervasemmiston silmissä kansalliset intressit erityisesti eurooppalaisilla) ottavan häikäilemättömästi haltuunsa vallan koko maailmassa, jos näille Pahoille Hengille jätetään jäljelle edes yksi pesäke, jota ei ole homogenisoitu Hyvien Arvojen edellyttämän ideaalikuvan mukaiseksi. Täydellisestä väestön homogenisoimisesta Hyvien Arvojen mukaiseksi uskotaan sen sijaan seuraavan paratiisi maan päälle, jossa ei voi olla enää mitään pahaa jäljellä, jahka Pahan Levittäjät on onnistuttu kitkemään maailmasta.

Seuraavista linkeistä löytyy tietoa, kuinka arjalaisuuden ja 1960-lukulaisuuden tapauksissa ns. mytologiaan suuntautunut mielikuvitus on luonut sitä rationaalisemmalle mielenlaadulle ominaisten tylsän realististen empiiristen selitysten tilalle mytologisia selitysmalleja maailman ongelmien syistä ja historian todellisesta kulusta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Ariosophy

http://www.bu.edu/arion/Volume10/10.3/paglia_cults9.htm

Koska natsismin arjalainen mytologia sekä vihervasemmistolainen mytologia eurooppalaisten pahuudesta ja pelastavasta diversiteetistä ovat selvästi jo kadunmiehen maalaisjärjellä arvioituna todellisuudesta vieraantuneita äärimmäisessä mielikuvituksellisuudessaan, herää kysymys, miksi rahahanoja kontrolloivien perinteisten oikeistopuolueiden johtajat ovat suostuneet päästämään ensin 1930-luvulla natsien arjalaisen muotin ja nyt 1990-luvulta lähtien vihervasemmistolaisten kehittämän diversiteettimuotin nousemaan korkeimmiksi yhteiskunnallisiksi ihanteiksi. Niitähän on molempia levitetty verovaroilla ja yksityisten rahoittajienkin tukemina kaikkiin yhteiskunnan kolkkiin seurauksista piittaamatta, mistä mainittakoon esimerkkinä alempiarvoisiksi leimattujen etnisten vähemmistöjen sulkeminen ghettoihin Natsi-Saksassa, jonka vastakohta on vihervasemmistolaisessa etnisyyttä korostavassa asuinalueiden suunnittelussa maahanmuuttajien hajasijoittaminen valtionavustusten ohjaamina tasaisesti kaikille paikkakunnille.

Kummassakin mytologiassa on lähes identtisesti pyritty systemaattisesti eliminoimaan kaikki toisinajattelijat. Esimerkkeinä SA:n ja Gestapon operaatiot natsismin kritisoijia vastaan sekä Antifan ja EU:lle uskollisten tiedusteluinstanssien mahdollisesti kaavailemat operaatiot suomalaisiakin maahanmuuttokriitikoita vastaan.

Eli miksi Kataisen ja Vanhasen kaltaiset oikeistolaiset puoluejohtajat sallivat omalla hallituskaudellaankin ilmeisen mielipuolisten kulttifanaatikkojen pelotella tavallista kansaa ja vainota harvoja järjen ääniä? Mitä he luulevat tällä saavuttavansa itselleen - vai kuuluvatko he jopa itsekin tähän kulttiin? Kokoomuksen ja Keskustan kenttäväen luulisi tajuavan vaihtaa puolueisiinsa pikimmiten sellaisen johdon, jonka toiminta perustuisi Suomea uhkaavan talouskriisin kynnyksellä empiiriseen todellisuuteen eikä oman statuksen kiillottamiseen mielistelemällä aiempien hyvinvoinnin vuosikymmenten synnyttämää vihervasemmistolaista kultti-ideologiaa ja sen itse itsensä valinnutta ylipapistoa.

Tosiasiassa diversiteettikultti vaikuttaa kuitenkin levinneen Suomessakin jo niin pitkälle, että perinteisen oikeistolaisen tuotantoprosessi-rakennuspalikan (kts. määritelmä alempana) viimeisetkin linnakkeet kuten armeija ja poliisi on jo miehitetty diversiteettikultin kannattajilla. Seuraavat esimerkit tästä kehityksestä toimivat samalla evidenssinä siitä, että alempana analysoimallani diversiteetti-rakennuspalikalla lienee luontainen taipumus ruveta leviämään yhteiskunnassa alkuperäisestä syntypaikastaan eli monietnisistä älymystöporukoista yhä useammille yhteiskunnan aloille:

"Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa poliisin palvelukseen maahanmuuttajia. Sanomalehti Hufvudstadbladetin mukaan parhaillaan valmistellaan rekrytointikampanjaa heidän houkuttelemisekseen.
Maahanmuuttajia tarvitaan paitsi paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa poliisivajetta, myös lisäämään poliisin asiantuntemusta muista kulttuureista."

lähde: http://tiny.cc/dnW1J

"On todella ilo käydä harjoituksissa seuraamassa, kun somalinuorukainen ryhmänjohtajana johtaa tykkiryhmää, jossa on harjatukkaisia suomalaisia perinteisiä julleja, ja kun homma näyttää vielä toimivan erinomaisesti", amiraali Kaskeala sanoi TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa."

lähde: http://tiny.cc/eMVzO

Olen yrittänyt jo pitkään etsiä Internetistä historiallisia teorioita, jotka auttaisivat hahmottamaan, mitkä vuosiluvut ovat olleet käännekohtia tässä valtaeliitin harjoittamien homogenisointipyrkimysten aikaansaamassa länsimaiden rappiokehityksessä.

Ehkäpä selkein tapa hahmottaa rappiokehityksen eteneminen on käyttää värikoodeja kuvaamaan valtaeliitin edistämiä eri tyyppisiä homogenisointi-ideologioita sekä yrittää piirtää aikajana näiden ideologiatyyppien suosion jakautumisesta älymystön parissa kunakin vuosikymmenenä seuraavaan tapaan:

http://books.google.com/books?id=ibIPHOsOJbwC&pg=PA72&lpg=PA72

Samaa kehitystä esittävä toinen kuva löytyy seuraavan PDF-tiedoston sivulta 8 (FIGURE IV):

http://www.clarewgraves.com/articles_content/1981_handout/1981_summary.pdf


Näiden lähteiden esittelemästä Clare Gravesin teoriasta ei kannata välittää muuten kuin ottamalla sen kuvat käyttöön meidän tarkoituksiimme.

Ensinmainitusta lähteestä löytyvässä Wave-like Development -otsikoidussa kuvassa kohdan LC4 voidaan ajatella olevan kiteytymispiste, jossa länsimaalainen älymystö rupesi vannomaan jakamatonta uskollisuuttaan kirkolle ja keisarille sekä rupesi uskomaan homogenisointi-ideologiaan, jossa korkeimpana hyveenä pidettiin oman elämän asettamista palvelemaan näiden auktoriteettien kulloinkin määrittämiä "korkeampia tarkoituksia". 1900-luvulle asti menestyneen kristillis-isänmaallisen maailmankuvan juuria voitaneenkin hakea Vanhasta testamentista ja antiikin lojaalisuutta edellyttävistä kunniakäsityksistä ellei kauempaakin historiasta.

Tämän suurten uskontojenkin takana olevan auktoriteetteja kunnioittavan maailmankuvan kehitys lienee ollut todella pitkän aatehistoriallisen prosessin tulos, mutta kohdaksi LC4 voitaisiin ehkäpä nimetä yksi tämän prosessin tunnetuimpia kiteytymispisteitä vuosilta 324-325, jolloin keisari Konstantinus Suuri teki kristinuskosta Rooman valtionuskonnon sekä hävitytti moraalittomana pitämiään vanhoja kultteja. Älymystön roolia esitti tässä tulkinnassa Nikaian kirkolliskokous vuodelta 325, jossa kilpaileva areiolainen kultti tulkittiin harhaopiksi, sekä jossa päätettiin uskontunnustuksen oikeaoppisesta sisällöstä ja jossa homogenisoitiin pääsiäisen vietto - asettaen samalla tietenkin implisiittisesti kirkolliskokous korkeimmaksi auktoriteetiksi uskonasioissa.

Samassa kuvassa kohdan LC5 taas voidaan ajatella vastaavan Ranskan vallankumousta vuonna 1789, kun renessanssista asti voimistunut tieteellinen maailmankuva löi itsensä toden teolla läpi valistusajan kiteytymisprosessin seurauksena. Nykymuotoinen vaalidemokratia, perinteinen liberalismi ja kapitalismi sekä ehkä jopa 1900-luvun stalinismi, sosialidemokratia ja yleensäkin valtiokapitalismi kuuluvat tämän maailmankuvan piiriin.

Lisäksi meitä kiinnostaa vielä saman kuvan kohta LC6, joka vastaa vuoden 1968 opiskelijamellakoita eli diversiteetti-ideologian kiteytymispistettä. Vaikka jotkut Gravesin seuraajat ovat etsineet tämän ns. vihreän meemin juuria 1800-luvun alun yhdysvaltalaisilta transsendentalisteilta asti (esim. fanaattiset abolitionistit) ja vaikka vuoden 1961 Freedom Riders -sekaporukat olivat tärkeä merkkipaalu, niin itse pidän juuri vuotta 1968 tämän prosessin kulminaatiopisteenä, jolloin vihervasemmistolaisuuden takana oleva eettinen oikeuskäsitys rupesi saamaan lopullisen muotonsa koskien aluksi kehitysmaalaisten oikeuksien puolustamista eurooppalaisia vastaan sekä vähitellen - ilmeisesti samasta ajatusmallista dedusoiden - muidenkin sorrettujen ryhmien eli tarkemmin sanoen naisten sekä etnisten ja seksuaalivähemmistöjen asettamista jalustalle länsimaalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Näiden ryhmien edustajien mukanaolon kokeminen välttämättömäksi vihervasemmiston kaveri- ja työporukoiden ideaalikuvassa saattaa olla perua esimerkiksi 1960-luvun alun Freedom Ride -bussiretkien ja kampustenvaltausten mytologiasta, jossa tunnettiin solidaarisuutta sorrettuja ryhmiä kohtaan.

Katsotaanpa seuraavaksi tarkemmin Gravesin yllämainitusta kaaviosta löytyviä kolmea käyrää, joiden huiput ovat vasemmalta lukien kolmas, neljäs ja viides, sekä tarkastellaan niiden keskinäisten voimasuhteiden kehitystä 1800-luvulta lähtien laajemmin yhteiskunnassa eikä siis enää pelkästään älymystön parissa.

Kuten jo eräässä aiemmassa viestissäni mainitsin, monikulttuurisuuden nousua valistusajan länsimaalaisen rationaalisuuden tilalle voidaan mallintaa siten, että oletetaan kunkin aikakauden henkeä dominoivan ajatusmallin siirtyvän alkuperäiseltä yhteiskunnan osa-alueeltaan vähitellen muille osa-alueille strukturoiden lopulta koko yhteiskunnan ajattelua:

http://hommaforum.org/index.php?topic=141.msg3715#msg3715

1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kapitalististen talousteorioiden sekä Isaac Newtonin ajattelutapaa jäljittelevien organisaatio- ja yhteiskuntateorioiden pohjalta länsimaalaista yhteiskuntaa alettiin strukturoida mm. tehtaiden äärimmilleen optimoidun tuotantoprosessin sekä ammattijohtaja-tuottajamassa-asiakasmassa-kolmiyhteyden pohjalta. 1900-luvun edetessä länsimaalaista yhteiskuntamallia voidaan sanoa luonnehtineen tämän kolmiyhteyden kopioiminen kaikille elämän osa-alueille: julkishallinnon kasvoton byrokratia, elokuvat ja muu massaviihde, teknologisoidut massa-armeijat, vallankäytön hahmottaminen massojen demokraattisen prosessin lopputulokseksi, pääomien abstrahointi massamittaiseksi yhteiskunnan kehitystä ohjaavaksi voimamomentiksi, joka ei ole yksittäisten ihmisten hallinnassa. Tämän aikakauden symboleina mainittakoon King Gilletten idea ihmisten sijoittamisesta asumaan kennomaisiin kaupunkeihin sekä H.G. Wellsin idea koko maailman kattavasta yhtenäisestä poliittisesta kontrollista edistyksellisille arvoille perustuvan yhteiskuntasuunnittelun takaamiseksi.

Kun vihervasemmisto rupesi sitten 1960-luvulla visioimaan vastayhteiskuntaa kapitalismille, heidän maailmanparannusprojektinsa vaikuttaa saaneen muodon, jossa länsimaalainen yhteiskunta onkin tarkoitus strukturoida yllä mainitun kolmiyhteyden sijasta kansalaisoikeusliikkeen joukkotapahtumissa sekä vallatuilla kampuksilla spontaanisti muotoutuneen monietnisen diversiteetin ympärille.


852290622@hotmail.com

[Anti-Utopisti]

Miksi sitten olemme nykytilanteessa? Jos jatkamme edellisen viestin ajatusleikkiä, niin ilmeisesti EY-oikeisto teki jossain vaiheessa 1970- tai 1980-lukua todellisen faustilaisen sopimuksen, kun se teollisuuden alkaessa korvautua palvelualoilla EY-maissa oletettavasti hyväksyi vihervasemmistolaisen älymystön vaatimuksen diversiteetti-rakennuspalikan nostamisesta länsimaalaisen yhteiskunnan uudeksi perustaksi vanhentuvan tuotantoprosessi-rakennuspalikan tilalle.

Tämän diversiteetti-rakennuspalikan ilmentymiä ovat tänä päivänä armeijan ja poliisin diversiteetin kannattamiseen hurahtaneen johtoportaan ohella mm. maahanmuuttajien suosiminen julkisella sektorilla, 1960-lukulainen oikeuskäsitys tuomioistuimissa, monikulttuurinen kasvatus, lehdistösensuuri ja "vastuullinen uutisointi" sekä toisinajattelijoiden vainoaminen. Jopa kauppakorkeakoulujen opinto-oppaissakin ekonomiopiskelijoille tuputetaan jo vihervasemmistolaista maailmankuvaa.

Kuten listasta havaitsemme, diversiteetti-rakennuspalikka on jo ehtinyt levitä lähes kaikkialle länsimaiseen yhteiskuntaan ja sitä vaikuttaa nykyään tukevan mahdollisesti jopa valtaeliitin enemmistö. Vaikka olenkin politiikkaa harrastaessani tottunut törmäämään päivittäin järkyttäviin asioihin, niin silti tämän kultin levinneisyyden mittakaava länsimaissa veti minut sanattomaksi sitä tarkemmin tutkiessani. Levinneisyys yhdistettynä kultin piittaamattomuuteen empiirisestä todellisuudesta näyttäisi viittaavan siihen, että länsimaita saattaa odottaa 2000-luvulla jonkinlainen uusi keskiaika, ellei valtaa onnistuta palauttamaan nykyeliitiltä maalaisjärkensä säilyttäneille poliitikoille. Tieteeseen ja kausaliteettien kunnioittamiseen perustuva nykyaikainen yhteiskuntahan ei voi vikaantumisherkkyytensä takia säilyä toimintakykyisenä, mikäli sitä ohjaavan valtaeliitin valinnat perustuvat mytologiseen ajatteluun.

Esimerkkinä mainittakoon kaikkein synkin mieleeni tullut skenaario, jossa vihervasemmistolaiseen mytologiaan perustuva EU:n yhteiskuntamalli ei ehkä pystykään sisäänrakennetun irrationaalisuutensa ja epäoptimaalisuutensa takia tuottamaan lähellekään samaa kokonaistuotemäärää kuin enimmäkseen rationaalisuuteen perustunut 1900-luvun vanhanmallinen kapitalistinen yhteiskunta. Kapitalismin huippuaikojen kerskakulutuksen säilyttäminen ei niinkään kiinnosta minua henkilökohtaisesti, mutta jos skenaario toteutuu pahimmassa muodossaan eli EU:n tuotannon täysromahduksena, niin silloinhan EU:ta saattavat odottaa 2000-luvulla kurjistuminen ja ehkä jopa Afrikan kaltaiset nälänhädät.

Se, muodostaako tuotantoprosessin ympärille rakennetusta yhteiskuntamallista luopuminen EU:ssa todellisen uhkan eurooppalaisten elannolle, jää nähtäväksi. Huolestuttava indikaattori on kuitenkin se, että länsimaalaisessa nyky-yhteiskunnassa kasvava osa alkuperäisväestöstä ei vaikuta enää kykenevän siivoojiksi, bussikuskeiksi tai muihinkaan manuaalisiin töihin. Synkimmän tulkintani mukaan kyse ei ehkä olekaan pelkästään länsimaalaisten omasta vapaasta uravalinnasta vaan saattaa olla oire korkeamman tason järjestelmävirheestä, joka seuraa, kun tuotantoprosessi-rakennuspalikka on kadonnut yhä useampien länsimaalaisten ajattelusta.

Ironista on se, että jos länsimaihin tuodaan maahanmuuttajia paikkaamaan tätä alkuperäisväestön uusavuttomuudesta seuraavaa kyvyttömyyttä manuaalisiin töihin, länsimaiden nykymuotoinen eli tuotantoprosessia vieroksuva koululaitos altistaa välittömästi näiden maahanmuuttajien lapset samaan uusavuttomuuden kierteeseen kuin alkuperäisväestön. Tämä hypoteesi selittäisi havaitun toisen ja kolmannen maahanmuuttajasukupolven syrjäytymisen ja radikalisoitumisen. Sekin voidaan nähdä tarkemmin ajatellen jossain suhteessa huolestuttavana piirteenä, että nämä nuoret eivät ole terrorismisympatioistaan huolimatta saaneet mitään poliittisia vaikutuksia aikaiseksi uhoamisestaan huolimatta, mikä tukee hypoteesia länsimaita vaivaavasta inkompetenssista.

Näiden maahanmuuttajanuorten voidaankin ehkä katsoa integroituneen länsimaihin uusavuttomuuden osalta. Jos näin on, niin silloin he ovat työelämän kannalta menetetty sukupolvi ja valtaeliitti saattaa itsekritiikin sijasta päätyä tuomaan heidän tilalleen manuaalisia töitä tekemään uuden maahanmuuttaja-aallon uusavuttomuudelta välttyneiltä mantereilta, mikä kierre tietenkin jatkuu näiden lasten rappeuttamisen osalta länsimaisen koululaitoksen ja massaviihteen välityksellä ad infinitum.

Länsi-Euroopan kokemuksista tiedämme, että ongelmia seuraa, jos maahanmuuttajat saavat säilyttää oman kulttuurinsa, mutta toisaalta maahanmuuttajien integroituminenkaan ei paljoa auta, jos siitä seuraa automaattisesti uusavuttomuus. Eli onnistuipa integroituminen tai ei, niin kummassakin tapauksessa perusongelma on siinä, että yhteiskuntamallista puuttuu tehokkaan toiminnan edellyttämä tuotantoprosessi-rakennuspalikka, jolloin länsimaalainen hyvinvointielämäntapa 1900-luvun mittakaavassa on joka tapauksessa mahdoton.

Yllä kuvaamani tuotannon laskun seurauksena jaettavaa tulee oletettavasti riittämään vuosi vuodelta yhä vähemmän alkuperäisväestölle, kun vieläpä muut mantereet onnistuvat valtaamaan rationaalisuuden hylänneiltä länsimailta yhä suuremman siivun maailmantalouden kakusta. Hillittömän maahanmuuton seurauksena EU:ssa tulee sitä paitsi olemaan vieläpä entistäkin enemmän ruokittavia suita kilpailemassa tästä vähenevästä kokonaistuotantomäärästä. Samalla EU:n johto kuitenkin kuvittelee maahanmuuttajien kasvattaman väestömäärän johtavan entistä korkeampaan talouskasvuun, vaikka tosiasiassa massamaahanmuutto saattaa nopeuttaa Euroopan kurjistumista aiheuttamallaan kitkalla. Maahanmuuton jatkaminen nykytilanteessa voi siis pahentaa EU:ta muutenkin kohtaavaa katastrofia tavalla, jota voisi kuvata John Kenneth Galbraithin sanoilla: "Nothing could have been more ingeniously designed to maximize the suffering, and also to insure that as few as possible escaped the common misfortune" (John Kenneth Galbraith, The Great Crash, 1929, sivu 108).

Vaikka oletin yllä tuotantoprosessi-rakennuspalikan opetuksen poistamisen länsimaalaisesta koulujärjestelmästä olevan yksi keskeinen syy rappiolle, se ei ole kuitenkaan ainoa menetetty 1900-luvun hyvinvoinnin osatekijä, vaan Max Weberistä asti on korostettu protestanttisen työetiikan merkitystä länsimaiden tuotantokapasiteetille.

Mutta myös vanhan kristillis-isänmaallisen työetiikan rippeetkin ovat jo katoamassa länsimaalaisista kouluista, ja ahkeran puurtamisen paikkaa ovat tulleet täyttämään ensinnäkin valistuksen materialistisiin arvoihin perustuva elitistinen mentaliteetti sekä yhä useampien nuorten kohdalla vihervasemmistolaisiin arvoihin perustuva elämäntapakapinallinen mentaliteetti. Kadunmiehen sanastoa käyttäen länsimaalaiset nuoret ovat "pehmenneet", josta on siitäkin odotettavissa synkkiä taloudellisia seurauksia.

Ennen kuin EU-projektia edes harkitaan jatkettavan, eliitin täytyisi siis kysyä itseltään, mikä on se maksimituotantomäärä, jonka toteutumassa oleva vihervasemmistolainen palveluyhteiskunta pystyy edes teoriassa tuottamaan EU:n kokoisella alueella, ja voiko tämä määrä riittää edes lähellekään menneiden vuosisatojen kapitalismin kokonaistuotantoa EU-maissa. Jos osoittautuu, että vihervasemmistolaisen yhteiskunnan maksimituotantomäärä ei voi päästä samalle tasolle, niin silloin on todistettu, että nykymuotoisen EU-projektin jatkaminen voi päättyä matemaattisesti ajatellen vain yhdellä tavalla: yhä useampien EU-kansalaisten kurjistumiseen ja lopulta nälkiintymiseen. Kyseessä olisi tällöin todellakin vihervasemmiston vision toteutuminen eli "paluu luontoon" so. valistusaikaa edeltävään elintasoon ja toimintatapoihin, jotka eivät ympäristöystävällisyydestään huolimatta pystyne elättämään kertaluokaltaan oleellisesti enempää asukkaita kuin Afrikan vastaaviin mytologioihin perustuvat luonnonläheiset elämäntavat.

EU-oikeiston täytyisi tajuta tehneensä perustavanlaatuinen virhe, kun he hyväksyivät kaavailemansa palveluyhteiskunnan perusrakenteeksi 1960-luvulla kehittyneen vihervasemmistolaisen diversiteetti-rakennuspalikan. Ellei valtaeliitti ole halukas tai kykeneväinen tämän havainnon tekemiseen ajoissa, niin kaikissa Euroopan maissa tavallisen kansan on pakko alkaa selkä seinää vasten organisoimaan vastarintaa kurjistumisensa ehkäisemiseksi, enkä usko tämän vastarinnan olevan uusavuttomuudesta kärsivissä EU-maissa kovin rationaalista, mistä taas seuraisi synkkää säheltämistä puolin ja toisin. Monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton kritiikki lienevät alustavia merkkejä tämän organisoitumisen alkamisesta, eikä matemaattisen kurjistumistarkastelun pohjalta tämän organisoitumisen takana olevaa pakkotilannetta voitane poistaa muuten kuin paluulla entiseen yhteiskuntamalliin, joten EU-eliitti saa syyttää tilanteesta omaa epäonnistunutta yhteiskuntavisiotaan eikä esimerkiksi maahanmuuttokriitikoita.

JOHTOPÄÄTÖS: Monikulttuurisuus on epäonnistunut väestön homogenisointiprojekti, joka romahduttaisi länsimaat takaisin valistusta edeltävän ajan mytologiseen maailmankuvaan ja elintasoon.


264756201@hotmail.com

[Pöllämystynyt]

Kiitos kiinnostavasta kirjoituksestasi! Luin sen, mutta täytyy myöntää, että en ymmärtänyt kaikkea.

Voitko vielä kertoa, mitä käyttämäsi käyrät merkitsevät? Tarkoittavatko ne meemin tai ideologian suosiota tai vaikutusvaltaa? Millä tavoin eri väristen viivojen esittämät ideologiat ovat ne sukua keskenään, kun ne käyttäytyvät melko samalla tavoin? Mistä johtuvat niiden nousut ja laskut? Toivon, että selittäisit asian auki jo aloitusviestissä, jolloin lukijan ei tarvitse erikseen hakea lisätietoa päästäkseen tekstissä eteenpäin.

[Pöllämystynyt]

Koska on hätätila, ja länsimaista sivilisaatiota romutetaan pikavauhtia altamme, täytyisi nopeasti selvittää monikultturismin psykologia, filosofia (jos sellaisesta voi puhua), retoriikka ja mekaniikka. Mekaniikalla tarkoitan fysikaalisia uhkia ja mahdollisuuksia, esimerkiksi lainsäädännön toimintaa (esim. miten järjettömiin ristiriitoihin ja epäreiluuksiin asti lainkäyttöä on periaatteessa mahdollisuus vääntää), viestinnän kehitystä ja väestörakenteen muutosta.

Nämä tutkimukset pitäisi tehdä "hätätilatyönä" erityisen suurella innostuksella ja nopeudella, onhan tilanne hyvin uhkaava. Tarkemmasta teoriasta voitaisiin sitten luoda yleisluontoisempi toimintaohjelma niillekin, jotka eivät ehdi kaikkeen perehtyä. Toki olisi suotavaa, että jokainen perehtyisi asioihin mahdollisimman hyvin.

Jonkinlainen esiteoria tai nyrkkisääntö minulla on ollut se, että "natsikortti" on lähes "kaiken" takana. Eli että monikultturismi on päässyt valtaideologian osaksi ja uhkaa nyt kieltää muut ajatukset kokonaan, koska muut mielipiteet voi tunteiden tasolla (ja siis järjettömästi) yhdistää natseihin, joista jäi länsimaalaisille aivan hillittömät traumat. Natsikortin vastapainoksi olen kaikessa yrittänyt huomioida, että en olisi sellainen, että voisin herättää natsimielleyhtymiä. Olen myös huomauttanut monille monikultturisteille, että heidän ihailemiensa muslimien joukosta löytyy paljon enemmän natsien ihailijoita kuin länsimaisten joukosta. Olen myös pyrkinyt osoittamaan monikultturismin yhteyden natsismiin, kuten sinäkin. Joskus tämä toimiikin.

[Anti-Utopisti]

Voitko vielä kertoa, mitä käyttämäsi käyrät merkitsevät?

Alkuperäisessä Clare Gravesin teoriassa ja sen pohjalta kehitetyssä Spiral Dynamics -teoriassa oletettiin kai uudenlaisen maailmankuvan alkavan kehittyä automaattisesti siinä vaiheessa, kun edelliselle maailmankuvalle perustuva yhteiskunta alkaa vaikuttaa riittämättömältä omien sisäisten ristiriitojensa ja ehkäpä joskus myös muuttuneiden olosuhteiden takia:

http://books.google.com/books?id=ibIPHOsOJbwC&pg=PA72&lpg=PA72

Tämän kuvan seitsemän käyrää vastaavat seitsemää ajattelua uudistanutta maailmankuvatyyppiä, joista kaksi ensimmäistä mahdollistivat heimokulttuurin ja kaksi seuraavaa mahdollistivat jopa laajojen sivilisaatioiden kehittymisen. Viides käyrä kuvaa tämän hetken vihervasemmistolaisuutta, joka on paraikaa korvaamassa edellisen käyrän lanseeraaman tuotantoprosessi-rakennuspalikan diversiteetti-rakennuspalikalla länsimaisen sivilisaation perustana. Kaksi viimeistä käyrää ovat toistaiseksi pelkkiä spekulaatioita tulevaisuuden maailmankuvatyypeistä, joiden Spiral Dynamics -ekspertit toivovat korvaavan nykyisen vihervasemmistolaisuuden sen kapeakatseisuuden takia.

Spiral Dynamics -teoriassa oletetaan ihmiskunnan etenevän kyseisen maailmankuvia uudistavan prosessin kautta korkeammalle ymmärryksen ja toimivan hallinnon tasolle. Itse taas en usko lainkaan edistyksen mahdollisuuteen, vaan näen Spiral Dynamics -teoriassa mainitut eri maailmankuvatyypit vain kahden perusmaailmankuvatyypin eli mytologiapohjaisen ja näennäisrationaalisen maailmankuvatyypin eri variantteina.

1900- ja 2000-luvuilla tosin resurssien tilapäisen runsauden ja joidenkin tieteenalojen hetkellisen edistyksen johdosta on saavutettu lyhytaikainen ylikansallinen vaihe, jossa poikkeuksellisen monet kansat kytkeytyvät toisiinsa laajalla maantieteellisellä alueella - eivätkä pelkästään positiivisessa mielessä, kuten edelliset kaksi maailmansotaa jo todistivat.

Eli tarkemmin sanoen antiutopistisena pessimistinä veikkaan ihmiskunnan lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen puutteellisen ymmärryskykynsä takia ilman, että tästä mokailukierteestä päästäisiin missään vaiheessa eroon. Kysymys on nähdäkseni vain siitä, kuinka mittavista virheellisen maailmankuvan aiheuttamista mokailusta voidaan vielä toipua ja kuinka suuri mokailu tuhoaa kansan lopullisesti. Olen maahanmuuttokriittinen, koska pelkään vihreän meemin yhdistämisen EU:n maahanmuuttopolitiikkaan johtavan Suomen kansan lopulliseen tuhoutumiseen.

Tästä syystä Clare Gravesin kuvasta voidaan mielestäni jättää huomiotta kaksi oikeanpuolimmaisinta käyrää eli ns. toisen asteen meemiä, sillä pelkään Euroopassa toteutuvan Game Over -romahduksen, ennen kuin ehdimme päästä toisen asteen meemeihin asti (jos näitä nyt yleensä voidaan kutsua "todelliseksi edistykseksi" eikä pikemminkin vanhojen korjausehdotusten uusiksi muodoiksi).

Mutta vaikka ihmiskunnan edistyminen Spiral Dynamics -teorian toiveiden mukaisesti ei ehkä olekaan mahdollista reaalimaailmassa, niin Spiral Dynamicsin tapa luokitella maailmankuvat eri värikoodeihin (esim. kristinusko, islam ja konfutselaisuus siniseen meemiin, valistuksen optimistinen materialismi oranssiin meemiin, nykymuotoinen diversiteetin palvonta vihreään meemiin) auttaa valtavasti historian suurten linjojen kompaktissa esittämisessä.

Aatehistoriallisten ajanjaksojen hahmottaminen oikein taas lienee ensiarvoisen tärkeää, jotta onnistuisimme paikantamaan nykyisen rappion syyt. Muutenhan olemme vaarassa sortua uskomaan virheellisiä salaliittoteorioita, joissa esimerkiksi EU:n maahanmuuttopolitiikka nähdään vuosisatoja jatkuneen juutalaisen salaliittomentaliteetin loppupeliksi (ZOG-hypoteesi) tai peräti renessanssin Venetsiasta lähtöisin olevan ylikansallisen eliitin taitaviin manipulointikeinoihin perustuvan salaliiton uusimmaksi vaiheeksi (Lyndon LaRouchen verkoston hypoteesi). Perusongelmana lienee se, ettei ihmisellä ole luontaista käsitystä, kuinka kaukana historiassa nykypäivän yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavat kausaliteetit voivat olla. Spiral Dynamicsin yksi ja ainoa todellinen etu muihin teorioihin verrattuna on siinä, että se toivottavasti onnistuu erottelemaan keskeisimmät aatehistorialliset murroskohdat riittävän tarkasti.

Tarkempi vastaus kysymykseen, mitä kuvan käyrät merkitsevät, on sellainen, että ensimmäinen käyrä (purppura meemi) ja toinen käyrä (punainen meemi) vasemmalta lukien merkitsevät animistista ja soturikulttuurin maailmankuvaa, joilla heimo tai klaani voi homogenisoida jäsentensä ajattelua toimintansa tehostamiseksi: mikäli naapuriheimolla ei ole vastaavaa homogenisointimenetelmää käytössään, niin heidät on helppoa syrjäyttää resurssikilpailussa (ilman minkäänlaista sisäistä homogenisointia heimo joutuu nimittäin luultavasti divide-et-impera -tyyppisten temppujen uhriksi). Kolmas käyrä (sininen meemi), neljäs käyrä (oranssi meemi) ja viides käyrä (vihreä meemi) vasemmalta lukien taas merkitsevät homogenisointimenetelmiä, joilla klaanien maailmankuvat voidaan syrjäyttää ja homogenisoida eri klaanit yhtenäiseksi väestöksi kansakunnan tai jopa mantereen laajuisella alueella, mikä mahdollistaa kaupungistumisen kaltaisen ihmisluonnolle vieraan käyttäytymismuodon sekä resurssien laajamittaisemman vaihdannan.

Mutta mitä ankarampia homogenisointimenetelmät ovat, sitä suuremmaksi kasvavat myös näin saavutetun yhtenäisen maailmankuvan sisäiset ristiriidat ja riskit, varsinkin kun korttitalon koko rupeaa homogenisoinnin mahdollistaman laajentumisen myötä kasvamaan yhä suuremmalle maantieteelliselle alueelle ja kun homogeenisuuden toteutumisen valvontaan ruvetaan tarvitsemaan yhä rankkaotteisempia inkvisiittoreita. Kristillis-isänmaallinen maailmankuva oli jo varsin ankara homogenisointimenetelmä, kuten historiasta tiedämme. Valistuksen materialismi - kuten kapitalismi ja neuvostokommunismi - osoittautuivat emansipaatiolupauksistaan huolimatta oikeastaan kristinuskoakin järeämmiksi homogenisointimenetelmiksi äärimmäisessä standardisointivimmassaan (kurkkujen sallittu käyryysaste, jne.).

Toistaiseksi testaamaton vihervasemmistolaisuus saattaa kuitenkin osoittautua vielä näitäkin järeämmäksi homogenisointimenetelmäksi, sillä 1960-luvun vision mukaisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassahan tarvittaisiin kaikessa sosiaalisessa elämässä - eli jopa jokaiselle pienellekin porukalle - paikalle diversiteettikommissaari valvomaan Hyvän Monimuotoisuuden toteutumista sekä Pahojen Piiloajatusten säälimätöntä kitkemistä ankarilla rangaistuksilla.

Lopulta tämä homogenisointimenetelmien asteittainen rankkeneminen vuosisadasta toiseen päättynee jonkin meemin kohdalla siten, että sen sisältämän inkvisitioasteen aiheuttama ajanhukka sekä yleinen huomion suuntaaminen epäoleellisiin sivuseikkoihin kasvavat suuremmiksi kuin yhteisön eri ihmisten ajattelun homogenisoinnista saatava hyöty. Hukkaprosentin kasvu hyötyä suuremmaksi oli nähtävissä jo Neuvostoliitossa, jossa työläisten elämän alistaminen byrokratian (eli siis valistuksen tuotantoprosessi-rakennuspalikan) muottiin hyydytti tuottavuutta enemmän, kuin mikä oli tuottavuus edellistä homogenisoinnin varianttia käyttävässä USA:ssa, joka toimi vielä 1900-luvulla kohtalaisesti. Tämä empiirinen evidenssi viittaisi siihen, että haitta/hyöty-kynnys homogenisoinnissa ylittyi täsmälleen ottaen Neuvostoliiton maailmankuvan "edistyksellisyyden" kohdalla.

Vihervasemmistolaisuudessa, jossa homogenisointi on viety ehkä jopa neuvostokommunismiakin pidemmälle, tuottavuuden lasku on saavuttanut jo sellaiset mittasuhteet, ettei diversiteetti-rakennuspalikalle perustuva EU vaikuta pääsevän edes kunnolla käyntiin - puhumattakaan siitä, kuinka kauan tällainen korttitalo pystyisi onnekkaimmassa tapauksessakaan pysymään pystyssä. EU-maiden suurkaupunkien ghettoutuminen lienee esimakua tästä tulevasta suurromahduksesta - kuten niiden voidaan odottaakin olevan, kun muistamme juuri niiden olleen ensimmäisiä vihreällä meemillä toteutetun homogenisoinnin kohteita.

Itse pelkään, että sivilisaatio tulee tuhoutumaan kaikilla EU:n vihreällä meemillä homogenisoiduilla alueilla, joilla saatetaan palataan monta pykälää alkuihmistä lähempänä olevalle tasolle eli heimoyhteiskuntaan. Vihreä meemi ei siis ehkä olekaan seuraava "edistysaskel" oranssin meemin jälkeen, vaan se voi tarkoittaa paluuta purppuran meemin luontokulttien kommuuneihin sekä punaisen meemin katujengeihin.

Se ryhmä, jota politiikassa kutsutaan maahanmuuttokriitikoiksi, lienevät näin ollen pohjimmiltaan vain empiirisesti lahjakkaita taviksia, jotka ovat havainneet jokapäiväisessä elämässään EU-ajan lisääntyneen toimimattomuuden sekä ehkäpä vaistoavat vihervasemmistolaisen maailmankuvan ristiriitojen alkavan jo hipoa sitä rajaa, jonka jälkeen länsimaisen sivilisaation täysromahdus voi olla väistämätön.

Tarkoittavatko ne meemin tai ideologian suosiota tai vaikutusvaltaa?

Siinä käyrien tulkinnassa, jota halusin käyttää tämän ketjun puitteissa, käyrät tarkoittavat kunkin maailmankuvatyypin trendikkyyttä älymystön parissa. Eli x-akseli kuvaa historiallisen ajan etenemistä (tosin ei lukusuoran tavoin eli ei säilytä vuosilukujen etäisyyksiä toisiinsa), kun taas y-akselin suunnassa vaihtelee kunkin maailmankuvatyypin trendikkyyden "derivaatta". Tämä määrittelytapa selittää, miksi kukin käyrä pomppaa alkuvaiheessaan niin nopeasti edellisen käyrän yläpuolelle. Toisaalta käyrän loppuhännän pitäisi tämän määrittelytavan mukaan siirtyä miinusmerkkiselle puolelle, mitä se ei kuvassa valitettavasti tee. Niinpä jos haluamme ajatella Clare Gravesin kuvan esittävän aidon matemaattisesti trendikkyyden derivaattaa, niin käyrän huipun jälkeisen osuuden täytyy silloin ajatella koostuvan ensinnäkin miinusmerkkiselle puolelle siirtyneestä derivaatasta sekä siihen havainnollistamistarkoituksessa summatusta (loivan monotonisesti kasvavasta) korjauskäyrästä.

Eli käyrät mittaavat siis maailmankuvatyyppien suosiota samalla tavalla, jolla esimerkiksi tarkasteltaisiin uusien tieteellisten innovaatioiden nousua "trendikkäiksi". Sen sijaan käyrät eivät mittaa maailmankuvatyyppien kannattajien absoluuttista määrää sen paremmin älymystön kuin tavallisen kansankaan parissa vaan pikemminkin kunkin maailmankuvatyypin tulevaa leviämispotentiaalia. Niinpä havaitsemme Clare Gravesin kuvasta, että vihreä meemi nousi 1960-luvulla muiden  maailmankuvatyyppien yläpuolelle trendikkyydessä länsimaiden älymystön ydinpiireissä, vaikka sen kannattajien määrä olikin vielä absoluuttisesti paljon pienempi kuin esimerkiksi kapitalismia tai perinteistä kommunismia kannattavan väestön määrä.

Miksi vihreä meemi sitten löi läpi juuri vuonna 1968 eikä esimerkiksi 1958 tai 1948? Veikkaisin sen johtuneen kahdesta 1960-luvulla tapahtuneesta muutoksesta. Ensinnäkin länsimaiden nuoriso rupesi näkemään televisioiden yleistymisen johdosta aiempaa useammin ihmisiä ja tapahtumia eri mantereilta. Koska väestössä lienee aina tietty määrä älykköjä, jotka pohtivat mielessään uusia homogenisointimenetelmiä, niin Baby Boomer -sukupolvessa nämä älyköt rupesivat näkemiensä maailman tapahtumien pohjalta suunnittelemaan homogenisointia kaikkien mantereiden välillä. Lisäksi 1960-luvulla aiempaa paljon suurempi osuus länsimaiden nuorisosta pääsi yliopistoihin. Kun nämä nuoret pääsivät pyörittelemään kursseilla paria teoriaa ja onnistuivat seuraamaan auttavasti muutamaa filosofista päättelyketjua, he rupesivat kuvittelemaan itsestään liikoja ja haaveilivat kansainvälisen hyväntekijän urasta.

Millä tavoin eri väristen viivojen esittämät ideologiat ovat sukua keskenään, kun ne käyttäytyvät melko samalla tavoin?

Clare Gravesin kuvassa käyrät on todellakin piirretty lähes identtisen muotoisiksi, enkä osaa sanoa syytä tähän. Päin vastoin historiallisen evidenssin kerääminen luultavasti paljastaisi kyseisten maailmankuvatyyppien olleen etenemisvaiheiltaan keskenään varsin erimuotoisia.

Yksi mahdollinen selitys, jonka keksin tälle Gravesin kuvan esitystavalle, on sellainen, että ehkäpä Graves uskoi maailmankuvatyyppien trendikkyyden leviämisen noudattavan yleisempää innovaatioiden leviämiskäyttäytymisen muotoa eli ns. S-käyrää:

http://en.wikipedia.org/wiki/Diffusion_of_innovations

Näin jokainen käyristä voitaisiin perustellusti esittää keskenään identtisen muotoisina S-käyrinä, joista sitten päästäisiin sopivien korjaustermien avulla Gravesin kuvassa näkyvään käyrien muotoon.

Joka tapauksessa riippumatta S-käyrän soveltuvuudesta Gravesin tarkoituksiin on kai tärkeintä pistää Gravesin kuvasta merkille, että innovaatioilla on tyypillisesti melko hidas itämisvaihe, nopea nousuvaihe sekä lopulta asteittainen tasaantumisvaihe. Sellaiset innovaatiot, jotka eivät noudata tätä kaavaa, hiipuvat ehkäpä pois huomaamatta sen sijaan että löisivät kunnolla läpi missään vaiheessa.

Mistä johtuvat niiden nousut ja laskut?

Läpilyönnin onnistumiseen saatetaan todellakin tarvita Gravesin kuvan käyrien kaltaista äärimmäisen voimakasta nousupyrähdystä, jotta innovaatio saisi itselleen riittävästi tilaa ja liikevoimaa selviytyäkseen innovaatioiden keskinäisessä kilpailussa.

Oma veikkaukseni on sellainen, että uusi maailmankuvatyyppi syntyy alun perin ns. sukupolvikapinan välityksellä, kun jokin älymystön nuorisosukupolvi alkaa kaivata täydellistä inversiota vanhempiensa maailmankuvaan. Täydellinen inversio voi tarkoittaa esim. edellisen maailmankuvan rationaalisuuden korvaamista eettisyydellä tai päin vastoin. Myös jokainen edellisen maailmankuvan arvo saatetaan pyrkiä korvaamaan vastakohdallaan. Sukupolvikapinan perimmäisenä käyttövoimana olisi tämän hypoteesin mukaan yksinkertaisesti nuorison luontainen halu kapinoida, joka pääsee toteutumaan nuorisoyhteisöissä vapaasti tarkkaan ottaen edellistä kriisikautta seuranneen jälleenrakennuskauden loputtua - eli toisin sanoen heti ulkoisten resurssien salliessa jälleen utopistisen ajattelun.

Tämä hypoteesini voidaan esittää myös täsmällisempänä teoriana käyttäen William Straussin ja Neil Howen ns. Second Turning -käsitettä, joka kuvaa nimen omaan sukupolvikapinalle tyypillistä ajanhenkeä ja syntymekanismia.

Kun sukupolvikapinan synnyttämä uusi maailmankuvatyyppi lyö läpi, nollasummapelin sisäisen toimintalogiikan johdosta jotkut vanhemmat maailmankuvatyypit alkavat tietenkin menettää vastaavasti kannatustaan, mistä seuraa yleensä itseään vahvistava vastakkainasettelun kierre näiden maailmankuvatyyppien välillä (esim. Yhdysvallat 1960-luvulla). Tietenkin uusi maailmankuvatyyppi saa tästä vastakkainasettelun kierteestä suhteellisesti enemmän lisäenergiaa kuin vanhat maailmankuvatyypit, koska sillä on kokoonsa nähden paljon enemmän uutta tilaa vallattavana.

Eri vuosisadoilla tapahtuneiden samankaltaisten aikakausien kutsuminen samalla termillä (esim. The Second Turning) helpottaa sekin valtavasti historian hahmottamista sekä antaa meille valaisevia vertailukohtia siitä, millaisen vaihteluvälin sisällä Second Turning -sukupolvikapina voi esiintyä sekä kuinka paljon poikkeamia keskiarvosta kussakin sukupolvikapinassa voi olla verrattuna muihin sukupolvikapinoihin.


97278506@hotmail.com

[Anti-Utopisti]

täytyisi nopeasti selvittää monikultturismin psykologia

Tätä varten on hyödyllistä perehtyä kaikkiin erilaisiin tapoihin, joilla aivot saattavat seuloa ja käsitellä tietoa.

Mainitsemasi "monikultturismin psykologia" saattaa perustua suoraan ns. yltiöeettiseen ajattelutapaan, jonka harjoittaja 1) pyrkii systematisoimaan yksittäisten eettisten kysymysten kannanotot laajemmaksi kokonaisideologiaksi, 2) jatkuvan itsekritiikin kautta punnitsee, pitäisikö hänen muuttaa henkilökohtaisia kantojaan eri eettisissä kysymyksissä, jotta ne vastaisivat paremmin hänen uskonveljiensä parissa hegemonian saavuttanutta virallista kantaa sekä 3) vahtii herkeämättä, onko kunakin hetkenä käsillä olevassa tilanteessa havaittavissa "harmoniaa rikkovia elementtejä" siten kuin oma eettinen vakaumus tai oma ideologia nämä harmoniaelementit määrittää. 

Tämän yltiöeettisen ajattelun sisäinen mekanismi, jossa yksilö korvaa aiempia henkilökohtaisia eettisiä kantojaan lahkonsa enemmistön virallisella kannalla, selittäisi onnistuneesti mm. sen, miksi esimerkiksi vihervasemmiston enemmistö on päässyt niin huomattavaan yksimielisyyteen monikulttuurisuuden autuaallisuudesta.

Jos perusongelmana "monikultturismin psykologiassa" on todellakin valtaeliitin lisääntyvä yltiöeettisyys ja empiirisyyden puute, niin silloin sopiva vastalääke siihen on tietenkin se, että maahanmuuttokriitikot kehittävät omaa empiiristä lahjakkuuttaan rappeutuneen eliitin korvaamiseksi sekä samalla vähentävät eettistä asioiden tarkastelutapaa: eli keskityttäisiin enemmän vaikkapa talousennusteiden laatimiseen ja käytettäisiin vähemmän aikaa esimerkiksi Jihad Watchin ja Gates of Viennan kaltaisten sivustojen paljastamien maahanmuuton epäeettisyyksien kauhisteluun.

Vaihtoehtoinen toimintaehdotus voisi olla se, että jos kerran kamppailua käydään tällä hetkellä pääosin eettisellä tasolla, niin yritettäisiin voittaa kamppailu siellä. Tätä esimerkiksi yhdysvaltalaiset konservatiivit ovatkin jo varsin kyseenalaisesti yrittäneet vastustamalla abortteja sekä väheksymällä homoja ja naisia. Näillä aiheilla ei kuitenkaan ole mitään suoraa yhteyttä maahanmuuttokriittisyyteen, vaan kyseessä on vain yhdysvaltalaisten jostain minulle tuntemattomasta syystä tekemä strateginen valinta niputtaa kaikki asiat kahden kaikenkattavan eettisen maailmankuvan kamppailuksi.

Jos pitäisi valita ylläolevien kahden toimintaoption välillä, niin itse äänestäisin tällä hetkellä sen puolesta, että maahanmuuttokriittisyys erotettaisiin Suomessa täysin kaikista eettisistä kysymyksistä eli toimittaisiin toisin kuin maahanmuuttokriitikot ovat toimineet muissa länsimaissa - ja siten myös eri lailla kuin vihervasemmisto oletettavasti odottaa meidän toimivan. Ehkäpä suvaitsevaisten nostamat oikeusjutut rasismiepäilyksistä Internet-kirjoittelussa ovatkin olleet juuri yritys ohjata Suomen kehitys USA:n tyyppiselle eri maailmankuvien eettisten arvojen välisen kamppailun uralle, sillä muuten maahanmuuttokriittisyys Suomessa saattaisi livetä täysin heidän kompetenssialueensa ulkopuolelle.

Syy päivittäin havaitsemaamme "monikultturismin psykologiaan" saattaa olla kuitenkin myös edellistä selitysmallia vieläkin synkempi, eli diversiteetti-idea saattaa olla jo irtaantunut 1960-luvun eettisestä taustastaan ja lähtenyt leviämään yhteiskunnassa maailmankuvasta riippumattomana erillisenä meeminä.

filosofia (jos sellaisesta voi puhua)

Jos uudet maailmankuvatyypit syntyvät sukupolvikapinan ajanhengen pohjalta, silloin vaikuttaisi uskottavimmalta hypoteesilta, ettei monikulttuurisuudella ollut vielä syntyhetkellään valmiina mitään filosofiaa. Näin ollen "monikulttuurisuus" ei ehkä olisikaan filosofiaan tai muuhunkaan teoriaan perustuva älyllinen luomus, vaan uusvasemmiston omissa aktioissa spontaanisti muodostunut monietnisen porukan roolijako, jonka uusvasemmisto on myöhemmin katsonut olevan suotava roolijako muullekin maailmalle. Älymystön trendikkäimmistä piireistä tämä roolijako on sitten lähtenyt leviämään laajammalle yhteiskuntaan, kun älymystöllä ei ole ollut 1980-1990-lukujen hyvinvoinnin vuosina rakentavampaa tekemistä kuin miettiä kantaväestön oikeaoppista suhtautumista maahanmuuttajiin.

Koska filosofian kehittäminen lienee hitaampaa kuin sukupolvikapinan eteneminen, veikkaan, että sukupolvikapinoiden tueksi laaditaan yleensäkin sopivia filosofioita vasta hieman jälkikäteen. Tämä selittäisi ainakin sen, miksi uusvasemmistolaiset tuntuivat vaihtavan 1960-1970-luvuilla filosofiagurujaan niin usein. Esimerkiksi Marxia, Althusseria, Gramscia ja Lukacsia yritettiin tuolloin sovittaa Suuren Filosofigurun rooliin, mutta nämä taisivat kaikki osoittautua liian rationaalisiksi kandidaateiksi 1960-luvun henkeen.

Monet uusvasemmistolaiset vaikuttavatkin valinneen ensisijaisesti Frankfurtin koulukunnan filosofian lähtökohdakseen maailmankuvansa asettamiselle teoreettiselle pohjalle. Frankfurtin koulukunta lienee kätevä valinta siksi, koska Theodor Adornon dialektinen pyörittely sekä Walter Benjaminin tapa nähdä laajempia visioita yksittäisissä asioissa jättävät todella paljon avoimeksi ja mahdollistavat 1960-luvulle ominaisen piittaamattomuuden empiirisistä realiteeteista. Lisäksi Frankfurtin koulukunnan ehkä suosituin guru Herbert Marcuse oli kirjoittanut 1950-luvulta lähtien popularisoituja esityksiä uusvasemmistolaista nuorisoa kiinnostavista aiheista, joten Franfurtin koulukunnalle tuli radikaalinuorison silmissä tältäkin sektorilta ikään kuin eniten plussia filosofisten koulukuntien vertailussa. Eräät historioitsijat ovat tosin olleet skeptisiä sen suhteen, tajusivatko monetkaan 1960-lukulaiset wannabe-älyköt kunnolla Marcusen hegeliläis-marxilaista historiallista kokonaiskuvaa vai olivatko Marcusen kirjat heille ainoastaan juuri sopivalle vaikeustasolle asettunut trendikkyyden statussymboli - Adornon ja Benjaminin kohdalla tosin todennäköisyys heidän tekstiensä syvälliselle ymmärtämiselle oli vieläkin pienempi.

Mielestäni Frankfurtin koulukunnan filosofialla ei vaikuta olevan paljoakaan yhteistä vihervasemmistolaisuuden kanssa: korkeintaan instrumentaalisen järjen ja porvarillisen kulttuurin tulkitseminen äärimmäiseksi rappioksi sekä toki emansipaatiopyrkimykset, mutta ne olivat kai Nietzschen jälkeisellä aikakaudella yhteisiä monille poliittisille liikkeille ja filosofisille koulukunnille, joten ne eivät sinänsä kerro paljoa hengenheimolaisuuden asteesta. Sen sijaan nykyinen länsimaisen yhteiskunnan homogenisointi vihervasemmistolaisella diversiteetti-rakennuspalikalla tuskin sopii lainkaan yhteen mm. massakulttuurin aiheuttamaa homogenisointia ja pinnallista yksiarvoisuutta kammoksuneen Frankfurtin koulukunnan kanssa.

En keksi nopeasti, miksei monikulttuurisuuden tukena voitaisi käyttää yhtä hyvin montaa muutakin kapitalismille ja modernismille vihamielistä filosofiaa kuin pelkästään Frankfurtin koulukunnan filosofiaa. Eli tässä kysymyksessä taidan päätyä samoille linjoille kuin Allan Bloom kirjassaan The Closing of the American Mind, eli 1960-luvun sukupolvikapinan taustafilosofiaksi kelpasivat yleensäkin erilaiset triviaalin vallankumousromantiikan kanssa yhteensopivat filosofiat eikä siis pelkästään Frankfurtin koulukunta.

http://www.amazon.com/Closing-American-Mind-Allan-Bloom/dp/0671657151

retoriikka

Voi olla, että luotan liikaa omiin huonoihin kokemuksiini tässä asiassa, mutta olen alkanut epäillä, että useimmat vihervasemmistolaiset huippupoliitikot ovat valmiit kertomaan vaikka kuinka äärimmäisiä valheita Suomen monietnistämishankkeensa edistämiseksi. Jotkut heistä ovat erikoistuneet rankempaankin verbaaliseen harhaanjohtamiseen ja sabotaasiin: mm. uhkailua, natsittelua ja vähättelyä - tai päin vastoin teennäistä ymmärtäväisyyttä maahanmuuttokriitikoiden huolille.

Pahimmassa tapauksessa osalle vihervasemmistoa on päässyt muodostumaan (ehkäpä situationistien 1960-lukulaisen pelleilytradition johdosta) eräänlainen valehtelemisen estetiikka, jolloin he eivät ainoastaan ole suostuvaisia äärimmäiseen vääristelyyn asiansa edistämiseksi, vaan suorastaan nauttivat ja kilpailevat siitä, kuinka rankkaa vääristelyä kukakin heikäläisistä onnistuu asiansa puolesta keksimään.

ja mekaniikka.

Seuraavat kirjat sisältävät paljon konservatiivisesti värittynyttä vihervasemmiston mustamaalausta, mutta antavat kuitenkin alustavan käsityksen 1960-lukulaisen maailmankuvan etenemisen mekaniikasta varsinkin yliopistomaailmassa.

http://www.amazon.com/Tenured-Radicals-3rd-Corrupted-Education/dp/1566637961

http://www.amazon.com/Long-March-Cultural-Revolution-Changes/dp/1893554309

Mainittakoon lopuksi laatimani yleisempi kuvaus vihervasemmiston sisäisestä rakenteesta, johon kuuluu ainakin kuusi enemmän tai vähemmän päällekkäistä alaryhmää:

1) Luonnonsuojelijat, joista ainakin osa on New Age -henkisiä ja joista useimmat kritisoivat 1900-luvun kapitalistis-teknokraattista kehitysvaihetta kai siksi, koska se oli etääntynyt luonnosta ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. Ratkaisuksi he näkivät esimerkiksi länsimaiden ja lopulta koko maapallon palauttamisen rajattomaan luonnontilaan mahdollisesti Gaia-mytologian pohjalta:

http://www.green-agenda.com/gaia.html

2) Paul Rayn tunnistama Cultural Creatives -väestönosa, joka viitannee osittain samaan ryhmään kuin New Age -henkiset luonnonsuojelijat. 

http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Creative

3) Mielenosoituksista, vastustajien pelottelusta ja yleensäkin katuaktioista kiinnostuneet aktivistit (mm. osa anarkisteista ja kommunisteista)

Koska vihervasemmistolla ei ole yhtä kestävää perustaa ideologiansa säilymiselle kuin esimerkiksi kansallismielisillä, niin heidän täytyy ilmeisesti siitä syystä järjestää todella tiheästi 1960-luvun radikaalia alakulttuuria ylläpitäviä retroaktioita, mikä selittäisi esimerkiksi järjestettyjen mielenosoitusten suuren määrän. Syyllisiksi lähes kaikkeen pahaan yhteiskunnassa he löytävät joko valkoiset rasistit tai poliisit. Radikaalinuoriso kutsuikin poliiseja 1960-luvulla Yhdyvalloissa halventavalla nimityksellä pigs.

4) Todellisen ja kuvitellun syrjinnän poistamiselle omistautuneet fanaatikot

Tämä osa vihervasemmistosta eroaa luonnonsuojelijoista lähinnä siinä, että se kiinnittää päähuomionsa elinympäristön sijasta ihmisryhmien välisten suhteiden vallitseviin ja toivottaviin hahmottamistapoihin.

Kuten seuraavan kirjan poikkeuksellisen valaisevasta kehitystarinasta käy ilmi, naiset ja tietyt etniset vähemmistöt ruvettiin 1960-luvun kuluessa yhä enenevässä määrin hahmottamaan sorretuiksi ryhmiksi.

http://www.amazon.com/Angela-Davis-Autobiography/dp/0553117955

Kirjan perusteella 1960-lukulaisella vasemmistonuorisolla ei ollut radikaalien visioidensa edistämisessä alun perin mitään suunnitelmaa vaan aktioita keksittiin ad hoc -pohjalta. Sisäisten valtataisteluiden hellitettyä 1970-luvulla Uuden Vasemmiston jämistä syntyi sitten puoluepoliittisia sateenkaarikoalitioita, jotka rupesivat ilmeisesti solidaarisuuspohjalta puolustamaan kaikkia sorrettuiksi katsottuja ryhmiä refleksinomaisesti kulloisenkin tilanteen yksityiskohdista riippumatta.

Tähän osaan vihervasemmistosta kuuluvat eettisesti fanaattisimmat ja tiukimmin poliittista korrektiutta vahtivat lahkolaisluonteet. Tyypillisin ammatti, jonka voin kuvitella tälle ryhmälle, on toimittaja. Heitä lienee mahdotonta käännyttää missään olosuhteissa, koska tämä edellyttäisi eettisten arvotusten muuttamista, jotka ovat kuitenkin Angela Davisin päivistä asti olleet oleellisesti muuttumattomia radikaalipiireissä.

5) Dialektisen filosofian harrastajat, jotka kehittelevät taustateorioita muun vihervasemmiston tempausten perustelemiseksi.

Tähän ryhmään kuuluvat yliopistotutkijat ovat kehittäneet dialektista filosofiaa ja kulttuurintutkimusta niin pitkälle, että niiden avulla monet empiirisen todellisuuden havainnot voidaan kääntää päälaelleen suhteuttamalla ne vallitseviin olosuhteisiin tai historiallisen kehityksen totaliteettiin. Ainoastaan asialle vihkiytyneet, filosofiaa ja Euroopan kulttuurihistoriaa vuosia opiskelleet vihervasemmistolaiset ylipapit ymmärtävät perusteluista tarpeeksi tunnistaakseen, mistä taustaoletuksista johtopäätökset milloinkin tarkkaan ottaen riippuvat. Tämä on joko sattumalta tai tarkoituksella myös kätevä kuvio vastustajien pitämiseksi hiljaisina, kun nämä eivät yleensä ehdi eivätkä jaksa perehtyä vihervasemmiston taustateorioihin.

6) Etnisten, uskonnollisten ja sukupuolivähemmistöjen edustajat

Kyseessä on ehkä enemmänkin vihervasemmiston liittolainen kuin sen varsinainen osa. Kuvittelisin heidän tekevän valintansa varsinaista vihervasemmistoa useammin rationaalisesti pyrkien maksimoimaan oman ryhmänsä poliittiset oikeudet ja edut.


26887722@hotmail.com

[Pöllämystynyt]

Vastaan sekalaisessa järjestyksessä sen mukaan, missä kohdin tulee sanottavaa mieleen. Meemien tapauksessa en osaa muodostaa mielipidettä siitä, seuraavatko ne pitkällä aikavälillä kuvatun kaltaista kehityskulkua. Nyt olennaisimpia ovat tämän hetken kehityskulut, ja niiden osalta olen pitkälti samaa mieltä.

Jos pitäisi valita ylläolevien kahden toimintaoption välillä, niin itse äänestäisin tällä hetkellä sen puolesta, että maahanmuuttokriittisyys erotettaisiin Suomessa täysin kaikista eettisistä kysymyksistä eli toimittaisiin toisin kuin maahanmuuttokriitikot ovat toimineet muissa länsimaissa - ja siten myös eri lailla kuin vihervasemmisto oletettavasti odottaa meidän toimivan.

Tämä on käsittääkseni erittäin tärkeää. Mikäli maahanmuuttokriitikko kritisoisi homoja, juutalaisia, pakkoruotsia tai abortteja, tai ylipäätään sitoutuisi ideologisella tasolla mihinkään muuhun kuin maahanmuuttokritiikin kannalta olennaisimpiin seikkoihin, se antaisi vain laajemman "maalitaulun", johon valtapolitiikan tukija voisi lyödä kaikenkattavia leimoja. Minulla ei tätä ongelmaa ei ole, koska olen melko "puhdas" maahanmuuttokriitikko, ja itse asiassa, jopa minulle yllätyksenä, tätä ongelmaa on tällä foorumillakin yllättävän vähän. Silti tämä pointti on niin painava, että sitä pitäisi tuoda esiin entistäkin selvemmin ja useammin sekä tällä foorumilla että muualla. Menen itse jopa vastakkaiseen, eli vaadin homojen, juutalaisten, naisten ja muiden uhristatuksen omaavien erityistä suojelua olennaisena osana maahanmuuttokritiikkiäni. Näillä ryhmillä on nyt uhristatus, mutta heistä voi tulla todellisia uhreja islamofasismin myötä, ja huoleni heistä on aito.

Syy päivittäin havaitsemaamme "monikultturismin psykologiaan" saattaa olla kuitenkin myös edellistä selitysmallia vieläkin synkempi, eli diversiteetti-idea saattaa olla jo irtaantunut 1960-luvun eettisestä taustastaan ja lähtenyt leviämään yhteiskunnassa maailmankuvasta riippumattomana erillisenä meeminä.

Kun olen kysellyt ihmisiltä heidän diversiteetti-innostaan, on usein taustalta löytynyt eettinen pätemisen tarve ja joskus aito (tosin väärin kohdistettu) auttamishalukin. Eli on alettu valittaa kehitysmaiden ongelmia tms. eettisiä huolia. Tosin vallanpitäjät ja tiedotusvälineet ovat markkinoineet diversiteettiä itsellään, maalailemalla kuvia esim. monikulttuurisuuden rikkaudesta, ja nämä tyhjät sanat ovat levinneet myös arkikieleen. Onni onnettomuudessa on se, että "monikulttuurisuuden rikkauden" yms. muut käsitehirviöt voi kääntää toisin päin ja argumentoida hyvin perustein, että etninen sekoittaminen vähentää etnisyyksien maailmanlaajuista monimuotoisuutta. Valtapolitiikan olennainen heikkous on sen lähes täydellinen ristiriitaisuus ihanteidensa ja niiden toteutuksen välillä. Valtapolitiikkaa ei ehkä koskaan aikaisemmin ole rakennettu näin heikolle teoreettiselle pohjalle.

[Pöllämystynyt]

Anti-utopistilta tai keltä tahansa jota voisi kiinnostaa, haluaisin tähän väliin kysyä oman "natsikortti-teoriani" osuvuudesta. Se löytyy esimerkiksi täältä:
http://hommaforum.org/index.php?topic=280.0

Eli onko "teoriani" natsikortin vaikutusvallasta ja välttämisestä kelpo likiarvo arkiseen maahanmuuttokritiikkiin? Käytän "teoriaani" paremman puutteessa päivittäin, ja ilmeisesti sitä käyttävät jotkut muutkin, joten haluaisin kuulla kaiken mahdollisen kritiikin. Tiedän, että se ei todellakaan ole pätevä kuvaus monimutkaisesta todellisuudesta, mutta se on "nyrkkisääntö", jonka perusteella olen muodostanut merkittävän osan toimintaani. Tai se on "muistisääntö", jonka perusteella muistan pysyä olennaisessa ja välttää möläytyksiä innokkaissakin keskusteluissa. Se on valikoitunut toimintamallikseni, koska se on riittävän yksinkertainen pysymään aina mielessä kokonaisena. Laajemmat ajatus-kokonaisuudet vaativat aikaa ja keskittymistä "purkautua" esille, joka vaikeuttaa niiden soveltamista sosiaalisissa tilanteissa.

[Anti-Utopisti]

Anti-Utopistilta tai keltä tahansa jota voisi kiinnostaa, haluaisin tähän väliin kysyä oman "natsikortti-teoriani" osuvuudesta. Se löytyy esimerkiksi täältä:
http://hommaforum.org/index.php?topic=280.0

Jos mietimme asiaa 80/20-sääntöä käyttäen, niin luultavasti on olemassa enintään muutama perussyy, jotka haittaavat ratkaisevasti maahanmuuttokritiikin etenemistä. Väite, että maahanmuuttokriitikoiden pienen vähemmistön natsisympatiat olisivat yksi näistä perussyistä, ei ole suoralta kädeltä ilmeinen muttei mahdotonkaan, joten aihe edellyttää tarkempaa tarkastelua.

On totta, että huomattava osa länsimaiden maahanmuuttokritiikistä on tähän asti perustunut oletettavasti 1960-luvun sukupolvikapinasta alkaneeseen järjestelmänvastaisuuteen ja tabujen rankkaan rikkomiseen, joihin on joidenkin kohdalla kuulunut sodan hävinneiden natsien rehabilitointi länsimaiden ainoiksi todellisiksi puolustajiksi.

Näistä 1960-luvun hengen ilmentymistä järjestelmänvastaisuudella on pitkät perinteet aina kapitalismin alkuajoista lähtien. Eikä ihme, sillä ylikansallinen kapitalismi on repinyt alusta asti rikki luonnollisia yhteisöjä ja nakertanut varsinkin valtaeliitin moraalia entisestäänkin. Jo Martti Luther kritisoi kaupankäynnin arvoja.

Tabujen rikkominen taas on luonnollinen joskin kiusallinen osa jokaista sukupolvikapinaa etäännyttäen vanhemman ja nuoremman sukupolven maailmankuvat toisistaan melko sattumanvaraisesti valikoituneiden tabuaiheiden pohjalta. Esimerkkinä tällaisesta tabuaiheesta mainittakoon "The John Birch society will bounce you immediately if you criticize Jews" (lähde: Aryan Update 09 DEC 04), mikä tuo hyvin esille eron vanhan polven konservatiiviseen patriotismiin liittyvän konformismin ja toisaalta nuoren polven valkoiseen nationalismiin liittyvän radikaalin uhmakkuuden välillä.

Keskimääräistäkin sukupolvikapinaa vahvempi kiinnostus tabujen rikkomiseen 1960-luvulla syntyneissä radikaaliliikkeissä saattaa liittyä siihen, että toisen maailmansodan voittanut liberaali kapitalismi sisälsi liikaa kaksinaismoralismia sekä kansan mielipiteiden homogenisointiin pyrkinyttä valheellista propagandaa. Niinpä sen vastareaktiotkin 1960-luvulla sisälsivät ylilyöntejä. Tavallisen kansan maltillinen enemmistö (Silent Majority) kuitenkin rupesi vierastamaan 1960-luvun hengen radikaaleja ylilyöntejä ehkä jopa enemmän kuin vanhan valtaeliitin ylilyöntejä.

On olemassa monia syitä, miksi 1960-luvun radikalismin alasajo politiikassa olisi 2010-luvulla hyödyllistä länsimaiden itsesäilytykselle. Tällainen alasajo saattaa kuitenkin osoittautua mahdottomaksi toteuttaa, kuten seuraavaksi selitän.

Ensinnäkin tavikset valitsevat itse sympatiansa kohteet riippumatta siitä, mihin wannabe-auktoriteetit heitä käskyttävät. Ne tavikset, jotka tuntevat sympatiaa natseja kohtaan, eivät arvatenkaan suostu luopumaan sympatioistaan. Kylläkin kannattaisi, sillä harkitsevammalla ja joustavammalla osapuolella on kamppailussa monia etuja ja lisäksi natsien unohtaminen olisi suuri edistysaskel osana puhtaalta pöydältä ideoitua tavallisen kansan vastarintaa, mutta nuoret harvemmin suhtautuvat asiaan näin järkiperäisesti.

Eivät maltilliset vanhan polven muslimitkaan ole onnistuneet estämään osaa nuorisostaan menemästä mukaan ääriliikkeisiin, eikä meidän eurooppalaisten kohdalla tilanne varmaankaan ole tässä suhteessa erilainen.

Siksi ainoa keino, jolla ehdotettu "natsien alasajo" voitaisiin toteuttaa, olisi käynnistää systemaattinen asenteiden homogenisointikampanja maahanmuuttokriitikoiden parissa karsien automaattisesti natsisympatiat homogenisoinnin oheistuotteena. Mutta tällainen homogenisointikampanja taas johtaisi tietenkin maahanmuuttokriitikoiden entistä tiiviimpään ajattelun yhtenäisyyteen, mikä taas altistaisi meidät kaikkia homogenisoituja yhteisöjä vaivaaville joukkoliikkeiden kardinaalivirheille kuten passivoitumiselle, johtajakultille ja tärkeiden taitojen opettelun lykkäämiselle tiiviisti seurattujen keskushahmojen päiväkohtaisten ihmissuhdekuohujen verukkeella.

Lisäongelmana alasajon onnistumiselle on se, että suuri osa ihmisistä tarvitsee itselleen jonkinlaisen maagisen kiinnekohdan. Itse olen kylläkin sen koulukunnan jäsen, jolla ei ole lainkaan poliittisia esikuvia ja joka luottaa vain omaan rajalliseen järkeensä. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, joten monet muut kaipaavat toimintansa inspiraatioksi sopivan historiallisen tai mytologisen esikuvan - kuten joidenkin kohdalla esimerkiksi natsit. Vaikka näiden maahanmuuttokriitikoiden natsisympatioiden korvaaminen vähemmän radikaaleilla esikuvilla varmaankin vähentäisi ongelmiamme, niin tyly todellisuus on kai sellainen, että historialliset ja mytologiset esikuvat, jotka rikkovat muiden poliittisten ryhmien tabuja, ovat vaihtelevassa laajuudessa osa jokaista poliittista liikettä, emmekä me luultavasti voi tälle ihmisluonnon oikulle mitään. Eli vaikka natsisympatiat saataisiin alasajettua, niin joitain muita kiistanalaisia sympatioita ilmaantuisi väistämättä niiden tilalle.

Natsikortin aiheuttamat ongelmat voidaan kuitenkin ehkä kiertää ratkaisemalla asia ideologisen tason sijasta alemmalla eli organisaatiomuodon tasolla. Itse olen ehdottanut aikaisemmin, että tietty prosenttiosuus maahanmuuttokriitikoista jättäytyisi virallisen puoluetoiminnan ulkopuolelle ja edistäisi asiaa vapaamuotoiselta pohjalta keräämällä muutaman kaverinsa kanssa samanhenkisen porukan, joka sitten keskittyisi heidän yhteisen vahvuusalueensa toimintaan. Lisäksi toiminta aivan yksin ja pelkästään itse määritellyillä poliittisilla sektoreilla sopinee introverteimmalle osalle maahanmuuttokriitikoista paremmin kuin puoluetoiminta.

Tässä hajautetussa organisaatiomuodossa jokainen puolueista riippumaton kaveriporukka voisi itse määritellä, haluaako se ylipäätään valita itselleen poliittisia esikuvia sekä kuinka radikaalit esikuvat ovat toivottavia. Tällaiset aktivistit voisivat itse valita omat kiinnostuksen kohteensa vapaasti ja toivottavasti keskittyä oleelliseen eli siihen, kuinka parhaiten saavat itsestään irti maksimipanoksen Suomen kansan parhaaksi tai mikä kullakin sattuu olemaan henkilökohtainen puolustettava viiteryhmä. Näin vältettäisiin myös kollektiivisen tyhmyyden leviäminen, kun eri porukoilla olisi vain sopivan vähäinen määrä yhteyksiä keskenään. Viime vuosien pörssikuplasta näemme parhaiten, miksi kollektiivisen tyhmyyden välttäminen on ensiarvoisen tärkeää muttei suinkaan helppoa.

Toisaalta tämän ehdotuksen suuri heikkous on tietenkin se, että irralliset kaveriporukat rupeaisivat varmaankin ottamaan itselleen esikuvia ulkomailta sen sijaan, että keskittyisivät itsensä kehittämiseen. Silloin itsenäinen toiminta olisi yhtä tyhjän kanssa ja itse asiassa vielä haitallisempaa, kuin jos heillä olisi melko järkevä suomalainen puolue ohjaamassa heitä.

Toisena varjopuolena on se, että osa näistä irrallisista kaveriporukoista saattaisi sortua radikaaleihin ylilyönteihin vanhempien ja kokeneempien aktivistien maalaisjärjen puuttuessa. Myös organisaation oppiminen hidastuisi. Tämä on kuitenkin se hinta, jonka joudumme joka tapauksessa maksamaan, mikäli haluamme rajata kollektiiviset harhakäsitykset siedettävään mittakaavaan eli yksittäisiin pieniin porukoihin sen sijaan, että antaisimme niiden levitä puoluerakenteen välityksellä kaikkiin maahanmuuttokriitikoihin.

Kokemukset jälkimmäisestä mallista eli maahanmuuttokriitikoita homogenisoivasta puoluerakenteesta eivät ole rohkaisevia, kun katsomme Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisiä puoleita. Ainakaan minä en ole onnistunut löytämään vielä yhdenkään tällaisen puolueen Internet-sivuilta merkkejä siitä, että poliittiselle menestykselle keskeinen hyödyllisten taitojen opettelu olisi heillä edennyt pitkälle, kun kaikki aika on oletettavasti kulunut loputtomaan asenteiden homogenisointiprosessiin ilman, että siitä olisi seurannut mitään valmista. Jos lopputulos on niin vaisu, ettei puolueen taitoprofiili riitä edes keskimääräisen yrityksen tasolle, niin kuinka tällaisen puolueen voisi päästää huolehtimaan koko maan asioista - vaikka sen poliittinen linja olisi kuinka salonkikelpoinen.

Korkean tason politiikasta suuri osa on ainakin terveessä yhteiskunnassa aivan muuta kuin pelkkiä eettisiä arvovalintoja. Tätä moni ei tajua, koska 1960-luvun henki on jättänyt nuoreen polveen sellaisen kuvan, että politiikka olisi ensi sijassa eettisiä julistuksia ja mielenosoituksia sekä verovarojen jakamista omalle suosikkiryhmälle. Kiistely linjausten korrektisuudesta on kylläkin joskus tarpeen mutta hidastaa oman välttämättömän taitoprofiilin kehittämistä, joten siksi ideologian jättäminen kunkin pienporukan harkittavaksi olisi tehokkaampaa verrattuna ylhäältä määriteltyyn viralliseen ideologiaan.

Tietenkään legitiimin poliittisen puolueen jäsenet eivät voi valita ideologiaansa yhtä vapaasti, sillä poliittisen puolueen tarkoitus on luoda poliittista painetta vastustajiensa suuntaan harkituilla siirroilla, mikä taas ei ole mahdollista, jos yksittäiset puolueen jäsenet edistävät jäsenyytensä varjolla puolueen enemmistön kyseenalaistamia ääri-ideologioita. Jokaisen kannattaa näin ollen miettiä, mikä on hänelle itselleen tärkeintä ja olisiko oman ideologian tinkimättömyyden takia parempi jättäytyä irralliseen kaveriporukkaan eikä riskeerata kohun aiheuttamista puoluepolitiikassa.

Itse suosittelisin näin ollen sitä, että yrittäisimme välttää Suomessa kokonaan Länsi-Euroopan äärioikeistopuolueiden mallin, jonka rantautumista Suomeen vasemmisto on odottanut natsikortti valmiina jo pitkään, ja siirtyisimme suoraan aivan erilaiseen ratkaisuun eli 2000-luvun Suomen erillismalliin. Tämä erillismalli jättäisi irrallisille kaveriporukoille oikeuden valita ideologiansa itse yrittämättä homogenisoida kaikkia kaveriporukoita saman maltillisen ideologian kannattajiksi. Toisaalta Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisille puolueille ominainen 1960-lukulainen uhmakkuus jätettäisiin kokonaan pois, ja keskityttäisiin puoluetoimintaan pelkästään terveen järjen pohjalta.

Kaikkein tärkein asia on kuitenkin mielestäni se, että useimmat maahanmuuttokriitikot laatisivat pikimmiten itselleen jonkinnäköisen omien taitojensa kehittämisohjelman periodisine tarkastuspisteineen, jotta saisivat poliittiset taitonsa nousemaan ainakin vanhojen puolueiden tasolle tai mielellään yläpuolellekin. Omien taitojen kehittämisen suunnitelmallisuus on asia, joka Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisiltä puolueilta on tainnut unohtua kokonaan, vaikka se ei riipu ideologian radikaalisuudesta muuten kuin korkeintaan ideologioiden liiallisen miettimisen aiheuttaman ajanhukan kautta.


25141425@hotmail.com

[M.K.Korpela]

Dialektisen filosofian osasto (kehittelee näennäisteorioita edellisten siipien tempausten perustelemiseksi)

Tämä osasto pyörittelee ammatikseen mm. dialektista filosofiaa ja kulttuurintutkimusta, joilla lähes mikä tahansa havainto empiirisestä todellisuudesta voidaan kääntää päälaelleen suhteuttamalla se vallitseviin olosuhteisiin ja dialektiseen vastinpariinsa. Ainoastaan asialle vihkiytyneet, filosofiaa ja Euroopan kulttuurihistoriaa vuosia opiskelleet vihervasemmistolaiset ylipapit ymmärtävät perusteluista tarpeeksi tunnistaakseen, mistä taustaoletuksista johtopäätökset milloinkin tarkkaan ottaen riippuvat. Kätevä kuvio vastustajien pitämiseksi hiljaisina ...

Ote JP Roosin blogista ...


tammelbacka kommentoi:
28.10.2008 22.31
Tässä taas tietoa Suomen rikosluvuista:

Vangeista on jo vuonna 2002 ollut yli 8 % maahanmuuttajia ja pakolaisia:

http://www.rikosseuraamus.fi/9325.htm

Yliedustus on selvä, kun huomioidaan, että Suomen väestöstä oli tuolloin vain noin 2-3 % ulkomaalaisia.

<snip>

JP Roos : Laske nämä uudelleen painottamalla ne eri maahanmuuttajaryhmien ikärakenteella ja työttömyysasteella, tai vertaaamalla ...

EDIT: punainen väri poistettu

[M.K.Korpela]

Tällä tarkoitan , että yllä mainitsemasi poliittsen rakennelman kannalta yhteiskunnan uhri-teknologia on täysin keskeinen ja elintärkeä rakennelman hengissäpysymisen kannalta. Tämä selittää , miksi rikostilastojen esilleottaminen aiheuttaa poliittisen korrektiuden poikkeuksellisen häijyyden - että käsitys jonkin rikollisuuden lajin kultturiperäisyydestä on tietenkin monikulttuurisen oppirakennelman kannalta hengenvaarallinen , ja että tällainen käsitys tulisi osaksi valtavirtaa on torjuttava heti.

On myös huomattava , että yhteiskunnan uhri- teknologian kaatuminen tarkoittaisi laajoille osille akatemiaa suoraa henkilökohtaista katastrofia : kun vilkaiset JP Roosin CV:tä , ymmärrät miten paljon hänen saavutuksiaan arvostettaisiin yhteiskunnan uhri- teknologian kaatumisen jälkeen. Kaiketi Roos jatkaisi työtään jossain muodossa , mutta arvovaltatappio olisi huumaava ... gurun aseman jälkeinen elämä pelkkänä riviprofessorina olisi katkeraa.

Tässä mielessä Roosin ulkopuoliselle yllättävän rajut reaktiot ovat ymmärrettäviä - Roos taistelee myös oman asemansa ja tuotantonsa puolesta. Ja ennenkaikkea arvovaltansa puolesta , sillä akateemikolle arvovalta on tietenkin elintärkeää.

[Valkea]

Anti-utopisti, yksityisviestin lähettäminen sinulle on näköjään estetty. Lieneekö tarkoitus?

[Pöllämystynyt]

Kiitos Anti-Utopisti taas kerran hyvästä kirjoituksesta! Vastasit taas paljon enempään kuin osasin kysyä.

Itse suosittelisin näin ollen sitä, että yrittäisimme välttää Suomessa kokonaan Länsi-Euroopan "äärioikeistopuolueiden" mallin, jonka rantautumista Suomeen vasemmisto on odottanut natsikortti valmiina jo pitkään, ja siirtyisimme suoraan aivan erilaiseen ratkaisuun eli 2000-luvun Suomen "erillismalliin".

Keski-Euroopan "äärioikeistoksi" leimattujen puolueiden polkuja ei todellakaan pidä kulkea. Näkisin jo nyt ulkomaalaislain kaatamiseen tähtäävän kansanliikkeen ja muun maahanmuuttokritiikin orastavana "erillismallina", johon on kyllä yritetty lyödä leimoja, mutta täysin perusteetta. Suomalaisessa maahanmuuttokritiikissä ei ole yleisesti "äärioikeistolaisuutta" tai mitään sen tapaista, yksittäiset siihen suuntaan kallellaan olevat henkilöt ovat poikkeuksia.

Tämä erillismalli jättäisi irrallisille kaveriporukoille oikeuden valita ideologiansa itse yrittämättä homogenisoida kaikkia kaveriporukoita saman maltillisen ideologian kannattajiksi.

Tästä en ole vielä täysin vakuuttunut, mutta hyvältä kuulostaa. Itse en ajatellut tätä näkökohtaa ennen viestisi lukemista.

Jonkinlainen yhteinen tukirakenne pitäisi olla. Se voisi olla kuitenkin ohut ja koskea vain yleisimpiä asioita. Moniarvoisuus on rikkautta. Eri kansanryhmille ja aateryhmille pitää puhua eri tavalla, ja erikoistumiseen kykenee ehkä paremmin hajautettu rakenne, jossa jokainen ryhmä puhuu niille joita osaa puhutella, ja erikoistuu omalla alueellaan huippuunsa. Minä en osaa sellaista kieltä, että osaisin välttämättä aktivoida kadunmiehen luonnollista maahanmuuttokritiikkiä poliittiseksi tiedostamiseksi, mutta punavihreänä voin parhaiten puhua punavihreille, ja retoriikkaa opeteltuani periaatteessa voisin osata puhua myös vallankäyttäjille ja median edustajille.

Näiden maahanmuuttokriittisten ryhmien pitäisi löytää organisoitumisen muoto jostain vahvan organisaation ja täydellisen hajanaisuuden välimaastosta, lähempää hajanaisuutta. Sen pitäisi toisaalta mahdollistaa yhteydenpito ja jonkinlainen koordinaatio, mutta ei pakottaa kaikkia samaan muottiin. Yhteydenpidon eräs, ehkä merkittävin tarkoitus olisi selvittää ja suunnitella yhdessä sopivaa organisoitumisen tapaa. Organisaation puuttuessa vallitsee jonkinlainen "tyhjiö", jollaiset tapaavat täyttyä, ja jos sitä organisaatiota ei tietoisesti suunnitella, se organisoituu itsestään ehkä huonommin, ehkä vain kopioi mallinsa muualta.

Yhteistyöllä pyrittäisiin myös varmistamaan, että ei syntyisi sellaisia ryhmiä, jotka likaavat pahasti muiden kaivoa esimerkiksi kerjäämällä leimoja otsaansa, tai ainakaan lyömällä tahallaan leimakirveellä toisia maahanmuuttokriitikoita. Muuten voitaisiin ehkä antaa jopa mahdollisimman "vapaat kädet", kuten käsittääkseni ehdotat.

Toinen tärkeä asia, mikä pitäisi hoitaa yhdessä olisi imago(je)n luominen. Tämänhetkinen "työhypoteesini" on, että jokaisen ryhmän tulisi pyrkiä luomaan oma, muista erottuva imagonsa, mutta että niiden luomista suunniteltaisiin aluksi yhdessä, jotta estettäisiin pahimmat katastrofit ja selvästi väärille poluille ajautumiset. Tässä on pakko olla hieman "syrjivä" ja todeta, että näin saataisiin kyvykkäimpien kriitikoiden kyvyt kaikkien käyttöön. Jos joku osaa organisoida ja toinen luoda hyvän imagon, niin nämä kyvyt tulisi laajasti hyödyntää.

Olemme ehkä jo pian siinä vaiheessa, että esimerkiksi sinun kannattaisi luoda tässä keskustelussa esittämistäsi näkökannoista "kansantajuistettu" ja lyhyen napakka viesti, johon voisivat tutustua nekin, jotka eivät tätä keskustelua lue. Jokaisesta erikseen käsitellystä painavasta seikasta erikseen oma viestinsä. Tämä keskustelu ei voi jäädä pelkästään "tälle tasolle", jos on tarkoitus saada koko maahanmuuttokritiikin laaja kenttä kuulolle ja osallistumaan.

Toisaalta Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisille puolueille ominainen 1960-lukulainen uhmakkuus jätettäisiin kokonaan pois, ja keskityttäisiin puoluetoimintaan Timo Soinin ja vennamolaisten Perussuomalaisten kaltaisen legitiimin, aidosti reilun maalaisjärjen pohjalta.

Valtion politiikassa voitaisiin harkita jakoa kahteen "suuntaukseen", jotka profiloituisivat hieman erilleen, mutta ajaisivat käytännössä samoja ulkomaalaispolitiikan linjauksia. Yksi, jo nyt olemassaoleva maahanmuuttokritiikin valtavirta voisi jatkaa organisoitumista "reilun maalaisjärjen" pohjalta, mutta ottaen opiksi muun Euroopan virheistä. Sitten voitaisiin perustaa, samoin jo olemassaolevien ainesten ympärille, alkuperäiskansojen puolustamisen ja ekologisten arvojen näkökulmasta, poliittisesti korrektein sanankääntein maahanmuuttoa kritisoiva, vihreille, punertaville ja lukeneistolle suunnattu suuntaus, joka myös pyrkisi myös toimimaan ensisijaisena "näyteikkunana" mediaa ja julkista huomiota varten.

Tarkoitus ei todellakaan ole hajottaa maahanmuuttokritiikkiä heikommaksi, vaan tehdä kaksi eri "näyteikkunaa" eri "yleisöitä" varten. Toisen ryhmän täytyy olla niin poliittisesti korrekti ja humanistisiin arvoihin vetoava, että sen retoriikka voi koskettaa punavihreän maailmanparantajan ja hienon humanistin sydäntä, ja toisen pitää olla niin maanläheinen, suorapuheinen ja perusjärkevä, että se puhuttelee kadunmiestä. Käytännön ulkomaalaispolitiikassa ryhmät ajaisivat samaa asiaa, mutta muissa kysymyksissä voisivat kannattaa muita omia linjauksiaan.

Nämä "suuntaukset" voisivat toimia samassa puolueessa (esim persut) tai eri puolueissa, tai laajentua moniin/kaikkiin puolueisiin. Selviä rajoja tai määrityksiä näille ei tietenkään pidä rakentaa, vaan annetaan ihmisten kehittää ajatteluaan omiin suuntiinsa. Näin saadaan paljon laajempi "arsenaali" erilaisia näkökulmia, argumentteja ja kykyjä.

Hyvä tapa tehdä uusi erottelu on keksiä uusi termi. Eri maahanmuuttosuuntauksille voitaisiin keksiä omat nimityksensä.

Äskeinen jaottelu kahteen oli siis vasta mieleeni juolahtanut ajatus, ei ainakaan vielä vakavamielinen ehdotus. Haudon itsekin vasta tätä ajatusta.

Kaikkein tärkein asia on kuitenkin mielestäni se, että useimmat maahanmuuttokriitikot laatisivat pikimmiten itselleen jonkinnäköisen omien taitojensa kehittämisohjelman periodisine tarkastuspisteineen, jotta saisivat poliittiset taitonsa nousemaan ainakin vanhojen puolueiden tasolle tai mielellään yläpuolellekin.

Kuulostaa hyvältä, mutta voitko esittää asian konkreettisemmin? Tai osaatko esittää jonkun esimerkin, miten toiminnan kannalta olennaisia taitoja voisi mitata? Olen kyllä samaa mieltä siitä, että hajoitusta tarvitaan. Tämäkin kirjoittaminen on minulle sitä, ja luulen, että jos tässä ei samalla keskusteltaisi tärkeistä asioista, en pystyisi keskittymään läheskään näin hyvin.

[HDRisto]

"Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa poliisin palvelukseen maahanmuuttajia. Sanomalehti Hufvudstadbladetin mukaan parhaillaan valmistellaan rekrytointikampanjaa heidän houkuttelemisekseen.
Maahanmuuttajia tarvitaan paitsi paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa poliisivajetta, myös lisäämään poliisin asiantuntemusta muista kulttuureista."

Tuskinpa suomessa poliisivajetta tulee olemaan. Tälläkin hetkellä poliiseja koulutetaan suoraan kortistoon. Ja varmasti tehokkaampaa olisi jos maahanmuuttajat tutustuisivat paremmin täkäläiseen käytäntöön. Sillä jos jokin on vastoin suomen lakeja, niin se on sitä riippumatta "asiakkaan" etnisestä taustasta. 

[Jouko]

"Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa poliisin palvelukseen maahanmuuttajia. Sanomalehti Hufvudstadbladetin mukaan parhaillaan valmistellaan rekrytointikampanjaa heidän houkuttelemisekseen.
Maahanmuuttajia tarvitaan paitsi paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa poliisivajetta, myös lisäämään poliisin asiantuntemusta muista kulttuureista."

Tuskinpa suomessa poliisivajetta tulee olemaan. Tälläkin hetkellä poliiseja koulutetaan suoraan kortistoon. Ja varmasti tehokkaampaa olisi jos maahanmuuttajat tutustuisivat paremmin täkäläiseen käytäntöön. Sillä jos jokin on vastoin suomen lakeja, niin se on sitä riippumatta "asiakkaan" etnisestä taustasta. 

Minustakin poliisilla tulee olla vain asiantuntemus Suomen laista ja kuntien järjestyssäännöistä. Ne eivät voi taipua etnisyyden perusteella. Venyvä ja paukkuva "laki" tuo vain epäjärjestystä.

Joku kirjoitti että poliisi ei muka voi viedä koiraa muslimiasuntoon. Tässä taas annetaan periksi joidenkin ryhmien itse määrittämille säännöille joille luultavasti ei ole muuta perustetta kuin poliisin toiminnan haittaaminen. Koiran vainu on huumekätköjen etsinnässä pettämätön ja poliisien suojakilpi. Sillä on yhtäläinen oikeus mennä asuntoon kuin muillakin viranomaisilla jos etsintälupa on olemassa. Siksihän niillä on poliisin tunnukset kyljissään. Jos muslimi pitää koiraa saastaisen olentona niin se ei asiaan vaikuta juuta eikä jaata. Toteltava on. Sama pätee naispoliisenkin kohdalla. Muslimimiehen on varmasti vaikea ottaa käskyjä vastaan naispoliisilta mutta ei auta, kun univormu on päällä.

[junakohtaus]

Taidan olla vähän eri mieltä tästä kulttuurijutusta. Aika iso osa poliisityöstä on kuitenkin sellaista, että lähinnä jututetaan ihmisiä ja katsotaan, josko hommista sittenkin selvittäisiin ilman pakkokeinoja ja paperitöitä.

Ei mun tietääkseni kukaan (paitsi Isra Lehtinen, jonka mukaan sosiaalityössä ei pitäisi ottaa niin vakavasti muslimiasiakkailta tulevia tappouhkauksia) ole vaatimassa mitään erityisiä poikkeuksia lakeihin ja asetuksiin. Itse pidän ihan hyvänä, että tiedetään kaikenlaisista porukoista jonkinlaiset perusasiat, ettei turhan takia kärjistetä tilanteita.

En nyt oikeastaan osaa keksiä tästä mitään varsinaista esimerkkiä, mutta jos nyt vaikka ajatellaan että pitää puhuttaa jotain kunniastansa arkaa sälliä, se voi olla fiksumpaa tehdä autossa kuin sen kavereiden katsoessa, koska kavereiden aikana se voi kokea että on pakko ruveta räyhäämään mutta autossa istuessaan kuuntelee kiltisti.

[Jouko]

Taidan olla vähän eri mieltä tästä kulttuurijutusta. Aika iso osa poliisityöstä on kuitenkin sellaista, että lähinnä jututetaan ihmisiä ja katsotaan, josko hommista sittenkin selvittäisiin ilman pakkokeinoja ja paperitöitä.

Ei mun tietääkseni kukaan (paitsi Isra Lehtinen, jonka mukaan sosiaalityössä ei pitäisi ottaa niin vakavasti muslimiasiakkailta tulevia tappouhkauksia) ole vaatimassa mitään erityisiä poikkeuksia lakeihin ja asetuksiin. Itse pidän ihan hyvänä, että tiedetään kaikenlaisista porukoista jonkinlaiset perusasiat, ettei turhan takia kärjistetä tilanteita.

En nyt oikeastaan osaa keksiä tästä mitään varsinaista esimerkkiä, mutta jos nyt vaikka ajatellaan että pitää puhuttaa jotain kunniastansa arkaa sälliä, se voi olla fiksumpaa tehdä autossa kuin sen kavereiden katsoessa, koska kavereiden aikana se voi kokea että on pakko ruveta räyhäämään mutta autossa istuessaan kuuntelee kiltisti.

Itselläni on vähän toisenlaisia kokemuksia poliisista. Ei niiden kanssa neuvotella. Pitäisi olla tasapuolinen kumminkin. Ei se niin voi olla että rauhallista ja nöyrää kantasuomalaista voi kyykyttää kuinka paljon vaan mutta jos vastassa on etninen kuumakalle niin annetaan kaikki periksi.

[Zngr]

Kun puhutaan maahanmuuttajista poliiseina, tulee väkisinkin mieleen USA. USA:n tilanne on toki ollut aina täysin erilainen eikä sitä voi mitenkään verrata toisen maailmansodan jälkeiseen Eurooppaan maahanmuuttoasioissa, mutta siellä on siitä huolimatta pari sataa vuotta kokemusta tietynlaisesta integroimisesta.

Yksi tapa on ollut vahvistaa poliisivoimia maahanmuuttajilla. Heillä on vahvat siteet omiin ryhmiinsä ja se on toiminut, väittävät asiasta jotain tietävät jenkit, erittäin hyvin. Maahanmuuttaja kuuntelee mielellään poliisia jolla on samanlaiset taustat. USA:ssa mamupoliisi voi olla se kaveri, joka kertoo omalle etniselle ryhmälleen paljon peli on ja miten homma toimii, mitä saa tehdä ja mitä ette nyt ainakaan tee. Poliisi myös valistaa porukkaa luopumaan heimoperinteistä jotka eivät ihan sovi länsimaiseen elämäntapaan.

En tiedä voisiko tämä toimia Euroopassa ja millä tasolla. USA:n maahanmuuttajat ovat usein laadukkaampia. Euroopassa taas ongelmaryhmät hyvin alkeellisista olosuhteista ja lisäksi heidän lojaalisuutensa lepää vahvasti omassa etnisessä ryhmässään. Briteissä tämä on huomattu jo ongelmaksi.

Koska Euroopassa kaikenlisäksi pyritään estämään maahanmuuttajia identifioimasta itseään vaikka Ruotsalaisiksi tai Suomalaisiksi, vaan heidän pitää olla aina monikulttuurisuuden nimessä joitain muita, voi olla hankala saada tehokkaasti värvättyä poliiseja jotka olisivat ns. valtion puolella eivätkä käyttäisi asemaansa oman etnisen ryhmänsä edut mielessä. Täällä kynnys värvätä vaikka pakistanilainen poliisi voi olla senkin takia suurempi, ettei väärinkäytöksistä voi rangaista saamatta rasistin tai islamofoobin leimaa. Jenkeissä kuulemma voi jos väärinkäytös on tapahtunut, pelkkä "sä syrjit mun USKONTOO" ei riitä syyksi siihen että voit ottaa korruptiorahaa vastaan tai päästää sukulaisia pälkähästä. Oletettavasti EU:n alueella se voisi riittää. Luemme jatkuvasti uutisia mitä hurjimmista rikoksistä ja erilaisista väärinkäytöksistä, mihin viranomaiset eivät viitsi puuttua koska eivät jaksa tapella rasismi -syytöksien kanssa. Katsotaan mielummin toiseen suuntaan eikä tehdä asialle mitään.

[Anti-Utopisti]

Näiden maahanmuuttokriittisten ryhmien pitäisi löytää organisoitumisen muoto jostain vahvan organisaation ja täydellisen hajanaisuuden välimaastosta, lähempää hajanaisuutta. Sen pitäisi toisaalta mahdollistaa yhteydenpito ja jonkinlainen koordinaatio, mutta ei pakottaa kaikkia samaan muottiin. Yhteydenpidon eräs, ehkä merkittävin tarkoitus olisi selvittää ja suunnitella yhdessä sopivaa organisoitumisen tapaa. Organisaation puuttuessa vallitsee jonkinlainen "tyhjiö", jollaiset tapaavat täyttyä, ja jos sitä organisaatiota ei tietoisesti suunnitella, se organisoituu itsestään ehkä huonommin, ehkä vain kopioi mallinsa muualta.

Yhteistyöllä pyrittäisiin myös varmistamaan, että ei syntyisi sellaisia ryhmiä, jotka likaavat pahasti muiden kaivoa esimerkiksi kerjäämällä leimoja otsaansa, tai ainakaan lyömällä tahallaan leimakirveellä toisia maahanmuuttokriitikoita.

Irrallisten porukoiden olisi todellakin hyödyllistä saada kokonaistilanteesta asiantuntevempaa opastusta, etteivät joudu harhateille tilanteen hahmottamisessa. Toisaalta ns. salonkikelpoinen puolue, jota jotkut ovat ehdottaneet, ei liene tässä suhteessa yksinään riittävä ratkaisu, koska salonkikelpoisuus ei auta kovin pitkälle kokonaistilanteen onnistuneessa analysoinnissa ja tehokkaiden ratkaisuiden keksimisessä. Tarvitaan siis funktionaalista toimintaa, joka on vastakohta tehokkuutensa menettäneelle seremonialliselle toiminnalle, joka tarkoittaa toiminnan degeneroitumista ikään kuin pelkäksi taiteeksi.

"When a functional discipline becomes art, it loses function and therefore its ability to be objectively measured."

lähde: Al Ries & Laura Ries: The Fall of Advertising and the Rise of PR

http://www.fictionwise.com/ebooks/eBook7164.htm

Ehdotin joskus aiemmin tämän ongelman ratkaisemista siten, että irralliset porukat täydentäisivät porukkakohtaista ideologiaansa omaksumalla seuraavan menetelmän jokapäiväiseen toimintaansa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Analysis_of_Competing_Hypotheses

Eli tämän menetelmän avulla saavutettaisiin toivoakseni sekä välttämätön että riittävä irrallisten porukoiden toiminnan koordinointiaste.

Menetelmä on ensinnäkin välttämätön sen takia, että kun puhutaan luonnontilaa oleellisesti suuremmasta ihmisyhteisöstä eli nykyaikaisesta yhteiskuntakoneistosta ja ennen kaikkea sen kehityksestä usean vuosikymmenen kuluessa, silloin tarkasteltavan järjestelmän kompleksisuusaste on niin korkea, ettei ilman hypoteesipohjaisen menetelmän käyttöä kannata luulla ymmärtävänsä edes karkealla tasolla, mitä tällaisessa järjestelmässä tapahtuu. Varsinkin, kun ihmisen luontaiseen tiedonkäsittelyyn liittyy niin paljon kognitiivisia vääristymiä ja vastaantulevan tiedon suodattamista omien ennakkokäsitysten pohjalta.

Ihmiselle luontaisista kognitiivisista vääristymistä kerrotaan esimerkiksi seuraavassa kirjassa:

http://www.au.af.mil/au/awc/awcgate/psych-intel/index.html

Näin ollen omien kognitiivisten vääristymien korjaaminen jonkin systemaattisesti käytetyn apuvälineen kuten hypoteesipohjaisen menetelmän avulla on välttämätöntä, ettei politiikan harrastaja käyttäisi liikaa aikaa hukkaan tai tekisi liian helposti vääriä valintoja.

Lisäksi monilla ihmisillä esiintyy mytologiapohjaista ajattelua, jossa selitykset ilmiöille repäistään hatusta ilman kiinnostusta selvittää, mitkä ovat niissä todelliset kausaliteetit. Tosin tällainen mytologiapohjainen ajattelu lienee yleisempää 1960-lukulaisella vihervasemmistolla, joka näkee "natseja" ja "rasisteja" kaiken maahanmuuttokritiikin takana.

Veikkaankin Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisten ryhmien ja puolueiden ajautuneen harhateille ja menettäneen niille kansansuosionsa puolesta kuuluvan vaikuttamistehon juuri siksi, että ne eivät ole käyttäneet mitään itsekritiikkiä parantavaa menetelmää. Ehkäpä näiden ryhmien ja puolueiden johtohenkilöt ajattelivat, että tällaisen menetelmän suositteleminen jäsenille olisi liian korkealentoista ja siten epärealistista. Siinä väitteessä on kieltämättä pointti, mutta jotainhan meidän täytyy yrittää tehdä Suomessa eri tavalla kuin Länsi-Euroopan maahanmuuttokriitikot, mikäli aiomme saada aikaiseksi parempaa vastarintaa kuin he.

Sitä paitsi länsieurooppalaisesta maahanmuuttokriitikistäkin on alkanut muodostua ehkä jo liiaksi eräänlainen uskonto, jolla on omat gurunsa ja opinkappaleensa eikä siitä siksi voi kehittyä funktionaaliseen toimintaan keskittyvää poliittista organisaatiota.

Suuri osa maahanmuuttokriittisyyteen liittyvästä tehottomuudesta ja kiistanalaisuudesta olisi kuitenkin siis poistettavissa aivan helposti ottamalla käyttöön esimerkiksi ehdottamani hypoteesipohjainen menetelmä, jonka avulla monet ajatusvirheet olisi mahdollista tunnistaa nopeasti.

Koska menetelmän välttämättömyys on näin saatu perusteltua, kysymys on enää siitä, onko hypoteesipohjainen menetelmä yksinään riittävä irrallisten porukoiden yhteiseksi perustaksi. Tähän en osaa vastata varmasti, vaan asia kaipaisi pikaista selvittämistä. Mutta jos ajattelemme tämän menetelmän perusominaisuudeksi itseohjautumisen kohti entistä paremman tiedon etsintää, niin silloin tämä menetelmä vaikuttaisi jo yksinään ainakin riittävältä lähtökohdalta irrallisille porukoille siinä mielessä, että se johtanee toistuvasti itseään parempien menetelmien löytämiseen.

Miksikö sitten hypoteesipohjainen menetelmä vaikuttaa olevan todella kaukana siitä, kuinka maahanmuuttokriittiset ryhmät ja puolueet ovat tähän asti toimineet? Veikkaan syyksi 1960-luvun henkeä, joka on näkyvissä erittäin monien nykyistenkin poliittisten ryhmien ja puolueiden taustalla. 1960-luku oli nimen omaan arvopohjaisen ja mytologisenkin ajattelun vuosikymmen erotuksena rationaaliselle ja konformistiselle 1950-luvulle. Ja nyt kun Baby Boomers -sukupolven poliitikot ovat nousseet valtaan lähes kaikissa puolueissa, ei ole ihme, että tehokkuus puuttuu heidän poliittisesta tyylistään. Asiaan voidaan saada parannusta tietenkin vain karsimalla mytologian ja arvopohjaisuuden osuutta, ja hypoteesipohjainen menetelmä auttaisi rationaalisuuden palauttamisessa.

Kun me kaikki arvatenkin kiroamme kymmenen vuoden kuluttua, että miksemme ruvenneet toimimaan tosissamme jo vuonna 2009, kun olisi pitänyt, tulemme havaitsemaan yhdeksi syyksi juuri tehokkuuden puutteen. Maailma on sellainen, että tyhjä tila täytetään ja puolustamaton reviiri vallataan, joten nykyinen seremoniallinen tyyli politiikassa ei voi jatkua. Niiden, jotka haluavat selviytyä, täytyy ruveta vakavissaan selvittämään, kuinka saavat poliittiseen toimintaansa mukaan maksimitehot tehokkailla analyysimenetelmillä, etteivät ainoastaan toistele ulkomaalaisten gurujen opinkappaleita tai juokse poliittisten pintatrendien perässä.


5608355572@hotmail.com

[Anti-Utopisti]

Anti-utopisti, yksityisviestin lähettäminen sinulle on näköjään estetty. Lieneekö tarkoitus?

Kiitos kiinnostuksesta. Laitoin todellakin yksityisviestinnän pois päältä, koska minulla on nyt vuodenvaihteessa vireillä eräs isompi toimeksianto, jonka takia aikaa ei ikävä kyllä yksinkertaisesti riitä yksityisviestintään. Yritän kuitenkin viimeistään tammikuun loppupuoliskolla etsiä sen verran vapaata, että ehtisin mahdollisuuksien mukaan vastaamaan saamiini hyviin kommentteihin suoraan kyseisissä ketjuissa. Tarkoituksenani olisi myöskin kirjoittaa tästä aihepiiristä mahdollisimman pian lisää omaan blogiini, sillä olen joutunut pitämään siitä jo turhan pitkään kirjoitustaukoa, kun katsoin tärkeämmäksi mm. priorisoida Homma-foorumin alkuvaiheen sen edelle. Ehkä tästä vielä päästään palaamaan normaalitilanteeseen, vaikkakaan viimeisimmät uutiset eivät kuulosta kovin lupaavilta.


256860309@hotmail.com

[Pöllämystynyt]

Luulin tekeväni uuden viestin, mutta tuhosinkin vanhan alta. Saisiko sen vielä takaisin jollain kikalla? Olen aika usein tehnyt saman mokan, ja silloin vanha viesti on onneksi löytynyt selaimen toimintaa takaisin selaamalla. Nyt en löydä, enkä edes muista mitä viestissä luki.

Puputti kertoo blogissaan näkemyksiään monikultturismin psykologiasta, josta olemme täällä keskustelleet. Pitkälti samoilla linjoilla, että monikultturismi on uskonlahkon kaltainen oppi. Uutta on lähinnä tuo suvaitsevaisuuden tarkempi tarkastelu hyveenä.

http://feministipupu.blogspot.com/2009/01/uusi-hyve.html

[Anti-Utopisti]

Olen aikaisemmin kirjoittanut 1960-luvun sukupolvikapinan sekä silloin läpi lyöneen ns. vihreän meemin keskeisestä vaikutuksesta monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen kehittymiseen ja suosioon varsinkin eliittipiireissä.

Kuitenkin monikulttuurisuudella on muitakin aatehistoriallisia juuria, jotka ovat peräisin jo oranssin meemin hegemonian valtakaudelta ennen 1960-lukua.

Yksi näistä varhaisemmista käsitteistä, joka lienee vaikuttanut myöhemmin myös monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen sisältämien yksityiskohtien määrittelyyn, on plural society, joka sai alkunsa siirtomaahallinnon kokemuksista kolonialismin jälkimainingeissa:

"Many of the societies which have problems of multicultural governance are former multi-ethnic colonies. A theory of such colonial and post-colonial societies draws particularly on the work of J.S.Furnivall and M.G.Smith."

lähde: John Rex: Plural Society

http://www.john-rex.com/docs/Plural%20Society.pdf

"Furnivall was a Fabian Socialist. His Burma Book Club was run along the lines of Victor Gollancz's Left Book Club, to provide access to Marxist writers for a generation of Burmese intellectuals.
...
Most frequently Furnivall is cited in relation to 'pluralism', a concept that he presented in Netherlands India and on which he elaborated in Colonial policy and practice in order to explain the nature of ethnicity in colonial societies, but which has now been absorbed more generally into literature on multiculturalism. Or perhaps it would be better to say 'mis-cited'. Most writers seem to assume that Furnivall was either providing a neutral or supportive view of the colonial process, or was in fact describing plural society in order to give it a stronger institutional base. Thus 'pluralism' has come to mean a positive policy of accommodating different cultures in one society, and has become a liberal orthodoxy.
...
Hefner goes on to argue that Furnivall was guided by 'neoclassical' economics with the aim of modifying Adam Smith's assumptions about cultural homogeneity and adapting Smith's insights about market exchange to the Asian context. That is, Smith's aim of demonstrating how market interests could be reconciled with 'civil peace' was difficult to extrapolate to colonial societies in Asia where the different segments of society were in conflict, and only came into contact through market exchange."

lähde: Adrian Vickers: The Classics in Indonesian Studies: J.S Furnivall's Netherlands India

http://coombs.anu.edu.au/SpecialProj/ASAA/biennial-conference/2004/Vickers-A-ASAA2004.pdf

Afrikassa nuoruutensa viettänyt tutkija, vasemmistoaktivisti ja kansalaisoikeusaktivisti John Rex oli ensimmäisiä monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen kehittäjiä. Koska Rex oli Boomer-sukupolvea vanhempi ja koska hänen taustansa oli siten pikemminkin Marxissa ja Weberissä kuin 1960-luvun nuorison ihailemissa radikaaliguruissa, varmaankin siksi hänen monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteensä lienee lähempänä oranssia meemiä kuin vihreää meemiä:

John Rex

* Born in Port Elizabeth, South Africa, 5th March 1925.
   
* Member of the UNESCO International Experts Committee on Racism and Race Prejudice 1967 and President of the International Sociological Association's Research Committee on Racial and Ethnic Minorities 1974 to 1982.

* His best known books are:

Key Problems of Sociological Theory (1964)

Race Relations in Sociological Theory (1970)

Race and Ethnicity (1986).

* "My biography tells much of my academic career and I do believe in the idea of an objective sociology. Nonetheless my life has been one of continuous political engagement."

Julia Scheffler: Presentation on: John Rex (2001) "The concept of a multicultural society"

http://minorities.fsv.cuni.cz/05_06/lectures/Unit4Julia_on_Rex.ppt

"Rex argues that while Great Britain has embraced multicultural society as a clear policy goal, there is much difficulty in understanding the term properly. A particular challenge is posed by its apparent contradiction to another accepted ideal, that of equality of individual opportunity. Without a clear image of how the ideal multicultural society could be structured to also allow for equal opportunity, the endorsement of both aims and their accompanying equation leads to confusion and indeed to a distortion of the term 'multiculturalism' to signify a society in which members of different social groups coexist and diversity is encouraged, but where equality is wanting. In order to understand well what kind of ideal society we should strive for, Rex proposes looking at the distinction between the public and private realms, and pursuing a different policy towards the two – while institutions should foster unity and equality in public matters, they should encourage diversity in the private domain.
...
Rex gives a very useful and thorough analysis of where the differences between the public and private domain should lie in his ideal multicultural society, and also correctly addresses some of the possible sources of tension and areas of ambiguity (like education)."

Irena Cerovi: John Rex: The Concept of a Multicultural Society

http://www.tolerance.cz/courses/monnet/winter2004/AQCI/AQCI_irena2_rex.doc

At this stage, Kampta cleverly interjects a further question highlighting John's perceived optimism: how can you reconcile your views on multicultural society and plural society with your optimism? John is triggered into providing a wonderfully-condensed account of Furnivall's and M G Smith's theories of the plural society. He then returns to where the chapter began, South Africa, his country of birth, to argue that this was possibly the paradigm case of a plural society. For John, a plural society differs from the ideal multicultural society in which cultural diversity is coupled with a state of equality of opportunity, as encapsulated in Roy Jenkin's memorable statement of the 1960s. Without equality, a multicultural society becomes a plural society, both in Europe and Britain, it is not possible to campaign for the ideal of a democratic multicultural society. Kampta immediately demands to know the difference between a multicultural and antiracist society. John provides the example of French society where it is held desirable to abandon cultural difference so that all can be treated equally. Personally, he is opposed to an egalitarian society which shows contempt for people's separate cultures, as well as to a multicultural society which doesn't recognise the importance of equality of treatment for every individual.

lähde: Tahir Abbas, Frank Reeves: Immigration and race relations

http://books.google.co.uk/books?id=6UZyg2VKNH0C&pg=PR18

"It was quite absurd to suppose that nearly a million settlers from the former colonies could be absorbed into Britain peacefully if no preparation was made for their arrival. Now that they are here, even though it is late in the day, policies for a multi-racial, multicultural society must be developed. Within this framework, the hypothetical whites who want to avoid polarization and yet achieve justice could very well occupy themselves with improving the services which help minorities to cope with British society and attempting to explain to the white population something of the history and the culture of the peoples who have come to Britain to stay.

Probably one of the major spheres in which worthwhile work can be done is that of multi-cultural education. The plain fact is that, although they have an Asian and West Indian descendent community of a million and a half people living amongst them, very few English people have any but the most distorted view of Indian and Afro - West Indian history. Even racial liberals have been taught that Indian and African civilizations were inferior. Multi-cultural education could be devoted to showing on the one hand that, although they were very different from our own, if properly understood these civilizations merit our respect, and on the other that our own involvement with them was essentially an exploitative one. Such education need not be aimed at inducing guilt in the British people and their children. If it was so aimed it would fail. What it should aim at doing is to encourage the English child to accord to the civilizations of India and Africa the same respect that he accords to that of France."

lähde: John Rex, Sally Tomlinson: Colonial Immigrants in a British City: A Class Analysis (1979)

http://books.google.com/books?id=b80OAAAAQAAJ&pg=PA294&lpg=PA294

Muita lähteitä monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen kehityksestä:

EUROPE AND MULTICULTURAL POLITICS

http://www.sciences-po.fr/formation/cycle1/annee2/pdf_sem12008/europemulticultural_politics_cma_a_chebel_v_tiberj_m_cinalli.pdf


261118012@hotmail.com

[Anti-Utopisti]

Aina joskus harvoin löytyy kirjoitus, joka onnistuu valaisemaan uudella tavalla yleisen poliittisen kehityksen ja monikulttuurisuuden historiaa. Eilen löytämäni sivu on ehkä paras tähän mennessä löytämäni yhteenveto nykyisen rappioeliitin aatehistoriallisista taustoista ja selittää osuvasti myös yhden uskottavan motiivin näkemäämme valtapuolueiden ja lehdistön törkeään vääristelyyn kansallista identiteettiä vahingoittavien tavoitteidensa yhteydessä ja yleisemminkin politiikassa.

Kirjoittaja Steven Den Beste kutsuu termillä Tranzi sitä utopistista ylikansallista ajatussuuntausta, joka käsittääkseni edistää myös massamaahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta:

... they flow quite naturally from a combination of Transnational Progressivism and the mean green meme. In essence, the deep ideology is a combination of neo-Marxism, idealism, elitism (i.e. anti-populism), post-nationalism and, it turns out, a form of compassionate neo-racism. Competition is bad, cooperation is good. Greed is bad, altruism is good. Inequality (of results) is bad, equality (of results) is good. Motives are important, and good acts induced by bad motives are worse than bad acts induced by good motives.

http://www.denbeste.nu/cd_log_entries/2003/10/Democraticcontradictions.shtml

Seuraavissa tekstipätkissä Den Beste pyrkii jäljittelemään Tranzi-utopistien ajattelua:

The "neo-racism" is a result of the corruption of multiculturalism by the mean green meme; it leads to identity politics, moral relativism, and a dogmatic conviction that the rich and powerful are always evil and the weak and poor are always virtuous, which is to say the cult of the victim.
...
Of course, if everyone in the world embraced the Tranzi vision, the process of establishing that utopia would be very straightforward. But it's not to be expected that this take place, and the Tranzis understand that the majority of the human race will resist it to the end, for a wide variety of reasons all of which are fundamentally wrong. Those who would oppose it are unwise, unenlightened, indoctrinated, deceived, dogmatic; but they cannot be reached intellectually, so it's necessary to force it onto them. Once it's in place, they'll come to realize that they were wrong and will accept it and even support it, but there's no way to convince them of that before the fact.
...
The Tranzis don't believe in democracy, and see no problem with trying to subvert it to achieve their ends. It's a barrier but not an insurmountable one, as long as they're crafty and patient. They will use whatever means are available within it to defeat their opponents and elect their allies. This isn't inconsistent, it's just good tactics.

Jos oletamme, että Kokoomuksen ja Keskustan johto on hurahtanut Vihreiden ja RKP:n perässä kirjoituksessa mainittuun Tranzi-aatteeseen, niin tämä selittäisi, miksi Vanhasen hallitus on käynnistänyt niin katalan vaivihkaisesti massamaahanmuuton Suomeen.

JOHTOPÄÄTÖS: Jos laitamme Tranzi-utopistit kuriin Kokoomuksessa ja Keskustassa, niin järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saattaa olla mahdollinen - niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin parhaaksi.


664185759@hotmail.com

[IDA]

JOHTOPÄÄTÖS: Jos laitamme Tranzi-utopistit kuriin Kokoomuksessa ja Keskustassa, niin järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saattaa olla mahdollinen - niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin parhaaksi.


664185759@hotmail.com

Totta. Näissä tulee kuitenkin aina vastaan se, että me emme ole missään asemissa laittamaan ketään Keskustassa ja Kokoomuksessa kuriin. Se aika, jonka sellaisten asemien hankkiminen, jos se onnistuisi, vaatisi on pitkä.

Edellytys sille, että vaikuttaisimme Kokoomukseen tai Keskustaan olisi se, että he lukisivat näitä juttuja ja ottaisivat niistä opikseen

[Anti-Utopisti]

Seuraava linkki sisältää paljon kiinnostavaa (joskin hieman värittynyttä) tietoa monikulttuurisuudesta:

Andrew Guild: The Menace of Multiculturalism

http://www.ironbarkresources.com/mc/index.html


92205102@hotmail.com

[Anti-Utopisti]

Olen aiemmin kirjoittanut paljon 1960-luvun yhteiskunnallisesta heräämiskaudesta ja olettanut Boomer-sukupolven nuorison kapinahenkisyyden tämän heräämiskauden pääasialliseksi syntymekanismiksi. Tässä selitysmallissa pitkästyneet ja elämälleen merkitystä etsivät nuoret yksinkertaisesti pyrkivät kääntämään kaikki yhteiskunnan arvot päälaelleen tai jopa tuhoamaan perinteisen yhteiskunnan uuden utopian tieltä.

Näyttää kuitenkin siltä, että tämä selitysmalli on liian yksinkertainen. Kuten seuraavasta kirjasta käy ilmi, monet 1960-luvun radikaalijärjestöjen poliittiset teemat eivät olleet täysin uusia, kuten olin aiemmin olettanut, vaan jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen monet kommunistiset ja epämääräisemmän vasemmistohenkiset radikaalijärjestöt ajoivat ainakin osittain samoja teemoja (kts. luku 5, s. 93-112).

James H. Hansen: Radical Road Maps

http://www.discoverthenetworks.org/Articles/Hansen.pdf

Niinpä on syytä ruveta tutkimaan myös sitä vaihtoehtoista hypoteesia, syntyivätkö 1960-luvun radikaalivasemmistolaisuus, kansalaisoikeusliike sekä niiden jälkeläinen monikulttuurisuus pelkästään yhtenä lenkkinä paljon ajallisesti pidemmästä radikaaliliikkeiden ketjusta.

Sukupolvikapinan merkitykselle 1960-luvun hengen selittäjänä löytyy paljon evidenssiä, josta mainittakoon mm. Anssi Sinnemäen taistolaisuus eräänlaisena peilikuvana hänen oikeistolaisesta perhetaustastaan:

Poliittisesti Jussi Sinnemäki oli "tyypillinen ensimmäisen tasavallan oikeistolainen körttipappi ja valkoisen Suomen äänitorvi". Hän osallistui Lapuan liikkeeseen ja IKL:n toimintaan, josta erkaannuttuaan hän vaihtoi kokoomukseen.
- Minulla oli sama kiihko kuin isällä 30-luvulla. Olin kuin peilikuva hänestä. Poliittinen etumerkki vain oli toinen.

lähde: Janne Villa: Sinnemäen kapinasukupolven sovinto

http://www.h-y.fi/hk/hk1999/sinnem.html

Mutta toisaalta Anssi Sinnemäen tytär Annihan on jatkanut isänsä jalanjälkiä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä, joten eivät lapset näköjään aina kapinoi vanhempiaan vastaan. 1960-luvun radikaalien persoonallisuutta ja kotitaustaa tutkivassa kirjassaan Roots of Radicalism Stanley Rothman ja S. Robert Lichter mainitsevat, että monien aktiivisimpien 1960-luvun radikaaliliikkeiden organisaattoreiden perhetausta oli myös radikaalivasemmistolainen. Tälle ilmiölle on jopa olemassa nimikin eli red-diaper babies:

The "countercultural" youth movement that SDS and the Free Speech Movement were such a prominent part of was driven by a radical minority of liberal-arts majors and graduate students attending some of the country's most elite educational institutions. This campus political awakening, dubbed the "New Left," developed around a core of "red-diaper babies," the children of parents who were themselves politically active and who had participated in progressive, and even radical, social movements in the 1930s. It was, after all, the youth branch of a socialist organization that had evolved into SDS, and most of SDS's early recruits were red-diaper babies.

lähde: SDS: Students for Democratic Society

http://www.essortment.com/all/sdsstudentsfo_rmsx.htm

Hansenin kirjassa mainitaan sivulla 99 erittäin kiinnostava käsite political socialization:

"Political socialization is a concept concerning the "study of the developmental processes by which children and adolescents acquire political cognition, attitudes and behaviors" (Davidson, 2009, p. 20). These agents of socialization all influence in one degree or another an individual's political opinions: family, media, friends, teachers, religion, race, gender, age, geography, etc. These factors and many others that people are introduced to as they are growing up will affect their political views throughout the rest of their lives. Most political opinions are formed during childhood. Many political ideas are passed down from parents to young adults through them expressing their beliefs."

lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Political_socialization

Eli ilmeisesti on mahdollista, että lapset todellakin imevät vanhemmiltaan ja muualta lapsuutensa lähiympäristöstä alustavan maailmankuvansa rakennusaineiksi myös poliittisia asenteita tai vähintäänkin piilo-oletuksia, jotka sitten nousevat pintaan heidän poliittisella urallaan, vaikkakin ehkäpä aikakauden olosuhteisiin sovelletulla tavalla eivätkä suoraan vanhempien ideologiaa matkimalla.

Näin 1960-luvun radikaalivasemmistolaisuus ja monikulttuurisuutta ajava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsite ovatkin ehkä vain pitkän aatteellisen jatkumon lopputuloksia.

Koska kannattaa yrittää keksiä mahdollisimman erilaisia hypoteeseja selittämään tarkasteltavaa ilmiötä, niin esitän vielä aivan eri tyyppisen selitysmallin monikulttuurisuuden saapumiselle Suomeen.

Yleisen käsityksen mukaan monet poliittiset trendit rantautuvat Suomeen viiveellä Ruotsista. Niinpä myös Suomen poliittisen eliitin innostus maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen 1990-luvulla saattaa olla peräisin Ruotsissa 1970- ja 1980-luvuilla alkaneesta vastaavasta trendistä.

Ruotsissa oltiin maahanmuuttajien oikeuksien edistämisessä aktiivisia jo 1970-luvulla, joka oli ilmeisesti maahanmuuttajien yhdistysten ja jopa kulttuuri-instituuttien perustamisen kulta-aikaa.

IMMIGRANT-INSTITUTET - HISTORIK 1973-2002

http://www.immigrant.org/aom/index.php/aom/article/view/5/2

Ilmeisesti perinteisemmät vasemmistolaiset poliitikot, virkamiehet ja tutkijat pyrkivät toteuttamaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden viettiään juuri maahanmuuttajien yhdistystoiminnan edistämisen kautta. Kts. esimerkiksi monikulttuurisuustutkimuksen uranuurtajan John Rexin toimittama kirja Immigrant Associations in Europe vuodelta 1987:

http://www.amazon.com/Immigrant-Associations-Studies-European-Migration/dp/0566054744

1970-luvulla alkoivat myös siirtolaistutkijoiden pohjoismaiset seminaarit, joita pidettiin muutaman vuoden välein (seminaarin nimi ilmeisesti vaihteli eri kerroilla mutta oli useimmiten Nordiska migrationsforskarseminariet, joka tosin oli englanniksi vielä tuolloin Nordic Conference on Labour Migration Research, mikä ei viittaa humanitääriseen maahanmuuttoon). Lukemalla näiden seminaarien artikkeleita saa hyvän kuvan siitä, minkälaisia teemoja tutkijoiden päässä silloin liikkui ja minkä tyyppistä Pohjolaa he visioivat mielessään maahanmuuton lopputuloksena. Erityisen kiinnostava lienee seuraava Suomessa vuonna 1990 pidetty seminaari, jolla veikkaan olleen merkitystä myös johtavien suomalaisten poliitikoiden näkemyksille hahmoteltaessa 1990-luvun alussa Suomeen kohdistuvan maahanmuuton vapauttamista:

Ismo Söderling, Jouni Korkiasaari:  Migrationen och det framtida Norden. VIII:e Nordiska migrationsforskarseminariet, Hanaholmen, Esbo 1990. Slutrapport. Åbo 1991, 346 s.

http://www.migrationinstitute.fi/sinst/pub_all.htm

Seminaarijulkaisuiden ohella toinen hyödyllinen tutustumiskohde on perehtyä siirtolaistutkimusta ja siirtolaisten kotiuttamista varten perustettujen instituutioiden laajaan kirjoon Ruotsissa sekä muissakin Pohjoismaissa. Erityisesti Ruotsissa 1970-1990-luvuilla ilmestyneiden siirtolaisaiheisten julkaisuiden aihepiirit antavat meille hyvän alustavan kuvan maan valtaeliitin maahanmuuttomyönteisyyden luonteesta.

Lista siirtolaisuutta sivuavista ruotsalaisista julkaisuista 1986-1997:

http://www.immi.se/biblio/1986.htm

http://www.immi.se/biblio/1991.htm

Näistä käy ilmi ...

1) ... missä määrin sosialidemokraattien johtamassa Ruotsissa oli kyseessä siirtolaisuuden edistäminen osana työväenliikkeen perinteistä kansainvälisyysmytologiaa.

Arbetarrörelsen och invandringen

http://www.arbetarhistoria.se/46

2) ... missä määrin kyseessä oli neutraali virkamiestyö maahanmuuttajien parhaaksi sekä

3) ... missä määrin 1960-lukulaisen radikaalivasemmiston eurooppalaisvihamieliset asenteet näkyivät julkaisuissa ruotsalaisuuden halveksintana, joka ilmeisesti kuuluu muutenkin ruotsalaiseen kulttuuriin:

Den svenska synen på sig själv har varierat över tiden. I dagsläget präglas inställningen av kulturell självkritik och anti-nationalism. Studier av nationell stolthet visar att Sverige är det mest anti-nationalistiska och självkritiska landet av samtliga 33 undersökta länder, efter Litauen. Den negativt laddade bedömningen av den egna kulturen delas av länder som Tyskland, men står i motsats till attityderna i USA och Australien. Ett språkligt exempel är ordet "osvensk" - i Sverige är motsatsen till det egna positivt värdeladdad. I andra länder utgör negationen av det egna ett grovt skällsord, till exempel i USA med ordet "unamerican". Samtidigt är även ordet "svenskt" positivt värdeladdat i vissa sammanhang, där det anses stå för kvalitet: "svenskt kött", "svensk teknik".

Ett uttryck för den självkritiska svenska inställningen är uppfattningen att den svenska kulturen "inte finns". Etnologen Åke Daun säger: "Att tala om en svensk kultur är numera inte (riktigt) politiskt korrekt. Följaktligen är även detta tabu numera en del av den svenska kulturen." Kulturforskaren Karl-Olov Arnstberg menar att svenskheten har ett kulturförnekande drag. Ekonomhistorikern Mauricio Rojas framhåller hur svenskar tror att de saknar nationalkaraktär: "[Sverige är en] kompakt nation utan nationell känsla. Svenskheten har alltid varit så naturlig att svenskarna till och med tror att de saknar nationalkaraktär". Invandrare till Sverige delar uppfattningen: "det mest utpräglat svenska är att vara så självkritisk". En norsk kommentator talar om svenskt självförakt "I Sverige tycks ledarskapet uppvisa Europas mest omfattande kulturella självförnekelse, ja, rätt och slätt ett djupt självförakt"

lähde: http://sv.wikipedia.org/wiki/Kultur_i_Sverige#Kulturell_sj.C3.A4lvkritik_-_typiskt_svenskt

Kts. myös kirja Karl-Olov Arnstberg: Svenskhet: den kulturförnekande kulturen vuodelta 1989.

Erityisen merkille pantavaa on se, että Ruotsin Punaisen ristin vuosikirjat 1986-1988 on sisällytetty mukaan yllä mainittuun siirtolaisaiheisten julkaisuiden luetteloon (tarkemmin sanoen vuosien 1986-1990 luettelosta osio O, selaa hakutermillä Röda Korset) ja kyseisellä järjestöllä on ollut Ruotsissa saman julkaisuluettelon mukaan ainakin näiden vuosien aikana myös pakolais- ja ihmisoikeustoimintaa, joten ei ole mahdotonta, etteikö Suomenkin Punaisen ristin monikulttuurisuusinnostus olisi alun perin juuri Ruotsista peräisin.

Mitä tulee suomenkieliseen kirjallisuuteen, niin seuraavan kaltaiset teokset ovat saattaneet olla eräänlainen merkkipaalu suvaitsevaisuuden etenemisessä Suomessa:

Suvaitsevaan Suomeen: Kokemuksia kampanjavuosilta (Työministeriö, Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta, 1997, 124 s.)

Tätä voi täydentää kokonaisella kirjalistalla monikulttuurisuudesta (sisältää teoksia myös johtavilta suomalaisilta monikultturisteilta kuten Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtajalta Annika Forsanderilta):

http://www.etna.kaapeli.fi/kirjat.htm

Maahanmuuttoa ratkaisuna työvoimapulaan lienee väläytelty Suomessakin aika ajoin ainakin 1970-luvulta alkaen, mutta viimeisin työvoimapulamytologia saattaa olla peräisin seuraavan kaltaisista raporteista:

Maahanmuutto: ikääntymisongelmiemme ratkaisu? (vuodelta 2002)

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/08_muut_julkaisut/16929/16930_fi.pdf

... jonka perusasennetta täydentää seuraava raportti vuodelta 2001:

Vieraassa vara parempi? - Suomen maahanmuuttopolitiikan haasteet

http://www.eva.fi/files/89_vieraassa%20vara%20parempi.pdf

Lopuksi mainittakoon seuraava karmaiseva tulevaisuudenvisio, joka mainitaan ihmisoikeusinstituutistaan tunnetun Åbo Akademin uutissivulla vuonna 2007:

"Människor flyttar och rör på sig som aldrig förr. Spaniens invandrare ökade exempelvis från 900 000 till mellan fem och sju miljoner invandrare på sju år, från 2000 till 2007.

– Den internationella migrationen kännetecknas av snabbhet. Om cirka 19–20 år får vi lämna nationalismen bakom oss, säger den världsberömde norske socialantropologen Thomas Hylland Eriksen."

lähde: Helene Holmström: Migration i raketfart

http://web.abo.fi/meddelanden/internationellt/2007_15_etmu.sht

Oma pessimistinen veikkaukseni on tämän ketjun lähteiden pohjalta sellainen, että Suomen tulevasta maahanmuuttajamäärästä tulevat päättämään 2010-luvulla vihervasemmistolaiset virkamiehet EU-tasolla ilman suomalaisten mahdollisuutta vaikuttaa asiaan ja maahanmuuttajamäärä tulee olemaan niin käsittämättömän korkea, että se todellakin tuhoaa Thomas Hylland Eriksenin ennustuksen mukaisesti hyvin lyhyessä ajassa lopullisesti Suomen kansan ja suomalaisuuden. Muiden EU-maiden käynee samoin. Liittyminen EU:hun oli näin ollen karmea virhe, mutta koska samat eurooppalaisvihamieliset virkamiehet olisivat joka tapauksessa päättäneet maahanmuuttajamäärästä kansallisella tasolla, niin edes eroaminen EU:sta ei välttämättä olisi juurikaan vähentänyt tuhovaikutuksen laajuutta.

Oli miten oli, niin viimeistään nyt olisi korkea aika ruveta organisoitumaan tehokkaasti ja opettelemaan poliittisia taitoja, jotta saataisiin pelastettua se, mikä on vielä pelastettavissa. Pelkäänpä yllä olevien lähteiden sisältämien utopististen maahanmuuttovisioiden pohjalta, että suomalaiset maahanmuuttokriitikot aliarvioivat yhä tilanteen karmeuden.


25513541@hotmail.com

[PaulR]

Pelkäänpä yllä olevien lähteiden sisältämien utopististen maahanmuuttovisioiden pohjalta, että suomalaiset maahanmuuttokriitikot aliarvioivat yhä tilanteen karmeuden.

Sama. Kun jotakin ei halua usko todeksi, on ihmismieli hanakka keksimään selityksiä, miten näin ei olisi. Jopa vuosia "skenessä" marinoituneet haluavat uskoa, että "kotoutus" ja kielen hallinta ovat ne maagiset välineet, joilla ongelmat vältetään. Ei ainakaan tällä siirtolaisvolyymilla ja laadulla.

Muutakaan ei ole tarjottu tilalle, joten näihin oljenkorsiin ja turhiin toivoihin tarttuvat jopa kriitikot, kun oikea ratkaisu olisi koko tuhoisasta monikulttuuri-ideologiasta luopuminen. Markkinoitu ideologiahan se on, eikä luonnonlaki.

[Anti-Utopisti]

Monet ovat ihmetelleet sitä, mistä monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton edistämisessä on oikein pohjimmiltaan kysymys. Miksi tällaisia selvästi mielivaltaisia päähänpistoja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Maahanmuuttokriitikot eri länsimaissa ovat yrittäneet tutkia tätä kysymystä jo vuosia, ja nyt voin esitellä Homman lukijoille yhden mahdollisen vastauksen, johon useat maahanmuuttokriitikot ja jopa varhaisemmatkin politiikan tutkijat ovat päätyneet toisistaan riippumatta vaihtoehtoliikkeiden ongelmakenttään perehdyttyään.

Koska länsimaiden radikaalivasemmiston siirtyminen sosialismin tukemisesta maahanmuuton edistämiseen on ollut niin nopeaa, niin lienee luontevinta ruveta etsimään selitystä jostain sellaisesta taipumuksesta, joka on piilevänä valmiina ihmisluonnossa odottamassa aktivoitumistaan. Mikä on siis sellainen persoonallisuudenpiirre, joka ihastuu monikultturismin tapaisiin aatteisiin? Entä mikä on se sosio-ekonominen lokero, jonka edustajat tuntevat luontaiseksi roolikseen ajaa monikultturismin kaltaisia aatteita uskonnollisella vimmalla?

Vastaus saattaa olla: gnostilaiset kultit ja näistä kiinnostunut kulttipersoonallisuus. Jos tällainen henkilö vieläpä kuuluu yläluokkaan tai peräti työskentelee jossain älymystön itselleen rakentamassa linnakkeessa, niin silloin hänellä on riittävästi aikaa ja muita resursseja omistautua kulttitoiminnalleen.

Tämä vastaus olisi sikäli uskottava, että kulttien historiasta löytyy selvä jatkumo antiikista nykypäivään asti, ja vaikuttaa vieläpä siltä, että kulteissa vallitsee usein tietyntyyppinen perusasenne. Tämän perusasenteen toteuttamista varten valittu uskonnollinen tai poliittinen teema tietenkin vaihtelee kultista toiseen.

Jos oletamme, että taistolaiset olisivat olleet yksi esimerkki tällaisesta poliittisesta kultista, niin silloin osalle heistä olisi ollut hyvin luontevaa jatkaa toimintaansa monikultturismin parissa - olettaen että monikultturismilla on yhteiskunnallisen lokeronsa osalta identtinen rooli kuin Neuvostoliiton eliittihenkisellä ihannoinnilla oli taistolaisuuden tapauksessa.

Eric Voegelin teki politiikantutkimuksessa tunnetuksi termin gnostilaisuus kuvatessaan uskonnollisia ja poliittisia lahkoja:

Voegelin's "gnosticism" is ubiquitous. Tinder, in the periodical, "First Things," states that..."Voegelin applies the concept of gnosticism so broadly that it seems to take in everything...This tells us nothing at all. Puritanism, positivism, progressivism, Marxism, psychoanalysis, communism and fascism were all, in his eyes, gnostic, or seriously infected with gnosticism...He even suggested that liberalism (of the classical type) and totalitarianism...were fundamentally forms of gnosticism."

Lähde: Dr. Enrico Peppe: Eric Voegelin: Science, Politics and Gnosticism

http://intellectualconservative.com/article2810.html

Monet näistä lahkoista tuntevat luonnostaan viehtymystä vallitsevan eli "normaalin" maailmankuvan vastaiseen vaihtoehtomaailmankuvaan ja yrittävät usein jopa toteuttaa joko omissa erillisissä yhteisöissään tai jopa ympäröivässä valtavirtayhteisössä kyseisen vaihtoehtomaailmankuvan arvomaailmaa, rituaaleja ja symboliikkaa.

Thomas F. Bertonneau esittelee kirjoituksessaan Further Remarks on Eric Voegelin and Gnosticism näiden gnostilaisten lahkojen perusluonnetta kuvaten mm. sen, kuinka ne pyrkivät vastustamaan vallitsevia normeja. koska näkevät nämä vallitsevat normit epäpuhtautena, jolta maailma täytyy pelastaa:

"An important part of Voegelin's argument, which he took from writers like Cumont and Walter Bauer (1877-1960), was that the Gnostic attitude, like resentment, is always present in a society, and that the Gnostic religions were never anything like original but always took the form of parodies of the existing mainstream religion, whether it was Platonic Monotheism, Judaism, or Christianity. Gnosticism, for Voegelin, is essentially reactionary and parasitical: it is an intellectualizing form of resentment that obsessively opposes all norms.
...
When Plato and his followers say that it is good to have been born in a beautiful world, then the Gnostics insist that it is intolerable to have been born in a polluted world and that enlightened people will seek to be redeemed from the universal miasma or will dedicate themselves to detoxifying existence.
...
When Plato and his followers argue for a universal humanity, then the Gnostics insist that humanity is not single, but dual; that there is a vast preterit of the unenlightened and unsalvageable who probably belong in the Hell where Fate has consigned them and that, set apart from those, there is an elect of the enlightened and salvageable, who, by spiritual exercises, can either escape from the Hellish world or transform it back into its pristine state before the usurper polluted it. In the second of those two possibilities emerges the theme of the Paradise-on-earth, as constructed by the vanguard."

http://www.brusselsjournal.com/node/3984

En näe suurta eroa Bertonneaun kuvailemien ikivanhojen kulttien ja monikulttuurisuutta edistävän 1960-lukulaisen kultin välillä, vaan veikkaisin näiden eri aikoina toimineiden kulttien perustuvan siihen yhteiseen nimittäjään, että on olemassa tietty persoonallisuusrakenne, joka tuntee viehtymystä tällaisiin kultteihin. Lisäksi kaikissa paikoissa, joissa älymystö kokoontuu, nämä vaihtoehtopersoonallisuudet arvatenkin löytävät toisensa ja alkavat sitten muodostaa identtisen kehityskaaren mukaisesti omia vaihtoehtoyhteisöjään. Tämä selittäisi kulttien samankaltaisuuden eri aikoina.

Viimeiset vuosikymmenet radikaalivasemmiston tutkimukselle omistanut David Horowitz kuvailee kirjoituksessaan The Religious Roots of Radicalism sitä, miltä eräät vastaavat kultit ovat näyttäneet judeokristillisessä perinteessä:

"As others have recognized, revolutionary hope is a religious gnosticism. It is the belief in a world possessed by evil and an earthly redemption achieved through knowledge. The Left is impervious to its own catastrophes because the perception of catastrophe is the very premise of its faith. The religious foundation of its political beliefs is the idea of history as a fall from grace. If a socialist experiment proves to be corrupt, it has merely failed to escape the existing corruption. The Left is not about reforming particular institutions through a program of social reform. It proposes, instead, to rectify the general catastrophe of existence itself."

http://www.discoverthenetworks.org/Articles/THE%20RELIGIOUS%20ROOTS%20of%20Radicalism.htm

Camille Paglia esittelee kirjoituksessaan Cults and Cosmic Consciousness: Religious Vision in the American 1960s erilaisia kultteja antiikista 1800-luvulle asti, jolloin kiinnostus itämaisiin uskontoihin sekä toisaalta transsendentalismi aktivoituivat Yhdysvalloissa. Paglia selostaa lisäksi erityisen tarkasti 1960-luvulla alkaneen kulttien räjähdysmäisen kasvun Yhdysvalloissa, josta ne lienevät vähitellen kulkeutuneet myös Eurooppaan asti (en ole aivan varma asiasta, mutta luulen juuri näitä Paglian kuvaamia kultti-ihmisiä kutsuttavan nykyään Paul Rayn termillä Cultural Creatives).

http://www.bu.edu/arion/paglia_cults.pdf

Toinen mainitsemisen arvoinen lähde, joka kertoo esoteeristen lahkojen vaiheista länsimaisen sivilisaation eri vuosisadoilla, on Nicholas Goodrick-Clarken kirja The Western Esoteric Traditions: A Historical Introduction:

http://www.amazon.com/Western-Esoteric-Traditions-Historical-Introduction/dp/0195320999

Nykymuotoiseen puoluepolitiikkaan Euroopassa kulttihenkiset yhteisöt ovat vaikuttaneet ainakin 1800-luvun lopulta alkaen, kun spiritismiin ihastuneet yläluokan lapset Britanniassa toimivat aluksi mm. yhdistyksessä Society for Psychical Research ja rupesivat siihen kyllästyttyään seuraavaksi puhtaan elämäntavan etujoukoksi ("The cultivation of a perfect character in each and all"). Tätä varten perustettiin varsin sisäänlämpiävä elämäntapayhdistys The Fellowship of the Good Life vuonna 1883, joka sai lisäinspiraatiota amerikkalaisesta transsendentalismista ja joka johti Fabian Societyn perustamiseen vuonna 1884 osittain näiden utopististen visioiden edistämiseksi politiikassa. Vuonna 1900 tapahtuneesta Labour-puolueen perustamisesta alkaen Fabian Society on vaikuttanut keskeisesti poliittisen maailmankuvan muotoutumiseen Britanniassa nykyiseen yläluokkaisen eettiseen muotoonsa:

http://watch.pair.com/cnp2.html

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Fellowship_of_the_New_Life

http://en.wikipedia.org/wiki/Fabian_Society

Etnisten suhteiden hoitoon kulttimaiset liikkeet ottivat kantaa Yhdysvalloissa jo 1800-luvun alkupuoliskolla, kun mm. transsendentalistien pohjalta kehittyi fanaattinen abolitionistien liike orjuuden lakkauttamiseksi:

http://www.123helpme.com/view.asp?id=23363

Sekä alkuperäiset fasistit ja kansallissosialistit maailmansotien välillä että heidän toisen maailmansodan jälkeiset jäljittelijänsä voitaneen myös laskea ainakin osittain kuuluviksi esoteeriseen kulttiperinteeseen. Tällaisille kultti-ihmisille on luonteenomaista se, että päivittäisten tapahtumien tulkitseminen ei tapahdu heillä rationaalisesti vaan enemmän tai vähemmän heidän oman mytologiansa pohjalta kuten voimme lukea Nicholas Goodrick-Clarken kirjoista The Occult Roots of Nazism: Secret Aryan Cults and Their Influence on Nazi Ideology sekä Black Sun: Aryan Cults, Esoteric Nazism, and the Politics of Identity:

http://www.amazon.com/Occult-Roots-Nazism-Influence-Ideology/dp/0814730604

http://www.amazon.com/Black-Sun-Esoteric-Politics-Identity/dp/0814731554

Tätä natsismin ja fasismin muodostamaa linkkiä länsimaisessa kulttien perinteessä ei ole syytä jättää mainitsematta, sillä se linkittyy mm. Asconassa 1900-luvun alussa virinneen yleisemmän kulttiperinteen kautta koko 1900-luvun poliittisten kulttien jatkumoon. Martin Green on kirjoittanut tästä 1900-luvun alun kulttimentaliteetista teoksessaan Mountain of Truth: The Counterculture Begins, Ascona, 1900-20:

http://74.125.95.132/search?q=cache:GzGhIm1VrfMJ:www.jonsavage.com/tag/martin-green

http://www.autodidactproject.org/other/ascona.html

Viime vuosisatoina monet länsimaiset kultit ovat liittyneet valistusta ja kapitalismia vastustavan antimodernismin perinteeseen, joka on sijoittunut mm. kulttuurintutkimuksen ja avant garde -taiteen sekä myöhemmin vastaavien yliopiston oppiaineiden muodostamiin linnakkeisiin. Michael Löwy ja Robert Sayre ovat tutkineet tämän valistuksen ja kapitalismin vastaisen kriitikin perusluonnetta kirjassaan Romanticism Against the Tide of Modernity ja lehtiartikkelissaan Figures of Romantic Anti-Capitalism:

http://www.amazon.com/Romanticism-Against-Modernity-Post-Contemporary-Interventions/dp/0822327945

http://www.jstor.org/pss/488156

1960-luvulla suurten ikäluokkien nuorison ennätysmäinen pääsy yliopistoihin oli varmaankin yksi syy, joka johti radikaalihenkisten kulttien nopeaan muodostumiseen ja leviämiseen yliopistoissa, mikä taas johti aiemman rationaalisen vasemmistolaisuuden korvautumiseen uudenlaisella mytologiapohjaisella vasemmistolaisuudella, kuten muistamme vuoden 1968 hengestä.

Osittain kehitysmaiden dekolonisaation traagisten käänteiden johdosta samoihin aikoihin 1960-luvulla sai ilmeisesti alkunsa länsimaiden älymystössä myös arkkityyppiseen ajatteluun perustuva mytologia, jossa kehitysmaalaiset nähdään sorrettuina hyvinä ihmisinä ja länsimaalaiset taas nähdään sortoon syyllisinä pahoina ihmisinä. Lisäksi osa näistä 1960-lukulaisista mytologiapohjaisista kulteista vaikuttaa uskoneen siihen, että etnisen diversiteetin itseisarvoinen lisääminen länsimaissa johtaisi uudenlaisen paratiisimaisen yhteiskunnan syntymiseen. Osa 1960-lukulaisista kulteista taas omaksui mytologiansa perustaksi Malcolm X:n tyyppisen vihamielisyyden eurooppalaisia kohtaan, jolloin he saattoivat uskoa esimerkiksi siihen, että hyvien kehitysmaalaisten tuodessa vallankumouksen länsimaihin sorto katoaisi maailmasta, kun pahat eurooppalaiset vallanpitäjät saataisiin nujerrettua.

Monikultturistit ovat siis luullakseni varsin monimuotoinen joukko erilaisia kultteja, jossa kullakin alaryhmällä saattaa olla oma erillinen mytologiansa kehitysmaalaisten ja eurooppalaisten suhteista. Näille alaryhmille on kuitenkin yhteistä se, että etnisen diversiteetin lisääminen nähdään niissä kaikissa syystä tai toisesta tärkeänä.

Mikään reaalimaailman havainto ei ehkä voi muuttaa tiukimpien kultti-ihmisten uskomuksia, sillä hehän tulkitsevat päivittäisiä tapahtumia oman mytologiansa tulkintaohjeiden pohjalta eivätkä empiiristen mittareiden pohjalta. Richard Hooker havaitsi kultti-ihmisten uskon horjumattomuuden jo 1500-luvulla tarkkaillessaan läheltä silloisia puritaaneja:

[Voegelin, 1987:] "Once a social environment of this type is organized, it will be difficult, if not impossible, to break it up by persuasion."

[Hooker, 1593:] "Let any man of contrary opinion open his mouth to persuade them, they close up their ears, his reasons they weight not, all is answered with rehearsal of the words of John: 'We are of God; he that knowth God heareth us: as for the rest ye are of the world: for this world's pomp and vanity it is that ye speak, and the world, whose ye are, heareth you.' They are impermeable to argument and have their answers well drilled. Suggest to them that they are unable to judge in such matters, and they will answer, 'God hath chosen the simple.' Show them convincingly that they are talking nonsense, and you will hear 'Christ's own apostle was accounted mad.' Try the meekest warning of discipline, and they will be profuse on 'the cruelty of bloodthirsty men' and cast themselves in the role of 'innocency persecuted for the truth.'"

[Voegelin, 1987:] "In brief: the attitude is psychologically iron-clad and beyond shaking by argument."

Lähde: Eric Voegelin: The New Science of Politics (1987)

http://books.google.co.uk/books?id=kNfBCKFB8WMC&pg=PA137&lpg=PA137

Seuraavassa Rosa Hernández Sheetsin kirjoituksessa Competency vs. good intentions: Diversity ideologies and teacher potential sekä Robert Fullinwiderin yleisesityksessä Multicultural Education tarkastellaan mm. sitä, kuinka nämä 1960-luvulla syntyneeseen maailmankuvaan perustuvat uskomukset etnisistä suhteista ovat alun perin kulkeutuneet koulutuspolitiikkaan:

"The first noticeable interest in the schooling of children of color in the 1960s contributed significantly to the careers of White scholars (e.g., Baratz & Baratz, 1971; Bereiter & Engelmann, 1966; Coleman et al., 1966) ...
...
Much of the current diversity scholarship, in spite of its quantity and quality, appears to advance a mindset satisfied with magic, hope, and advocacy – rather than pedagogy."

http://www6.tltc.ttu.edu/rsheets/selected%20publication/compvsgood%20intentions.pdf

"During these same decades, a second tributary sprang from the "new ethnicity" movement, which saw ethnic groups across the land assert a renewed pride in their distinctive customs, traditions, and languages, a renewed pride given official Imprimatur (and federal funds) by the Ethnic Heritages Studies Act of 1972. The "new ethnics" challenged what appeared to be an oppressive social norm, namely that they shed their differences to become homogenized Americans. "Cultural pluralism" was the watchword of this movement, "assimilation" the foe." (sivut 487-489)

http://www.blackwellreference.com/public/tocnode?id=g9781405140515_chunk_g978140514051537

Yhteiskuntatutkimuksen parissa vastaavat 1960-lukulaiset mytologiat ovat ilmeisesti johtaneet käsitykseen, että länsimaiden hallitusten täytyisi suhtautua myönteisesti ja jopa edistävästi globalisaation aikakaudesta johtuvaan lisääntyneeseen mantereidenväliseen muuttoliikkeeseen. Kun näitä tutkijoita on sitten käytetty asiantuntijoina esimerkiksi EU:n maahanmuuttopolitiikkaa hahmoteltaessa, niin massamaahanmuutto on luultavasti nähty hyväksyttäväksi tai jopa toivottavaksi ("rikastuttavaksi") ilmiöksi. Vastaavasti poliittisella eliitillä on oma alakulttuurinsa, joka kokoontuu Bilderbergin kaltaisissa kansainvälisissä tapaamisissa, joten he ovat saattaneet kuulemiensa yliopistoasiantuntijoiden ohella päätyä omissa piireissäänkin vastaavaan käsitykseen diversiteetin lisäämisen siunauksellisuudesta.

Kulttimytologian toimeenpano käytännössä edellyttää sitä, että valtavirtapoliitikot jostain syystä antavat sille hyväksyntänsä. Politiikassa vaikuttaa valitettavasti myös myötäjuoksijan ihmistyyppi, jota edustavat Suomessa tällä hetkellä arvatenkin suurten puolueiden puheenjohtajat ja joka saattaa aina välillä hyväksyä mytologiapohjaiset ehdotukset aivan samalla päätöksentekomekanismilla kuin asiantuntijoiden valtavirta-ajatteluun pohjautuvat ehdotukset.

Joskus kultit siis saavat tahtonsa läpi, ja joskus ne päin vastoin nujerretaan varsin kovilla otteilla, kun poliitikot tajuavat niiden mytologisen ajattelun aiheuttaman vaaran yhteiskuntajärjestelmälle.

Yksi syy, miksi monikultturismia edistäviä kultteja ei ole saatu toistaiseksi kuriin länsimaissa, lienee se, että maahanmuuttokriitikot ovat lähes poikkeuksetta reagoineet niihin yrittämällä muodostaa niille vastapainoksi aivan samantapaisia mytologiapohjaisia kultteja, vaikkakin vähäisemmällä energiamomentilla. Tehokkaampi vastakeino olisi kuitenkin ehkäpä ollut valtavirta-ajatteluun perustuvien analyysimenetelmien käyttöönotto maahanmuuttokritiikin tueksi, jolloin menneisyyden tapahtumien analysointi, tulevaisuuden ennustaminen ja vastatoimien suunnittelu perustuisivat kaikki rationaalisesti yhteiskunnan hahmottamiseen erittäin kompleksisena matemaattisena systeeminä kaikkine tuntemattomine yksityiskohtineen. Näin vältettäisiin virheellinen yksinkertaistaminen ja arkkityyppinen ajattelu, jotka ovat kai valitettavasti ominaisia ihmisen luontaiselle hahmottamistavalle.


59004371@hotmail.com

[far angst]

Anti-Utopisti:  Jos oikein olen itselleni yksinkertaistanut laajan ja hyvin perustellun (kuten aina) analyysisi, on mulku (multikulttuuria kannattava henkilö) uskonnollinen hullu, joka kannattaa mulkutusta omista sisäsyntyisistä lähtökohdistaan.   Sisäsyntyisyys taas voi perustua mulkuhenkilön luonteen rakennevikaan, jolloin ulkopuoliset seikat, esim. reaalitodellisuus ei mitenkään vaikuta siihen.  Kun vika on rakenteessa, on se aina olemassa, muuttuipa rakenteen ulkopuolinen havaintoavaruus millaiseksi tahansa.  Tämä selittää miksi aikaisemmin sosialismia vaahto suussa saarnanneet (nykyisin jo ääeentiset) stalinististit nykyään saarnaavat mulkutusta samalla raivolla ja paatoksella kuin aikaisemmin saarnasivat sosialismia.   Kun usko luonteen rakennevika on vahva, ei tosiasioilla eikä edes mytologisen uskon kohteella ole merkitystä.  Nimet ja termit muuttuvat, saarna jatkuu ja vaahto pursuaa suupielistä.  Neuvostoliitto oli työläisten paratiisi ja mulkuus on ihanaa, välttämätöntä, väistämätöntä.  Vikoja, puutteita ja suoranaisia katastrofeja ei nähdä, koska uskon raivohehku polttaa ne palvonnan kohteesta pois.  Sen sijaan että uskovainen itse kävisi kiirastulessa puhdistautumassa epäuskostaan, hän heittää marttyyriroviolle palvontansa kohteen ja näin pelkistää kohteesta itsestään pois epäpuhtaudet, viat ja liat.  Jos siis mulkuudessa joskus onkin jotain epämiellyttäviä piirteitä (rikokset, väkivalta, epärehellisyys), on näihin syyllinen saatanallinen VHM, ei mulkuutta edustava yksilö itse.   Tämähän jo on ortodoksisessa liekkikylvyssä synnittömäksi puhdistettu.

Kun kerran kyseessä on uskonnollinen vakaumus, ei siihen voi vaikuttaa tosiasioilla.  Usko on havaintoja ja kokemusta voimakkaampi aivan niin kuin tunne kävelee yli järjen joka kerran.  Onneksi asia ei ole aivan näin toivoton.  Monikin mulku on herännyt reaalitodellisuuteen ja on nyt ääeentinen mulku.   Tällainen "järkeen palannut" saattaa olla alun alkaenkin heikompi uskossaan ja siten voi antaa kokemusten ja havaintojen vaikuttaa vakaumukseensa.  Tai toisaalta voi olla, että mulkuus on todellakin osunut omaan nilkkaan tai niiden väliin, ja tämä kokemus on ravistanut suomukset silmistä.   Silloin tietenkin olisi parempi Suomen maan, kansan, ja kulttuurin kannalta, että mahdollisimman moni vaahtoaja pääsisi itse kokemaan mulkuutta ihan niin sanoakseni käsikopelolla.   Että on olemassa sääntöä vahvistavia poikkeushölmöjä, jotka eivät kokemuksestakaan opi, on laskettava variaation tiliin, eräänlaiseksi mätäneväksi ruumiiksi purossa.

Toinen mahdollisuus on, että ideologinen vaahtoaminen perustuu umpieritykseen, hormonaaliseen epätasapainoon.   Tällöin voisi ihmisen saada tulemaan järkiinsä joko ruiskeella, tai antamalla ajan palauttaa epätasapaino kohdalleen.  Tämä taas selittää nuorten liikehdinnän milloin minkin asian liepeillä, ja myös sen, että kun pahin kuohunta tasaantuu, pääsee järki ja kokemuskin edes joskus vaikuttamaan asioihin.  Vielä se kettutyttökin sukeutuu minkkiturkkiin menopaussia ennen.  Sen tultua päälle turkki voi taas jo lentääkin nurkkaan.  Semminkin, kun se jo on käynyt ahtaaksi ja on epämuodikaskin.

Hormoniensa ruoskima nuori siis voi parantua todellisuuskielteisestä ja yhteiskunnan kannalta letaalisesta mulkuudesta, luonnevikainen vain ehkä kokemuksiensa kautta.  Mulkuusraivossaan hieman vähäisemmin väkevä voi joskus parantua uskonsokeudestaan ihan järkisyillä perustelemalla. Näitä suomuksensa silmistään mahdollisesti pudottavia varten pitää jaksaa taistelua todellisuuskielteisiä mytomaaneja vastaan.  Sen olemme velkaa jälkeemme tuleville.