(Norja) Harald Eia: sosiologian keisarilla ei ole vaatteita.

[sivullinen.]

^ Juuri näin. Muistan peliteorian esimerkin jossa takaisinkytkennät tulevat selvästi esiin. Se menee suunnilleen näin. Kyseessä on sotatilanne jossa sotilas pohtii pitäisikö mennä bunkkeriin suojaan [suojauskerroin: 100] vai kuoppaan [suojauskerroin: 10] vai jäädä taivasalle [suojauskerroin: 1]. Lähtökohtana on tietenkin bunkkeriin meno koska se on suojaisin, mutta sotilas tietää pommikoneen olevan tulossa jossa on yksi täsmä pommi. Eikö ole silloin selvää että pommittaja pudottaa pommin juuri bunkkeriin, ja kuopassa oleminen olisi turvallisempaa. Mutta taas jos pommikoneen kuljettaja tietää kohteena olevan yhden sotilaan ja tämän tilanteen, niin kannattaako hänen sittenkin pudottaa pommi kuoppaan? Tieto lisää tuskaa - tai ainakin tekee elämästä helvetin paljon vaikeampaa.

Ulkopuolisen kommentti takaisin kytkentöjen tutkimisesta on hieno, mutta väärä. Nimittäin juuri se että takaisinkytkentöjä tutkitaan niin paljon tekee niiden ymmärtämisestä mahdottoman!

Miten tämä sitten ihan käytännössä näkyy taloustieteessä? Jos kukaan ei tutkisi mitään ja yrittäisi ymmärtää, kaikki toimisivat yksinkertaisesti ja sotilas menisi bunkkeriin; pommikone pudottaisi pommin bunkkeriin ja kaikki toteaisivat sodan menneen juuri niin kuin piti. Näin ei vaan ole. Esimerkiksi maailman suurin - ja paras - keinottelija George Soros on kirjoittanut ainakin muutaman kirjan näistä takaisin kytkennöistä. Hän kutsuu sitä refleksisyydeksi *. Vielä useammin asiaa käsitellään markkinaspekulaatioiden nimellä. Todellisen ei-uskonnolisen [ei-uskomusrakenteisen] pohjan osuus talousjärjestelmästä on mitättömän pieni. Raha on lähes kokonaan spekulatiivistä. Joku pieni osuus on myös sitä Tuomas3:sen mainitsemaa "ihmisten ja ryhmien toimintaa" [joukkopsykologiaa] tai luonnontieteiden aiheuttamaa sattumaa tai muuta "uskonnon" ulkopuolista toimintaa. Soros kutsuu näitä fundamenteiksi. Ne ovat kuitenkin niin mitättömän pienessä osassa ettei niiden avulla voida päätellä mitään kokonaisuudesta - joskin ne aiheuttavat uskonnoliseen tulkintaan käsittämättömiä virhearvoja jolloin sekään ei voi tulla täydelliseksi: Ei kukaan pystynyt aavistamaan 9/11 iskua New Yorkissa, mutta olisi ollut vielä järjettömämpää kirjoittaa ennen sitä teoria lähtökohdan "jos terroristit lentävät WTC torneja päin" pohjalle.

Kaikista järjettömimmät uskomukset pitäisi saada poistettua taloustieteestä. Ihan samoin kuin Harald lähti poistamaan niitä sosiologiasta. On ihan arkielämän käsittämättömyyksiä kuten se miten ihmiset kokevat lounasedun: Onko se osa palkkaa vai joku kaikille kuuluva oikeus? Onko eri asia jos saat kuussa 200e edestä lounasseteleitä vai jos saat 200e enemmän palkkaa [tai tarkemmin verojen jälkeen jäävä palkan osuus on ko.]? Tämän kaltaisia duunariuskomuksia on vaikka miten paljon. Finnairin johdon boonuksista on puhuttu vaikka miten paljon. Entä jos johdon palkka olisi ollut vain boonuksien verran suurempi, ja boonukset olisi jätetty antamatta? Se on täyttä peliä. Osakekauppa, joka on tärkein talouden ohjaaja, on kadottanut täysin todellisuus pohjansa. Sijoittaja on sielu, mutta kadotettu sellainen! Se paljon suurempi kuin pelkkä taloustiede (A) talouden mekanismien (B) säätelijänä (A->B), ja talouden mekanismit (B) taloustieteen (A) säätelijänä (B->A). Taloustiede on yhteydessä kaikkeen päätöksen tekoon sillä raha ratkaisee ja määrittää mitä valtio; mitä kunnat; ja mitä yksittäiset ihmiset tekevät. Harva ostaisi taloa nyt jos olettaisi sen arvon laskevan vuoden sisällä. Moni taas ostaa koska olettaa sen nousevan. Mutta se hinnan nousu on jo olemassa talon hinnassa, joten uusi hinnan nousu on spekulaatiota tulevista hinnannousuista, ja tulevista ja tulevista ad infinitum - tai ei sentään ihan loppuun asti. Lopulta tulee subprime kriisi, joka johtaa kaiken muuttumiseen. Se on se fundamentti perustekijä joka tuhoaa (tuhosi) koko uskonnon. Vai oliko se sittenkin lähtöisin Bin Ladenista? Onnistuiko hän kylvämään taloustieteeksi nimetyn uskonnon tuhon siemenen tuhoamalla vain yhden sen "pyhistä esineistä"?

Vastaus on K.I.S.S.

* http://en.wikipedia.org/wiki/George_Soros#Reflexivity.2C_financial_markets.2C_and_economic_theory

[yxtoine humanisti]

Sosiologithan ovat leppoisia tyyppejä...

Vain näennäisesti.

Sosiologia on ala, jolla voi toimia kuinka moraalittomasti ja sikamaisesti tahansa muita kohtaan...

Ai jaa? Tarkoitatko, että sosiologit pyrkivät kätkemään paheksuttavia (ja jopa petollisia) motiiveja tutkimusintressiensä taakse? Vai viittaatko perinteisempään kyynärpäätaktiikkaan? Niin tai näin, mitä tahansa tieteellisesti moraalitonta sosiologian keskuudessa pesiikään, se tulisi tietysti saattaa tiedeyhteisössä kritiikin alle ja kitkeä - mieluiten sosiologian oman itsekritiikin toimesta (mutta tätähän oletkin jo kommentoinut). Henkilökemialliset ongelmat voivat nekin olla oma kökköytensä myös tiedeyhteisöissä, mutta se taas ei ole tieteenalan vika.

...kunhan koko ajan käyttäytyy hyvin.

Siitä olen yleisesti samaa mieltä, että paljon moraalitonta sikamaisuutta voi tulla sallituksi syystä, että näennäisesti kaikki on kuten pitääkin. (Tai sitten vain suvaitaan liikaa...)

Itse olen pitänyt naistutkimusta jossain määrin mainitsemasi kaltaisen tietenharjoittamisen areenana, syystä, että siellä tutkijoiden henkilökohtaiset intressit saattavat hallita tutkimusta kohtuuttoman paljon. ("En pidä miehistä, ja minäpä todistan, miksi heistä ei kannata pitää!") Pidän naistutkimuksen tieteenfilosofisesta perustasta ja monista alan hyödyntämistä tutkimusmenetelmistä, mutta henkilökohtaisuudessakin voidaan mennä liiallisuuksiin. (Lopulta tutkimustulokset saattavat perustua viimekädessä tutkijan omiin tunteisiin, kun tutkijasta tulee oman tutkimuksensa "instrumentti" ja tietolähde.) Henkilökohtaisuus on toisaalta väistämätöntä, jos lähtökohtana on väite "henkilökohtainen on poliittista" ("ja politiikkaa pitää tutkia").

Tutkimuksenteon henkilökohtaisuudesta ei sinällään ole poispääsyä, kun oletetaan, että kaikkea hyvää tutkimusta motivoi oma kiinnostus aiheeseen. Tästä viriäisikin uusi kiinnostava keskustelunaiheensa (koskien mm. siitä, kuinka "ulkopuolinen" tutkijan on tutkimuksessaan mahdollista tai syytä olla, ja kuinka "ulkopuolisuus" tai "sisäpuolisuus" vaikuttaa tutkimukseen).

Tästä syystä on vähän kuin kansalaisvelvollisuus vastata moiseen älyttömyyteen niin että käyttäytyy sikamaisesti, mutta toimii moraalisessa ja pragmaattisessa mielessä oikein.

No joo. Periaatteessa. Mutta ongelmana on silloin se, että näkyvästi sikamainen käyttäytyminen on hyvin ilmeistä, ja silloin siitä voidaan tavalla tai toisella rangaista. Niinpä näkyvästi sikamainen päätyy viime kädessä rankaisemaan itse itseään tai sulkemaan itsensä ulkopuolelle. Yhteiskunnassa, jossa imago ja mielikuvat ratkaisevat, syyniin joutuu ennemmin ulosanti kuin varsinainen sisältö, siis se, miten puhut, kuin se, mistä puhut. Kansalaisvelvollisuuden kannalta - mikäli haluaa sillä olevan syvällisempääkin vaikutusta - lienee siis tehokkaampaa olla vastineissaan sopivan asiallinen. Kansankulttuurin oikeustaju on yleensä hyvin rehtiä, ja olisi sääli, jos se jäisi tehottoamksi pelkän salonkikelvottomuuden takia. Vastustajalle ei pidä antaa helppoja aseita!

"Me" vastaan "muut" on yleensä ongelmallinen asetelma, eikä sillä ole mitään suoraa tekemistä sosiologian tieteenalan kanssa - ellei sitten tutkimuskohteena.

Mielestäni tässä pitäisi erotella toisistaan - sikäli että niitä voidaan erotella - tiede ja tiedeyhteisö: ensimmäistä hallitsevat tieteenfilosofiat, jälkimmäistä henkilösuhteet, noinniinko kärjistetysti esitettynä.

Mutta hei, se edellinenkin puheenaihe on vielä kesken. Palaan asiaan mahd. pian!

[sivullinen.]

Yhteiskunnassa, jossa imago ja mielikuvat ratkaisevat, syyniin joutuu ennemmin ulosanti kuin varsinainen sisältö, siis se, miten puhut, kuin se, mistä puhut.

Lisäksi kuka puhuu ja minkä edustajana. Olen ajattelut että pitäisi käydä Oxfordissa, niin voisin puhua Oxfordin käyneenä. Uskottavuus nousisi monta kerta luokkaa.

Kaikkein olennaisin tuntuu olevan kuitenkin miten saa asiansa sovitettua yleiseen näkemykseen. Yleinen näkemys on jotain jonka lehdistö luo ja joka ei perustu mihinkään. Kaiken perustelun pitää silti aina olla lähtöisin siitä. Miten todistaa ettei Jumalaa ole olemassa, jos yleinen näkemys väittää Jumalan olevan olemassa [koska Jumala on luonut kaiken]? Mahdotonta järkeen perustuen. Pakko edetä inttämällä: ei se ole; ei se ole; ei se ole. Vihdoin yleinen näkymys muuttuu, jonka jälkeen Jumalaan uskovat joutuvat "todistamaan" oman kantansa - jälleen inttämällä. Sosiologia ei ole tiede vaan uskonto. Inttäminen, eli saarnaus, on uskonnon väline selittää totuutta. Inttämistekniikoita pitäisi tuntea paremmin: huutaminen, muiden naurettavaksi tekeminen, sanojen vääristely, epäolenaisuuksien avulla todistaminen [Jumala on olemassa, koska aurinko on keltainen.], uhkakuvien maalailu, pedofiliaan ja muihin tabuihin vetoaminen, natsikortti ja niin edelleen, edistävät keskustelua haluttuun suuntaan. Inttämisen internetmuoto eli trollaus pitäisi kuulua melkein jo peruskoulun opetusohjelmaan, niin olennainen taito se sosiaalisessa mediassa selviämiseen on.

PERKELE!

[yxtoine humanisti]

...turisen toiselle niin kuin kaksi saman nuotion äärellä hyvässä sovussa makkaraa paistavaa laiskuria turisisi keskenään.

Paistamme niinku makkaraa? Makkaraa! Mistä täällä on keskusteltava saadakseen puolikypsää härän sisäfilettä... Mutta visiosi on ilahduttava. Tulta ja makkaraa, sopua ja turinaa – ja päälle muutama naurahdus. Keskitytään positiiviseen.

Niin pitkään kuin tuollaista huonoa kielenkäyttöä esiintyy, en ole repinyt pelihousujani tai vetänyt hernettä nenääni

Okei. Syödään vaan makkaraa ja naureskellaan.

(Btw, ymmärsin kommenttisi huonosta kielenkäytöstä ensin niin, että silloin, kun saat pikkuisen päästellä menemään, pelihousuja ei sentään tarvitse ruveta repimään. Siis että "paska" = outlet. Mutta tarkoititkin, että päästelevä kielenkäyttö indikoi sopuisuutta, jo lähtökohtaisesti. No eihän siinä sitten mitään! Pistä haisemaan vaan.
– Mutta ei suututeta modea.)

Mistäs aloitetaan... Aloitetaan siitä, mikä on yhteistä, sekä yhteisen merkityshorisontin ("horizon of relevance") tavoittelusta. (Aloitan tästä uusimmasta pitkästä vastineestasi ja katson, mitä spekuloitavaa edeltävästä on tämän jälkeen jäljellä.) *käärii hihansa*

(Ai niin joo: ja toivotaan, etteivät Todellisuuskonseptit leviä käsiini. Jos leviävät, siivotaan yhdessä... )

Viestistä #93

Todellisuus on. Ihmisen ja Todellisuuden välissä on epäjatkumo. Tämä epäjatkumo johtuu enimmäkseen (muttei pelkästään) siitä että ihmisen...kyky havaita ja jäsentää Todellisuutta ovat täysin riittämättömät.

Kyllä. (Käsite "epäjatkumo" on tässä yhteydessä hieman tulkinnanvarainen, mutta asiayhteyden perusteella luulen ymmärtäväni, mitä sillä tarkoitat. Joten sanon kyllä. Jatketaan.) Tästä seuraa, että joudumme tyytymään Todellisuuteen sellaisena kuin se meille ilmenee, eli hyväksymään, että se tapa, jolla Todellisuus ilmenee, on riippuvainen vastaanottokapasiteetista. Joudumme siis - ja tässä tiemme ehkä erkanevat - käsittelemään (havaitsemaan, tulkitsemaan ja ymmärtämään) Todellisuutta psyykkisten reunaehtojemme ohjaamina. (Kyllä, psyykkisten, koska mieli – aivot – on todellisuuskonsensuksemme luomisessa kaikkein keskeisimmässä asemassa. Äänetkin, vaikka kuinka tapahtuisivat ympäröivässä todellisuudessamme, toteutuvat ja tulevat havaituiksi vain korviemme välissä. "Kuuluuko siitä ääni, kun metsässä kaatuu puu, jos kukaan ei ole kuulemassa?") Inhimillisen kokemuksen - todellisuuskonsensuksen - kannalta sillä todellisuudella, jota emme havaitse, ei voi olla merkitystä - ellei sitten spekulatiivista. Emme voi saada havainto- ja käsityskykymme tavoittamattomissa olevasta ulkopuolisesta todellisuudesta mitään empiiristä tietoa, mutta voimme toki tehdä sitä koskevia oletuksia. (Tällaisille olettamuksillekin on tietysti omat rajansa; kaikkea olevaista emme kykene edes olettamaan, koska käsityskykymme ovat rajoittuneet oman mielemme inhimillisiin reunaehtoihin - mitä oivallusta kutsutaan filosofiassa Kantin kopernikaaniseksi kumoukseksi (joskin Kant viittasi sillä myös havaittuun todellisuuteen. Palaan tähän. Jos muistan ja jaksan...) Nämä mielikuvituksen inhimilliset reunaehdot tarkoittavat paitsi aivojen ja kognitiivisten toimintojen asettamia reunaetoja (Miten mieli toimii? Mikä rakenne ajatuksella on? Kuinka assosiaatioketjut muodostuvat? Mitkä ärsykkeet aiheuttavat minkäkinlaisen reaktion?), myös mieleemme iskostettuja skeemoja (kulttuurirelativistiset skeemat, indoktrinaatiot, ideologinen aivopesu). 

Konstruktionismin ydinajatus lieneekin oletuksessa, että todellisuus merkityksellistyy - tapahtuu - viimekädessä jokaisen omassa mielessä. Kun tiedetään, mikä merkitys kielellä on ihmisen kognitiivisten toimintojen rakentumisessa, ajatellaan, että kielellä on keskeinen asema tämän mielensisäisen todellisuuskokemuksen synnyttäjänä. (Tästä syystä ajatellaan jopa, että eri kielillä ajatellut todellisuudet ovat keskenään erilaisia todellisuuksia.)

Todellisuus siis on. Mutta se vaatii "tapahtuakseen" - merkityksellistyäkseen - vastaanottimen. Vastaanottimen kapasiteetti ja ominaisuudet puolestaan määräävät sen, millaisena Todellisuus ilmenee. Todellisuus ei koskaan ilmene sellaisenaan inhimilliselle tietoisuudelle.

Pienet filosofiset sivuraiteet:
Tämä väite, "Todellisuus ei ilmene sellaisenaan", on arkiajattelulle vieras. Kyllähän kaikki näkevät, että omena on omena ja että se on pöydällä. Tämä asiantila on fakta – mutta on virhe samaistaa asiantiloja ja niitä koskevia faktoja Todellisuuden kanssa, varsinkaan, jos oletamme, että Todellisuus on absoluutti: asiantilat muuttuvat, absoluutit eivät. Kysymys kuuluukin, mikä asiantilassa on muuttumatonta ja pysyvää, siis absoluuttista (ja näin ollen oletetusti Todellista)? On selvää, ettei absoluuttisuus ole sanoissa: voisimme kutsua omenaa päärynäksi ja sopia, että omenuus olisi päärynän nykyinen määritelmä, ilman, että omena itsessään muuttuisi päärynäksi. Mutta entä, jos objekti, jota olemme tottuneet kutsuman "omenaksi" (tai "päärynäksi"), muuttaa koostumustaan, muotoaan ja käyttötarkoitustaan. Onko silloin edelleen kyse omenasta? Onko omenuuden käsitteellinen olioluokka absoluutti? Jos on, kuinka totuudellista tällainen absoluuttisuus voi olla, jos se todellisuus, jonka olioluokka määrittelee, muuttuu (mutta olioluokka itse ei muutu)? Havaittu todellisuus ei siis ole absoluuttinen, eivätkä sitä koskevat määritelmät voi nekään olla, sikäli, että pyrkivät kuvaamaan todellisuutta. Jopa käsitys ajasta, fysiikan perussuureesta, on muuttunut; edellinen käsitys ei kadonnut eikä menettänyt merkitystään, mutta se asetettiin sulkumerkkeihin ja muutettiin ehdolliseksi. Tuliko "vanhasta aikakäsityksestä" vähemmän todellista? Ei. Siitä tuli suhteellista. Aika ei siis ole absoluutti, joten onko se Todellista? Jos pidämme kiinni Todellisuudesta absoluuttina, joudumme myöntämään, ettei se koske inhimillistä havaintotodellisuutta ja sen ymmärtämistä; sen, mikä on havaintokokemuksellemme hyvin todellista, ei tarvitse olla Todellisuutta itsessään.

Paluu pääraiteille:

Tiedostamamme todellisuus on suodatettua ja tulkittua todellisuutta, ja siksi myös merkitysjärjestelmien konstruoimaa. Mieli pyrkii aina ymmärtämään kokemansa (koska kaaoksen vastustus), joten havainto ilman tulkintaa on yhtä mahdoton, kuin havaintokokemus ilman sen mahdollistavaa skeemaa. Joka hetki meiltä valuu ohi paljon infoärsykkeitä, koska joko emme kykene rekisteröimään niitä, tai sitten emme tule niistä tietoisiksi (vaikka jokin osa meistä, kuten alitajunta, ne rekisteröisikin).

Kaikki, mitä inhimilliseen todellisuuteen sisällytetään, saa merkityksensä vain suhteessa käytettävissä olevaan merkitysjärjestelmään. (Se, kuinka tämä vaikuttaa luonnontieteellisen tutkimukseen, kiinnostaa minua paljon.) Koska merkitysjärjestelmä ei ole absoluutti, ei inhimillinen todellisuuskaan voi sitä olla. (Näin voidaan silti kuvitella niin kauan, kuin merkitysjärjestelmä kuvitellaan absoluuttina.) Vastaavasti inhimillinen todellisuus muokkautuu merkitysjärjestelmiä muokkaamalla. (Heh, tämä on se luonnontieteilijöille karvas kohta - mutta jopa luonnotiede pyrkii korvaamaan vanhat totuudet uusilla, mikä puolestaan muuttaa luonnontieteellisen tieteenfilosofian merkitysjärjestelmää.)

Mitä tulee ns. puhtaaseen todellisuuteen, eli vääristymättömän todellisuuden tavoittamiseen: Konstruktionismissa puhutaan siitä, että todellisuus on diskursiivista, siis erilaisilla ajattelutavoilla "saastutettua": emme voi koskettaa puhdasta todellisuutta. Paitsi ettei vastaanottimemme kapasiteetti riitä, kompetenssimme muuntaa havaittua entisestään: heti sen saapuessaan tietoisuuteemme havainto suodatetaan ja värjätään käyttämiemme merkitysjärjestelmien kautta. Siksi väitetään, ettei diskursseista riippumatonta todellisuutta ole, tai jos onkin, sillä ei voi olla merkitystä – kirjaimellisesti.

Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita, etteikö merkitysjärjestelmien ulkopuolista todellisuutta olisi. Merkitysjärjestelmään sopimaton aines vain jää havaitsematta tai ymmärtämättä (tai tulee muista syistä torjutuksi). Havainnon mahduttaminen merkitysjärjestelmään tarkoittaa aina todellisuuden suodattamista ja tulkintaa, ja mukaan mahdutettu aines tulee ymmärretyksi käytetyn merkitysjärjestelmän ehdoilla. Emme siis välttämättä voi sisällyttää edes kaikkea sitä todellisuutta, jonka havaitsemme (tai vaistoamme), osaksi todellisuuskonsensustamme, syystä, ettemme ymmärrä tai voi hyväksyä havaitsemaamme: emme osaa tai halua jäsennellä ja nimetä - selittää - koettua tai havaittua, joten luovumme siitä. (Hyviä ja konkreettisia esimerkkejä tällaisesta saadaan vaikkapa tunne-elämän ilmiöitä tarkastelemalla.) Toistan: inhimillisen todellisuuden - jota käsitettä en käytä tässä fysikaalisen todellisuuden synonyymina - kannalta sellaisella todellisuudella, jota emme syystä tai toisesta havaitse (eli sisällytä merkitysjärjestelmäämme), ei ole merkitystä.

Se fakta, että todellisuuskonsensuksemme rakentuu merkitysjärjestelmän puitteille, mahdollistaa sen, että todellisuuteemme kuuluu paljon sellaista, mitä ei voi tarkastella empiirisesti, luonnontieteellisistä menetelmistä puhumattakaan. (Ajatellaanpa vaikka useimpia arkielämämme kokemuksia: se, mitä konkreettisesti tapahtuu, on jotakin muuta kuin se, mitä abstraktilla ja tunne-elämän tasolla on tapahtunut. Esimerkki: kaksi kadunkulkijaa ohittavat toisensa. Siinä kaikki. Seuraavana päivänä saamme ehkä lukea lehdestä, että toinen kadunkulkijoista oli kokenut seksuaalista tai rasistista häirintää. Kenen todellisuuskonsensus voittaa ja miksi?) Merkitysjärjestelmistä riippuvaisen todellisuuden faktuaalisuus on riippuvaista käytetystä merkitysjärjestelmästä, ei empiirisistä tai fysikaalisista havainnoista per se. Siksi todellisuuteemme voi kuulua vaikkapa "Jumala" tai lukuisia erilaisia abstraktioita, joita ei periaatteessa ole "olemassa".

Juuri tässä kulkee luonnontieteen ja yhteiskuntatieteen raja: luonnontiede ei voi pätevästi tarkastella ilmiöitä, jotka ovat olemassa vain tietyn merkitysjärjestelmän takia. (Ja ne ovat olemassa, koska todellisuus on sosiaalinen konstruktio.) Vastaavasti yhteiskuntatieteen harjoittamisen ehtoja ei voida palauttaa luonnontieteellisiin premisseihin. Merkityshorisontit eivät kohtaa.

Summa summarum: se todellisuus, jonka havaitsemme, on aina jotakin vähäisempää, kuin Todellisuus itsessään, ja sekin vähä, minkä havaitsemme, on joko vääristynyttä (koska puuttuvia paloja) tai manipuloitua. Toisin sanoen, puutteellisena ilmenevä Todellisuus ei tarkoita ainoastaan sitä, ettemme voi sisällyttää kokonaista valtamerta vatsoihimme, vaan myös sitä, että sekin vähäinen määrä vettä, jonka kiskomme sisuksiimme, muuttaa koostumustaan riippuen siitä, kenen vatsaan se joutuu.

Kenties todellisuudesta puhuttaessa tulisi puhua käsitetodellisuudesta.

Näin siis konstruktionistisesta näkökulmasta. Mutta palataanpa sinun yllä olevaan kommenttiisi...

"Muttei pelkästään". Mitä sinulla on mielessäsi?

Ihminen ei tämän riittämättömyyden (ja muiden syiden) vuoksi "yletä" käsittelemään Todellisuutta, mutta kylläkin erilaisia kuvia Todellisuudesta - empiirisiä havaintoja, teoreettisia rakennelmia, uskomusjärjestelmiä...

Nimenomaan. Kuva on hyvä metafora. Ottakaamme huomioon, että kuva on projektio. Kerrot siis, että Todellisuus itsessään on luoksepääsemätön, eli ihminen koskettelee Todellisuutta vain välillisesti, havaintojensa ja ajatusrakennelmiensa avulla. Semiotiikan termein kyse on tarkoitteesta, jota ei voida vastaanottaa eikä ymmärtää sellaisenaan. Tarkoitteesta tehdään havaintoja tulkitsimen avulla (eli ärsykkeen vastaanottavan mielen sisäistämän merkitysjärjestelmän avulla, joka ei ole sama asia kuin mieli itse). Tässä merkityksellistämisen prosessissa tulkitsin avittaa myös käsitteenmuodostuksessa: havainto konstruoidaan "merkeiksi" (< googlaa), osaksi merkki- ja merkitysjärjestelmää. (Äh, sorry: alan kuulostaa oppikirjalta... Mutta tämä on mielestäni niin hyvä teoria ilmiön kuvaamiseksi!) Pointtina on, että havainto on merkityksellistettävä merkeiksi, ja että kukin merkki voi saada merkityksensä vain suhteessa käytettyyn merkitysjärjestelmään. Siksi esimerkiksi nainen ei voi saada modernia länsimaista merkitystä nykyisessä islamistisessa maailmankatsomuksessa. Jos saisi, koko islamistinen maailmankuva pitäisi kyseenalaistaa. On totta, etteivät kaikki konstruktionismin harjoittajat ota huomioon tällaisia peruslähtökohtia, siis merkitysjärjestelmien reunaehtoja. Semioottinen fakta on, ettei esimerkiksi islamistinen merkitysjärjestelmä kykene sisällyttämään rakenteeseensa moderneja merkityksiä romahtamatta ja rakentumatta uudelleen. Tämä tällainen - purkaminen ja uudelleenrakentaminen - on uskomusjärjestelmille erittäin kivulias ja hidas prosessi, ja jokainen suljettu merkitysjärjestelmä - ideologia - puolustaa järjestelmänsä dogmeja kynsin hampain pysyäkseen elossa. Se siitä helposta länsimaistumisesta.

Kokonaisuus on ulottumattomissa samoin kuin absoluuttinen tieto, joten kokonaisuuden sijaan käsittelemme sen osia ja niitäkin vain ei-absoluuttisen tiedon muodoissa.

Olen aivan samaa mieltä.

Emme pääse koskettelemaan Norsua lajina ja yksilönä kaikkialta, kaikkina aikoina, kaikissa tilanteissa vaan jotain norsua, joitain norsuja koskevaa dataa, joitain havaintoja...

Kyllä. Tästä johtuu, että norsuuskäsityksemme muuttuu jatkuvasti. Mutta onko se sama asia, kuin käsityksen "täydentyminen"? Kenties oletus kuvan täydentymisestä on pelkkä modernin kehitysuskon harha? Jos nimittäin kuvaa rakennetaan virheelliseen suuntaan, on palattava taaksepäin ja lähdettävä rakentamaan uudelleen, toiseen suuntaan. Jos esimerkiksi ajattelemme, että monikultturismi on edistynyttä ideologia, törmäämme realiteetteihin ja joudumme purkamaan rakennelmaa ja palaamaan yrittääksemme uudelleen, toisenlaista rakennelmaa.

Tiedämme, että Norsu lajina on

On on.

...mutta (esimerkiksi historiallinen, kognitiivinen ja empiirinen) rajallisuutemme estää meitä tavoittamasta Norsua ja Norsuutta absoluuttina.

Hmm. Norsu absoluuttina. Jumala siis loi norsun, ja norsun pitää olla juuri sellainen, kuin sen on alunperin tarkoitettu olevan? Entä evoluutio? Oliko esinorsukin norsu, ja onko myöhempien aikojen lentävä GMO-norsu myös norsu? Toki voisi olla näppärä ja todeta, että norsu on kunakin historiallisena aikanaan sellainen kuin sen tuleekin tiettynä ajankohtana olla; että norsu muovautuu jatkuvasti kohti täydellisyyden ideaansa. Mutta yhtä kaikki, tällaisessa norsuudessa joko absoluuttisuus katoaa tai sitten sillä ei ole mitään suoraa tekemistä fysikaalisen todellisuuden kansaa, eikä havaittu norsu ole Todellinen.

Kun puhut Todellisuudesta absoluuttina, taidatkin puhua todellisuudesta täydellisten alkuideoiden maailmana – ja havaittu todellisuus on pelkkää Tosi Olevan varjotodellisuutta?

Muutoin tämä esimerkkisi on kuin suoraan semiotiikan oppikirjasta. *taputtaa*

Tämän epäjatkuvuuden vuoksi käsittelemme lähes aina ja lähes kaikesta asian kuvaa sen asian itsensä sijaan.

Kyllä. Ja meillä on lukuisia kuvakiistoja. Lisäksi paparazzien kuvat ovat moraalittomia, vaikka niistä maksetaankin hyvin. (Kaikki haluavat nähdä norsut noloissa tilanteissa, vaikka kukaan ei sitä myönnäkään, koska paparazzikuvat ovat roskaa.)

Asia ei muutu kuvakseen vaikka meidän käsittelymme jääkin kuvan tasolle. Todellisuus ei muutu peilikuvakseen vaikka meidän käsittelymme tapahtuukin sillä tasolla. Jos piirrämme peiliin viikset niin peilatulle ei ilmaannu viiksiä vaikka ne voitaisiinkin kuvasta nähdä ja todistaa. Todellisuuden ja kohteen välillä on epäjatkuvuus ja tämän epäjatkuvuuden määrä ja luonne säätelee sitä, mitkä ovat konstruktioiden todellisuuteen asti ulottumisen rajat. Konstruktionismin suurimpia heikkouksia on ymmärtääkseni se, että tätä epäjatkuvuutta ei tunnisteta, tunnusteta, kunnioiteta, etsitä, määritellä ja huomioida tarpeeksi vaan lähdetään liian usein sellaisesta pikkulasten maailmasta, jossa peiliin tai kuvaan piirretyt viikset muuttavat kuvan kohteen viiksekkääksi.

Ahaa! Viittaat siis postmodernismin problematiikkaan!

Moderni - postmoderni -länsimainen ihminen lienee juopunut siitä oivalluksestaan, että yhteinen todellisuus onkin sovittu juttu, eikä jumalan taivaasta pudottama kohtalo. Väitettä, "Todellisuus on sitä mitä ajattelemme sen olevan", on edetty toteuttamaan väitteen, "Ajattele sinä mitä haluat, minä ajattelen mitä minä haluan", alaisena. Tämän seurauksena eletään paitsi pardoksaalisessa todellisuudessa, myös ajatusvirheessä: "Todellisuus voi olla ihan mitä tahansa haluamme sen olevan – ja kaikkia haluamisia yhtä aikaa, tai parhaiden tyyppien haluamisia yksinoikeudella!" Noh, tällainen todellisuusharha törmää ennen pitkää omaan mahdottomuuteensa. Kenties tämä vaihe länsimaisen ihmiskunnan historiassa tulee hyväksyä tukahduttavan auktoriteettiuskon jälkeisenä heilahduksena toiseen äärimmäisyyteen. (Tukahdutetuimmat reagoivat uuteen vapauteensa voimakkaimmin, ja siksi entisissä merkitysjärjestelmissä sorretut ryhmittymät - kuten naiset - ovat innoissaan. Feministinen emansipaatio on saanut tuulta siipiensä alle. Nykynainen voi todellakin piirtää itselleen viikset ja väittää, että hänen sukupuolisuutensa ei ole mikään itsestään selvä juttu!)

Postmodernismin ydintä on se, että vanhat ja suljetut merkitysjärjestelmät kyseenalaistetaan ja "avataan", minkä jälkeen niitä ryhdytään muokkaamaan tai tuhoamaan (siis dekonstruoimaan). Idealistisena tavoitteena on luoda "parempi todellisuus", joka rakennellaan (rekonstruoidaan) uusista merkitysjärjestelmistä. Klassisena havaintoesimerkkinä tästä toimikoon ydinperhemalli, modernin konservatiivisen yhteiskunnan perusyksikkö. Kun ihmiset sopivat, että on ihan ok olla menemättä avioon tai pysymättä siinä koko ikäänsä, ainakaan yhden ja saman henkilön kanssa, ja että lapsiakin voi hankkia kyseisen instituution ulkopuolella, eikä seksielämä missään tapauksessa vaadi vakituista kumppania – back to basics: pelkät genitaalit riittävät - perinteinen ydinperhemalli murrettiin. Loppu on historiaa (jota yhä kirjoitetaan).

Semotiikan teoriaa onkin postmodernismin hengessä laajennettu eksistentiaalisemiotiikalla, ja arvatkaapas mitä: sen kehittelyn kunnia kuuluu suomalaisille! Eero Tarastilla on mielenkiintoisia teorioita merkitysavaruuksista ja subjektiviteetin "avoimuudesta".

Oliko nyt tarpeeksi paksu rautalanka että perusajatus tuli selväksi?

Eiköhän!
(Kiitos, että ujutit rautalangan myös punaisen langan sisälle. Kyllä nyt sojottaa hyvin!)

Itseäni viisaampia lainaten: olen haistavinani kärähtäneen arroganssikäämin katkua ilmassa. Ehkä tuuli tuo sen jostain kauempaa tai ehkä naapuri paistaa sipulia ja haju tulee sieltä.

Se on sipulin hajua naapurista!

Oman supistavan määritteen ottaminen automaattiseksi lähtökohdaksi on yksinkertaisesti ylimielistä vittuilua ja oikuttelua muita kohtaan. (Paradoksi tahallinen.)

Tuo on yksi vaihtoehto. Mutta jos haluamme tulkita hyväntahtoisesti, siinä tapauksessa oman, suppean määritelmän olettaminen lähtökohdaksi on pelkästään inhimillistä ajattelemattomuutta (tai kykenemättömyyttä). Ihminen mielellään olettaa, että todellisuus on kaikille sama. Että kyllähän kaikki nyt herrajumala tietävät, mistä puhutaan, kun puhutaan omenasta! Ja sitten tulee joku, joka väittää Ceci n'est pas une pomme! Niin kauan, kuin tuo inhimillinen ajattelemattomuus ei johda dogmaattiseen pakottamiseen, asiat ovat vielä ihan mallillaan - koska niistä voidaan keskustella!

Tämä sai nauramaan. Kiitos siitä.

My pleasure.

Pitää paikkansa että logiikoita on moneen lähtöön. Kumarran ystävällisesti tälle muistutukselle ja painan nämä sanat mieleeni tulevaisuutta varten. Tälle tieteenfilosofiselle (?) lähtökohdalle ja vastaväitteelle tulee taatusti vielä käyttöä.

Olen imarreltu. Toivottavasti en kaivanut omaa kuoppaani.

[yxtoine humanisti]

Yhteiskunnassa, jossa imago ja mielikuvat ratkaisevat, syyniin joutuu ennemmin ulosanti kuin varsinainen sisältö, siis se, miten puhut, kuin se, mistä puhut.

Lisäksi kuka puhuu ja minkä edustajana.

Aamen.

Olen ajattelut että pitäisi käydä Oxfordissa, niin voisin puhua Oxfordin käyneenä. Uskottavuus nousisi monta kerta luokkaa.

Oih... Kuinka hyvää se tekisikään Foorumin imagolle! (Kolehti kiertoon, heti!) Muista sitten Oxfordin käyneenä ajaa rehellistä Homma-agendaa, etteivät rahat mene hukkaan.

PERKELE!

Ajattele, jos tuosta saisi tittelin. Vähäx se nostaisi uskottavuutta!

[yxtoine humanisti]

Ja sitten viestiin #86.

Tästä taisi tulla pisin ja kauimmin kirjoittamisen alla ollut postaus tälle palstalle meikäläiseltä tähän mennessä. Hatunnosto humanistille siitä että antoi aihetta tämmöiselle paneutumiselle.

Luuppaan mielelläni hatunnosto-osiota. **

En halua jäädä pekkaa pahemmaksi, joten panostin minäkin. Tiedä sitten, joko sait paneutumisesta tarpeeksesi, mutta tässä oman paneutumiseni (mikäli ketään nyt kiinnostaa, vaikkapa viikonloppulukemistona. Toivottavasti kontribuutioni ei sentään joudu roskakoriin.) Toivotaan, että norsuus on tämän jälkeen vähemmän mystistä. (Lisäksi toivon myös, etten sorru kohtuuttomaan tautologiaan tai puhumaan jatkuvasti ohitsesi...) Kommentoin tässä koko postaustasi, vaikka yhtenäisemmän tekstin nimissä siteeraan sinua melko vähän; yhtä aihepiiriä kattavammin käsittelemällä olen käsitellyt useampaa puheenaihetta.

...kun jätät minua lainatessa pois kohdan "..."muutat kohdistetun kommenttini yleisluonteiseksi ja sitä kautta olkinukeksi.

Kyllä, muutin kommenttisi yleisluontoiseksi – minkä johdosta en oikeastaan kommentoinut sinua per se, vaan asiaa, jonka toit esille. Vaikka siis ohitin sinut ja tarkennetun, henkilökohtaisen näkemyksesi - mistä olkinukke –syytös - en tehnyt tätä varoittamatta. (Jo postaukseni alussa totesin osallistuvani ruodintaan yleisemmältä tasolta.)

Mutta ei mitään hätää. Mitä tulee tarkennukseen, jonka tässä halusit ottaa esille toivossa, ettet tule ymmärretyksi väärin: muistin antaa kiitosta postaukseni (#79) lopussa: tunnustan, että tunnustat.

Ja sitten asiaan.

Toki yhteiskunnallinen tieto on laadullisesti erilaista, mutta se esiintyy kuitenkin samassa todellisuudessa kuin luonnontieteellinen tieto. Erilaiset tiedon tyypit asettavat omalakisuudellaan toisilleen reunaehtoja, ja noiden reunaehtojen sivuuttaminen tai huomioiminen aivan kuin niitä ei olisi olemassakaan on sitä luonnon- ja tilastotieteellisen/kvantitatiivisen tutkimuksen kriteereiden täyttämättä jättämistä tai täyttämistä.

(Boldukset minun.)

Kommentistasi käy selkeästi ilmi, että oletat todellisuuden - siis Todellisuuden - olevan yksi ja yhteinen. Hyvä, aivan kuten absolutistin tuleekin. Väite siitä, että tiedot "esiintyvät samassa todellisuudessa", sisältää ainakin seuraavat implisiittiset väittämät:
- Todellisuus on erillinen ja irrallinen siitä koskevista tiedoista: on todellisuus, jossa esiintyy tietoja; tiedot itsessään eivät luo todellisuutta, tai jos luovat, niiden luoma todellisuus ei ole Todellisuutta. Todellisuus on, eikä sitä luoda tiedolla, päinvastoin: todellisuus luo sitä koskevia tietoja.
- Kun nämä tiedot esiintyvät samassa todellisuudessa, niiden on oltava johdonmukaisia saman todellisuuden reunaehdoille ja siten myös keskenään.
- Kaikkia tietoja - Todellisuutta kuvaamaan pyrkiviä tietoja - tulee arvioida yhden ja saman todellisuusmääritelmän puitteissa, jonka tulee olla uskollinen Todellisuudentavoittelussaan.

Viimeksi mainittu kohta oikeastaan kumoaa väitteen laadullisesti toisistaan poikkeavien tietojen yhteensovittamisesta "tieteellisesti hyväksyttävällä tavalla", ja äärimaterialistin kohdalla näin myös tapahtuu. (Äärimaterialisti ei esimerkiksi halua sisällyttää ihmiskäsitykseensä fysikaalisen eksistenssin yli ulottuvaa tulkintaa ihmisyydestä, ja kiistää esimerkiksi alitajunnan olemassaolon, kuolemattomasta sielusta puhumattakaan. Jumala on jo aivan ehdoton no-no – ellei se sitten ole vertauskuva olemassaolon ihmeelliselle Sattumalle.) Mutta sinä et ilmeisesti ole aivan näin ehdoton: omassa käsitemaailmassasi olet ratkaissut tämän yhteensovittamisongelman alistamalla laadullisesti erilaiset tiedot samankaltaiselle logiikalle. Toisin sanoen, mikäli tieto - oli se laadullisesti millaista hyvänsä - noudattaa sitä logiikkaa, jonka johdat luonnontieteellisistä premisseistä (eli rationalistis-empiirisen todellisuuden reunaehdoista), hyväksyt sen osaksi omaa todellisuuskonsensustasi.

On luonnontieteellinen fakta, että kivi putoaa alaspäin ja että vesi jäätyy miinusasteissa, mutta mieli alkaa huomaamatta rakennella näistä analogioita rationalisoinnin perusteilleen. Niinpä "raskaan" kohtalo on "pudota", ja "kylmyydestä" seuraa "jähmettyminen" (hieman kömpelön esimerkin lausuakseni). Omaksutun logiikan vastaiset tapahtumat tuntuvat irrationaalisilta. (Eikö olekin hassua, että logiikka on yleensä juurikin tunne loogisuudesta?)

Mutta viimekädessä tällaisessa "logiikan yleistämisessä" – todellisuuskonsensuksen reunaehtojen luomisessa – on kyse siitä, mitä kutsutaan Kantin kopernikaaniseksi kumoukseksi: siirrämme – projisoimme - oman mielemme sisältöjä ja ominaisuuksia ympäröivään todellisuuteen, ja erehdymme pitämään niitä tuon ympäristön ominaisuuksina. (Ajatellaanpa vaikka värejä: useimmat ihmiset näkevät vihreän vihreänä, mutta onko vihreä todellakin vihreää? Entäpä ympäristön "hiljaisuus" silloin, kun se on täynnä ääniä, joita emme kuule. (Siihen en toki osaa vastata, kuinka Newtonin tai Galilein oivaltamat luonnonlait olisivat "oman mielen projisointia" – ellemme hae vastausta kaukaa metafysiikasta, jossa koko todellisuus on pelkkä suuri jumalinen hologrammi... Mutta yhtä kaikki, tämä ei kumoa väitettä projisoinnista, sillä todellisuutemme rakentuu muustakin kuin veden jäätymisestä ja kivien pudottelusta. Toivottavasti.) Psykologisessa viitekehyksessä tämä ilmiö on huomattavasti tutumpi: projisoimme ympäristöön ja toisiin ihmisiin omaa psykodynamiikkaamme - kuten henkilöhistoriamme aikaansaamat ehdollistumat - ja sitten esimerkiksi loukkaannumme toisiin (jos he eivät täytä tarpeitamme) tai luomme psyykkisiä perustragedioitamme toistavia ihmissuhteita. Tai sitten vain tulkitsemme toisia kuten ymmärrämme itseämme. Voivoi, tämäkin olisi niin laaja aihepiiri. Mutta yritän pysyä lähempänä pääraidetta.)

Kun projisoimme, oletamme, että todellisuus itse kertoo (määrittelee) meille itsensä, eikä niin, että me kertoisimme (määrittelisimme) todellisuuden. Mutta jos Kantia, konstruktionismia ja psykoanalyysiä yms. on uskominen, tilanne on juuri päinvastainen. (Siitähän on olemassa sanontakin, että tulkinta kertoo enemmän tulkitsijasta kuin tulkinnan kohteesta.)

Mutta ei se mitään. Tämä on inhimillistä, eikä tästä - projektioiden luomisesta - ole poispääsyä. Milläpä sitä maailmaa ymmärtelisi, ellei oman mielensä kautta (vaikka joku sitä hieman suggeroisikin). Konstruktionistinen ilouutinen on, että vaikka ihminen on tuomittu elämään projektioiden maailmassa, hän voi tästä huolimatta vaihdella projektioitaan tai luoda kokonaan uusia – minkä väitteen myötä törmäämmekin ehkä keskeisimpään näkemyseroomme. Katsotaanpas.

Onkohan tämä lainkaan ymmärrettävästi sanottu: Todellisuus rakentuu sitä koskevaksi tiedoksi. (Kun vielä lisätään maininta tiedon luomisesta vallankäyttönä, päästää Michel Foucault'n ydinajatuksiin. Esimerkiksi Neekerinsuukkoja koskeva todellisuus muuttui niitä koskevan tiedon muuttuessa, ja tämä tapahtuma oli eräs vallankäytön muoto; uutta, Neekerinsuukkoja koskevaa tietoa oli mahdollista legitimoida syystä, että tietoa tuotettiin tämän mahdollistavasta valtapositiosta käsin. Äh, ei mennä näin teoreettisiin ulottuvuuksin, koska muuten olisi pysähdyttävä käsittelemään tiedon ja vallan suhdetta. Heh, tällä hetkellä Neekerinsuukot siis eksistoivat paralleelitodellisuuksissa: toinen mokuttajien todellisuudessa ja toinen Impiwaarassa – paitsi että Impiwaaralainen todellisuus halutaan kiistää tai vähintään kriminalisoida. No joo, otetaan toinen esimerkki.)

Esimerkiksi "nainen" on naissukupuolisuutta koskevien tietojen luomus (konstruktio), ja jos nainen "tiedetään" eri tavoilla – vaikkapa islamistisella, feministisellä tai pornografisella tavalla – "naisesta" konstruoituu erilainen "tietämisen kohde", ja tämän myötä myös erilainen naista määrittelevän todellisuuden projektio riippuen siitä, mitä naissukupuolisuudesta tiedetään ja miten se tiedetään. "Nainen" määrittyy sitä koskevan tiedon kautta (siis naiseuskäsityksen kautta), eikä ilman tätä tietämistä ole "naista". (Emme siis näe "naista" sellaisenaan, vaan "tiedämme" hänet tietyllä tavalla. Jos emme tiedä "naisesta" mitään, emme näe "naista" ollenkaan – olipa nainen "oikeasti" olemassa tai ei. Voimmekin nähdä "naisen" myös siellä, missä "naista" ei "oikeasti" ole (vaan on jotakin muuta) – koska naiseus konstruoituu tiedosta.) Naiseus on siis asiantila, joka muuttuu.

Asiantilojen pysyvyyksissä on kuitenkin eroja. Mitä pysyvämpi asiantila on, sen muuttumattomammasta faktasta on kyse. Niinpä esimerkiksi luonnontieteelliset faktat ovat yleensä muuttumattomampia kuin sosiologiset faktat. (Sikäli, että rationalistis-empiristinen logiikka "tietää naisen", nainen on se, jonka kehossa on naisen sukupuoliset tunnusmerkit, olipa nainen muuten kuinka maskuliininen hyvänsä.) Tästä huolimatta on ajatusvirhe samaistaa muuttumattomuus suoraan asiantilan pätevyyteen. (Tekeekö kohdunsiirto, rintojen rakentaminen ja hormonihoito ihmisestä naisen?) Koska mahdollisimman suurta muuttumattomuuden astelukua on kuitenkin totuttu pitämään pätevyyden astelukuna – jälleen eräs projektio – muuttumattomuus pyritään saattamaan asiantiloihin vaikka väkisin, siis keinotekoisesti. Luonteeltaan häilyväisten asiantilojen kohdalla tämä tehdään luomalla dogmeja. Niinpä ihmiselle kerrotaan, että rakkaus ei ole tunne vaan tahtotila, tai että Jumala on asettanut naisen olemaan miehelle alamainen. On totta, että fyysisessä vahvuudessa naiset ovat katogeorisesti alakynnessä, mutta tästä ei tule johtaa päätelmää, että naisten luonnollinen paikka on miesten alapuolella. Ensin mainittu väite on fyysinen fakta, jälkimmäisessä väitteessä on kyse myytistä (jonka varassa yhteiselämämme ei enää tarvitse pyöriä; maailmankatsomuksemme ja yleinen järjestys eivät sitä vaadi, koska esimerkiksi "vahvuutta" tai "nopeutta" ei tarvitse arvostaa enemmän kuin "sosiaalisia taitoja"). Myytin luonteeseen kuuluu, että se johdetaan näkyvistä asiantiloista. ("Kaikki voivat nähdä, että mies on naista voimakkaampi, nopeampi ja kestävämpi - siis parempi.") Tämä harhauttaa monet pitämään asiantiloja muuttumattomana Todellisuutena. ("Mies nyt ylipäätään on naista parempi, niin on luotu.")

Suurin osa arkitodellisuudestamme pyörii myyttien varassa (eikä tästä ole poispääsyä koska projektioriippuvaisuus). Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, millaisista myyteistä ja projektioista on kyse. Tästä syystä niiden tutkiminen on tärkeää. Myyttejä ja projektioita näpelöimällä näpelöidään konkreettista arkirealismia. Naisten kannalta on siis mielekkäämpää, ettei todellisuuskonsensus perustu rationalistis-empiristisestä logiikasta johdettuihin premisseihin tapauksissa, joissa se ei ole välttämätöntä, siis että myönnetään, ettei naisen määritelmää ja merkitystä voida johtaa pelkistä fysikaalisista faktoista tai välttämättä palauttaa niihin. Näitä fysikaalisista faktoista riippumattomia naisen merkityksiä ei voida tutkia luonnontieteellisin keinoin, eikä aina edes samalla logiikalla.

Erilaiset tietämisen tavat (vaikkapa vaistoelämä tai järkiperusteet) luovat erilaista tietämistä ja siten myös erilaisia tiedon määritelmiä. (Esimerkiksi vaistot luovat intuitiivista tietoa, ja järkiperusteet oman logiikkansa mukaista tietoa.) Tiedon ymmärrettävyyttä - pääteltävyys ei välttämättä tarkoita loogisuutta - tulee arvioida tiedon luonteen perusteella. (Esimerkiksi unien johdonmukaisuus on aivan erilaista, kuin fysikaalisten luonnonlakien johdonmukaisuus, mutta molemmat ovat tietämisen tapoja ja tuottavat omien tiedonmääritelmiensä kannalta mielekästä tietoa.)

Toiset tietämisen tavat ovat vahvemmassa asemassa kuin toiset. (Luonnontieteellinen tapa tietää asioista on modernin länsimaisen tieteen keskuudessa arvostetumpaa, kuin hermeneuttinen tapa tietää.) Tämä tarkoittaa myös sitä, että vahvemmasta asemasta käsin tuotettu tieto on automaattisesi pätevämpänä pidettyä, kuin vähemmän vahavasta asemasta tuotettu tieto. Tämä tietojen keskinäinen arvohierarkia on suhteellinen ja sopimuksenvarainen, ideologinen. (Esimerkiksi muinaisessa Roomassa oraakkelin asemasta tuotettu tieto oli hyvin pätevää, mutta Galilein asemasta tuotettu tieto ei ollut inkvisition tuottaman tiedon edessä paljonkaan arvoista. Syy siihen, että Galilein tuottamat tiedot hyväksyttiin lopulta kirkon tuottamia tietoja pätevimmiksi, ei ollut siinä, että "ihmiset tulivat järkiinsä", vaan siinä, että valtarakenteissa tapahtui merkittävä muutos. Tiedonauktoriteetin asema määriteltiin toisin.)

Koska "todellisuus rakentuu itseään koskevaksi tiedoksi", ei ole lainkaan yhdentekevää
- mikä tiedontuottamisen asema on pätevimpänä pidetty
- millä perusteilla tiedontuottamista arvioidaan, eli kuka nämä tietämisen perusteet saa määritellä (luonnontieteilijä? humanisti? astrologi? runoilija? selvänäkijä?)
- miten asioista tiedetään ('mitä tieto on; mikä voi olla tietämisen kohteena, minkälaisen tietämisen kohteena se on, ja kuinka tämä tieto systematisoidaan?')
- ja millaisiin keskinäissuhteisiin erilaiset tietämisen tavat asettuvat.

Modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa on ollut tapana arvostaa rationalistista empirismiä ylimpänä kaikista: jos jonkin voi perustella sen premisseistä käsin, väite tulee varmimmin hyväksytyksi ja nivotuksi osaksi todellisuuskonsensusta. Tämä voisi olla ok ilman Kantin kopernikaanista kumousta. Mutta koska me nyt kuitenkin projisoimme, tämä olisi otettava tiedontuottamisessa huomioon.

Jos kulttuurirelativistisia asiantiloja käsitellään luonnontieteellisinä faktoina ("ehkä se on geeneissä!"), tämä ei johda asiantilojen ymmärtämiseen. Esimerkki: modernissa länsimaisessa ajattelussa on totuttu olettamaan, että väkivaltainen käytös on sairasta. Niinpä tulkitsemme "tuontiväkivaltaa" samalla sapluunalla – emmekä näe kultturirelativistisia muuttujia, varsinkaan, koska emme pidä niitä merkittävinä, "oikeaan" tutkimukseen vaikuttavina tosiasioina. On ylipäätään kyseenalaista, että luonnontieteet pyrkivät ylimmän tiedonauktoriteetin asemaan silloin, kun tutkitaan ilmiöalueita, jotka perustuvat käsitetodellisuuteen. Esimerkiksi sairaus on käsitteenä tulkinnanvarainen eli määrittelystä riippuvainen: sairaus yleensä määritellään suhteessa poikkeavuuteen ja sen aikaansaamaan vahingollisuuteen. Tästä määritelmäriippuvaisuudesta johtuen esimerkiksi ABB on länsimaisessa katselutavassa enemmän sairas kuin itämainen muslimiterroristi. 

Vaikka onkin hyvä, ettemme kelpuuta auktoriteettitiedoksi mitä tahansa tietoa, ylpeys voi käydä lankeemuksen edellä, ja kusaisemme omalle jalallemme vaatiessamme perinteisiä tiedontuottamisen ja –arvioinnin kriteereitä kaikelta päteväksi nimittämältämme tieteeltä.

Postmodernismi (jonka eräs seuraus konstruktionismi on) haluaa kumota rationalistis-empiristisen tiedon ylivallan syystä, että se on hierarkisoitunut tietojärjestelmään tavalla, joka alistaa ja vahingoittaa, koska se tapahtuu muilla tavoilla tietämisen kustannuksella. (Tämän seuraukset heijastuvat vaikkapa oikeudenkäynteihin tai terveydenhoitoon.) Niinpä (nais -esimerkkiin palatakseni) postmodernismin hengessä kyseenalaistetaan paitsi kulttuurirelativistinen naissukupuolisuus (kuten naisen perinteiset sosiaaliset roolit), myös se naissukupuolisuus, jota on perinteisesti pidetty vähemmän tulkinnanvaraisena, eli rationalistis-empiristisesti määrittyvät "naiseen" kohdistuvat tietämisen tavat. Tällöin niihin on tapana viitata kuten mihin tahansa ismiin puhua biologismista. Uskon, että tämä häiritsee luonnontieteilijöitä, ja paljon.

Sosiologia voi tutkia vain niitä ilmiöitä ja reunaehtoja jotka se tunnustaa olemassaoleviksi. Kieltäessään ja sivuuttaessaan luonnontieteiden - erityisesti biologian, viestinnän ja taloustieteiden - piiriin kuuluvia reunaehtoja ja ilmiöitä sosiologia...karsii tutkimuskohteistaan pois joukon kaikkein tärkeimpiä reunaehtoja ja niitä asettavia ilmiöitä.

Karsittuaan omasta maailmastaan pois osan (luonnontieteellistä) todellisuudesta sosiologia ja erityisesti laadullisen tutkimuksen konstruktionistinen perinne joutuu korvaamaan todellisuutta myyteillä ja mielikuvituksella. Näin sosiologiasta tulee varsin paradoksaalisella tavalla myyttien tutkimusta (mutta täysin eri mielessä kuin Barthes kuvitteli).

Osut väitteelläsi myyttien tutkimuksesta hyvinkin oikeaan – mutta myyttien vaikutusta arjen kulissien takaisina liikuttelevina voimina ei tule väheksyä (eikä kuvitella, että luonnontieteilijätkään olisivat niiltä turvassa). En siis sanoisi, että sosiologia korvaa todellisuutta myyteillä tai "mielikuvituksella", vaan sen sijaan etsii tutkimaansa todellisuuteen tarttumapintoja, jotka ovat luonnontieteellisen tieteenfilosofian ulottumattomissa. Toisin sanoen, sosiologia tavoittaa sen todellisuuden, jota ei voida palauttaa luonnontieteellisiin reunaehtoihin, ja joka ei välttämättä ole niistä edes riippuvainen. Kun tutkitaan todellisuutta, joka on luotu riippumattomana luonnontieteellisistä faktoista, ei vaadita luonnontieteellisten premissien tai luonnontieteessä tehtyjen oivallusten kunnioittamista. (Siinä tapauksessa vaikkapa identiteettitukimus olisi mahdotonta. "Teillä on aikuisen miehen keho: miksi tunnette olevanne 7-vuotias tyttö? Skannataan aivot häiriötilan paikantamiseksi.") Merkitysjärjestelmien luomien asiantilojen faktuaalisuus ei ole riippuvaista fysikaalisesta - tai välttämättä edes empiirisesti havaittavissa olevasta - todellisuudesta, vaan käytetystä merkitysjärjestelmästä. Tällöin mikään luonnontieteellisiin premisseihin ja niiden logiikkaan palauttaminen ei tuo tutkimuskohdetta näkyville eikä tee sitä ymmärrettäväksi. Se fakta, että - ja nyt toistan itseäni - todellisuuskonsensuksemme rakentuu merkitysjärjestelmien ohjaamana, mahdollistaa sen, että todellisuuteemme kuuluu paljon sellaista, mitä ei voida tarkastella empiirisesti, luonnontieteellisistä menetelmistä puhumattakaan.

Tulee muistaa, että asiantila voi olla hyvinkin konkreettinen syystä, että se perustuu ajattelutapaan, eikä syystä, että se olisi luonnonlakien kaltainen fakta. Ajattelutapaan perustuvia asiantiloja ei välttämättä voida muuttaa argumentoimalla luonnonlakien puolesta tai niistä johdetulla logiikalla. (Merkityshorisontit eivät kohtaa. Siksi monikulttuurisuuteen uskova sanoo, että "ihmisyys on muutakin kuin numeroita", eikä välitä numeroiden ilmaisemista faktoista.) Tästä syystä tarvitaan sosiologian kaltaisia tieteitä.

Ja niin, sosiologia – tai mikään muukaan tieteenala – ei voi tutkia ilmiöitä, jotka eivät ole sille olemassa. Siksi biologisiin reunaehtoihin tutkimuskohteensa palauttava nykypsykologia ei tutki esimerkiksi tuontiväkivaltaa kulttuurirelativistisena ilmiönä, koska nykypsykologialle väkivalta ei ole kulttuurirelativistinen konstruktio vaan sairaus. Mutta onneksi meillä on tieteenaloja kuten sosiologia, joka uskaltaa lähestyä ilmiöaluetta toisin, ja jopa kiistellä sen luonteesta tieteenalojen kuninkaan asettamien premissien kanssa.

sosiologiaan kohdistuva kritiikkini kohdistuu kahteen asiaan: liialliseen kapeuteen ja siihen että ei pysytä omassa lestissä vaan painetaan sosiologian laadullisin työkaluin luonnontieteiden alueelle niitä kumoamaan... sosiologiselta tiedon tuottamiselta voidaan kyllä vaatia sitä, että se ei ilman luonnontieteellisesti pätevää tutkimusnäyttöä kiistä ideologisin perustein luonnontieteellisen tutkimuksen toistettavissa olevia ja kyseisen luonnontieteen piirissä alan kärjen hyväksymiä, laatujournaaleissa julkaistuja löydöksiä.

Mutta entä, jos alan kärjet julkaisevat löydöksiään, joihin ovat törmänneet Kantin kopernikaanisen kumouksen tähden? Jos siis voidaan luonnontieteellisin - tai vähintään empiirisin - menetelmin johtaa päätelmä, että rasismi on geeneissä, psyykkinen häiriötila tai persoonallisuushäiriö, tulisiko muiden tieteenalojen luopua pyrkimyksistä osallistua tasavertaisena keskusteluun siitä, mikä on "psyykkinen häiriötila", tai kuinka "sairaus", "rasismi" tai "psyyke" tulisi ylipäätään määritellä? Vaikka sukututkimus paljastaisikin, että myös isänisänisä oli rasistinen, ja aivoskannaus puolestaan kuvaisi graafisesti ne kohdat aivoissa, joissa tapahtuu, kun henkilö on "rasistisesti aktiivinen", ja kyselytutkimuskin saa tutkijan naksuttamaan kieltään, tämä ei tee rasismista luonnontieteellistä tutkimuskohdetta - koska kysymys rasismista on eettinen. (Korkeintaan voimme tarkastella reviirikäyttäytymistä, mutta siihenkään tieteen ei tulisi ottaa moraalista kantaa.)

Mitä tulee ideologisiin perusteisiin, on muistettava, ettei luonnontieteellinen tutkimuskaan ole niistä vapaa. Ja sikäli, ettei ole, ideologinen alue on taistelukenttä. (Totta kai jokainen tieteenala haluaisi, että juuri heiltä kysyttäisiin asiantuntijatietoa, ja että juuri heiltä tilattaisiin tutkimuksia.) Nykyinen tiedepoliittinen kehityssuuntaus on se, että luonnontieteet pyrkivät ottamaan kantaa asioihin, joihin ne ovat kykenemättömiä vastaamaan – mutta eivät halua myöntää tätä, koska tieteenfilosofinen usko (ja suuret markkinat!)

(Lisäksi, on ideologiaa ja ideologiaa. Tieteenfilosofinen ideologia on yksi, poliittinen tai uskonnollinen ideologia toinen. Ne ovat laadullisesti niin eri asia, ettei niitä tulisi suoraan rinnastaa.)

Sinällään ymmärrän närkästyksesi. Jos jatkamme tätä keskustelua, mainitsemaasi epäkohtaa olisi helpompi tarkastella jonkin sinua erityisesti kismittäneen tutkimuksen (tai sinua erityisesti kismittävien tutkimustulosten avulla) avulla?

Tarkennan: en siis tarkoita että esim. laadullista aineistoa tulisi tulkita kvanttianalyysin keinoin, vaan esim. sitä että jos "tutkitaan" aivan kuin biologia, talous, viestinnän lainalaisuudet, luonnonilmiöt yms. omalakiset mekanismit eivät ulottaisi vaikutuksiaan myös sosiologian tarkastelemille alueille, niin ollaan sokeita todellisuudelle

Sanot siis, että muiden tieteenalojen tutkimustulokset pitäisi hyväksyä myös sosiologisen tutkimuksen lähtökohdaksi (vähintään niin, ettei tuloksia kiistetä). Mutta silloin taustalla on oletus yhdestä ja johdonmukaisesta todellisuudesta. Sikäli, että todellisuutemme rakentuu erilaisista tietämisen tavoista - ja se rakentuu - vaatimus on mahdoton. Silloin tiede tutkisi ainoastaan rationalistis-empiristisen logiikan varassa pyörivää tai sille alisteista todellisuutta.

Kuinka tutkia ilmiöalueita, joille ei ole olemassa empiiristä tutkimuskenttää, tai joita ei voi palauttaa rationalistisempiristisiin premisseihin? Onko tieteilijöiden luovuttava niistä kokonaan, ja annettava taiteilijoiden kirjoitella niistä runoja?

Esimerkiksi ajattelutapoja ja myyttejä tutkimalla tutkitaan mitä konkreettisinta arkirealismia, sen perimmäisiä liikuttajia. (On toki ymmärrettävää, että niinkin häilyväinen ja aineeton asia kuin "ajatus" tuntuu "koviin tieteisiin" tottuneesta käsittämättömältä humpuukilta tutkimuskohteena. Mutta ajatusten maailma ei ole niin lepattava ja tarttumapinnaton kuin voisi kuvitella – koska kieli ja merkitysjärjestelmät ajatusten rakentajina.)

Yhteiskunnallisessa tutkimuksessa tarkoitushakuisuutta ei tarvitse leipoa tutkimustuloksia rustaamalla. Riittää että hienosäädetään aineiston keräämistä, metodologiaa, tutkimuskysymyksiä jne. niin saadaan kasaan juuri sitä mitä halutaan.

Ehkä. Mutta samalla saadaan vastauksia vain niihin kysymyksiin, joihin vastauksia on haettu, ja joiden sovellettavuusalue on täsmälleen yhtä kapea.

...Ja ellei saada niin voidaan leipoa aineistoa tai tulokset mieleisiksi eikä taatusti jäädä kiinni...

Kaikki tulokset ovat kyseenalaistettavissa ja kritiikin alaisia. Ei ole ennenkuulumatonta, että sama asia tai ilmiö tutkitaan uudelleen ja toisin menetelmin (tai vaikka samoinkin menetelmin: ajatellaanpa vaikka kirjallisuustieteellistä tutkimusta). Toisin kuin luonnontieteissä, laadullinen tutkimus ei rakennu "aikaisempien oivallusten varaan", vaan on hienoa löytää koko ajan jotakin uutta, entisestä poikkeava näkökulma tai jotain. Mitä kritiikkiin tulee, silläkin on toki merkitystä, kuka niitä kritisoi, eli mikä vaikutus kritiikillä lopulta on.

...niin saadaan rajattua omia teoreettisia taustoja uhkaavat tekijät pois...."mullon intressejä ja mä seison tässä, nyt mä oon tietonen joten mun tiede on pätevää".

Noh, pätevää ainoastaan mainittujen intressien kannalta, sekä tarkasteltuna vain siitä paikasta, johon tutkija itsensä asemoi. (Tämä ei olisi pahitteeksi myöskään luonnontieteelliselle tutkimukselle. Nykyisin se on maallikolle kutakuinkin jumalan sanan asemassa. Yleensä ei tarvitse sanoa muuta kuin "tutkimusten mukaan!", jotta kukaan ei väitä vastaan.)

Lähtökohtana on se, että jos kerran mielikuva ja tieto todellisuudesta on sosiaalinen konstruktio niin silloin todellisuus - absoluuttina - puuttuu ja silti tämä puuttuva todellisuus voidaan konstruoida.

Kuten olen pyrkinyt selvittämään (ja jopa osoittamaan), absoluuttisuus puuttuu kaikelta tieteeltä, eikä pysyvyyttä (joka siis on pelkkä asteluku) ylipäätään ole mielekästä käyttää totuudellisuuden arviointiperusteena tai tutkimustiedon pätevyyden mittarina.

siitä ei mielestäni voi käyttää ilmaisua yhteiskuntatiede vaan on asianmukaisempaa käyttää ilmaisua yhteiskuntataide.

Tästä kaikesta saa sen käsityksen, että sinua häiritsee erityisesti yhteismitattomuus, perustan epävakaus ja yleinen tulkinnanvapaus. Mutta elämä on.

Sen olen kyllä huomannut, että laadullisen tutkimuksen apostolit löytävät aina pinnallisuutta, vihamielisyyttä ja vastakkainasetteluja luonnontieteellisen tutkimuksen puolelta.

Minä taas olen havainnut, että määrällisen tieteen edustajat – heissä ei tarvita mitään erityisiä apostoleja, sillä tutkimusperinne itsessään meritoi käyttäjänsä (vähän kuin Oxfordin käynyt on automaattisesti kovaa kamaa) – pyrkivät mitätöimään laadullisen tutkimuksen tuloksia sillä perusteella, ettei se ole pätevää. Ja jos se on pätevää, se koskee tutkimusaiheita, jotka eivät ole kovin tärkeitä, joten kuningasasema ei ole uhattuna.

Joo... Sosiologian puolelta tuo "medikalisaation mörkö" -heitto oli vähän lapsellinen.

(Minusta medikalisaatio on oikeasti vakava aihe. Parhaillaan ollaan suunnittelemassa lääkitystä esimerkiksi rasismiin.)

Mennäänpä sitten vielä lopuksi ongelman varsinaiseen ytimeen.

On totta, että sosiologinen tieteenala voi luonteensa puolesta palvella myös monikultturismin agendaa. Tästä ei kuitenkaan tarvitse hermostua, kun muistetaan
a) että tiede kertoo tuloksensa omista lähtökohdistaan, ja muuta se ei voisikaan tehdä.
b) tieteen paikka keskustelijana.
Ei ole yksin tieteilijöiden tai tutkimusten syy, jos niiden yhteiskunnallinen merkitys perustuu enemmän annettuun statukseen kuin tehtyyn työhön, ja että tämä status määritellään "ulkotieteellisin perustein".

Tiede tarvitsee kunnioitetun erityisasemansa, kyllä, jo syystä, että tutkimustieto on tietoa, jota tuotetaan asiaan perehtyneestä ja mahdollisimman sitoutumattomasta näkökulmasta, jolloin tiedolla tulee myös olla sitoutuneita näkemyksiä legitiimimpi keskusteluasema. Toisekseen, kaikki eivät voi käyttää aikaansa ja resurssejaan tehdäkseen sitä, mitä tieteilijät on valtuutettu tekemään. Mutta auktoriteettiuskoisessa yhteiskunnassa on pitkin perintein totuttu ajattelemaan, että tiede kertoo totuuksia, joita ei ole lupa kyseenalaistaa, ja kun sitten tajuamme totuuksien suhteellisuuden, tunnemme tulleemme vedätetyiksi. Tutkimuslähtökohdat, -tulokset tai edes –intressit eivät ole ongelma. Ongelmana on paitsi auktoriteettiuskoisuus, myös se, että tieteen ulkopuoliset auktoriteetit päättävät, millaisia tutkimuksia tehdään ja millaisia tuloksia on lupa julkaista.

Monikultturismista käyty taistelu on luonteeltaan diskursiivista, eli kyse on siitä, kuka saa määritellä ja millä perusteilla. Merkityksistä käytyä taistelua ei voida tutkia eikä harjoittaa luonnontieteellisin menetelmin. Sitä, mikä on luotu ilman rationalistis-empiristisiä perusteita, ei voida rationalistis-empiristisin perustein tarkastella tai kumota. (Galileikin sen joutui toteamaan. Missä on Martti Luther!)

[Tuomas3]

Yhteiskunnassa, jossa imago ja mielikuvat ratkaisevat, syyniin joutuu ennemmin ulosanti kuin varsinainen sisältö, siis se, miten puhut, kuin se, mistä puhut.

Lisäksi kuka puhuu ja minkä edustajana.

Aamen.

Olen ajattelut että pitäisi käydä Oxfordissa, niin voisin puhua Oxfordin käyneenä. Uskottavuus nousisi monta kerta luokkaa.

Oih... Kuinka hyvää se tekisikään Foorumin imagolle! (Kolehti kiertoon, heti!) Muista sitten Oxfordin käyneenä ajaa rehellistä Homma-agendaa, etteivät rahat mene hukkaan.

PERKELE!

Ajattele, jos tuosta saisi tittelin. Vähäx se nostaisi uskottavuutta!

Oxford on kova tasoinen yliopisto, koska sinne ei mennä pelkän rahan voimalla, kuten mm. London School of Economyyn etc. Suomalaiset yliopistot ovat kaikki vankalla pohjalla, koska täällä valitaan vain pääsykokeiden ja meritokraattisten perusteiden pohjalta; raha ei auta. Parantaa heti tasoa. Mittaukset jolla parhaita yliopistoja indikoidaan perustuvat usein julkaistujen akateemisten artikkelien määrään ja muuhun, johon anglosaksisissa maissa ollaan enemmän erikoistuttu. Tasoamme ei tarvitse hävetä.

[yxtoine humanisti]

Sosiologia on ala, jolla voi toimia kuinka moraalittomasti ja sikamaisesti tahansa muita kohtaan...

Viittaan lähinnä tieteelliseen, kulttuurilliseen, taloudelliseen, opetukselliseen ja jopa rakenteelliseen epärehellisyyteen...

Uh-huh.

...piittaamattomuuteen muiden elämän kannalta tärkeistä asiasta...

Uh-huh.

...jos joku mitättömän pieni henkilökohtainen tai ryhmäetu on kyseessä jne.

Ymmärrän.

Yleisluontoisena toteamana: jos absoluuttista totuutta ei ole, "epärehellisyys" on näkökulmakysymys, ja rehellisyys puolestaan riippuu perusteltavuudesta (siis rationalisoinnista) ja siihen käytettyjen perusteiden uskottavuudesta. Moni "epärehellinen" ei ole sitä omasta mielestään.

Tieteen(alan) pitäisi pyrkiä kohti totuutta, vaikkei sitä koskaan täysin tavoittaisikaan.

(Tätähän minä jo kommentoinkin.)

Sosiologia ei tee näin.

Ei luonnontieteellisestä näkökulmasta, se on totta.

Sosiologia pyrkii todistamaan totuuden kustannuksella omia "totuuksiaan" ja käyttää tässä keinoina hyvin epärehellisiä ja usein muille tuhoisia menetelmiä.

"Muut" voivat ehkä kokea sen noin. (Taistelu totuuden määritelmästä on kivuliasta.) Mutta "muut" voivat kokea paljon muutakin, kuin sosiologisen tieteenharjoittamisen, tapahtuvan "Totuuden kustannuksella".

Olisiko sinulla esimerkkejä joistakin sosiologian aikaansaamista konkreettisista vahingoista todellisuuskonsensuksessa? Entä sellaisia esimerkkejä, joissa sosiologia loukkaa Totuutta? (Aihetta olisi helpompaa käsitellä, jos saisimme jotakin konkreettista käsiteltävää.)

Tieteen(alan) sisällä pitäisi käydä tieteellistä keskustelua. Sosiologian sisällä ei ainakaan Tampereella ainakaan minun havaintojeni mukaan näin tehdä.

Ja mikäli emme pääsee "tieteellisyydestä" yksimielisyyteen, sosiologia ei voi koskaan "tieteellistä" keskustelua käydäkään - ellei luovu identiteetistään omana tieteenalanaan. Nykymäärityksin sosiologia ei yksinkertaisesti voi alistaa tutkimuslähtökohtiaan samoihin asetuksiin, joita luonnontieteissä ja niille "kuuliaisilla" tieteenaloilla on tapana käyttää.

Sen sijaan pelleillään kaikenlaista lapsellista pikkukikkailua erilaisten argumentaatiovirheiden avulla - ja tässä yhteydessä vaivutaan vielä niin alas että argumentaatiokikkailun yhteydessä vedetään omahyväinen ja itseriittoinen "vitsi nyt mä näytän noille miten terävästi jotain kantaa voi puolustaa" -ilme naamalle.

Ei sosiologiassa kikkailla argumentaatiovirheiden avulla - ellei "argumentaatiovirhe" koske kokonaisen yhteiskunnallisen todellisuuden luonutta asiantilaa (koska konstruktionismi). Muutoin sosiologia keskittyy argumentaatiovirheisiin siinä missä muutkin tieteet (lukuunottamatta tieteenaloja, joilla ollaan kiinnostuneita lähinnä pelkästä argumentoinnista, kuten filosofia, teologia, kirjallisuustiede tai oikeustiede), koska virheelliselle argumentoinnille perustuva teoria tai tutkimustulos tuottaa vääristynyttä tutkimustietoa. Argumentoinnin virheellisyyttä on kuitenkin arvioitava suhteessa käytettyyn logiikkaan ja sen premisseihin (jotka viime kädessä perustuvat "todellisuudesta" tehtyihin olettamiin).

Pssst.... Jos viittaat tässä käymäämme keskusteluun, ei omana tarkoituksenani ole ollut kikkailla argumentaatiovirheilläsi - kaikkienhan teksteistä kyllä löytyy kikkailtavaa -, enkä myöskään kommentoi omahyväinen virne naamallani. Jos hymyilen, teen sen ystävällisesti. (Honest!) Olen kiinnostuneempi itse asioista - "totuudentavoittelusta" - kuin siitä, "kuka voittaa keskustelun".

Argumentaatiovirheiden poistamisen jälkeen ei oikeasti jää juuri koskaan juuri mitään jäljelle sosiologisesta "kriittisyydestä".

Jos et usko tätä, niin ota ihan mikä tahansa Sosiologia-lehti ja käy sen jutut läpi. Vedä paksulla mustalla tussillä yli kaikki sellainen teksti joka nojaa johonkin argumentaatiovirheeseen tai defenssiin sekä myös näihin teksteihin nojaava teksti. Katso sen jälkeen että mitä kustakin artikkelista jää jäljelle.

Tieteenharjoittaminen vaatii taustalleen teorian. Teoria puolestaan vaatii metodologiaa tullakseen sovelletuksi. Tämä kaikki - muodostaminen ja valikoiminen - rakentuu argumentoinnin varaan. Myös ne tulokset, jotka tietyn teorian ja metodiikan avulla saavutetaan, tulevat päteviksi niihin liittyvän argumentoinnin kautta: 'mitä nämä tulokset kertovat ja miksi'. Tiedettä ilman argumentointia ei ole; jos poistat argumentoinnin, poistat koko tieteen. Mitä tulee kritiikkiin, tiedettä voidaan kritisoida vain kritisoimalla sen argumentaatiovirheitä.

Vai tarkoitatko, että sosiologia perustaa tieteenharjoittamisensa muissa tieteissä ilmenevään argumentaatiovirheellisyyteen?

...semanttiseksi...sitten oltaisiinkin nykyisessä epärehellisyyden ja häikäilemättömyyden hallitsemassa tilanteessa

(Mitä moraalitonta on semanttisessa väännössä? Sitäkö, ettei Todellisuus ole semantiikasta riippuvainen, ja joka muuta väittää, on huijari?)

Ja häikäilemättömyydellä en viittaa kilpailuun ja kyynärpäihin vaan tieteenalaan sisäänrakennettuun moraalittomuuteen ja vastuuttomuuteen.

"Sisäänrakennettu moraalittomuus"... Viitannet ilmeisesti siihen, ettei sosiologia tunnusta absoluuttista todellisuutta eikä edes yhteismitallista Todellisuutta? Tämä on "moraalitonta" ainoastaan asbolutistin näkökulmasta.

Henkilökohtaisuus on toisaalta väistämätöntä, jos lähtökohtana on väite "henkilökohtainen on poliittista" ("ja politiikkaa pitää tutkia").

Niin sitä luulisi.

Tuon ongelman voi kiertää monella tavalla.

1)... 2)...3)...4)...

Ahaa...  Eli tulee pyrkiä kohti mahdollisimman suurta "objektiivisuutta" (eli mahdollisimman lähelle Todellisuutta). Mutta tämähän on juuri se luonnontieteiden suosiman tieteenfilosofian asettama vaatimus - joka sinällään ei ole edellytys totuudentavoittelulle (kuten olen pyrkinyt selvittämään).

Muutoin ehdotuksesi ovat kyllä hyviä, ja jopa tuttuja tieteen keskuudessa. Tosin objektiivisuuden vaatimuksessa on törmätty siihen tosiasiaan, että "tarkkailu muuttaa tarkkailun kohdetta"; tutkijan osallisuus vaikuttaa tutkimustuloksiin. Toisekseen ehdotuksesi ovat problemaattisia ymmärtämään pyrkivän tutkimuksen kannalta: 'mitä on ihmisten välinen rakkaus?' Kvantitatiivisin ja "objektiivisin" menetelmin voidaan havainnoida ainostaan sitä, mitä toisiaan oletettavasti rakastavat ihmiset tekevät (tai sanovat), mutta nämä tulokset eivät opeta meitä ymmärtämään rakkauden luonnetta, tai erottamaan heitä rakkauden jäljittelijöistä taikka rakastavien ihmisten tavoin muista syistä käyttäytyvistä.

Oletetaan mieluummin että hyvää tutkimusta motivoi [ennemmin] halu hyvään tutkimukseen [kuin oma kiinnostus aiheeseen]. Ei viitsitä sortua höpsöihin kehäpäätelmiin joissa kaikkea hyvää tutkimusta motivoi oma kiinnostus aiheeseen joten ilman omaa aiheeseen kohdistuvaa kiinnostusta ei voi syntyä hyvää tutkimusta aiheesta.

Ajatus siitä, että oma kiinnostus motivoi tekemään hyvää tutkimusta, perustuu oletukseen sitoutumisen asteesta, joka puolestaan on kutakuinkin sama asia, kuin "halu hyvään tutkimukseen".

Kukas niitä argumentaatiovirheitä nyt etsiikään?

Toki sitoutumista voi motivoida myös kunnianhimo, pedanttisuus, tilipussi, viehtymys tutkimiseen itsessään taikka tutkijan rooliin, tai tutkimuksen ulkopuoliset intressit (kuten halu muuttaa maailmaa tutkimustulosten avulla). Tällöin tutkimustulokset voivat tietenkin olla vähintään ovat hyviä kuin tapauksessa, jossa oma kiinnostus aiheesen motivoi tutkimusta. Itse kuitenkin miellän niin, että aiheesta kiinnostunut haluaa tehdä tutkimustaan syystä, että haluaa selvittää tutkimuskohdettaan koskevia totuuksia, siinä missä "pelkkä" halu hyvään tutkimukseen voi olla kiinnostusta tutkimuksentekoon itsessään (edellä luetelluista syistä). Niinpä silloin, kun motiivina on oma kiinnostus, Totuudentavoittelu voi olla intensiivisempää, ja harrastaneisuus muutenkin syvempää, jolloin kompetenssia riittää ehkä enemmän.

Tästä viriäisikin uusi kiinnostava keskustelunaiheensa (koskien mm. siitä, kuinka "ulkopuolinen" tutkijan on tutkimuksessaan mahdollista tai syytä olla, ja kuinka "ulkopuolisuus" tai "sisäpuolisuus" vaikuttaa tutkimukseen).

Miten niin kiinnostava? Tuohan olisi yhtä typerää lässytystä kuin "oivaltava" ja "älykäs" ikilässytys siitä, että "mikä on normaalia" tms.

(Onko tämä nyt sitä ystävällistä makkaranpaistoa? Jos joku on käräyttänyt makkarasi, se en ole minä!)

Aiheen ei tarvitse olla kiinnostavaa sinusta, mutta se on kiinnostavaa minusta. (Oletan siis, että 'miten niin kiinnostava' on retorinen kysymys, jolla haluat ilmaista, ettet itse pidä aihetta kiinnostavana, kuin että haluaisit oikeasti kuulla, miksi aihe kiehtoo itseäni.)

"Mikä on normaalia". Se se vasta kiinnostava kysymys onkin! (Mutta ei se silti mitään ikilässytystä ole; pitkin perintein meille on kerrottu ylhäältä alas, mikä on normaalia ja mikä ei - mistä syystä käsitteen kanssa ollaankin nyt niin tohkeissaan.)

Jos nostaa itsensä norsunluutorniin, niin saattaa sokeistua omasta moraalisäteilystään niin pahasti ettei näe enää todellisuutta vain ainoastaan norsunluutornin keinotodellisuuden.

Kyllä. Juuri noin se on. - Paitsi että
1) norsunluutorniin voidaan nousta muistakin syistä kuin moraalisäteilyn voimin. Yleensä sillä yhtäkaikki viitataan snobismiin, ja sitähän voidaan harjoittaa lukuisin tavoin. (Voiko, muuten, duunareilla olla norsunluutornia, vai onko se kategorisesti "yläluokkanen" mesta?)
2) en tiedä, kuinka heittosi tarkemmin ottaen liittyy keskusteluumme.

Hyvä analogia Sanna Sosiologista ja Arskasta (omaa sukua ilmeisesti Aurinkoinen). Mutta Sanna Sosiologi tuskin saa edustaa koko sosiologian alaa, joten Sanna Sosiologin kekkuloinneilla ei ole noin dramaattista vaikutusta.

(Sen sijaan vertauskuvallasi kerrot, mitä haluaisit sosiologialle tehdä, joten tulee mieleen, missä määrin väitteesi sosiologian "periaatteellisesta tai potentiaalisesta" hyväksyttävyydestä ovat olleet pelkkää retoriikkaa. Toivoo nimimerkki Totuuden puolesta!)

sosiologia...se saa rahoitusta vain niin pitkään kuin Arska...

...ja kumppanit!

... on sitä mieltä että sosiologiaa kannattaa rahoittaa.... Aikanaan sosiologialla oli duunarin tuki. Ei ole enää. Aikanaan sosiologialla oli muun akateemisen maailman tuki. Ei ole enää. Aikanaan sosiologista tutkimusta pystyttiin perustelemaan myös sen taloudellisilla hyödyillä. Aika harvinaista ja tiukan alakohtaista nykyisin.

"Aikanaan", eli ennen "kielellistä käännettä" (aka konstruktionistista tutkimussuuntausta)?

Olosuhteet muuttuvat, kyllä, muidenkin tekijöiden kuin luonnonlakien liikuttelemina. Mutta aika pitkälle tiede(yhteisö) saa romahtaa, ennen kuin sosiologiaa tullaan lakkauttamaan tai radikaalisti tukahduttamaan. Sosiologia, jos mikä, työskentelee ja rakentelee yhteistyössä ympäristön kanssa, edelleen (eikä eristäydy norsunluutorneihin. Sama ei tule mieleen vaikkapa fyysikoista. Mutta kenties se fakta, että he niin kiistattomasti tutkivat "yhteistä todellisuutta", liittää heidät automaattisesti osaksi "meitä".)

Kansa hyväksyy herkemmin sen, että käyttäytyy joskus huonosti mutta toimii rehdisti ja rehellisesti kuin sen, että käyttäytyy hyvin mutta toimii sikamaisesti ja epärehellisesti, sillä...

Kyllä! Ja hyvä noin.

(Mutta ei rakennella vastakkainasetelmia "kansan" ja "tieteen edustajien" välille, eihän... Suomalaisessa yhteiskunnassa kansa on itse tieteenharjoittajana koska riittävä tasa-arvo.)

sosiologia voi huoletta olettaa että sen rahoituspohjaan ja rahoituksen suuntautumiseen liittyviin perusteluihin on tulossa hyvin pitkäaikainen ja perusteellinen muutos

(...Joka ei kuitenkaan tule olemaan verrannollinen kulttuurialojen rahoituspohjaan. Joten ei hätää.)

Minusta on hyvä, jos kansa voi itse päättää, mitä tieteenaloja se haluaa keskuudessaan suosia. Yhteinen yhteisömmehän tämä on. Jos väki ei tykkää sosiologiasta, so be it.

Kaikkein "henkilökohtaisimmilla" aloilla voi olla hyvä ruveta jo opettelemaan jotain toistakin ammattia

Nyt heitit pahan naistieteiden harjoittajia kohtaan.

[Tuomas3]

"Argumentaatiovirheiden poistamisen jälkeen ei oikeasti jää juuri koskaan juuri mitään jäljelle sosiologisesta "kriittisyydestä".

Jos et usko tätä, niin ota ihan mikä tahansa Sosiologia-lehti ja käy sen jutut läpi. Vedä paksulla mustalla tussillä yli kaikki sellainen teksti joka nojaa johonkin argumentaatiovirheeseen tai defenssiin sekä myös näihin teksteihin nojaava teksti. Katso sen jälkeen että mitä kustakin artikkelista jää jäljelle."

No, otanpa tuoreimmat lehteni kirjahyllyn perukoilta: valitettavasti viimeksi kyseinen julkaisu on tullut minulle 2006, josta poimin kaksi uusinta läpyskää. Eli Sosiologia 43.vk numerot 2 ja 3.
Artikkelit:

1. Kiukku vaihdevuosioireena (hyvää luettavaa monille tälläkin forumilla.) Kritiikki kohdentuu siihen, ettei biolääketieteellisissä tutkimuksissa ole otettu huomioon sosiaalisuutta. Kritiikki on tasokasta, eikä jää argumentaatiovirheiden kyttäämiseen.

2. Andrew Sayerin moraalitalouskäsitteen kriittinen suhde kulttuuriseen käänteeseen. Tämä taustoittava tutkimus ei ole kovin kriittinen ylipäänsä.

3. Instituutiot taloustieteessä ja sosiologiassa: pragmatismin kritiikki. Ehkä lähimpänä kuvaustasi, tosin pragmaattisena katson tätä varmaan turhan subjektiivisesti. Joka tapauksessa mustalle tussille ei löydy paljon käyttöä ja kirjoittajalla on vankka tieteellinen ote.

4. Uskonto suomalaisen sosiologian kohteena tutkii sosiologista uskontotutkimusta hyvin analyyttisella otteella. Esittämääsi ongelmaa ei laajudessaan löydy mistään näistä. Jäljelle jäi vielä kaksi artikkelia, joissa ei ollut juurikaan kritiikkiä, joten niitä oli turha käsitellä.

[Haima]

En tiijä mutta facepalmien taaja käyttö alkaa olla aika uuvuttavaa tai suoraan sanottuna

Sosiologeilla on varmaan valmiina vastaus sille, miksi jokin maneeri leviää somessa niin nopeasti ja tulee tiensä päähän yhtä nopeasti.

[Tuomas3]

Kyllä te kauan ja kovasti jaksoittekin  . Staminapointsit molemmille kuitenkin.


Lukijoille tiivistettynä, että allekirjoittaneen mielestä ja kaikesta hässäkästä huolimatta:

1. Sosiologiaa tarvitaan kun tutkitaan sosiaalisuuden merkitystä ihmisen tai ryhmän toiminnalle.

2. Sosiologia on hyödyllinen, kun tutkitaan yksilöiden toimintaa yhteisöissä tai yhteisöjen toimintaa yhteiskunnassa.

3. Sosiologia on tärkeä yhteiskuntaa tutkiva, palveleva ja kritisoiva tieteenala.

[Koskela Suomesta]

Kyllä te kauan ja kovasti jaksoittekin  . Staminapointsit molemmille kuitenkin.


Lukijoille tiivistettynä, että allekirjoittaneen mielestä ja kaikesta hässäkästä huolimatta:

1. Sosiologiaa tarvitaan kun tutkitaan sosiaalisuuden merkitystä ihmisen tai ryhmän toiminnalle.

2. Sosiologia on hyödyllinen, kun tutkitaan yksilöiden toimintaa yhteisöissä tai yhteisöjen toimintaa yhteiskunnassa.

3. Sosiologia on tärkeä yhteiskuntaa tutkiva, palveleva ja kritisoiva tieteenala.

Jos, ja ilmeisesti myös kun, tuo on sosiologian päämäärä, niin en tiedä yhtään tieteenalaa joka täyttäisi tarkoituksensa huonommin kuin sosiologia.

Sosiologit eivät tunnu tietävän nimenomaan noista asioista mitään yleisesti tai specifisesti käyttökelpoista ja suuri osa heidän jutuistaan on jo aivan pienellä vaivalla osoitettavissa aivan suunpieksännäksi tai puhtaiksi poliittisiksi pamfleteiksi.

Jos homeopatia olisi tiede, niin voisin kuvitella sen pääsevän tässä rankkauksessa pykälän edelle sosiologiaan nähden, koska placebo-vaikutus on todistetusti totta, eli siitäkin on enemmän hyötyä noilla kriteereillä.

Yksi asia mikä sosiologeilta onnistuu tämänkin ketjun todistuksen mukaan, on käsittämätön suunpieksäntä ja pitkien liirumlaarumien sepustaminen. Eli kyllä siellä yliopistossa nämäkin jotain oppii.

Mihinkään he eivät kuitenkaan osaa tai pysty muuten noita oppejaan yleensä käyttämään koska ne ovat niin käsittämätöntä tuubaa jopa heidän omissa korvissaankin että niistä ei ole vedettävissä mitään tolkullista elävään elämään.Tämä lienee siunaus sinänsä, koska joka kerta kuin nämä tai heidän hengenheimolaisensa ovat ryhtyneet yhteiskuntaa tohtoroimaan, seurauksena on ollut inhimillinen ja taloudellinen katastrofi sekä uskomaton verenvuodatus. Niin on käymässä nytkin.

[yks vaan]

Sosio* = yksinkertaisten maalaisjärjellä ja logiikalla selittyvien käyttäytymismallien monimutkaistaminen, teorioiminen ja mystifioiminen tasolle josta kukaan ei ymmärrä mitään. Lopputulos on että rahaa palaa ja mitään järkevää tulosta ei saada aikaiseksi...


Sama trendi on toki muillakin aloilla, ****nomeja riittää.

[Tuomas3]

Kyllä te kauan ja kovasti jaksoittekin  . Staminapointsit molemmille kuitenkin.


Lukijoille tiivistettynä, että allekirjoittaneen mielestä ja kaikesta hässäkästä huolimatta:

1. Sosiologiaa tarvitaan kun tutkitaan sosiaalisuuden merkitystä ihmisen tai ryhmän toiminnalle.

2. Sosiologia on hyödyllinen, kun tutkitaan yksilöiden toimintaa yhteisöissä tai yhteisöjen toimintaa yhteiskunnassa.

3. Sosiologia on tärkeä yhteiskuntaa tutkiva, palveleva ja kritisoiva tieteenala.

Jos, ja ilmeisesti myös kun, tuo on sosiologian päämäärä, niin en tiedä yhtään tieteenalaa joka täyttäisi tarkoituksensa huonommin kuin sosiologia.

Sosiologit eivät tunnu tietävän nimenomaan noista asioista mitään yleisesti tai specifisesti käyttökelpoista ja suuri osa heidän jutuistaan on jo aivan pienellä vaivalla osoitettavissa aivan suunpieksännäksi tai puhtaiksi poliittisiksi pamfleteiksi.

Jos homeopatia olisi tiede, niin voisin kuvitella sen pääsevän tässä rankkauksessa pykälän edelle sosiologiaan nähden, koska placebo-vaikutus on todistetusti totta, eli siitäkin on enemmän hyötyä noilla kriteereillä.

Yksi asia mikä sosiologeilta onnistuu tämänkin ketjun todistuksen mukaan, on käsittämätön suunpieksäntä ja pitkien liirumlaarumien sepustaminen. Eli kyllä siellä yliopistossa nämäkin jotain oppii.

Mihinkään he eivät kuitenkaan osaa tai pysty muuten noita oppejaan yleensä käyttämään koska ne ovat niin käsittämätöntä tuubaa jopa heidän omissa korvissaankin että niistä ei ole vedettävissä mitään tolkullista elävään elämään.Tämä lienee siunaus sinänsä, koska joka kerta kuin nämä tai heidän hengenheimolaisensa ovat ryhtyneet yhteiskuntaa tohtoroimaan, seurauksena on ollut inhimillinen ja taloudellinen katastrofi sekä uskomaton verenvuodatus. Niin on käymässä nytkin.

Milläs pätevyydellä Koskela on päätelmät tehnyt? Pubeissa kolmen aikaan yöllä tehdään yleensä laadukkaampia havaintoja (vetoan tässä sosiologian juomatapatutkimuksiin). Sosiologian olemuksesta on turha lähteä haastelemaan, ellei ole lukenut filosofiaa tms.

Kuvitellaan että aikalaissosiologia olisi selviytynyt urakastaan huonosti. Kuinkas on di puolella, vaikka rakennusinsinööritaidot, kun katsoo, mitä valmiiksi remontoitavaa skeidaa siellä tuotetaan ja kaiken takana pitää lain mukaan olla di-tarkastaja. Talouspuolen taitajat ovat luoneet menestyneistä yhteiskunnista velkaisia konkurssipesiä; pankkien asiantuntijat pystyvät pitämään pankit pystyssä julkisen rahoituksen turvin. Lääketiede ei ole mullistanut maailmaa vähään aikaan, vaan rahan ahnehtiminen sekä turhien lääkkeiden valmistaminen on vienyt ajan ja resurssit. Ehkä kohta tulee sikainfluenssa kakkonen . Onhan suunnittelupuoli, joka saa ydinvoimalat pystyyn ajallaan ja suunnitelluin resurssein, kuten suomalaisvenäläisellä yhteistyöllä aikanaan . Taitelijat osoittavat osaamistaan Kiasmassa, joka varmasti pärjää klassisille taitelijoille, kunhan teosten päälle vain ymmärtää eikä ole näin juntti. ICT puolella on kehitettävää, koska mulla on viimeisen päälle pelit ja vehkeet, mutta silti pc sekoaa ja joskus buuttaa...

Nyt kun tarkemmin ajattelen niin sosiologia on suoriutunut ihan hyvin, vaikka joukossa onkin Salla Tuomivaaran ja Elina Haavio-Mannilan kaltaisia aktiiveja. Matti Kortteinen on ollut suureksi avuksi kaupunkisuunnittelussa sekä työttömyyden hoidossa ja vielä suuremmaksi jos tätä olisi kuunneltu. Antti Eskola toimi talouden ja poliittisen eliitin lihapiikkinä ja samanlaisia kriitikkoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan...

Kaikissa tieteenaloissa on epäonnistuttu ja onnistuttu. Tällä hetkellä heikoimmissa kantimissa ei ole sosiologia, koska todistetusti ainakin rakennus ja talousala ovat sen takana. Homeopatiasta en tiedä mihin sijoittuu, mutta tuskin siitä on ollut niin paljon haittaa kuin monesta muusta, johon ei kuulu sosiologia.

[Tuomas3]

Sosio* = yksinkertaisten maalaisjärjellä ja logiikalla selittyvien käyttäytymismallien monimutkaistaminen, teorioiminen ja mystifioiminen tasolle josta kukaan ei ymmärrä mitään. Lopputulos on että rahaa palaa ja mitään järkevää tulosta ei saada aikaiseksi...


Sama trendi on toki muillakin aloilla, ****nomeja riittää.

Asioiden abstrahoiminen voi tuntua maallikosta turhalta monimutkaistamiselta, mutta se on osa tärkeää sosiologista leikkausta. Jargon taas lyhentää sanottavaa asiaa, koska yksi sana saadaan parhaimmillaan tarkoittamaan monen sivun sepustusta. Asiaan perehtynyt ymmärtää, kuten ymmärtää myös sen, että järkevää saadaan aikaiseksi. Kun et kerran ymmärrä, niin et voi analysoida johtopäätösten järkevyyttäkään.

Sosiologi/sosionomi. Sama kuin vertaisit: lääkäri/jääkäri 

[yks vaan]

Kaikissa tieteenaloissa on epäonnistuttu ja onnistuttu. Tällä hetkellä heikoimmissa kantimissa ei ole sosiologia, koska todistetusti ainakin rakennus ja talousala ovat sen takana. Homeopatiasta en tiedä mihin sijoittuu, mutta tuskin siitä on ollut niin paljon haittaa kuin monesta muusta, johon ei kuulu sosiologia.

Talous- ja rakennusalalla sitä onnistumista ei pidä miettiä yhteiskunnan vaan valitettavasti yksilön näkökulmasta. En sanois että huonosti menee.

[Tuomas3]

Kaikissa tieteenaloissa on epäonnistuttu ja onnistuttu. Tällä hetkellä heikoimmissa kantimissa ei ole sosiologia, koska todistetusti ainakin rakennus ja talousala ovat sen takana. Homeopatiasta en tiedä mihin sijoittuu, mutta tuskin siitä on ollut niin paljon haittaa kuin monesta muusta, johon ei kuulu sosiologia.

Talous- ja rakennusalalla sitä onnistumista ei pidä miettiä yhteiskunnan vaan valitettavasti yksilön näkökulmasta. En sanois että huonosti menee.

Kaveri pisti vähän aikaa sitten stadiin (ihan duunarina) miljoonakämppiä pystyyn suuren rakennuttajan toimesta. Sanoi, että tekivät täyttä paskaa, ja älä laita euroakaan noihin ikinä kiinni. Millä tavalla tämä on yksilöiden kannalta hyvä asia. Rakennusliikkeen omistajat saavat hetkellistä voittoa, ehkä niin. Hammurabi olisi muurannut mokomat seinään. Talouspuolella menee edes välttävästi vain yhteiskunnan tekohengityksen avulla. Bonukset ajoissa nostaneilla pankkiireilla menee taloudellisesti hyvin.

Unohdit nyt, että tässä kilpailtiin eri tieteenalojen tasokkuudella. Sitä eivät pelasta yksittäiset rikastuneet huijarit, päinvastoin.

[Koskela Suomesta]

Milläs pätevyydellä Koskela on päätelmät tehnyt? Pubeissa kolmen aikaan yöllä tehdään yleensä laadukkaampia havaintoja (vetoan tässä sosiologian juomatapatutkimuksiin). Sosiologian olemuksesta on turha lähteä haastelemaan, ellei ole lukenut filosofiaa tms.

Ja paskat, kuten kansanomaisesti sanotaan.

Sen toteamiseen että edellä ollut keskustelunne oli sosiologien puolelta täyttä käsiennheiluttelua omakeksityllä uussanastolla, ei filosofian opintoja tarvita.

Joka kerran kun joku sosiologi avaa suunta tai kirjallisen arkkunsa omien piiriensä ulkopuolella, voi jokainen kuulla ja nähdä ettei ko. kaverilla ole mitään tajua siitä missä mennään, missä ollaan ja minne ollaan menossa. Siihen tarvitaan vain sitä halveksittua maalaisjärkeä ja insinöörilogiikkaa (vaikken insinööri olekaan). Täysin vihjeetömän ihmisen tunnistaa juuri siitä ettei hän ymmärrä edes perustavaa laatua olevia syy-seuraus suhteita, vaan selittää ne jollain aivan omalla oikeaan oppiinsa sopivalla hupsutuksellaan.

Jos sosiologeilla olisi ollut matkan varrella jotain tolkullista sanottavaa, he olisivat jo ratkaisseet monta yhteiskunnan ongelmaa, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät olisivat suurimpia sankaripuolueita (heillä ovat suurimmat sosiologipopulaatiot), rikollisuus olisi vähenemään päin, katujen turvallisuus olisi parempi kuin koskaan, rikolliset parantuisivat kunnon kansalaisiksi, yhteikunnallista vastakkainasettelua ei olisi, maahanmuuttajat eivät eristyisi ghettoihinsa, maahanmuuttajat  jne.

Mutta mitä olemme näiltä käsien heiluttelijoilta ja näennäistieteilijöiltä saaneet? monikulttuurin, ongelmien luomisen niiden ratkaisemisen sijaan, taikaseinäpohjaisen maahanmuuton, maahantuodun uusrikollisuuden, väestön keskinäisen luottamuksen vähenemisen, "rasismin" nousun, viharikollisten jahdin  jne. He ovat osoittautuneet kyvyttömiksi ratkaisemaan edes olemassa olevia ongelmia, saati sitten niitä joita heidän masinoimansa yhteiskuntakokeilut ovat luoneet. He väittävät kivenkovaan että silmien sulkeminen ja kantaväestön syyttely on se oikea tie. Miksikö näin sanon? no siksi että sitä nämä sosiologit ovat juuri tehneet julkisuudessa.

Sen nämä yhteiskuntainsinöörit ovat meille tuoneet ihka omakeksimien täysin ufojen oppiensa mukaisesti, joita ei ole oikeasti tieteellisesti tutkittu koskaan. Tämä hullutus on lähtenyt liikeelle sosiologien yhteiskuntakokeilujen ideologioista ja levinnyt sieltä sitten "hyvien ihmisten" joukkoon. Ne levitysmetoditkaan eivät ole heidän omaa keksintöään, vaan idän tuontitavaraa KGB:n think tankeista.

[Tuomas3]

Milläs pätevyydellä Koskela on päätelmät tehnyt? Pubeissa kolmen aikaan yöllä tehdään yleensä laadukkaampia havaintoja (vetoan tässä sosiologian juomatapatutkimuksiin). Sosiologian olemuksesta on turha lähteä haastelemaan, ellei ole lukenut filosofiaa tms.

Ja paskat, kuten kansanomaisesti sanotaan.

Sen toteamiseen että edellä ollut keskustelunne oli sosiologien puolelta täyttä käsiennheiluttelua omakeksityllä uussanastolla, ei filosofian opintoja tarvita.

Joka kerran kun joku sosiologi avaa suunta tai kirjallisen arkkunsa omien piiriensä ulkopuolella, voi jokainen kuulla ja nähdä ettei ko. kaverilla ole mitään tajua siitä missä mennään, missä ollaan ja minne ollaan menossa. Siihen tarvitaan vain sitä halveksittua maalaisjärkeä ja insinöörilogiikkaa (vaikken insinööri olekaan). Täysin vihjeetömän ihmisen tunnistaa juuri siitä ettei hän ymmärrä edes perustavaa laatua olevia syy-seuraus suhteita, vaan selittää ne jollain aivan omalla oikeaan oppiinsa sopivalla hupsutuksellaan.

Jos sosiologeilla olisi ollut matkan varrella jotain tolkullista sanottavaa, he olisivat jo ratkaisseet monta yhteiskunnan ongelmaa, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät olisivat suurimpia sankaripuolueita (heillä ovat suurimmat sosiologipopulaatiot), rikollisuus olisi vähenemään päin, katujen turvallisuus olisi parempi kuin koskaan, rikolliset parantuisivat kunnon kansalaisiksi, yhteikunnallista vastakkainasettelua ei olisi, maahanmuuttajat eivät eristyisi ghettoihinsa, maahanmuuttajat  jne.

Mutta mitä olemme näiltä käsien heiluttelijoilta ja näennäistieteilijöiltä saaneet? monikulttuurin, ongelmien luomisen niiden ratkaisemisen sijaan, taikaseinäpohjaisen maahanmuuton, maahantuodun uusrikollisuuden, väestön keskinäisen luottamuksen vähenemisen, "rasismin" nousun, viharikollisten jahdin  jne. He ovat osoittautuneet kyvyttömiksi ratkaisemaan edes olemassa olevia ongelmia, saati sitten niitä joita heidän masinoimansa yhteiskuntakokeilut ovat luoneet. He väittävät kivenkovaan että silmien sulkeminen ja kantaväestön syyttely on se oikea tie. Miksikö näin sanon? no siksi että sitä nämä sosiologit ovat juuri tehneet julkisuudessa.

Sen nämä yhteiskuntainsinöörit ovat meille tuoneet ihka omakeksimien täysin ufojen oppiensa mukaisesti, joita ei ole oikeasti tieteellisesti tutkittu koskaan. Tämä hullutus on lähtenyt liikeelle sosiologien yhteiskuntakokeilujen ideologioista ja levinnyt sieltä sitten "hyvien ihmisten" joukkoon. Ne levitysmetoditkaan eivät ole heidän omaa keksintöään, vaan idän tuontitavaraa KGB:n think tankeista.

1. Argumenttisi oli tosiaan varsin kansanomainen ja kritiikistä puuttui perustelu. Iltapäivälehdissä sosiologien siteerauksia lukiessa tulee kyllä turhuuden tunne, mutta se on onneksi illuusio. Tämä antaa haitallista ja virheellistä kuvaa ko tieteenalasta. Aina on joku seksitutkija tms.

2. Sosiologien kulta-aikana Suomesta saatiin luotua hyvinvointivaltio. Mainitsemasi ongelmat olivat Suomessa vähäisempiä kuin muualla maailmassa. Ja taitavat vieläkin olla, vaikka yhteiskuntaamme on yritetty kovasti rapauttaa.

3. Syytätkö sosiologiaa maahanmuutosta ja uusrikollisuudesta . Jos sosiologit olisivat saaneet päättää, niin ongelmaa ei olisi. Enemmistö sosiologeista on vastustanut holtitonta rajojen avaamista, eurointoilua ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Toisia kulttuureita ymmärretään ja niistä nähdään monia puolia, mutta harva sosiologi sanoo, että niitä kannattaa tänne tuoda alamaisiksi, päinvastoin. Syypäät löytyvät kokoomuslaisista ja lipposlaisista demareista, jotka muuten vihaavat sosiologeja ja ajattelijoita ylipäänsä.

4. Nyt sekoitat tähän neuvostososiologiaa, joka on oma haaransa. Sieltäkin löytyy laadukasta tutkimusta, mutta totalitäärisessä valvonnassa tehty tiede on aina rajallista.

[JNe]

Kaikkien tieteenalojen edustajista löytyy niitä, jotka uskovat oman tieteenalansa erinomaisuuteen – kyse mahdollisesti on uskosta oman työnsä merkitykseen. Tieteenalat, joihin ainakin minä uskon, ovat sellaisia että ne ovat tuoneet jotain uutta, joka on yleisesti omaksuttu käyttöön. Siis hyväksi havaittu. Fysiikasta löytyy kasapäin tälläisiä keksintöjä, sähköstä alkaen. Kemiasta myös, esimerkkinä vaikkapa autojen kestävyyden paraneminen materiaalitieteen kehityksen myötä.  Perinnöllisyystieteessä on menty ja mennään sovelluksiin isoin harppauksiin. 

Perinnöllisyystieteeseen ja osin fysiologiaan isot keksinnöt näyttävän loppuvankin. Ekologia tuottaa ennusteita, mutta vähän konkretiaa. Sosiologia ei kai ole tuottanut yhtään sellaista keksintöä, joka ei olisi ollut ennestään selviö, ja joka olisi kriittisissä testeissä todettu niin osuvaksi, että se olisi laajalti otettu käyttöön.

Ongelmana lienee se, että – toisin  kuin tieteenfilosifiassa hyvänä pidetään – sosiologit selittävät konsepteilla toisia konsepteja. Kun ei konseptia pystytä kunnolla määrittämään eikä mittaamaan, falsifiointiakaan ei pystytä suorittamaan. Ja kukin tulee omalla uskollaan autuaaksi, koska ilmiselvästi puuhataan tärkeiden asioiden parissa. Mutta mitään sellaista tuskin saavutetaan, johon uskottaisiin vielä vuosikymmenten päästä.

[yxtoine humanisti]

Yleisluontoisena toteamana: jos absoluuttista totuutta ei ole, "epärehellisyys" on näkökulmakysymys, ja rehellisyys puolestaan riippuu perusteltavuudesta

Joo. Huomasin. Sen vuoksi taidankin vetäytyä keskustelemisesta kanssasi joko kokonaan tai ainakin vähäksi aikaa.

Aika monelle ei-sosilogille asia on niin, että jos valehtelee, johtaa tahallaan harhaan, kusettaa, huijaa tms. niin se on epärehellistä ja epärehellisiä ihmisiä ja yhteisöjä tupataan välttämään sen takia, että niiden välttäminen on oma etu.

Jos "epärehellisyys on näkökulmakysymys" niin näkökulmakysymyksiä ovat myös luottamus, kunnioitus, halu kanssakäymiseen, kiinnostus ja sosiaaliset suhteet.

Heippa.

Oh-hoh...

Taidatpa itse nyt taistella olkiukkoa vastaan.

Tarkoitin sanoa, että jos koet tässä jostakin asiasta valehdellun, se ei johdu siitä, etten itse olisi pyrkinyt totuudellisuuteen. Sille en mitään voi, jos tiedonmuodostuksen premissimme eivät kohtaa, tai jos minun lähtökohtani eivät mielestäsi kelpaa asioista keskusteluun.

(Toistaisen) vetäytymisesi perusteita kyllä ihmettelen. Postauksesi perusteella vihjaat minun joko olevan epärehellinen, tai henkilö, jota et kunnioita tai jonka kanssa et halua olla kanssakäymisessä.

Epärehellisyys on tekijänsä puolelta tahallinen teko, ja myös epärehellisyydestä syytettäessä syytetään tahallisesta harhaanjohtamisesta.

Toivottavasti, mikäli puheenaiheet itsessään sinua kiinnostavat, löydät keskusteluseuraa, jonka kanssa synkkaa paremmin. Olisi sääli luopua asioiden selvittelystä "henkilökemiallisten syiden takia". (En tosin ymmärrä, mitä "henkilökemiallista" tässä edes ennätti kehittyä. Ettet vain projisoisi.)

Muttamutta, ennen kuin ehdit edelleni, olin itse sanomassa samaa: pidetään paussia. Omat perusteeni tauolle eivät kuitenkaan ole noin henkilökohtaisia. Tämä keskustelu on uuvuttavaa, koska ratkaiseva näkemysero ja megalomaanisen laajat kysymykset. (- Joihin mm.Koskela Suomesta ei toivoisi liian filosofisia vastauksia, koska tunne tuubuudesta.)

Kiitos silti panostamisestasi, sekä kaikesta mieltälämmittävästä palautteesta - vaikka hatunnostoja ei tänään olekaan jaossa. (Ei sillä, että niiden perään olisin.)

Erästä kohtaa keskenjääneestä keskustelusta haluan kuitenkin kommentoida (jo nyt):

Hmm. Norsu absoluuttina. Jumala siis loi norsun, ja norsun pitää olla juuri sellainen, kuin sen on alunperin tarkoitettu olevan? Entä evoluutio?

Miksi esität asian "siis" muodossa, aivan kuin kuvittelisit/väittisit minun lähtökohdakseni jotain sellaista, jota en itse ole esittänyt. Jos päättelet tai luulet minun olevan jotain mieltä, niin ota asiasta vastuu itsellesi ja esitä asia siinä muodossa, että luulet/uskot/kuvittelet/väität/valehtelet minun olevan jotain mieltä. Kaikki muu on sekä äärimmäisen loukkaavaa...

Ensinnäkin: lähtökohtaisesti kaikki, mitä sanon, on omaa väittämistäni, ellen toisin ilmoita. Ei ole mitään syytä hokea, että "minä väitän näin". (Ethän sinäkään sitä tee - vaikka oikeastaan kommentoit kokonaista Todellisuutta minunkin puolestani esittämällä arvioita kuten "Väärin", "Erehdyt" tai "Totta", ja vieläpä väität minun valehtelevan milloin mistäkin. Puhu sinäkin vain omasta puolestasi.) Toisekseen: en väittänyt sinun sanoneen, että Jumala loi norsun. "Siis" ilmaisi päätelmää: jos norsun kaltainen olento on absoluutti - kuten heitit -, sen on pitänyt olla alusta asti sitä mitä se on – ja siinä tapauksessa se on luomistyön (eikä esimerkiksi evolutiivisen kehityskulun) tulos.

(Ja siis: en ole sosiologi vaan humanisti, joten esim. Koskelalla on nyt syy paheksua myös humanisteja. Paitsi Halla-ahoa.)

[yxtoine humanisti]

Staminapointsit molemmille kuitenkin.

Kiitos! **

Sosiologian olemuksesta on turha lähteä haastelemaan, ellei ole lukenut filosofiaa tms.

[...]

Asioiden abstrahoiminen voi tuntua maallikosta turhalta monimutkaistamiselta, mutta se on osa tärkeää sosiologista leikkausta. Jargon taas lyhentää sanottavaa asiaa, koska yksi sana saadaan parhaimmillaan tarkoittamaan monen sivun sepustusta. Asiaan perehtynyt ymmärtää, kuten ymmärtää myös sen, että järkevää saadaan aikaiseksi. Kun et kerran ymmärrä, niin et voi analysoida johtopäätösten järkevyyttäkään.

Sosiologi/sosionomi. Sama kuin vertaisit: lääkäri/jääkäri

Nuokin on taas niin hyvin sanottu! Suorastaan lohduttavaa luettavaa. Kiva, että sinäkin olet täällä pitämässä yllä puheenvuoroja toisenlaisesta näkökulmasta.

[yxtoine humanisti]

Mutta mitä olemme näiltä käsien heiluttelijoilta ja näennäistieteilijöiltä saaneet?

Riippuen nyt siitä, ketkä kaikki kuuluvat "käsienheiluttelijoihin ja näennäistieteilijöihin", niin - jos erilaiset elämänymmärrystä helpottavat oivallukset ovat "ei-mitään" - ainakin mediakriittistä uutistenlukutaitoa, esimerkiksi. Eipä tiennyt vanhemman polven väki kyseenalaistamisen perusteista juuri mitään.

[Tuomas3]

Kaikkien tieteenalojen edustajista löytyy niitä, jotka uskovat oman tieteenalansa erinomaisuuteen – kyse mahdollisesti on uskosta oman työnsä merkitykseen. Tieteenalat, joihin ainakin minä uskon, ovat sellaisia että ne ovat tuoneet jotain uutta, joka on yleisesti omaksuttu käyttöön. Siis hyväksi havaittu. Fysiikasta löytyy kasapäin tälläisiä keksintöjä, sähköstä alkaen. Kemiasta myös, esimerkkinä vaikkapa autojen kestävyyden paraneminen materiaalitieteen kehityksen myötä.  Perinnöllisyystieteessä on menty ja mennään sovelluksiin isoin harppauksiin. 

Perinnöllisyystieteeseen ja osin fysiologiaan isot keksinnöt näyttävän loppuvankin. Ekologia tuottaa ennusteita, mutta vähän konkretiaa. Sosiologia ei kai ole tuottanut yhtään sellaista keksintöä, joka ei olisi ollut ennestään selviö, ja joka olisi kriittisissä testeissä todettu niin osuvaksi, että se olisi laajalti otettu käyttöön.

Ongelmana lienee se, että – toisin  kuin tieteenfilosifiassa hyvänä pidetään – sosiologit selittävät konsepteilla toisia konsepteja. Kun ei konseptia pystytä kunnolla määrittämään eikä mittaamaan, falsifiointiakaan ei pystytä suorittamaan. Ja kukin tulee omalla uskollaan autuaaksi, koska ilmiselvästi puuhataan tärkeiden asioiden parissa. Mutta mitään sellaista tuskin saavutetaan, johon uskottaisiin vielä vuosikymmenten päästä.

Sosiologista osaamista on voitu 1800-luvulta lähtien hyödyntää psykologiassa ja psykiatriassa aina itsemurhataipumuksesta tämän päivän koulutyttöjen masennukseen. Koska sosiologia on yhteiskuntatiede, se tarvitsee myös käytännön toteuttajia ja niitä ovat kautta historian haitanneet toimeenpanojen estäjät. Yhteiskunnassa ei päätetä asioita teknokraattisesti vaan usein henkilökohtaisten taloudellisten intressien, kansan mielipiteen ja poliitikkojen lobbareiden toimesta. Sosiologista inventiota ei ole yhtä helppo osoittaa käytännössä toteen kuin fysiikkaan perustavaa keksintöä, jonka voi yksinkertaisesti rakentaa ja osoittaa sen niin. Yhteiskunnassa on paljon enemmän muuttujia ja vankkakin esitys voidaan kumota epätieteellisellä kivalta kuulostavalta argumentilla, jolloin heuristinen havainto saattaa jäädä kokonaan kokeilematta ja ilman mahdollisuutta osoittaa asia toteen.

[Koskela Suomesta]

Kaikkien tieteenalojen edustajista löytyy niitä, jotka uskovat oman tieteenalansa erinomaisuuteen – kyse mahdollisesti on uskosta oman työnsä merkitykseen. Tieteenalat, joihin ainakin minä uskon, ovat sellaisia että ne ovat tuoneet jotain uutta, joka on yleisesti omaksuttu käyttöön. Siis hyväksi havaittu. Fysiikasta löytyy kasapäin tälläisiä keksintöjä, sähköstä alkaen. Kemiasta myös, esimerkkinä vaikkapa autojen kestävyyden paraneminen materiaalitieteen kehityksen myötä.  Perinnöllisyystieteessä on menty ja mennään sovelluksiin isoin harppauksiin. 

Perinnöllisyystieteeseen ja osin fysiologiaan isot keksinnöt näyttävän loppuvankin. Ekologia tuottaa ennusteita, mutta vähän konkretiaa. Sosiologia ei kai ole tuottanut yhtään sellaista keksintöä, joka ei olisi ollut ennestään selviö, ja joka olisi kriittisissä testeissä todettu niin osuvaksi, että se olisi laajalti otettu käyttöön.

Ongelmana lienee se, että – toisin  kuin tieteenfilosifiassa hyvänä pidetään – sosiologit selittävät konsepteilla toisia konsepteja. Kun ei konseptia pystytä kunnolla määrittämään eikä mittaamaan, falsifiointiakaan ei pystytä suorittamaan. Ja kukin tulee omalla uskollaan autuaaksi, koska ilmiselvästi puuhataan tärkeiden asioiden parissa. Mutta mitään sellaista tuskin saavutetaan, johon uskottaisiin vielä vuosikymmenten päästä.

Sosiologista osaamista on voitu 1800-luvulta lähtien hyödyntää psykologiassa ja psykiatriassa aina itsemurhataipumuksesta tämän päivän koulutyttöjen masennukseen. Koska sosiologia on yhteiskuntatiede, se tarvitsee myös käytännön toteuttajia ja niitä ovat kautta historian haitanneet toimeenpanojen estäjät. Yhteiskunnassa ei päätetä asioita teknokraattisesti vaan usein henkilökohtaisten taloudellisten intressien, kansan mielipiteen ja poliitikkojen lobbareiden toimesta. Sosiologista inventiota ei ole yhtä helppo osoittaa käytännössä toteen kuin fysiikkaan perustavaa keksintöä, jonka voi yksinkertaisesti rakentaa ja osoittaa sen niin. Yhteiskunnassa on paljon enemmän muuttujia ja vankkakin esitys voidaan kumota epätieteellisellä kivalta kuulostavalta argumentilla, jolloin heuristinen havainto saattaa jäädä kokonaan kokeilematta ja ilman mahdollisuutta osoittaa asia toteen.

Vai on sosiologeja estetty toteuttamasta utopiayhteiskuntaansa. Jos näin on, niin suuri käsi niille jotka ovat näin tehneet. Sen mitä olen sosiologien juttuihin tutustunut, niin ne ovat suuresa kuvassa aivan täyttä tuubaa. Niissä ei todellakaan ymmärretä ihmisten käyttäytymistä, ja sen takia syyllistetään milloin mitäkin väärin käyttäytyvää ryhmää ja tuomitaan se. Jos niiden hurujuttujen pohjalta tehtäisiin yhteiskunta, niin se oli totalitaarisin fasismi mitä historia on nähnyt. Ja siihen suuntaanhan tätä maata on nähty vietävän.

Sosiologien ymmärrys ihmisistä ja yhtiskunnasta on kuin erään tuntemani äidin, joka ei ymmärrä lainkaan poikien maailmaa. Sen vuoksi hän on kokoajan sotatilassa heidän kanssaan.

Olen ihmetellyt tätä jo pitkään, koska hänellä on havaitsemani ennätys poikien kanssa keskustelussa täydelliseen umpikujaan pääsemisestä, siihen ei tarvita kuin kolmen lauseen sananvaihto eleineen ja äänenpainoineen, ja poika tuntee itsensä loukatuksi ja halvennetuksi. Ja jos joskus hän on saanut jonkun asian sovittua asiallisesti, hän jatkaa kunnes taas sota on valmis. Olen joutunut jopa sanomaan hänelle, että pysy nyt hiljaa kun asia on kunnossa, mutta ei, vähän lisää ja poika suuttuu totaalisesti eikä taatusti tee enää yhteistyötä.

Sosiologit ovat samankalstaisessa täydellisestä ymmärryksen puutteesta johtuvassa sotatilassa valtaväestön kanssa. He yrittävät "kasvattaa" syyttämällä ja syyllistämällä, koska eivät ymmärrä pohjimmaisia motiiveja ja ajatusvirtoja. Eivätkä näköjään tule ymmärtämäänkään, koskaan, koska heidän lähtökohtansa ovat niin todellisuudelle vieraita. He eivät yleensäkään tutki syitä vaan asioiden ilmiasuja, ja vetävät niistä hätäisiä omituisia johtopäätöksiä omien "teorioidensa" pohjalta. Syiden tutkiminen olisi vaikeaa, ja vaatisi puolueettomuutta, ulkopuolista asennetta, syy seuraus ketjujen etsimistä laajalta alalta biologiasta, kasvatukseen, kulttuuriin, ryhmäpaineisiin jne.. Lähtökohtana ei saisi missään tapauksessa olla minkäänlaisen käyttäytymisen luokittelu hyväksi tai huonoksi. Nyt sosiologit tekevät tämän hyvän ja pahan arvotuksen aivan kaikkein ensimmäiseksi ja vasta sitten mietitään jotain muuta tutkimukseen liittyvää.

Esimerkiksi he luokittelevat vieraisiin epäluuloisesti suhtautumisen fobiaksi ja rasismiksi. pahaksi pahaksi asiaksi, tutkimatta ilmiön perusteita ja sitä että missä tilanteissa sitä esiintyy, miksi ja millaisiin tuloksiin se johtaa kenenkin kannalta jne. Jo aivan maallikko voi sanoa lonkalta että kyse ei ole välttämättä hyvästä eikä huonosta asiasta, vaan rationaalisesta suhtautumistavasta vaarallisessa maailmassa, ja todennäköisesti geeneihimme kirjoitetusta jutusta. Ne jotka olivat lapsellisen hyväuskoisia ja ei-epäluuloisia mahdollisesti kuolivat jo ennen lisääntymisikää tämän puutteensa aiheuttamiin vaaratilanteisiin, tai muuten johdattivat itsensä, perheensä ja heimonsa tuhoutumaan.

Mutta jos tästä on siis tutkimuksia, niin sosiologit ja heidän opetuslapsensa eivät niiden tuloksia mihinkään käytä, vaan lähtökohta heillä on että se mitä he kutsuvat rasismiksi tai fobiaksi on aina ja kaikkialla väärin ja pahasta ja vain VHM:n syytä. Nyt siis puhutaan tästä laajennetusta rassismin käsitteestä, jossa kaikki toisiin epäilevästi suhtautuminen ja positiivisen syrjinnän puute on rasismia, ei siitä alkuperäisestä jossa vain uskominen rotujen eriarvoisuuteen on rasismia.

[Tuomas3]

Ongelmana lienee se, että – toisin  kuin tieteenfilosifiassa hyvänä pidetään – sosiologit selittävät konsepteilla toisia konsepteja. Kun ei konseptia pystytä kunnolla määrittämään eikä mittaamaan, falsifiointiakaan ei pystytä suorittamaan. Ja kukin tulee omalla uskollaan autuaaksi, koska ilmiselvästi puuhataan tärkeiden asioiden parissa. Mutta mitään sellaista tuskin saavutetaan, johon uskottaisiin vielä vuosikymmenten päästä.

Sosiologista osaamista on voitu 1800-luvulta lähtien hyödyntää psykologiassa ja psykiatriassa aina itsemurhataipumuksesta tämän päivän koulutyttöjen masennukseen. Koska sosiologia on yhteiskuntatiede, se tarvitsee myös käytännön toteuttajia ja niitä ovat kautta historian haitanneet toimeenpanojen estäjät. Yhteiskunnassa ei päätetä asioita teknokraattisesti vaan usein henkilökohtaisten taloudellisten intressien, kansan mielipiteen ja poliitikkojen lobbareiden toimesta. Sosiologista inventiota ei ole yhtä helppo osoittaa käytännössä toteen kuin fysiikkaan perustavaa keksintöä, jonka voi yksinkertaisesti rakentaa ja osoittaa sen niin. Yhteiskunnassa on paljon enemmän muuttujia ja vankkakin esitys voidaan kumota epätieteellisellä kivalta kuulostavalta argumentilla, jolloin heuristinen havainto saattaa jäädä kokonaan kokeilematta ja ilman mahdollisuutta osoittaa asia toteen.

Sosiologit ovat samankalstaisessa täydellisestä ymmärryksen puutteesta johtuvassa sotatilassa valtaväestön kanssa. He yrittävät "kasvattaa" syyttämällä ja syyllistämällä, koska eivät ymmärrä pohjimmaisia motiiveja ja ajatusvirtoja. Eivätkä näköjään tule ymmärtämäänkään, koskaan, koska heidän lähtökohtansa ovat niin todellisuudelle vieraita. He eivät yleensäkään tutki syitä vaan asioiden ilmiasuja, ja vetävät niistä hätäisiä omituisia johtopäätöksiä omien "teorioidensa" pohjalta. Syiden tutkiminen olisi vaikeaa, ja vaatisi puolueettomuutta, ulkopuolista asennetta, syy seuraus ketjujen etsimistä laajalta alalta biologiasta, kasvatukseen, kulttuuriin, ryhmäpaineisiin jne.. Lähtökohtana ei saisi missään tapauksessa olla minkäänlaisen käyttäytymisen luokittelu hyväksi tai huonoksi. Nyt sosiologit tekevät tämän hyvän ja pahan arvotuksen aivan kaikkein ensimmäiseksi ja vasta sitten mietitään jotain muuta tutkimukseen liittyvää.

Esimerkiksi he luokittelevat vieraisiin epäluuloisesti suhtautumisen fobiaksi ja rasismiksi. pahaksi pahaksi asiaksi, tutkimatta ilmiön perusteita ja sitä että missä tilanteissa sitä esiintyy, miksi ja millaisiin tuloksiin se johtaa kenenkin kannalta jne. Jo aivan maallikko voi sanoa lonkalta että kyse ei ole välttämättä hyvästä eikä huonosta asiasta, vaan rationaalisesta suhtautumistavasta vaarallisessa maailmassa, ja todennäköisesti geeneihimme kirjoitetusta jutusta. Ne jotka olivat lapsellisen hyväuskoisia ja ei-epäluuloisia mahdollisesti kuolivat jo ennen lisääntymisikää tämän puutteensa aiheuttamiin vaaratilanteisiin, tai muuten johdattivat itsensä, perheensä ja heimonsa tuhoutumaan.

Mutta jos tästä on siis tutkimuksia, niin sosiologit ja heidän opetuslapsensa eivät niiden tuloksia mihinkään käytä, vaan lähtökohta heillä on että se mitä he kutsuvat rasismiksi tai fobiaksi on aina ja kaikkialla väärin ja pahasta ja vain VHM:n syytä. Nyt siis puhutaan tästä laajennetusta rassismin käsitteestä, jossa kaikki toisiin epäilevästi suhtautuminen ja positiivisen syrjinnän puute on rasismia, ei siitä alkuperäisestä jossa vain uskominen rotujen eriarvoisuuteen on rasismia.

Korjataan pahimmat mokat:
En ole mitään sotatilaa nähnyt valtaväestöä vastaan. Sama kun sanoisit, että darwinistit ovat sodassa valtaväestöä vastaan, vaikka ne ovat vain eri linjoilla tieteelisesti kuin hihhulit. Jos Koskelan hihhuli tuntee olevansa sodassa sosiologiaa vastaan, siinä sodassa ei ainakaan veri lennä. Asiantuntijuus vs mutu. Tulisi korkeintaan yksi poliittinen ruumis, jos olisit politiikassa.

Sosiologit eivät luokittele hyvää ja pahaa, koska yksilötasolla kaikki on subjektiivista. Fobia ei kuulu sosiologian piiriin, joten sosiologit eivät määrittele foobikoita. Sosiologit tutkivat nimen omaan "rasistisen" ilmiön perusteita ja sitä että missä tilanteissa sitä esiintyy: kts. esim. Vesa Puuronen Valkoisen vallan lähettiläät. Teoksesta tehtiin maallikkotulkintoja, joista toiset pitivät sitä liian natsimyönteisenä ja toiset liian muukalaismyönteisenä. Objektiivinen lukija näki hieman toisin.

Wikipediasta: Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.

Sosiologit eivät ole yksin määrittäneet rasismia, mutta yleinen määritelmä on se, minkä mukaan mennään. Hyvä sosiologi ei käytä rasismikorttia, ellei siihen ole vankkaa perustetta. Minua et saa ainakaan käyttämään. Voit tuoda tähän pari sosiologista esimerkkiä, niin tuomitaan ne yhdessä.

[Tuomas3]

OFF TOPIC

Lääketiede ei ole mullistanut maailmaa vähään aikaan, vaan rahan ahnehtiminen sekä turhien lääkkeiden valmistaminen on vienyt ajan ja resurssit.

Tuo pitää osin paikkansa, osin ei. Ja siltä osin kun pitää, on aika turha syyttää lääketiedettä.

Samoin kuin sosiologian kritiikistä. Osa pitää paikkansa ja osa ei. Sosiologiaa siitä tieteenalana on turha syyttää. Juuri tämä oli pointti. Praktisissa tieteissä näyttö on helpompi ymmärtää sellaisenkin, joka ei ole asiantuntija.

[Koskela Suomesta]

Jep, Tuomas heitti sosiologina kaupunkilegendaa olevan väitteen jossa on valmis pahis virallisen agendan pohjalta. Turhia ei lääketeollisuudessa tehdä, sillä niiden on tuotettava ne huikeat kustannukset takaisin. Se on taas eriasia että mistä halutaan maksaa, mutta se ei ole tehtaiden vika.

Aivan toinen asia on että moniin vaikeisiin ja yleisiinkin sairauksiin ei tällä hetkellä edes kehitetä lääkkeitä, koska niiden kehittäminen olisi aivan liian kallista niistä odotettavissa oleviin tuottoihin nähden. Ne tulisivat niin kalliiksi per potilas, vaikka pelastaisivatkin tämän hengen, että maksajaa ei löydy.

Surullinen totuus on tuo minkä Ulkopuolinen sanoikin, että lääketehtaat laittavat yhä vähemmän rahaa kehitykseen. Tähän on johtanut myös alan sisäinen, sivullisen mielestä aivan tolkuton laatuajattelu, jolla on vaikea enää nähdä mitään kosketuspintaa turvallisuuteen nähden. Se on alkanut elää aivan omaa elämäänsä, kuin irralleen päässyt virus.

Kaikki mahdollinen on säädeltyä, ohjeistettua, auditoitua, valvottua, kirjallisesti, aivan kaikki, tuotannon työntekijöiden jokainen risaus ja jokainen pullon kääntö tuotekehityksessä.

Hommasta on tehty niin raskasta, että esim. Suomessa on vain muutama henkilö jotka tietävät miten esim. USA:n markkinoilla vaadittavat viranomaistarkastukset saadaan läpi ensimmäistä kertaa.

Nuo tuotekehityksen jutut ovat samanlaisia. Viranomaisvalvonta ja kontrolli on niin kattavaa, monimutkaista, ja monet asiat ovat poliittisista syistä kiellettyjä, että kehittämisestä on tullut melkeinpä kannattamatonta.

Mutta hyvähän se on sosiologin yhteiskuntateknikon asenteella leimata lääkeyhtiöt syyllisiksi asiaan. Kokonaisuudessa asialle pitää tehdä tulevaisuudessa jotain, tai olemme liemessä lääkekehityksen hidastuessa ja hidastuessa ja osin estyessä kokonaan.

[Koskela Suomesta]

OFF TOPIC

Lääketiede ei ole mullistanut maailmaa vähään aikaan, vaan rahan ahnehtiminen sekä turhien lääkkeiden valmistaminen on vienyt ajan ja resurssit.

Tuo pitää osin paikkansa, osin ei. Ja siltä osin kun pitää, on aika turha syyttää lääketiedettä.

Samoin kuin sosiologian kritiikistä. Osa pitää paikkansa ja osa ei. Sosiologiaa siitä tieteenalana on turha syyttää. Juuri tämä oli pointti. Praktisissa tieteissä näyttö on helpompi ymmärtää sellaisenkin, joka ei ole asiantuntija.

Ei ole. Nykyinen fysiikka on maallikolle täyttä hepreaa. Mutta kun se tuottaa tuloksia, jotka voidaan selittää ja näyttää. Sosiologialla ei ole mitään näyttöä siitä että sillä olisi saatu jotain tolkullista aikaan, muuta kuin että sen edustajat ovat olleet heilumassa kaikkein karmeimmissa yhteiskuntakokeiluissa pääpäsmäreinä ja heiluvat edelleen.

Ja koska he jatkuvalla syötöllä julkaisevat sellaisia tutkimuksia, jotka jokainen koulutettu luonnontieteilijä näkee poliittiseksi hörhöilyksi jo tekijän haastattelusta, jossa tämä julistaa haluavansa tutkimuksellaan vaikuttaa yhteiskuntaan. Ei tutkimuksella voi eikä saa olla tällaista tavoitetta. Jos on, se on jo lähtökohtaisesti poliittinen pamfletti eikä tutkimus.

[sivullinen.]

Näin suomenkielen ja selvä sanaisen keskustelun ystävänä haluaisin antaa nimimerkki yxtoine humanistitille palkinnon pisimpien, ja myös epäselvimpien, viestien kirjoittajana. Itse en olisi pystynyt moiseen, joten lopeta. Olen kyllä huomannut että vastaavanlaista pitkällä proosalla vastustajan puuduttamista käytetään paljon nimenomaan sosiologien välisessä väittelyssä. Hän on übersosiologi joka jaksaa kauemmin jankata, ja kaikkien näkökantojen mielipiteet esiinnostaa; mitä todennäköisimmin hän myös saa apurahan ja pääsee professoriksi. Yliopistomaailmassa määrä ratkaisee; laatuun tähtäävät ajetaan pois. Esitänpä tähän vielä suosikki "sosiologini" - tavallisen työläisen selväsanaisen esityksen sosiologiasta:

Miksi puhumme Marxin sosiologiasta?

Marxin perusoppi esiintyy vanhoilla mestareillamme Marxilla ja Engelsilllä itsellään materialistisen historiankäsityksen nimellä. Jokainen näistä kolmesta sanasta on kuitenkin opin kannattajienkin keskuudessa antanut aihetta kiistoihin.

On sanottu ensinnäkin, että kysymys tässä opissa ei, kuten nimitys tuntuisi väittävän, ole pelkästään subjektiivisesta historiankäsityksestä, vaan yhteiskunnan lainmukaisuutta käsitettelevästä teoriasta ja samalla historiantutkimuksen tutkimusmenetelmästä. -- Edelleen on sanottu, että puhuunaiheena olevan sanan ensimmäinenkin osa, historiankäsitys, on harhaanjohtava. Po. teoriahan ei pääasiassa tahdo kuvata yhteiskunnalisten ilmiöiden historiallista kulkua, vaan sitä yhteiskunnallisen yhteyden välttämätöntä muuttumista, josta historian yksityisten tapahtumain kulku pohjaltaan riippuu. Näin ollen olisi siis oikeastaan Marxin yhteiskuntateoriasta. Näin onkin tässä kirjassa tehty, käyttämällä tosin saman käsitteen vakiintunutta vieraskielistä nimitystä, sosiologiaa.

J.W. Keto: Marxin sosiologian peruspiirteet

Puhukaa vähemmän mutta enemmän asiaa, ja Suomea - siis yhteiskuntateoriasta tai yhteiskuntaopista.