News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-06-01 Ajankohtainen Kakkonen: Bulgarian romanit ja mummot

Started by erilainen, 01.06.2010, 23:33:42

Previous topic - Next topic

erilainen

http://areena.yle.fi/video/1029014

Eli sellainen ohjelma... Bulgarian romaniasiasta voi vetää omat johtopäätökset. MYös kuvatusta esimerkkikylästä... Mummoasiassa Yle kertoi linjauksensa selvästi.
Oli vaikea sanoa kumpi oli vihaisempi, perseeseen ammuttu karhu vai osuman saanut Ossi.

erilainen

Oli juu harvinaisen järkevän oloinen se kansanedustaja. Voi siis olettaa että sielä ihan tältä planeetaltakin porukkaa on. Muuten aikamoinen häpeätahra koko ohjelma. En kyllä kehtaisi olla osa tuollaista tuubaa.
Oli vaikea sanoa kumpi oli vihaisempi, perseeseen ammuttu karhu vai osuman saanut Ossi.

Fincum

Raportissa haastatellun romanin mukaan Bulgariassa yleinen työttömyysprosentti on 10% luokkaa ja romaneilla työttömyysaste on luokkaa 60-70%.
Nyt vain sattuu olemaan niin, että työttömyysaste Suomessakin huitelee 10% nurkilla. Suomen romanien työllisyysasteesta en tiedä. Voihan olla niin, että Suomessa 30-40% romaneista käy töissä, ja silloin olisimme molemmissa luvuissa samalla viivalla Bulgarian kanssa.
Kylä oli surkessa jamassa. Vesi on kyllä hyvää veneen alla ja kun se kastelee vain putkien sisäpintaa, mutta kadulla vellova ja taloja kasteleva vesi on asumisviihtyvyyttä ratkaisevasti heikentävä tekijä.
Tuossa lienee syy, miksi seudulle ei olisi saanut rakentaa?
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

escobar

"Kysymykseen siitä, että onko Bulgarialaisten turvapaikanhakojoiden tapauksessa lainsäädännön porsaanreiän törkeästä hyödyntämisestä vai todellisesta turvapaikan tarpeesta? Jokainen voi päätellä itse." - Näyttää lopuksi vielä surusilmäisiä lapsukaisia, slummi pohjustuksen lopuksi.

Klassista tunteisiin vetoamiseen pohjautuvaa aivopesua. Entäs eikö jokainen voisi "päättää itse", oliko sitten mitään ottaa Bulgariaa EU:n alkujaankaan, jos kerran siellä on asiat niin hirveästi?
Zort!

sydäri

Suomessa kun uhataan tulvilla, käy kuhina joka puolella, kaivetaan ojia, tehdään tulvavalleja.
Bulgariassa,.... no oli siellä kiviä laitettu, ettei kengät kastu.   (tapauksesta enemmän tietämättä kommentoin)
"Vi gillar olika" Elin Krantz

MR.Ex-Åbo

Tapio, pidän edelleen Pasi Toivosta kohtalaisessa arvossa tämänkin ohjelman jälkeen. Toivosellahan on selkeästi sellainen toimituksellinen ote, että hän (tai A2-tiimi) hankkii haastateltaviksi erilaisen mielipiteen omaavia ihmisiä. Näitä hän sitten haastatteluissa tökkii ensin yhdestä suunnasta, sitten toisesta. Yrittää mielestäni saada haastateltavista ihan oikeasti jotain irti, joskus vähän jankkaamallakin jos ei ole saanut kunnollisia vastauksia. Ei nämä jutut välttämättä kerro Toivosen omista mielipiteistä mitään.

Jokainen voi sitten tykönänsä miettiä mihin suuntaan Bulgariassa jutun tehnyt toimittaja vaakansa kallistaa. Astmalapsicausti -huudettu! Aika halpahintaista vetää surkeat lapsikatraat tähän mukaan, likaiset, nälkäiset ja huonosti hoidetut. Ja sitten yksi melkein enkelikasvoinen tyttö siellä joukossa. Kyllä minua isänä satuttaa nähdä lasten surkeus, mutta SE ON BULGARIAN OMA HÄPEÄ että asiat ovat tuossa jamassa. Ei edes orjalaivojen terva tee siitä suomalaisten murhetta.
"Me tarvitsemme vapaata tiedonvälitystä. Maa, joka pelkää antaa kansalaisten itsensä arvioida, mikä on totta ja valhetta, on maa, joka pelkää omia kansalaisiaan."
(John F. Kennedy, helmikuussa 1962)

sydäri

Quote from: MR.Ex-Åbo on 02.06.2010, 10:16:07
Jokainen voi sitten tykönänsä miettiä mihin suuntaan Bulgariassa jutun tehnyt toimittaja vaakansa kallistaa. Astmalapsicausti -huudettu! Aika halpahintaista vetää surkeat lapsikatraat tähän mukaan, likaiset, nälkäiset ja huonosti hoidetut. Ja sitten yksi melkein enkelikasvoinen tyttö siellä joukossa. Kyllä minua isänä satuttaa nähdä lasten surkeus, mutta SE ON BULGARIAN OMA HÄPEÄ että asiat ovat tuossa jamassa. Ei edes orjalaivojen terva tee siitä suomalaisten murhetta.
Ei maailmasta surkeissa oloissa elävät lapset lopu. Toivotaan ettei Suomesta näytetä parinkymmenen vuoden päästä samanlaista ohjelmaa.

Nobelin palkintoa pukkaa sille, joka keksii miten maailmasta poistetaan köyhyys. Mutta voin kertoa, ettei se ratkaisu ole köyhien suomeen siirtäminen. Historiassa koitettu sosialismia, pakkosterilisaatioita, muuta mitä? Siltikin kurjissa oloissa elää yhä enemmän ihmisiä. Vielä kerran toivon ettei Suomi joudu samaan tilanteeseen tulevaisuudessa, vaikka uhkatekijät sille tielle joutumiseen on olemassa.
"Vi gillar olika" Elin Krantz

gloaming

Tapio, eihän tuo nyt hullumpi pätkä lopulta ollut.

Quote from: escobar on 02.06.2010, 08:37:58
"Kysymykseen siitä, että onko Bulgarialaisten turvapaikanhakojoiden tapauksessa lainsäädännön porsaanreiän törkeästä hyödyntämisestä vai todellisesta turvapaikan tarpeesta? Jokainen voi päätellä itse."

Helppo päätellä. Köyhyys ei oikeuta kansainväliseen suojeluun.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Sinna

Juu, että sellainen ajankohtaisplöräys. En kyllä jaksa ymmärtää, miksi kotomaamme tarvitsee auttaa kaikkia. Siis ihan kaikkia.

JT

Olihan tuolla pläjäksellä silti omat ansionsa. Nyt esimerkiksi moni näki, että EU:ssa on kolkkia, joiden kurjuus lyö laudalta mennen tullen USAn kurjimmatkin slummit ja niiden perimmäiset tunkiot. Tällaisia dokkareita EU:sta pitäisi näyttää enemmänkin - ja siihen päälle vielä ristikuvaa Stubbin etuhampaista.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Wanha Käpy

Quote from: escobar on 02.06.2010, 08:37:58
"Kysymykseen siitä, että onko Bulgarialaisten turvapaikanhakojoiden tapauksessa lainsäädännön porsaanreiän törkeästä hyödyntämisestä vai todellisesta turvapaikan tarpeesta? Jokainen voi päätellä itse." - Näyttää lopuksi vielä surusilmäisiä lapsukaisia, slummi pohjustuksen lopuksi.

Klassista tunteisiin vetoamiseen pohjautuvaa aivopesua. Entäs eikö jokainen voisi "päättää itse", oliko sitten mitään ottaa Bulgariaa EU:n alkujaankaan, jos kerran siellä on asiat niin hirveästi?

Köyhyys ei ole turvapaikan peruste.

Romani vetosi dundeellisesti myös siihen, että onhan Suomikin ollut köyhä. Erona on kuitenkin se, että täällä tehtiin reippaasti töitä köyhyydestä nousemiseksi. Siitä asenteesta pitäisi romanienkin ottaa oppia.

Lemmy

- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

nimetönkeskustelija

Äijällä oli vesivahinko kämpässä ja nyt pitäis saada turvapaikka. Aika koominen syy olla "pakolainen".

Osaan hyvin kuvitella, kuinka hän selittää VO-keskuksessa, että pakkohan se oli lähteä pakolaiseksi, kun läpeensä lahon talon katto voi romahtaa niskaan. Oma ratkaisuni on, että hän ei enää menisi taloonsa sisälle. Vaara poistuisi sillä.

Bulgarian työttömyysprosentiksi mainittiin 10. Sehän on matalampi kuin Suomessa. Kun vielä otetaan mukaan kielitaidottomuus Suomessa, niin työnsaantimahdollisuudet vain huononevat täällä.

Dokkarissa myös mainittiin, että työtön perheenisä ei voi mitenkään elättää perhettään Bulgarian sossutuilla. No siihen olisi ratkaisu siinä, että äijä menee töihin.

Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Mekaanikko

Jos talossa on korjattavaa, niin sitten talo korjataan. Silloin ei lähdetä toiseen maahan turvapaikanhakijaksi. Toinen juttu tietysti on, että kyseisenlaiset kehitysmaat ovat ylipäänsä EU:n jäsenmaita.

erilainen

Quote from: nimetönkeskustelija on 02.06.2010, 17:52:11
Äijällä oli vesivahinko kämpässä ja nyt pitäis saada turvapaikka. Aika koominen syy olla "pakolainen".

Osaan hyvin kuvitella, kuinka hän selittää VO-keskuksessa, että pakkohan se oli lähteä pakolaiseksi, kun läpeensä lahon talon katto voi romahtaa niskaan. Oma ratkaisuni on, että hän ei enää menisi taloonsa sisälle. Vaara poistuisi sillä.

Bulgarian työttömyysprosentiksi mainittiin 10. Sehän on matalampi kuin Suomessa. Kun vielä otetaan mukaan kielitaidottomuus Suomessa, niin työnsaantimahdollisuudet vain huononevat täällä.

Dokkarissa myös mainittiin, että työtön perheenisä ei voi mitenkään elättää perhettään Bulgarian sossutuilla. No siihen olisi ratkaisu siinä, että äijä menee töihin.

Sama ongelma kuin Suomessakin oletan. Töitä olisi muttei kivoja ja lähellä kotia. Eli pitäisi muuttaa ja tehdä ei kivaa työtä. Naiset uhosivat videolla että portoksiko pitää ruveta... Halpoja vetoja.

MUTTA EDELLEEN. MINUN SUURI KYSYMYS. MIKSI TEHDÄ LAPSI(A) JOS EI OLE TARJOTA LAPSELLE SIEDETTÄVÄÄ ELÄMÄÄ???

Lapsentekokynnyksen luulisi olevan korkea tuollaisissakin oloissa ja yhelläkin muijalla oli kymmenen. Sosiaaliturvankin ollessa heikolla tasolla...
Oli vaikea sanoa kumpi oli vihaisempi, perseeseen ammuttu karhu vai osuman saanut Ossi.

dothefake

Quote from: Reinhart on 03.06.2010, 00:43:53
Quote from: erilainen on 03.06.2010, 00:09:42
MUTTA EDELLEEN. MINUN SUURI KYSYMYS. MIKSI TEHDÄ LAPSI(A) JOS EI OLE TARJOTA LAPSELLE SIEDETTÄVÄÄ ELÄMÄÄ???

Minkälaiset ihmiset unohtavat tai "unohtavat" ehkäisyn, tai eivät yksinkertaisesti välitä siitä pätkääkään? Niinpä. Ja heidän jälkeläinen sitten perii geeninsä näiltä vanhemmilta.
Koska heiltä länsimaat ovat riistäneet kaiken, myös koulutuksen,
he eivät tiedä kuinka lapset saavat alkunsa. Älkää syyllistäkö viattomia tahoja.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Kommeli

Quote from: dothefake on 03.06.2010, 01:19:38
Quote from: Reinhart on 03.06.2010, 00:43:53
Quote from: erilainen on 03.06.2010, 00:09:42
MUTTA EDELLEEN. MINUN SUURI KYSYMYS. MIKSI TEHDÄ LAPSI(A) JOS EI OLE TARJOTA LAPSELLE SIEDETTÄVÄÄ ELÄMÄÄ???

Minkälaiset ihmiset unohtavat tai "unohtavat" ehkäisyn, tai eivät yksinkertaisesti välitä siitä pätkääkään? Niinpä. Ja heidän jälkeläinen sitten perii geeninsä näiltä vanhemmilta.
Koska heiltä länsimaat ovat riistäneet kaiken, myös koulutuksen,
he eivät tiedä kuinka lapset saavat alkunsa. Älkää syyllistäkö viattomia tahoja.
Joskus ehkäisy ei toimi. Joskus niissä on reikiä.

Simo Salminen valistaa kansaa ja tulkataan ruotsiksi jotta kaikki ymmärtää.
http://www.youtube.com/watch?v=cAU_IBfcjtw

Runner

Katsoja saa päättää itse... Koko pätkä oli kuvattu sillä silmällä että Suomi voisi auttaa, kun se olisi pitänyt kuvata siinä mielessä miten toimimaton järjestelmä ja sosiaaliturva bulgaariassa on.

kiukiu

Quote
Kylä oli surkessa jamassa. Vesi on kyllä hyvää veneen alla ja kun se kastelee vain putkien sisäpintaa, mutta kadulla vellova ja taloja kasteleva vesi on asumisviihtyvyyttä ratkaisevasti heikentävä tekijä.
Tuossa lienee syy, miksi seudulle ei olisi saanut rakentaa?

Saarijärven Paavo olisi tarttunut jo ennen talon rakentamista lapioon ja kaivanut laskuojat tontin ympärille.
Ihmettelen myös, millä rahoilla se talokin on rakennettu. Ei ainakaan paikallisen fattan fyrkalla.

scarlett

Pakko myöntää että nuivuuteni Bulgarian romaneja kohtaan haihtui hieman tuota katsoessa.
Tekisi mieli tehdä jotain niiden lasten hyväksi, kerätä avustuspaketteja tms.  :'(
"Se on heidän tapansa, kuuluu heidän kulttuurinsa, ja kunnioitettava asia sinänsä." - Sairaanhoitaja Eeva Koivulehto tyttöjen silpomisista.

chacha2

Kannatttaa katsoa "Paradise Hotel" :
"Bulgarian documentary from 2010. About a gypsy ghetto in Bulgaria."
Ruotsinkielinen tekstitys. 4 osaa:

Osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=0HuNAJMCAdE
Osa 2: http://www.youtube.com/watch?v=4kqWBKaVfvA
Osa 3: http://www.youtube.com/watch?v=Yv0gMb94j40
Osa 4: http://www.youtube.com/watch?v=vVHB1NTX66g

Talot rakennettiin 25 vuotta sitten. Modernit asuintalot  - sociaalinen kokeilu- annettiin romaneille mahdollisuus asua vuokralla muitten bulgaarialaisten kanssa yhteistuumin.
Dokumentti kertoo miten meni.
Ei mennyt niin hyvin.



¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein