News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-06-01 Romanit - tuntematon vähemmistömme (yhdistetty)

Started by Iloveallpeople, 01.06.2010, 09:57:16

Previous topic - Next topic

Linkster

Arvoisat Nesteen "ystävät" - yhdistyksen jäsenet. Luvallanne lainailen hieman parhaita paloja kirjoituksistanne palautteessani Nesteelle, jota juuri herkässä mielentilassa rustailen.
Olenhan toki itsekin muodikkaana pöyristynyt elättiemme kokemasta ikävästä kohtelusta. Asiassa minua pöyristyttää kuitenkin vain se ikävämpi puoli; nimittäin jatkuva hintojen nousu ja ko. puljun tavallisten työntekijöiden ahdistelu.
Huomaan jälleen ihmisvelvollisuusaktivismin huutavan pulan.

Ymmärrän toki pysyä kaukana moisesta rasismin ja muun kauheuden pesäkkeestä ja kantaa työstäni ansaitsemat pennoset jollekin muulle.
Rahtihame-applikaatiota( ;D) odotellessa .

Yksi applikaatio voisi olla myös erään todella ärsyttävän rahtihamekäytöksen poistoon tarkoitettu apuväline. Manneen istutetaan siru, joka rekisteröi hameeseen tungettavan tavaran ja siirtää sen vaikkapa langattomalla tekniikalla älypuhelimen näytölle. Näin syntyvän laskun voi lähettää suoraan Kelaan kaupan kassalta vaikkapa.
Näin saataisiin loppumaan se satunnaisten pikkutavaroiden kerääminen kassalle jotka sitten "unohtuvat" siihen kun miranda lähtee toisen matamin kanssa hakemaan autoon jäänyttä lompakkoaan eikä jostain syystä löydäkään enää takaisin sinne kaupankassalle :o

acc

Quote from: MiljonääriPlayboy on 16.05.2018, 06:58:28
Quote from: Iltapaska/KopraKopra kertoo Nesteen avaavan mobiilisovellukseensa viestintäkanavan, jossa ihmiset voivat ilmoittaa sopimattomasta kohtelusta.

Kopran ilmoitus vaikuttaa jonkinlaiselta myönnytykseltä ja anteeksipyynnöltä tapahtuneesta.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805152200945512_u0.shtml

Nyt oikein houkutellaan ilmoituksia ja kynnys tulkita jokin tapahtuma vääryydeksi laskee. Kohta riittää asiakkaan mielestä paha katse ja seuraavaksi sortamiseen riittää kassahenkilön tekoiloisuuden puute. 

Quote
Todellisuudessa käy niin, että mitä enemmän pyydät anteeksi, sitä voimakkaammin vasemmisto käy kimppuusi. https://sarastuslehti.com/2018/04/11/ala-anele-armoa/
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

foobar

Nesteen olisi pitänyt ilmoittaa mahdollisuudesta jättää ketjulle esim. 500 euron pantti, jota vastaan käteisjälkimaksulla tankkaus toimii rekisterikilpien perusteella. Ilman ko. panttia ei avata automaattia käteismaksulle kenellekään.

Niin ei tietenkään käynyt. Täysin kelvottomalle vähemmistölle piti alkaa kumartamaan. Tästä ei seuraa yhdellekään osapuolelle mitään hyvää. Tai no, täysin kelvoton vähemmistö sai jälleen yhden saavutetun edun itselleen. Seuraavaksi varmaan kielletään vartijat kaupoissa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Rokka

Neste ei kuitenkaan ole tiedottanut mitään siitä, että onko tuossa mustalaisten maksamatta tankkaamisessa mitään perää. Jos tuota ei yleisesti tapahtuisi, niin Neste olisi kyllä heti tiedottanut, että romanivähemmistö ei tankkaa maksamatta yhtään sen enempää kuin kantasuomalaisetkaan.

Linkster

Anteeksi OT, mutta mikä prkle näissä suurissa ja upeasti ymmärtävissä suuryhtiöissä on ettei sitä omaa koulittua työntekijää koskaan puolusteta?!
Kaikenmaailman vuorovaikutusmuotoilijakursseja käydään miljoonilla vuosittain ja aina valitellaan jotain ihme "tiedonkulun katkoksia" ja muuta aivan sitä itseään kun jotain tällaista tapahtuu.
Vaikka oman kokemukseni perusteella 99% tilanteista johtuu asiakkaan tietämättömyydesta tai suoranaisesta valehtelusta, on joku TJ ensimmäisenä venkoilemassa että "onhan tässä meilläkin parantamisen varaa". No ei yleensä ole , vaan ihmiset tekevät työnsä tunnokkaasti kuten on neuvottu.
ABC:llä oli juuri "punaista maitoa" - kausti. Seurueen pölähtäessä ostelemaan kuului keskusradiosta ko. kuulutus ja henkilökunta tiesi lähteä seuraamaan rahtihameita.Hirveä oli R-ulina tuostakin.
Kuinkahan moni tuonkin puulaakin mahtavista "asiakasomistajista" hyväksyisi nimettömässä kyselyssä kaikennäköisen "manne tax-freen"?
Tämä roskajoukoille kumarteleminen on kyllä aivan sairasta menoa nykyään.

Eino P. Keravalta

Mtv.fi:

QuoteIltalehti uutisoi lauantaina, että romaniperhettä kieltäydyttiin palvelemasta Neste-huoltoasemalla heidän etnisen taustansa vuoksi.

Miksi tällaista valetta levitetään?

Ei yhtäkään mustalaista ole jätetty palvelematta hänen etnisen taustansa vuoksi, vaan siksi, että mustalaiset monen kokemuksen mukaan varastavat enemmän kuin kantaväestö.

Mustalaisia ei siis olla palvelematta ihonvärin vuoksi vaan siksi, että mustalaiset keskimääräistä useammin 'unohtavat' maksaa.

Kyseessä ei siis ole rasismi eli rotusorto.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Koekaniini

"Miten Tampereella asuvalla romaaniperheellä voi olla Ruotsin kilvissä oleva ajoneuvo? Jos he asuvat kuten TV ohjelmasta selvisi vakituisesti Tampereella  on varmaan Tullin syytä selvittää asia. Ei Suomessa saa ajaa kuin Suomen kilvillä olevaa autoa jos on vakituisesti Suomessa asuva henkilö." Herra Nurmisaari tiedustelee Neste Suomen youtube-sivulla.
Siitä vaan viitsivä tekemään ilmoituksen tullille ja verohallintoon.  :D
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Eino P. Keravalta

Onneksi en asioi Nesteellä muutenkaan. Ja jos asioisin niin lopettaisin nyt kun siellä pyydellään bensavarkailta anteeksi ja laskutetaan hävikki rehellisiltä asiakkailta.

Haista Neste paska.

( pahoittelen vulgääriä kielenkäyttöä, mutta Neste ansaitsee sen )
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

JPN75

Mustalaisia on Suomessa noin 11 000 ja parhaillaan vankilassa heistä on varmaankin noin 200 eli lähes 2% kaikista mustalaisista. Jos suomalaisista 2% olisi vankilassa, niin silloin vankiloissa olisi yli 100 000 suomalaista. Tällä hetkellä suomalaisia on vankiloissa ehkä noin 2000 tai vähän yli. Tarkkoja lukuja on mahdoton saada, kun rasismi. Ja jos jotain lukuja saa, niin silloin kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet somalit, paskastanialaiset, mustalaiset yms. ovat sarakkeessa kohdassa suomalaiset.

Mustalaisten yliedustus vankiloissa on siis monikymmenkertainen valkonaamoihin nähden. Aika epäluuloinen saa siis jokainen mustalaisen kanssa tekemisissä oleva olla ihan pelkkien faktojen takia mutta eihän faktat nyt mitenkään tärkeitä ole, kun vähemmistöistä keskustellaan. Kyllä ei tosiasiat ratkaise...

dothefake

Miksi laulussa kysytään, onko rotumme syytä tää, kun kerran rotuja ei ole?
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Moosehunt

Viitaten edellä olevaan spekulointiin vankiloiden tilanteesta. Kymmenen vuoden kokemuksella asiasta totean seuraavaa... vankeja noin 2800-3000. Rommaanihenkilöiden edustus 5-10 prossaa riippuen ajankohdasta ja laitoksesta....heittäisin keskiarvon 7 prossaa. Tämä siis miesten laitoksissa. Se että onko romaanien lukumäärä mikä ja vielä "aktiiviikäisten' määrät ja sukupuolijakauma..... montako linnaikäistä miestä on...suhdeluku on karmea. Vitsinä sanoisin että se on fiftisixti että romaanilapsi on laitettu alulle perhetapaamisen aikana linnassa...

Niobium

Tämä maailma on niin yhtä kiemurtelua, että solmussa ollaan ja tiukasti.

Kaikki tietää mutta ääneen ei saa sanoa.

Nesteen kanava epäasiallisen kohtelun vuoksi on tarkoitettu siksi, että jutut eivät päädy laajempaan julkisuuteen. Voidaan sitten rauhassa haudata tapaukset. Mutta arvatkaa mitä, minä vedän joka hemmetin kerran ilmoituksen kun ajan Nesteen bensa-aseman ohi!

Tiedoituksen puolesta Neste veti nyt kyllä pohjat. Joku konsultti keksi hätäpäissään että tehdään sellainen äppi!
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

guest8096

Quote from: dothefake on 16.05.2018, 11:57:07
Miksi laulussa kysytään, onko rotumme syytä tää, kun kerran rotuja ei ole?

Jos sen laulun tekemisen aikaan vielä oli rotuja.

Rokka

Vähän vitsin tynkää eli OT:

K:Mitä yhteistä on mustalaisen alulla ja lopulla?

V:vahingonlaukaus Vermon parkkipaikalla.

koojii

Quote from: Linkster on 16.05.2018, 09:57:46

ABC:llä oli juuri "punaista maitoa" - kausti. Seurueen pölähtäessä ostelemaan kuului keskusradiosta ko. kuulutus ja henkilökunta tiesi lähteä seuraamaan rahtihameita.Hirveä oli R-ulina tuostakin.
Kuinkahan moni tuonkin puulaakin mahtavista "asiakasomistajista" hyväksyisi nimettömässä kyselyssä kaikennäköisen "manne tax-freen"?
Tämä roskajoukoille kumarteleminen on kyllä aivan sairasta menoa nykyään.

Yleensä tällaiset kuulutukset hoidetaan muissa kaupoissa huomaamattomaan tyyliin.

Keskimäärin asiakas tuskin tajuaa hölkäsenpöläystä mistä on kysymys jos keskusradion kautta kaupassa kajahtaa joku kuulutus "myyjää kaivataan kodinkoneosastolle. Toistan myyjää kaivataan kodinkoneosastolle" tai vaikka kuuluu joku "poonuskorttimainos". Se voi olla kuitenkin henkilökunnan kanssa yhteisesti sovittu merkki siitä, että hame- ja kanttihoususeurueet ovat liikkeellä kaupassa ja kaikkien henkilökunnasta toivotaan tarkkailevan ettei sinne hameenalle vahingossa livahda jotain.

Saa olla jo aika hölmö kaupan henkilökunta jos keskusradiossa kuuluttavat isoon ääneen että mustalaiset saapuivat taas varkaisiin ja olkaahan kaikki myyjätkin valppaina niiden rosvojen kanssa.  ;D

Riihimäen ABC-asemalla olivat vähän mokanneet tuon henkilökunnan info-taulun kanssa. Olisivat kirjoittaneet MUSTALAISET sanan tilalle vaikka SEURUE niin mitään rasistista ongelmaa ei olisi ollut.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712202200617375_u0.shtml






Vastaanotin

Savon Sanomain paperiversion Perhe-osiossa on tänään (2018-05-18) aiheena romanit. Juttu on otsikoitu näin: Perhe menee edelle - tiivis sukuyhteys aiheuttaa jopa poissaoloja koulusta
Jutussa on haastateltu tutkija Airi Markkasta, joka on tehnyt väitöskirjan Luonnollisesti - etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta. (2003)

"- Lapset aloittavat koulun innoissaan, mutta sitten kuitenkin aika monella romaninuorella ote lipsuu. Ne jotka lopettavat opiskelun, tippuvat yhteiuskunnan reunamille ja syrjäytyvät."
"Markkasen mukaan poissaolojen syinä ovat usein perheenjäsenen tai sukulaisen sairaus tai suvun yhteisiin tilaisuuksiin osallistuminen."


Ok, tämä on ihan selvä juttu. Sairaalaan lähdetään koko suvun voimin, koulunkäynnistä viis. Samoin yhteiset tilaisuudet täytyy tietysti pitää arkena keskellä päivää, kuinkas muuten.
Mutta sitten tutkija jatkaa:

"Näissä tilauuksissa nuori sosiaalistuu omaan yhteisöönsä ja vahvistaa identiteettiään. Vahvalla etnisellä identiteetillä varustetulla lapsella on paremmat mahdollisuudet menestyä myös valtaväestön keskuudessa."


Eli ensin ongelma on kesken jäänyt koulu, mutta sitten kuitenkin menestys tulevaisuudessa on parempi, kun on käyty "tilaisuuksissa" vahvistamassa identiteettiään - koulukäynnin kustannuksella.
Minä en nyt oikein ymmärrä.

Voisin kuvitella, että mitä vähemmän valtaväestöstä poikkeavia kultturellisia piirteitä henkilöllä on, sitä helpompi hänen on sulautua valtaväestön joukkoon.
Mutta tutkija on oikeassa, tohtorikin vielä. Kyllä se on näin on, kun meille niin vastuullinen media kertoo.

Ernst

Jos on vahva ryhmäidentiteetti, voi menestyä korkeintaan ao. ryhmässä. Muualla tulee vaikeuksia, kun edellytetään omaa identiteettiä, minuutta, omia päätöksiä ja omaa vastuunottokykyä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Khalifatta

Tässä keississä haisee erityisen voimakas - eh - kalastuskulttuuri: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005686648.html
(olikohan kalastusvälineet hankittu Nesteen asemalta?)

QuoteKiukkuisen kalanaisen seurue katosi paikalta.
Keskellä Hervannan ruutukaava-aluetta lohia onkinut nainen sai saaliikseen toisen naisen käden.

Yllättävä kalanaisen ja toisen naisen välikohtaus tapahtui perjantai-iltana kello 20 aikoihin Ahvenisjärven rannalla.

Kalanaisen seurue jahtasi virvelien ja mato-onkien kanssa Ahvenisjärveen muutama päivä sitten istutettuja lohia.

Tilanteen nähnyt nainen meni huomauttamaan heitä. Tällöin kalanainen puri häntä Sisä-Suomen poliisin mukaan käteen ja tehosti huonoa tuultaan lyömällä vielä nyrkillä kasvoihin.

Purevan kalanaisen seurue oli kadonnut paikalta, kun poliisin partio saapui.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Dick Ursby

Kalastaminen haiskahtaa työnteolta, en usko asialla olleen Seurueen.

Säännöistä piittaamaton kalastelu tuoksahtaa mahorkalta.
Olisit profiloinut etnisesti!

Khalifatta

Quote from: Dick Ursby on 19.05.2018, 11:00:25
Kalastaminen haiskahtaa työnteolta, en usko asialla olleen Seurueen.

Säännöistä piittaamaton kalastelu tuoksahtaa mahorkalta.

Olet oikeassa - tuo nais-aspekti taas vei ajatukset toisaalle. Kuten myös tuo impulssikontrollin puute...
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

HDRisto

Quote from: Moosehunt on 16.05.2018, 12:10:59
Viitaten edellä olevaan spekulointiin vankiloiden tilanteesta. Kymmenen vuoden kokemuksella asiasta totean seuraavaa... vankeja noin 2800-3000. Rommaanihenkilöiden edustus 5-10 prossaa riippuen ajankohdasta ja laitoksesta....heittäisin keskiarvon 7 prossaa. Tämä siis miesten laitoksissa. Se että onko romaanien lukumäärä mikä ja vielä "aktiiviikäisten' määrät ja sukupuolijakauma..... montako linnaikäistä miestä on...suhdeluku on karmea. Vitsinä sanoisin että se on fiftisixti että romaanilapsi on laitettu alulle perhetapaamisen aikana linnassa...

"Vitsinä sanoisin että se on fiftisixti että romanilapsi on laitettu alulle perhetapaamisen aikana linnassa...".

No sittenhän manne vain palaa alkulähteille kun saa paikan kivitalosta, "on kuin kotiinsa menisi".

Titus

^ veikkaisin rasistisuudessa ja ennakkoluulojeni vallassa, että tuontiromppuja eli kerjäläisiä siinä vähän hankkimassa iltapalaa.

esim https://yle.fi/uutiset/3-8191401 jossa ylen mukaan rahaton ja muutenkin hädänalainen ja niinq kaikkee ihanaa mies oli ensin onkinut mutta päätynyt tappamaan joutsenen.

huvittava tuo jutun muokkaus: Klo 12.10. Jutusta poistettu todistajan lausunto epäillystä teon tekijästä. = todistaja sanoi suoraan, että tekijä oli kerjäläinen.
that's a bingo!

Dangr

Pian alkaa taas hehkutus kuinka romani on päässyt ylioppilaaksi. Sukunsa ensimmäinen ja kuinka tämä sitten todistaa valtavan potentiaalin tässä syyttä morkatussa vähemmistössä. Arvosanoja ei kyllä koskaan mainita...

Ja kyllä, nostan hattua heille ja toivotan kaikkea hyvää. Ei ole varmasti helppoa ponnistaa siitä ryhmästä.
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Niobium

Quote from: Dangr on 19.05.2018, 12:51:36
Ja kyllä, nostan hattua heille ja toivotan kaikkea hyvää. Ei ole varmasti helppoa ponnistaa siitä ryhmästä.

Tunnen muutaman fiksun romanin, yhden kanssa olen sen verran aiheesta jutellut, että koki ihan äärimmäisen vaikeaksi sen tilanteen, kun halusi lähteä opiskelemaan. Ei ole hylännyt kulttuuriaan, kunnioittaa vanhuksia etc. Tekee oikeita töitä, on saanut sen maineen, että uskalletaan palkata.

Paska kulttuuri on se, joka ei päästä helpolla yksilöä irtautumaan paskoista perinteistä. Kun ne on hierottu sukupolvi toisensa jälkeen tiettyihin asenteisiin, niin onhan niistä ihan hemmetin vaikea irrottautua edes osittain.

Ja romanit ovat vielä helppo tapaus, jos laitetaan asioita mittakaavaan.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Jack

Quote from: Niobium on 19.05.2018, 13:21:37
Ja romanit ovat vielä helppo tapaus, jos laitetaan asioita mittakaavaan.

Suomessa asuvien romanien lukumäärä pysyy ennallaan, joten ei tarvitse olla huolissaan, että he valloittaisivat Suomen, millainen mahdollisuus on olemassa, kun puhutaan niistä väestöryhmistä, joiden koko kasvaa räjähdysmäisesti, ja jotka katselevat muuttoaikeisssa Suomen suuntaan. Romanit pysyvät omissa oloissaan, eikä valtaväestön tarvitse muokata omaa kulttuuriaan heidän kulttuuriinsa sopivaksi, kuten "monikulttuurisessa" Suomessa joudutaan tekemään eräiden muiden ryhmien kohdalla. Romanit kuuluvat pääasiassa samoihin kirkkokuntiin kuin valtaväestökin, joten tässäkään suhteessa ei ole ongelmaa.

Romanit ovat asuneet Suomessa muutamia satoja vuosia eivätkä ole aikeissa lähteä mihinkään, joten heidät on parasta hyväksyä olemassa olevana tosiasiana ja kiinnittää huomio sellaisiin ryhmiin, jotka Suomeen tullessaan todella muuttavat suomalaista yhteiskuntaa.

Tuli tässä mieleeni, että Perusuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kirjoittaa ja puhuu usein räväkkään sävyyn muslimeista, mutta toisesta "mus" -alkuisesta ryhmästä häneltä ei ainakaan nopealla googlauksella löydy kannanottoja. Löytyy vain uutinen, jossa kerrotaan Hakkaraisen keskustelleen mustalaisten kanssa hyvässä hengessä.

Luulen, että syy Teuvo Hakkaraiseen suopeaan - jos tällaista sanaa voi käyttää - asenteeseen vanhaa kotimaista vähemmistöämme kohtaan juontuu hänen asuinpaikkakuntansa historiasta. Tuossa kunnassa nimittäin on pitkät perinteet romanien ja valtaväestön melko kitkattomasta yhteiselosta. Paikkakunta oli ensimmäisiä Suomessa ellei peräti ensimmäinen, jossa aloitettiin hyväntekeväisyystyö ja kristillinen käännytystyö romanien keskuudessa jo 1800-luvulla. Luottamusta on siis rakennettu pitkään puolin ja toisin, eikä paikkakunnalta juurikaan kantaudu uutisia ongelmista. Totta kai jotakin pientä on silloin tällöin tapahtunut, missäpä ei olisi, mutta pääpiirteittäin asiat ovat kunnossa. Paikkakunnan mustalaisia toimii kauppiaina ja yrittäjinä, mikä ei ole vieläkään kovin tavallista ainakaan pienissä kunnissa.

En pitäisi huonona ajatuksena tutkia paikkakunnan romanien ja valtaväestön historiaa yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta ja miettiä, voisiko edellä kerrottu malli toimia muuallakin. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa, että muutokset positiiviseen suuntaan eivät tapahdu hetkessä. Vanhat asenteet ovat tiukassa.

https://kristallisirpale.fi/

https://keskustelu.suomi24.fi/t/13646870/mustalainen-henry-lindgren-ja-teuvo-hakkarainen

koojii


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005689259.html

"Useita puukkoja kantaneessa seurueessa leimahti riita – poliisi otti 11 kiinni

Julkaistu: 21.5. 15:13

Kukaan ei loukkaantunut. Välikohtaus sai alkunsa seurueen erimielisyyksistä.
Poliisi otti 11 henkilöä kiinni Ähtärissä lauantai-iltana, kun suuren seurueen ravintolailta äityi erimielisyyksien johdosta riidaksi. Usealla osallisella oli puukko mukanaan. Kukaan ei loukkaantunut tapauksen johdosta, sanoo tutkinnanjohtaja Mirja Lahti Pohjanmaan poliisista.

Meno oli käynyt niin kovaääniseksi, että poliisi hälytettiin paikalle. Tilanne rauhoittui, kun poliisi otti osan osallisista henkilöistä kiinni. Kaikki kiinniotetut ovat päässeet vapaaksi.

Lahden mukaan tapahtumapaikalla oli paljon ihmisiä, eivätkä kaikki heistä päätyneet poliisin haltuun.

Tapauksen tutkinta on kesken, mutta Lahden mukaan kyse on laittomasta uhkauksesta"

Mr.Reese

^Sen siitä saa kun päästää seurueita ravintolaan. Opiskeluaikaan kämppis sanoi, joka teki portsarihommia viikonloppuisin, että heille pääsee sisään vain pari suvun vanhinta, ei muut mannet. Vihasi ko.porukkaa sydämensä pohjasta, opiskelevat puolimannetkin sai raivoon.

Nyt kun pohdin, niin onko sisäänpääsy sallittu suvun vanhimmille siksi, kun ovat osoittaneet elämällä vanhaksi jotain kykyä olla kuolematta puukkoon tai päihteisiin, osaavat olla ihmisiksi?
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Vastaanotin

Viitaten aikaisempiin postauksiin, tässä Ähtärin tapauksessa on ilmeisesti ollut kyse huonokuuloisten nuorten identiteettiä vahvistava yhteinen eläkeläistapaaminen, jollaista tutkijatkin arvostavat. Nyt tosin tapaaminen oli järjestetty kouluajan ulkopuolella.

IS:n uutista ei yllättäen voi kommentoida, mutta tämä oli laadittu siten, ettei erehtymisen mahdollisuutta ole.

Blanc73

Quotehttps://fi.wikipedia.org/wiki/Sis%C3%A4siittoisuus
Sisäsiittoisuutta on monessa mittakaavassa. Esimerkiksi joissakin pienissä paikallisissa etnisissä ryhmissä ihmiset lisääntyvät toisten samaan ryhmään kuuluvien kanssa, jolloin geenitarjonta on hyvin rajoittunutta.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

guest8096

Minulla oli kai kyky oppia kokemuksesta, kun huomasin jo teini-ikäisenä mustalaisten käytöksestä että eivät he ole mukavia ihmisiä, ja kerroin vanhemmillenikin tästä havainnosta. Siinä lakkasi vaikuttamasta kaikenlainen aivopesu syrjinnästä ja rasismista. Jos itse käyttäytyy tuolla tavalla, niin ei ansaitse mitään hyvää kohtelua tai puolustelua.