2010-03-07 HS: Lottovoitto jäi saamatta (kirja "Ryssänä Suomessa")

[skrabb]

Lottovoitto jäi saamatta
Venäläinen Inna Latiševa kirjoitti tilityksen vuosistaan Suomessa. Hän menestyi, mutta koki silti olonsa ryssäksi.
Jussi Konttinen

HELSINGIN SANOMAT

"En halua loukata suomalaisia, mutta toivon, ettei uusi sukupolvi joutuisi kokemaan samaa kuin minä", sanoo Inna Latiševa. Hän asuu nykyään Barcelonassa poikansa kanssa.

On lottovoitto saada elää Suomessa. Näin muistutti Töölön uimahallissa työskennellyt mies venäläiselle Inna Latiševalle joka kerta, kun tämä kävi uimassa. Latiševaa raivostutti. Hänestä hänen elämänsä oli muuttunut dramaattisesti huonommaksi hänen muutettuaan Leningradista Suomeen vuonna 1989.

Latiševa asui Suomessa 18 vuotta. Hänen ensi viikolla ilmestyvä kirjansa Ryssänä Suomessa – vieras väärästä maasta antaa tylyn kuvan suomalaisesta onnelasta.

Kirja on kertomus yhteiskunnasta, joka julistaa tasa-arvoa, mutta jossa tympeä tai takakireä suhtautuminen muukalaisiin on sallittu arkipäivän tasolla.

"En halua loukata suomalaisia", Latiševa sanoo puhelimessa nykyisestä kotikaupungistaan Barcelonasta. "Olen huolissani, miten kirja otetaan vastaan, sillä teksti on hyvin henkilökohtainen. Voi olla, että toisilla venäläisillä on erilainen kokemus, ehkä suomalaiset eivät suhtaudukaan niin huonosti venäläisiin."

Suomalaisten ja venäläisten kanssakäyminen on nykyään vilkasta. On ystävyyssuhteita ja avioliittoja. Venäläistaustaiset ja supisuomalaiset lapset käyvät samoja kouluja ja liikkuvat samoissa porukoissa. Bisnesmaailmassa venäjän opiskelusta on tullut muotia.

Onko Suomessa yhä sijaa vanhalle ryssävihalle?

Kolme vuotta sitten Suomesta lähteneen Latiševan mukaan on.

Latiševan tulo Suomeen oli tavallinen tarina.    Suomalainen mies ja venäläinen nainen kohtaavat Leningradissa. "Pekka" on romanttinen mies, joka kirjoittaa pitkiä kirjeitä, vannoo ikuista rakkautta ja tuo Leningradiin tomaatteja keskellä talvea.

Kun Latiševa ylittää rajan, avioliitto osoittautuukin katastrofiksi. Uudessa kotimaassa ei odotakaan romanttinen illallinen. Tai ainakaan Latiševa ei pitänyt voileipiä ja maitoa sellaisena. Aterian jälkeen mies uppoutuu television ääreen.

Asuntokin on vaatimaton, vailla minkäänlaista koristeellisuutta. Katosta roikkuu paperilamppu.

Seuraavana päivänä mennään juhliin, mutta Pekka ei esittele morsiantaan toisille vieraille, vaan jättää hänet yksin.

Venäjällä mies palvoo naistaan – ainakin suhteen alkuvaiheessa. Venäläisenä naisena Latiševa odotti, että mies olisi huomaavainen, veisi hänet ulos syömään, elokuviin ja kävelylle, mutta näin ei käynyt.

Latiševa katsoo nyt, että miestä hävetti hänen venäläisyytensä. Mies puhui vaimon kanssa vain englantia, vaikka tämä olisi halunnut harjoitella suomea. Suomea puhuessaan vaimolla oli miehen mukaan niin venäläinen aksentti, että se "paljastaisi" hänet heti.

Se on vaimon versio. Miehen on vähän erilainen.

"En muista sanoneeni noin", kommentoi entinen aviomies. "Olin tottunut puhumaan hänen kanssaan englantia, sillä se oli ollut alusta lähtien yhteinen kielemme. Ei hänen venäläisyytensä mikään häpeä tai salaisuus ollut, kaikki kaverit sen tiesivät."

1990-luvun alussa miehen firma meni konkurssiin, ja hän jäi työttömäksi vuosikausiksi.

Venäläisestä vaimosta ei tullutkaan sosiaalipummia, vaan hän elätti perheen ensin opintotuellaan ja sitten palkallaan. Hän antoi miehelle käteistä ja auton käyttöön ja hoiti myös kodin.

Latiševa menestyi Suomessa loistavasti. Leningradissa kielikoulutuksen saanut nainen opiskeli Helsingissä vientimarkkinointia ja kohosi kansainvälisen yrityksen vientijohtajaksi.

Menestyksen kääntöpuoli oli alkoholismi, josta hän pääsi lopulta eroon.

Kun Latiševa vasta valmisteli muuttoaan Suomeen, hän kuvitteli lähtevänsä paratiisiin.    Tulevista vastoinkäymisistä alkoi tulla esimakua jo raja-asemalla. Latiševa meni naistenhuoneeseen, mutta ei ollut päästä ulos, sillä hän ei osannut käyttää oven lukkoa.

Samalla tavalla koko maa oli hänelle tuntematon järjestelmä, johon kukaan ei ollut antanut käyttöohjetta. Tuntui, ettei hän osannut ajatella oikein tai reagoida asioihin niin, ettei tarvitsisi hävetä. Kaikki, mikä oli ollut hänelle aiemmassa elämässä tärkeää, oli menettänyt arvonsa.

Esimerkiksi yhteydenpito ystäviin oli merkinnyt Venäjällä Latiševalle paljon, mutta suomalaiset tuntuivat pärjäävän yksikseen.

Miten ryssäviha sitten Latiševan mukaan ilmeni?

Lanko ei tervehtinyt Latiševaa, sillä hän ei pitänyt venäläisistä. Veljelleen hän oli sanonut, että venäläiset haisevat. Kun Latiševa saapui naapurin järjestämiin juhliin, toinen naapurinrouva kommentoi kuuluvalla äänellä: "Katsokaa, ryssä tuli!"

Kerran kaupan kassajonossa naisasiakas alkoi huutaa, että hänen lompakkonsa on varastettu. Sitten nainen huomasi pojalleen venäjää puhuvan Latiševan ja totesi: "Ei ihme, että se on varastettu. Täällähän on venäläisiä!"

Hetkeä myöhemmin nainen löysi rahansa, mutta ei pyytänyt anteeksi.

Itsetuntonsa menettänyt maahanmuuttaja näkee muukalaiskammoa myös siellä, missä sitä ei välttämättä ole – kuten siinä, että lääkäri kirjoitti diagnoosiin hänen olevan "Venäjältä muuttanut nainen".

Kirjan pahimmat kärjistykset ampuvat yli – Latiševa on esimerkiksi tavannut Suomessa "vain harvoja hymyileviä ja onnellisia ihmisiä".

Ryssänä Suomessa on silti terveellistä luettavaa maassa, jossa ihmisiä leimaavasta "maahanmuuttokriittisestä keskustelusta" on tulossa poliittisesti korrektia. Kohteliaisuuksien sijaan on hyvä kuulla, mitä tänne tulleet ihmiset todella ajattelevat ja kokevat.

Kirjassaan Latiševa mainitsee nimeltä vain yhden ihmisen: Ben Zyskowiczin.

Aviomiehen tuttavapiiriin kuulunut Zyskowicz oli Latiševan mukaan yksi harvoja hänen Suomessa tapaamiaan ihmisiä, jolle kansallisuudella ei ollut mitään merkitystä. Zyskowicz oli aina kiinnostunut kuulemaan Latiševan elämästä Suomessa. Hän myös auttoi maahanmuuttajanaisen bisnesuran alkuun järjestämällä tälle harjoittelupaikan isosta yrityksestä.

Latiševa ei usko, että hänen kokemuksensa Suomessa olisivat ainutlaatuisia.

Samalla tavalla Espanjassa suhtaudutaan Latinalaisesta Amerikasta saapuneisiin ja Venäjällä Keski-Aasiasta muuttaneisiin.

Syynä ei ole hänen mukaansa ulkomaalaisuus, vaan se, että on kotoisin "väärästä maasta". Väärä maa on myös yleensä köyhäksi mielletty.

Sotahistoriaa hän pitää erikoisena selityksenä jännitteille, koska "venäläisetkään eivät kanna kaunaa saksalaisille".

Latiševa taitaa kuitenkin unohtaa, että Suomi hävisi sodan ja että suomalaiset yhä pelkäävät venäläisiä.

Kipeimmältä Latiševasta tuntuu kertoa asioista, jotka liittyvät lapsiin.

Pariskunnan yhteinen poika pyysi, ettei äiti puhuisi hänelle venäjää. Hän ei halunnut, että kukaan tietäisi hänen äitinsä alkuperästä.

Myös anoppi – joka muuten suhtautui miniäänsä aina ystävällisesti – sanoi, ettei pojalle kannattanut puhua venäjää, sillä se voisi tietää tälle ongelmia.

Latiševan tytär aiemmasta liitosta muutti Suomeen 12-vuotiaana.

Venäläistyttö kirjoitti helsinkiläisestä huippulukiosta ja valmistui yliopistosta muttei koskaan saanut suomalaisia ystäviä. Masennuksestaan hän pääsi vasta muutettuaan pois Suomesta.

Latiševan mielestä Suomessa on selittämätön ristiriita: "Miksi maassa, jossa on tehty kaikki sen eteen, jotta ihmiset olisivat onnellisia, on niin paljon masentuneita ihmisiä?"

Hän epäilee, että syy on kommunikoinnin puute. Suomessa ystäväksi nimitetään hänestä ihmistä, joka saatetaan tavata vain kerran kahdessa vuodessa. "En ole ollut koskaan niin yksinäinen kuin Suomessa. Minun oli aina ollut helppo saada kontakti ihmisiin, mutta Suomessa oli hyvin vaikea tutustua kehenkään."

Latiševa kirjoittaa, että hänen kokemuksensa Suomesta olisi voinut olla toisenlainen, jos aviomies olisi tukenut häntä.

"Uskon, että hänelle oli hyvin hankala paikka tulla Suomeen", sanoo entinen mies nyt. "En minäkään ymmärtänyt silloin, kuinka iso kulttuurisokki oli tulla sieltä tänne. Voi olla, että minulta olisi voinut odottaa enemmän siinä tilanteessa."

Nyt Latiševa on asunut Barcelonassa kolme vuotta ja omien sanojensa mukaan toipuu Suomen aiheuttamasta alemmuuskompleksista.

"Palaan päivä päivältä vähän siksi Innaksi, joka joskus katsoi iloisena elämään", hän sanoo puhelimessa.

[Miniluv]

Latiševa ei usko, että hänen kokemuksensa Suomessa olisivat ainutlaatuisia.

Umayya Abu-Hanna nyt tulee ainakin mieleen. Esittelyn perusteella näyttäisi olevan hyvin paljon samaa kuin hänen kirjassaan Sinut.

Ehkä suomalaiset rasistit vielä syrjivät Innaakin toimittajan, kaupunginvaltuutetun ja eurovaaliehdokkaan paikoilla?

[Veli Karimies]

Latiševa siis tuli Suomeen, opiskeli ilmaiseksi ja kohosi lopulta kansainvälisen yrityksen vientijohtajaksi. Mutta silti, rasistinen vessan ovi ei päästänyt ulos perkele, paska maa, ihmisetkään eivät olleet hymy perseessä 24/7.

[Marjapussi]

Kirjan pahimmat kärjistykset ampuvat yli – Latiševa on esimerkiksi tavannut Suomessa "vain harvoja hymyileviä ja onnellisia ihmisiä".

Kirjassaan Latiševa mainitsee nimeltä vain yhden ihmisen: Ben Zyskowiczin.

Latiševa ei usko, että hänen kokemuksensa Suomessa olisivat ainutlaatuisia.

Latiševan tytär aiemmasta liitosta muutti Suomeen 12-vuotiaana.

Venäläistyttö kirjoitti helsinkiläisestä huippulukiosta ja valmistui yliopistosta muttei koskaan saanut suomalaisia ystäviä. Masennuksestaan hän pääsi vasta muutettuaan pois Suomesta.

Latiševan mielestä Suomessa on selittämätön ristiriita: "Miksi maassa, jossa on tehty kaikki sen eteen, jotta ihmiset olisivat onnellisia, on niin paljon masentuneita ihmisiä?"

Sellainenhan on Suomen kansa. Se ei hymyile vain muodon vuoksi. Samaahan minultakin kysyttiin vuosikausia ulkomailla työskennelläsäni miksi en hymyile joka käänteessä. Venäläisten suhteen Suomessa on melko voimakas jakautuminen; on ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet Suomeen erittäin hyvin ja niitä joilla lähes kaikki on mennyt metsään. Minullakin on Suomen venäläisiä ystäviä ja he ovat pärjänneet aivan omilla avuillaan. Venäläisiä on joka lähtöön ja osa heistäkin jää laiturille.

[Nikopol]

Tunsiko hän siis olevansa ryssä silloin kun ei osannut käyttä vessan oven lukkoa?

Kai hän tiesi mistä saa lippuja takaisin Leningradiin?

Mitenkähän hän olisi venäläisenä alkoholistina suhtautunut alati naureskeleviin suomalaisiin?

Who cares, hän on nyt paremmassa paikassa. Hasta la proxima.

[Ugle Byggle]

Lehtijuttuhan kertoo sinällään onnistumistarinan yhden ihmisen taistelusta. Ryssää on poljettu suohon vuositolkulla, aviomies on ollut vastenmielinen perunanenä, kaupassa on vittuiltu ja muutoinkin on ollut tympeää meinikiä.

Nyt sitten onnen eldoraadosta, Espanjan auringosta on ollut vapauttavaa kirjoittaa kokemuksistaan kirja. Itselleni jäi mysteeriksi se, että miten Inna on voinut elättää perheen opintotuellaan, miehen ilmeisesti ollessa ilman mitään tukia. Kenties vastaavanlainen toimeentukiongelma olisi hoidettu Venäjällä, tai nykyisessä onnelassa Espanjassa huomattavasti tyylikkäämmin?

Mutta itse toivotan Innalle hyvää jatkoa, ehkä tulevaisuudessa suomalaiset eivät haittaa elämääsi enää niin pahasti.

[antero]

Latiševa asui Suomessa 18 vuotta.

Onkohan se ihan täys idiootti, vai muuten vaan päässä vikaa??

Eihän kukaan täysjärkinen ihminen jää asumaan maahan jossa elämä on paskaa?

No, ymmärtihan se sitten vihdoin ja viimein muuttaa espanjaan.

Todennäköisesti 18 vuoden päästä on tulossa kirja:"Espanjakin on ihan vitun paska maa, ja espanjalaiset on syvältä perseestä. Muutin xxxxxaan. Täällä ihmiset on ihania. Täällä on hyvä asua."

[Marjapussi]

Eihän kukaan täysjärkinen ihminen jää asumaan maahan jossa elämä on paskaa?

Tuota muutama miljoona suomalaistakin ajoittain ajattelee näin, mutta jostain kumman syystä he palaavat etelän loman jälkeen tähän synkkään ja ankea verhoiseen maahan.

[Miniluv]

Tunsiko hän siis olevansa ryssä silloin kun ei osannut käyttä vessan oven lukkoa?

Kyllä.

Ruova pääsee kotipihalle, etsii avainta, laittaa avaimen oveen, avaa oven, menee sisään ja laittaa oven kiinni. Ja nyt hän muistaa! Hän ei pääse ulos, koska hän on ulkopuolella. Tällaisia ovia ei löydy Lähi-idästä mistä hän on kotoisin.

Hän kyykistyy postiluukun eteen, laittaa sormensa väliin ja odottaa. Pian kuuluu kilinää ja naapuri ilmestyy hissille. Huulet rutistuneina postiluukun läpi hän huutaa: 2Hello neighbor, help!"

(...) Seitsemän tunnin päästä hänen väsynyt miehensä palaa ylitöistä ja löytää hyvin kiukkuisen mustalaisarabin itkemässä pimeässä keittöissä.

(Sinut, s. 12)

[Vox]

Ryssänä Suomessa on silti terveellistä luettavaa maassa, jossa ihmisiä leimaavasta "maahanmuuttokriittisestä keskustelusta" on tulossa poliittisesti korrektia. Kohteliaisuuksien sijaan on hyvä kuulla, mitä tänne tulleet ihmiset todella ajattelevat ja kokevat.

Kirjassaan Latiševa mainitsee nimeltä vain yhden ihmisen: Ben Zyskowiczin.

Aviomiehen tuttavapiiriin kuulunut Zyskowicz oli Latiševan mukaan yksi harvoja hänen Suomessa tapaamiaan ihmisiä, jolle kansallisuudella ei ollut mitään merkitystä. Zyskowicz oli aina kiinnostunut kuulemaan Latiševan elämästä Suomessa. Hän myös auttoi maahanmuuttajanaisen bisnesuran alkuun järjestämällä tälle harjoittelupaikan isosta yrityksestä.

Hauska yksityiskohta tässä on se, että kirjassa ainoana henkilönä nimeltä mainittu ja Latiševaa auttanut Zyskowicz on maahanmuuttokriittinen.

[aivovuoto]

Sen siitä saa, kun luulee muuttavansa parempaan paikkaan, jossa kaikki toimii niin kuin ennenkin. Yllätys vaan oli, ettei se ollut Venäjä 2.0.

[Nuivia Borealis]

Kirjan pahimmat kärjistykset ampuvat yli – Latiševa on esimerkiksi tavannut Suomessa "vain harvoja hymyileviä ja onnellisia ihmisiä".

Kirjassaan Latiševa mainitsee nimeltä vain yhden ihmisen: Ben Zyskowiczin.

Latiševa ei usko, että hänen kokemuksensa Suomessa olisivat ainutlaatuisia.

Latiševan tytär aiemmasta liitosta muutti Suomeen 12-vuotiaana.

Venäläistyttö kirjoitti helsinkiläisestä huippulukiosta ja valmistui yliopistosta muttei koskaan saanut suomalaisia ystäviä. Masennuksestaan hän pääsi vasta muutettuaan pois Suomesta.

Latiševan mielestä Suomessa on selittämätön ristiriita: "Miksi maassa, jossa on tehty kaikki sen eteen, jotta ihmiset olisivat onnellisia, on niin paljon masentuneita ihmisiä?"

Sellainenhan on Suomen kansa. Se ei hymyile vain muodon vuoksi. Samaahan minultakin kysyttiin vuosikausia ulkomailla työskennelläsäni miksi en hymyile joka käänteessä. Venäläisten suhteen Suomessa on melko voimakas jakautuminen; on ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet Suomeen erittäin hyvin ja niitä joilla lähes kaikki on mennyt metsään. Minullakin on Suomen venäläisiä ystäviä ja he ovat pärjänneet aivan omilla avuillaan. Venäläisiä on joka lähtöön ja osa heistäkin jää laiturille.

Olen aina kokenut hyvin vastenmielisinä ne tietyt suomalaiset "maailmankansalaiset", jotka joka käänteessä kitisevät suomalaisten tavoista. Ollaan liian hiljaa, ei osata keskustella, ei hymyillä, blaa blaa blaa. "Taas saa hävetä, että on suomalainen", tätä jaksetaan toistella. Iltalehdessä valitetaan, että kaikki suomalaiset pitäisi laittaa small talk -kurssille ja tapakouluun.

Ihan kuin nämä ihmiset eivät ymmärtäisi omaa kulttuuriaan. Suomalainen on hiljaa, koska ei halua häiritä muita turhalla paskanjauhamisella. Suomalainen ei ehkä hymyile poskihampaat loistaen joka hetki, mutta silloin kun hymyillään niin se on aitoa. Suomalainen kohteliaisuus on vähäeleistä, mutta lämmintä.

Tai ehkä minä vaan elän aivan eri maailmassa kuin nämä lenitat ja muut.  

[uberteeni]

Sellainenhan on Suomen kansa. Se ei hymyile vain muodon vuoksi. Samaahan minultakin kysyttiin vuosikausia ulkomailla työskennelläsäni miksi en hymyile joka käänteessä. Venäläisten suhteen Suomessa on melko voimakas jakautuminen; on ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet Suomeen erittäin hyvin ja niitä joilla lähes kaikki on mennyt metsään. Minullakin on Suomen venäläisiä ystäviä ja he ovat pärjänneet aivan omilla avuillaan. Venäläisiä on joka lähtöön ja osa heistäkin jää laiturille.

Olen aina kokenut hyvin vastenmielisinä ne tietyt suomalaiset "maailmankansalaiset", jotka joka käänteessä kitisevät suomalaisten tavoista. Ollaan liian hiljaa, ei osata keskustella, ei hymyillä, blaa blaa blaa. "Taas saa hävetä, että on suomalainen", tätä jaksetaan toistella. Iltalehdessä valitetaan, että kaikki suomalaiset pitäisi laittaa small talk -kurssille ja tapakouluun.

Ihan kuin nämä ihmiset eivät ymmärtäisi omaa kulttuuriaan. Suomalainen on hiljaa, koska ei halua häiritä muita turhalla paskanjauhamisella. Suomalainen ei ehkä hymyile poskihampaat loistaen joka hetki, mutta silloin kun hymyillään niin se on aitoa. Suomalainen kohteliaisuus on vähäeleistä, mutta lämmintä.

Mullakin sama juttu; En vain pysty vastaamaan mitään, kun joku kysyy, mitä kuuluu. Mitä helvettiä tuohon muka vastaisi

Ja mitä järkee siinäkin on kun valittelee säätä, tai jäisiä jalkakäytäviä; minä osaan ottaa sään kuin sään annettuna, koska ei ole mitään muuta mahdollisuutta.

Tänäänkin, kun kävelin töihin ja huomasin jalkojen alla muhkuroita, niin aloin pohtimaan, millainen kurja elämä ihmisellä pitääkin olla, kun valittaa jäämuhkuroista (eilen töissä todellakin joku vollotti, että voi voi kun on niin hankalaa kävellä). Itse en edes huomaa luonnossa mitään valittamisen aihetta, puhumattakaan, että olisin niin viisas, että voisin jäädä vessaan lukkojen taakse.

Mua ei vaan kiinnosta tippaakaan puhua tyhjänpäiväsiä, itsestään selvyyksiä.

Ymmärrän hyvin, miksi ulkomaalaiset eivät pysty oleman hiljaa; kas, kun he ovat niin tyhmiä, että luulevat itsestäänselvyyksistä puhumisen olevan vain viisauden osoitus. USAlaiset pitävät itseään viisaina, koska heidän pitää koko ajan höpöttä itsestäänselvyyksiä....

Jos usalaisen pitäisi puhua järkeviä, niin hän menisi täysin mykäksi, tai alkaisi syyttää suomalaista

[monokultturisti]

Hauska yksityiskohta tässä on se, että kirjassa ainoana henkilönä nimeltä mainittu ja Latiševaa auttanut Zyskowicz on maahanmuuttokriittinen.

Zysse ei ansaitse tuota nimitystä. Arvostellut Thorsia juu, mutta äänesti uuden ulkomaalaislain puolesta. Ja kun Persut kieltäytyivät allekirjoittamasta JH-a:n euroehdokkuuden torppaamiseksi suunniteltua rasisminvastaista lausumaa, hän alkoi aukoa päätään.

[requiem]

Sellainenhan on Suomen kansa. Se ei hymyile vain muodon vuoksi. Samaahan minultakin kysyttiin vuosikausia ulkomailla työskennelläsäni miksi en hymyile joka käänteessä. Venäläisten suhteen Suomessa on melko voimakas jakautuminen; on ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet Suomeen erittäin hyvin ja niitä joilla lähes kaikki on mennyt metsään. Minullakin on Suomen venäläisiä ystäviä ja he ovat pärjänneet aivan omilla avuillaan. Venäläisiä on joka lähtöön ja osa heistäkin jää laiturille.

Olen aina kokenut hyvin vastenmielisinä ne tietyt suomalaiset "maailmankansalaiset", jotka joka käänteessä kitisevät suomalaisten tavoista. Ollaan liian hiljaa, ei osata keskustella, ei hymyillä, blaa blaa blaa. "Taas saa hävetä, että on suomalainen", tätä jaksetaan toistella. Iltalehdessä valitetaan, että kaikki suomalaiset pitäisi laittaa small talk -kurssille ja tapakouluun.

Ihan kuin nämä ihmiset eivät ymmärtäisi omaa kulttuuriaan. Suomalainen on hiljaa, koska ei halua häiritä muita turhalla paskanjauhamisella. Suomalainen ei ehkä hymyile poskihampaat loistaen joka hetki, mutta silloin kun hymyillään niin se on aitoa. Suomalainen kohteliaisuus on vähäeleistä, mutta lämmintä.

Mullakin sama juttu; En vain pysty vastaamaan mitään, kun joku kysyy, mitä kuuluu. Mitä helvettiä tuohon muka vastaisi

Jossain pienessä lehtijutussa aikanaan haasteltiin parin keski-eurooppalaisen tuntoja Suomessa asumisesta ja suomalaisen tuntoja Yhdysvalloissa asumisesta.

Keski-eurooppalaiset pitivät suomalaisia tavoiltaan ja kulttuuriltaan omastaan hivenen eroavina, sillä normaalilla ja sopivalla tavalla joka tekee maailmasta mielenkiintoisen. Heidän mielipiteensä suomalaisista ja Suomesta olivat positiivisia, he olivat tulleet tai suunnittelivat jäävänsä Suomeen juurikin tästä nimenomaisesta syystä.

Suomalaisen mielestä yhdysvaltalaiset ovat ihania, ovathan he avoimia, puheliaita, hymyileviä, positiivisia ja jne, kun taas suomalaisilla on tapana synkistellä, jurottaa, puhua harvasanaisesti ja jne. Näin hän osionsa alussa. Tosin osionsa lopussa hän epäili yhdysvaltalaisten käytöksen aitoutta, ja sanoikin arvostavansa tästä syystä paljon suomalaisten harvasanaista rehellisyyttä ja vilpittömyyttä.

[Marjapussi]

Hauska yksityiskohta tässä on se, että kirjassa ainoana henkilönä nimeltä mainittu ja Latiševaa auttanut Zyskowicz on maahanmuuttokriittinen.

Zysse ei ansaitse tuota nimitystä. Arvostellut Thorsia juu, mutta äänesti uuden ulkomaalaislain puolesta. Ja kun Persut kieltäytyivät allekirjoittamasta JH-a:n euroehdokkuuden torppaamiseksi suunniteltua rasisminvastaista lausumaa, hän alkoi aukoa päätään.

'
Maku asia. Minusta Ben on ajanut omaa linjaansa määrätietoisesti ja pyrkinyt pitänyt Kokoomuksen eduskuntaryhmän oikealla linjalla. Hänen ja kaltaistensa avulla Suomi voi välttyä liialta epätoivotulta maahanmuutolta.

[Juki]

Saahan suomalainen valittaa oman kulttuurinsa tavoista niin paljon kuin sielu sietää. Itsekin kyllä haluaisin opettaa muutamallekin naapurille (itse asiassa aivan kaikille) tapakulttuuria; mikä siinä (puoli)tutun tervehtimisessä esim. on niin pirun vaikeaa. Naurettavaa katsella, kun ihmiset yhtäkkiä kiinnostuvat seinästä kun joku puolituttu sattuu menemään heidän ohi tai tulemaan portaissa vastaan. Ei vain yksinkertaisesti osata tervehtiä, mikä on säälittävää ja naurettavaa tapaimpotenssia.

Yhtäkään suomalaisen kulttuurin piirrettä ei pidä kuitenkaan kritisoida siksi, että kun muut jossakin (valitse mieleinen kultturi, valtio, kansa, ihan mikä tahansa) tekee toisella tavalla. Jos suomalaiset itse päättävät muuttaa tapojaan, se on eri juttu.

[Teemu Lavikka]

Oma veikkaukseni on, että ns. ryssäviha tulee jos ei kokonaan poistumaan, niin ainakin vähenemään suurten ikäluokkien poistuessa kuvioista. Tämän ikäluokan ihmisiä koskettavat henkilökohtaisesti esim. Pihon ajama Karjala- kysymys, yms. asiat, jotka vaikuttavat venäläisiin suhtautumisessa.

[far angst]

On porukoita, jotka ilmeisesti eivät voi hengittää, jos eivät koko ajan puhu.  Tuollainen turhan lätinä ja tosiaankin itsestäänselvyyksien ja kliseiden iänikuinen toistaminen ei ole keskustelua, se on hälyämistä.

Kun en jatkuvasti ole suunapäänä läyryämässä joutavuuksia, minua on usein pidetty hyvänä kuuntelijana.  Ja sellaiset ovat kokolailla harvinaisia maailmalla.  Uso sie minnuu!

Hiljaisuus ei ole aina ja joka kerta juroutta,  usein se on kohteliaisuutta antaa  toisen osapuolen sanoa sanottavansa.

[joniq]

 Ei nyt aivan lyödä Latisevaa paistinpannulla. Kritisoisin itsekin hänen miestään. Täytyisi hieman ajatella kun tuo ihmisen tänne erilaisesta kulttuurista. Sosiaalinen kanssakäyminen on venäläisillä toisenlaista, se on kuin karjalainen kyläilykulttuuri ennenvanhaan. Venäläinen nainen ilman sosiaalisia kontakteja ei varmaan ole onnellisimmillaan. Toisekseen, nämä suvaitsevaiset suomalaiset naiset osaavat kyllä näyttää sen nurjan puolen jos suomimies erehtyy tuomaan ulkomailta vaimon.

[Make M]

Latiševan mielestä Suomessa on selittämätön ristiriita: "Miksi maassa, jossa on tehty kaikki sen eteen, jotta ihmiset olisivat onnellisia, on niin paljon masentuneita ihmisiä?"

Latiševalla on varmaan heittää kovemmat faktat pöytään kuin Eurooppalaisella sosiaalitutkimuksella.

http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/050906145535AK?OpenDocument (Sosiaalivakuutus-lehti 1/2010):

Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen perusteella on hyvin vaikea löytää empiiristä pohjaa väitteelle suomalaisten synkkyydestä ja pohjattomasta onnettomuudesta. Kansainvälisesti katsoen suomalaiset ovat varsin tyytyväinen ja onnellinen kansa.

(http://i50.tinypic.com/2mh75w2.png)

[terrakotta]

Latiševa asui Suomessa 18 vuotta.

Onkohan se ihan täys idiootti, vai muuten vaan päässä vikaa??

Eihän kukaan täysjärkinen ihminen jää asumaan maahan jossa elämä on paskaa?

No ihan varmasti jää. Vaikka sellainen idiootti, joka on hankkinut täällä lapsen täkäläisen kanssa ja joka haluaa ehdottomasti olla osa lapsensa elämää, vaikka elämä maassa olisi muuten kuinka kurjaa tahansa. Alaikäistä lasta kun ei voi ottaa mukaansa tuosta vaan uuteen maahan, jos lapsen täkäläisellä vanhemmalla on jotain sitä vastaan. Toisaalta vaikka voisikin, se tänne jäänyt idiootti voi ajatella, että ei ole ihan oikein käytännössä katkaista lapsen välejä toiseen vanhempaan. Ei varsinkaan jos sekä isä että äiti haluavat lapsen elämäänsä.

[Shawast]

Olen aina kokenut hyvin vastenmielisinä ne tietyt suomalaiset "maailmankansalaiset", jotka joka käänteessä kitisevät suomalaisten tavoista. Ollaan liian hiljaa, ei osata keskustella, ei hymyillä, blaa blaa blaa. "Taas saa hävetä, että on suomalainen", tätä jaksetaan toistella. Iltalehdessä valitetaan, että kaikki suomalaiset pitäisi laittaa small talk -kurssille ja tapakouluun.

Ihan kuin nämä ihmiset eivät ymmärtäisi omaa kulttuuriaan. Suomalainen on hiljaa, koska ei halua häiritä muita turhalla paskanjauhamisella. Suomalainen ei ehkä hymyile poskihampaat loistaen joka hetki, mutta silloin kun hymyillään niin se on aitoa. Suomalainen kohteliaisuus on vähäeleistä, mutta lämmintä.

Tai ehkä minä vaan elän aivan eri maailmassa kuin nämä lenitat ja muut.  

Vielä muutama vuosi aiemmin, kun olin kaikenmaailman kansainvälistymisen ja muun postmodernin diskurssin aivopesemä, en pitänyt ulkomailla suomalaisuuttani kovinkaan arvossa. Tuntui aina, että kaikilla muilla kansoilla on pitemät kulttuurijuuret ja useampia ylpeydenaiheita.

Nykyään vanhempana ja viisaampana tunnen kuitenkin todella suurta ylpeyttä suomalaisuudesta ja kulttuuristamme. Kulttuurillamme ei ole ehkä mitään globaaleja kulttuurillisia brandeja kuten esimerkiksi Ranskalla ja monella muulla "suurella" kulttuurimaalla on, mutta kulttuurimme hienot asiat ovat sellaisia, joita ei meinaa huomatakaan. Hiljaisuus, rauhallisuus ja eräänlainen jämpti suhtautuminen asioihin ovat niin hienoa kulttuuriperinnetta, että hakea saa, jos muualta meinaa löytää.

Nykyään katselenkin lähinnä huvittuneena koulumme (usein eteläisemmästä Euroopasta tulevia) vaihto-oppilaita, jotka mölyävät ja vaahtoavat, vaikka heillä ei ole mitään sanottavaa. Koen tervettä ylpeyttä, ja jopa hieman ylemmyydentunnetta jäyhästä suomalaisuudestani.

[tusujusuu]

Monikultturisteille, kosmopoliiteille, vihreille ja moderneille naisille voin vain sanoa, että ei kannata tutustua meikäläiseen. Olen juuri sellainen persoona, jota he vihaavat kaikkein eniten. En puhu, jos minulla ei ole asiaa. En hymyile, jos ei ole aihetta. Ja puhun suoraan, jos silloin tällöin avaan suuni. Edustan täyttä toiseuden vastakohtaa ja olen ylpeä suomalaisuudestani.

Suomesta pääsee aina pois. Ja joskus(=useimmiten) se ongelma löytyy peilikuvasta.

[Teemu Lavikka]

Shawastilta hyvää settiä. Ollaan ennemmin ylpeitä kulttuurissamme esiintyvistä hyvistä puolista, sen sijaan, että takerrutaan liikaa niihin huonoihin puoliin.

[Ernst]

Latiševan mielestä Suomessa on selittämätön ristiriita: "Miksi maassa, jossa on tehty kaikki sen eteen, jotta ihmiset olisivat onnellisia, on niin paljon masentuneita ihmisiä?"

Latiševalla on varmaan heittää kovemmat faktat pöytään kuin Eurooppalaisella sosiaalitutkimuksella.

Onhan hänellä ensinnäkin mutu-menetelmän tulokset sekä ns. bukowskiaaninen metodi, joka voidaan tiivistää näin: siinä, mitä minulle on tapahtunut, täytyy oll ajotakin yleispätevää.

[Spesialisti]

Venäläisethän tunnetusti ovat aina hymyileviä, positiivisia ja palveluhaluisia ihmisiä, suoranaisia pursuavan elämänilon runsaudensarvia kautta tunnetun historian. Tämän voi todeta vaikkapa menemällä Suomessa venäläisen lääkärin vastaanotolle. Sitä hymyjen, YYA-henkisen sympatian ja palvelualttiuden määrää!
Venäläiset ovat myös aina suvainneet lähipiirissään muukalaisia hyvin. Jopa niin hyvin, että on menty naapuriin peräti sotavoimin varmistamaan molemminpuolinen suvaitsevaisuus.

[Lemmy]

Ei nyt aivan lyödä Latisevaa paistinpannulla. Kritisoisin itsekin hänen miestään. Täytyisi hieman ajatella kun tuo ihmisen tänne erilaisesta kulttuurista.

Näinhän se on. Eikä se ihminen sitten oikein osaa suhtautua asiaan, koska ulkomailla eletään aikna kuten "lomalla" varsinkin jos on elintasoltaan erilaiset paikat. Se "rikas mies" ei olekaan kun persaukinen jokamies. Kuka helvetti siihen kulttuurishokkiin sitten auttaisi jos ei kerta se oma puolisko?

[Simo Hankaniemi]

Täytyy olla vakavaa tasapainottomuutta psyykessä, jos on valmis pinnallisen tuttavuuden jälkeen muuttamaan tuntemattomaan maahan ja tekemään naimakaupat. Ja sitten lähtö seuraavaan maahan. Toivottavasti pikkurouva löytää paratiisinsa ennen Hyväntoivonniemeä.

[Whatsername]

Sellainenhan on Suomen kansa. Se ei hymyile vain muodon vuoksi. Samaahan minultakin kysyttiin vuosikausia ulkomailla työskennelläsäni miksi en hymyile joka käänteessä.

Tota samaa kysytaan minultakin jatkuvasti taalla. Jos olen hiljaa niin tietenkin on joku vialla. En vaan jaksa koko aikaa olla aanessa. Muutaman kaverin mielesta olen todella epakohtelias kun en esimerkiksi kaupan kassalla harrasta small talkia kassatadin kanssa, tai kampaamossa haluan mielummin istua hiljaa kun jutella joutavia kampaajan kanssa. Aina pitaa yrittaa selittaa, etta en tarkoituksella ole epakohtelias, mutta small talk on vaan semmonen asia joka ei vielakaan oikein suju, vaikka monta vuotta olen asunut ulkomailla.