Miten Suomen nykytilaan on tultu?

[erilainen]

Mitkä ovat lähihistorian merkittävimmät vaikuttimet tämän päivän politiikkaan? Mistä juontuu nykyinen maahanmuuttopolitiikka? Mitkä ovat olleet ne epääonnistuneet poliittiset linjanvedot?

Kuitenkaan eduskunnan kokoonpanossa ei ole ollut hirveitä muutoksia viimeisen 20 vuoden aikana. Paitsi tietty normaali oikeiston lasku ja vasemmiston nousu trendin mukaan. 80-luvun ns. kasinotalous loi pohjaa 90-luvun lamalle, ja täten vaikuttaa vaikuttaa tämän päivän lamaankin. Mikäli tämä lama joskus taittuu on vielä 90-luvun velkoja maksettavana.

Mutta kertokaas... Ellen ole väärin käsittänyt niin tämän kaltaista tietoa perehtyneillä hommalaisilla on.

[SoulBrother]

Minun on vaikea nähdä että tähän olisi mitään erityistä syytä osoitettavissa, esim. eduskunnan kulloisestakin kokoonpanosta. Kysymyksessä on yleiseurooppalainen kehitys, johon Suomi tosin on tullut hieman jälkijunassa mukaan, tai ainakin pienemmillä volyymeillä. Ongelman ydin on kulttuurirelativismissa ja eurooppalaisen syyllisyydentunnon toteuttamisessa, eräänlaisessa anekaupassa. Sekä sen ymmärtämättä jättäminen, että suvaitsevaisuus ei suinkaan saavuta kauneinta huipentumaansa äärimmilleen vietynä ja kritiikittömästi toteutettuna. Tästä seuraa ainoastaan se että suvaitaan suvaitsemattomia.

[erilainen]

Minun on vaikea nähdä että tähän olisi mitään erityistä syytä osoitettavissa, esim. eduskunnan kulloisestakin kokoonpanosta. Kysymyksessä on yleiseurooppalainen kehitys, johon Suomi tosin on tullut hieman jälkijunassa mukaan, tai ainakin pienemmillä volyymeillä. Ongelman ydin on kulttuurirelativismissa ja eurooppalaisen syyllisyydentunnon toteuttamisessa, eräänlaisessa anekaupassa. Sekä sen ymmärtämättä jättäminen, että suvaitsevaisuus ei suinkaan saavuta kauneinta huipentumaansa äärimmilleen vietynä ja kritiikittömästi toteutettuna. Tästä seuraa ainoastaan se että suvaitaan suvaitsemattomia.

No mikä Euroopan valtio on tälläisen kutinan sitten ensimmäisenä saanut? Vai onko tuo ollut jonkun yhteistyon tulosta? Esim EY tai YK...

[Anti-Utopisti]

Mutta kertokaas... Ellen ole väärin käsittänyt niin tämän kaltaista tietoa perehtyneillä hommalaisilla on.

Vastaus, jota etsit, lienee varsin selkeä: yhteiskuntatieteelliset koulukunnat.

Tarkemmin sanoen yhteiskuntatieteelliset koulukunnat sortuvat tyypillisesti samaan perusheikkouteen kuin niin monet muutkin ihmisyhteisöt: virheellinen historia- ja tulevaisuuskäsitys. Yhteiskunta on kompleksinen systeemi, jonka mallintaminen oikein on valtavan vaikeaa. Useimmat ihmisyhteisöt tyytyvät laatimaan yhteiskunnasta liian yksinkertaisia malleja ja muita käsityksiä, jotka kuitenkin saattavat pinnallisesti vaikuttaa erittäin uskottavan tuntuisilta. Kun katteeton luottamus omaan malliin on syntynyt, sitä ei enää jälkikäteen useinkaan kyseenalaisteta. Päin vastoin virheellisten mallien pohjalta käynnistetään monesti yhteiskuntakokeiluja, ja vasta näiden kokeilujen epäonnistuttua ruvetaan epäilemään, että ehkäpä malli ja sen soveltaminen eivät olleetkaan hyviä ideoita.

Katteeton luottamus yhteiskuntatieteellisiin koulukuntiin ja niiden virheellisiin malleihin sai kai länsimaissa erityisen roolin osittain siksi, koska Hegelin teorioiden pohjalta syntyi käsitys, että rationaalinen ajattelu ja reaalimaailma konvergoituivat Preussin virkamieskunnassa 1800-luvun alusta lähtien. Eli tämäntyyppisen virkamieskunnan koulukunnat olivat muka ikään kuin erehtymättömiä. Samalla syntyi ilmeisesti porvariston vinksahtanut historiakäsitys, jossa historian aikajana jaettiin kahteen osaan: 1) virkamieskuntaa edeltävä barbarismin aikakausi ja 2) virkamieskunnan syntymisen jälkeinen erehtymättömyyden aikakausi.

Monet Kokoomuslaiset eivät edelleenkään osaa kuvitella, että länsimaiset yhteiskunnat saattaisivat ikinä luopua (näennäis)rationaaliseen suunnittelukoneistoon perustuvasta yhteiskuntamallista, joten monet heidän ratkaisuistaan tehdään tämän kyseenalaisen oletuksen pohjalta. Esimerkiksi Euroopan vihervasemmistolaistuminen ja Euroopan islamisoituminen nähdään kai oikeistoliberaalien piireissä mahdottomiksi tai ainakin epätodennäköisiksi skenaarioiksi, koska Hegelin ja Fukuyaman pohjalta olemme muka siirtyneet länsimaissa jo historian loppupisteeseen, jossa liberaali demokratia ja virkamieskoneisto tulevat jatkumaan ikuisesti. Kyseessä lienee siis Hegelin ja hänen kollegoidensa varsin yksinkertaisten historiallisten teorioiden antama ennustus, jota ei ole empiirisesti testattu riittävällä perusteellisuudella. Eli jos Eurooppa alkaa luisua toden teolla esimerkiksi vihervasemmistolaistumisen tai islamisoitumisen tielle, niin oikeistoliberaalit eivät välttämättä huomaa sitä riittävän nopeasti.

Tosiasiassa mitään yhtenäistä erehtymätöntä virkamieskuntaa ei ole, vaan luullakseni lähes jokaisella vuosikymmenellä virkamieskunta uudistaa itseään ajamaan viimeisimpien koulukuntiensa haihatuksia. Eli historia muuttuu koko ajan, eikä pysy Hegelin oletuksen tavoin lopullisessa päätepisteessään. Niinpä selitys järjettömiin poliittisiin ratkaisuihin löytyy usein siitä, mitä virkamieskunnan vinksahtaneet koulukunnat ovat viimeksi saaneet päähänsä.

Jo 1800-luvulta alkaen virkamieskunnan koulukuntia kuitenkin ruvettiin ulkoistamaan varsinaisesta virkamieskunnasta mm. sotatieteellisiin ja yhteiskuntatieteellisiin akatemioihin ja tiedekuntiin. Sieltä uusimmat muotivillitykset ovat kulkeutuneet varsinaisen virkamieskunnan toteutettaviksi varustettuna poliitikoiden antamalla hyväksyntäleimalla.

Mainitsen seuraavaksi muutamia esimerkkejä traagisen ala-arvoisista koulukunnista.

Olen lukenut jonkin verran sotahistoriaa, ja koulukuntiin perustuvan suunnittelukoneiston vinksahtaneisuus näkyi mielestäni sodissa jo 1800-luvulla. On tietenkin totta, että virheet pistävät silmään kohtuuttomasti, kun taas onnistumiset jäävät huomiotta. Silti luulisin, että viimeistään 1900-luvulta alkaen johtavien Länsi-Euroopan maiden sotatieteelliset koulukunnat eivät ole onnistuneet kiitettävästi juuri yhdessäkään sodassa - varsinkaan maailmansodissa ja siirtomaasodissa. Täysin tarpeeton inhimillinen tuho ja kärsimys olivat näissä sodissa sitä luokkaa, että jo silloin olisi täytynyt kyseenalaistaa koko länsimaisen suunnittelukoneiston premissit, koska oli aivan selvää, ettei historiassa olla siirrytty erehtymättömän suunnittelukoneiston aikakauteen.

Sosialismin yhtenä tarkoituksena oli kai purkaa kapitalististen maiden vinksahtanut suunnittelukoneisto. Algerian sodassa kuitenkin havaittiin, ettei edes siirtyminen maltillisen sosialistiseen hallitukseen välttämättä muuttaisi vinksahtaneiden koulukuntien valta-asemaa, sillä nimen omaan Ranskan 1950-luvun sosialistihallitusten halu säilyttää monietninen Algérie française -malli antoi lähes vapaat kädet guerre contre-révolutionnaire -sotatieteilijöille jatkokehittää ja soveltaa siviiliväestöä kohtaan väestöluettelointiin, systemaattisiin kidutuksiin ja jopa kollektiivisiin rangaistuksiin perustuvia sortotoimia monietnisen utopian säilyttämiseksi Algeriassa. Aluksi kidutukset kohdistuivat Algerian alkuperäisväestöön mutta myöhemmin myös kiusallisina pidettyihin eurooppalaistaustaisiin aktivisteihin näiden poliittisesta kannasta riippumatta, sillä raison d'etat -perustelut olivat ainoa kriteeri uhrien valinnalle ihonväristä riippumatta.

Selvästikään sosialistiset suunnittelu-utopiat eivät olleet kapitalistista suunnittelua järkevämpiä eivätkä inhimillisempiä. Vähemmän tunnettu puoli historiasta onkin se, että sekä antikommunistisia guerre contre-révolutionnaire -sotatieteilijöitä että etnisten ryhmien rinnakkaiseloa kannattaneita sosialisteja oli paljon mukana OAS:n yhteisrintamassa puolustaakseen monietnistä Algérie française -mallia keinolla millä hyvänsä. OAS:ää vastustanut algerialaissymppaajien koulukunta (mm. Mouvement pour la Coopération, MPC) kannatti monietnistä Algeriaa sekin, vaikkakin itsenäisen Algerian eikä Algérie française -mallin pohjalta. OAS:n koulukunta halusi siis sitä, että kaikki laulaisivat yhdessä marseljeesia ihonväristä riippumatta, kun taas MPC:n koulukunta halusi, että kaikki asukkaat tottelisivat itsenäisen Algerian hallitusta ja kaveeraisivat keskenään aikaisempaa enemmän ihonväristä riippumatta. Ilmeisesti kumpikaan koulukunta ei aavistanut etukäteen, että etnisten ryhmien rinnakkaiselon yritys Algeriassa tulisi päättymään räjähdysmäisen eskalaation myötä toisen ryhmän nopeaan karkotukseen maasta.

Osuvin kuva länsimaisen suunnittelukoneiston todellisesta tasosta onkin mielestäni se, kun Algerian eurooppalaistaustaiset pied noir -ihmisjoukot odottivat Algerian satamissa kuljetusta turvaan Eurooppaan, sen jälkeen kun itsenäiseen Algeriaan kaavailtu rauhanomainen rinnakkaiselo väestöryhmien välillä oli päättynyt jo muutama päivä kokeilun aloittamisen jälkeen eurooppalaistaustaiseen väestöön kohdistuneiden joukkomurhien myötä. Sekä OAS:n takana ollut Algérie française -koulukunta, Algerian itsenäisyyden hyväksynyt lojaalien gaullistien koulukunta että mm. Lucien Bitterlinin edustama algerialaisia sympatiseeraava koulukunta olivat siis yhteisvaikutuksellaan pilanneet yhteiskunnallisen ilmapiirin Algeriassa muutamassa vuodessa niin täydellisesti, että aiemmin melko rauhallinen ja yhteistyöhaluinen algerialaisenemmistö oli saatu kääntymään aggressiivisesti eurooppalaistaustaisia vastaan. Vika ei ollut käsittääkseni pied noireissa eikä algerialaisissa kansanjoukoissa vaan poliitikoiden ja yhteiskuntainsinöörien vinksahtaneisuudessa, jotka aiheuttivat tilanteen eskaloitumisen. Jos annamme monietnisyyden suunnittelukoneiston puuhailla vapaasti Suomessakin vähän aikaa, niin ehkäpä meidän suomalaistenkin tavisten osaksi tulee tehdä omalla kohdallamme sama valinta kuin aiemmin Algerian eurooppalaistaustaisilla taviksilla: la valise ou le cercueil!

Oman kansan yhteiskuntainsinöröintiin tarkoitetun suunnittelukoneiston puolella vinksahtaneisuus näkyi Euroopassa aivan sotatieteen tavoin. Eugeniikka ja pakkosteriloinnit ovat ehkä silmiinpistävimpiä esimerkkejä, ja vanhanmalliset sosialidemokraatit kunnostautuivat näissä luonnonvastaisissa puuhasteluissa lähes natsien veroisesti.

Tässä vaiheessa olisi kai jo voinut arvata, että oli vain ajan kysymys, milloin syntyisi sellainen vinksahtanut koulukunta, joka pyrkisi ajamaan Euroopan monietnistämistä.

Jo 1930-luvulla eräät ranskalaiset upseerit haaveilivat Ranskan emämaan ja siirtomaiden muodostamasta geopoliittisesta allianssista, kun taas jotkut algerialaiset aktivistit kärttivät jo silloin kansalaisoikeuksia. Samoihin aikoihin Ranskaan alettiin haalia naapurimaista halpatyövoimaa teollisuuden tarpeisiin.

Etnisten suhteiden tutkimusta kehitettiin kai alun perin siirtomaita silmällä pitäen, jonka myötä syntyi J.S. Furnivallin ideoimana vuonna 1939 ensimmäinen järjestelmällinen monikulttuurisen yhteiskunnan malli: plural society. Amerikassa etnisten vähemmistöjen muutto suurkaupunkeihin käynnisti sielläkin samoihin aikoihin eliitin kiinnostuksen etnisten suhteiden tutkimukseen.

Britanniassa taas oli Cecil Rhodesin rahoilla masinoitu 1800-luvulta lähtien Brittiläisen kansainyhteisön ideaa. Kannattaa lukea Carroll Quigleyn kirja The Anglo-American Establishment ja tutustua erityisesti brittiläiseen eliitti-instituuttiin Royal Institute for International Affairs. Tämä eliitti-instituutti oli sittemmin myös surullisenkuuluisan etnisten suhteiden Institute of Race Relations -tutkimuskeskuksen takana, ja rikkaiden liikemiesten säätiöt tarjosivat rahoitusta tällaiseen yhteiskuntasuunnittelun tutkimukseen, mikäli sitä ei ollut suoraan verovaroista saatavilla.

Alkuperäisiin Rhodesin koulukunnan visioihin ei välttämättä sisältynyt laajamittainen maahanmuutto emämaa-Britanniaan, mutta sen sijaan kylläkin lisääntynyt opiskelijavaihto ja kaveeraus kansainyhteisömaiden eliittien välillä. Toisen maailmansodan jälkeen Labour-puolue ja erilaiset liberaalit saivat sitten altruismikilpailussaan idean, että ehkäpä kansainyhteisön sisällä täytyisi myöntää myös siirtomaiden tavalliselle kansalle tasa-arvon nimissä oikeuksia päästä asumaan emämaa-Britanniaan. Samaan aikaan ilmeisesti yhteiskuntatieteelliset koulukunnat olivat saaneet päähänsä, että Britanniaan tarvittaisiin halpatyövoimaa, jota hankittiinkin aluksi Karibialta ja sittemmin Intiasta ja Pakistanista. Koska perinteiset porvariston yhteiskuntatieteelliset koulukunnat suorastaan palvoivat lukuarvoja, niin haavekuva palkkakustannusten alentamisesta maahanmuuttajien avulla sumensi heidän järkensä eivätkä he kiihkossaan muistaneet pohtia työperäisen maahanmuuton seurauksia pidemmälle.

1950- ja 1960-lukujen vaihteessa Saksa otti mallia edellämainituista maista ja rupesi haalimaan halpatyövoimaa sekä Euroopan kehittymättömämmiltä seuduilta että muutamista muslimimaista. Vinksahtaneet yhteiskuntatieteelliset koulukunnat Saksassa eivät ymmärtäneet siirtolaisuuden dynamiikkaa, vaan kuvittelivat, että maahanmuuttajia voitaisiin pallotella edes taas Saksan ja kotimaansa välillä Gastarbeiter-periaatteella. Ennemmin tai myöhemmin siirtotyöläisten perheiden päästäminen Saksaan nousi kuitenkin väistämättä esille, jolloin osoittautui, että kliinisen työperäistä maahanmuuttoa ei ole reaalitodellisuudessa olemassakaan, vaan se on vain itsetuhoinen harha, jolla käynnistettiin tosiasiallisesti hallitsematon ei-työperäinen siirtolaisvirta Saksaan.

1960-luvulle tultaessa länsimaiden yhteiskuntatieteelliset koulukunnat olivat ehtineet pilata kaiken mahdollisen monilla politiikan osa-alueilla. Siirtomaiden suorasta riistämisestä oli onneksi vihdoin luovuttu - vaikkakin usein vasta pakon edessä paikallisten kapinaliikkeiden myötä - mutta kärsimykset siirtomaiden asukkaille olivat suuret, kun länsimaisen virkamieskoneiston käänteisen Midaan kosketuksen myötä dekolonisaatio oli tapahtunut raskaimman kautta ja kun dekolonisaation jälkeen aiempi suora riisto korvautui usein epäsuoralla riistolla.

Geopoliittisen asemansa turvaamiseksi siirtomaiden menetyksen jälkeen EEC-maiden eliittipiirit visioivat samankaltaista ratkaisua kuin gaullistit Ranskassa: yhtenäisen talousalueen luomista entisten siirtomaiden ja/tai Eurooppaa ympäröivien muslimimaiden kanssa. Tämä lisäsi jonkin verran maahanmuuttoa EEC-maihin, vaikkakin voisi ehkäpä sanoa EEC-kauden maahanmuuttopolitiikasta, että siinä oli jalka kaasulla ja jarrulla samaan aikaan.

Pahempaa oli kuitenkin vielä luvassa 1960-luvulla, jolloin yhteiskuntatieteelliset koulukunnat vinksahtivat aikaisempaakin pahemmin. Yläluokan hemmotellut lapset huomasivat yliopistoissa, että länsimainen yhteiskuntasuunnittelu oli harhateillä, joten ei kannattanut tuhlata aikaansa tahrattomalle virkauralle pyrkimiseen, vaan oli paljon hauskempaa haistattaa koko maailmalle pitkät ja omistaa opiskeluaikansa erilaisille potlatch-tuhoamisrituaaleille, joissa kaikki länsimaalainen julistettiin saastaiseksi sekä tuhottiin arvokasta omaisuutta ja kulttuuriperintöä opiskelijoiden oikkujen mukaan.

"The crumbling away of human values under the influence of exchange mechanisms leads to the crumbling of exchange itself. The insufficiency of the feudal gift means that new human relationships must be built on the principle of pure giving. We must rediscover the pleasure of giving: giving because you have so much. What beautiful and priceless potlatches the affluent society will see -- whether it likes it or not! - when the exuberance of the younger generation discovers the pure gift. The growing passion for stealing books, clothes, food, weapons or jewelry simply for the pleasure of giving them away gives us a glimpse of what the will to live has in store for consumer society."

Lähde: Raoul Vaneigem: The Revolution of Everyday Life: Impossible Communication or Power as Universal Mediation

1960-luvun ensimmäisillä radikaaleilla ei ollut onneksi vielä mitään yhtenäistä historia- ja tulevaisuuskäsitystä potlatch-tuhoamisrituaaliensa tueksi, mutta sellaista yritettiin aktiivisesti kehittää. 1960-luvun alun osalta voisi ehkäpä sanoa, että jotkut potlatch-radikaalien protestien aiheet todellakin osuivat legitiimillä tavalla vinksahtaneen yhteiskuntasuunnittelun tabuihin. Mutta kun radikaalien sisäisen homogenisaatioprosessin myötä radikaaleille alkoi kehittyä 1970-luvulle tultaessa yhtenäinen historia- ja tulevaisuuskäsitys, niin heistäkin tuli yhtä vinksahtanut koulukunta, kuin ne aiemmat koulukunnat, joita he olivat kritisoineet. Mikäli poliittinen liike aikoo välttää tämän  nopean rappeutumisen kohtalon, niin silloin olisi luullakseni pakko jättää historia- ja tulevaisuuskäsitys suosiolla muodostamatta, koska pelkästään amatöörien voimin se ei tule järkevästi onnistumaan (erinomainen opetus maahanmuuttokriitikoille!).

Vastauksen antamiseksi ketjun kysymykseen tarvitsee oikeastaan enää vain listata, millaisia reaalimaailman vastaisia käsityksiä potlatch-radikaalit ovat keksineet länsimaiden historiasta ja tulevaisuudesta. Nämä käsitykset ovat kai se kristallipallo, jonka pohjalta Suomenkin maahanmuuttopolitiikkaa nykyään suunnitellaan mm. Vihreiden ja kansalaisjärjestöjen lobbauksella.

Tämä vinksahtanut uusi historiakäsitys oli tarkemmin sanoen sellainen, että kaikki länsimaalainen nähtiin saastaiseksi ja väitettiin, että länsimaalaiset (eikä siis pelkästään länsimaiden eliitti) ovat sortaneet kehitysmaalaisia. Vinksahtanut uusi tulevaisuuskäsitys taas oli sellainen, että radikaalit olivat muka tiedostava etujoukko, joka tulisi alakulttuurinsa rituaaleja noudattamalla rakentamaan länsimaihin saastaisuudesta puhtaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Aluksi radikaalien yhtenä suosittuna rituaalina oli The Great Refusal, jossa kieltäydyttiin osallistumasta yhteiskuntakoneiston toimintaan, mikä oli vielä varsin harmitonta. Mutta pian myös terrorismirituaalit (RAF) ja subversio järjestelmän sisältä käsin (Rudi Dutschken termillä Marsch durch die Institutionen) alkoivat kiinnostaa monia pitkästyneitä potlatch-radikaaleja yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymistä enemmän.

Maahanmuuttopolitiikan kannalta oli tuhoisaa se, että osaksi historiakäsitystä tuli sortomytologia, jossa historian punaiseksi langaksi nähtiin länsimaalaisten sorto kehitysmaalaisia kohtaan. Tämä historiakäsitys näkyi luullakseni erityisesti Third Worldism -liikkeessä. Kirjoista Ronald Segalin revisionisista historiaa edustava teos The Race War ja ehkäpä jotkut hänen muutkin kirjansa paljastavat poikkeuksellisen selvästi tämän sortomytologian luonteen, vaikka ne eivät ikinä saaneetkaan yhtä paljon suosiota kuin Edward Saidin, Noam Chomskyn ja muiden tunnetumpien gurujen kirjoittamat variantit sortomytologiasta.

Tosin törmäsin kerran 1960-luvun alussa tehtyyn elokuvaan, jonka kommunistinen käsikirjoittaja lobbasi elokuvassa kansalaisoikeuksien myöntämistä kaikille sivilisaation naapurimaiden ihmisille. Eli ainakin universaalien kansalaisoikeuksien yhteiskuntavisio edelsi 1960-luvun potlatch-radikaalisukupolvea. Samoin idea etnisten ryhmien ja uskontojen rauhanomaisesta rinnakkaiselosta näkyi kyseisen käsikirjoittajan elokuvissa. Sitä en kuitenkaan tiedä, oliko jo alkuperäisillä kommunisteilla visioita maahanmuuton edistämisen siunauksellisuudesta, vai rajoittuiko etnisen harmonian tavoittelu heidän kohdallaan vain länsimaiden perinteisiin väestöryhmiin.

Mitkä ovat lähihistorian merkittävimmät vaikuttimet tämän päivän politiikkaan? Mistä juontuu nykyinen maahanmuuttopolitiikka? Mitkä ovat olleet ne epääonnistuneet poliittiset linjanvedot?

Vaikuttaisi siltä, että vinksahtaneet yhteiskuntatieteelliset ja poliittiset koulukunnat ovat massamaahanmuuton edistämisen takana. Luullakseni nämä rantautuivat Suomeen toden teolla vasta 1980-luvun lopussa. Jo 1970-luvulla oli Pohjoismaissa järjestetty seminaareja työperäisen maahanmuuton edistämisestä Pohjoismaiden välillä. 1980-luvun loppuun mennessä siirtolaisuusseminaareihin tuli lisäksi idea ei-pohjoismaalaisten maahanmuuton edistämisestä, ja seminaareissa hääräsi mukana myös radikaalivasemmistolaisia tutkijoita. Suosittelen hankkimaan kopiot SDP:n Risto Laakkosen seminaarikalvoista 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Hänen sanojensa pohjalta luulisin, että maahanmuuttoidea kopioitiin Suomeen Ruotsista, kun Suomen vuorineuvoksetkin saatiin vakuutettua tämän mallin kannattavuudesta:

Laakkonen, joka hoiti lähes koko 1970-luvun työvoima-asioita Suomen suurlähetystössä Tukholmassa, kertoo Ruotsin toimineen aikanaan tehokkaasti ja viisaasti.

"Kaikki puolueet hyväksyivät yksimielisesti kansallisen siirtolaispolitiikan periaatteet. Elinkeinoelämä, ammattiyhdistysliike ja monet muut organisaatiot tekivät tehokasta valistustyötä. Ruotsalaisille pystyttiin vakuuttamaan, että maahanmuuttajat ovat kansallinen rikkaus, jota ilman Ruotsi ei enää pärjää. Jos näin ei olisi tehty, Ruotsissa olisi nähty vaikka millaisia rettelöitä. Ulkomaalaisten määrä, kielten ja kulttuurien kirjo on todella suuri, sillä Ruotsin koko väestöstä kuusi prosenttia on jonkin ulkomaan kansalaisia."

Lähde: http://mediaseuranta.blogspot.com/1990/12/hs-siirtolaisten-tulolle-ei-ole-enaa.html

Eli viimeistään 1980-luvulla idea maahanmuuton edistämisestä rantautui Suomen yhteiskuntatieteellisiin ja poliittisiin koulukuntiin. 1980-luvun loppuun asti maahanmuuttopolitiikka vaikuttaisi säilyneen Suomessa perinteisen tiukkana, mutta sitten siihen tuli niin yhtäkkinen muutos 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, että voisi kuvitella taustalla syntyneen jonkinlaisen puolueiden salaisen sopimuksen, joka muutti Suomen maahanmuuttopolitiikan lähes kertaheitolla. Silloiset siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan julkaisut paljastanevat muutoksen ajankohdan. Tällaiseen sopimukseen viittaisi myös se havainto, että monikulttuurisuuden aihepiirin tutkimus räjähti moninkertaiseksi 1990-luvun alussa. Arvatenkin sama oletettu sopimus on tänäkin päivänä Suomen maahanmuuttopolitiikan kulmakivi, koska monikultturistien retoriikka ei ole luullakseni muuttunut Risto Laakkosen ensimmäisistä lobbauskerroista juuri lainkaan.

Kuten ylläolevasta Risto Laakkosen kommentista havaitsemme, maahanmuuttokriitikoilla lienee siis vastassaan eliitin koulukuntien ylivoimainen rintama: "kaikki puolueet yksimielisesti ... elinkeinoelämä, ammattiyhdistysliike ja monet muut organisaatiot". Jonkinlainen välttävä kompromissi lienee kuitenkin saavutettavissa taitavalla lobbauksella Suomen maahanmuuttopolitiikan pitämiseksi nykyisen suuruisena. Suomen talous taitaa olla raunioina, joten täysimittainen potlatch "onhan meillä varaa" -periaatteella ei ole enää ehkä edes poliitikoita kiehtova tavoite maahanmuuttopolitiikan päätöksenteossa. Jää nähtäväksi, millaisia uusia yhteiskuntatieteellisiä koulukuntia ilmaantuu maahanmuuttopolitiikan suunnitteluun.

Luulen saman potlatch-tuhoamisrituaalin olevan maahanmuuttopolitiikan lisäksi päämotiivina monilla muillakin politiikan osa-alueilla esiintyvässä rahanhaaskauksessa. Ihmisyhteisöt toimivat kai yleensäkin siten, että ensin rakennetaan pitkään ja sitten tuhlataan nopeasti kollektiivisen mielenhäiriön vallassa. Nyt elämme länsimaissa nopean tuhlauksen vaihetta.


[email protected]

[IDA]

Hyvä huomio:

Sosialismin yhtenä tarkoituksena oli purkaa kapitalististen maiden vinksahtanut suunnittelukoneisto. Algerian sodassa kuitenkin havaittiin, ettei edes siirtyminen maltillisen sosialistiseen hallitukseen muuttaisi vinksahtaneiden koulukuntien valta-asemaa, sillä nimen omaan Ranskan 1950-luvun sosialistihallitusten halu säilyttää monietninen Algérie française -malli antoi lähes vapaat kädet guerre contre-révolutionnaire -sotatieteilijöille jatkokehittää ja soveltaa siviiliväestöä kohtaan väestöluettelointiin, systemaattisiin kidutuksiin ja jopa kollektiivisiin rangaistuksiin perustuvia sortotoimia monietnisen utopian säilyttämiseksi Algeriassa. Aluksi kidutukset kohdistuivat Algerian alkuperäisväestöön mutta myöhemmin myös kiusallisena pidettyihin eurooppalaistaustaisiin aktivisteihin näiden poliittisesta kannasta riippumatta, sillä raison d'etat -perustelut olivat ainoa kriteeri uhrien valinnalle ihonväristä riippumatta.

Vasemmisto ajaa lähes säännönmukaisesti tuohon samaan miinaan silloin, kun se on puolustavinaan ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Nyt sitä vievät vihreät, joka monista hyvistä tyypeistä huolimatta toimivana puolueena ilmiselvästi koostuu mitä irvokkaimmista kontrolliluonteista.

[vrv]

Hyvä kirjoitus.
Suosittelen säilyttämään vaikka Homman kirjastossa. Vaikka kirjoitus on tietenkin mielipide, on siinä useita näkökohtia joita voi lainata keskusteluissa/väittelyissä viherhörhöjen kanssa.

Itse kysymykseen mennäkseni, mielestäni palmen ja sen aikaisen demarijohdon tekemisiä ei voi aliarvioida puhuttaessa Ruotsin ja koko pohjoismaiden nykytilasta.

[Alpo]

SoulBrother tiivisti asian hyvin ja Anti-Utopisti ruoti jälleen erinomaisesti. Ei liene kovin kaukana totuudesta.

[Tommi Korhonen]

Anti-utopisti liekeissä!
Ainoa vain että en usko noin laajan pöytälaatikkosopimuksen salassapysymiseen.
Muutoin konspiraation olemassaolo toki selittäisi hyvin miksi näyttää että sellainen hullu konspiraatio olisi olemassa.

[sangria del vhm]

Enemmän kuin mistään salaliitoista, taitaa olla kyse siitä että kukaan ei varsinaisesti vastustanut nykyiseen tilanteeseen ajautumista, vaan niilläkin jotka jotenkin kriittisesti suhtautuivat oli kuitenkin se ongelma kohdallaan että kaikki näytti menevän hyvin. Kaikki ovat tyytyväisiä jos joku päättää, eikä välitöntä vahinkoa näytä tulevan.

Eli pöytälaatikkosopimusta ei allekirjoitettu, se vain jätettiin lukematta.

[erilainen]

Anti-utopisti liekeissä!
Ainoa vain että en usko noin laajan pöytälaatikkosopimuksen salassapysymiseen.
Muutoin konspiraation olemassaolo toki selittäisi hyvin miksi näyttää että sellainen hullu konspiraatio olisi olemassa.

Hyvää tekstiä Anti-utopistilta. Uskoisin kanssa jonkin laiseen konspiraatioon ellen uskoisi ihmisen tyhmyyteen niin vakaasti.

Enemmän kuin mistään salaliitoista, taitaa olla kyse siitä että kukaan ei varsinaisesti vastustanut nykyiseen tilanteeseen ajautumista, vaan niilläkin jotka jotenkin kriittisesti suhtautuivat oli kuitenkin se ongelma kohdallaan että kaikki näytti menevän hyvin. Kaikki ovat tyytyväisiä jos joku päättää, eikä välitöntä vahinkoa näytä tulevan.

Eli pöytälaatikkosopimusta ei allekirjoitettu, se vain jätettiin lukematta.

Tämä on sitten toinen. Asiaa on hyssytelty aikanaan, ja hoidettu se matalalla profiililla. Asiasta tietoiset ja sen vastaiset taas ovat olleet saamattomia tai pelänneet poliittista paitsiota. Vähättely on varmasti ollut osa asian käsittelyä.