News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-11-13 YLE2: Pressiklubi Muutos-puolueesta

Started by skrabb, 14.11.2009, 11:24:00

Previous topic - Next topic

skrabb

Eilisessä Pressiklubi-ohjelmassa sivuttiin perusteilla olevia uusia puolueita.
Ruben Stiller kysyi keskustelijoilta Taneli Heikka ja Unto Hämäläinen, että mitä mieltä he ovat MAAHANMUUTTOVASTAISESTA Muutos-puolueesta.
Herrat olivat sitä mieltä, että Persut ovat hieman pihalla ja että voi hyvinkin olla, että Muutoksella on paikka puoluekartalla, jos sillä on karismaattinen johtaja, kuten Soini on Persuille.
Muualla Euroopassa on jo vastaavia puolueita.

Kirjoitan tämän ihan muistini varassa l. voipi olla, ettei ihan sanasta sanaan tule juttua referoitua.
Kannattaa katsoa ohjelma YLE Areenasta tai uusinta ensi viikolla.

Pääasia, että puhutaan, vaikka maahanmuuttovastaisuus-termi riepookin...
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

ttw

Kiitti vinkistä. Jäikin katsomatta tuo. Laittakaa muuten aina se lähde mistä keskustellaan tai kirjoitetaan. Helpompaa ettei muiden tarvitse ruveta ensin sitä etsimään.

Pressiklubi

Kaatoiko muuri vasemmiston? Studiossa uuden puna-aatteen messias, Paavo Arhinmäki. Kommentaattoreina HS:n Unto Hämäläinen sekä Taneli Heikka Almamedian politiikan toimituksesta.

http://areena.yle.fi/video/550073

Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

Mika Putkonen

Quote from: pn on 14.11.2009, 11:30:37
Olisiko sitten pitänyt sanoa "rasistinen"?

Toivon, että Muutoksesta tulee nimenomaan maahanmuuttovastainen. Itse pääasiassa vastustan maahanmuuttoa.

Minäkin vastustan maahanmuuttoa, enkä suhtaudu siihen kriittisesti.

saint

Quote from: Ulkopuolinen on 14.11.2009, 11:48:22
Suurin ongelma taitaa olla se, että touhu on lähtenyt "oman porukan puuhaamista" -tyyppisenä liikkeelle eikä ole osannut muuttaa muotoaan ajoissa porukan puuhaamisesta organisoituun koneistona toimimiseen päin. Jos tarkoituksena on saada jotain aikaan seuraavissa vaaleissa niin organisaation pitäisi jo olla valmis, julkinen, rahoitettu ja toiminnassa sekä haastamassa joitain tahoja ja luomassa yhteistyökuvioita joidenkin tahojen kanssa. Ja toiminnan pitäisi olla niin kehittynyttä /salonkikelpoista että yhteistyö olisi mahdollista myös niiden tahojen kanssa joita haastetaan.

Puoluekartalla ei ole paikkaa yhdellekään porukalle. Sen sijaan siellä on paikka mille tahansa toimivalle ja edes rajallista kansansuosiota nauttivalle koneistolle.

Muistaakseni "Vihreät" oli alkuvaiheessa pelkkä "porukka", jolla oli kaksi kansanedustajaakin.
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

dothefake

Kyllä ulkopuolisen kritiikissä asiaa on Muutoksella petraamista ko.
kohdissa, mutta kukapa olisi Soini syntyessään?
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

antero

Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Jiri Keronen

#6
Quote from: Ulkopuolinen on 14.11.2009, 11:48:22
Menestymisen tärkeitä edellytyksiä ovat mm.

Hyviä pointteja. Mikäli pystyt kertomaan käytännössä, miten nämä asiat saa rullaamaan, olisimme Muutoksessa hyvin kiitollisia. Vielä kiitollisempia olisimme, jos lähtisit mukaan remmiin ja ottaisit vaikka yhden listaamistasi asioista vastuualueeksesi.
Suoraa demokratiaa ja vapautta kaikille.

Vae Victis -blogini

Pöllämystynyt

Quote from: Mika Putkonen on 14.11.2009, 12:00:40
Quote from: pn on 14.11.2009, 11:30:37
Olisiko sitten pitänyt sanoa "rasistinen"?

Toivon, että Muutoksesta tulee nimenomaan maahanmuuttovastainen. Itse pääasiassa vastustan maahanmuuttoa.
Minäkin vastustan maahanmuuttoa, enkä suhtaudu siihen kriittisesti.
Minä en vastusta maahanmuuttoa, vaan väestönsiirtoja.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

risto

#8
Mieluummin maahanmuuttovastainen kuin maahanmuuttajavastainen. Minulla ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, eikä kyllä kategorisesti mitään maahanmuuttoakaan vastaan, kunhan se tapahtuu vastaanottavan yhteiskunnan kantokyky huomioiden.

Olen siis maahanmuuttokriittinen tai Pöllämystyneen kommenttia mukaellen "väestönsiirtovastainen".

Kukas kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse, joten toteankin olevani huomattavasti vähemmän rasisti tai maahanmuuttajavastainen kuin valtaosa villeimmistäkään monikultturisteista. Koulussa omalla luokallani oli vaihtelevasti niin pari mustalaista kuin pari irakilaistakin, enkä kertaakaan osallistunut millään tavalla heidän kiusaamiseensa, pikemminkin päin vastoin. Minusta syrjiminen ja rasismi kaikessa muodossaan on yksiselitteisesti väärin ja tuomittavaa. Ennakkoluulot taas kuuluvat ihmisluonteeseen, mutta jokainen yksilö ansaitsee sen, että hänen kohdallaan katsotaan, pätevätkö ennakkoluulot vai eivät.

Näistä lähtökohdista katsoen pidän hyvin loukkaavana sitä, että joku kutsuu itseäni rasistiksi tai maahanmuuttajavastaiseksi. Maahanmuuttovastainenkin särähtää korvaan, mutta menköön tietämättömyyden piikkiin.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

JT

Quote from: pn on 14.11.2009, 11:30:37
Olisiko sitten pitänyt sanoa "rasistinen"? Toivon, että Muutoksesta tulee nimenomaan maahanmuuttovastainen. Itse pääasiassa vastustan maahanmuuttoa.

Ei olisi pitänyt sanoa kumpaakaan. Maahanmuuttokriittinen vastustaa vain huonoa maahanmuuttoa, ei siis kaikkea maahanmuuttoa. Muutoksesta ei tule maahanmuuttovastaista. Eikä tarvitse tullaakaan.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

JPU

Quote from: Mika Putkonen on 14.11.2009, 12:00:40
Quote from: pn on 14.11.2009, 11:30:37
Olisiko sitten pitänyt sanoa "rasistinen"?

Toivon, että Muutoksesta tulee nimenomaan maahanmuuttovastainen. Itse pääasiassa vastustan maahanmuuttoa.

Minäkin vastustan maahanmuuttoa, enkä suhtaudu siihen kriittisesti.

Parempi että nimittelivät maahanmuuttovastaiseksi. Aiemmin kuvauksiin on kuuluneet mm. maahanmuuttajavastainen, ulkomaalaisvastainen tai -vihamielinen, äärioikeistolainen ja rasistinen. Selkeä parannus aiempaan siis.
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

Lemmy

Minä olen ihmiskauppa-bisnes ja orjatyövimavastainen. Kritisoin niiden ilmenemismuotoja ja mahdollistajia. Mihin lokeroon minut nyt laitetaan? Kiljupänikän viereenkö?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

kukkanen

Quote from: skrabb on 14.11.2009, 11:24:00
Eilisessä Pressiklubi-ohjelmassa sivuttiin perusteilla olevia uusia puolueita.
Ruben Stiller kysyi keskustelijoilta Taneli Heikka ja Unto Hämäläinen, että mitä mieltä he ovat MAAHANMUUTTOVASTAISESTA Muutos-puolueesta.
Herrat olivat sitä mieltä, että Persut ovat hieman pihalla ja että voi hyvinkin olla, että Muutoksella on paikka puoluekartalla, jos sillä on karismaattinen johtaja, kuten Soini on Persuille.
Muualla Euroopassa on jo vastaavia puolueita.

Kirjoitan tämän ihan muistini varassa l. voipi olla, ettei ihan sanasta sanaan tule juttua referoitua.
Kannattaa katsoa ohjelma YLE Areenasta tai uusinta ensi viikolla.

Pääasia, että puhutaan, vaikka maahanmuuttovastaisuus-termi riepookin...
Toinen triidi juuri tuossa yllä/alla, jossa tästä demokratiasta puhuttiiin. Paljon merkittävämpi asia kuin maahanmuutto, on tuo demokratian puute Suomessa. Jos demokratia olisi, todennäköisesti ei olisi maahanmuuttoasioissakaan onnistuttu möhlimään ja siirtää rahoja kavereitten perustamiin keskuksiin nykymalliin. Sivuuttivat sitten sen?

ilmarinen

Tuossakin mainittiin jälleen kerran Halla-Aho Muutospuolueeseen liittyen. Onko hän tullut jo täysillä mukaan hankkeeseen? Kun aika yleisesti puoluehanke tunnutaan ymmärtävän nivoutuvan hänen ympärilleen.

slange

Quote from: ilmarinen on 14.11.2009, 17:48:56
Tuossakin mainittiin jälleen kerran Halla-Aho Muutospuolueeseen liittyen. Onko hän tullut jo täysillä mukaan hankkeeseen? Kun aika yleisesti puoluehanke tunnutaan ymmärtävän nivoutuvan hänen ympärilleen.
Minä kun luulin ettei Hallis ollenkaan ole Muutosmiehiä...  ???

Jaakko Sivonen

Quote from: pn on 14.11.2009, 11:30:37
Toivon, että Muutoksesta tulee nimenomaan maahanmuuttovastainen. Itse pääasiassa vastustan maahanmuuttoa.

Allekirjoitan.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

tarhuri

Quote from: saint on 14.11.2009, 12:12:23
Quote from: Ulkopuolinen on 14.11.2009, 11:48:22
Suurin ongelma taitaa olla se, että touhu on lähtenyt "oman porukan puuhaamista" -tyyppisenä liikkeelle eikä ole osannut muuttaa muotoaan ajoissa porukan puuhaamisesta organisoituun koneistona toimimiseen päin. Jos tarkoituksena on saada jotain aikaan seuraavissa vaaleissa niin organisaation pitäisi jo olla valmis, julkinen, rahoitettu ja toiminnassa sekä haastamassa joitain tahoja ja luomassa yhteistyökuvioita joidenkin tahojen kanssa. Ja toiminnan pitäisi olla niin kehittynyttä /salonkikelpoista että yhteistyö olisi mahdollista myös niiden tahojen kanssa joita haastetaan.

Puoluekartalla ei ole paikkaa yhdellekään porukalle. Sen sijaan siellä on paikka mille tahansa toimivalle ja edes rajallista kansansuosiota nauttivalle koneistolle.

Muistaakseni "Vihreät" oli alkuvaiheessa pelkkä "porukka", jolla oli kaksi kansanedustajaakin.

Vihreät tosiaan olivat tuollainen joukkio.  Yhteydenpitäminen oli hyvin hankalaa ja hidasta. Kaikki tehtiin itse.  Puolueen perustamisen jälkeen stalinistit hyvin nopeasti kaappasivat koko liikkeen haltuunsa ja alkoivat pyörittää sitä hyvin rasvatulla aikaisemmalla koneistollaan.  Rehellisyys muuttui epärehellisyydeksi, läpinäkyvyys muutettiin kulissiksi, tavoitteet värjättiin vihreiksi.  Alkuperäisestä ideologiasta ja ihanteista ei jäänyt oikeastaan mitään jäljelle (paitsi Ode, joka kastroitiin feministiksi).
Olen olemassa, siis ajattelen.

Noottikriisi

Minäkin olen maahanmuuttovastainen. Äänestän maahanmuuttokriittistä vain jos nuivempaa ei ole ehdolla... :)
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Jouko

Quote from: tarhuri on 14.11.2009, 18:41:55

Niinpä. Kasvoi se suuri ja petollinen VESIMELONI. ;D
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

slange

Quote from: tarhuri on 14.11.2009, 18:41:55

Vihreät tosiaan olivat tuollainen joukkio.  Yhteydenpitäminen oli hyvin hankalaa ja hidasta. Kaikki tehtiin itse. 
Puolueen perustamisen jälkeen stalinistit hyvin nopeasti kaappasivat koko liikkeen haltuunsa ja
alkoivat pyörittää sitä hyvin rasvatulla aikaisemmalla koneistollaan.  Rehellisyys muuttui
epärehellisyydeksi, läpinäkyvyys muutettiin kulissiksi, tavoitteet värjättiin vihreiksi.
  Alkuperäisestä ideologiasta ja ihanteista ei jäänyt oikeastaan mitään jäljelle (paitsi Ode, joka kastroitiin feministiksi).

Hyvin tuumittu. Tässä on miettimistä niin Piraateilla kuin  Mäki-Keteläläisilläkin.
Toisaalta, IPU:n voikin sitten jo Hommalaiset kaapata omakseen samaan tapaan
kuin ne kuuluisat teekkarit jossain kaappasivat paikallisen feministiosaston ja
lakkauttivat sen sitten seuraavassa kokouksessa...

Tätäkö se J M-K:kin pelkäsi?

Jiri Keronen

Se, mikä olisi Muutoksen näkökulmasta ihanteellinen ratkaisu, olisi saada Muutoksen puolueohjelman ehdottama maahanmuuttopolitiikka ja Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka päättäjiä sitovaan kansanäänestykseen. Siinä nähtäisiin, mitä kansa oikeasti tahtoo ja mitä kansa oikeasti ajattelee päättäjien meiningistä. Se olisi myös piste koko nykyiselle keskustelulle maahanmuutosta. Kaikki saisivat sanoa mielipiteensä, ja asia olisi sillä selvä.

Hirvisaarta mukaillen; Jos kansa vastustaa, mitään muuta perustetta ei tarvita.
Suoraa demokratiaa ja vapautta kaikille.

Vae Victis -blogini

desperaato

#21
Quote from: Jari Leino on 14.11.2009, 11:57:19
Onhan meillä Ketaleen Transportteri.

Vai että Portteri. Yks päivä revin vanhasta nokivasarastani kaik´tehot ulos kun oisin halunnut nähdä uhkaavanoloisen puoluejohtajan edes vilaukselta. Se oli sellainen jenkki vani jonka rekisteri kilvessä luki JMK-xxx.

skrabb

#22
Maahanmuuttovastainen - mitä se sitten on?

Oma kokemukseni maahanmuuttajista on: iranilainen/persialainen työkaveri, joka oli paennut perheineen vallankumousta ja oli varsin ahkera, kohtelias ja fiksu hemmo.
Libanonilainen, joka oli lähtenyt lipettiin Libanonin iänikuista levottomuutta, ja joka oli varsin ahkera, kohteias ja fiksu jne.
Nigerialainen, Suomessa opiskeleva ja maahansa opikelun jälkeen palannut pariskunta, jotka olivat varsin fiksuja jne. - ahkeruudesta en tiedä.
Erään kansainvälisen yrityksen ja työpaikkani intialaiset it-gurut - ok!
Pohjoismaisia, brittiläisiä, saksalaisia työkavereita en edes viitsi mainita, jotka kaikki ovat olleet ihan jees-sakkia.

Yhteistyötä olen tehnyt...
Jaa-a, helpompi on sanoa keiden kanssa sitä en ole liiemmin tehnyt: afrikkalaisten paitsi Egypti ja Etelä-Afrikka.
Jokaisella kansalla/maalla/maanosalla on ollut omat omituiset erikoisuutensa, jotka on täytynyt ottaa huomioon saadakseen hommat edes jotenkin sujumaan ja helpoin porukka ei takuulla ole ollut Vennäänmaalla!

Olen maahanmuuttovastainen viimeiseen saakka, kun puhutaan toimeentuloturva/turvapaikkashoppaajista, joita enin osa nykymamuista on ja saan h-tinmoisen sätkyn joka kerta, kun jauhetaan silkkaa p-aa työvoimapulanpoistajista, voimavarasta, rikastamisesta, Suomen kansan sisäsiittoisuuden ehkäisystä, katukuvan värittämisestä ym. ym.

Työtätekevät ja omin toimin pärjäävät tai siihen edes aidosti yrittävät maahanmuuttajat ovat tervetulleita minun puolestani, mutta esimerkiksi palkkojen polkemista mamujen avulla en hyväksy.

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

räsänen

Quote from: Jaakko Sivonen on 14.11.2009, 18:05:59
Quote from: pn on 14.11.2009, 11:30:37
Toivon, että Muutoksesta tulee nimenomaan maahanmuuttovastainen. Itse pääasiassa vastustan maahanmuuttoa.

Allekirjoitan.

oho, tekö olette sitä mieltä että Nokialla ei saa olla mahdollisuutta haalia ilmaiseksi koulutettuja huippuinsinöörejä Suomeen töihin?

Porilainen munalla

Quote from: räsänen on 14.11.2009, 21:42:45

Räsäselläkö on lauantai -illasta johtuvaa aivotoiminnan vajavuutta,vai onko kyse vakavammastakin ymmärryksen puutteesta?
Suomessa, venäläisen, ruotsalaisen, saamelaisen, saksalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksessa kasvanut.
Monikulttuuriasiantuntijako?

räsänen

Quote from: Porilainen munalla on 14.11.2009, 22:00:30

Räsäselläkö on lauantai -illasta johtuvaa aivotoiminnan vajavuutta,vai onko kyse vakavammastakin ymmärryksen puutteesta?

???

Porilainen munalla

Kuka täällä on muka puhunut etteikö "oikeita" huippuinsinöörejä voisi tulla "huippuosaajien" sijasta?
Suomessa, venäläisen, ruotsalaisen, saamelaisen, saksalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksessa kasvanut.
Monikulttuuriasiantuntijako?

räsänen

#27
Jos kaverit ilmoittavat vastustustavansa maahanmuuttoa niin silloin he vastustavat myös työperäistä maahanmuuttoa joka on yksi tapa saapua maahan. Eihän tämä niin vaikeaa ole? Kuulostaa aika typerältä jos sanoo vastustavansa maahanmuuttoa. Sehän tarkoittaa samaa kuin sanoisi että rajat kiinni.

risto

Quote from: Porilainen munalla on 14.11.2009, 22:34:41
Kuka täällä on muka puhunut etteikö "oikeita" huippuinsinöörejä voisi tulla "huippuosaajien" sijasta?

Kai ymmärrät, että jos hyväksytään termi "maahanmuuttovastainen", tämä pitää sisällä myös huippuinsinöörit? Sitä kai Räsänenkin tuossa kritisoi.

Minä, sinä sekä hän emme kategorisesti vastusta maahanmuuttoa, vaan vastustamme huonoa maahanmuuttoa ja löysää maahanmuuttopolitiikkaa.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

Ano Nyymi

#29
Quote from: dothefake on 14.11.2009, 12:25:51
Kyllä ulkopuolisen kritiikissä asiaa on Muutoksella petraamista ko.
kohdissa, mutta kukapa olisi Soini syntyessään?

Timo Soini. Ainakin  ;D

Alceste

Quote from: skrabb on 14.11.2009, 21:28:21
Olen maahanmuuttovastainen viimeiseen saakka, kun puhutaan toimeentuloturva/turvapaikkashoppaajista, joita enin osa nykymamuista on ja saan h-tinmoisen sätkyn joka kerta, kun jauhetaan silkkaa p-aa työvoimapulanpoistajista, voimavarasta, rikastamisesta, Suomen kansan sisäsiittoisuuden ehkäisystä, katukuvan värittämisestä ym. ym.

Työtätekevät ja omin toimin pärjäävät tai siihen edes aidosti yrittävät maahanmuuttajat ovat tervetulleita minun puolestani, mutta esimerkiksi palkkojen polkemista mamujen avulla en hyväksy.
skrabb tässä kiteyttää puolestani oman kantani. Kiitos siitä. Mutta ketju lähtee raiteilta.
"At last, the gods remove cock from fucking ass."
--Quintus Lentulus Batiatus

"'Suosi suomalaista' on nykyään ainakin rasistinen ilmaisu. Joutsenmerkki ja suomenlippu ovat rasistisen tuotteen merkkejä. Suomalainen peruna on rasisti."
--Sotakoira@Muro

Noottikriisi

Quote from: räsänen on 14.11.2009, 21:42:45
oho, tekö olette sitä mieltä että Nokialla ei saa olla mahdollisuutta haalia ilmaiseksi koulutettuja huippuinsinöörejä Suomeen töihin?
Tunnen itse Tampereella kalliisti koulutetun työttömän suomalaisen huippuinsinöörin, sekä Nokialla töissä olevan työnjohtajan ja yrittäessäni näitä yhteensovittaa, olen vakuuttunut siitä että Nokialla ei tällä hetkellä ole tarvetta tällaiselle työvoimalle. Jos tilanne muuttuu niin harkitaan sitten tilanteen mukaan uudestaan.

Tunnen myös nuoria ihmisiä jotka ovat pyrkineet opiskelemaan hoitoalaa Suomessa, mutta eivät ole päässeet koska opiskelijoiden karsinta on kovaa. Sen sijaan Suomeen haalitaan Filippiineiltä sairaanhoitajia koska Suomessa on muka työvoimapula. Tämä yhtälö ei vakuuta minua.

Luulen että todellisuudessa puheet ulkomaisen työvoiman tarpeesta ovat valheellisia. Todelliset päämäärät ovat monikultturistinen ideologia ja/tai suomalaisen työvoiman kilpailuttaminen nöyremmäksi palkkatason ja työehtojen suhteen.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

maltti on valttia

Quote from: Noottikriisi on 15.11.2009, 10:30:21

Kyllä tässä nyt näyttää siltä että kaksi kärpästä samalla iskulla on tarkoitus saalistaa.

lähtee hiukan lapasesta tämä ketju mutta tarkoituksenani oli kiinnittää arvon palstalaisten huomiota sanavalintoihin. Älkää viljelkö noita vastaisuus-termejä jos että ole miettinyt mitä se käytännössä tarkoittaa. Jos sanotaan että vastustetaan maahanmuuttoa niin siitä saa(syystäkin) sen kuvan että ette kannata minkäänlaista ihmisten vapaata muuttoa Suomeen, ei esim. työskentelemään. Tästä seuraa mielestäni aiheellinen kysymys että saako maasta sitten poistua tämän maailmankuvan mukaan jos maahan ei saa tulla? Onko rajat laittettava kiinni molempiin suuntiin? Menee jo aika Pohjois-Korea -meiningiksi jos näin on. En sen kummallisempaa tuolla "oho" -kommentillani tarkoittanut.

Ja näyttää siltä että toiveenne siitä että Muutos2011 -puolueesta tulisi maahanmuuttovastainen ei näytä onneksi toteutuvan kuten taannoisesta Mäki-Ketelän haastattelusta kävi ilmi. Sama käy hienosti ilmi puolueen ohjelmasta. Tarkoituksena puolueella on karsia sitä osaa maahanmuutosta josta seuraa ikäviä lieveilmiöitä.

Siitä olen samaa mieltä että työvoimapulaa käytetään keppihevosena perustellessa nykyistä löyhää maahanmuuttopolitiikkaa ja jostain kumman syystä juuri humanitaaristä maahanmuuttoa. Meillä ei ole tällä hetkellä työvoimapulaa vaan suurtyöttömyys. Jollain aloilla kuten rakennusalalla oli aidosti työvoimapula 1-2 vuotta sitten ja sitä paikattiin houkuttelemalla mm. rakennusmiehiä baltian maista. Enää tuotakaan tarvetta ei juuri ole ja työlupaperusteiset oleskeluluvat ovat rajussa laskussa. Hyvä että kävivät kylässä hoitamassa homman. 

Ja tuosta työttömästä huippuinsinööristä sen verran että huipuille on aina käyttöä oli ala sitten tekniikka tai jokin muu. Jos huippu ei työllisty niin on aiheellista kysyä onko kyseessä huippu ollenkaan. Parhaille löytyy aina hommia, toistaiseksi semmoista taantumaa ei ole vielä tullut etteikö tämä sääntö pätisi. Toivotan parasta jatkoa ystävällesi.

Noottikriisi

Quote from: räsänen on 15.11.2009, 14:55:23
lähtee hiukan lapasesta tämä ketju mutta tarkoituksenani oli kiinnittää arvon palstalaisten huomiota sanavalintoihin. Älkää viljelkö noita vastaisuus-termejä jos että ole miettinyt mitä se käytännössä tarkoittaa. Jos sanotaan että vastustetaan maahanmuuttoa niin siitä saa(syystäkin) sen kuvan että ette kannata minkäänlaista ihmisten vapaata muuttoa Suomeen, ei esim. työskentelemään. Tästä seuraa mielestäni aiheellinen kysymys että saako maasta sitten poistua tämän maailmankuvan mukaan jos maahan ei saa tulla? Onko rajat laittettava kiinni molempiin suuntiin? Menee jo aika Pohjois-Korea -meiningiksi jos näin on. En sen kummallisempaa tuolla "oho" -kommentillani tarkoittanut.

No minä nimenomaan vastustan maahanmuuttoa. Maasta saa puolestani lähteä vapaasti kunhan velat on maksettu ja mahdolliset rangaistukset rikoksista kärsitty. Tämä lähtökohtana voidaan vähäinen muuttoliike maahan sallia. Kansa päättäköön minkä verran.

Quote from: räsänen on 15.11.2009, 14:55:23
Ja näyttää siltä että toiveenne siitä että Muutos2011 -puolueesta tulisi maahanmuuttovastainen ei näytä onneksi toteutuvan kuten taannoisesta Mäki-Ketelän haastattelusta kävi ilmi. Sama käy hienosti ilmi puolueen ohjelmasta. Tarkoituksena puolueella on karsia sitä osaa maahanmuutosta josta seuraa ikäviä lieveilmiöitä.
Kaikesta maahanmuutosta seuraa vakavia lieveilmiöitä ja mahdolliset hyödyt ovat hurskaiden toiveiden varassa.

Quote from: räsänen on 15.11.2009, 14:55:23
Ja tuosta työttömästä huippuinsinööristä sen verran että huipuille on aina käyttöä oli ala sitten tekniikka tai jokin muu. Jos huippu ei työllisty niin on aiheellista kysyä onko kyseessä huippu ollenkaan. Parhaille löytyy aina hommia, toistaiseksi semmoista taantumaa ei ole vielä tullut etteikö tämä sääntö pätisi. Toivotan parasta jatkoa ystävällesi.
Näinhän meidän halutaan ajattelevan. "Maahanmuuttajia tarvitaan koska suomalaiset ovat niin laiskoja/tyhmiä/ylikoulutettuja/alikoulutettuja/liian kielitaitoisia/ihanmitävaan".

Onko sinulla tietoa Nokian työvoimatarpeesta Suomessa? Minulla on, ei siellä tarvita sen paremmin intialaisia kuin suomalaisia huippuinsinöörejä. Näistä mielikuvitustyöpaikoista puhuvat yleensä samat ihmiset jotka kertovat että "monikulttuurisuus on rikkaus".
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

räsänen

Quote from: Noottikriisi on 15.11.2009, 15:33:58
No minä nimenomaan vastustan maahanmuuttoa. Maasta saa puolestani lähteä vapaasti kunhan velat on maksettu ja mahdolliset rangaistukset rikoksista kärsitty. Tämä lähtökohtana voidaan vähäinen muuttoliike maahan sallia. Kansa päättäköön minkä verran.
No tuo selvensi tämän asian. Kuvittelin että porukat eivät ole ihan loppuun asti miettineet mitä tuo totaalinen maahanmuuttovastustus tarkoittaa. Mutta jos olet tuota mieltä niin sitten olet. Tuohon mielipiteeseesi sinulla on täysi oikeus ja minä olen asiasta eri mieltä.  Ja niin taitaa olla Muutos2011 – puolueen perustajatkin.

Quote from: Noottikriisi on 15.11.2009, 15:33:58
Kaikesta maahanmuutosta seuraa vakavia lieveilmiöitä ja mahdolliset hyödyt ovat hurskaiden toiveiden varassa.

Tämä on aivan naurettava ja harhainen väite. Juurihan annoin sinulle yhden esimerkin siitä miten maahanmuutto on hyödyttänyt sinua ja muita suomalaisia.

Quote from: Noottikriisi on 15.11.2009, 15:33:58
Näinhän meidän halutaan ajattelevan. "Maahanmuuttajia tarvitaan koska suomalaiset ovat niin laiskoja/tyhmiä/ylikoulutettuja/alikoulutettuja/liian kielitaitoisia/ihanmitävaan".

Onko sinulla tietoa Nokian työvoimatarpeesta Suomessa? Minulla on, ei siellä tarvita sen paremmin intialaisia kuin suomalaisia huippuinsinöörejä. Näistä mielikuvitustyöpaikoista puhuvat yleensä samat ihmiset jotka kertovat että "monikulttuurisuus on rikkaus".

Ketä meidän haluaa näin ajattelevan? Sekoitatko nyt hiukan asioita? Ja kuka siellä nokiassa hommia tekee jos inssejä ei tarvita? 
Ei minulla ole tarkkaa tietoa Nokian rekrytilanteesta tällä hetkellä mutta sen tiedän että mennä vuosina sinne on palkattu ulkomaalaisia osaajia periaatteella "raha ei ole este", jos niitä ei ole tarpeeksi Suomesta löytynyt.
Rekrytointi on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän jäissä kaikkialla.  Mutta jokainen firma palkkaa työntekijän jos sen palkkaaminen on kannattavaa. Eli toisin sanoen jos työntekijä tuo taloon enemmän rahaa kuin kuluttaa niin homma on sillä selvä. Silloin kannattaa palkata. Huiput ovat tämänkaltaisia työntekijöitä alasta riippumatta eikä mitään mielikuvitushenkilöitä. On aivan sama onko kyseessä Nokia tai jonkin peräkylän teurastamo, tämä sääntö pätee. Näin firmat vain toimivat ja sillä ei ole mitään merkitystä tunnenko Nokian rekrytilanteen vai en.

Noottikriisi

Quote from: räsänen on 15.11.2009, 16:47:51

En jaksa alkaa kinata yksityiskohdista mutta yhteenvetona Nokian rekrytointitilanteesta voimme siis sanoa että Nokia ei tarvitse nyt eikä näkyvissä olevassa tulevaisuudessa lisää intialaisia eikä suomalaisia huippuinsinöörejä Suomessa joten maahanmuuttoa ei voi asiallisesti sillä perustella.