News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-10-26 HS Koulujen eriytyminen estettävä & "valkopako"

Started by skrabb, 26.10.2009, 07:10:08

Previous topic - Next topic

skrabb

KAUPUNGIN LAITA

Ennakkoluulot maahanmuuttajakoulusta ovat totta
Teppo Moisio

helsingin sanomat

On kahdenlaisia ennakkoluuloja, joita kohdistuu kouluun, jossa suuri osa oppilaista on maahanmuuttajataustaisia: myönteisiä ja kielteisiä.

Myönteisten ennakkoluulojen mukaan monikulttuurisessa koulussa erilaisuutta suvaitaan ja koululaiset oppivat opintojen ohessa ymmärtämään vieraita kulttuureita.

Kielteisten ennakkoluulojen mukaan erilaisten ihmisten kirjo aiheuttaa kulttuurien yhteentörmäyksiä ja huonosti suomea osaavat oppilaat hidastavat muiden opintojen etenemistä.

Seurasin viikon ajan elämää Vesalan yläasteella. Siellä joka kolmas oppilas on maahanmuuttajataustainen. Näkemäni ja kuulemani perusteella väitän, että molemmat ennakkoluulot osuvat oikeaan.

Ihonväri tai vaatetus eivät tuntuneet merkitsevän koulussa juuri mitään.

Sekä opettajat että oppilaat kertoivat, että etnisen taustan takia koulussa ei kiusata ketään. Muista syistä kyllä.

Viikon aikana huomasi alkavansa itsekin kärsiä lievästä ihonvärisokeudesta.

Ihmisten etnistä taustaa saattoi olla vaikea palauttaa enää illalla mieleen.

Ongelmatkin koulussa ovat todellisia.

Opettajat kertoivat, miten koululla ei joihinkin häirikköoppilaisiin saada lainkaan otetta. Vanhempien kanssa joudutaan asioimaan tulkin välityksellä.

Yläasteelle tulee lukioikäisiä oppilaita, jotka eivät osaa lainkaan Suomea ja joilla koulut ovat käymättä.

Jotkut eivät tunnu oppivan suomea millään. Ja kun kieli ei ala sujua, mikään muukaan oppi ei mene perille.

Turhautuneet ongelmaoppilaat riehuvat. Tilanteet voivat olla väkivaltaisia.

Suomalaislasten vanhemmat eivät tiedä, miten suhtautua lastensa somalikaverien viittauksiin kunniasäännöksistä, joiden takia entiset parhaat kaverukset eivät saisikaan pitää yhteyttä.


Viisi vierailupäivää satunnaisilla oppitunneilla antoivat lopulta kuitenkin vaikutelman melko tavallisesta yläasteesta.

Oppilaat eivät oikein jaksaneet keskittyä, pitivät meteliä ja kiroilivat liikaa. Joskus oli hiljaisempaa, mutta vain hetken.

Sellaista se muistaakseni oli myös 1990-luvun alussa.

Toinen juttu on, millaista meno olisi ollut ilman koulun erityistukia. Vesalaan kaadetaan yli 80 000 euroa tukirahaa, jolla tasoitetaan työttömyyden, perheongelmien ja kielipuolisuuden aiheuttamia kupruja vuokratalolähiössä.

Tuet kuitenkin auttavat.

"Täällä ryhmät ovat pienempiä ja opettajat ammattitaitoisia", yksi opettajista summasi. "Muutamaa ryhmää lukuun ottamatta voisin hyvin tuoda lapseni tänne opiskelemaan."

[email protected] KIRJOITTAJA ON HELSINGIN SANOMIEN UUTISTOIMITTAJA

http://www.hs.fi/verkkolehti/kaupunki/artikkeli/Ennakkoluulot+maahanmuuttajakoulusta+ovat+totta/1135250438201
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

nuiseva

Sitä saa miettiä tarkkaan, mihin kouluun lapset laittaa. Menee homma perseelleen, kun kaikessa edetään heikompien ehdoilla. Osaan kuvitella normaalioppilaiden turhautuneisuuden, jos luokassa on ihmisiä, jotka eivät kieltä puhu ja joille sitten pitää yksitellen selittää, mitä perussanat tarkoittavat.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.

Simo Hankaniemi

"He hokevat rauha, rauha, vaikka rauhaa ei ole"

Malla

Jälkeläiseni kävi peruskoulua, joka oli hyvää vauhtia monikulttuuristumassa. Homma ( ;)) pysyi kuitenkin hanskassa, koska etninen kirjo oli niin suuri, ettei klikkejä syntynyt -- eikä kukaan saanut erityiskohtelua. Mainion rehtorin "kehityskeskusteluihin" joutuivat kaikki törttöilleet taustaan katsomatta.

Rasismista kuitenkin ilmeisesti puhuttiin, koska kaksi piltin luokkatoveria otti r-kortin käyttöön, kun heidän rääkkäämänsä pojat nousivat lopulta kapinaan. "Meitä sorretaan, koska olemme ulkomaalaisia", 11-vuotiaat tytöt krokotiilinkyynelöivät opettajalle. Toisella tytöistä oli venäläinen isä, toisella aasialainen (en muista mistä maasta), mutta tytöt olivat syntyneet ja kasvaneet Suomessa. Venäläisen isän tytär ei edes osannut kuin muutaman sanan isänkieltä, koska lintsasi "kotikielen" tunneilta. Kun tytön äiti, topakka täti, kuuli tapauksesta, hän piti ensin tiukan puhuttelun lapselleen, marssi sitten vanhempainiltaan ja sanoi, että jos "meidän T." vielä koettaa ketkuilla rasisimikortilla, tulee tupenrapinat.
Peruskoulun loppuvuodet sujuivat hyvin.

Himasta se lähtee. Jos kotona kannustetaan ketkuiluun, koulun -- vaikka miten muhkeasti resurssoidun -- vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset. Jos pikku A:lle opetetaan kotona, että naisopettajia, varsinkaan vääräukoisia naisopettajia, ei tarvitse totella ja että on suorastaan suotavaa huoritella heitä, mikään euromäärä ei kohenna tilannetta.

Uuskikylän teorioissa on mielestäni paljon hyvää ja kannatettavaa, mutta niissä on yksi perustavanlaatuinen vika: ne ovat irti nykykoulun arjesta. Ääni kellossa saattaisi muuttua, jos oma lapsenlapsi saisi toistuvasti turpiin rikastajatovereiltaan.           

Nikopol

Pisteet Teppo Moisiolle joka a) uskoo kun näkee ja b) kirjoittaa siitä.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Perttu Ahonen

On se hyvä, kun jopa Hs-Pravdan toimittaja uskaltautuu katsomaan harjoitetun politiikan todellisuutta.  Normaalisti pravda lähtee siitä Stalinistisesta ja poliittisen päätoimittaja "Mehlisin" valvomasta linjasta, että mitä enemmän totuus on harjoitetun politiikan kannalta kielteistä, niin sen huonompi totuudelle. On kuitenkin todela upeeta, että hallitus(pb)noudattaa valitsemaansa politiikkaa totuudesta huolimatta ja näin pitää kiinni Stalinistisista periaatteista.  Ministeri Virkkusen hallituksen totuutta noudattava linja onkin se, että suuri maahanmuuttajalasten määrä - esimerkiksi Itä-Helsingin kouluissa- on oikea voimavara.  Jos näin olisi oikeassa todellisuudessa, niin kaikkein parhaita kouluja olisi silloin ne koulut, joissa on lähes pelkästään maahanmuuttaja lapsia: sellaiset koulut olisivat kaikkien oppimistilastojen kärkeä Suomessa.  Mutta kuten todettua: Hallitus(pb) lähtee siitä Stalinistisesta opista, että mitä enemmän tosiasiat ovat toteutettua politiikkaa vastaan - sitä huonompi tosiasioille. 

hyperbeli

Quote from: Ulkopuolinen on 28.10.2009, 20:37:50
Hassu juttu muuten, että aika monet ovat vahvasti yksityiskouluja vastaan, mutta aika harva on kuitenkaan vahvasti esim. steinerkouluja vastaan. Eivätkös ne ole kaikkein yleisin yksityiskouluryhmä? Vai olenko ihan pihalla?

Steinerkouluja (tavallisia) näyttäisi olevan Suomessa eniten eli 24 kappaletta. Kristillisiä kouluja 14 kappaletta.

Quote from: Ulkopuolinen on 28.10.2009, 20:37:50
Vaimon kanssa juteltiin yhtenä iltana siitä, että olisiko mahdollista tai järkevää pistää tenavat kristilliseen kouluun jos sellainen olisi tarjolla. Molemmat tultiin siihen tulokseen,  että jos kyseinen koulu tarjoaisi akateemisessa mielessä yhtä pätevää tai pätevämpää opetusta kuin peruslaari niin mikä ettei.

Samaan tulokseen tulin täällä päässä viime sunnuntaina.

Quote from: Ulkopuolinen on 28.10.2009, 20:37:50
Mietittiin leikkimielellä sitäkin, että Suomessahan ei ole koulupakkoa. Täällä on vain oppivelvollisuus. Niinpä periaatteessa koko koulua ei ole mikään pakko edes harkita, jos lapsi on kotiopetuksessa ja pysyy koko ajan peruskoulun opetussuunnitelman edellä. Vitsinä (?) heitettiin myös sellaista herjaa, että jos yksityiskoulut eivät saa viranomaisilta lupia niin mikä estää ketä tahansa avaamasta kotiopetuksessa oleville kouluikäisille tarkoitettua päiväkotia, jossa saatetaan opettaa vähän jotain koulujuttuja. Se olisi viranomaisille aika hankala asia. Miten reagoida siihen, että lapset jäävät kotiopetukseen, tenttivät jutut etuajassa ja käyvät "päivähoidossa" siihen asti että oppivelvollisuus on suoritettu?

Ei sen tarvitse olla päiväkoti. Kyllä Suomessa saa palkata kotiopettajan. Oulun kristillinen koulu aloitti juuri tällä tavalla: ryhmä vanhempia palkkasi lapsilleen kotiopettajan. Sitten kun opetusministeriö myönsi luvan koulun perustamiselle, he laajensivat toimintaansa.

Minulla on sellainen käsitys (en ole aivan varma siis), että kyllä kouluja saa Suomessa perustaa ilman viranomaisen lupaa niin monta kuin sielu sietää. Perustanpa ihan vain sen kunniaksi tällä ilmoituksella pöytälaatikkokoulun! Se, minkä takia aina sitä opetusministeriön lupaa niin tuskallisesti yksityiskoulut odottelevat johtuu siitä, että opetusministeriön luvalla toimivat koulut saavat valtion avustusta eli rahaa. Yksityiskoulu ei oikein pysty kilpailemaan markkinoilla ilman valtion avustusta, kun kilpailijat voivat tarjota tuotteensa ilmaiseksi (valtion tukemana). Näin ainakin Suomessa, jossa on "maailman paras peruskoulu".

Lupa-asiaan liitty toinenkin puoli, nimittäin kysymys siitä, että kuka valvoo sitä, että mitä lapsi on oppinut. Käsittääkseni kotiopetuksessa olevan lapsen täytyy käydä jossain tavallisessa peruskoulussa joskus kokeissa. Enpä kyllä tästäkään ole varma. Ihan kuulopuheiden varassa olen.

turha jätkä

#157
Quote from: hyperbeli on 03.11.2009, 05:42:46
Quote from: Ulkopuolinen on 28.10.2009, 20:37:50
Vaimon kanssa juteltiin yhtenä iltana siitä, että olisiko mahdollista tai järkevää pistää tenavat kristilliseen kouluun jos sellainen olisi tarjolla. Molemmat tultiin siihen tulokseen,  että jos kyseinen koulu tarjoaisi akateemisessa mielessä yhtä pätevää tai pätevämpää opetusta kuin peruslaari niin mikä ettei.

Samaan tulokseen tulin täällä päässä viime sunnuntaina.

http://www.takriko.fi/ajatus.php

Toiminta-ajatus
Koulun perustehtävänä on antaa kristillisiin arvoihin perustuvaa laadukasta perusopetusta ja ohjata lapsia niin, että he käyttävät Jumalan heille antamia taitoja ja tietoja Jumalan kunniaksi sekä ihmisten ja ympäristön parhaaksi:

Koulutoiminnan tavoitteet:

   * Oppilas tutustuu Jeesukseen ja kasvaa uskossa.
   * Oppilas ajattelee itsenäisesti.
   * Koulussa on Pyhän Hengen luoma kristillisen rakkauden, avoimuuden ja rehellisyyden ilmapiiri.
   * Oppilas tietää Jumalan asettaman oikean ja väärän rajat.
   * Oppilas kunnioittaa toista ihmistä, hänen hengellistä vakaumustaan, mielipiteitään, fyysisiä rajojaan ja omaisuuttaan.
   * Oppiminen on innostavaa ja monipuolista, opettaminen jatkuvasti kehittyvää.
   * Päihteettömyys.
   * Turvallinen ja erilaisuuden hyväksyvä oppimisympäristö.
   * Oppilaan kokonaisvaltainen (hengellinen, kognitiivinen, emotionaalinen, sosiaalinen, fyysinen, eettinen ja esteettinen) kehittyminen ja kasvaminen Jumalan kunniaksi.
   * Opettajien työilmapiiri on välittävä, kannustava ja avoin.
   * Koti ja koulu toimivat yhteistyössä oppilaan kehityksen ja kasvun tukemisessa.

Toimintatavat, joilla tavoitteisiin pyritään:

   * Jatkuvasti kehittyvä ja kristillisiin arvoihin perustuva opetussuunnitelma.
   * Omakohtaisessa uskossa olevat ammattitaitoiset opettajat.
   * Henkilökunnan yhteiset kokoontumiset ja rukoushetket.
   * Uskonnon opetuksen perusteena on Raamattu.
   * Säännöllinen koulutoiminnan arviointi (oppilaat, vanhemmat, opettajat, johtokunta).
   * Välitön puuttuminen väärinkäytöksiin.
   * Avoimuus ja rehellisyys kaikenlaisissa tilanteissa.
   * Opettajien kannustaminen jatkuvaan kouluttautumiseen.
   * Oppilaiden, perheiden ja henkilökunnan sitoutuminen koulun tehtäviin ja tavoitteisiin.
   * Kouluyhteisön (opettajat, oppilaat, perheet) yhteiset evankelioivat projektit.
   * Kannatusyhdistyksen hengellinen, henkinen ja taloudellinen tuki.
   * Riittävät opetustila ja asianmukaiset opetusvälineet.


Phantasticum

Quote from: turha jätkä on 03.11.2009, 14:48:09
http://www.takriko.fi/ajatus.php
* Oppilas ajattelee itsenäisesti.

Ajatteleeko oppilas itsenäisesti, kun joku auktoriteetin asemassa oleva kertoo heille, miten Jumala ajattelee. En näe juuri muuta eroa koraanikoulujen ja kristillisen koulun välillä kuin ideologioiden sisällön. Toisinajattelua ei suvaita kummassakaan opinahjossa.

Jepulister

Kristillisissä kouluissa opetetaan biologian tunneilla kreationismia. Tietenkin siellä on käytävä opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti läpi nykytieteen mukaiset asiat kuten evoluutio, mutta samalla "tutustutaan myös muihin teorioihin". Mitähän tällaiset "muut teoriat" voisivat olla, mitähän...

En voisi kuvitella laittavani omaa jälkikasvuani sen paremmin antroposofis-okkultistiseen Steiner-kouluun kuin kretinismiä opettavaan kristilliseen kouluun. Mieluummin valitsen asuinpaikan sen mukaan, että mukulat saavat käydä koulunsa aivan tavallisessa, turvallisessa ja kohtuulliset oppimistulokset mahdollistavassa, ts. kulttuurisesti riittävän köyhässä opinahjossa.

Ihan hyvä koulu on tarpeeksi hyvä koulu. Akateemisesta kodista saa kyllä lisätukea opintiellä, jos sellaiselle on tarvetta.

Wessel


HS:
"Helsingin kaupunki jakaa tänä vuonna noin puolitoista miljoonaa euroa erityisrahaa sellaisille kouluille, joiden oppilasaines on tavallista haasteellisempaa. [-] Helsingissä on jo kouluja, joiden oppilaista 30–40 prosentilla on maahanmuuttajatausta."

Nuorena ihmettelin, miksi Suomi sijoittuu vuodesta toiseen niin korkealle kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa (Programme for International Student Assessment), jossa arvioidaan 15-vuotiaiden koululaisten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa. Luettuani Halla-ahon kirjoituksia ja Homma-foorumia olen päätellyt hyvän menestyksen johtuvan siitä, että Suomen kouluissa on Euroopan vähiten rikkautta ja voimavaraa ts. tätä "tavallista haasteellisempaa oppilasainesta". Esimerkiksi monikulttuurisuudestaan tunnetussa Malmön Rosengårdissa 60 prosenttia saa peruskoulusta päättötodistuksen. Koko Malmön kaupungissa vastaava osuus on 80%. (Lähde: http://sv.wikipedia.org/wiki/Roseng%C3%A5rd)


Phantasticum

Quote from: Jepulister on 03.11.2009, 21:51:20
En voisi kuvitella laittavani omaa jälkikasvuani sen paremmin antroposofis-okkultistiseen Steiner-kouluun kuin kretinismiä opettavaan kristilliseen kouluun. Mieluummin valitsen asuinpaikan sen mukaan, että mukulat saavat käydä koulunsa aivan tavallisessa, turvallisessa ja kohtuulliset oppimistulokset mahdollistavassa, ts. kulttuurisesti riittävän köyhässä opinahjossa.

En niin minäkään. Tulevaisuudessa on odotettavissa, että meille syntyy ensimmäiset islamilaiset koulut. Onko se sitten hyvä asia? Ei niitä voi kieltääkään, jos maassa on samaan aikaan kristillisiä kouluja. Jos jo nyt piirroseläimet, possu- ja koirakuvitus sekä telkkarista kuuluva musiikki ja laulu ovat haram, mikä kaikki olisikaan haram itse islamilaisessa koulussa. Millaisia tulevaisuuden toivoja kansainvälinen ja innovatiivinen Suomi uskoisi näistä kouluista saavansa?

Tulen hirtetyksi tästä mielipiteestäni, mutta ei voi mitään. Haluaisin suomalaista peruskoulujärjestelmää kehitettävän siihen suuntaan, että se kelpaa kaikille uskonnosta ja alkuperästä riippumatta. Kaikki tuollaiset piirrosseikkailut pitäisi kylmästi unohtaa, vaikka kaikki eivät siitä tykkääkään. On parempi, että kaikki käyvät sen tasapäistävän peruskoulun kuin että meille alkaa syntyä epämääräisiä (uskonnollissävytteisiä) kouluja, joiden opetusta ei pystytä valvomaan, eikä koulussa ilmeneviin epäkohtiin puuttumaan.

P.S. Se on kreationismia, ei kretinismiä. Kretinismi on hypotyreoosista tai tarkemmin ottaen jodin puutteesta johtuva kehityshäiriö.

Pöllämystynyt

Quote from: Wessel on 03.11.2009, 22:28:14
Nuorena ihmettelin, miksi Suomi sijoittuu vuodesta toiseen niin korkealle kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa (Programme for International Student Assessment), jossa arvioidaan 15-vuotiaiden koululaisten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa. Luettuani Halla-ahon kirjoituksia ja Homma-foorumia olen päätellyt hyvän menestyksen johtuvan siitä, että Suomen kouluissa on Euroopan vähiten rikkautta ja voimavaraa ts. tätä "tavallista haasteellisempaa oppilasainesta".

Ihan hyvä pointti. Tämä riittää sellaisenaan, eikä siihen tarvitse lisätä esittäjiään leimaavia argumentteja älykkyyseroista eri ryhmien välillä.

Kulttuurilliset ristiriidat, vastenmielisyys ja vieraus kantakulttuuria ja yhteiskuntaa kohtaan, juurettomuus, ylemmyydentunne ja jengikulttuuriin kuuluva väkivallan ihannointi saavat monet maahanmuuttajataustaiset kokemaan koulutuksen, varsinkin vääräuskoisen länsimaan ilmaiseksi tarjoaman rappiollisen koulutuksen tarpeettomaksi, jopa taakaksi katu-uskottavuudelle.

Mitä enemmän islamisteille tarjotaan ilmaiseksi, mitä enemmän heitä halutaan palvella ja tukea, sitä vähemmän he ovat kiinnostuneita kehittämään itseään, sitä vähemmän he tuntevat vastuuta yhteisistä asioista, ja sitä vähemmän he arvostavat saamaansa tukea ja sen antajia.

Suomi on tekemässä samoja erittäin vakavia virheitä kuin Länsi-Eurooppa. Päättäjämme ja vaikuttajamme eivät tunnu oppineen edes alkeistason läksyjään.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

pogenssi

Omistusasuntojen rakentamisen tukeminen tietyille alueille on alueellisen eriarvoisuuden ehkäisemisen takia hyvä juttu ilman maahanmuuttoakin, mutta maahanmuutto lisää tarvetta tällaiselle asuntopolitiikalle. Vuokra-asuntojen rakentaminen kalliimmille asuinalueille ei ole Suomessa yhtä kallista kuin suuremmat elintasoerot omaavissa valtioissa, vaikka kustannukset ovatkin kovemmat kuin lähiöissä. Maahanmuuttajien sijoittaminen kalliimmille asuinalueille myös lisää ihmisten tietoisuutta hallitsemattoman maahanmuuton ongelmista, ja täten ongelmien tehokkaamman ratkaisutavan toteuttaminen - humanitaarisen maahanmuuton rajoittaminen - toteutuu paremmin.

Kim Lindblom

Kun meillä vielä oli melko vähän maahanmuuttajia ja jouduimme riutumaan lintukodossame,  hoettiin väsymättä sitä, että
1."rasismi on vieraan pelkoa ja katoa kunhan ensin tutustumme toisiimme" ja 2."monikulttuurisuus on rikkaus".
Nyt kun eräissä pääkaupunkiseudun peruskouluissa on riittävästi kulttuurien kohtaamista ja vähemmistöksi jäävä kantaväestö alkaa siirtää lapsiaan pois näistä kouluista ensiksi mainittua ei enää kuule, jälkimmäistä kyllä sitäkin enemmän. Erityisesti niiden suusta joiden lapset eivät taatusti käy näitä kouluja.  
Nyt esitetään, että suomalaisvanhemmilla olisi jonkinlainen velvollisuus jättää lapsensa näihin maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin. Ikään heidän ja heidän lastensa tehtävän olisi toimia maahanmuuttajien kotoutumiskouluttajina oman koulukäyntinsä kustannuksella. Siis sen lisäksi, että maksamillaan veroillaan kustantavat tulijoiden täällä elämisen.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

saint

Quote from: Kim Lindblom on 04.11.2009, 19:27:32
...Nyt esitetään, että suomalaisvanhemmilla olisi jonkinlainen velvollisuus jättää lapsensa näihin maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin. Ikään heidän ja heidän lastensa tehtävän olisi toimia maahanmuuttajien kotoutumiskouluttajina oman koulukäyntinsä kustannuksella...
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Kun Astrid-täti esitti ajatuksen, että turvapaikanhakijoita pitäisi pakkosijoittaa kuntiin, niin johdonmukainen jatko olisikin ehdotus, että kantislapset täytyy pakkopitää mamuvaltaisissa kouluissa kulttuurisen diversiteetin vuoksi.

Ruotsinkielisen väestövähemmistön kouluihin ei luonnollisestikaan saa päästää suomenkielisiä lapsia eikä muitakaan murjaaneja.
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

mikkoellila

Quote from: Ulkopuolinen on 04.11.2009, 11:33:02
Quote from: mikkoellila on 29.10.2009, 18:47:39
Kari Uusikylä on tunnettu egalitaristinen utopisti, joka...

En tiedä kuinka moni muu tekee samoin kuin minä, mutta kerronpas tässä nyt kuitenkin kuinka toimin kun tulee tällaista soopaa vastaan.

Joku tutkija tutkii ja perustelee asiat sekä tiedolla, johtopäätöksillä että näkemyksillä. Hän viittaa tietolähteisiinsä ja taustatutkimuksiin sekä kyseisen tieteen vakiintuneisiin käytäntöihin, analyysimenetelmiin ja tieteen piirissä hyväksyttyihin ja totena pidettyihin asioihin.

Tieteiden sisällä tietoja, tutkimuksia, lähteitä, johtopäätöksiä, analyysimenetelmiä yms. törmäytetään jatkuvasti varsin rajusti toisiinsa. Juuri siten löytyvät heikkoudet ja paikkansa pitämättömät asiat.

Sitten on niitä tieteiden ulkopuolella olevia henkilöitä, joilla ei välttämättä ole mitään käsitystä edes kyseisen tieteen peruskäsitteistä. Kauhea paasaaminen sillä varmuudella jonka vain täydellinen tietämyksen ja ymmärryksen puute voi suoda.

Jos alkeellisimmatkin tiedot puuttuvat eikä ole juuri minkäänlaista kykyä muodostaa loogisia johtopäätöksiä, niin silloin ollaan kyvyttömiä keskustelemaan itse substanssista. Mutta kun on pakko huutaa kurkku suorana niin kohdistetaan huomio substanssin sijaan tutkijaan. "Panu Kaila / Kari Uusikylä / Tatu Vanhanen / kukalie on tunnettu sellainen-ja-tällainen...".

Itselläni on tapana reagoida näihin suoraan tutkijaa vastaan hyökkääviin tapauksiin niin että totean vain itsekseni että "aijaa.... taas näitä", lopetan lukemisen ja jatkossa hyppään automaattisesti kyseisen kirjoittajan jokaisen tekstin yli jos vain satun huomaamaan kuka kirjoittaja on.

Oman käsitykseni mukaan moinen "ai jaa... taas näitä" -suhtautuminen on  aika yleistä.

En tiedä onko juuri tämä kirjoittaja juuri sitä "taas näitä" -ryhmää, johon itse hänet tuollaisten lausahdusten perusteella assosioin. Toivottavasti ei. Mutta kun aika ja jaettavissa oleva huomio on aika rajallista niin eipä tässä jaksa tai viitsi vaivautua sen asian penkomiseenkaan.

Jos kirjoittaja ei kuulu kyseiseen "taas näitä" -ryhmään niin voi olla ihan hyödyllistä miettiä millaisen kuvan itsestään antaa. Nettijuttuja lukiessa kun se perinteinen "se joka sanoo, on itte" -päiväkotitotuus on aika hyvä seula moneen asiaan.

Roskaa. Minulla nimenomaan on asiasta riittävästi relevantteja tietoja voidakseni sanoa, että Kari Uusikylän jutut ovat lähes poikkeuksetta täysin epätieteellistä huuhaapropagandaa.

Jos sinulla on tapana hypätä ylitse pseudotutkijoiden eli päivystävien dosenttien desanttien juttuihin kriittisesti suhtautuvien ihmisten puheenvuorot, ole hyvä vain.

Joudut samalla laittamaan tuolle ignorointilistalle n. 99,9 % tämän foorumin jäsenistä, koska vähintään tuo osuus hommaforumilaisista pitää "islam-asiantuntija" Jaakko Hämeen-Anttilan juttuja paskapuheina.

On äärimmäisen naiivia kuvitella, että jokainen "tutkijaksi", "dosentiksi", "professoriksi" tai "asiantuntijaksi" tituleerattu pelle esittäisi vain kiistattomia, tutkimusperäisiä tieteellisiä tietoja.

Monet "tutkijat" ja "asiantutkijat" ovat pelkkiä propagandisteja, poliittista diskurssia tuottavia vallanpitäjien lakeijoita.

On nimenomaan lastentarhatason ajattelua luulla, että tällaiset "viisaat asiantuntijat" vain kertovat ylhäältäpäin jotain "tietoa" tyhmälle kansalle.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

mikkoellila

Quote from: Axel Cardan on 05.11.2009, 13:37:00
M. Ellilä on oikeassa. Ns. pehmeät tieteet vetävät puoleensa pehmoisia puheita suosivia "tutkijoita", joiden egalitarismi eri muodoissaan saa jokaisen realistin vatsan kääntymään ympäri.

Case in point:

Joensuun yliopiston sosiologian professori Päivi Harinen on sitä mieltä, että miesten ja naisten välillä ei ole mitään eroja, kansallisuuksien välillä ei ole mitään eroja jne.

J.P. Roos:

Quote
Päivi Harinen on Joensuun yliopiston sosiologian professori. Hänen kirjoituksensa "Tarkastelussa taustamuuttujat" on niin täynnä loogisia ja empiirisiä virheellisyyksiä, että on surullista ajatella millaista opetusta Joensuun yliopiston opiskelijat saavat.

Harisen tekstin sanoma on se, että yleisimmät käytössä olevat tilastollisen tutkimuksen taustamuuttujat ovat vanhentuneita ja harhaanjohtavia. Sukupuoli ei enää kerro mitään olennaista ihmisestä, ikä on menettänyt merkityksensä, kansalaisuus samoin, asuinpaikka on epäluotettava, luokka on kääntynyt päälaelleen.

Harinen aloittaa sukupuolesta. Hän esittää joukon esimerkkejä tilanteista joissa sukupuolella ei olisi merkitystä. Yhteistä niille kaikille on että ne ovat kovin harvinaisia. On totta, että luokkaan "nuoret miehet" kuuluva vastaaja ei "itsestään selvästi" ole kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, mutta näin on silti suuren enemmistön (n. 90 prosentin kohdalla), kun homoseksuaalit ja aseksuaalit lasketaan pois. Harinen siis vastustaa miltei kaikkia yleistyksiä, koska joidenkin poikkeusyksilöiden kohdalla asiat voivatkin olla toisin.

Sukupuoli on edelleenkin monissa yhteyksissa varsin tärkeä muuttuja. Esimerkiksi terveys, odotettavissa oleva elinikä, rikollisuus ja hoivaamisen halu ovat vahvasti sidottuna sukupuoleen - mikä siis ei tarkoita, että jokainen naiseksi tai mieheksi luokiteltu yksilö "itsestään selvästi" käyttäytyisi oman sukupuolensa enemmistön mukaisesti (kyse on toisistaan poikkeavista normaalijakautumista, joilla on melko pieni hajonta).

Harisen oletus siitä, että lesboperheiden isillä ei olisi merkitystä, on lisäksi selvästi stereotyyppinen: biologiset isät eivät tässäkään tapauksessa ole suinkaan merkityksettömiä. Ikä-muuttuja on taas muka kelvoton, koska nuoruutta ja aikuisuutta ei enää ole ja vanhemmillakin voi olla nuorempien elämänvaiheisiin liittyviä piirteitä. On ilmeisen totta, että nuoruuden tai aikuisuuden tai vanhuuden ikärajat ovat muuttuneet. Mutta tämä ei tee iästä merkityksetöntä empiirisissä tarkasteluissa, päinvastoin! Juuri nämä rajojen muutokset ovat kiinnostavia ja tärkeitä.

Kansalaisuuden kanssa on samoin. Kansalaisuuskombinaatiot voivat olla nykään monimutkaisempia, mutta on tärkeää olla selvillä niistä ja niiden vaikutuksista. Suomenruotsalaisuus ja sen muuttuva luonne on hyvä esimerkki tästä. Taustamuuttujaa voidaan tarkentaa (kansalaisuus/kansallisuus/syntymämaa/kieli), mutta siitä ei missään nimessä pidä luopua, jollei saada empiiristä näyttöä sitä, ettei näillä luokituksilla ole merkitystä. Ja sellaista Harinen ei esitä.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

tapio

Mistähän nuoret miehet ovat Harisen mielestä kiinnostuneita, elleivät naisista, moottoripyöristäkö?
On muukalaisvihamielistä ja islamofobista vastustaa sitä, että muslimit hirttävät homoja.
http://tuuritapio.blogspot.com/