Suomen maahanmuuttopolitiikka ja sotasyyllisyys

[J-A Huippuosaaja]

Onko kukaan teistä miettinyt, miksi juuri Saksassa on niin paljon maahanmuuttajia, etenkin Lähi-Idän valtioista? Mielestäni tärkeä osasyy on Saksan jatkuva syyllistäminen toisen maailmansodan tapahtumista, ja siitä johtuvasta alemmuudentunteesta. He kokevat voivansa näitä pakolaisia "auttamalla" hyvittää tekonsa toisessa maailmansodassa.

Miten tämä liittyy Suomeen ja sen mamupolitiikkaan? Suomi on yhtä lailla tuomittu sotasyylliseksi. Saksa oli sitä oikeasti, mutta Suomi ei. Silti Suomen valtionjohto pyrkii olemaan "mallioppilas" maahanmuuttajien "kiintiöissä." Viime päivinä on keskusteltu Suomen sotasyyllisyyden juridisesta purkamisesta. Olisiko Suomi jo valmis avoimuuteen? Siten, ettei enää tarvitsisi nöyristellä ulkopuolisten "uhkien" edessä, niin Venäjän, mutta yhtä lailla islamisaation? Olisiko avoimuus jo mahdollista? Viime viikkojen tuomiot eivät lupaa hyvää, mutta toivon että kaikki hommalaiset ovat myös mukana tässä juridisesti niin mitättömässä, mutta psykologisesti niin tärkeässä prosessissa omalla panoksellaan.

[citizen]

Pitäisi tutustua Saksan sodanjälkeiseen historiaan paremmin ennenkuin kommentoin, mutta eikö mamuttaminen alkanut pääosin vasta kylmän sodan jälkeen? Sitä ennen taisi olla lähinnä hyödyllistä työperäistä maahanmuuttoa.

[urogallus]

Pitäisi tutustua Saksan sodanjälkeiseen historiaan paremmin ennenkuin kommentoin, mutta eikö mamuttaminen alkanut pääosin vasta kylmän sodan jälkeen? Sitä ennen taisi olla lähinnä hyödyllistä työperäistä maahanmuuttoa.

Hyödyllistä tai sellaiseksi kuviteltua. Saksaan nimenomaan tuli gastarbeitereita, joiden luultiin lähtevän sitten, kun työvoimatarvetta ei enää ole. Näiden muuttajien jälkeläiset eivät ole sopeutuneet kovin hyvin, vaikka ilmeisesti kuitenkin paremmin kuin Ranskan ja Ruotsin mamut.

Saksan varsinaiset (joita ei ole poikkeuksellisen paljon: Ruotsi, Ranska ja Alankomaat taitavat olla edellä 'kehityksessä') lienevät lähinnä turkkilaisia, ja käsittääkseni he sopeutuvat pikkuisen paremmin kuin arabit.

Mitä sotasyyllisyyteen tulee, niin varmasti sillä on osuutensa mokutuksen suosioon ja ennen kaikkea nationalismin huonoon maineeseen. Saksalla ja saksalaisilla ei kuitenkaan enää ole yksinoikeuksia holokaustiin ja Toiseen maailmansotaan: ne ovat koko Euroopan yhteistä omaisuutta.

Nykyään me kaikki olemme syyllisiä, kansalaisuuteen (vaan ei ihonväriin) katsomatta.

[Pliers]

Aika moni viihtyisyyttä vähentävä asia Suomessa perustuu johonkin kollektiiviseen huonoon omatuntoon tai alemmuuden tuntoon.

[P]

Pitäisi tutustua Saksan sodanjälkeiseen historiaan paremmin ennenkuin kommentoin, mutta eikö mamuttaminen alkanut pääosin vasta kylmän sodan jälkeen? Sitä ennen taisi olla lähinnä hyödyllistä työperäistä maahanmuuttoa.

Jaa pakkotyövankejahan ympäri valloittamaansa Eurooppaa ne natsit sinne tehtaisiin haalivat 40-luvulla. Tuskin sitä tarkoitat "hyödyllisellä työperäisellä maahanmuutolla"? 

Ja gastarbeiter kuviot alkoivat jo 60-luvulla kylmän sodan voidessa paksusti.

[tapio]

Olen ennenkin sanonut, että Hitler sai paljon pahaa aikaan, muun muassa sen, ettei mamupolitiikkaan voi suhtautua järkevästi. Jotain käsittämätöntä ja vinoutunutta suvisten logiikassa kuitenkin on. Hitler vihasi nimenomaan juutalaisia, mutta suvisten mielestä juutalaisia voi ehkä hieman karsastaakin, kun taas muslimeja pitää ehdottomasti ja kyselemättä rakastaa. Muslimit taas usein suhtautuvat juutalaisiin kuin natsit. Suvikset puolestaan leimaavat surutta kaikki natseiksi, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä. Ota tästä sitten selvää.

[Toni Mono]

Pitäisi tutustua Saksan sodanjälkeiseen historiaan paremmin ennenkuin kommentoin, mutta eikö mamuttaminen alkanut pääosin vasta kylmän sodan jälkeen? Sitä ennen taisi olla lähinnä hyödyllistä työperäistä maahanmuuttoa.

Äsh, eikös tämä jämppä ole täällä jo käyty läpi. Ken on vierailut Saksassa 50-luvulla tietää, että Saksan massivinen mamuttaminen oli kokonaan amerikkalainen projekti. Turkkihan oli Nato-maa ja näin ratkaistiin 2 ongelmaa. Nöyryytettiin sakemanneja ja työllistettiin turkkilaisia. Turkkilaisilla oli massiivia asuinalueita vain ja ainoastaan amerikkalaisella vyöhykkeellä, etenkin Frankfurtin lähellä. Ranskalaiset ja venäläiset eivät mamuttamista harrastaneet. Sama homma toistui Berliinissä, kaupungin reipas turkkilaisnuoriso on nimenomaan amerikkalaisten jäljiltä. Mistään työvoimapulasta ei 50-luvulla voinu puhua, ei etenkään kouluja käymättömien kamelikuskien pulaa ei ollut.

[Otto Peltokoski]

Oman käsitykseni mukaan Saksassa oli 50- ja 60-luvuilla aivan aito työvoimapula johon tarvittiin työntekijöitä. Rautaesiripun takia työntekijöitä ei saanut Itä-Euroopasta eikä Saksalla ollut siirtomaita, josta saada porukkaa, joten porukkaa otettiin Entisestä Jugoslavia (joka ei ollut osa Neuvostoliiton johtamaa blokkia sosialismista huolimatta), Kreikasta ja Turkista. Ajatuksena oli gastarbeitereiden lähtö töiden jälkeen, mutta ajatus osoittautui vääräksi. Turkkilaisten integroituminen on sujunut melko huonosti tosin ehkä paremmin kuin arabien integraatio Ranskassa tai pakistanilaisten UK:ssa. Yksi suuri virhe oli ottaa turkkilaisia nimen omaan Itä-Turkin maaseudulta, jossa väestö on kouluttamatonta ja asenteiltaan takapajuista verrattuna Länsi-Turkkiin.

Itä-Saksan puolelle otettiin myös maahanmuuttajia lähinnä eräistä Afrikan maista kuten Mosambikista töihin eräänlaisena kehitysyhteistyönä, osa heistä jäi ja perusti perheen. Tätä taustaa käyttää hyväksi poliisisarja Kettu, jonka tummaihoisen hahmon tausta on Itä-Saksasta.

Omien mediasta saatujen ja henkilökohtaisten empiiristen havaintojen Münchenista, Hampurista ja Dresdenista tilanne Saksassa ei ole niin paha kuin esim. Ranskassa, Ruotsissa, Hollannissa tai UK:ssa. Ei se kovin ruusuinenkaan ole. Saksassa tilannetta myös hankaloittaa, että menneisyyden takia ongelmien ääneen sanominen on vaikeampaa kuin edellä mainituissa maissa. Esimerkkinä reagointi NPD-puolueeseen.

Video jenginuorten käytöksestä: http://www.youtube.com/watch?v=rsXDk2PSsJ8

[Anti-Utopisti]

1950- ja 1960-lukujen vaihteessa nopea talouskasvu oli sumentanut Länsi-Saksassa poliitikoiden ja talousmiesten arvostelukyvyn ja houkutteli heitä laatimaan uudentyyppisen maahanmuuttopolitiikan, jossa Euroopan sisäisten maahanmuuttajien ohella nyt myös lisäksi Euroopan ulkopuolelta alettiin houkutella siirtotyöläisiä tilapäiseksi tarkoitettua oleskelua varten, joka kuitenkin poliitikoiden yllätykseksi jäi monien tulijoiden kohdalla pysyväksi:

"This challenged a dominant short-term reductionist view among governments and employers, who had, in most cases, first seen entrants purely as labour migrants who would contribute to labour market needs without having any social, political, or cultural effects. Moreover, they would stay for only a few years and would not bring their dependants. Thus, migrant workers were, generally, not seen as future members of society. This view seemed plausible at first sight, at least in Germany and Switzerland of the 1960s, with their rigid 'guest worker rule and special 'foreigners police', designed to restrict the rights of workers to a minimum and to ensure regular 'rotation' (Castles and Kosack 1973).
...
In 1973-4, when West European governments stopped labour recruitment and tried to expel migrants in order to 'export unemployment', they often achieved the opposite of what they wanted. Seeing the door to future mobility closed, migrants decided to stay on."

Lähde: Carl-Ulrik Schierup, Peo Hansen, Stephen Castles: Migration, citizenship, and the European welfare state: a European dilemma, sivut 37 ja 38

http://books.google.com/books?id=_Hz6QpmlElIC&pg=PA37&lpg=PA37

Kaikissa muissakin lukemissani siirtolaisuustutkimuksen teoksissa 1950-1960-lukujen maahanmuuttopolitiikan luonne selitetään tämän kirjan tapaan vilpittömän työperäiseksi niin Länsi-Saksan kuin myös esimerkiksi Ranskan ja Britannian osalta, joten kaipa nämä väitteet on pakko uskoa. Myöhemmin 1980-1990-luvuilla lisääntynyt pakolaisuus ja laiton maahanmuutto jatkoivat siirtotyöläisyyden aloittamaa siirtolaisuuskehitystä, jota vieläpä korosti palautusyritysten epäonnistuminen:

"Economic incentives provided by the French and German governments to encourage Turks and North Africans to repatriate had little effect. German attempts to make workers pool their savings to bring about industrial investment in Turkey were largely unsuccessful due to lack of the infrastructure and the economic climate needed for development (Dietzel 1971). Those who stayed brought in spouses and children from their homelands or established new families in Western Europe. A further boost to diversity came with the new migrations of the 1980s and 1990s: asylum seekers and undocumented workers came from almost every area of the former Soviet bloc, as well as from Africa, Asia, and Latin America. By the end of the twentieth century, most European countries hosted immigrants from a large variety of backgrounds.
...
On the basis of their historical experiences, European elites should have realized that immigration almost always leads to settlement of a substantial proportion of migrants and to processes of social, cultural, and political change.
..
Once started, migratory movements often develop their own momentum and cannot easily be stopped or modified through government policies (Castles 1986, 2004)."

Lähde: Carl-Ulrik Schierup, Peo Hansen, Stephen Castles: Migration, citizenship, and the European welfare state: a European dilemma, sivut 37 ja 39

Itse tulkitsen näitä kirjan kuvauksia siten, että työperäisen maahanmuuton käynnistäminen oli länsimaalaisilta poliitikoilta ja talousmiehiltä traaginen virhesiirto, koska lisääntynyt muuttoliike muodosti ilmeisesti varsin pian oman dynamiikkansa, jota poliitikot eivät pystyneet enää hallitsemaan. Niinpä ehkäpä vain muutamien prosenttiyksikköjen suuruisten lyhytaikaisten voittojen takia ahneet poliitikot ja talousmiehet aloittivat Euroopan hallitsemattoman monietnistymiskehityksen.

Kansalliselle perinnölle aiheutuvat tuhot eivät ole läheskään ainoa karmaiseva seuraus tästä diversiteetin räjähdysmäisestä lisääntymisestä. Jokainen, joka on lukenut Joseph Tainterin kirjan The Collapse of Complex Societies, tajuaa miksi monimutkaisuuttaan natisevan nykyaikaisen yhteiskuntajärjestelmän kestävyyden riskeeraaminen entistäkin monimutkaisemmilla virityksillä on äärimmäisen epätoivottavaa.

Puhumattakaan siitä, että tähän monimutkaistamiseen ryhdyttiin Länsi-Saksassa niin triviaalista syystä kuin halpatyövoiman saamiseksi muutaman vuoden työkeikoille, mikä paljastaa osuvasti sen, kuinka kauas reaalimaailmasta Länsi-Saksan oranssin meemin ideologiat (CDU/CSU, FDP, SPD) olivat erkaantuneet näennäisrationaalisuudessaan, mistä esimerkkinä juuri sokea talousmittariajattelu.

Mikäli nämä Länsi-Euroopan esimerkit ovat yleispäteviä, niin työperäisen maahanmuuton tukeminen lienee siis käytännössä sama kuin oman kansansa tuhon allekirjoittaminen, koska muuttoliikkeen lisääntyminen ei jää pelkkään työperäiseen maahanmuuttoon. Tämä havainto on ERITTÄIN VAHVA vastalause Suomen johtavien maahanmuuttokriitikoiden kuten esimerkiksi Perussuomalaisten tähänastiselle näkemykselle, joka suhtautuu sallivasti laajamittaiseen työperäiseen maahanmuuttoon. Suomeen tarvittaisiin luullakseni päin vastoin vuotuinen kokonaiskatto kaikelle maahanmuutolle, johon jo ennalta laskettaisiin kunkin maahanmuuttajan todennäköisesti aikaansaama lisämaahanmuutto mukaan, ettei ennalta lukkoonlyötyä kokonaismäärää tultaisi ylittämään. Realististen laskelmien teossa tarvittaneen avuksi sovelletun matematiikan asiantuntijoita, sillä niihin ei peruspoliitikon järjenjuoksu riitä.

Valtaeliitti ei Länsi-Saksassa ilmeisesti edes yrittänyt selvittää kunnolla, mitä seurauksia heidän käynnistämästään työperäisestä maahanmuutosta tulisi olemaan:

"the lack of forward planning, much as Europe in the past, for example Germany, the Netherlands or Switzerland in the 1960s"

Lähde: Stephen Castles: New Migrations, Ethnicity and Nationalism in Southeast and East Asia

http://www.transcomm.ox.ac.uk/working%20papers/castles.pdf

1970-luvulla Länsi-Saksan valtaeliitti yritti sitten viimeinkin toden teolla pysäyttää huolestuttavaksi paisunutta maahanmuuttoa, mutta poliitikot eivät enää saaneetkaan siitä otetta sen monimutkaisen luonteen takia (vrt. Tainter). Lopputuloksena oli päin vastoin yksittäisistä ad hoc -ratkaisuista seurannut täydellinen linjattomuus ja kaaos maahanmuuttopolitiikassa, joka vaihteli lisäksi hallituksesta toiseen kunkin päähallituspuolueen ideologiaan pohjautuvien mytologisten tulkintojen mukaisesti. Tämä kaaos oli ehkäpä väistämätön seuraus siitä, ettei maahanmuuttajille oltu sovittu maksimimäärää heti alusta alkaen, mutta joka tapaukessa se johti ensinnäkin monien maahanmuuttajien katkeroitumiseen sietämättömän pompottelun seurauksena ja lisäksi monien tavallisten saksalaisten lohduttomaan murheeseen heidän kansallisen perintönsä nopean katoamisen myötä.

"In all these places, such models lost their effectiveness and were being replaced by new approaches from the mid-1970s. There were several reasons: after the 1973 Oil Crisis, it became apparent that temporary migrants were turning into settlers. States based on the rule of law and human rights proved incapable of deporting large numbers of unwanted workers. Nor could immigrants be completely denied social rights, since this could lead to serious conflicts and divisions. The result was family reunion, community formation and emergence of new ethnic minorities. The expectation of long-term cultural assimilation proved illusory, with ethnic communities maintaining their languages and cultures into the second and third generations. Immigrants began to establish cultural associations, places of worship and ethnic businesses, which further strengthened ethnic community infrastructures. The introduction of policies of multiculturalism (under a variety of labels) seemed the best way to manage increasingly diverse populations (Castles and Miller 1998, chapter 9)."

Lähde: Stephen Castles: The Myth of the Controllability of Difference

http://www.unesco.org/most/apmrcast.htm

Yhteiskuntarauha oli ilmeisesti lopullisesti menetetty Länsi-Saksassa jo 1970-luvun alussa vain kymmenen vuoden massamaahanmuuttokokeilun jälkeen, eikä tilanne ole tainnut oleellisesti muuttua siitä lähtien lukuunottamatta vihervasemmiston 1980-luvun lopusta alkaen lobbaamia ihmisoikeusliturgioita.

Seuraavasta artikkelista voimme lukea varsin yksityiskohtaisesti Länsi-Saksan maahanmuuttokehityksen traagiset vaiheet, jotka ovat pääosin omiin ideologioihinsa dogmaattisesti jumittuneiden poliitikoiden sähläämistä:

Triadafilos Triadafilopoulos: Guest Workers into Germans? The Politics of Citizenship in the Federal Republic of Germany, 1960-2000

http://www.allacademic.com//meta/p_mla_apa_research_citation/0/5/8/9/5/pages58953/p58953-1.php

Kts. erityisesti seuraava sivu, jossa kuvataan varsin valaisevasti taloudelliset motiivit työperäisen maahanmuuton käynnistämiselle vuonna 1955, jotka selittävät varmaan edelleenkin aivan identtisesti yritysmaailman tuen massamaahanmuutolle:

http://www.allacademic.com//meta/p_mla_apa_research_citation/0/5/8/9/5/pages58953/p58953-8.php

"Agitation from employers and concern among some in the federal government with maintaining growth prompted renewed interest in the recruitment of foreign labor. Economics Minister Ludwig Erhard's emerged as a key supporter of foreign labor recruitment. Erhard maintained that several factors, including anticipated improvements in the defense industries, expansion of the Federal armed forces, and an expected decline in West Germany's birth rate necessitated the taking of "prophylactic measures." Foreign workers' defining characteristics – their relative mobility, flexibility and lower levels of consumption – would allow them to be deployed as a low-skilled industrial reserve and economic buffer, facilitating German workers' upward climb into more technologically sophisticated occupations. The addition of foreign workers to the West German labor market would also check upward pressure on wages induced by the scarcity of workers in particular regions and sectors. The government's pledge to honor trade union demands that foreign workers be treated as equals in terms pay rates and benefits eased fears of wage competition. Thus, Erhard and West German employers sold foreign labor recruitment as a benefit for business and labor alike. The government's insistence that recruitment would serve as a temporary measure to deal with short-term problems in the labor market for which there was no other alternative did much to limit criticism of the proposed policy. The German-Italian Agreement on Worker Recruitment was signed in Rome on December 20, 1955."

Kts. myös seuraavalta sivulta maahanmuuttajien lukumäärän räjähdysmäinen kasvu jo pelkästään muutaman vuoden aikana:

http://www.allacademic.com//meta/p_mla_apa_research_citation/0/5/8/9/5/pages58953/p58953-9.php

"Consequently, recruitment contracts along the lines of the Italian model were signed with Greece (1960), Spain (1960), Turkey (1961), Portugal (1964), Tunisia (1965), and Yugoslavia (1968). Hence, a framework meant to administer relatively modest numbers of mostly seasonal laborers was adapted to mass recruitment. Whereas 85,000 foreign workers entered the Federal Republic in 1959, 259,000 arrived in 1961, with the total number of foreigner workers surging to 549,000 in 1961 and topping one million in 1964."

Seuraavassa lisää kiinnostavia poimintoja tämän artikkelin myöhemmiltä sivuilta, joita on opettavaista verrata nyky-Suomen maahanmuuton kannattajiin:

By the mid-1960s, the notion of a "foreigner problem" was being voiced, as were questions as to the "economic, political, and ethnological" limits of labor recruitment. Questioning gave way to suggestions as to how to proceed in light of the expansion of recruitment. On the one hand, churches and social welfare organization were already arguing that more should be done to facilitate the integration of migrant workers. They advocated enhanced rights to family reunification, more secure residence, improved political rights, and easier access to citizenship. ...  Similarly, Eberhard de Haan argued that de facto immigration and European integration was eroding the conceptual bases of both the guest worker system and assimilation; prefiguring Yasemin Soysal's argument for postnational citizenship by almost 30 years, de Haan claimed that guest workers were the vanguard of a new European citizenship. ... Far from being driven solely by economic concerns, then, policymaking during the recruitment phase sought to balance the objectives of the guest worker model with the demands of ascendant liberal norms. ... On the one hand, it was widely recognized that the regulation of migration through a Nazi-era law (the 1938 APVO) was harmful to the Federal Republic's image abroad ("Unsere Meinung: Ausländer-Polizeiverordnung," Der Tagespiegel, January 7, 1960). Migration policy ought to assist in showcasing Germany's leading role in the building of a new, more open European community. Any linkage to the past, and especially the Nazi past, should therefore be studiously avoided (See Schönwälder, Einwanderung und ethnische Pluralität, 234-235). ... German elites were fond of pointing out that the "foreign worker of today is the European citizen of tomorrow." ... A petition in favor of a liberalized foreigners law won the support of both the Catholic and Protestant churches and the German Trade Unions Federation (Deutscher Gewerkschaftsbund – DGB) in 1971. ... The decision to halt the recruitment of non-EU foreign workers in November 1973 aimed to reassert control over flows and "consolidate" the foreign worker situation. ... [In 1988] "Given that human rights have come to play such a decisive role in our foreign policy, the generous administration of family reunification and asylum rights is no longer only mandated by our constitution, but rather is also determined by our interest in securing our international standing and the long-term success of our foreign policy."

Mitä tulee ketjun alkuperäiseen kysymykseen siitä, johtuiko maahanmuuton avoimuus Saksassa natsimenneisyyden aiheuttamasta syyllisyydentunnosta, niin vastaus on kaksijakoinen. Suoranaisesti ei, sillä aito työvoimapula vaikuttaisi vallinneen samoihin aikoihin niin Länsi- kuin Itä-Saksassa, mikä viittaa todellakin aidon taloudelliseen eikä psykologiseen motiiviin. Itä-Saksa ratkaisi työvoimapulan houkuttelemalla tulijoita kommunistisista kehitysmaista siinä, missä Länsi-Saksa turvautui enimmäkseen turkkilaisiin.

Kuitenkin ylläolevasta katkelmasta käy ilmi se, että natsimenneisyys todellakin vaikutti maahanmuuton avoimuuteen Länsi-Saksassa siinä suhteessa, ettei maahanmuuton riistäytymiseen uskallettu puuttua riittävän jämerästi, jos oli vähänkin vaarana, että maahanmuuttajien oikeudet saattaisivat vaarantua. Niinpä maahanmuuton puolittaiset kiristämisyritykset taisivat olla tyypillisin politiinen linja 1970-1980-luvuilla. Eli välillä Länsi-Saksan valtaeliitti pompotti maahanmuuttajia ja välillä taas hurskasteli eettisyydellään.

Syyllistäminen natsimenneisyydestä vaikutti Saksan maahanmuuttopolitiikkaan lisäksi toistakin kautta. Länsi-Saksassa käynnistyi nimittäin 1960-luvun loppupuoliskolla erittäin aktiivinen sukupolvikapina, jonka teemaksi muodostui nimen omaan se, että radikaalivasemmistolaisen opiskelijanuorison mukaan maan valtaeliitti ei ollut tehnyt riittävän selvää pesäeroa natseihin. Joillekin opiskelijaradikaaleille muodostui tällä logiikalla maahanmuuttajien fanaattinen puolustaminen sopivaksi väyläksi toteuttaa kapinahenkeään. Esimerkiksi yllä mainittu Stephen Castles opiskeli 1960-luvulla Saksassa, josta hän ehkäpä imi itseensä sikäläisten vasemmistoradikaalien länsimaalaisvastaisuutta, jota on sittemmin toteuttanut tiedostavana siirtolaisuustutkijana, kuten seuraavasta kuvaavasta artikkelista huomaamme:

Stephen Castles: Racism and politics in West Germany, Race & Class, Vol. 25, no. 3,. Winter 1984, pp. 37-51

http://rac.sagepub.com/cgi/reprint/25/3/37

Tämän Castlesin artikkelin mukaan vaikuttaisi muuten siltä, ettei Saksan johtava puolue Kristillisdemokraatit ollut ainakaan vielä 1980-luvulla suostunut hyväksymään monietnisyyttä yhteiskuntavisiokseen (ilmeisesti Castlesin suureksi ärtymykseksi):

A CDU resolution in the Bundestag in November 1981 declared unabashedly that the German Federal Republic was a "national unitary state," which as a constituent part of a "divided nation" did not permit "the commencement of an irreversible development to a multi-ethnic state." (tämä katkelma on siis Triadafilopoulosin viittaus kyseiseen Castlesin artikkeliin)

Kun maahanmuutto karkasi hallinnasta 1960-luvun aikana ja johti etnisten vähemmistöjen muodostumiseen monissa Länsi-Euroopan suurkaupungeissa, niin tämä kehitys sai yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa aikaan siirtolaisuustutkimuksen aktivoitumisen. Ala politisoitui ainakin osittain, kun pieni mutta äänekäs vähemmistö siirtolaisuustutkijoista yhdisteli marxilaista luokka-analyysiä ja 1960-lukulaista kehitysmaalaisten symppaamista neutraalimpaan siirtolaisuustutkimukseen ja muihin yhteiskuntatieteisiin.

Veikkaan, että tämä politisoituminen alkoi vaikuttaa käytännössä toden teolla juuri kylmän sodan loputtua, kun länsimaiden hallitukset rupesivat laatimaan itselleen uusia tulevaisuudenvisioita muuttunutta maailmantilannetta varten. Tässä visiointiprosessissa hallitusten neuvonantajiksi pääsivät valitettavan usein Stephen Castlesin ja John Rexin kaltaiset länsimaalaisvihamieliset yhteiskuntatutkijat.

Olisikin luullakseni ehdottoman tärkeää, että Hommalaiset hahmottaisivat oikein siirtolaisuustutkimuksen, monikulttuurisuustutkimuksen ja ihmisoikeustutkimuksen eräänlaisen triumviraatin, joka ohjeistaa poliitikoita mm. maahanmuuttopolitiikan suunnittelussa. Tutustuminen tähän triumviraattiin onnistunee parhaiten esimerkiksi laatimalla verkostoanalyysi seuraavassa Maahanmuuttokirjastossa mainituista eri maalaisista tutkijoista ja heidän taustainstituutioistaan:

http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=2680

Maahanmuuttokirjastossa näyttäisi olevan myös jokunen natseihin liittyvä kirja, jonka roolia tällaisessa kirjastossa on vaikea hahmottaa, ellei kyseessä ole sitten juuri historian painolastin sotkeminen maahanmuuttopolitiikkaan.

Kannattaa toki muistaa, että mainittu "triumviraatti" on tietenkin vain osa paljon laajemmasta maahanmuuttolobbystä, johon kuuluu tutkijoiden lisäksi paljon erilaisia talouden vaikuttajia, virkamiehiä, kulttuurielitiin edustajia ja ylikansallisesti orientoituneita poliitikoita, mutta kyseinen triumviraatti on fanaattisuutensa ja vaikuttavuutensa takia ehkäpä maahanmuuttolobbyn kiinnostavin perehtymiskohde.


[email protected]

[Runner]

Saksalaiset ovat hyvin Natsi ja Rasismi-foobisia. Heitä pelottaa leimaaminen natseiksi ja rasisteiksi. Minä leimaan tälläiset antifa-ihmiset lampaiksi..
Mutta joo, hyvitetään juutalaisin kohdistuneet rikokset muslimeille.. tuodaan ne saksaan ja muutamassa vuodessa sitten ihmetelläänkin kun juutalaisilla menee paskasti muslimien takia.. Äärimmäistä typeryyttä, tässä ei yritetä hyvittää kenellekkään mitään, vaan esittää lauppiasta samarialaista muille maille.
Ja oikeassa olet, Suomi ei ole millään tavoin velvollinen tuntemaan syylisyyttä ''valkoisten ihmisten sortoa mustia ja muita kohtaan''..
Me emme myöskään ole velvollisia tuntemaan syylisyyttä (eikä kenelläkään muullakaan) ristiretkistä. Meidän pitäisi niistä olla melkeinpä kiitollisiakin.
Eikä ylipäätänsä nykypolvi ole vastuussa esi-isiensä teoista, saati sitten velvollinen ENÄÄN hyvittämään niistä penniäkään.
Jos jostakin pitäisi jotain ''hyvittää'' niin isojen yhtiöiden riistoista...
Kuten Coca-Cola.. Pumpataan köyhien maiden pohjavedet limuiksi...

[jupeli]

"Olisiko Suomi jo valmis avoimuuteen? Siten, ettei enää tarvitsisi nöyristellä ulkopuolisten "uhkien" edessä, niin Venäjän, mutta yhtä lailla islamisaation? Olisiko avoimuus jo mahdollista? Viime viikkojen tuomiot eivät lupaa hyvää, mutta toivon että kaikki hommalaiset ovat myös mukana tässä juridisesti niin mitättömässä, mutta psykologisesti niin"


OLisi saman tien hyvä selvittää vuoden 1918 suomalaisiin kohdistuneet
kansanmurhat eri puolilla maata ja saattaa nekin "tabut" paivänvaloon.

Kaikki vankileirien (keskitysleirien kauheudet ja karmeudet) esiin.

OLisikohan maahanmuuttopolitiikan tarkoituksena saattaa Suomi kaaokseen, ettei tiettyjen vallaspiirien Suomea ja suomalaisuutta kohtaan tekemät koukut ja kuprut tulisi esiin sitten kun Suomen tilanne on muuttunut ja viimeiset kolonisaation rippeet ovat maastamme kadonneet.

[turha jätkä]

OLisi saman tien hyvä selvittää vuoden 1918 suomalaisiin kohdistuneet
kansanmurhat eri puolilla maata ja saattaa nekin "tabut" paivänvaloon.

Tokko enää montaa kiveä on kääntämättä tuosta asiasta. Kuolleiden määrä tiedetään aika hyvin, motiiveista voidaan sitten esitellä erilaisia teorioita.