Onko eurooppalainen kulttuurinationalismi kuoleva aate?

[Väestönvaihtaja]

Nationalismi voidaan jakaa ainakiin kolmeen erilaiseen muotoon: kulttuurinationalismiin, etnonationalismiin ja liberaalinationalismiin.

Kulttuurinationalismissa on kyse kulttuurista, joka toivotaan muiden omaksuvan. Suomalaisesta kulttuurista esimerkkejä voisi olla saunominen, jääkiekon vahtaaminen, juhannuksen viettäminen ja humalahakuinen alkoholinkäyttö. Kulttuurinationalismissa halutaan, että maahanmuuttajat omaksuvat suomalaisena pidetyt tavat. Viettävät joulua ja juhannusta, katsovat jääkiekkoa, syövät mämmiä, soittavat kannelta järven rannalla suomalaisiin kansallispukuihin sonnustautuneina, ostavat mökin ja niin edespäin. Euroopassa ja Suomessa esiintyy jonkin verran kulttuurinationalismia. Kulttuurinationalismiin liittyy useita ongelmia, jotka esittelen viestin loppuosassa.

Etnonationalismissa kyse on geeneistä. Geenit määrittävät, ketkä ovat tervetulleita. Omien geenitestien tuloksia jännätään ja kalloja mittaillaan. Jätän etnonationalismin sivummalle tässä keskustelussa, lähinnä koska etnonationalismi on käytännössä kuollut aate.

Liberaalinationalismissa on kyse perusarvoista, jotka ihmisen odotetaan omaksuvan. Perusarvoja lukuun ottamatta muiden ihmisten kulttuurien kyttäys ei kiinnosta. Amerikan Yhdysvallat ovat kohtalaisen hyvä esimerkki tälläisestä. Ketään ei kiinnosta jos jenkeissä asuva suomalainen IT-asiantuntija syö kotonaan ruisleipää saunasta tultuaan - sen sijaan hänen kohdallaan voidaan iloita siitä, että hän on jättänyt Euroopan epävakaan itälaidan ja paennut Venäjän asevoimien uhkaa maailman johtavaan supervaltaan. Ei ketään kiinnosta jos Kaliforniassa työskentelevä puoli miljoonaa dollaria vuodessa tienaava kiinalainen neurokirurgi puhuu kiinalaiselle potilaalleen kiinaksi. Korkeintaan muut ovat iloisia hänen ahkeruudellaan saavuttaman taloudellisen menestyksen takia. Ehkä jotkut trailer parkien white trashit ulisevat kulttuurillisista seikoista, mutta ketään muuta ei kiinnosta. Henkilökohtaisesti koen liberaalinationalismin läheisimmäksi näistä kolmesta vaihtoehdosta. Muiden ihmisten elämisen kyttäys ei ole koskaan minua kiinnostanut.

Käyn läpi kulttuurinationalismiin liittyviä ongelmia.

Ensinnäkin on vaikea vaatia maahanmuuttajilta näiden tapojen omaksumista samalla kun kasvava osa kantaväestöstä ei tälläisistä suomalaisen kulttuurin erityispiirteistä välitä. Kantasuomalaisena valkoihoisena miehenä en välitä jääkiekosta, en syö mämmiä, en ole mökkeilystä kiinnostunut, en ole lukenut Kalevalaa enkä vietä juhannusta. Miten voisin vaatia maahanmuuttajilta näitä asioita, kun en itsekään elä niin?

Toinen on pragmaattinen argumentti. Miten suomalaisen elämänlaatu heikkenee sen seurauksena, että maahanmuuttaja ei omaksu suomalaista kulttuuria? Kantasuomalaisena en ole keksinyt, miten elämänlaatuni heikkenee sillä, jos joku maahanmuuttaja ei omaksu suomalaisen kulttuurin näkyvimpiä piirteitä. Miten esimerkiksi se, että maahanmuuttaja ei (minun tavoin) pidä saunomisesta, haittaa minua konkreettisesti? Miten kärsin siitä, että intialainen tuttavuus tarjoaa minulle herkullista intialaista ruokaa ruislevän sijaan?

Kolmas ongelma on pragmaattinen sekin. Miten ihmiset voidaan pakottaa elämään jonkin stereotyyppisen, kuvitellun suomalaisuuden muotin mukaan? Nykyään suunta on kohti liberaalimpaa yhteiskuntaa, jossa asioita rajoitetaan vain, jos ne aiheuttavat konkreettista haittaa muille. Ihmisten elämäntavan rajoittaminen vaatisi totalitaristista politiikkaa.

Neljäs ongelma aiheutuu maahanmuuttopoliittiselle keskustelulle. Kun keskustelu viedään siihen elääkö joku maahanmuuttaja kuten jonkun kulttuurinationalistin mielestä hänen pitäisi elää, unohtuu ne oikeasti merkitykselliset asiat eli työllisyys ja rikokset.

Arvaan etukäteen erään asian, mitä tullaan väittämään: Suomessa ja Euroopassa ei ole maahanmuuttajien elämäntavoista kiinnostuneita kulttuurinationalisteja. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ikävä todellisuus on, että totalitaristisesta kontrollista haaveilevia kulttuurinationalisteja löytyy Suomesta. Heillä ei ole valtaa, mutta se ei tarkoita, etteikö heitä olisi olemassa.

Ymmärrän, että nämä ovat vaikeita kysymyksiä tällä palstalla. Sitä suuremmalla syyllä niihin täytyy pohtia vastauksia. Kestääkö eurooppalainen kulttuurinationalismi aikaa? Minun on vaikea nähdä kulttuurinationalismilla valoisaa tulevaisuutta. On vaikea nähdä, miten maahanmuuttajat ja kantaväestö pakoitetaan elämään kulttuurinationalismin edellyttämällä tavalla.

[Tavan]

Mielestäni nk. etnontationalismi on ainoaa oikeaa nationalismia, eikä sitä voi kuolleeksi tuomita, kuten esimerkiksi Viktor Orbanin hiljattainen puhe osoittaa. Suomessa se on toki vielä marginaalissa, mutta mahdollista elvyttää.

Sen sijaan olen kanssasi aivan samoilla linjoilla kulttuurinationalismin onttoudesta ja toimimattomuudesta, kirjoitat siitä erittäin hyvin. Liberaalinationalismia en kylläkään pidä minään, se on merkityksestä tyhjää.

[Dangr]

Minusta sinulla on näkökulmavirha.

Kukaan ei välitä katsooko korealainen jääkiekkoa täällä vai ei, asiaa tietäviä kiinnostaa että polttavatko he koiran puhalluslampulla hengiltä ennen sen syöntiä.

Eli ei kiinnosta mitä he lisäävät elämäänsä, vaan mitä he jättävät pois.

[Väestönvaihtaja]

Kukaan ei välitä katsooko korealainen jääkiekkoa täällä vai ei, asiaa tietäviä kiinnostaa että polttavatko he koiran puhalluslampulla hengiltä ennen sen syöntiä.

Asiasta tietävien luulisi tietävän, että Koreassa koirien syöminen on verrattain harvinaista ja erityisesti nuorten ihmisten keskuudessa. Enpä usko Suomessa olevan yhtäkään tuollaista tapausta vaikka Suomessa asuukin korealaisia. Aasiassa koirien syöminen on paljon harvinaisempaa mitä tietämättömät ihmiset kuvittelevat.

Korealainen kulttuurinationalismi olisi auttanut: Koreassa koirien syöminen on melko harvinaista (about yhtä yleistä kuin Sveitsissä), mutta se on yleisempää katolilaisten korealaisten keskuudessa. Kristinuskolta suojaava kulttuurinationalismi olisi vähentänyt koirien syömistä. Siinä mielessä kulttuurinationalismi ei aina ole täysin negatiivinen asia, vaikka eurooppalainen kulttuurinationalismi onkin kuolinkamppailua käyvä ideologia.

In South Korea, a minority of people (~3.9% of the population, based on a 2018 survey) consume dog meat, similar to the rate in Switzerland (3%).

A 2022 Chosun Ilbo report found that customers of the dog meat market tended to be foreigners or elderly (above 70 years old).

In a 2020 survey, 84% of the Korean population reported never having consumed dog meat nor having plans to ever do so.

Most Korean Buddhists consider eating any kind of meat or dairy as a moral offense. Catholic Koreans tend to consume dog meat at a higher frequency than other religions in Korea. In general, the rise of Christianity has contributed to the rise in meat consumption of all types throughout East Asia.

In June 2018, a South Korean municipal court ruled that killing dogs for their meat was illegal, though this law did not make it illegal to consume dog meat.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dog_meat_consumption_in_South_Korea

[Dangr]

Vaihdetaan korealaisen sijaan vaikka vietnamilainen tai marsilainen, mutta asiaa se ei muuta: se on aivan sama mitä meidän tapoja he omaksuu, heidän hylkäämät tavat ratkaisee.

Esimerkiksi lähi-idän maissa on paljon hyvää kulttuurissa jota voisimme omaksua, mutta ne huonot tavat nollaavat ne enkä monen lisäksi halua heitä tänne. Eikä pelkän jääkiekon lisääminen muuta sitä yhtään hyväksytymmäksi.

Sveitsissä koiransyöntiä noin paljon? Se on selkeästi eurooppalainen monikulttuurinen maa.

Eikä koirien syömisessä mitään pahaa ole. Intialaiset ei syö lehmiä vaan palvoo niitä, etelä-amerikassa syödään hamstereita, ranskassa kaneja jne. Tökkii vaan vastaan se, että tuolla aasiassapäin tuntuu että mitä kauheammin elukkaa kidutetaan kuoliaaksi, niin sitä parempi maku. Älkää etsikö videoita, ne on kauheita.

Koreassa on ilmeisesti omaksuttu hyviä eurooppalaisia arvoja ja lopetettu koirien syönti. Lisää eurooppalaisuutta kaikkiin maihin.

Eurooppalainen kulttuuri nykyisellään on maailman huippu. Minkään muun kulttuurin lisääminen tähän ei muuta sitä kuin huonompaan päin.

[migri]

Minusta sinulla on näkökulmavirha.

Kukaan ei välitä katsooko korealainen jääkiekkoa täällä vai ei, asiaa tietäviä kiinnostaa että polttavatko he koiran puhalluslampulla hengiltä ennen sen syöntiä.

Eli ei kiinnosta mitä he lisäävät elämäänsä, vaan mitä he jättävät pois.

Aasialaiset käsittelee eläimiä aika järkyttävällä tavalla. Korealaiset myös hakkaavat noita koiria ennen puhalluslampulla kärventämistä. Ihan samaa tekee kiinalaiset. Kiinassa kerran pelastin koirat joutumasta pataan päästämällä karkuun mutta siitä tulikin sitten kunnon älämölö. Hauskaa tosin oli kun koirat trollasivat nälkäisiä jahtaajian kun lähtivät lipettiin

[Lalli IsoTalo]

"Kun olet Roomassa, käyttäydy kuin roomalainen."

En näe mitään järkeä kuitenkaan siinä, että ulkomaalaisten pitäisi omaksua saunakulttuuria tai innostua lätkästä. Riittää kun noudattavat lakeja ja tajuavat, että ovat täällä vieraita, ja sopeutuvat yhteiskunnassa meikäläiseen elämänmenoon, eivätkä aiheuta pahennusta julkisilla paikoilla tai töissä.

Omia barbaarisia ja vähemmän barbaarisia tapoja tapoja voi sitten noudattaa neljän seinän sisällä, lakien puitteissa tietenkin.

[Nikolas]

Jos nationalismista typistää pois syntyperän, nationalismin voi saman tien unohtaa. Eihän siitä silloin olisi jäljellä muuta kuin huonojen perinteiden hylkääminen ja uusien perinteiden keksiminen ja omaksuminen. Ja sitten vaan toivotaan että kuution muotoinen pala menee pyöreään reikään. Yritetään saada kaksi litraa sopimaan litran astiaan. Meneekö M10 pultti M8 mutteriin, jne.

Etnonationalismi voi olla umpikuja, koska sen soveltamisesta käytäntöön tulee vääjäämättä liian raskasta. Mutta geneettisessä nationalismissa on elinvoimaa, koska perintötekijät ja niiden hallitseva vaikutus kaikkeen elämään pysyy.

[Väestönvaihtaja]

Mielestäni nk. etnontationalismi on ainoaa oikeaa nationalismia, eikä sitä voi kuolleeksi tuomita, kuten esimerkiksi Viktor Orbanin hiljattainen puhe osoittaa. Suomessa se on toki vielä marginaalissa, mutta mahdollista elvyttää.

Sen sijaan olen kanssasi aivan samoilla linjoilla kulttuurinationalismin onttoudesta ja toimimattomuudesta, kirjoitat siitä erittäin hyvin. Liberaalinationalismia en kylläkään pidä minään, se on merkityksestä tyhjää.

Liberaalinationalismi ei ehkä tosiaan ole nationalismia, ehkä se on vaan sellaista tolkun maahanmuuttopolitiikkaa. En tituleeraa itseäni nationalistiksi, mutta jos on pakko niin tehdä, niin kyllä se tuo liberaalinationalismi on.

Eikä koirien syömisessä mitään pahaa ole.

Tavallaan samaa mieltä, mutta tietämättömillä ihmisillä on liioiteltu käsitys siitä, kuinka yleistä koirien syöminen Aasiassa on. Se on paljon harvinaisempaa kuin he kuvittelevat. Erityisesti se on harvinaista nuorten keskuudessa. Maiden välillä on eroja: varsinkin Japanissa se on harvinaista, Taiwan taas kielsi koirien syömisen.

Lähi-idän kulttuureista voisi omaksua tavan karttaa sianlihaa. Se on epäterveellistä.

Koreassa on ilmeisesti omaksuttu hyviä eurooppalaisia arvoja ja lopetettu koirien syönti. Lisää eurooppalaisuutta kaikkiin maihin.

Koreassa katolilaiset syövät enemmän koiranlihaa kuin muut uskovaiset. Buddhalaiset syövät vähemmän koiranlihaa. Vähemmän eurooppalaisuutta siis.

Eurooppalainen kulttuuri nykyisellään on maailman huippu. Minkään muun kulttuurin lisääminen tähän ei muuta sitä kuin huonompaan päin.

Suomalaiset voisivat oppia sosiaalisuutta muista kulttuureista. Stereotypia suomalaisista ujoina ihmisinä ei ole tuulesta temmattu. Japanilaisilta voisi oppia kohteliaisuutta.

En näe mitään järkeä kuitekaan siinä, että ulkomaalaisten pitäisi omaksua saunakulttuuria tai innostua lätkästä. Riittää kun noudattavat lakeja ja tajuavat, että ovat täällä vieraita, ja sopeutuvat yhteiskunnassa meikäläiseen elämänmenoon.

Samaa mieltä, joskin en tiedä mitä vierauteen liittyvällä kohdalla tarkoitat.

[Dangr]

Eurooppalainen kulttuuri nykyisellään on maailman huippu. Minkään muun kulttuurin lisääminen tähän ei muuta sitä kuin huonompaan päin.

Suomalaiset voisivat oppia sosiaalisuutta muista kulttuureista. Stereotypia suomalaisista ujoina ihmisinä ei ole tuulesta temmattu. Japanilaisilta voisi oppia kohteliaisuutta.

Kuten aiemmin kirjoitin:
"Esimerkiksi lähi-idän maissa on paljon hyvää kulttuurissa jota voisimme omaksua, mutta ne huonot tavat nollaavat ne enkä monen lisäksi halua heitä tänne. Eikä pelkän jääkiekon lisääminen muuta sitä yhtään hyväksytymmäksi."

Yksittäinen käyttäytymistapa ei ole kulttuuri. Voimme lisätä eri tapoja kulttuuriimme ja saada paljon enemmän hyvää kuin tuomalla meille vieraita kulttuureita.

Meille kerrotaan miljoonia kertoja lapsuutemme ja nuoruuden aikana "suomalaiset on ujoja eikä juttele vieraiden kanssa". Minusta tämä on itseään toteuttava lausunto. Minä juttelen tuntemattomien kanssa paljonkin kävelyillä, kaupoissa jne, suurin osa on iloisia ja haluaa jutella. Usein on syvällisiä ja opettaviakin keskusteluita.

[Lalli IsoTalo]

...en tiedä mitä vierauteen liittyvällä kohdalla tarkoitat.

https://fi.wiktionary.org/wiki/vieras

[Väestönvaihtaja]

Meille kerrotaan miljoonia kertoja lapsuutemme ja nuoruuden aikana "suomalaiset on ujoja eikä juttele vieraiden kanssa". Minusta tämä on itseään toteuttava lausunto. Minä juttelen tuntemattomien kanssa paljonkin kävelyillä, kaupoissa jne, suurin osa on iloisia ja haluaa jutella. Usein on syvällisiä ja opettaviakin keskusteluita.

Voi olla, että se on jossain määrin itseään toteuttava lausunto, mutta kyllä se on myös totta. Äkkiseltään ajateltuna vain japanilaiset ovat jääneet mieleen yhtä ujoina kuin suomalaiset. Jo ruotsalaiset ovat puheliaampia - itse asiassa suomenruotsalaiset ovat muita suomalaisia puheliaampia. Amerikkalaisia on turha mainitakkaan..

Eron huomaa myös toisen polven maahanmuuttajien ja "kantasuomalaisten" välillä. Toisen polven mamut ovat puheliaampia. He oppivat sen vanhemmiltaan ja/tai kavereiltaan.

...en tiedä mitä vierauteen liittyvällä kohdalla tarkoitat.

https://fi.wiktionary.org/wiki/vieras

Mutta miten se, että he ovat "vieraita" pitäisi näkyä käytännön elämässä? Eivät he ole tulleet tänne alistumaan suomalaisille. He rakentavat elämäänsä täällä aivan kuten ns. kantasuomalaiset.

[Äpyli]

Käyn läpi kulttuurinationalismiin liittyviä ongelmia.

Toinen on pragmaattinen argumentti. Miten suomalaisen elämänlaatu heikkenee sen seurauksena, että maahanmuuttaja ei omaksu suomalaista kulttuuria? Kantasuomalaisena en ole keksinyt, miten elämänlaatuni heikkenee sillä, jos joku maahanmuuttaja ei omaksu suomalaisen kulttuurin näkyvimpiä piirteitä. Miten esimerkiksi se, että maahanmuuttaja ei (minun tavoin) pidä saunomisesta, haittaa minua konkreettisesti? Miten kärsin siitä, että intialainen tuttavuus tarjoaa minulle herkullista intialaista ruokaa ruislevän sijaan?

En ole syvällisesti perehtynyt nationalismiin, mutta ajattelin silti lisätä lusikkani soppaan. Kysymys on sinänsä hyvä, mutta siinä mielessä mielestäni puutteellinen tai vähintään liian tiukasti rajattu, että kysymys lähestyy ilmiötä lähinnä yksilön näkökulmasta. Kulttuurissa on kuitenkin kysymys yksilötasoa korkeammasta ilmiöstä, vaikka kulttuurin voidaan katsoakin olevan yksilöllisten tekojen ja tapojen jne. kokonaissumma. Siksi lähden tarkastelemaan asiaa siitä näkökulmasta, että kulttuuriset ilmiöt eivät ole palautettavissa yksilöiden yksittäisiin tekoihin, sillä voidaan katsoa, että kulttuuriset ilmiöt ovat olemassa ennen ja jälkeen yksilön. Sosiologiassa tässä tehdään jako metodologiseen holismiin vs. individualismiin, jälkimmäisessä näkökulmassa yhteiskunnalliset ilmiöt kiinnitetään ihmisyksilöiden yksittäisiin tekoihin.

Jos ajattelemme kansallisia kulttuureja ja niiden välisiä eroja, eräs tapa hahmottaa asiaa on Hofsteden kulttuurisen ulottuvuuden teoria, joka kuvaa kulttuurin vaikutuksia jäsenten arvoihin ja niiden vaikutusta käyttäytymiseen. Ulottuvuuksia ovat valtaetäisyys-indeksi, individualismi vs. kollektivismi, epävarmuuden välttäminen, maskuliinisuus vs. naisellisuus, pitkän aikavälin suuntautuminen vs. lyhytaikainen suuntautuminen, hemmottelu vs. hillitseminen. Menemättä sen syvemmälle näiden käsitteiden sisältöön, ne antavat jonkinlaisen kehyksen jolla voidaan arvioida kulttuurien erojen merkitystä. Kehyksiä on myös muitakin, esim. Schwartzin arvokehä, jossa on samantyyppisiä ulottuvuuksia: itseohjautuvuus, virikkeisyys, hedonismi, suoriutuminen, valta, turvallisuus, yhdenmukaisuus, perinteet, hyväntahtoisuus, universalismi.

Mitä tekemistä kulttuurisella ulottuvuudella sitten on alkuperäisen kysymyksen kanssa? Tutkijat ovat havainnoineet, että arvot vaikuttavat politiikan ja talouden käytänteisiin, mutta myös esimerkiksi sosiaaliseen liikkuvuuteen, tulojen jakautumiseen, lahjontaan ja korruptioon jne. Arvot myös vaikuttavat esimerkiksi johtamiseen ja eritoten viestintään, joka on kansainvälisesti verkottuneessa maailmassa ja yritysten ekosysteemissä yksi olennaisimmista asioista. Ei voida ohittaa myöskään uskonnon vaikutusta arvoihin; niin kristinusko kuin islam uskontoina liittyvät hyvin vahvasti kulttuuriin ja arvoihin jne.

Sinänsä merkityksettömänä anekdoottina, mutta eräänlaisena vastauksena alkuperäiseen kysymykseen, työpaikalleni tuli esihenkilöksi intialainen tyyppi. Vuotta myöhemmin, hän ei edelleenkään halunnut kommunikoida suoraan alaistensa kanssa, vaan kierrätti kommunikaationsa tiimivastaavan kautta. Eikä kyse ollut kielitaidosta. Lopulta kuitenkin kommunikointi onnistui, henkilö totesi, että Intiassa ei ole tapana viestiä suoraan alaisten kanssa.

Palaan anekdootista kehämäisella logiikalla takaisin alkuperäiseen kysymykseen. Lienee siis selvää, että anekdootin tapauksessa kyse oli kulttuurieroista, jotka vaikuttivat valtahierarkisesti kommunikointiin eikä siitä, että kyseessä olisi ollut ujo insinööri. Toisin sanoen, holismi vrt. individualismi. Asian voisi tiivistää seuraaviin "teeseihin":

- pinnalliset kulttuurilliset tavat eivät säteile ympäristöönsä niinkään vahvasti, kun taas syvemmät arvot ja niiden ilmenemismuodot tekevät niin
- kulttuuriset muutokset eivät ole välttämättä nopeasti tai helposti havaittavissa - kunnes jokin tietty "näkymätön" kynnys ylittyy
- yksittäisen yksilön kyky ja mahdollisuudet havainnoida kulttuurisia muutoksia ovat kovin rajalliset ja ovat alttiita sekä vinoumille (bias) että sattumanvaraisuudelle, siksi sosiologiasta ym. on hyötyä
- kulttuurien (arvojen) sekoittuminen monimutkaistaa viestintää ja sitä kautta myös yleistä ihmiseloa, sillä viestintä on kriittinen osa mitä tahansa kulttuuria

Koska kulttuuriset muutokset ovat ihmiselämän mittakaavassa varsin hitaita (vuosia, vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja), niiden havaitseminen, analysointi ja merkityksen arviointi ei ole vaivatonta. Ihmisillä on ylipäätään taipumus yliarvioida vaikutusta lyhyellä tähtäimellä ja aliarvioida pitkällä tähtäimellä. Luulen, että tämä pätee eritoten kulttuurisiin ilmiöihin niiden luonteen ja ihmisen kapasiteettirajoitusten vuoksi. Alkuperäisen kysymyksen kontekstissa, lähiaikoina luultavasti suomalainen ei huomaa mitään vaikutusta. Mutta voi olla, että kolmenkymmenen vuoden päästä sama suomalainen ei voi olla huomaamatta sitä samaa vaikutusta, joka alunperin vaikutti olemattomalta. Tässä voi halutessaan palata taas arvoteorioihin: pitkän vs. lyhyen aikavälin suuntautuminen, perinteet, turvallisuus jne. Valitan pitkää ja monipolvista vastaustani yksinkertaiseen kysymykseen. 

Kolmas ongelma on pragmaattinen sekin. Miten ihmiset voidaan pakottaa elämään jonkin stereotyyppisen, kuvitellun suomalaisuuden muotin mukaan? Nykyään suunta on kohti liberaalimpaa yhteiskuntaa, jossa asioita rajoitetaan vain, jos ne aiheuttavat konkreettista haittaa muille. Ihmisten elämäntavan rajoittaminen vaatisi totalitaristista politiikkaa.

Itsekin olen tätä (monikulttuurisuuden) paradoksia jonkin verran pohtinut. Huomautuksena, että itselleni vapaus on erittäin tärkeä arvo enkä haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa kaikenlaisia vapauksia ja ihmisiä alettaisiin polkea raskaalla saappaalla kuvitteelliseen muottiin. Aiempaa Hofsteden ulottuvuutta käyttäen, individualistisimpia yhteiskuntia ovat Yhdysvallat, Australia ja Britannia. Mielenkiintoisesti, julkista arvokeskustelua - voitaisiin jopa sanoa sangen kiihkeää sellaista - käydään nykyisin erittäin paljon noissa maissa. Suomessa julkinen keskustelu näistä aiheesta on ollut melko rajoitettua, ja yleensä sellaisessa "ei keikuteta venettä" -hengessä.

Näyttää paradoksaalisesti siis siltä, että ensin yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa halutaan yhdistellä erilaisia kulttuureja - usein nähden lapsellisesti vain niiden hienot ulkokultaiset piirteet - ja sitten kuitenkin huomataan, että kyllä yksi yhteinen arvojärjestelmä olisikin sittenkin parempi. Kas, erilaiset arvojärjestelmät tuottavat konflikteja. Arvoteorioiden näkökulmasta monet arvot ovat vastakkaisia eli ne eivät ole loogisesti yhteensovitettavissa. Arvojen törmätessä jokin osapuoli joutuu lopulta tinkimään - ainakin hetkellisesti - omista arvoistaan. Koska arvot eivät suinkaan ole pelkkää abstraktiota tai teoriaan kuuluvia piirteitä vaan psykologisessa mielessä niillä on tärkeä merkitys ihmisen identiteetille ja psyykkiselle hyvinvoinnille, harvalle ihmiselle tekee hyvää joutua toistuvasti arvokonflikteihin. Tämä jos mikä nakertaa yhteiskunnallista koheesiota.

Koska nationalismilla on nykyään mediassa varsin ikävä kaiku, tilalle tarjotaan ihmisoikeuksia, kansainvälisiä oikeuksia, monikulttuurisuutta (kuin herkkubuffet, valitse mitä haluat!) ja yhteisöllisyyttä. Ynnä muita hienolta kuulostavia abstraktioita. Mutta montako kertaa olette mediassa törmänneet perinpohjaiseen arvokeskusteluun? Minä muistan ainoastaan arvopohjan, ja se on toimittajia kiinnostanut yhtä paljon kuin kulunut kengänpohjallinen.

Yksi tapa hahmottaa asiaa on ajatella, että kulttuuri kehittyy konfliktien voimalla. Tällöin voidaan nähdä nyky-yhteiskunta (ja laajemmin yhteiskunnat) eräänlaisena ideologisena taistelukenttänä, jossa kulttuuri on sekä staattinen että dynaaminen voima. Hommallakin joskus mainittu amerikkalainen valtiotieteilijä Samuel Huntington kirjoitti -96 teoksen Clash of Civilizations, jolla on kontroversiaalinen maine. Kirjassa Huntington uumoili, että tulevaisuudessa suurimmat konfliktit kumpuavat kulttuureista ja uskonnoista. Länsimaissa on ollut yleensä ottaen melko optimistinen ja progressiivinen näkemys kulttuurisesta kehityksestä. Arvelen, että nimenomaan monikulttuurisuus on varsinkin Euroopassa antanut lukuisia syitä epäillä tämän näkemyksen oikeutusta. Kuitenkin samankaltaisia ongelmia ratkotaan vaihtelevasti ympäri maailmaa, EU:ssa kansallisen identiteetin merkityksen heikentyessä pitäisi jotakin saada tilalle.

Ymmärrän, että nämä ovat vaikeita kysymyksiä tällä palstalla. Sitä suuremmalla syyllä niihin täytyy pohtia vastauksia. Kestääkö eurooppalainen kulttuurinationalismi aikaa? Minun on vaikea nähdä kulttuurinationalismilla valoisaa tulevaisuutta. On vaikea nähdä, miten maahanmuuttajat ja kantaväestö pakoitetaan elämään kulttuurinationalismin edellyttämällä tavalla.

Olen tätä itsekin silloin tällöin pohtinut ja viimeksi muutama päivä sitten, kun sattumalta pelasin civ6:ssa kulttuurivoiton Ranskalla. Täytyy varmaankin tuumata vielä asiaa ja palata sitten asiaan. En ole ajatellut asiaa puhtaasti (kulttuuri)nationalismin valossa, koska tämä nationalismidiskurssi ei ole minulle ollut niin mielenkiintoinen aihe. Totean kuitenkin sen verran, että minun on ollut vaikea uskoa siihen ajatukseen, että yhteiskunnan kasvava diversiteetti - niin etninen kuin kultturinen - nykyisillä parametreilla johtaisi parempaan lopputulokseen kuin parametreja muuttamalla. Mieleeni tulevat Robert Putnamin etnisen diversiteetin ja Paul Collierin maahanmuuttoaiheiset tutkimukset, jotka ovat vaikuttaneet omaan ajatteluuni merkittävästi.

[duc]

Olen nykyään pessimistisempi kuin aiemmin nationalismin tai yhteisellisyyden suhteen, minkään sortin nationalismin tai yhteisöllisyyden puhumattakaan monikulttuurisen yhteiskunnan elinvoimaisuuden suhteen, jota olen epäillyt jo kauan. Maailmamme länsimaissa on auttamattoman yksilökeskeinen jo pelkästään juridisesti. Heiluri on heilahtanut toiseen suuntaan ja seuraukset ovat sen mukaiset, hyvässä ja pahassa.

Pohjois-Amerikan historiaan tutustuminen voi opettaa, miten eri taustoista, geneettistä ja kulttuurisista, tulevat ihmiset voivat elää keskenään, jos voivat. Toki sama on nähtävissä kaikilla mantereilla, kaikissa yhteiskunnissa, mutta inkkareiden ja länkkäreiden sovittamattomat kulttuuriongelmat lisättynä neekeriorjuudella ovat tehneet minut hyvin skeptiseksi ylipäänsä ihmisten kyvylle elää keskenään. Silti Yhdysvallat porskuttaa menemään ja ulkoisesti kaikki näyttää siellä menevän mainiosti. Sisäisesti vuosisatoja olemassaolleet ongelmat eivät ole mihinkään kadonneet ja nuo samat ongelmat on tuotu vanhalle mantereellekin.

Yksilö voi pärjätä nykyjärjestelmässä, mutta yhteisöllisyys jopa perheiden sisällä on kadonnut. Nationalismin nousun Euroopassa näen tätä individualismin palvontaa vastaan nousseena liikkeenä, joka on päätynyt taistelemaan totuudesta keskenään, oikeasta kansallismielisyydestä, oikeasta tavasta etsiä kadonnutta omaa kansaa ja muodostaa kansa uudelleen: kulttuurin, geenien, lain vai arvojen varaan. Minä olen väsynyt tuohon taisteluun monikulttuurista yhteiskuntaa vastaan ja oikean nationalismin puolesta.

Inkkareiden kohtalo on lähellä, ja eurooppalainen identiteetti pyritään määrittelemään kuten yhdysvaltalainen eli (Euroopan) unionin kautta. Se vain on huomattavasti vaikeampaa, koska puuttuu yhteinen kieli, yhteinen kulttuuri ja yhteinen historia on keskinäisten sotien historiaa toisin kuin USA:n osalta nuo kaikki kolme tekijää enemmän tai vähemmän yhdistävät. Sen perustuslaki syntyi vallankumoussodan kautta yhdistämään kansa. Sisällissota orjuuskysymyksestä oli lähellä hajottaa sen, mutta niin vain siitä tuli maailman mahtavin valtio, jonka esimerkin mukaan nyt EU:a kehitetään: monikulttuuriseksi ja monirotuiseksi yhteiskunnaksi, jolla kuvitellaan olevan yhteinen eurooppalainen identiteetti, jonkin sortin yleiseurooppalainen eetos, Yhdysvaltain kaltainen kansallismielisyys.

Paluuta vanhaan suomalaisuuteen, on se sitten geneettistä tai kulttuurista tai jotain hybridiä, ei liene kuin nationalistien päiväunissa. Edes Suomen laki ei riitä yhdistämään suomalaisia, koska lainsäädäntö on epäonnistunut.

[Nikolas]

Paluuta vanhaan suomalaisuuteen, on se sitten geneettistä tai kulttuurista tai jotain hybridiä, ei liene kuin nationalistien päiväunissa.

Jotta nationalismi voisi selviytyä, sen täytyy suuntautua tulevaisuuteen. Historiastakin täytyy oppia, muun muassa sen että historia on ollut välillä verkkaista ja toisinaan nopeaakin kehitystä. Nationalistien täytyy hyväksyä kehitys osaksi aatettaan, sillä pyrkimys paikalleen pysähtymiseen vain tappaa koko aatteen ja liikkeen elinvoiman.

Geneettinen nationalismi yhdistää eri suuntausten hyvät puolet. Ensinnäkin se ei jätä huomiotta syntyperää ja perintötekijöiden merkitystä vaan pureutuu niihin syvällisemmin kuin mikään muu. Toisaalta geneettinen nationalismi ei pyri lukitsemaan mitään historian tilannetta ihanteekseen pysähtyäkseen siihen vaan katsoo eteenpäin ja pyrkii olemaan kehitystä eteenpäin ajava voima.

[Tragedian synty]

Hyvä kirjoitus Äpyliltä. Tuollaista olen aina kaivannut enemmän tälle foorumille.

Kulttuurinationalismissa on kyse kulttuurista, joka toivotaan muiden omaksuvan.

Kulttuurinationalismissa on kyse syvällisemmistä asioista kuin jääkiekosta, saunomisesta, juhannuksen vietosta ja muusta. Keskiössä ovat kulttuuriset syvärakenteet kuten näkemykset oikeudenmukaisuudesta, yksilön roolista yhteisössään sekä yhteiskunnallisista perusarvoista. Suomessa monet pitävät kauheana sitä, että tänne leviävät maahanmuuttajien mukana esimerkiksi ajatukset, että valehteleminen on moraalisesti oikein, että tuntemattomat ihmiset ovat lähtökohtaisesti vihollisia ja että missään asiassa ei haluta antaa periksi yleisen hyvän vuoksi. Vauraan ja tasapainoisen yhteiskunnan kivijalka on kansalaisten yhteishenki ja siitä kumpuava keskinäisluottamus. Sitä kehitysmaalainen maahanmuutto murentaa ja siksi kulttuurinationalistit haluavat tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Tämän takia kulttuurinationalismi kuuluu (tai ainakin sen pitäisi kuulua) käytännössä myös liberaalinationalismiin (josta minä kylläkin käytän nimeä kansalaisnationalismi, koska sen kannattajat eivät välttämättä ole liberaaleja). Hyvä yhteiskunta on kulttuurin tuotos, ja maahanmuuttopolitiikka, joka ei heikennä maassa jo olevien elinoloja, edellyttää kehitysmaalaisen kulttuurin pitämistä täältä poissa. Tähän koko monikultturismin kritiikki perustuu.

Joskus aikoinaan Homma keskittyi nimenomaan monikultturismin kritiikkiin, mutta viime aikoina se puoli on ollut hiljainen. Ennen täällä koettiin, että konfliktin rintamalinja meni länsimaalaisten ja kehitysmaalaisten välillä, mutta nykyään se tuntuu menevän länsimaalaisten läpi. Jotkut ilmeisesti pitävät takapajuisia kehitysmaalaisia lupaavina liittolaisina länsimaalaisia liberaali-imperialisteja vastaan. Länsimainen sivilisaatio ei ole heille asia, joka on pelastettava, vaan päinvastoin se on tuhottava.

Joten ainakin Homman asennemuutoksesta päätellen kulttuurinationalismi tekee kuolemaa tai ainakin hiipuu. Se on sääli, koska juuri nyt ihmisten luulisi olevan sitä kohtaan vastaanottavaisempia kuin aiemmin. Venäläisten paljastuminen itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiksi raakalaisiksi ja Ukrainan taistelu länsimaisen sivilisaation perinteisten perusarvojen puolesta on todiste siitä, että ihmiset ja kulttuurit eivät ole samanlaisia. Jos maahan muuttaa liikaa ihmisiä maista, jotka ovat kulttuurisista syistä kurjia paikkoja asua, he tuovat mukanaan kulttuurinsa ja sitä kautta sen kurjuuden, jota he pakenevat.

Tiukka etnonationalismi kiinnostaa vain joitakin tuhansia suomalaisia (kuten Sinimustan Liikkeen kannatuskorttien hidas kertyminen osoitti), mutta kulttuurinationalismi saattaa viehättää miljoonia. He vain eivät välttämättä tiedosta sitä, minkä lisäksi osa heistä suhtautuu torjuvasti nationalismi-sanaan. Valitettavasti keskuudessamme vaikuttaa pieni joukko kummajaisia, jotka ovat täsmälleen sellaisia kuin vihervasemmistolaisten luoma vastustajansa karikatyyri, ja he lokaavat meidän kaikkien maineen. Jos minä vaikuttaisin politiikassa, en mainitsisi sanoja nationalismi ja kansallismielisyys ollenkaan, koska niistä on pelkkää haittaa sille politiikalle, jota ne määrittävät. Sanojen maineenparannus epäonnistui.

Paljon väitellään siitä, mikä on oikeanlaista nationalismia. Väittelyssä takerrutaan semantiikkaan eli siihen, mitä sana nationalismi kirjaimellisesti tarkoittaa, ja aatteen todellinen merkitys unohdetaan. Tuo todellinen merkitys liittyy yhteisöllisyyteen: nationalismia voisi sanoa kommunitarismin alalajiksi, mutta jonkin historian oikun vuoksi se on noussut itse yläkäsitteeksi.  Oleellinen kysymys on, millä perusteella yhteisön jäsenet erotellaan sen ulkopuolisista. Onko se kieli, sukulaisuus, geeniperimä, kansalaisuus, uskonto, poliittinen näkemys, kulttuuri, yhteiskuntaluokka vai jokin muu? Nähdäkseni monet, jotka identifioituvat tiukasti etnonationalisteiksi, eivät oikeasti katso suomalaisia omaksi yhteisökseen, vaan samanmielisiä kansallisuudesta riippumatta. Minulle kulttuuri taitaa olla kaikkein tärkein, koska minulle ihmisen sisäiset ominaisuudet ovat tärkeämpiä kuin ulkoiset. (Tosin epäsosiaalisena erakkona minä en oikein voi puhua yhteisöllisyydestä.)

[Lalli IsoTalo]

Monikulttuuri tekee lopulta maastamme asumiskelvottoman suomalaisille, tuhoamalla sosiaalisen pääoman. Se mm.:

a) tuhoaa kansalaisten luottamusta toisiinsa,
b) lisää rikollisuutta ja korruptiota
c) heikentää oppimistuloksia,
d) lyhentää elinikää,
e) haittaa tuotannollista toimintaa.

Mutta kaikesta tuosta huolimatta poliitikkomme tekevät parhaansa tuhotaakseen Suomen monikulttuurilla.

Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia verkostoja ja niissä syntyvää luottamusta ja vastavuoroisuutta.

OECD:n mukaan sosiaalisen pääoman muodostavat osallistuminen ryhmien toimintaan, vapaaehtoistyö, verkostot, niistä saatu tuki, luottamus ja osallistuminen kansalaistoimintaan. Verkostoja ovat myös toisten auttaminen ja kanssakäynti ystävien ja tuttujen kanssa.

Sosiaalinen pääoma tarkoittaa joko a) yhteisön sisäistä jäsenten välistä kykyä toimia keskenään ja erityisesti luottamusta toisiinsa tai b) henkilön toimintaa yhteisössä edistäviä sosiaalisia suhteita.

Sosiaalisen pääoman on kummassakin tapauksessa nähty edistävän henkilön tai yhteisön toimintamahdollisuuksia samalla lailla kuin toisissa asioissa taloudellinen pääoma.

Robert Putnamin mukaan yhteisön sosiaalinen pääoma vähentää rikollisuutta ja korruptiota ja parantaa oppimistuloksia ja elinikää.

Uusimpana teemana kasvuteoreettisessa keskustelussa on sosiaalisen pääoman vaikutus taloudelliseen kasvuun. Sosiaalinen pääoma tarkoittaa vakiintuneita yhteisön tapoja ja toimintajärjestelmiä eli yhteisön tapakulttuuria. Pelkistäen voidaan sanoa, että se tarkoittaa yhteiskunnan toimivuutta tuotannon kannalta eli kaikkia niitä yhteiskunnan toimintatapoja, jotka auttavat tai haittaavat tuotannollista toimintaa.

[Radio]

Ihmiset kuolevat ja niin myös kulttuurit. Muita kuin kansallisia kulttuureja ei ole. Monikulttuuriin perustuvaa toimivaa yhteiskuntaa ei ole. Yhtenäisen kansallisen kulttuurin luovat Suomessa suomensuomalaiset, eivät suomenvenäläiset ynnä muut suomenxxxsten lisääntyvät edustajat.
Nationalismi eli kansallisuusaate synnyttää ja ylläpitää vakaata yhteiskuntaa, sen koheesio sellaisessa maksimoituu. Kulttuurit ovat syntyneet toistensa kaltaisten ihmisten yhteenliittymästä ja hajonneet eri kulttuurien välisiin ristiriitoihin. Usein sotimiseen ja vainoihin ennenpitkää.
Monikulttuuri ja sen uskovaiset ovat saatanasta. Vai oliko se Allah?
Nationalismia tuhoaa kommunismi/sosialismi. Se pitäisi hävittää maanpinnalta kokonaan. Vaikeaa on, kun sitä ajavat ahkerat agitaattorit meillä ja muualla.
Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! oli muun muassa Neuvostoliiton tunnuslause. Lause on lainaus Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisesta manifestista (1848), joka päättyi tähän kehotukseen. Sosialistit ovat saaneetkin proletariaatin eli köyhälistön liikkeelle vallankumous mielessä.
Valitettavasti olen ns. hurraaisänmaallinen, identifioidun suomensuomalaisiin ja viihdyn parhaiten meidän aboriginaalien keskuudessa. Vielä ehkä pari vuotta, sitten jatkaa jälkipolvi,
jolle olen iskostanut isänmaalliset arvot ja maanpuolustustahdon. Siten vielä, että maatamme puolustetaan suomensuomalaisia varten. Ei miksikään maailman lisääntyvän väestön kaatopaikaksi kaikilla elintasoherkuilla.

p.s. Miten eurooppalainen nationalismi eroaa muiden maanosien nationalismista?

[Äpyli]

Kestääkö eurooppalainen kulttuurinationalismi aikaa? Minun on vaikea nähdä kulttuurinationalismilla valoisaa tulevaisuutta.

Uusi yritys, oluen kera. Tarkastelu koskee tulevaisuuden keskipitkää ja pitkää aikaväliä.

Eurooppalaisen kulttuurinationalismin ylivoimaisesti suurin vastavoima on globalisaatio, jolla on valtavia vaikutuksia kansakuntien talouteen, teknologiaan, politiikkaan, maahanmuuttoon ja kulttuuriin. Yksinkertaisesti, kulttuurinationalismi törmää jatkuvasti kasvavan paineeseen kohti kulutus- ja elämäntapojen samankaltaistumista internetin, sosiaalisen median ja kansainvälisen liiketoiminnan vaikutuksesta. Ei liene yliampuvaa todeta, että nykyään transnationaaliset sosiaaliset liikkeet muokkaavat kansalaisten todellisuuskäsitystä ja sitä kautta arvomaailmaa - joskin hitaasti, mutta varmasti. Globalisaatio on toisaalta niin monimutkainen kokonaisuus, että pelkästään toteamalla sen kamppailevan kulttuurinationalismin kanssa, ei ole keskustelun kannalta hyödyllistä. On haastavaa tehdä jakoa globalisaation vaikutuksiin kulttuurinationalismin näkökulmasta, koska vaikutukset ovat suurimmat kulttuurin ulkopuolella mutta heijastuvat sieltä myös kulttuuriin.

Täytyy kuitenkin ymmärtää, että liberaalinationalismi on globalisaation kumppani - globalisaatiolla kun on aina tilaa vuoteenlämmittäjille. Koko liberaalinen ajatusmallihan sisältää ideoita ja instituutioita, joilla voidaan katsoa olevan yleismaailmallinen pätevyys. Käsitteellisesti tämä on hieman epämääräistä, mutta periaatteessa liberalismi ei ole nationalismin vastakohta, vaikka poliittisesti voidaankin katsoa nationalismin olevan markkinaliberalismin vastavoima. Liberalismi suhtautuu kriittisesti konservatiiviseen ja kollektiiviseen nationalismiin ja olettaa demokraattisten arvojen ja instituutioiden leviävän markkinoiden laajenemisen myötä siksi, että markkinat ja autoritaarinen politiikka eivät voi pitemmän päälle elää rinnakkain. Liberalismi voi kuitenkin elää kansalaisnationalismin kanssa; laiha sopu voi olla parempi kuin lihava riita.

Kulttuurinationalismin ydin globalisaatiota vasten on joka tapauksessa siinä, että se kirkastaa ideaa kansakunnan identiteetistä, historiasta ja tulevaisuudesta. Globalisaatio puolestaan pyrkii - jos ei kasvottomana prosessina, niin sitten sen opetuslapsien kautta - himmentämään tätä ideaa vähentämällä paikallista valtaa ja estämällä kansallis-kulttuurista voimaantumista. Globalisaatiolla voidaan katsoa olevan paikallista hallintotapaa ja -voimaa murentava vaikutus, sekä suoraan taloudellisten ja poliittisten kytkentöjen kautta että epäsuorasti sitomalla päättäjien kädet ylikansallisin sitein. Käytännössä globalisaation hidas, mutta musertava voima ajaa hiljalleen kulttuurinationalistisia toimijoita yhä ahtaammalle. Globalisaation agendalla on myös monin tavoin EU sekä julkisine että vähemmän julkisine tavoitteineen, joten eurooppalaisesta kulttuurinationalistista voi hyvinkin tuntua: hei kaverit, me ollaan piiritettyjä nyt.

Vanha vitsi piiritystilanteessa kuuluukin: entäs sitten, nythän voimme hyökätä joka suuntaan!

Vitsit sikseen. Vaikka yllä kuvattu asetelma vaikuttaa melko synkältä kulttuurinationalismin kannalta, minusta löytyy aina lukkarinrakkautta altavastaajalle. Yksi olennainen kysymys on, pitäisikö kulttuurinationalismin katsoa menneisyyden sijasta enemmän tulevaisuuteen. Tämä on sekä periaatteellinen että pragmaattinen kysymys. Jotta nationalismi voisi selvitä, sen on kyettävä tarjoamaan keinoja sovittaa vanha ja uusi. Globalisaatio ei juuri välitä menneisyydestä, vaan tarjoaa kylmästi laskelmoitua nykyisyyttä ja tulevaisuutta vailla todellisia vaihtoehtoja. Kuitenkin, globalisaation ajaman modernisaation ja digitalisaation vuoksi kulttuurinationalismi ei voi vain katsoa menneisyydestä, kuinka asiat pitäisi hoitaa.

Tässä on uskoakseni samalla kulttuurinationalismin suurin mahdollisuus. Se voi tarjota vaihtoehdon globalisaation laaja-alaiselle kulttuurin modernille näivettämiselle, joka kohdistuu mm. sosiaaliseen koheesioon, todellisuuskäsityksen muokkaamiseen ja yhteiskunnan rakenteisiin. Myös maahanmuuttajien joukosta löytyy sellaisia, jotka eivät vierasta tällaista kulttuurinationalismin ideaa. Tämä tie on kuitenkin pitkä ja kivinen. Globalisaatiossa painottuu poliittis-taloudellinen aspekti, ja sekä globalisaatio että suomen kansalaiset vaikuttavat rakastavan kansallista konsensusta. Samaan konsensukseen vedotaan (verhoten) niin maahanmuutto- kuin muissakin aiheissa. Kulttuurinationalismin pitäisi voimakkaasti kyseenalaistaa tämä konsensus, mutta helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaikki areenat ovat jo tupaten täynnä taistelijoista milloin minkäkin päivänpolttavan globaalin aiheen kimpussa.

On vaikea ennustaa, kuinka lopulta käy kulttuurinationalismin kamppailussa globalismia vastaan. Jossain mielessä esittämäni vastakkainasettelu on myös keinotekoinen; jos globalisaatiota ajatellaan vuosisatoina jatkuneena prosessina, sen voidaan katsoa vahvistaneen (kulttuuri)nationalismin virtauksia. Samankaltaista kritiikkiä globalismia vastaan - ja huolta sen vaikutuksesta kulttuuriin - kuitenkin nousee esiin ympäri maailmaa eri kansakunnista, mikä saa minut ajattelemaan toiveikkaasti.

Suomessa valitettavasti eliitin lisäksi sekä älymystö että taiteilijat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ovat pitkälti globalisaation puolestapuhujia, samoin lukuisat merkittävät instituutiot. Tilannetta ei helpota kansallismielisten piirien keskinäinen riitely, usein varsin mitättömistä pikkuseikoista. Poliitikoista suurin osa on globalisaatiolle hyödyllisiä idiootteja ja mikä pahinta, poliitikot pystyvät toimimaan valtamedian vahvalla tuella. Kulttuurinationalismille käytettävissä oleva tuki on huomattavasti vähäisempää.

Positiivisena ja lupaavana seikkana pidän kuitenkin kulttuurinationalismin tulevaisuuden kannalta sitä, että maaperä uutta kukoistusta varten alkaa olla pian hedelmällinen, jos se ei sitä jo ole. Venäjän hyökkääminen Ukrainaan on myös sekoittanut pelilautaa ja tällä sodalla on potentiaalia kehkeytyä mustaksi joutseneksi. Kulttuurinationalismin käyttäytyminen ajassa on kuin matematiikasta tuttu siniaalto, mikä kuulostaa hieman hassulta, mutta korostaa sen jaksottaista luonnetta. Huippukohdat tulevat ja menevät, mutta itse aaltoliike on elinvoimainen.

Loppuun J.V. Snellmanin sanat: »Tätäpä, minä, jos suinkin voisin, tahtoisin häipymättömästi teroittaa maanmiesteni vakaumukseen: kansakunnan tulee luottaa ainoastaan itseensä. Sellainen vakaumus tarkoittaa, ettei kansakunnan pidä pyytää ja tavoittaa mitään muuta kuin sitä, minkä saavuttamiseen ja säilyttämiseen sen voimaa riittää.»

[Tragedian synty]

^ Kirjoitat globalisaatiosta kuin se olisi tietoinen toimija, joka tavoittelee jotakin. Oikeastihan se toki on vain käsite, jonka ihmiset ovat antaneet havaittavissa olevalle (joskin kovin epämääräiselle) ilmiölle. Globalisaatio menee kuten menee, ja jotkut ihmiset toivovat siltä jotain, mutta asia on heidän kontrollinsa ulkopuolella.

Globalisaation kausia on ollut useita. Yksi alkoi 1400-luvun lopulla, kun portugalilaiset avasivat uusia kauppareittejä Intiaan ja hiipui 1600-luvulla, kun hallitsijat pystyttivät tullimuureja tuloja saadakseen. Toinen alkoi 1800-luvulla, kun Euroopassa vallitsi rauha ja talousliberalismi oli suosiossa, ja päättyi äkisti vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Kolmas alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun pikkuhiljaa alettiin palata normaalioloihin. Tämä paluu vain tapahtui todella hitaasti, kahden sukupolven mittaan, ja niinpä kylmän sodan loppuessa maailmassa eli pääasiassa ihmisiä, jotka eivät muistaneet muuta aikaa kuin joko suljettua tai avautuvaa. Se saa nykyisen globalisaation vaikuttamaan dramaattisemmalta muutokselta kuin se oikeastaan onkaan.

Historia tarjoaa perspektiiviä nykyajan ilmiöihin. 1700-luvulla valistusfilosofit saattoivat pitää Eurooppaa yhtenäisenä kokonaisuutena ja omana isänmaanaan, koska kansallisvaltioiden instituutioita ei ollut vielä perustettu ja koska kaikkia maita johtivat ranskaa puhuvat eliitit. 1800-luku merkitsi orastavan eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin hajoamista, vaikka globalisaatio samaan aikaan kiihtyikin. Kansallisten kulttuurien kulta-aika ajoittui samoihin vuosiin kuin silloinen globalisaation vaihe, jolloin ihmisten, tavaroiden ja pääomien liikkuminen maasta toiseen oli monilla tavoilla jopa vaivattomampaa kuin nykyään. Selkeästi globalisaatio ei väistämättä ole nationalismin kanssa yhteen sovittamaton ilmiö.

Globalisaation kritiikki on mielestäni usein todella pinnallista, koska niin harvoin eritellään, mikä siinä on huonoa ja mitä halutaan tilalle. Meidän nationalistien piireissä kritisoidaan erityisesti rajat ylittävää muuttoliikettä, ylikansallista päätöksentekoa, taloudellisen omavaraisuuden heikkoutta ja rajat ylittävää kulttuurivaikutusta. Esitänpä niihin liittyen joitakin kysymyksiä ja huomautuksia:

• Jos kerran on väärin, että kehitysmaista houkutellaan Suomeen halpatyövoimaa, miksi silti halutaan pitää Suomi sosioekonomisesti jokseenkin tasa-arvoisena maana, jossa kaikilla on hyvä osaamistaso? Ulkomaisen halpatyövoiman tarve voidaan eliminoida vain, jos Suomi on luokkayhteiskunta, jossa kotimainen huonosti koulutettu alaluokka tekee hanttihommat. Ainakaan jälkiteollisena aikana tasa-arvoinen sosiaalidemokraattinen onnela ja etnisesti yhtenäinen kansallisvaltio eivät voi toteutua samanaikaisesti.
• Millä tavoin esimerkiksi EU:sta eroaminen tekisi Suomesta täysin itsenäisen? Jos haluaisimme EU:n ulkopuolelta saada tuotteitamme EU-markkinoille, joutuisimme kuitenkin hyväksymään monenlaiset EU-standardit, mutta emme pääsisi vaikuttamaan niiden sisältöön. Täyden kansallisen itsemääräämisen kannattajilta unohtuu se, että olemme monella tapaa täysin muiden armoilla. Mitä sitten tekisimme, jos aloittaisimme vaikkapa etniset puhdistukset (mitä jotkut sinimustiin kallellaan olevat kannattavat) ja Tanska paheksuisi asiaa niin pahasti, että sulkisi salmensa suomalaisilta kauppalaivoilta? Luulenpa, että silloin tanskalaisten täysi kansallinen itsemääräämisoikeus ei olisikaan suomalaisten mielestä niin hyvä asia.
• Mitä tulee Suomen taloudelliseen omavaraisuuteen, kuinka suuren elintason laskun olemme valmiita hyväksymään siitä, että täällä ryhdytään tuottamaan sellaisia tuotteita, joiden tuotanto on siirretty köyhempiin maihin alemman palkkatason takia? Nykyinen korkea elintaso on seurausta siitä, että täällä tehdään korkean tuottavuuden töitä. Jos niiden sijaan ryhdytäänkin tuottamaan tavaroita, jotka nykyisin tuodaan Suomeen Vietnamista ja Bangladeshista, elintaso laskee näiden maiden tasolle.
• Jos kulttuuristen vaikutusten leviäminen maasta toiseen on huono asia, miksi kovaäänisimmätkin nationalistit (ja etenkin juuri he) pitävät oppi-isinään joitakin yhdysvaltalaisia ajattelijoita? Hyvä esimerkki tästä on Hommalla positiivisen vastaanoton saanut vuoden 2018 Awakening-konferenssi: kansallisesta heräämisestä puhuttiin englanniksi ja puhujat olivat pääasiassa ulkomaalaisia. Minä luulin, että kansallisen heräämisen on lähdettävä liikkeelle kansasta itsestään. Tällä tavoin globalisaation vastustaminenkin voi olla globalisaatiota.

Ideologiset tavoitteet on sovitettava realiteetteihin. Historia on täynnä idealisteja, jotka ovat keskittyneet päämäärään eivätkä siihen johtavaan reittiin, ja he ovat aiheuttaneet vahinkoa niin itselleen kuin muillekin. Nationalistien olisi hyvä miettiä sitä, miten esimerkiksi teknologia asettaa nykyään erilaiset rajat mahdolliselle kuin joskus aiemmin. Tasapaksu yhtenäiskulttuuri, jonka aikana kaikki suomalaiset seurasivat jokseenkin samoja medioita ja niiden perusteella loivat samankaltaisen maailmankuvan, on käynyt mahdottomaksi Internetin vuoksi. Nykyään jokainen voi valita omat mediansa sen mukaan, mikä miellyttää. Hommakin on seurausta siitä, että kansalaiset etsivät uusia informaatiokanavia, koska valtamedian asenteellisuus ei miellytä. Jos yhtenäiskulttuurin mureneminen surettaa, siitä vain seuraamaan Yleä.

[Lalli IsoTalo]

Millä tavoin esimerkiksi EU:sta eroaminen tekisi Suomesta täysin itsenäisen?

Tässäkin asiassa täydellinen on tarpeeksi hyvän tai optimaalisen vihollinen. Jos emme olisi EU:ssa, EU:n direktiivit eivät ohjaisi kotimaista lainsäädäntöä, joka jo itsessään olisi askel kohti itsenäisyyttä. Lisäksi kotimaisten poliitikkojen olisi vaikeampaa myydä Suomea pilkkahintaan EU:lle. (En edes ala puhumaan oman valuutan siunauksellisuudesta, koska se menee liikaa ohi otsikosta).

Ei meidän tarvitse olla "täysin itsenäisiä", miten se sitten määritelläänkin. Mielestäni kuitenkin kannattaa tehdä selvä ero näiden kahden välillä:

a) kansainvälinen kauppa (mielestäni kannatettava asia)
b) globalisaatio (mielestäni haitallinen asia).

Kyllä sitä kauppaa Euroopan kanssa tehtiin jo ennen EU:hun liittymistä.

[Pallopääkissa]

@Tragedian synty  Minä vähän nillitän. Kiina ei ole EU:n jäsen mutta kiinalaisia tavaroita on myyty EU:n sisämarkkinoilla koko ajan ja niiden prosenttiosuus on aika suuri.

Kauppasuhteet eivät edellytä EU:ta koska ne voidaan järjestää ETA:n tai jopa EFTA:n tapaisten sopimusten puitteissa, kuten Sveitsi ja Norja ovat tehneet. Vaikka EU hajoaisi tai lakkautettaisiin, ETA ja EFTA säilyvät.

Jos ei ole omaa päätösvaltaa, omaa rajavalvontaa ja omaa kelluvaa valuutta, silloin ei valtiota voi pitää aidosti itsenäisenä.

Mielestäni päällimmäisin syy erota EU:sta on maahanmuuttopoliittisen ja rahapoliittisen päätösvallan sekä sananvapauden palauttaminen. Tai siis tarkalleen ottaen kyse olisi ensin ero Schengenistä ja euroalueesta, ja kun niistä on erottu, sen jälkeen ero EU:sta. Lisäksi pitää erota niistä sopimuksista ja instituutioista joissa mukana oleminen rajoittaa sananvapautta, kuten ihmisoikeussopimus ja ihmisoikeustuomioistuin.

EU:ta markkinoitiin turvallisuusratkaisuna v. 1994 koska NATO oli silloin monille "liian hapokas". Mutta turvallisuuspoliittista perustetta EU-jäsenyydelle ei ole sen jälkeen kun NATO:n täysjäsenyys alkaa.

[Tragedian synty]

^ Pointtini ei ollut, että kaupankäynti EU:n maihin olisi mahdotonta olematta jäsen, vaan että EU-standardit sitovat Suomea, olemme jäsen tai emme. Esimerkiksi jos Brysselissä päätetään, että EU:ssa saa myydä vain sellaisia metsäteollisuustuotteita, jotka noudattavat keskieurooppalaisiin puupeltoihin hyvin soveltuvaa politiikkaa, Suomen on joko sopeuduttava standardiin tai menetettävä markkinat. Jos emme ole EU:n jäsen, emme voi edes yrittää kertoa, mikä standardeissa on pielessä ennen kuin ne säädetään. Tämä ei tarkoita, että pitäisin EU-jäsenyyttä hyvänä asiana, kunhan vain huomautan siitä, että EU:n toimivalta ei pääty EU:n rajalle. Tästä syystä norjalaiset tuskailevat jatkuvasti, ja muistan joskus lukeneeni, että Norja itse asiassa maksaa EU:lle jotain osittaisjäsenmaksua saadakseen äänensä kuuluviin sille tärkeissä asioissa. Tavallaan verotusta ilman edustusta, mutta heidän tapauksessaan se on oma valinta.

Kiinassa krääsää länsimarkkinoille tuottavat suurelta osin länsimaiset yritykset, jotka vain ovat siirtäneet tuotantonsa sinne. Ne ovat sopeutuneet EU-standardeihin, ja niillä on lobbariarmeija Brysselissä vaikuttamassa standardien sisältöön. Siksi kauppa käy niin sujuvasti.

[Pallopääkissa]

Ensiksi totean että tämä ei ole EU-ketju mutta laitan silti tämän viestin. Jos aihe karkaa liiaksi, modet voivat siirtää tämän sopivampaan ketjuun.

Norjalla ei olisi EU:ssa samanlaista painoarvoa kuin Saksalla tai Ranskalla, joten se ei voisi lobbata haluamiaan direktiivejä eikä lobbamaan vahingollisten direktiivien torjuntaa. Koko EU:n hyöty on viime kädessä siinä kuinka paljon sitä voi lobbata mieleisekseen. Jos se on yhdelle sopiva, se ei välttämättä ole sitä toiselle. Esim. Ranska puolustaa ydinvoimaa, mutta Saksa haluaisi sen kieltää myös muilta, ei pelkästään itseltään.

Jos Norjan suhde EU:iin on "ei verotusta ilman edustusta", kannattaa miettiä montako euroedustajaa Norja saisi? Ehkä sen verran kuin Suomi. Ei sillä määrällä saada mieluisia äänestystuloksia europarlamentissa.

Norja olisi EU:ssa ikuinen nettomaksaja. Lisäksi Norja joutuisi sallimaan muiden EU-maiden hyödyntää öljy- ja kaasukenttiä. Nämä yksinään ovat perustelut sille ettei sillä ole mitään järkeä.

Se että EU:n ulkopuolisena joutuu noudattamaan EU:alueella käytävän kaupan osalta EU:n sääntöjä ja niin että siitä tulee ylimääräisiä kustannuksia, on pieni hinta siitä ettei tarvitse olla pysyvä nettomaksaja, eikä osallistua tukipaketteihin, taakanjakoon, vihreään siirtymään, sanavapauden rajoituksiin tms. muuhun vahingolliseen toimintaan. Eikä tarvitse antaa öljy- ja kaasuesiintymiä muiden hyödynnettäviksi.

SItäpaitsi, kauppakumppaneita on myös EU:n ja Euroopan mantereen ulkopuolella. Kauppasuhteita kannattaa vaalia myös Aasian, Afrikan, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikkan maiden kanssa, Muilla maanosilla ei ole EU:n tapaisia poliittista unioneja jolla olisi samanlainen kaikkialle ulottuva valta. Afrikan unioni tai ASEAN ei ole "EU".

Jos EU-jäsenyyttä perustellaan sillä ettei tarvitse maksaa tullimaksuja, sen tullivapauden saa silläkin että on ETA:n tai EFTA:n jäsen. Tai sitten tekee kahdenvälisen tullisopimuksen EU:n kanssa.

Minun ymmärrys ei riitä siihen mihin tarvitaan monikymmentuhatpäistä virkamiesarmeijaa mikä on EU:lla Brysselissä.
On luotu hirvittävä määrä direktiivejä ja asetuksia, joita valvoo kymmeniätuhansia virkameihiä. Jonkin kauppasopimuksen valvonta ei edellytä semmoista määrää. Parasta olisi purkaa EU ja euro, ja tyytyä ETA- ja EFTA-sopimuksiin.

[Kim Evil-666]

EU:ta markkinoitiin turvallisuusratkaisuna v. 1994 koska NATO oli silloin monille "liian hapokas". Mutta turvallisuuspoliittista perustetta EU-jäsenyydelle ei ole sen jälkeen kun NATO:n täysjäsenyys alkaa.

Tähän täytyy todeta, ettei sitä turvallisuuspoliittista perustetta olisi- vaikka NATOn täysjäsenyys ei alkaisikaan. Turvallisuuspoliittisessa mielessä EU on tyhjä käsi. EU nojaa puolustuspoliittisesti täysin NATOon - ja jos Suomi jää NATOn ulkopuolelle- se on voivoi.

Iso joukko EU- maita on laiminlyönyt "maksuvelvoitteensa" NATOa kohtaan. Kaikki ovat tuudittautuneet siihen, ettei mitään koskaan tapahdu- ja myös siihen- että Setä Samuli hoitaa. Turvallisuuspoliittinen nojaaminen EUniin on aina ollut suuri vitsi- ja läpinäkyvä huuhaa- jolla on perusteltu vuosisadan kusetusta "rauhan unionin" Kaspereiden leikkikentällä.

[Lalli IsoTalo]

Ajatus siitä, että Suomella olisi yhden prosentin väestöosuudella yhtään mitään vipuvartta päättävissä pöydissä on epärealistinen.

"Päättävät pöydät" = suomalaisten jämäpoliitikoiden korkeapalkkainen ura EU:ssa, ilman mitään järkevää tehtävää, ja ilman altistusta kotimaisten äänestäjien mielivallalle. EUssa, jonka tavoite on tappaa eurooppalainen kulttuurinationalismi.

[Kim Evil-666]

Ei meidän tarvitse olla "täysin itsenäisiä", miten se sitten määritelläänkin. Mielestäni kuitenkin kannattaa tehdä selvä ero näiden kahden välillä:

a) kansainvälinen kauppa (mielestäni kannatettava asia)
b) globalisaatio (mielestäni haitallinen asia).

Kyllä sitä kauppaa Euroopan kanssa tehtiin jo ennen EU:hun liittymistä.

Kansainvälinen kauppa ei liity itsenäisyyteen juurikaan. Omavaraisuus ei ole = itsenäisyys. Kaupankäyntiä on harrastettu itsenäisyyden alkuajoista alkaen. Kaupankäynnissä oleellista on se- miten ja millä ehdoin sitä tehdään. Kaupankäynnissäkin tulisi suurilla linjoilla olla kyse kansakuntaa hyödyttävistä kaupoista- eikä nykyisenkaltaisista kuppauksista- joissa kansakunnalta nakerretaan perustukset alta.

[Kim Evil-666]

Ketjun kysymykseen vastaan seuraavanlaisesti:

Tottakai se on kuoleva aate- ainakin nykyisellä suuntauksella. Eurooppalainen kulttuurinationalismi- joka koostuu itsenäisten valtioiden (ei enää juurikaan itsenäisten) erilaisista kulttuureista- ollaan tieten tahtoen romuttamassa. Tilalle hamutaan yhtä sekakulttuuria- jota ei kulttuuriksi edes tohdi kutsua. Se on kulttuurinen sekasikiö- jonka sikiäminen on eräänlainen kulttuurinen syöpä. Sen tarkoitus on hajottaa kaikki vuosisatojen saatossa rakennettu olemassa oleva- ja luoda tilalle puhdas kaaos, jota ohjaa kulttuureista piittaamaton talouden ahnas ratas.

Joku voisi kutsua nykyistä "kehitystä" todelliseksi dystopian esiinmarssiksi- ja kutsuukin.

[Faidros.]

Lähi-idän kulttuureista voisi omaksua tavan karttaa sianlihaa. Se on epäterveellistä.

Väärin. Sianlihan rasva on uusien tutkimusten perusteella sinänsä terveellisempää kuin naudanlihan rasva. Myytti sianlihan epäterveellisyydestä johtuu siitä, että aiemmin possut kasvatettiin paljon rasvaa omaaviksi, kun nykysuuntaus on vähärasvaisuus. Eli, siis sama määrä naudanrasvaa on epäterveellisempää kuin vastaava määrä sianrasvaa.
Antiikin aikaan sianlihassa oli enemmän loisia, joista kasittääkseni on kyse joittenkin lähi-itäisten uskontojen sianlihakielloissa. Nykyaikanahan kai ainoa riski on afrikkalainen sikarutto? Sen vuoksi villisikaakin saa ampua vapaasti(maanomistajan lupa, metsästyskortti ja riittävän voimakas ase tietysti).

Ot. Maistakaa villisikaa...NNAMMM!!! Pärnussa on(oli?) mainio riistaravintola keskustan taksiaseman vieressa olevan rakennuksen kellarikerroksessa, jonne pääsee rakennuksen taksiaseman vastakkaiselta puolelta. Vahva suositus!

[rapa-nuiv]

...en tiedä mitä vierauteen liittyvällä kohdalla tarkoitat.

https://fi.wiktionary.org/wiki/vieras

Mutta miten se, että he ovat "vieraita" pitäisi näkyä käytännön elämässä? Eivät he ole tulleet tänne alistumaan suomalaisille. He rakentavat elämäänsä täällä aivan kuten ns. kantasuomalaiset.

Vieraat voivat olla ihan hauskoja, jos ne viipyvät vähän aikaa kylässä. Mutta kun vieras ei ymmärrä ajallaan lähteä, on aika ruveta näyttämään vanhoja lomadioja.

Suomalaiset voisivat oppia sosiaalisuutta muista kulttuureista. Stereotypia suomalaisista ujoina ihmisinä ei ole tuulesta temmattu. Japanilaisilta voisi oppia kohteliaisuutta.

Japanilaisessa kulttuurissa on tasan yksi omaksumisen arvoinen piirre. Se on suhtautuminen ulkomaalaisiin: Gaijin wa gaijin naa!