News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Energian hintakriisi

Started by Jaska Pankkaaja, 30.11.2021, 20:04:22

Previous topic - Next topic

ApuaHommmaan

https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-103469
QuoteUniper nosti valmiusluotostaan loputkin ja hakee lisärahoitusta
Fortumin tytäryhtiö Uniper on tänään ilmoittanut, että yhtiön likviditeettitilanne on edelleen heikentynyt johtuen tämänhetkisistä kaasun vientirajoituksista ja nopeasti nousseista energianhinnoista, Uniper kertoo pörssitiedotteessaan.

Yhtiö kertoo, että se on tänään nostanut kaksi miljardia euroa Saksan valtion KfW Bankin valmiusluotosta ja on tämän jälkeen käyttänyt sille myönnetyn yhdeksän miljardin euron valmiusluoton kokonaisuudessaan. Lisäksi Uniper on hakenut neljän miljardin euron lisärahoitusta KfW:lta samalla kun Saksan hallituksen, Fortumin ja Uniperin neuvottelut Uniperin vakautuspaketin toimeenpanosta jatkuvat.

Kuten vakautuspaketin eri osapuolet ovat sopineet, Fortum ei anna lisärahoitusta Uniperille, tiedotteessa todetaan.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

ApuaHommmaan

Mielestäni energian hintakriisi on älyllisesti liian vaikea ongelma ministeriöissä töissä oleville. Näin ollen en usko lopputuloksena mihinkään muuhun, kuin massiivisiin perseilyihin ja siitä seuraaviin massiivisiin ongelmiin. Samanaikaisesti toki varmasti palkkaluokkien tarkastuksia ylöspäin hallinnossa tapahtuu paljonkin, ja toistensa selkään taputtelua.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Ludicrous

Quote from: ApuaHommmaan on 29.08.2022, 14:24:10
Miten energiaintensiivistä suomalainen teollisuus on? Miten suurelle osalle teollisuutta talvi tullee olemaan persnettoa sähkön hinnan takia? Onko oletettavaa, että teollisuutta ajetaan suuremmin alas, ja esimerkiksi hallussa olevat futuurit myydään, sikäli mikäli pörssi ei ole kaatunut?

Suomen sähköntuotannosta noin puolet kuluttaa teollisuus ja rakentaminen. Kotitaloudet kuluttaa ainoastaan neljänneksen, vaikka samaan kategoriaan on niputettu maatalous. Teollisuus pärjännee miten kuten, persnettoa tulee mutta moni ala kykenee ylittämään talven. Pienyrityksille kyyti on kylmää. Suomessa on paljon yhden ihmisen tai yhden perheen yrityksiä, joita suurin piirtein pidetään yllä ainoastaan työskentelyn ilosta. Nyt sähkölaskut monikertaistuvat samaan aikaan, kun potentiaalisten asiakkaiden kaikki rahat menevät sähkö- ja ruokalaskuun. Kun seuraa hallituksen keskustelua, heillä ei taida olla minkäänlaista käsitystä millaisessa kusessa me olemme ilman useampia onnekkaita sattumia.

Pahin pelkoni on Marinin tilanne. Missäs prinsessa bilettää, jos kaikki juottolat on kiinni? Sehän saattaa alkaa tekemään päätöksiä mikä on meille vaan turmioksi.
On äärimmäisen epäkohteliasta olla oikeassa liian aikaisin.

JoKaGO

Teollisuuden tehotarpeista.

Suomen perusteollisuus on äärimmäisen suuri tehosyöppö, lähtökohtaisesti.

Jokin metallisulatto tms. on ymmärrettävästi kärjessä, mutta niiden toiminnasta säästäminen pätkimällä sähkönsaantia ei ole mahdollista. Laitoksia voi aja alas tietyn mittaisiksi ajoiksi, mutta niin alasajo kuin käynnistäminenkin ottavat aikaa ja rahaa. Aika on rahaa ja prosessin saaminen tuottamaan riittävää laatua maksaa hukkatuotteena.

Puunjalostusteollisuudessa kemiallinen massan valmistus (sellu) on energiaa tuottavaa. Siis sellutehtaassa puusta irrotetaan keittoprosessissa selluloosa muista aineista, ja se, mitä jää jäljelle kaikkien muidenkin hyötytuotteiden erottelemisen jälkeen, voidaan polttaa kannattavasti. Sellutehdas tuottaa tuplasti enemmän energiaa kuin itse tarvitsee, ja tuosta energiasta voidaan valmistaa sähköä höyryturbiineilla. Siis sellutehtaiden kannattaa tässä tilanteessa käydä, vaikka sellun kysyntä hiipuisikin. Tehdasta voi seisottaa kesällä ja silloin purkaa talvella mahdollisesti syntyneitä varastoja.
Sellutehtaan pysäytys ja käynnistys ottavat aikaa vuorokausikaupalla, mutta edellä kerrotusta syystä sellutehtaiden pitää olla tuotannolla koko ajan.

Paperin raaka-ainetta tuotetaan myös mekaanisesti hiertämöissä ja hiomoissa. Nämä prosessit ovat puolestaan äärimmäisen kovia sähkösyöppöjä, ja niitä kannattaa huudattaa silloin, kun on sähköä. Voidaan tuottaa varastosäiliöt täyteen, ja sitten pitää koneet pois päältä, kun on sähköpula. Ylös- ja alasajo eivät vaadi erityisen paljon.

Paperikoneitakin on helpompi pysäytellä päiväkausiksi kuin metallisulattoja, ja yllätys-yllätys, jo viime talvena vihersiirtymän seurauksena syntyneessä sähköpulassa (eli sähkön hinta korkea) Suomen paperikoneita seisotettiin. Ei ollut Ukrainassa sotaa vielä silloin  >:(  Mutta ei paperikoneitakaan kannata toppuutella tunniksi - pariksi joka päivä, vaan kone per viikko (tai kaksi - kolme konetta).

Sahalaitokset olisivat helpoimmat pysäyttää ja käynnistää, ei vaadi kikkailuja. Mutta kun sahalaitokset ovat tärkeä osa koko puunjalostusketjua, niin en tiedä nettovaikutusta. Sahatukeista jää paljon puuta yli lankkujen ja lautojen valmistuksen jälkeen, ja ylijäämät viedään sellutehtaisiin raaka-aineeksi. En tiedä, kuinka iso osa sellutehtaan raaka-aineesta on sahajätettä / "massapuuta" (puuta, joka ei kelpaa sahoille ollenkaan). Mutta periaatteessa sahoja voisi pysäytellä päivittäin, haittaamatta toimintaa kohtuuttomasti.

Elintarvikeprosessiteollisuudesta en tiedä, mutta kyllä nuo ostarit täytyisi pitää sähköistettynä ainakin klo 10 - 20. Jos sitten yöaikaan on otettava sähköjä pois, niin ei siinä parissa tunnissa maidot ja pakasteet miksikään mene. Yövartijoitahan tuolloin tarvitaan, koska hälyttimet hälyttävät sähköpulaa.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

ApuaHommmaan

#784
Eli olisiko oikea arvio, että sähkön hintaa iskee pahiten maatalouteen? Mallia iso navetta?

Suurteollisuus tosiaan pärjännee, ja jos ei muutoin pärjäisi palkkaisivat armeijallisen lobbareita muuttamaan sääntöjä.

Helmikuulta juttua karjatilallisesta:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008613482.html
Quote– Kun sain sähkölaskun marras- ja joulukuulta, niin piti ihan henkeä haukkoa. Meillä oli pörssisähkö, ja sen hintapiikki sattui kannaltamme pahimpaan mahdolliseen aikaan, uuden navetan käyttöönottoon. Marras- ja joulukuun sähkölasku oli lähes 7 000 euroa.

Samasta jutusta:
QuoteKun tilanne kaikessa karmeudessaan paljastui, Raerinne soitti välittömästi maakunnallisen sähköyhtiön asiakaspalveluun vaihtaakseen edullisempaan sähkösopimukseen.

– En kuulemma ollut ensimmäinen soittaja sinä aamuna. Iso kiitos sähköyhtiölle siitä, että pääsimme eroon pörssisähköstä siitä hetkestä alkaen.

Eli tosiaan sikäli mikäli sähköpörssi talvella romahtaa, niin nämä tilat mennee jo sillä nurin kun sopimus raukeaa ja riippumatta mistään ainoa millä voi ostaa on sähköpörssin hinta.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Äpyli

Quote from: ApuaHommmaan on 29.08.2022, 14:24:10
Miten energiaintensiivistä suomalainen teollisuus on? Miten suurelle osalle teollisuutta talvi tullee olemaan persnettoa sähkön hinnan takia? Onko oletettavaa, että teollisuutta ajetaan suuremmin alas, ja esimerkiksi hallussa olevat futuurit myydään, sikäli mikäli pörssi ei ole kaatunut?

Teollisuuden sähkön kulutus toimialoittain (GWh)

Massa ja paperi 15 489
Metallien jalostus 6222
Kemia 4 544
Elintarvikkeet 1 921
Koneiden, sähkö. tekn. tuotteiden ja ajoneuvojen valm. 1532
Kaivannaistoiminta 1 526
Puutavaran paitsi puukalusteiden valmistus 1 384
Koksin ja öljytuotteiden valmistus 1240
Metallituote 951
Kivi, savi, lasi  723
Kumi- ja muovituotteiden valmistus 698
Muu valmistus 284
Graafinen 245
Tekstiili 103

Yhteensä 36 862

Lähde: Tilastokeskus, Teollisuuden sähkön kulutus toimialoittain (GWh)
https://pxhopea2.stat.fi/sahkoiset_julkaisut/energia2021/data/t06_02.xlsx

Kyllä moneen teollisuusalaan iskee sähkönhinnan nousu. Mitä suurempi osuus sähkökustannukset ovat tuotantokustannuksista, sitä pahemmassa pulassa teollisuusala on. Netistä löydetyn tiedon perusteella metallinjalostusteollisuudessa nämä kustannukset ovat olleet 20-30%. Vaikuttaa toki kilpailukykyyn myös sitten se, mitä kilpailijamaat tekevät teollisuuden sähkökustannusten suhteen. Tilanne taitaa olla aika sekava.

Tuossa yllä jäsen JoKaGO avasikin jo teollisuuden sähköntarpeita. Lisäisin vielä että metalli- ja kemianteollisuudessa on monia energiaintensiivisiä prosesseja, jotka kestävät pitempään kuin 24h. Tyypillisesti kaikki korkeaa lämpötilaa vaativat prosessit jne., mutta myös erilaisten massojen valmistukseen liittyy tehontarve. Nykyaikainen tuotantolaitos ylipäätään ei oikein voi sallia sähkökatkoa osastolla a, kun osastot b, c ja d ovat riippuvaisia osaston a tuotantopanoksesta.

Paawo

Quote from: JoKaGO on 29.08.2022, 15:27:00
Jos sitten yöaikaan on otettava sähköjä pois, niin ei siinä parissa tunnissa maidot ja pakasteet miksikään mene.

Luulisi ettei mene. Mutta totuus on se että sen verran isolla koneistolla elintarviketurvallisuutta Suomessa säädellään ja valvotaan että sellaista virkamiestä ei maasta löydy joka myyntilupia parinkaan tunnin ajaksi kylmäketjusta pudonneille elintarvikkeille antaa.

Juu tiedetään, punaista lihaa ja kalaa voidaan länsi-Euroopassa myydä vaikka kadulla pahvilaatikossa, mutta kuten tiedetään Suomi on jokaisessa mielessä poikkeustapaus silloin kun maalaisjärjelle käyttöä olisi. :facepalm:
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Titus

Quote from: ApuaHommmaan on 29.08.2022, 15:31:30
Eli olisiko oikea arvio, että sähkön hintaa iskee pahiten maatalouteen? Mallia iso navetta?

Ei suoraan. Osa maatilosta/kasvihuoneista on lähes omavaraisia energian suhteen. Netistä löytyy paljon asiaa esim Maaseudun tulevaisuus-julkaisusta. Toki näin ei kaikilla tiloilla ole.
Viljan kuivaaminen, kasvihuoneiden valaistus/lämmitys ja tuotteiden viileänä pitäminen vie energiaa.

Kemianteollisuus ja metallien jalostaminen lienee ne hankalimmat koska ei synny sivuvirtoja joista saisi energiaa ulos.

that's a bingo!

Lahti-Saloranta

#788
Quote from: ApuaHommmaan on 29.08.2022, 14:53:04
https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-103469
QuoteUniper nosti valmiusluotostaan loputkin ja hakee lisärahoitusta
Fortumin tytäryhtiö Uniper on tänään ilmoittanut, että yhtiön likviditeettitilanne on edelleen heikentynyt johtuen tämänhetkisistä kaasun vientirajoituksista ja nopeasti nousseista energianhinnoista, Uniper kertoo pörssitiedotteessaan.

Yhtiö kertoo, että se on tänään nostanut kaksi miljardia euroa Saksan valtion KfW Bankin valmiusluotosta ja on tämän jälkeen käyttänyt sille myönnetyn yhdeksän miljardin euron valmiusluoton kokonaisuudessaan. Lisäksi Uniper on hakenut neljän miljardin euron lisärahoitusta KfW:lta samalla kun Saksan hallituksen, Fortumin ja Uniperin neuvottelut Uniperin vakautuspaketin toimeenpanosta jatkuvat.

Kuten vakautuspaketin eri osapuolet ovat sopineet, Fortum ei anna lisärahoitusta Uniperille, tiedotteessa todetaan.
Tarkoittaako tuo boldattu sitä että Fortum ei anna lisärahoitusta Uniperille mutta takaa sen lainoja mikä lienee sama kuin sen rahan antaminen. Uniper taitaa kuitenkin olla jonkunlainen energian tuottaja niin jo pelkästään uhkaus konkurssista voisi saada aikaan muutoshaluja niihin sopimuksiin.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

koojii

Quote from: Äpyli on 29.08.2022, 15:39:45

Teollisuuden sähkön kulutus toimialoittain (GWh)

Massa ja paperi 15 489
Metallien jalostus 6222
Kemia 4 544
Elintarvikkeet 1 921
Koneiden, sähkö. tekn. tuotteiden ja ajoneuvojen valm. 1532
--
Kyllä moneen teollisuusalaan iskee sähkönhinnan nousu. Mitä suurempi osuus sähkökustannukset ovat tuotantokustannuksista, sitä pahemmassa pulassa teollisuusala on. Netistä löydetyn tiedon perusteella metallinjalostusteollisuudessa nämä kustannukset ovat olleet 20-30%. Vaikuttaa toki kilpailukykyyn myös sitten se, mitä kilpailijamaat tekevät teollisuuden sähkökustannusten suhteen. Tilanne taitaa olla aika sekava.

Sähkön hintakriisi tulee iskemään voimalla kaikkiin Suomessakin. Niin teollisuudessa kuin kotitalouksissa.

Osa ihmisistä voi säästyä lähes kokonaan suoralta iskulta kun asuu jossain omalla "ilmaisella" puulla lämpenevässä  mökissä ja sähkösopimuskin on mallia alle 4 senttiä kWh seuraavat vuodet vielä. Silti näille ihmisille isku voi tulla kiertotietä kun valtio ja kunnat joutuvat korottamaan veroja ja mahdollisesti itseltään menee työpaikkakin alta kun on töissä sellaisella työnantajalla johon se sähkön hinta iskee pahasti.

Sitten taas jos skemianteollisuudessa sähkön hinnan vuoksi prosessit pysäytetään pidemmäksi aikaa ja joku ammoniakin ja rikkihapon tuotanto seisoo ja niistä tulee pulaa markkinoilla, niin siinähän sitten jää lannoitteet maajusseille tekemättä ja rikkihapon pulan vuoksi seisookin sitten lannoitetuotannon lisäksi sellutehtaita ja hyvin monen muun alan tehtaita ja teollisuutta.

Samoin jos esimerkiksi sahat seisovat sähkön hinnan vuoksi, niin taitaa raaka-aineet vähentyä pian sellutehtaillakin ja hommat loppua metsäkoneenkuljettajista puusepänteollisuuteen.

Sähkön hintakriisistä aiheutuvat ongelmat koko maan taloudelle ovat musertavia.

Ainoa tapa yrittää selvitä lienee säästää sähköä siellä missä pystyy järkevästi ja maksimoida Suomessa sähkön tuotanto. Eli ei muuta kuin tulille nyt vuodeksi 24/7 ne Meri-Porin hiilivoimalat ja kaikki muutkin reservivoimalat syöttötariffin voimin. Sillä se hinta painaa alas kun saadaan pari tuhatta megawattia em. tempulla jatkuvaa sähkötehoa lisää markkinoille. [/td][/tr][/table]

Kni

QuotePerussuomalaiset vaatii hallitusta hätä­kokoukseen – "Sähkö­laskuja, joita ei voida maksaa, ei makseta"

Puolue vaatii hallitusta kiirehtimään ennen kuin kuluttajat ajautuvat "ahdinkoon ja velkaloukkuun" sähkön nousevan hinnan vuoksi.

PUOLUEEN tiedotteessa kritisoidaan pörssisähkön hinnoittelua.

– Esimerkiksi torstai-iltana 25.8. klo 20–21 pörssihinta oli 75 senttiä kilowattitunnilta, vaikka puhtaasta sähköstä ei ollut pulaa. Tuona aikana Pohjoismaiden ja Baltian vesi-, ydin- ja tuulivoiman tuotanto riitti alueen koko kulutukseen. Saksassa sähkö maksoi samaan aikaan lähes saman verran kuin Suomessa, mutta oli 13 kertaa likaisempaa.

Perussuomalaiset vaatii hallitusta puuttumaan asiaan välittömästi Pohjoismaiden ja Baltian hallitusten kanssa.

– Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla, tarvittaessa pörssin ohi.

TIEDOTTEESSA todetaan, että Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille.

Puolue ottaisi käyttöön tehoreservistä vapautuneet voimalat.

– Suomessa on pois käytöstä seitsemän voimalaitosta, joiden sähköteho on yhteensä 2 000 MW eli suurempi kuin Olkiluoto 3:lla. Lisäksi turve tulee ottaa uudelleen käyttöön niissä voimaloissa, joissa se on mahdollista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009034536.html
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

ämpee

Olemmeko jo nyt niin riippuvaisia tuosta sähköpörssistä ettemme voi lakata huitomasta käsillämme ja käyttää offia ?
Kaikkein järkevimmältä vaikuttaisi vetäytyminen tuosta pörssistä ja hinnoitella vain omien kustannustekijöidemme perusteella oman sähkömme.

Neuvostoliitossa oli periaatteena juuri taloudellisten tekijöiden avulla sementoida liitto, mutta kun juuri talouden saralla "ryssittiin" perusteellisesti niin se liima ei kestänyt.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

RP

Quote from: ämpee on 29.08.2022, 19:06:39
Olemmeko jo nyt niin riippuvaisia tuosta sähköpörssistä ettemme voi lakata huitomasta käsillämme ja käyttää offia ?
Kaikkein järkevimmältä vaikuttaisi vetäytyminen tuosta pörssistä ja hinnoitella vain omien kustannustekijöidemme perusteella oman sähkömme.

Suomessahan on se ongelma, että emme ole edes osapuilleen omavaraisia. Jo nykyisellään pelätään, että jos Ruotsin suunnalta ei tule sähköä, täällä sammmuu valot ja muutkin asiat talvella. Jos heille ei marrkinahintaa tarjota, se varmaan varmistaa sen, ettei tarvittavaa tuontisähköä saada?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

ApuaHommmaan

Quote from: ämpee on 29.08.2022, 19:06:39
Kaikkein järkevimmältä vaikuttaisi vetäytyminen tuosta pörssistä ja hinnoitella vain omien kustannustekijöidemme perusteella oman sähkömme.

Eikös tuo nyt romauttaisi investointipankkien kautta koko pankkisektorin?
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Radio

Kummallista ulinaa valtiolta: sähkön hinnan veroale vähentäisi verotuloja satoja miljoonia. Vähentäisi niiden lisääntymistä! Säätämällä ALVia siten että verotulot EIVÄT NOUSE hinnankorotusten myötä voidaan helpottaa kuluttajien asemaa ja inflaatiokin pienenee.
Politrukit himoitsevat lisää rahoja tuhlattavaksi taas kerran tän uuteen saksanseikkailuun ja muuhun EUrosvoliiton tukemiseen.
Kiinteän ALVosuuden 24% tai xx% rosvoaminen kaikista sodan syystä tai muuten vaan nostetuista hinnoista on sosialismia pahimmillaan.
Jos olen väärässä, oikaiskaa ihmeessä.
Mummo Ankkakin paheksuisi hintoja ladatessaan sähköautoaan!

ApuaHommmaan

#795
Olen miettinyt Rauramon esiintymistä Ykkösaamussa. Mies mainospuhui koko ohjelman kuinka Fortum on kultamuna, joka on matkalla mahtavaan vihreään siirtymään kärkijoukkoja. Tähän mennessä on ollut niin, että ilman tukia uusiutuvat ovat tuottaneet vain persnettoa. Onko puheissa, että se olisi aidosti nyt halvin tapa tuottaa energiaa katetta, vai onko kyse suomelle tyypillisestä silmään kusemisesta?

Täytynee olla, että loppupeli kommunismiin siirtymisessä on käsillä. Yksinkertaisesti luvut on liian suuria selviämiseen.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Mikke70

Quote from: ApuaHommmaan on 29.08.2022, 20:25:28

Korjaisin tätä väitettä Nesteen osalta. Valtaosa Nesteen tuloksesta tulee uusiutuvista polttoaineista. Itse asiassa perinteiset öljytuotteet ovat tuottaneet tappiota.
Donald—I appreciate the free publicity for Borat! I admit, I don't find you funny either. But yet the whole world laughs at you.

Totti

Quote from: koojii on 29.08.2022, 17:01:27
Sähkön hintakriisi tulee iskemään voimalla kaikkiin Suomessakin. Niin teollisuudessa kuin kotitalouksissa.

"Energiakriisi" tulee olemaan tasan tarkkaan niin kauan kun poliitikot päättävät. Kirjoitin asiasta jo Ukraina-ketjuun mutta se sietää nostaa esiin tässäkin.

Suuri kuvio tässä energiakriisissä on, että se on kokonaan tekemällä tehty. Ukrainan sotaa ja Putten kaasuja syytetään hintojen räjähtämisestä, mutta mainitsematta jää, että poliitikot kussakin maassa voisivat myös tehdä asialle jotain jos halutaan.

Taustalla on vihreä agenda, jonka puitteissa pyritään luomaan energianiukkuutta korkeilla hinnoilla.    Sen takia ei haluta käynnistää ydinvoimaloita, ottaa hiilivoimaa tai turvetta takaisin käyttöön jne. Kapasiteettia siis seisoo tyhjän panttina samalla kun hinnat nousevat.

Myös fiskaalisella puolella olisi paljon tehtävissä kuten tyhjänpäiväisten päästöoikeuksien lakkauttaminen, energia- ja arvonlisäverojen alentaminen jne. Verojen prosentuaalinen alentaminen ei edes näkyisi valtion kassassa koska ne ovat euroissa nousseet perushinnan mukana huippulukemiin. Valtio voisi siis tyytyä samaan verokertymään kun halvan sähkön aikaan alentamalla veroprosenttia.

Sitten on tämä sähköpörssi (Nordpool), josta pitäisi irtautua pikimmiten. Saksan sähkövajeet tuulumyllyineen maksatetaan nyt suomalaisilla sähkön kuluttajilla pörssihintojen kautta. Jos "piuhat etelään" pistettäisiin poikki, Saksa joutuisi hoitaa energiataloutensa itse eikä voisi ulkoistaa "vihreän siirtymän" kuluja esim. Suomeen, jonka sähkö nyt menee Saksan markkinoille kalliiseen hintaan aiheuttaen vajetta Suomessa.

Nykyinen energiasotku on siis täysin poliittisten valintojen seurausta, jossa vihreä ilmastoagenda menee kaiken muun edellä. Ukrainan sota tuli hyvään saumaan koska siihen vedoten poliitikot voivat teeskennellä tietämättömiä ja voimattomia. Media sitten tarjoaa tarinaa, jonka puitteissa pitää alkaa tottumaan kalliisiin hintoihin ja selittelee, että mitään ei voi tehdä kun maksaa mitä pyydetään.

Poliittinen ja narratiivinen energiakuvio muistuttaa siis hyvin vahvasti ilmastovouhotusta ja koronapandemiaa, joiden puitteissa yritettiin runnoa läpi erinäisiä muita poliittisia hankkeita kuten veganismi, lentohäpeä, massavalvonta, sairaspassit jne.

Hyötyjiä tässä asetelmassa on globalistit vihreine agendoineen ja sähköfirmat, jotka pääsevät eroon kilpailijoista joilla ei ole omaa tuotantoa sekä nostavat katteitaan yleisen hinnannousun vanavedessä. En ihmetteli jos ystävämme Klaus kohta pulpahtaisi esiin toteamaan, että "ilman sähköä olet onnellinen" jatkeena linjalle "et omista mitään ja olet onnellinen".
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

-PPT-

Tässä kyllä nyt ollaan todella vaarallisilla vesillä.

Jos ihmiset kokevat että kyseessä on täysin manipuloitu kriisi niin saattaa olla vaikeaa vaatia ihmisiltä reilua peliä.

Tämä kriisihän on päällä joka maassa  ja joka maassa ei olla niin esivaltauskovaisia kuin Suomessa.

Ei hyvältä näytä!

jka

Ennustan että Euroopassa vähintään yksi hallitus kaatuu ensi talvena. Kohtalaisen noloa kun senhän piti oll Putin joka kaatuu.

Mikke70

Quote from: Totti on 29.08.2022, 20:49:12
Quote from: koojii on 29.08.2022, 17:01:27
Sähkön hintakriisi tulee iskemään voimalla kaikkiin Suomessakin. Niin teollisuudessa kuin kotitalouksissa.

"Energiakriisi" tulee olemaan tasan tarkkaan niin kauan kun poliitikot päättävät. Kirjoitin asiasta jo Ukraina-ketjuun mutta se sietää nostaa esiin tässäkin.

Suuri kuvio tässä energiakriisissä on, että se on kokonaan tekemällä tehty. Ukrainan sotaa ja Putten kaasuja syytetään hintojen räjähtämisestä, mutta mainitsematta jää, että poliitikot kussakin maassa voisivat myös tehdä asialle jotain jos halutaan.

Taustalla on vihreä agenda, jonka puitteissa pyritään luomaan energianiukkuutta korkeilla hinnoilla.    Sen takia ei haluta käynnistää ydinvoimaloita, ottaa hiilivoimaa tai turvetta takaisin käyttöön jne. Kapasiteettia siis seisoo tyhjän panttina samalla kun hinnat nousevat.

Myös fiskaalisella puolella olisi paljon tehtävissä kuten tyhjänpäiväisten päästöoikeuksien lakkauttaminen, energia- ja arvonlisäverojen alentaminen jne. Verojen prosentuaalinen alentaminen ei edes näkyisi valtion kassassa koska ne ovat euroissa nousseet perushinnan mukana huippulukemiin. Valtio voisi siis tyytyä samaan verokertymään kun halvan sähkön aikaan alentamalla veroprosenttia.

Sitten on tämä sähköpörssi (Nordpool), josta pitäisi irtautua pikimmiten. Saksan sähkövajeet tuulumyllyineen maksatetaan nyt suomalaisilla sähkön kuluttajilla pörssihintojen kautta. Jos "piuhat etelään" pistettäisiin poikki, Saksa joutuisi hoitaa energiataloutensa itse eikä voisi ulkoistaa "vihreän siirtymän" kuluja esim. Suomeen, jonka sähkö nyt menee Saksan markkinoille kalliiseen hintaan aiheuttaen vajetta Suomessa.

Nykyinen energiasotku on siis täysin poliittisten valintojen seurausta, jossa vihreä ilmastoagenda menee kaiken muun edellä. Ukrainan sota tuli hyvään saumaan koska siihen vedoten poliitikot voivat teeskennellä tietämättömiä ja voimattomia. Media sitten tarjoaa tarinaa, jonka puitteissa pitää alkaa tottumaan kalliisiin hintoihin ja selittelee, että mitään ei voi tehdä kun maksaa mitä pyydetään.

Poliittinen ja narratiivinen energiakuvio muistuttaa siis hyvin vahvasti ilmastovouhotusta ja koronapandemiaa, joiden puitteissa yritettiin runnoa läpi erinäisiä muita poliittisia hankkeita kuten veganismi, lentohäpeä, massavalvonta, sairaspassit jne.

Hyötyjiä tässä asetelmassa on globalistit vihreine agendoineen ja sähköfirmat, jotka pääsevät eroon kilpailijoista joilla ei ole omaa tuotantoa sekä nostavat katteitaan yleisen hinnannousun vanavedessä. En ihmetteli jos ystävämme Klaus kohta pulpahtaisi esiin toteamaan, että "ilman sähköä olet onnellinen" jatkeena linjalle "et omista mitään ja olet onnellinen".

Käytöstä poistettujen ydinvoimaloiden käyttöönotto tuskin lienee yksinkertainen juttu. Niitä ei ole kunnossapidetty sitä silmällä pitäen, että niitä tullaan käyttämään vuosia eteenpäin. Sama tilanne vielä käytössä olevien voimaloiden kanssa. Investointeja ei ole tehty sitä silmällä pitäen, että voimaloiden käyttöä jatketaan ilman investointia niihin. Ydinvoiman osuus Saksan energiantuotannosta taitaa olla kymmenen prosentin luokkaa. Päätöksiä suljettujen kivihiilivoimaloiden ja öljyllä toimivien voimaloiden käyttöönotosta on tehty.

Mokat on tehty kauan sitten eikä korjaukseksi ole mitään saman tien taikatemppuja.
Donald—I appreciate the free publicity for Borat! I admit, I don't find you funny either. But yet the whole world laughs at you.

ApuaHommmaan

Kuuluuko Rauramo esimerkiksi vapaamuurareihin, vai mitä kautta hänellä on hyvin lämpimät välit nykyhallitukseen?
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Punaniska

Hörhöhallitus tekee tämän kaiken tahallaan  >:(

"Aalto yliopiston vanhempi tutkija Iivo Vehviläinen siellä kertoi, että valtio maksaa riihikuivaa rahaa meidän verorahoista energiateollisuudelle, että he eivät ota tehoreserviä käyttöön, että me veronmaksajat joudumme maksamaan"

Ja linkki Ylen pätkään facen kautta:

https://www.facebook.com/1015687645/videos/1259919611431192/
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Lahti-Saloranta

Quote from: jka on 29.08.2022, 21:02:03
Ennustan että Euroopassa vähintään yksi hallitus kaatuu ensi talvena. Kohtalaisen noloa kun senhän piti oll Putin joka kaatuu.
Mitä noloa jonkin Eurooppalaisen valtion hallituksen kaatumisessa on. Se kun on merkki siitä että demokratia toimii. Hallituksen kaatumisen syynä voi olla vaikka sinisilmäinen turvautuminen liiaksi Venäjältä tuotavaan energiaan. Se olisi kieltämättä noloa kun siitä on varoitettu. Minusta taasen on enemmän kuin noloa että Putin saa yksinvaltiaana huseerata Venäjällä niin kuin tykkää ja valehdella minkä ehtii.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

jka

Quote from: Lahti-Saloranta on 29.08.2022, 21:39:33

Oliko niiden pakotteiden tarkoitus vaikuttaa johonkin vai ei? Kyllä minusta on helvetin noloa että tulee vastapalloon näin pahasti ja menikin jopa oma hallinto ja toivottavasti näiden huseeraajien koko poliittinen urakin samalla. Ja tämän jälkeen Putin senkun porskuttaa.

Totti

Quote from: Mikke70 on 29.08.2022, 21:04:53
Käytöstä poistettujen ydinvoimaloiden käyttöönotto tuskin lienee yksinkertainen juttu.

Sähkön hinnat alkoi nousemaan merkittävästi lähes vuosi sitten ja kaasun hinta oli rajussa nousussa jo 2020. Saksassa Energiwenden fiasko on jo todettu vuosia sitten ja on kritisoitu hallituksia tuulimyllypolitiikasta ja sen aiheuttamasta hintaepävakaudesta. Tässä on siis ollut runsaasti aikaa varautua energian puutteeseen varavoimaloiden ylläpidolla tai uudistamisella.

Mutta nyt ei siis edes puhuta sammutettujen voimaloiden käynnistämisestä vaan toimivien sulkemisesta. Saksa sulki tammikuussa 3 toimivaa ydinvoimalaa ( https://abcnews.go.com/International/wireStory/correction-germany-nuclear-shutdown-story-82051054 ) ja loput on päätetty sammuttaa tämän vuoden aikana huolimatta korkeista sähkön hinnoista. Nämä 3 voimalaa olisi myös nopeasti palautettavissa linjoille, mutta Scholtzin hallitus päätti toisin.

Ruotsi on myös äskettäin sulkenut ydinvoimaloita vedoten kannattamattomuuteen. Kannattomuus tosin syntyi siitä, että edellinen demarihallitus päätti vihreiden vaatimuksesta asettaa ydinsähkölle rangaistusveron (effektskatt), joka tekisi toiminnasta tappiollisen ( https://naringslivets-medieinstitut.se/det-var-marknaden-som-stangde-karnkraften/ ).

Voimaloiden alasajon suhteen pitää myös huomioida se, että ne ei suinkaan yleensä pureta saman tien vaan siirtyvät varavoimaloiden pooliin, josta ne ovat otettavissa käyttöön aika nopeasti. Esim. Saksassa on jo päätetty antaa käynnistyslupa 27 alas ajetulle hiilivoimalalle ( https://www.voanews.com/a/6719878.html ). Toisaalta uusi 2015 valmistunut voimala suljettiin jo 2021 ja on nyt purettu osiksi.

Tässä on siis koko ajan tehty jo vuosia paskaa energiapolitiikkaa monessa maassa ja sama politiikka jatkuu edelleen. Merkittävä ongelma on poukkoileva energiapolitiikka etenkin Saksassa, jossa suljetaan yhtä, käynnistetään toista, joka sitten myös suljetaan. Homma hoidetaan näköjään kokonaan mielipidemittausten varassa; yhtenä hetkenä pitää ola vihreä ja seuraavana käynnistetään hiilivoimalat kun hinnat karkaavat käsistä ja koko sähköverkko on luhistumassa.

QuoteYdinvoiman osuus Saksan energiantuotannosta taitaa olla kymmenen prosentin luokkaa.

Vuonna 2021 Saksan ydinvoiman osuus sähköntuotannoista oli 6 voimalalla 13%. Tämä osuus laski 7%:iin kun 3 on suljettiin. Vielä 2010 Saksalla oli 17 ydinvoimalaa ja niiden osuus sähköstä oli noin 25%. Samalla Saksan väestö on kasvanut 2 miljoonalla, eli ainakin parin ydinvoimalan sähkön verran.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

jka

Quote from: AngleHedd on 29.08.2022, 22:01:16
Minkä sortin tuntipalkkaa ryzzä sulle maksaa tästä tukottamisesta?
Haiskahtaa siltä, että vaikka postaisin ostaneeni paketin kinkkua Alepasta, niin tämä olisi sinulle kiistaton todiste Putlerin väistämättömästä voittokulusta.
Kaikkea sitä... :facepalm:

Puhuinko taas jostain väistämättömästä Putinin voittokulusta? Ennustin että Euroopassa vähintään yksi hallitus kaatuu ensi talvena mutta Putinin hallinto ei kaadu. Tämän kaatuneen hallituksen kohdalla on helvetin noloa että toimenpiteet jotka piti kaataa Putin kaatoikin oman pallin.

Mutta mahtaavaa että näille Euroopan pellehalituksillekin löytyy viimein Hommalta näin paljon puolustajia. Muistan vielä ajan kun kaikki mikä liittyi EU:hun oli täälläkin paskaa. Nyt meillä onkin yhtäkkiä EU:ssakin homman mielestä maailman parhaat startegit niin energia-, talous, turvallisuus- kuin geopolitiikassakin. Meillä on muuten joku Sanna Marin päämisterinä. Viimeksi oli otsikoissa jostain muusta yhteydestä kuin maailmahistorian taitavimpana strategina yhtään missään.

Lahti-Saloranta

Quote from: jka on 29.08.2022, 21:51:28
Quote from: Lahti-Saloranta on 29.08.2022, 21:39:33
Mitä noloa jonkin Eurooppalaisen valtion hallituksen kaatumisessa on. Se kun on merkki siitä että demokratia toimii. Hallituksen kaatumisen syynä voi olla vaikka sinisilmäinen turvautuminen liiaksi Venäjältä tuotavaan energiaan. Se olisi kieltämättä noloa kun siitä on varoitettu. Minusta taasen on enemmän kuin noloa että Putin saa yksinvaltiaana huseerata Venäjällä niin kuin tykkää ja valehdella minkä ehtii.

Oliko niiden pakotteiden tarkoitus vaikuttaa johonkin vai ei? Kyllä minusta on helvetin noloa että tulee vastapalloon näin pahasti ja menikin jopa oma hallinto ja toivottavasti näiden huseeraajien koko poliittinen urakin samalla. Ja tämän jälkeen Putin senkun porskuttaa.
Putinin porskutus vaikka liikaten ja kättänsä roikottaen ei taida olla tämän ketjun aihe. Se että jokin hallitus kaatuu siihen että on sokeasti luottanut Venäjään ei ole sinällään noloa vaan päinvastoin sellä on tervehdyttävä vaikutus eli virhe korjataan. Sama juttu jos esim Fortumin toimitusjohtaja menee vaihtoon. Ei siinä ole mitään noloa vaan päinvastoin hyvä juttu. Voihan se maan hallitus kaatua vaikka biletykseen Kesärannassa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

valtakunnanpärkhele

Nyt tuli sitten maksettavaksi  iso rahallinen ja varsinkin inhimillinen lasku ihan  kaikille siitä, että osa sai ilmaiseksi leikkiä ja todistella mediassa, politiikassa ja jopa yrityselämässä olevansa parempi, tiedostavampi ja moraalisempi ihminen omalle kuplalleen. 
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Mikke70

Quote from: Totti on 29.08.2022, 22:08:09
Quote from: Mikke70 on 29.08.2022, 21:04:53
Käytöstä poistettujen ydinvoimaloiden käyttöönotto tuskin lienee yksinkertainen juttu.

Sähkön hinnat alkoi nousemaan merkittävästi lähes vuosi sitten ja kaasun hinta oli rajussa nousussa jo 2020. Saksassa Energiwenden fiasko on jo todettu vuosia sitten ja on kritisoitu hallituksia tuulimyllypolitiikasta ja sen aiheuttamasta hintaepävakaudesta. Tässä on siis ollut runsaasti aikaa varautua energian puutteeseen varavoimaloiden ylläpidolla tai uudistamisella.

Mutta nyt ei siis edes puhuta sammutettujen voimaloiden käynnistämisestä vaan toimivien sulkemisesta. Saksa sulki tammikuussa 3 toimivaa ydinvoimalaa ( https://abcnews.go.com/International/wireStory/correction-germany-nuclear-shutdown-story-82051054 ) ja loput on päätetty sammuttaa tämän vuoden aikana huolimatta korkeista sähkön hinnoista. Nämä 3 voimalaa olisi myös nopeasti palautettavissa linjoille, mutta Scholtzin hallitus päätti toisin.

Ruotsi on myös äskettäin sulkenut ydinvoimaloita vedoten kannattamattomuuteen. Kannattomuus tosin syntyi siitä, että edellinen demarihallitus päätti vihreiden vaatimuksesta asettaa ydinsähkölle rangaistusveron (effektskatt), joka tekisi toiminnasta tappiollisen ( https://naringslivets-medieinstitut.se/det-var-marknaden-som-stangde-karnkraften/ ).

Voimaloiden alasajon suhteen pitää myös huomioida se, että ne ei suinkaan yleensä pureta saman tien vaan siirtyvät varavoimaloiden pooliin, josta ne ovat otettavissa käyttöön aika nopeasti. Esim. Saksassa on jo päätetty antaa käynnistyslupa 27 alas ajetulle hiilivoimalalle ( https://www.voanews.com/a/6719878.html ). Toisaalta uusi 2015 valmistunut voimala suljettiin jo 2021 ja on nyt purettu osiksi.

Tässä on siis koko ajan tehty jo vuosia paskaa energiapolitiikkaa monessa maassa ja sama politiikka jatkuu edelleen. Merkittävä ongelma on poukkoileva energiapolitiikka etenkin Saksassa, jossa suljetaan yhtä, käynnistetään toista, joka sitten myös suljetaan. Homma hoidetaan näköjään kokonaan mielipidemittausten varassa; yhtenä hetkenä pitää ola vihreä ja seuraavana käynnistetään hiilivoimalat kun hinnat karkaavat käsistä ja koko sähköverkko on luhistumassa.

QuoteYdinvoiman osuus Saksan energiantuotannosta taitaa olla kymmenen prosentin luokkaa.

Vuonna 2021 Saksan ydinvoiman osuus sähköntuotannoista oli 6 voimalalla 13%. Tämä osuus laski 7%:iin kun 3 on suljettiin. Vielä 2010 Saksalla oli 17 ydinvoimalaa ja niiden osuus sähköstä oli noin 25%. Samalla Saksan väestö on kasvanut 2 miljoonalla, eli ainakin parin ydinvoimalan sähkön verran.

Ei ole epäilystäkään, etteikö kardinaalisen suuria virheitä olisi tehty. Nord stream tästä hyvä esimerkki. Ongelmien korjaaminen ei vain ole vuoden tai kahden juttu, vaikka päättäjät vaihtuisivat vähemmän tyhmiin henkilöihin.
Donald—I appreciate the free publicity for Borat! I admit, I don't find you funny either. But yet the whole world laughs at you.