Ovatko suomalaiset maailman onnellisin kansa?

[Lalli IsoTalo]

Jeps,

Ovatko suomalaiset maailman onnellisin kansa? Tätä voisi mitata enemmän kuin kyllä/ei -asteikolla, ja ehkä niin tehdäänkin.

Mitä ikinä tuleekaan mieleesi onnellisuudesta tai sen mittaamisesta, se mahtuu tähän ketjuun. Omat kokemukset ja tilastolliset faktat, tänne, kiitos.

Lalli
Onnellisuuden etsijä

[Socrates]

En valinnut mitään vaihtoehtoa, koska onnellisuustutkimus ei mittaa ihmisen sisäistä mielentilaa, vaan ulkoisia puitteita eli käytännössä yhteiskunnan turvaverkkoja, infrastruktuurin toimivuutta ja elintasoa. Jos ne ovat kunnossa, kenellä on kanttia myöntää olevansa onneton? Silloin myöntäisi, että vika on pään sisällä.

Onnellisuustutkimus mittaa siis ihmisen tyytyväisyyttä viranomaisiin yms eikä vastaajan henkistä hyvinvointia, joka koostuu monesta muustakin tekijästä.

[jetsku]

Tuo onnellisuusmittaus perustuu tyystin ihmisten antamaan arvioon omasta onnellisuudestaan, joten sikäli voidaan sanoa, että kyllä, suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Ne muut muuttujat eivät vaikuta tulokseen, vaan mittaaja on pyrkinyt niillä arvioimaan, mitkä tekijät ovat onnellisuusluvun takana.

Mutta - kyse ei ole "suomalaisesta kansasta", vaan maassa asuvista. Yhtenä selittävänä tekijänä verrattuna vaikka Ruotsiin tai Tanskaan voisi olla esimerkiksi "varsinaisten" maahanmuuttajien vähäinen määrä. Virtanen lienee suurin piirtein yhtä onnellinen kuin Svensson, mutta jos on 10% kontra 4% (luvut täysin päästä) onnettomia vähemmistöläisiä, niin kas, Ruotsi tuleekin nätisti perässä. Ja niin, Virtasen elämään maahanmuuton nurjat puolet vaikuttavat vähemmän kuin Svenssonin elämään. Enkä tahdo sanoa, että syy on (tai että ei ole) maahanmuuton, vaan että Suomi vain on verrattuna muihin maihin kaikin puolin lintukoto.

[Socrates]

Tuo onnellisuusmittaus perustuu tyystin ihmisten antamaan arvioon omasta onnellisuudestaan, joten sikäli voidaan sanoa, että kyllä, suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Ne muut muuttujat eivät vaikuta tulokseen, vaan mittaaja on pyrkinyt niillä arvioimaan, mitkä tekijät ovat onnellisuusluvun takana.

Tottakai ne vaikuttavat, koska oma paha olo on paljon helpompi myöntää, jos rahat on loppu, katto vuotaa, sähkö pätkii ja tiet monttuisia kuin jos kärsii tyhjyyden tunteesta yltäkylläisyyden keskellä. Tämän takia korkean elintason länsimaat saavat onnellisuustutkimuksissa kärkisijoja, vaikka itsemurhia ja psyykkisiä vaivoja olisi paljon.

Käytännössä ei ole edes järkeä yrittää mitata onko materiaaliset tarpeensa tyydyttänyt plösö onnellisempi kuin toimeentulostaan taisteleva riksakuski.

[Tavan]

Voisiko olla, että suomalaiset eivät tiedä mitä onnellisuus tarkoittaa tai että mikä taso onnellisuuden kuuluisi saavuttaa, jotta sitä voisi rehellisesti kutsua onnellisuudeksi eikä pelkästään joksikin neutraalin haaleaksi olotilaksi? Ankeuteen tottuneelle ihmiselle neutraalikin olotila voi tuntua tosi hyvältä, vaikka se ei täyttäisikään onnellisuuden kriteerejä.

Muut kansat saattavat olla tämän asian suhteen realistisempia, eivätkä ole yhtä heppoisin perustein valmiita laittamaan raksia ruutuun.

[jetsku]

Tuo onnellisuusmittaus perustuu tyystin ihmisten antamaan arvioon omasta onnellisuudestaan, joten sikäli voidaan sanoa, että kyllä, suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Ne muut muuttujat eivät vaikuta tulokseen, vaan mittaaja on pyrkinyt niillä arvioimaan, mitkä tekijät ovat onnellisuusluvun takana.

Tottakai ne vaikuttavat, koska oma paha olo on paljon helpompi myöntää, jos rahat on loppu, katto vuotaa, sähkö pätkii ja tiet monttuisia kuin jos kärsii tyhjyyden tunteesta yltäkylläisyyden keskellä. Tämän takia korkean elintason länsimaat saavat onnellisuustutkimuksissa kärkisijoja, vaikka itsemurhia ja psyykkisiä vaivoja olisi paljon.

Käytännössä ei ole edes järkeä yrittää mitata onko materiaaliset tarpeensa tyydyttänyt plösö onnellisempi kuin toimeentulostaan taisteleva riksakuski.

Tietenkin vaikuttaa onnellisuuteen, elääkö köyhyydessä ja vaarassa vai ei, mutta nämä taustamuuttujat eivät vaikuta siihen pisteytykseen. Pisteytys tulee ainoastaan vastauksesta kysymykseen: "Asteikolla nollasta kymppiin, kuinka onnelliseksi koet itsesi?" Ymmärrän mitä tarkoitat, ettei olisi järkeä, mutta ei se minusta väärin ole arvioida yhteiskuntien onnistumista tuollakin asteikolla.

Voisiko olla, että suomalaiset eivät tiedä mitä onnellisuus tarkoittaa tai että mikä taso onnellisuuden kuuluisi saavuttaa, jotta sitä voisi rehellisesti kutsua onnellisuudeksi eikä pelkästään joksikin neutraalin haaleaksi olotilaksi? Ankeuteen tottuneelle ihmiselle neutraalikin olotila voi tuntua tosi hyvältä, vaikka se ei täyttäisikään onnellisuuden kriteerejä.

Muut kansat saattavat olla tämän asian suhteen realistisempia, eivätkä ole yhtä heppoisin perustein valmiita laittamaan raksia ruutuun.

Onnellisuuden käsitteestä on kiistelty iät ja ajat.

Erothan noissa eivät ole järisyttävän suuria, jos vertaa vaikka Suomea ja Alankomaita (5.). Eiväthän ne hollantilaisetkaan missään maanpäällisessä paratiisissa asu, sosiaalisia ongelmia, rikollisuutta, sukupolvet ylittävää köyhyyttä, yms. paskaa löytyy sieltäkin. Suomen ja Alankomaiden välinen ero pisteissä on pienempi kuin Alankomaiden ja Belgian. Eivät nämä mitään absoluutteja ole, että no nyt suomalaiset ovat kaikki onnensa kukkuloilla. Pääasiassa jengi on perustyytyväistä elämäänsä, jotkut todella tyytymättömiä ja jotkut todella onnellisia. Siitä kai tuo kasi miikan keskiarvokin kertoo.

[Tavan]

Arvelen, että keskiajan materiaalisessa kurjuudessa ihmiset olivat onnellisempia kuin nyt, mikäli onnellisuus ymmärretään siten kuin se perinteisesti on länsimaissa ymmärretty:

Onnellisuuden tuo ilosanoma Jumalan solmimasta Uudesta liitosta meidän rikkinäisten ihmisten kanssa. Se, että saamme rakastaa Herraamme Jeesusta ja olla hänen uhrautuvan ja lunastavan rakkautensa kohteina. Kukaan meistä ei ole yksin, ketään meistä ei ole hylätty, eikä vähäisinkään meistä olekaan lopulta vailla arvoa tai merkitystä.

Sen lisäksi ihmiset saivat tehdä käsillään konkreettista työtä jolla oli aivan ilmeinen maallinen tarkoitus. Yleensä se oli peräti hengissä pysymisen kannalta absoluuttisen välttämätöntä työtä. Jokaisella säädyllä ja kummallakin sukupuolella oli selkeä Jumalan säätämä paikka tässä maailmassa, ei ollut identiteettikriisejä tai merkityksettömyyden tunnetta. Ihmiselämän taustalla oli aina Jumalan suunnitelma, ja sikäli sillä pellon kyntämisellä oli myös ylimaallinen merkitys.

[Socrates]

Tietenkin vaikuttaa onnellisuuteen, elääkö köyhyydessä ja vaarassa vai ei, mutta nämä taustamuuttujat eivät vaikuta siihen pisteytykseen. Pisteytys tulee ainoastaan vastauksesta kysymykseen: "Asteikolla nollasta kymppiin, kuinka onnelliseksi koet itsesi?" Ymmärrän mitä tarkoitat, ettei olisi järkeä, mutta ei se minusta väärin ole arvioida yhteiskuntien onnistumista tuollakin asteikolla.

Selitän vielä kerran, että näen onnellisuustutkimukset enemmän väylänä purkaa tyytymättömyyttä yhteiskuntaan, kuin että ne mittaavat henkilökohtaista onnellisuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että annetaan nelonen silloinkin, kun voidaan melko hyvin, mutta joku viranomainen on korruptoitunut mulqvisti eikä posti kulje. Tuollaiset puutteet saattavat toki laskea jonkun onnellisuutta joksikin aikaa merkittävästi, mutta monelle ne ovat normaaleja arjen vastuksia, joiden vaikutus onnellisuuteen on pieni tai jopa positiivinen.

Valtavalla enemmistöllä ihmisistä tyydyttävä elämä syntyy toiminnan ja ihmissuhteiden yhdistelmästä. Siihen yhteiskunnan tarjoamilla puitteilla voidaan vaikuttaa rajallisesti ja liika yltäkylläisyys voi olla haitallista.

[Socrates]

Arvelen, että keskiajan materiaalisessa kurjuudessa ihmiset olivat onnellisempia kuin nyt, mikäli onnellisuus ymmärretään siten kuin se perinteisesti on länsimaissa ymmärretty:

Onnellisuuden tuo ilosanoma Jumalan solmimasta Uudesta liitosta meidän rikkinäisten ihmisten kanssa. Se, että saamme rakastaa Herraamme Jeesusta ja olla hänen uhrautuvan ja lunastavan rakkautensa kohteina. Kukaan meistä ei ole yksin, ketään meistä ei ole hylätty, eikä vähäisinkään meistä olekaan lopulta vailla arvoa tai merkitystä.

Sen lisäksi ihmiset saivat tehdä käsillään konkreettista työtä jolla oli aivan ilmeinen maallinen tarkoitus. Yleensä se oli peräti hengissä pysymisen kannalta absoluuttisen välttämätöntä työtä. Jokaisella säädyllä ja kummallakin sukupuolella oli selkeä Jumalan säätämä paikka tässä maailmassa, ei ollut identiteettikriisejä tai merkityksettömyyden tunnetta. Ihmiselämän taustalla oli aina Jumalan suunnitelma, ja sikäli sillä pellon kyntämisellä oli myös ylimaallinen merkitys.

Yksi näkökulma, jota voi perustella tai vastustaa lukemattomilla argumenteilla.

Onnellisuus on toki aina suhteellista verrattuna muihin ja odotukset elämää kohtaan ovat kasvaneet huimasti. Nykyään pitäisi olla mieletön fiilis kehdosta hautaan.

Kun katsoo sata+ vuotta vanhoja kuvia, ihmiset vaikuttavat niin totisilta ellei synkiltä, että nykyään passitettaisiin kiireellä terapiaan, mutta paine hymyillä kuin Hangon keksi on ihan eri luokkaa.

Ennen kuului palvella yhteisöä tai Jumalia ja onni piti kätkeä, nykyään henkilökohtainen onnellisuus on lähes pakko.

[jetsku]

Arvelen, että keskiajan materiaalisessa kurjuudessa ihmiset olivat onnellisempia kuin nyt, mikäli onnellisuus ymmärretään siten kuin se perinteisesti on länsimaissa ymmärretty:

Onnellisuuden tuo ilosanoma Jumalan solmimasta Uudesta liitosta meidän rikkinäisten ihmisten kanssa. Se, että saamme rakastaa Herraamme Jeesusta ja olla hänen uhrautuvan ja lunastavan rakkautensa kohteina. Kukaan meistä ei ole yksin, ketään meistä ei ole hylätty, eikä vähäisinkään meistä olekaan lopulta vailla arvoa tai merkitystä.

Sen lisäksi ihmiset saivat tehdä käsillään konkreettista työtä jolla oli aivan ilmeinen maallinen tarkoitus. Yleensä se oli peräti hengissä pysymisen kannalta absoluuttisen välttämätöntä työtä. Jokaisella säädyllä ja kummallakin sukupuolella oli selkeä Jumalan säätämä paikka tässä maailmassa, ei ollut identiteettikriisejä tai merkityksettömyyden tunnetta. Ihmiselämän taustalla oli aina Jumalan suunnitelma, ja sikäli sillä pellon kyntämisellä oli myös ylimaallinen merkitys.

Ottaen huomioon, kuinka paljon ihmiset olivat valmiit kapinoimaan ja lähtemään sotimaan, niin tuo lienee ollut jonkinlainen ideaali, mutta käytännön tasolla onnellisuutta ei ole ollut. Masennuksen tapaisia mielenterveyshäiriöitä ei varmaankaan ole ollut, mutta eihän se onnelliseksi tee. Kautta historian eri sortin filosofit ovat tarjonneet ihmisten ahdistukseen nimenomaan lääkkeiksi milloin Jumalaa, milloin useampia tai vain tervettä järkeä.

Selitän vielä kerran, että näen onnellisuustutkimukset enemmän väylänä purkaa tyytymättömyyttä yhteiskuntaan, kuin että ne mittaavat henkilökohtaista onnellisuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että annetaan nelonen silloinkin, kun voidaan melko hyvin, mutta joku viranomainen on korruptoitunut mulqvisti eikä posti kulje. Tuollaiset puutteet saattavat toki laskea jonkun onnellisuutta joksikin aikaa merkittävästi, mutta monelle ne ovat normaaleja arjen vastuksia, joiden vaikutus onnellisuuteen on pieni tai jopa positiivinen.

Valtavalla enemmistöllä ihmisistä tyydyttävä elämä syntyy toiminnan ja ihmissuhteiden yhdistelmästä. Siihen yhteiskunnan tarjoamilla puitteilla voidaan vaikuttaa rajallisesti ja liika yltäkylläisyys voi olla haitallista.

Juu, ymmärsin tämän. Toimiva ja liberaali yhteiskunta kuitenkin luo valtaenemmistölle mahdollisuuden nimenomaan toteuttaa itseään ja valita ihmissuhteensa pidemmälle kuin joku totalitaarinen tai luhistunut yhteiskunta.

Huomaatko muuten, että tuossa sinun viestissäsi on paradoksi? Ensinnä siis yhteiskunnan heikko yleistoimivuus lisää onnellisuutta ja liika yltäkylläisyys vähentää sitä, mutta sitten kun asiaa mitataan kysymällä ihmisiltä heidän onnellisuudestaan, niin he vastaavat täysin päinvastoin. Juu, on niin, että yhteiset kokemukset luovat merkitystä ja passivoiva yhteiskunta vähentää onnellisuutta. On kuitenkin niinkin, että mieluummin niitä yhteisiä kokemuksia luodaan vaikka jääkiekkokatsomossa tai sukupuolentutkimuksen laitoksella kuin vaikka keskitysleirillä tai pakkotyötehtaassa. Ja toisaalta passivointi aiheuttaa esimerkiksi eri asteista masennusta*, mutta yliopisto-opiskelijan ahdistuksen vaikutus onnellisuuteen on vähemmän negatiivinen kuin vaikka jatkuva pelko siitä, että jos en mene töihin vaikka pää kainalossa, saan potkut ja lapseni kuolevat nälkään.

*: Burnoutin kokeneena voin todeta, että se on ihan perseestä. En kuitenkaan saanut häätöä kodistani, koska mulle maksettiin palkkaa saikun ajalta. Joku on aina burnoutissa, mutta joku toinen ei. Oma onnellisuuteni tuona aikana oli heikolla tolalla, mutta koska siitä selvisi minimaalisin vaurioin, on se sen jälkeen ollut melko korkealla tasolla taas.

Onnellisuus on toki aina suhteellista verrattuna muihin ja odotukset elämää kohtaan ovat kasvaneet huimasti. Nykyään pitäisi olla mieletön fiilis kehdosta hautaan.

Tämä on kieltämättä ollut äärimmäisen haitallinen näkökulma, joka tosin onneksi näyttää hiljalleen jo hiipuvan.

[Socrates]

Juu, ymmärsin tämän. Toimiva ja liberaali yhteiskunta kuitenkin luo valtaenemmistölle mahdollisuuden nimenomaan toteuttaa itseään ja valita ihmissuhteensa pidemmälle kuin joku totalitaarinen tai luhistunut yhteiskunta.

Huomaatko muuten, että tuossa sinun viestissäsi on paradoksi? Ensinnä siis yhteiskunnan heikko yleistoimivuus lisää onnellisuutta ja liika yltäkylläisyys vähentää sitä, mutta sitten kun asiaa mitataan kysymällä ihmisiltä heidän onnellisuudestaan, niin he vastaavat täysin päinvastoin.

Tarkoitan, että noiden korrelaatio on hyvin vaikeasti arvioitava mm siksi, että liian helpon elämän aiheuttama pahoinvointi nähdään yleisesti vähempiarvoisena kuin raatajan kärsimys. Siksi sen myöntäminen jopa itselle kyselyissä on vaikeaa.

Suuri määrä valintoja on osalle ihmisistä - luultavasti enemmistölle  - onnellisuutta lisäävä tekijä, mutta jotkut voivat paremmin, kun ympäristö määrää, että perustat perheen, perunamaan ja asut punaisessa tuvassa.

Jossain on myös raja, jossa liiallinen vapaaehtoisten valintojen määrä alkaa viedä epätasapainoon vapauksien ja velvollisuuksien oikeaa suhdetta,joka on tärkeä hyvinvoinnin lähde.

[Tragedian synty]

Kun katsoo sata+ vuotta vanhoja kuvia, ihmiset vaikuttavat niin totisilta ellei synkiltä, että nykyään passitettaisiin kiireellä terapiaan, mutta paine hymyillä kuin Hangon keksi on ihan eri luokkaa.

Tuo johtuu ainakin osittain siitä, että sen ajan kameroilla oli niin pitkä valotusaika, että kuvattavien oli oltava hyvän aikaa hievahtamatta paikoillaan, muuten kuvista olisi tullut suttuisia. Ja filmi oli sen verran kallista, ettei sitä suin surminkaan haluttu tuhlata, joten valokuvaustilanteissa saattoi monilla olla pinna kireällä ihan vain jännityksen vuoksi.

[jetsku]

Tarkoitan, että noiden korrelaatio on hyvin vaikeasti arvioitava mm siksi, että liian helpon elämän aiheuttama pahoinvointi nähdään yleisesti vähempiarvoisena kuin raatajan kärsimys. Siksi sen myöntäminen jopa itselle kyselyissä on vaikeaa.

Suuri määrä valintoja on osalle ihmisistä - luultavasti enemmistölle  - onnellisuutta lisäävä tekijä, mutta jotkut voivat paremmin, kun ympäristö määrää, että perustat perheen, perunamaan ja asut punaisessa tuvassa.

Jossain on myös raja, jossa liiallinen vapaaehtoisten valintojen määrä alkaa viedä epätasapainoon vapauksien ja velvollisuuksien oikeaa suhdetta,joka on tärkeä hyvinvoinnin lähde.

Näistä on helppo olla samaa mieltä. Väitän tosin, että liian helpon elämän aiheuttama kärsimys onkin ihan tosissaan vähempiarvoista kuin... En sanoisi raatajan kärsimys, koska noissa paskamaissa ongelma ei ole niinkään ehkä raatamisessa kuin kaikessa muussa, kuten korruptiossa, valtion tai rikollisten väkivallassa yms.

Tuo liiallinen vapaavalintaisuus on kiistatta jonkinlainen ongelma ainakin Suomessa. Osa siitä on taloudellisen hyvinvoinnin mukanaan tuomaa tai mahdollistamaa, mutta osa on ehdottomasti myös puhtaan kulttuurista. Nythän tässä viimeisen about 10 vuoden aikana on päätetty, että mikään ei ole mitään, millään ei ole mitään väliä, mikään ei ole toista arvokkaampaa ja vakiintuneella tiedolla ei ole mitään arvoa. Jonkin verran pitäisi olla inertiaa, kaikki ei voi muuttua hetkessä, ja jonkin verran pitäisi olla myös vaivaa valinnoista. On ihan eri asia hyväksyä erilaisuus kuin yhtäkkiä hylätä kaiken merkitys, tai päättää että kaikki onkin ihan hetken fiiliksestä kiinni.

[Mangustin]

Lähestyisin ihmisyksilön ja ihmispopulaation onnellisuuden tutkimista eläinlääkärimäisestä antropologisesta näkökulmasta.

Yksittäisen ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa tietysti terveys; onko normaalipainoinen, utelias ja ystävällinen, kirkkaat silmät, ehjät ja puhtaat hampaat? Onko tauteja tai loisia? Saako ihminen sopivasti ravitsevaa ruokaa? Liikkuuko ihminen päivittäin vähintään pari tuntia? Onko ihmisellä mielekästä tekemistä, jossa se saa haastaa apinamaista kekseliäisyyttään? Onko sillä oma lauma mitä paijata ja tarpeeksi sosiaalista kanssakäymistä? Eihän ihminen altistu sopimattomille ruuille ja myrkyille, jotka voivat vahingoittaa sen terveyttä? Onko ihmisen käytös normaalia apinointia, vai onko sillä yli- tai alivirittyneisyyttä, ahdistuneisuudesta kertovaa häiriökäyttäytymistä tai pakkomielteitä?

Suomalaisten hyvinvointi yksilötasolla ei selvästikään ole optimaalisen hyvä. Virheravitsemus on vaihtunut vajaaravitsemuksesta ylipainoon (63% yli 30v naisista ja 72% miehistä) ja lihavuuteen (28 ja 26 %). Suun terveys on parantunut huimasti mutta useimmilla on jotain tulehdusta/reikiä/ hammaskiveä. Tauti- ja loistilanne on näin pandemia-aikaankin ihan hyvä. Liikuntaa suomalaiset ei yleensä saa riittävästi, ja ne jotka työn puolesta liikkuvat kärsivät monenlaista vaivaa kun liike on usein yksipuolista ja palautuminen riittämätöntä.

Sosiaalisten, emotionaalisten ja kognitiivisten tarpeiden täyttämiseen on toisaalta paremmat edellytykset kuin ikinä ennen, ja toisaalta toteutuminen taitaa olla kovin epätasaisesti jakautunutta ja pahoinvointiakin on paljon. Sitä on vaikea arvioida onko tarvehierarkian korkeampien tasojen saavuttaminen parantunut, heikentynyt, vai onko vaatimustaso sille, mikä koetaan hyväksi ja tyydyttäväksi itsensä toteuttamiseksi kasvanut niin kohtuuttomaksi että ihmiset ovat onnettomia vaikka kaikki on ihan ok.

Sitten laumatasolla hyvinvointitarkastus kohdistuu suomalaisten käytössä olevaan elinympäristöön: Vastaako se lajityypillisiä tarpeita ja mahdollistaako se ihmismäisen toiminnan? Käyttäyttyykö populaatio toisiaan kohtaan rennosti ja ystävällisesti? Huomioiko lauma apinoille tyypillisesti lasten tarpeet ja suhtautudutaanko pienten tohinaan iloisesti ja suvaitsevasti? Ohjataanko aikuistuvia yksilöitä noudattamaan lauman käyttäytymissääntöjä ja osallistumaan sen uusintamiseen ravinnon hankinnan, reviiripuolustuksen, hoivan ja lopulta perheen perustamisen kautta? Saavatko sairaat yksilöt tarvitsemansa hoidon ja estetäänkö tautien leviäminen?

Elinympäristöasiat ovat yksilöiden kannalta parantuneet sikäli että useimmilla on sopivan lämpöinen asunto. Laumakoheesio sensijaan on vähentynyt niin, että samalla alueella asuvat eivät enään muodosta laumaa vaan on erilaisia maantieteellisesti hajautuneita verkostoja ja paljon yksinäisiä apinoita.

[stefani]

Mitä enemmän ihmisiä hemmotellaan tarjoamalla heille asioita valmiina, sitä enemmän ihmisillä on aikaa keksiä keinoja tehdä kiusaa muille.

[Radio]

Onnellisuus on suhteellista. Luulisi niiden "suomalaisten", jotka ovat onnistuneet vaeltamaan kauas paskastanioistaan ja kehittymättömistä kotimaistaan, olevan onnellisia. Ei se siltä vaikuta. Osan kantasuomalaisista tulisi syödä paskaa ja kuolla.
Opposition ts. Perusuomalaisten kannatuksen nousu kertoo kasvavasta onnellisuusvajeesta. Sieltä toivotaan jarrua nykyiseen masentavaan kehitykseen.

[Eino P. Keravalta]

Suomalaiset ovat onnellisia, koska he ovat saaneet sitä, mitä ovat tilanneet ja halunneet.

Suomalaiset rakastavat korkeita veroja, holhousta, hysteeristä alkoholipolitiikkaa, kalliita autoja, heikkoa ostovoimaa, pieniä palkkoja, ahtaita asuntoja, eurokommunismia ja haittamaahanmuuttajien aiheuttamia miljardikuluja ja heidän suorittamiaan rikoksia.

Näitä suomalaiset ovat tilanneet äänestämällä Kokoomusta, Vasemmistoliittoa, Keskustaa, RKP:tä, Vihreitä, SDP:tä ja Kristillisiä. Ja näitä on saatu. Joten miksi olla onneton?

Vielä kun Suomessa on karmea sää 8-10 kuukautta vuodessa, se vastaa hyvin suomalaisen negatiiviseen ja melankoliseen luonteeseen. Eikö se ole onnea?

Jos suomalaisella asiat olisivat liian hyvin, se ahdistuisi. Kun elämässä on suomalaiselle tarpeeksi paskaa, se nauttii. Pääsee valittamaan, puristamaan nyrkkiä taskussa ja itkemään kännissä. Suomalainen uskoo, että hän on kelvoton paska eikä siksi ansaitse hyvää. Jos hyvä tulisi, suomalainen kokisi häpeää ja syyllisyyttä. Mutta kun kaikki on paskaa ja paskemmaksi menee, suomalainen kokee moraalista onnistumista.

Suomalainen on onnellisimmillaan silloin, kun menee huonosti. Hyviä aikoja suomalainen ei kestä. Sitä ahdistaa, se kokee syyllisyyttä ja se on hämmentynyt. Mutta kun elämä antaa turpaan, suomalainen nauraa sisällään, vaikka ulospäin itkee. Suomalainen on masokisti, se kiihottuu hakattuna, unohdettuna, syrjäytettynä ja kun sillä on paskat housussa ja kun joku hieroo sitä paskaa sen naamaan.

Siitä se onnellisuus lähtee!

[Brandis]

'Myöhempi tutkimus osoitti, ettei hän ollut onnellinen,
  hän vain kuvitteli olevansa.

Mutta hänen päiväkirjansa, eikö niistä käy ilmi että hän oli hyvin onnellinen?

Ei, ne juuri todistavat että se oli pinttynyt harhaluulo.
  Miesparka,
kuolemaansa saakka hän uskoi olevansa onnellinen.'

Kai Niemisen runo kokoelmasta Lopullinen totuus. Kaikesta.

Tämä on hätkähdyttävä, näen tämän edustavan samaa sarjaa kuin 'luulin kerran olevani onnellinen, mutta onneksi yliälyllistin itseni nopeasti pois siitä tilasta'.

Jos eivät nämä auta omaa ajattelua, en voi auttaa.

[Tavan]

Liittyykö onnellisuuteen jotain samantapaista Dunning-Kruger ilmiötä kuin älykkyyteen/kyvykkyyteen, jossa mitä tyhmempi ihminen on, sitä älykkäämpi hän luulee olevansa?

[Socrates]

Minusta Eino P tiivisti suomalaisen onnellisuuden hyvin.

Tosin sen lisäksi on hämärä mielikuva, että olisin lapsena jouluisin ollut päivän-pari onnellinen ja aikuisena olin myös kerran hetken mökillä, kun olin toipunut metsätyöonnettomuudesta, missä hengenmeno oli hilkulla ja siellä oli muutenkin kivaa.

[Kim Evil-666]

Mielihyvä/nautinto menevät usein sekaisin onnellisuuden käsitteen kanssa. Todellista onnellisuutta ei voi mitata, tai sen mittaaminen on ainakin perin vaikeaa. Onnellisuus on henkilökohtaista- ja se vaatii kohdallaan jonkinasteista 'valaistumista'. Usein ihmistä, joka on pohjimmiltaan onnellinen- kutsutaan hörhöksi.

Miettikääpä sitä.

[jetsku]

'Myöhempi tutkimus osoitti, ettei hän ollut onnellinen,
  hän vain kuvitteli olevansa.

Mutta hänen päiväkirjansa, eikö niistä käy ilmi että hän oli hyvin onnellinen?

Ei, ne juuri todistavat että se oli pinttynyt harhaluulo.
  Miesparka,
kuolemaansa saakka hän uskoi olevansa onnellinen.'

Kai Niemisen runo kokoelmasta Lopullinen totuus. Kaikesta.

Tämä on hätkähdyttävä, näen tämän edustavan samaa sarjaa kuin 'luulin kerran olevani onnellinen, mutta onneksi yliälyllistin itseni nopeasti pois siitä tilasta'.

Jos eivät nämä auta omaa ajattelua, en voi auttaa.

Kreikkalais-roomalaisessa filosofiassa tiedostettiin jo 2500 vuotta sitten laajalti eri koulukuntien parissa, että onnellisuus on halujen puutetta. Noiden johtohahmot olivat kaikki suuria ajattelijoita, joten kyse ei ole niinkään älykkyydestä tai sen puutteesta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ymmärtää, että onnellisuus on sisäsyntyistä ja johtuu omasta suhtautumisesta asioihin.

On ehkä niin, että älykkäämmillä on taipumuksena haluta ratkaista koko maailman ongelmat, kun vähemmän älykkäät tyytyvät luonnollisemmin elämään omaa elämäänsä. Vaatimaton elämä läheisten ihmisten kanssa onkin ollut ainakin Epikuroksen ideaalitila (tosin Epikuros puhui lähinnä luostarielämästä, mutta idea on selkeä). Olen kuitenkin enemmän stoalaisella linjalla: ei ole mitään vikaa yrittää ratkoa koko maailman ongelmia, mutta ei pidä ahdistua, jos ne eivät ratkea, koska se ei ole yksin itsestä kiinni.

Onnellinen siis se, joka ei halua mitään, mitä ei saa. Onnellinen se, joka ei toivo asioiden käyvän eri tavalla kuin ne käyvät, vaan päinvastoin haluaa ja jopa rakastaa sitä, että asiat menevät juuri niin kuin ne menevät. Niemisen runoon viitaten: onnellisuus on kuvitelma. Se, että se on kuvitelma, ei kuitenkaan tee siitä vähemmän totta.

[Brandis]

'Myöhempi tutkimus osoitti, ettei hän ollut onnellinen,
  hän vain kuvitteli olevansa.

Mutta hänen päiväkirjansa, eikö niistä käy ilmi että hän oli hyvin onnellinen?

Ei, ne juuri todistavat että se oli pinttynyt harhaluulo.
  Miesparka,
kuolemaansa saakka hän uskoi olevansa onnellinen.'

Kai Niemisen runo kokoelmasta Lopullinen totuus. Kaikesta.

Tämä on hätkähdyttävä, näen tämän edustavan samaa sarjaa kuin 'luulin kerran olevani onnellinen, mutta onneksi yliälyllistin itseni nopeasti pois siitä tilasta'.

Jos eivät nämä auta omaa ajattelua, en voi auttaa.

Kreikkalais-roomalaisessa filosofiassa tiedostettiin jo 2500 vuotta sitten laajalti eri koulukuntien parissa, että onnellisuus on halujen puutetta. Noiden johtohahmot olivat kaikki suuria ajattelijoita, joten kyse ei ole niinkään älykkyydestä tai sen puutteesta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ymmärtää, että onnellisuus on sisäsyntyistä ja johtuu omasta suhtautumisesta asioihin.

On ehkä niin, että älykkäämmillä on taipumuksena haluta ratkaista koko maailman ongelmat, kun vähemmän älykkäät tyytyvät luonnollisemmin elämään omaa elämäänsä. Vaatimaton elämä läheisten ihmisten kanssa onkin ollut ainakin Epikuroksen ideaalitila (tosin Epikuros puhui lähinnä luostarielämästä, mutta idea on selkeä). Olen kuitenkin enemmän stoalaisella linjalla: ei ole mitään vikaa yrittää ratkoa koko maailman ongelmia, mutta ei pidä ahdistua, jos ne eivät ratkea, koska se ei ole yksin itsestä kiinni.

Onnellinen siis se, joka ei halua mitään, mitä ei saa. Onnellinen se, joka ei toivo asioiden käyvän eri tavalla kuin ne käyvät, vaan päinvastoin haluaa ja jopa rakastaa sitä, että asiat menevät juuri niin kuin ne menevät. Niemisen runoon viitaten: onnellisuus on kuvitelma. Se, että se on kuvitelma, ei kuitenkaan tee siitä vähemmän totta

Runoutta, kuten kaikkea muutakin taidetta voidaan ymmärtää hyvin monella eri tavalla. Ja, vaikka ajattelenkin, että jotain olennaista kuolee taiteen omakohtaisesta kokemuksesta sitä auki selitettäessä, aion tällä kertaa kertoa miten itse Niemisen runon keskeisintä sisältöä tulkitsen.

Kyse on omakohtaisesta onnellisuuden kokemisesta vs. siihen, miten sitä ulkopuolelta toinen tutkii.

Mies on jo kuollut, joten mitä sillä on merkitystä hänen elämänsä kannalta miten muut hänen elämälleen ulkopuoliset tulkitsevat hänen onnellisuuttaan tai onnellisuutensa edellytyksiä nyt tai menneisyydessä? Eikö hänen eläessään kokema onnellisuus ole kaikkein tärkeintä [onnellisuuden kontekstissa; toki voidaan myös argumentoida, ettei onnellisuuden tule edes olla elämän päämäärä tai minkäänlainen määre sinänsä]?

Ja, jos onnellisuus on lopputulema merkityssisältöjen kokemuksesta, kuka voi ulkoapäin määritellä kenellekään näiden merkityssisältöjen kokemusta? Kyse on kokemisesta, ei mistään absoluuttisista onnellisuuden raameista, joiden täyttyessä elämä on yhtä auvoa. Auvosta ei ole mitään takeita, mutta onnellisuus pilkahtelee tässä ja nyt, ja on alati mukana kulkevana mahdollisuutena.

Ovatko ne pinnalliset ihmiset yhtään sen onnellisempia, jotka naureskelevat syvällisempien ihmisten onnellisuuden omakohtaiselle kokemukselle?

[pienivalkeapupu]

Löysin yhden vanhemman tekstinpätkän aiheeseen liittyen (paperinen IL tai IS), jossa on hyvä tiivistys onnellisuudesta. Täytyy tässä viikonlopun ratoksi naputella se tähän ketjuun.

[pienivalkeapupu]

Onnellisuus on sivutuote, suloinen häivähdys, äkkiä iskevä hyvän olon tunne rakkaan ihmisen kanssa, pienten lasten parissa, hyvää musiikkia kuunnellessa ja tietenkin metsässä, järven rannassa, kuikan huutaessa ja saunan lämmetessä. Mutta myös silloin, kun kirjoitustyö sujuu hyvin, kun monta päivää vaivannut päänsärky hellittää tai pelko vaikeasta sairaudesta osoittautuukin turhaksi. Yleinen tyytyväisyys omaan elämään onkin sitten eri asia.
Yksilöllisen onnellisuuden ihanne tuntuu voimistuvan samaa aikaa, kun yhteiskunta yhä jyrkemmin kieltää vastuunsa kärsimyksen lievittämisesta tai kohtuullisen elämän edellytysten takaamisesta. Lehtien palstoilla julkkiksen löytävät onnensa harva se viikko, ja sitten taas erotaan, kun onnellisuus loppuu (katoaa).
Ei meille ole luvattu ruusutarhaa - ja kuka siellä jaksaisi elämänsä elääkään? Olen vakuuttunut siitä, että onnellisuuden nostaminen elämän päämääräksi on kohtalokas väärinkäsitys. Ilman sitä olisimme paljon onnellisempia.

Vanhuslääketieteen professori Maria Jylhä, Suomen Lääkärilehti 46/2007

[ApuaHommmaan]

Lanseeraisin tähän termin kestävä onnellisuus. Suomessa saa olla onnellinen, mutta ei samanaikaisesti olla kiinnostunut totuudesta, ja olla onnellinen. Näin koska koko yhteiskunta rakentuu valheiden varaan, ja kaikkein tärkeintä siinä on se, ettei mitään tunnusteta, koska tämä voisi laskea sitä onnellisuutta.

Näin tässä sitä rakennetaan hiekalle, kun esimerkiksi eurotaloutta hetkenkään faktojen varaan miettimällä ei voi olla päätymättä siihen, ettei se ole kestävää.

[migri]

Countries with the highest prevalence of depression

A ranking of countries by the prevalence of depression, measured by the percentage of the population suffering from depressive disorders.

1 Ukraine, 6.3%
2 Australia, 5.9%
3 Estonia, 5.9%
4 USA, 5.9%
5 Brazil, 5.8%
6 Portugal, 5.7%
7 Greece, 5.7%
8 Belarus, 5.6%
9 Finland, 5.6%
10 Lithuania, 5.6%

https://www.factsinstitute.com/ranking/countries-with-the-highest-prevalence-of-depression/

[Friedrich81]

Jeps,

Ovatko suomalaiset maailman onnellisin kansa? Tätä voisi mitata enemmän kuin kyllä/ei -asteikolla, ja ehkä niin tehdäänkin.

Mitä ikinä tuleekaan mieleesi onnellisuudesta tai sen mittaamisesta, se mahtuu tähän ketjuun. Omat kokemukset ja tilastolliset faktat, tänne, kiitos.

Lalli
Onnellisuuden etsijä

Sanoisin, että yleisesti ottaen suomalaiset ovat onnellisin kansa tai ainakin onnellisimmista kansoista. Onnellisuuteen vaikuttaa sadat eri parametrit, se ei siis ole yhdestä asiasta kiinni. Asian ymmärtämiseksi voit vaikkapa varata itsellesi matkalipun Istanbuliin ja pysähtyä hetkeksi katsomaan ihmisiä.

40% aikuisista, joita tulet näkemään ovat ulosotossa: pahasti velkaantuneita, eivät kykene selviytymään arjesta.
63% aikuisista, joita tulet näkemään ovat VISA-kierteessä maailman kolmannella korkeimmalla korolla (15%). He joutuvat säästämään kaiken kaikesta.
53% työssäkäyvistä aikuisista, joita tulet näkemään omilla silmilläsi työskentelevät yli 11 tuntia päivässä alle 450 euron kuukausi palkalla.
Keskipalkka maassa on 510 euroa kuussa, julkinen terveydenhuolto on yksi maailman surkeimpia ja suurtyöttömyys aiheuttaa masennusilmapiirejä kaikkialla. (OECD Data)

Siellä kaikki menee niin huonosti kuin voit vaan kuvitella. Samassa rankingissä missä Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi maaksi, Turkki valittiin maailman 104. onnellisimmaksi maaksi. Venezuela oli 107.

Pointtini tässä on se, että Suomessa on todella vähän tekijöitä, jotka saisivat ihmiset epäonnellisiksi. Muuhun maailman verrattuna Suomessa kaikki toimii kuin junan vessa. Ainakin toistaiseksi, vielä ei tiietä miten nopeasti maahanmuutto tulee pilaaman maatamme.

[HDRisto]

Kun on yksinkertainen, jonkin verran tyhmä niin on helppo olla onnellinen kun ei paremmasta tiedä eikä osaa sitä kaivata. Bhutanilaiset ovat varmaan melko onnellisia taas siksi että saavat olla muulta maailmalta rauhassa, ihan oma valinta keitä sinne päästää. Siis ilman väkivaltaista tunkeutumista ja valloitusta vrt Tiibet.

[Larva]

Suomalaisten väitetty onnellisuus tuo joka kerta mieleeni ne Barksin Roope Ankka -jutut, joissa esiintyy Brutopian pääministeri (?). Brutopian kansa on maailman onnellisin kansa, se ei tarvitse mitään hyödykkeitä eikä syö edes jäätelöä.

Suomalaisten onnellisuus on samaa luokkaa kuin Pohjois-Koreassa. Ollaan onnellisia, koska valtaapitävät käskevät sanomaan niin.