News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Jani Toivolan taksi- ja asuntoasiat

Started by kohmelo, 17.09.2018, 08:06:40

Previous topic - Next topic

guest1783

IS:n jutusta:
QuoteLasten ja nuorten säätiöstä kerrotaan Ilta-Sanomille Toivolan tehneen sen palkkalistoilla tällä vaalikaudella 41 kouluvierailua, joista Toivola on saanut palkkion.

QuoteLasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen kertoi Ilta-Sanomille vierailun palkkion olevan "yleisellä tasolla 300–350 euron luokassa". Alasen mukaan esiintymiset koulussa kestävät tyypillisesti tunnin.

QuoteAlasen mukaan säätiö on korvannut puhujien matkustuskuluja siten, että julkista liikennettä on suosittu, mutta myös joitain yksittäisiä taksikuluja korvattu.

Toivola kertoi tiistaina Ilta-Sanomille, ettei hänellä ollut tarkkoja tietoja siitä, missä tilaisuuksissa hän on käynyt maksaen eduskunnan taksikortilla.

Vaikuttaisi kyllä siltä, että Lasten ja nuorten säätiö on maksanut kertakorvauksen/keikka. Eihän tuosta nyt kovin suurta summaa ole kertynyt, kun sivutulon prosentin mukaan on oletettavasti verotettu. Enemmän huvituttaa se, että Toivolan itsensä mukaan sellaisten puhujakeikkojen määrä, josta on kuitannut palkkion, on "marginaalinen", kun niitä näyttäisi olevan liki puolet tämän vaalikauden keikoistaan, ja onko tuossa edes kaikki, joista on korvausta saanut. Puhumatta nyt siitä, jos on ottanut matkakorvaukset säätiöltä samaan aikaan, kun on ajanut taksilla eduskunnan piikkiin.

guest11919

Quote from: Ernst on 21.09.2018, 09:27:50
Quote from: Bona on 21.09.2018, 07:43:53
Mikä ihmeen lasu-prosesssi? Lastenvalvojaa pitää tavata kaikkien erovanhempien, mutta että lasu...? Missä tämmöisestä kerrotaan, ja miksi siitä yleensä kerrottaisiin julkisuuteen?

Hän kertooo siitä itse IS:ssa eilen / tänään.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005835443.html

Quote

Toivola kertoo, ettei aio olla huomenna eduskunnan täysistunnossa koska menee aiemmin sovittuun lastensuojelutapahtumaan. Huomenna eduskunnassa äänestetään Timo Soinin luottamuksesta.


Lastensuojelutapahtuma on hieman eri asia. Google kertoi, että Turussa järjestettävään Nuorten päivään osallistuu kansanedustaja Jani Toivola. https://www.lskl.fi/tapahtumat/nuorten-paiva/

QuotePäivään osallistuvat myös kansanedustaja Jani Toivola sekä Suomen Punaisen Ristin turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, jotka vievät nuorten viestiä seuraavalla viikolla järjestettäville Valtakunnallisille lastensuojelupäiville yhdessä nuorten kanssa.

Tuossa hän näyttäisi osallistuvan nimenomaan kansanedustajana, eli tämä ei ole kulujen suhteen edes mikään rajatapaus.

Joker

Quote from: Randy on 21.09.2018, 08:32:15
Tuosta muksun hankkimisesta vielä. Oma teoria on että Toivola kun ei yksin voinut adoptoida, niin sitten joku kaveri kävi sille panemassa jonkun toisen kanssa ja synnyttämässä lapsen, jonka Toivola tunnusti omakseen ja alkoin yh-iskäksi.

Sen verran monta kertaa on Toivola tullut muksunsa kanssa vastaan Etelä-Helsingissä, että pidän tuota em. kuviota lähes varmana. Ainakaan oman käsitykseni mukaan Janin värinen kaveri ei kovin usein saa täysin valkoista lasta maidon valkoisilla hiuksilla.

Jos tuo on totta niin on kyllä maailmankirjat sekaisin.

Toivola kertoi aikaisemmin itse lapsenhankkimisjärjestelyistään vähintäänkin erikoisella termillä "kaveridiili". Luulin että se tarkoitti sitä että Toivola olisi itse lapsen biologinen isä ja äidin kanssa oli sovittu ennakkoon että Toivolasta tulee lapsen yksinhuoltaja.

Mikään ei kai kuitenkaan estä tunnustamasta toisen siittämää lasta omakseen, jos kukaan ei kiistä asiaa?
Poliitikko sanoisi varmaan että "Omatuntoni on puhdas".
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

Ernst

Quote from: Bona on 21.09.2018, 10:18:27

Säätiö saattaa maksaa jotakin, mutta onko kyse kulukorvauksesta vai varsinaisesta palkkiosta?

Kulukorvauksia edustajalle maksaa eduskunta. Toivolan moraalittomuus on kuitata palkka yhdestä paikasta ja käyttää eduskunnan varoja kulukorvauksiin. Asiaa ei muuta se, että säätiö tms. maksaisi Toivolalle kulukorvauksia toiseen kertaan.
Quote



Kansanedustaja ei ole työsuhteessa eikä saa palkkaa. Sikälikin tämä on taas aika turha keskustelu, ja Ernstin vertaus omaan työsuhteeseensa on täysin pätemätön.


Moraaliselta kannalta asia on 1:1 sama. Toivolan mielestä ehkä ei.

Quote


Hieman epäilen, ettei kyseisen luottamustoimen tehtäviä ole rajattu kovinkaan tarkkaan, ja jos olisi, en näe mitään syytä mikseivät kouluvierailut kuuluisi niihin.


Saahan sitä vierailla. Jopa pitää. Vaan kun on ilmoittanut itsensä työkyvyttömäksi (edustajatoimeen), ei ole oikein tehdä maksullista keikkaa muualla. Työsuhteessa tai yrittäjälle napsahtaa petossyyte vastaavasta.

Quote


Sen sijaan tämä palkkiojuttu vaikuttaa tekaistulta ja siitä pöyristely on joutavaa.


Tekaistuhan se ei voi olla, kun sairauslomalainen on niitä palkkioita kuittaillut ja maksattanut ansiotulon hankkimiseen liittyvät kulut luottamustoimestaan.

Edustaja on luottamushenkilö. Ei ole ihan sama, millaista esimerkkiä hän näyttää kansalaisille ja äänestäjilleen. Ei ole kovin hyvä juttu, jos ahne Toivola kahmii sairastamisedut, edustajan palkkiot, kulukorvaukset ja sivukeikkojen tulot (+ ehkä kulut niistäkin), jeesustelee päälle, ett nyt hän sitten makselee sivuasuntonsa kulut itse (ei maksanut aikaisemmin ennen kuin jäi kiinni) ja pahoittelee lähinnä kohua, ei tekojaan.

Tai sitten se on hyvä juttu. Vihreiden tavoitetila.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Tuomas3

Pitäisi varmaan olla yllättynyt ja pöyristynyt. En ole. Toivola vastaa juuri sitä kuvaa vihreistä, joka minulla on ollut koko ajan. Vihreät kuluttavat minkä ehtivät, etenkin muiden rahoilla. Se, että Helsingissä pääsee pyörällä tai julkisilla kätevästi paikasta toiseen ei tee ihmisestä ekologista, mutta tuntuu antavan oikeuden saarnata siitä. He eivät omista metsää tai muuta hiiltä nielevää, mutta vaativat leikkauksia ja satsauksia niiltä, jotka nielevät vihreidenkin tuottaman paskan. Koettavat lisätä päästöjä hommaamalla Suomeen kehitysmaalaisia ja vastustamalla ydinvoimaa jne.

Pitäisiköhän minunkin toivoloida ja käyttää taksia ekotekona päivittäiseen työssäkäyntiin. Laskin tosin, että Keravalta Helsinkiin ja takaisin, päästöni lähes tuplaantuisivat oman auton käytön sijaan. Taksi joutuisi palaamaan aina takaisin reviirilleen, kun taas itse voin pitää auton parkissa työpaikalla. Lupaan tulla Toivola-talkoisiin mukaan heti, kun veronmaksajat pistävät edes 75% taksikuluistani.

anatall

Toivola siis rahastaa kouluvierailuista, joita muut kansanedustajat tekevät ilmaiseksi.
Maksaa matkat vierailuille eduskunnan taksikortilla.
Saa vierailuistaan myös matkakorvauksia.
Tekee nämä kouluvierailut sinä aikana jolloin pitäisi hoitaa edustajantointaan, jota ei pysty hoitamaan koska on niin pahasti masentunut.
Asuu Helsingissä mutta väittää asuvansa Riihimäellä että saisi lisää kulukorvauksia.


Tämähän nyt melkoinen jantteri on. Eikö tuolle ilmiselvälle kusetukselle saada mitään kuria vai annetaanko kaiken jatkua koska muuten rasismi ja fasismi?
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

nutsy

IL,

QuoteKansanedustaja Jani Toivola teki viisi maksullista kouluvierailua ollessaan sairauslomalla - Maksoi kuusi taksimatkaa eduskunnan taksikortilla yhden päivän aikana


(...)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/76c2b2a5-654f-4fad-8339-4d06116f2150_pi.shtml

Ja niin lähti Toivolan Jani Suomen valtakunnan politiikasta taksilla?
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

ismolento

Quote from: nutsy on 21.09.2018, 11:59:07
IL,

QuoteKansanedustaja Jani Toivola teki viisi maksullista kouluvierailua ollessaan sairauslomalla - Maksoi kuusi taksimatkaa eduskunnan taksikortilla yhden päivän aikana


(...)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/76c2b2a5-654f-4fad-8339-4d06116f2150_pi.shtml

Ja niin lähti Toivolan Jani Suomen valtakunnan politiikasta taksilla?

Tässä se nyt tulee kokeiltua, kuinka pitkälle valtakunnan politiikassa pääsee oikealla suojavärillä, homoudella, Hyvän IhmisenTM imagolla ja vihreillä puheilla.

Billy Hill

Pelkästään viraapelihommien tekeminen sairasloman aikana aiheuttaa aika herkästi potkut normaalille ihmisille mutta se alkaa olla jo käsittämättömän paksua että kehtaa vielä käyttää työnantajan maksamaa taksia näihin omiin sivubisneksiinsä.

Ernst

Quote from: Billy Hill on 21.09.2018, 12:16:04
Pelkästään viraapelihommien tekeminen sairasloman aikana aiheuttaa aika herkästi potkut normaalille ihmisille mutta se alkaa olla jo käsittämättömän paksua että kehtaa vielä käyttää työnantajan maksamaa taksia näihin omiin sivubisneksiinsä.

Paksuinta on, että sen enempää Toivola itse kuin vihreiden johtokaan ei näe tässä moitittavaa. Ai niin, vihreiden johtaja on itsekin saikulla  :facepalm:

Jos minä jään sairauslomalle, jään sen vuoksi, että en ole työkykyinen työhöni. Työnantaja maksaa tietyn ajan täyttä palkkaa. Jos paranen työkykyiseksi kesken s-vapaan, voin sopia esimieheni kanssa, että s-vapaa loppuu ja palaan kokonaan tai osittain hommiin.

Se menettely ei käy työelämässä, että ryhtyisi voinnin mahdollisesti parantuessa tekemään muita töitä palaamatta omaan työhönsä, kuitata palkan / palkkion kahdesta paikasta ja laskuttaa sairausvakuutusta turhasta. Bonan mielestä tämä ehkä käy, kun hän ei suvaitse työelämärinnastusta, koska edustaja ei ole työsopimussuhteessa. Veikkaan, että enemmistö ei tykkäisi rahoittaa Toivolan triplakorvauksia. Niitähän ovat sairausajan palkkio, kulukorvaukset, ansio- tai yrittäjätulo ja samalla ehkä vielä quotrona tuplakulukorvaukset per keikka.

Kyllä Hiilijalanjälki Toivola kehtaa! Mikä röyhkeys!
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Rokka

Nyt ei voi Toivola enää vedota edes siihen, että piti taksia käyttää kun muuten ei ehdi kiireiltään. Nuo sairasloman aikana hoidetut tilaisuudet olivat kuitenkin ainoita työn kaltaisia hommia, joita Toivolalla niinä päivinä oli hoidettavanaan, ainakaan eduskunnan kiireet eivät vaivanneet. Keskustasta olisi kerennyt Vantaalle kuitenkin ihan hyvin julkisillakin, samoin kuin Kalasatamaan ja Arabiaankin.
Ihan kuka tahansa normaali palkkatyöläinen tajuaisi Toivolan tilanteessa, että saikulla ei mennä heittämään keikkaa jollekin toiselle firmalle. Ja jos nyt ollaan niin tyhmiä, että mennään, niin ei sinne varsinkaan mennä sen oikean työnantajan piikkiin. Ei Toivola voi olla oikeasti noin typerä, ettei tajua tuota ristiriitaa. On vain ahneus iskenyt ja kun on huomannut, että monta vuotta on voinut ajella taksilla ilman mitään selvitysvelvollisuutta kenellekään, niin sama meininki on jatkunut. Toivolahan ei vieläkään näe toiminnassaan mitään väärää, vaan pahoittelee sitä että se on tullut esille.

Hiilivety

Kai siitä nyt köyhän kuukausitulojen verran kestää maksaa, että koululaiset näkevät tunnin ajan tuollaisen kansanedustajaihmeen johon on kertynyt kaikki vähemmistöjen ominaisuudet.
"...voimme jatkaa eteenpäin merkittävistä yhteisistä saavutuksista huolimatta." ~ Brandis

Vaniljaihminen

Quote from: nutsy on 21.09.2018, 11:59:07
IL,

QuoteKansanedustaja Jani Toivola teki viisi maksullista kouluvierailua ollessaan sairauslomalla - Maksoi kuusi taksimatkaa eduskunnan taksikortilla yhden päivän aikana


(...)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/76c2b2a5-654f-4fad-8339-4d06116f2150_pi.shtml

Ja niin lähti Toivolan Jani Suomen valtakunnan politiikasta taksilla?

Meinaatkos, että hänestä nyt noin vähällä päästäisiin..? Ne ketkä Idols-extra -juontajan eduskuntaan äänestivät, saivat juuri sitä mitä olivat pyytämässäkin: hömppäjulkkiksen ajelemaan taksilla edestakaisin ja ajamaan ei niinkään kansan, vaan omaa asiaansa. Jani Toivolan kohdalla on kansanedustus käännetty päälaelleen: kansa on ajamassa Jani Toivolan etua.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Kim Evil-666

#103
Tynkkynen ottaa kantaa Toivolan edesottamuksiin.

"Vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan sairauslomalla hankkimat ekstratienestit ovat aiheuttaneet melkoisesti polemiikkia. Kaiken muun jo aiemmin tapahtuneen sekoilun päälle Ilta-Sanomat paljasti tänään, että Toivola on voinut saada jopa kymmeniä tuhansia euroja kouluvierailuistaan. Osa maksullisista koulukeikoista on tehty sairausloman aikana.


Iltalehden mukaan tammikuussa 2017 kahden päivän aikana viisi maksullista kouluvierailua ollessaan sairauslomalla eduskunnasta."...

https://www.suomenuutiset.fi/tynkkynen-kurmoottaa-jani-taksi-toivolaa-alas-menna/
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Paju

Quote from: foobar on 20.09.2018, 08:37:31
Quote from: Rokka on 18.09.2018, 13:20:13

Mitä tulee noihin taksimatkoihin, niin näyttää olevan Toivolalla tapa ottaa aamulla taksi eduskuntaan. Useampana päivänä kuitenkin saman mittainen matka ~2,5km ja klo 8-10 välillä. Vihreiden muille tyrkyttämiä arvoja noudattaen tuollainen matkahan hoituisi pyörällä tai kävellen.

Tai huonolla kelillä sporalla, tuolla helsinkiläisten rivivihreiden maailman rajojen määrittäjällä. Mikäli Toivola asuu edelleen Töölössä, olisi matka sillä sporalla sujunut varsin hyvin.

Todennäköisimmin Toivola säästää aamutuimaan taksilla kulkemalla vain muutamia minuutteja. Taitaa kuitenkin olla niin että rahvaankuljettimet ovat hänelle liian rahvaanomaisia. Tämä olisi ihan ok jos hän maksaisi vaihtoehtoiset kulkutapansa itse, mutta sekin on liian rahvaanomaista...

Olen nähnyt Toivolan tyttärineen ratikassa, joten ei ainakaan täysin karta julkisia.

Ernst

Quote from: Hiilivety on 21.09.2018, 14:26:07
Kai siitä nyt köyhän kuukausitulojen verran kestää maksaa, että koululaiset näkevät tunnin ajan tuollaisen kansanedustajaihmeen johon on kertynyt kaikki vähemmistöjen ominaisuudet.

Ei häntä siinä oikein varoittavana esimerkkinä tuoda esille. Se olisikin mielestäni rakentava tapa, mutta melko mahdotonta, oletan.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

diipadaapa

Jokos Toivola on ollut eduskunnassa riittävän pitkään saadakseen loppuelämän eläkkeen?
Jos ei, niin olisiko pöyristymisen paikka.
"Empä tiiä, mutta tämmöstä se on, ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa...ootahan kohta on minareetti tuossa ukko huutaa siellä tolpassa... öööaaaah! Aamusella viiden aikaa alottaa, sitä on mukava kuunnella."
-Teuvo Hakkarainen-

ISO

Oletan ettei vielä eläke ole plakkarissa, koska oli facebook-päivityksessään huolissaan ettei vaan menettäis äänestäjiensä luottamusta.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

MW

Missä tahansa normaalissa työpaikassa kuutamokeikkailu sairauslomalla johtaisi potkuihin. Heti. Työsuhteen purkaminen.

Mutta ei tietenkään kansakunnan kaapin päällä.

Outo olio

#109
Quote from: MW on 23.09.2018, 12:38:18
Missä tahansa normaalissa työpaikassa kuutamokeikkailu sairauslomalla johtaisi potkuihin. Heti. Työsuhteen purkaminen.

Mutta ei tietenkään kansakunnan kaapin päällä.

Edustaja vaan ei ole työsuhteessa vaan luottamussuhteessa, käsittääkseni. Ehkä Toivolakin vielä uusii edustajanpaikkansa, toivottavasti ei. Joissakin maissa kuulemma äänestetään isointa ketkua juuri siksi, että sellaisen voi olettaa saavan asioita läpi paremmin kuin muut. Tuollaista kulttuuria en tänne haluaisi.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Pullervo

Quote from: diipadaapa on 23.09.2018, 10:28:26
Jokos Toivola on ollut eduskunnassa riittävän pitkään saadakseen loppuelämän eläkkeen?
Jos ei, niin olisiko pöyristymisen paikka.

Sopeutumiseläke poistettiin 2011, jolloin Toivola valittiin ensimmäiselle kaudelle eduskuntaan. Jos Toivola jäisi tämän kauden jälkeen eduskunnasta (vapaaehtoisesti tai ei tulisi valituksi), niin saisi kaksi vuotta sopeutumisrahaa (jota maksetaan 1-3 vuotta riippuen siitä, kuinka monta vuotta edustajantoimi on kestänyt).

Normaalin vanhuuseläkkeen Toivola saa tietysti aikanaan myös kansanedustajavuosistaan, jota saa nauttia sitten loppuelämänsä, kuten kaikki eläkeläiset. Ei näissä mitään mystistä ole ja netistä lisää.

Laskentanuiva

Itseäni kiinnostaa tässä hommassa vielä se spekulaatio/ foliohattuilu, että kun Toivola on käynyt näillä puhujakeikoillaan eduskunnan maksamilla taksikyydeillä, niin onko hän mahdollisesti kuitenkin sitten laskuttanut puhujapalkkion (plus ALV) lisäksi kilometrikorvaukset keikoiltaan.

Se olisikin uutispommi.




"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

Kari Kinnunen

Huvittavaa tässäkin on, että poliitikko, etenkään vihreä sellainen, ei taida edes ymmärtää miksi häntä noin paheksutaan.

Kertoo siitä kuinka pihalla nämä elätit ovat kansalaisen arjesta. Muistammehan miihkaleiden ja muidenkin laudunnot palkoista yms.

MW

Kauas ovat vihreät Koijärven veteraaneista luisuneet. Jonkinlainen kommari-fiilistely porukka, vaikka varsin äveriästä rälssiä ollaan, punkkua juodaan ja bemareilla kurvaillaan.

diipadaapa

Jos Toivola valittiin eduskuntaan 2011, on hänellä kaksi kautta takana vuonna 2019. Eikös sen jälkeen loppuelämän elatus(eläke) ole taattu, jos ei itse halua takaisin työelämään?
"Empä tiiä, mutta tämmöstä se on, ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa...ootahan kohta on minareetti tuossa ukko huutaa siellä tolpassa... öööaaaah! Aamusella viiden aikaa alottaa, sitä on mukava kuunnella."
-Teuvo Hakkarainen-

guest15493

Vihreille tällainen kusetus on vain plussaa. Hautalakin valittiin europarlamenttiin saatuaan potkut veronkierrosta ministerin paikalta. Haavisto on laskuttanut valtiota niin paljon, että on varaa miljoona-asuntoon. Anni Sinnemäellä on kuvissa Rolex. Kommunisti Aallolla on tonnin kengät.

paukuttaja

Quote from: diipadaapa on 23.09.2018, 15:07:06
Jos Toivola valittiin eduskuntaan 2011, on hänellä kaksi kautta takana vuonna 2019. Eikös sen jälkeen loppuelämän elatus(eläke) ole taattu, jos ei itse halua takaisin työelämään?

Kansanedustajan toimesta maksetaan eläkettä sitten kun edustaja täyttää 65v. Ja sopeutumisrahaa jos sattuu putoamaan  eduskunnasta. (Tai pudottautuu). Sopeutumisrahan maksimiaika on 3v. Toivolalle jää aika pitkä pätkä peruspäivärahalla ja puhujamatkoilla rahoitettavaksi.
F.U.B.A.R

Siili

#117
Milloinkohan Jani Toivola itse huomaa, että on työntänyt sormensa kyynärpäätä myöten paskaan?  Luulisi ahaa-elämyksen syntyvän jo siitä, ettei ymmärrystä asunto- ja taksipuliveeraukselle tunnu olevan edes omien joukossa. 

Kommentit Toivolan omalla FB-sivulla ovat viime päivinä olleet varsin murhaavia:

https://www.facebook.com/toivolajani/posts/2078193065533976?__xts__
  • =68.ARBsRToHMVYPX40sc5ZRP_gEeiArMszMCP_3jcy8lkFXFYY59ml6KbSrHJQrqp1BUXJ-3pRIv0GeIAmAaWh5poprtH9ezAFxqMiRw82LXhGZyKqDYZweuSZmlE1Pu6RsYnQDPDHkvbu8CuuQ4yRzXjMQXFIFHIJkKUXrB47yRdg_6iriaAJvDg&__tn__=-R


Micke90

Quote from: diipadaapa on 23.09.2018, 15:07:06
Jos Toivola valittiin eduskuntaan 2011, on hänellä kaksi kautta takana vuonna 2019. Eikös sen jälkeen loppuelämän elatus(eläke) ole taattu, jos ei itse halua takaisin työelämään?

Koskee ennen vuotta 2011 valittuja edustajia. Tai siis koski. Eduskuntahan poisti eläkkeen.

Rokka

https://kahdeksas.fi/artikkeli/kolme-huonetta-ja-kansanedustaja

QuoteVarttia yli neljäksi Toivola pyöräilee nimittäin eiralaisen päiväkodin pihaan ja kiinnittää syksyllä kolme vuotta täyttävän tyttärensä turvavyön lastenistuimessa. Sitten poljetaan yhdessä kotiin Töölöön, jonne parivaljakko muutti äskettäin. Ihanasta päiväkodista vanhoilla kotikulmilla ei vain maltettu luopua.

Tässä nyt vielä juttu vuodelta 2016, jotta ei jää epäselväksi missä se Jani de facto asustaa. Toivola ei vieläkään näe mitään väärää siinä, että on asunut käytännössä Helsingissä ja kirjat ovat olleet kulukorvausten takia Riihimäellä. Toivolan mielestä on ok jos kirjat ovat jossain muualla kuin missä oikeasti asuu, kunhan muuttoilmoitus on oikein tehty.
Näinköhän tämä menisi läpi tällaiselle tavan tallaajalle niin kuin minä. Voinko siirtää kirjani mummoni mökille keski-Suomeen, jossa ei ole juuri mitään kulkuyhteyksiä mihinkään.
Lähin bussipysäkkikin on 20km päässä. Sitten vähennän matkakulut oman auton mukaan täytenä verotuksessa, koska kotikunta on 250km päässä. Käytännön syistä on toinen asunto pk-seudulla ja lapsilla koulut ja päväkodit kyllä myös täällä. Näinköhän tämä kävisi verottajalle?
Tuosta jos ei tule rekisterimerkintärikoksesta tuomiota, niin on kyllä kansalaisten usko suomalaiseen oikeusvaltioon koetuksella. Tästä Toivolan suhmuroinnastahan on tehty rikosilmoituskin.

https://pbs.twimg.com/media/DnZ4eAxW0AEYdoi.jpg:large