News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Riikka Purra – valtiovarainministeri 2023-, kansanedustaja, kunnanvaltuutettu ja PS:n pj 2021-

Started by Pullervo, 19.05.2018, 01:28:51

Previous topic - Next topic

Golimar

Aivan uskomatonta oksennusta.

Quote

Tätä mieltä maahanmuuttajat ovat Purran kirjoituksista ja hallituksesta

X


Ida Erämaa
Tänään klo 6:00
Uusi oikeistohallitus on ajautunut rasismikohun silmään ulkomailla asti. Tällä viikolla on uutisoitu valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) rasistisista ja väkivaltaa ihannoivista kirjoituksista Jussi Halla-ahon (ps) Scripta-blogin vieraskirjassa.

X

Suomessa koko elämänsä asunut Abdishakuur Ibrahim Mohamed eli tuttavallisemmin Sakke sanoo, että Purran kirjoitukset ovat hänestä järkyttäviä. Sakesta erityisen järkyttävää on se, että rasistisesti puhunut henkilö on yksi valtiomme johtajista.

X

Derraqi Ilham kertoo, että viime aikojen tapahtumat ovat aiheuttaneet hänen perheelleen valtavasti surua.

– Meistä on tuntunut niin pahalta. Meidän lapsemme on syntynyt täällä ja hänelläkin on niin paha mieli. Hän kärsii tästä, vaikka hän on syntynyt täällä.

X

Mohamedin mielestä anteeksipyyntö ei riitä. Myös Najma on samaa mieltä ja viittaa kirjoituksista paistavaan muukalaisvihaan.

X

Najma on huolissaan, että rasismi lisääntyy perussuomalaisten hallitusvastuun myötä.

X

Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on EU:n rasistisin maa. 63 prosenttia tutkimuksen vastaajista kertoi kokevansa rasistista ahdistelua Suomessa.

Ahdistelun lisäksi etnisiin vähemmistöihin kohdistuu esimerkiksi syrjintää työelämässä sekä fyysistä väkivaltaa.

Äärioikeistolaisen ideologiaan vahvasti kuuluva rasismi ja muukalaisviha on Supon mukaan kasvava turvallisuusuhka Suomessa.

X

Aland Ahmad kertoo olevansa hyvin loukkaantunut Purran käyttämästä rasistisesta ja solvaavasta puheesta. "Neekereiden" ja "somppujen" lisäksi Purra on käyttänyt "turkkilaisapina"-ilmaisua sekä puhunut vihamielisesti muslimeista.

Ahmed on asunut Suomessa kahdeksan vuotta, mutta hänelle ei ole vielä myönnetty oleskelulupaa. Uuden hallituksen kaavailemat maahanmuuttokiristykset huolestuttavat Ahmedia.

X

Al-Zalimi Raed on myös huolissaan rasistisesti ajattelevista henkilöistä valtionjohdossa. Raaed nostaa esiin työperäisen maahanmuuton. Raaed kaiketi viittaa virheelliseen käsitykseen, että Suomeen tultaisiin nauttimaan sosiaalietuuksista ja työttömyydestä.

– Ei ole hyvä, että valtionjohdossa on tuollaista. Ulkomaalaisia on Suomessa paljon ja he tekevät paljon töitä. Olen asunut Suomessa 24 vuotta.

Raedin mielestä on hyvä, jos rasistisia puheita pyydetään anteeksi, mutta se ei riitä, jos kyseisestä ajattelusta käsin säädetään lakeja.

Maahanmuuttovastaisten ihmisten keskuudessa esiintyy islamofobista käsitystä, että muslimit olisivat yleisesti ottaen väkivaltaisia tai terroristeja. Islamofobia on muslimeihin ja islamiin kohdistuvaa vihamielisyyttä, rasismia ja pelkoa.

Al-Zalimi Raed on myös huolissaan rasistisesti ajattelevista henkilöistä valtionjohdossa. Raaed nostaa esiin työperäisen maahanmuuton. Raaed kaiketi viittaa virheelliseen käsitykseen, että Suomeen tultaisiin nauttimaan sosiaalietuuksista ja työttömyydestä.

– Ei ole hyvä, että valtionjohdossa on tuollaista. Ulkomaalaisia on Suomessa paljon ja he tekevät paljon töitä. Olen asunut Suomessa 24 vuotta.

Raedin mielestä on hyvä, jos rasistisia puheita pyydetään anteeksi, mutta se ei riitä, jos kyseisestä ajattelusta käsin säädetään lakeja.

Maahanmuuttovastaisten ihmisten keskuudessa esiintyy islamofobista käsitystä, että muslimit olisivat yleisesti ottaen väkivaltaisia tai terroristeja. Islamofobia on muslimeihin ja islamiin kohdistuvaa vihamielisyyttä, rasismia ja pelkoa.

X

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/212bf7c6-6179-433f-9f98-4ef36ce84aa4

Rasvari

Quote from: Golimar on 15.07.2023, 14:00:28
Aivan uskomatonta oksennusta.

Quote

Tätä mieltä maahanmuuttajat ovat Purran kirjoituksista ja hallituksesta

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/212bf7c6-6179-433f-9f98-4ef36ce84aa4

Mukavaa taas huomata minkälaisia nimiä on meidän maahanmuuttajilla, monikulttuurisuus tarkoittaa edelleen Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa sitä kaikista kultaisinta sarvea unohtamatta.

En jaksa taas alkaa vuodattaa omista maahanmuuttajatutuista joiden mielestä Suomessa ja esiintyy jopa liian vähän sitä median paljon esille tuomaa raismia jota toiset omien etujen valvomiseksi kutsuvat.

Kni

Quote from: Echidna on 14.07.2023, 19:01:12
2008 vuoden sananvapauden ilmapiiriä tietenkin kuvaa mielestäni se, että

oli laillista kirjoittaa:
"Kiistatonta on, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."

ei ollut laillista kirjoittaa:
"Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on *******n kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."

Kaksoisstandardi vaikutti asenteisiin ja kärjisti kommenttipalstoille kirjoittelua.

Päivitys vuoteen 2023:

"Kiistatonta on, että Ruotsi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti maahanmuuttoon. Holtiton maahanmuuttopolitiikka on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Skeptikko

Quote from: Viimeinen suomalainen on 14.07.2023, 20:59:44
Yllätys että tässäkin on vihervasemmiston sieluntoverit mukana, pelkällä ilya ilya -nimimerkillä löytyy 12 sivua allekirjoituksia :D"

@Anter Yaşa muuten teki videon Venäjän liittymisestä tähän natsijahtiin ja kuinka Suomen vasemmistolaiset ja lehdistö ovat toimineet hyödyllisinä idiootteina asiassa sekä Putinin hallinnon, että islamistien hyväksi:

VIDEO: NATSIJAHTI PALJASTUI KREMLIN PROPAGANDAKSI
https://www.anteryasa.fi/p/video-natsijahti-paljastui-kremlin
QuoteNiin alun perin Riikka Purran vanhat kommentit järjestelmällisesti levittänyt Twitter-tili, kuin vasemmistoaktivistien levittämän "adressin" alkuperät paljastuivat Kremlinin trollitehtaan tuotoksiksi.

Kremlin propaganda leviää Suomen vasemmistolaisten keskuudessa
https://www.anteryasa.fi/p/kremlin-propaganda-leviaa-suomen
Quote
Nopeasti "yli 90000 suomalaisten äänet kerännyt adressi" on tosiasiassa levinnyt venäläisten trollien Telegram-ryhmiin, joista on koordinoitu massa-allekirjoituksia sivustolle, mikä ei edes toimi Suomen Traficomin takaaman .fi - verkkotunnuksen alla, vaan .com (kaupallisen tunnuksen) alla.

Tarkoituksena on kaataa Suomen hallitus ja leimata se "natsihallitukseksi" Kremlin "denatsifikaatio"-propagandan mukaisesti.

Eli sivustolla ei ole mitään tekemistä minkään virallisen tahon kanssa, eikä sinne kerättyjä "allekirjoituksia" tarvitse käsitellä millään virallisella tasolla. Sivusto on yksityisomisteinen. Venäjän propaganda ja disinformaatio tarttuu nimenomaan Suomen kulttuurin, politiikan ja yhteiskunnan kiperimpiin aiheisiin.

Kremlin tapojen mukaisesti, hyvin mitättömät ja pienetkin asiat paisutellaan isoiksi yhteiskunnallisiksi ongelmiksi, joilla pyritään aiheuttamaan "kriisejä" ja "kohuja". Tässä tapauksessa valtiovarainministerin Rikka Purran vuosia vanhat nimimerkillä kirjoittamat nettikommentit, jotka teki ennen, kun oli edes poliitikko.

"Natsijahdin" aloittanut lehdistön siteeraama Twitter-tili paljastui Kremlin trolliksi
https://www.anteryasa.fi/p/natsijahdin-aloittanut-lehdiston
Quote
Viikkoja kestänyt Suomen vasemmistoaktiivien, suomettuneiden hyödyllisten idioottien ja jopa valtavirran lehdistön "natsijahti", Sanomista - valtiorahoitteiseen Yleisradioon lähtien - jokainen astui Kremlin disinformaation ansaan.

Iltalehden alun perin siteeraama trolli-tili "Tapio Kuusitapio"1 on paljastanut nimimerkin takana kirjoittelevaksi ulkomaalaiseksi Kremlin botiksi.2

Tilin seuraajista löytyy useammat samaa disinformaatiota jakaneet vasemmistolaiset tekijät, kuten aikaisemmin Kremlin propagandaa Ukrainasta "natsimaana" levittänyt Dmitry XXX, äärioikeistolaisten islamistien kanssa flirttaileva Oula YYY, jatkuvasti venäläistä narratiivia toistava Panu ZZZ, tunnettu disinformaation levittäjä vasemmistolainen Saku WWW... ja kymmeniä muita tiedettyjä, tunnettuja ja suomettuneita Venäjän disinformaatiota tukevia vasemmistolaisia tekijöitä...

Kuten Kremlin propagandaan kuuluu, kyseinen trolli-tili on yllyttänyt, paisuttanut, liioitellut ja pyrkinyt aktiivisesti ottamaan tiedotusvälineisiin yhteyttä propagandan levittämiseksi. Ja hän on onnistunut siinä varsin hyvin, kun jokainen vihervasemmistolainen, toimittajista ja poliitikoista lähtien, on toistanut sitä.

Huomattavaa on kuinka hänen julkaisema materiaali on monesti taholleen leikattu tietyistä kohdista, jätetty konteksti pois ja käytetty mielipiteiden muokkaamiseen.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

akez

Quote from: Golimar on 15.07.2023, 14:00:28
Quote from: Iltalehti
Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on EU:n rasistisin maa. 63 prosenttia tutkimuksen vastaajista kertoi kokevansa rasistista ahdistelua Suomessa.

Median käyttämien "asiantuntijoiden" rintamaan on nostettu myös missi Karvinen. No mikäs siinä, ihan edustava ja käypä titteli sen muun luokattoman ja biasoituneen puppua törisevän köörin keskuudessa.

QuoteShirly Karvisen mitta täyttyi: Lataa suorat sanat hallituksen rasismikohusta

Radiojuontaja Shirly Karvinen on tyrmistynyt viime päivinä puhuttaneesta rasismikohusta.


Iltalehti 12.7.2023

Miss Suomena ja radiojuontajana tunnetuksi tullut Shirly Karvinen kommentoi Instagram-tilillään pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ympärillä vellovaa rasismikohua.

Karvinen kuvailee Instagram-julkaisussaan, miten hallituksen riveistä esiin nousseet mielipiteet pelottavat häntä.

– Se tekee tosi surulliseksi, että ihmiset keillä on järjetön määrä valtaa ja keitä meidän kuuluisi katsoa ylöspäin on avoimen rasistia sekä pyytävät sanoistaan anteeksi vasta pakon edessä, mikä kertoo paljon.

Karvisen äiti on kiinalainen ja isä suomalainen. Karvinen kirjoittaa kasvaneensa ilmapiirissä, jossa erilainen tausta oli hänen nuoruudessaan "merkki huonommuudesta kantasuomalaisiin verrattuna".
(...)

15 vuotta vanhat jälkikäteen harhaanjohtaviksi muokatut irralliset pätkät nettikirjoituksesta, joiden kontekstista missi ei ole ottanut selvää, kuulemma pelottavat häntä.

On selvää, että hän joko valehtelee tai teeskentelee, hyödyntäen niitä lukemattomia valmiita uhriutumismalleja, joita media on jo vuosikymmenien ajan toitottanut yleisön keskuuteen. Jos kyse olisi jostakin aidosta irrationaalisesta fobiasta, tai peräti vainoharhasta, niin sellaisen käsittelyä ja purkamista ei tehdä median palstoilla, vaan siihen tarvitaan jo mielenterveystyöhön erikoistunutta asiantuntija-apua.

Myöskään "taikasanan" maaginen resitointi ei ole "käypää valuuttaa" (ei löydy Suomen laista). Lisäksi kaikki Suomen puolueet ovat sitoutuneet noudattamaan Suomen lakia, joka kieltää syrjinnän. PS jopa teki jo vuosia sitten rasismin ja syrjinnän vastaisen julkilausuman, jota se tarjosi myös muille puolueille allekirjoitettavaksi.

Lainauksen viimeisen kappaleen lausuntoon voi syventyä tarkemmin ...

Olen jo vuosikausien ajan seurannut tiktokkia. Sen kiinalaista versiota myös pari kolme kertaa viikossa (vieraat kielet ja kulttuurit kiinnostavat). Jälkimmäisessä näin kerran videon analogisesta tapauksesta. Siinä kiinalaisäidin ja anglosaksi-isän tytär kertoi lapsuuden ja kouluajan kokemuksistaan. Hän oli asunut koko ajan Kiinassa ja kävi myös siellä koulunsa aivan tavallisessa kiinalaisessa koulussa muiden kiinalaisten kanssa.

Tyttö kertoi kokeneensa jatkuvasti huonommuutta. Hän ei kokenut olevansa koulussa yhtä "cool", nätti ja suosittu, kuin muut tytöt. Syynä hän piti taustaansa. Koulutoverit olivat myös karsastaneet.

Tytön kokemukset olivat aivan samanlaisia, kuin mihin Karvinen viittaa. Sekarotuisuudessa on siten jo lähtökohtaisesti jotakin poissulkevaa. Pitkälti tämäkin kuitenkin riippuneen yksilöstä. Jotkut tuntuvat pärjäävän ja solahtavan ympäristöönsä oikein hyvin. Ilmiön pohjalla lienee kaikkialla luonnossa esiintyvä oman lajin suosiminen ja vieraslajien karttaminen. Ja luontoa tuskin pystyy kitkemään pois luonnosta?

Kiinalaisetkin niitä Karvisen parjaamia rasisteja?

Kyllä. Samoin kuin japanilaiset ja etelä-korealaiset (itseasiassa kaikki kansat ja etnoryhmät an sich). Kiinalaisen tiktokin videoiden pohjalta tämä selviää varsin nopeasti. Eivät ole ksenofiilejä kansoja. Esim. Japanissa on baareja ja ravintoloita, jotka on tarkoitettu vain japanilaisille. Jos ulkomaalainen pyrkii tuollaiseen paikkaan, niin joihinkin hän voi päästä sisään japanilaisen seurassa, mutta yksin pyrkiessä ravintolamatka päättyy ovelle, eikä rasismisyytöksillä ole siellä mitään virkaa, sillä niillä ei saa mitään huomiota. Siellä kun ei podeta ksenofobiaa ja ryhdytä pokkuroimaan sen takia.

Kiinalaiset taas saattavat jäädä avoimesti töllistelemään, jos ulkomaalainen päätyy paikkaan, jossa ulkomaalaisia ei normaalisti näy. Unohtumaton oli video neekerinaisen junamatkasta kiinalaisessa junassa jossakin syvällä Kiinan sisämaassa. Vaunu oli täynnä kiinalaisia ja kaikki vain töllöttivät neekerinaista. Edellisellä penkillä istunut mies oli jopa kääntynyt ja noussut polvilleen penkille tuijottamaan hievahtamatta selkänojan yli avoimen vihamielisesti neekeriä. Ei olisi taatusti ollut kiva kokemus kenellekään.

Eräässä toisessa videossa japanilaismies matkusti myös Kiinan sisäosissa, joissa ei turisteja näy. Japsi osasi hyvin kiinaa ja alkoi juttelemaan junassa jonkun paikallisen nuoren miehen kanssa. Nuorukainen jossakin vaiheessa kysyi mistä japsi tulee ja kun tämä sanoi olevansa japanilainen, niin kiinalainen tokaisi siihen ykskantaan, että "japanilaiset ovat pahoja".

Niinpä ... kun kiinalaiset ovat rasisteja ja joidenkin piirien mukaan myös suomalaiset ovat Euroopan rasistisin kansa, niin eikös silloin puoliksi kiinalainen ja puoliksi suomalainen ole tuolloin jo kaamea tuplarasisti, ellei peräti rasisti potenssiin kaksi?

Mitä mahtaa missi sanoa puolustuksekseen? Pyytääkö anteeksi heti vai vasta hetken kuluttua?

EDIT typo
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Lalli IsoTalo

Quote from: akez on 15.07.2023, 16:55:04
Median käyttämien "asintuntijoiden" rintamaan on nostettu myös missi Karvinen. No mikäs siinä, ihan edustava ja käypä titteli sen muun luokattoman ja biasoituneen puppua törisevän köörin keskuudessa.

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

"Masses are always breeding grounds of psychic epidemics".
― Carl Jung

"Wrong does not cease to be wrong because the majority share in it."
― Leo Tolstoy, A Confession

Massojen yleinen mielipide on useimmiten typerä kuin järkevä.

"A widely spread belief is more likely to be foolish than sensible."
― Bertrand Russell, Marriage and Morals

Ja kun kriitinen massa typeryydessä on saavutettu ja voittava puoli näyttää olevan selvillä, niin kantojen alta ryömii väkijoukkojen jatkoksi suu vaahdossa räyhäämään mitä oudompia verenhimoisia moraalisäteilijöitä, joille demokraattinen äänestystulos ei merkitse mitään.

"Revolution is a spectators sport. The majority will sit in the stands and watch the factions fight. At the end they will choose side with the team that is winning. "
― George Lincoln Rockwell
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

sutki

Helena Tanaka voisi antaa kommentit Shirly Karviselle. Kaikki mamut eivät todellakaan vastusta PS:n / Purran ajatuksia.
Onko Helena Hommafoorumilla?
Li Andersson 2.4.2023:  "Vituttaa kuin pientä eläintä"
Kotus kesäkuu 2024: "Kuukauden sana kesäkuussa 2024 on jytkyli"

Lalli IsoTalo

Tänne varmaan tämäkin, kun ei varsinaisesti hallitusjuttujakaan.

Quote from: https://www.facebook.com/mhamilo/posts/pfbid077nrMe7QzkMHb2Ekfr7h8zcapKTtan7DFhTpNGifjhUuavdT45NJdqkaPLDnenhblMarko Hamilo

On ollut tuskastuttavaa lukea näitä kohu-uutisia ja erityisesti niitä kommentoivia maltillisen porvarillisiksi liberaaleiksi itseään nimittäviä ihmisiä.

Nämä liberaalit luulevat olevansa hyvin perillä asioista kun he lukevat uutiset joka päivä. Myös kohu-uutiset persuista, joista heillä ei ole oikein mitään tietoja tai henkilökohtaisiin tuttavuuksiin perustuvia kokemuksia.

He uskovat näiden uutisten totuusarvoon näkemättä vaivaa tarkistaa asioiden oikeaa laitaa alkuperäisistä lähteistä. Sitten he muodostavat mielipiteen näiden tietojen varassa uskoen tehneensä oman, hyvin informoidun päätelmän.

He uskovat salaliittoteorioihin, joissa persut ajavat salaa jotain ohjelmiin kirjoittamatonta agendaa, ja jotka viestivät julkisuudessa kannattajilleen joillain mitä kummallisimmilla pesukarhukoodeilla. Samaan aikaan he kieltäytyvät laskemasta itse yksinkertaista korkoa korolle -pähkinää, joka osoittaisi heille, että "väestönvaihto" ei ole salaliittoteoria vaan vääjäämätön seuraus harjoitetusta politiikasta.

On ollut tuskastuttavaa, kun näitä liberaaleja ei saa millään ymmärtämään, että he eivät ole sellaisia itsenäisesti ajattelevia hyvin informoituja ihmisiä, millaisena he itse itsensä näkevät, vaan pelkkiä välikappaleita kulttuurisodassa, jota vasemmisto käy läntisen, liberaalin yhteiskuntafilosofian perustaa kohtaan.

Äärivasemmisto ruokkii vasemmistostmpatisoivaa mediaa kontekstistaan irrotetuilla tekstinpätkillä, joilla on luotu jo 15 vuotta mielikuvaa persuista ja muista maahanmuuttokriittisiä natseina, fasisteina ja autoritaarisen yhteiskuntamallin kannattajina. Kyse ei ole mistään tutkivan journalismin löydöistä vaan yksinkertaisesti megafonin antamisesta äärivasemmistolaisen aktivistin käteen.

Aktivistien tavoitteena ei ole loukata persuja, kristillisdemokraatteja ja muita konservatiiveja. Persut, kristillisdemokraatit ja muut konservatiivit ovat kasvattaneet itselleen norsun nahan, eikä heitä enää pelota puolustaa arvojaan ääneen.

Aktivistien kohteena on disinformaatiolla ja pähkähulluilla salaliittoteorioillaan vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka itse mieltävät itsensä maltillisiksi, porvarillisiksi liberaaleiksi. Nämä ihmiset varsinkin Rkp:ssa ja kokoomuksessa ovat se heikoin lenkki, joka murtuessaan kaataa hallituksen ja johtaa vasemmistolaisempaan hallituspohjaan ja -ohjelmaan. Parhaiten se onnistuu luomalla valheellinen mielikuva konservatiiveista natseina, kun pelkkä konservatiivien konservatiivisuus ei häiritse keskialueen liberaalia niin paljon kuin vasemmistoradikaalia.

On tuskastuttavaa huomata, että niin moni ihminen, jonka olen tuntenut jo vuosikymmeniä, joita olen pitänyt älykkäinä, lähdekriittisinä, vasemmistolaisuutta vastustavina klassisina liberaaleina, on lähtenyt äärivasemmistolaisten aktivistien hyödyllisiksi idiooteiksi samalla, kun he itse näyttävät ylläpitävän itsestään käsitystä klassisina liberaaleina, jotka ovat tunnistaneet nousevan natsismin ja rohkeina lähteneet sitä vastustamaan.

Kaikkein tuskastuttavinta on, etten keksi mitään keinoa käännyttää näitä salaliittoteoreetikoita enää terveen järjen piiriin millään argumentaatiolla. Heidän kanssaan keskustelu tuntuu samalta kuin rokotekriitikoiden ja muiden koronasalaliittoteoreetikoiden, joiden korkein motiivi selvästikin oli ylläpitää itsestään mielikuvaa itsenäisesti ajattelevina ihmisinä, vaikka he tosiasiassa vain vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä tai arvostelukykyä jakoivat lähinnä amerikkalaisten aivopierutehtaiden meemejä.

Saa jakaa. Ja saa yrittää keksiä keinoja palauttaa näitä ihmisiä terveen järjen piiriin.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

Vihavainen ahkerana.
Quote from: https://timo-vihavainen.blogspot.com/2023/07/aivot-narikkaan.htmllauantai 15. heinäkuuta 2023
Aivot narikkaan

Kun lauma raakkuu

...
Laumapsykologia, jossa aivojen heittäminen narikkaan liittyy jonkinlaiseen euforiaan, näyttää tähän maailmanaikaan olevan voimakkaampi virtaus kuin koskaan ennen, näin on myös meillä Suomessa.

...

Ruotsissa on autojen polttaminen ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä. Sillä ei enää näytä olevan edes poliittisia tekosyitä, se on vain tietyn aineksen tapa osoittaa, että se voi tehdä mitä tahtoo viranomaisista piittaamatta. Samaa voi sanoa myös Ranskan ja USA:n vastaavista ilmiöistä. Jonkun pikkurikollisen kuolemalla ei ole mitään järjellistä suhdetta hulinointiin.

Avoin sota ja ryöstely kaupunkien kaduilla on poliittisen rappion äärimmäinen muoto. Se, että järjestys välillä sentään palaa, saattaa johtua vain siitä, että roskaväki ... kaipaa välillä ruokkivaa kättä, koska ryöstämällä eläminen ei ole pitkällä aikavälillä mahdollista.

...

Nyt alkaa näyttää siltä, että poliittinen rationaalisuus onkin koko ajan vähenemässä ja että voimme ennen pitkää odottaa samanlaista tilannetta, joka nyt on Ruotsissa. Se jälkeen on edessä Ranskan ja USA:n tilanne, joka sekään tuskin on stabiili, vaan kehittyy huonompaan suuntaan niin pitkälle, kuin hulinoitsijoista tuntuu palkitsevalta. Eivät asiat ennen näin huonosti olleet. Hullu vuosi 1968 oli joissakin maissa merkillinen poikkeus säännöstä.

Kun kehitys jatkuu, niin lopulta luultavasti/kenties lyödään liian pahasti yli, eikä normaali, toimiva yhteiskunta tule enää koskaan takaisin. Silloin olemme liittyneet niin sanottujen epäonnistuneiden valtioiden seuraan, joita maailmassa kyllä riittää, Somaliasta Venezuelaan ja Nigeriasta Nicaraguaan.

Loput linkistä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Epäluottamusmies

Jos tämä nyt alkaisi olla tältä erää ohi (ainahan voi uneksia) niin laitan muistiin viikolta yhden repliikin joka paljaimmillaan kertoo median tavoitteet, tason ja älykkyyden. Joko ylen tai mtv:n uutisissa Purra antoi lausunnon ja lähti pois. Toimittaja räksytti perään: "Mitä tarkoititte kun sanoitte että kirjoituksenne on irrotettu kontekstista?"

Mikä tässä lausumassa on epäselvää? Ei mikään. Journalisti joka esittää noin tyhmää on todellakin noin tyhmä.

Lalli IsoTalo

^Epätavalliset ajat paljastavat ihmisten ja medioiden todellisen luonteen.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Eino P. Keravalta

Quote from: Epäluottamusmies on 15.07.2023, 18:27:03
Jos tämä nyt alkaisi olla tältä erää ohi (ainahan voi uneksia) niin laitan muistiin viikolta yhden repliikin joka paljaimmillaan kertoo median tavoitteet, tason ja älykkyyden. Joko ylen tai mtv:n uutisissa Purra antoi lausunnon ja lähti pois. Toimittaja räksytti perään: "Mitä tarkoititte kun sanoitte että kirjoituksenne on irrotettu kontekstista?"

Mikä tässä lausumassa on epäselvää? Ei mikään. Journalisti joka esittää noin tyhmää on todellakin noin tyhmä.

Jatkossa voisikin vain todeta, että 'valitettavasti en kommentoi mitään kontekstistaan irrotettua'.

Ja jos toimittaja kysyy, 'mikä se konteksti on' voi vastata, että 'se on sinun tehtäväsi selvittää kun kerran näit vaivan irrottaa kysymyksen kontekstista niin osaat varmaan sen liittää siihen takaisinkin enkä sitä paitsi ole sinulla töissä, tee itse oma työsi'.

Ja jos kysytään, 'miksi ette kommentoi', voi vastata, että 'jos kontekstia ei tuoda esiin on syytä epäillä, että kysyjä ei joko ole ymmärtänyt kysymäänsä asiaa tai sitten hän on epärehellinen'.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Viimeinen linja

Aletaanko olla yhtään lähempänä hetkeä jolloin rasismikortti ei enää toimi, tai ei toimi enää niin kuin on toiminut aiemmin.
Mitä vihervasemmistolle  jää kun tehokkain ase ei enää toimi, millä sen jälkeen syytetään tai lyödään. Mistä pöyristytään?
Ajatelkaas tilannetta, ylenannin toimittaja tulee raivoa puhkuen, silmät kiiluen ja iskee mikrofoonin suuhun. "Mitä kommentoit tähän rasismi väitteeseen?" Tiedätkö, en mitään...

Lalli IsoTalo

Quote from: https://twitter.com/janirasanen/status/1679823803826814976Jani Räsänen | @janirasanen

Professori Timo Vihavainen: ".....meneillään on nyt maamme historiassa ennennäkemätön hyökkäys itse demokratian perusperiaatteita vastaan. Eduskuntavaalien tulos halutaan mitätöidä henkilöön käyvällä demagogisella hyökkäyksellä, jota tietyt mediat täysin häpeämättömästi vyöryttävät, vieläpä etsien operaatiolleen ulkomaista tukea.

On kiinnostavaa, miten kevyesti normaali, säädyllinen ajattelu julistetaan käytännössä rikolliseksi, kuten tapahtuu hesarin tämänpäiväisessä artikkelissa, jossa siteerataan laajasti Riikka Purran blogia.

Koska kohdetta on jo vuosien ajan diabolisoitu, on kritiikitön keskivertolukija tottunut odottamaan siltä taholta mitä tahansa iljettävyyksiä ja reagoi kaiketi hyvinkin usein juuri lehden oikeaksi julistamalla tavalla. Laboratoriokokeissa vastaavaa reaktiota indikoi kuolaaminen.

Tulee ajatelleeksi, että tällainen oppikirjojen tarkoittama character murder on itse asiassa rikollista toimintaa, kun ajatellaan rikoksen tunnusmerkkejä, vakain tuumin ja vahingoittamisen tarkoituksessa tehtyä, aivan toisille tahoille osoitettujen kirjoitusten irrottamista yhteydestään ja luvatonta julkaisemista sellaisilla forumeilla, jonne niitä ei missään tapauksessa ole tarkoitettu.

Rikoksen tunnusmerkeistä puuttuu vain se, ettei laki kai vielä nimenomaisesti kiellä tällaista menettelyä, mikä näyttää saaneen tekijät uskomaan, että kyseessä on sallittu ja peräti ansiokaskin toiminta. Lehti on puhunut kampanjansa yhteydessä "tutkivasta journalismista" ja peräti lanseerannut uuden termin: "nettietsivä"...

Kyseinen lehti on viime vuosina kunnostautunut useammassakin rikolliseksi todetussa operaatiossa ja joutunut käräjille. Tässä tapauksessa siellä ilmeisesti on kuitenkin laskettu oltavan lain turvallisella puolella, vaikka toiminta ei toki kestäkään moraalista arviota.

Tässä tosin voidaan ottaa huomioon se, ettei toimittajien älyllinen ja moraalinen taso mahdollista asian luonteen tiedostamista. Oman oikeassa olemisen ja viholliseksi valitun tahon välinen ristiriita koetaan niin suureksi, että kaikki keinot ovat sallittuja. Näinhän asia näyttää olleen myös esimerkiksi vuoden 1918 punakapinaa aloitettaessa naapurimaan suosiollisella avulla.

Oli jo muutamien vuosikymmenten ajan näyttänyt siltä, että Suomen demokratia on aivan erityisen kestävä ja erilaisia mielipiteitä kunnioittava. Olivathan meillä kauan kommunistitkin hallituksessa kaikkien oikeiden länsieurooppalaisten ja amerikkalaisten kauhistukseksi. Meillä asia ei edes herättänyt merkittäviä intohimoja ja puolue, joka ohjelmassaan kannatti väkivaltaista vallankumousta, osoittikin kykenevänsä normaaliin parlamentarismiin.

Miten on mahdollista, että asiat nyt näyttävät olevan paljon huonommin? Miksi demagogia ja ajatukseton algoritmiajattelu ovat politiikassa ja mediassa korvanneet normaalin säädyllisyyden ja toisten mielipiteiden kunnioittamisen?

Tällainen ilmiö on kyllä voitu havaita muuallakin. Kymmenen vuoden takainen Ruotsi oli räikeä esimerkki, mutta niin vain sielläkin otettiin lusikka kauniiseen käteen.

Miksi aivoton joukkopsykoosi on juuri nyt ja juuri meillä päässyt niin pahoin pilaamaan poliittisen kulttuurin ja moraalin?

Median ja aivan erityisesti Helsingin Sanomien edustaman journalismin rooli politiikassa on nyt niin hallitseva, että se ansaitsee paitsi vakavien politiikan tutkijoiden, myös korkeaa älyllistä ja moraalista tasoa edustavien juristien huomiota.

Meneillään on itse asiassa kansanvallan kriisi. Ulkoparlamentaariset voimat yrittävät kumota äänestäjien vaaleissa edustaman tahdon.

Se merkitsee leikkimistä erittäin vakavilla asioilla. Ellei äänestäjä voi vaikuttaa asioihin äänestämällä, hän yrittää jotakin muuta. Syypää on silloin se taho, joka on mitätöinyt kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon.

Saapa nähdä, mihin tämä uskomaton ilveily kansanvallan kustannuksella tulee johtamaan. Sitä odotellessa voidaan vaikka muistella, miten asiat olivat naapurimaassa vielä kymmenen vuotta sitten..."

14. heinäk. 2023
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

kgb

Quote from: sutki on 15.07.2023, 17:38:57
Helena Tanaka voisi antaa kommentit Shirly Karviselle. Kaikki mamut eivät todellakaan vastusta PS:n / Purran ajatuksia.
Onko Helena Hommafoorumilla?

Helena Tanaka littyi VKK:n jäseneksi ja on ollut myös vaaliehdokkaana VKK:n riveistä, joten en oikein usko että sieltä suunnasta kovasti tukea tulisi Purralle. Eikä tietääksenii ole Hommalla.
Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.

Phantasticum

Tiesittekö, että Purran ihmisvihaa ilmentävät kirjoitukset ovat vakavampi asia kuin "rattijuopumus tai muu takavuosien törttöily". Tätä mieltä on ainakin Iltalehden toimittaja Juha Ristamäki pääkirjoituksessaan. En osaa muuta sanoa kuin että suhteellisuudentajuni on koetuksella. Rattijuoppo saattaa pahimmillaan aiheuttaa hengenmenetyksen tai vakavan vammautumisen täysin ulkopuoliselle. Säkistä tai apinasta tulee vain paha mieli ja silloinkin vain harvoille ja valituille. Koko töräytys linkissä.

QuoteKuluneella viikolla Vilnassa linjattiin muun muassa Ukrainan ja puolustusliitto Naton tulevaisuutta. Pöydällä oli elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Torstaina Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lensi Helsinkiin vahvistamaan maansa tuen Suomen puolustukselle.

Tämä on talouden hyvin haastavien ongelmien lisäksi se maailma, jossa Suomen hallitus horjuu tyrmäyksen partaalla, koska sen ministerien menneisyydestä paljastui ensin natsisymboliikalla flirttailua, sitten rasistisia kirjoituksia.

Perussuomalaisten puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran asema alkaa käydä hyvin vaikeaksi.

Toki hänen rasistiset kirjoituksensa ovat vanhoja ja hän on nyt niistä irtisanoutunut, mutta kyse ei ole nyt mistään rattijuopumuksesta tai muusta takavuosien törttöilystä.

Kyse on ihmisvihaa ilmentävistä kirjoituksista ja se on tietenkin aivan eri asia kuin perussuomalaisten ajama tiukka maahanmuuttopolitiikka. Jälkimmäinen on hyväksyttävää politiikkaa, ensimmäisen pitäisi muodostaa este toimia uskottavasti Suomen valtioneuvoston jäsenenä.

IL: Pääkirjoitus: Hallitussekoilu on saatava loppumaan – Purran asema on hyvin vaikea

Epäluottamusmies

Quote from: Eino P. Keravalta on 15.07.2023, 18:58:08
Quote from: Epäluottamusmies on 15.07.2023, 18:27:03
Jos tämä nyt alkaisi olla tältä erää ohi (ainahan voi uneksia) niin laitan muistiin viikolta yhden repliikin joka paljaimmillaan kertoo median tavoitteet, tason ja älykkyyden. Joko ylen tai mtv:n uutisissa Purra antoi lausunnon ja lähti pois. Toimittaja räksytti perään: "Mitä tarkoititte kun sanoitte että kirjoituksenne on irrotettu kontekstista?"

Mikä tässä lausumassa on epäselvää? Ei mikään. Journalisti joka esittää noin tyhmää on todellakin noin tyhmä.

Jatkossa voisikin vain todeta, että 'valitettavasti en kommentoi mitään kontekstistaan irrotettua'.

Ja jos toimittaja kysyy, 'mikä se konteksti on' voi vastata, että 'se on sinun tehtäväsi selvittää kun kerran näit vaivan irrottaa kysymyksen kontekstista niin osaat varmaan sen liittää siihen takaisinkin enkä sitä paitsi ole sinulla töissä, tee itse oma työsi'.

Ja jos kysytään, 'miksi ette kommentoi', voi vastata, että 'jos kontekstia ei tuoda esiin on syytä epäillä, että kysyjä ei joko ole ymmärtänyt kysymäänsä asiaa tai sitten hän on epärehellinen'.
Kun media on avoimen vihamielinen, kannattaisi vastata vain "lukekaa kotisivultani/blogistani, ja jos siellä ei ole vastauksia kysymykseesi niin sitten en koe tarvetta vastata."

riikkakaustissa vain panoksena oli vähän enemmän kuin tavallisesti, koska valtion 3-4:ksi tärkein henkilö ei ole rivikansanedustaja joka voi viis veisata mediasta, ja pääministerilläkin on sanansa sanottavana. Oletan että tämä oli ainoa kerta kun menee näin. Jatkossa viittaisin kyllä vaikka puolueen antamaan lausumaan jonka voi lukea netistä ja jonka lainaaminen vain osittain kielletään. Ettei konteksti huku.

Mutta media ylipelasi kätensä todella tökerösti. Jokainen c-luokan kolumnisti ja twittersoturi halusi persun päänahan, ja eniten kärsi median uskottavuus. Kuka voi ottaa tosissaan enää mitään mitä media väittää tämän hallituksen tekemisistä (vastaus: ne jotka muutenkaan enää luottavat mediaan).

Lalli IsoTalo

Ylen iltauurisissa mainittiin sana "rasismi" noin 174 kertaa ensimmäisen neljän minuutin aikana.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Viimeinen linja

On kyllä melkoinen paradoksi nämä "suvaitsevat ihmiset", paradoksi tulee siitä ettei suvaitsemattomampia ole.
Sen verran poikkean aiheesta että yksi kaverini alkoi suvaitsevaksi, ei siksi että olisi sellainen ollut vaan siksi että olemalla "hyvä ihminen" sai suoran väylän suvis naisten pöksyihin. Käsittääkseni tämä peiterooli oli ollut jossain määrin menestys kun siitä aikoinaan puhuttiin.

DuPont

Minusta tuo on hyvä kirjoitus:
https://riikkapurra.net/2019/03/05/maa-joka-taantui/
QuoteMe kuitenkin tiedämme, että oikeasti ihmiset elävät kulttuureissa ja uskovat uskontoihin, ideologioihin ja vastaaviin. Kulttuurien, uskontojen, valtioiden, tapojen ja konventioiden välillä on eroja, ja niitä voidaan vertailla. Politiikka on pohjimmiltaan erilaisten ideoiden, arvojen, intressien ja tavoitteiden edistämistä, ja se on siksi aina konfliktista. Kansallisvaltiot, etenkin nämä kehittyneet ja toimivat, ovat syntyneet tiettyihin yhteisöihin ja kulttuureihin.

Oikeasti maailma ei välttämättä edisty. Aika vain etenee. Kehitys saattaa hyvin taantua. Kaikki ihmiset ja kulttuurit eivät välttämättä ole kehityskelpoisia sillä tavalla kuin suvaitsevaiset haluavat uskoa. Kaikki ihmiset eivät halua sellaista edistystä, mitä suvaitsevaiset haluavat, eikä tämä välttämättä johdu instituutioiden ja koulutuksen puutteesta.

Minusta Suomi on alkanut pahasti taantua...
QuoteMinulle ei ole ollut koskaan epäselvää, että on olemassa kulttuureja, joissa nainen on vähempiarvoinen. Huomasin tämän jo pienenä lapsena, panin merkille, ihmettelin.

Nykyään ihmettelen, vuosi vuodelta enemmän, miksi kaikki naiset täällä Suomessa eivät ole yhtä huolissaan kuin minä. Eivätkö he oikeasti tiedä, mitä ovat saavuttaneet? Missä on käsitys omasta yhteisöstä, kulttuurista, maasta; missä tieto historiasta?
Juu, samaa mieltä!

Kim Evil-666

Poliitikot seisovat kansakunnan kaapin päällä. He luovat pelisäännöt pelikentälle- ja heidän tulisi noudattaa korkeaa moraalia suhteessa oikeudenmukaisuuteen ja etenkin siihen- että Oy Suomi Ab on auomalaisten edunvalvontajärjestö.

Tällä hetkellä tuntuu siltä- että eduskuntapuolueista ainoastaan persut ovat sisäistäneet tämän seikan edes kohtuullisella tavoin. He saivat Purran johdolla kansalta vahvan mandaatin ajaa ja edistää asiaansa. He saivat kansanvallan ilmaisun siitä- että heidän politiikalleen on kysyntä.

Erityisestä moraalisesta rappiosta kertoo se- että tätä mandaattia pyritään sabotoimaan kansanedustajien taholta silkkaan valheisiin peustuvin keinoin. Valtiovallan moraali mataa lapamatoa alempana- mediasta puhumattakaan, jonka journalistinen etiikka ei kestä lähempää tarkastelua.

Kun Johnny Rotten halusi aikanaan kappaleessaan anarkiaa, kaikki kylähullut sekosivat. Sitten kun hän sai sitä osakseen- hän ei pitänytkään saamastaan. Suomalaisen valtiovallan touhuilut tulevat tällä menolla johtamaan jollakin aikavälillä anarkiaan- jossa kaikki moraali loistaa poissaoloaan. Kun he sitä saavat- he eivät taatusti tule siitä pitämään. Euroopassa on jo paikoin esimerkkejä anarkian esiinmarssista- kaaoksen valtakunnan noususta. Se on ikävä maailma sellainen.

Purra ja persut ovat vuosikausia varoitelleet tällaisen maailman vaaroista. Juurettomuus toimii vahvana rakennusaineena tämänkaltaisen maailman luomisprosessissa. Koko maailmaa ei kannata kutsua kylään- eikä varsinkaan pysyville sijoille. Tämä asia ei apinoita tai säkkejä paheksumalla muutu mihinkään.

Sanotaan- että ihmisyys on yliarvostettua. Poliittisen päätännän kyky objektiivisuuteen, sekä moraalikoodiston ylläpitoon- se vasta yliarvostettua onkin.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Risto A.

Quote from: DuPont on 15.07.2023, 21:37:03
Minusta tuo on hyvä kirjoitus:


Sen mitä olen tarkastellut, Riikka ei kykene kirjoittamaan asiatonta tekstiä. Se on aina asiallista. Asiallista, myös sen slangimuodossa; "asiallinen tyyppi" eli cool.
Riikan "kohukirjoitukset" on asiallisia, kaikissa "asiallisen" eri merkityksissä. Ei mitään hävettävää.

Riikan tosiasiallinen pätevyys asioiden hoitamiseen on täysin eri substanssi kuin sosiaalinen asiallisuus / coolius. Tähän mennessä Riikka on ollut täyttä rautaa, ilman virheen virhettä, ihan vain ammatillisessa mielessä. Ei ole mennyt edes kieli solmuun tai ajatus katkennut.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

ISO

Toistaiseksi en ole lukenut lausettakaan purran kirjoittamia joita en allekirjoittais täysin.

Tässä on kyse siitä että koko perussuomalaisen ajatusmaailman kyseenalaistaminen menee vaan liian pitkälle.

Ulisijoille ei anneta enää tippaakaan periksi.

kaadetaan sitten hallitus vaikka, ja uudet vaalit, jos se sen vaatii, mutta nyt on raja vastassa eikä taivuta enää enempää.

RKP saa vaikka kaataa hallituksen, mutta jos yksikin niistä ulisijoita menee vasemmiston kelkkaan ja äänestää meitä vastaan, niin nurin
homma vaan ja RKP oppositioon.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Siener

Riikka on valtionvarainministeri. Siihen jopa vihervasemmistolaisen päättelykyky riittää, että tuolta joko saa tai ei saa rahaa meidän touhuihin.

Lehdistötukeen ja YLE:n rahoitukseen tulee varmasti leikkauksia.

Riikka varmasti pistäisi stopin tuon pienen klikin, joka mellastaa kansalaisten verorahoilla kansaa vastaan, propagandalle.

Siksi häntä niin vainotaan, kun oman suojatyöpaikan menetys ahdistaa. On jo aika tehdä kansalaisten enemmistön haluamaa politiikkaa.

ISO

Vasemmistolaisten koko ansaintamalli on vaakalaudalla kun oikeistohallitus onkin yllättäen sitä mieltä, että aletaan laittaa asioita kuntoon.

Se tarkoittaa sitä, että kaikki vasemmistohallituksen korotukset ja rahansyytämiset laitetaan tarkkaan syyniin eikä lisää jaella enää silmittömän kiihkon vallassa.

Hyvinvointiyhteiskunta ei tarkoita sitä että terveet työkykyiset ihmiset makoilee kotona kun on niin paljon kaikkea tärkeätä tekemistä kuten esmes vastustaa kaikkea mitä ne tekee jotka heitä elättää.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Risto A.

Quote from: Siener on 15.07.2023, 22:32:16

Siksi häntä niin vainotaan,

Käsittääkseni Riikasta pidetään ja ihan oikeasti tykätään yli puoluerajojen. Kyse ei ole Riikan vainoamisesta, kyse on vallasta. Tottakai.
Hillotolpan premisissi:
- ravihevonen hyvän juoksun (voittavan juoksun?) päätteeksi saa nuolla tolppaa joka on täynnä hilloa. Hevonen ei voi vastustaa tätä herkkua.

Soinille kunnia, kun kunnia kuuluu. Tästä on aina kaikessa politiikassa kyse.

Siis, "jos saisin pennin kaikilta, olisin rikas mies". Vanha laulu tai jotain. Politiikassa on kyse siitä, että voi ottaa PUOLET ihmisiltä ja herkutella potilla.
Kyse on niin isosta määrästä rahaa, että jos legitiimiin kohteeseen X allokoidaan Y määrä rahaa, siitä voi ottaa siivut Z omaan liiviin.

TÄMÄN takia persuja, Trumpia yms. vastaan hyökätään.

Jos muuten näitte Paavo Arhinmäen, sinänsä ihan siistin graffitin, omaa pieruaan haisteleva tagi oli;
-world domination / good pay doing it
tai jotain sinne päin.

Proof is in the pudding.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Skeptikko

Viime vuodelta:

[tweet]1581339838141599744[/tweet]
Quote from: Riikka Purra, 15.10.2022 kello 20.42.51, Linkki
Nainen, vapaus, elämä. #IranRevolution2022

Iranin islamilainen tasavalta tappaa naisia ja lapsia.

Siveyspoliisi hakkasi Mahsa Aminin hengiltä syyskuussa. Aminin rikos oli, että hän ei pitänyt huivia vaaditusti.

Kävin juttelemassa  mielenosoittajien kanssa Jyväskylässä.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Jorma M.

Ei niin pientä valtamedian edustajaa Suomessa olekaan joka ei kaikilla mahdollisilla voimasanoilla toivottaisi Riikka Purraa ikuiseen kadotukseen.

Vaikka olen kyyninen, historiaa lukenut ja ns alalla ollut, niin Suomen media on tehnyt vaikutuksen.

Se on vielä raukkamaisempi, teennäisempi, läpinäkyvämpi ja julmempi suomalaisten alistaja kuin mitä olin kuvitellut. Haittamatujen hirmuteot, porvarien "työperäinen maahanmuutto", vihavasemmiston virkamafia ja kv. pääomapiirien edut ovat paljon tärkeämpiä mediataloille ja sen persekärpäsille kuin Suomi, suomalaiset.

Kehottaako näinä päivinä joku eturivin toimittaja persujen puheenjohtajaa tekemään itsemurhan? Tai kumpi iltapäivälehti teettää lööpin "Me vaadimme Riikka Purran eroa".

On vaikea nähdä että Purra tai hänen perheensä voisi elää enää Suomessa, saati liikkua kadulla tai tehdä töitä.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".


KTM

RKP kannattaa naisten alistamista

QuoteRKP:ssä hiertää nyt Riikka Purran tuore lausunto, jossa hän kieltäytyi pyytämästä anteeksi musliminaisten vertaamista mustiin säkkeihin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/eb7b110c-ef6c-40e4-97be-5bdd9f7bc6ee

Kuulemma pitäisi pyytää anteeksi naisten alistamisen kritisointia.

Asiasta ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että RKP PUOLEENA KANNATTAA NAISTEN ALISTAMISTA!