News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

Perussuomalaiset - Varsinais-Suomen piiri

Started by Kai Sorto, 16.11.2017, 19:32:38

Previous topic - Next topic

Kai Sorto

Avataanpa yleistopic koskien Perussuomalaisten kuvioita Varsinais-Suomen piirissä. Kansanedustajien osalta vain tuleva ex-puhemies Maria Lohela loikkasi kesän aikana uuvatteihin, Ville Tavio ja Kike Elomaa jatkavat Perussuomalaisten riveissä.

Varsinais-Suomen piiriä vuodesta 2015 johtanut Janne Aso loikkasi kesän jälkeen kokoomukseen. Tapahtumia on käsitelty esimerkiksi tässä kirjoituksessa. Piirin syyskokous valitsee uuden puheenjohtajan ensi viikonloppuna Paimiossa: ehdolla ovat hommaltakin tuttu Vilhelm Junnila Naantalista, entinen kansanedustaja Lauri Heikkilä Marttilasta sekä Asmo Mikkola Oripäästä. Jokaisella ehdokkaalla on omat vahvuutensa, mutta ennen kaikkea jokainen heistä on vahvasti nykyisen puoluejohdon takana. Oma valintani on joka tapauksessa Junnila.

Turun Perussuomalaisten vuosi on ollut varsin kaksijakoinen. Kevään kuntavaalit eivät menneet toivotulla tavalla, huolimatta kovasta työstä paikallistasolla. Lohelan lisäksi myös Jaana Auvinen loikkasi viisihenkisestä valtuustoryhmästä, johon kuitenkin jäivät Tavion lisäksi Mikael Miikkola, Pirjo Niinivirta ja kaikki varavaltuutetut. Rivit on kuitekin koottu uudelleen, uusia jäsenhakemuksia on kesän jälkeen tulvinut ovista ja ikkunoista, ja yhteishenki on tällä hetkellä parempi kuin koskaan. Allekirjoittanut jatkaa yksimielisesti Turun PS:n puheenjohtajana, muut syyskokouksen päätökset on luettavissa yhdistyksen kotisivuilta.

Java

Haen jäsenyyttä heti kun emoyhtiöltä tulee päätös, hakemuksen laitoin muutama viikko sitten!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Java

Jäsenyys hakemus hyväksytty, olen nyt virallisesti perussuomalainen!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Kai Sorto

#3
Myös Varsinais-Suomessa on palattu sorvin ääreen joulun jälkeen. Turun Perussuomalaisten järjestäytymiskokous oli eilen, Varsinais-Suomen piiri järjestäytyi tänään Kaarinassa. Ohessa uutinen Turun PS:n valinnoista sekä V-S piirin hyväksymä kannanotto:

QuoteTurun PS:n vuoden 2018 hallitus järjestäytyi
Turun Perussuomalaiset ry:n hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin lauantaina 13.1.2018.

Hallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Pirjo Lampi. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kimmo Tarke, joka jatkaa myös aiemmassa tehtävässään yhdistyksen taloudenhoitajana. Uudeksi sihteeriksi valittiin Liina Veronica Isto, tapahtuma- ja jäsenhankintatoimikunnan johdossa aloittaa Jyrki Åland.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa syyskokouksen valitsema Kai Sorto. Hallituksen muita jäseniä ovat Kasper Holtari, Jouko Laakso, Mikael Miikkola, Tarja Nenn, Pirjo Niinivirta sekä Timo Rumpunen.

Turun Perussuomalaisten jäsenmäärä on jatkanut voimakasta kasvua viime kesän jälkeen. Tällä hetkellä jäseniä on yhteensä 175.

QuoteVarsinais-Suomen Perussuomalaiset: Presidentin oltava syntyperäinen suomalainen
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri piti järjestäytymiskokouksen sunnuntaina Kaarinassa ja piti tärkeänä, että presidenttiehdokkaiden mielipiteet tulevat laajemmin julki. Perussuomalaiset nostivat esiin presidentti Sauli Niinistön lausunnon presidentin syntyperävaatimuksen muuttamisesta seuraavassa uudistuksessa. Nykyisen perustuslain mukaan presidentin on oltava syntyperäinen suomalainen.

– Sata vuotta Suomi on tullut hyvin toimeen perustuslain määrittämän syntyperävaatimuksen kanssa. Miksi toimivaa käytäntöä pitäisi muuttaa, ihmettelee kaarinalainen piirihallituksen jäsen Atte Pulli.

Syntyperävaatimus ei ole kohtuuton, sillä toisen polven maahanmuuttajat ovat syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Jos äiti on Suomen kansalainen, on myös lapsi riippumatta siitä missä maassa hän syntyy.

– Jos Niinistön haluama muutos olisi ollut voimassa sotien jälkeen, silloin eduskunnan suurinta puoluetta edustavasta Hella Wuolijoesta olisi voinut tulla puolustusvoimien ylipäällikkö. Kaikessa ei pidä ymmärtää muita, vaan kansakunnan on hyvä osoittaa tervettä itsekkyyttä, toteaa piirin puheenjohtaja Vilhelm Junnila.

Myöhemmin maanpetoksesta tuomittu kansanedustaja Hella Wuolijoki ei ollut syntyperäinen suomalainen. Hänen edustamansa SKDL oli kahdesti eduskunnan suurin puolue vuosina 1946-1948 ja 1958-1962. Perussuomalaiset huomauttavat, että myös Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva oligarkki Gennadi Timsenko on kaksoiskansalainen, joka ei tällä hetkellä täytä syntyperävaatimusta. Perussuomalaisten mielestä syntyperävaatimuksesta luopuminen altistaisi Suomen hybridivaikuttamiselle.

Piiri totesi, että Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari on osoittanut isänmaallisuutta ja ilmaissut edellyttävänsä, että presidentin on jatkossakin oltava syntyperäinen suomalainen.

Perussuomalaiset valitsivat piirin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Pirjo Lammen Turusta, toiseksi Kari Kolarin Oripäästä ja kolmanneksi Lauri Heikkilän Marttilasta. Piirisihteeriksi valittiin Tapio Äyräväinen Salosta. 

Tuomas Tähti

Turussa ilmestyvän Aamuset-lehden verkkoversio uutisoi eilen 24.6.2018:

QuotePerussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri on asettanut ensimmäiset ehdokkaat vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Ehdokkaat asetettiin yksimielisesti edellisen eduskuntavaalin perusteella.

Ehdolle lähtevät istuvat kansanedustajat, maskulainen röntgenhoitaja Ritva "Kike" Elomaa, 63, ja turkulainen lakimies Ville Tavio, 34. Eduskuntaan tähyävät myös naantalilainen varakansanedustaja, eduskunta-avustaja Vilhelm Junnila, 36 ja marttilalainen ex-kansanedustaja, erikoistutkija Lauri Heikkilä, 61, sekä salolainen kauppias Mikko Lundén, 39.

Yksi ehdokas ei vielä halunnut nimeään julkisuuteen. Eduskuntavaaliehdokkaita on nyt kuusi ja listalle mahtuu 17 ehdokasta. Perussuomalaisten ehdokasasettelu Varsinais-Suomessa jatkuu syksyllä.

Lähde:
https://www.aamuset.fi/uutiset/3996132/Perussuomalaiset+asetti+Ville+Tavion+ja+Kike+Elomaan+ehdolle+eduskuntavaaleihin

Varsinais-Suomen piirissä ei näköjään järjestetä tällä kertaa jäsenäänestystä eduskuntavaalien ehdokasasettelua varten, toisin kuin vuoden 2014 kesällä.

K.L.O


Tuomas Tähti

Suomen Uutiset kertoi pari päivää sitten, että PS ja KD ovat kevään 2019 eduskuntavaaleissa vaaliliitossa Varsinais-Suomen vaalipiirissä:

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-kristillisdemokraatit-vaaliliittoon-varsinais-suomessa-slunga-poutsalo-perinne-jatkuu/ (julkaistu 11.10.2018)

Lainaus uutisesta:
QuotePerussuomalaiset asettavat 14 ehdokasta ja kristillisdemokraatit 3. Tavoitteena vaaliliitolla on neljä paikkaa. Vaaliliitto on luonteeltaan tekninen. Piirijärjestöillä ei ole yhteisiä poliittisia tavoitteita. Molemmat puolueet päättävät itsenäisesti ehdokasasettelusta.

Vaaliliitto on jo mainittu uuvattiketjussa, mutta päätin kirjoittaa tämän viestin, koska mielestäni asia kuuluu pikemminkin tähän viestiketjuun.

Taikakaulin

Vaaliliiton tavoitteena tietysti saada kaikki paikat PS:lle. Kd on mokuttava pentele, mutta toisaalta jos tämän vaaliliiton ansiosta KD nappaa vaikka yhden edustajanpaikan Kokoomukselta, niin silloinkin vaaliliitto on tehnyt tehtävänsä. Suuret puolueet ovat niitä, jotka ajavat Suomen tuhoon. KD:n kaltaiset pikkupuolueet ovat loppupeleissä aika hamittomia prosenttijengejä, vaikka mokuttajia pääsääntöisesti ovatkin.

"Vaaliliitto on solmittava vaikka itse pirun kanssa" - Olavi Mäenpää.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Tavistyyppi

#8
Olen samaa mieltä Taikakaulimen kanssa vaaliliitosta.

Tällainen uutinen tuli vastaan.

https://www.aamuset.fi/uutiset/4122713/Vaaliliitto+tuli+yllatyksena

Ihmettelen eduskuntavaaliehdokas Pirjo Lammen ulostuloa paikallislehdessä, jossa hän kritisoi tätä vaaliliittoa ja tapaa miten siihen on päädytty puolueen sisällä. Pidän tuollaista käytöstä omiin muroihin kusemisena, ettei selvitetä asiaa omien kesken. Ellei tässä sitten ole tavoiteltu jotain gloriaa ja näkyvyyttä itselle.

QuoteVaaliliitto tuli yllätyksenä

Yhteinen lista kristillisdemokraattien kanssa tyrmistyttää perussuomalaisissa

Perussuomalaisten puoluehallitus ilmoitti viime viikolla yllättäen, että puolue solmii Varsinais-Suomessa vaaliliiton kristillisdemokraattien (KD) kanssa. Ilmoitus herätti tyrmistystä Varsinais-Suomessa, sillä asia tuli suurelle osalle aktiiveista täytenä yllätyksenä.

Yksi yllätetyistä oli Varsinais-Suomen piirin varapuheenjohtaja Pirjo Lampi, joka on myös Turun Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja, varavaltuutettu Turussa sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen.

– Meillä oli piirihallituksen kokous viikonloppuna. Saimme tiedon puoluehallitukselta päivää ennen. Meillä ei ollut asiasta (sitä ennen) mitään käsitystä, kertoo Lampi.

Lammen mukaan eniten kritiikkiä on herättänyt ilmoituksen myöhäinen ajankohta. Kymmenen ehdokaspaikkaa on jo jaettu. Listalla on sijaa 17 ehdokkaalle, mutta jaossa on enää neljä paikkaa, sillä KD saa yhteislistalle kolme kandidaattia.

– Menettelytapa ihmetyttää. Moni on tästä pahoittanut mielensä. Mahdollisuus päästä ehdokkaaksi heikkeni, sanoo Lampi, joka on jo valittu listalle.

Tilanne on herättänyt kapinahenkeä etenkin maakunnassa, Turun ympäristössä, sillä vielä jaossa olevien paikkojen määrä supistui yllättäen neljään seitsemän sijasta ja turkulaiset ovat jo hyvin edustettuina listalla. Puolueet pyrkivät yleensä saamaan ehdokaslistoistaan alueellisesti edustavia.

(...)


Lisätäänpä ne lainaukset myös linkkien sisällöistä aina mukaan, jooko.

VeePee

Höh, persuilla on pitkät perinteet omiin muroihin kusemisesta, selkään puukottelusta, äänestäjien pettämisestä ja puolueen likapyykin pesemisestä median välityksellä. Samalla menestysreseptillä kohti seuraavaa jytkyä  :facepalm:

IDA

Quote from: Taikakaulin on 13.10.2018, 21:20:28
Vaaliliiton tavoitteena tietysti saada kaikki paikat PS:lle. Kd on mokuttava pentele, mutta toisaalta jos tämän vaaliliiton ansiosta KD nappaa vaikka yhden edustajanpaikan Kokoomukselta, niin silloinkin vaaliliitto on tehnyt tehtävänsä. Suuret puolueet ovat niitä, jotka ajavat Suomen tuhoon. KD:n kaltaiset pikkupuolueet ovat loppupeleissä aika hamittomia prosenttijengejä, vaikka mokuttajia pääsääntöisesti ovatkin.

"Vaaliliitto on solmittava vaikka itse pirun kanssa" - Olavi Mäenpää.

KD:n maahanmuuttopoltiikka ei ole lähellekään niin hyvää kuin persujen, mutta en sanoisi KD:tä mokuttavaksi perkeleeksi verrattuna mihin tahansa muuhun eduskunpuolueeseen. KD myös edustaa pääosin konservatiivisempaa linjaa kuin kansankirkollinen liberalismi ja Päivi Räsänen taitaakin olla valtiokirkon pääkaupunkiseudun medioissa laajimmin tuomittu poliitiko. Eli poliittisessakin mielessä KD taitaa olla ainoa eduskuntapuolue, jonka kanssa vaaliliitto olisi edes mahdollinen. Herätteitä on voitu saada myös Ruotsista, jossa SD sai aika laajaa tukea kristillisiltä piireiltä.

Siihen en kyllä osaa ottaa kantaa oliko taktinen vaaliliitto Varsinais-Suomessa järkevä. Luotan siihen, että on. Noin yleisesti olisi tietysti parempi mennä aina ilman vaaliliittoja.
qui non est mecum adversum me est

Tavistyyppi

Eduskuntavaaliehdokkaiksi on jouduttu valikoimaan huomattavasti alle 200 ääntä kuntavaaleissa keränneitä tyyppejä, joihin tämä Lampi lukeutuu. Viime edukuntavaaleissa läpi Varsinais-Suomessa meni Tavio, Elomaa ja Lohela, joista viimeeksi mainittu on loikannut puolueesta. Myös osa viime vaaleissa ehdokkaina olleista on loikannut. Mun mielestä vaaliliitto on perusteltu. Ihan turha kuvitella, että joku kuntavaaleissakaan ei niin suosittu muuttuisi yhtäkkisesti ääniharavaksi tai edes kokonaispottia huomattavasti kasvattavaksi tekijäksi. Kiukuttelu paikallislehdessä ei ainakaan paranna perussuomalaisten julkisuuskuvaa mitenkään, vaikka kyseessä lienee yksittäisen tekijän halu nostaa itsensä framille.

Ainakin yksi paikallispersu oli eronnut puolueesta vaaliliiton vuoksi. Naamakirjassa oli kattava vuodatus. Tosin kyseessä taisi olla jostakin toisesta puolueesta loikannut. Jos joka kerta on valmis nostamaan kytkintä, kun jokin asia ei mene oman mielen mukaan, niin politiikka taitaa olla vähän väärä laji.

Kai Sorto

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirihallitus kokoontui tänään Kaarinassa, myös puoluesihteeri Slunga-Poutsalo oli paikalla. Vaaliliiton hyödyllisyydestä sekä puolueen toiminnasta käytiin rakentava keskustelu, jonka seurauksena piirihallitus asettui yksimielisesti vaaliliiton kannalle.

Catalpa

#13
Vaaliliitto PS:n kanssa näyttää tuovan ongelmia myös Varsinais-Suomen kristillisdemokraateille. Heidän kärkiehdokkaakseen suunniteltu pastori Remo Ronkainen kertoo Facebookissa kieltäytyneensä ehdokkuudesta. Ykkössyyksi mainitaan perhe, mutta keskustelussa käy ilmi että suurin syy oli PS ja etenkin Halla-aho. Kokoomus ja keskusta olisivat kelvanneet, yksi kirkonmies mainitsee myös Siniset. Plus Halla-ahon blogikirjoitus ihmisarvosta ja niin edelleen.

Tavistyyppi

#14
Quote from: Catalpa on 11.11.2018, 09:55:25
Vaaliliitto PS:n kanssa näyttää tuovan ongelmia myös Varsinais-Suomen kristillisdemokraateille. Heidän kärkiehdokkaakseen suunniteltu pastori Remo Ronkainen kertoo Facebookissa kieltäytyneensä ehdokkuudesta. Ykkössyyksi mainitaan perhe, mutta keskustelussa käy ilmi että suurin syy oli PS ja etenkin Halla-aho. Kokoomus ja keskusta olisivat kelvanneet, yksi kirkonmies mainitsee myös Siniset. Plus Halla-ahon blogikirjoitus ihmisarvosta ja niin edelleen.

Itse en arvosta loikkareita, mutta valitettava tosiasia on se, että merkittävä osa salonkikelpoisista tyypeistä Persuista lähti vetämään. Näkyvä ja kuuluvin persujoukko ei valitettavasti ole sitä ryhmää, jonka näkyvyys olisi puolueelle eduksi. Öyhöttäjäjengi varmistaa sen, ettei löydy kovin montaa yhteistyötahoa. En itsekään haluaisi tulla yhdistetyksi tiettyyn osaan Persuja. Halla-ahon dissausta en ymmärrä. Kenen tahansa hänen tekstejään lukeneen pitäisi käsittää, ettei hän ole rasistifasistinatsi tai miksi lie häntä haukutaan.

Varsinais-Suomelle on menetys, että Lohelasta tuli loikkari. Persujen ehdokkaat Varsinais-Suomessa eivät tule valitettavasti korjaamaan Lohelalta jäävää pottia. Naisehdokkaissa ei ole yhtään potentiaalista haravaa, paitsi tietenkin Elomaa, joka uusinee paikkansa. Junnilan soisi nousevan Tavion ja Elomaan lisäksi eduskuntaan. Muu lista on on melko nobodyryhmää, jolla ei merkittäviä määriä ääniä kerätä. Vaaliliitto on ainoa realistinen vaihtoehto, jotta Varsinais-Suomesta saisi edes sen 2 paikkaa.

Charlie

#15
Kristillisissä kuohuu: Ex-huippujuoksija Annemari Kiekaraa savustetaan pois vaaliehdokkuudesta - "Inhottava tilanne" (Iltalehti)

Kristillisdemokraattien vaaliväki yrittää painostaa juoksijana tunnettua Annemari Kiekaraa (os. Sandell) vetäytymään eduskuntavaaliehdokkuudestaan, jotta äänet keskittyvät kärkiehdokkaaksi valitulle Pertti Vallitulle. Perussuomalaisten kanssa tehtyä vaaliliittoa ei uutisessa mainita sanallakaan, mutta siitähän tässä on tietenkin kyse.

e. Erikoiseen nimeen oli eksynyt typo.

Kai Sorto

Perussuomalaisten ehdokaslista on lyöty Varsinais-Suomessa lukkoon viime marraskuussa. Tässä piirin 14 ehdokasta:

Anttila Juha, vanhempi konstaapeli, Turku
Elomaa Ritva, kansanedustaja, röntgenhoitaja, Masku
Heikkilä Lauri, FT, erikoistutkija, Marttila
Isto Liina, opiskelija, Turku
Junnila Vilhelm, eduskunta-avustaja, startup-yrittäjä, Naantali
Koivisto Mika, insinööri, opiskelija, Raisio
Lampi Pirjo, erikoislaboratoriohoitaja, sytologiassistentti, Turku
Leivonen Sanna, talonrakentaja, muurari, Salo
Leppänen Tommi, yhteyspäällikkö, Kaarina
Lundén Mikko, kauppias, Salo
Niinivirta Pirjo, hammaslääkäri, Turku
Paasikivi Sanna, vammaistukihenkilö, Turku
Tavio Ville, kansanedustaja, lakimies, Turku
Virtanen Sami, palomies, Uusikaupunki

Melba

Varsinais-Suomessa ainakin minulla olisi ihan ongelma valita monista hyvistä se, jota äänestäisin.
Junnila - hänellä on Hommalla ennätysliketykset siitä loistavasta kirjoituksesta kesäkuulta 2017, jossa hän kertoi taustatietoja puoluekokouksen tapahtumista ja loikkaritoimijoista. Ehdottomasti äänestämisen arvoinen! Toivon todella, että menee läpi.

Sitten Paasikivi - erittäin hyvä kirjoittaja, joka FB-seinällään saa paljon lukijoita eikä turhaan. Hänen mielipiteensä vastaavat todella hyvin sellaisen normaalin ihmisen normaalia oikeustajua.
Seuratkaapa hänen FB-kirjoitteluaan, kannattaa varmasti!

Tavio - hänen eduskuntakautensa on ollut tosi hyvää, kantaa ottavaa, rohkeaa ja asiallista. Lakitaustastaan johtuen hän on tarpeellinen ja jopa ihan välttämätön tulevassakin edyuskuntaryhmässä. Ja jos hovikelpoisia haetaan, niin tässä on yksi sellainen!

Heikkilä - FT-taso antaa valmiuksia arvioida monipuolisesti vähän kaikenlaisia asioita ja kokemustakin eduskuntatyöstä on yhden kauden verran.

Lampi - oli taannoin Myllärin livessä. Erittäin sujuva, hyvin perusteleva, terveydenhuoltoalan kokemus hyvä. Nopea vastaaja, jolla ei todellakaan mene jauhot suuhun!

Elomaa - suuri miinus kesän 2017 törmäilystä. Mahtoikohan hänen paluunsa olla pelkästään sen rajun palautteen ansiota, jota hän kyseli FBkavereiltaan silloin ja jotka kommentoivat aika rajustikin hänen tekosiaan. Silloin varmaankin neljä viidestä kaveristaan oli sitä mieltä, että tyhmästi tehty. Tämän gallupin jälkeen Kike sitten palasi nöyränä. Vieläkään hän ei ole julkisuuteen kertonut, kuka hänelle tästä "suuresta harppauksesta"Jyväskylässä ensimmäisenä soitti vai soittivatko he kaikki toisilleen sattumalta yhtaikaa - silloinhan puhelimet olisivat tuutanneet varattua ja loikka olisi jäänyt tekemättä! ;D Mutta tästä porukasta ehdottomasti se, jota en näyttöjen perusteella äänestäisi.

Sitten nuo muut - en tunne heitä, joten jätän avoimeksi, eivät ainakaan ole ryvettyneet takkiaan kääntelemällä.

Mutta - kuten sanottu, ongelmana on, että monesta hyvästä on vaikea valita. Ehkä arpomalla?

Swen OF Sweden

Turun perussuomalaisten kunniapuheenjohtaja Manu Vuorio 71 kuollut. R.I.P
Kevyet mullat Manulle ja kiitos yhteisistä hetkistä vuosien saatossa.
https://www.youtube.com/watch?v=hNWu4FFoUj4

"Ei valheet mene ohi sillä et ne unohdetaan"
  -Dave Lindholm

"Voisitteko kertoa minulle missä ilmansuunnassa suomesta katsottuna on:Itämeri?"
-Swen

Svensk Polis: https://www.youtube.com/shorts/eyOT0wOcD5U

Vilhelm Junnila

#19
Quote from: Swen OF Sweden on 13.02.2019, 19:46:59
Turun perussuomalaisten kunniapuheenjohtaja Manu Vuorio 71 kuollut. R.I.P
Kevyet mullat Manulle ja kiitos yhteisistä hetkistä vuosien saatossa.

Varsinais-Suomi on tänä ja viime vuonna menettänyt monta pitkäaikaista aktiivia. Vuorion lisäksi lähteneitä ovat muun muassa lietolaiset Hannes Heikkilä ja Pertti Hannula, joiden lettuja olemme varmaan kaikki joskus maistaneet ja Matti Kultanen Somerolta, jonka huumorintajua ja oikeudenmukaisuutta jäämme kaipaamaan. Vuoden 2017 kuntavaalien keskelläkin lähti kaksi ehdokasta, joista toinen vierain käsin.

Mika Koivisto

Oma esittely lyhyesti ja loput linkkien takana.

Olen tähän saakka vaikuttanut Raision kuntapolitiikassa ja profiloitunut maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvana ja pitänyt mm. maahanmuuttoon liittyviä asioita esillä kaupunginhallituksessa ja valtuustossa vuodesta 2013.

Talousasioissa olen pyrkinyt siihen, että kunnan toiminta olisi kestävällä ja järkevällä pohjalla ilman kohtuuttomia veronkorotuksia. Näin pitäisi toimia myös eduskunnassa.


https://www.mikakoivisto.com/

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/mika-koivisto

Java

Leppäsen Tommi on myös hyvä vaihtoehto...
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Kai Sorto

#22
Ensimmäisiä analyyseja alkaa tihkua myös Varsinais-Suomen osalta. Vaalipiirikohtaista kyselyä ei ole vielä saatavilla, mutta sekä Verkkouutiset (24.3.) että Yle (27.3.) ennustavat Perussuomalaisten ja KD:n yhteislistalle kolmea paikkaa. Istuvien kansanedustajien lisäksi spekulaatioissa on nostettu yhdeksi läpimenijäksi Hommaforumiltakin tuttu Vilhelm Junnila, joka keräsi 2015 eduskuntavaaleissa 4 800 ääntä ja tuplasi äänimääränsä viime kuntavaaleissa.


repo

Ville Taviosta äänikuningas Varsinais-Suomessa ja Petteri Orpo varasijalle. :thumb_up:
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Kai Sorto

Lisätäänpä tännekin vielä muutama Varsinais-Suomen vaalipiirin vaalikone, mikäli joku etsii vielä ehdokastaan:

TS-yhtymä: https://www.ts.fi/eduskuntavaalit/vaalikone/
Turkulainen: https://www.turkulainen.fi/vaalikone

Aragornin kadonnut poika

Kansallismieliset eläin- ja luonnonsuojelijat(KELSU) ry:n virallinen suositus Varsinais-Suomessa on Kike Elomaa, joka kannattaa Kelsu ry:n 10 teesiä:

QuoteTänään esittelyssä ensimmäinen Kelsu ry:n suosittelema ja Kelsun 10:tä teesiä kannattava eduskuntavaaliehdokas.

Kike Elomaa(ps), kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä:

" Ihmiset, eläimet, luonto. Meillä on mahdollisuus säilyttää yhteys ja sopusointu näiden kolmen välillä, jos todella sitä haluamme." – Kike Elomaa "

Kaikki varsinaissuomalaiset isänmaalliset, kansallismieliset sekä luonnon- ja eläinsuojelijat, muistakaa Kiken numero 85 äänestyskopissa!

http://www.kikeelomaa.com/

Täältä voit tarkastella muita ehdokkaita eri vaalipiireistä, jotka kannattavat Kelsu ry:n hyviä tavoitteita: https://kelsu.net/tavoitteisiimme-sitoutuneet-ehdokkaat/

https://www.facebook.com/KELSUry/

Kai Sorto

Tänään sai herätä (tai olisi saanut herätä, ellei olisi ollut yöllä jakamassa isänmaallista vaalimateriaalia) hyviin uutisiin, sillä Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien kannatusmittaus lupaa Perussuomalaisten ja KD:n vaaliliitolle neljää paikkaa Varsinais-Suomesta, eli yhden lisäystä nykytilanteeseen sekä mahdollisesti jopa 2015 vaalien jälkeiseen tilanteeseen verrattuna! TS-Gallupissa Perussuomalaisille mitattiin vaalipiirissä 16,5 % kannatus.

TS:n spekulaatioissa Ville Tavio ja Kike Elomaa saisivat seurakseen ykköshaastajan viittaa kantavan Vilhelm Junnilan Naantalista sekä eduskuntaan paluuta yrittävän Lauri Heikkilän Marttilasta. Nostaisin potentiaalisten haastajien joukkoon myös vahvaa kampanjaa tekevän Mikko Lundénin Salosta.

Paikkajako:
SDP: 4 (+1)
PS+KD 4 (+1)
KOK 3 (-1)
KESK 2 (-1)
VIHR 2 (+1)
VAS 2 (-)
RKP 0 (-1)

Puolueiden kannatus (suluissa 2015)
SDP 19,6 (15,5)
KOK 16,5 (21,0)
PS 16,5 (19,3)
KESK 12,8 (16,2)
VIHR 12,2 (8,7)
VAS 12,0 (10,3)
RKP 4,5 (5,0)
KD 2,6 (2,4)
LIIKE NYT 0,7 (-)
PIRAATTIPUOLUE 0,7 (0,8)
SIN 0,5 (-)
MUUT 1,2 (1,8)

Edelleen kyselyn mukaan vaalipiirin viimeinen paikka olisi menossa PS:n ja KD:n yhteislistan neljännelle ehdokkaalle. PS voi siis saada vaaliliiton ansiosta lisäpaikan jopa vuoden 2015 tulokseen verrattuna, vaikka kannatus jäisi alle vuoden 2015 tason. Paljon riippuu nyt siitä miten KD onnistuu keskittämään äänensä. Harvinaista kyllä, KD:n rivit vaikuttavat olevan hajallaan, mikäli eilistä uutisointia (TS 4.4.2019) on uskominen. Kuulopuheiden mukaan KD:n vaalimökiltä olisi jopa roudattu piiloon salolaisen kärkiehdokkaan materiaalia turkulaisten vahtivuorolla.

QuoteEssayah kehottaa suorasukaisesti omiaan äänestämään Vallittua – kärkiehdokkaan tukikin aivan toista kuin kahdella muulla

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sekä puoluesihteeri Asmo Maanselkä ovat lähestyneet sähköpostilla puolueen varsinaissuomalaisia jäseniä ja kehottivat heitä antamaan äänensä puolueen kärkisehdokkaaksi nimetylle Pertti Vallitulle.

– Äänestä Perttiä, kirjeessä kehotetaan suorasukaisesti.

...

Vaali- ja puoluerahoitusvalvonnasta käy ilmi, että Vallittu on saanut ennakkoilmoituksen mukaan puolueyhdistyksiltä 33 500 euroa, puolueen tuen kohdalle ei ole merkitty euroakaan. Kiekara on saanut omalta paikallisosastolta 3 000 euroa ja piiriltä 2 500. Kivimäki ei ole tehnyt ennakkoilmoitusta. Kiekaran mukaan tuki on pieni ja se olisi voinut jakautua tasapuolisemmin, vaikkei tuen pienuus ei ole estänyt tekemästä hyvää vaalityötä.

– En ole oikein voinut lehdissä ilmoitella tai tehdä radiopätkiä, kun ei ole omistakaan laittaa.

Hän voisi silti harkita jatkossa kristillisdemokraattien ehdokkuutta uusissa vaaleissa.

– Piirihallituksessa väen kyllä pitää sitten vaihtua. Turussa, Liedossa ja Loimaalla on kovasti ihmetelty tätä touhua, jota Salon porukka hallinnoi.

Tuomas Tähti

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin uusi puheenjohtaja on Silvia Koski. Edellinen puheenjohtaja Vilhelm Junnila ei pyrkinyt jatkokaudelle. Silvia Koski on vaikuttanut pitkään kuntapolitiikassa ja hän yritti päästä eduskuntaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Koski on koulutukseltaan musiikin maisteri ja hän työskentelee kanttorina.

Turun Sanomien uutinen asiasta:
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4779127/Koski+Perussuomalaisten+VarsinaisSuomen+piirin+johtoon (25.11.2019)

Tuomas Tähti

Diplomi-insinööri Mikko Kangasoja on valittu Varsinais-Suomen perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi (kausi alkaa 1.1.2022). Raisiolainen Kangasoja voitti piiriyhdistyksen puheenjohtajavaalissa turkulaisen Jyrki Ålandin. Silvia Koski ei pyrkinyt jatkokaudelle.

Kangasoja on nykyinen piirisihteeri ja hän on myös Raision kaupunginvaltuutettu.

Kangasoja yritti päästä PS:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi jo vuonna 2015 pidetyssä syyskokouksessa. Siinä kokouksessa vuonna 2015 kaarinalainen Janne Aso sai puheenjohtajavaalissa 28 ääntä, marttilalainen entinen kansanedustaja Lauri Heikkilä sai 19 ääntä ja Mikko Kangasoja sai 13 ääntä. Ehkä olisi kannattanut valita Kangasoja jo silloin piirin puheenjohtajaksi, sillä keskustasta perussuomalaisiin loikanneen Janne Ason puheenjohtajuus päättyi vuonna 2017 tyylittömällä tavalla, kun hän loikkasi kokoomukseen.

Swen OF Sweden

Quote from: Tuomas Tähti on 15.11.2021, 03:35:09
olisi kannattanut valita Kangasoja jo silloin piirin puheenjohtajaksi, sillä keskustasta perussuomalaisiin loikanneen Janne Ason puheenjohtajuus päättyi vuonna 2017 tyylittömällä tavalla, kun hän loikkasi kokoomukseen.

Juuri näin! Hyvää puolueelle/kaikille, että Aso lähti.
Tyylitöntä sen sijaan oli ja on, että kaikenmaailman Timo Laihisen nuoleskelijoita jäi puolueeseen 8)
https://www.youtube.com/watch?v=hNWu4FFoUj4

"Ei valheet mene ohi sillä et ne unohdetaan"
  -Dave Lindholm

"Voisitteko kertoa minulle missä ilmansuunnassa suomesta katsottuna on:Itämeri?"
-Swen

Svensk Polis: https://www.youtube.com/shorts/eyOT0wOcD5U