News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Saska Saarikoski: Parempi olla sopivasti tyhmä kuin liian fiksu

Started by Pentti Pylkönmäki, 12.11.2017, 03:35:52

Previous topic - Next topic

Kari Kinnunen

Quote from: kummastelija on 12.11.2017, 13:00:45
Samaa ihmettelen Trumpin osalta. Mitä Suomi hyötyy siitä, kun maan ykköslehden päätoimittaja haukkuu demokraattisen maan istuvaa presidenttiä 8-vuotiaan taeolla olevaksi?

Niinpä. Samoin ihmettelen meidän tiedostavia. Ihanko oikeasti he kuvittelevat voivansa jollain tavoin vaikuttaa pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentin valintaan? Jonkun pitäisi kertoa tälle intelligentsijalle yleisesti ja Saskalle erikseen, ettei heillä ole mitään vaikutusvaltaa edes Kentucktyläisen seriffin toimiston siivoojan valintaan.

Vesa Heimo

^Tuskimpa suomen lehdistö voi vaikuttaa vaikkapa P-Koreankaan johtajan toimiin, mutta voi siitä silti kirjoittaa kriittisestikin.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Kari Kinnunen

^Hehe.

Jännä muuten, miten Trumppia haukutaan mutta pohjois-Korean suuresta johtajasta en nyt muista nähneeni vinoiluja.
Tosin pohjois-Korean vesseli on lähinnä koominen, kun taas Trump johtaa oikeasti voimakasta maailmanmahtia.

Ja tosiaan saahan toimittelijat kirjoitella. Heidän kirjoittelullaan vaan nyt ei ole juurikaan merkitystä. Joten tulee mieleen, että kannattaisikohan toimittelijoidenkin jo nielaista järkytyksensä ja keskittyä johonkin muuhun.

Vesa Heimo

Quote from: Kari Kinnunen on 12.11.2017, 17:21:35
^Hehe.

Jännä muuten, miten Trumppia haukutaan mutta pohjois-Korean suuresta johtajasta en nyt muista nähneeni vinoiluja.
Tosin pohjois-Korean vesseli on lähinnä koominen, kun taas Trump johtaa oikeasti voimakasta maailmanmahtia.

Jännä muuten etten muista "suuresta johtajasta" nähneeni muutakuin kriittisiä juttuja.

Ja Mitä Trupmppiin tulee, niin tuo viimeinen lauseesi on juuri se syy miksi Suuresta Oranssista pitääkin olla todella kriittinen, aivan kuten Putinistakin. Jonkun Tuvalun johtajan hölmöilyt kun ei mihinkään vaikuta.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Kari Kinnunen

Quote from: Vesa Heimo on 12.11.2017, 17:40:50
Jonkun Tuvalun johtajan hölmöilyt kun ei mihinkään vaikuta.

Juurikin kyllä näin. Pikkasen kuitenkin rajaa. Trump ei ole, sen enempää kuin Putinkaan, syyllinen ihan kaikkeen heinänuhasta alkaen.

Trump on kuitenkin ihan paikallisten lakien mukaan valittu presidentti, pitivätpä lipilaarit tiedostajat asiasta taikka eivät.

Jorma M.

Saska Saarikoski vaihtaisi osia Trumpin kanssa miljardisosasekunnin miettimisen jälkeen. Ja olisi tyytyväinen Trumppina.

Mutta Saska onkin persoonallisuushäiriöinen ja valtakunnan pellen siittämä.

Ja hengaa mielellään Pori Jazzeilla VIP-alueella kaksin käsin ryypäten ja vittuilee kameran edessä köyhemmille toimittajille.

Ja joka ei käsitä hävetä sitä että omalla nimellään ja naamallaan ilmoitti "Trumpin mahdollisuuksiksi päästä presidentiksi 0%".
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

siviilitarkkailija

Quote from: Vesa Heimo on 12.11.2017, 17:40:50

Jännä muuten etten muista "suuresta johtajasta" nähneeni muutakuin kriittisiä juttuja.

...Pohjois-Korean johtajasta ei ole paljoa juttua kun henkilö on varsin salamykäinen ja kaikki materiaali on enemmänkin toisen käden tietoa. Mm kansansa näännyttäminen nälkään sekä toisinajattelijoiden surmat tai epäluotettaviksi julistettujen teloitukset eivät täytä vihervasemmistolaisen roskamedian toimituksellisia kriteerejä kuten ei kritiikki maan ydinaseohjelmaa kohtaan.

Esim Ranskan viimeinen ydinasetestiohjelma käynnisti vastalauseiden ja boikottien ryöpyn. Pohjois-Korean ydinaseohjelma on ilmoitusluonteinen asia vihervasemmistolaisessa valhemediassa. Kommunistimurhaaja nauttii valhemediassa suosiota ja suojelua. Luultavasti luemme samoja juttuja eri kriteereillä. Vihervasemmistolainen valhemedian toimittaja voi varmaan kuvitella että nuoleskelu ja selitysjuttunsa yksi kriittinen arvio tekee siitä negatiivisen. Ei tee.

Pohjois-Korean johtaja nauttii myös Kiinan kommunistisen puolueen suosiota ja tukea. Ei välttämättä kauaa kun Trump käy Kiinassa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

kummastelija

Quote from: Vesa Heimo on 12.11.2017, 17:40:50
Quote from: Kari Kinnunen on 12.11.2017, 17:21:35
^Hehe.

Jännä muuten, miten Trumppia haukutaan mutta pohjois-Korean suuresta johtajasta en nyt muista nähneeni vinoiluja.
Tosin pohjois-Korean vesseli on lähinnä koominen, kun taas Trump johtaa oikeasti voimakasta maailmanmahtia.

Jännä muuten etten muista "suuresta johtajasta" nähneeni muutakuin kriittisiä juttuja.

Ja Mitä Trupmppiin tulee, niin tuo viimeinen lauseesi on juuri se syy miksi Suuresta Oranssista pitääkin olla todella kriittinen, aivan kuten Putinistakin. Jonkun Tuvalun johtajan hölmöilyt kun ei mihinkään vaikuta.

Ja Mitä Obamaan tulee, niin tuo viimeinen lauseesi on juuri se syy miksi Suuresta Neekeristä pitääkin olla todella kriittinen, aivan kuten Putinistakin. Jonkun Tuvalun johtajan hölmöilyt kun ei mihinkään vaikuta.

Eikös ookkin vesku hienoa kun meidän kummankaan tekstissä ei ole rasismia! Eikö niin?
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

kummastelija

Quote from: Vesa Heimo on 12.11.2017, 16:29:11
^Tuskimpa suomen lehdistö voi vaikuttaa vaikkapa P-Koreankaan johtajan toimiin, mutta voi siitä silti kirjoittaa kriittisestikin.

Totean vielä: kun päätoimittajan 'kritiikki' kohdistuu siihen että 'joku on kahdeksanvuotiaan tasolla', ei kritiikistä ole tietoakaan. Yhtä hyvin voisi 'kritisoida' CP-vammaisia 'CP-vammaisuudesta' tai liikuntakyvyttömiä 'liikuntakyvyttömiksi'.

Tämä suomalaisen median ammattitaidottomuus, ja näiden fanipoikien ääretön typeryys ei jaksa olla hämmästyttämättä minua. Aivan kouluttamattomien neekeriäijien tasoista meininkiä.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

foobar

Suomalaisen toimittajakunnan tapauksessa on toisinaan vaikeuksia hahmottaa onko kyse aidosta typeryydestä vai sen pelosta että oma sisäpiiri kääntää selkänsä toimittajalle jos hän erehtyy ryhtymään julkisessa piirileikissä itsekriittiseksi, joka olisi myös kritiikkiä sisäryhmän dogmeja kohtaan. Tässä mielessä uran kannalta on välttämätöntä haukkua Trumpia ääliöksi, mutta vielä tärkeämpää on olla ajattelematta liiaksi ääneen sitä, että olisiko moinen argumentointi kuitenkin asiatonta, laadutonta tai turhaa. Parempi olla erehtymättä tekemään pirkkosaisioita joista voi selvitä korkeintaan ankaran katumusharjoittelun kautta...

Ja tätä porukkaa sitten pitää sekä se itse että jokainen yhteiskunnassa kiipemällä positiota tavoitteleva älyn puhtaasti kristallisoituneena inkarnaationa. Olisiko kenties mahdollista myöntää ettei poliittis-ideologinen sisäänpäinlämpiävyys ole sittenkään merkki veitsenterävästä älykkyydestä? (Niin, yllä mainituista syistä se on tietyn pisteen jälkeen piireissä oleville suorastaan mielipuolisen mahdotonta.)
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Don Nachos

Saarikoski ei kutsunut Trumppia 8-vuotiaan tasolla olevaksi vaan sen sanoi Trumpin hallituksen sisäministeri Rex Tillerson kutsumalla Trumppia Moron:niksi.

Foorumin tahalleen väärinymmärtäjät taas vauhdissa.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Kari Kinnunen

Quote from: Don Nachos on 12.11.2017, 18:36:37
Foorumin tahalleen väärinymmärtäjät taas vauhdissa.

No voi hitto. Kuinka väärässä olemmekaan olleet. Onneksi meillä on lastuja jotka veistävät väärät mielipiteemme.

Khevonen

Saskaa ei tarvitse ymmärtää väärin. Kun olettaa kaikkein pahinta paskaa, ei silti vieläkään lähene Saskaa.
"Thank god leftards are more self-destructive than any other group."

Kari Kinnunen

^
Enpä tiedä. Turha se on haukkua ihmistä itseään. Saska on varmasti ihan fiksu poika. Hän vain on kasvanut ruusuntuoksuisessa maailmassa jossa runoillaan ja pidetään kädestä kiinni.

Saska ja kaltaisensa eivät koskaan ole tehneet työtä. He eivät ole kokeneet sitä onnistumisen tunnetta jonka minä vaikkapa olen saanut saatuani kuorman ehjänä jäämereltä Tanskaan Norjan talvessa.
He eivät ole kokeneet koneremontin tehneen asentajan fiilistä kun moottori käynnistyy. Eivät puutarhurin tunnetta keväällä kun syksyn kylvöt puhekeavat kukkaan.

Saskalta kaltaisineen puuttuu konkreettinen kosketus työhön, heille työ tarkoittaa kokoushuoneita ja kampawienereitä.

Pyhä Olavi

Täytyy kompata edellistä, päivätyöni on komentamista, johtamista ja kehittämistä, ei mitään itse tekemällä näkyvää. Fiilis tuloksista on erilainen kuin puutarhan omilla käsillä tehdyt aikaansaannokset. Tietotyöläisillä katoaa helposti todellisuus mitä työhuoneen ulkopuolella tapahtuu.

Pöllämystynyt

Saskalta taas kaunaisen ihmismielen pimeistä syövereistä kumpuava aito vihakirjoitus. Saska on nyt niin avoimena orgastisessa, mutta voimattomassa raivossaan, että tuskin edes häpeää näyttää puolueellisuuttaan ja vinoutuneisuuttaan. Hänen kuplassaan jokainen kunnon ihminen vihaa ja halveksii Trumpia, eikä Trumpia kohtaan edes saa olla reilu ja puolueeton.

Tällaista tarvitaan lisää! Ihmiset täytyy herättää massamedian vääristyneeseen, manipulatiiviseen ja ylimieliseen asenteeseen. Vaikka kaikki täysjärkiset toki jo tietävät USA:nkin ison rahan massamedian äärimmäisen puolueellisuuden, niin Saska tuo sen vielä esiin ikään kuin paljastuksena, kertoen miten toimittajat lietsovat toisiaan Trump-vihassa rypien ja piehtaroiden. Olisivatpa kaikki massamedian toimittajat yhtä avoimia.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

kummastelija

Quote from: Don Nachos on 12.11.2017, 18:36:37
Saarikoski ei kutsunut Trumppia 8-vuotiaan tasolla olevaksi vaan sen sanoi Trumpin hallituksen sisäministeri Rex Tillerson kutsumalla Trumppia Moron:niksi.

Foorumin tahalleen väärinymmärtäjät taas vauhdissa.

Tillerson käytti termiä 'moron'. Saarikoski suomensi sen tarkoittamaan henkisesti 8-v tasolla olevaa ihmistä.

Miten tämä pitää sitten ymmärtää? Keneen tuo 8-v rinnastus liittyy? Kuka tuon rinnastuksen teki?
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

ismolento

Quote from: O. M. Hietamaa on 12.11.2017, 05:09:17
Quote from: Pentti Pylkönmäki on 12.11.2017, 03:35:52
Vakuutus oli vastaus Washingtonissa kiertäviin tietoihin, joiden mu­kaan ulkoministeri Rex Tillerson oli käyttänyt Trumpista nimitystä moron. Psykologien luokittelussa termi viittaa ihmiseen, jonka hen­kinen ikä on 8–12-vuotiaan tasolla.

Vaikka moron onkin kreikkalaisperäinen sivistyssana ja siis näennäisesti oppinut termi, niin psykologien luokittelussa se ei enää nykyään viittaa mihinkään, sillä nykyenglannissa se on pelkkä haukkumasana eikä ole enää vuosikymmeniin kuulunut lainkaan psykologien ammatilliseen kielenkäyttöön.

Ei se kovin kummoista älykkyyttä osoita, jos pystyy mediasta päättelemään mitä mieltä kulloisenkin valtaapitävän eliitin ja sen toimittajasopulien mielestä sinun pitää olla ja sitten vaan peesailla niitä.

ismolento

Quote from: Jorma M. on 12.11.2017, 18:00:49
Saska Saarikoski vaihtaisi osia Trumpin kanssa miljardisosasekunnin miettimisen jälkeen. Ja olisi tyytyväinen Trumppina.

Mutta Saska onkin persoonallisuushäiriöinen ja valtakunnan pellen siittämä.

Ja hengaa mielellään Pori Jazzeilla VIP-alueella kaksin käsin ryypäten ja vittuilee kameran edessä köyhemmille toimittajille.

Ja joka ei käsitä hävetä sitä että omalla nimellään ja naamallaan ilmoitti "Trumpin mahdollisuuksiksi päästä presidentiksi 0%".

Näitä 0%:n ennustajaeukkoja on enempikin, jopa Suomessa. USA:n äänestäjät kuitenkin valitsivat Trumpin ja sekös näitä eukkoja ei lakkaa v1tuttamasta.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Itse uskon että Trum toimii tietoisesti kuten toimii. Varmaan on pähkäillyt että eliitin ja keskiluokan ääniä ei heru teki mitä tahansa. Joten taantuvien alueiden eliittiin kyrpiintyneiltä ja muiden alueiden punaniskoilta pitäisi kerätä äänet. Trump ei lähtenyt viisastelulinjalle vaan koitti vedota tunteisiin ja sillä tuli voitto. Myös antamalla kuvan että kiero Hilary on eliitin sätkynukke.

Jos demokraatit viitsisivät analysoida sitä kuinka vaalit voitettaisiin ja toteuttaa suunnitelma niin trumpin touhut jäisivät yhteen kauteen.

Jabba on muuten keränyt äänensä samalla lailla. Antanut kuvan tavallisten ihmisten asioiden ajajana. Todellisuudessa vaan oma perse ollut tärkein. Jos taas persut analysoisi mitenkä nukkuvien ja empivien 40% äänet irtoaisi niin persut nousisivat suurimmaksi puolueeksi leikiten.

Profit

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 12.11.2017, 23:09:33

Muistaakseni valkoisissa miehissä Trump otti enemmän sekä koulutettujen että keskiluokan ääniä.

Trumpin ja Jabban ero on kyllä selvästi se, että Jabba lähinnä kalasteli ääniä, mutta Trump oikeasti myös toimii kuten puhuu. Hän ei tarvitse hillotolppia mihinkään.

nollatoleranssi

Älykkyystutkimukset ovat uusinta muotia. Aletaanko niitä käyttämään laajemmin muissakin yhteyksissä? Olisiko innostus tullut tästä uutisesta/ketjusta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

guest8096

Quote from: Profit on 12.11.2017, 07:57:21
Älykäs ihminen ymmärtää, että ei ylimielisyydessä itsessään ole mitään älykästä.

Ei, tuollaista on vain Suomessa, että ahdistuneet pölkkypäät kuvittelevat että ei saa olla mitään eikä varsinkaan näyttää sitä muille.

Profit

Quote from: Frida Hotell on 13.11.2017, 03:21:35
Quote from: Profit on 12.11.2017, 07:57:21
Älykäs ihminen ymmärtää, että ei ylimielisyydessä itsessään ole mitään älykästä.

Ei, tuollaista on vain Suomessa, että ahdistuneet pölkkypäät kuvittelevat että ei saa olla mitään eikä varsinkaan näyttää sitä muille.

En minä nyt tuota tarkoittanut. Tietenkin saa olla. Ylimielinen voi kuitenkin helposti olla kuka tahansa.

kivimies

Toisaalta Saarikoski ylistää Sipilän oikeistohallitusta ja kannattaa sen jatkamista, vaikka Sipilä jäi kiinni valehtelusta kesäkuun tapahtumiin liittyen, koska "hallitus on saanut jotain aikaan".

Quote from: Saska SaarikoskiMeren takaa katsoen mietin, onko nyt todella syytä vaihtaa hallitusta? Meillähän ei viime aikoina ole muita ollutkaan kuin huonoja hallituksia, mutta tama huono hallitus näyttäisi saaneen jotain aikaan (tai ainakin maan tilanne näyttäisi sen aikana hiukan parantuneen).

Joku vastasi hänelle loistavasti:

QuoteOnko USA:ssa todella syytä vaihtaa presidentti kun siellä talous nyt vahvistuu?

O. M. Hietamaa

Quote from: kummastelija on 12.11.2017, 18:05:41
Ja Mitä Obamaan tulee, niin tuo viimeinen lauseesi on juuri se syy miksi Suuresta Neekeristä pitääkin olla todella kriittinen, aivan kuten Putinistakin.

Mulatti, ei neekeri. Pyrkikäämme täsmälliseen kielenkäyttöön.

SmallFish

Saska Saarikoski ja vaimonsa ovat kiiltokuvaesimerkkejä siitä, kuinka Suomessa väkisin nostetaan ihmisiä "älymystöön" vaikka heidän äo:nsa ei yksinkertaisesti riitä. Aivan turhanpäiväisiä tusinatallaajia.

Ajattelija2008

Quote from: kummastelija on 12.11.2017, 20:20:22
Quote from: Don Nachos on 12.11.2017, 18:36:37
Saarikoski ei kutsunut Trumppia 8-vuotiaan tasolla olevaksi vaan sen sanoi Trumpin hallituksen sisäministeri Rex Tillerson kutsumalla Trumppia Moron:niksi.

Foorumin tahalleen väärinymmärtäjät taas vauhdissa.

Tillerson käytti termiä 'moron'. Saarikoski suomensi sen tarkoittamaan henkisesti 8-v tasolla olevaa ihmistä.

Miten tämä pitää sitten ymmärtää? Keneen tuo 8-v rinnastus liittyy? Kuka tuon rinnastuksen teki?

Moron on kreikkaa ja tarkoittaa tyhmä. Se on USA:ssa samanlainen haukkumasana kuin idiootti. Rinnastuksen 8-vuotiaan älykkyysosamäärään teki "toimittaja" Saska Saarikoski.

Satuin muuten näkemään Saska Saarikosken kävelemässä Helsingissä ex-vaimonsa Anja Snellmanin kanssa kuukausi sitten. 54-vuotias Saarikoski näyttää vanhalta ja repsahtaneelta. 63-vuotias Snellman oli nuoremman näköinen.

SmallFish

Niin, Snellmanissa taitaa olla nuivia piirteitä. Nuivuus pitää nuorena!  ;D