2017-09-06 Maahanmuuttomaa vastoin tahtoaan

[Alabama]

http://www.mena-watch.com/mena-analysen-beitraege/auf-der-flucht-teil-1-einwanderung-und-integration/
(käännös)

Teema maahanmuutto ratkaisi Saksan vaalien tuloksen ja se tulee tekemään sen myös Itävallan tulevissa vaaleissa. Euroopan maahanmuuttopolitiikka tulee ratkaisemaan myös maanosan tulevaisuuden, samoin kuin Afrikan ja Lähi-Idänkin tulevaisuudet. Poliittinen keskustelu ei tee teeman tärkeydelle oikeutta. Toisaalta se seuraa muukalaisvihamielisyyttä kaunavaiston mukaisesti ja taas toisaalta sillä on tarve moraaliseen erotteluun. Näkökulmasta ja kulloisestakin tarpeesta riippuen ne sekoitetaan keskenään ja instrumentalisoidaan omaan poliittiseen agendaan sopivaksi.

MAAHANMUUTTOMAA VASTOIN TAHTOAAN

Maahanmuuttomaat säätelevät maahanmuuttolainsäädännöllään sitä, kuka kulloinkin ja millä ehdolla maahanmuuttoa haluava henkilö saa muuttaa maahan. Tämä kuulostaa banaalilta; kuitenkin sen perusta on ollut Saksan ja Itävallan konservatiivipuolueille ylittämätön este: tunnistaa itsensä maahanmuuttomaaksi ja toimia sen mukaan.

Maahanmuuttomaat ovat "mahdollisuuksien yhteiskuntia". Ne tarjoavat maahanmuuttajille edellytykset uuden elämän rakentamiseen ja ne antavat enemmistöyhteiskunnalle mahdollisuuden demograafisten vääristymisien kompensoimiseen sekä auttavat tukkimaan aukkoja työllisyydessä. Korvauksena työpaikoista ja arvostuksesta yhteisössä maahanmuuttomaat vaativat pyrkijöiltä pätevyyttä, tehokkuutta ja integroitumista valtaväestön yhteiskuntaan. Klassiset maahanmuuttomaat kuten Kanada, USA ja Australia toimivat eksklusiivisten clubien tavoin: pääsy niihin ei ole helppoa, mutta kun se kerran onnistuu, kuuluu maahanmuuttaja siihen ehdoitta. Tämänkaltainen suhtautuminen ei huomioi rasistisia ennakkoluuloja ja se voittaa selvästi  eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden näkökulman.

Saksalaisen ja itävaltalaisen politiikan erot ovat ilmeiset. Maahanmuuttomaa suuntaa politiikkansa vastaanottavan yhteiskunnan tarpeiden mukaan, me taasen suuntaamme politiikkamme maahanmuuttajien motiivien mukaan. Kolmansista maista suuntautuva maahanmuutto tapahtuu lähes yksinomaan turvapaikkaoikeuden mukaan. Tämä on väärin. Turvapaikkaa hakevien ei tarvitse ottaa taloutta huomioon, maahanmuuttajien sitävastoin pitää ottaa taloudellisuus huomioon. Pakolaisille annetaan turva humanitaarisista syistä eikä siihen vaikuta mitkään muut syyt. Heidän ei tarvitse pelastaa eläkejärjestelmää, antaa talouskasvulle vauhtia tai rikastuttaa kulttuuria.

Sen sijaan, että keskustelisimme siitä, miten vastaanottavaa yhteiskuntaa voitaisiin kehittää positiivisella tavalla, käymme näennäiskeskustelua maahanmuuttajien motiiveista. Tässä valhemaailmassa ovat poliittiset turvapaikanhakijat tervetulleita ja "talouspakolaisten" pitäisi pysyä kotimaissaan; muuten he ottavat "hyviltä" pakolaisilta näiden turvapaikan. Tämänkaltainen nurinkurinen maahanmuuttopolitiikka muuttuu vähempiarvoiseksi puolustustaisteluksi, joka voidaan voittaa vain tehokkaamman erottelun tuloksena.

Molempia teemoja: sekä turvapaikka- että maahanmuuttopolitiikka pitäisi käsitellä erikseen. Sillä seikalla, onko maahanmuuttajasta hyötyä tai onko hän rasite yhteiskunnalle, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, vainotaanko henkilöä kotimaassaan tai ei. Yhteiskunta joka tekee maahanmuuton riippuvaiseksi maahanmuuttajien motiiveista, menettää yhteiskuntansa kehityksen hallinnan.

Paul Collier, Oxfordin yliopiston taloustieteiden professori, tutkii jo monen vuoden ajan köyhyyden, sodan ja maahanmuuton riippuvuutta toisistaan. (Bestseller: "Exodus: warum wir Einwanderung neu regeln müssen"). Collier vaatii maahanmuuttopolitiikkaa, joka ottaa sekä maahanmuuttajien intressit että vastaanottavan ja myös kotimaan edut huomioon.

Instituutioiden, sääntöjen, normien ja järjestöjen yhteispeliä Collier nimittää yhteiskunnan "sosiaalimalliksi". Menestyksekäs sosiaalimalli on maan omaisuutta kuten infrastruktuuri ja luonnonvarat. Maahanmuutto tapahtuu yleensä maista, joissa on toimimattomat sosiaalimallit ja suuntautuu maihin, joissa sosiaalimallit toimivat. Samanaikaisesti maahanmuuttajat tuovat huonosti toimivia malleja mukanaan, kuten esim. yhteiskunnalisia normeja ja narratiiveja, jotka perustuvat kotimaansa poliittisille instituutioille.


Collier mainitsee 3 maahanmuuttoa voimistavaa tekijää:

1) Varallisuuserot rikkaiden ja köyhien maiden välillä
2) Mahdollisuus maahanmuuttoa estävien tekijöiden poistamiseen
3) Maahanmuuttomaan diasporayhteisön suuruus

Jos rikkaiden ja köyhien maiden varallisuuserot ovat hyvin suuret, niiden ylittäminen on mahdotonta. Jos erot taas ovat pienet, ei maahanmuutolle ole kannustinta. Näennäinen paradoksi: Jokainen köyhien maiden taloudellinen nousukausi laukaisee ensiksi maahanmuuton rikkaampiin maihin, sillä kohoavan hyvinvoinnin myötä maahanmuuttoa haluavat pystyvät kustantamaan maahanmuutosta aiheutuvat taloudelliset kulut. Kuitenkaan juuri kaikkein köyhimmät eivät ole niitä henkilöitä, jotka muuttavat rikkaampaan maahan vaan he ovat köyhien valtioiden suhteellisen hyvinvoivia yksilöitä. Samana pysyvän varallisuuseron ollessa kysymyksessä, on vastaanottavan maan diasporayhteisön suurus varteen otettava tekijä maahanmuutolle, sillä sosiaaliset ja taloudelliset migraatiokulut vähenevät diasporayhteisön määrällisen kasvun lisääntyessä.

Ulkomaalaisyhteisön suuruus määräytyy maahanmuuton ja assimilaation kautta. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä osaa yhteisöstä, joka vuosittain poistuu ulkomaalaisyhteisöstä sulautumisen kautta enemmistökulttuurin osaksi ; mitä suurempi ero kulttuurien välillä, sitä pienemmäksi muodostuu  assimiloituneiden henkilöiden osuus. Se laskee myös diasporayhteisön kasvaessa suuremmaksi, koska tulokkailla on tällöin vähemmän tarvetta olla valtakulttuurin kanssa tekemisissä ja he pystyvät oman ryhmittymänsä puitteissa hoitamaan sosiaaliset ja taloudelliset tarpeensa.

Collier asettaa maahanmuuttopolitiikalle vähimmäisvaatimuksen: sen pitää estää maahanmuuttajien osuuden kasvu siitä hetkestä alkaen, jolloin kantaväestölle tai ihmisille vanhassa kotimaassa aiheutuu siitä haittoja. Tästä Collier johtaa yhteiskunnalle oikeuden -melkeinpä velvollisuuden- rajoittaa maahanmuuttoa. Päämääränä pitäisi olla kultainen keskitie, jossa valtaväestön, maahanmuuttajien ja lähtömaihin jääneiden intressit toteutuisivat.


Integraatio

Malliksi Collier kuvaa pakettia ylärajasta, valinnasta, integraatiosta ja laillistamisesta. Tärkein mittapuu hänen mielestään on ulkomaalaisyhteisön "turvallinen koko", toisin sanoen ei-sulautettujen maahanmuuttajien määrä. "Turvallinen" siinä mielessä, että maahanmuuttajien toimimattomat sosiaalimallit eivät saa vahingoittaa kohdemaan toimivaa sosiaalimallia.

Yläraja: Bruttomaahanmuuton järkevä rajoittaminen riippuu ulkomaalaisyhteisön koosta ja kantaväestöön sulautuneesta osasta. Korkea maahanmuuttajien määrä on siedettävissä vain vakaan ulkomaalaisyhteisön koon ollessa kysymyksessä ja se edellyttää korkeaa absorptioprosenttia. Mitä alhaisempi sulautumisprosentti, sitä alemmaksi pitää maahanmuuttajien määrä asettaa. Näin ulkomaalaisyhteisö pysyy stabiilina.

Valinta: Sen jälkeen kun maahanmuuttajien ylin määrä on saatu asetetuksi, on määriteltävä ulkomaalaisyhteisön koostumus. Tunnusmerkkejä on kotitalouden tila, pätevyys, sopivuus työmarkkinoille, kulttuurinen tausta ja suojelun tarve. Sukulaiset eivät saa olla maahanmuuton kriteerinä. Tärkein kriteeri on ammatillinen pätevyys. Integraatio sujuu parhaiten työn välityksellä ja siihen liittyvän sosiaalisen arvostuksen avulla. Jos pätevyydestä tehdään pääkriteeri maahanmuutolle, hyötyvät siitä myös näiden henkilöiden lähtömaat. Mikäli reitti Eurooppaan ei kulje turvapaikkaoikeuden kautta, vaan sen sijaan ammatin, investoi klaani salakuljettajien sijasta maahanmuuttajan koulutukseen. Joka ei siitä huolimatta tule otetuksi Eurooppaan, vahvistaa omalla koulutuksellaan kotimaataan. Rikkaat maat voivat oikeiden maahanmuuttokriteerien avulla saada aikaiseksi "pätevyysspiraalin" köyhiin maihin.

Integraatio: Integraation päämärä on sulautuminen, ei suinkaan monikulttuurisuus, sillä assimilaatio nostaa sulautumisastetta. Sitävastoin kolminaisuus koostuen massivisesta maahanmuutosta, vapaasti saatavilla olevista sosiaalieduista ja monikulttuurisuudesta on erityisen kontraproduktiivinen. Kielen opettelu on maahanmuuttajan velvollisuus ja valtaväestön on puolestaan taisteltava rasismia ja eriarvoisuutta vastaan.

Laillistaminen: Collier ehdottaa maahanmuuttajille suunnattua oikeudellista asemaa, joka avaisi ovet työmarkkinoille. Sen mukaan laittomat maahanmuuttajilla olisi vierastyöläisen status, he maksaisivat veroja kuitenkin ilman sosiaalietuuksia ja julkisten laitosten käytössä heillä olisi samat oikeudet kuin turisteilla. Laillisen maahanmuuttajan statuksen voisi saada arvonnan tuloksena ja arvalla statuksen saaneiden määrä vähennettäisiin maahanmuuttaja määrän ylärajasta. Tämä olisi maahanmuuttajalobbylle kannustus rajakontrollien tukemiseen. Joka ei anna rekisteröidä itseään, menettäisi löytyessään mahdollisuuden valituksen tekoon.

Paul Collier puhuu selkeästi rajalla tapahtuvien tarkastuksien ja maahanmuuton säätelyn puolesta. Turvapaikkojen pitäisi hänen mielestään olla avokätisesti myönnettyjä ja ajallisesti rajoitettuja sekä raueta rauhan saapuessa henkilön kotimaahan. Sillä maahanmuuttajia tarvitaan kotimaassaan: Kun konfliktin ollessa kysymyksessä myönnetään turvapaikka, sen ei tarkoiteta olevan paenneen "onnellisen" vähemmistön koko elämän kestävä "oleskelulupa".

Maahanmuuttopolitiikka, joka ansaitsee kyseisen nimen, ottaa huomioon vastaanottavan yhteisön, maahanmuuttajien ja kotimaahan jääneiden intressit. Siitä syystä on ehdotonta kontrolloida maahanmuuttajien määrää ja määritellä maahanmuuttoa koskevat kriteerit. Tällä ei ole mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden määrää koskevan tinkimisen kanssa.