Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttaa omaa maailmankuvaa

[sivullinen.]

Jatkan nyt näkemystäni tieteellisestä murroksesta eli "totuuden jälkeiseen aikaan" siirtymisestä.

Eräs arvostettu hompanssi ehti jo toteamaan, ettei hän usko minun tapaani yhteiskunnallisen romahduksen olevan edessä, vaan uskoo kehityksen jatkuvan nykyiseen malliin ja vievän lopulta nykyisestä huomattavasti huonossa mielessä eroavaan yhteiskuntaan. Voi suurella varmuudella sanoa hänen edustavan hompanssien ylivoimaista enemmistöä ja suomalaisten joukossa vielä suurempaa enemmistöä. Hänen uskomuksensa ei kuitenkaan ole edes nykytieteen valossa tieteellinen, ja siihen uskovien suuren joukon tekevän siitä yhtään enempää tieteellistä; se on vain uskomus.

Yleisesti ottaen tällaiset uskomukset nykyisen menon jatkumisesta entisellään tai nykyisen kehityskulun jatkumisesta entisellään ilman minkäänlaista äkillistä muutosta eli romahdusta ovat ainoastaan lyhyt aikasen kokemusperäisen näkemyksen synnyttämiä väärinkäsityksiä maailman luonteesta. Maailmassa mikään kehitys ei jatku samanlaisena rajattomasti. Hän, joka keittää vettä liedellä, voi todeta veden lämpenevän pikku hiljaa käden lämpöisestä kuumaksi ja lopulta polttavan kuumaksi. Lämpöasteina se tarkoittaa 30 celcius-asteisen veden ensin lämpenevän 50 asteiseksi ja sitten 80 asteiseksi. Voiko tästä päätellä tunnin päästä veden olevan 500 asteista celciuksen asteikolla? Tietenkin voi ja se on kokemusperäisen ihmisen luonnollinen oletus. Vain ne, jotka kokeilleet itse tai ovat lukeneet kirjoista kokeneiden ihmisten huomioita veden lämpeämisestä, päättelevät toisin; he tietävät veden lopettavan lämpiämisen 100 asteen kohdalla, jonka jälkeen se alkaa muuttua nestemäisestä kaasumaiseksi. Tätä kokemusperäistä tietoa, jonka itsellemme saamiseksi usein joudumme turvautumaan kirjoihin, kutsutaan tiedoksi. Tieto on lista tapahtumista, joissa jatkuvalta tuntuva käytön muuttuu poikkeukselliseksi eli romahtaa.

Yhteiskunnan kannalta olennaisimpia ja helpoiten ymmärrettäviä romahduksia ovat sodat. Jokainen on kuullut sodista puhuttavan, ja jokainen uskoo sotia käydyn. Moni silti uskoo, ettei enää koskaan tulevaisuudessa käydä sotia -- ei ainakaan meidän maassa, eikä ainakaan minun elinaikanani --. Se on pelkän uskon lisäksi toivoa ja pelkoa. Sillä ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Kun Petteri Orpo halusi poistaa juhlarahakokoelmasta vuoden 1918 tapahtumia kuvanneen rahan, ei hän siinä taistellut valhetta vastaan vaan poisti mielestä ikäviä totuuksia. Kukapa haluaisi fantastisen hallituksen tunnelmaa dropata? Siinä leimaantuu helpolla pahanilmanlinnuksi eli ikävistä tulevista ajoista tosiasioiden pohjalta varoittelevaksi ilkiöksi. Tämä totuudenkieltämisinto on yleistä ja erityisen yleistä naisten ja naismaisten miesten, kuten Petteri Orpon, parissa.

Yleisluontoisemmin käsiteltynä hallitsijat erittäin usein haluavat kieltää kaiken keskustelun hallinnon romahtamisen mahdollisuudesta, koska uskovat sen tulevan itseään toteuttavaksi ennusteeksi eli George Sorosin sanaston mukaan uskovat ihmistoiminnan olevan "reflektiivistä". Totuudenkieltäminen on yksi tämän hallinnon arvostelemisen kieltämisen muoto, ja totuuden kieltäminen on erityisen luonteenomaista sosialistisille hallinnoille. Itse en ole aivan varma edes siitä, uskonko hallinnon romahtamisesta puhumisen edistävän hallinnon romahtamista, olevan merkityksetöntä vai peräti auttavan korjaamaan hallintoa. Sen kuitenkin tiedän, että romahtamassa olevan hallinnon romahtamista ei estetä sillä, että keskustelu romahtamisen mahdollisuudesta kielletään, jos ei samalla ryhdytä tarpeellisiin toimiin hallinnon uudistamiseksi.

Hallinnon romahtamiset taas ovat juuri ne ajanjaksot, jolloin kaikki muuttuu ja jotka määrittävät kaiken. Jos mietitään Suomea ja Suomen hallinnon muutoksia, niin vuodet 1809, 1917 ja 1945 nousevat esiin; kaikki varmasti tietävät miksi. Myös vuodet 1863 ja 1905 ovat merkittäviä. Vuonna 1863 perustettiin säätyvaltiopäivät ja vuonna 1905 yleiset valtiopäivät. Huomattavaa on myös kaikkien näiden tapahtumien johtuneen tai aiheuttaneen sodaksi nimitettävistä tekijöistä. Jälleen vuodet 1809, 1917 ja 1945 ovat ilmiselviä. Vuoden 1863 muutokset taas johtuivat Venäjän keisarikunnan huonosta menestyksestä Suuressa Itämaisessa sodassa eli Krimin sodassa ja vuoden 1905 muutokset taas Venäjän keisarikunnan epäonnesta Japanin sodassa. Sodassa häviävä keisarikunta oli aina heikko ja joutui tekemään myönnytyksiä kansalle varmistaakseen kotirintaman kestämisen huonosta sotaonnesta huolimatta.

Näin viimeisen kahden ja puolen vuosisadan aikana on ollut suunnileen neljä vuotta sotaa Suomessa tai Suomen rajoilla ja samanverran Suomen silloisten hallitsijoiden maissa. Silti nämä alle 10 vuotta merkitsevät enemmän Suomen historian kannalta kuin loput 240 vuotta; näinä 10 vuotena tapahtui lähes kaikki merkittävät muutokset Suomen suhteen ja loppuina 240 vuotena ei juuri mitään. Silti tavallisen touhottajan näkökulmasta Suomen historia on ollut jatkuvaa rauhan aikaa ja kehitys on aina jatkunut tasaiseen suuntaansa. Se on se harha, johon historiaan perehtymätön väistämättä lankeaa. Britit sanovatkin historian olevan vain luettelo sodista. Se on totta. Historian kirjoissa ei juurikaan rauhan vuosista kerrota -- ja jos kerrotaan, niiden kautta luodaan pohjustusta tulevalle sodalle tai esitetään, miten edeltänyt sota muokkasi uuden ajan alkamaan toisella tavalla --. Vaikka todellisuus on pääosin rauhaa, on historia aina pelkästään sotaa.

Voisin jatkaa tällaista selittelyä ja vakuuttelua vaikka kuinka pitkään, ja tulenkin sitä jatkamaan, mutta muissa ketjuissa. Tässä viestissä esitän enää vain sen tämän ketjun aiheeseen sopivan loppupäätelmän. Kun romahdus on pieni, sen aiheuttama muutos on vain pieni. Tällainen romahdus oli esimerkiksi vuoden 1945 "puolustusvoitto". Suomi oli yksi harvoja euroopan maita, jonka pääkaupunkia ei Toisessa Maailmansodassa miehitetty eikä siviilialueilla käyty taisteluja -- luovutettua Karjalaa lukuunottamatta --. Suomi selvisi Toisesta Maailmansodasta lähes yhtä helpolla kuin Ruotsi. Silti se johti meillä ennen valheellisena pidetyn sosialistisen marxilais-leninläisen opin ottamiseen mukaan yleiseen keskusteluun totuutena. Se sai yliopistoissa arvostetun aseman, sen totuudenmukaisuutta ei saanut missään arvostella ja Yle julisti sen sanomaa. Näin pienikin tappio muuttii maassamme vallinnutta totuuskäsitystä huomattavasti.

Tämän kertainen Eurostoliiton romahdus tulee väistämättä olemaan huomattavasti suurempi kuin Toisen Maailmansodan vaikutus maallemme. Jossain vaiheessa näytti jo siltä, että nyt olisi mahdollista jäädä romahduksessa itsenäistymisen synnytäneen Venäjän keisarikunnan romahduksen tasolle. Kaikki taivaanmerkit viittaavat kuitenkin tällä kertaa kyseessä olevan vielä huomattavasti suuremman tapauksen. Kalmarin Unionin hajoaminen johti aikoinaan uskonpuhdistukseen. Siinä entiset opit heitettiin romukoppaan, entiset papit erotettiin tai laitettiin opettamaan jotain aivan uutta ja koko käsitys yleismaailmallisesta -- katolisesta -- kirkosta vaihtui kansankirkkoon. Niin loppuivat pyhimystarinat ja ulkokultainen jumalanpalvelus. Niin loppui anekauppa ja kirkon itsenäinen taloudellinen asema. Kaikki muuttui toiseksi. Totuus vaihtui kokonaan uudeksi. Sellainen muutos on meilläkin edessä. Papit -- joita sosialismissa edustavat ylemmät virkamiehet -- tullaan erottamaan kaikki, nyt hallitsevien instituutioiden taloudellinen asema muuttuu muuksi, verotus ei enää tule olemaan valtion suorittamaa, eikä sitä tulla tekemään palkasta ja kaupasta. Tieteelliset tosiasiat muuttuvat.

Vielä muutama kappale yliopistotieteestä eli siitä kontrolloidusta ja formalisoidusta metodiikasta, jossa vertaisarviointi ja oppiarvot merkitsevät. Niinkuin uskonpuhdistus puhdisti keskiajan skolastistiikan, niin Eurostoliiton romahdus tulee puhdistamaan materialistisen tieteen. Yliopistot ja materialistinen tiede saivat aikoinaan tehdä valinnan, kumpaa he palvelevat: vallanpitäjiä vai totuutta. Vallanpitäjät lupasivat rahaa ja rikkautta. Totuus ei luvannut mitään. Yliopistot valitsivat rahan. Mutta he eivät tajunneet samalla joutuvansa hylkäämään totuuden, ja totuus on lopulta voittava. Kun sitten totuus voittaa, heidän rahansa viedään kaiken muun mukana. Yliopistot valitsivat huonosti ja pian he joutuvat maksamaan laskun huonosta valinnastaan. Se tarkoittaa kuoleman tuomiota materialistiselle tieteelle.

Nykyinen materialistinen tiede, kuten vanha skolastinen tiedekin, yrittävät selittää äärettömän monimuotoista maailmaa yhdestä kuvakulmasta katsottuna. Koska kuvakulmia on rajattomasti, on totuudenmukaisia selityksiäkin rajattomasti. Kaikki varmasti tietävät tarinan sokeista intilaisista ja elefantista: Yksi kokeilee kärsää, toinen jalkaa ja kolmas takamusta, ja kaikki tunnustelemalla samaa elefanttia kuvittelevat sen olevan erilainen. Materialistinen tiede on nyt vallanpitäjiä mielistelemällä tehnyt itsestään osaksi vallanpitäjän ja osaksi joutunut jopa turvautumaan puhtaaseen valheeseen. Koska suuressa romahduksessa vallanpitäjät eivät saa pitää valtaansa, on mahdotonta jatkaa nykyisen tieteen tiellä, jossa eniten oppineet olisivat myös rikollisia. Siksi on hylättävä kokonaan nykyinen kuvakulma todellisuuteen ja alettava tutkia todellisuutta jostain täysin toisesta kuvakulmasta; sellaisesta, jossa kukaan ei ole tällä hetkellä oppinut tai hyvä. Se on juuri sitä "totuuden jälkeiseen aikaan" siirtymistä; siinä hylätään yksi totuus ja siirrytään toiseen totuuteen. Se aika ilmiselvästi tulossa, koska jopa Suomen sosialistinen lehdistö julistaa sen olevan tulossa.

Kolmannessa osassa tätä jännittävää jatkokertomusta tulen selittämään molemmille lukijoilleni, miten enkeleiden kieli tulee ilmi romahduksen jatkuessa, ja miksi suomen kieli on lähinnä enkeleiden kieltä maailman kaikista kielistä. Lähestyn tiedettä aina Atlantikselta peräisin olevien huomioiden kautta, ja osoitan suomalaisten olevan Atlantikselta meren nousua paenneiden muinaisten korkeakulttuurin edustajien jälkeläisiä. Otan huomioon myös enenevässä määrin auringon ja kiintotähtien vaikutuksen ihmiskunnan tietämyksen kehitykseen selittäen telekineettisen avaruusälyn toimintaperiaatteita ja vaikuksia aikojen saatossa, ja selitän Suomen -- ja erityisesti marsalkka Mannerheimin haudan -- erityislaatuisen sijainnin telekinetiikan kannalta universumin kriittisessä pisteessä.

[duc]

- - Voisin jatkaa tällaista selittelyä ja vakuuttelua vaikka kuinka pitkään. - -

Epäilemättä, sillä sen verran olen kirjoituksia ja niiden vastauksia lukenut, että suurin osa ei sinua vakavasti ota, kuten

"Sivullinen." tapaa kirjoittaa aina sivullisen jos toisenkin tekstiä, joka periaatteessa vaikuttaa olevan "ilmeisen tosissaan kirjoitettua", mutta on sisällöltään niin pahkasikaa, että eihän hän voi olla tosissaan, eihän?

Vaan se ei tahtiasi haitta: lisää pökköä pesään.

Kuvittelet, että vain kokeellinen luonnontiede on tiedettä ja kaikki muu uskomuksia, joten sinä voit kirjoittaa esim. historiasta, mitä sylki suuhun tuo. Minun puolesta jatka vain. Turha lienee todeta, että tiedekäsityksesi on jopa antiikin kreikkalaisten mielestä omituinen, puhumattakaan nykyajasta.

Kolmannessa osassa tätä jännittävää jatkokertomusta tulen selittämään molemmille lukijoilleni, miten enkeleiden kieli tulee ilmi romahduksen jatkuessa, ja miksi suomen kieli on lähinnä enkeleiden kieltä maailman kaikista kielistä. Lähestyn tiedettä aina Atlantikselta peräisin olevien huomioiden kautta, ja osoitan suomalaisten olevan Atlantikselta meren nousua paenneiden muinaisten korkeakulttuurin edustajien jälkeläisiä. Otan huomioon myös enenevässä määrin auringon ja kiintotähtien vaikutuksen ihmiskunnan tietämyksen kehitykseen selittäen telekineettisen avaruusälyn toimintaperiaatteita ja vaikuksia aikojen saatossa, ja selitän Suomen -- ja erityisesti marsalkka Mannerheimin haudan -- erityislaatuisen sijainnin telekinetiikan kannalta universumin kriittisessä pisteessä.

Jos kiinnostaa, niin otin haasteesi vastaan, ja kirjoitin "magog-teoriaasi" epätieteellisen vastineen.