Sotahistoriaketju

[duc]

Toimittaja Ossi Kurki- Suonio haastatteli itsenäisyyspäivänä prof. Martti Häikiötä. Alla on jutun alku ja loppu. Keskiosa on luettavissa toimittajan jutusta.

Suomen itsenäisyysjulistus annettiin sata vuotta sitten hyvin erikoisissa olosuhteissa. Maassa oli ruokapula, noin 100 000 venäläistä sotilasta, rajoja valvoivat venäläiset, poliisi oli lakkautettu ja kaduilla järjestyksestä vastasivat työväenjärjestöjen nimittämät partiot. Suomessakin jännitettiin sosialistista vallankumousta.

Kaiken lisäksi itsenäisyysjulistuksen antamista kaavailleen Pehr Evind Svinhufvudin varoitettiin olevan hengenvaarassa.

–Tilanne oli hyvin dramaattinen, sanoo Svinhufvudin ja Suomen itsenäistymisen ensivaiheisiin perehtynyt historiantutkija, professori Martti Häikiö Uudelle Suomelle.


–Meillä oli kaksi äärivasemmistolaista aseistettua ryhmää kaduilla. Oli venäläiset sotilaat, joista osa oli bolsevististen sotamiesneuvostojen hallussa ja osa itsenäisiä anarkistiryhmiä. Lisäksi oli vielä aseistetut punakaartit.

Hän korostaa, että itsenäistyminen oli pitkä prosessi, eikä lähimainkaan valmis 6.12.1917. Häikiö vertaakin tapahtumia brexit-neuvotteluihin ja Katalonian itsenäistymisjulistukseen: kumpikaan ei irtautunut pelkällä ilmoituksella. Lisäksi hän katsoo, että Suomessa on häveliäisyyssyistä vähätelty sosialistien aktiivisuutta sisällissodan alkamisessa.

Itsenäistymisen onnistumista Häikiö pitää onnenkantamoisena, johon vaikutti osaltaan myös SDP:n sisäisen hajaannus siitä, tulisiko puolueen pyrkiä vaikuttamaan eduskunnassa vai ottaa valta suoraan omiin käsiin.

- -

Svinhufvudin hallitus kokoontuikin nopeasti pohtimaan itsenäisyyden julistusta vain kaksi päivää nimityksen jälkeen 29. marraskuuta. Lisäpainetta kiiruhtamiseen pani se, että porvarihallitus pelkästi sosialistien julistavan Suomen liittyvän liittoon Venäjän kanssa. Puheenjohtaja Svinhufvud olikin valmis antamaan itsenäisyysjulistuksen heti seuraavana päivänä eli 30.11. Itsenäisyysjulistuksen antaminen kuitenkin venyy.

Saman päivän iltana Suomen neuvostojen aluekomiteoiden puheenjohtajana toiminut Ivar Smilga ehdottaa SDP:n, Suomen Ammattijärjestön ja punaisen kaartin johdon kokouksessa, että jos sosialistit haluavat kukistaa porvarit, "niin tehkää̈ se nyt, niin kauan kuin venäläinen sotaväki on täällä̈. Sen jälkeen me voimme poistua hyvällä̈ omallatunnolla."

Vielä päivää ennen itsenäisyysjulistuksen lukemista eduskunnalle, Svinhufvud saa varoituksen Helsingin Sanomain toimitussihteeri Oiva R. Kyröltä. Hänen mukaansa venäläiset ampuvat hallituksen kaikki jäsenet, jos Svinhufvud julistaa Suomen itsenäiseksi joulukuun 4. päivänä.

Kyrön varoituksesta huolimatta Svinhufvud julistaa Suomen itsenäiseksi. Häikiön laskujen mukaan itsenäisyysjulistus annetaan nyt siis jo kolmannen kerran. Koska rivit itsenäisyyden julistamisessa rakoilivat porvarileirissäkin niin, että julistusta ei annettu eduskunnalle, vaan se esitettiin Suomen kansalle.

–Porvarileirikin oli niin erimielinen, että ajatellaan, että se toteutetaan tällaisena hallituksen ilmoituksena ja kansalle annetulla julistuksella.

Samana päivänä tuleva pääministeri ja presidentti Juho Kusti Paasikivi lähetettiin Tukholmaan pyytämään Ruotsia tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Koska Suomen rajoja valvoivat tiukasti venäläiset, opetteli Paasikivi itsenäisyysjulistuksen ulkoa ja kirjoitti sen puhtaaksi vasta Ruotsin puolella.

–Ruotsin pääministeri sanoi hyvin tylysti Paasikivelle, kun hän kävi siellä, että miten te kuvittelette, että Suomi voi olla itsenäinen, kun maassa on 100 000 venäläistä sotilasta ja punakaartit miehittävät virastoja – eihän hallitus hallitse edes omaa maataan. Hänen mielestään Venäjän tulisi tunnustaa Suomen itsenäisyys ensin, Häikiö kertoo.

Eduskuntakin halusi vielä sanoa sanottavansa Svinhufvudin julistukseen. Porvaripuolueiden edustajat maalaisliiton Santeri Alkion johdolla laativat lausuman, jossa eduskunta maan korkeimman valtiovallan haltijana hyväksyy periaatteen, että Suomi on itsenäinen tasavalta ja valtuuttaa hallituksen itsenäisyyden tunnustusten hankkimiseksi.

Vastaehdotuksen teki SDP:n puheenjohtaja Kullero Manner, joka esitti, että Suomen riippumattomuus olisi "koettava toteuttaa sovinnollista tietä̈ Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella".

Alkion ehdotus voitti äänestyksen äänin 100–88.

Juuri tuon eduskuntaäänestyksen vuoksi itsenäisyyspäivän juhlintaa vietetään joulukuun 6. päivä.

Ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden tunnusti Leninin johtama kansankomissaarien hallitus vuoden 1917 viimeisenä päivänä. Tammikuun alussa itsenäisyyden tunnustivat järjestyksessä Ranska ja Ruotsi, Kreikka, Tanska ja Norja sekä Itävalta-Unkari.

[duc]

SDP:n perustamiskokous pidettiin Forssassa vuonna 1903. Lotta Svärd -järjestön muistomerkki katsottiin vuonna 2017 Forssan kaupunginhallituksessa sopimattomaksi kaupungin torille. Vuoden 1918 sodan haavat eivät joidenkin osalta parane koskaan, vaan sukupolvesta toiseen katsotaan, kuten on ollut tapana katsoa. Puolin ja toisin.

Forssa kielsi Lotta Svärd -patsaan pystyttämisen – puuhamies tyrmistyi: "Forssa on punainen kaupunki"
Lotta Svärd -muistomerkki ajautui vastatuuleen Forssassa.
Lotta Svärd -muistomerkki ajautui vastatuuleen Forssassa.

Työväentaustaisessa kaupungissa nousi syksyn mittaan kiivas keskustelu patsashankkeesta.

Forssassa ei heltynyt lupaa Lotta Svärd -patsaan pystyttämiselle kaupunkiin. Kaupunginhallitus kumosi maanantaina patsasehdotuksen nurin äänin 6–3. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ylen mukaan yksi syy patsaan kieltämiselle on se, että ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta suomalaisia repineestä sisällissodasta.

Lions Clubin ja Lounais-Hämeen Lottaperinneyhdistyksen Lotta-patsashankkeesta nousi syksyn mittaan kiivas keskustelu työväentaustaisessa kaupungissa.

– Tämä meni ihan poliittiseksi show'ksi koko homma. Forssa on punainen kaupunki ja he eivät tykänneet ollenkaan siitä, että tällaista aletaan tänne puuhata. Itsekin olen sosiaalidemokraatti ja kasvanut työväentalon nurkilla, mutten koskaan ajatellut, kun ehdotuksen tein, että tästä jotain poliittista kiistaa nousisi. Lähinnä ajattelin, että sodan ajan naisia pitäisi muistaa jotenkin ja ensimmäiseksi tulivat lotat mieleen, sanoo patsashankkeen isä Heikki Leino Lions-Clubista.

Leino kertoo saaneensa ajatuksen lottien muistamisesta jo 1990-luvun alussa, kun Forssan mieskuoro teki paljon sodan ajan laulukonsertteja.

– Aika myöhään sotaveteraanitkin saivat ansaitsemansa kunnioituksen. Toivon, että myös lotat saavat sen jossain vaiheessa. Oma äitini on ollut pikkulottana ilmavalvonnassa ja meillä oli demariperhe. Silti jotkut kokivat asian niin poliittiseksi, ettei tällaista voi pystyttää Forssaan.
Lotta Svärd -patsaan pystyttäminen aiheutti paljon politikointia Forssassa.

Leino uskoo, että Lotta-patsaalle löytyy kyllä ottajia muualta.

– Mikä se paikka on, se ei ole vielä varmaa. Emme ole vielä keskustelleet, minne sitä tarjottaisiin.

Leino harmittelee hylkäyspäätöstä.

– Se on kipeä asia tietysti. Tuleekohan Forssaan barrikadeja? Jotkut kokevat sen niin, että vanhat tunteet nousevat pintaan.
- -

[siviilitarkkailija]

Sata vuotta sitten tosiasiassa vallan ottaneet sosialistit näyttivät lähinnä sen miten nopeasti valta korruptoi. Muodollinen laillisuusvalta sai antaa tietä tosiasilliselle sotilasvallalle mikä johti hirvittävään punikkiterroriin joka kulminoitui Stalinin toimeenpanemaan kommunistirikollisten ja viattomien joukkosurmiin Venäjän Karjalassa.

Tämä venäläisten sotilaiden ilmiö törmää nykyään suomalaisten päässä olevaan mielikuvaan sotilaasta. 100 v sitten tsaarin armeijan sotilas oli aivan erilainen ja omanlaisensa ihminen. Harva tajuaa että mm Suomessa olleet venäläiset sotilaat olivat kotikylissään viettäneet omat hautajaisensa ennen armeijaan lähtöä. Sotilaat olivat monasti hirvittävän poliittisväkivaltaisen kompromissin tulosta. Hän ei todennäköisesti osannut edes lukea tai laskea mutta sitataidon mukaan kiväärillä ampuakseen ei moisia upseerien temppuja tarvittu. Ja sitten toiselle puolelle valtakuntaa. Kapinamotivaatioon ei tarvittu suurtakaan agitaatioita kun maa oli hävinnyt taistelun itärintamalla ja keisari kaatunut.

[Tappivanukas]

Nyt Forssan nuivat peliliike. Alkakaa ajaa muistomerkkiä Suojeluskunnassa ja Lotta Svärdissä toimineille LGBT-ihmisille. Ei taida kommari uskaltaa vastustaa.

[duc]

Joulun "kunniaksi" Ilta-Sanomat julkaisi jutun Japanin armeijan raakuuksista Kiinassa toisen maailmansodan aikana.

Japanilaisten valloitusjoukkojen Nanjingissa suorittamasta verilöylystä on jo 80 vuotta, mutta silti se hiertää yhä kahden Aasian suurmaan välejä.

Virallisesti Japani on myöntänyt, että Nanjingissa surmattiin paljon siviilejä. Sen mielestä on kuitenkin "vaikeaa" määritellä tarkkoja lukumääriä. Japanin äärikonservatiivien mielestä verilöylyä ei koskaan edes tapahtunut.

Mutta Nanjing ei unohdu. Vielä 80 vuotta myöhemmin elää Kiinassa yhä vajaat 100 Nanjingin verilöylyn eloonjäänyttä.

He muistavat, mitä joulukuun 13. päivän jälkeen heidän kaupungissaan kuuden viikon aikana tapahtui 1937–38.

TOINEN maailmansota alkoi jo heinäkuussa 1937 Kiinassa, ei vasta natsien hyökkäyksestä Puolaan 1939. Näin ainakin eräiden nykyhistorioitsijoiden mukaan.

Japani hyökkäsi Kiinaan heinäkuussa ja oli joulukuuhun mennessä edennyt Kiinan silloisen pääkaupungin Nanjingin porteille. Niiden taakse oli paniikissa vetäytynyt turvaan satoja tuhansia siviilejä ja sekasorron vallassa olleita kiinalaissotilaita.

Nanjing nujertui helposti japanilaisille. Mitä seurasi, järkytti koko maailmaa.

Japanilaiset teloittivat, murhasivat, silpoivat ja raiskasivat jopa 300 000 kiinalaista siviiliä ja sotavankia. Miehiä, naisia ja lapsia. Aivan avoimesti, jopa kaupungin turvavyöhykkeellä olleiden länsimaisten nähden. Japanilaiset myös kuvasivat tekonsa.

Toisen maailmansodan jälkeen Nanjing jäi historiankirjoituksessa unohduksiin. Natsien keskitysleirit, atomipommit ja muut sodan kauhut määrittivät toisen maailmansodan julmuudet.

AMERIKANKIINALAINEN Iris Chang oli jo koulussa ihmetellyt, miksei historiantunneilla kerrottu, mitä hän oli jo lapsena kuullut. Kiinasta paenneiden vanhempiensa kauhukertomuksissa Nanjingista "japanilaiset eivät silponeet lapsia vain kahtia, vaan kolmas- ja neljäsosiinkin".

1990-luvun puolivälissä Chang alkoi tutkia aihetta perusteellisesti. Hän kävi kahden vuoden ajan läpi arkistoja, päiväkirjoja ja lopulta matkusti Nanjingiin haastattelemaan eloonjääneitä. Aineiston pohjalta 1997 syntynyt teos The Rape of Nanking oli huikea arvostelu- ja myyntimenestys. Myös suomeksi 2006 (Nankingin verilöyly, WSOY) käännetty kirja elvytti vihdoin Nanjingin verilöylyn muiston koko maailman mieliin.

Chang ei säästellyt sanoja kuvaillessaan verilöylyn kauhuja:

– Kymmeniätuhansia nuoria miehiä koottiin yhteen ja marssitettiin kaupungin laidoille, missä heitä ammuttiin konekivääreille hengiltä, käytettiin pistinharjoitusten maalitauluina tai valeltiin bensiinillä ja poltettiin elävältä.

- -

Ei siinä mitään. Aihe on poliittisesti korrekti. Toisin olisi, jos IS olisi julkaissut jutun esim. Turkin armeijan raakuuksista Armeniassa. Saattaisi Suomen turkkilaiset mielenosoittaa Helsingissä huutaen, ettei mitään Armeniassa tapahtunut ja Sanoma-konserni olisi taas (vrt. Hesarin meneillään oleva rikostutkinta salaisten paperien julkaisemisesta) kusi sukassa. Vielä tulenarempi aihe olisi vaikka Muhammadin armeijan raakuudet Khaibarin keidaskaupungissa ja samalla kun uutisoitaisiin viimepäivien marsseista esim. Tukholmassa, kun muslimit uhkailevat tekevänsä uudelleen nuo raakuudet juutalaisille.

Tärkeää on kertoa näistä raakuuksista, joista voisi luetella lukemattomia esimerkkejä lukemattomien sotien lähes kaikkien osapuolten tekeminä. Vielä tärkeämpää olisi tasapuolisuus, eikä jatkuvasti mennä journalistisesti matalimmasta kohtaa aidan yli, kuten poliittisesti korrektilla valtamediallamme on tapana.

Edit. lainaus lisätty.

[Nuivanlinna]

Poliisi takavarikoi ESS:n painoksen Rytin puheen vuoksi - 72 vuotta myöhemmin lehtinippu löytyi holvista
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2427989
Poliisit tulivat 12. joulukuuta 1945 aamuyöllä Etelä-Suomen Sanomien toimitukseen ja takavarikoivat lehden painoksen.

Syynä oli se, että lehteen oli painettu laajoja otteita entisen presidentin Risto Rytin puolustuspuheen alkuosasta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti Rytiä ja seitsemää muuta poliittista johtajaa vastaan oli alkanut edellisenä päivänä.

ESS otsikoi etusivullaan näin: "108-sivuisen puolustuskirjelmän lukemisen aloitti Ryti eilen sotasyyllisyysoikeudessa. Suomen sotaan joutuminen johtui suurvaltojen painostuspolitiikasta."

Puheen julkaisukiellon antoi myöhään edellisiltana valvontakomission puheenjohtaja, kenraalieversti Andrei Zdanov, koska kukaan ei puolustanut Neuvostoliittoa Rytin hyökkäyksiä vastaan.

Etelä-Suomen Sanomia takavarikoitiin 7 500 kappaletta. Jakeluun oli ehtinyt mennä 12 000 lehteä.

Joku ehti ennen poliisia
Perjantaina, yli 72 vuotta takavarikon jälkeen, paikallisjohtaja Jarkko Haukilahti siivosi Mediatalo Esan vanhoja holveja. Vastaan tuli ruskeaan paperiin kääritty paketti, joka oli sidottu kiinni paperinarulla.

Paketin päällä luki "Etelä-S. Sanomia, Takavarikoitu lehti". Sisältä löytyi kaksikymmentä kappaletta takavarikkoon julistettuja lehtiä.

- Muistin heti toimittaja Joel M. Vainosen historiajutun aiheesta. Se julkaistiin vuonna 2015. Sitä ennen en ollut tästä tapauksesta kuullutkaan, Haukilahti kertoo.

Joku oli siis ehtinyt napata talteen nämä lehdet, ennen kuin kello 4.20 saapunut poliisi sai vietyä tuhannet painokoneesta tulleet lehdet takavarikkoon ja edelleen tuhottavaksi.
...........naps nips
.......................Samana aamuyönä 1945 poliisi teki takavarikon myös Lahti-lehden toimitukseen. Samoin takavarikkoon meni mikkeliläisen Vapaus-lehden painos.

Seuraamuksia lehdille ei tullut, koska sensuurin välittämä julkaisukielto tuli niin myöhään illalla.

Tällainen löytö Lahdessa.

[Aksiooma]

Tänään 10.1.2018 tulee sata vuotta siitä, kun joulukuussa vasta itsenäistyneeseen synnyinmaahansa palannut ja Venäjän armeijan palveluksesta eronnut kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim kutsuttiin Sotilaskomitean jäseneksi.

Tammikuun alussa 1918 senaatti oli virallistanut Sotilaskomitean aseman ja antanut sille tehtäväksi asevelvollisuuden ja Suomen kansallisen armeijan muodostamisen. Suomen hallitus oli ollut huolissaan järjestyksen säilymisestä maassa. Siihen oli aihettakin. Marraskuussa oli nähty vasemmiston aseellisen kapinan kenraaliharjoitus yleislakon muodossa. Maa oli täynnä levottomia venäläisiä sotilaita, ja vasemmiston lehdistö oli avoimesti hallituksen vastainen. Sosiaalidemokraatit muodostivat aseistettuja punaisia järjestyskaarteja.

Haminan kadettikoulun upseerien keskuudessa muodostettu Sotilaskomitea oli puolestaan tukenut ja organisoinut maanalaista itsenäisyysliikettä vuodesta 1915 lähtien. Sotilaskomitean toiminta oli lisääntynyt Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen, ja saman vuoden syksyllä se oli ryhtynyt rahoittamaan suojeluskuntien toimintaa. Sotilaskomitea muun muassa nimitti useita upseerikoulutuksen saaneita henkilöitä paikallisten suojeluskuntien päälliköiksi ja otti vähitellen koko suojeluskuntaliikkeen alaisuuteensa.

Tekstin lähde: Jukka I. Mattila

https://www.facebook.com/suomensotilas/

[Aksiooma]

Tänään, 100v. sitten, Mannerheim saapui Vaasaan. Mannerheim oli matkannut väärennetyillä papereilla, joiden mukaan hän oli pietarsaarelainen kauppias Gustav Malmberg.
Yöpikajuna pysähtyi ennen puoltayötä Tampereen asemalla, jossa vaunuun tuli kolme venäläistä sotilasta tarkastamaan matkustajien papereita. Mannerheim vastasi luonnollisesti varsin sujuvasti venäjäksi sotilaspartion kysymyksiin. Hyvä kielitaito kuitenkin herätti sotilaiden epäilyksen passin aitoudesta, mutta näihin epäilyksiin Mannerheim vastasi olevansa kauppias, joka osaa useita kieliä. Vastaus ei kuitenkaan tyydyttänyt sotilaita, joten he käskivät Mannerheimin välittömästi esikuntaan.
Asiasta kuultuaan junan konduktööri lähti nopeasti etsimään henkilöä, joka voisi selvittää tapausta. Juna oli saatava liikkeelle, eikä lähtöaikaan ollut enää montaa minuuttia. 28-vuotias Eino Lähteenmäki työskenteli tuolloin junanlähettäjänä Tampereen asemalla ja riensi sovittelemaan asiaa. Hän oli opiskellut venäjää sekä koulussa että yliopistossa. Hän sanoi itsevarmasti sotilaille "Mitä Te turhaan rettelöitte, miehellähän on paperit kunnossa. Junan pitää päästä lähtemään". Junanlähettäjän itsevarmat sanat olivat saaneet sotilaat empimään sen verran, että juna pääsi jatkamaan matkaa, Mannerheim kyydissään. Tapahtumasta muistuttaa edelleen muistolaatta Tampereen asemahallissa.

Pohjanmaalla oli suurin osa Suomeen palanneista jääkäreistä sekä valtaosa saatavissa olevista maahan syksyllä 1917 salakuljetetuista aseista. Pohjanmaalta oli myös hyvät rautatieyhteydet muualle Suomeen. Sotilaskomitean esityksen mukaan Mannerheim päätti, että Etelä-Pohjanmaasta ja Vaasasta muodostetaan tukialue valkoiselle armeijalle. Uhkakuvien mukaisesti järjestyksen palauttaminen ja järjestysvallan vakiinnuttaminen Suomen hallitukselle tarkoitti ensin venäläisten joukkojen riisumista aseista. Punakaartien ja sosialistien vallankumouksellisten kanssa toimittaisiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla. Kansalaissodan uhka tiedostettiin ja siihenkin varauduttiin. Senaatti ei aikonut luovuttaa laillista demokraattisilla vaaleilla saatua valtaansa aseistautuvalle oppositiolle.

Junaseikkailusta ja Mannerheimista voi lukea lisää pian ilmestyvästä Suomen Sotilaasta, kevään 1918 erikoisjulkaisusta ja täältä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/19/tarinoita-mannerheimista

[Aksiooma]

Antikomintern

Löysin sattumalta Youtubesta pätkiä elokuvasta My Way. Videon lataaja oli nimennyt videon virheellisesti Japanese Soldiers vs German Army, mikä kiinnitti huomioni. Nimittäin Saksa ja Japani tekivät Antikomintern-sopimuksen 25.marraskuuta 1936. Sopimus oli suunnattu Kommunistista internationaalia (Komintern) ja etenkin Neuvostoliittoa vastaan. Japani oli ärsyyntynyt Kiinan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksesta elokuussa 1936 sekä lentokoneiden ja ammusten myynnistä kiinalaisille.

Saksan ja Japanin armeija eivät koskaan taistelleet rinta rinnan toisessa maailman­sodassa, mutta moni saksalainen tykein, merimiinoin ja torpedoin aseistettu kauppalaiva toimi japanilaisten tukikohdista Kaukoidässä. Naamioituneina alukset hyökkäsivät muiden laivojen kimppuun Intian valtamerellä jo ennen kuin Japani liittyi sotaan joulukuussa 1941.

Monien saksalais- ja italialaislaivojen kotisatama oli Japanin miehittämässä Singaporessa. Saksalaiset perustivat sukellusvenetukikohdan japanilaisten miehittämään Penangiin nykyiseen Malesiaan vuonna 1943, ja 41 saksalaista sukellus­venettä lähetettiin häiritsemään Aasian ja Euroopan välistä laivaliikennettä.

Yang Kyoungjong

Hetken aikaa kun etsin lisää tietoa elokuvasta, niin se perustuu löyhästi tositarinaan korealaisesta kaverista nimeltään Yang Kyoungjong. Kyseinen kaveri on tiettävästi ainoa ihminen maailmassa, joka taisteli II-maailmansodassa kolmen eri maan armeijassa, kolmella eri rintamalla.

Vuonna 1938, Kyoungjong komennettiin taistelemaan Japanin armeijan joukoissa Neuvostoliiton armeijaa vastaan. Khalkhin Gol taistelussa hän joutui sotavangiksi ja lähetettiin vankileirille.

Vuonna 1942, Kyoungjong komennettiin taistelemaan Saksan armeijaa vastaan, Neuvostoliiton armeijan riveihin, koska ryssillä oli miespulaa. Kyoungjong joutui tällä kertaa saksalaisten sotavangiksi Ukrainassa vuonna 1943. Sieltä hänet lähetettiin saksalaisten miehittämään Ranskaan taistelemaan pataljoonaan, mikä koostui pääosin venäläisistä sotavangeista.

Normandian maihinnousun yhteydessä, amerikkalaiset laskuvarjojääkärit vangitsivat Kyoungjongin kesäkuussa 1944. Kyoungjongin vangitseminen aiheutti hämmennystä Liittoutuneiden joukoissa, koska laskuvarjojoukkojen luutnantti Robert Brewer ilmoitti vanginneensa japanilaisen sotilaan saksalaisessa univormussa.

Kyoungjong lähetettiin Britanniaan vankileirille ja sieltä edelleen Yhdysvaltoihin. II-maailmansodan päätyttyä, Kyoungjong vapautettiin Yhdysvaltalaisesta vankileiristä ja hän jäi asumaan Illionoisiin, aina kuolemaansa saakka (1992).

Aikamoinen tarina. Tämänkin knoppitiedon keräämisen sai aikaan jäsen @Pullervo profiilissa esiintyvä Antikomintern sana. Kiitos vaan. Aina oppii uutta. Näitä on kiva kertoa jälkipolville.

[Aksiooma]

Suomalaiset sotilaat Venäjän Keisarillisessa armeijassa

Keisarikunnan asevoimissa palveli 1830-luvulta lähtien autonomian ajan loppuun mennessä ainakin 3000 (ehkä jopa noin 4000) suomalaissyntyistä upseeria. Tässä joukossa lasketaan olleen noin 420 kenraalia ja 48 amiraalia.

Pietarissa asui 1880-luvulla yli 24000 suomalaista. Virkamiehen tai upseerin ammatti tarjosi houkuttelevan mahdollisuuden luoda ura Venäjän armeijassa tai suuriruhtinaskunnan hallintotehtävissä.

1820-luvun lopulta alkaen ovat monet suomalaiset osallistuneet keisarikunnan sotiin kuten; etelässä Turkkia vastaan, Kaukasuksella, idässä Aasian eri osissa, Alaska ja Sitka, Puola, Venäjä-Japanin sota, I Maailmansota.

http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=IGfUqH_OQlw

[Vaniljaihminen]

Suomalaisista Turkin sodassa oli mielenkiintoinen viittaus SF-elokuvassa Serenaadi sotatorvella eli sotamies Paavosen tuurihousut (1939). Toppo Elonperä esittää pitkäpartaista (yli kahdeksankymppistä?) Turkin sodan veteraania, joka jaarittelee ylimääräisissä kertausharjoituksissa oleville reserviläisille siitä, kuinka hän on taistellut "mahomettia" vastaan. Kyseinen elokuva on saanut nykyaikaisilta arvostelijoilta aina tylyt haukut sekä suoran osoituksen "historian romukoppaan" mutta siihen lienee muut syyt kuin leffan oletettu huonous. Eräs sellainen lienee, että Siiri Angerkoski tylyttää ankarasti erästä kovin aseistakieltäytyjältä vaikuttavaa sälliä eikä sellainen nyt sovi meidän tiedostaville intellektiuelleille. Mielenkiintoinen leffa.

[Aksiooma]

Sata vuotta sitten 2.2.1918, silloinen Punaisten kansanvaltuuskunta lakkautti kaikki porvarilliset sanomalehdet ja Pietarista saapui avustus asepulasta kärsiville punaisille. Asejuna saapui Tampereelle mukanaan 10.000 kivääriä, ammuksia ja järeämpiäkin aseita.

Suojeluskuntalaisille tärkeällä Vilppulan rintamalla käytiin ensimmäinen varsinainen taistelu, jossa vänrikki G. A. Stolbovin johtama punaisten osasto eteni rautatietä pitkin kohti Vilppulaa. Valkoiset olivat sijoittaneet noin 150 miestä Kirkkosalmen ylittävien siltojen luokse, jossa käytiin neljän tunnin pituinen tulitaistelu. Punaiset palasivat takaisin illan hämärryttyä, eikä taistelu tiettävästi vaatinut kaatuneita kummaltakaan osapuolelta.

Vilppulan rintama on nimitys, jolla yleensä tarkoitetaan Vilppulassa ja Väärinmajassa käytyjä taisteluja. Lisäksi punaisten vetäytymisvaiheessa taisteltiin Juupajoella sijaitsevalla Lylyn asemalla. Joissakin yhteyksissä Vilppulan rintamaan on laskettu kuuluvaksi Väärinmajan lisäksi myös Ruoveden taistelut. Punaiset taas käyttivät Vilppulasta ja muista Pohjois-Hämeen taisteluista nimitystä "pohjoinen rintama", joka oli osa heidän Satakunnan ja Hämeen käsittänyttä länsirintamaansa.

Sata vuotta sitten "tänään" Mannerheim antoi ensimmäisen päiväkäskynsä, joka kuului:

"Ylipäällikön päiväkäsky N:o 1.

Vaasa
2. helmikuuta 1918
1. Senaatin päätöksen mukaan 28 p:ltä tammikuuta on minulle uskottu kunniakas tehtävä olla Suomen täkäläisten puolustusvoimien ylipäällikkönä.

2. Olen nimittänyt seuraavat esikuntavirkailijat:

Esikunnanpäällikkö: Eversti Martin Wetzer,
Kenraalimajoitusmestari: Ratsumestari Hannes Ignatius,
Päivystäjäkenraali: Eversti Valter Holmberg,
Tykistötarkastaja: Eversti Gustaf Adolf v.Rehausen,
Pääintendentti: Luutnantti Aimo Hallberg,
Liikennepaällikkö: Tirehtööri B.F.Löhman.

Ylipäällikkö Kenraali Mannerheim."

https://www.facebook.com/suomensotilas/photos/a.390803295685.184400.181063060685/10155331312355686/?type=3

[Nikolas]

Timo Hännikäinen on kirjoittanut: Dresden vuonna nolla

[valkka]

Tarvitsisin apua, en muista:

muistaakseni ranskalainen aristokraatti  oli kaveri joka joukkoineen ratsasti muslimien perässä Välimeren Euroopan maissa, teurastaen jokaisen jotka kiinni saivat. Taisi jahdata Ottomaaneja. Voisiko joku auttaa? Googlasin mutta en löytänyt. Kiitos.

[Shemeikka]

Saattaisi olla ritari Roland, joka 700-luvulla pysäytti muslimien vyöryn pohjoiseen Espanjasta. Legendan mukaan ilman Rolandia Eurooppa olisi ollut jo yli tuhat vuotta islamilainen.

[Aksiooma]

Prager Universityn hyvä video Winston Churchillin merkityksestä II-maailmansodassa. Kiteytetty viiteen minuuttiin.

Churchill: The Man Who Saved the Free World

https://youtu.be/djW36C3t_dQ

[Pöllämystynyt]

Prager Universityn hyvä video Winston Churchillin merkityksestä II-maailmansodassa. Kiteytetty viiteen minuuttiin.

Churchill: The Man Who Saved the Free World

https://youtu.be/djW36C3t_dQ

Churchillin hehkuttaminen sankarina on häpeällistä ja kuvottavaa. Ensinnäkin hän oli imperialistisen, siirtomaita sortaneen, likaista suurvaltapolitiikkaa pienempiensä vahingoksi pelanneen, erittäin korostuneiden ja epäoikeudenmukaisten luokka- ja säätyerojen luonnehtiman suurvallan päämies. Suurinta osaa näistä ongelmista vastaan hän ei millään tavalla toiminut tai asettunut. Vaikka hänen toimintansa johti osaltaan brittien riistämien siirtomaiden vapautumiseen, niin se ei ollut hänen tavoitteensa. Hän puolusti brittiläis-ylikansallisen yläluokan etuoikeuksia.

Churchill myös jätti Itä-Euroopan toisen työväenaatteella ratsastaneen punalippuisen hirmuvallan orjuuteen. Hän petti varsinkin Puolan niin törkeästi, kuin ylipäätään saattoi. Itä-Euroopan pettämistä ei voi jälkeenpäin oikeuttaa sillä, että mokutus jätti juuri tämän orjuutetun alueen myöhemmin tuhoamatta ja juuri siksi, että alueen kansoilla oli jo kokemusta väestönvaihdosta ja kulttuurin rikastuttamisesta, ja siten vastustuskykyä. Tällaista kaukaista vaikutusta ei olisi mitenkään voitu ennustaa Churchillin aikana, vaan omana aikanaan ja omilla tiedoillaan hän oli törkeän moraaliton. Hän jopa omaehtoisesti ja mielellään toimitti Saksaa vastaan taistelleita, tai demokratiaa tai paikallisia hallintoja puolustaneita, kuten kasakoita ja eri maiden ja alueiden paikallisia itsepuolustusjoukkoja, stalinistien käsiin teurastettaviksi.

[kelloseppä]

Prager Universityn hyvä video Winston Churchillin merkityksestä II-maailmansodassa. Kiteytetty viiteen minuuttiin.

Churchill: The Man Who Saved the Free World

https://youtu.be/djW36C3t_dQ

Churchillin hehkuttaminen sankarina on häpeällistä ja kuvottavaa. Ensinnäkin hän oli imperialistisen, siirtomaita sortaneen, likaista suurvaltapolitiikkaa pienempiensä vahingoksi pelanneen, erittäin korostuneiden ja epäoikeudenmukaisten luokka- ja säätyerojen luonnehtiman suurvallan päämies. Suurinta osaa näistä ongelmista vastaan hän ei millään tavalla toiminut tai asettunut. Vaikka hänen toimintansa johti osaltaan brittien riistämien siirtomaiden vapautumiseen, niin se ei ollut hänen tavoitteensa. Hän puolusti brittiläis-ylikansallisen yläluokan etuoikeuksia.

Churchill myös jätti Itä-Euroopan toisen työväenaatteella ratsastaneen punalippuisen hirmuvallan orjuuteen. Hän petti varsinkin Puolan niin törkeästi, kuin ylipäätään saattoi. Itä-Euroopan pettämistä ei voi jälkeenpäin oikeuttaa sillä, että mokutus jätti juuri tämän orjuutetun alueen myöhemmin tuhoamatta ja juuri siksi, että alueen kansoilla oli jo kokemusta väestönvaihdosta ja kulttuurin rikastuttamisesta, ja siten vastustuskykyä. Tällaista kaukaista vaikutusta ei olisi mitenkään voitu ennustaa Churchillin aikana, vaan omana aikanaan ja omilla tiedoillaan hän oli törkeän moraaliton. Hän jopa omaehtoisesti ja mielellään toimitti Saksaa vastaan taistelleita, tai demokratiaa tai paikallisia hallintoja puolustaneita, kuten kasakoita ja eri maiden ja alueiden paikallisia itsepuolustusjoukkoja, stalinistien käsiin teurastettaviksi.

Hyvä, että joku muistaa niin monta kertaa petetyn itäisen Euroopan pettäjjien petokset; myös silloin kuin läntinen Eurooppa on roiston roolissa.

[Pöllämystynyt]

Hyvä, että joku muistaa niin monta kertaa petetyn itäisen Euroopan pettäjjien petokset; myös silloin kuin läntinen Eurooppa on roiston roolissa.

Lopulta Itä-Eurooppa saattaa kuitenkin olla se osa Eurooppaa, joka selviytyy demokraattisena, vapaana ja muutenkin omana eurooppalaisena itsenään, ja jossa paikalliset alkuperäisryhmät voivat jatkossakin päättää omista asioistaan esivanhempiensa kotiseuduilla. Ja tämä johtuu juuri näistä petoksista ja niiden seurauksista. Suomi jäi idän ja lännen välimaastoon sodan jälkeen, selviytyessään kuin ihmeen kaupalla puoli-itsenäisenä. Tämän vuoksi, lähes suorana seurauksena, Suomi on nyt länsi-euroopasta tunkevan uuden fasismin ja elintilanvalloituksen, ja itä-Euroopan demokratian, turvallisuuden ja vapauden välimaastossa - jälleen puoli-itsenäisenä. Suomalaisten historiallinen kokemus ja tietoisuus yhdistettynä nykypäivän kokemuksiin ja valveutuneisuuteen ei ole aivan riittänyt mokutuksen torjumiseen vielä, mutta lähempänä ollaan koko ajan. Väärä tie ja vakavat tuhot ovat kuitenkin vaarallisen lähellä, ja jonkinasteiseen katastrofiin joutuminen voi olla jopa välttämätöntä, jotta valveutuminen lisääntyisi riittävästi ja ajoissa.

Täsmennyksenä vielä putinisteja kaikkialla näkeville, että Venäjä ei mielestäni edusta edellä mainittua Itä-Euroopan demokratiaa ja vapautta. Se on kuitenkin turvallisempi naapuri, kuin kymmeniä tuhansia elintilanvaltaajia lähettävä Ruotsi, eikä se uhkaa suomalaisten vapautta ja itsenäisyyttä EU:n tavalla.

[Vaniljaihminen]

Kyllä minulle Churchill menee kevyesti enemmän sankaruuden kuin konnuuden puolelle. Hän teki oman maansa kannalta parhaat ratkaisut, aivan kuten teki Risto Ryti. Turha sitä oli odottaa, että britti-imperiumi olisi ryhtynyt yhtä aikaisesti sotimaan sekä Neuvostoliittoa että Saksaa vastaan, ei sellainen nyt vaan olisi mitenkään onnistunut.

Sen sijaan jos ryhdytään luomaan sellaista amerikkalaistyylistä Disney-historiaa, jossa on selkeät hyvyden joukot vastassaan pahuus, sellainen toki on naurettavaa. Hitleristä on toki tehty se absoluuttinen pahuus, jolla sitten on liittoutuneiden omia epäsymmetrioita peitelty, aivan kuten on Suomenkin silloisia ratkaisuja arvosteltu.

[P]

Saattaisi olla ritari Roland, joka 700-luvulla pysäytti muslimien vyöryn pohjoiseen Espanjasta. Legendan mukaan ilman Rolandia Eurooppa olisi ollut jo yli tuhat vuotta islamilainen.

Bremenin vapaakaupungin suojelija on Roland, jonka patsas Domsheidella kirkon ja kaupungintalon välissä selvisi suojattuna pommituksista. Nyt taitaa olla muslimistunein Saksan suurista kaupungeista?

[Pöllämystynyt]

Kyllä minulle Churchill menee kevyesti enemmän sankaruuden kuin konnuuden puolelle. Hän teki oman maansa kannalta parhaat ratkaisut, aivan kuten teki Risto Ryti. Turha sitä oli odottaa, että britti-imperiumi olisi ryhtynyt yhtä aikaisesti sotimaan sekä Neuvostoliittoa että Saksaa vastaan, ei sellainen nyt vaan olisi mitenkään onnistunut.

Kun häntä kehutaan vapaan maailman pelastajaksi, niin silloin on kyseessä väite koskien muutakin, kuin oman imperiumin etua, ja silloin keskustelun kohteena on siis yleinen moraali. Siltä kannalta Churchill oli liero. Churchillin kehuminen yleisen hyvän edistäjäksi tai moraaliseksi on siksi valheellista sankarillistamista.

Mieti asiaa edes hetki niiden Itä-Euroopan kansojen ja maiden kannalta, jotka hän jätti liittolaisensa hirmuvallan alle. Jos suurvalta toimii maailmanpolitiikassa, niin oma etu ei ole sille vastaavalla tavalla itsestäänselvästi oikein, kuin pienille maille omissa pienissä asioissaan. Ja tässä ei puhuta mistään trumppilaisesta omien työllistämisestä, vaan pienten demokratioiden murskaamisesta ja kansojen jättämisestä murhaavan ja valehtelevan helvetinkoneen käsiin.

Kukaan ei kai edellytä, että ollakseen sankari olisi hänen tullut sotia Neuvostoliittoa vastaan. Sankari olisi yrittänyt vaikuttaa paljon enemmän Stalinin toimintaan nuoleskelun, myönteisen propagandanäkyvyyden ja massiivisen tuen sijasta - tai niiden ehtona.

Jos NL oli niin vahva, että Brittejä ja USA:ta muka uljaina demokratian puolustajina pelotti asettaa sille vaatimuksia, niin miksi nämä sitten tukivat sitä niin massiivisesti? Jos NL taas oli heikko, niin miksi sen valloitukset ja hirmuteot hyväksyttin niin nöyrästi?

[Vaniljaihminen]

Mitä joku miettiminen tuhoon tuomittujen kärsimyksistä edesauttaisi sen työn eteen, mitä Churchill joutui silloin tekemään? Se on pelkkää feel-goodia, ei do-goodia. Churchill nousi pääministeriksi vasta 1940, eräänä konservatiivien vähiten pidetyimmistä parlamentin jäsenistä. Se joka "mietti edes hetken" oli Neville Chamberlain, jonka tekemät virheet tunnetaan. Churchillin aikana muodostettiin Tsekkoslovakian ja Puolan pakolaishallitukset ja armeijat - se oli enin mitä silloin pystyttiin tekemään. Suunnitelmia myös Puolan vapauttamiseksi vuonna 1945 kehiteltiin, mutta ei niitä toteuttamaan tietääkseni juuri muita kannattajia ollut kuin joku puolihullu Patton.

Kyllä minä Neuvostoliiton tukemisen ymmärrän, parempi se oli heidän sotilaitaan tapattaa kuin omia. Sopivassa balanssissa molemmat diktatuurit eliminoisivat toisensa enkä usko ettei britit sitä olisi itsekin tajunneet.

[Pöllämystynyt]

Mitä joku miettiminen tuhoon tuomittujen kärsimyksistä edesauttaisi sen työn eteen, mitä Churchill joutui silloin tekemään? Se on pelkkää feel-goodia, ei do-goodia. Churchill nousi pääministeriksi vasta 1940, eräänä konservatiivien vähiten pidetyimmistä parlamentin jäsenistä. Se joka "mietti edes hetken" oli Neville Chamberlain, jonka tekemät virheet tunnetaan. Churchillin aikana muodostettiin Tsekkoslovakian ja Puolan pakolaishallitukset ja armeijat - se oli enin mitä silloin pystyttiin tekemään. Suunnitelmia myös Puolan vapauttamiseksi vuonna 1945 kehiteltiin, mutta ei niitä toteuttamaan tietääkseni juuri muita kannattajia ollut kuin joku puolihullu Patton.

Kyllä minä Neuvostoliiton tukemisen ymmärrän,

Siis kyllä minäkin ymmärrän, mutta tämä tuen tarve tarkoittaa myös, että NL ei ollut yksin niin mahtava, että Brittien ja USA:n oli pakko nöyristellä sille ja hyväksyä sen valloitukset ja hirmuteot. Avun ehdoksi olisi voitu laittaa demokratian palauttaminen natseilta vapautettuihin maihin, ja hirmuteoista pidättäytyminen. Tämäkään ei olisi ollut varsinaisesti sankaruutta, vaan jonkinlainen perustaso, mitä voi odottaa keneltä hyvänsä, joka edustaa demokraattista maata ja taistelee demokratian puolesta. Stalinin halu vallata itä-Eurooppa pysyvästi oli täysin sietämätön ja erittäin huonosti oikeutettu, vaan silti Britannia ja USA sen hyväksyivät ja sitä tukivat.

Miksi monista sodista ylipäätään niin usein yritetään löytää oikeamielisiä ja sankarillisia osapuolia? Eihän sellaisia ole yleensä politiikassakaan, jossa kaikki osapuolet ovat yleensä tavalla tai toisella lieroja, seteliselkärankaisia, periaatteettomia oppurtunisteja, epäonnistujia, huijareita, huijattuja ääliöitä, pettureita, periksiantajia, korruptoituneita jne. Tokihan pääosin sankarillisia ja oikeamielisiä osapuoliakin on toisinaan, mutta ei mitenkään välttämättä läheskään joka sodassa tai polittisessa kiistassa.

[Vaniljaihminen]

Ilman muuta sankareiden hehkuttaminen on aina vähintäänkin hieman kornia. Onhan Stalin myös edelleen monien suuri sankari etenkin Venäjällä. Sekin vielä, että Neuvostoliitto luetaan joskus liittoutuneisiin sekä ylipäänsä kaikki sotahistoriaan liitettävä julkea omahyväisyys.

[Roope]

Kun häntä kehutaan vapaan maailman pelastajaksi, niin silloin on kyseessä väite koskien muutakin, kuin oman imperiumin etua, ja silloin keskustelun kohteena on siis yleinen moraali. Siltä kannalta Churchill oli liero. Churchillin kehuminen yleisen hyvän edistäjäksi tai moraaliseksi on siksi valheellista sankarillistamista.

Tämän päivän Höblässä kulttuuritoimituksen päällikkö Fredrik Sonck haukkuu uuden Churchill-elokuvan rasistin ylistykseksi ja Churchillin toiseksi Hitleriksi, jonka historian käänteet pelastivat historian tuomiolta. Kulttuuritoimittaja Sonckin mukaan Churchillin fyysinen olemuskin lupsakkoine ilmeineen, sikareineen ja silinterihattuineen on kuin rasistisella verenimijällä ("den rasistiska utsugare").

Glorifieringen av en rasist väntar på sin Oscar

Winston Churchills rent fysiska uppenbarelse – den fryntliga uppsynen, de tjocka cigarrerna, cylinderhatten – är egentligen som klippt och skuren för en ikonisk bild av den rasistiska utsugare han var.

[...]

Men hur intressant hade det inte varit med en film som strukit honom mothårs? Det finns en uppsjö kontrafaktisk fiktion om hur världen sett ut ifall Hitler segrat, men vad om man tänker sig att han aldrig kommit till makten, att Tyskland utvecklats till en fredlig välfärdsstat under 20- och 30-talen? Var hade det ställt Churchill?

Naturligtvis är det inte alls säkert att Churchill blivit premiärminister i fredligare tider. Men om han blivit det hade han blivit ledare för en synnerligen brutal kolonialmakt som bevakade sina intressen med skoningslös repression och motiverade den med luddiga föreställningar om vit överhöghet, eller i varje fall sitt ansvar som kulturbärare.

Churchill själv hyste inga ideologiska betänkligheter beträffande sitt hemlands rätt att förtrycka och suga ut afrikaner, araber och indier. Han hörde till systemets hårdnackade försvarare i sin samtid, både på brittisk hemmaplan och internationellt. I en värld utan Hitler är det inte alls osannolikt att Churchill i dag varit själva sinnebilden för en europeisk imperialist. Sin formuleringsförmåga utnyttjade han flitigt också för hatiska uttalanden om indier som dog av svält och kränkande oneliners om Mahatma Gandhi. Hans rent fysiska uppenbarelse – den fryntliga uppsynen, de tjocka cigarrerna, cylinderhatten – är egentligen som klippt och skuren för en ikonisk bild av den rasistiska utsugare han var. Men genom Hitlers oöverträffade grymhet och brott mot mänskligheten fick Churchill – och i någon mån hela Storbritannien – ett alibi som håller än i dag.

[...]

Fredrik Sonck Kulturchef

Hbl 1.3.2018

[Pöllämystynyt]

Tämän päivän Höblässä kulttuuritoimituksen päällikkö Fredrik Sonck haukkuu uuden Churchill-elokuvan rasistin ylistykseksi ja Churchillin toiseksi Hitleriksi, jonka historian käänteet pelastivat historian tuomiolta.

Minun Churchill-kritiikilläni ei sitten ole mitään tekemistä Hbl:n asiattoman herjauksen ja rasistikortilla ratsastuksen kanssa. Churchill oli liero, imperialisti ja totalitarismille periksiantanut nuoleskelija, mutta ei toinen Hitler.

[Pekka Kemppainen]

Prager Universityn hyvä video Winston Churchillin merkityksestä II-maailmansodassa. Kiteytetty viiteen minuuttiin.

Churchill: The Man Who Saved the Free World

https://youtu.be/djW36C3t_dQ

Churchill oli mies, jonka takia britit menettivät impeeriuminsa ja puolet Eurooppaa kärsi 50 vuotta kommunismia:

http://eurooppalaisuus.wordpress.com/2017/01/23/suomen-viholliset-talvisodassa-churchill-ja-stalin/

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2018/02/08/19548/

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2018/02/02/u-kekkosen-mietteita-toisen-maailmansodan-rauhanmahdollisuuksista-11-2-1943/

Kekkonen kuului niihin teräviin eurooppalaisiin, jotka jo reaaliajassa ymmärsivät, että ww2:ssa on jotain hämärää:

Pekka Peitsi (Urho Kekkonen):

Kompromissirauha

Suomen Kuvalehti 8/1943

Kuta kauemmin sota jatkuu, kuta verisemmäksi sen sato tulee ja kuta useampiin koteihin se on ehtinyt saattaa murheensa viestin, sitä kaivatummaksi tulee rauha. Tuskinpa on tällä hetkellä maailmassa enää yhtäkään maata, jossa ei toivotuin asia olisi rauha. Sen sanan ympärille yhtyvät koko ihmiskunnan toiveet.

On turhaa kysyä, miksi rauha ei sitten tule, vaikka sitä kaikki toivovat. Erimielisyys rauhan sisällöstä on näet niin suuri, että miljoonat sotilaat miljoonien jälkeen yhä heitetään toisiaan vastaan. Lähes kolme ja puoli vuotta kestänyt verinen leikki ei vielä ole siihen määrään selvittänyt voimasuhteita, että puolella taikka toisella olisi havaittu jatkamisen hyödyttömyys. Siksi taistelu riehuu heikentymättömällä voimalla ja etsii itselleen uusia laajenemisaloja.

Kun äskettäin Casablancassa pidetyssä konferenssissa on neuvoteltu sodankäyntiä koskevista asioista, on siellä ollut tietenkin tuleva rauha myös puheena. Presidentti Roosevelt selitti perästäpäin Casablancan konferenssissa saavutetun yksimielisyyden siitä, että rauha oli oleva "ehdottoman antautumisen rauha". Tämähän ei ole mitään uutta, sillä kummaltakin puolelta on eri yhteyksissä korostettu tahtoa taistella lopulliseen ja ehdottomaan voittoon saakka. Sen sanoi valtakunnanjohtaja Hitler syyskuun 1. päivänä 1939, sen hän on toistanut myöhemmin moneen kertaan. Sen on sanonut Churchill pääministeriksi tultuaan ja aina jälkeenpäin, se on ollut myös Stalinin teemana jne.

Mutta meidän on syytä palauttaa mieliin, että myös sovittelurauhaa, kompromissirauhaa on sotivien tahojen puolelta tarjottu. Ensimmäisen kerran sellaista tapahtui Saksan hyökättyä Puolaan, jolloin Italia teki ehdotuksen aselevon solmimisesta sillä pohjalla, että armeijat jäisivät niihin asemiin, missä ne syyskuun 2. päivänä (Hyökkäys alkoi 01.09.1929. lat.huom.) olivat. Tämän ehdotuksen hyväksyivät Ranska ja Saksa, mutta ei sitä vastoin Englanti, joka vaati aselevon ehtona Saksaa poistamaan joukkonsa Puolan alueelta. Kompromissiratkaisu raukesi tähän.

Toinen yritys sovitteluratkaisun aikaansaamiseksi tapahtui Puolan sotaretken päätyttyä, jolloin Hitler valtiopäivillä pitämässään puheessa tarjosi rauhaa lännessä. Se olisi tapahtunut Puolan kustannuksella siinä muodossa, että Venäjä ja Saksa yksin ja yhdessä olisivat järjestäneet Puolan valtiollisen aseman.

On huomattavaa, että niinhyvin Ranskassa kuin varsinkin Englannissa esiintyi tällöin melkoista rauhanhalua nimenomaan saarivaltakunnan konservatiivisissa rahamiespiireissä, joiden tunnetuin sovittelurauhan kannattaja oli Lontoon suurin maanomistaja. Mutta molempien valtakuntien poliittisilla johtajilla oli langat lujasti käsissään, ja rauhantarjous torjuttiin. Erityisesti Englannin taholta esitetty perustelu oli luonteenomainen Englannin Tshekkoslovakian miehittämisestä lähtien omaksumalle kannalle: länsivalloille eivät riittäneet lupaukset hyökkäysten toistumisen ehkäisemisestä, vaan siitä oli saatava teoissa takeet kuin myös siitä, että kansainvälisten ristiriitojen ratkaisulle ei ollut luotava pohjaa väkivallan tietä.

Vielä tehtiin kolmas julkinen yritys kompromissirauhan aikaansaamiseksi, kun Hitler Ranskan luhistumisen jälkeen heinäkuun 19. päivänä 1940 vetosi Englannin järkeen ja kehoitti sitä lopettamaan hyödyttömän vastarinnan. Joutuu kysymään, oliko tämä Hitlerin rauhantarjous tehty siinä mielessä, että oletettiin todella Englannin siihen taipuvan. Tunnettiin huonosti Englannin historiaa, sen kansan mentaliteettia ja kansan johtajan Churchillin bulldoggimaista päättäväisyyttä, jos toivottiin voittajan jalomielisyyteen vetoamalla saavutettavan rauha.

Aikoinaan kerrottiin, että kielteistä vastausta rauhantarjoukseen pidettiin Englannissa tässä vaiheessa, toisin kuin puoli vuotta sitä ennen, itsestään selvänä asiana, mutta että periaatteessa ei Englannin poliittisissa piireissä silloin tunnettu ehdotonta taipumattomuutta rauhaan, jos sille saataisiin vain oikea lähtökohta. Ja sellaisen sanottiin tarjoutuvan heti, kun Saksa on kärsinyt ensimmäiset sotilaalliset vastoinkäymisensä. Silloin olisi voitu näet neuvotella enemmän tasavertaisina neuvottelukumppaneina kuin ajankohtana, jolloin Saksalla ei näyttänyt olevan mitään vakavasti varteenotettavaa mannermaista vastavoimaa. Mutta maailman meno on se, että huonona päivänä tehty hyvä päätös sovinnosta tahtoo unohtua paremman päivän tullen. Ja niin on tässäkin käynyt.

Tuon rauhantarjouksen jälkeen ei samantapaisia ole julkisuuteen enää laskettu. Mutta tavantakaa on diplomaattisissa huhuissa, yksityisissä keskusteluissa jne. tiedetty kertoa, että milloin Saksa, milloin Venäjä, milloin Englanti ja Yhdysvallat olisivat tehneet vastapuolelle rauhantarjouksen. Kiinteimpinä kiertelivät aivan äskettäin huhut presidentti Rooseveltin erikoislähettilään Myron Taylorin Italialle tekemän rauhanehdotuksen ympärillä. Tämän tarjouksen yksityiskohtaisesta sisällöstäkin levitettiin huhuja, mutta rauhaa siitä ei tullut, oliko tarjousta edes tehtykään.

Jos nyt kompromissirauhan mahdollisuuksia aivan kylmästi harkitaan, niin niiden pitäisi olla olemassa. Sotivissa leireissä on kulloisenakin ajankohtana ollut kaksi valtiota tai valtioryhmää, joiden keskenään tekemä rauha olisi tiennyt sodan loppumista ja jotka olisivat voineet keskenään päästä eduistaan yksimielisiksi. Tämän jälkimmäisen olisi tietenkin pitänyt tapahtua omien liittolaisten kustannuksella, mutta eihän mikään valtio lopultakaan sodi liittolaistensa, vaan oman etunsa puolesta. Jos siis Saksa ja Englanti olisivat tehneet keskenään erikoisrauhan, joka olisi tietenkin tapahtunut Venäjän, Ranskan, Puolan, Tshekkoslovakian, Italian ja sanokaamme vaikka Japanin kustannuksella, olisi se ollut ajatuksellisesti mahdollinen. Miksi sitä sitten ei ole tehty?

Emme käsittele tässä liittosopimusten ja annettujen lupausten merkitystä; niistä lienee jokaisella lukijalla oma käsityksensä. Emme luule esteen olleen niissä. Este on ollut tavattavissa molemminpuolisessa epäluuloisuudessa. Kumpikin sotiva puoli on selvillä, että se tietyillä myönnytyksillä saisi rauhan aikaan, mutta se on myös varmaa, että saavutettu kompromissirauha olisi vain välirauha. München on ollut sen oppijakson alku, joka on levittänyt kaikkialle juurtuneen epäuskon kompromissiratkaisun pysyväisyyteen. Yhtä vähän kuin Englanti piti Napoleonin kanssa solmimaansa Amiensin rauhaa v. 1802 lopullisena, vaan aloitti uuden sodan Napoleonia vastaan jo v. 1803, yhtä vähän nykypäivien Englanti saattaisi pitää lopullisena mitään kompromissirauhaa, jossa siltä riistettäisiin pääsy mannermaalle, taikka Saksa mitään sellaista ratkaisua lopullisena, jolla se pakotettaisiin luopumaan suunnitelmastaan taloudellisesta suurelintilasta.

Aivan viime päivinä on kierrellyt tietoja että Saksan taholta toivottaisiin kompromissirauhaa siinä mielessä, että länsivalloilla ei ole varaa jättää Eurooppaa bolshevismin hyökyaallon alaiseksi. Tällaisille ajatuksille antaa leimansa liioiteltu pelko Venäjän sotilaallisesta mahdista ja toiselta puolen liiallinen usko siihen, että bolshevismin peikolla pelottelu saisi länsivallat ryhtymään toimenpiteisiin Saksan pelastamiseksi. On tietenkin jokaiselle selvää, että länsivaltojen etu niiden voittaessakin olisi säilyttää Euroopan mantereella voimakas Saksa, jolla ne voisivat pelata voittajakumppaniansa Venäjää vastaan. Mutta siinä armottoman taistelun vaiheessa, jossa sota nyt on, jäävät tällaiset laskelmat huomispäivän asiaksi. Nyt on kyseessä musertaminen tai musertuminen. Mikään kompromissirauha ei tule kysymykseen.

Ja siksi me saamme jäädä odottamaan sodan jatkuvan. Venäjän todella valtavat voitot Etelä-Venäjällä eivät tätä sotaa vielä ratkaise. Kenenkään ei tarvitse luulla, että Saksan sotilaallinen voima olisi vielä aallonpohjassa. Uudet kutsunnat tietävät tuoreiden, vahvojen armeijojen luomista. Ja ennen kuin ensi syksy on käsissä, voivat suurten taistelujen laineet vyöryä samoilla seuduilla, joilta ne nyt ovat kulkeneet länteen käsin. Mutta samanaikaisesti kiihtyy taistelu Italiasta ja Länsi-Euroopasta. Ja se jatkuu, kunnes lopullinen voitto on käsillä, tavoite, joka on ollut kaikkien valtiomiesten tunnus.

11.2.1943.

Pekka Peitsi

Churchillin tekemät valinnat johtivat brittiläisen imperiumin tuhoon.

[Pekka Kemppainen]

Kyllä minä Neuvostoliiton tukemisen ymmärrän, parempi se oli heidän sotilaitaan tapattaa kuin omia. Sopivassa balanssissa molemmat diktatuurit eliminoisivat toisensa enkä usko ettei britit sitä olisi itsekin tajunneet.

Mutta miksi tapattaa omia sotilaitaan Stalinin puolesta? Oli mahdollisuus, että saksalaiset ja Stalin tapattavat toisiaan, ja länsi on turvassa. Sitä tarjosivat mm. Stauffenberg-salaliittolaiset Bernin keskusteluissa USA:lle: Hitlerin eliminoimisen jälkeen tehdään rauha Neuvostoliiton kustannuksella.

Ei ole mitään muuta selitystä, kuin että Roosevelt halusi Stalinin etenevän niin pitkälle länteen, kuin mahdollista.

[Vaniljaihminen]

Ei Stauffenberg ollut mikään pelinappula vielä vuonna 1941, kun englantilaiset päättivät aloittaa Neuvostoliiton tukemisen. Jos Saksa olisi tuhonnut Neukut liian aikaisin, olisi Eurooppaankin ollut vielä vaikeampi hyökätä myöhemminkään ja uusi rintama olisi syntynyt brittien dominoiman Iranin ja valloitetun neuvostoalueen rajalle. Se olisi ollut jo aivan toinen peli varsinkin kun Irak, Libanon ja Syyria olivat mahdollisia akselivaltoja ja nämä kävivät lyhyen sodankin brittejä vastaan tuolloin.

Rooseveltin hönöilyt saa jättää omaan arvoonsa. Kyllä mä lisäksi epäilen, että ensisijassa Euroopan kommunismista saadaan kiittää etupäässä Stalinia.