News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Kenestä tulee uusi sisäministeri?

Started by sivullinen., 16.05.2016, 22:04:45

Previous topic - Next topic

sivullinen.

Nyt näyttää kaksi seikkaa hyvin todennäköiseltä. Ensinnäkin se, että sisäministeri Orvosta tulee Kokoomuksen puheenjohtaja. Toiseksi se, että Kokoomuksen puheenjohtaja Orvosta tulee valtionvarainministeri. Nämä kaksi asiaa ovat tapahtumassa vielä tänä kesänä. Seurauksena olisi sisäministerin paikan jääminen vaille henkilöä. Sen arvuuttelu voisi olla kiinnostavaa. Kenestä tulee sisäministeri -- joka kantaa huolta Suomen rajavalvonnasta ja tulevien matuvyöryjen estämisestä --?

Olettaa voisi, että tuleva sisäministeri on Kokoomuksen jäsen. Olettaa voisi myös, että tuleva sisäministeri on Kokoomuksen istuva kansanedustaja. Olettaa voisi myös, ettei se ole Alexander Stubb eikä myöskään minkään valiokunnan puheenjohtaja. Tälloin vaihtoehtojen määrä ei enää ole kovin suuri. Valiokuntien puheenjohtajuus rajaa pois myös ainoan vaihtoehdon, jota olisin osannut itse esittää: Kari Tolvasen, joka on lakivaliokunnan puheenjohtaja. Kuka se voisi olla? Nimen lisäksi olisi tietenkin mukava kaivaa jostain esiin muutama sana mainitun henkilön mielipiteistä ja erityisesti mielipiteistä rajojen sulkemiseen ja matujen kepposteluun.

Vai hajoaako koko hallitus ja tuleeko uudet eduskuntavaalit?
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Nuivanlinna

Mitähän väliä sillä sitten on?
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Punaniska

Quote from: Nuivanlinna on 16.05.2016, 22:07:07
Mitähän väliä sillä sitten on?

Niinpä. Puhuva pää vaihtuu toiseen, mutta puhe on samaa.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

kriittinen_ajattelija

Hjallis Harkimo tietty, vetäytyi pois kisasta ja antoi tukensa Orpolle kun mies lupasi hänelle ministerin paikan.  8)
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

ISO

Saadaan nainen sisäministeriksi.

Helvetti sentään, joku maahanmuuttokiimainen feministi varmasti.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Sydämistynyt

Quote from: ISO on 16.05.2016, 22:33:02
Saadaan nainen sisäministeriksi.

Helvetti sentään, joku maahanmuuttokiimainen feministi varmasti.

Riippuu siitä, saako myös Sanni Grahn-Laasonen kenkää Stubbin suosikkina.  Kokoomus näkyy pitävän mies/naiskiintiöt tasan.

ISO

Quote from: Sydämistynyt on 16.05.2016, 22:37:03
Riippuu siitä, saako myös Sanni Grahn-Laasonen kenkää Stubbin suosikkina.  Kokoomus näkyy pitävän mies/naiskiintiöt tasan.

Olettamukseni on, että saa.

Ja hyvä niin, on aivan toivoton tapaus.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Echidna


Chew Bacca

Kinkkuvoileivän tilalle tietysti halal-kebabrulla tai falafel.

Omppupomppu

Quote from: kriittinen_ajattelija on 16.05.2016, 22:28:45
Hjallis Harkimo tietty, vetäytyi pois kisasta ja antoi tukensa Orpolle kun mies lupasi hänelle ministerin paikan.  8)

KHL-joukkueen enemmistöomistaja ja venäläisten pakotemiesten business-kumppani vastaamassa Suomen sisäisestä turvallisuudesta. Ainakin naurut itänaapuriin. :)

Peltipaita

Sen täytyy olla takuuvarma nykyisen sisäministerin työn jatkaja. Nainen hyvinkin. Sanni Grahn-Laasonen, Henna Virkkunen.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Yhteisöjäävi

Quote from: kriittinen_ajattelija on 16.05.2016, 22:28:45
Hjallis Harkimo tietty, vetäytyi pois kisasta ja antoi tukensa Orpolle kun mies lupasi hänelle ministerin paikan.  8)

Sipilä, Berner, Harkimo...

Eikö hallituksen muodostaminen olisikin yksinkertaisinta tästedes järjestää siten, että neljän vuoden välein Suomen monimiljonäärien kesken vain arvottaisiin ne, joiden kulloinkin on vuoro myydä maamme ja sen tulevaisuus ulkomaiselle suurpääomalle?

mattima5

Alex Stubbista tietysti ja sit hän lähtee takas Brysseliin.  8) 8)

Impivaaran tiikeri

Orpo pysyy sisäministerinä. Valtiovarainministeri valitaan kokoomuksen matematiikkanerojen osastolta. Hanna-Maija Hemming voisi olla sopiva.

https://m.youtube.com/watch?v=jyVhTpWOS14

Tuomas3

Vapaavuoriko? Vaikuttaisi ainakin olevan tulossa takaisin Suomeen. Voi tosin saada jonkin muunkin pestin.

Raksa_Mies

Quote from: Tuomas3 on 16.05.2016, 23:13:38
Vapaavuoriko? Vaikuttaisi ainakin olevan tulossa takaisin Suomeen. Voi tosin saada jonkin muunkin pestin.

Ei Vapaavuori ole palaamassa päivän politiikkaan. Harmi

Jaska Pankkaaja

Quote from: sivullinen. on 16.05.2016, 22:04:45
Vai hajoaako koko hallitus ja tuleeko uudet eduskuntavaalit?

Ei hajoa eikä henkilöllä ole mitään merkitystä koska se on joka tapauksessa 100% Arwo Yhteisön kannattaja tai paremminkin orja.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Kulttuurirealisti

Quote from: Unlucky Luke on 16.05.2016, 22:57:04
Sipilä, Berner, Harkimo...

Eikö hallituksen muodostaminen olisikin yksinkertaisinta tästedes järjestää siten, että neljän vuoden välein Suomen monimiljonäärien kesken vain arvottaisiin ne, joiden kulloinkin on vuoro myydä maamme ja sen tulevaisuus ulkomaiselle suurpääomalle?

Se tuossa ihmetyttää, että monimiljonääreillä ei pitäisi olla rahallista kannustinta myydä Suomea. Vai onko palkkiot tosi isot?
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Yhteisöjäävi

Quote from: Kulttuurirealisti on 17.05.2016, 08:01:17
Quote from: Unlucky Luke on 16.05.2016, 22:57:04
Sipilä, Berner, Harkimo...

Eikö hallituksen muodostaminen olisikin yksinkertaisinta tästedes järjestää siten, että neljän vuoden välein Suomen monimiljonäärien kesken vain arvottaisiin ne, joiden kulloinkin on vuoro myydä maamme ja sen tulevaisuus ulkomaiselle suurpääomalle?

Se tuossa ihmetyttää, että monimiljonääreillä ei pitäisi olla rahallista kannustinta myydä Suomea. Vai onko palkkiot tosi isot?

Totta. Ehkä yksi selitys on se, että palkkio ei ole vain rahaa vaan myös arvonantoa ja hyväksyntää sellaisilta, joita nämä rahamiehet ja -naiset katselevat ylöspäin eli poliittisten ja taloudellisten kukkuloiden kuninkailta. Kun he tarjoavat muutaman herkkupalan ja rapsuttavat isällisesti leuan alta - noin, hyvä poika - , huolet Suomen tulevaisuudesta kaikkoavat sipilöiden ja bernereiden mielistä.

Kenties taustalla on eräänlainen uusaateliston rakentuminen. Historian hämärissä aateliset tunsivat käsittääkseni yhteenkuuluvuutta ja lojaalisuutta lähinnä vain toisia aatelisia kohtaan, asuivatpa nämä missä päin Eurooppaa tahansa. Mahdollisesti sipilät ja kaltaisensa identifioituvat uusien ja nousevien eurooppalaisten mahtimiesten joukkoon. Sille porukalle suomalainen perusjamppa on niin yhdentekevä kuin vain jokin voi yhdentekevä olla.

Punaniska

Ottaisipa Stubb ulkoministerin pestin itselleen! Jabba joutuisi joko sisäministeriksi tai hallituksesta ulos. Tämä kuvio olisi nykyisellä takiaispuolueen kannatuksella täysin mahdollista toteuttaa, Jabban olisi mahdoton uhkailla hallituksesta eroamisella, koska uudet vaalit dumppaisivat persut KD:n lukemiin.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Laskentanuiva

Veikataanpa Anne Mari Virolaista uudeksi sisäministeriksi.

Siis Alex saa jatkokauden puoluekokouksessa ja Orpo saa mennä rivikansanedustajaksi.
Kuitenkin puolueen jäsenet valitsevat puheenjohtajan- eivät kansanedustajat.

"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

Gunnar Hymén

Quote from: Raksa_Mies on 17.05.2016, 06:02:03
Quote from: Tuomas3 on 16.05.2016, 23:13:38
Vapaavuoriko? Vaikuttaisi ainakin olevan tulossa takaisin Suomeen. Voi tosin saada jonkin muunkin pestin.

Ei Vapaavuori ole palaamassa päivän politiikkaan. Harmi
jaa. no nykyisten ministerien touhut eivät välillä kyllä liity mitenkään päivän politiikkaan, joten sinänsä voisi loisia isot massit taskuunsa. ei varmasti olisi huonompi kuin nykyiset, vaikka vain kaivais nenää ja raapis päätänsä 24/7
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Kni

Ei minulla ole sen enempää ääni- kuin puheoikeuttakaan, mutta ehdotan silti uudeksi sisäministeriksi Wille Rydmania.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

kelloseppä

Quote from: Unlucky Luke on 17.05.2016, 08:45:37
...
Kenties taustalla on eräänlainen uusaateliston rakentuminen. Historian hämärissä aateliset tunsivat käsittääkseni yhteenkuuluvuutta ja lojaalisuutta lähinnä vain toisia aatelisia kohtaan, asuivatpa nämä missä päin Eurooppaa tahansa. Mahdollisesti sipilät ja kaltaisensa identifioituvat uusien ja nousevien eurooppalaisten mahtimiesten joukkoon. Sille porukalle suomalainen perusjamppa on niin yhdentekevä kuin vain jokin voi yhdentekevä olla.

Hyvä huomio - tosin hyvin kärjistetty ja yksikertaistettu.

Korostaisin tässä sitä, että Ruotsin (Suomen) aateliston kohdalla tämä ilmiö on toisinaan muuttanut muotoaan. Esim. Vaasa-ajan Ruotsin aatelisto oli vielä paikkaan ja kuninkaaseen vahvasti henkisesti sitoutunut, kun taas 1600-luvun alun sodat toivat mukaanaan kolme suurta uutta ilmiötä Ruotsin aateliston keskuuteen: Ylhäsimmän aateliston modostuminen valtakuntaa johtavaksi oligarkiaksi, jolle jopa kuningas oli vertainen, ulkomaisen aateliston vöyry Ruotsin Ritarihuoneeseen ja aateliston lukumäärän räjähdysmäinen kasvu.

Tämän hetken Suomessa onkin nähtävissä kenties juuri samat kolme ilmiötä: Wahlroos, Herlin etc porukka osin vertautuu ylhäisimpään aatelistoon, sitten on ulkomaalaiset tähdet mm. Suri ja Berner, ja kolmantena ero keskiluokan ja vauraan väestönosan (alempi aatelisto) välillä kasvaa. Käteinen ja Pöpilä, tulevaisuudessa mahdollisesti Berner, edustavat tässä vertauskuvassa nähdäkseni 1600-luvun jälkipuoliskolla nousunsa aloittavaa virkamiesaatelia tyyppiä Piper ja Hermelin, jopa von Görtz, Kalle XII:n lähipiirissä, jos Brysselin viskaalit halutaan nähdä Kalle XII:n veroisena vallan keskittymänä.

Toki tämä vertauskuva on monin osin puutteellinen, mutta mielenkiintoiseksi sen tekee se, että millaiseksi Ruotsin aateliston asema ylipäätään muodostui Suuren Pohjan sodan jälkeen.

Roope

Quote from: Raksa_Mies on 17.05.2016, 06:02:03
Ei Vapaavuori ole palaamassa päivän politiikkaan. Harmi

En ole jäänyt kaipaamaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nollatoleranssi

Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

repo

Quote from: sivullinen. on 16.05.2016, 22:04:45
Vai hajoaako koko hallitus ja tuleeko uudet eduskuntavaalit?

Hajosiko Kataisen hallitus, kun Vasemmistoliitto ja Katainen lähti? Ei. Se vain erosi, mitä seurasi "minihallitusneuvottelut".

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/hallitus%20minihallitustuneuvottelut-22177

Politiikkabingossa laitan panokseni edelleen sen vaihtoehdon puolesta, että myös Sipilän hallitus "uudistuu" tmv ja uudistumisen jälkeen PS:lle ei välttämättä olekaan enää tarjolla hallituspaikkaa koska SDP, AY-liike, sisäinen devalvaatio, myös Kokoomuksen ja Keskustan "kentällä" on kiima saada SDP hallituskumppaniksi. Viime mainitussa seikassa näyttäisi siltä, että Stubb on ollut jokin tulppa, mikä nyt  ilmeisesti korjataan ensi kuussa.

Mutta kuten sanottua, tämä on bingoa. Soini on kyllä tehnyt niin täydellisen takinkäännön EU:n suhteen, että Keskusta-liberaalien ja Kokoomus-federalistien tuskin on mahdollista saada parempaa nuolijaa "EU-kriittistä" ulkoministeriksi.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

rölli2

ei taida olla paljon merkitystä sillä kuka nousee tilanne niin kauan kuin olemme eurostoliiton jäseniä. miettikää nyt perussuomalainen työministeri kulkee vokeissa kampanjoimassa matuja yrittäjiksi. ei olisi ihan heti ennen vaaleja uskonut

Punaniska

#28
Quote from: rölli2 on 17.05.2016, 16:36:25
ei taida olla paljon merkitystä sillä kuka nousee tilanne niin kauan kuin olemme eurostoliiton jäseniä. miettikää nyt perussuomalainen työministeri kulkee vokeissa kampanjoimassa matuja yrittäjiksi. ei olisi ihan heti ennen vaaleja uskonut

Tuosta työministeristä ei olisi montaa muutakaan asiaa uskonut.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

-PPT-

Eiköhän tuo Kokoomuksen läänityksenä säily elleivät puolueet sitten jotain muuta sovi ja miksi sopisivat.

Toisekseen, henkilöllä olisi merkitystä jos Suomen politiikkaa johdettaisiin Suomesta käsin, ainakin suuret suuntaviivat, ja niinhän ei ole ollut asia enää vuosikausiin.