News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Paavo Väyrynen, elämä ja teot.

Started by Artisti, 04.02.2016, 14:29:27

Previous topic - Next topic

Ernst

Quote from: Riukulehto on 01.02.2018, 09:44:41

Väyrynen siirtyi Lapista Uudenmaan vaalipiiriin ennen vuoden 2011 vaaleja pudoten lopulta koko eduskunnasta. Tuskin asettuu enää ehdolle Uudellamaalla.

Hyvä muistutus. Tosin nyt se sisältää oletuksen, että Väyrynen olisi oppinut jotakin aikaisemmin tapahtuneesta. Väykkä-Pate alkaa saada Veltto Virtanen ja Juice Leskinen -piirteitä.

Miten olikaan mahdollista saada veltto sisään (eduskuntaan)  ;)
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Rauno Murju

Keskustalle saattaa hyvinkin käydä, kuten persuille eli puolue jakaantuu kahtia puheenjohtajavaaleissa.

Joko Väyrynen erotetaan ja huomattava osa kentästä lähtee kansalaispuoleen kelkkaan tai sitten Paavo haastaa ja voittaa Sipilän, jonka jälkeen puolue palailee takaisin alkiolaisille juurilleen.

On se Paavo edelleen kova luu ja uhmakkaasta esiintymisestä huolimatta Sipilän pääministerikausi vahvasti katkolla.

Tämä oikeastaan ansaitsisi ihan oman topicin.

QuoteIL-Analyysi: Väyrynen piinaa keskustaa - Vanhasen hermo petti jo

Väyrystä odottaa erottaminen puolueesta, Vanhanen varoittaa puoluehajaannuksesta, kirjoittavat Olli Ainola ja Juha Ristamäki.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801312200710744_pi.shtml

ISO

Väyrysen paavolla on kannatusta ympäri maata, eikä ihme, mies ei ole sairastunut EU-hulluuteen eikä maahanmuutto-hulluuteen.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

writer

Quote from: Ernst on 01.02.2018, 11:09:01
Quote from: Riukulehto on 01.02.2018, 09:44:41

Väyrynen siirtyi Lapista Uudenmaan vaalipiiriin ennen vuoden 2011 vaaleja pudoten lopulta koko eduskunnasta. Tuskin asettuu enää ehdolle Uudellamaalla.

Hyvä muistutus. Tosin nyt se sisältää oletuksen, että Väyrynen olisi oppinut jotakin aikaisemmin tapahtuneesta. Väykkä-Pate alkaa saada Veltto Virtanen ja Juice Leskinen -piirteitä.

Miten olikaan mahdollista saada veltto sisään (eduskuntaan)  ;)

Väyrynen on aikanaan saanut äänivyöryjä Uudellamaallakin mutta näistä äänistä moni on tullut vanhoilta Maaseudulta muuttaneilta ihmisiltä eli 2011 niitä ääniä ei enää ollut tarpeeksi.

Väyrysen kannattaa asettua ehdolle Lapista, siellä vaaditaan paljon ääniä mutta läpimeno on mahdollista.
Muualle muita kovia ehdokkaita ja haukutaan Sipilä maanrakoon niin 5-10 henkeä voi päästä kansanedustajiksi.

Jos Sipilä heivataan helvettiin kesällä 2018 niin se huonontaa Väyrysen mahdollisuuksia merkittävästi.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

Quote from: Riukulehto on 01.02.2018, 09:44:41
Quote from: multsi on 01.02.2018, 08:39:54
Hienoa piilovittuilua Il:n toimittajalta

"Väyrynen laskelmoi, että hänen kannattaa asettua kansalaispuolueensa eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudellamaalla. Suomen suurimmassa vaalipiirissä vapautuu Timo Soinin (sin) ääniperintö, josta Väyrynen ilman muuta lohkaisee osan."
Väyrynen siirtyi Lapista Uudenmaan vaalipiiriin ennen vuoden 2011 vaaleja pudoten lopulta koko eduskunnasta. Tuskin asettuu enää ehdolle Uudellamaalla.

Keskustan Laaninen rukoili Väyrystä tulemaan Uudellemaalle ja Väyrynen meni halpaan...

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

wjp

Quote from: Faidros. on 31.01.2018, 04:09:30
Quote from: Don Nachos on 31.01.2018, 01:04:57
Kokoomus juhlii Kansalaisuolueen perustamista. Väyrynen vie paikkoja Keskustalta ja Persuilta, joten Kokoomus saa helpon pääministeripaikan.

Aivan samoin kokoomus järjesteli ps:n jakautumisen viimekesänä.
No ne järjesteltävissäolevat on nyt sinisissä. Persuista tuskin enää Väykälle  tulee porukkaa varsinkin jos sinisiä kansanedustajia alkaa hakeutua Väykän helmoihin.
Islam ymmärtää naista.

Puuha-Pepe

Quote from: wjp on 01.02.2018, 12:54:45
Quote from: Faidros. on 31.01.2018, 04:09:30
Quote from: Don Nachos on 31.01.2018, 01:04:57
Kokoomus juhlii Kansalaisuolueen perustamista. Väyrynen vie paikkoja Keskustalta ja Persuilta, joten Kokoomus saa helpon pääministeripaikan.

Aivan samoin kokoomus järjesteli ps:n jakautumisen viimekesänä.
No ne järjesteltävissäolevat on nyt sinisissä. Persuista tuskin enää Väykälle  tulee porukkaa varsinkin jos sinisiä kansanedustajia alkaa hakeutua Väykän helmoihin.

Ei niin mahdoton ajatus, 1/5 persusta taisi äänestää Väykkyä pressanvaalissakin.  :(

Profit

Persut ei enää näytä niin kovin erilaiselta verrattuna Keskustaan ja Kokoomukseen.

Joku uusi Nato-kielteinen maahanmuuttokriittinen puolue voi nyt varmaan ottaa kohtuu nopeasti Persujen kannatuksen. Persut keskittyy sitten olemaan enemmän kokoomuslainen ja Venäjä-vastainen.

Aksiooma

Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen Keskustan pelastamiseksi

Asetun ehdolle Keskustan puheenjohtajan vaaliin ensi kesän Sotkamon puoluekokouksessa. Valintani kautta Keskusta voisi eheytyä perinteisen alkiolaisen aatteensa pohjalta. Liberalismilla olisi johtamassani Keskustassa vahva jalansija.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250243-on-voimien-kokoamisen-aika
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

kivimies

Quote from: Don Nachos on 31.01.2018, 01:04:57
Kokoomus juhlii Kansalaisuolueen perustamista. Väyrynen vie paikkoja Keskustalta ja Persuilta, joten Kokoomus saa helpon pääministeripaikan.
Eikö Sininen Tulevaisuus vie Kokoomuksen äänestäjiä vastaavalla tavalla, kun puhuvat "keskiluokan verokapinasta".

Spesialisti

Väyrynen on ollut Kokoomukselle samanlainen hyötymarionetti kuin Wille Rydman. Värynen imuroi nuivapersujen ääniä jonkin minipuolueensa täysin hyödyttömään mustaan aukkoon. Rydman saa hölmöimmät uskomaan, että Cuckoomus olisi vielä joku kansallinen konservatiivipuolue, joka ajaa keskiluokan ja pikkuporvarirälssin etuja, vaikka he ovat Kokoomusstaniassa suurimpia häviäjiä kun menestyksen pelimerkkejä jaellaan.

Puuha-Pepe

Quote from: Aksiooma on 01.02.2018, 15:11:44
Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen Keskustan pelastamiseksi

Asetun ehdolle Keskustan puheenjohtajan vaaliin ensi kesän Sotkamon puoluekokouksessa. Valintani kautta Keskusta voisi eheytyä perinteisen alkiolaisen aatteensa pohjalta. Liberalismilla olisi johtamassani Keskustassa vahva jalansija.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250243-on-voimien-kokoamisen-aika

Nyt kannattaa Halliksen & co. olla tarkkana, Pate-kepu saattaa olla paha kilpailija, kansalaispuoluettakin pahempi. :(

Hakkapeliitta

Paavo Väyrynen, "mieluisin hallituskumppani olisi vasemmisto".

Siinä teille kansallismielinen poliitikko.  :facepalm:
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Mandula

Aijaijai, Orpo joutuu taas kaivamaan vanhan kunnon Arvopohjallisen esille, jos Paavo valitaan johtoon. Eihän Paavon johtama EU-vastainen puolue samaan hallitukseen sitten enää mahdu  ;D
Klamydia - Suomi on sun

Emo

Quote from: Puuha-Pepe on 01.02.2018, 15:24:24
Quote from: Aksiooma on 01.02.2018, 15:11:44
Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen Keskustan pelastamiseksi

Asetun ehdolle Keskustan puheenjohtajan vaaliin ensi kesän Sotkamon puoluekokouksessa. Valintani kautta Keskusta voisi eheytyä perinteisen alkiolaisen aatteensa pohjalta. Liberalismilla olisi johtamassani Keskustassa vahva jalansija.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250243-on-voimien-kokoamisen-aika

Nyt kannattaa Halliksen & co. olla tarkkana, Pate-kepu saattaa olla paha kilpailija, kansalaispuoluettakin pahempi. :(

Halla-aho & co ei voi tehdä asialle mitään muuta kuin sen, mikä niiden on syytä muutenkin tehdä, eli ajaa kovin suoraviivaisesti EU- ja maahanmuuttokriittistä politiikkaa = niin suoraa ja selkeää ja kumartelematonta politiikkaa, ettei minunkaan tarvitse epäillä, että taasko persut meitä äänestäjiä kusettavat.

Kulttuurirealisti

Joku voisi käydä nostamassa Liberaalit Kokoomuksen nakertajaksi, niin sitten olisi kaikilla omat prässääjänsä. Kaikki arvoliberaalit (vihertävät) puolueet ovat Vihreiden äänestäjiä kosiskelemassa.
----

Vai että alkiolaista liberalismia Sipiliberalismin tilalle? Saapa nähdä.

Eikö tämä lasketa jo takinkäännöksi siitä, mitä kansalaispuolueen oli tarkoitus alun perin tehdä? Joitakin kansalaispuolueen keulahahmoja on jo eronnut/erotettu kepusta.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Lumiukko Jeti

Erittäin ovela veto vanhalta kehäketulta. Ei tule valituksi kepun pj:ksi mutta todellakin tulee viemään niin jäseniä kuin ennenkaikkea äänestäjiä uudelle puoluehankkeelleen. Täydet 10 pistettä juonittelusta Väykälle!
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Uimakoulutettava

Quote from: Aksiooma on 01.02.2018, 15:11:44
Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen Keskustan pelastamiseksi

Asetun ehdolle Keskustan puheenjohtajan vaaliin ensi kesän Sotkamon puoluekokouksessa. Valintani kautta Keskusta voisi eheytyä perinteisen alkiolaisen aatteensa pohjalta. Liberalismilla olisi johtamassani Keskustassa vahva jalansija.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250243-on-voimien-kokoamisen-aika

Bravo!  :D

Paavo ei petä koskaan - kun tietää, mitä odottaa.

Ja nyt myös Keskustan liberaalit voivat äänestää Väyrystä. :roll:

Kas näin sitä haastellaan mukavia ja tehdään tarjous, josta voi kieltäytyä...

Quote
Jos puoluekokous päättää, että Keskusta jatkaa nykyisellä linjallaan, eroan puolueen jäsenyydestä, muodostan Kansalaispuolueen eduskuntaryhmän ja ryhdyn johtamaan sen vaalikampanjaa.

Jos taas tulen valituksi Keskustan johtoon, liityn puolueen eduskuntaryhmään ja olen valmis johtamaan sen voittoon seuraavissa eduskuntavaaleissa.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Uimakoulutettava

#1218
Quote from: Emo on 01.02.2018, 15:32:15
Quote from: Puuha-Pepe on 01.02.2018, 15:24:24
Quote from: Aksiooma on 01.02.2018, 15:11:44
Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen Keskustan pelastamiseksi

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250243-on-voimien-kokoamisen-aika

Nyt kannattaa Halliksen & co. olla tarkkana, Pate-kepu saattaa olla paha kilpailija, kansalaispuoluettakin pahempi. :(

Halla-aho & co ei voi tehdä asialle mitään muuta kuin sen, mikä niiden on syytä muutenkin tehdä, eli ajaa kovin suoraviivaisesti EU- ja maahanmuuttokriittistä politiikkaa = niin suoraa ja selkeää ja kumartelematonta politiikkaa, ettei minunkaan tarvitse epäillä

Ja juuri tällaista selkäänhengittäjää konsensuksen ja kompromissien kanssa flirttailleet Perussuomalaiset tarvitsevat.

Osoittakaa, mikä puolue oikeasti vastustaa Euvostoliittoa ja etenkin sen kaavailemia mannerten välisiä väestönsiirtoja. Unohtamatta myöskään sipilöintihallituksen oman kansan kyykytyksen ja kuppaamisen kattavaa vastustamista.

Edit.
Sitaattikämmit kuntoon
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Profit

Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:30:34
Paavo Väyrynen, "mieluisin hallituskumppani olisi vasemmisto".

Siinä teille kansallismielinen poliitikko.  :facepalm:

Kyllä kansallismielinen voi olla vasemmistolainen.

Nuivanlinna

Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:30:34
Paavo Väyrynen, "mieluisin hallituskumppani olisi vasemmisto".

Siinä teille kansallismielinen poliitikko.  :facepalm:

Vasemmistosta voisi saada kumppanin torjumaan ulkomaalaista halpatyövoimaa, Kokoomus taasen havittelee sitä.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Hakkapeliitta

Quote from: Profit on 01.02.2018, 15:52:30
Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:30:34
Paavo Väyrynen, "mieluisin hallituskumppani olisi vasemmisto".

Siinä teille kansallismielinen poliitikko.  :facepalm:

Kyllä kansallismielinen voi olla vasemmistolainen.

Voi, mutta miten kuvittelit tekeväsi kansallismielistä politiikkaa hallituksessa vasemmiston kanssa?
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Nuivanlinna

Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:55:54

Vasemmisto ei ole niin intomielisenä kurmuuttamassa suomalaisia köyhiä kuin Kokoomus. Se on jo kukon askel kansallismielisempään suuntaan.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Eisernes Kreuz

Voi kuvitella, kuinka Sipilää muumittaa tällä hetkellä. Väyrynen on nykyiselle kepulijohdolle kuin päättymätön painajaisuni.  ;D
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

jaakr

Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:55:54
Quote from: Profit on 01.02.2018, 15:52:30

Kyllä kansallismielinen voi olla vasemmistolainen.

Voi, mutta miten kuvittelit tekeväsi kansallismielistä politiikkaa hallituksessa vasemmiston kanssa?

Onhan vassarit olleet kokoomuksenkin kanssa hallituksessa. Antaa vähän murusia Arhinmäelle potkupalloministerin muodossa, niin eiköhän se ole siinä.

Jaakko Sivonen

Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:55:54
Quote from: Profit on 01.02.2018, 15:52:30
Quote from: Hakkapeliitta on 01.02.2018, 15:30:34
Paavo Väyrynen, "mieluisin hallituskumppani olisi vasemmisto".

Siinä teille kansallismielinen poliitikko.  :facepalm:

Kyllä kansallismielinen voi olla vasemmistolainen.

Voi, mutta miten kuvittelit tekeväsi kansallismielistä politiikkaa hallituksessa vasemmiston kanssa?

Eipä sitä kokoomushallituksessakaan ole tehty.

Slovakiassa ja Uudessa-Seelannissa maahanmuuttokriittiset puolueet ovat koalitiossa sosiaalidemokraattien kanssa.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Jorma M.

Teoriassa ja hyvällä tuurilla Väykkä säteilee huonoja uutisia moniin puolueisiin.

Luulisin että Cuckoomus, Kepu, SDP ja Vasurit ovat potentiaalisia kriisipesäkkeitä. Niissä on paljon väkeä, joiden tekisi mieli äänestää tervejärkisempää vaihtoehtoa. Siis sellaista joka ei lapioi Suomen omaisuutta ja varallisuutta Euroopan himolahtareille.

En tarkoita että nämä puolueet voivat Väykän takia haljeta, mutta äänestäjiä voi vuotaa. Ja tämä on persuille tarkka paikka.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Uimakoulutettava

Quote from: Eisernes Kreuz on 01.02.2018, 16:00:25
Voi kuvitella, kuinka Sipilää muumittaa tällä hetkellä. Väyrynen on nykyiselle kepulijohdolle kuin päättymätön painajaisuni.  ;D

Mikä upea päivä!

Kansallisvaltio Suomen ja sitä kannattavien kansalaisten poliittinen vihollinen no 1 ei tällä hetkellä ole virhevasemmisto, vaan verikätinen Kempeleen Kultasormi. Iso käsi sipilöintihallitusta kampittavalle Väyryselle.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

f-35fan

#1228
Taas on erehtymättömän mestarin taidonnäyte!
Kävi Väykälle miten tahansa niin hän voittaa aina, mutta hän on kuitenkin itsensä nurkkaan maalannut poliittinen peto.

Väykkä on jo esittänyt uhkavaatimuksensa että jos häntä ei valita keskusta johtotehtäviin (ei välttämättä puheenjohta) hä eroaa puolueesta. Tämä uhkaus on sukua sille tempulle jolla hän viimeksi pääsi ulkomaankauppaministeriksi.
Väykkä käytännössä sanoo että minulla on "sorkkarauta"(kansalaispuolue) jolla voin vääntää Kepua hajalle.

Jos olisin Kepussa niin antaisin aivan saman lahjuksen Väykälle kuin Soinillekin. Diplomaattipassin ja 30 hopearahaa. Tosin tässä tulee kysymykseen ainoastaan ulkomaankauooamisterin taikka suurlähettilään paikka.

Erehtymättömän mestarin kaikkein suurin lommo kilvissä on ns Vladimirov-kirje vuodelta 1982.
Tätä ei millään poliittisella retusoinnilla pystytä poistamaan.
En ole varma eräästä kirjoittajasta että onko hän käynyt KGB:n kirjoittajakurssin vai onko hänellä teoillaan Väykän elämäkerta, tai sitten molempia. Niin taitavasti hän retusoi Paavon poliittista vaellusta. Pave on erehtymätön mestari!

Perussuomalaisten linja ei muutu kovassakaan tuulessa mutta Paavon viiri on herkkä jo pienelläkin tuulelle.
Mitä tässä sitten tapahtuu? Poliittinen sirkus nimeltä Paavo Väyrynen jatkaa esityksiään.
Toiset tykkää mennä perässähiihtämään, lyömään rumpua ja soittamaan poskipasuunaa.

Viisaasti Perussuomalaiset seuraavat viileästi vierestä kuinka ennemmin taikka myöhemmin poliittiset vastustajat kaatuvat keskinäisiin taistoihinsa.

Minkä takia Väyrynen puhuu sitten kannattavansa liberalismia? Sen takia että tällä hän pystyy kampeamaan Persut pois hallitusneuvotteluista leimaamalla ne rasisteiksi.
Muistakaa kuitenkin että Paavo on poliittinen kameleontti joka vaihtaa väriä jo yhdessä yössä.
Yön yli nukuttuani hän pystyy muuttumaan liberaalista maahanmuuttokriittiseksi.

Väyrynen tietää itsekin että hänestä ei tule Kepun puheenjohtajaa. Hän kuitenkin tietää että hänellä on mahdollisuus saada niin paljon ääniä vaalissa että se antaa hänelle poliittista vaikutusvaltaa. Puhumattakaan mediahuomiosta jota Väykkä rakastaa yli kaiken.
Poliittiset kilpailijat katsovat nauraen vierestä kuinka Kepu nokkii itse itseään.

Hakkapeliitta

#1229
Onko keskusta hajoamassa? Mehän emme tiedä miten paljon siellä kulissien takana kuohuu ja mitä siellä on suunniteltu. Väyrysen hävitessä on hyvinkin mahdollista, että paljon porukkaa siirtyy Väyrysen mukana kansalaispuolueeseen. Väyrysen voittaessa voi käydä kuten perussuomalaisille. Mielenkiintoista tässä olisi uuvattien tilanne. Kelpuuttaisiko kukaan heitä minnekään, vai lähtisikö osa kepulaisista jopa sinne.  :)
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.