News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Venäjä, Venäjä, Venäjä (yhdistetty)

Started by UgriProPatria, 08.11.2015, 13:07:51

Previous topic - Next topic

internetsi

Jyri Härkösen seuraava kysymys Slunga-Poutsalolle lienee se, että saako täällä Nykyneukkulassa enää edes käydä jos on persujen jäsen. Härkösen painostuksesta aion ihan lähipäivinä tulla pois täältä.

Sain muuten myös ruplia täältä. Voin rehellisesti sanoa, että "olen saanut Venäjältä rahaa". Niitä tuli ihan oikea määrä ВТБ-pankin automaatista.
Lohjan persut

törö

Quote from: Pullervo on 03.04.2018, 20:54:35
Aiheesta persut, Venäjä, venäjämielisyys, Krimin miehitys, Donbassin kapinallisten tuki ja pakotteet. Faktoja keskustelun pohjaksi.

Mä olisin odottanut ruotsalaisien kiusaamisen esille ottamista, koska sen voi aika helposti tulkita siten, ettei Ruotsi ole Venäjän kaveri. Suurvaltapolitiikassa se tarkoittaa sitä, että terve tuloa etupiiriin jos kiinnostaa, ja Ruotsihan on aika merkillisessä tilanteessa.

Sinne haalitaan hillittömiä määriä lisää työväenluokkaa, vaikkei sitä varten ole työpaikkoja, ja se sitten päästetään kantiksien ohi asuntojonoissa. On ollut myös puhetta kesämökkien pakkososialisoimisesta mamujen asunnoiksi ja kaikkea muuta umpihullua, ja jostain syystä se on Euroopan johtava maa laittomien aseiden tuonnissa, mutta sillekään ei vaivauduttu etsimään syytä.

Ehkä Ruotsille tekisi jopa hyvää jos jokin taho ystävällisesti organisoisi siellä hallitun sisällissodan, jossa valta saataisiin pois mielenvikaiselta idioottisaastalta. Naapureille se ei ainakaan olisi pahin mahdollinen skenaario.

Alarik

#2672
Quote from: internetsi on 04.04.2018, 01:40:23
Jyri Härkösen seuraava kysymys Slunga-Poutsalolle lienee se, että saako täällä Nykyneukkulassa enää edes käydä jos on persujen jäsen...
Miksei saisi? Käyköön venäjämieliset ilokseen ja suomi-sisseille on järkevää tunnustella maastoja ja reittejä kaikissa naapureissa.
Tyhmäähän se olisi sulkea silmät ja tukkia korvat.

---
The NewYorkTimesissa esitettiin erilainen näkökulma Venäjän "patriotismiin", kaiken Venäjälle tapahtuneen ja Putinin päätösten seurausten jälkeen, kysyen: onko Putin kuiteski CIA-agentti?
"pumppaa ulos kaasut ja öljyt, jakaa rahat lähi-oligarkkiensa kanssa, kehittää armeijaa muttei oikeuslaitosta - ja suojautuu itselleen sopiviksi määrittelemiinsä ja kontrolloimiinsa ortodoksisuuteen ja nationalismiin...
...Teknologia: Yksin Mikrosoftilla tulee enemmän patentteja kuin koko Venäjältä. Ja tämä muunmuassa siksi, että oikeuslaitos on niin paskana, että on vaikea puolustaa ideaansa oikeudessa jos joku peto-firma kaappaa startuppia...

...Kun/jos Putin on niin suosittu ja itsevarma, niin miksi hän ei uskaltanut, lähes 20v johtamisen jälkeenkään, päästää edes yhtä oikeaa pressaehdokasta vaaleihin kansan äänestettäväksi?
Totuus: Putin ei ole varma, koska hän on epävarma venäläisten suhteen.
- Siksi Putin toimii kokoajan kuin viljelijä, joka myy pitkään kasvatetut arvokkaat pihvit saadakseen pelkkää sokeria. Koska pikasokerin jakaminen patriooteille nostaa suosiota aina hetkellisesti, ja se (nationalistien sokerihumala) poistaa epävarmuutta suosiosta. Samalla Venäjä ja patriootit luopuvat pihvistä, eli Venäjän paremmasta menestyksestä pitkällä aikavälillä.
Ei kovin hyvä kauppa. Esimerkiksi
- 2014 Krimin valtauksen sokeria patriooteille, pitkän aikavälin paskaa käteen kansalle.
- 2015 suurvalta-feikkaus eli Syyrian sokerihumala patriooteille, ja pitkällä aikavälillä, tapahtui lähi-idässä mitä vaan, niin Venäjä ei voi antaa Assadin menettää valtaa eikä voi poistua Lähi-idästä tai Putin menettää kasvonsa ja Venäjä näyttää heikolta. Aika paska juttu kansalle, vaikka kuinka syvästi venäläiset rakastaisivat syyrialaisia.
Quote from: March 5, 2018, essay in The Moscow Times
In Syria, Russia is discovering that winning the war might be easier than winning the peace. Each time President Putin declares victory or announces a drawdown of Russian forces, like he did in December, the fighting flares up with a new intensity and Moscow is required to fly in reinforcements ... Moscow is now struggling to parlay its military gains into an internationally legitimate political settlement that would help Russia recoup its investments in the conflict. For now, Syria remains ungovernable and splintered into fiefdoms run by regional players with their own interests.
- ja viimeisin sokerihumala patriooteille on agenttimyrkytys.
Pitkällä aikavälillä Putin lyö vetoa häviten vedon, kun
1) rakentaa öljyn/kaasun varaan jotka tulee häviämään ilmastonmuutokseen reagoitaessa.
2) pelaa ihmisluontoa vastaan, jos nuoret ei saa toteuttaa koko potentiaaliaan ja näyttää kykyjään, vaan yritetään tarjota nuorisollekin sokerihumalaisia muistoja menneestä suurvalta-asemasta. Nuoret kun ovat yhä tiiviimmin kytkeytyneet maailmalle ja näkevät toisenlaistakin totuutta.

(Edit:Itsestään kirjoittaja toteaa:) en iloitse Putinin ongelmista. En kannattanut Naton laajenemista. Halusin Venäjän integroituvan Eurooppaan ja demokratioihin.
Heikko, eristetty ja nöyryytetty Venäjä on vaarallinen. Venäjä tarvitsisikin siksi "resettiä" että pääsee alkuun ja taas vauhtiin, mutta Putinista ei ole napinpainajaksi.

Ilman reformia Venäjän tila näyttää todella huonolta: pitkän aikavälin kasvu, heikko ikäjakauma/syntyvyys profiili, heikot instituutiot, talouden monipuolistamisen epäonnistuminen ja kaikki se vaikka kansassa on paljon koulutusta, osaamista ja luovuutta.
Quote from: 2017/jul/05 The Guardian, Kenneth Rogoff, the Harvard University economist"If the world continues to move toward a low-carbon future, Russia will confront an inevitable choice: launch economic and political reforms or face continuing marginalization, with or without Western sanctions."

On todella ikävää nähdä, että maa joka antoi meille Tchaikovskyn, Tolstoyn, Spasskyn, Sakharovin, Stravinskyn, Shiskinin, Dostoyevskyn, Solzhenitsynin, Pushkinin, Nureyevin ja vaikka yhden Googlen perustajista eli Sergey Brinin...on nyt parhaiten tunnettu Brittien agenttimyrkytyksestä ja Ukrainaan tupsahtaneista "pienistä vihreistä miehistä"...
Siinä on Venäjän pihvi vaihdettu sokeriksi.
Sekö on Putinin perintö.

(Edit: kirjoittaja ei itse lopussa vastaa alun kysymykseensä, että mitä mieltä itse on: jos Putin onkin oikeesti CIAn agentti ja tehtävä heikentää Venäjä kunnes sieltä loppuu suurvalta-haikailut kovimmilta patriooteiltakin?

Puuha-Pepe

Packalen loistaa taas A-studiossa. :facepalm:
Kremlissä taputetaan karvaisia käsiä.

Parzival

#2674
Quote from: Puuha-Pepe on 05.04.2018, 21:34:05
Packalen loistaa taas A-studiossa. :facepalm:
Kremlissä taputetaan karvaisia käsiä.

Packalenin esiintymistä ihmettelen minäkin. Tuohan on ihan pihalla. Eikö sinne olisi jostain muusta puolueesta järjestynyt joku toinen putinisti mokaamaan itsensä niin persut olisi säästynyt häpeältä.

Pellonpekko

#2675
Kuten ajattelinkin on media ja perussuomalaisten vastustajat löytäneet uuden lyömäaseen, ja se on kohtuu tehokas:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005632649.html

Quote
QuotePerussuomalaisten Venäjää mielistelevät tuoreet puheet panevat kysymään, onko puolue menossa Putinin johtaman Venäjän syliin, pohtii politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
PERUSSUOMALAISTEN johtavilta poliitikoilta on viime päivinä kuultu niin paljon Venäjä-myönteisiä lausuntoja, että se on herättänyt jo puolueen kannattajienkin keskuudessa ihmetteleviä kysymyksiä:

Onko Ps hypännyt Vladimir Putinin kelkkaan?

Epäilyksiä ovat herättäneet viime päivinä erityisesti kahden perussuomalaisten näkyvän kansanedustajan Tom Packalénin ja Juho Eerolan puheet.

Kun niiden päälle lisätään Laura Huhtasaaren Putinia koskevat näkemykset, voi puhua jo Huhtasaaren–Eerolan–Packalénin Venäjää myötäilevästä linjasta.

Huhtasaari ja Eerola ovat puolueensa varapuheenjohtajia, joiden rooli kotimaassa korostuu, koska puheenjohtaja Jussi Halla-aho istuu Brysselissä. Packalén edustaa puoluettaan myös eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa.




Eerolan ja Packelenin puheet etenkään eivät ainakaan ole auttaneet tilannetta. Jos itse (NATO ja länsimaalaisuus kannattajana) uskoisin median nykyvihjailun, niin eroaisin puolueesta heti. Mutta en nyt ihan lähde uskomaan. Edeltävänkaltainen venäjämielisen puolueen leima kyllä häätää varmasti äänestäjistä itseäni vähemmän puolueeseen sitoutuneita tahi vähempitietoisia. Etenkin kun puolue ei juuri nyt ole muutenkaan erityisesti lennossa kannatuksen suhteen (tilanne vakiintui, mutta siinä se sitten on pysynytkin varsin kauan).

En siis usko että PS nuolee Putinin persettä, mutta linja kyllä pitäisi saada vähän paremmaksi. Sinällään kyllä on kiva että puolueessa voi olla erimieltäkin monista kysymyksistä, mutta ei tämä kyllä kannatusta tule ainakaan parantamaan. Eikä ilman lisäkannatusta hyvä heilu.


Jos ja mahdollisesti kun tuollainen "venäjämyönteinen/Putin-myönteinen" -leima  saadaan median ja vastapuolen kautta lyötyä läpi suurelle yleisölle, niin siitä leimasta on pirun vaikea päästä eroon enää jatkossa. Useimmille se on sama kuin epäisänmaallinen puolue, ja perussuomalaisten parhaita valtteja juuri pitäisi olla isänmaallisuuden korostaminen.

orientexpressen

Quote from: Pellonpekko on 07.04.2018, 10:47:02
Kuten ajattelinkin on media ja perussuomalaisten vastustajat löytäneet uuden lyömäaseen, ja se on kohtuu tehokas:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005632649.html

Esimerkiksi Ruotsin maahanmuuttokriittisten piirissä Venäjä-mielisyys on hyvin voimakasta (se on helppo todeta lukemalla maahanmuuttokriittisten sivujen Venäjä-aiheisia tekstejä ja varsinkin niiden kommentteja), joten onhan se luonnollista, että samaa esiintyy jossain määrin myös Suomessa.

Putinin kannattaminen on monessa mielessä hyvin houkuttelevaa, koska hän sanoo vastustavansa samoja asioita kuin perussuomalaiset ja sen ulkomaiset sisarpuolueet. Eli turvapaikkamaahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, liberaaleja vihervasemmistolaisia arvoja, feminismiä, EU:ta jne. Siitä asiasta taas, että Venäjä on aggressiivinen ja korruptoitunut diktatuuri on helppo vaieta koska kysymyksessä on ulkomaa johon ei ole henkilökohtaista kontaktia monillakaan ja toisaalta valtamedian kirjoitukset Venäjästä voi leimata valheiksi, koska "valtamediahan valehtelee aina".
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Parzival

Quote from: orientexpressen on 07.04.2018, 11:19:52
Putinin kannattaminen on monessa mielessä hyvin houkuttelevaa, koska hän sanoo vastustavansa samoja asioita kuin perussuomalaiset ja sen ulkomaiset sisarpuolueet.

Vaan Putinia ei Suomen maahanmuuttotilanne kiinnosta oikeasti pätkääkään. Venäjällä on ihan oma agenda ja tavoitteet ja täytyy olla hölmö jos asettuu Putinin hyödylliseksi idiootiksi.

J. Lannan haamu

Oletko mielummin usan hyödyllinen idiootti. Toinen on liberaali, toinen konservatiivinen. Molemmat imperialistisia.
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Anti Uuvatti

Eerolan lausunnon tulkinta on hyvä esimerkki tahallisesta väärinymmärtämisestä. Normijärjellä varustettu ihminen ymmärtää että Eerolan mukaan pakotteettomuus ja idänkauppa olivat hyviä asioita. Lisää tarkkuutta lausuntoihin että väärinymmärtäjät eivät riehaantuisi, tack.

Sitten taas tuo Packalenin lausunto ihmetyttää. Skeptinen saa olla mutta mölyt tulisi pitää mahassa. Aikamoista damagea voi tulla varsinkin epävarmojen äänestäjien keskuudessa.

orientexpressen

Quote from: J. Lannan haamu on 07.04.2018, 12:10:47
Oletko mielummin usan hyödyllinen idiootti. Toinen on liberaali, toinen konservatiivinen. Molemmat imperialistisia.

Sitä odotellessa, kun USA valtaa sotilaallisesti suorituskyvyttömältä Meksikolta esim. Kalifornian niemimaan, vaalitulokset aletaan väärentää, kongressista tehdään kumileimasin, presidentti uudelleenjakaa valtion varat lähipiirilleen, äänekkäitä oppositiopoliitikkoja alkaa laajamittaisesti kuolla ja vammautua epämääräisissä olosuhteissa, kaikki keskeiset tiedotusvälineet siirretään suoraan valtion ohjaukseen jne. jne.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

P

Quote from: J. Lannan haamu on 07.04.2018, 12:10:47
Oletko mielummin usan hyödyllinen idiootti. Toinen on liberaali, toinen konservatiivinen. Molemmat imperialistisia.

Ei se, että ei ala idän hyödylliseksi idiootiksi, tee automaationa henkilöstä USA:n tai kenenkään muunkaan hyödyllistä idioottia. Kyseessä ei ole joko-tai -asia.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

internetsi

Quote from: P on 07.04.2018, 13:42:22
Quote from: J. Lannan haamu on 07.04.2018, 12:10:47
Oletko mielummin usan hyödyllinen idiootti. Toinen on liberaali, toinen konservatiivinen. Molemmat imperialistisia.

Ei se, että ei ala idän hyödylliseksi idiootiksi, tee automaationa henkilöstä USA:n tai kenenkään muunkaan hyödyllistä idioottia. Kyseessä ei ole joko-tai -asia.
Venäläisille se vaan on aika monissa asioissa juuri sitä: jos et ole 100% meidän puolella, olet 100% meitä vastaan. Kun tästä puhuin tällä viikolla muutaman ihmisen kanssa Nykyneukkulassa, niin sai aika pitkään tehdä eroa näiden välille ennen kuin se meni ns. jakeluun.
Lohjan persut

P

Quote from: internetsi on 07.04.2018, 14:04:19
Quote from: P on 07.04.2018, 13:42:22
Quote from: J. Lannan haamu on 07.04.2018, 12:10:47
Oletko mielummin usan hyödyllinen idiootti. Toinen on liberaali, toinen konservatiivinen. Molemmat imperialistisia.

Ei se, että ei ala idän hyödylliseksi idiootiksi, tee automaationa henkilöstä USA:n tai kenenkään muunkaan hyödyllistä idioottia. Kyseessä ei ole joko-tai -asia.
Venäläisille se vaan on aika monissa asioissa juuri sitä: jos et ole 100% meidän puolella, olet 100% meitä vastaan. Kun tästä puhuin tällä viikolla muutaman ihmisen kanssa Nykyneukkulassa, niin sai aika pitkään tehdä eroa näiden välille ennen kuin se meni ns. jakeluun.

Totta. On siellä noita dogmatian sokeuttamia. Mutta on siellä myös vähemmän mustavalkoisiakin ihmisiä. Itse olen 2010-luvusta noin kolme vuotta viettänyt Venäjällä.

2014 hurraa-isänmaallisuus oli kosketeltavaa. Tosin näin retrospektinä, sitä oli rakennettu ja Ukrainaa demonisoitu jo jokunen vuosi. Se kiivain yrjönnauhakausi meni nopeasti ohi. Ja on nyt hyytynyt.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

törö

#2684
Sulta aina joskus unohtuu nämä lainaukset.

Joistakin uutisista on oppinut tietämään, ettei niitä kovin moni lue, koska totuus on jo sepitetty omasta päästä. Jotenkin vain pitää antaa linkkiä siltä varalta, että edes joku kiinnostuisin, mutta kuitenkaan ei jaksa mennä ihan loppuun asti.

Edit: Vastata piti, mutta editoin pilalle. Puoli kuudelta aamulla ei kannattaisi yrittää mitään.

thorbjörn

Quote from: törö on 09.04.2018, 09:10:11
Trollitehdas valmistautuu Ruotsin vaaleihin.

https://nordic.businessinsider.com/journalist-who-infiltrated-putins-troll-factory-warns-of-russian-propaganda-in-the-upcoming-swedish-election---we-were-forced-to-create-fake-facts-and-news--/

Quote"The freelance journalist Lyudmila Savchuk worked for two months in the troll factory Internet Research Agency – as part of a secret investigation.
"We were forced to create fake facts and news. Our task was to spread Putin's message and stoke hatred towards Americans, Europeans, and Ukrainians," she says in an interview with BI Nordic.

Now Savchuk warns of Russian disinformation in the September's election in Sweden.
"I can see that Putin's propaganda is having an effect on people in Sweden."

Täytyy olla rohkea nainen, kun  uskaltaa tehdä tutkivaa journalismia Venäjällä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_journalists_killed_in_Russia
Pitkä lista toimittajista, jotka ovat menettäneet henkensä. Venäjä on yksi niistä maista, jossa kuolee eniten toimittajia.
Quote"In September, in the report Justice, the Committee to Protect Journalists repeated its conclusion that Russia was one of the deadliest countries in the world for journalists and added that it remains among the worst at solving their murders. Journalists died or were killed, the CPJ argued, because of the work they were doing and only one case has led to a partially successful prosecution. "
-- Ajankohtainen kappale kaikille Putinin tiedotusupseereille.  https://www.youtube.com/watch?v=j7MBOFGAb-M  "Njet Molotoff" --
-- Poliittinen tavoite: Suomi pois Lähi-idästä - Lähi-itä pois Suomesta. --
-- Kaksi erittäin vastenmielistä uskontoa: Islam ja Juutalaisuus. --

kriittinen_ajattelija

Aika paskoja myrkkyjä venäläisillä kun ei saa paria tyyppiä hengiltä, kuinka vaikeaa se voi olla. Eikö olisi ollut helpompaa vaan ampua niitä päähän - sitä ei oltaisi osattu edes yhdistää venäläisiin samalla tavalla kuin tuota super-vaikeasti saatavaa hermomyrkkyä.

Ei sillä, että minulla olisi jotain fakta-tietoa että Venäjä nyt sitä edes teki.
Quote

Yulia Skripal, the daughter of former double agent Sergei, has been discharged from hospital, five weeks after being exposed to a nerve agent in Salisbury.

Skripal and her father were found slumped on a bench in Salisbury on March 4, after they were attacked with an A-234 nerve agent, similar to Novichok. The director of Salisbury District Hospital said Tuesday that Yulia has been discharged and her father's health is improving.Last week, Yulia, 33, spoke to her Moscow-based cousin Viktoria, who recorded the phone conversation and shared it with Russian state media. In the recording, Yulia told her cousin that she was "being discharged soon." She also said that her father Sergei, 66, was "resting now, he's sleeping." She added: "Everyone's health is OK. No one has had any irreversible [harm]."
https://www.rt.com/uk/423659-yulia-skripal-discharged-hospital/
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

guest13807

On se vaan niin liikkistä nähdä kuinka ns. 'maahanmuuttokriittiset' kulkevat käsikynkkää vasemmiston ja liberaalipuolueiden kanssa. Teitä yhdistää yksi asia: Venäjä-viha.

Kummaa kun vasemmistolaiset jumaloivat Neuvostoliittoa 70 vuoden ajan, mutta tänään vihaavat Venäjää. Eikö vasemmistolaisten ja liberaalien tulisi ylistää Venäjää ja Putinia?

Vai olisikohan sittenkin niin, että ne kommarit löytyvät ihan kotimaasta ja Venäjää vihataan koska se ei enää ole kommunistinen?

Sama ilmiö muualla lännnessä, tosin siellä maahanmuuttokriittiset patriootit ihailevat Venäjää ja Putinia, toisin kuin liberaalipuolueet ja vasemmisto.

Mutta ei täällä, täällä ollaan olevinaan patriootteja ja vedetään ihan samaa propagandaa Venäjää vastaan mitä vasemmisto ja liberaalipuolueet vetävät.

On se vaan niin liikuttavaa nähdä kuinka te olette täysin samoilla linjoilla vasemmiston ja liberaalipuolueiden kanssa  ;D

Kunhan päästätte irti kansallistunteestanne ja maahanmuuttokriittisyydestänne laulatte samaa laulua poliittisten puolueiden kanssa.

Ei hätää, anti-venäläisyys on jo yhdistänyt teidät. Mikähän siellä Venäjällä meni niin vikaan, että vasurit ja liberaalit yhtäkkiä vihasivat sitä niin paljon  :flowerhat:

Ei voi tehdä muuta kuin hymyillä  ;D






dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

internetsi

Quote from: Suomitar on 11.04.2018, 02:31:54
On se vaan niin liikkistä nähdä kuinka ns. 'maahanmuuttokriittiset' kulkevat käsikynkkää vasemmiston ja liberaalipuolueiden kanssa. Teitä yhdistää yksi asia: Venäjä-viha.
En tiedä mitä on liikkisyys, mutta aika monet ovat poliittisesta suuntautumisestaan kuitenkin varastamista vastaan.

QuoteKummaa kun vasemmistolaiset jumaloivat Neuvostoliittoa 70 vuoden ajan, mutta tänään vihaavat Venäjää. Eikö vasemmistolaisten ja liberaalien tulisi ylistää Venäjää ja Putinia?
No kummatkin ovat muuttuneet, mutta kyllä olen tunnistanut sellaisen ilmiön, että vanhat taistolaiset nyt ehkä paikkaavat huonoa omatuntoaan sillä että ovat kääntäneet takkiaan itäisen imperialistivaltion suhteen 180°.

QuoteVai olisikohan sittenkin niin, että ne kommarit löytyvät ihan kotimaasta ja Venäjää vihataan koska se ei enää ole kommunistinen?
Jos Nykyneukkula olisi samanlainen kommunistinen, niin minä ainakin silloin suhtautuisin siihen vielä nuivemmin.

QuoteSama ilmiö muualla lännnessä, tosin siellä maahanmuuttokriittiset patriootit ihailevat Venäjää ja Putinia, toisin kuin liberaalipuolueet ja vasemmisto.
Joissakin asioissa minäkin tykkään venäläisistä ja jotkut asiat siellä on isänmaallisuuden kannalta ihan hyviä sekä ihailtavia, mutta minä ainakin osaan vetää rajan monessakin kohtaa. Jotkut eivät osaa ja nielaisevat koko paketin kerralla.

QuoteMutta ei täällä, täällä ollaan olevinaan patriootteja ja vedetään ihan samaa propagandaa Venäjää vastaan mitä vasemmisto ja liberaalipuolueet vetävät.
Ei pidä paikkaansa. Täälläkin osataan tehdä ero siinä, että esimerkiksi mokumakua ei itärajan takana samalla tavalla ole mitä pidetään hyvänä asiana (jota taas kommarit ja lipillaarit paheksuu), mutta neukkusysteemiä, imperialismia ja monta muuta sontaa taas ei hyväksytä.

QuoteOn se vaan niin liikuttavaa nähdä kuinka te olette täysin samoilla linjoilla vasemmiston ja liberaalipuolueiden kanssa  ;D
Kannattaa puhdistaa ne silmälasit välillä. Täällä ollaan hyvinkin kaukana kommareista ja lipillaareista. Tarkoitit varmaan sitä, että olemmeko kommarien ja lipillaarien kanssa joistakin asioista samaa mieltä, niin kyllä yhtäläisyyksiäkin löytyy jonkun verran myös tässä Nykyneukkulan kysymyksessä.

QuoteKunhan päästätte irti kansallistunteestanne ja maahanmuuttokriittisyydestänne laulatte samaa laulua poliittisten puolueiden kanssa.
Miksi pitäisi päästää irti? Me hompanssit niistä nimenomaan pidetään kiinni.

QuoteEi hätää, anti-venäläisyys on jo yhdistänyt teidät. Mikähän siellä Venäjällä meni niin vikaan, että vasurit ja liberaalit yhtäkkiä vihasivat sitä niin paljon  :flowerhat:
Ei anti-venäläisyys, vaan anti-neukkuisuus. Jaa mikä meni vikaan? No se, että Neuvostoliiton jälkeen tuli Venäjä, niin olisi kannattanut olla edelleen se Venäjä, eikä olisi kannattanut rakentaa Neuvostoliitto II:sta. Siinä lyhyt vastaus kysymykseen.

QuoteEi voi tehdä muuta kuin hymyillä  ;D
Minä ainakin hymyilin moneen otteeseen kun kävin siellä Nykyneukkulassa viimeviikolla. Lähetin sinullekin terveisiä, toivottavasti tuli perille. @dothefake tuossa kommentoikin jo läpändeerosta, niin koskas Suomitar lähdet minulle ja dothelle tulkiksi ja oppaaksi itärajan taakse? Kuulemma Volvossa on hyvin tilaa.
Lohjan persut

elven archer

#2690
Quote from: Suomitar on 11.04.2018, 02:31:54
Kummaa kun vasemmistolaiset jumaloivat Neuvostoliittoa 70 vuoden ajan, mutta tänään vihaavat Venäjää. Eikö vasemmistolaisten ja liberaalien tulisi ylistää Venäjää ja Putinia?
Miksi liberaali ylistäisi ahdasmielisiä vapautta sortavia lakeja ja muita vastaavia toimia ajavaa diktaattoria? Ei miksikään.

Ihan samaa voi kysyä Neuvostoliiton tapauksessa, että miksi liberaali ylistäisi sortovaltiota? Ei miksikään.

Vielä voi jatkaa, että eihän liberaali voi olla edes vasemmistolainen kuin ehkä talouspoliittisesti tiettyyn rajaan asti, koska ei liberaali voi ikinä tukea jotain yksilönvapauden vastaista marxismin kaltaista kollektivistiaatetta.

Quote
Vai olisikohan sittenkin niin, että ne kommarit löytyvät ihan kotimaasta ja Venäjää vihataan koska se ei enää ole kommunistinen?
Ei ole niin, koska jokainen täysijärkinen ihminen osaa vihata sekä vasemmistolaista että oikeistolaista diktatuuria ja muitakin diktatuureja siltä väliltä. Avainsana siinä on se diktatuuri.

Quote
Sama ilmiö muualla lännnessä, tosin siellä maahanmuuttokriittiset patriootit ihailevat Venäjää ja Putinia, toisin kuin liberaalipuolueet ja vasemmisto.
Juttusi ovat samaa tasoa kuin idästä päin huusivat megafoniin talvisodan aikana.

Quote
On se vaan niin liikuttavaa nähdä kuinka te olette täysin samoilla linjoilla vasemmiston ja liberaalipuolueiden kanssa  ;D
Sen kanssa ollaan samoilla linjoilla, kuka on oikeassa. Vain typerys ei ole oikeaa mieltä siksi, että joku tietty on hänen kanssaan samaa mieltä.

On hankala uskoa, että sinä olisit niin sanottu Venäjä-trolli, koska mitä järkeä olisi Venäjän propagadistin pyrkiä lietsomaan Venäjän vastaisuutta tuolla tavoin suutaan pieksämällä yrittäen ärsyttää ihmisiä eli trollata? Sinun juttusi ovat niin oksettavia, että ne saavat ajattelemaan, ettei Venäjää pysty tarpeeksi inhoamaan, mikä viittaisi niin sanottuun false flagiin. Toisaalta eihän tuollaiseen välttämättä liity mitään tulosvastuuta ja toisaalta onhan moni asialleen uskovainen täysin sokea sille, miltä omat jutut muiden silmiin näyttävät. Niin tai näin, asia on minulle yhdentekevä, koska olen isänmaallinen ihminen ja siten tunnistan, mistä päin Suomea uhkaavat asiat tulevat. En pysty pitämään ketään niin sanottua Venäjän ystävää suomalaisena isänmaallisena ihmisenä.

törö

#2691
Quote from: elven archer on 11.04.2018, 04:40:41
Quote from: Suomitar on 11.04.2018, 02:31:54
Kummaa kun vasemmistolaiset jumaloivat Neuvostoliittoa 70 vuoden ajan, mutta tänään vihaavat Venäjää. Eikö vasemmistolaisten ja liberaalien tulisi ylistää Venäjää ja Putinia?
Miksi liberaali ylistäisi ahdasmielisiä vapautta sortavia lakeja ja muita vastaavia toimia ajavaa diktaattoria? Ei miksikään.

Ihan samaa voi kysyä Neuvostoliiton tapauksessa, että miksi liberaali ylistäisi sortovaltiota? Ei miksikään.

Lipilapilaarit ovat ihastuneet Itä-Euroopan kommunismin loppuaikoihin, jolloin reppanat yrittivät johtaa kulissien takaa. Kansalaisien kyttääminen oli viety äärimmäisyyksiin ja tarkoitus oli, että kerätyillä tiedoilla voisi kusta kansaa silmään kunnolla. Se ei toiminut käytännössä ollenkaan vaan oli pikemminkin merkki heikkoudesta ja kommunismi joutui sitten romukoppaan.

Voimakas usko kyyläämiseen ja manipuloimiseen on aina ollut merkki siitä, että kansankynttilät ovat heikkoja ja ne kannattaa vaihtaa. Jos se toimisi niin Ranska olisi edelleen kuningaskunta ja Venäjä keisarikunta eikä tasavaltaa ja kommunismia oltaisi edes päästy kokeilemaan, mutta nilkki löytää aina jotenkin tien huipulle ja kaikki opittu unohtuu.

Itä-Euroopassa edellisestä opetuksesta on vasta neljännesvuosisata, joten samaa virhettä ei vielä voida tehdä, mutta lännessä kansankynttilät uskovat kiihkeästi siihen, että Ohrana on vastaus niihin ongelmiin, jotka syntyvät siitä, että luulee, että tasavallan olisi tarkoitus olla oikeasti voimassa vielä senkin jälkeen kun pummit ovat päässeet leikkimään hallitsevaa luokkaa, vaikka siinä vaiheessa kansan pitäisi alkaa äänestää niin kuin hallitseva luokka haluaa. Sitten kyylätään kansaa, jotta tiedettäisiin paremmin, mitä sille pitää valehdella, ja jos Ohrana ei toimi, niin kehitellään Stasi. Se varmasti toimii, koska niin suuruudenhullu hanke ei voi mennä pieleen.

Venäjä on pahuuden ruumiillistuma, koska siellä tiedostetaan, että kansallakin on oma tahto. Sensuuri on avointa ja pummimiseen erikoistuneen analyytikkopellen tilalla on poliisi, jonka pampulla ei pysty tekemään ihmeitä, vaikka koko maa voisi olla täynnä kuuntelulaitteita niin kuin kultaisella 80-luvulla. Siellä on päässyt valtaan vaarallisia aineksia, jotka vievät kehitystä aivan väärään suuntaan, ja worst case scenario on, että lännessä joudutaan omaksumaan siltä vaikutteita.

Pahuus levisi muualle Itä-Eurooppaan hyvin nopeasti siinä vaiheessa kun pakolaistsunami toi eri maiden suhtautumisen orwellilaiseen yhteiskuntaan selvästi esille. Se on nyt Saksan itärajalla, koska Puolassakaan ei haluta lähteä sille tielle, että kansaa yritetään paimentaa kyyläämällä ja manipuloimalla. Edellisen valvontayhteiskunnan kaataneet tyypit ovat vielä suurimmaksi osaksi hengissä, niin että usko sellaisen mahtiin ei ole palautumassa vielä aikoihin, ja tää on sitten ihan mahdottoman vaikeasti ymmärrettävä asia lännen geelitukkaisille ja jakkupukuisille nilkeille, jotka uskovat tosissaan voivansa antaa muiden työpaikat halpatyövoimalle, koska niille on sattunut siunaantumaan tällainen arvokas valehtelemisen lahja, jolla pystyy tekemään ihan mitä tahansa.

törö

QuoteRussian state TV told citizens Tuesday to stockpile food and water as the threat of nuclear war with the U.S. intensified over Syria.

Standing in front of a mushroom cloud, a presenter on state-run broadcaster Vesti 24 warned viewers to stock up on "fewer sweets and more water."

The presenter listed off a number of food items that citizens should buy ahead of a possible war with Trump, including rice, oatmeal and sugar "for those who succumb to panic and decide to spend all their savings."

The newscaster said 30 liters of water are needed for drinking, food preparation and personal hygiene.

https://news.vice.com/en_us/article/d3553y/russian-state-tv-stockpile-food-war-syria?utm_source=vicefbus

kriittinen_ajattelija

QuoteA veteran adviser to Russian President Vladimir Putin says that Russia has abandoned its centuries-long hopes of integrating with the West and is bracing for a new era of geopolitical isolation.

In an article for Russia In Global Affairs magazine released on April 9 and titled The Solitude Of A Half-Blood, Kremlin aide Vladislav Surkov wrote that "Russia's epic journey toward the West" is over, marking an end to its "repeated fruitless attempts to become a part of Western civilization" over four centuries.

Relations between Moscow and the West are at lows not seen since the Cold War, severely strained by issues including Russia's takeover of Ukraine's Crimea region, its support for separatists in eastern Ukraine, its role in Syria's seven-year conflict, and the poisoning of a Russian ex-spy in Britain last month.

Surkov, 53, a longtime Putin aide who served as his top domestic-policy strategist for many years and currently works as the presidential adviser on Ukraine, wrote that the 2014 split with the West over Ukraine marked the beginning of a new era in which Russia faces "100 years (200? 300?) of geopolitical solitude."

Russia's seizure of the Crimean Peninsula in March 2014 and support for separatists in eastern Ukraine severely strained Moscow's ties with the West and led to U.S. and European Union sanctions that, together with a slump in global oil prices, sent the Russian economy into a two-year recession.

The Minsk accords, Western-backed cease-fire-and-peace deals signed in September 2014 and February 2015, have not ended the conflict in Ukraine's east, where fighting between government forces and separatists has killed more than 10,300 people.

With Russia's hopes of rapprochement growing dimmer as conflicts have flared with the West, the country is increasingly looking inward as well as eastward, rather than toward the West, Surkov said.

He cited the saying in Russia that the country has "only two allies: the army and the navy."

"Solitude doesn't mean complete isolation," Surkov wrote, but he said Russia's openness would be limited in the future.

"Russia without doubt will engage in trade, attract investments, exchange know-how, and fight wars...compete and cooperate, cause fear, hatred, curiosity, sympathy, and admiration," Surkov wrote. "But without false goals and self-denial."

The journey that Surkov said Russia had traveled to some degree mirrors the evolution of Putin's own outward attitude toward the West.

Putin engaged with the West after his first election in 2000, but later grew increasingly critical of the United States, the EU, and NATO. He now frequently accuses them of shunning Moscow's offers of cooperation, fostering hostility, and trying to sideline and weaken Russia.

Surkov's article was published three days after the United States imposed new sanctions on more than two dozen tycoons, security officials, and politicians thought to have close ties to Putin, in an attempt to punish Moscow for what the U.S. Treasury chief called "malign activity around the globe."

It also followed rare criticism of Putin from U.S. President Donald Trump over Russia's support for Syrian President Bashar al-Assad.

Surkov recalled what he said were futile attempts at Westernization by past Russian rulers, writing that Russia once attempted to imitate the United States and "edge into the West."

He attributed Russia's fascination with joining the West to "excessive enthusiasm" by Russia's elite. But he said that fervor was now all but gone.

Surkov, who was first deputy Kremlin chief of staff from 1999 to 2011, was the architect of "managed democracy" -- his term for a policy under which Putin tightened control over Russian politics and society in his first two terms, in 2000-08.

He has many interests outside or alongside politics and has written novels, essays, and song lyrics.

In the article, he describes Russia as a kind of "mixed breed" culture that incorporates elements of both the East and the West, like "someone born of a mixed marriage."

"He is everyone's relative, but nobody's family. Treated by foreigners like one of their own, an outcast among his own people. He understands everyone and is understood by no one. A half-blood, a half-breed, a strange one," he wrote.

He said it was up to the Russian people whether Russia now becomes "a loner in a backwater" or "an alpha nation that has surged into a big lead" over other nations.

"It's going to be tough," he said, but Russia faces a long journey "through the thorns to the stars."

"It'll be interesting," Surkov wrote. "And there will be stars."
https://www.rferl.org/amp/putin-adviser-surkov-says-russia-abandoning-hopes-integrating-with-west-loneliness-isolation-/29155700.html
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

supreme god

Aijai, tais olla virhe raportoida Wagner terroristien kuolemista.

QuoteYekaterinburg journalist Maxim Borodin died after falling out of the window of his flat. He was among those who broke the story about Wagner contractors from Asbest who died in Syria. He was previously attacked in connection with protests against Matilda, the controversial film.
https://twitter.com/leonidragozin/status/985444252497993728

Aijai, että sattuukin tapahtumaan onnettomuuksia henkilölle joka uutisoi asioista jotka ovat sangen ikäviä Venäjän ja Putinin kannalta.

guest13807

Suosittelen lukemaan artikkelin ajatuksella. Asiantuntija selittää mitä Venäjällä tapahtui 90-luvulla ja miksi Putin on niin suosittu venäläisten keskuudessa.

Pohtikaa sen jälkeen mitä Suomessa tapahtuu paraikaa. Kaikki luonnonvarat myydään ulkomaille. Äsken kuulin taksikuljettajan kiroilevan Uber-taksifirman saapumista Suomeen, koska kaikki rahat menevät ulkomaille.

Tämän takia Putin sanoo, että Neuvostoliiton hajoaminen oli tragedia venäläisille. Ryöstäminen alkoi samantien. Oligarkit hallitsivat Venäjää. Sotilaille ei maksettu palkkaa. Venäläiset näkivät nälkää. Mutta USA kylpi venäläisiltä varastetuissa rahoissa.

KGB oli venäjänjuutalaisten hallitsema, joten ei mikään ihme että KGB oli mukana juonessa.

Siihen on syynsä miksi Venäjää ja erityisesti Putinia mustamaalataan länsimaissa. Ei Krimin takia, vaan siksi että Putin keskeytti Venäjän raiskauksen.

Kannattaa lukea ja verrata Suomessa meneillään oleviin tapahtumiin. Yhtymäkohtia saattaa löytyä enemmän kuin uskottekaan (artikkelissa on video):

QuoteVenäjän Raiskaus


About the author: F. William Engdahl has been writing about energy, finance, geopolitics, and oil since the early 1980s, and his writing about Russia, a country which he travels to frequently, has been simply excellent.

An American, he lives in Berlin, Germany, and speaks fluent German, a language in which he is also widely published. He is the author of several books.

Engdahl is a heavy-weight, and always worth listening to.



* 90-luvun venäläiset oligarkit, Jeltsinin mafia, miten Bushin vanhempi veli varasti NL:n kullan hämärien operaatioiden avulla, Yamashitan uskomaton tarina kullasta, "yksityistämiskuponkien" huijaus, miten Harvardin mafia hallitsi Venäjän taloutta - kunnes Putin pelasti Venäjän.*

Tämän avulla on helpompi ymmärtää Putinin Venäjän demonisointikampanja.


***

Vanhempi George Bush organisoi yhdessä CIA:n kanssa verkoston, jotta NL hajoaisi ja USA voisi ryöstää sen puhtaaksi. Se oli avoin ryöstö, kaikki ajettiin alas; eläkkeet, turvallisuus, terveydenhoito - kaikki. Se oli raiskaus.

KGB:n vanhemmat viranomaiset tekivät paljon yhteistyötä Bushin ja CIA:n sekä pankkien kanssa, sekä perustivat ryhmän oligarkkeja Jeltsinin ympärille. Länsimedia kutsui venäläisiä oligarkkeja Venäjän mafiaksi, mutta ne olivat todellisuudessa CIA:n mafia. Oligarkit pettivät oman valtionsa, he ryöstivät miljardien ja miljardien dollareiden arvosta omaisuuksia.

Borist Jeltsin oli avainhenkilö. Hänet oli valittu hallitsemaan. Venäjän talous oli jo tietoisesti ajettu kuralle 80-luvulla.

Bushin verkostot palkkasivat kourallisen KGB-agentteja nostamaan Jeltsin valtaan. CIA järjesti vuonna 1991 lavastetun vallankaappauksen. KGB:n yhteyshenkilö CIA:ssa oli kenraali Philip, jota siihen aikaan kutsuttiin KGB:n aivoiksi.

CIA rahoitti Jeltsinin 'mykän valtaistuimen'. Heti kun heidän 'oma mies' istui vallankahvassa he pystyttivät kansainvälisen rahaston, jonka tarkoitus oli valvoa neuvostotalouden transformaatiota.

***

Kaikki Venäjän varat "avattiin". CIA junaili Venäjän ottamaan Ukrainan ja muiden sosialistivaltioiden velat itselleen, sekä myös niiden varat.

Jeltsinin hallinnassa oli Venäjän nikkeli, öljy, kaasu .... satoja miljardien, ellei triljoonien dollareiden arvosta varoja.

***

Sen jälkeen päätettiin yksityistää kaikki kupongeiksi. Jokainen Venäjän kansalainen sai oman kuponkinsa - 140 miljoonaa venäläistä. Venäjä meni taloudelliseen konkurssiin johtuen Jeffrey Sachsista, George Sorosista, Harvardin miehistä - ja niiden kaverien ansiosta.

Yritykset ajettiin konkurssiin, yhtäkkiä yrityksillä ei ollut mitään varoja. Mutta olemassaolevien luonnonvarojen arvioitiin olevan triljoonia dollareita; nikkeli, alumiini, uraani - joista Hillary Clinton on erittäin tietoinen.

He käyttivät ulkomaalaisrahoitteisia ihmisoikeusjärjestöjä, National Endowment for Democracy, Sorosin Open Society Foundation jne. tätä tarkoitusta varten.

***

Kun Washington otti Venäjän haltuunsa, siellä oli valtionpankki; Gosbank.  Gerashchenko oli Gosbankin puheenjohtaja. Hän piti puheen duumassa vuonna 1991: "Minun on raportoitava teille, että Gosbank omistaa vain 400 tonnia kultaa, ei 3.000 tonnia kultaa kuten aikaisemmin. Eikä minulla ole aavistustakaan minne hävinnyt kulta on kadonnut."

Tottakai hän tiesi mitä kullalle oli tapahtunut. Hän oli alusta lähtien mukana valmistelemassa vallankaappausta CIA:n ja Bushin & kumppaneiden kanssa, Hän oli siirtänyt Venäjän kultavarat Jerseyn saarille.

Jerseyn saaret oli täydellinen paikka minne piilottaa rahaa; likaista tai varastettua rahaa. Heillä oli 37 miljardia dollaria 1993-1998.

Gerashchenko ja Gosbank jopa 'palkkasivat' amerikkalaisen etsivätoimiston, Financial CIA. Sen oli tarkoitus jäljittää neuvostokulta ja selvittää mitä sille tapahtui, sekä myös minne kommunistipuolueen 14 miljardia dollaria oli hävinnyt.

Etsivätoimisto ilmoitti parin kuukauden jälkeen, ettei se löytänyt Gosbankin kultaa.

Sen jälkeen IMF astui esiin ja uudelleenkirjoitti Venäjän Federaation perustuslain sekä otti valtaansa kaikki varat - pois Venäjän hallinnasta.

***

Venäjän varat kiinnitettiin dollariin.

Ensin ryöstettiin kaikki kultavarat, jotta rupla olisi epävakaa. Sen jälkeen he aloittivat yhteistyön erittäin valikoitujen länsimaalaisten pankkiirien kanssa, jotta kaikki rahat saadaan ulos Venäjästä.

***

Riggsin pankki perustettiin Washingtonissa 60-luvulla ja sen tiedettiin olevan CIA:n pankki.

Vuonna 1989, NATO-lähettiläs Alton Keelillä ja KGB-kenraaleilla oli joukko suojatteja, joita Bush tapasi kutsua "Kakaroiksi". Suojatit olivat 30-40 -vuotiaita. Heidät oli nimetty tuleviksi oligarkeiksi, jotka ryöstäisivät kaikki alumiini- ja öljyvarat sekä muut varat Venäjän Federaatiosta.

Oligarkkien piti siirtää ryöstämänsä varat Riggsin pankin kautta.

Riggs-pankkiin perustettiin uusi entiteetti; Riggs Valmet SA, joka sijaitsi Sveitsissä. Perustajana oli Bushin veli. Bush, hänen veljensä sekä Alton Keel perustivat rahanpesukoneiston Geneveen ja omistivat suurimman osan kaikista osakkeista.

Krongard kuului Pankkiirien Rahastoon. Kun rupla romahti vuonna 1998, Krongardista tuli CIA:n operatiivinen johtaja George Tenetin alaisuudessa. Koko juttu on CIA:n verkostoa alusta loppuun saakka. Rahat saatiin ulos Geneven pankista pöytälaatikkofirmojen kautta.

***

Boris Berezovsky oli likaisin kaikista oligarkeista. Hän rahoitti Ukrainan värivallankumouksen vuonna 2003-2004, se oli hänen kostonsa Putinille. Aluksi hän luuli, että Putinin voi ostaa kuten Jeltsinin - mutta oli yhtäkkiä vastakkain kokonaisen nationalistien ryhmän kanssa. Nationalistit kuuluivat aikaisemmin KGB-järjestöön ja he halusivat vakiinnuttaa ja säilyttää Venäjän toimivana valtiona.

Mikhail Khodorkovskyi, Roman Abramovich, jotka eilen lisättiin sanktiolistalle, olivat yhdessä Berezovskyn kanssa johtavia oligarkkeja, Bushin operaation hedelmiä.

*

Yamashitan kultatarina:

2. maailmansodan aikana Japanin keisari ryösti kultavarat miehitetystä Kiinasta.

Japanilla ei ollut takeita sodan voittamisesta, joten hallitsija määräsi että kultavarat piilotetaan muualle, Filippiineille. Lukemattomia tonneja kultaa haudattiin syvälle kaivettuihin maanalaisiin tunneleihin, enimmäkseen Filippineille. Tunnelien kaivajat teloitettiin sen jälkeen.

Marcos, Filippiinien diktaattori, joka oli CIA:n omistama, löysi 70-luvulla osan tätä kultaa.

Kulta oli ryöstetty Kiinasta, Koreasta, Filippiineiltä, Indonesiasta ja muista Japanin miehittämistä valtioista. Marcos tuli ahneeksi ja alkoi myydä tätä kultaa salaisten sveitsiläisten pankkien kautta. Hän pyysi toista CIA:n omistamaa miestä, saudimiljardööri  Adnan Khashoggia, auttamaan häntä viemään kulta markkinoille - tajuamatta että Khashoggi pettäisi hänet. Khashoggi sai paremman diilin Bushilta.

70-luvulla Khashoggi oli osallisena kaikissa Bushin ja CIA:n likaisissa hommissa. B.C.C.I. Bank, CIA:n rahanpesupankki, asesopimukset (hän oli suuri asekauppias Iranin ja Irakin sodan aikana, sodan jota CIA piti yllä). Hän oli sekaantunut kaikkiin CIA:n likaisiin hommiin.

Hän auttoi Marcosia myymään kullan. Heti kun CIA kävi käsiksi Marcosiin, Bush eliminoi Marcosin vuonna 1986.

Sen jälkeen Paul Wolfowitz, Richard Armitage ja Khashoggi alkoivat tehdä työtä kanadalaisen Peter Munkin kanssa, joka oli hämärä liikemies - sulattaakseen kullan Kanadan suurimmassa kultakaivosyhtiössä. Siellä sulatettiin Hirohiton ryöstämä kulta.

***

Yegor Gaidar ja hänen apurinsa Anatoly Chubais hoitivat Venäjän talouden yksityistämisen yhdessä Jeffrey Sachsin sekä Harvardin yliopistosta tulevan ryhmän kanssa.

CIA:n Ukrainan vallankaappauksen jälkeen, kaikki sanktiot Putinin Venäjää vastaan jne. - jos ei tiedä mitä 90-luvulla todella tapahtui, silloin ei ymmärrä mistä Washingtonin syvä viha Putinin Venäjää ja venäläisiä  nationalisteja kohtaan kumpuaa.

***

IMF oli tehnyt loistavaa työtä Washingtonille. IMF mahdollisti sen, että 70-luvulla George Soros ja kumppanit pystyivät ryöstämään kaikki varat Latinalaisesta Amerikasta, Jugoslaviasta, Puolasta jne., - kaikilla on tänään kuollut talous. Takapiruina toimi ryhmä Jeffrey Sachsin ekonomisteja sekä nuori Harvardin yliopiston professori.

Sachs käski Jeltsinin nostaa länsimaalaisten tuotteiden hintoja, luvaten kauppojen tuotteiden määrän kasvavan sen jälkeen, joten venäläiset kaupat pitäisi sitä ennen tyhjentää - tehdäkseen tilaa ulkomaisille tuotteille.

Ongelma oli siinä, että se oli valetta. Kaupat olivat olleet täynnä venäläisiä ruokatuotteita kunnes Jeltsin ilmoitti, että hintasäännöstely poistetaan 31.12.1991.

Kauppiaat piilottivat heti tuotteensa ja odottivat kyseistä päivää. Yhtäkkiä kaupat olivat tyhjillään. Se oli aivan uskomatonta.

***

CIA-agentit perustivat toimistoja Moskovaan ja työskentelivät Venäjän taloustiimin (Gairdar ja Chubais) kanssa.

Vuonna 1993, Clintonin kaudella, entinen Harvardin professori ja Maailmanpankin pääekonomisti  Lawrence Summers olivat vastuussa Venäjän ryöstämisestä.

Summers palkkasi kaikki avaintekijät, jotka olivat osallisina Venäjän yksityistämisessä. Kaikki olivat Harvardin mafiasta. Esim. David Lipton, Sachsin entinen konsultti, hänestä tehtiin entisen Neuvostoliiton ja Itäisen Euroopan valtiovarainhoitaja, Jeffrey Sachs valvoi Venäjän ryöstöä kuponki-yksityistämisen kautta jne.

Kaikki saivat varoja USAID'ilta, joka työskentelee CIA:n kanssa eri puolilla maailmaa.

Summersilla oli erittäin tiivis salaliittoryhmä, joka valvoi ryöstöä nk. yksityistämiskuponkien kautta.

***

Jeltsinin aikana Venäjän taloudellinen tilanne oli vakavasti kuralla; ihmisillä ei ollut työpaikkoja koska hinnat vapautettiin, heillä ei ollut varaa ostaa mitään. Joten miljoonat venäläiset myivät kaduilla kuponkinsa eniten tarjoaville.

Tulevat oligarkit kulkivat dollaritukkujen kanssa ostamassa näitä kuponkeja. Heillä oli ystäviä lännessä, Riggs Valmet -pankki jne., joten heillä oli varaa varastaa omistuskuponkeja maailman arvokkaimpiin mineraalivaroihin ja muihin varoihin.

***

Soros oli tiiviissä yhteistyössä Jeffrey Sachsin ja koko Harvardin kanssa.

Vuonna 1993 oppositio oli jo duuman sisällä. Se pakotti Jeltsinin suostumaan kansanäänestykseen yksityistämisestä.

Huhtikuussa '93 pidettiin kansanäänestys. Neljä kysymystä, kyllä tai ei.

1. Kannatatko Jeltsiniä?
2. Kannatatko Jeltsinin talouspolitiikkaa?
3. Haluatko ennenaikaiset presidentinvaalit?
4. Haluatko ennenaikaiset parlamentinvaalit?

Soros rahoitti kansanäänestyskampanjan. Hän siirsi miljoonia dollareita ulkomaalaisiin tileihin, jotta Chubais voisi ostaa median.

Oligarkit Jeltsinin ympärillä ostivat enemmistön valtamediasta, jotta he voisivat käyttää vaikutusvaltaansa.

Yksityistämiselle sanottiin kyllä. Harvardin, Jeffrey Sachsin, George Sorosin ja kumppaneiden keksimä yksityistämisjuoni meni läpi.  Sorosin yhtiö nettosi valtavia summia kansanäänestyksen jälkeen, kun huutokauppa alkoi.

***

Lopulta Jeltsinillä oli vaikeuksia hoitaa asioita, joten elokuussa '99 hän nimesi nuoren entisen KGB-upseerin, joka oli kylmän sodan aikana Itä-Euroopassa ja jonka nimi oli Vladimir Putin.

Putin oli äskettäin ollut Pietarin pormestari ja hetken aikaa FSB:n johtajana - ja oligarkit kerääntyivät Putinin ympärille. Jeltsinin oligarkit luulivat, että he voivat ottaa tämän nuoren kundin Putinin ja tehdä bisneksiä hänen kanssaan, koska Putinilla ei ollut poliittista perustaa.

***

Tässä vaiheessa Putin antoi Jeltsinille uhkavaatimuksen: eroa tai saat kärsiä vakavia seurauksia!

Jälkeenpäin selvisi, että Putin oli ollut nationalistisen ryhmän johtaja tiedustelupalvelun yhteisössä,  patrioottisen ryhmän, kutsu sitä miksi haluat, mutta venäläinen nationalisti kumminkin.

Putin sanoi Jeltsinille: "Jos eroat ja jätät politiikan, silloin jätän sinut rauhaan".

Jeltsin tarttui tarjoukseen ja juoksi pakoon. Ennen sitä hän nimitti Vladimir Putinin presidentiksi seuraavan vuoden presidentinvaaleihin saakka.

***

Putin nousi valtaan, järjesti kokouksen, kertoi että kaikkein vaikutusvaltaisimmat oligarkit olivat saaneet jättimäisiä omaisuuksia Venäjän kustannuksella, kutsui oligarkkeja korruptoidun valtion perustajiksi sisäpiirikauppojen takia - ja asetti oligarkit syytteeseen; mm. Vladimir Gusinsky, Media-Most, Vladimir Potanin johtama talousryhmä, öljy-yhtiötä hallinnut Roman Abramovich sekä Boris Berezovsky.

Putin aloitti ylämäkitaistelun yrittäessään vakauttaa Venäjän talouden. Putinin uudelleenvalinta kertoo siitä, että Venäjän kansa tukee Putinin uurastuksia.

***

Entinen USA:n Venäjän lähettiläs Jack Matlock on vahvistanut, että Bushin hallinto kävi neuvotteluja Gorbachevin kanssa Saksassa vuonna 1991; "Me annoimme vahvat takuut Gorbacheville, että mikäli koko Saksa saa jäädä NATO:oon emme laajene itään."

Vin Weber oli silloin NED:n puheenjohtaja, hän käytti USA:n veronmaksajien rahoja 'viedäkseen demokratiaa entisiin kommunistivaltioihin'. Weber oli myös PNAC-ajatushautomon jäsen.

Bruce Jackson mainosti myös demokratiaa entisisssä kommunistivaltioissa, mukaanlukien Venäjällä. Nämä kaksi aloittivat NATO:n laajenemisprosessiin itään, rikkoen ehdottomia lupauksia.

NATO alkoi saartamaan Venäjää.

Vuosina 2003-2004, "National Endowment for Democracy", George Sorosin Säätiö ja kokonainen liuta valheellisia demokraattisia ihmisoikeusjärjestöjä Washingtonista alkoivat järjestämään Ukrainan värivallankumousta ja Georgian ruusuvallankumousta. NATO-hallitus muodostaa vakavan turvallisuusuhan Venäjälle.

Vuonna 2003 Venäjä ei voinut tehdä muuta kuin heikosti protestoida, vaikka se tietysti sivuutettiin.

Vuonna 2006 jotakin dramaattista tapahtui. Donald Rumsfeld ilmoitti, että he vievät ydinohjuksia Venäjän rajalle - mutta selitti niiden olevan suunnattuja kohti Irania.

Vuonna  2007 Vladimir Putin saapui henkilökohtaisesti Münchenin Turvallisuuskonferenssiin ja antoi puheen.

"Tietenkään ydinohjukset eivät ole suunnattuja kohti Irania tai P-Koreaa, kuten Washington väittää. Se on vale. Ne ovat suunnattuja kohti Venäjää. Me koemme sen kestämättömänä uhkana kansalliselle turvallisuudellemme, joten meidän on pakko vastata siihen."

1. maaliskuuta 2018, Putin esitteli Venäjän uudet aseet. CNN: "Hah, se on pelkkää bluffia"

Ne jotka tuntevat venäläistä armeijateknologiaa tietävät ettei kyseessä ole vitsi.

***

Nämä valheelliset syytökset siitä, että Putinilla olisi edes mielenkiintoa sekaantua USA:n vaaleihin, kun vaihtoehtona on joko Hillary Clinton tai Donald Trump, jotka kumpikin syyttävät Putinia ja Venäjää kansainvälisen lain rikkomisesta, koska se salli kansanäänestyksen Krimillä heti Ukrainan vallankaappauksen jälkeen. Nyt itse palkkasoturit, jotka tuotiin Georgiasta Maidanille, ovat itse kertoneet kuinka CIA lupasi maksaa heille kaaoksen aikaansaamisesta Maidanilla.

***

Venäjä ei ole ole se valtio, joka etsii taisteluja kaikkialla maailmassa.

***

Sanktioiden jälkeen Venäjän politiikkana on ollut ostaa niin paljon kultavarastoja kuin mahdollista.

Nyt Venäjä on yhdistymässä Kiinan kanssa.

Kun CIA:n hallituksenkaato Ukrainassa onnistui, silloin Putin kieltäytyi sekaantumasta tuhoavaan sisällissotaan Itä-Ukrainassa - ja kääntyi kohti itää, vahvistaen suhteitaan Kiinan ja Kiinan uuden presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Kiina toi Aasian Talousliiton, missä Venäjä on johtava talous yhdessä Belaruksen, Kazakhstanin, Armenian ja muiden kanssa.

Venäjä toi kyseiset valtiontaloudet Xi Jinpingin Vyöhykkeeseen, uuteen 'silkkitiehen', joka yhdistää infrastruktuurit, kaasuputket, rautatiet, merisatamat jne. ja jota kutsutaan Euraasiaksi.

Euraasia on taloudellinen alue ja siihen kuuluu enemmistö maailman väestöstä, siellä on kaikkien luonnonvarojen raakamateriaalit, mukaanlukien harvinaiset metallit, joiden päätoimittaja on tällä hetkellä Kiina.

Venäjällä taas on runsaat öljy- ja kaasuvarat, aseteknologia, siviiliteknologia, luultavasti maailman parhaiten koulutettu työvoima, tieteellisyys jne. Ja Venäjä on myös itsenäinen eikä se kuulu Britannian tai USA:n konkurssikypsiin talouksiin, puhumattakaan EU:n pankkikriisiin vuonna 2008, joka lakaistiin maton alle ja joka on valmiina räjähtämään hetkellä minä hyvänsä.

***

On velkataakkainen NATO-maailma (kaikki NATO-jäsenmaat).... ja sitten on Venäjä, jolla on uskomattoman pieni valtionvelka (13 % bruttokansantuotteesta).

Venäjällä on valtavat kultavarastot ja erittäin vähän valtionvelkaa - ja se on Putinin ansiosta.

Putinin tavoite oli perustaa itsenäisyys.

Vierailin Venäjällä vuonna 2004 Jeltsinin järjettömyyden aikana. Tänään Venäjä on täysin erilainen.

Venäläiset eivät ole ainaostaan ylpeitä ihmisiä, he ovat myös päättäväisiä ja he ovat suojelleet omaa olemassaoloaan yli tuhannen vuoden aikana; alkaen Rooman katolisen kirkon sodasta ortodoksisen kirkon kanssa vuonna 1054.

Venäläiset ovat myös kärsineet kahdesta maailmansodasta sekä Venäjän raiskauksesta Jeltsinin aikana, heitä on koeteltu mitä hirveimmällä tavalla ja he ovat kärsineet paljon; joten he eivät epäröi puolustaa omaa olemassaoloaan.

Tämä on asia, joista länsimailla ei ole mitään ymmärrystä.

***

Tämän kuukauden aikana Shanghaissa allekirjoitettiin sopimus petrojeneistä. Kiinalaiset aikovat ostaa öljyä jeneissä ja Venäjästä tulee Kiinan suurin öljyntuottaja.

Venäjän hallitus aikoo tuoda tämän vuoden aikana venäläisiä osakkeita, jotka on sidottu tähän uuteen jeniin.

****

Sheikki Yamani kertoi minulle, että olen ensimmäinen toimittaja joka kirjoittaa totuuden öljykatastrofista.

Hän kertoi, että mm. Henry Kissinger, valtiosihteeri sekä Bilderberg-ryhmä kokoontuivat neuvotteluun Saltsjöbadiin, Ruotsiin, missä he manipuloivat tätä kriisiä. Se oli ennen Yom Kippurin sotaa.

****

Rockefellerin ympärillä olevat amerikkalaiset olivat manipuloineet öljyn hintaa 400:n prosentin nousulla, varmistaakseen ettei Saksa, Japani ja muut valtiot ostaisi öljyä Saksan markalla ja jotta petrodollarin arvo pysyisi korkeana.

USA:n valtiovarainministeriö lähetti delegaation allekirjoittamaan sopimuksen Saudi-Arabian valtiovarainministeriön kanssa. Saudit saisivat ylimääräisiä petrodollareita tai OPEC-petrodollareita ja he ostaisivat USA:n hallituksen velkaa.

Vastapalvelukseksi Washington lupasi saudeille kymmenien miljardien dollarien arvosta aseita.

Sen jälkeen OPEC myi öljyä ainoastaan dollareilla aina USA:n Irakin invaasioon saakka (Saddam alkoi myymään öljyä euroilla ranskalaisen pankin kautta ja teki voittoa.)

*****

Nyt kun Kiina ja Venäjä käyvät energiakauppaa, alkavat muutkin valtiot myymään Kiinalle öljyä petrojeneissä, ei petrodollareissa. Tämä on kuin happosadetta nykyiselle USA:n dollarille. Jos sama tahti jatkuu, silloin USA:n peli päättyy eikä se ole enää globaali talousmahti.


**

Trumpin talouden aikana USA:n hallinnolla on vaje; se saa vähemmän verorahoja ja käyttää enemmän verorahoja. Joka vuosi menot kasvavat triljoonalla dollarilla, joten USA:n valtiovelan määrän on vuonna 2020 arvioitu olevan 38 triljoonaa dollaria (nyt se on 20 triljoonaa dollaria). Kongressin budjettiosasto on laskenut nämä luvut.  Joten amerikkalaisella dollarilla ei ole ei ole kohta mitään vaikutusvaltaa.

Emme saa valtionvelkaa myytyä ilman erittäin korkeita korkoja.

Maksamme jo nyt 400 miljardia dollaria/vuosi  - ilman korkoja, mutta nyt meidän on nostettava korkoa 5-8 prosenttia, jolloin kaikki räjähtää ilmaan.

***

Tulevasssa talouskriisissä kulta tulee voittamaan.

On dokumentoitu, että J. P. Morgan, Chase sekä toiset valitut pankit, jotka ovat salaliitossa USA:n keskuspankin kanssa, ovat vuosikausien ajan painaneet alas kullan hintaa. Aina kun syntyy uusi taloudellinen kriisi ne sekaantuvat ja pitävät kullan tiukasti itsellään. Kullan unssihinta voi kevyesti nousta 10.000 dollariin ja jopa korkeammalle.

***

Kulta ei sisällä mitään riskiä ja se on aina ollut arvokas metalli. Kiina on maailman johtava kullan tuottaja tänä päivänä, ei Etelä-Afrikka. Etelä-Afrikka on pudonnut kauas Kiinan taakse... Venäjä on kolmanneksi suurin.

Kiina-vyöhykkeellä rautateiden infrastruktuuria rakennetaan niin, että se yhdistää kaikki alueet joissa on paljon kultaa ja jota voi myydä markkinoilla.

Kiina ja Venäjä rakentavat maailmaa, sillä aikaa kun USA:n ainoa politiikka on tuhota, polttaa ja ajaa konkurssiin.

https://russia-insider.com/en/rape-russia-interview-f-william-engdahl-audio/ri23182

Puuha-Pepe

Taas kumma sattumus Venäjällä. Sarjayrittäjä kidutti ja raiskasi itsensä kuoliaaksi vankilassa. Voisiko @Suomitar kertoa taas miten tämmöinen on mahdollista idän onnelassa?

https://www.verkkouutiset.fi/venajan-elon-musk-raiskattu-ja-kidutettu-kuoliaaksi/

QuoteRikospaikkatutkimuksen mukaan Psenitsni menehtyi kaulan alueen vammaan ja tukehtumiseen. Hänet oli myös raiskattu ennen kuolemaansa, Novaja Gazeta kertoo.

– Hänen suustaan löytyi sähköiskujen aiheuttamia palovammoja. Vartalossa oli viiltoja ja puukkohaavoja. Uhrin selkäranka oli murtunut. Yksinkertaisesti sanottuna häntä oli kidutettu, raportissa todettiin.

guest13807

Quote from: Puuha-Pepe on 18.04.2018, 14:50:59
Taas kumma sattumus Venäjällä. Sarjayrittäjä kidutti ja raiskasi itsensä kuoliaaksi vankilassa. Voisiko @Suomitar kertoa taas miten tämmöinen on mahdollista idän onnelassa?

https://www.verkkouutiset.fi/venajan-elon-musk-raiskattu-ja-kidutettu-kuoliaaksi/

QuoteRikospaikkatutkimuksen mukaan Psenitsni menehtyi kaulan alueen vammaan ja tukehtumiseen. Hänet oli myös raiskattu ennen kuolemaansa, Novaja Gazeta kertoo.

– Hänen suustaan löytyi sähköiskujen aiheuttamia palovammoja. Vartalossa oli viiltoja ja puukkohaavoja. Uhrin selkäranka oli murtunut. Yksinkertaisesti sanottuna häntä oli kidutettu, raportissa todettiin.

Ikävää, että uskot tosissasi maanpäällisen Shangri-La -utopian olemassaoloon. Otan osaa.

guest13807

Sitten on tämä usein mainittu juutalainen oligarkki Berezovsky...

Vuonna 2007 hän mahtaili Guardian-lehdelle ja brittiläisille radioasemille, kuinka hän on rahoittamassa ja suunnittelemassa väkivaltaista vallankaappausta syöstäkseen Putinin vallasta. Hän puhui jopa "Uudesta Venäjän Vallankumouksesta"

QuoteBerezovsky: Juonittelen Venäjän Vallankaappausta

Vuonna 2007  venäläinen oligarkki Boris Berezovsky kertoi Guardian-lehdelle, että hän on suunnittelemassa Putinin väkivaltaista poistamista Britanniasta käsin, ja miten hän on luomassa läheisiä suhteita Venäjän hallitsevan eliitin jäsenten kanssa tätä tarkoitusta varten.

Multimiljonääri väitti, että hän on jo rahoittamassa Putinin lähellä olevia ihmisiä, jotka juonittelevat Putinin syöksemistä vallasta.

"Meidän täytyy kaataa hallinto väkivallan avulla. Hallintoa ei ole mahdollista vaihtaa demokraattisin keinoin. Muutos tulee väkivallalla ja painostuksella. Olen suunnittelemassa uutta Venäjän Vallankumousta."

Hän väitti rahoittaneensa ja yllyttäneensä vallankaappausta juonittelevia Moskovassa ja että hän on viimeisen kuuden vuoden ajan "yrittänyt tuhota Putinin positiivisen imagon, esittämään Putin vaarallisena ja antidemokraattisena roistona. Hän on vastustanut Putinia myös Kommersant-lehden välityksellä, vaikutusvaltaisen venäläisen sanomalehden, jota Berezovsky kontrolloi viime vuoteen saakka.

Berezovsky, joka omistaa 850 miljoonaa puntaa, nautti erittäin suuresta poliittisesta vaikutusvallasta Venäjällä ennenkuin hänet pakotettiin maanpakoon. Hän kieltäytyi kertomasta yksityiskohtia.

Dmitry Peskov, Kremlin edustaja: "Haluamme uskoa, ettei Lontoo koskaan anna turvapaikkaa sellaiselle ihmiselle, joka haluaa väkivalloin kaataa Venäjän hallituksen."

Putinin voiton jälkeen Berezovsky pakeni Venäjältä ja haki poliittista turvapaikkaa Britanniasta.

Viime kuussa kaksi etsivää Venäjän syyttäjäntoimistosta matkusti Lontooseen tutkimaan Litvinenkon kuolemaa, ja he haastattelivat myös Berezovskya. Hän kielsi väitteet, että hän oli kieltäytynyt vastaamasta useisiin kysymyksiin.

http://www.guardian.co.uk/russia/art...056321,00.html




Alaric

Suomitar, voit pitää ne David Duket ja juutalaissalaliittomouhotuksesi siellä ulkomaisella foorumilla, johon olit jo aiemmin tohinalla siirtymässä.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.