News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-11-03 Saksa: Merkel ylirasittunut - kansleri syöksee Saksan kaaokseen

Started by akez, 22.08.2015, 11:56:23

Previous topic - Next topic

ismolento

Quote from: Lalli IsoTalo on 26.11.2018, 11:57:11
Merkel julisti sodan eurooppalaisia vastaan, hyvin pitkän kehityskaaren lopuksi. Ei ole mitään syytä miksi elitistit vapaaehtoisesti lopettaisivat kesken kaiken "kehityshankkeensa Kuolema Euroopalle".

Eurooppalaisten täytyy se itse tehdä.

Merkel on syntynyt sosialistisessa DDR:ssä ja on siellä imenyt jo äidinmaidossa kommunismin aatteen. Sitä on edelleen vahvistanut DDR:n koululaitos, jota apinoitiin Suomessakin 1970-luvulla ainakin koulukokeilujen tasolla.

Neuvostoliiton ja koko eurooppalaisen kommunistileirin, DDR siinä mukana, romahtaminen, jätti Merkeliin syvät ja lähtemättömät arvet. Sitä turhautumista kostaakseen hän tekee kaikkensa tuhotakseen sen entisen kilpailijan ja voittajan Länsi-Saksan eli nykyisen Saksan liittotasavallan siellä valtaan päästyään. Ja myös nyky-Euroopan mikäli mahdollista. Siihen hän on saanut oivat aseet maahanmuuttovyöryn alettua eli islamin ja muslimit, joille hän on avannut rajat ja tarjoaa avokätisesti rahaa, asuntoja ja täyden ylöspidon.

Mitä kauemmin Saksan islamisointi saa jatkua, sen varmemmin maassa syttyy sisällissota hallitsevaan asemaan ja valtaan pyrkivän islamin ja kantaväestöä sekä sen turvallisuutta puolustavien kansalliskaartien välille. Seuraukset voi arvata; verta, hikeä ja kyyneleitä sekä poltettuja ja raunioituneita kaupunkeja. Rikkaalle Saksan valtiolle voidaan sitten jättää hyvästit melko pitkäksi aikaa.

S.O.Mali

Quote from: ismolento on 23.12.2018, 23:39:04

Pötyä. Merkel on pelkkä eliitin sätkynukke.

Aiheeseen liittyen:

https://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=ErF-A_4EftI

Kari Kinnunen

Mielenkiintoinen juttu, että yhdistynyt Saksa aikoinaan salli DDR:ssä koulutettujen politrukkien osalistua yhdistyneen Saksan touhuun.

Olisi ekä ollut hyvä riipiä kommunismi kokonaan pois silloin kun siihen oli mahdollisuus. Nykyäänhän tuota aatetta kutsutaan vihreydeksi on jälleen lähellä valta-asemaa.

Lalli IsoTalo

Quote from: S.O.Mali on 24.12.2018, 01:10:49
Quote from: Lalli IsoTalo on 26.11.2018, 11:57:11
Merkel julisti sodan eurooppalaisia vastaan, hyvin pitkän kehityskaaren lopuksi. Ei ole mitään syytä miksi elitistit vapaaehtoisesti lopettaisivat kesken kaiken "kehityshankkeensa Kuolema Euroopalle".

Aiheeseen liittyen:

https://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=ErF-A_4EftI

Onpas aikamoinen pläjäys! 40 minuutin video lähtee hitaasti käyntiin, mutta kertoo millaista elämä on maailman huipulla. Jos haluat avartaa maailmankuvaasi, tämän videon avulla se onnistuu.

QuoteGlobaalieliitin uskottu asioiden järjestelijä, 30 vuotta finanssimaailmassa eri toimeksiantajille työskennellyt hollantilainen Ronald Bernard antoi vuoden 2017 maaliskuussa haastattelun vastamedia De Vrije Median toimittajalle Irma Schiffersille.

Bernard kertoo "psykopaattikoulutuksestaan" maailmassa, jossa armo on tuntematon sana ja kaikki pyörii vallan ympärillä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

akez

Saksassa on selvitelty mielialoja. Heikkoja ovat. Matukriisi on yksi suurimmista syypäistä. Aiemmissa tutkimuksissa saksalaiset ovat yleensä suhtautuneet matuihin ja EU:hun kaikkein positiivisimmin Euroopassa (EU on viritetty toimimaan Saksan eduksi ja muiden vahingoksi). Nyt alkaa tuokin rapista jo nurin.

QuoteSaksalaiset eivät ole olleet 5 vuoteen näin pessimistisiä

Mielialat Saksassa eivät ole olleet näin heikkoja sitten 5 vuoteen.
- Tutkija Horst Opaschowskin mukaan vain 17% vastanneista näki tulevan vuoden positiivisessa valossa.
- Alle 20-vuotiaista optimistisia oli 26%, kun taas yli 65-vuotiaista heitä oli enää 10%
.

Die Welt 26.12.2018 juttu saksaksi

Hampurilaisen tulevaisuustutkija Horst Opaschowskin mukaan mieliala Saksassa on heikoin sitten 5 vuoteen. Tutkimusinstituutti Ipsosin ja  Opaschowskin edustavassa kyselyssä vain 17% vastanneista suhtautui tulevaan vuoteen "suurella luottamuksella ja optimismilla" ja odotti edessä olevan "parempia aikoja". Vuonna 2014 optimistien osuus oli vielä 45%.

Vuoden 2015 pakolaiskeskustelu johti mielialojen romahdukseen. Maahantulijoiden integroitumiseen liittyvä huolestuneisuus on yhä vallalla: 50% vastanneista pelkäsi, että kasvava muukalaisvihamielisyys vaarantaisi yhteiskuntarauhan. Tämä prosenttiosuus on kasvanut 4% viime vuodesta.

Nuorempi sukupolvi on selvästi vanhempaa sukupolvea luottavaisempi. Alle 20-vuotiasta 26% sanoi olevansa optimisteja, yli 65-vuotiaiden kohdalla luku oli 10%. Saksalaisten ja pakolaisten onnistuneeseen ja hyvään yhteiseloon uskoi 26% nuorista, mutta vain 11% senioreista. "Hieman nuorekkaampi ja positiivisempi näkökulma lähitulevaisuuteen tekisi hyvää saksalaisille", sanoi Opaschowski.

Eräs toinen tutkimus joulukuun alkupuolelta tuotti kuvaa paremmasta mielialatilanteesta. ARD-Deutschlandtrendin mukaan 60% täysi-ikäisitä saksalaisista suhtautui omalta osaltaan luottavaisesti tulevaan vuoteen. ZDF:n politiikkabarometrin mukaan taas 28% vastanneista sanoi vuoden 2019 sujuvan paremmin, kun vain 4% odotti tilanteen pahenevan.

Lihavoinnit mun.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Emo

QuoteNuorempi sukupolvi on selvästi vanhempaa sukupolvea luottavaisempi. Alle 20-vuotiasta 26% sanoi olevansa optimisteja, yli 65-vuotiaiden kohdalla luku oli 10%. Saksalaisten ja pakolaisten onnistuneeseen ja hyvään yhteiseloon uskoi 26% nuorista, mutta vain 11% senioreista. "Hieman nuorekkaampi ja positiivisempi näkökulma lähitulevaisuuteen tekisi hyvää saksalaisille", sanoi Opaschowski.

Nuoret ovat vielä lapsellisia, kokemattomia, ja toisaalta heillä on suurempi tarve selitellä itselleen, että asiat hoituvat eikä syytä paniikkiin ole, hehän tänne jäävät tämän kaaoksen ja väkivallan keskelle elämäänsä elämääm ja lapsiaan kasvattamaan, kun meidän ikäluokkamme vaihtaa hiippakuntaa.

kriittinen_ajattelija

Quote from: Emo on 26.12.2018, 13:28:55

Niin ja Länsi-Saksan vastasyntyneistä mamutaustaisia oli anyway jotain yli 40% muistaakseni, siinä missä eläkeläisistä saksalaisia lienee tyyliin 95%. Varmaan nuorten han-saksalaisten keskuudessa ollaan keskivertoa enemmän huolestuneita.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Emo

Quote from: ISO on 26.11.2018, 12:00:02
Aluksi ajattelin että on salaliittoteoria sanoa että merkel haluaa tuhota Euroopan, mutta kyllä se sen haluaa tehdä.

Pakkohan sen on olla Venäjän asialla kun tuollaisia sekopäisyyksiä latelee, tai sitten se on aivan käsittämättömän tyhmä ihminen.

USA aloitti ryssävainot kun EU ja Venäjä alkoivat lähentyä liiaksi, joten älkäämme unohtako Läntistä Suurta Saatanaa näissä pohdinnoissamme. Niilläkin on aina oma lehmä ojassa, ja vähemmän USAta liikuttaa raunioitunut kuohuva muhamettilainen Eurooppa kuin Venäjää, jonka kyljessä EU-syöpäpesäke kasvaa.

Mutta siitä olen samaa mieltä että Merkel haluaa tuhota Euroopan ja näyttää siinä onnistuneen.

akez

^ Ei se ole kovin montaa vuotta tästä kun maan poliittisessa johdossa puhuttiin viisumivapaudesta Venäjän kanssa (en kannata ymmärrettävistä syistä) ja muista auvoisista asioista, mutta jostakin tuli sitten määräys ja lopputulos on nyt nähtävissä - Venäjä on jo melkein yhtä paha vihollinen kuin Trumpin Amerikka. Obama - tuo Nobel-setä aurinkoinen - taas leikkii iltapäivälehtien jutuissa mukavaa joulupukkia, ho-ho-ho ...
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Parzival

Quote from: Die Welt50% vastanneista pelkäsi, että kasvava muukalaisvihamielisyys vaarantaisi yhteiskuntarauhan.

Ok. Siis rasismi vaarantaa rauhan. Sopeutumishaluton lauma elintasoturisteja ei. Just.

Saksassa nuo ongelmat alkavat olla jo jokapäiväisiä ja päivittäin kadulla näkyviä. Ei ihmet että luottamus putoaa. Suomessa vielä jaksetaan unelmoida.

Lasse

Mikä röyhkeys!

Angela Merkel: Nation States Must "Give Up Sovereignty" To New World Order
https://www.zerohedge.com/news/2018-12-27/angela-merkel-nation-states-must-give-sovereignty-new-world-order
Quote
"Nation states must today be prepared to give up their sovereignty", according to German Chancellor Angela Merkel, who told an audience in Berlin that sovereign nation states must not listen to the will of their citizens when it comes to questions of immigration, borders, or even sovereignty.

No this wasn't something Adolf Hitler said many decades ago, this is what German Chancellor Angela Merkel told attendants at an event by the Konrad Adenauer Foundation in Berlin. Merkel has announced she won't seek re-election in 2021 and it is clear she is attempting to push the globalist agenda to its disturbing conclusion before she stands down.

"In an orderly fashion of course," Merkel joked, attempting to lighten the mood. But Merkel has always had a tin ear for comedy and she soon launched into a dark speech condemning those in her own party who think Germany should have listened to the will of its citizens and refused to sign the controversial UN migration pact:

"There were [politicians] who believed that they could decide when these agreements are no longer valid because they are representing The People".

"[But] the people are individuals who are living in a country, they are not a group who define themselves as the [German] people," she stressed.
NOVUS ORDO HOMMARUM

Roope

Merkel vaatii myöhemmin televisioitavassa uudenvuodenpuheessaan vahvempaa EU:ta ja globaaleja ratkaisuja maahanmuuttoon.

QuoteMerkel puheessaan: Saksan otettava enemmän vastuuta ja etsittävä globaaleja ratkaisuja

Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan Saksan on puolustettava tiukasti omia näkemyksiään ja otettava enemmän vastuuta aikana, jolloin kansainvälistä yhteistyötä koetellaan.

Liittokansleri tähdentää perinteisessä uudenvuodenpuheessaan, että globaaleja haasteita kuten ilmastonmuutosta, maahanmuuttoa ja terrorismin vastaista taistelua ei voi ratkaista ilman kansainvälistä yhteistyötä.

– Omien etujemme vuoksi haluamme ratkaista kaikki nämä kysymykset, ja voimme tehdä sen parhaiten kun otamme myös muiden intressit huomioon, Merkel sanoi uudenvuodenpuheessaan, joka välitetään television kautta kansalle myöhemmin tänään.

Merkelin mukaan kaksi maailmansotaa ovat opettaneet, miksi muiden näkemysten huomiointi on tärkeää. Samalla hän varoittaa, että monenkeskinen yhteistyö on ajautunut paineen alle.
...
Ilta-Sanomat 31.12.2018

QuoteMerkel vows Germany will keep pushing for 'global solutions'
...
The fourth-term chancellor pointed to curbing climate change, managing migration and combating terrorism as the kinds of challenges that benefit from a wide view. Germany starts a two-year stint on the U.N. Security Council on Jan. 1.

"We want to resolve all these questions in our own interest, and we can do that best if we consider the interests of others," Merkel said in a text of the message her office released ahead of a scheduled Monday broadcast.

"That is the lesson from the two world wars of the last century," she added. "But this conviction is no longer shared today by everyone, and certainties of international cooperation are coming under pressure."

"In such a situation, we must again stand up for, argue and fight more strongly for our convictions," Merkel said. "And we must take on more responsibility in our own interests."
SFC 30.12.2018
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Veikko

Quote from: Roope on 31.12.2018, 03:03:11
Merkel vaatii myöhemmin televisioitavassa uudenvuodenpuheessaan vahvempaa EU:ta ja globaaleja ratkaisuja maahanmuuttoon.

--

Die Internationale  https://www.youtube.com/watch?v=L9Sy6BP_CNY
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Punaniska

Hitler tuli Itävallasta, Merkele Itä-Saksasta, joka oli henkisesti kauempana Saksaa kuin Itävalta aikoinaan. Molempien toimet johtivat / johtavat Saksan paskomiseen.

Pitäisikö tästä vetää johtopäätöksiä? Ovatko nuo kryptokommareita vai muuten vain saksalaisvihaajia?
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Infernaalinen_aviomies

Merkel puheessaan peräänkuuluttaa käytännön ratkaisuja asioita järkevästi lähestyvien ihmisten toimesta, mieleen tulee itse asiassa Niinistön uudenvuodenpuhe, missä hänkin peräänkuulutti sääntöpohjaisen järjestyksen suojelemista. Jos järkeä käytetään, on siitä etenkin Suomen kaltaisille maille etua koska emme joudu muiden etupiireihin. Toisaalta siksi Venäjä pyrkii hajottamaan EU:ta, koska se haluaa etupiirinsä takaisin.

Merkel haluaa vahvan EU:n, ja sitoa Venäjän intressit vielä siihen, jolloin Kremlin johtajille jää vähemmän liikkumistilaa etupiiriajatteluunsa

ÄmTeeAa

Quote from: Infernaalinen_aviomies on 02.01.2019, 22:13:10
Merkel puheessaan peräänkuuluttaa käytännön ratkaisuja asioita järkevästi lähestyvien ihmisten toimesta, mieleen tulee itse asiassa Niinistön uudenvuodenpuhe, missä hänkin peräänkuulutti sääntöpohjaisen järjestyksen suojelemista. Jos järkeä käytetään, on siitä etenkin Suomen kaltaisille maille etua koska emme joudu muiden etupiireihin. Toisaalta siksi Venäjä pyrkii hajottamaan EU:ta, koska se haluaa etupiirinsä takaisin.

Merkel haluaa vahvan EU:n, ja sitoa Venäjän intressit vielä siihen, jolloin Kremlin johtajille jää vähemmän liikkumistilaa etupiiriajatteluunsa

Tämän lähestymistavan ongelma on siinä, että kuten Niinistö, myös Merkel on itse omalla toiminnallaan aiheuttanut ongelmat. Vanhan sanonnan mukaisesti se, joka on ongelman aiheuttanut, ei sitä kykene ratkaisemaan. Venäjän etupiiriajattelussa toimii myös hyvin sellainen juttu, kuin saada EU:n johtava maa Saksa koukkuun maakaasuun, jolloin Venäjän neuvotteluasema koko EU:n osalta muuttuu yllättävän vahvaksi.

Voitaisiin myös palata siihen, kuinka hyvin EU todellisuudessa noudattaa itse solmimiaan sopimuksia ja sääntöjä, mutta ei nyt enää jaksa. Sellaista asiaa, kuin vahva EU, ei vaan tule nykyisiltä pohjilta. Ei ole olemassa sellaista yhtenäistä eurooppalaisuuden tunnetta - muuta kuin juhlapuheissa - yhdessäkään EU:n jäsenvaltiossa, ja EU:n imago on tällä hetkellä todella heikko muutenkin. Saksalaisia ei kiinnostaa edes puolustaa puolalaisia (ja ei sinänsä, ei minuakaan saa sotimaan Ruotsiin etenkään nyt). Kansallistunne sen sijaan on jokaisessa liittovaltion maassa. Kauppaliittona pidemmän aikaa toiminut EU olisi tulevaisuudessa voinut muuttua liittovaltioksi (mutta veisi satoja vuosia), mutta nyt alkaa näyttämään siltä, että mikäli nationalistit eivät saa kevään eurovaaleissa muutettua koko liittovaltion suuntaa vähemmän valtaa kesikittäväksi, koko liittovaltioprojekti hajoaa.

Merkelin esittämällä tilannekuvalla ei ole minusta todellisuuspohjaa - EU on jo osittain Venäjän talutushihnassa heikon sotilaallisen tilan sekä energiariippuvuuden vuoksi. Tämän lisäksi EU:n mediat ovat uutisoimatta jättämisellään antaneet tilaa RT:n sekä Ruptlyn yleistymiselle, eivätkä edes itse ymmärrä tätä tilannetta. Nationalistit yrittävät todellisuudessa pelastaa EU:n rippeet ja palauttaa sen takaisin edes jonkinlaiseksi kauppaliitoksi. Muita vaihtoehtoja eteenpäin en enää tässä vaiheessa näe, sillä liittovaltiokehitys on realistisesti katsoen kuopattu Hollannin, Ranskan, Brittien sekä Belgian muututtua poliittisesti epästabiileiksi, ja Puolan, Itävallan, Unkarin sekä Italian muututtua vastarannankiiskeiksi. Ennusteessa on, että keltaliivit alkavat näkymään lähiaikoina myös Saksassa - jää nähtäväksi mikä sen sitten lopulta triggaa.

Infernaalinen_aviomies

Quote from: Lyyti on 02.01.2019, 22:41:58
Se "vahva EU" ei ole ratkaissut yhtään kohtaamaansa ongelmaa, ja sen epädemokraattisena johtajana heiluu humalainen eriparin kengissään. Kun tämä roska kaatuu omaan mahdottomuuteensa, tulee pahaa jälkeä. Haluta tietysti saa vaikka kuuhun.

Sitä sääntöpohjaista järjestystä on nimenomaan rikottu joka käänteessä rajavalvonnoista ja Schengen-sopimuksista no-bailoutteihin. Käytännön ratkaisuja on ollut Merkelillä ollut aikaa miettiä jo vuosikymmen kanslerina.

Noin voisi varmaankin ajatella jos seuraa pääasiallisesti lähinnä AfD:n nettisivuja. Kuitenkin todellisuudessa tilanne on erilainen, ja EU on toiminut erittäin tehokkaasti sodanjälkeisessä Euroopassa, luoden maanosasta yhden kolmesta pääasiallisesta taloudellisesta blokista. Sisämarkkinat jauhavat tulosta joka ikinen päivä, kansalaisten ostovoima on kasvanut kilpailun esteiden poistuessa ja yritykset pääsevät paremmin käsiksi pääomiin yhtenäistetyillä markkinoilla, mikä mahdollistaa tehokkaamman tutkimus- ja kehitystyön mikä puolestaan parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä, kuten yksittäistä "kansallisvaltiota" suuremmat sisämarkkinatkin tekevät. 

Tämä kaikki juontuu yhteisistä pelisäännöistä, ja tämänkaltaisista syistä niistä pelisäännöistä kannattaa pitää kiinni. Suomen itsekäisyyskin juontaa juurensa yhteisiin pelisääntöihin, Westfalenilaiseen valtiosuvereniteettiin ja sodanjälkeisiin YK- ja ETYJ-järjestelmiin.

Viittaat no-bailout sääntöön, mikä ei nyt suoranaisesti liity puheenaiheeseen, mutta siitä on määritelmä täällä: http://lexicon.ft.com/Term?term=no-bail_out-clause

Quote'No bail-out' clause Article 125 of the Lisbon treaty makes it illegal for one member to assume the debts of another. It has led to fears that Germany's constitutional court could strike down EU bail-outs.

Kyeinen artikla ei kiellä rahan lainaamista toiselle valtiolle, vaan toisen valtion velkojen ottamista omalle kontolleen.

Veikko

Neuvostobogissakin luotiin "yhteiset pelisäännöt", joista piti pitää kiinni. Ja "kansallisvaltioita suuremmat sisämarkkinat", jotka "jauhoivat tulosta joka päivä".

Ja se oli menestys, jota ylistettiin sen elinaikana vaikkapa Suomessa aivan rajattomasti. Ja yritettiin tukkia suut niiltä, jotka eivät ylistäneet sitä tai eivät muuten vain pitäneet sitä menestyksenä. Aivan kuin, niin, aivan kuin...
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

jka

Quote from: Infernaalinen_aviomies on 06.01.2019, 17:31:23
Viittaat no-bailout sääntöön, mikä ei nyt suoranaisesti liity puheenaiheeseen, mutta siitä on määritelmä täällä: http://lexicon.ft.com/Term?term=no-bail_out-clause

Quote'No bail-out' clause Article 125 of the Lisbon treaty makes it illegal for one member to assume the debts of another. It has led to fears that Germany's constitutional court could strike down EU bail-outs.

Kyeinen artikla ei kiellä rahan lainaamista toiselle valtiolle, vaan toisen valtion velkojen ottamista omalle kontolleen.

Tuo on tasan tarkkaan säännön ja sen hengen rikkomista. Muiden euro-maiden myöntämät lainat käytettiin siihen että Kreikan yksityiset velkojat ostettiin pois. Kreikka ei olisi koskaan saanut ylipäätään näitä rahoja yksityisiltä markkinoilta millään korolla kun se nyt sai täysin naurettavalla korolla suhteessa Kreikan maksukykyyn. Näitäkin korkoja on jouduttu edelleen laskemaan ja takuuvarmasti joudutaan antamaan velat lopulta anteeksi jotta Kreikka ei kupsahda. Efektiivisesti Kreikan vanhat lainat bail-outattiin sopimuksen vastaisesti antamalla sille rahat euro-mailta ja velkojiksi vaihtui euro-maat. Tämä puliveivaus piti tehdä jotta voitiin kiertää tuota alkuperäistä sääntöä ja efektiivisesti tehtiin täysin sama asia joka on sopimuksessa kielletty. Tämä puliveivaus on itseasiassa vielä huomattavasti pahempi asia kuin että oltaisiin bail-outattu lainat suoraan ja rehellisesti. Nyt laitettiin vain hyvää rahaa entistä enemmän huonon rahan perään ja ongelmat ainoastaan eskalotui ja jäi pysyviksi.

Vertailukohtana voi pitää Islantia ja Kreikkaa jotka oli täysin samassa tilanteessa. Islannilla menee hyvin, jopa erinomaisesti tällä hetkellä. Kreikalla menee totaalisen paskasti nyt ja seuraavatkin 20 vuotta.

ÄmTeeAa

Quote from: Infernaalinen_aviomies on 06.01.2019, 17:31:23
Noin voisi varmaankin ajatella jos seuraa pääasiallisesti lähinnä AfD:n nettisivuja. Kuitenkin todellisuudessa tilanne on erilainen, ja EU on toiminut erittäin tehokkaasti sodanjälkeisessä Euroopassa, luoden maanosasta yhden kolmesta pääasiallisesta taloudellisesta blokista. Sisämarkkinat jauhavat tulosta joka ikinen päivä, kansalaisten ostovoima on kasvanut kilpailun esteiden poistuessa ja yritykset pääsevät paremmin käsiksi pääomiin yhtenäistetyillä markkinoilla, mikä mahdollistaa tehokkaamman tutkimus- ja kehitystyön mikä puolestaan parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä, kuten yksittäistä "kansallisvaltiota" suuremmat sisämarkkinatkin tekevät. 

Tämä kaikki juontuu yhteisistä pelisäännöistä, ja tämänkaltaisista syistä niistä pelisäännöistä kannattaa pitää kiinni. Suomen itsekäisyyskin juontaa juurensa yhteisiin pelisääntöihin, Westfalenilaiseen valtiosuvereniteettiin ja sodanjälkeisiin YK- ja ETYJ-järjestelmiin.

Niin, sodanjälkeinen EY oli pikkaisen erilainen rakenne, kuin tämä nykyinen himmeli. 90-luvulla asia esitettiin äänestäjille Suomessa siten, ettei tästä ole tulossa liittovaltioprojektia, ja että rahaliittoa ei tule ilman lupia. Käsittääkseni muualla päin Eurooppaa asia ei ollut näin.

EU on muuttunut melkoisesti noista ajoista. Jäsenvaltion kansalaisten ostovoima on heikentynyt merkittävästi (näkyy siitä, että minun generaatio on ensimmäinen pitkään aikaan, jonka oletetaan keräävän vähemmän varallisuutta kuin aiempien), EU:n T&K systeemi on suuri vitsi (sitä 12 vuotta läheltä seuranneena), ja EU:n yritysten kilpailuasema on tällä hetkellä melko heikko, johtuen siitä, että EU:lla ei ole ollut mitään hampaita Kiinan tai Venäjän suhteen, jolla liittovaltion olemassaoloa on pitkälti perusteltu. Kun EU asetti pakotteita Venäjälle, näyttivät ensimmäisenä Saksa ja Ranska mallia siitä, kuinka pakotteita kierretään viemällä tavara Venäjälle Valko-Venäjän kautta. Tuliko sanktioita asian paljastuttua? Eipä tullut! Kiinan kauppaan EU ei selkeästi edes halua koskea, vaikka aihetta olisi ollut jo moneen kertaan.

Koska EU:n komissaarien on jollakin tavalla oikeutettava olemassaolonsa, he pyrkivät tekemään säädöksiä jatkuvasti EU:n alueelle sellaisista asioista, mihin he voivat vaikuttaa suhteellisen heikolla asiantuntemuksella niin, etteivät kansalliset parlamentit puutu asiaan. Näihin liittyvät mm. määritelmät alueella myytävien kurkkujen ulkomuodosta kuten myös päiviä jatkuneet väännöt siitä, montako sutta Suomessa saa olla. Elektroniikkateollisuutta ja sen alle laskettavia teollisuudenaloja RoHS-säännöstö kiusaa myös; tietyistä materiaaleista lyijy ei valu ympäristöön ihan helpolla, mutta direktiivi rakentuu sen varaan, että näin tapahtuu riippumatta siitä missä muodossa lyijy on. Samalla kuluttajatuotteiden elektroniikan kestoikä lyheni, sillä uudelle tinalle ilman lyijyä saadaan noin viiden vuoden toiminta riittävällä luotettavuudella lyijyttömän tinan rakeisuuden vuoksi. Päälle sitten suurien maiden teollisuuden lobbaaminen esimerkiksi pienimoottoristen diesel-autojen myynnin osalta, sekä siihen liittyneet lieveilmiöt. Nämä siis ihan suoraan, esimerkkejä löytyy paljon enemmänkin.

EY toimi teräs- ja hiilikaupan liittona suhteellisen hyvin, jolloin se pitäytyi nimenomaan EU:n alueen kaupankäynnin sääntöjä määrittelevänä elimenä. Kuten monissa muissakin systeemeissä missä rahankäytön seuranta on heikkoa, tapahtui ns. feature creep, ja suunta on ollut sen jälkeen alamäkeen.

Infernaalinen_aviomies

Quote from: ÄmTeeAa on 06.01.2019, 21:11:21
EU on muuttunut melkoisesti noista ajoista. Jäsenvaltion kansalaisten ostovoima on heikentynyt merkittävästi (näkyy siitä, että minun generaatio on ensimmäinen pitkään aikaan, jonka oletetaan keräävän vähemmän varallisuutta kuin aiempien), EU:n T&K systeemi on suuri vitsi (sitä 12 vuotta läheltä seuranneena), ja EU:n yritysten kilpailuasema on tällä hetkellä melko heikko, johtuen siitä, että EU:lla ei ole ollut mitään hampaita Kiinan tai Venäjän suhteen, jolla liittovaltion olemassaoloa on pitkälti perusteltu.

No vali vali ja vielä kerran vali. Aivan kuten EU ei ole saanut aikaan kaikkea positiivista mitä Euroopassa on tapahtunut, ei se myöskään ole syypää kaikkiin Euroopan vastoinkäymisiin, vaikka sellaistakin ilmaa joskus kuulee. Oleellista on kysyä, onko EU:n olemassaolosta enemmän etua vai haittaa? EU voi toimia vain kun sen jäsenmaat antavat sen toimia. On selvää, että EU on mahdollistanut merkittävää taloudellista ja poliittista kehitystä halki koko mantereen, joten jos sitä ei nyt olisi olemssa, pitäisi se tai vastaava oitis keksiä. Tämä näkyy aika konreettisella tavalla mm. Brexit-sekoilussa.

migri

EU on pelkkä vitsi ja sen suurin kannattaja taitaa olla Kiina. Nimittäin Kiina tulee ostamaan EU:n rääppeet pilkkahintaan pois kun tuo kupla tuosta kunnolla poksahtaa. Nauravat jo makeasti kun saavat poimia mansikat ilmaiseksi ja sitten EU:n kansalaiset tulevatkin syömään kiinalaisten kädestä.

Suomi jos olisi jäänyt EU:n ulkopuolelle olisi ollut loistavat mahdollisuudet vaurastua vaikka pelkästään Venäjän että Kiinan kaupan avulla, niin että olisi sanellut omat ehtonsa. Siihen ei vaan ollut suomen päättäjillä munaa vaan myivät perseensä halvalla EU:lle.
I haven't seen democrats this mad since Republicans freed their slaves.
"Just because you're offended, doesn't mean you're right" - Ricky Gervais

jka

Quote from: Infernaalinen_aviomies on 07.01.2019, 12:33:47
No vali vali ja vielä kerran vali. Aivan kuten EU ei ole saanut aikaan kaikkea positiivista mitä Euroopassa on tapahtunut, ei se myöskään ole syypää kaikkiin Euroopan vastoinkäymisiin, vaikka sellaistakin ilmaa joskus kuulee. Oleellista on kysyä, onko EU:n olemassaolosta enemmän etua vai haittaa? EU voi toimia vain kun sen jäsenmaat antavat sen toimia. On selvää, että EU on mahdollistanut merkittävää taloudellista ja poliittista kehitystä halki koko mantereen, joten jos sitä ei nyt olisi olemssa, pitäisi se tai vastaava oitis keksiä. Tämä näkyy aika konreettisella tavalla mm. Brexit-sekoilussa.

Onko niinkään selvää?

Islanti, Norja ja Sveitsi eivät ole EU:ssa eivätkä edes eurossa. Kaikkien maiden BKT per nuppi on korkeampi kuin Suomen. Niinpä, siis jopa Islanti meni Suomesta ohi vaikka Islannin BKT per nuppi oli vielä vuonna 2010 Suomea alempi ja Islanti kohtasi historiansa pahimman laman. Samaa luokkaa kuin Suomi 1990-luvulla. Jos Suomi olisi kokenut Islannin tai Kreikan kohtalon 10 vuotta sitten niin olisimme totaalisen kusessa ja nimeomaan siksi että olemme EU:ssa ja eurossa. Pikkuinen Islanti polkaisi laman pohjalta Suomen ohi, eikä vain niukasti ohi vaan heittämällä. Elintaso Islannissa on tällä hetkellä 20% korkeampi kuin Suomessa ja tämä täysin yksin totaalisen laman pohjilta. Mihin sitä EU:ta oikein tarvitaan? Viimeisen 10 vuoden aikana se ei ole mitään muuta kuin tuhonnut elintasoa. Evidenssi pelkästään näihin verokkimaihin vertailemalla on täysin selvä.

Alaric

Yleiselle EU-keskustelulle löytyy varmasti sopivampia ketjuja (esim. Myllyn puolelta) kuin tämä, joka koskee Merkeliä ja Saksaa.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Alabama

Kömmin ylös sängystä. Keitin kaffetta. Täppäsin kännykästä Welt-lehden uutisten logoa. Hyppäs ruutuun aamun ensimmäinen pääuutinen.

Kramp-Karrenbauer suosituin poliitikko – heti Merkelin jälkeen

;D ;D ;D

(Lukijan kommentti)
"Honecker - Suosituin poliitikko heti Ullbrichtin jälkeen" uutisotsikko "Neues Deutschland"-lehdessä 11.01.1968

;D ;D ;D ;D ;D ;D

https://www.welt.de/politik/deutschland/article186873086/Deutschlandtrend-Kramp-Karrenbauer-am-beliebtesten-hinter-Merkel.html#Comments
^ johtuu ilmastonmuutoksesta.

kivimies

Merkel kävi vierailulla Kreikassa ja tapasi pääministeri Aleksis Tsipraksen. He sanoivat olevansa yhteisymmärryksessä maahanmuuttopolitiikasta.
Merkel vaati, että vokkien oloja kohennetaan ja valitteli, että Turkin kanssa tehty sopimus toimi palautusten osalta. Vierailu aiheutti isoja protesteja Ateenassa.

QuoteGermany, Greece put tension in rearview mirror during Angela Merkel's visit

German Chancellor Angela Merkel traveled to Athens on Thursday to meet with Greek Prime Minister Alexis Tsipras, her first such trip in four years. Her 2014 visit was marred by massive protests, as many Greeks held her responsible for the hardships they endured as part of austerity measures imposed during the European debt crisis.

[...]

In an effort to avoid a repeat of such scenes the Greek government has banned all protests and has deployed more than 2,000 police officers around the capital during the chancellor's visit.

On Thursday evening, however, police fired tear gas into a group of roughly 700 leftist protesters demonstrating against Merkel, in an effort to keep them from reaching government headquarters.

[...]

The two leaders also discussed the pressing issue of immigration to Europe, in which Greece, along with Italy and Spain, is on the front line. Unlike Italy's staunch anti-immigrant government, Tsipras is largely in agreement with Merkel on immigration policy.

After the meeting, Merkel said that the EU must push forward with its current refugee agreement with Turkey. She noted the need to improve refugee camps in the eastern Aegean, as well as lamenting the fact that returns of refugees from Greece to Turkey were not going as quickly as originally hoped. The chancellor said, "We will work constructively with Greece to improve the situation."

DW (10.1.2019)

Mr.Reese

^Ekathimerinissä on tuota Merkelin ulostusta lisää. Hirveä itkuvonqu edelleen kuinka itä-eurooppaa ei kiinnosta haitanjako.
Kreikkaa ei olisi pitänyt sallia roudata nyt niitä matuja mantereelle. Eikö 2015 opittu mitään?
QuoteThe Greek legal system is very complicated and somehow the sending back (of migrants) is not working," she told the students.

"Everyone knows once you're on a Greek island, you can get to the mainland, and once you're on the mainland you can then somehow get to Germany, Sweden, Austria or somewhere else
, so then we are supporting illegal migration," she said.

Merkel said she spoke to Tsipras about those issues.

"There are many Iraqis, many Afghans and many others for whom we have no solution in the deal. Europe needs to take care of that too," she said.

"It's a bit complicated but in the long term it's not acceptable that some European countries say this problem doesn't interest us."

http://www.ekathimerini.com/236498/article/ekathimerini/news/eu-turkey-migrant-deal-not-working-properly-says-merkel
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Alabama

^ johtuu ilmastonmuutoksesta.

-PPT-

Kaikki Euroopan ämmät, siis M:t, Merkel, Macron ja May alkavat olla poliittisia ruumiita.

Viimeisenä May joka koki murskatappion parlamentin Brexit-äänestyksessä. Tänään joutuu luottamuslauseäänestykseen.

Sator Arepo

Saksan sisäinen tiedustelu lisää AfD:n valvontaa.

Quote from: YLESaksan kotimaan tiedustelupalvelu Verfassungsschutz alkaa tarkkailla Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) nuorisojärjestöä Junge Alternativea (JA, suomeksi "Nuori vaihtoehto"). Emopuolueen nationalistisin siipi joutuu myös tarkkailulistalle.

Koko emopuolueen tarkkailuakin harkitaan, mutta siitä ei vielä tänään tehty päätöstä.

...

Verfassungsschutz voivat nyt seurata heidän sähköposti- ja puhelinliikennettään, sekä tarkkailla heitä muuten teknisesti. Tiedustelupalvelu voi myös soluttautua järjestöön hankkiakseen lisätietoja ja todisteita perustuslain vastaisesta toiminnasta.

AfD:n puheenjohtajan Alexander Gaulandin mukaan puolue aikoo valittaa oikeusteitse Verfassungsschutzin päätöksestä.

Verfassungsschutz on myös tarkkaillut äärivasemmistolaisia ryhmiä.

BBC:n vastaavan uutisen mukaan tuo viimeinen rivi viittaa myös joihinkin yksittäisiin Die Linke -vasemmistopuolueen poliitikkoihin. Tämä on kuitenkin isomman mittakaavan juttu, ja etenkin tuo koko puolueen vakoileminen olisi aika härski veto. Pidän meinaan aika todennäköisenä, että mikäli AfD näyttää menestyvän vaaleissa, kaikenlaista roskaa, minkä muut puolueet lakaisevat kaikessa rauhassa maton alle, vuotaisi mystisesti julkaisuuteen. Joidenkin radikaalimpien nationalistien tarkkailun saksalaiset varmaan hyväksyvät ihan jo historiallisista syistä, mutta laajempi tarkkailu ja taktiset vuodot herättäisivät takuulla närää AfD:n kannattajissa.
Kansa on pettänyt hallituksen luottamuksen ja voisi sen voittaa takaisin vain kahta suuremmalla uurastuksella. Eikö olisi kaikille helpompaa, että hallitus hajoittaisi kansan ja valitsisi uuden?