Suunniteltu provo vai öinen lipsahdus?

[MKN]

Tiedän täällä olevan asiantuntemusta aiheeseen, ajatuksia tästä?

http://suomenkuvalehti.fi/ylamaan-kettu/?p=687&shared=687-92029f5a-999

[xor_rox]

Lainataanpa hieman kirjoitusta.

Rasistiset koepallot ja media

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei uusnatseille tulisi antaa julkisuudessa nykyisen kaltaista näkyvyyttä.

"Nyt puhutaan muutamista yksittäisistä ihmisistä ja voi olla, että he saavat jopa liikaa julkisuutta ja arvonnousua, mikä helpottaa heidän rekrytaatiota. Jos rakennamme heistä täällä Suomessa jotain suurta uhkaa, ja heillä on glooriaa ympärillä, se voi päinvastoin olla vetovoimatekijä", Packalén tulkitsi.

Packalén nosti esiin kysymyksen, jonka myös pohjoismainen media on viime vuosina yhä useammin kohdannut. Miten suhtautua erilaisten ääriliikkeiden ja myös populistipuolueiden piiristä esitettyihin, hyväksyttävän keskustelun rajoja testaaviin, muukalaisvihamielisiin tai rasistisiin puheisiin?

Median huomio voi antaa tällaisille ajatuksille ja niiden esittäjille painoarvoa ja nostaa heidän statustaan omiensa joukossa. Onko se kuitenkaan syy vaieta varsinkaan parlamentaarista valtaa käyttävien puolueiden piiristä esitetyistä, rasistisiksi tulkituista avauksista?

(...)

Hyväksyttävän puheen rajojen koettelu ei ole vierasta myöskään suomalaisille myrskyn silmään joutuneille populistipoliitikoille. Asiaa pohtivat kansanedustaja Olli Immosen valokuvakohun aikaan (18.6.) hänen julkisella Facebook-seinällään perussuomalaisten entinen kansanedustaja James Hirvisaari ja puolueen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.

Molemmat jakavat pitkälti Immosen ajatusmaailman, mutta sen edistämisessä hyödyllisistä mediastrategioista heillä näyttää olevan erilainen käsitys. Halla-aho arvioi, ettei median kouluttaminen kannata:

"Jamesilla on ollut pitkään tämä siedätys-teoriansa. Käytännössä se kuitenkaan ei toimi. Tällaiset tapaukset eivät lisää median sietokykyä, eivätkä ne lisää rivipersujenkaan sietokykyä. Ihmiset ovat keskimäärin laiskoja perehtymään asioihin, ja – kuten sanottua – heille jää tapauksista mieleen vain se, että taas joku heilasi jossakin ja muut joutuvat selittelemään."

Hirvisaari puolestaan perusteli, että  "siedätyshoito" toimii, kunhan riittävän moni aktiivikansalainen sitä harjoittaa. Hän kuitenkin myönsi, ettei se "ehkä yhtä luontevasti sovi poliitikoille",  ja että yhden tai muutamankin henkilön "performanssi" jää turhaksi.

"Mutta jos esimerkiksi ihmisten ilmaisunvapautta pyritään typerästi rajoittamaan, mielestäni tuhansien ja kymmenien tuhansien ihmisten tulisi siitä innostua ilmaisemaan itseään aivan äärimmäisillä tavoilla", Hirvisaari jatkoi.



Tärkeintä professori Wodakin kuvaamassa prosessissa ei lopulta ole se, mikä osapuoli voittaa yksittäisen argumentin. Suurin merkitys on sillä, miten sopivaisuuden rajojen sitkeä koettelu vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin pitkällä aikajänteellä.

Muuttuvatko hyväksytyn puheen rajat Suomessa – ja mihin suuntaan?

[Jaska Pankkaaja]

Pakkoleeni ei potkaissut tällä kertaa omaan maaliin vaan puhui asiaa. Jos nasseista ja vasureista ei hölötettäisi niin paljon, totta kai sattumukset pitäisi uutisoida, niin ongelma olisi kokonsa kokoinen kuten Koko ei koko ajan sanoisi. Siis olematon ongelma.

[Impi Syvärivi]

Kuka käyttää sitä näkymätöntä valtaa, joka määrittelee hyväksytyn puheen rajat? Onko se Putin, joka kielsi Keeganin ja Beevorin kirjat "natsiajan stereotypioiden" vuoksi? Olisin toivonut, että noitavainojen ja kirjarovioiden aika on ohi.

http://yle.fi/uutiset/brittihistorioitsijoiden_kirjat_kiellettiin_venajalla_natsiajan_stereotypioiden_vuoksi/8206470

En minäkään olisi ikinä kuullut Halla-ahosta ilman STT:n asenteellista juttua hänen saamastaan tuomiosta. Vaikka ko. jutun kirjoittajan tavoitteena oli demonisoida Halla-aho ja saada lukija paheksumaan häntä, kävi päinvastoin.

Muokkaus: korjattu kirjoitusvirhe

[Bigot]

Asiantuntematon arvioni on, ettei persuissa ole sellaista mastermindia, joka harjoittaisi tietoista provosointia ja täten vetäisi mediaa kuin pässiä narussa. Timo Soini voisi ymmärtää suunnitella tuollaista, mutta hän vaikuttaa aidosti toivovan vähemmän rasismikohuja. Eli eiköhän media aivan oma-aloitteisesti pelaa persujen pussiin.
En usko, että esimerkiksi Halla-aho vastustaa haittamaahanmuuttoa provosoidakseen, mutta media siitä kuitenkin provosoituu.

[IDA]

Muuttuvatko hyväksytyn puheen rajat Suomessa – ja mihin suuntaan?

Ne ovat jo muuttuneet ja niitä ollaan muuttamassa hysteerisen tukahtuneeseen suuntaan. Immosen teksti, josta voidaan lähinnä kiistellä vain siitä oliko retoriikka sopivaa, ei olisi aiemmin edes kohotuttanut kenekään kulmia. Siinähän vain todetaan, että on käynnissä taistelu kansallisvaltioiden puolesta multikulturalismia vastaan. Itsekin olen tuossa taistelussa Immosen taistelutoveri, koska näen kansallisvaltiot parempana kuin sen suunnan, johon multikulturalismi on kehitystä ohjaamassa.

Hyväksytyn puheen rajoja yritetään siis median ja poliittisen eliitin yhteisillä ponnistuksilla muuttaa suuntaan, jossa kansallismielinen puhe olisi tuomittavaa ja jopa mahdotonta. Kaikenlaisen muun rääkymisen sallittavuus taas ehkä vain kasvaa, koska ne jotka globalismista hyötyvät tietävät, että kansallismielisyys on huomattavasti kovempi vastus, kuin jonkinlainen vihervasemmistoanarkismilarppaus, joka on helppo tukahduttaa tarvittaessa.

[Masa76]

Rasistiset koepallot ja media

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei uusnatseille tulisi antaa julkisuudessa nykyisen kaltaista näkyvyyttä.

"Nyt puhutaan muutamista yksittäisistä ihmisistä ja voi olla, että he saavat jopa liikaa julkisuutta ja arvonnousua, mikä helpottaa heidän rekrytaatiota.

Rekrytaatio? Mikä helkutin rek-ry-taa-tio? Rekrytoinnista, jota myös värväykseksi kutsutaan, olen kuullut mutta en rekrytaatiosta. Sivistyssanoilta kuulostavan siansaksan viljely EI anna kuvaa fiksusta ihmisestä saati sitten toimittajasta.

[Veikko]

Tohtori Mari K. Niemi heittelee samoja ajatuksettomia puppulauseita kuin kuka tahansa poliittisesti korrekti lauseautomaatti, eli: rasismi=maahanmuuttovastaisuus=populismi ja hyväksytyn puheen rajat, ja rasistiset, populistiset ja maahanmuuttovastaiset ovat aina "vihamielisiä", vaikka he sanoisivat mitä (klonks surrrr, toisto).

[nollatoleranssi]

Wodakin mukaan populistiset, maahanmuuttovastaiset liikkeet tietoisesti provosoivat julkista keskustelua koettelemalla hyväksyttävissä olevan puheen rajoja. Tämä pakottaa tiedotusvälineet tilanteeseen, jossa niillä on valittavanaan kaksi eri tavalla huonoa vaihtoehtoa.

Jos julkinen sana ei reagoi rasistiseen lausumaan, sitä voidaan perustellusti syyttää hiljaisen hyväksynnän antamisesta esimerkiksi vihapuheelle. Jos – ja kun – media saadaan reagoimaan, tulee se pakostakin antaneeksi näkyvyyttä ja painoarvoa rasistiselle teolle tai puheenvuorolle ja sen esittäjälle.

Miten voi tulla rasistinen kohu, jos vastapuolen pitää arvailla kirjoittajan sanomisia ja kääntää ne kaikki sanomiset haluamalleen tavalle? Miksi sama taktiikka ei yllättäen toimikkaan silloin, kun kyse on toisista puolueista ja heidän agendoistaan (esim. maahanmuuttoa puolustavista argumenteista)?

Samat median edustajat sitten kyselevät poliitikoilta ja muilta tahoilta, että "Onko tuollaisen puheen käyttäminen sallittua, kun sitä ovat arvostelleet eri professorit jne". Kukaan ei muista edes sitä mitä alunperin sanottiin, ainoastaan ne vastapuolen erikoiset tulkinnat sanomisisista...

[nollatoleranssi]

Julkisuuteen viskattuihin rasistisiin koepalloihin sisältyykin tavallisesti laskelmoitu ristiriitaisuus: ne on aivan perustellusti mahdollista tulkita  joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Näin rajojaan koetteleva liike voi viestiä julkisuudessa kannattajilleen juuri haluamansa sanoman. Samalla tarjolla on kuitenkin myös hätäuloskäynti, koska voidaan esittää, ettei viestin tarkoitus ollut lainkaan vihamielinen. Rasismi on vastaanottajan mielessä.

Tämä viestin perustava kaksitulkintaisuus mahdollistaa siirtymisen uhrin rooliin. Ruth Wodakin tutkiman FPÖ:n riveistä on esimerkiksi esitetty, että puolue on tullut epäreilusti syytetyksi rasismista, vaikka siitä ei ensinkään ole ollut kyse. Julkisuudessa puolue  on silti voinut esittää näennäisen anteeksipyynnön, jolla se on pahoitellut sattunutta väärinkäsitystä, ei niinkään alkuperäisen viestin sisältöä.

Tuossa jutussa annetaan ymmärtää kuin kohut olisivat tietoisia ja laskelmoituja.

Mitä tulee suomalaisiin esimerkkeihin, niin valtaosa niistä vaikuttaa olevan vahingossa tapahtuneita. Tämä johtuu siitä syystä, ettei näillä mamukriitikoilla ole yleensä valtamediaa käyttöapuna. Heidän pitää siis käytännössä luottaa siihen, että viesti joko tahallisesti ymmärretään väärin tai siitä kirjoitetaan tietyllä tavalla.

Tästä voi hyvin päätellä, että ei se kovin uskottavalta kuullosta. Täytyy tehdä liian monta oletusta sen puolesta, että kuinka tilanteessa tulee käymään eli mitä sanotaan, millä tavalla ja kuinka valtamedia tulee reagoimaan ja miten toimitaan sen jälkeen...

Sen takia on oletettavaa että Ruth Wodakin näkemykset perustuvat enemmän poliittiseen propagandaan ja tapahtumien oikeisiin kiertokulkuihin kuin siihen, että alkuperäiset kohut olisivat olleet tietoisia ja laskelmoituja.

Mahdollisesti tuossa ei oteta huomioon sitä, että kuinka mitättömistä asioista nykyinen vasemmistomedia luo kohuja varsinkin eri mieltä olevien sanomisista. Tämän takia kaikki sanomiset on helppoa ymmärtää väärin, jos ne eivät julista yleistä totuutta.

Merkittävä ongelma taitaakin olla monien mielestä siinä, ettei valtamedian luomien turhien kohujen vaikutukset olekkaan oikeasti sellaisia kuin pitäisi olla; toimittajat ja poliitikot ymmärtävät viestin tahallisesti väärin/haluamallaan tavalla ja kertovat siitä omaa näkemystään, mutta kansa ei uskokkaan tätä näkemystä sellaisenaan.

Tärkeintä professori Wodakin kuvaamassa prosessissa ei lopulta ole se, mikä osapuoli voittaa yksittäisen argumentin. Suurin merkitys on sillä, miten sopivaisuuden rajojen sitkeä koettelu vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin pitkällä aikajänteellä.

Muuttuvatko hyväksytyn puheen rajat Suomessa – ja mihin suuntaan?

Ainoa looginen johtopäätös: Asioista uskalletaan puhua rohkeammin ja rehellisemmin. Luotetaan länsimaiseen demokraattiseen päätöksentekoon ja sananvapauteen, vaikka Ruotsistahan on tullut jo esimerkkejä siitä kuinka mainitut asiat voidaan unohtaa oikean totuuden nimissä.

Suomessa täytyisikin muistaa nämä länsimaisen kehityksen tärkeimmät periaatteet eli ei apinoitaisi kaikkia ikäviä asioita Ruotsista.

Ruth Wodak is Distinguished Professor and Chair in Discourse Studies at Lancaster University.[1] She moved from Vienna, Austria, where she was full professor of Applied Linguistics since 1991. She has stayed co-director of the Austrian National Focal Point (NFP) of the European Monitoring Centre for Racism, Xenophobia and Anti Semitism. - wikipedia