2015-07-28 YLE: Maahanmuuttaja tarjoaa paikkaa pöydässään – otatko vai jätätkö?

[rähmis]

Viime syksynä kuulin, että naapurikaupunkiin on tulossa pakolaisperheitä Syyriasta. Yhden perheen aikuiset olivat samanikäisiä kuin minä ja mieheni. Heillä oli tyttäremme ikäinen poika. Ihan kuin meidän perhe! Soitin pakolaisohjaajalle ja kerroin, että haluaisimme tutustua heihin.
"Mitä sinä nyt taas olet mennyt tekemään. Eihän meillä ole edes yhteistä kieltä. Miten me puhumme?", sanoi mieheni lyhyesti lainattuna. Osasin muutaman kohteliaisuuden arabiaksi. Ajattelin, että sanakirja hoitaa loput. Kyllä me osaamme – supliikkeja ihmisiä kun ollaan.

Tapasimme ensimmäistä kertaa isoissa juhlissa, joissa kaikki ystäväperheet ja juuri kaupunkiin saapuneet syyrialaiset esittäytyivät. Lehahdin punaiseksi, kun sain aplodit parista yksinkertaisesta arabiankielisestä lauseesta, jotka olin harjoitellut etukäteen. Vielä enemmän hämmästyin, kun 10-vuotias poika tuli ottamaan kiukuttelevan taaperon sylistäni ja lähti tämän kanssa leikkimään.

Saimme tulkin avustuksella sovittua tapaamisen uusien ystäviemme kanssa.

Olin niin jännittynyt, että sydämeni yritti rintalastan läpi, kun soitimme ensimmäisen kerran ovikelloa. Kassiin oli pakattu lasten piirtotaulu, pino arabian oppituntien muistiinpanoja, oppikirja ja vihko. Tulkki ei pääsisi paikalle.

Kerrostalokolmio oli vaatimaton, mutta viihtyisä. Perheen äiti oli nuori ja värjännyt hiuksensa vaaleiksi – oltiinhan sitä nyt Suomessa. Isän sisko asui toisessa makuuhuoneessa. Kolmestaan tavasimme puhdistusaineiden etikettejä ja koitimme selvittää, mitä mihinkin käytetään. Isät selvittivät toistensa ammatteja. Katselimme parin hääkuvia. Kommunikoimme eleillä, käännösohjelman avulla ja piirtämällä. Sana kerrallaan.

Uudet ystävämme eivät olleet uskoa, että minä ja mieheni emme ole naimisissa. Selitykseksi riitti kuitenkin se, että Suomessa se on ihan ok. Olankohautus ja jatkoimme piirtämistä ja viittomista.

Jo ensimmäisessä tapaamisessa saimme tietää, ketkä sukulaisista olivat joutuneet vangeiksi tai kuolleet Syyriassa. Näin kuvan isöäidistä, joka joutuisi elämään tuhansien kilometrien päässä tyttärenpojastaan. Esittelimme omia sukulaisiamme. Hämmästelimme perhekokojen valtavaa eroa. Sitten taas naurettiin hermostuneesti, pudisteltiin päitä ja piilouduttiin kahvikuppien taakse.

Lapsia kulttuurierot eivät kiinnostaneet. Yhteys syntyi välittömästi. Kun lähdimme, parku oli kova. Älkää menkö! Sama toistuu joka kerta.

Me aikuiset puolestamme huokaisemme helpotuksesta joka kerta, kun kyläilystä selvitään kunnialla. Autossa käydään lähes joka kerta läpi sama virsi: "Huh, kyllä tästä taas selvittiin. Voi kun he oppisivat pian suomea".

Viittominen, sen ymmärtäminen, sanojen hakeminen ja sen pohtiminen, mitenköhän nyt pitäisi käyttäytyä, että on kohtelias, on yllättävän raskasta.

Perhe on ollut Suomessa kohta vuoden. Äiti käy päivittäin kielikurssilla useiden kilometrien päässä kodistaan. Isä pääsee kielikurssille vasta elokuussa. Poika oppii suomea päiväkodissa.

Kodin huonekaluihin on ripustettu lappuja: kello, vaatekaappi, hylly, pakastin... Yhä uudestaan meille hoetaan sitä, mitä kaikkea hyvää Suomessa on. "Syyria nyt huono. Suomi hyvä, Suomi turvallinen." Rakkaus Suomeen on syttynyt, mutta säilyykö se maassa, joka ei rakasta pakolaisia tai muitakaan maahanmuuttajia?
Toistaiseksi lohduttaudun sillä, että he eivät vielä ymmärrä, mitä kaikkea pakolaisista puhutaan. Viha vierasta kohtaan on täällä hienovaraisempaa kuin Syyriassa, mutta se on olemassa eikä se tyydy kytemään pinnan alla.

Riippumatta siitä, paljonko on kärsinyt ja kenen vika se on, jokaisella ihmisellä on oikeus säilyttää omaa kulttuuriperintöään: tapoja, ruokaa, kieltä, pukeutumista.

Pidämme itsestäänselvyytenä sitä, että meillä on oikeudet toteuttaa omaa kulttuuriamme. Odotamme, että muut omaksuvat meidän kulttuurimme, koska maassa nyt vaan pitää olla maan tavalla. Emme edes vaivaudu keksimään parempia selityksiä.

On ymmärrettävää, että erilaisuus, muutos ja epävarmuus pelottavat ja ahdistavat. Mutta muilta ei voi vaatia sellaista, mihin ei olisi itse valmis. Jos vaadimme muita luopumaan kulttuuristaan, millä ihmeellä kuvittelemme säilyttävämme omamme?

Sarita Blomqvist
YLE Turku

[Blanc73]

Jos vaadimme muita luopumaan kulttuuristaan, millä ihmeellä kuvittelemme säilyttävämme omamme?

Olipas melkoinen syväkyykky ylemäiseen tapaan.

[Kyklooppi]

Jos vaadimme muita itsepintaisesti pitämään kiinni omasta kulttuuristaan, millä ihmeellä luulemme säilyttävämme omamme?

[VeePee]

Saimme tulkin avustuksella sovittua tapaamisen uusien ystäviemme kanssa.

Kommunikoimme eleillä, käännösohjelman avulla ja piirtämällä. Sana kerrallaan.

Me aikuiset puolestamme huokaisemme helpotuksesta joka kerta, kun kyläilystä selvitään kunnialla. Autossa käydään lähes joka kerta läpi sama virsi: "Huh, kyllä tästä taas selvittiin. Voi kun he oppisivat pian suomea".

Viittominen, sen ymmärtäminen, sanojen hakeminen ja sen pohtiminen, mitenköhän nyt pitäisi käyttäytyä, että on kohtelias, on yllättävän raskasta.

Kuulostaa varsin luontevalta ystävyydeltä. Ei lainkaan keinotekoiselta motiivina "Olenpas parempi ihminen kun otan 'ystäviksi' mamuja"

Sinänsä voisin hyvin kuvitella itsekin toimivani tukihenkilönä mamuperheelle, mutta en minä siitä lehteen kirjoittaisi enkä valehtelisi auttamiseni olevan ensisijaisesti ystävyyttä. Varmaan suhde tuettaviin kehittyisi ystävyydeksi, mutta ei se sitä ensin voi olla.

[tos]

Viime syksynä kuulin, että naapurikaupunkiin on tulossa pakolaisperheitä Syyriasta. Yhden perheen aikuiset olivat samanikäisiä kuin minä ja mieheni. Heillä oli tyttäremme ikäinen poika. Ihan kuin meidän perhe! Soitin pakolaisohjaajalle ja kerroin, että haluaisimme tutustua heihin.

On se helppoa olla suvaitsevainen, kun oikein naapurikaupunkiin tulee mamuja Syyriasta. Yritäppä olla suvaitsevainen jonkun ison kaupungin lähiössä, missä joka toinen naapuri on somppu, Irakilainen tai kurdi. Voisi toimittelijankin suvaitsevaisuus loppua lyhyeen.

[KTM]

Maahanmuuttajan pöytä on katettu meidän verorahoilla, joten kai siihen voisi istua syömään kustantamani ruuat pois

[Golimar]

Sarita Blomquistin tweetit kertovat millainen tapaus hän on.

https://mobile.twitter.com/sariblom

[Tabula Rasa]

Vastauksena otsikon kysymykseen, tuntematon mies tai naimaiän ulkopuolinen nainen. Ihmettelisin mielenkiintoa ja pyrkisin selvittämään vaikuttimet. Naimaikäinen nainen, eikun kiinni.

[Muuttohaukka]

Sarita Blomquistin tweetit kertovat millainen tapaus hän on.

https://mobile.twitter.com/sariblom

Hän sellainen hyväläinen. Itse en alkaisi yhdellekään minkäänlaiseksi tukipersoonaksi. En ole a) kiinnostunut mistään uusiokulttuurista, b) en jaksaisi jankata jonkun piirturin avulla yhtään mitään, c) olen pahalainen.

[Saturoitunut]

Jos vaadimme muita luopumaan kulttuuristaan, millä ihmeellä kuvittelemme säilyttävämme omamme?

Olipas melkoinen syväkyykky ylemäiseen tapaan.

"Jos vesi on märkää, miksi tuli ei kastele?"

[Emo]

Pidämme itsestäänselvyytenä sitä, että meillä on oikeudet toteuttaa omaa kulttuuriamme. Odotamme, että muut omaksuvat meidän kulttuurimme, koska maassa nyt vaan pitää olla maan tavalla. Emme edes vaivaudu keksimään parempia selityksiä.

Totta helv... ssä meillä on OMASSA MAASSAMME oikeus toteuttaa OMAA KULTTUURIAMME, ja odottaa muidenkin elävän maassamme maamme tavoilla. Meidän tavoillamme. Kotiseiniensä sisäpuolella saavat elää kulttuurinsa mukaisesti, kunhan eivät tyttölastensa sukuelimiä veistele, sillä maassa pitää elää myös maan LAKIEN mukaan. Täällä ei raiskata naista kuin naista, kenet kiinni saa.

Ei tulisi mieleenikään lähteä Syyriaan vaatimaan, että heidän tulee elää suomalaisittain tai edes ymmärtää suomalaista kulttuuria. Puolestani on ok, vaikka eivät koskaan edes kuulisi Suomesta mitään, iha sama minulle.

Näille itsestäänselvyyksille ei tarvitse keksiä mitään selityksiä, ei hyviä eikä huonoja.

[Kni]

Viime syksynä kuulin, että naapurikaupunkiin on tulossa pakolaisperheitä Syyriasta. Yhden perheen aikuiset olivat samanikäisiä kuin minä ja mieheni. Heillä oli tyttäremme ikäinen poika. Ihan kuin meidän perhe!

Vielä enemmän hämmästyin, kun 10-vuotias poika tuli ottamaan kiukuttelevan taaperon sylistäni ja lähti tämän kanssa leikkimään.

Imelän punavihreää.

Muutama seikka panee epäilemään, että kyseessä on Immoskohun tunnekuohussa laadittu keksitty tarina:

10-vuotias poika ja sylissä oleva taapero ovat samanikäisiä?

Sarita Blomqvist asuu Turussa melko suomalaisella alueelle kaupungin keskustan laitamilla. Kilometrin päässä on kuitenkin etnoreservaatti nimeltä Halinen. Yhtään ulkomaalaista ystävää ei ole saanut 10-vuotiasta taaperoa ulkoiluttaessa tai leikkipuistoissa? Naapurikaupungista pitää lähteä hakemaan kun Turussa ei mamuja ole.

Mutta jos tarina on totta niin mukavaahan se on jos kumpikin perhe aidosti tykkää.

[Shemeikka]

Rakkaus Suomeen on syttynyt, mutta säilyykö se maassa, joka ei rakasta pakolaisia tai muitakaan maahanmuuttajia?

Voi "rumasana tähän", enää ei riitä pakolaisten ja mamujen suvaitseminen tai sietäminen; nyt niitä perhanoita pitää oikein rakastaa.

[tutkimus]

Jos vaadimme muita itsepintaisesti pitämään kiinni omasta kulttuuristaan, millä ihmeellä luulemme säilytättävämme omamme?

Hienosti monikultturismin täysin vääristynyt ideologia tiivistettynä kysymykseen.
Kiiitos.

[tutkimus]

Viime syksynä kuulin, että naapurikaupunkiin on tulossa pakolaisperheitä Syyriasta. Yhden perheen aikuiset olivat samanikäisiä kuin minä ja mieheni. Heillä oli tyttäremme ikäinen poika. Ihan kuin meidän perhe!

Vielä enemmän hämmästyin, kun 10-vuotias poika tuli ottamaan kiukuttelevan taaperon sylistäni ja lähti tämän kanssa leikkimään.

Imelän punavihreää.

Muutama seikka panee epäilemään, että kyseessä on Immoskohun tunnekuohussa laadittu keksitty tarina:

10-vuotias poika ja sylissä oleva taapero ovat samanikäisiä?

Sarita Blomqvist asuu Turussa melko suomalaisella alueelle kaupungin keskustan laitamilla. Kilometrin päässä on kuitenkin etnoreservaatti nimeltä Halinen. Yhtään ulkomaalaista ystävää ei ole saanut 10-vuotiasta taaperoa ulkoiluttaessa tai leikkipuistoissa? Naapurikaupungista pitää lähteä hakemaan kun Turussa ei mamuja ole.

Mutta jos tarina on totta niin mukavaahan se on jos kumpikin perhe aidosti tykkää.

Sarita Blomqvist lähtee normaalin tutustumisen sijaan hakemalla hakemaan nimenomaan ulkomaalaisia ystäviä koska haluaa sanoa etttä hänellä on ulkomaalaisia ystäviä ja hän on vielä hyväntekijä kun on ottanut ystävät tämmöisen toiminnan kautta jossa he kaipaavat ystäviä ja sitten voi hehkuttaa suvaitsevaisuuttaan/hyvyyttään kavereilleen ja vielä kirjoittaa suvaitsevaisuudestaan/hyvyydestään uutisen työssään.

Kun sädekehä ei riitä.
Kun tupla-sädekehä ei riitä
Kun tripla-sädekehä ei riitä.
Niin silloin tarvitaan nelinkertainen sädekehä.