2015-07-08 Somaliliitto: Kun Kalle ei kotoudu

[koli]

Kun Kalle ei kotoudu

Heinäkuu 2038. Kalle istuu kiikkerällä muovituolilla itä-Mogaben siirtolaislähiössä sijaitsevan kotinsa pienellä takapihalla ja katselee hämärtyvää iltaa. Lämpötila on jo onneksi laskenut alle 30 ja pahin hiki on hellittänyt. Kalle ottaa huikan saksalaistaustaiselta tutultaan saamastaan kotikaljapullosta ja irvistää. Lämmintä se on, eikä muutenkaan oikein mistään kotoisin. Mutta eipä ole parempaakaan tarjolla. Koti, uskonto ja isänmaa, Kalle ajattelee katkerana. Miten tässä näin kävi? Ei tämä ole hänen kotinsa, uskontonsa tai isänmaansa.

Vuonna 2018 se oli vihdoin tapahtunut. Neuvostoliitto oli vallannut Suomen ennätysajassa. Olihan sellaisesta uhkakuvasta jossain puhuttu, mutta eihän sitä kukaan tosissaan ottanut. Ei meillä täällä pohjoisessa, olivat kaikki ajatuksen torjuneet. Meillä on täällä rauha ja ihmisen hyvä olla. Kyllä ne on ne kaikenmaailman rättipäät ja afrikkalaiset heimoveljet jotka eivät keskenään kykene tappelematta elämään. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kai jotain pitänyt ounastella siinä vaiheessa, kun Venäjä oli jo miehittänyt kaikki muutkin naapurimaansa ja julisti uuden Neuvostoliiton syntyneen, pohtii Kalle nyt. Toisaalta, eipä kukaan ollut missään vaiheessa myöskään tajunnut, kuinka itänaapuri oli erinäisten bulvaaniensa kautta onnistunut kenenkään huomaamatta hankkimaan merkittäviä omistuksia erinäisistä suuryhtiöistä valtion kaupattua omistusosuuksiaan.

Aikansa sitä sotaa kesti, mutta sen verran ylivoimaisia olivat neuvostojoukot olleet, että hyvin nopeasti saivat Suomen vastarinnan murrettua. "Ihan kuin tätä olisi pidempäänkin suunniteltu", olivat maanpakoon ajetut poliitikot hölmistyneina kommentoineet. Jossain vaiheessa kuultiin, kuinka maailmalla ihmisoikeusjärjestöt kampanjoivat suomalaisten puolesta. Allekirjoituksia kerättiin ja valtioiden hallituksiin vedottiin, jotta Suomen ahdinko ei unohtuisi. Kummalliseltahan tuo tuntui: eihän siitä kauaa ollut, kun oltiin yhdessä naureskeltu niiden punaviherpiipertäjien maailmanpelastustouhulle.

Jonkun verran siellä Suomessa kuulemma vieläkin jotain sissiryhmittymiä oli, tiesi pakolaisyhteisön puskaradio kertoa. Mutta kovin vähäisiksi jäivät uutiset kotimaasta. Ilmeet tiukkenivat ja hiljaisuus laskeutui, kun nämä asiat tulivat Mogaben suomalaisyhteisön tapaamisissa puheeksi. Samaan aikaan ihmisiä painoi huoli sukulaisista joiden kohtalosta kukaan ei osannut kertoa, syylllisyys siitä, ettei itse ollut mukana taisteluissa ja helpotus siitä, että kuului niihin onnekkaisiin, jotka olivat onnistuneet saamaan perheensä turvaan.

Siinä vaiheessa kun ihmisiä alkoi kadota jo omasta tuttavapiiristä alkoi Kallenkin perhe salaa suunnitella pakoa. Muutama oli palannut, mutta siinä kunnossa, että huhut siitä, miten suomalaisia uuden hallinnon uudelleenkoulutuskeskuksissa kohdeltiin, alkoivat tuntua kovinkin uskottavilta. Kuin elävä kuollut oli se naapurin Marttikin, muistaa Kalle. Selkäpiitä karmivat vieläkin ne arvet, jotka Kalle oli Martin selässä viikottaisella saunareissulla nähnyt. Siitä, miten ne olivat sinne tulleet, ei miesten kesken puhuttu. Mutta kyllä sen kuuli naapuriinkin, kuinka Martti öisin huusi painajaisistaan herätessä.

Kyllähän Kalle olisi saattanutkin jäädä, mutta sitä riskiä hän ei ottaisi, että perheelle huonosti kävisi. Entä jos seuraava kadonnut olisi hänen poikansa? Vanhin tyttäristäkin alkoi olla jo siinä iässä, että huoli hänen sieppauksestaan valvotti öisin. Ja vaimo... ennemmin Kalle henkensä heittäisi kuin joutuisi katsomaan, mitä miehittäjät hänelle tekisivät. Tällainen pelko ja epävarmuus oli ihan uutta: ihan kuin heillä ei mitään ihmisarvoa olisi! Ja vain koska he olivat suomalaisia!

Kallen omin käsin rakentamalle omakotitalolle oli löytynyt mustasta pörssistä ostaja. Polkuhintaanhan se oli tosin mennyt. Vieläkin ajatus saa veren kiehumaan. Suvun kotiseuduilla Kitkajärven rannalla olevan mökin rahoiksi pistämistä ei ollut lähtökiireessä ehtinyt edes miettimään. Vieläköhän se olisi paikallaan, Kalle huomaa ajattelevansa. Ajatus pulahduksesta järven viileään veteen rantasaunan jälkeen virkistää Mogaben hiostavassa illassa. Jos sitä joskus vielä pääsisi sinnekin palaamaan?

EU-kansalaisena oli Kalle ihan huomaamattaan ottanut itsestäänselvyytenä, kuinka etuoikeutettu hän tuollaisen punaisen passin omistajana olikaan. Koko maailmahan olisi hänelle avoin! Ja sitä vartenhan ne pakolaissopimukset tehtiin, että me hätää kärsivät saisimme suojelua! Toisin kuitenkin kävi. Turvallisiksi luokiteltujen maiden lähetystöjen vastaus Kallen perheen viisumihakemuksiin oli joka kerta kielteinen. Pitkän tähtäimen tarkastelun mukaan oli kuulemma liian suuri riski, ettei perhe viisumin päättymisen jälkeen palaisikaan enään lähtömaahansa, joten oli perusteltua jättää viisumi myöntämättä kokonaan. Lopulta ei perheellä muiden suomalaisten lailla ollut enää passiakaan – Suomen lakattua olemasta ei Suomen passillakaan mitään tehnyt. Neuvostopasseja taas ei heille suostuttu myöntämään.

Koska laillisia reittejä ei Suomesta ulos pääsisi, oli Kallen turvauduttava salakuljettajiin. Eihän siitä takeita olisi, mihin he päätyisivät ja miten, mutta eipä heillä vaihtoehtojakaan ollut. Ruotsi olisi toki ollut niin lähellä, että sinne olisi voinut yrittää ominkin päin päästä, mutta Neuvostoliiton laajeneminen heidän kotiovelleen oli saanut länsinaapurin pystyttämään muurin maansa ympärille pitääkseen viholliset tai sellaisiksi epäillyt poissa. Sitäpaitsi, Ruotsi oli kyllästynyt Suomesta sinne jo kriisin alkuvaiheessa suuntautuneeseen pakolaistulvaan. Eivät olleet suomalaiset siellä hyvässä maineessa – olihan se nähty jo 1970- luvulla. Viinaanmeneviä vaimonhakkaajia kaikki tyynni; ei niistä ollut edes niihin yksinkertaisimpiin tehdastöihin, joihin ei kielitaitoakaan vaadittu. Oli Kallenkin suvusta lähdetty aikanaan paremman elämän perässä niin Australiaan kuin Amerikkaankin, mutta niin tiukat olivat sielläkin nykyään säännökset, ettei niistä maista kannattanut enää haaveillakaan.

Jos sen veneen olisi Kuusamosta onnistunut saamaan, olisi voinut ehkä yrittää matkaa Keski-Eurooppaan. Vuosikymmeniä jatkunnut äärioikeiston nousu oli siellä kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa käytännössä jokaisessa maassa oli käynnissä jonkinasteinen sisällissota. Ei sielläkään turvassa olisi, etenkään Euroopan itäiseltä rajalta tuleva. Vaikka siitä jokunen sukupolvi jo olikin, ei Kalle ollut unohtanut isoisän kertomuksia Suomessakin kerran vallinneesta lynkkausilmapiiristä.

Välimeren kautta olisi voinut yrittää etelään, mutta se reitti oli nykyään maailman parhaiten vartioitu.  Sen eteläpuoliset maat olivat yhdistäneet rajavartiolaitoksensa ja ampuivat nykyään kaikki merta ylittämäään pyrkivät laivat. Turismi kärsi kun ne hukkuneet pakolaiset pilasivat rantamaiseman. Jossain vaiheessa oli kyllä väläytelty, että jonnekin eteläiseen Eurooppaan luotaisiin pakolaisvaltio, jossa kotimaidensa oloja paenneet voitaisiin keskitetysti prosessoida, mutta ei sellaiseen löytynyt poliittista tahtoa tai resursseja. Mihin sellaisen olisi edes voinut luoda? Pakolaisten määrä jo pelkästään Euroopassa oli kasvanut ennennäkemättömäksi ja puhuttiin satojentuhansien ihmisten muuttovirrasta – mistä sellaiseen löytyisi edes tilaa?

Balkanin reitti oli jo 2020- luvun alussa syrjäyttänyt hengenvaarallisen Välimeren reitin, ja siihen joutui turvautumaan myös Kalle perheineen. Heillä kävi tuuri, eivätkä salakuljettajat hajoittaneet heidän perhettään, vaan he pääsivät kaikki yhdessä saman rekan matkaan. Kaikki kotitalon myynnistä saadut rahat matkaan kyllä upposi, mutta eipä tässä tilanteessa juuri neuvotteluvaraa ollut. Alunperin oli sovittu, että kyyti veisi Kallen perheen ainakin Turkkiin saakka, mutta kiinnijäämisen pelossa reitti muuttui kesken matkan. Perhe jätettäisiin entisen Ukrainan alueelle, josta edessä olisi riskialtis venematka aiemmin Georgiana tunnetulle alueelle, josta heidän olisi jatkettava matkaa jalan. Niin auton- kuin veneenkuljettaja kyllä antoi ymmärtää, että parempia tarjouksia saattaisi olla tiedossa vaihtokauppana Kallen tyttäristä. Muutamassa yksinmatkustaneessa naisessa aamuisin näkyneiden ruhjeiden perusteella kaikkien kanssa asiasta ei edes neuvoteltu.

Kahden päivän kävelyn jälkeen Kallen perheen onnistui päästä Turkkiin ja rekisteröityä paikallisella pakolaisleirillä. Ilman matkustusasiakirjoja oli perheen onneksi mahdollista osoittaa henkilöllisyytensä muilla vanhoilla henkilöpapereillaan. Eipä heidän auringossa palaneella vaalealla ihollaan tai Kallen rippijuhlistaan saakka kantamallaan Suomen leijona-riipuksella tosin ollut kovinkaan paljon epäilystä alkuperästä. Kielitestitkin osoittivat heidän olevan mitä todennäköisemmin länsisuomalaista kuin itäsuomalaista alkuperää ja sitä kautta mahdollisesti neuvostomielisiä terroristeja.

Pakolaisleirillä vierähti kaksi pitkää vuotta. Pakolaismäärän kasvaessa ja resurssien kiristyessä muuttui elo siellä alati tukalammaksi. Ruokakiintiöt pienenivät,  jännitteet leirillä kasvoivat. Stressi ja huoli vaivasivat kaikkia, etnisestä taustasta ja kansalaisuudesta piittaamatta. Kärsimys se ei ihonväriä katso, huomasi Kalle katkeransuloisesti ajattelevansa. Kaikista vaikeinta oli kuitenkin jatkuva epätietoisuus. Kauanko täällä joutuisi olemaan? Pääsisikö Suomeen koskaan palaamaan? Olisiko elämä aloitettava alusta jossain muualla? Oli nöyryyttävää kokea olevansa pelkkä taakka; täysin toisten hyväntekeväisyyden armoilla. Mutta töitä oli mahdoton leirin ulkopuoleltakaan saada. Leirissäkin ne muutamat mahdollisuudet hankkia jotain omanarvontuntoa ja käteiskassaa kartuttavia hommia olivat lähinnä juoksupojan ja siivoojan hommia ja niistäkin käytiin armotonta kilpailua, jonka kielitaidoton ja keski-ikäisen miehen kunnolla varustettu Kalle useimmiten hävisi.

Lopulta saapui tieto uudelleensijoituksesta. Keski-Afrikassa sijaitseva Murundin tasavalta oli päättänyt allokoida vuosittaiseen 25 pakolaisen kiintiöönsä 10 suomalaista, näiden joukossa Kalle perheineen. Kun tieto kuntapaikasta saapui, alkoivat matkavalmistelut. Ei kukaan perheestä ollut Afrikassa käynyt tai Murundista edes kuullut. Jostain saapui kuitenkin jonkun kansainvälisen organisaation delegaatio  – ei niistä enää perässä pysynyt – pitämään kahden päivän tietoiskun uudesta kotimaasta. Päät pyörällään ja kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n muovikasseja kädessään tiukasti puristaen perhe pääsi matkaan. Hyvin se menee, lohdutettiin leiristä kun viimeinenkin leima oli tarvittaviin papereihin lyöty. Hyvä, että joku noin uskoi, mietti Kalle. Itse hän ei ollut niinkään varma.

Perille päästyään alkoi perheellä kotoutumiskoulutus. Eipä mikään oikein olisi edes voinut valmistaa heitä äsiihen, mikä uudessa kotimaassa odotti. Nyt Kalle ymmärsi, ettei kulttuurishokki ollut vain niiden kukkahattutätien sanahelinää. Kaikki piti opetella ihan alusta ihan kaiken ollessa uutta. Kieli; kirjaimista ja numeroista lähtien. Raha ja se, mitä kaikki maksaa. Kulttuuri. Tuntui kuin olisi johonkin kummalliseen uneen joutunut, mutta tämä vain ei tuntunut koskaan päättyvän.

Niin monta vuotta kuin Kallekin oli töissä käynyt, asuntolainaa maksanut ja perhettään elättänyt! Nyt, yli viisikymppisenä sitä tunsi itsensä avuttomaksi kuin pikkulapsi. Pitkän uran metsäalan perheyrityksessä tehneenä, ihan niinkuin isänsäkin. Vaan ei ollut täällä metsää. Kielen oppiminen oli Kallelle vaikeaa, eikä uudelleenkouluttautuminenkaan ollut osoittautunut helpoksi. Työnantajat karsastivat kieltä huonosti puhuvaa, eläkeikää lähestyvää miestä, jolla ei ollut paikallisten työmarkkinoiden tarpeista katsoen mitään relevanttia työkokemusta tai koulutusta.

Lapset oppivat uuden kielen nopeasti koulussa ja vanhimmat opiskelevat jo yliopistossa. Pakolaisleirillä syntyneelle nuorimmaiselle on murundista tullut käytännössä äidinkieli. Ennen lasten kanssa kotiin jäämistään sairaanhoitajana työskennelleen vaimon onnistui päästä kielikurssien jälkeen täydennyskoulutukseen ja hän työskentelee nykyään paikallisessa sairaalassa ylihoitajana. Vaimon palkka elättää koko perheen, Kallen tulojen rajoittuessa työttömyystukeen ja satunnaisiin määräaikaisuuksiin paikallisella jätteenkäsittelylaitoksella – paikallisia kun moisiin paskahommiin ei saa värvättyä.

Työllistymisen ansiosta vaimolle on syntynyt kodin ulkopuolinen sosiaalinen verkostokin ja onpa tätä kosiskeltu paikallispolitiikkaankin. Kalle sen sijaan tarvitsee lapsiaan tulkiksi yrittäessään hoitaa mitään omia asioitaan. Vapaa-aika kuluu muiden suomalaistaustaisten kanssa. Jotain tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta heidän seuransa tuo, vaikka eiväthän hekään toki mikään homogeeninen ryhmä ole – on heidänkin joukossaan eri suuntauksia ja koulukuntia, joiden välisistä tulkintaeroista otetaan yhteen väliin kovastikin. On Jokerifaneja ja HIFKin kannattajia. Muutama Kärppäfanikin löytyy, mutta niistä nyt ei koskaan harmia ole.

Kovin hyvällä ei heitä katsota, ei koskaan olekaan katsottu. Koko pakolaisuuteen suhtauduttiin alusta saakka epäillen. Etteivät vaan nyt kuitenkin ole tulleet tänne ihan vain paremman ilmaston perässä? Kylmäähän niillä siellä on kyllä, se nyt tiedetään, mutta että sotaa? Etteivät nyt kuitenkin itse olisi sitä neuvostohallintoa havitelleet? Ehkä ne kuuluvat niihin johanbackströmiläisiin? Ei se neuvostovalta voi niin huono asia niille olla, muuten kai ne olisivat liittyneet siihen Natoon jo hyvissä ajoin? Mm. Suomen leikkaukset kehitysyhteistyörahoissa johtivat ympäri Afrikkaa monien elintärkeiden hankkeiden keskeyttämiseen ja viime vuosikymmeninä nähty, yhteiskunnallisen vakauden mahdollistanut huikea talouskasvu on pitkälti ollut kiinni Venäjän kasvattamasta tuesta, myös täällä Murundissa.

Vuosien varrella on monenlainen loanheitto tullut heille tutuksi. Ensimmäisten pakolaisten saapumista oli saanut Murundissa lehdistön takajaloilleen. "Lisää eurooppalaisia tänne? Eikö kolonialismin aikainen orjuus tälläkin mantereella jo aikanaan osoittanut, minkälaisia ne ovat?" Turhaan yrittivät skandinaaviliitot selittää olevansa tuohon täysin syyttömiä. Ja vaikka eurooppalaisten yhdistykset yrittivät protestoida olevansa ihan eri valkoisia kuin ne Amerikan valkoiset, haettiin todisteita siitä, kuinka huono heidän sopeutumisennusteensa on Euroopan ulkopuoleltakin. Osoitukseksi kaivettiin kuvia, jossa hupullisiin kaapuihin puetut valkoiset hirttivät mustia.

Afrikan auringossa helposti punoittava iho ansaitsi pohjois-eurooppalaisille lempinimen possu. "Siellä ne taas menevät, suomalaissiat!", naureskeltiin heille avoimesti busseissakin. Kadulla kävellessään he olivat pienestä pitäen saaneet osakseen ilveilyä ja röhkimistä. Facebookissa jaettiin meemejä, joissa omissa jätöksissään piehtaroiva sikalauma oli saanut kuvatekstikseen "Team Finland". Vaikka paikallinen kansalaisjärjestökenttä yritti lobata suvaitsevaisuuden puolesta, kuultiin paikallisessa parlamentissakin puheenvuoroja siitä, kuinka "väkivaltaisuus on näillä pohjoisen kansoilla jo geeneissä" ja että "verta tässä nenästä kerjätään kun niitä tänne tuodaan". "Osoittaahan sen jo niiden kansallisurheilukin", väitettiin. "Siellä ne kiitävät veitset kenkiin kiinnitettynä jäällä ja hakkaavat toisiaan käyrillä kepeillä!"

Uudet tulokkaat erottuivat kantaväestöstä paitsi ihonvärinsä, myös uskontonsa myötä. Uutisissa näkyi arkistomateriaalia Pohjois-Irlanti- nimisestä paikasta, jossa valkoiset kristityt tappoivat valkoisia naapureitaankin, kristittyjä hekin. "Niiden pyhässä kirjassa käsketään kivittämään avionrikkojat", kauhisteltiin keskustelupalstoilla. "Ja naisen paikka on seurakunnassa olla hiljaa!" Ennen eurooppalaispakolaisten saapumista ei kristinuskoa juurikaan Murundissa tunnettu. Kalle muistaa loppuelämänsä päivän, kun yksi lapsista tuli koulusta itkien kotiin muiden syytettyä häntä kannibaaliksi. "Onko se totta, isä?" oli lapsi kysynyt ymmällään. "Syödäänkö me ehtoollisella Jeesuksen ruumista ja verta?"

Kallekin oli yrittänyt selittää paikallisille, ettei hän ollut sellaisia kristittyjä tai sellaisia eurooppalaisia tai sellaisia valkoisia. Että hän vain halusi perheellään olevan paikka, jossa elää pelkäämättä. Mutta ei kukaan tuntunut haluavan kuunnella. "Eivät ne tänne sopeudu", toistelivat pakolaisasiapoleemikot. "Eivät ne edes halua kotoutua!"

Olihan niitäkin – kyllä Kalle tiesi – jotka lautasantennien kautta katsoivat kristillisiä kanavia ja etsivät internetistä Päivi Räsäsen puheita vakuudeksi siitä, että jossain päin maailmaa oli olemassa järjen ääni. Kyllä hänellekin oli evankelisluterilaisuudesta tullut tärkeämpi osa arkea; olihan se yksi niitä asioita, jotka koki suomalaisen identiteettinsä rakennuspalikoiksi, jotain tuttua keskellä kaikkea tätä tuntematonta. Lapsia hän oli yrittänyt viedä pyhäkouluun ja opettaa heille sitä kotia, uskontoa ja isänmaata, jonka vielä muisti ja omanaan piti. Illallisella Kalle halusi lukea ruokarukouksen ja jouluna käydä kirkossa. Mutta ei lapsia jaksanut kiinnostaa. He rakensivat elämäänsä ja tulevaisuuttaan Murundissa.

Ympäröivän maailman lisäksi Kalle alkoi tuntea olonsa ulkopuoliseksi jo omassa perheessäänkin. Henkireiäksi muodostuivat merimieskirkon kokoontumistilat. Sinne hän oli lapsiakin yrittänyt vienyt suomenkielen oppitunneille, jotteivät nämä äidinkieltään unohtaisi. Lauantaisin siellä saunottiin ja videolta katsottiin SM-liigan playoffseja. Juhannukseksi tilattiin netistä saunavihtoja ja grillattiin makkaraa, vaikka naapurit olivat tehneet hajusta valituksia – Murundissa kun kantaväestö oli kasvissyöjiä. Tämä ei ollut omiaan tekemään lihaa syövistä eurooppalaista yhtään suositumpia. Tilatkin alkoivat käydä vähän pieniksi, mutta suurempien toimitilojen rakentaminen oli tyrmätty niin kaupunginvaltuustossa kuin keskustelufoorumeilla. Vaikka suomalaisyhteisö oli kerännyt uusia toimitiloja varten rahaa mm. järjestämällä myyjäisiä, oli taas törmätty niihin neljään sanaan, jotka heistä käydyissä keskusteluissa nousivat aina esiin: kuka tämän kaiken maksaa?

Kalle on väsynyt mies. Hän on väsynyt olemaan kuluerä, taakka, rasite, luku sosiaaliturvatilastoissa. Hän haluaisi taas kokea olevansa ihminen; hyödyllinen, tarvittu ja arvostettu. Vanhimmat lapsista menevät kohta naimisiinkin. Eikä kukaan ole löytänyt puolisokseen suomalaista. Vaan sitten alkaa kyllä tulla lapsenlapsia! Kalle piristyy hetkeksi, kunnes tajuaa, ettei hänellä tule olemaan mitään annettavaa edes heille; ei edes kieltä, jolla heidän kanssaan puhua. Vaimokin on alkanut puhua uuden miehen ottamisesta – matriarkaalisen Murundin lainsäädäntö kun mahdollistaisi naiselle useammankin puolison.

Kalle ottaa pullostaan viimeisen hörpyn ja huokaisee raskaasti. Päässä alkaa soida Danny. "Tahdon olla vapaa, ja hengittää havun tuoksua, täällä olen kuin vanki, lähden Kuusamoon".

Jos sitä lähtisi? Takaisin kotiin?

Toim. huom. tekstin henkilöt, tapahtumat ja paikannimet ovat täysin fiktiivisiä eikä niillä ole vastinetta todellisuudessa. (Vai onko...?

Kirjoittaja on Suomen somalialaisten liiton tiedottaja.

Blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen somalialaisten liiton virallista linjaa.

http://somaliliitto.fi/2015/07/08/kun-kalle-ei-kotoudu/

Oli kyllä niin sydäntäraastava tarina, että nyt käännyin monikulttuurisuuden ja kansainvaelluksien kannattajaksi. Säkkinen on kotoutunut Somaliliittoon ja osaa jo hyvin afrikkalaista tarinankerrontaa.

[Fincum]

Kallen tarinasta puuttui se pikantti yksityiskohta, että hän kävi usein lomailemassa entisessä kotimaassaan.

[Eino P. Keravalta]

Luin tämän kirjoituksen kokonaan.

En ymmärtänyt sitä. Mikä sen sanoma tai pointti on?

Siis sekö, että suomalaisten pitäisi nyt tuhota Suomi afrikkalaisilla, koska suomalaiset eivät koskaan tule aiheuttamaan kaaosta, häiriöitä, rikosaaltoja, pelkoja tai rahanmenoa missään muualla?

[kummastelija]

Tarina oli samankaltainen kuin helluntailaisten lapsille suuntaamat Risu-Tuomo opetustarinat. Ihan Somaliliittoon tiedoksi: Suomalaiset ovat harjoittaneet maastamuuttoa iät ajat. Menkääpä vaikka ameriikan misikaaniin katsomaan suomalaisyhteisöjä. Tai Kanadaan. Tai Ruotsiin. Sinne ne ovat sulautuneet osaksi sikäläisiä yhteiskuntia. Kaikki ei varmastikaan ole mennyt kuin afrikkalaisissa satukirjoissa, mutta eipä niitä suomalaisia taakaksikaan kutsuta, niin kuin virallisesti näitä somaleja nykyään Suomessa kutsutaan. Valkoisen miehen taakka. Somali. Kupan ottaisin itselleni ennemmin kuin somalin naapuriksi.

[Outo olio]

Vanhimmat lapsista menevät kohta naimisiinkin. Eikä kukaan ole löytänyt puolisokseen suomalaista.

On se niin katastrofi, kun ei pysytä rotupuhtaina.

Vaimokin on alkanut puhua uuden miehen ottamisesta – matriarkaalisen Murundin lainsäädäntö kun mahdollistaisi naiselle useammankin puolison.

Koko tarina, tähän asti, on sellainen "mitä jos suomalaisille kävisi niin kuin somaleille on (väitetysti) käynyt"-vaihtoehtotodellisuuden kertomus. Tämä lainaamani lause kuitenkin minusta kuulostaa patriarkaattisen somalikulttuurin piilokritiikiltä.

[tutkimus]

Ihan hyvä fantasia.

Kuitenkin jäi pari kohtaa huomioimatta:

-Murundilaiset eivät tuossa fantasiassa ihmetelleet että miksi suomalaiset syylllistyvät 17-kertaa todennnäköisemmin raiskauksiin kuten afrikkalaiset ja muslimit suomessa.

-Murundilaiset eivät valittaneet sitä että sossu maksaa ilmaisen elämän suomalaisille ja että valtio kustantaa ilmaisen tulkin vaikka loppuelämän ajaksi eivätkä valittaneet myöskään sitä että suomalaisten työttömyyysprosentti on yli 50% vaikka näin ovat asiat afrikkalaisten ja muslimien kohdalla suomessa.

-Murundilaiset eivät ihmetelleet että miten suomalainen jätti perheensä sodan keskelle ja pakeni yksin niinkuin afrikkalaiset ja muslimit pakenevat suomeen.

-Murundilaiset eivät ihmetelleet että miten perheenyhdistäminen sitten tehtiin sossun asiakkaaksi ilman mitään vaatimuksia työnteosta niinkuin suomeen tehdään.

-Murundilaiset eivät päivitelleet sitä että miten suomalaiset käyvät reittilennoilla kesälomilla suomessa ja rakentavat sinne kesämökkeja ja lähettävät suomeen lapsiaan kouluun ja silti Murundin hallitus myöntää jatkuvasti uusia turvapaikkoja suomalaisille ja pitää entisetkin pakolais-statukset voimassa.

-Unohtui myöskin sellainen asia tarinasta että jos afrikan valtiot suhtautuisivat kuten eurooppa nyt niin ne järjestäisivät venekyydin jo läheltä euroopan rantaa afrikkaan, antaisivat vettä ja ruokaa ja uudet lenkkarit kun pääsee maihin
(Italia antaa maahan tuotaville uudet lenkkkarit)

[Afrikan kirjeenvaihtaja]

Jos sitä lähtisi? Takaisin kotiin?

Kannatan.

[Muuttohaukka]

Nyyh! Heeregyyd, mitä soopaa.

Miten kalliilla verorahoilla maksettavan tiedottaja voi olla noin naivi!!! Itse luin naapurin tyttöjen kanssa Reginaa ja Lääkäri- ja kultasarjaa sellaisena 9-vuotiaana.
Teksti tuossa on ihan yhtä lapsellista. Löysin kirpparilta muutaman nuoruusaikaisen lehden ja en kyennyt lukemaan edes puoleen väliin, vaikka todella koetin vaipua siihen maailmaan.

Ei voi muuta sanoa kuin, että liitto on tiedottajansa ansainnut.
Säkkinen menee niin riman ali, ettei sanotuksi saa. Ei edes naurata, koska tietää, kuka tuonkin kustantaa.

[sakarit]

Tarinasta puuttuu tämä, kun Kalle yleisen turhautuneisuuden ja rasismin vuoksi joukkoraiskasi Hifk- ja Jokerifanien kanssa paikallisen naisen. Ja toisen, ja kolmannen, ja ......

[J.M]

Säkkisellä on vilkas mielikuvitus. Joku kustantaja saattaisi ottaa tuosta kopin ja joku ehkä jopa ostaisi tuon tarinan pohjalle kirjoitetun kirjan.

Jos minulla olisi paljon luppoaikaa, saattaisin kirjoitella oman näkemykseni rinnakkaistodellisuudesta, ainakin pöytälaatikkoon. No, ehkä joku päivä vielä.

[Eino P. Keravalta]

Joku tai luultavasti jotkut olivat nähneet paljon vaivaa kirjoittaakseen pitkän jutun, joka kuitenkin vajosi satumaailmaan esittäessään, että suomalaiset ja kehitysmaalaiset olisivat lähellekään samanlaisia ominaisuuksiensa, kykyjensä, luonteenpiirteidensä, työteliäisyytensä, impulssikontrollinsa, älykkyysosamääriensä tai temperamenttinsa puolesta.

Jos jonnekin kehitysmaahan pienelle alueelle menee 10 000 suomalaista, he luovat siellä kukoistavan pienyhteisön, jota paikalliset ihailevat. Jos taas Suomeen tulee pienelle alueelle 10 000 kehitysmaalaista, he luovat siellä kukoistavan suomalaisyhteisön keskelle kaaosta, väkivaltaa ja sosiaalista kurjuutta ja lunastavat itselleen paikallisten inhon.

Tässä on pieni ero.

[Muuttohaukka]

Kirjoittaako tuo Säkkinen ihan vakavissaan? Jos kirjoittaa, niin harakoille menee, koska somalit eivät kykene ymmärtämään satuun liittyvää metaforaa.

Mutta minua jäi vaivaamaan, että miten käy niille sadoilletuhansille somaleille Suomessa, kun Venäjä on maan valloittanut. Minne he menevät, kun taikaseinä on kaatunut. Mistä he saavat nyt ostoskärrynsä täyteen ja minareettinsa rakennetuiksi, islamopetusta jne.
Nyt meni yöunet.

[Tuomas3]

Nyyh! Heeregyyd, mitä soopaa.

Säkkinen menee niin riman ali, ettei sanotuksi saa. Ei edes naurata, koska tietää, kuka tuonkin kustantaa.

Sorry, en jaksanut lukea Säkkistä tällä kertaa. Tarkistin kuitenkin, kuka kustansi. Paavo Arhinmäki. Tarvinneeko sanoa, että sinun ja minun pussista.

[Tuomas3]

Säkkinen varmaan meinaa, että kannattaa ottaa tänne sotaa pakenevia partasuita, että ovat puolustamassa meitä, kun Venäjä hyökkää. 

[elven archer]

tl;dr

Eihän se Kalle kotoudukaan, kun toisen maan kulttuuri on täysin erilainen. Eihän Kalle edes välttämättä halua kotoutua, koska mihin ne eletyn elämän arvot yhtäkkiä vain katoaisivat? Milloin toimittajat hyväksyvät, että näin voisi olla myös Mohammedin kohdalla ja että tästä voisi tehdä oikeat maahanmuuttopoliittiset johtopäätökset?

[Aukusti Jylhä]

Kirjoittaako tuo Säkkinen ihan vakavissaan? Jos kirjoittaa, niin harakoille menee, koska somalit eivät kykene ymmärtämään satuun liittyvää metaforaa.

Mutta minua jäi vaivaamaan, että miten käy niille sadoilletuhansille somaleille Suomessa, kun Venäjä on maan valloittanut. Minne he menevät, kun taikaseinä on kaatunut. Mistä he saavat nyt ostoskärrynsä täyteen ja minareettinsa rakennetuiksi, islamopetusta jne.
Nyt meni yöunet.

Kyllä tämä ....hmmmm....kirjoitus on suunnattu ihan vaan meille rasistisille pottunokille. Että muuttuusimme suvaitsevaisiksi.

Mutta hyviä pointteja hommalaisilla!!! Jatkakaa!!!

[Eino P. Keravalta]

Jos suomalaisella ihmisellä olisi todella vain kaksi vaihtoehtoa, elää Venäjän valloittamassa Suomessa tai lähteä pakolaiseksi jonnekin Peräreikälä-Aasivankkurilaan vauvojen ruumiinosista taikakaluja kuivattavan poppamiehen naapuriksi, kummankohan hän valitsisi?

[koli]

Jos suomalaisella ihmisellä olisi todella vain kaksi vaihtoehtoa, elää Venäjän valloittamassa Suomessa tai lähteä pakolaiseksi jonnekin Peräreikälä-Aasivankkurilaan vauvojen ruumiinosista taikakaluja kuivattavan poppamiehen naapuriksi, kummankohan hän valitsisi?

Vastaus on Cänädä.

[tutkimus]

Vanhimmat lapsista menevät kohta naimisiinkin. Eikä kukaan ole löytänyt puolisokseen suomalaista.

On se niin katastrofi, kun ei pysytä rotupuhtaina.

Tottakai suomalaiset varmaankin toimisivat Murundissa kuten somalit suomessa eli tytölle laitetaan säkki ja jalkapallon harrastaminen ja muu pitää lopettaa etteivät Murundilaiset pääse häntä katsomaan ja mies etsitään suomalaisten joukosta ja jos ei muuten löydy niin sitten lomalle suomeen ja naimisiin ja sitten perheenyhdistäminen vetämään Murundiin päin.

[Muuttohaukka]

Kyllä tämä ....hmmmm....kirjoitus on suunnattu ihan vaan meille rasistisille pottunokille. Että muuttuusimme suvaitsevaisiksi.

Mutta hyviä pointteja hommalaisilla!!! Jatkakaa!!!

Minä melkein tunnen muuttuvani... hmmmm. Ootas, kun kuulostelen muuttumistani....Muutos tuntuu tapahtuvan...hmmm... entistä rasistisemmaksi pottunokaksi.

[Eino P. Keravalta]

Miksi ne murundilaiset olivat rasisteja suomalaisia kohtaan?

Eiväthän suomalaiset tehneet Murundissa rikoksia, vaan olivat hiljaisia, sopeutuvaisia ja työhaluisia ihmisiä.

[Foundation]

Jos suomalaisella ihmisellä olisi todella vain kaksi vaihtoehtoa, elää Venäjän valloittamassa Suomessa tai lähteä pakolaiseksi jonnekin Peräreikälä-Aasivankkurilaan vauvojen ruumiinosista taikakaluja kuivattavan poppamiehen naapuriksi, kummankohan hän valitsisi?

Joko ne 10000 rakentavaa suomalaista on löydetty.

Olli poseerasi tilaisuudessa yksityishenkilönä. (Vai poseerasiko...?)

Toim. huom. tekstin henkilöt, tapahtumat ja paikannimet ovat täysin fiktiivisiä eikä niillä ole vastinetta todellisuudessa. (Vai onko...?)

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=215217&contentlan=1&culture=fi-FI

Johtopäätös

Sukupuolten segregaatio suomalaisilla työmarkkinoilla johtuu siitä, että tytöt ja pojat pääsevät valitsemaan ammattinsa vapaasti!

Köyhemmissä ja vähemmän kehittyneissä maissa naiset joutuvat valitsemaan ammatin, jossa on riittävät työllistymisen mahdollisuudet ja kilpailukykyinen palkka. Lopputuloksena on vähäisempi segregaatio naisten ja miesten ammattien välillä.

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174955-tyolaman-segregaatio-on-seuraus-mahdollisuudesta-valita

Pääasia, että puhutaan. Onneksi on persut.

[Ernst]

Kenelleköhän tuo tiedottaja oikein tiedottaa? Jos somaliliiton jäsenet osaisivat lukea, tuskin hekään tykkäisivät tarinankerrontaperinteensä häpäisemistä.

Arvioni asteikolla 4-10 on viismiikka.

[tutkimus]

tl;dr

Eihän se Kalle kotoudukaan, kun toisen maan kulttuuri on täysin erilainen. Eihän Kalle edes välttämättä halua kotoutua, koska mihin ne eletyn elämän arvot yhtäkkiä vain katoaisivat? Milloin toimittajat hyväksyvät, että näin voisi olla myös Mohammedin kohdalla ja että tästä voisi tehdä oikeat maahanmuuttopoliittiset johtopäätökset?

Varsinkaan kun kotoutumista ei vaadita vaan opetetaan Murundin kouluissa suomea, kustannetaan ilmaiset suomentulkit murundilaisten veronmaksajien rahoista ja maksetaan myös ilmainen elämä veronmaksajien laskuun samoin kuin asunto hyvällä paikalla Murundin pääkaupungissa.

Lisäksi osa Murundilaisista iloitsee kun suomalaisen vaalea ihonväri tuo väriä katukuvaan ja kertoo muille murundilaisille kuinka Murundi on nyyt viimein kansainvälinen maa kun suomalaiset ovat saapuneet murundiin eikä tarvitse enää kävellä päivää kaupungilla ilman että näkee vaaleihoisen ihmisen.

Kaikki suomalaisten kohtaavat vastoinkäymiset johtuvat tietenkin Murundilaisten rasismista ja Murundin vähemmistövaltuutettu jahtaa murundilaisten syrjivää pahuutta jatkuvasti kymmenen yli-yli-tarkastajansa kanssa.

Jos suomalainen makaa kossukännissä kadulla niin sitä on vain suvaittava tai maiskuttaa grillattua possunlihaa niin että koko rappukäytävä haisee niin sitä on vain suvaittava.

Suomalainen kävelee kadulla ja jos Murundilainen katsoo häntä kieroon niin suomalainen huutaa "sinä olet rasisti."

[Eino P. Keravalta]

Joko ne 10000 rakentavaa suomalaista on löydetty.

En tiedä, että ne edes olisivat olleet kateissa.

[Afrikan kirjeenvaihtaja]

Kenelleköhän tuo tiedottaja oikein tiedottaa?

Luultavasti hänen lukijakuntansa koostuu pääasiassa hommalaisista.

[Muuttohaukka]

Suomalainen lökäpöksy Murundissa Kossupullo kädessä huutaa: Stnn rasisti! Lompakko pursuaa perstaskusta ja paskat housuissa.

[Foundation]

Joko ne 10000 rakentavaa suomalaista on löydetty.

En tiedä, että ne edes olisivat olleet kateissa.

Suomalaisten synnyttäminen on siis ulkoistettava.

[Muuttohaukka]

Kenelleköhän tuo tiedottaja oikein tiedottaa?

Luultavasti hänen lukijakuntansa koostuu pääasiassa hommalaisista.

Mutta turhaa on työnsä. Voin vakuuttaa. Hieman parempaa argumentaatiota pöytään Säkkiseltä.
Somalit itse tuskin lukevat koko juttua tai eivät ainakaan käsitä mitään.

[Malla]

Kallen tarinasta puuttui se pikantti yksityiskohta, että hän kävi usein lomailemassa entisessä kotimaassaan.

Myös Kallen klaani jäi mainitsematta. Ehkä se kerrotaan jatko-osassa.