News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kritiikki Perussuomalaisten toiminnasta hallituksessa (yhdistetty)

Started by talous ja muutos, 11.04.2015, 06:45:29

Previous topic - Next topic

Uuno Nuivanen

QuotePerussuomalaiset pohtii mediasuhdettaan ja kohujen välttämistä

Tiistai 1.9.2015 klo 15.21

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo, että puolueen on omaksuttava uudenlaisia toimintatapoja ja ajatusmalleja, kun se valmistautuu ensimmäiseen syksyynsä hallituspuolueena.

Sampo Terhon mukaan perussuomalaiset käyvät läpi hyviä ja huonoja kokemuksia mediasta. (ATTE KAJOVA)

- Sanalla sanoen meidän on osoitettava kykenevämme toimimaan valtionhoitajapuolueena, Terho sanoi avauspuheessaan ryhmän kesäkokouksessa Kotkassa.

Terhon mukaan yksi kehitettävä asia on mediasuhteet ja käyttäytyminen mediassa. Terhon mukaan viestinnän asiallisuus, yksiselitteisyys ja selkeys korostuvat hallituspuolueena toimittaessa.

- Käydään vuoropuhelua siitä, miten hallituspuolueessa on kaikkein paras käyttäytyä, nimenomaan ajatellen, että vältetään tällaiset kohut, mitä meillä on nyt kesällä ollut, Terho kuvasi keskustelujen sisältöä tiedotustilaisuudessa. ...

Terho siis lupaa, että persut tukkivat suunsa lopullisesti ja tekevät jatkossakin kuten Stubb käskee.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090120280618_uu.shtml

Sinuhe Egyptiläinen

Persuista ei jää mitään jäljelle, jos näitä turviksia otetaan tällä tahdilla jatkossa. Paljon melua on pidetty tukipaketeista, maahanmuutosta ja pakkoruotsista. Erehdyin välillä itsekin luulemaan, että PS olisi jotain muuta kuin kulissi. Tuskin mikää enää erottaa persuksia muista puolueista. HV!

Dredex

Quote from: Axel Cardan on 01.09.2015, 14:16:03
- -
Jos joku olisi sanonut minulle vuosi sitten, että tulet vielä kaipaamaan Kataisen koalitiota, olisin pitänyt häntä hulluna.

En pitäisi enää.

Nooh, kyllä miljardit eurotkin ovat tärkeitä, jos muutkin asiat. Kreikan kolmas tukipaketti ei ollut enää oikein estettävissä, koska se menee EVM:stä. Tosiaan, en nyt vielä ymmärrä, miksi asiasta edes äänestettiin...

Emo

^^ Kaikelle muulle tuo klikkaamani like, paitsi en usko persuedustajien unettomiin öihin ja huonoihin omatuntoihin.

Tommi Korhonen

Perkeleen Uuno Nuivanen kun nostit tuon silmilleni. Nyt on kyllä kaikki toivo haudattava, jos edes Sampo Terho ei halua puolustaa meitä tai puoluettaan.
Ei Sampo ole kovasanaisimpia koskaan ollutkaan, vaan fiksu ja asiantunteva ja osaa yhdistää asioita. Mutta näemmä kumartaa konsensuspuolueita nyt jo. Odotin kyllä tämän tapahtuvan, mutta kuvittelin sen kestävän ainakin kolme hallituskautta, ei välttämättä peräkkäistä.

Oivoi. Jos 2/3 väestöstä kannattaa mokuttamista ja Euroopan Unionille kumartelemista, niin aika vähän tässä on tehtävissä. On melkein pakko hyväksyä se, että länsimaat ja Eurooppa eivät voi kääntyä hulluutensa tieltä.
Tosin tuolla Keski-Euroopassa ovat äänenpainot kasvaneet huomattavasti. Mutta niin on kyllä Isoveljenkin äänenpainot, eikä merkittäviä muutoksia ole vielä poliittisella päätösrintamalla tapahtunut. Merkelkin, joka ymmärtää varmasti syyn ja seurauksen, on valmis uhraamaan kansalaisensa, kunhan mokutus-ideologia ei kärsi.

Hämmästyttävää kyllä, että edes nuiva perussuomalaiset eivät saa suutaan auki, ja selitä tätä ja vähän ÄKKIÄ äänestäjilleen. Pakkorako on pakkorako, eikä eduskuntaa voi nykypäivänä enää hajoittaa (paitsi pääministeri, arvaa tapahtuuko se?). Mutta silti olisi edes nimellisesti syytä pitää ääntä ja selittää että miksi asiat ovat näin paskasti. Ehkä joku Kokokepun äänestäjä vaikka heräisi siitä. Mutta ei, Sampon teksti yllä on kyllä tyly isku vasten kasvoja.
Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Raksa_Mies

Ei tarviis ölistä neekereistä tai muuta vastaavaa. Terho on siinä oikeassa, että käytöstavat pitää olla ja asiallinen käytös ja puhe lisää uskottavuutta.

Mutta kun eduskuntatyö nyt pääsee kunnolla vauhtiin, voisivat vaikka nettisivuilla (linkki tänne) aikaansaanoksista. Itseä ainakin kiinnostaa raiskausten yms. väkivaltarikosten rangaistusten koventaminen, kun Lindström oikeusministerinä.

J. Lannan haamu

Sampo Terhoa ei vaivaa mikään muu kuin se, että mies on aivan liian tavis ja keskinkertainen. Aivan kuten Vesa-Matti Saarakkala ja muutama muu...

Eipä tule Terhoa ikävä seuraavien vaalien jälkeen...enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Kyklooppi

Iso osa edustajistoa kulkee varovasti kuin balettitanssijat varpaillaan ettei nyt vaan salonkikelpoisuus kärsi.

https://www.youtube.com/watch?v=bw1yTMJ0e-g
Ihmisjäte.

Cheech Wizard

Demokratia on rikki ja isänmaanmiehet eivät miehittäneet jytkynkään jälkeen migriä ja SPR:ää. Näillä mennään.
Kansanmurhamme isoisät: Coudenhove-Kalergi, Monnet, Deutsch, Spinelli, Mitrany ja Haas.

Kim Evil-666

Quote from: Raksa_Mies on 01.09.2015, 19:31:35
Ei tarviis ölistä neekereistä tai muuta vastaavaa. Terho on siinä oikeassa, että käytöstavat pitää olla ja asiallinen käytös ja puhe lisää uskottavuutta.

Mutta kun eduskuntatyö nyt pääsee kunnolla vauhtiin, voisivat vaikka nettisivuilla (linkki tänne) aikaansaanoksista. Itseä ainakin kiinnostaa raiskausten yms. väkivaltarikosten rangaistusten koventaminen, kun Lindström oikeusministerinä.

Lisääkö ne uskottavauutta?

Suora puhe ja riittävä hyökkäävyys lisää uskottavuutta , vai millä ajattelet persujen saaneen ison osan äänistään . Minkä luulet olevan syyn , jos persut menettävät ison osan äänistään , näin kääntäen ?
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Raksa_Mies

Quote from: Kim il-66 on 02.09.2015, 00:22:58

No ei ainakaan se että puhutaan neekerien ongelmien sijaan maahanmuuttajien ongelmista

Keza

Ja SU:sta pitäisi saada yleisverkkolehti, jolla paljon tavallisia lukijoita, muuten PS jyrätään tiedoitustaistelussa. Kun katsoin eilisiä telkkariuutisia, niin Maikkarin olivat yllättävän asialliset, mutta Ylenannon sitä itseään, PS:ista annettiin kuva aivan avuttomina. Koska suurin osa ihmisistä hankkii tietonsa TV:stä ja iltapäivälehdistä niin jos niille ei saada vastavoimaa, niin ensi vaaleissa PS:lle käy huonosti. Tietysti puolueen pitäisi nyt myös kunnolla ryhdistäytyä ja pitää kiinni hallitusohjelman niistä osista, jotka se on sinne halunnut.

hattiwatti

Quote from: Kyklooppi on 02.09.2015, 00:05:03
Iso osa edustajistoa kulkee varovasti kuin balettitanssijat varpaillaan ettei nyt vaan salonkikelpoisuus kärsi.

https://www.youtube.com/watch?v=bw1yTMJ0e-g

Oikeastaan voisi mainita, että puolueelle ideologisesti katastrofaalinen ECR-ryhmään meneminen oli tarkoituksena lisätä puolueen salonkikelpoisuutta, jotta hallitukseen menevät. Tai itse asiassa uskon, että käsky ryhmävaihdokseen tuli Atlantin takaa rukousaamiaisellaq, koska Cameron on Washingtonin vahva liittolainen (minkä vuoksi en usko että projektinsa EU-kansanäänestyksestä on muuta kuin massiivinen falseflag jonka tarkoitus torpata Washington-vastaisen UKIP:n nousua), mutta tiettävästi Suomen päässä asiaa on perusteltu siten, että nyt me ollaan salonkikelpoisia, nyt päästään hallitukseen!

Lopputulos on sitten historiaa.

Nuivake

Perussuomalaiset ovat tehneet vuosisadan takinkäännön: koko palttoo on kadonnut samalla kokonaan.

Juuri nyt, kun elämme pitkästä aikaa konkreettisesti tärkeitä hetkiä maamme tulevaisuuden kannalta, persut ovat hipihiljaa.

Kiitos tyhjästä, ette ole virheitä ja vasemmistoa parempia missään asiassa.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Sydämistynyt

Tilanne on johtamassa lopulliseen politiikasta vieraantumiseen niiden keskuudessa, joita Perussuomalaiset viimeksi houkuttelivat.  Kun kukaan ei sittenkään välitä, ei persut sen paremmin kuin muutkaan.

latrom

Ulkoparlamentaristinen toiminta nostaa päätään, jos hulluus jatkuu.

Nuivanlinna

No niin. Persut on nähty ja jytkyt syöty.
Mistä nuiville äänestettävää jatkossa?
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Emo

Quote from: latrom on 02.09.2015, 10:03:54
Ulkoparlamentaristinen toiminta nostaa päätään, jos hulluus jatkuu.

Ulkoparlamentaristinen  -  se kuulostaa oikeastaan yhtä viralliselta ja oikealta kuin parlamentaristinenkin.

Emo

Muutetaan Ruotsiin, päästään äänestämään SD:tä.

Tasapainorealisti

#229
Yksi ongelma lienee se, että osa uusista PS-kansanedustajista haluaa toimia nyt tavalla, millä kelpaa tulevaisuudessa myös muiden puolueiden edustajiksi, sitten kun vääjäämätön lopulta tapahtuu Soinin vetäydyttyä puoluejohdosta näyttävästi Vennano-tyyliin taustalle.

Nämä maltillisen linjan sampoterhot ja monet muut menevät tulevaisuudessa hyville positioille myös Kokoomuksessa, ja varsinkin nyt kun Persuilla ei sisäinen työnjako kovin hyvin toimi sen suhteen, että minkä verran esim. ministereillä on aikaa huomioida myös kannattajiaan, ja toisaalta kun vielä moni potentiaalinen PS-avainhenkilö on vielä puhemiehenä tai meppinä, jotta heiltä voisi odottaa suurempaa panosta myös kentän viestin esiintuojina.

Nuivanlinna

Quote from: Keza on 02.09.2015, 09:51:21
Ja SU:sta pitäisi saada yleisverkkolehti, jolla paljon tavallisia lukijoita, muuten PS jyrätään tiedoitustaistelussa. Kun katsoin eilisiä telkkariuutisia, niin Maikkarin olivat yllättävän asialliset, mutta Ylenannon sitä itseään, PS:ista annettiin kuva aivan avuttomina. Koska suurin osa ihmisistä hankkii tietonsa TV:stä ja iltapäivälehdistä niin jos niille ei saada vastavoimaa, niin ensi vaaleissa PS:lle käy huonosti. Tietysti puolueen pitäisi nyt myös kunnolla ryhdistäytyä ja pitää kiinni hallitusohjelman niistä osista, jotka se on sinne halunnut.

Tämä tiedotuspuoli olisi pitänyt laittaa kuntoon jo edellisten vaalien miljoonatuilla. Mutta Turkkilan hommat ovat menneet aivan tuhertamiseksi. Täällä aika paljon asiasta keskusteltiin tuon Immos-kaustin aikaan.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Nuivanlinna

Quote from: hattiwatti on 02.09.2015, 09:58:00

Oikeastaan voisi mainita, että puolueelle ideologisesti katastrofaalinen ECR-ryhmään meneminen oli tarkoituksena lisätä puolueen salonkikelpoisuutta, jotta hallitukseen menevät. Tai itse asiassa uskon, että käsky ryhmävaihdokseen tuli Atlantin takaa rukousaamiaisellaq, koska Cameron on Washingtonin vahva liittolainen (minkä vuoksi en usko että projektinsa EU-kansanäänestyksestä on muuta kuin massiivinen falseflag jonka tarkoitus torpata Washington-vastaisen UKIP:n nousua), mutta tiettävästi Suomen päässä asiaa on perusteltu siten, että nyt me ollaan salonkikelpoisia, nyt päästään hallitukseen!

Lopputulos on sitten historiaa.

Tätä rukousaamiaisen vaikutusta Persuihin ei voi liikaa tutkia kai koskaan. Muutoshan on ollut niin selvä, että ateistitkin joutuvat myöntämään, että rukouksella on voimaa ollut.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Pikkuvaimo

Jos persut lähtee hallituksesta lätkimään maahanmuuttoasioiden takia vielä tämän vuoden puolella, jatkan äänestämistä. Muussa tapauksessa en tiedä.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

Peltipaita

Tämä nykyinen hulluus ja persut siinä mukana on selkeästi suunniteltu juttu. Persujen kannattajat ja muutkin ovat huolissaan nykytilanteesta, mutta persuilta tulee vain anteeksipyytelyä median ja poliittisten vastustajien suuntaan kun joku vähän sanoo jotain kriittistä.  Toki myös oma puoluetoveri haukutaan. Terhon "tälle ei voi mitään" oli kyllä ihan pohjanoteeraus. Neljä vuotta mennään näillä, se on selvä.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Aimo Räkä

sopimaton ja väärä

RP

Quote from: Axel Cardan on 02.09.2015, 10:20:37
VOKit ovat parasta vaalityötä, mitä (vero)rahalla saa.

Puoleelle, joka niitä vastustaa. Onko sellaista?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

pamaus

Quote from: Axel Cardan on 02.09.2015, 10:20:37
Nykyisistä poliitikoista ainoa, jota voisin vielä varauksetta äänestää, on JH-a. En tosin käsitä, miten hän voi tässä tilanteessa enää työskennellä PS:n sisältä käsin.

Mutta kysymykseen kokonaisuutena on varmaan vähän liian aikaista ottaa kantaa, sillä jos kerran mamu-politiikka voi kädenkäänteessä johtaa nykyiseen syöksykierteeseen, niin poliittisella kentälläkin voi tapahtua melkoisia muutoksia. VOKit ovat parasta vaalityötä, mitä (vero)rahalla saa.

Toisaalta olen varma siitä, että Hommaa kannattaa pitää yllä kannatusjäsenyyden kautta.

Hommaa pukkaa loppuun asti ja mukana ollaan. Odotan malttamattomana Mestarin kannanottoa, kun hän on sen aikanaan valmis antamaan.

Pamaus - tapahtui Viipurissa 30.11.1495 ja uudestaan 19.5.2024  https://mil.in.ua/en/news/an-explosion-occurs-at-an-oil-depot-in-vyborg/ . Vajakkien keskuudessa uumoillaan  ullatusilotuksen sattuneen.

Kim Evil-666

Quote from: Nuivanlinna on 02.09.2015, 10:09:13
No niin. Persut on nähty ja jytkyt syöty.
Mistä nuiville äänestettävää jatkossa?

Nuivien Persujen irtaannuttava emo-puolueesta ja perustettava oma ryhmänsä . Sehän on se SMP:n tie , mitä muut puolueet varmaan toivovat , mutta ei tässä nyt muutakaan mieleen tule . Syteen tai saveen , mutta hulluus on ainakin yritettävä saada loppumaan .

Joo tiedän , että isot riskit , mutten ainakaan minä nykyisenkaltaista vätys-puoluetta kaipaa , tai tule äänestämään .
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Peltipaita

Terho kuuluu vieläpä puolue-eliittiin joten tuosta (turvapaikanhakijoille ei voi mitään) lausunnosta päätellen voi heittää kaiken toivon. Soini on säätämässä maapallon lämpötilaa kohdalleen Alaskassa.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

jänkäkurppa

Persujen ei missään tapauksessa kannata jakaantua. Sen seurauksena olisi taas muutaman vaalikauden räpellys oppositiossa, ja ketä se hyödyttäisi?

Parasta mitä voi tapahtua on se, että riittävä määrä muidenkin hallituspuolueiden jäseniä tulee sen verran järkiinsä, että politiikka muuttuu. Persuthan ovat esim. maahanmuuttoon liittyvissä asioissa olleet oikeassa koko ajan.