News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2012-04-13 Yle:Tiilikainen syyttää PS:n Kimmo Kivelää kiusaamisesta

Started by ukkometso, 13.04.2012, 13:54:39

Previous topic - Next topic

ukkometso

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/tiilikainen_syyttaa_perussuomalaisten_kimmo_kivelaa_kiusaamisesta_3403614.html
QuoteKeskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen syyttää perussuomalaisten kansanedustajaa Kimmo Kivelää kiusaamisesta
. Tiilikaisen mukaan Kivelä on toistuvasti pilkannut kansanedustaja Eeva Maria Maijalan (kesk.) lappilaista puhetapaa. Kivelän mukaan kyseessä on väärinkäsitys, ja hän sanoo pyytäneensä Maijalalta jo anteeksi.
Tiilikainen kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa, että Kivelä on eduskunnan kyselytunneilla toistuvasti mölynnyt Maijalan puhuessa ja matkinut häntä liioitellen.
Tiilikainen kertoo antaneensa kiusaamistapauksen tiedoksi eduskunnan puhemiehelle ja eduskuntaryhmien puheenjohtajille.


Kivelän mukaan kyseessä on väärinkäsitys. Hän kertoo kommentoineensa Maijalan puhetta muutamaan otteeseen vieressään istuvalle Pirkko Mattilalle (ps.), ja toistaneensa tässä yhteydessä Maijalan sanomisia. Liioittelevasta matkimisesta tai kiusaamisesta ei Kivelän mukaan ole kysymys.
- Pyysin äsken Maijalalta anteeksi, ja hän otti anteeksipyynnön vastaan, Kivelä kertoo.
Kivelä korostaa arvostavansa murteita ja pitävänsä niistä.


Uutta kohua siis pukkaa, pitkästä aikaa joku edustaja  asialla. Oikein pappismies ja kaikki. Ei ole kovin ruusuinen toi oppositiorintama.

Ottaa tästä mielensäpahoitussesongista nyt selvää mitä on tapahtunut. Kait tämänkin asian  valpas media selvittää juurta jaksain, kun kerran hatusta vedetyille kohuillekin onn liiennyt aikaa.
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

AuggieWren

Quote from: ukkometso on 13.04.2012, 13:54:39Ottaa tästä mielensäpahoitussesongista nyt selvää mitä on tapahtunut. Kait tämänkin asian  valpas media selvittää juurta jaksain, kun kerran hatusta vedetyille kohuillekin onn liiennyt aikaa.

Hmm.... Heti kun Turun Sanomien Toveri Toimittajaa aletaan vähän laajemmalla rintamalla syyttää Eroskan kiusaamisesta, ilmestyy kuin tyhjästä uutinen, jonka mukaan persuedustaja kiusaa kansanedustajatoveriaan. Sattumaako?

Tällä saadaankin sitten kätevästi nollattua Eroskan kohtelu viikonlopun kolumneissa ja pääkirjoituksissa, kun voidaan todeta näppärän humoristisesti, että kiusaavat-han perussuomalaisetkin.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

asia.mies

Toden totta, uutta hihapuhetta tuuttiin, miimikko Kivelästä seuraava kivitettävä.
Ei päivää ilman persupelkoista liikehdintää.
"Kun ihmistä kielletään elämästä niiden arvojen mukaan joihin hän uskoo, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla lainsuojattomaksi."
-- Nelson Mandela

Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.
--H:gin KäO

ukkometso

Laitetaan nyt "puolustuksenkin" puheenvuoro. Hänet onkin ehditty ristiä Kiusaaja-Kiveläksi, vaikkei vielä ole kuin syytetty.
Ainakin Ihastuja-Kivelä termi hyväksytään 8)
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/politiikka/kiusaaja-kivela-puolustautuu-se-oli-ihastelua/1185719

Quote"Kiusaaja-Kivelä" puolustautuu: Se oli ihastelua

Perussuomalaisten kansanedustajan Kimmo Kivelän mukaan hänen väitetty kiusaamisensa oli oikeasti "ihastelua".

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen väitti perjantaina Kivelän "mölynneen ja liioitellen matkineen" lappilaista kansanedustajaa Eeva Maria Maijalaa.

Olen siinä käytävän toisella puolella olevalle naapurille pari kertaa kommentoinut ihastellen tätä edustaja Maijalan käyttämää kieltä, toistamalla niitä sanoja. Eduskuntasali on sen mallinen, että puheeni voi kuulua kovana ja kaikua. Siksi se on voinut hämmentää puhujaa, Kivelä kertoo.

Kivelän mukaan kyseessä on silkka väärinymmärrys.

– Äsken pyysin häneltä anteeksi ja hän otti pyynnön vastaan.

– Minähän olen itse murreköyhältä alueelta, eli Lahdesta kotoisin. Sitten olen asunut neljännesvuosisadan Savossa, ja oikein siis ihastellen kuunnellut näitä murteiden hallitsijoita.

Vakuutatte siis, että siinä ei ole ollut ivan häivääkään?

– Ei ole ollut missään tapauksessa. Minä arvostan murteita.

Kivelä myöntää, että sanankäytön hallitseminen on eduskunnan väittelyissä haastavaa.

– On mietittävä, mitä sanoo, mutta olen kyllä sitäkin mieltä, että välihuudothan ovat rikkautta.
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

IDA

Maijalan tapa puhua kuulostaa yksinkertaisesti kauniilta.
qui non est mecum adversum me est

Marko Parkkola

Joko Ruohonen-Lerner on vaatinut Kivelän erottamista?

P

Quote from: Marko Parkkola on 13.04.2012, 14:31:12
Joko Ruohonen-Lerner on vaatinut Kivelän erottamista?

Eduskuntaryhman kokous on jo todennakoisesti kutsuttu koolle...  :roll:   Sudet vaativat lisaa syotavaa viskattavaksi yli laidan.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

ukkometso

Quote from: Marko Parkkola on 13.04.2012, 14:31:12
Joko Ruohonen-Lerner on vaatinut Kivelän erottamista?

Koska puhutaan toistuvasta häirinnästä niin eikö P R-L ole ollut tietoinen tästä vai ei ole välittänyt. Vai onko hän kenties joku blogihuumorivastaava vain?
  Kumpikohan  kuulosta enemmän puolueen ja eduskunnan arvoa halventavalta teolta. Ettei ole tulossa joku "Kalapuikkoviiksimiesten paluu"- episodi II. 

  En nyt oikein usko tuota ihailuperuateluakaan;.jos ihaillaan niin kuunnellaan tarkasti ja nautitaan. Ja miksi  sille vuoruskaveri Mattilalle on pitänyt "juttuja"  tulkata, onko hän kuuro tms?

Yksi kerta menee vahingon piikkiin, ei toistuva menettely.

Olenko jotenkin konservatiivi kun oletan että pappi osaa ihmissuhdetaidot. Ilmeisesti se ei nykyään takaa mitään. Oppisivat jo alkeelliset käytöstavat, sentään aikuiset ihmiset asialla :(
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

Blanc73

Ei jumalauta. Jos media saa järjestettyä Eroselle kengän kuvan perseeseen, niin tahti tulee vain kiihtymään. Tätä tilannetta toimittajakunta on odottanut vesikielellä...
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

John

En yhtään ihmettele, sillä niin kiihtyneeltä Kivelä aina vaikuttaa jokaisessa eduskunnassa käyttämässään puheenvuorossaan. Noh, luulisi sentään pappismiehellä jonkilainen moraali olevan, mutta kyllä tämä jälleen kerran osoittaa, että PS:n eduskuntaryhmä on täynnä järjettömiä typeryksiä. Mielestäni Maijalan meänkieltä muistuthava murre ompi ihailthava.

Ruckafella

Mitäköhän Maijala tähän sanoo? Sepä voisi tätäkin selventää kovasti. Kivelä tietysti puolustaa itseään - kukapa ei - ja Tiilikainen kaipaa pikkaisen hyvää julkisuutta itselleenkin, kun viimeksi pääsi otsikoihin Väyrysen uunottamana. Vaikea tuosta on päätellä yhtään mitään.

Lapin ihmisillä on kyllä usein aika miellyttävä puhetapa. :)

ukkometso

Quote from: Ruckafella on 13.04.2012, 15:47:38
Mitäköhän Maijala tähän sanoo? Sepä voisi tätäkin selventää kovasti. Kivelä tietysti puolustaa itseään - kukapa ei - ja Tiilikainen kaipaa pikkaisen hyvää julkisuutta itselleenkin, kun viimeksi pääsi otsikoihin Väyrysen uunottamana. Vaikea tuosta on päätellä yhtään mitään.

Lapin ihmisillä on kyllä usein aika miellyttävä puhetapa. :)

Kohu ei tainnut olla mikään yksi lipsahdus, ainakin ennen joulua asia ollut selvillä. Eli ei vissiin persu tajua ennenkuin  media innostuu, sellainen kuva ainakin jää meikäläiselle.

Ja samaa mieltä että murteet on rikkaus ja kannattaisi kuunnella  hiljaa eikä mölistä samalla 8)


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/04/1528343/lappilaisedustaja-maijala-murrekohusta-ei-aihetta-enempaan

QuoteLappilaisedustaja Maijala murrekohusta: Ei aihetta enempään

Keskustan lappilainen kansanedustaja Eeva Maria Maijala pitää murteen puhumisesta virinnyttä kiusaamisjupakkaa loppuun käsiteltynä.

Maijala sanoo STT:lle uskovansa, että perussuomalaisten Kimmo Kivelä ole tarkoittanut mitään pahaa hänen lappilaismurteeseensa puuttuvilla välihuudoillaan.

Maijalan mukaan Kivelän käytös on kuitenkin häirinnyt häntä, ja asia otettiin perussuomalaisten kanssa puheeksi jo kertaalleen ennen joulua. Kun häiritsevä käytös kuitenkin jatkui, asiaan päätettiin puuttua järeämmin.

Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

Ruckafella

Quote from: ukkometso on 13.04.2012, 15:51:03
Kohu ei tainnut olla mikään yksi lipsahdus, ainakin ennen joulua asia ollut selvillä. Eli ei vissiin persu tajua ennenkuin  media innostuu, sellainen kuva ainakin jää meikäläiselle.

Ja samaa mieltä että murteet on rikkaus ja kannattaisi kuunnella  hiljaa eikä mölistä samalla 8)


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/04/1528343/lappilaisedustaja-maijala-murrekohusta-ei-aihetta-enempaan

QuoteLappilaisedustaja Maijala murrekohusta: Ei aihetta enempään

Keskustan lappilainen kansanedustaja Eeva Maria Maijala pitää murteen puhumisesta virinnyttä kiusaamisjupakkaa loppuun käsiteltynä.

Maijala sanoo STT:lle uskovansa, että perussuomalaisten Kimmo Kivelä ole tarkoittanut mitään pahaa hänen lappilaismurteeseensa puuttuvilla välihuudoillaan.

Maijalan mukaan Kivelän käytös on kuitenkin häirinnyt häntä, ja asia otettiin perussuomalaisten kanssa puheeksi jo kertaalleen ennen joulua. Kun häiritsevä käytös kuitenkin jatkui, asiaan päätettiin puuttua järeämmin.

Vaikuttaa vähän kieltämättä omituiselta huudella toisen murteesta, mutta jos Maijala sanoo, ettei caustia, niin sitten ei varmaan ole caustia.

Turvat tukkoon muutenkin kun toinen puhuu, rikkaalla tai köyhällä murteella. Sitten voi huutaa päälle, jos täyttä jöötiä puhuu.

Ajattelija2008

Sanoisin, että kyseessä on vaalikampanja perussuomalaisia vastaan. Kun Turun Sanomat menestyi hihamerkkimustamaalauksessaan niin hyvin, niin Keskusta keksi panna pökköä pesään.

Keskustan ongelma on ollut näkymättömyys oppositiossa sekä eroavan puoluejohtaja Kiviniemen ponnettomuus. Perussuomalaiset saattavat jopa hyötyä mustamaalauksesta, koska se pitää puolueen koko ajan julkisuuden valokeilassa.

John

Mitä te oikein vikisette täällä? Mielestäni tämä on aiheellinen uutisointi, eikä mitään kaustien hakua keskustalta. Tämä uutisointi johtuu PS-edustajan omasta typeryydestä, sillä asiaan on puututtu jo aikaisemmin ja silti typerä käytös on vain jatkunut.

Ajattelija2008

Minä olen äänestänyt lompakollani. Helsingin Sanomia en ole tilannut, ja olen lopettanut Ilta-Sanomien ostamisen. Kyseisten lehtien web-siteillä käyn vain harvoin. Luen enää harvakseltaan Uuden Suomen blogeja, koska päätoimittaja Markku Huusko on asiattomasti poistanut sieltä kirjoituksia.

Aika on tässä paperilehtiä vastaan. Niiden levikit ovat kroonisesti laskussa. Ja internetissä pelikenttä on tasaisempi, niin että Hommaforumin kaltainen media kilpailee huomiosta tasapäisesti kaupallisen median kanssa.

Alkuasukas

Quote from: John on 13.04.2012, 17:00:08
Mitä te oikein vikisette täällä? Mielestäni tämä on aiheellinen uutisointi, eikä mitään kaustien hakua keskustalta. Tämä uutisointi johtuu PS-edustajan omasta typeryydestä, sillä asiaan on puututtu jo aikaisemmin ja silti typerä käytös on vain jatkunut.
Samaa mieltä. Samoin kuin siitä että sitä blogihuumoriakin voisi vähän säädellä. Vaikka ruokapöydässä piereskely ei ole laitonta ei se tarkoita sitä että sitä kannattaisi harrastaa. Persut(kin) voisivat keskittyä politiikkaan eikä perseilyyn.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

ukkometso

Quote from: John on 13.04.2012, 17:00:08
Mitä te oikein vikisette täällä? Mielestäni tämä on aiheellinen uutisointi, eikä mitään kaustien hakua keskustalta. Tämä uutisointi johtuu PS-edustajan omasta typeryydestä, sillä asiaan on puututtu jo aikaisemmin ja silti typerä käytös on vain jatkunut.

Niinpä, ei kaikki huomaa että tämä juttu ei ole nyt keksittyä kohua. Vaan on jatkunut pidempään.

Ei se poista asian olemassaoloa kun  tämä Maijala hyväksyy anteeksipyynnön,  Eli ei  halua politikoida asialla ainakaan enempää.  Kun kerran Kiveläkin on tunnustanut, en näe asiassa epäselvyyttä enkä salaliittoja. 
Aisia on, toivottavasti, nyt poissa päiväjärjestyksestä.

Eduskunnassa kun ollaa työtovereita yli puoluerajojen eikä tukkanuottasilla. Salissa kiistellään asioista, ei keskitytä toisen murteen "äänekkääseen ihasteluun".  Kun on käytöstavat hallussa niin monelta kohulta välttyy. Silloin olisi helpompi taistella  "keksityjä kohuja" vastaan.
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

AuggieWren

Asian nostattaman keskustelun johdosta haluaisin täsmentää aiempaa foliohattuiluani: pointti ei ole siinä, mitä joku juntteri on tehnyt tai ollut tekemättä, vaan ajankohdassa, jolloin tämä nousee esiin. Uskokaa tai älkää, mutta toimittajakin on vain ihminen ja tässä julkaisuajankohdassa haisee väkevästi kollegiaalisuus TS:n valehtelijatoimittajaa kohtaan juuri nyt, kun toimittajan valehtelu uhkaa nousta julkiseen keskusteluun.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Everyman

Quote from: AuggieWren on 13.04.2012, 17:23:36
Asian nostattaman keskustelun johdosta haluaisin täsmentää aiempaa foliohattuiluani: pointti ei ole siinä, mitä joku juntteri on tehnyt tai ollut tekemättä, vaan ajankohdassa, jolloin tämä nousee esiin.

Ajankohta on se, että Kivelä häiritsi Maijalaa viimeksi eilen. (YLE)

Ajattelija2008

Siihen on syy, miksi matkimisesta on kerrottu medialle. Syy on vaalikampanja. Matkimisen kohde itse vaikutti tyytymättömältä siihen, että häntä käytetään vaalikampanjaan.

ukkometso

Quote from: Ajattelija2008 on 13.04.2012, 17:42:53
Siihen on syy, miksi matkimisesta on kerrottu medialle. Syy on vaalikampanja. Matkimisen kohde itse vaikutti tyytymättömältä siihen, että häntä käytetään vaalikampanjaan.

Jos asia olisi toisinpäin niin sitten tämä olisi suuren kohun väärtti mutta kun nyt persu matkii niin se kääntyy vaalikampanjaksi ja salaliittoteoriaksi.  No sitten on vaalikampanja aika vaisu jos tämä on kepun teema, taitaa  Keskustan vaalilausekin olla sitten "Hei meitä matkitaan".

Tai eihän keskustan tarvitse tähdä vaalityötä kun sen hoitaa PS:n eduskuntaryhmä, säästyy rahatkin.PS:lle pitäisi kai jo muistuttaa että vaalit tulee jo :D
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

Ajattelija2008

Ukkometso, älä nyt ole naiivi. Siihen on syy, miksi eduskunnan kurinpito ulkoistetaan medialle. Ei Keskusta niin tyhmä ole, että ei mietitä julkisuuden vaikutuksia.

ukkometso

Quote from: Ajattelija2008 on 13.04.2012, 21:20:48
Ukkometso, älä nyt ole naiivi. Siihen on syy, miksi eduskunnan kurinpito ulkoistetaan medialle. Ei Keskusta niin tyhmä ole, että ei mietitä julkisuuden vaikutuksia.
Voin ollakin  lapsellisen naiivi, mutta  julkisuutta tuli taas omalla, typerällä tominnalla, ei keksityillä huhuilla. Jos kerran asiasta oli joulun alla asiasta muistutettu, eikä mitään tehoa niin  ainakin minä olisin tehnyt juuri samoin; eli jos ei puhe auta niin laitetaan asia julkisuuteen. 

Sitä saa mitä tilaa, ja persut ovat turhan hanakasti sillä tilaustiskillä.  Anteeksipyyntö tuli taas mediakohun myötä, olisi pyytänyt Eduskunnan kuppilassa anteeksi jo jouluna niin tästä(kään) ei olisi koskaan tiedetty mitään.  Mutta koska sitä ei tapahtunut, tulee mieleen että on harrastettu harkittua työpaikkakiusaamista.

Eipä tästä enempää, pieni asia mutta jokaisessa uutislähetyksessä esillä. Ei nämä kannatusta ainakaan nosta.

Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

Ajattelija2008

Eduskunnassa on paikalla puhemies, jolle kurinpito kuuluu. Kummallista, että kurinpitoa piti käydä median kautta eikä suinkaan asianmukaisen viranomaisen kautta. Kyllä tässä selvästi on vaalikampanja kyseessä.

Matkittu naisedustaja ei pidä siitä, että Keskusta valjasti hänet vaalikampanjaan. Tämä siksi, että julkisuus vahingoittaa myös kyseisen naisedustajan mainetta. Naisedustaja voi saada itselleen valittajan imagon.

Lahti-Saloranta

Jospa ne Kimmot vain yrittävät vokotella samaa tyttöä, kukin tavallaan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

david hasselhoff

Tämä on nyt avoimempaa asioiden hoitamista, kun asia tuotiin julkisuuteen.

Ja näin asiaa pitää ollakin.

skrabb

Lapin lumoissa olevana kyseisen lappilaisen kansanedustajan hoon-päälle puhumista on ollut pelkästään ilo kuunnella, kun Eduskunnan kyselytunteja on seurannut.
Jospa PS:n edustaja onkin kanssani samaa mieltä ja sitä sitten kommentoinut?

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Rubiikinkuutio

Jotenkin aina masentaa hommassa tämä, että jo kun lukee otsikon niin tietää etukäteen foorumin reaktiot tilanteeseen.

Jos PS:n edustajaa syytetään mistään --> Salaliitto
Jos jotakuta muuta syytetään mistään --> Alkaa posketon henkilöön menevä haukkumiskampanja

Ymmärrän hyvin mistä tämä asenne kumpuaa ja kuinka turhauttavia nuo aidot mediavääristymät ovat, mutta tuo automaatio vaan masentaa aina välillä. Juuri se sama joka sai aikaan esim. sen Breivik kohun silloin kun ei suostuttu uskomaan, että joku mielenvikainen ei-muslimi voisi olla asialla.

Kiitos kaikille tässäkin ketjussa tuota automaatiota vastaan tapelleille. Tahdoin vain muistuttaa, että JUURI TE olette oikesti homman puollla kun katsotaan vähän omia kenkiä pidemmälle.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Ajattelija2008

Ei Keskustan vaalikampanja ole mikään salaliitto. Ja olettaako Rubiikinkuutio Keskustan niin tyhmäksi, että siellä ei mietitä julkisuuden seurauksia?

Niin ikään Rubiikinkuution pitäisi selittää, miksi istuntosalissa ei puhemies pitänyt kuria, vaan kurinpito piti siirtää medialle. Jos ei selitystä tule, niin katson asian olevan ilmiselvä.