News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Katainen: Luvassa on ikäviä päätöksiä

Started by Sivusta seuraaja, 30.12.2011, 08:02:50

Previous topic - Next topic

Sivusta seuraaja

QuotePääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan ensi vuonna on edessä ikäviä talouspäätöksiä.

- On paikallaan luvata, että teemme itseämme säästelemättä ne päätökset, jotka ovat välttämättömiä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi, Katainen sanoo STT:lle ja sitä kautta kaikille suomalaisille osoittamassaan uudenvuodentervehdyksessä.

Hallituksen tavoitteena on vähentää säästöillä ja veronkorotuksilla nopeasti velkaantumisen määrää. Lyhyen aikavälin toimien lisäksi tarvitaan Kataisen mielestä pitkäjänteinen ratkaisu julkisen talouden kestävyysvajeen kuromiseksi umpeen.

- Tarvitsemme pidempiä työuria, parannuksia työelämän laatuun, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia, parempaa tuottavuutta julkisella sektorilla sekä muita rakenteellisia uudistuksia.

- Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös kuntatasolla, jonka vuoksi kuntapalveluiden turvaamiseksi käynnistetty kuntauudistus on erityisen tärkeä, Katainen toteaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää pääministerin mukaan myös toimia talouskasvun vauhdittamiseksi.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112110349

Jaska Pankkaaja

Quote- Tarvitsemme pidempiä työuria, parannuksia työelämän laatuun, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia, parempaa tuottavuutta julkisella sektorilla sekä muita rakenteellisia uudistuksia.

Mutta kokoomuksen ja julkivasemmiston johtamassa Suomessa me saamme pelkästään veronkorotuksia ja lässytystä, no ehkä eläkeikääkin nostetaan mutta ei sillä juuri vaikutusta ole koska yleensä 50+ väki irtisanotaan yrityksistä heti kun se on mahdollista eikä julkista sektoria ja etenkään se kevyimpiä töitä voi oikein laskea.

Quote- Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös kuntatasolla, jonka vuoksi kuntapalveluiden turvaamiseksi käynnistetty kuntauudistus on erityisen tärkeä, Katainen toteaa.

Rakenteellinen uudistus kokoomuksen ja julkivasemmiston johtamassa Suomessa on palvelut halvemmalla järjestävän pikkukunnan pakkoliittäminen viereiseen taloutensa sössineeseen kaupunkiin jossa voidaan koon kasvaessa palakta lisää kumipäitä muutosjohtelemaan ja muuten vain käytäville pomppimaan.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Mika Mäntylä

Ja juuri hiljattain hallituspuolueet äänestivät nurin esityksen joutavien menojen leikkaamisesta. Nyt mitä ilmeisimminkin on tarkoitus leikata peruspalveluista.

Nykymeno on tosiaan yhtä työvoiman saatavuutta parantavaa uudistusta. Työvoimaa on kortistossa saatavilla pilvin pimein ja lentokoneilla rahdataan Aaafrican sarvesta lisää.
Lukijan tulisi huomioida, että tämäkin viesti saattaa sisältää kärjekkäitä näkemyksiä tosiasioista tai mustaa huumoria.

Ohjattu ja hallittu vapaa keskustelija?

Marko Parkkola

Jep. Kokoomuksella oli noin 6 vuotta sitten ihan hyvää sanottavaa. Tällaista vastaavaa vastuullista retoriikkaa. Mutta mitä on 6 vuoden aikana tapahtunut? Oltu toiseksi suurin puolue hallituksessa, eikä mitään tapahtunut. Ollaan pääministeripuolue, eikä mitään tapahdu. Tuskinpa mitään tapahtuu tulevaisuudessakaan.

JR

Kuntauudistus tarkoittaakin sitä, että pakkoliitetään heikossa hapessa oleva kaupunki vauraisiin ympäristökuntiin. Sitten palkitaan taloutensa hyvin hoitaneet kunnat viemällä niiltä kaikki palvelut keskustaajamaan ja maksattamalla niistä vielä enemmän, koska kaupungissa kaikki on kalliimpaa.

Marko Parkkola

Kuntauudistus on hankala, mutta en näe järkeä nykytilanteessa. Pieniä kuntia ja niiden byrokraatteja on liikaa. Toki isommissa kunnissakin on liikaa byrokraatteja. Olisiko fiksumpaa lähteä siitä päästä liikkeelle, että kuntia juustohöylättäisiin ohuemmiksi ja sitten vasta yhdistettäisiin. Yhdistymisen yhteydessä myös tulisi höylätä, ettei ilmaantuisi näitä 3 vuoden suojatyöpaikkoja tuleville entisille byrokraatikoille.

Lemmy

Quote, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia,

Työvoimapula huutaa taas, gurka i Närpes.

Työpaikkoja verotuloja tuottaville aloille tarvittaisiin, enkä tarkoita kunnille valtion kassasta annettavia karvalapsiavustuksia ja suojatyöpaikkoja.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Maatiaisjuntitar

#7
Quote from: Marko Parkkola on 30.12.2011, 11:11:12
Kuntauudistus on hankala, mutta en näe järkeä nykytilanteessa. Pieniä kuntia ja niiden byrokraatteja on liikaa. Toki isommissa kunnissakin on liikaa byrokraatteja. Olisiko fiksumpaa lähteä siitä päästä liikkeelle, että kuntia juustohöylättäisiin ohuemmiksi ja sitten vasta yhdistettäisiin. Yhdistymisen yhteydessä myös tulisi höylätä, ettei ilmaantuisi näitä 3 vuoden suojatyöpaikkoja tuleville entisille byrokraatikoille.

Mitä ne byrokraatit ovat? Ihan noin konkreettisesti?

Oikein pienissä kunnissa kaikki tekevät kaikkea, eikä ole oikeastaan ketään, joka tekisi vain jotain "hallinnollista" juttua. Esim. omassa naapurikunnassani on esim. yksi rakennuspuolen ihminen, joka on samalla rakennustarkastaja, kunnaninsinööri jne. eli hoitaa koko teknisen sektorin. Myös kunnanjohtaja on samalla hallintojohtaja, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, kaavoittaja, elinkeinojohtaja jne...

Sitten kun on todella iso kunta, siellä on: tekninen johtaja, kunnaninsinööri, yhdyskuntatekniikan insinööri, rakennustarkastaja, jne... ja erikseen on kunnanjohtaja, talouspäällikkö, henkilöstöpäällikkö yms. yms.  Ja heillä vielä alaisena sitten nämä operatiivisen toiminnan esimiehet (esim. työnjohtajat, henkilöstösihteerit, taloussihteerit yms.) , joina pienissä kunnissa toimivat nuo samat edellämainitut.

Ja en muuten millään malta olla taas mainitsematta, että eduskunta laatii koko ajan lisää lakeja ja asetuksia, joissa kunnille annetaan velvoitteita tehdä aina vain uusia raportteja, suunnitelmia, selvityksiä, toimikuntia jne. On todella epäreilua sitten verrata yksityisen puolen toimijoita kuntiin, kun yksityiset ovat näistä velvoitteista vapaita.

Siili

Quote from: Marko Parkkola on 30.12.2011, 11:11:12
Kuntauudistus on hankala, mutta en näe järkeä nykytilanteessa. Pieniä kuntia ja niiden byrokraatteja on liikaa. Toki isommissa kunnissakin on liikaa byrokraatteja. Olisiko fiksumpaa lähteä siitä päästä liikkeelle, että kuntia juustohöylättäisiin ohuemmiksi ja sitten vasta yhdistettäisiin. Yhdistymisen yhteydessä myös tulisi höylätä, ettei ilmaantuisi näitä 3 vuoden suojatyöpaikkoja tuleville entisille byrokraatikoille.

Keskeinen ongelma lienee se, että yhteiskunnallisista päättäjistä suhteettoman moni on saanut koko ikänsä leipänsä yhteiskunnan pussista.  Entisille kollegoille löytyy siten ehkä suhteettomankin paljon ymmärrystä.

Asialle ei ilmeisesti voi paljoa tehdä, koska yksityisellä puolella irrottautuminen poliittiseen toimintaan sotkee uraa huomattavasti voimakkaammin kuin julkisella puolella.  Siksi päättäjien ammatillinen tausta tulee jatkossakin olemaan pääosin julkisella puolella. 

Mika Mäntylä

Quote from: Maatiaisjuntitar on 30.12.2011, 11:22:50
Sitten kun on todella iso kunta, siellä on: tekninen johtaja, kunnaninsinööri, yhdyskuntatekniikan insinööri, rakennustarkastaja, jne... ja erikseen on kunnanjohtaja, talouspäällikkö, henkilöstöpäällikkö yms. yms.  Ja heillä vielä alaisena sitten nämä operatiivisen toiminnan esimiehet (esim. työnjohtajat, henkilöstösihteerit, taloussihteerit yms.) , joina pienissä kunnissa toimivat nuo samat edellämainitut.

Ja joissakin on koko rivi pormestareita ja apulaispormestareita. Tämä isojen kihojen runsaus lienee pääasiassa Tampereen ongelma. Onhan siellä poliisilaitoksellakin poliisipäällikön lisäksi läjä apulaispoliisipäälliköitä.
Lukijan tulisi huomioida, että tämäkin viesti saattaa sisältää kärjekkäitä näkemyksiä tosiasioista tai mustaa huumoria.

Ohjattu ja hallittu vapaa keskustelija?

JR

Facebookista varastettua

Obama, Medvedev, Katainen, paavi ja hippi matkustivat lentokoneessa. Yhtäkkiä kaiuttimista kuului lentokapteenin ilmoitus:
- Koneemme moottoreihin on tullut vakava vika. Meidän täytyy hypätä koneesta selvitäksemme hengissä, sillä konetta ei pysty enää ohjaamaan. Valitettavasti teille matkustajille on vain neljä laskuvarjoa.
Kauhuissaan miehet tuijottivat toisiaan. Ensimmäisenä toipui Obama, joka nappasi yhden laskuvarjoista ja sanoi:
- Minä olen koko länsimaisen sivistyksen symboli ja puolen maailman silmissä maailman tärkein mies, joten minun täytyy ehdottomasti pelastua!
Ja niin Obama hyppäsi koneesta. Medvedev nappasi toisen laskuvarjon ja ilmoitti:
- Minä johdan valtavaa Venäjän maata ja olen suuresti arvostettu sekä tärkeä mies. Minun täytyy ehdottomasti pelastua!
Ja niin hyppäsi Medvedev koneesta. Katainen sanoi seuraavaksi:
- Minä tulen vain pienestä Suomesta, mutta meidän roolimme EU:ssa sekä idän ja lännen välisenä sovittelijana on merkittävä. Lisäksi minä olen Suomen viisain mies, joten minun täytyy ehdottomasti pelastua!
Niin hän hyppäsi koneesta. Jäljelle jäivät siis hippi ja paavi.
- Minä ymmärrän, että sinä nuorena miehenä haluat vielä elää. Minun roolini uskonnollisena johtajana kuitenkin edellyttää ehdottomasti, että minun täytyy pelastua, sanoi paavi.
- Ei syytä huoleen, hyvä paavi, sanoi hippi. Jäljellä on vielä kaksi laskuvarjoa. Se Suomen viisain mies otti mukaansa minun makuupussini.

Marko Parkkola

#11
Quote from: Maatiaisjuntitar on 30.12.2011, 11:22:50
Quote from: Marko Parkkola on 30.12.2011, 11:11:12
Kuntauudistus on hankala, mutta en näe järkeä nykytilanteessa. Pieniä kuntia ja niiden byrokraatteja on liikaa. Toki isommissa kunnissakin on liikaa byrokraatteja. Olisiko fiksumpaa lähteä siitä päästä liikkeelle, että kuntia juustohöylättäisiin ohuemmiksi ja sitten vasta yhdistettäisiin. Yhdistymisen yhteydessä myös tulisi höylätä, ettei ilmaantuisi näitä 3 vuoden suojatyöpaikkoja tuleville entisille byrokraatikoille.

Mitä ne byrokraatit ovat? Ihan noin konkreettisesti?

Oikein pienissä kunnissa kaikki tekevät kaikkea, eikä ole oikeastaan ketään, joka tekisi vain jotain "hallinnollista" juttua. Esim. omassa naapurikunnassani on esim. yksi rakennuspuolen ihminen, joka on samalla rakennustarkastaja, kunnaninsinööri jne. eli hoitaa koko teknisen sektorin. Myös kunnanjohtaja on samalla hallintojohtaja, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, kaavoittaja, elinkeinojohtaja jne...

En minä tiedä. Siksi meillä on virkamiehiä joiden pitäisi selvittää ja poliitikkoja joiden pitäisi päättää. Poliitikot eivät uskalla ja virkamiehellä ei näin ollen ole mandaattia.

Pienet kunnat kyllä tiedän, mutta nyt ajattelet liian suppeasti. Yksi pieni kunta pienellä organisaatiolla on OK. 50 pientä kuntaa vierekkäin, jokaisella oma pieni organisaationsa, on järjettömyyden huipentuma. 50 pientä kuntaa, jokaisella oma pieni organisaationsa, jokaisella ristiin n+1 kpl ylikunnallisia yhtymiään, on järjettömyyden multihuipentuma.

Tiedän kunnan, jolla on oma terveyskeskuksensa ja yhdessä vaiheessa neljä osittain päällekkäistä kuntarajojen läpi ulottuvaa organisaatiota. Jokaisella toki omat kokouksensa, kokouspullansa ja kokouspalkkionsa.

Suuremmista kunnista tuossa jo muut kirjoittivatkin. Höylättävää on joka puolella.

Perustellaan tuota lausetta vielä. On väitetty, että Suomessa on suhteessa huomattavan suuri julkinen puoli verrattuna muihin EU maihin. Olen käsittänyt, että väite pitää paikkaansa, jolloin höylättävää on pakko olla jossain. Saa osoittaa toki että väite ei pidä paikkaansa ja että verorahamme käytetään järkevästi mm. toimivaan julkiseen terveydenhoitoon, niin pyörrän sanani.

Viimeinen suomalainen

Fantastista!
http://www.youtube.com/watch?v=e4XYN9nCA24
PS. Veikkaanpa, että siilinjärveläisen lapsineron kelkka lähti nyt sellaiseen luisuun että se on menoa. Yleensä kaikki leikkaukset ja ikävät asiat henkilöityvät pääministeriin, josta tuleekin lähes poikkeuksetta valtakunnan inhotuin poliitikko! Urpilainen saanee hyvän kakkossijan, siinä ei demarius eikä naiseuskaan enää auta...
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Maatiaisjuntitar

Sitten vielä muistutukseksi että nämä hallinnon menot kunnissa ovat jotain 5 % luokkaa.

Terveyskeskusten tai koulujen yhdistäminen ei onnistu (ainakaan omalla seudullani), koska kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsenet vastustavat sitä jyrkästi ja asukkaat keräävät adresseja.
Myöskään hallinnollisien toimipisteiden vähentämiseen he eivät suostu.
Kaikki säästötoimet tyrmätään ajatuksella että palveluita ei saa heikentää millään alueella...  :roll:
Säästötoimiin ei yllättäen kuulu myöskään kokouspalkkioiden alentaminen.  ;)

Oma kuntani ei selviäisi vaikka kaikki sen päälliköt irtisanottaisiin. Sairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon menot ovat sitä luokkaa suuret, että ei johtajien vuoden palkoilla makseta edes kuukauden sh-laskua.

JR

Muistaakseni sata pienintä kuntaa on 3% kuntien menoista, että siitä on hyvä suhteuttaa. Lapsellista kuvitella, että säästöjä kunnista juurikaan löytyy, eikä missään nimessä sellaisia summia, kuin hallitus unelmoi.
Suurissa kaupungeissa se ongelma on, koska niissä on paljon väkeä ja paljon kalliita palveluja. Ainoa tapa säästää kuntataloudessa on lopettaa palveluja. Nykyään kunnat joutuvat tekemään paljon lakisääteistä hömppää, mitä kukaan ei oikeastaan halua.
Palvelutuotannon kustannustehokkuudesta on olemassa päteviä vertailututkimuksia, eivätkä ne tue väitettä kuntaliitosten edullisuudesta.

Brandöt

Quote- On paikallaan luvata, että teemme itseämme säästelemättä ne päätökset, jotka ovat välttämättömiä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi, Katainen sanoo STT:lle ja sitä kautta kaikille suomalaisille osoittamassaan uudenvuodentervehdyksessä

Tämä Kataisen suoltama poliittinen jargon, jonka pääasiallinen tehtävä on (ilmeisesti) väittää valkoista mustaksi (=valehdella antaumuksella ja räikeästi), on saamassa jo uskomattomia mittasuhteita. How much more of this can we take?

Jos maa X on omilla toimillaan osoittanut olevansa luottokelvoton, höpistään luottamuksen palauttamisesta markkinoille keinoilla, jotka eivät korjaa todellista luottamuspulan aiheuttajamaan tilannetta. Ts. luottamus tulee ansaita, sen menettää, jos ei ole sen arvoinen. Hyvin yksinkertaista.

Nimenomaan itseään säästellen tässä on tehty menneitä päätöksiä eurokriisin suhteen suomalaisten veronmaksajien varoilla, sillä olisihan se nyt ollut perin juurin ikävä paikka ilmoittaa henkilökohtaisesti EU:n herroille, että "Suomi on näistä ulkona". Miksikö? "Koska ne eivät toimi". Helpompaa oli lähteä mukaan kaikkiin diileihin, mitä vaan keksittiinkin kaavailla, huolimatta siitä saataisiinko niiden avulla konkreettisia ratkaisuja aikaan vai ei.

Ei tahdota tehdä näitä kovia, ikäviä päätöksiä (kuten luopuminen toimimattomasta eurosta tai euroalueen maasta, joka ei pysty olemaan mukana tosiasiallisten meriittiensä ansiosta) ja kantaa vastuuta Suomesta sen vertaa, että niihin päätöksiin ja linjauksiin pystyttäisiin - sanotaan, että ollaan "vastuunkantajia".

Eli siis metodina väittää julkisessa keskustelussa aina lähes päinvastaista kun mitä itseasiassa ollaan tekemässä, hienosti toimii niiden yksinkertaisimpien kansalaisten keskuudessa. Onneksi kasvava joukko meistä kuitenkin huomaa mistä tässä on tosiasiallisesti kyse.


Hessu

Tuosta poliitikkojen, erityisesti Jyrki Kataisen, useasti toitottamasta vastuullisuudesta tuli mieleen taannoinen raamisopimus, jota koko hallitus ja ay-liike kehuivat oikein urakalla. Oppositio säesti tyylikkäästi samassa sävellajissa.

Vältettiin lakot ja prosenttikorotusten avulla kasvatettiin paljon parjattuja tuloeroja hiukkasen lisää.
Vasemmistolainen epärehellisyys niitti samaa viljaa, jota se teki koko Lauri Ihalaisen johtaman SAK-kauden ja sama meno näyttää jatkavan hra Lylyn johdolla vastedeskin. 
Prosenttikorotukset ovat nimittäin juuri sitä politiikkaa, jonka avulla ay-liike on jo vuosikymmeniä kasvattanut tuloeroja aivan oma-aloitteisesti ja omasta vapaasta tahdostaan. Samalla ay-liike on yleensä puhunut solidaarisesta palkkapolitiikasta.

Jos raamisopimusta ei olisi syntynyt, seurauksena olisi ollut vaikeita neuvotteluja ja mahdollisesti jopa lakkoja, joissa suurin kärsijä on [yleensä] lakkoilija ja parhaan potin keräävät [aina] ay-pamput. Ay-pampun palkka juoksee lakon ajan ja työläisille aikaansaadun sopimuksen voimalla he saattavat hyvillä mielin nostaa palkkaansa lakon jälkeen.

Kuinka kauan kestää, ennen kuin lakkolainen on kuitannut lakon ajan palkanmenetyksen? Riippuu tietysti lakon pituudesta ja korotuksen suuruudesta.

Suomalainen ay-jäsenistö ei nähtävästi seuraa riittävästi politiikkaa. Tässä kohdin kannattaa muistella sairaanhoitajia ja Jyrki Kataisen taannoisia vaalilupauksia.

Juuri nyt [valitettavasti] hieman hymyilyttää. Hymyilytti jo silloin, kun aihetta (raamisopimus) hehkutettiin suurena saavutuksena.

Hallitus lupasi ennen palkkaneuvotteluja kaiken vakuudeksi noudattaa vastuullista politiikkaa veronalennuksen muodossa, jos raamisopimus on vastuullinen eli korotusprosentit pysyvät "raamissa".

Eikö ole hallitukselta vinhaa vastuullisuutta leivotuttaa ensin raamisopimus korotuksineen ja ryhtyä sen jälkeen leikkaus - ja veronkorotuspuuhiin?

Raamisopimus on osa sitä ketjua, minkä vuoksi tarvitaan entistä enemmän irtisanomisia, leikkauksia ja veronkorotuksia. Jostain ne varat siihen raamiin on noukittava. Kuvitteleeko hallitus, ay-liikkeen aktiivi tai palkansaaja, että hissiliike johtaa hyvään lopputulokseen? Vasen käsi antaa ja sitten tulee oikea, joka ottaa ja vie vielä hieman enemmän kuin vasen antoi.


Ostovoimaa! Yeah! Kohta kansalaisilla on tämän logiikan mukaan valuuttaa ostaa hieman kalliimpaa energiaa ja varaa maksaa ihan himpun verran lisää veroja, muodossa jos toisessa.

Päivän sana on bruttokansantuote. Miksi emme kaikki ryhtyisi särkemään ikkunoita? Saadaan raha liikkeelle ja miehet töihin. Bruttokansantuote nousuun kiviä heittämällä!

Kai tämän nyt tyhmempikin tajuaa, että metsään mennään, että heilahtaa.

Kyllä Suomessa osataan. Siis kusettaa tavallista kansaa. Poliitikoissa on voimaa kuin Fortumissa.

http://www.youtube.com/watch?v=3G9dS7_GQr8&feature=related  Kipparikvartetti: Putte Possun
nimipäivät

Vasemmisto tarjoaa oletettavasti kohta samaa lääkettä, jota se on tarjonnut aina huomatessaan talous- ja työllisyyspolitiikkansa onttouden. Pannaan kansa kursseille, pois tuhrimasta ja synkentämästä tilastoja. Halpaa lystiä, joka paikataan korottamalla veroja. Jep, kaiken lisäksi suuri osa kurssitetuista koulutetaan todellisuudessa takaisin kortistoon. Kortistosta uutta väkeä taas kursseille ja homma pysyy tasapainossa. Pysyy tietysti niin kauan kuin pysyy ja oikeata työtä riittää.

Mutta mitäpä tässä suotta murheita kantamaan, Uusi Vuosikin tulla tupsahtaa ja tarjoaa taas uusia kujeita, poliittisia sotkuja ja valheita.

Kaiken sekamelskan keskellä on mukava muistaa, että on ainakin yksi asia, joka jaksaa useimmiten viehättää.
Vatkatkaa persausta, omaa ja/tai toisen, siitä tulee hyvä olo. Näin väittivät isot pojat jo vuosikymmeniä sitten. Aikansa kun heiluttelee niin kyllä se sieltä tulee. Se hyvä olo. Hauskaa Uutta Vuotta!

http://www.youtube.com/watch?v=XifqmJ9mwFc  Fleetwood Mac: Shake Your Moneymaker

desperaato

Quote from: Heikki Porkka on 30.12.2011, 16:22:00

Heikki Porkan mukaan raamisopimus on /c:stä kun se kasvattaa tuloeroja. Olisi pitänyt neuvotella eurokorotukset?
Mutta sitten: Raamisopimus edelleen paska kun se maksaa ja sen takia tulee irtisanomisia ja lomautuksia.

Miten eurokorotukset olisivat olleet parempia näinä huonoina aikoina?Nehän ne olisivat maksaneet vielä enemmän.  Mielestäni kirjoituksessasi on ristiriita.

Tomi

#18
http://www.facebook.com/pages/Kataiselle-kenk%C3%A4%C3%A4/186802818039313

Perustettu   
2011
Kuvaus   
Yli 99% suomalaisista ei ole äänestänyt Kataista.
Tehtävä   
Kataiselle kenkää. Stubbille ja.
Tuotteet   
Kenkiä me tehdään ja kengän kuvia vielä enemmän.
Pysäköinti   
Kadulle

http://www.youtube.com/watch?v=9PFs_EBIwT0
Kansalleni velan teen
http://www.youtube.com/watch?v=I6z0AgxWjlU&feature=related
Takuusummaa korotettu
Lisää velkalauluja:
http://tomi1.suntuubi.com/datafiles/userfiles//index.html

Kummeli havainnollistaa Kataisen Brysselin-reissut:
http://www.youtube.com/watch?v=fEMfzxNqGN0

Hessu

#19
Desperaato, lue tarkasti mitä kirjoitin.

En todennut, että raamisopimus on pepusta, koska se kasvattaa tuloeroja.

Kritisoin ay-liikkeen pomojen kaksinaismoralismia heidän jankuttaessaan solidaarisesta palkkapolitiikasta samalla, kun he vaativat toistuvasti prosenttikorotuksia. En siis ottanut henkilökohtaista kantaa prosenttikorotuksiin. Prosenttikorotukset eivät ole koskaan solidaarisuuspolitiikkaa vaan ne kasvattavat tuloeroja.

Toisaalta kritisoin hallituksen tukea raamisopimukselle, kun se (hallitus) kuitenkin vetää sopimuksen eduilta (=korotukset) maton alta tulevana keväänä.

Kirjoitin, että raamisopimus on osa sitä kokonaisuutta, jonka vuoksi tapahtuu irtisanomisia yms. En kirjoittanut, että raamisopimus on paska, koska se maksaa. Kirjoitin, että sopimuksen hyöty haihtuu taivaan tuuliin tulevien verojen korotuksen ja leikkausten vuoksi. En viitsi toistaa tässä kaikkea mitä kirjoitin.

Raamisopimus vaikuttaa myös siihen, että hinnat nousevat. Rahat täytyy kääriä jostakin ja yleensä se jostakin on kuluttaja.

Oikea ratkaisu olisi ollut nollaratkaisu sekä esim. ruuan hinnan ja energiaveron laskeminen. Tällaisesta ratkaisusta olisivat hyötyneet ennen kaikkea vähäosaiset, mutta se olisi hyödyttänyt myös varakkaampia sekä lisännyt liikettä monella talouden sektorilla.

Hallitus ja itse asiassa koko eduskunta antoi huonolle kehitykselle vielä lisävauhtia Yle-verolla, vaikka julkisen sektorin kuluja olisi pitänyt karsia eikä sementoida.
Ylen asema virallisen tiedon levittäjänä on muutenkin hyvin kyseenalainen, mutta se on jo aivan toinen juttu.

Ylen toiminta turvattiin, mutta kohta iskee leikkuri kaikkialle muualle. Reilu peli, koska eduskunta tarvitsee oman propagandatuuttinsa, jotta kansalaisille voidaan kertoa oikea totuus. Näin Neuvostoliitossa.

Taidekuvioissa on sama juttu. Hallitus tukee erilaisilla apurahoilla ja valtionpalkinnoilla niitä taiteilijoita, jotka tekevät kulloisenkin ministerin mielestä arvokasta taidetta.

Kansaa ohjaillaan mielipiteiden ja taiteen suhteen sen (kansan) omilla verovaroilla, mutta leikkuri iskee toisaalla. Reilua politiikkaa. Näin Neuvostoliitossa.

ikuturso

Voitaisko vaikka aloittaa laittamalla (anteeksi populistinen ilmaisuni) "piikki kiinni" Euroopan suuntaan.

Kun kansaa komennetaan säästötalkoisiin, kansan motivaatio on huomattavasti korkeammalla, jos tietää säästetyn euron (edes)ehkä päätyvän omaan hyvinvointiin kuin kreikkaa lainoittaneen pankkiirin optiosalkkuun.

Minua ei kiinnosta tinkiä piiruakaan omasta taloudestani, jos Jorgokset ei pistä samalla porschejaan ja huvijahtejaan alennusmyyntiin.

-i-


Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

jmk

Luvassa ikäviä päätöksiä??

Onko Kataisen hallitus tehnyt tähän astikaan mitään muuta kuin ikäviä päätöksiä?

PaulR

Quote from: jmk on 30.12.2011, 20:01:46
Luvassa ikäviä päätöksiä??

Onko Kataisen hallitus tehnyt tähän astikaan mitään muuta kuin ikäviä päätöksiä?

Juttelin toissapäivänä korkealla hierakiassa olevan elämäntapademarin kanssa lasin äärellä.

-Muuten, mutta en hyväksy sitä, että kaikkeen ollaan vastaan.

-Minkäs teet, kun kaikki tuntuu olevan 180 astetta vikaan?

JR

Ei ne Kataisen "Ikävät päätökset" Kataisen itsensä kohdalla ikäviä ole, vaan meidän alamaisten kohdalla. Jospa me sanoisimme EI Kataiselle, niin vasta siinä tapauksessa Kataisella ikävää olisi.

Ernst

Onko Kataiselta tulossa sellainen "ikävä" päätös, että sosiaaliturvapaikanhaku ja sitä palvelevat  vastaanottokeskukset lakkautetaan? Vastaanottokeskusten henkilökuntaa neuvotaan hakeutumaan työvoimapulasta kärsivän sosiaali- ja terveyssektorin tehtäviin? Ulkoasiainhallinnosta lopetetaan Afrikasta Suomeen tapahtuvaa siirtolaisuutta tukevat palvelut? Sosiaaliturvapaikkatutkinnasta vapautuvat poliisiresurssit suunnataan tutkimaan ja toimeenpanemaan maassa laittomasti oleskelevien ulkomaalaisten karkottamista tai tukemaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta? Kehitysavun toimimattomat rönsyt poistetaan? Kuntien tehtävistä rajataan pois maahanmuutajapalvelut (eli muslimierityispalvelut)?  Lähialueyhteistyön rahoitus julkisista varoista lopetetaan.

Mukava oli tällaisia asioita ajatella ja haaveilla...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

nuiv-or

Quote from: ikuturso on 30.12.2011, 19:58:57
Voitaisko vaikka aloittaa laittamalla (anteeksi populistinen ilmaisuni) "piikki kiinni" Euroopan suuntaan.

Annika Lapintie sez,  Emme voi yhtäkkiä yllättäen vain laittaa "piikkiä kiinni". Eli suu kiinni.

Quote from: jmk on 30.12.2011, 20:01:46
Luvassa ikäviä päätöksiä??

Onko Kataisen hallitus tehnyt tähän astikaan mitään muuta kuin ikäviä päätöksiä?


Samaa ajattelin minäkin.

y'ain't seen nothin yet!


JR

Eräs naispuolinen entinen luottamustoimituttuni (KD) avautui minulle tänään oikein huolella. Hän on töissä päiväkodissa ja ulkomaalaistaustaiset lapset olivat aiheuttaneet melkoisen mielenjärkytyksen. Järisyttävää nuivistumista näköpiirissä.

Sour-One

Quote from: JR on 30.12.2011, 10:57:36
Kuntauudistus tarkoittaakin sitä, että pakkoliitetään heikossa hapessa oleva kaupunki vauraisiin ympäristökuntiin. Sitten palkitaan taloutensa hyvin hoitaneet kunnat viemällä niiltä kaikki palvelut keskustaajamaan ja maksattamalla niistä vielä enemmän, koska kaupungissa kaikki on kalliimpaa.

Kuntien liitoksia (vaikka sitten pakolla) on pakko toteuttaa. Tuskinpa löytyy tulevaisuudessa veronmaksajia kuntiin joiden kunnallisvero on yli 30.