News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-09-01 IS: Lasten 9/11-värityskirjassa teloitetaan muslimivihollisia

Started by AjatusRikollinen, 01.09.2011, 20:26:58

Previous topic - Next topic

AjatusRikollinen

QuoteSyyskuun 11. päivän tapahtumista ja seurauksista kertova lapsille suunnattu värityskirja on aiheuttanut kohun Yhdysvalloissa.

We Shall Never Forget-, eli Emme koskaan unohda -kirjassa voi värittää mm. palavia WTC-torneja ja Osama bin Ladenin tappo-operaatiota, kertoo Guardian.

Mukana on mm. kuva, jossa Navy Seal -sotilas ampuu hunnutetun naisen takana piilottelevaa Osamaa. Mukana oleva teksti sanoo: "Lapset, totuus on, että terrori-iskujen suorittajat olivat vapautta vihaavia äärimuslimeja. Nämä hullut vihaavat amerikkalaista elämäntapaa, koska olemme VAPAITA ja yhteiskuntamme on VAPAA."

Kustantajan mukaan ensimmäinen 10000 kappaleen painos on jo myyty loppuun.
Yhdysvaltojen muslimijärjestöt ovat sanoneet kirjan olevan "kuvottava" ja sanoo sen liittävän kaikki muslimit terrorismiin, mikä voi saada lapset kuvittelemaan, että kaikki muslimit ovat vihollisia. Niiden mukaan kirjassa muslimien yhteydessä käytettävät sanat ovat aina "radikaali", "terroristi" ja "ääri".

Värityskirjan julkaisijan mukaan sen tarkoituksena on auttaa vanhempia selittämään päivän tapahtumia, ja se laadittiin rehellisesti ja kunnioituksella, mutta se ei kaunistele totuutta. Kustantajan mukaan kirja ei leimaa kaikkia muslimeja.

Really Big Coloring Books -firma on aiemmin julkaissut mm. äärikonservatiivisen teekutsu-liikkeen synnystä kertovan värityskirjan. Osan myyntituloista on ilmoitettu menevän Bridges of Peace-järjestölle, joka "tukee Israelia ja rakentaa kristittyjen juutalaisten välisiä suhteita".

Matrix bullet time.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/lasten-911-varityskirjassa-teloitetaan-muslimivihollisia/art-1288411405185.html

Youtubesta videota samasta aiheesta:

http://www.youtube.com/watch?v=85KOGP_s4Bk

(joku olikin ironisesti kommentoinut saisiko värittää WTC seiskatalon)
Al Stubbido: "Tehdään tästä rasistinen maa". https://www.youtube.com/watch?v=hIYTHG9qxmc

Aksiooma

Yhdysvalloissa on [vielä] vahva kansallinen itsetunto johtuen luonnollisesti siitä että Yhdysvallat on nuorin kansakunta maailmassa eli ovat vasta murrosiän kynnyksellä verrattuna muihin maailman kansoihin. Joten en yhtään ihmettele että juuri Yhdysvalloissa moinen värityskirja on mahdollinen ja ovat vielä tosissaan asian kanssa. Ja mikseivät olisi?

9-11 terroristi-iskut olivat Yhdysvaltojen historiassa ensimmäinen sotilaallinen hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan sen omalla mantereella minkä seurauksena kuoli lähes 3000 ihmistä.

"We will never forget"

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Alkuasukas

Quote from: Aksiooma on 01.09.2011, 21:00:17

Ööh, no vaikka Suomi on nuorempi, ja Pearl Harbourkin taisi unohtua? Vaikkei mannerta toki olekaan.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Whomanoid

Pidän tuollaisia värityskirjoja, joissa ihannoidaan ihmisten tappamista samantasoisena sairaana lasten aivopesuna kuin Hamasin Mikki Hiiri-ohjelmia, jotka lietsovat vihaa juutalaisia ja Israelia kohtaan. Ei hyvä puolin eikä toisin.
Väärin liputettu!

Mursu

Quote from: Aksiooma on 01.09.2011, 21:00:17

Yhdysvalloissa on [vielä] vahva kansallinen itsetunto johtuen luonnollisesti siitä että Yhdysvallat on nuorin kansakunta maailmassa eli ovat vasta murrosiän kynnyksellä verrattuna muihin maailman kansoihin. Joten en yhtään ihmettele että juuri Yhdysvalloissa moinen värityskirja on mahdollinen ja ovat vielä tosissaan asian kanssa. Ja mikseivät olisi?

9-11 terroristi-iskut olivat Yhdysvaltojen historiassa ensimmäinen sotilaallinen hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan sen omalla mantereella minkä seurauksena kuoli lähes 3000 ihmistä.

"We will never forget"

Ensinnäkin USA ei ole yhtään Suomea uudempi kansakuntana. Toiseksi vuonna 1812 britit hyökkäsivät USA:han. Syy pikemminkin on juuri se, että niin monikansallisena valtiona USA:ssa nimenomaan valtiomuoto (perustuslaki ym.) ja kansalliset symbolit ovat se, joka tuo maalle ja kansalle sen identiteetin. Eihän maalla edes ole omaa kieltä. Monissa muissa maissa kieli ja syntyperä pitkälle määräävät identiteetin. esimerkiksi ranskalaisilla tämä nimenomaan kieli on identiteetin määräävä seikka.

Suomessa perustuslaki uusittiin vähin äänin vuonna 2000. USA:ssa tällainen olisi käsittämätöntä.

Tosin täytyy aina muistaa, että USA:ssa on 300 miljoonaa ihmistä ja yhtä monta mielipidettä. On helppo poimia äärimmäisiä asioita ja esittää ne tyypillisinä.

Aksiooma

Quote from: Alkuasukas on 01.09.2011, 21:03:27
Ööh, no vaikka Suomi on nuorempi, ja Pearl Harbourkin taisi unohtua? Vaikkei mannerta toki olekaan.

Nimimerkkisi perusteella en olisi uskonut Sinun kirjoittavan kyseistä kommenttia. Noh, sitä se nimimerkillä esiintyminen aiheuttaa ;D

Quote from: Wikipedia

Mikäli Pohjanmaalta esiinkaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, Eem-interglasiaalikaudelta.

Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten. Tällöin Suomen alueelle siirtyi Kundan ja ehkä Swidrynkin kulttuureista väestöä, joka oli ilmeisesti sekä suomalaisten että saamelaisten kaukaisia geneettisiä esivanhempia. Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8900 ennen ajanlaskun alkua. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan

Suomen historia alkaa varsinaisesti vasta 1200-luvulta, sillä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta tältä vuosisadalta ovat peräisin vanhimmat säilyneet Suomen aluetta koskevat asiakirjat. Usein kuitenkin historian alku Länsi-Suomessa on sijoitettu noin vuoteen 1150 tarunomaisen ensimmäisen ristiretken takia. Historiaa edeltävää aikaa nimitetään Suomen esihistoriaksi.

Nyt kuukkeloimaan koska Euroopasta muutettiin nykyisen Yhdysvaltojen alueelle.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Whomanoid

Quote from: Mursu on 01.09.2011, 21:18:19
Tosin täytyy aina muistaa, että USA:ssa on 300 miljoonaa ihmistä ja yhtä monta mielipidettä. On helppo poimia äärimmäisiä asioita ja esittää ne tyypillisinä.

Tosin täytyy aina muistaa, että muslimeja on 1500 miljoonaa ihmistä ja yhtä monta mielipidettä. On helppo poimia äärimmäisiä asioita ja esittää ne tyypillisinä.
Väärin liputettu!

Oami

Mautonta, mutta pistän sananvapauden piikkiin. Olen tosin siinä käsityksessä, että kirjan tekijät eivät saa rahaa muuta kautta kuin kirjan ostajilta.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

mmm

Herää säälin sekaisia tunteita joka kerta kun rapakon takana toistellaan tuota "olemme vapaita" valhetta.
Eläköön Suomi ja Åland ja Sulo ja
brr..brr..brr...bruttokansantulo.

Sputnik

Moista kirjaa väritellessä kelpaisi laittaa koneelta pyörimään Dennis Madalonen liki legendaarinen 'America We Stand as One' http://www.youtube.com/watch?v=4difPEQ8wA4

Edit: Jotta ei mene ihan off-topiciksi niin todettakoon siitä kirjasesta että 'Hulluja nuo Amerikkalaiset'

junakohtaus

Aksiooma,

on ihan puhdasta mielettömyyttä ja atatürk-historiaa väittää, että nykyisen Suomen alueella asui kivikaudella "suomalaisia".

Mitä ketjun aiheeseen tulee, niin johan nyt on persettä taas kerran.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Miniluv

Quote from: Whomanoid on 01.09.2011, 21:06:12
Pidän tuollaisia värityskirjoja, joissa ihannoidaan ihmisten tappamista samantasoisena sairaana lasten aivopesuna kuin Hamasin Mikki Hiiri-ohjelmia, jotka lietsovat vihaa juutalaisia ja Israelia kohtaan. Ei hyvä puolin eikä toisin.

Olen samaa mieltä. Lisätään listalle vielä vaikka israelilaisnuorten indoktrinointi (esim. elokuva Defamation http://www.youtube.com/watch?v=utVkVQnAY64 ).

Israelin uskonnollisten koulujen oppikirjoissakin voi olla mielenkiintoisia juttuja. Tätä tapahtuu joka puolella.

QuoteSuomessa perustuslaki uusittiin vähin äänin vuonna 2000. USA:ssa tällainen olisi käsittämätöntä.

Juu, siellä uusitaan vain tulkinnat :)
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Aksiooma

Quote from: junakohtaus on 02.09.2011, 11:45:08
Aksiooma,

on ihan puhdasta mielettömyyttä ja atatürk-historiaa väittää, että nykyisen Suomen alueella asui kivikaudella "suomalaisia".

Mitä ketjun aiheeseen tulee, niin johan nyt on persettä taas kerran.

Tarkoitukseni ei ollut olla mieletön ;D

Pointti oli se että Yhdysvaltoihin syntyi ensimmäiset siirtokunnat vasta 1500-luvun lopussa mikä lopulta johti uuden kansakunnan syntymiseen eli amerikkalaisiin. Jos nyt törkeästi ohitetaan intiaanit jotka jo asuivat "uudella mantereella".

Tästä johtuen Yhdysvalloissa asuvat ihmiset muodostavat maailmanhistorian nuorimman kansakunnan kun vertaa mihin tahansa [etniseen] kansanryhmään maailmassa. En erikseen olisikaan verrannut Suomea mutta kun joku kommentoijista vertasi Yhdysvaltoja Suomen itsenäisen valtion olemassaoloon.

Kuten myös kirjoitin, Suomen virallinen historia alkaa 1200-luvulta eli kyllä meitä [etnisiä] suomalaisia on täällä ollut jo kauan ennen itsenäistymistämme sekä ennen virallista (todennettua) historiaa.

Ehkä kirjoitin liian nopeasti kun käytin sanaa kansakunta koska muut kommentoijat selvästi sekoittivat [sanasta johtuen] kansakunnan valtiohin ja erityisesti niiden itsenäistymisiin. Kaksi aivan eri asiaa.

Toivottavasti palasin mielellisiin kaksijalkaisiin tarkennuksellani ;D

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Koskela Suomesta

Quote from: junakohtaus on 02.09.2011, 11:45:08
Aksiooma,

on ihan puhdasta mielettömyyttä ja atatürk-historiaa väittää, että nykyisen Suomen alueella asui kivikaudella "suomalaisia".

Olen tästä aika tavalla toista mieltä. Ja niin ovat historioitsijatkin. He olivat meidän esi-isiämme ja -äitejämme. Täällä ei ole tapahtunut mitään massiivista kansanvaihtoa missään vaiheessa. Tulijat ovat sulautuneet jo paikalla olleisiin ja niin on pikkuhiljaa syntynyt se porukka jota nykyään suomalaisiksi kutsutaan.

Jos aikoinaan Amerikkaan siirtyneitä ihmisiä kutsutaan intiaaneiksi, niin sitten meidänkin esi-isämme ovat samassa merkityksessa suomalaisia. Aika-ikkunakin on suunnilleen sama.

Taidetaan unohtaa että suomalaiset ovat yksi maailman vanhimmista alkuperäiskansoista. Meidän esi-isämme ovat asuttaneet tätä maata jo 10000 vuotta.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Koskela Suomesta

Quote from: Aksiooma on 02.09.2011, 12:42:20
Quote from: junakohtaus on 02.09.2011, 11:45:08
Aksiooma,

on ihan puhdasta mielettömyyttä ja atatürk-historiaa väittää, että nykyisen Suomen alueella asui kivikaudella "suomalaisia".

Mitä ketjun aiheeseen tulee, niin johan nyt on persettä taas kerran.
.

Kuten myös kirjoitin, Suomen virallinen historia alkaa 1200-luvulta eli kyllä meitä [etnisiä] suomalaisia on täällä ollut jo kauan ennen itsenäistymistämme sekä ennen virallista (todennettua) historiaa.

Historian määritelmä on se että ajasta löytyy kirjallista materiaalia, muu on esi-historiaa. Historiallinen aika = kirjallisia lähteitä tapahtumista, esi-historia = vain esinelöytöjä.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

IDA

Quote from: junakohtaus on 02.09.2011, 11:45:08
Aksiooma,

on ihan puhdasta mielettömyyttä ja atatürk-historiaa väittää, että nykyisen Suomen alueella asui kivikaudella "suomalaisia".

Riippuu miten asiaa lähestytään. Muistan jonkin ihan vakavan kielitieteilijän kirjoittaman jutun siitä, että nykyajan suomalainen pärjäisi kielen puolesta kivikauden - tai etten varmasti valehtele, niin sanotaan rautakauden :) - Hämeessä aivan hyvin. Eli voivat ne ainakin kielellisiä esivanhempia olla. Mutta eivät tietenkään missään valtiollisessa tai järjestäytyneessä mielessä suomalaisia.

Quote
Mitä ketjun aiheeseen tulee, niin johan nyt on persettä taas kerran.

Samaa mieltä.

Toisaalta 10 000 kappaleen painos on USA:n mittapuilla kaiketi/toivottavasti aika pieni.
qui non est mecum adversum me est

Koskela Suomesta

Quote from: PeterFaber on 02.09.2011, 13:06:04
Eli voivat ne ainakin kielellisiä esivanhempia olla. Mutta eivät tietenkään missään valtiollisessa tai järjestäytyneessä mielessä suomalaisia.

Mikä on valtiollisessa tai järjestäytyneessä mielessä suomalainen? jos tuolle linjalle lähdetään, ei kenelläkään ainakaan Euroopassa ole mitään tuollaista sukulaisuutta. Ei nykyisiä valtioita ole ollut kuin muutamia satoja vuosia, sitä ennen oli erilaisia valtiollisia, heimollisia tai muita järjestäytyneitä yhdyskuntia.

Geneettisiä ja kielellisiä esi-isiämme ja äitejämme on asunut täällä 10000 vuotta. Sen enempää ei kukaan voi vaatia. Sinä aikana on tullut ja mennyt monia erilaisia heimo ja muita yhteiskuntarakenteita joista meillä ei ole juuri mitään tietoa. Mutta yhtä kaikki he ovat meidän esi-isiämme ja äitejämme, sitä ei mikään valtiollinen kokonaisuus määritä. Vain geneettisellä ja kulttuurisella yhteydellä on merkitystä.

Suomi valtiona on vain sen vajaa sata vuotta vanha (valtiollinen ja järjestäytynyt mieli, kuten asian ilmaisit).
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Mursu

Quote from: Whomanoid on 01.09.2011, 21:21:40
Quote from: Mursu on 01.09.2011, 21:18:19
Tosin täytyy aina muistaa, että USA:ssa on 300 miljoonaa ihmistä ja yhtä monta mielipidettä. On helppo poimia äärimmäisiä asioita ja esittää ne tyypillisinä.

Tosin täytyy aina muistaa, että muslimeja on 1500 miljoonaa ihmistä ja yhtä monta mielipidettä. On helppo poimia äärimmäisiä asioita ja esittää ne tyypillisinä.

Ne muslimien äärimmäiset asiat ovat hieman toista luokkaa.

Mursu

Quote from: Whomanoid on 01.09.2011, 21:06:12
Pidän tuollaisia värityskirjoja, joissa ihannoidaan ihmisten tappamista samantasoisena sairaana lasten aivopesuna kuin Hamasin Mikki Hiiri-ohjelmia, jotka lietsovat vihaa juutalaisia ja Israelia kohtaan. Ei hyvä puolin eikä toisin.

Hamasin ohjelmat ovat alueen virallisen hallinnon tekemiä. Nämä värityskirjat ovat yksittäisten kansalaisten tekemiä. Hamas kehottaa terrorismiin, tuo värityskirja kertoi terrorismin vastaisesta taistelusta. Siinä ammuttiin terroristijohtaja. Miksi suviksille Osama Bin Laden oli terroristi, joka sattui olemaan muslimi, kun kyse oli hänen terroriteostaan. Nyt kummasti hän on taas pelkkä muslimi, kun värityskirjassa häntä ammutaan.

Toki kirja on mauton, mielestäni koko aihepiiri on outo lasten värityskirjaan, saati sitten käsittelytavasta.

junakohtaus

Yritän sanoa, että anakronismi on synneistä suurin. Jengi, joka ei itse kutsunut itseään suomalaisiksi, ja joita naapurit eivät kutsuneet suomalaisiksi, ja jotka eivät olisi tajunneet koko asiasta mitään jos olisi sanottu Suomi, ei ollut suomalaisia.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

sunimh

Quote from: Aksiooma on 02.09.2011, 12:42:20
Pointti oli se että Yhdysvaltoihin syntyi ensimmäiset siirtokunnat vasta 1500-luvun lopussa mikä lopulta johti uuden kansakunnan syntymiseen eli amerikkalaisiin. Jos nyt törkeästi ohitetaan intiaanit jotka jo asuivat "uudella mantereella".

Tästä johtuen Yhdysvalloissa asuvat ihmiset muodostavat maailmanhistorian nuorimman kansakunnan kun vertaa mihin tahansa [etniseen] kansanryhmään maailmassa. En erikseen olisikaan verrannut Suomea mutta kun joku kommentoijista vertasi Yhdysvaltoja Suomen itsenäisen valtion olemassaoloon.

En nyt ihan ymmärrä tätä vertausta vieläkään. Oletan tässä että jaat käsitykseni siitä että varsinaista amerikkalaista etnisyyttä (pl. intiaanit) ei ole olemassakaan, koska USA on lähtökohtaisesti monietninen yhteiskunta. Mutta miksi amerikkalaisia kansakuntana sitten tulisi vertailla etnisiin kansanryhmiin? Myös australialaiset ja uusi-seelantilaiset muodostavat nähdäkseni samankaltaisen monietnisen kansakunnan kuin amerikkalaiset, ja ovat taatusti "nuorempia".
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

Mursu

Quote from: Aksiooma on 02.09.2011, 12:42:20

Tästä johtuen Yhdysvalloissa asuvat ihmiset muodostavat maailmanhistorian nuorimman kansakunnan kun vertaa mihin tahansa [etniseen] kansanryhmään maailmassa. En erikseen olisikaan verrannut Suomea mutta kun joku kommentoijista vertasi Yhdysvaltoja Suomen itsenäisen valtion olemassaoloon.

Kuten myös kirjoitin, Suomen virallinen historia alkaa 1200-luvulta eli kyllä meitä [etnisiä] suomalaisia on täällä ollut jo kauan ennen itsenäistymistämme sekä ennen virallista (todennettua) historiaa.

Ehkä kirjoitin liian nopeasti kun käytin sanaa kansakunta koska muut kommentoijat selvästi sekoittivat [sanasta johtuen] kansakunnan valtiohin ja erityisesti niiden itsenäistymisiin. Kaksi aivan eri asiaa.

Toivottavasti palasin mielellisiin kaksijalkaisiin tarkennuksellani ;D

Suomen kansakuntana katsotaan yleensä syntyneen Porvoon maapäivillä 1800-luvun yhteydessä ja sen jälkeisissä tapahtumissa. Toki esi-isämme ovat eläneet täällä, mutta kansakuntaa nimeltä Suomi ei ollut. Jopa sinun mittarillasikin olisi uudempia valtioita, kuten Australia, mutta mittarisi

junakohtaus

... tosin Porvoon valtiopäivilläkään ei kukaan olisi oikein tajunnut mistä on kyse, jos väelle olisi selitetty miten asia myöhemmin nähtiin.

Toisaalta minua ei ehkä pitäisi päästää jaarittelemaan historiatieteen suurista metodologisista kysymyksistä. Sille ei loppua tule.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Aksiooma

Quote from: Miniluv on 02.09.2011, 12:05:45
Quote from: Whomanoid on 01.09.2011, 21:06:12
QuoteSuomessa perustuslaki uusittiin vähin äänin vuonna 2000. USA:ssa tällainen olisi käsittämätöntä.
Juu, siellä uusitaan vain tulkinnat :)

Yksinkertaistettuna USA:ssa ei ole kuin perustuslaki ja siihen hyväksytyt lisäykset. Muita lakeja ei ole muuta kuin juuri osavaltiokohtaiset ennakkotapaukset eli lain tulkinnat mitkä juuri amerikkalaisista TV-sarjoista ovat niin tuttuja.

Kysymys on nimenomaan siitä, miten lakeja tulkitaan eri tapauksissa.

Klassinen esimerkki oli tapaus (en muista miltä vuosikymmeneltä) jossain päin USA:ta missä pikaruokala ei päästänyt värillisiä sisälle syömään vaan värillisten tuli ostaa pikaruokansa autokaistalta.

Koska missään laissa ei ollut erikseen määritelty razzizmia, niin tilanteen korjaamiseksi oli löydettävä toinen keino. Ja sellainen löytyikin. Nimittäin kyseinen pikaruokala osti hampurilaisiinsa joko sämpylät tai lihat viereisestä osavaltiosta. USA:n laissa määritellään että mikään ei saa estää tai hankaloittaa osavaltioiden välistä kaupankäyntiä.

Lakimiehet veivät kyseisen pikaruokalan oikeuteen sillä perusteella että pikaruokalan rajoite värillisten sisäänpääsystä rajoitti ja hankaloitti myös osavaltioiden välistä kauppaa perusteena se, että jos värillisetkin saisivat ostaa pikaruokan sisätiloista ruokaa niin sämpylöytä tai lihaa menisi enemmän kaupaksi.

Voittohan siitäkin oikeusjutusta tuli ja värilliset pääsivät syömään sisätiloihin.

Case closed.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Suvaitsija

Quote from: AjatusRikollinen on 01.09.2011, 20:26:58
Kustantajan mukaan ensimmäinen 10000 kappaleen painos on jo myyty loppuun.
Yhdysvaltojen muslimijärjestöt ovat sanoneet kirjan olevan "kuvottava" ja sanoo sen liittävän kaikki muslimit terrorismiin, mikä voi saada lapset kuvittelemaan, että kaikki muslimit ovat vihollisia. Niiden mukaan kirjassa muslimien yhteydessä käytettävät sanat ovat aina "radikaali", "terroristi" ja "ääri".

Hih. Ensin valitetaan sitä, että kaikki muslimit liitetään terrorismiin, ja samassa yhteydessä valitetaan sitä, että nämä terrorismiin liitetyt muslimit erotetaan tavallisista muslimeista sanoilla "radikaali", "terroristi" tai "ääri". Lopputuloksena siis muslimeja ei ikinä missään tilanteessa liittää mihinkään negatiiviseen.
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

Aksiooma

Quote from: Suvaitsija on 03.09.2011, 10:34:05
Hih. Ensin valitetaan sitä, että kaikki muslimit liitetään terrorismiin, ja samassa yhteydessä valitetaan sitä, että nämä terrorismiin liitetyt muslimit erotetaan tavallisista muslimeista sanoilla "radikaali", "terroristi" tai "ääri". Lopputuloksena siis muslimeja ei ikinä missään tilanteessa liittää mihinkään negatiiviseen.

Niin. Vain muslimi voi olla syytön