News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Sissimarkkinointia

Started by Lord Haw-Haw, 03.08.2011, 19:10:57

Previous topic - Next topic

Lord Haw-Haw

Minun mielestäni Norjan surulliset tapahtumat ovat Breivikin markkinointia oikeistoa ja oikeusvaltiota vastaan eli hän saattoi syödä toisella kädellä ja huijat koko maailmaa pelkäämään jo tavoitettua demokratiaa. A) Tapahtuma vastaa Charles Mansonin Helter skelter suunnitelmaa jossa hän tavoitteli rotujenvälistä sotaa ja lopussa jossa hän hallitsisi viisaimpana maailmaa lavastettuaan mustat murhien tekijöiksi, tätä tukee se että lähes kaikki iskussa menehtyneet olivat etnisesti norjalaisia. B) Hän oli pukeutunut poliisiksi, poliiseihin luetetaan Skandinaaviassa varmasti eniten koko maailmassa, joten se tarjoaa loistavan virkavalta pelon ilmapiirin. C)Hän on ilmoittanut lähes kaikki oikeistoon kuuluvat järjestöt ja henkilöt lähes kaikista valkoihoisista maista esikuvikseen ja pelottelee vielä löytymättömillä järjestöillä ja soluilla D) isku oli toteutettu RAF tyylisesti mahdollisimman näyttävästi. E)Hänellä oli maahanmuuttaja ystäviä nuoruudessaan. mm näistä seikoista hänen olettaisi kuuluvaan muuhun kuin KKK:iin tai muuhun kristilliseen soturijärjestöön.

pikku hukka

Tästä on helppo olla samaa mieltä, vaikka itse muotoilisin asian niin, että kyseessä on sairas yksilö, joka harhaisessa mielessään edustaa järjestöä, jota ei oikeasti ole olemassa. Itse iskut sinänsä olivat hyvin suunnitelmallisesti toteutettuja ja hän vaikuttaa myös tiedostaneen(?), mitä hänelle tapahtuu niiden jälkeen - lehtien mukaan oletti kuolevansa poliisin luodeista; omaiset eivät ymmärrä ja pitävät hulluna; on valmistautunut viettämään loppuelämänsä vankilassa. Tosin halusi hän kai maan puolustuksenkin käsiinsä, jossakin vihjattiin... mutta yleisesti ottaen on syntynyt kuva, että hän tiesi mitä teki. Tyhmä hän ei ole, vaikka onkin seinähullu. Salaliittoteorioihin ja ískun takana oleviin järjestöihin tai "salaseuroihin" en kuitenkaan jaksa uskoa, vaikka mielessään hän varmasti sellaista edustaa.

Oikeistoa ja oikeusvaltiota en sinänsä liittäisi toisiinsa, mutta miten vain. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että tarkoituksena oli saada läntinen maailma pelkäämään muista kulttuureista (lähinnä islamilaisesta) tulevia ihmisiä sekä siitä seuraavia ongelmia ja väkivaltaisuuksia, jotka saattavat seurata myös "omien" taholta. Ehkä hän siinä onnistuikin, mutta toisaalta monet saivat uutta pontta toimia nimenomaan päinvastoin ja korostaa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkitystä. Aatteita ei voi tappaa, kuten tiedetään, mutta jotkut ovat valmiita kuolemaan niiden puolesta.

Poliisiksi pukeutumiseen saattoi olla myös käytännön syitä: poliisin asussa on helpompi perustella aseiden mukanaoloa, vaikka he harvoin aseita mukanaan kantavatkaan, mutta se sai ihmiset joka tapauksessa puolittain uskomaan häntä.

Tunkki

Oivallinen nimivalinta aloittajalla.
Oletko vielä Aatun bunkkerissa vai omiin nimiisikö juttelet?

MW

#3
Quote from: pikku hukka on 03.08.2011, 23:38:31
***
Itse iskut sinänsä olivat hyvin suunnitelmallisesti toteutettuja ja hän vaikuttaa myös tiedostaneen(?), mitä hänelle tapahtuu niiden jälkeen - lehtien mukaan oletti kuolevansa poliisin luodeista;

***

Tuskin oletti, ensimmäinen vaatimushan oli avoin oikeudenkäynti, että pääsisi antamaan lausuntoja.

Nyt ei vaan oltu missään XXXsissa, ja kaveri luultavasti heitti pyssyn helkkarin kaus ja nosti tassut pystyyn heti ensimmäisen poliisin nähdessään, koska tiesi etteivät ammu.

Se toivottu julkisuudessa paistattelu kyllä sitten toistaiseksi jäi. Oletan hänen fiksuna kaverina ymmärtäneen senkin. Odottelee tilaisuuttaan, paskiainen. Valmistelihan tätäkin lehtitietojen mukaan kymmenisen vuotta. Peti on laskettu.

EDIT: Oho, olikohan tämä nyt sitä kuuluisaa vihapuhetta?

MW

^Vetoja otetaan vastaan. Kuinka monta vuotta Breivikin "paljastuskirjaan" (mein kampf oh my god), josta kustantajat tappelevat?

Arvoton

Noita yksinäisiä sotureita ja kostajia olen nähnyt 70-luvulta lähtien. Lähes järjestään he ovat natsi-Saksan ihailijoita. Jotkut heistä ovat jollekin asteelle kouluttautuneetkin. Voidaan puhua kylähulluista tai ns. sosiaalisesti rajoitteisista ihmisistä.

Norjassa vain sattui olemaan määrätietoinen sellainen. Mielestäni vuosien anabolisten ja teston vetäminen oli siihen suuri apu.

Nyt Suomen ns. vasemmisto ja media ovat menneet kylähullujen mukaan, koska poliittinen todistaminen on heille tärkeintä. Menivät lapsellisesti helppoon. Jopa kokenut Ekikin. Vihreät ovat olleet ihmeteltävästi asiassa vasta toista ketjua.

MW

Quote from: Arvoton on 04.08.2011, 00:13:38
***
Nyt Suomen ns. vasemmisto ja media ovat menneet kylähullujen mukaan, koska poliittinen todistaminen on heille tärkeintä. Menivät lapsellisesti helppoon. Jopa kokenut Ekikin. Vihreät ovat olleet ihmeteltävästi asiassa vasta toista ketjua.

Suuri kanssaihmetyksen aihe, vaikka toki sinne puheenjohtajan arvovalta edellä mentiin. Olisin odottanut laajempaa älämölöä ja irtopisteiden kaivuuta haudoista. Ovatko ne p**keleet lopultakin järjestäytyneet?

pikku hukka

Quote from: MW on 03.08.2011, 23:57:33
Quote from: pikku hukka on 03.08.2011, 23:38:31
***
Itse iskut sinänsä olivat hyvin suunnitelmallisesti toteutettuja ja hän vaikuttaa myös tiedostaneen(?), mitä hänelle tapahtuu niiden jälkeen - lehtien mukaan oletti kuolevansa poliisin luodeista;

***

Tuskin oletti, ensimmäinen vaatimushan oli avoin oikeudenkäynti, että pääsisi antamaan lausuntoja.

Jonkun lehtijutun mukaan oli yllättynyt kun oli vielä hengissä, oli olettanut poliisin ampuvan hänet. Mutta onhan näitä lehtijuttuja.

Lord Haw-Haw

Oivallinen nimivalinta aloittajalla.
Oletko vielä Aatun bunkkerissa vai omiin nimiisikö juttelet?

En ymmärrä mistä puhut, mutta omalla yläluokkaisella aksentilla :roll:

AuggieWren

Quote from: Lord Haw-Haw on 04.08.2011, 17:21:37

Oivallinen nimivalinta aloittajalla.
Oletko vielä Aatun bunkkerissa vai omiin nimiisikö juttelet?

En ymmärrä mistä puhut, mutta omalla yläluokkaisella aksentilla :roll:

Miksi kuittailet itsellesi? Oletko tuplanicillä liikenteessä ja unohtui nimimerkin vaihto?
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Lord Haw-Haw

Quote from: AuggieWren on 04.08.2011, 17:29:50

Anteeksi moukkamaisuuteni, en ole tottunut sosiaalisenmedian käyttäjä.

AuggieWren

Quote from: Lord Haw-Haw on 04.08.2011, 18:18:56
Quote from: AuggieWren on 04.08.2011, 17:29:50
Quote from: Lord Haw-Haw on 04.08.2011, 17:21:37

Oivallinen nimivalinta aloittajalla.
Oletko vielä Aatun bunkkerissa vai omiin nimiisikö juttelet?

En ymmärrä mistä puhut, mutta omalla yläluokkaisella aksentilla :roll:

Miksi kuittailet itsellesi? Oletko tuplanicillä liikenteessä ja unohtui nimimerkin vaihto?
Anteeksi moukkamaisuuteni, en ole tottunut sosiaalisenmedian käyttäjä.

Rautalangasta:
1) nimimerkki Lord Haw-Haw aloittaa ketjun
2) nimimerkki Lord Haw-Haw piruilee toisessa viestissä ketjun aloittajalle eli itselleen

Johtopäätös: nimimerkki Lord Haw-Haw on joko kännissä tai haluaa keskustella itsensä kanssa kahden nimimerkin välityksellä, mutta on unohtanut rekisteröidä sen toisen nimimerkin.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Lord Haw-Haw

Rautalangasta:
1) nimimerkki Lord Haw-Haw aloittaa ketjun
2) nimimerkki Lord Haw-Haw piruilee toisessa viestissä ketjun aloittajalle eli itselleen

Johtopäätös: nimimerkki Lord Haw-Haw on joko kännissä tai haluaa keskustella itsensä kanssa kahden nimimerkin välityksellä, mutta on unohtanut rekisteröidä sen toisen nimimerkin.
[/quote]
Pöyristyttävä väite kuinka julkeat julkaista moista pötyä, interweb on vain tosiallista ja totuutta sekä tiedettä varten kehitetty formaatti ja jos sinulla ei ole alkometrin puhallustodistusta tai toisesta nicistä tietoa olet valehtelija.
Ystävällisin terveisin teidän Lord Haw-Haw

AuggieWren

Quote from: Lord Haw-Haw on 04.08.2011, 19:14:35

No anteeksi, herra Joyce, en tietenkään tiedä varmuudella sekoilunne motiiveja joten siinä mielessä spekulaationi on valheiden levittelyä. I beg your pardon, Sir.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Lord Haw-Haw

#14
Quote from: AuggieWren on 04.08.2011, 19:19:04
Quote from: Lord Haw-Haw on 04.08.2011, 19:14:35
Pöyristyttävä väite kuinka julkeat julkaista moista pötyä, interweb on vain tosiallista ja totuutta sekä tiedettä varten kehitetty formaatti ja jos sinulla ei ole alkometrin puhallustodistusta tai toisesta nicistä tietoa olet valehtelija.
Ystävällisin terveisin teidän Lord Haw-Haw

No anteeksi, herra Joyce, en tietenkään tiedä varmuudella sekoilunne motiiveja joten siinä mielessä spekulaationi on valheiden levittelyä. I beg your pardon, Sir.
Saat anteeksi väärinkäsityksesi asian, että myös oiken nimenikin suhteen ( se ei ole  herra Joyce). Tämä taitaa olla sittenkin suuren ystävyyden alku.

Ano Nyymi

Jos ette lopeta tappelustanne niin ryhdyn markkinoimaan sissijuustoa.