News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-07-11 HS: Seksuaalirikoksen riskiin voi itse vaikuttaa

Started by Rauli, 11.07.2011, 08:55:27

Previous topic - Next topic

Rauli

QuoteIhmiset voivat itse vaikuttaa riskiin joutua seksuaalirikosten uhriksi, sanoo Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön uusi johtaja Ritva Elomaa.

Kansainvälisesti kuumaksi aiheeksi on noussut kanadalaisen poliisin kehotus opiskelijanaisille pukeutua säädyllisesti, jotta he eivät joutuisi raiskauksen uhreiksi. Kehotuksesta syntyi Lutkaliike, joka on vastustanut raiskausten uhrien syyllistämistä marsseilla useissa maissa. Elokuussa marssitaan myös Helsingissä.

Elomaa ei lähtisi antamaan naisille kehotuksia pukeutumisen suhteen. Hän kuitenkin sanoo, että ihmiset voivat myös itse vaikuttaa riskiinsä joutua seksuaalirikoksen uhriksi.

"Lapsia varoitetaan, että tuntemattomien matkaan ei saa lähteä. Neuvolle ei ole ikärajaa. Kyllä aikuisille ihmisille pitää pystyä sanomaan, että ovat varovaisia, kenen mukaan lähtevät."

"On tietysti kuuma aihe pyytää ihmisiä pitämään huolta itsestään ja kavereistaan ja katsomaan alkoholinkäyttöään, mutta kyse ei ole syyllistämisestä."

Elomaa huomauttaa myös, että seksuaalirikokset eivät kosketa ainoastaan naisia.

"Niitä tapahtuu miehille, naisille, heteroille, homoille, nuorille ja vanhoille. Ihan kaikille."

Toinen kuuma aihe viime vuosina on ollut ulkomaalaistaustaisten miesten tekemät raiskaukset.

"Ulkomaalaistaustaisten miesten osuus raiskauksista epäiltyjen joukossa on yllättävän suuri suhteutettuna maahanmuuttajien osuuteen Helsingin väestöstä. Syy saattaa liittyä kulttuurisiin eroihin", Elomaa sanoo. Hän ei kuitenkaan hyväksy, että maahanmuuttajia leimataan joidenkin tekemien rikosten vuoksi.

"On hirveä tilanne, jos joku leimataan jonkun muun tekemän rikoksen takia. Se on kauhea oikeusmurha."

Elomaa on ollut seksuaalirikoksista vastaava tutkinnanjohtaja Helsingin poliisissa vuodesta 2009. Sitä ennen hän työskenteli 11 vuotta Helsingin huumepoliisissa.

Elokuun alussa Elomaa aloittaa väkivaltarikosyksikön eli niin kutsutun murharyhmän johtajana.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Murharyhm%C3%A4n+Elomaa+Seksuaalirikoksen+riskiin+voi+itse+vaikuttaa/1135267707419
"No one among us can complain about his death, for whoever joined our ranks put on the shirt of Nessus. A man's moral worth is established only at the point where he is ready to give up his life in defense of his convictions." - Henning von Tresckow, 21.07.1944

Ernst

Quote from: Ritva Elomaa

"On hirveä tilanne, jos joku leimataan jonkun muun tekemän rikoksen takia. Se on kauhea oikeusmurha."

Eiköhän se itse seksuaalirikos ole tässä kokonaisuudessa se kauhein oikeuksien loukkaus.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Rapsakka Rapu

Quote from: M on 11.07.2011, 09:05:13

Pakollinen kompensaatio suvaitsevaisten suuntaan. Mutta on myös totta että ei ole kenenkään etu että raiskauksia tapahtuu.
Jos [youtubevideon] nimessä lukee 'matunainen' niin eihän sitä kukaan ei-rasisti katso

Tähtitoimittaja Mari Pudas (twiitti poistettu)

LVirus

Siis, tässä sanotaan, että ei saa missään nimessä syyllistää mocuttajia moccakulttuurin levittämisestä VAAN sivulauseessa viitataan, että se on naisten vika kun ovat pukeutuneet niinkuin haluavat?  :facepalm:
"Kun Lontoo tai Varisuo alkaa pikkuhiljaa uusien asukkaiden myötä muuttumaan Afrikaksi tai Lähi-idäksi, sitä kutsutaan kansainvälistymiseksi, mutta kun valkoihoinen länsimaalainen menee Afrikkaan tai Lähi-itään ja alkaa muuttamaan sitä eurooppalaiseksi, sitä kutsutaan kolonialismiksi." - KalleK

Faidros.

Quote from: Ritva Elomaa

"On hirveä tilanne, jos joku leimataan jonkun muun tekemän rikoksen takia. Se on kauhea oikeusmurha."

Mutta täysin korrektia on aina todeta: "Raiskaavathan suomalaisetkin!"
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

herranen

Tiivistettynä, ihmiset voivat omalla käyttäytymisellään vaikuttaa riskiin joutua rikoksen uhriksi, erityisen tärkeää on äänestyskäyttäytyminen.
"Pahimmillaan tilanne voi kääntyä vaikka miten pahaksi" - Vesa Puuronen -

"...maahanmuuttovastainen keskustelu ei suinkaan kohdistu vain ulkomaalaisiin, vaan myös esimerkiksi nykytaiteeseen, sosiaalidemokraatteihin ja homoihin - ylipäänsä demokratiaan." TS kolumni 26.10.2011

Ernst

Quote from: Rapsakka Rapu on 11.07.2011, 09:13:34
Quote from: M on 11.07.2011, 09:05:13
Quote from: Ritva Elomaa

"On hirveä tilanne, jos joku leimataan jonkun muun tekemän rikoksen takia. Se on kauhea oikeusmurha."

Eiköhän se itse seksuaalirikos ole tässä kokonaisuudessa se kauhein oikeuksien loukkaus.

Pakollinen kompensaatio suvaitsevaisten suuntaan. Mutta on myös totta että ei ole kenenkään etu että raiskauksia tapahtuu.

Murharyhmän uusi johtaja ei jostakin syystä taivastele sitä, että mopojengiläisiä leimataan vain muutamien jäsenten tekemien murhien vuoksi.

Seksi ja mamu -yhdistelmä aiheuttaa poliisissakin outoja käyttäytymismuotoja.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

gammaaries

Tuosta uutisesta tavallinen lukija pystyy erottamaan ne tärkeimmät pointit. Loput on vain tarvittavaa retoriikkaa. Uskon, että tiettyjä piirejä harmittaa enemmän tälläisten uutisten julkaisu ylipäätänsä kuin hommalaisia nuo mokutusfraasit.

Eino P. Keravalta

Kyllä, seksuaalirikoksen riskiin voi itse vaikuttaa.

Mutta mitä pidemmälle maahanmuutto jatkuu, sitä vähemmän siihen voi vaikuttaa.

Jos siis meitä kehotetaan varovaisuuteen arkikäyttäytymisessämme, ettemme joutuisi raiskauksen uhriksi, miksei meitä myös niinikään saisi kehottaa varovaisuuteen politiikassamme, ettemme joutuisi raiskauksen uhriksi?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kyllästynyt

Quote from: RR on 11.07.2011, 08:55:27

Elomaa ei lähtisi antamaan naisille kehotuksia pukeutumisen suhteen.

Olisi voinut kertoa reilusti totuuden että juurikin tuota ohjeistusta poliisi käy antamassa helsinkiläiskouluissa.

MoonShine

Poliisi ohjeistaa kouluissa myös ulkona liikkumisen suhteen, eli kertoo, ettei Suomessa ole enää turvallista liikkua iltaisin ja yöaikaan.
Poliisi ei kuitenkaan kerro mistä syystä iltaisin ja öisin ei ulkona ole enää turvallista olla.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Bwana

Minusta tuo oli erinomainen kannanotto. Siis niinkuin tässä vallitsevassa media ilmastossa. Tuon suorempaan ei asiaa  :flowerhat: n pelon vuoksi voi tässä maassa sanoa. Se miksi asia on näin ei ole Elomaan vika. Tuo pehmentely on pakollista diipadaaba-jargonia ettei toinen Ritva tai Bidee suutu. Vaikka kyllähän ne jo tuostakin sen tekevät.

Annan Ritva Elomaalle peukun ylöspäin.
Nkosi sikelel' Afrika.

kyllästynyt

Eilen poliisitäti opasti miten vaurautua ausuntomurtoihin. Ja tänään siis vuorossa seksirikokset. Näin vastuu siirretään tyhmälle kansalle, omaa tyhmyyttä jos joutuu rikoksen uhriksi.

Marjapussi

Siis Elomaa pyrkii kaikille naisille jätesäkki päällä liikkumiseen ulkona vain miespuolisten sukulaisten kanssa ja eiväthän ainoastaan rauhanuskoiset sekä suojaväriset harrasta yllätysseksiä. Hänen olisi varmaan kannattanut pitää suunsa supussa.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

Alkuasukas

Pyh. Ei se yöllä juovuksissa puistoissa pyöriminen ollut turvallista Impiwaaran aikoihinkaan, ja kellarikoppeja ja mökkejä on murrettu aina. Joten varoituksen sana on aina paikallaan. Kultamunat ja romannet tuovat toki oman pikantin lisänsä näihin.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

rähmis

Quote from: kyllästynyt on 11.07.2011, 10:29:24
Quote from: RR on 11.07.2011, 08:55:27

Elomaa ei lähtisi antamaan naisille kehotuksia pukeutumisen suhteen.

Olisi voinut kertoa reilusti totuuden että juurikin tuota ohjeistusta poliisi käy antamassa helsinkiläiskouluissa.

Juuri näin!

Mitä poliitikko ei saa sanoa?

IDA

Quote from: rähmis on 11.07.2011, 12:38:32
Quote from: kyllästynyt on 11.07.2011, 10:29:24
Quote from: RR on 11.07.2011, 08:55:27

Elomaa ei lähtisi antamaan naisille kehotuksia pukeutumisen suhteen.

Olisi voinut kertoa reilusti totuuden että juurikin tuota ohjeistusta poliisi käy antamassa helsinkiläiskouluissa.

Juuri näin!

Mitä poliitikko ei saa sanoa?

Toisaalta Elomaa sanoi, että hän ei lähtisi naisia neuvomaan pukeutumisessa. Koululaiset eivät ole vielä naisia tai miehiä, vaan tyttöjä tai poikia.

Tuon keskustelupätkän lopussa oli kuulosti vähän siltä, että todellisuus ei saisi tulla julkisuuteen semmoisten perussuomalaisten kautta. Tai sitten olen liian herkkä havaitsemaan mokutusta :) Eikö kuitenkin ole yksinkertaisesti hyvä asia, jos julkinen keskustelu on valheellista, eikä heijasta maassa vallitsevaa todellisuutta, että kuka tahansa, joka uskaltaa, tuo todellisuuden esiin julkisuudessa? Siinä vaiheessa, kun todellisuuden ja siitä julkisuudessa ylläpidetyn kuvan välinen ristiriita kasvaa niin suureksi, että se on jokaiselle kaikkialla ilmeinen olisi ehkä liian myöhäistä reagoida millään järkevällä tavalla.

Jouko

Raiskauksenhan nainen voi estää mm. liikkumalla vain tutun ja turvallisen vanhemman (sukulais)miehen seurassa sekä pukeutumalla mustaan säkkiin.

Tämähän on jokin käytäntö jossain, mutta missä? ;)
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

RP

Quote from: Vapaa Umpihanki on 11.07.2011, 13:57:51
Eli se, että muistuttaisi naisia koskevan ihan saman säännön kuin pikkulapsia, on kiintiövirassa toimivalle poliisitätille mahdoton asia sanottavaksi.

Juurihan sen sanoi, ja vieläpä mainitsi samassa yhteydsessä tietyistä raiskausrikosten tilastollisista piirteistä, joiden esiin tuomisesta tuskin saa ainakaan ylimpien esimiesten ja -naisten kiitoksia.

- ja tstä hyvästä häntä tituleerataan foorumilla kiintiöpoliisitädiksi?

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

VH

Quote"Ulkomaalaistaustaisten miesten osuus raiskauksista epäiltyjen joukossa on yllättävän suuri suhteutettuna maahanmuuttajien osuuteen Helsingin väestöstä. Syy saattaa liittyä kulttuurisiin eroihin"

Päivitin juuri puuttuvat tapaukset Hgin listaan

http://hommaforum.org/index.php/topic,43057.msg724700.html#new

Ulkomaalaisten miesten osuus myös seksuaalirikoksista tuomittujen joukossa on yllättävän suuri.
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

Professori

Quote from: M on 11.07.2011, 09:05:13
Quote from: Ritva Elomaa

"On hirveä tilanne, jos joku leimataan jonkun muun tekemän rikoksen takia. Se on kauhea oikeusmurha."

Eiköhän se itse seksuaalirikos ole tässä kokonaisuudessa se kauhein oikeuksien loukkaus.

Olet sinänsä oikeassa, mutta toki syyttömänä leimatuksi joutuminen on varsin "kauhea" oikeusmurha sekin. Mutta tuhannen taalan kysymys kuuluukin näin: miten voimme välttyä tällaisilta oikeusmurhilta?
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Daemonic

Quote from: herranen on 11.07.2011, 09:31:29
Tiivistettynä, ihmiset voivat omalla käyttäytymisellään vaikuttaa riskiin joutua rikoksen uhriksi, erityisen tärkeää on äänestyskäyttäytyminen.

Tässähän se on kätevästi tiivistettynä. Ei mitään lisättävää.
EIT: "sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia "tietoja" tai "ajatuksia", joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät."

Professori

Quote from: LVirus on 11.07.2011, 09:21:23
Siis, tässä sanotaan, että ei saa missään nimessä syyllistää mocuttajia moccakulttuurin levittämisestä VAAN sivulauseessa viitataan, että se on naisten vika kun ovat pukeutuneet niinkuin haluavat?  :facepalm:

Olen tästä  :facepalm::sta kanssasi sinänsä samaa mieltä, mutta ymmärrän kyllä, että siinä (siis tässä) vaiheessa kun yhteiskunnassa esiintyy naisten halveksimista siinä määrin, että yllätysseksin kohteeksi joutuminen on joissain tilanteissa edes jossain määrin mahdollista, kannattaisi naisten harkita vaatetustaan ja liikkumistaan. Ja samalla tiukasti vaatia yhteiskuntaa poistamaan riski yllätysseksistä. Jo kymmenentuhannenkin vapaudestaan kiinnostuneen naisen mielenosoituksella eduskuntatalon edessä saattaisi olla jonkinlaista tehoa. Saati jos kaksi miljoonaa suomalaista päättäisi äänestää sellaisia puolueita/ehdokkaita, jotka ajavat yllätysseksiä ehkäisevää politiikkaa.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Marius

En usko, että eurooppalainen nainen voi mitenkään vaikuttaa etelän miesten pakkomielteeseen valkoista naista kohtaan.
Edes säkkiin pukeutuminen ei pelastaisi, sillä paljastuminen on väistämätöntä viimeistään kun pitäisi vaihtaa pari sanaa. Harvat käännynnäisetkään eivät todella ole turvassa, varsinkaan kotonaan...

Kun naapurimaa Ruotsi on maailman raiskaustilastojen ykkönen, johtuen nimenomaan maahanmuutosta, en pysty luottamaan Suomen viranomaisten ilmoittamiin lukuihin, varsinkin kun salailu, sensuuri, suora valehtelu ynnä propaganda ovat tulleet oleellisiksi osiksi median sekä poliisinkin toimintaa.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Paju

Eihän tuossa kiistetä, etteikö naisella olisi vapaus pukeutua niin kuin tahtoo ja liikkua missä tahtoo. Missä kunnossa tahansa.

Aina ei kuitenkaan pystytä turvaamaan naisen oikeutta koskemattomuuteen, mutta omilla valinnoilla uhriksi joutumisen todennäköisyyttä voi pienentää.

Tästä muistuttamisen pitäisi olla ihan ok.

Phantasticum

Quote from: RR on 11.07.2011, 08:55:27
Quote
Toinen kuuma aihe viime vuosina on ollut ulkomaalaistaustaisten miesten tekemät raiskaukset.

"Ulkomaalaistaustaisten miesten osuus raiskauksista epäiltyjen joukossa on yllättävän suuri suhteutettuna maahanmuuttajien osuuteen Helsingin väestöstä. Syy saattaa liittyä kulttuurisiin eroihin", Elomaa sanoo. Hän ei kuitenkaan hyväksy, että maahanmuuttajia leimataan joidenkin tekemien rikosten vuoksi.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Murharyhm%C3%A4n+Elomaa+Seksuaalirikoksen+riskiin+voi+itse+vaikuttaa/1135267707419

Se, että yksilö raiskaa, on totta. Silti en ymmärrä, miksi kulttuuriset erot tuntuvat olevan aiheen käsittelyssä niin täydellinen tabu. Myös norjalainen psykologi rupesi selittämään pakolaisten sotatraumoista ja hoidon tarpeesta, vaikka asialla tuskin on mitään tekemistä 14-vuotiaan tytön itsemurhan kanssa. Ilmeisesti totuus tekee liian kipeää.

Marius

Quote from: Paju on 11.07.2011, 18:29:41

Eihän tuossa kiistetä, etteikö naisella olisi vapaus pukeutua niin kuin tahtoo ja liikkua missä tahtoo. Missä kunnossa tahansa.

Aina ei kuitenkaan pystytä turvaamaan naisen oikeutta koskemattomuuteen, mutta omilla valinnoilla uhriksi joutumisen todennäköisyyttä voi pienentää.

Tästä muistuttamisen pitäisi olla ihan ok.

Mistä on saapunut tarve muistuttaa tästä erikseen? Muistuttaa normaalijärjestä?

Jos olisin nainen, niin kokisin moisen "muistuttelemisen" suorana uhkailuna sekä "muistuttamisena" siitä, että poliisi tai viranomaiset eikä lainsäädäntö mahda enää mitään, eivät tee turvallisuuteni parantamiseksi mitään vaan antavat periksi, eikä turvallisuuteni yhteiskunnassa ole enää heille tärkeää.

Jatkan sen verran, että vertaan tilannetta visioon missä kaikki vangit päästettäisiin yhtäkkiä vapaiksi ilman mitään järkiperustetta, ja sen jälkeen ilmoitettaisiin kansalaisille, että yrittäkää tulla toimeen, vastuu on teidän.

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Simo Hankaniemi

Se on sitä darwinismia. Jotkut vain eivät välitä omasta terveydestään ja hengestään saatikka muiden. Ja jotkut uskovat, että heillä on suojelijoina yliluonnollisia olentoja, joten mitään ei voi tapahtua. Varoittelijoita inhotaan ja paheksutaan, heidät nähdään pahempana ongelmana kuin itse raiskarit. Kuraa tulee aina niskaan, jos yrittää puhua ns. järkeä. Elämä on omituista.

Uljanov

Tämä vastaavien lausuntojen aina herättämä reaktio on tosiaan omituinen. Kenen etu on se, että ylläpidetään virheellistä mielikuvaa lintukodosta, jossa kenellekään ei voi sattua mitään pahaa ja varautua ei kannata?

Sunt Lacrimae

Quote

"Ulkomaalaistaustaisten miesten osuus raiskauksista epäiltyjen joukossa on yllättävän suuri suhteutettuna maahanmuuttajien osuuteen Helsingin väestöstä. Syy saattaa liittyä kulttuurisiin eroihin", Elomaa sanoo. Hän ei kuitenkaan hyväksy, että maahanmuuttajia leimataan joidenkin tekemien rikosten vuoksi.

Minä lukisin tämän tosiaan niin, että Elomaa yrittää välttää oikean mielipiteensä mahdollisesti herättämää "rassistipoliisi leimaa maahanmuuttajia!" -vastareaktiota.

Mitä itse pukeutumis- ja naiskysymykseen tulee, niin tottakai naisella on oikeus kävellä kadulla ihan mihin kellonaikaan tahansa. Eri asia on, onko yksin sinne Kaisaniemen puistoon, Kaivariin tai Ruttikseen ilmestyminen yöaikaan sen enempää järkevämpää kuin VHM käyttämässä oikeuttaan heilua tuhannen kännissä jossain Tallinnanaukiolla keskiyöllä.
Play stupid games, win stupid prizes.