News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Tanska kulkee kohti terveenpää yhteiskuntaa

Started by Lodi, 29.05.2011, 10:52:04

Previous topic - Next topic

Lodi

Luin HS:n ulkomaat osiosta 29.05.2011 kirjoituksen Tanskan kansanpuolueesta ja kuinka se on taitavasti taktikoimalla saanut järkeä Tanskan maahanmuuttopolitiikkaan.

Tanskaan ei kirjoituksen mukaan saa enää kuka tahansa pysyvää oleskelulupaa. Uuden pisteytysmallin mukaan sen on saanut vain viisi ihmistä.
Myös rajavalvontaa on parannettu ja parannetaan edelleen. (Sinänsä hauskaa, että kun työni puolesta vierailen Tanskassa jatkuvasti, niin en ole koko tiukennusta huomannut lainkaan.)

Maan kansalaisuutta vailla olevien rikollisten karkottaminen tulee helpottumaan ja jo rikollisjengiin kuuluminen voi olla syy karkoitukseen.

Tanska on siis palaamassa normaaliin ja terveeseen yhteiskuntaan hyvää vauhtia.
Tämän artikkelin lukeminen aamukahvin ääressä teki hyvän olon. Jos Tanska on saanut käännettyä uppoavan yhteiskunnan suuntaa taas terveeseen päin niin ehkä meilläkin Suomessa on kuitenkin toivoa.  

Pieni yksityiskohta pisti silmään: Tanskan kansanpuolueen puheejnohtaja Pia Kjaersgaard joutuu liikkumaan ympäri vuorokauden turvamiesten kanssa.
Meillä Suomessakin on ollut jo nyt nähtävissä tämä suuntaus. Persujen kansanedustajia ja heidän perheitään on uhkailtu hengen lähdöllä yms.
Tuo väkivaltainen tuontikulttuuri on löytänyt hyvän kasvualustan kotimaisessa maailmaa syleilevässä (näennäis)viherliikkeessä.
Toivottavasti tämä ei lisää rasismia Suomessa !

vilach

Paljonko Tanskassa on kehitysmaalaisia?
Millä kehitysmaalaisten määrällä maa heräsi?
Ruotsissa heitä on noin 10%, mutta maa vieläkin nukkuu.

skrabb

QuoteTanskan kansanpuolueen Pia Kjærsgaard on Tanskan kovin vallankäyttäjä
Lehmänkauppojen luvattu maa
Tanskan hallitus myöntyy jatkuvasti Tanskan kansanpuolueen koviin vaatimuksiin maahanmuuton kiristämisestä. Sen on pakko.
Anna-Liina Kauhanen

HELSINGIN SANOMAT

[...]
Kjærsgaard on Tanskan kansanpuolueen perustaja ja puheenjohtaja – ja pirullinen neuvottelija. On hänen aikaansaannostaan, että Tanska on poliittisten lehmänkauppojen luvattu maa.

Tanska on ollut kymmenen viime vuotta poliittisessa poikkeustilassa.
Vuonna 2001 oikeistoliberaalit ja konservatiivit voittivat vaalit, mutta eivät saaneet muodostettua enemmistöhallitusta. Hallitus teki sopimuksen kovasti kannatustaan nostaneen Tanskan kansanpuolueen kanssa.

Välissä on ollut vaaleja, mutta tilanne on pysynyt samana. Tätä asemaansa – oppositiossa mutta tiukasti vallassa – Tanskan kansanpuolue on käyttänyt erittäin taitavasti. Se pystyy kiristämään hallituksen taipumaan omiin koviin vaatimuksiinsa.
[...]

Tanskan kansanpuolue ajaa kahta asiaa: kovan linjan maahanmuuttajapolitiikkaa ja pehmeän linjan sosiaalipolitiikkaa tanskalaisille.
Tasaisesti noin 13 prosentin kannatuksen keräävä Tanskan kansanpuolue on avoimesti muslimivihamielinen.

"Tanskan sosiaalisista ongelmista puolue syyttää sitä, että Tanskaan on otettu maahanmuuttajia", Svane sanoo.

Puolue on saanut Tanskaan EU:n ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien pisteytysjärjestelmän.
Tanskaan ei käytännössä saa enää pysyvää oleskelulupaa. Uudessa pistemallissa sen on saanut viisi ihmistä.

"Tanskaan pääsee EU:n ulkopuolelta enää au pairiksi tai harjoittelijaksi maatalouteen poimimaan marjoja", Svane hymähtää.

Puolue on saanut läpi lukuisia maahanmuuttajien sosiaaliturvaan kohdistuvia kiristyksiä. Yksi niistä koskee työttömyysturvaa: jos perheen molemmat aikuiset ovat kaksi vuotta työttöminä, toinen heistä menettää työttömyysturvansa.
Maahanmuutto- ja perheenyhdistämislait ovat menneet niin pitkälle, että Tanska on joutunut kahnauksiin EU:n kanssa.

Mutta lisää on tulossa.

Tanska tiukentaa Tanskan kansanpuolueen vaatimuksesta rajavalvontaansa.
Hallitus myöntyi, vaikka poliisin ja tullin mukaan rajavalvonnassa ei ole ongelmia. EU:n komissio on ilmaissut tiukasti, että muutos on vastoin Schengenin sopimusta vapaasta liikkuvuudesta.

Miten näin kävi? Koska Pia Kjærsgaard tuki hallituksen ajamaa ja hallitukselle tärkeää eläkeuudistusta.
[...]

Talouspakettiväännön yhteydessä Tanskan kansanpuolue sai läpi myös sen, että maahanmuuttajien on asuttava Tanskassa 47 vuotta saadakseen mahdollisuuden täyteen eläkkeeseen.
Lisäksi se vaatii kunnille 30 000 kruunua jokaisesta maahanmuuttajasta, jonka ne saavat muuttamaan pois Tanskasta.
Tanskan kansalaisuutta vailla olevien rikollisten karkottaminen helpottuu, ja jengiin kuuluminen voi olla syy karkotukseen.

Kaikki tämä muutaman viime viikon aikana. Hallitus myöntyi myös vaatimuksiin raiskaustuomioiden ja kotiryöstötuomioiden kiristämisestä. "Puolue maalaa uhkaa Itä-Euroopasta tulevista rikollisista", Svane selittää.

Tulevat vaalit ovat Tanskalle monella tapaa merkitykselliset. "Nyt ratkeaa, palaammeko kymmenen vuoden poikkeusajan jälkeen normaaliin", Svane sanoo.
Nykyinen poliittinen asetelma ja äärimmilleen viety maahanmuuttajapolitiikka näkyvät Tanskan taloudessa, maineessa ja brändissä.

Svanen mukaan paluuta normaaliin olisi se, että Tanska saisi taas ihan rehellisen vähemmistöhallituksen vaikka demarijohdolla, ilman Tanskan kansanpuolueen vaa'ankieliasemaa.
"Mutta sen Pia Kjærsgaard on minulle sanonut, että hän tekee kaikkensa, jotta saa saman aseman myös demarihallituksen kanssa", Svane sanoo.
http://www.hs.fi/verkkolehti/ulkomaat/artikkeli/Lehm%C3%A4nkauppojen+luvattu+maa/1135266501493

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Jouko

Kaikesta näkee etä tanskalaisille on tullut mitta täyteen. Ruotsissa se vielä oireilee kuten meilläkin. Ei ole kuitenkaan pakko mennä samoja jalanjälkiä järjen palauttamiseksi mamupolitiikkaan. Vaikeaa se on kun aina sanotaan että ei meillä ole vielä sitä ei ole vielä tätä. Joittenkin mielesteä pitäisi olla sitä ja tätä ennen kuin ongelmat voidaan myöntää jos sittenkään. Maton alle lakaisu on muodissa. Avainasemassa ovat kuitenkin tavalliset kansalaiset ja äänestäjät, ei mitätön mokutusporukka. Vahinko vain että liian monille ei totuus valkene ennen kuin se näkyy omilla nurkilla.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Suvaitsija

#4
QuoteTanskan kansalaisuutta vailla olevien rikollisten karkottaminen helpottuu, ja jengiin kuuluminen voi olla syy karkotukseen. Hallitus myöntyi myös vaatimuksiin raiskaustuomioiden ja kotiryöstötuomioiden kiristämisestä. "Puolue maalaa uhkaa Itä-Euroopasta tulevista rikollisista", Svane selittää.

Onhan tuo nyt aivan kohtuutonta, että rikolliset karkotetaan ja rikoksista tuomitaan. Kuka tuo Svane on miehiään/naisiaan? Kuulostaa perinteiseltä ihmisoikeuskomissaarilta, jonka tärkein tehtävä lienee taata itä-eurooppalaisille rikollisille ihmisoikeus ryöstää tanskalaisia. Hesarin uutinenkin on sävyltään perinteisen negatiivislatautunut. Varsinkin arvelut maahanmuuttopolitiikan negatiivisesta vaikutuksesta Tanskan talouteen, maineeseen ja brändiin kuulostivat toimittajan omilta mielipiteiltä.

Veikkaan, että tanskalaiset ovat vallan tyytyväisiä siihen, että roskasakki saadaan pidettyä loitolla maasta, vaikka monikultturistit vielä epätoivoisesti haikailevatkin takaisin aikaan ennen nuivistumista. Nuiva poikkeustila on pysyvä tila. Onnea siis minunkin puolestani Tanskalle, ja toivotaan että täällä Suomessakin politiikan suunta kääntyy yhtä nuivaksi.

Edit: Olisi voinut vaikkea lukea uutisen ennenkuin kommentoi...eli joku politiikan juurnalisti tuo Svane, kirjoittanut kirjan Kjærsgaardista.
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

vilach

QuoteNykyinen poliittinen asetelma ja äärimmilleen viety maahanmuuttajapolitiikka näkyvät Tanskan taloudessa, maineessa ja brändissä.
Miljardisäästöt maahanmuuttoa rajoittamalla
http://hommaforum.org/index.php/topic,48715.msg660931.html#msg660931

Quotemaineessa
Tanska kulkee kohti terveenpää yhteiskuntaa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,50851.msg690258.html#msg690258

retired

Quote from: vilach on 29.05.2011, 12:06:43
Paljonko Tanskassa on kehitysmaalaisia?
Millä kehitysmaalaisten määrällä maa heräsi?
Ruotsissa heitä on noin 10%, mutta maa vieläkin nukkuu.

Ei sekä norjalaiset, että suomalaiset turhaan ruotsalaisvitsejä väännä ;D

Nauris

Kuten Hesarin artikkelissa kerrottiin on tulevissa parlamenttivaaleissa mahdollisesti tulossa muutos nykytilanteeseen, joka voi hyvin tarkoittaa sitä, että maahanmuuttoon myönteisemmin suhtautuvat puolueet pääsevät valtaan ja Tanskan kansanpuolueen asema politiikassa heikkenee.

Meningsmåleren
Ulkolinja- Populistien Eurooppa

AstaTTT

Pakolaiskysymys on valtava, koska siihen liittyy niin paljon etiikkaa ja tunteita. Ymmärrän ns. suvaitsevaiston halun auttaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se on kaunista. Mutta siitä puuttuu elämän realismi.

On totta, että elämä on pakolaiselle helpompaa (ehkä helpointa) Suomessa, mutta mitä järkeä on tuoda ihminen hänelle täysin vieraaseen kulttuuriin? Kieli on erilainen, tavat ovat erilaiset, koko ajattelumaailma on erilainen. Suomessa on edelleen elossa luterilainen työmoraali ja toisen yksityisyyden kunnioitus. Naisen asema on vahva.

Miksi tieten tahtoen heikennämme omaa kulttuuriamme tuomalla maahamme ihmisiä, jotka eivät jaa arvomaailmaamme, vaan tilaisuuden tullen ryöstävät ja raiskaavat? Tämä osoittaa täydellistä piittaamattomuutta omaa kulttuuriamme kohtaan.

Tanska on järkiintymässä ja toivon, että Pohjoismaat tekevät saman niin pian kuin mahdollista, Suomi etunenässä. Niin kuin Beck sanoo, me emme voi ratkaista pakolaisongelmaa tuomalla tänne murto-osa apua tarvitsevista ihmisistä, vaan meidän tulee auttaa heitä paikan päällä. Eikä niin, että syydetään vain rahaa valtaapitäville ja mutkan kautta asehankintoihin, vaan menemällä sinne itse näyttämään, miten maata rakennetaan.

vilach

QuotePakolaiskysymys on valtava, koska siihen liittyy niin paljon etiikkaa ja tunteita. Ymmärrän ns. suvaitsevaiston halun auttaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Halun auttaa?!?!
Ne eivät halua auttaa.
http://hommaforum.org/index.php?topic=2516.0

Quotevaan meidän tulee auttaa heitä paikan päällä.
Myös nykyisen kaltainen auttaminen paikan päällä vain kasvattaa väestöä = avun tarvitsijoiden määrää.
Ainoa keino auttaa olisi avun sitominen yhden lapsen politiikkaan.

Alfresco

#10
Quote from: Jouko on 29.05.2011, 12:33:27
Kaikesta näkee etä tanskalaisille on tullut mitta täyteen. Ruotsissa se vielä oireilee kuten meilläkin. Ei ole kuitenkaan pakko mennä samoja jalanjälkiä järjen palauttamiseksi mamupolitiikkaan.

Vaikka Tanska on korjaamassa katastrofaalisen monikulttuurisupolitiikkansa, niin maahan edelleen jää kasoittain mamuja pitämään seiniä pystyssä. Jos Tanska haluaa palauttaa normaalin yhteiskuntajärjestyksen, niin ei riitä että yritetään tilkitä rajat sosiaalishoppailijoilta. Se väki joka jo on päässyt sisään pitää saada käsiteltyä jollain lailla. Yksi resepti lienee tulonsiirtojen eli tukien vähentäminen, jolla pakotetaan porukka duuniin tai ulos maasta etsimään toista laidunmaata hävitettäväksi. Ruotsi on sopivasti lähellä.

Tanskan normalisoituminen kestää vähintään kymmeniä ellei satoja vuosia. Voi jopa olla, että sinne on syntynyt pysyvästi väestönosa, joka ei integroidu missään realistisessa ajassa tyyliin Suomen mustalaiset.

Tätä taustaa vasten Suomen ei pidä misään nimessä kasvattaa maahanmuuttoa sellaiseen pisteeseen kun Tanska on tehnyt vain herätäkseen sen katastrofaalisiin realiteetteihin. Astrid Thorsia lainatakeni meidän pitää todellakin ottaa oppia muiden virheistä ja vetää rajat kiinni jo nyt. Muuten mekin saamme satoja vuosia kestävä jälkihoito satojen miljardien kustannuksin.

Tanskaan verrattuna Ruotsi on suorastaan hälytystilassa. Vaikka Ruotsi nuivistuisi nyt, peli on pitkälti menetetty. Tiukentunut politiikka saisi mamut aktivoitumaan ja äänestämään omat edsutajansa eli demarit parlamenttiin purkamaan kaikki maahanmuuton tiukentaminen ja pistämään kriitikot vankilaan. Ruotsi ei nähdäkseeni voi normalisoitua demokraattisin keinoin, joten lienee vain ajan kysymys koska Ruotsi joko islamisoituu lopullisesti tai syttyy oikea sisällissota missä kantaväestö yrittää palauttaa maansa itselleen.