News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Tiedon valtatie ja HS:n surkeat kolumnistit

Started by bebeto007, 28.05.2011, 13:40:00

Previous topic - Next topic

bebeto007

Nuoruusvuosinani Käpylässä asui monta tulevaa Helsingin Sanomien journalistia. He palloilivat pihalla keskenään ja eivät osoittaneet koulussa mitään erityisen mielenpainuvaa lahjakkuutta. He olivat taistolaisen veljeskunnan isien ja äitien poikia, lippulaivoinaan nimiä kuten vaikkapa Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi. He olivat verkostoineet koko aatemaailmaveljiensä lähipiirin työskentelemään sekä Erkkomediassa, että YLE:n laatujournalistien joukossa. Heidän poikansa ja tyttärensä pääsivät näille edustuspaikoille kyseisen verkoston kautta jatkamaan kivikautisen ajattelumaailman omaavien esi-isiensä työtä.

Kulta-aikanaan vielä n. 10 vuotta sitten he kokivat saavansa läpi kansalle mitä halusivat. Kuitenkin yksi asia oli muuttuva tiedotuksen osalta, meille tuli internet. Tiedon saatavuuden ja jakamisen helppous auttoi paljastamaan tämän journalistiverkoston yksituumaisen ajattelumallin, jolla kansaa ohjailtiin. Alkoi toisenlainen organisoitumiskausi, joka tempaisi mukaansa valaistuksen saaneita pikku netsejä joka ikäryhmästä. Ja heitä oli yli 20.

Median keskuudessa alkoi olla paniikkia ilmassa jo 2000-luvun alusta saakka, jolloin Vihreiden Osmo Soininvaara käski puoluettaan tarkkailemaan nuoren blogistin Jussi Halla-ahon tekstejä. Osmon mielestä kyseinen herra oli vaarallinen siksi, että hän kaivoi aina lähdeviitteitä väitteidensä tueksi. Jussi oli korkeasti koulutettu ja hallitsi kirjoittamisen kansankielellä. Media valitsi keinokseen Jussin nimen lokaamisen ja norsunluutornista väärien väittämien heittelyn natsikortteineen, mutta liukastuikin vihreään banaaninkuoreen. Ihmiset olivat jo netissä ja he pystyivät omia aivojaan käyttäen tekemään päätelmiä useiden lähdeviiteiden osalta. Media jäi yksin ja koulukiusaajasta tulikin omasta mielestään koulukiusattu. Keväällä 2011 tulikin sitten Jytky ja totaalinen paniikki pikku punikki kirjailijoille piilopirteissänsä, heidän kynistänsä katkesi lyijy.

Otan tähän yhden esimerkin HS:n kolumneista ja isken hieman vyön alle:

http://www.hs.fi/juttusarja/simila/artikkeli/Enemmist%C3%B6liitto/1135266486438/?cmp=tm_etu_kolumni

Onko niin, että älymystöllä tuli nyt housuun ilman mahdollisuutta pidätellä, kun ensin kansa, sitten euroviisut ja lopuksi Cannesin filmifestivaalitkin äänestivät väärin? Vihervasemmiston lokakampanjoinnissa on yksi piirre ylitse muiden. Despootti logiikka, josta esimerkkinä 2000-luvulla pulpahtaneet suu vaahdossa kirjoitetut vihervasemmistolaiset teesit. Puhun toimittajakunnasta ja heidän harjoittamastaan mantrasta, jonka contextissa HS ja muut edistykselliset mediapiirit kantoivat ja kampanjoivat mm. ilmastonmuutossensuurin soihdun kanssa: "Me olemme totuus, muut ajatukset pitää sensuroida ja demonisoida". "Sellaisia me olemme täällä Helsingin Sanomissa, haluamme on käydä aina henkilön kimppuun, ad hominem." Tuttu metodi naapurimaasta ennen ja jälkeen sotien.

Massamedian kannattaisi olla liikaa provoisoimatta meitä kansan syviä rivejä entistäkin hölmömmiilä kirjoituksilla, 2010-luvulla rasismikorttia heiluttelemalla ja jopa oikeuteen haastamalla. Olemme paremmin koulutettuja ja enemmän maailman nähneitä kuin te. Toisin kuin sukupolvi tai kaksi sitten marginaalinen muutaman prosentin perinnemediaa kontrolloiva yliopistohumanistien portinvartijat eivät voi enää tuomaroida toisinajattelijoita jäähylle ja vaientaa kansan ääntä.

HS:n laatujournalismista siis pitäisi meidän veronmaksajien tukea 23 % alv-helpotus? Ehei, nyt se lehtivero taitaa tulla. Lasketteko vielä montakin kertaa allenne?
War is not over until you admit it to yourself! *General Patton*

Kafir Sikakoira

Sinänsä jännää, että myöskään punavihreiden mielestä media ei toimi objektiivisesti, vaan muuntelee totuutta sellaisista asioista kuin ydinvoima, ympärisön saastuminen ja eläin- ja ihmisoikeusasiat, noin muutaman mainitakseni.

foobar

Quote from: Kafir Sikakoira on 28.05.2011, 14:29:28
Sinänsä jännää, että myöskään punavihreiden mielestä media ei toimi objektiivisesti, vaan muuntelee totuutta sellaisista asioista kuin ydinvoima, ympärisön saastuminen ja eläin- ja ihmisoikeusasiat, noin muutaman mainitakseni.

Itselleni riittäisi, että Hesari kirjoittaisi faktoja, vain faktoja ja ei jättäisi merkittäviä faktoja julkaisematta. Punavihreiden käsitys median oikeasta toiminnasta tuntuu taas olevan se, että sen pitäisi kertoa täsmälleen se mitä punavihreät haluavat, vaikka se olisi täydessä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Heidän näkökulmastaan on valitettavaa, että Hesarilla on edes puolittaista toimituksellista integriteettiä edes joissain asioissa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.


bebeto007

Nyt alkaa jo lipsua kyseisillä toimituksilla. Tätä voisi melkein verrata MM-lätkän loppuotteluun, jossa nähtiin madon selkäranka. Selkäranka kun katkeaa, alkaa itku ja parku. Mielenkiintoista tässä on, että HS:n kolumnistin otsasuonet tykyttävät niin paineessa, että tuntuu kuin hän ei olisi edes miettinyt mitä kirjoittaa. Antoi vain koko komeuden lörähtää nettiin painaessaan kiukuspäissään julkaisunappia. Koskahan tulee se kuuluisa takapotku ja mietintö, että mitäs tulikaan tehtyä!  ;D Me netsit tiedämme, että netti ei unohda.. R.I.P Mr. Similä!!!
War is not over until you admit it to yourself! *General Patton*

MaisteriT

'Enemmistöliitto' oli kyllä melkoisen tyylitön kirjoitus mutta eräänlaisena patologisena löytönä silti informatiivinen. FYI, ei toimenpiteitä.

(HS:n tilauksen voisi toki lopullisesti peruuttaa)
AL: Jussi Halla-Aho (kuvassa) poseeraa tässä arkistokuvassa virallisesti puvussa. Tiistaina hänet nähtiin eduskunnassa rennoissa kesävaatteissa.

Emperor

Hesari on siitä mukava, että sitä lukiessa ei tarvitse edes asennoitua siten että "hei, mä luen tässä laadukasta journalistista julkaisua". Hesariin voi suhtautua suurin piirtein samoin kuin lukisi jotain Tiedonantajaa.

Hesarin kolumnit ovat kyllä aika helvetin koomista tavaraa.

Vasarahammer

Quote from: Emperor on 28.05.2011, 17:08:26
Hesarin kolumnit ovat kyllä aika helvetin koomista tavaraa.

Eivät ne usein ole (tahattoman) koomisia. Enimmäkseen ne ovat latteita ja mitättömiä.

Vain murto-osa yltää klassikkotasolle, jolle Enemmistöliitto ehdottomasti kuuluu. Tulee Katja Marteliuksen ja Anu Silfverbergin parhaat mieleen.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

Sennheiser

Itselleni tuli yllätyksenä huomata joidenkin vielä nykyaikana tilaavan/lukevan Hesaria  :o Samaa tietysti voi sanoa muistakin lehdistä.
En ainakaan itse tunne lähipiiristä ketään joka ei olisi siirtynyt tyydyttämään tiedonjanoaan verkon puolelle aikoja sitten.


Luotsi

Quote from: Sennheiser on 28.05.2011, 17:21:09
Itselleni tuli yllätyksenä huomata joidenkin vielä nykyaikana tilaavan/lukevan Hesaria  :o Samaa tietysti voi sanoa muistakin lehdistä.

Jos ei olisi jälkeenjääneitä, ei olisi edelläkävijöitä  ;)
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Gordon Freeman

Enemmistöliitto oli kyllä upea kolumni! Jos joku tietää, mitä Similä oli sitä kirjoittaessaan vetänyt, niin tilaan tavaraa heti satasella! Buahaha!

Jouko

Luen hyysäriä lähes joka päivä. Mutta en itse sitä tilaa ja maksa. Se on niin saatavilla joka paikassa. Hauskaa on se, että tärkeimmät hyysärijutut on luettavissa aina Hommassa. :)
En varmaan tulisi toimeen ilman sitä tänään. ;)

Hyysäri-hesari on joutunut muuttamaan uutisointiaan ja toimituspolitiikkaansa.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

LambOfGod

Kukkahattuinen Fatima: "Mitkä positiivisen syrjinnän muodot itseäsi eniten huolettavat ja ärsyttävät?"

lihansyöjähetero

MM-jäkiskulta sentään meni kansalle ja roteville valkoihoisille. Kuten ensimmäinenkin Iso Jytky. Tosin niissäkin hävis nää suvikset ja kukkikset. Nyt yrittävät keplotella ittensä hallitukseen, shit.
Paloheimo: Muuttoliike tuhoaa luontoa, latistaa kulttuureja, koska monikulttuurinen mosaiikki samankaltaistuu maiden ja maanosien välillä. Kulttuurien sekoittumisen nopeus ja tekninen tehokkuus köyhdyttää henkisesti ja synnyttää maailmanlaajuisen tasapaksun monokulttuurin.

JT

#14
Shitlist toimii  :facepalm:

(Piti muuten hieraista silmiä toisenkin kerran, kun "satiirin" lopussa luki, että Ville Similä on Pravdan ulkomaantoimittaja. Odotin näkeväni "Ville Similä on tikkurilalaisen Tanssiteatteri Tilulilun taiteellinen johtaja, tms.)
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Jouko

"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

femacco

Käsittämätön kolumni. Vaikeaselkoinen, sisälsi huonoa kieltä (epäonnistuneena tehokeinona) ja satiiri meni rajaheitoksi kun maali piti saada aikaan. En odota mokuttajilta nationalistisia kannanottoja tai saati edes realistisia. Hesari on osoittanut jo Loka Lahtisen potkujen aikaan mistä kanaa pissattaa. Ainoa mitä odotan on, että maan suurimman lehden kolumnisti osaisi edes teeskennellä kolumnistia, mutta ei kun ei. "Voittajien" on helppo hymyillä, koska heidän ei tarvitse edes yrittää.

Nanfung

Kuten jo aikaisemmin olen huomauttanut, että Hesari on laajalevikkisin suomenkielinen sanomalehti, joka on suunnattu tyydyttämään ruotsinkielisen vähemmistön tarpeita.
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

ais

Raivostuttavaa tällainen keskustelun tietoinen johtaminen sivuraiteelle. Similä, Mäntylahti ja kumppanit tietävät kyllä varsin hyvin että persut eivät ole invalidien ja sotaveteraanien erityistukiin koskemassa mutta haluavat tällaisella naurettavalla mekkalan pitämisellä johdatella ihmisiä ajattelemaan niin. Tämänkin palstatilan kirjoittaja olisi voinut käyttää vaikkapa perustelemalla aukottomasti sen, miksi ruotsinkielisten pitää päästä yliopistoon helpommin kuin suomenkielisten, mutta ei. Kun argumentteja ei ole, pitää turvautua tällaisiin älyvapauksiin.
En ole seurallinen tyyppi. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä.
-Kari Suomalainen

Phobos

En ole Helsingin sanomia juurikaan lukenut ennen Scriptaan tutustumistani. Onko tosiaan niin, että sillä on oikeasti ollut historiallisestikin vastaava asema kuin mitä Neuvostoliiton Pravdalla aikoinaan? (Pravda ilmeisesti on edelleenkin lähes alkujuuriensa veroinen)

Ja mitä tuohon kyseiseen kolumniin tulee, niin itseäni kyllä oikeasti nauratti.  :D En oikein ymmärrä, mitä kirjoittaja hakee tuolla soosillaan. Kaataako hän tahallaan nuivien laariin? Tekstin perusteella kirjoittajasta tulee lähinnä mieleen sellainen teini-ikäinen  hermoraunio, joka on juuri hävinnyt matsin pelatessaan netissä CSää ja huutelee vastapuolelle sekä omilleen raivoissaan asiattomuuksia samalla heitellen irtokalusteita seinille.
Vähän niinkuin näin: http://www.youtube.com/watch?v=M8pR1rZZHEs
(Crazy German Kid)

Tulee melkein paha mieli ja myötähäpeä ellei naurattaisi niin paljoa   ;D
Scientific beliefs are supported by evidence, and they get results. Myths and faiths are not and do not.
- Richard Dawkins

C-Nile

Noh, noh. Ei nyt parjata hesaria. Se on varmaan maamme suurin kehitysvammaisten työllistäjä. Respect.

(Mitään faktaa ei nyt ole, mutta ihan lukemani perusteella olettaisin näin.)
All things are impermanent. This is the law of life and extinction.

Pliers

"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

törö

Quote from: C-Nile on 28.05.2011, 21:03:06
Noh, noh. Ei nyt parjata hesaria. Se on varmaan maamme suurin kehitysvammaisten työllistäjä. Respect.

Sana "kehitysvammainen" leimaa ja loukkaa Hesarin toimittajia. Pitää käyttää sanaa "vajukki" tai sen fiinimpää vastinetta "retardi".

Teemu Niva

Koitanpa nokittaa tuota artikkelia Kainuun Sanomien "jutulla", mutta eipä se taida yltää ihan samalle tasolle.
Kosmisten totuuksien laukominen ääneen on kiellettyä!
teemu-niva.ehdolla.fi

Selonteko: Maahanmuuton vaikutukset Kajaanissa

Ystävä

Quote from: C-Nile on 28.05.2011, 21:03:06
Noh, noh. Ei nyt parjata hesaria. Se on varmaan maamme suurin kehitysvammaisten työllistäjä. Respect.
Kuule, monivammaisetkin ovat näiden rinnalla multilahjakkuuksia.

bebeto007

Quote from: Phobos on 28.05.2011, 20:54:50
Tulee melkein paha mieli ja myötähäpeä ellei naurattaisi niin paljoa   ;D

Voi näitä lyijykynäkeikareita. Mitähän päätoimittaja Mikael Pentikäinen ajattelee, kun hänen tiiminsä ykkösketjukin soittaa kuin koulubändi. Ammattitaitoa tästä sarkastisuudesta/kiukusta on vaikea löytää.
War is not over until you admit it to yourself! *General Patton*

herra 4x

#26
Quote from: Phobos on 28.05.2011, 20:54:50
En ole Helsingin sanomia juurikaan lukenut ennen Scriptaan tutustumistani. Onko tosiaan niin, että sillä on oikeasti ollut historiallisestikin vastaava asema kuin mitä Neuvostoliiton Pravdalla aikoinaan? (Pravda ilmeisesti on edelleenkin lähes alkujuuriensa veroinen)


Kyllä. Hesarin mediadominanssi oli 100 % 1970-luvulla ja -80 -luvulla. Koko maan asiat, oli ne sitten politiikka taikka kulttuuri jne. suodattui ja muokkautui Hesarin filtterin läpi. Tuon ajan eläneet voivat sanoa, että elin läpi Hesarin filtterin.

Nyttemmin vaikutus on pienentynyt, kiitos erityisesti internetin, jota kautta saa biasoimatonta tietoa maailmasta. Ja sehän niitä vituttaa. Ja siksi nettiä ollaan suitsimassa. Kyseinen oksennuskolumni on vain yksi nyanssi tämän "laatujournalismitalon" Ps-vastaisessa pitkässä parjauskampanjassa.

Säälittävää propagandaa koko läpyskä.

Rakkaudesta lajiin.

gloaming

Lopussa valitettavasti vähän lässähti, mutta kaikkineen Villen paras kolumni. Mukavaa vaihtelua jatkuvaan itkemiseen (= tyypillisen tätä aihepiiriä käsittelevän kolumnin sisältö). Jäykkää ku penisluu. Prkl, Ville on da Mään!1!! Bitchit lakoo ku Ville indaHouse!!1!!
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

herra 4x

#28
Quote from: bebeto007 on 28.05.2011, 21:49:43
Quote from: Phobos on 28.05.2011, 20:54:50
Tulee melkein paha mieli ja myötähäpeä ellei naurattaisi niin paljoa   ;D

Voi näitä lyijykynäkeikareita. Mitähän päätoimittaja Mikael Pentikäinen ajattelee, kun hänen tiiminsä ykkösketjukin soittaa kuin koulubändi. Ammattitaitoa tästä sarkastisuudesta/kiukusta on vaikea löytää.

Aivan linjassahan tuokin kolumni on Helsingin Sanomien missioon. Lehti pyrkii vaikuttamaan asioihin, se on todennut sen aivan itse. Tiedonvälitys jää luonnollisesti kakkoseen tässä skabassa. HS panostaa ja on panostanut Suomen EU:hun ajamiseen, monikultturismin propagoimiseen, käsittämättömään seksuaalivähemmistöjen ja marginaaliryhmien korostamiseen, perussuomalaisen puolueen demonisointiin kaikin tavoin. Tässä joitain esimerkkejä. Lisäksi ja näihin kaikkiin liittyen merkittävänä instrumenttina missiossa on asioitten epätasapainoisen käsittelyn lisäksi tiedon pimittäminen: ei kerrota asioista. Tästä esimerkkinä tilanne Ruotsissa ja massamaahanmuuton aiheuttamat rikokset. HS käyttää koodisanoja, kuten "nuorukaiset" kertoessaan sen minimaalisen mitä törkeimmissä tapauksissa on pakko uutisoida.
Rakkaudesta lajiin.

JT

#29
Homman pitäisi jakaa vuosittain journalismipalkinto, jossa olisi "journalismisarja" ja "viihdesarja" ja "kuvajournalismisarja". Tämä mainittu saattaisi yltää tänä vuonna viihdesarjan palkintosijoille.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)