News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-05-17 IL: Jääkiekkoliitto ja maajoukkue irtisanoutuivat rasismista

Started by Iiro Iso-Ilomäki, 18.05.2011, 00:18:51

Previous topic - Next topic

Iiro Iso-Ilomäki

QuoteJääkiekkoliitto ja Suomen maajoukkue irtisanoutuivat tiistaina "kaikenlaisesta rasismista ja vihamielisyydestä ulkomaalaisia kohtaan".


Jääkiekkoliiton puheenjohtajaa harmittaa, että MM-kultajuhlissa esiintyi rasistista käytöstä. (JARNO JUUTI)
Jääkiekkoliiton mukaan laji on kansallisuuksia yhdistävä eikä erottava tekijä ja menestyksestä iloitseminen kuuluu kaikille.

- On harmillista, että näinkin hieno asia kuin MM-kulta vetää puoleensa erilaisia lieveilmiöitä. Jääkiekko on kansainvälinen laji emmekä me erottele ihmisiä kansallisuuden tai ihonvärin mukaan, sanoi liiton puheenjohtaja Kalervo Kummola tiedotteessa.

Myös kultajoukkueen kapteeni Mikko Koivu piti tiimiään esimerkillisenä.

- Minun mielestäni Suomessa ollaan aina pystytty suvaitsemaan ja kunnioittamaan toista. Mielestäni meidän joukkue on sen esimerkkinä, koska meillä on paljon erilaisia ihmisiä ja yksilöitä. Kolme viikkoa on pitkä aika olla samassa ryhmässä, mutta kun jokainen on tavallaan kuin kotonaan, on se mielestäni hieno esimerkki Suomellekin, Koivu sanoi joukkueen palattua Suomeen.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Paloma Hannonen peräsi maanantaina avoimessa kirjeessään joukkueelta kannanottoa rasismista. Hannosen mukaan peli-illan ja -yön juhlahumua Helsingissä synkensivät joidenkin juhlijoiden rasistiset huudot ja aggressiivinen käytös.

STT

Kenelläkään tietoa mitä nämä rasistiset huudot ovat olleet? Kenties tyyliin "Hähää homppeliruottalaiset" vai jotain muuta?

Yleisesti ottaen, suvaitsevaisto ja mokuttajat lienee nyt ottavat tämänkin ilon aiheen käsittelyyn.

Mikolta ihan hyvä puhe tähän, kyllähän Suomessa ollaan suvaitsevaisia ja osataan kunnioittaa muita, kunhan se saa myös vastakaikua.
Loppujen lopuksi, olemme vain vain lihaa ja verta.

PMH

QuotePaloma Hannonen.....perätä.....avoinkirje....Anteeksi....

?? :facepalm: :facepalm: :facepalm: ??
Vittuile vielä kun voit vaikuttaa
"Sosiaalisen median syöpä(läinen)
PerusSuomlainen

Kommeli

No nyt me kaikki sitten kiellettiin se rasismi. Tää on tämmöstä ihme aivopesutoimintaa.

Kommeli

Quote from: Kaapo on 18.05.2011, 00:41:44
Tätä tullaan käyttämään jatkossa ratsastus välineenä. "Jääkiekkoliitto ja maajoukkuekin irtisanoutuivat rasismista! Miksi sinä siis olet rasisti? Joko olet jo muuten lopettanut vaimon hakkaamisen?"
Vihreät/Lehdistö saivat itsellensä tästä esimerkin rasismista Suomessa.

thinkingmind

Monikultturistien media-juoni toimi ja saivat jääkiekkoilijat irtisanoutumaan rasismista ja monikultturistit tulevat käyttämään tätä irtisanoutumista tulevaisuudessa todisteena siitä kuinka kauheasti suomessa on rasismia kun jääkiekkojoukkueenkin pitää siitä irti sanoutua.

Olin torilla enkä nähnyt MINKÄÄNLAISTA rasismia.

Satuin seuraamaan leijonien bussia hetken myöhemmin illalla kunnes se päätyi Teatterin eteen jonka vippipuolelle leijonat ilmeisesti menivät jatkoille.
Teatterin edessä näin neljä mustaa leijonatamineissa ja en taaskaan havainnut MINKÄÄNLAISTA rasismia.
Mikko Koivu heilutti suomen lippua ja huudatti yleisöä loppuun saakka kunnes poliisi-setä koputti olalle että nyt olisi aika siirtyä yökerhon puolelle.

Steissillä oli kotiin mennessäni noin 8 mustaa ja paljon huutavia kännisiä suomen lippua heiluttavia suomalaisia enkä taaskaan havainnut MINKÄÄNLAISTA rasismia.

Junaa odotti laiturilla ja junaan tuli kyytiin monia mustia ja aasialaisia ja paljon kännisiä leijonatamineisiin sonnustautuneita suomalaisia jotka hoilasivat ihanaa-leijona-ihanaa biisiä enkä taaskaan havainnut MINKÄÄNLAISTA rasismia.

Rasismi on etupäässä monikultturistien mielikuvituksessa esiintyvä ilmiö jolla monikultturistit yrittävät korostaa omaa "hyvyyttään" ja "suvaitsevaisuuttaan" verrattuna tavallisiin suomalaisiin.
Jos tavalliset suomalaiset eivät olekaan hirveitä rasisteja niin silloinhan monikultturistitkin alkavat vaikuttaa aika tavallisilta suomalaisilta joilla vain on erilaisia poliittisia mielipiteitä.




"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

Acres

Kummola ei ainakaan edes tiennyt mistään adresseista erikseen tai ylipäätään mistä on kyse:

Quote from: Kalervo KummolaKummola viittasi puheessaan siihen, ettei lajiliitto suvaitse vastustajan häpäisyä ja internetissä esiintyneitä lieveilmiöitä.

– En tiedä tarkemmin niistä. Meille kerrottiin vaan, että netissä on kaikennäköistä, että pannaan jotain turpaan ja muuta. Liitto sanoutuu irti näistä, me emme missään olosuhteissa hyväksy tällaista.

http://www.jatkoaika.com/maajoukkue.php?sivu=kolumnit&id=11980
Eurooppa kadehtii Ruotsia.  Me valaisemme roviona pimeydessä. Rosengårdin kaltaisissa esikaupungeissa nousee esiin uusi yrittäjäsukupolvi, jolla on suorastaan moniarvoinen halu polttaa.

- B.H keskustelija ja lähimmäinen

Kukko

^Juuripa näin. Eikä varmasti Mikko Koivukaan tiennyt mistään Paloman avoimesta kirjeestä. Sillä on aika vaikea kuvitella että se olisi ollut paluulennon keskeisin puheenaihe.


Quotehttp://www.jatkoaika.com/maajoukkue.php?sivu=kolumnit&id=11980
Jatkoajan sivuilta muuten löytyy näiden kekkereiden parhaat kuvakoosteet.
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi "vihapuheesta" tai jostakin tekaistusta "rasismista".
-J. Sakari Hankamäki

Roope2

Ehkä Jääkiekkoliitto ja Suomen maajoukkue voisivat samaan hengevetoon ottaa kantaa homoliittoihin ja ko. liitossa elävien adoptio-oikeuteen, niin sekin asia tulisi selväksi.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

totuudentorvi

Quote from: PMH on 18.05.2011, 00:29:06
QuotePaloma Hannonen.....perätä.....avoinkirje....Anteeksi....

?? :facepalm: :facepalm: :facepalm: ??

Onneksi Paloma Hannonen muisti samana päivänä laittaa tiedotteen liikkeelle, jonka mukaan hän hakee Vihreiden nuorten varapuheenjohtajaksi. Kaik on politiikassa näemmä mahdollista ja kortit heiluvat. Punavihreä tarkoitus pyhittää keinot.

G-C

Suosittelen Palomalle ja muille rasismia mitä erinäisimmissä yhteyksissä esiin tuoville iltasaduksi satua "Paimenpoika ja susi".

Alfresco

Ei jumalauta miten pateettista. Tämä on naurettavaa.  :facepalm:

Quote from: Kaapo on 18.05.2011, 00:41:44
Lainaan Robert Heleniusta: Ei vittu!

EDIT: Tätä tullaan käyttämään jatkossa ratsastus välineenä. "Jääkiekkoliitto ja maajoukkuekin irtisanoutuivat rasismista! Miksi sinä siis olet rasisti? Joko olet jo muuten lopettanut vaimon hakkaamisen?"

Näin se menee. Jatkossa kaiken maailman palomat tulee vetoamaan tähän ennakkotapaukseen. Kohta vaaditaan kaiken maailman urheilujärjestöiltä ja muilta "rasismista irtisanoutumista".

Jääkiekkoliiton olisi pitänyt pysyä hiljaa eikä ottaa mitään kantaa asiaan. Nythän he epäsuorasti tunnusti, että ovat vastuussa "rasismista".

1-0 mokuttajille ja vihermuppeteille.  :facepalm:

Reich

Quote from: G-C on 18.05.2011, 01:03:16
Suosittelen Palomalle ja muille rasismia mitä erinäisimmissä yhteyksissä esiin tuoville iltasaduksi satua "Paimenpoika ja susi".

http://aesopfables.com/cgi/aesop1.cgi?4&TheShepherdsBoyandtheWolf&&shepwolf2.ram

Paimenpoika oli paimentamassa lampaita ja päätti saada vähän vauhtia päivään. Hän alkoi huutaa: "Susi! Susi!" Lähellä olleet aikuiset paimenet juoksivat sauvoineen kiireesti pojan avuksi, mutta eihän siellä mitään sutta ollut. Aikuiset paimenet toruivat poikaa. Poika nauroi, kun sai muut liikkeelle. Seuraavana päivänä sama toistui. Poika huusi sutta useampana päivänä ja lopulta toiset paimenet eivät enää tulleet paikalle, koska arvasivat pojat taas turhaan huutelevan.

Eräänä päivänä paimenpoika huomasi suden lähestyvän. Hän huusi: "Susi! Susi!" Kukaan ei tullut paikalle. Poika hätääntyi ja huusi uudestaan: "Susi! Susi!" Vieläkään ei ketään tullut. Vaikka poika kuinka huusi, kukaan ei tullut paikalle ja susi vei lampaita.
"Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa,
vaan jotain kaunista, jota ei koskaan myydä saa."

Kommeli

Quote from: totuudentorvi on 18.05.2011, 01:02:39
Quote from: PMH on 18.05.2011, 00:29:06
QuotePaloma Hannonen.....perätä.....avoinkirje....Anteeksi....

?? :facepalm: :facepalm: :facepalm: ??
Onneksi Paloma Hannonen muisti samana päivänä laittaa tiedotteen liikkeelle, jonka mukaan hän hakee Vihreiden nuorten varapuheenjohtajaksi. Kaik on politiikassa näemmä mahdollista ja kortit heiluvat. Punavihreä tarkoitus pyhittää keinot.
Tää on jmlta sairasta.

Anti-Utopisti

Vihervasemmiston vastareaktio oli arvattavissa viimeistään siinä vaiheessa, kun näki spontaanisti Suomen maajoukkueesta innostuneet nuorisojoukot ja yllättävän lippumeren. Kryptokommunistit tajusivat silmänräpäyksessä vuosikymmeniensä tihutyön menneen hukkaan Suomen nuorison turmelemiseksi.

Tihulaisradikaalien mielenmaisemahan on sellainen, että he eivät yksinkertaisesti voi sietää totaalisen valtansa rakoilemista tavismassojen hallinnassaan. Se kiihottaa heidät vihan vimmoihin, jolloin heille ei hyvitykseksi riitä enää mikään muu kuin täydellisen hallinnan palauttaminen yhdistettynä sadistiseen kostoon. Ensireaktio lienee kuitenkin tunkea mukaan juhliin ja yrittää pilata juhlamieli parhaansa mukaan.

On ehkäpä psykologisesti mielenkiintoista, että vihervasemmisto aina näitä satuja sepittäessään projisoi oman sadisminsa satunsa roistoon: narsistinen öykkäri, joka puuttuu lähiympäristössään kaikkiin hiukankin omasta perfektionistisesta ihanteestaan poikkeaviin.

Suomalaisia jääkiekon ystäviä ei käy kateeksi. Tässä asiassa ei Kummolan ja jääkiekkomaajoukkueen irtisanoutuminen tule auttamaan yhtään mitään, vaan he joutuivat tahtomattaan vihervasemmiston tulevien toimenpiteiden listan kärkeen. Kryptokommunistit havaitsivat jääkiekkoon liittyvän spontaanin isänmaallisuuden merkittäväksi uhkaksi eurostoihmisen luomiselle, joten lähivuosina on odotettavissa lajin tervehenkisyyden asteittainen kuohitseminen. Eli suomalainen jääkiekko siis tullaan "rikastuttamaan" ilman pienintäkään armoa Keski-Euroopan jalkapallomaajoukkueiden hengessä.


[email protected]

far angst

Quote from: Anti-Utopisti on 18.05.2011, 02:03:10,,,,,,,,,,,,,,,,,,
On ehkäpä psykologisesti mielenkiintoista, että vihervasemmisto aina näitä satuja sepittäessään projisoi oman sadisminsa satunsa roistoon: narsistinen öykkäri, joka puuttuu lähiympäristössään kaikkiin hiukankin omasta perfektionistisesta ihanteestaan poikkeaviin.

Suomalaisia jääkiekon ystäviä ei käy kateeksi. Tässä asiassa ei Kummolan ja jääkiekkomaajoukkueen irtisanoutuminen tule auttamaan yhtään mitään, vaan he joutuivat tahtomattaan vihervasemmiston tulevien toimenpiteiden listan kärkeen. Kryptokommunistit havaitsivat jääkiekkoon liittyvän spontaanin isänmaallisuuden merkittäväksi uhkaksi eurostoihmisen luomiselle, joten lähivuosina on odotettavissa lajin tervehenkisyyden asteittainen kuohitseminen. Eli suomalainen jääkiekko siis tullaan "rikastuttamaan" ilman pienintäkään armoa Keski-Euroopan jalkapallomaajoukkueiden hengessä.

"You can run, but you can't hide." Mikäli suomalaiset tavikset haluavat säilyttää edes yhden kauneusarvojen täyteisen pakopaikan tässä hullussa maailmassa, jossa EU-poliitikkojen sairaat utopiakokeilut tunkevat joka paikkaan, niin heidän täytyy organisoitua realistiseen vastarintaan. Ikävä kyllä realismi rikkoo kauniin idyllin siinä missä rikastuskin, mutta silloin on edes pieni mahdollisuus jäljellä vielä jonain päivänä kokea nahoissaan muunkinlaisia tuntemuksia kuin elämänilon tappavaa kyykytystä kaikilla sektoreilla.

Toisaalta vaikka jääkiekko ja muut kauneusarvot menetettäisiin, niin edes Suomi on vielä jäljellä - ainakin jonkin aikaa. Tämän tilanteen voi yrittää säilyttää urheilusta tutun tahtotilan ja tehokkaiden valintojen opettelulla.

Siinä kun ihminen loi jumalat omikse kuvikseen, manaavat tietenkin suvafasistit omat puhdistautumista vaativat demoninsa keksimiinsä maahanmuuttokielteisiin persudemiurgeihin.  Tuon projektion alkeellinen, alati käsikirjanomaisen samankaltaisena toistuva arkkityyppi kertoo katharsiksen voimakkaasta tarpeesta.  Että kovin ohuissa se rupeaa olemaan suvafasistienkin usko kun noin voimakkailla loitsuilla sitä aina tilaisuuden tullen tulee vahvistaa.

Suvafasismi jo rupeaa olemaan henkisessä WinCapita-konkurssissa.  Jukuripäisemmät vieläkin uskovat, mutta moni aikaisemmin uskonut on lakannut käymästä herätyskokouksissa, ja siksi vielä uskovaiset saarnaavat entistä leveämmällä rintamalla aina, joka paikassa ja itse tikusta asiaa tehden.

Varmaa on, että saarna jatkuu ja todellakin Suomi väkisin ja valehtelemalla on saatava lopullisesti pilalle.   Ihan niinkuin Ruotsi jo on lopullisesti ja peruuttamattomasti pilattu lähi-idäksi.

Fatima trivs jättebra!
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

sluippa

QuoteKenelläkään tietoa mitä nämä rasistiset huudot ovat olleet?

Tuttava oli nähnyt kolmen somalipojan heiluttaneet iloisina Suomen lippuja ja muutama idiootti oli sitten mennyt haastamaan riitaa ajatuksella, "ette te ole suomalaisia, mitä te siinä juhlitte?".

Tämä tosin on vain kuulopuhetta, mutta en näe syytä epäillä tapahtunutta. Kun 100 000 ihmistä lähtee yhtä aikaa liikkeelle, niin typeriä mahtuu siihen joukkoon varmasti. Iso väkimäärä on vetänyt puoleensa varmasti sellaisia, jotka saavat jotain mielihyvää pikku rähinöistä ja tappeluista. Valitettavaa, mutta onko näitä tapauksia oikeasti niin paljon, että se vaatisi näin suurta huomiota? Itse näkisin esimerkiksi alaikäisten holtittoman alkoholinkäytön vaarallisempana ja huolestuttavampan ilmiönä.

Melbac

No tossa tulee jotenkin sellainen huijaamisen maku mieleen että hurrataan sellaiselle jota ei oikeasti kannateta.Vähän sama kuin itse kannattaisi jotain toista joukkuetta mutta katsoisit itsellesi paremmaksi että kannattaisi toista joukuetta koska pomosikin kannattaa eli yrittäisit nuolla pomosi persettä.

OTU

 Mihin tämä hölmöys meneekään. Luonnollinen jatkumo tälle tuomitsemisvouhotukselle lienee, että kohta vaaditaan Korkeasaaren Apinalinnan paviaaneilta irtisanoutumista rasismista.
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

ekto

Kyllä harmittaa, että tämäkin piti mennä tahraamaan rasismisyytöksillä. En ole kuullut, että ensimmäistäkään tutkintapyyntöä rasismista olisi tuolta illalta kirjattu. On vain rasismia kaikkialla näkevien kokemuksia rasismista, ilman mitään todisteita. Muutenkin koko tilaisuus oli merkillisen rauhallinen...

Ilmeisesti meidän pitää ruveta vaatimaan Palomaa irtisanoutumaan rasismista, kun kuulemme tai luulemme jonkun heidän edustaman poliitiikan avulla rantautuneet käyttäytyvän huonosti.

etnis

Eikö vastaavan logiikan perusteella kaikkia Afrikasta tulleita maahanmuuttajia, Somaliyhdistystä sun muita synergian siltoja voisi vaatia sanoutumaan irti tällaisesta?  :facepalm:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/pakettiautoon-tyonnetylle-tytolle-tehtiin-seksuaalista-vakivaltaa-/art-1288389082682.html?pos=navnow
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

Elemosina

Nyt Höblässä ollaan kauhuissaan Aku Hirviniemen vitsailuista lavalla. Kun hän taisi sanoa taikasanan hurri. Hirveää rasismia suomenruotsalaisia kohtaan.
http://www.hbl.fi/text/helsingfors/2011/5/18/w63570.php

Itse tämän päivän lehdessä Anna-Lena Laurén tuo esiin että rasistisessa kansanjuhlassa on buuattu somaleille ja sanottu romanian romaneille että Suomen juhla ei kuulu heille. Missä ihmeessä nämä journalistit liikkuu?

Telkkarista leijonien juhlaa katsoessani näin väkijoukossa monenlaista ja monenväristä juhlijaa. Kummallista että näin rasismin vallassa olevassa maassa eriväriset juhlijat edes uskaltavat mennä keskelle moista rasistista kansallistuntoa uhoavaa väkijoukkoa? Aika rohkeita ovat, sanon minä.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Uuno Nuivanen

Jokaisella suomalaisella tulee olla paha ja syyllinen olo. Rasismia on alettava pohtia heti aamukahvia juodessa, ovathan kahvi mustaa ja maito sekä sokeri valkoista, ja mikä on asian oikeutus. Sitten on sanouduttava irti kahvinjuonnista, koska syrjintäkysymystä tältä osin ei ole selvitetty kunnollisesti. Joka tapauksessa syyllinen on vhm.

:flowerhat: x googol.

nuiseva

Nämä voitonjuhlat nimenomaan yhdistivät kaikkia suomalaisia. Mutta kun vihervasuri näkee Suomen lippuja ja leijonapaitoja, niin pitäähän siitä kiihottua ja nähdä rasismuspeikkoja kurkkivan talojen ja puiden takaa.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.

Vasarahammer

Quote from: Anti-Utopisti on 18.05.2011, 02:03:10
Tihulaisradikaalien mielenmaisemahan on sellainen, että he eivät yksinkertaisesti voi sietää totaalisen valtansa rakoilemista tavismassojen hallinnassaan. Se kiihottaa heidät vihan vimmoihin, jolloin heille ei hyvitykseksi riitä enää mikään muu kuin täydellisen hallinnan palauttaminen yhdistettynä sadistiseen kostoon. Ensireaktio lienee kuitenkin tunkea mukaan juhliin ja yrittää pilata juhlamieli parhaansa mukaan.

Kauhunväreet johtuivat nähdäkseni siitä, että Kauppatorilla näkyi valtavasti siniristilippuja ja heiluttelijat olivat enimmäkseen nuoria ihmisiä eli niitä, joiden pitäisi jo olla omaksunut punavihreän diversiteettikultin opit.

Quote
On ehkäpä psykologisesti mielenkiintoista, että vihervasemmisto aina näitä satuja sepittäessään projisoi oman sadisminsa satunsa roistoon: narsistinen öykkäri, joka puuttuu lähiympäristössään kaikkiin hiukankin omasta perfektionistisesta ihanteestaan poikkeaviin.

Paloma Hannosella ja hänen raitiovaunusta poistamallaan rasistiöykkärillä on erona se, että vain Paloma Hannonen pystyy tekemään tapahtumasta poliittisen kysymyksen ja levittämään sen kaikkialle valtamediaan.

Tästä voi päätellä, miten hyvin vihervasemmisto hallitsee valtamedian agendaa. Vihreästä Langasta on vain kukonaskel Helsingin Sanomiin ja se, mitä kiilusilmäinen jyväskyläläinen kyläpoliitikko sanoo ja tekee, on valtamedialle merkittävää.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

Eino P. Keravalta

Kohta Suomessa mennään siihen, että jollei sanoudu irti, tapahtuu irtisanominen.

Minulle ei ole selvinnyt, miksi jostakin pitäisi erikseen sanoutua irti, ellei aiemmin nimenomaan olla sitouduttu ko. asiaan? Esimerkiksi rasismista ei tarvitse sanoutua irti, ellei aiemmin ole ilmoittanut kannattavansa rasismia. Muutoinhan maailma menee aivan hulluksi: irtisanottavia asioita mahtuu tälle planeetalle varmaankin tuhansia samalla, kun potentiaalisia irtisanoutuvia yhdistyksiä, liittoja, yhteisöjä, maita, instansseja, yrityksiä ja puolueita on miljoonittain. Joka vuosi siis pitäisi odottaa miljardeja irtisanoutumisia tästä ja tuosta. Ehtiikö muuta enää tehdäkään kuin etsiä irtisanoutumisia vaativia asioita, vaatia irtisanoutumista, pohtia irtisanoutumista, lukea irtisanoutumisista, keskustella irtisanoutumista ja irtisanoutua?

Nyt pitäisi irtisanoutua typeristä ja infantiileista irtisanoutumiskampanjoista. Kertakaikkisesti. Kellään ei ole irtisanoutumisvelvoitetta eikä irtisanoutumattomuus todista yhtään mitään.

Koko irtisanomisideologia on vain moraalisäteilyn etäispesäke. Ja sellaisena se vain halvauttaa yhteiskuntaa ja kahlitsee vapaata ajattelua poliittisen korrektiuden orwellilaisiin kahleisiin.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Titus

Rosa Meriläisen juttu Vihreässä langassa sivuaa aihetta:

http://www.vihrealanka.fi/node/9485#comment-65192

Olin todella positivisesti yllättynyt tästä kirjoituksesta, ja varsinkin kun sen sai luke VL:sta...

:flowerhat:
that's a bingo!

MoonShine

Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

timouti

Leijonien juhlinnassa ei rasismista irtisanoutuminen ole otsikoissa ensimmäisenä. Suomalaiskansallinen juhliminen siellä on nostettu esiin. Sikäli rasismivouhotus meni hukkaan.

Nämä varmaan luuli, että kirkasotsaiset suoraselkäiset reippaat urheilijanuorukaiset nousevat lavalle ja ovat esimerkkinä sekä nuorisolle erikseen että kaikelle kansalle yleensä ja tuomitsevat kaiken huonon käytöksen. Lehdissä halutaankin tuomita Leijonien käytös ja Wallin siellä etunenässä hääräilee.

Professori

Quote from: etnis on 18.05.2011, 09:22:07
Eikö vastaavan logiikan perusteella kaikkia Afrikasta tulleita maahanmuuttajia, Somaliyhdistystä sun muita synergian siltoja voisi vaatia sanoutumaan irti tällaisesta?  :facepalm:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/pakettiautoon-tyonnetylle-tytolle-tehtiin-seksuaalista-vakivaltaa-/art-1288389082682.html?pos=navnow

Voitaisiin varmasti; ja sanoudun itsekin. Raiskaajille vaan kovat rangaistukset peniksen pituudesta, älykkyysosamäärästä tai ihon väristä riippumatta. Sinänsä somaliliitto voisi tuollaisella lausunnollaan kohentaa julkisuuskuvaansa.

Mutta ei minulle kyllä tuota ongelmia myöskään maajoukkueen, presidentin, La Paloma Blancan tai Korkeasaaren paviaanin irtisanoutuminen rasismista. Niinhän minä teen itsekin. Ja uskon myös muiden tänne kirjoittavien tekevän. Voisikohan Homma ottaa ja irtisanoutua näyttävästi rasismista sen kaikissa ilmenemismuodoissa?
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Hermo

Quote from: Professori on 18.05.2011, 10:42:39
Voisikohan Homma ottaa ja irtisanoutua näyttävästi rasismista sen kaikissa ilmenemismuodoissa?

Sitähän tässä on muutama vuosi tehty.