News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2011-04-19 YLE: Toivola pelkää maahanmuuttopolitiikan romuttuvan

Started by thinkingmind, 19.04.2011, 16:15:00

Previous topic - Next topic

thinkingmind

Vihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola aikoo pitää eduskunnassakin yllä vähemmistöjen oikeuksia. Hän toivoo, ettei maahanmuuttoministerin salkkua annettaisi voimakkaan kansallismielisesti ajattelevalle henkilölle.

Toivola kertoo suunsa loksahtaneen auki, kun hän kuuli Jussi Halla-ahon (ps.) halukkuudesta maahanmuuttoministeriksi.

- En halua olla turhan asenteellinen, mutta olen törmännyt lukuisissa tapahtumissa nykyiseen maahanmuuttoministeriin Astrid Thorsiin. Hänen roolinsa on ollut sillanrakentaja suomalaisen yhteiskunnan ja monikulttuurisen yhteisön välillä.

Toivola pelkää, että jos Thorsin tilalle astuu kansallismielisesti ajatteleva henkilö, romuttaisi se nykyisen maahanmuuttopolitiikan.

- Halla-aho puhuu selkeästi kansallismielisyydestä ja on omassa retoriikassaan ja blogeissaan syyllistynyt välillä aika rankkoihin, selkeästi syrjiviin ja asenteellisiin kommentteihin kun puhutaan eri kulttuuritaustaisista ihmisistä.

Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.

- Vähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme on sitä, että miten jo täällä olevat ihmiset voivat kokea tämän maan kotimaakseen. Sitä, miten nuoret uskaltavat hakea eri ammatteihin ja kokea että heillä on oikeasti tulevaisuus tässä maassa.

Toivola uskoo yhteistyön perussuomalaisten kanssa sujuvan näkemyseroista huolimatta.

- Minut on kasvatettu pienestä saakka siihen, että pitää rakentaa siltoja muihin ihmisiin. Toki omista arvoista täytyy pitää kiinni.
Kiusaamiskokemukset seuraavat aikuisuuteen asti

Toivola on näyttelijän työnsä ohella toiminut Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest–tiimiläisenä. Käytännössä työ on kiertämistä Suomen yläkouluissa puhumassa elämisen taidoista ja erilaisuuden kohtaamisesta.

- Olen kahden vuoden aikana kiertänyt yli 60 koulussa etelästä pohjoiseen. Nuorilla on mieletön tarve avoimuuteen ja keskusteluun. Kun puhun, niin 400 nuorta juhlasalissa kuuntelee puolitoista tuntia hiiskahtamattakaan. Luennon jälkeen moni nuori tulee puhumaan kiusaamis- ja syrjintäkokemuksista.

Toivolan mielestä kiusaamiseen pitäisi puuttua ajoissa, sillä moni aikuinenkin kipuilee kouluaikojen kiusaamisen takia. Toivola on itsekin ollut kiusattu.

- Kiinnostuksen kohteeni olivat erilaiset kuin monella pojalla. Halusin tanssia ja näytellä. Suurin ongelma oli mielestäni se, että seksuaalisuus ja ihonväri olivat aikuisille pelottavia ja arkoja asioita, joten he eivät puuttuneet kiusaamiseen.
Omat juuret löytyivät veljen avulla

Toivolan äiti on suomalainen ja isä kenialainen. Hän ei ole tavannut isäänsä sen jälkeen kun hän täytti kaksi vuotta. Kolme vuotta sitten hän löysi Saksasta veljensä ja yhteys sukuun löytyi jälleen.

- Hän vei minut Keniaan, missä tapasin koko afrikkalaisen Mapesan puoleisen sukuni. Löysin viisi tätiä, kuusi setää ja kymmeniä serkkuja pienestä kylästä keskeltä Keniaa. Huikea osa identiteettiäni selkisi.

YLE Helsinki


http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/04/toivola_pelkaa_maahanmuuttopolitiikan_romuttuvan_2529097.html

"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

normi

Mutta Jani, tietenkin se pitäisikin romuttaa. Pelkosi on aiheellinen jos mennyttä menoa kannatat. Sen sijaan suomalaisten tulee pelätä sitä jos politiikkaa ei muuteta, muuten käy kuten Ruotsissa, kaikki tulevat hulluiksi... (lukekaapa mitä ruotsissa kirjoitetaan tällä hetkellä ja siihen riittää se, että he ovat noin 10-15 vuotta edellä meitä tässä maahanmuutossa)
Impossible situations can become possible miracles

caprifolium

QuoteVihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola aikoo pitää eduskunnassakin yllä vähemmistöjen oikeuksia. Hän toivoo, ettei maahanmuuttoministerin salkkua annettaisi voimakkaan kansallismielisesti ajattelevalle henkilölle.

Toivon mukaan kansanedustaja Toivola ottaa huomioon myös yhden vähemmistön: suomalaiset työttömät.
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

normi

Impossible situations can become possible miracles

hoxpox

Quote
Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.

Rakennettakoon siis veronmaksajien rahoilla synerginen perheitä- ja vähän muitakin yhdistävä ilmasilta Somaliasta Suomeen.

EDIT: Tämmöinenhän on jo olemassa.


antero

Quote
Vihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola

- En halua olla rasisti, mutta

Jos ei haluaisi olla rasisti, niin ei kannattaisi olla rasisti.  :-*
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Veli Karimies

Turhaa Toivola kaipailet menneisyyteen, katse kohti tulevaisuutta nyt!

elven archer

Kukaan suomalainen ei ole lisännyt vastakkainasetteluja kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä niin paljon kuin Astrid Thors. Tästä on todisteena koko maahanmuuttokeskustelu. On käsittämättömän likinäköistä esittää, että Thorsin naivismi olisi rakentanut siltoja, kun vaalitulosta myöten kaikki kertoo, että sillat roihuavat puolin ja toisin.

Bored.

Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
- Hän vei minut Keniaan, missä tapasin koko afrikkalaisen Mapesan puoleisen sukuni. Löysin viisi tätiä, kuusi setää ja kymmeniä serkkuja pienestä kylästä keskeltä Keniaa. Huikea osa identiteettiäni selkisi.

Ei kai Toivolalla ole mielessä tuoda nuo viisi tätiä, kuusi setää ja kymmeniä serkkuja kaipaamiensa siltojen avulla Suomeen... no joo, huono vitsi, toivottavasti.

Toivottavasti Toivola kuitenkin ajaa tuota kiusaamisen vastaista kampanjaansa aktiivisesti myös jatkossa keskittymättä pelkkään seksuaaliseen suuntaukseen ja/tai ihonväriin. Siinä riittää kyllä puuhaa.

Lemmy

Toivola (ja vihreat) pelkaavat, etta Suomessa aletaan toteuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa - ja sosiaaliturvapaikanhakijoiden ymparilla pyoriva vastaanottobisnes ja muu monikulttuuribisnes menettaa valtion tuen ja sita myota monta vihervasemmistolaista joutuu kolisuttelemaan fattanluukkuja kun ei voi enaan halia partalapsia yles.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Topelius

Olen sikäli samaa mieltä, että maahanmuuttoministerin ei saisi olla voimakkaan asenteellinen. Hänen tulisi olla aika lailla virkamiesmäinen ministeri. En itse pitäisi Halla-ahoa tältä pohjalta kovin hyvänä maahanmuuttoministerinä, mutta vielä huonompana ajatuksena pidän voimakkaasti maahanmuuttomyönteisen ihmisen (esim. Astrid Thorsin tai vaikka Jani Toivolan) asettamista tehtävään.

Uskoisin, että maahanmuuttoasiat palautetaan kuitenkin tulevassa hallituksessa sisäministerille (tuo yhdistäminen olisi yksi luontevimpia tapoja vähentää ministerien määrää). Sisäministeriksi sitten Soini, Rajamäki tai Benkku. :)

Koulukiusaaminen nostamisesta esiin Toivolalle silti peukkua. Teema on erittäin tärkeä, vaikka vaikeahan sille tietysti on eduskunnasta (tai mistään muualtakaan) käsin mitään tehdä. :(

caprifolium

Quote- En halua olla turhan asenteellinen, mutta olen törmännyt lukuisissa tapahtumissa nykyiseen maahanmuuttoministeriin Astrid Thorsiin. Hänen roolinsa on ollut sillanrakentaja suomalaisen yhteiskunnan ja monikulttuurisen yhteisön välillä.
Toivola pelkää, että jos Thorsin tilalle astuu kansallismielisesti ajatteleva henkilö, romuttaisi se nykyisen maahanmuuttopolitiikan.

En halua olla turhan asenteellinen, mutta minusta Astrid Thorsin rooli on ollut (toivottavasti nimenomaan on ollut, ei ole enää) tavallisten suomalaisten väheksyminen, alentuva suhtautuminen kaikkiin eri mieltä oleviin, välinpitämättömyys oman toimialansa toimintaan (ei ole ollut aikaa tehdä moniakaan laskelmia, hakemukset viivästyy yms.), jatkuva resurssien lisääminen loputtomaan kotoutuskaivoon, ylimielisyys ja utopistinen käsitys Suomen kyvystä hoitaa lähes kaikki maailman pakolais- ja maahanmuutoasiat, ja sokeus sosiaaliturvan väärinkäytöksille.

Edit: Typot korjattu.
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

Ernst

Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00

Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.




Paha uni tuo Toivolan valinta - nyt se lässyttää Ali Qassimia ministeriksi.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Late

Ei ole erityistä tarvetta asettaa avoimen kansallismielistä maahanmuuttoministeriä (sikäli kun kyseistä pestiä ei lakkauteta). Riittää kun maahanmuuttopolitiikan perusajatus vaihtuu. Thorsin "maahanmuuttopolitiikkaa kehitettävä maahanmuuttajien ehdoilla" linjaus on täysin väärä lähtökohta.

Oikea lähtökohta on tietenkin: "maahanmuuttopolitiikkaa on kehitettävä suomalaisten ja Suomen ehdoilla". Tämä kun otetaan lähtökohdaksi niin politiikka ohjautuu väistämättä oikeille urille.

Toisaalta täytyy pitää mielessä että edellinen maahanmuuttoministeri oli pakolaisavun (vai pakolaisneuvonnan?) juristi. Ei siis pitäisi olla esteitä valita pestiin toista "ääripäätä" edustavaa henkilöä.

Quote from:  Jani ToivolaVähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme on sitä, että miten jo täällä olevat ihmiset voivat kokea tämän maan kotimaakseen.

Suunnilleen näin. Lääkkeeksi kotoutumiseen on tarjottava keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa. Varmaan sitä moni mamu tuntisi olonsa erittäin kotoisaksi jos saisi koko sukunsa tänne (vrt. Fatima trivs jättebra). Kotouttamispolitiikan lähtökohta on kuitenkin oltava ajatus siitä että tulijoiden määrä on mahdollisimman vähäinen, jolloin kotouttaminen ei vaadi kohtuuttomia resursseja,  mamu-alueita ei pääse syntymään (tai jo olemassa olevat enää laajenemaan) eikä näin ollen kantaväestön vastustus kasva.

Marius

Aikooko tämä toivola myös ajaa vähemmistöjen velvollisuuksia?
Varmaankaan hänen mielestään sellaisia ei edes ole.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Sanglier

Toivola toivoo vaan, kunhan muistaa että vihreätkin ovat pienenevä vähemmistö, eikä kaikkia toiveita nyt vain voida ottaa huomioon.

Juffe

Quote- Halla-aho puhuu selkeästi kansallismielisyydestä ja on omassa retoriikassaan ja blogeissaan syyllistynyt välillä aika rankkoihin, selkeästi syrjiviin ja asenteellisiin kommentteihin kun puhutaan eri kulttuuritaustaisista ihmisistä.
Tämä on mielestäni ihan ymmärrettävä näkemys. Vaikka asiasisältönsä puolesta Scripta on rautaa, myös tyylillä ja mielikuvilla on tässä yhteydessä merkitystä. Scriptan ilmaisutyyli on paikoin sen verran provosoivaa ja kärjekästä, ettei sellainen oikein sovi ministerin suuhun.
Kirjoitukset on kuitenkin laadittu aikana, jolloin Halla-ahon ministeriysmahdollisuuksista ei ollut harmainta haisuakaan. Lisäksi Hallis on julkisissa esiintymisissään osoittanut kykenevänsä hyvin asialliseen ja toisia kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Tämän perusteella olen itse vakuuttunut, että hän olisi edustuskelpoinen ministeri. Hyväksyn kuitenkin, jos menneet kirjoitukset koetaan jonkinmoisena taakkana (tyylin, ei asiasisällön perusteella) ministeriysharkinnoissa.

mänkki

Quote from: Topelius on 19.04.2011, 17:04:37

Uskoisin, että maahanmuuttoasiat palautetaan kuitenkin tulevassa hallituksessa sisäministerille (tuo yhdistäminen olisi yksi luontevimpia tapoja vähentää ministerien määrää). Sisäministeriksi sitten Soini, Rajamäki tai Benkku. :)

Koulukiusaaminen nostamisesta esiin Toivolalle silti peukkua. Teema on erittäin tärkeä, vaikka vaikeahan sille tietysti on eduskunnasta (tai mistään muualtakaan) käsin mitään tehdä. :(

Vistbacka olisi kyllä minun mielestäni ykkösnimi tuohon sisäministerin hommaan. Ja nimenomaan noin, maahanmuuttoasiat sisäministerille. Vistbacka hoitaa homman järjen äänellä. Jos nyt yleensä ministeriksi lähtee.

Koulukiusata on osattu ja osataan ihan ilman mitään vähemmistöstatuksiakin. Kai tuossa projektissa huomioidaan myös ihan kantikset jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet moisen kohteeksi?

P

Quote from: M on 19.04.2011, 17:18:16
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00

Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.




Paha uni tuo Toivolan valinta - nyt se lässyttää Ali Qassimia ministeriksi.

Totta. Mutta eikös ali ole "hyvämaineinen, taitavaksi todettu Suomen kansalainen"?  ;D Alilla on ainakin tarinateatteri ja synergian sillat hallussaan. Taidan lähettää vinkin Toivolalle..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Marjapussi

Quote from: mänkki on 19.04.2011, 19:34:58
Vistbacka olisi kyllä minun mielestäni ykkösnimi tuohon sisäministerin hommaan. Ja nimenomaan noin, maahanmuuttoasiat sisäministerille.

Kyllä minustakin Vanha Vallesmanni olisi erinomainen valinta oikeus- tai sisäministeriksi. Näyttöjä riittää eikä turhasta hötkyile,
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

MikkoAP

Onkohan Toivola kysellyt esim. somalien mielipiteitä seksuaalivähemmistöistä, joihin hän itsekin kuuluu?
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

MoonShine

Kansanedustaja Toivola sattui pääsemään eduskuntaan sellaisen puolueen edustajaksi, jolla on 5% siellä olevista jakkaroista hallussa, joten ei 'mopolla moottoritielle'.
Puolue jää puheenjohtajansa mukaan oppositioon, eikä sieltä ole ensimmäisen kauden untuvikot useinkaan ministeriposteja jakaneet.
Toivola saattaa olla piankin vaikeuksissa motor mouth'insa kanssa, tarinaa nimittäin tulee enemmän kun päätietokone ehti prosessoida.
Nyt sordiino päälle ja kannattaa ihan aluksi vaan opetella kulkemaan niissä avohisseissä ja muutenkin tutustua taloon.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Manneri

Toivolalta taisi unohtua, että vaalit käytiin ja vaalien tulos ja muutoshaluisuus tuli selväksi. Mitä peliä se olisi, että vaalit käytäisiin löydettäisiin voittajat, mutta jatkettaisiin häviön kohdanneella linjalla. Vihervasemmisto otti Persuilta reippaasti takkiinsa ja heidän on se nyt kestettävä. Meille oli itsellämme Thorsista 4 vuoden kärsimys takana niin nyt voisi sitten olla Toivoloiden vuoro "kärsiä". Vaikka tämä "kärsimys" koituisikin lopulta heillekin edukseen, vaikka eivät tajuaisi sitä heti.

Sakuro

Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00
- Vähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme on sitä, että miten jo täällä olevat ihmiset voivat kokea tämän maan kotimaakseen.
Jos lukisin kuin piru raamattua, voisi tämänkin tietysti vääntää siten, että Suomesta on yritetty tehdä Irakia irakilaisille ja Keniaa kenialaisille. Vakavasti puhuen, kun on kotoutuksesta kyse, niin "vähintään puolet meidän maahanmuuttopolitiikastamme" ei näyttöjen mukaan riitä. Kotoutuminen ei saa olla ainoastaan merkittävä osa maahanmuuttopolitiikkaa, sen on oltava pitkälti ensisijaista. Toivolakin ymmärtänee, ettei ole mitään järkeä rahdata tänne porukkaa, joka kokee, ettei sillä ole mitään mahdollisuuksia tässä maassa. Toisaalta olisi hyvä myös huomata, että liian suuri osa han-suomalaisista nuorista kokee ihan samalla tavalla. Siinä ei välttämättä kotoutuskaan paljoa auta.

tl;dr - Maahanmuuttoon kuluvat resurssit ovat mitoitettava kotoutumiseen kuluvien resurssien suhteen eikä päinvastoin kuten tähän asti.

Mika.H

Quote from: Topelius on 19.04.2011, 17:04:37
Uskoisin, että maahanmuuttoasiat palautetaan kuitenkin tulevassa hallituksessa sisäministerille (tuo yhdistäminen olisi yksi luontevimpia tapoja vähentää ministerien määrää). Sisäministeriksi sitten Soini, Rajamäki tai Benkku. :)

Juuri noin.

Aivan turha ministerin virka, samoin kuin asuntoministerinkin virka.

Maahanmuuttopolitiikan saa hanskaan muutamassa viikossa/kuukaudessa. Ei siihen omaa ministeriä tarvita. Ei todellakaan.

Joku tietotekniikkaministeri tarvittaisiin mutta siihen ei taida olla yhtään kykenevää eduskunnassa. Joku alan ehdoton asiantuntija politiikan ulkopuolelta voisi olla hyvä veto.



Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Ernst

Quote from: P on 19.04.2011, 19:42:27
Quote from: M on 19.04.2011, 17:18:16
Quote from: thinkingmind on 19.04.2011, 16:15:00

Toivolan mielestä maahanmuuttoministerillä pitäisi olla kykyä toimia nimenomaan sillanrakentajana.




Paha uni tuo Toivolan valinta - nyt se lässyttää Ali Qassimia ministeriksi.

Totta. Mutta eikös ali ole "hyvämaineinen, taitavaksi todettu Suomen kansalainen"?  ;D Alilla on ainakin tarinateatteri ja synergian sillat hallussaan. Taidan lähettää vinkin Toivolalle..


En ainakaan meidän mökkisaaren siltaurakkaan noita sillanrakentajia pestaa. Kyllä jämpti on näin.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Juha J.

Quote from: planeta on 19.04.2011, 19:21:49
Hallis on asiallinen niin halutessaan ja osaa revitellä, kun sen aika on.

Hän on analyyttinen, harkitseva, perusteellinen ja kantansa hyvin perusteleva. Se riittää ministerille. Tiedän yhden maahanmuuttoministerin, jolla näitä ominaisuuksia ei ole.

Minäkin tiedän saman hirvityksen.

Toivola on kokematon tampio, ehkä hän oppii. Tiedä sitten onko hänellä taakkaa kun on niin monipuolisesti suvaittava.
Chillax mothafuckas. Toimitaan järkevästi.

Ammadeus

Quote from: MikkoAP on 19.04.2011, 19:47:10
Onkohan Toivola kysellyt esim. somalien mielipiteitä seksuaalivähemmistöistä, joihin hän itsekin kuuluu?
Niinpä,miten voi olla jätkä näin pihalla kaikesta.Tulee mieleen joku puhuva pää joka suoltaa tauotta tekstiä vaan koska tykkää omasta äänestään.
Sillä ei ole paljoakaan väliä mitä puheensa tarkoittaa.

Almost human

Luulenpa että parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa saamme nähdä huikeata komediaa edustaja Toivolan taholta. Minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta kuvitella miestä keskeyttämässä toisten edustajien puheita, jos niissä hänen mielestään pilkunpuolikaskaan viittaa rasismiin tai syrjintään.

Youtube-hittejä odotellessa ;).
En ole ikinä pitänyt tätä faktoista keskustelemista mielenkiintoista. Faktat kun ei keskustelemalla muutu.
-Dan Koivulaakso

Portaat vievät sinne suuntaan minne niitä kävelee
-Saara Huttunen

Roope

Jani Toivola on useammassa haastattelussa valituksi tulonsa jälkeen kertonut joidenkin perussuomalaisten ehdokkaiden esittäneen kampanjassaan maahanmuuttajia loukkaavia rasistisia lausuntoja. Hän toivookin, että ei joudu kuuntelemaan eduskunnassa loukkaavaa tai syrjivää kielenkäyttöä ja kuuluttaa täydellistä nollatoleranssia.

En tiedä mitä ja kenen lausuntoja Toivola tarkoittaa, mutta hänelle voi tulla yllätyksenä, että häntä loukanneet sanavalinnat tuskin ovat yhtään sen kummempaa kieltä kuin mitä löytyy eduskunnan täysistuntojen vanhoista pöytäkirjoista.

Nelonen: Jani Toivola: Maahanmuuttokeskustelu äärimmäisen sekavaa
Jani Toivola: Osaavaa maahanmuuttoa 1.4.2011
Ranneliike.net: Jani Toivola lupaa olla vastapaino Soinin väelle 19.4.2011
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset