News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-04-13 IS: Ministeri kosiskelee ulkomaalaisten puolisoja

Started by rähmis, 13.04.2011, 08:07:49

Previous topic - Next topic

rähmis

Astrid Thorsin (r) vaalimainoksia on lähetetty väestörekisterikeskuksen tietoja hyödyntäen naisille, jotka asuvat samassa taloudessa esimerkiksi ulkomaalaisen kanssa.
Muutama tuhat helsinkiläistä naista on saanut äskettäin vaalimainoksen RKP:n eduskuntavaaliehdokkaana olevalta Thorsilta, kertoi Yle Uutiset keskiviikkona.

Ylen mukaan maahanmuutto- ja eurooppaministeri on lähettänyt kirjeen suomenkielisille naisille, jotka asuvat ruotsinkielisen tai muuta kuin kotimaista kieltä puhuvan miehen kanssa.

Ministeri sanoo, että väestörekisterikeskuksen sääntöjä ei ole kierretty.

- Me olemme pyytäneet heidän sääntöjensä mukaisesti mm. iän, sukupuolen ja kielen mukaan. Suomessa on säädökset siitä, että rekisterissä ovat julkiset tiedot siitä, mikä on kieli, Thors perustelee Ylelle.

Väestötietojärjestelmää on mahdollisuus hyödyntää markkinoinnissa, mutta tietyin rajoituksin. Väestörekisterikeskus ei saa luovuttaa tietoja henkilön siviilisäädystä eikä kansallisuudesta.

Keskuksen Tietopalvelut-yksikön johtaja Riitta Hagren vakuuttaa Ylelle, että suoramarkkinoinnissa mainostaja ei saa henkilön tietoja itselleen.

- Me ei todellakaan luovuteta näitä tietoja ehdokkaalle, vaan hän saa vain lähettää oman mainoksensa nimellä ja osoitteella varustetussa kirjeessä. Lisäksi posti ei jakele niitä edelleen, joten osa palautuu sitten meille, Hagren kertoo.

Ilta-Sanomat

ichdanke

Kerrassaan nerokasta. RKP:n piirissä on aina tiedetty mistä naruista kannattaa vetää.

pelle12

 Kuten Enbuske oivasti totesi: 'RKP vetoaa äänestäjien alhaisimpiin vaistoihin, heimoaatteeseen.'

normi

Quote from: rähmis on 13.04.2011, 08:07:49
Astrid Thorsin (r) vaalimainoksia on lähetetty väestörekisterikeskuksen tietoja hyödyntäen naisille, jotka asuvat samassa taloudessa esimerkiksi ulkomaalaisen kanssa.
Muutama tuhat helsinkiläistä naista on saanut äskettäin vaalimainoksen RKP:n eduskuntavaaliehdokkaana olevalta Thorsilta, kertoi Yle Uutiset keskiviikkona.

Ylen mukaan maahanmuutto- ja eurooppaministeri on lähettänyt kirjeen suomenkielisille naisille, jotka asuvat ruotsinkielisen tai muuta kuin kotimaista kieltä puhuvan miehen kanssa.

Ministeri sanoo, että väestörekisterikeskuksen sääntöjä ei ole kierretty.

- Me olemme pyytäneet heidän sääntöjensä mukaisesti mm. iän, sukupuolen ja kielen mukaan. Suomessa on säädökset siitä, että rekisterissä ovat julkiset tiedot siitä, mikä on kieli, Thors perustelee Ylelle.

Väestötietojärjestelmää on mahdollisuus hyödyntää markkinoinnissa, mutta tietyin rajoituksin. Väestörekisterikeskus ei saa luovuttaa tietoja henkilön siviilisäädystä eikä kansallisuudesta.

Keskuksen Tietopalvelut-yksikön johtaja Riitta Hagren vakuuttaa Ylelle, että suoramarkkinoinnissa mainostaja ei saa henkilön tietoja itselleen.

- Me ei todellakaan luovuteta näitä tietoja ehdokkaalle, vaan hän saa vain lähettää oman mainoksensa nimellä ja osoitteella varustetussa kirjeessä. Lisäksi posti ei jakele niitä edelleen, joten osa palautuu sitten meille, Hagren kertoo.

Ilta-Sanomat

Saanko esimerkiksi minä vastaavat tiedot jos pyydän?
Impossible situations can become possible miracles

pelle12

 Jos Suomessa olisi Savolaisten Puolue, jonka johdossa olisi tuo kuuluisa savolaismafia, harkitsisin ääneni antamista ko. puolueelle, ihan heimoaatteen nimissä (vaikken edes ole savolainen, mutta arvostan savon murretta ja moninaisuutta).

caprifolium

Quote from: rähmis on 13.04.2011, 08:07:49

Ylen mukaan maahanmuutto- ja eurooppaministeri on lähettänyt kirjeen suomenkielisille naisille, jotka asuvat ruotsinkielisen tai muuta kuin kotimaista kieltä puhuvan miehen kanssa.
Ilta-Sanomat

Voi että Astrid! Nyt on unohtunut vallan suomenkieliset miehet, jotka asuvat jotain muuta kieltä puhuvan naisen kanssa. Ja myöskin nainen naisen ja mies miehen kanssa. Voi että sentään, kaamea unohdus, nyt jää osa äänistä saamatta Astridilla.
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

Tasapainorealisti

#6
Quote from: Nina on 13.04.2011, 08:25:29
Quote from: rähmis on 13.04.2011, 08:07:49

Ylen mukaan maahanmuutto- ja eurooppaministeri on lähettänyt kirjeen suomenkielisille naisille, jotka asuvat ruotsinkielisen tai muuta kuin kotimaista kieltä puhuvan miehen kanssa.
Ilta-Sanomat

Voi että Astrid! Nyt on unohtunut vallan suomenkieliset miehet, jotaka asuvat jotain muuta kieltä puhuvan naisen kanssa. Ja myöskin nainen naisen ja mies miehen kanssa. Voi että sentään, kaamea unohdus, nyt jää osa äänistä saamatta Astridilla.
Jättää Donnerillekin vähän, että ei tule paha mieli vanhalle svenskaklubbenin ykkösrankatulle kosmopoliitille, kun Thors semiuneliaisella kepeydellä porhaltaa tappouhkaussympatiaäänillään heittämällä takaisin eduskuntaan.

Timoteus

Quote from: normi on 13.04.2011, 08:19:51
Saanko esimerkiksi minä vastaavat tiedot jos pyydän?

Et saa. Eikä Astrid Thorskaan saanut (lainaus uutisesta: "suoramarkkinoinnissa mainostaja ei saa henkilön tietoja itselleen").

http://www.vrk.fi/default.aspx?id=128

QuoteVäestörekisterikeskus tuottaa tietopalveluja yrityksille ja muille yhteisöille yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Yhteistyökumppanit huolehtivat muun muassa poimintojen teknisestä toteutuksesta, tarjoavat monipuolisia suoramarkkinointipalveluja ja auttavat kampanjasuunnittelussa.

Väestötietojärjestelmän tietojen käyttö edellyttää väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) mukaista tietolupaa, jonka Väestörekisterikeskus myöntää. Yhteistyökumppanit voivat huolehtia lupahakemuksesta valtakirjalla.


Erik Herrmann

Quote from: Nina on 13.04.2011, 08:25:29Voi että Astrid! Nyt on unohtunut vallan suomenkieliset miehet, jotka asuvat jotain muuta kieltä puhuvan naisen kanssa. Ja myöskin nainen naisen ja mies miehen kanssa. Voi että sentään, kaamea unohdus, nyt jää osa äänistä saamatta Astridilla.

"unohtui" tässä vähän muutakin. meille esim. ko. mainos ei tullut. mistäköhän johtuisi?
"The truth is that the liberal (multicultural) position on Islam is racist. If a predominantly white community behaved this way — the Left would effortlessly perceive the depth of the problem." -Sam Harris

hyperbeli

Quote from: normi on 13.04.2011, 08:19:51
Quote from: rähmis on 13.04.2011, 08:07:49

Saanko esimerkiksi minä vastaavat tiedot jos pyydän?

Käsittääkseni kukaan ei saa, mutta voit ostaa ymmärtääkseni kalliilla palvelun, jossa mainoksesi lähetetään tietyn tyyppisille henkilöille. Tämän voi luultavasti omalta kohdaltaan kieltää soittamalla maistraattiin.

normi

Eikö ole mielenkiintoista, että Astridille näyttää kelpaavan vain tietynlaiset ihmiset. Astrid on kova lokeroimaan ihmisiä heidän etnisten sidostensa perusteella. Oikeastihan RKP on melkoisen rasistinen puolue ja Astrid sieltä kovimmasta päästä.
Impossible situations can become possible miracles

l'uomo normale

Quote from: hyperbeli on 13.04.2011, 09:08:35
Quote from: normi on 13.04.2011, 08:19:51
Quote from: rähmis on 13.04.2011, 08:07:49

Saanko esimerkiksi minä vastaavat tiedot jos pyydän?

Käsittääkseni kukaan ei saa, mutta voit ostaa ymmärtääkseni kalliilla palvelun, jossa mainoksesi lähetetään tietyn tyyppisille henkilöille. Tämän voi luultavasti omalta kohdaltaan kieltää soittamalla maistraattiin.

Mainosten tulon saa kiellettyä soittamalla maistraattiin, mutta pitää erikseen mainita jos haluaa kieltää ja tietojen luovuttamisen markkinatutkimuksiin ja tieteellisiin tutkimuksiin. Tietojen luovuttamiskielto väestörekisteriin vähentää kotiin tulevan roskapostin määrää jonkin verran, mutta kaikkiin muihin julkisiin rekistereihin ja yritysten rekistereihin on ilmoitettava tietojenluovutuskielto erikseen.

Luulisi että muutama Thorsin tavoittelema naisihminen vain ärsyyntyisi lisää tuosta roskapostituksesta.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Timoteus

Netissäkin voi henkilötietojensa luovutuksen kieltää.

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/maist_vrk4_90/index.html

Suoramarkkinointi- ja mielipidetutkimuskielto ovat samassa kohdassa, joten jos haluaa kieltää kohdistetun mainonnan, ei pääse enää kertomaan puhelinhaastattelijoille puoluekantaansa eikä muitakaan mielipiteitä päivänpolttavista asioista. Nyyh.

Täältä löytyy hieman enemmän tietoa: http://vrk.fi/default.aspx?id=177&docid=218

far angst

Quote from: normi on 13.04.2011, 09:09:59
Eikö ole mielenkiintoista, että Astridille näyttää kelpaavan vain tietynlaiset ihmiset. Astrid on kova lokeroimaan ihmisiä heidän etnisten sidostensa perusteella. Oikeastihan RKP on melkoisen rasistinen puolue ja Astrid sieltä kovimmasta päästä.

RKP todellakin on ihan aidosti ja mitenkään sitä salailematta tai häpeämättä rasistipuolue.  Mitä muuta voikaan olla puolue, joka ihan oikeasti - lieneekö ainoana maailmassa - yhä edelleen jakelee todellisen rotuerottelijan mukaan nimitettyjä kunnian(?)osoituksia? Eugeenikon, joka todellakin harjoitti raakaa rotuerottelua. 

Freudenthal on omalle puolueelleen niin kuin Joseph Göbbels oli omalleen.  Göbbels sentään on rehabilitoitu pois jalustaltaan, Freudenthal ei ole, mitaleita hänen nimissään jaetaan yhä edelleenkin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal_-mitali

Että RKP ei tuota pahaa ole keskuudestaan puhdistanut jo kertookin, että rasisteja ollaan ja sellaisina aiotaan pysyäkin. 

Ja tuollaisen puolueen edustaja muka ei olisi rasisti?
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

RP

Mitähän Thorska on oikeastaan tehnyt, että ei-humanitääristen maahanmuuttajien puolisoilla olisi syytä äänestää häntä?

Toinen kysymys joka tulle mieleen on, saisiko kamppanja ylimääräistä julkisuutta, jos tekisi kohdennettua vaalimainontaa suomea (tai ruotsia) puhuville perheille, joiden naapureina asuu runsaasti tiettyjä vieraita kieliä puhuvia ihmisiä...?

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Erik Herrmann

#15
Quote from: RP on 13.04.2011, 09:48:01
Mitähän Thorska on oikeastaan tehnyt, että ei-humanitääristen maahanmuuttajien puolisoilla olisi syytä äänestää häntä?

mutta ovatko nuo saaneet ko mainoksen? meille esim. ei tullut mitään. (ja nyt muumittaa.)
"The truth is that the liberal (multicultural) position on Islam is racist. If a predominantly white community behaved this way — the Left would effortlessly perceive the depth of the problem." -Sam Harris

caprifolium

Quote from: RP on 13.04.2011, 09:48:01
Mitähän Thorska on oikeastaan tehnyt, että ei-humanitääristen maahanmuuttajien puolisoilla olisi syytä äänestää häntä?

Toinen kysymys joka tulle mieleen on, saisiko kamppanja ylimääräistä julkisuutta, jos tekisi kohdennettua vaalimainontaa suomea (tai ruotsia) puhuville perheille, joiden naapureina asuu runsaasti tiettyjä vieraita kieliä puhuvia ihmisiä...?


Niin. Ja miksei Thorsin täti ole tullut vaalikampanjoimaan esim. tänne Kontulaan, koska täällä asuu paljon suomenkielisiä muita kieliä puhuvien keskellä? Meidän äänistä Thorsin täti ei ole lainkaan kiinnostunut, ja miksiköhän ei? : )
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

HaH

Syrjintää. Rassismusta.

Minä asun, miehenä, samassa taloudessa ulkomaalaisen naisen kanssa, vaimokin tuo jopa on, mutta minulle ei ole lähetetty mokomaa pelle-lappua! V'tu!

Pitääkö tässä minun nyt kiguliitti leikata pois saadakseni Asse Snussenin väsäämä vaalipläjy ihan kotiin saakka, mitä häh?

:flowerhat:
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

MaisteriT

Quote from: Timoteus on 13.04.2011, 08:56:30
Quote from: normi on 13.04.2011, 08:19:51
Saanko esimerkiksi minä vastaavat tiedot jos pyydän?

Et saa. Eikä Astrid Thorskaan saanut (lainaus uutisesta: "suoramarkkinoinnissa mainostaja ei saa henkilön tietoja itselleen").

Hmm. Saanko tuota kautta kuitenkin etukäteen selville, montako henkeä kohderyhmässäni on?

AL: Jussi Halla-Aho (kuvassa) poseeraa tässä arkistokuvassa virallisesti puvussa. Tiistaina hänet nähtiin eduskunnassa rennoissa kesävaatteissa.