News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-04-09 IS: Turvapaikanhakijoita palautettiin kotimaahansa

Started by Aeon, 09.04.2011, 12:56:03

Previous topic - Next topic

Aeon

Iltasanomat kertoo:

QuoteLentomatkustajat ihmettelivät poliisioperaatiota Helsinki-Vantaan lentoasemalla lauantaiaamuna.
Silminnäkijän mukaan Business Flight Centerin edestä aamukymmeneltä lähdössä olleen koneen ympärille oli pysäköity useita poliisiautoja.

-  Kyseessä on erikoislento Pristinaan, jolla Suomessa oleskelleita kosovolaisia palautetaan kotimaahansa. Heille ei ole myönnetty turvapaikkaa, joten heidät palautetaan, kertoo ylikostaapeli Antti Jantunen liikkuvan poliisin lentoaseman yksiköstä.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

Topi Junkkari

Milloin lähtee ensimmäinen lento Hargeisaan? Eikös se ole sen Somalian turvallisessa osassa sijaitsevan ison kaupungin nimi?

Ai niin, mutta klaanit. Ei voi palauttaa toisen klaanin alueelle. Herranjestas, jos minä olisin jossakin maailman äärissä vainoa paossa siksi, että kotikaupungissani Helsingissä on eri etnisten ryhmien välinen sisällissota, ja minulle tarjottaisiin mahdollisuutta palata toisten kustantamalla lennolla vaikka Kuopioon tai Kajaaniin, niin ihan varmasti lähtisin.

Todennäköisesti en tuossa hypoteettisessa tilanteessa olisi edes päätynyt maailman ääriin, koska olisin tietysti pyrkinyt alun perinkin Helsingistä suoraan tai mutkitellen sinne Savoon tai Kainuuseen.

Muistinvarainen lainaus elokuvasta Hylätyt talot, autiot pihat:
- Miks työ ootte täällä, miksette työ oo Viipuris?
- Viipuria ei enää ole.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Ari-Lee

Quote from: Ulkopuolinen on 09.04.2011, 12:59:20
Quote from: Aeon on 09.04.2011, 12:56:03
Iltasanomat kertoo:

QuoteLentomatkustajat ihmettelivät poliisioperaatiota Helsinki-Vantaan lentoasemalla lauantaiaamuna.
Silminnäkijän mukaan Business Flight Centerin edestä aamukymmeneltä lähdössä olleen koneen ympärille oli pysäköity useita poliisiautoja.

-  Kyseessä on erikoislento Pristinaan, jolla Suomessa oleskelleita kosovolaisia palautetaan kotimaahansa. Heille ei ole myönnetty turvapaikkaa, joten heidät palautetaan, kertoo ylikostaapeli Antti Jantunen liikkuvan poliisin lentoaseman yksiköstä.

Kosovo on turvallinen paikka.

Miksi kaikkia Kosovosta Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita ei ole jo palautettu kotimaahansa?

Koska________?
Kosovohan valitsi presidentikseen poliisikomentajansa. Kyllä se turvallinen maa on nyt. Ainoastaan sotarikolliset ovat paossa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

HDRisto

33 poistettavaa saattaa nelisenkymmentä poliisia jotka palaavat sitten joskus omia aikojaan kotiin.

"Palautettavia turvapaikanhakijoita on 33. Lennolla on mukana nelisenkymmentä poliisia, jotka palaavat Suomeen saatettuaan palautettavat perille".

Jokaisella palautettavalla on siis oma tukihenkilö mukana.

pakruti2c263

Vapaa liikkuvuus näyttää toimivan vapaasti vain Balkanilta tännepäin.
Päinvastaiseen suuntaan näyttää liikkuvuus olevan vähemmän vapaata saattajien lukumäärästä päätellen.
Ei kai sentään "taskurahaa" tungettu kouraan?
Jotain rotia tähän touhuun.

Ps.
Olikohan tämäkin uutisen tarkoituksena vaalienalussumutus?
Luodaan illuusio vaalikarjalle; homma hallinnassa, äänestäkää oikein, kuten aina ennenkin?


Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

pakruti2c263

Quote from: HDRisto on 09.04.2011, 13:42:30
33 poistettavaa saattaa nelisenkymmentä poliisia jotka palaavat sitten joskus omia aikojaan kotiin.

"Palautettavia turvapaikanhakijoita on 33. Lennolla on mukana nelisenkymmentä poliisia, jotka palaavat Suomeen saatettuaan palautettavat perille".

Jokaisella palautettavalla on siis oma tukihenkilö mukana.
"Saattaa nelisenkymmentä poliisia jotka palaavat sitten joskus omia aikojaan kotiin." Pitäisikö täsmentää; sitten kun kankkunen hellittää, vai koska?, -omia aikojaan?
Jäivätkö nuo "tukihenkilöt" Pristinaan? Ke(i)tä "tukemaan"?
Niin, päivärahathan juoksevat?
Halpa paikka ryypätä!
Slivo käy päähän paremmin kuin häkä/kilju?
Kysymys: Ja kaiken tämän pelleilyn kustantaa ja maksaa?
Vastaus: Tulevat veronkorotukset, sekä (VirtuaaliPotugaliFyrkka, nuo linnut, jota rajojen yli lentäessään tiputtavat tuota mannaa ilmasta, joilla ei arvoa ole edes kiurunlaulun vertaa) = velanotto. Siis me, joka-ikinen.
Kerrohan näissä vaaleissa, haluatko!
Edit:
Lainauksen alleviivaus
.
Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

Vk

Quote from: pakruti2c263 on 09.04.2011, 14:58:20
"Saattaa nelisenkymmentä poliisia jotka palaavat sitten joskus omia aikojaan kotiin." Pitäisikö täsmentää; sitten kun kankkunen hellittää, vai koska?, -omia aikojaan?
Jäivätkö nuo "tukihenkilöt" Pristinaan? Ke(i)tä "tukemaan"?
Niin, päivärahathan juoksevat?
Lääkkeet!

Poliisit matkustavat samalla koneella takaisin, eli Pristinassa ei pääse terminaalia pitemmälle. Suurin osa saattajista työskentelee Helsingin poliisilaitoksella, joten pyörien irtoamisesta kuluu ehkä 8-9 tuntia siihen, kun ne taas koskettavat Helsinki-Vantaan maaperää, eli kyllä kai tuosta puolipäiväraha tulee, siis 16 euroa. Sillä ei paljon juhlita, kyseessä on nimittäin todella paska reissu.

Vk

Quote from: pakruti2c263 on 09.04.2011, 14:25:21
Olikohan tämäkin uutisen tarkoituksena vaalienalussumutus?
Luodaan illuusio vaalikarjalle; homma hallinnassa, äänestäkää oikein, kuten aina ennenkin?[/size]
Tämä on mahdollista, koska näitä lentoja on lennetty runsaasti aiemminkin, ja ne ovat lähteneet samasta paikasta ilman silminnäkijöiden ihmettelyä.

Vk

Quote from: HDRisto on 09.04.2011, 13:42:30
Jokaisella palautettavalla on siis oma tukihenkilö mukana.
Lentokoneissa ei voi ottaa riskiä, että matkustajat käyvät mellakoimaan. Paljastuksena mainittakoon, että muslimit ovat melko kieppiherkkää porukkaa.

JiM

Olet varmasti aika lähellä oikeaa.. eli 33 vastentahtoista omaan synnyinmaahansa palautettavaa 'rehellistä' kosovolaista.. joita saattaa.. vähä-älyisten, ahneiden sosiopaattisten tai pelkurimaisten suomalaisten politiikkojen takia.. 40 'ihanaa että pääsin tähänkin vi..n hommaan' suomalaista poliisia..

thinkingmind

Kokoomuslaisen sisäministerin Holmlundin ja kokoomuslaisen poliisijohtajan Paateron rakentama vaalipuffi kokoomuksen kannatuksen laskun pysäyttämiseksi.

Näyttävän raportoinnin hoitaa Sanoma:n lehti Ilta-Sanomat.
Sanoman omistaja Aatos Erkko ajaa globalistista agendaa kaikkien lehtiensä mm. Hesari kautta.
Jyrki Katainen on samanlainen globalisti kuin Erkkokin.

Jyrki Katainen on kokoomuksen käenpoika joka on muuttanut koko puolueen pankkiirisosialistiseksi ja globalistiseksi liikkeeksi jonka tärkein tavoite on EU-liittovaltio jossa kansat eivät voi enää päättää omista asioistaan vaan asiat päättävät Stubbin tyyliset elitistit EU-byrokratiassa.

Ymmärrän hyvin miksi Niinistöä, Ilaskiveä ja muita vanhoja kokoomuslaisia vituttaa.

Toivottavasti Kataisen linja loppuu vaalitappioon ja kaikki hänen tekemänsä paska voidaan korjata.

Kataisen saavutukset:
-suomen kansalaisuuksien jakaminen rikollisille ja suomenkielentaidottomille
-euroopan löysin turvapaikanhakija politiikka
-euroopan löysin perheenyhdistämispolitiikka suoraan sossun asiakkaiksi
-valtion velan kasvattaminen ennätykseen ja kriisimaille myönnetyt lainat ja takaukset tulevat tuhoamaan suomen talouden neljän vuoden sisään jos lainoja ja takauksia ei lopeteta heti vaalien jälkeen.
-voitot yksityiset ja tappiot veronmaksajien politiikka kaikessa mahdollisessa Kemira Growhow:n pilkkahintaan myymisestä nykyiseen saksan ja ranskan pankkiirien bonukset pelastavaan rahan jakoon kriisimaiden kautta saksan ja ranskan pankeille.
-EU-liittovaltio kehityksen ajaminen
jne.







"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

nuiv-or

Quote from: Vk on 09.04.2011, 21:21:47
Quote from: HDRisto on 09.04.2011, 13:42:30
Jokaisella palautettavalla on siis oma tukihenkilö mukana.
Lentokoneissa ei voi ottaa riskiä, että matkustajat käyvät mellakoimaan. Paljastuksena mainittakoon, että muslimit ovat melko kieppiherkkää porukkaa.

Ranskalaisethan syöttivät näille rauhottavia, mutta rasismin vastustajat keksivät että se on ihmisoikeusrikkomus.

sydäri

Sen verran kannattava panostus suomen tulevaisuuteen, että voitaisiin lähettää hornetit vastaanottamaan koneen kun tulevat takaisin suomeen. (vrt MM-95) Jos homman saavat hyvin suoritettua.

Kovin harvoin tälläisiä tapahtumia ilmeisesti on tapahtunut, jos uutiskynnykseen on uskominen.
"Vi gillar olika" Elin Krantz