News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kerjäläisooppera: Katutason uutiset kerjäläistoiminnasta

Started by rähmis, 15.05.2009, 07:23:30

Previous topic - Next topic

Elemosina

Tänään on tosivilkas romanipäivä. Hetki sitten Vartissa luki että romanit lähtevät Kalasatamasta ja nyt on otsikko ja koko juttu sisältöineen muuttunut (päivitetty 16.41):

QuoteSosiaalikeskus Sataman aktiivi Keiju Oksanenkertoi keskiviikkona neljän aikaan, että romanit eivät ole hyväksyneet kaupungin tarjoamaa majoitusta Hietaniemen palvelukeskuksessa.

Hietaniemen palvelukeskuksen johtaja Sanna Sunikkavahvistaa, että majoitukseen ei ole hakeutunut yhtään romania.
"He eivät ole kiinnostuneet asuntola-asumisesta. He eivät myöskään halua viedä muiden asunnottomien paikkoja", Oksanen sanoo.

Oksasen mukaan Kalasataman leiri on jälleen avoin ja häätöä vastustetaan, jos viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin.

Pelastuslaitoksen palotarkastaja Jukka Laihokertoo, että neuvotteluja eri osapuolten välillä käydään paraikaa. Vielä on epäselvää, ryhtyvätkö viranomaiset tänä iltana toimenpiteisiin asumiskiellossa olevan leirin tyhjentämiseksi.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/romanit_eivat_hyvaksy_majoitusta_palvelukeskuksessa/
:facepalm: :facepalm: :facepalm:
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Elemosina

Iltalehdessä vielä vanha uutinen, päivitetty klo 15. 04. Eli mitenkäs näiden romanien mieli niin muuttui?

QuoteSosiaalikeskus Satamaan majoittuneet romanikerjäläiset ovat ilmoittaneet lähtevänsä vapaaehtoisesti Kalasatamasta, kerrotaan Helsingin sosiaalivirastosta.

Lähtöpäätös syntyi pakon edessä, sillä kerjäläiset oli määrä häätää tämän päivän aikana. Asuminen sosiaalikeskuksen tiloissa kielletään, koska pelastuslaitoksen mukaan rakennus tai sen piha eivät sovi asumiseen palovaaran takia.

-  Mitään poliisin virka-apupyyntöä ei tarvita, summaa sosiaaliviraston asiantuntija Jarmo Räihä.

Romaneille on tarjottu mahdollisuutta majoittua tilapäisesti asunnottomien palvelukeskukseen Hietaniemeen.

Vielä ei kuitenkaan tiedetä, kuinka moni Kalasatamaan majoittuneista runsaasta paristakymmenestä hengestä tarttuu tarjoukseen.

Räihän mukaan asunnottomia on tarkoitus sijoittaa muihin asumisyksiköihin, jotta palvelukeskukseen järjestyisi tarvittava tila. Romaneita voidaan myös ohjata omaan lähetystöönsä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011033013460560_uu.shtml
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

SuperSaatana

Quote"He eivät ole kiinnostuneet asuntola-asumisesta. He eivät myöskään halua viedä muiden asunnottomien paikkoja", Oksanen sanoo.

Ihanan humaania romaneilta..  ;D Itseppä luulen kuitenkin, että tuolla asunnottomien asuntolassa on olemassa aika tarkatkin säännöt siitä, että miten siellä ollaan, miten tullaan ja mennään ja se ei nyt sopinut näille kiertolaiskansalaisille ollenkaan..

Mika

"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Kommeli

Quote from: Mika on 30.03.2011, 17:54:03
Kerjäläiset eivät lähteneetkään Kalasatamasta:
Eivät tietenkään, koska matka olisi takaisin Romaniaan ja sen tietää Vapaa Liikkuvuuskin. Romanokerjäläiset eivät pysty elättämään itseään laillisin keinoin edes sitä kolmea kuukautta, joten heidän tulisi lähteä takaisin.

mustanaamio

jotenkin löisin vetoa että kesäkuussakin tästä asiasta vielä väännetään.ei paljo lait koske näitä vempuloita.poliisiahan asialla ei voi vaivata ja kun romaanit sanoo ettei lähde ja muutama itku potku raivari tyyppi auttaa niin se on siinä.
Onko kaikki huume hörhöt vihreiden kannattajia.Onko pummit vasemmistoliiton kannattajia.KYLLÄ ON.

mustanaamio

Quote from: Oinomaos on 30.03.2011, 18:48:47
Quote from: YLEKalasataman Sosiaalikeskus Satamassa majailleet romanit saivat tänään kaupungilta lähtöpassit viime hetken neuvotteluista huolimatta. Romaneille on osoitettu yöpymistilat Hietaniemenkadun asunnottomien palvelukeskuksesta. Romani ovat ilmoittaneet, etteivät he halua mennä valvottuun palvelukeskukseen.
...
Paikka Romanian romaneille järjestyi Hietaniemenkadun asunnottomien palvelukeskuksesta. Heille pyritään järjestämään palvelukeskusesta oma siipi, jotta vältettäisiin konfliktit suomalaisten ja Romanian romanien välillä.

Romanit ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he halua mennä Hietaniemenkadulle. Räihän mukaan romanit ilmoittivat syiksi, mm. keittomahdollisuuksien puutteen sekä sen, että palvelukeskuksesta joutuu poistumaan aamukahdeksalta. He pitivät myös ongelmana sitä, ettei heidän ajoneuvoilleen ole Hietaniemessä pysäköintimahdollisuuksia.
YLE

voi hellan lettas et metsien miehet joutuu kärvisteleen ilman parkki paikkoja ja keittiö mahdollisuuksia.aamu kasilta joutuvat lähtemään,nyt uudet säännöt romaaneille heti asuntolaan.suomalainen rötäle porukka pois ja romaaneiden käyttöön talo
Onko kaikki huume hörhöt vihreiden kannattajia.Onko pummit vasemmistoliiton kannattajia.KYLLÄ ON.

mustanaamio

suomalaisen miehen puolesta ei kukaan elämöi.metsien miehet rappareihin ja telttoihin mahdollisimman kaus ja kunnia romaanit tilalle
Onko kaikki huume hörhöt vihreiden kannattajia.Onko pummit vasemmistoliiton kannattajia.KYLLÄ ON.

Malla

Quote from: Oinomaos on 30.03.2011, 18:48:47
Quote from: YLE
(...)Romanit ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he halua mennä Hietaniemenkadulle. (...) He pitivät myös ongelmana sitä, ettei heidän ajoneuvoilleen ole Hietaniemessä pysäköintimahdollisuuksia.
YLE

Ihan kamalaa. Jotain rajaa turistien kyykyttämisellä. Parkkiasia pikaisesti kuntoon!

Elemosina

Quote from: Oinomaos on 30.03.2011, 18:48:47
Quote from: YLEKalasataman Sosiaalikeskus Satamassa majailleet romanit saivat tänään kaupungilta lähtöpassit viime hetken neuvotteluista huolimatta. Romaneille on osoitettu yöpymistilat Hietaniemenkadun asunnottomien palvelukeskuksesta. Romani ovat ilmoittaneet, etteivät he halua mennä valvottuun palvelukeskukseen.
...
Paikka Romanian romaneille järjestyi Hietaniemenkadun asunnottomien palvelukeskuksesta. Heille pyritään järjestämään palvelukeskusesta oma siipi, jotta vältettäisiin konfliktit suomalaisten ja Romanian romanien välillä.

Romanit ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he halua mennä Hietaniemenkadulle. Räihän mukaan romanit ilmoittivat syiksi, mm. keittomahdollisuuksien puutteen sekä sen, että palvelukeskuksesta joutuu poistumaan aamukahdeksalta. He pitivät myös ongelmana sitä, ettei heidän ajoneuvoilleen ole Hietaniemessä pysäköintimahdollisuuksia.
YLE

Tuo ensimmäinen boldaamani kohta on se syy miksi eivät halua palvelukeskukseen. Ja toisen boldauksen auto-ongelma suorastaan alkaa naurattaa absurdiudessaan. Seliseli.

Onko nyt siis Kalasatama tosiaan tyhjä? Mitä veikkaatte kauanko pysyy tyhjänä? Veikkaan että viikon päästä sieltä löytyy taas uusia majoittujia. Niin kauan kuin sosiaalikeskus Satama saa pitää majaansa tuolla niin he tulevat majoittamaan sinne uusia tai näitä vanhoja asukkeja.

Odotan romaniongelman lopullista ja nopeaa ratkaisua uudelta eduskunnalta. Tätä pelleilyä on katseltu liian pitkään ja monet suomalaiset sekä ennenkaikkea vanhukset ovat sen selkänahoissaan tunteneet ja lompakkonsa sekä muuta omaisuutta menettäneet. Samalla on menetetty turvallisuuden tunne kaupungilla asioidessa. Tai ei siis pelkkää tunnetta vaan koko turvallisuus on mennyttä kun poliisikaan ei sitä pysty takaamaan.

Aion mennä heti ensi viikolla ennakkoäänestämään jotta ei vaan vahingossakaan jää äänestämättä. Tiedän tasan tarkkaan ketä äänestän.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Roope

Quote from: Oinomaos on 30.03.2011, 18:48:47
Heille pyritään järjestämään palvelukeskusesta oma siipi, jotta vältettäisiin konfliktit suomalaisten ja Romanian romanien välillä.

Romanit ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he halua mennä Hietaniemenkadulle. Räihän mukaan romanit ilmoittivat syiksi, mm. keittomahdollisuuksien puutteen sekä sen, että palvelukeskuksesta joutuu poistumaan aamukahdeksalta. He pitivät myös ongelmana sitä, ettei heidän ajoneuvoilleen ole Hietaniemessä pysäköintimahdollisuuksia.

Nyt kun näin pikku harhautuksella saatiin selville, että Helsingin virkamiehet ovat kuin ovatkin valmiita mihin tahansa myönnytyksiin (palvelukeskuksen täysihoitopaikat 50-100 €/pvä), niin oman itsehallintoisen "leirintäalueen" järjestäminen lienee enää ajan kysymys.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Mika

Quote from: Elemosina on 30.03.2011, 19:03:09
Odotan romaniongelman lopullista ja nopeaa ratkaisua uudelta eduskunnalta.

Lopullinen ja nopea ratkaisu. Mikähän se voisi olla...
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Axl

QuoteHe pitivät myös ongelmana sitä, ettei heidän ajoneuvoilleen ole Hietaniemessä pysäköintimahdollisuuksia.

Kyllä jokaisen EU-kansalaisen tulisi saada ilmainen parkkeeraus täällä. Onhan se nyt järjetöntä että ei pääse töihin, kun auton joutuu hakemaan ratikalla tai metrolla hyvinkin kaukaa. Vihreiden tulisi nyt viipymättä kaikella poliittisella toiminnallaan hoitaa oma raideyhteys ko. kansalaisryhmälle työpaikalleen. Ja onko mitään laitaa yleensäkään siinä, että nämä Romanian ja Bulgarian osaajat laitetaan yhteen suomalaisten puliukkojen kanssa. Tämä on häpeällistä, oppivat vielä suomalaisten roskaväen huonot tavat.

Lemmy

QuoteHe pitivät myös ongelmana sitä, ettei heidän ajoneuvoilleen ole Hietaniemessä pysäköintimahdollisuuksia.

Tallina reisisadam parkla. Vapaa liikkuvuus.  ;D
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Kommeli

Johan siellä seittemän uutisissa sanoi Vapaa Liikkuvuus verkoston henkilö, että kerjäläiset eivät tahdo mennä tilaan, jossa heitä valvotaan.
Ulos vaan maasta koko sakki!

TheJ

Quote from: Kommeli on 30.03.2011, 19:18:34
Johan siellä seittemän uutisissa sanoi Vapaa Liikkuvuus verkoston henkilö, että kerjäläiset eivät tahdo mennä tilaan, jossa heitä valvotaan.
Ulos vaan maasta koko sakki!

Ja nopeasti.

Milloin suomeen saataisiin poliisi joka valvoisi lakia ja järjestystä. Näillä sankareilla ei ole suomessa oleskeluun vaadittavaa (laillista) toimeentuloa/rahavaroja, joten dumpatkaa koko jengi ensin suurlähetystöön ja jos homma ei etene, pakkokeinoin ulos maasta siihen ilmansuuntaan mistä saapui.

Tarvittaessa Ranskan malli - valtio järjestää kyydityksen takaisin Romaniaan ja päälle "ei takaisin tulemista"-lappu, eli kirjataan jengi ei-toivotuiksi henkilöiksi.

Lalli IsoTalo

#3346
Quote from: TheJ on 30.03.2011, 19:22:20
... kirjataan jengi ei-toivotuiksi henkilöiksi ...

Jos viranomaiset eivät pysty toimittamaan tarvittavaa ei-toivottavuutta, niin voisimmeko me kaupungilla liikkuvat helsinkiläiset auttaa asiassa mitenkään?

Osaisiko joku niiden kieltä niin paljon, että voisimme ohikulkiessa heittää voimallisia manauksia niiden taikauskoisiin niskoihin? Puhuvatko ne romaniaa, vai sitä omaa "romaniaansa"?

täysEDIT
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

SuperSaatana

Quote from: Oinomaos on 30.03.2011, 18:48:47Romanit ovat ilmoittaneet, etteivät he halua mennä valvottuun palvelukeskukseen.

Lainaan itseäni:

Quote from: SuperSaatana on 30.03.2011, 17:43:28Itseppä luulen kuitenkin, että tuolla asunnottomien asuntolassa on olemassa aika tarkatkin säännöt siitä, että miten siellä ollaan, miten tullaan ja mennään ja se ei nyt sopinut näille kiertolaiskansalaisille ollenkaan..

Mutta kyllä jaksaa ihmetyttää helsingin virkamiesten selkärangattomuus tässä asiassa.  ??? Kai sen nyt tajuaa vähän tyhmempikin, että jos näitä reilua pariakymmentä tänne etukäteen saapunutta romania hyysätään nyt yhtään niin kesään mennessä massiivinen romanihyökyaalto on tosiasia. Sitten on myöhäistä jossitella ja valitella, että kun mitään konkreettista ei saatu ajoissa aikaan. 

Elemosina

Quote from: Lalli IsoTalo on 30.03.2011, 19:36:21
Quote from: TheJ on 30.03.2011, 19:22:20
... kirjataan jengi ei-toivotuiksi henkilöiksi ...

Mitä me kaupungilla liikkuvat helsinkiläiset voisimme tehdä, jotta romanit alkaisivat tuntea olonsa ei-toivotuiksi henkilöiksi kantaväestön toimesta?

Jonkunlaista reaktiota tuntuu aiheuttavan valokuvan ottaminen kerjäläisestä. Ehdotan siis julkisella paikalla kerjäävästä kuvan ottamista hyvin näkyvästi. (ei ehkä tehokkain tapa, mutta laillinen kuitenkin)

Lisäksi toivon todella että kaikki tätä ketjua lukevat menevät väliin kun näkevät kerjäläisen/kaupustelijan ahdistelevan jotakuta. Olen itse mennyt väliin kerjäläisten sylkiklimppien vastaanottajaksi kun ovat käyneet vanhusten kimppuun bussi- ja/tai ratikkapysäkeillä. Taktiikkahan on ahdistaa kahden kerjäläisen voimin vanhus pysäkin nurkkaan, josta ei karkuun pääse. Raukkamaista.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Lasse

Quote from: Elemosina on 30.03.2011, 19:03:09
Odotan romaniongelman lopullista ja nopeaa ratkaisua

Minäkin odotan tuota kuin lapsi Joulua.

--Lasse
NOVUS ORDO HOMMARUM

KTM

Quote from: Kommeli on 30.03.2011, 19:18:34
Johan siellä seittemän uutisissa sanoi Vapaa Liikkuvuus verkoston henkilö, että kerjäläiset eivät tahdo mennä tilaan, jossa heitä valvotaan.

Olisiko ratkaisu siinä että annetaan niiden jäädä kalasatamaan, mutta laitetaan alueelle ympärivuorokautinen poliisivalvonta, eli muutama poliisi partioisi alueella yötä päivää, jos se vaikka saisi romanit tuntemaan olonsa niin epämukavaksi että lähtisivät muualle. Poliisit voisivat samalla myös tarkistaa kaikki tavarat mitä romanit tuovat mukanaan alueelle sen varalta etteivät ne ole varastettuja.

Lalli IsoTalo

Quote from: Elemosina on 30.03.2011, 19:46:57
Jonkunlaista reaktiota tuntuu aiheuttavan valokuvan ottaminen kerjäläisestä.

"Jos tunnet vastustajasi ja itsesi, voitat kaikki taistelusi". Onko kenelläkään ensikäden tietoa Romanian romanien puolustuksen aukoista?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

KTM

Quote from: Lalli IsoTalo on 30.03.2011, 19:58:45
Quote from: Elemosina on 30.03.2011, 19:46:57
Jonkunlaista reaktiota tuntuu aiheuttavan valokuvan ottaminen kerjäläisestä.

"Jos tunnet vastustajasi ja itsesi, voitat kaikki taistelusi". Onko kenelläkään ensikäden tietoa Romanian romanien puolustuksen aukoista?

Yksin tuollaista kuvien ottoa ei varmaan kannata lähteä tekemään, mutta pitäisi kerätä porukka joka kiertäisi kaupungilla ja ottaisi kuvia jokaisesta romanista, heille voisi samalla kertoa että kuvat otetetaan siltä varalta että tapahtuu taskuvarkauksia tms niin uhrit voivat helpommin tunnistaa tekijän kun on kuvia. Saisi varmaan romanit vähän turhautumaan.

Lalli IsoTalo

Quote from: KTM on 30.03.2011, 20:13:49
... pitäisi kerätä porukka joka kiertäisi kaupungilla ja ottaisi kuvia jokaisesta romanista...

Sopii niille joilla on aikaa. Ajattelin ensi vaiheessa jotain sellaista ex-tempore-toimintaa, joka ärsyttää, mutta ei niin paljon, että tulee käsirysyä.

— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Malla

Quote from: Elemosina on 30.03.2011, 19:46:57
Lisäksi toivon todella että kaikki tätä ketjua lukevat menevät väliin kun näkevät kerjäläisen/kaupustelijan ahdistelevan jotakuta. Olen itse mennyt väliin kerjäläisten sylkiklimppien vastaanottajaksi kun ovat käyneet vanhusten kimppuun bussi- ja/tai ratikkapysäkeillä.

Sinulle isot peukut ja kiitos.

KTM

Quote from: Lalli IsoTalo on 30.03.2011, 20:20:08
Quote from: KTM on 30.03.2011, 20:13:49
... pitäisi kerätä porukka joka kiertäisi kaupungilla ja ottaisi kuvia jokaisesta romanista...

Sopii niille joilla on aikaa. Ajattelin ensi vaiheessa jotain sellaista ex-tempore-toimintaa, joka ärsyttää, mutta ei niin paljon, että tulee käsirysyä.

Eipä sellaiseen juuri kellään ole aikaa.

Mutta seuraava idea on tietysti vähän jenkkityyliset "kodinturvajoukot", eli kun löytyisi joukko aktiiveja jotka seuraisivat romaneja koko ajan joka paikkaan kamera valmiina, niin eivät pystyisi tekemään rikoksia ja pian turhautuisivat niin että vaihtaisivat maisemaa.

Lalli IsoTalo

Quote from: KTM on 30.03.2011, 20:41:14

Puna-virheet yrittävät saada romanien keskuudessa Suomelle vetovoimaisen maineen. Meidän tavoitteemme on täysin vastakkainen. Silloin puskaradio kertoo nopeasti, että "ei sinne, siellä on kannibaaleja!"

Olisi hienoa, jos keksisimme täsmämarkkinointimenetelmän, jolla tuo tavoite saavutetaan kauan ennen kodinturvajoukkojen perustamista.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

valtakunnanpärkhele

#3357
Quote from: Lalli IsoTalo on 30.03.2011, 20:55:56
Quote from: KTM on 30.03.2011, 20:41:14

Mutta seuraava idea on tietysti vähän jenkkityyliset "kodinturvajoukot", eli kun löytyisi joukko aktiiveja jotka seuraisivat romaneja koko ajan joka paikkaan kamera valmiina, niin eivät pystyisi tekemään rikoksia ja pian turhautuisivat niin että vaihtaisivat maisemaa.

Puna-virheet yrittävät saada romanien keskuudessa Suomelle vetovoimaisen maineen. Meidän tavoitteemme on täysin vastakkainen. Silloin puskaradio kertoo nopeasti, että "ei sinne, siellä on kannibaaleja!"

Olisi hienoa, jos keksisimme täsmämarkkinointimenetelmän, jolla tuo tavoite saavutetaan kauan ennen kodinturvajoukkojen perustamista.

Toisaalta yksi menetelmä mitä ei kai ole vielä ehdotettu on rajatarkastusten palauttaminen romanien sesonkiajaksi.  Katsotaan  täyttyvätkö maahantulon edellytykset(onko fyrkkaa elättää itsensä 3kk jne..) , onko karkoituksia jo päällä yms.  ja toisinpäin tarkkailla  mitä kaikkea kierrätettävää autoista löytyy kun seurueet seilaa poispäin. Tämän pitäisi olla ihan  mahdollista vaikka vapaa liikkuvuus.

Quote
Valtiot voivat palauttaa rajatarkastukset tilapäisesti, jos yleinen järjestys tai kansallinen turvallisuus sitä edellyttävät. Näin teki esimerkiksi Suomi kesällä 2005 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen aikana.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Schengenin_sopimus
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

noppa

Quote from: KTM on 30.03.2011, 20:13:49
Yksin tuollaista kuvien ottoa ei varmaan kannata lähteä tekemään, mutta pitäisi kerätä porukka joka kiertäisi kaupungilla ja ottaisi kuvia jokaisesta romanista, heille voisi samalla kertoa että kuvat otetetaan siltä varalta että tapahtuu taskuvarkauksia tms niin uhrit voivat helpommin tunnistaa tekijän kun on kuvia. Saisi varmaan romanit vähän turhautumaan.

Olen miettinyt tuota kuvaamista, mutta toteutus on vielä ontunut. Yleiskuvia saa ottaa ilman ihmisten lupaa, joten laadukas kalusto, tarpeeksi järeä resoluutio eikä kenelläkään ole nokan koputtamista. Ainahan sitä voi naamioitua turistiksi. ;)

Jos siitä ahdistuvat, saattavat ainakin hetkellisesti olla varpaillaan ja kiltisti. Ja varmasti ahdistuvat jos luulevat kuvansa löytyvän vielä jostain internetin syövereistä. Parhaimmassa tapauksessa ottaisivat jalat nopeasti alleen?

Lalli IsoTalo

Quote from: noppa on 30.03.2011, 21:48:15
... joten laadukas kalusto, tarpeeksi järeä resoluutio eikä kenelläkään ole nokan koputtamista.

Viis kuvista, kunhan ahdistuvat. Placebokännykkä riittää.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R