News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-03-19 Ruotsi: Maahanmuuttajat ja rikollisuus

Started by rähmis, 19.03.2011, 19:31:28

Previous topic - Next topic

rähmis

Käytännöllisesti katsoen jokainen otsikon aiheesta tehty tutkimus on päätynyt lopputulokseen, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat kantaväestöön verrattuna yliedustettuina rikostilastoissa.

Esim Ruotsin rikostorjuntaneuvosto vuonna 2005 havaitsi, että paitsi että yliedustusta on, niin tietyt rikostyypit ovat vieläpä tavallisempia tietyistä maankolkista saapuvien keskuudessa. Esimerkiksi maahanmuuttaja raiskaa 5 kertaa todennäköisemmin, syyllistyy tappoon tai sen yritykseen 4,2 kertaa useammin, ryöstää 4,1 kertaa useammin ja varastaa autojakin 1,5 kertaa useammin.

No, nyt on suuri ilo todeta, että kaikkien aiempien tutkimusten tulokset ovat olleet Vääriä.

Kun kasvuympäristö ja muut sosioekonomiset tekijät otetaan oikein tarkkaa huomioon, eroja ei ole. Tai jos on, niin ne selittyvät väärällä tilastoinnilla ja rakenteissa piilottelevalla rassismuksella.

Näin valistaa aiemminkin mustan valkoiseksi selittämistä parhaansa mukaan yrittänyt Jerzy Sarnecki Tukholman yliopistosta, joka kamujensa kanssa on saanut valmiiksi Hommalta pohjan vievän "Crime as a Price of Inequality? The Delinquency Gap between Children of Immigrants and Children of Native Swedes" -tutkielmansa. 

Dagens Nyheter

ibn ghul

Quote from: rähmis on 19.03.2011, 19:31:28
Kun kasvuympäristö ja muut sosioekonomiset tekijät otetaan oikein tarkkaa huomioon, eroja ei ole.

Eli eroja siis toisin sanoen on, mutta sanotaan että ei ole. Vai miksi ihmeessä nuo asiat pitäisi jotenkin erityisesti ottaa huomioon siinä onko joku raiskaajamurhaaja vai ei?
"Jos ihmisille sanoo, että heidän kultturinsa on perseestä, miten heidän voi olettaa äänestävän sellaisen väitteen esittäjää?" (John King: Human Punk, s 242)

Professori

Höpön löpön (tämä vanha blogiteksti ja monet sitä ennen ja sen jälkeen julkaistut ja julkaisemattomat tutkimukset ja tilastot).

Tämän ovat huomanneet myös fiksuimmat maahanmuuttajat. Sellaiset joita vastaan kenelläkään rasistiksi haukutulla ei ole mitään.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

op

Quote from: ibn ghul on 19.03.2011, 20:17:01
Quote from: rähmis on 19.03.2011, 19:31:28
Kun kasvuympäristö ja muut sosioekonomiset tekijät otetaan oikein tarkkaa huomioon, eroja ei ole.

Eli eroja siis toisin sanoen on, mutta sanotaan että ei ole. Vai miksi ihmeessä nuo asiat pitäisi jotenkin erityisesti ottaa huomioon siinä onko joku raiskaajamurhaaja vai ei?

Tieteellisen tutkimuksen kannaltahan tämä on hyvä ja mielenkiintoinen havainto. Tästä voisi tietysti vetää myös johtopäätöksen siihen suuntaan, että maahanmuutajien vastaanottoa kyseisistä kasvuympäristöistä ja sosioekonomisista oloista tulisi vähentää, jotta rikollisuus vähenisi.

Alfresco

Quote from: rähmis on 19.03.2011, 19:31:28
No, nyt on suuri ilo todeta, että kaikkien aiempien tutkimusten tulokset ovat olleet Vääriä.

Kun kasvuympäristö ja muut sosioekonomiset tekijät otetaan oikein tarkkaa huomioon, eroja ei ole.

Tuo on muuten totta. Vastasyntynyt lapsi ei ole rikollinen. Hänen vanhemmat tekevät hänestä sellaisen kasvatuksellaan. Eli jos kasvuympärisö poistetaan yhtälöstä niin rikollinen todellakin palautuu viattomaksi lapseksi. Mutta mitä se todistaa? Se todistaa sen, että esim. islamilaiseen traditioon nojautuva kasvatus todellakin luo rikollisuutta. Eli islam on ongelma.

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Juffe

QuoteKun kasvuympäristö ja muut sosioekonomiset tekijät otetaan oikein tarkkaa huomioon, eroja ei ole.

Minunkaan ei ole vaikea uskoa tätä tutkimustulosta, jos kasvuympäristö ja sosioekonomiset tekijät tarkoittavat esimerkiksi "kasvanut valtaväestön kulttuurista ja arvomaailmasta radikaalisti poikkeavassa ympäristössä, elatus perustuu valtion tukiin".

ämpee

Quote from: rähmis on 19.03.2011, 19:31:28

Kun kasvuympäristö ja muut sosioekonomiset tekijät otetaan oikein tarkkaa huomioon, eroja ei ole.

Ok, he siis ottivat kasvuympäristön ja sosioekonoomiset tekijät oikein tarkkaan huomioon, mikä oli tulos näistä ympäristöistä ja tekijöistä ??
Oliko niissä eroja ?

Jos ei ollut, niin "hiihtokenkää", "hiihtokenkää" monikulttuurille...
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

vilach

Aiheeseen liittyvä ohjelma teemalla tänään:

18:30 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää
5/10. Ruotsalainen faktasarja kertoo, mitä 1900-luvun Ruotsista kannattaa tietää. Aiheena ovat rikokset. Murhia, auervaarailua ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Äänessä mm. entinen poliisiylijohtaja Björn Ericsson.