News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Varsinainen vaalipäiväkirjaketju 2010

Started by Ant., 19.12.2010, 00:19:53

Previous topic - Next topic

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 61/120. Keskiviikko 16.2.2011

1. Suomeen tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa ulkopuolisia vaalitarkkailijoita. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä sanoo, että vaalitarkkailijoiden tarkoitus on raportin mukaan seurata muun muassa uuden vaalirahoituslainsäädännön toimivuutta ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden pääsyä esille mediassa.

Suomi on kutsunut vaalitarkkailijoita aiemminkin, mutta tarvetta sellaisten lähettämiseen ei Etyjissä ole aiemmin nähty.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 62/120. Torstai 17.2.2011

1. Perussuomalisten kannatus on taas saavuttanut uuden ennätyksensä. Helsingin Sanomien gallupin mukaan kannatus on 17,9 prosenttia ja tasoissa SDP:n kanssa. Muiden puolueiden kannatuslukemat ovat gallupin mukaan seuraavat: Kokoomus 20,2 %, Keskusta 18,2 %, Vihreät 8,8 %, Vasemmistoliitto 8 %, KD ja RKP 4 %.

2. RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallinin mukaan puolue panostaa yhteistyökykyyn eikä heittäydy hankalaksi hallitusta muodostettaessa. RKP haluaa laskea yhteisöveron 24 prosenttiin, nostaa pääomaveron 30 prosenttiin ja kiristää arvolisäveroa 1–2 prosenttiyksiköllä vaalikauden aikana. Puolue tahtoo myös varmistaa riittävän työvoiman saannin työperäisellä maahanmuutolla. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoittaa blogissaan olevansa pettynyt Wallinin linjaukseen, joka hänen mukaansa rakentaa perussuomalaisten hallitustietä.

3. Keskusta julkisti talousohjelmansa, jonka mukaan puolue on halukas nostamaan arvonlisäveroa kahdella prosenttiyksiköllä. Pääministeri Mari Kiviniemi mainitsi tiedotustilaisuudessa yhdeksi keskeiseksi eroksi kokoomukseen sen, että keskusta ei ole valmis ansiotulojen kevennyksiin.

4. Keskustan TSN Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan SAK:n jäsenten suosikki seuraavaksi pääministeriksi on Mari Kiviniemi.  Pääministeriä kannatti jatkokaudelle 17 prosenttia vastaajista. Toiseksi suosituin pääministeriehdokas oli Timo Soini 16 prosentin kannatuksella
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 63/120. Perjantai 18.2.2011

Ei uutisia.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 64/120. Lauantai 19.2.2011

1. Mari Kiviniemi on Iltalehden gallupin mukaan suosituin pääministeriehdokas 36 prosentin kannatuksella. Jyrki Katainen on kakkosena 23 prosentin kannatuksella, Timo Soini kolmosena 11 prosentin kannatuksella ja Jutta Urpilaista kannattaa gallupin mukaan pääministeriksi vain kuusi prosenttia vastaajista.

2. Suomen Tilastopalvelun mukaan keskusta ja SDP ovat romahtamassa Satakunnan vaalipiirissä. Suurin puolue Satakunnassa olisi tutkimuksen mukaan nyt Kokoomus ja sekä keskusta että SDP ovat menettämässä paikan perussuomalaisille.

3. SDP sitoutuu Jutta Urpilaisen mukaan siihen, että vuonna 2015 valtio ei ota enää lisää velkaa. Aukko täytetään kasvulla ja veronkiristyksillä. Kokoomus ja keskusta eivät pidä sosiaalidemokraattien lauantaina esittämiä ratkaisuja toimivina.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 65/120. Sunnuntai 20.2.2011

1. SDP pyrkii tiivistämään vaalisanomaansa äänestäjien ymmärtämälle kielelle. Vantaalla järjestetyillä vaalivaltio- ja puheenjohtajapäivillä tunnusteltiin mahdollisia iskulauseita. Esiin tuli mm. seuraavanlaisia esityksiä:

"Julkinen terveydenhuolto sairaan hyväksi"
"Hyvinvoiva henkilöstö = hyvin hoidettu potilas"
"Laadukkaat terveyspalvelut lähellä ihmistä"
"Asiakasmaksut alas!"
"Vain terve kunta voi hoitaa sairaan hyvin"
"Jätetään Nato rauhaan"

2. Mari Kiviniemen mielestä keskustan ja SDP:n verolinjat ovat lähempänä toisiaan kuin keskustan ja kokoomuksen linjaukset.
Kiviniemen mukaan keskustaa ja SDP:tä yhdistää tasaverokehityksen vastustaminen sekä se, että kumpikaan puolue ei näe tilaa ansiotuloverojen keventämiselle.
Kokoomus taas haluaa Kiviniemen mukaan lisätä kulutusveroja ja keventää ansiotulojen verotusta. SDP:n esitys puolen miljardin euron menoleikkauksista muun muassa elinkeinotuista ei sen sijaan ole Kiviniemen mieleen. Keskustan puheenjohtaja Kiviniemi kertoi näkemyksiään Ylessä pääministerin haastattelutunnilla.

"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 66/120. Maanantai 21.2.2011

1. Tutkijat eivät usko Timo Soinin nousevan pääministeriksi. Valtio-opin professori Jan Sundberg ja puoluetutkija Rauli Mickelsson muistuttavat, että hallitusohjelman laatiminen on pitkä ja vaativa prosessi.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 67/120. Tiistai 22.2.2011

1. Kokoomuslaisten ehdokkaiden vaalibudjetit ovat selkeästi suurimpia. Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien kyselyn mukaan puolet kokoomuksen ehdokkaista aikoo käyttää kampanjaansa 25000–50000 euroa. Vastaavalla budjetilla on liikkeellä vain 27 prosenttia keskustalaisista, 13 prosenttia demareista, 4 prosenttia vihreistä, 3 prosenttia vasemmistoliittolaisista ja 2 prosenttia perussuomalaisista. Alle 15000 euron vaalibudjetilla on liikkeellä 94 prosenttia perussuomalaisista, 88 prosenttia vasemmistoliittolaisista ja 87 prosenttia vihreistä. Kokoomuksen ehdokkaiden kampanjoista vain kolmannes jää alle 15000 euroon. Lehtien tiistaina julkaisema kysely lähetettiin 1531 kansanedustajaehdokkaalle, joista 673 vastasi.

2. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo tiistain sanomalehti Kalevassa olevansa valmis pääministeriksi, "jos kansa antaa siihen valtuutuksen". Soini lupaa, että perussuomalaiset voivat tarvittaessa laatia hallitusohjelman, mutta hän ei usko, että hallitusneuvotteluista tulee helpot.

3. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoo, että Kokkolan kaupunki teki virheen antaessaan vaalitukea joillekin kansanedustajille tai heidän tukiryhmilleen. Kaupunki tuki viime eduskuntavaaleissa taidehankinnoilla SDP:n Jutta Urpilaista, keskustan Mika Lintilää sekä kristillisdemokraattien Bjarne Kallista. Sakslin toteaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kunnan toimialaan ei kuulu poliittisen toiminnan tukeminen. Lisäksi kunnan pitää kohdella asukkaitaan tasapuolisesti. Nykyinen laki kieltää vaalirahoituksen vastaanottamisen valtiolta tai kunnalta.

4. Ex-pääministeri Matti Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen jääviydestään Raha-automaattiyhdistyksen tukien jaossa. Eduskunta on päättänyt asian käsittelyn.

Valtakunnansyyttäjänvirastossa harkitaan kuitenkin parhaillaan kymmenkuntaa syytettä koskien Nuorisosäätiön vaalirahasotkuja. Syyteharkinnassa ovat mm. kansanedustaja Antti Kaikkonen ja entinen RAY-pomo Jukka Vihriälä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske arvioi, että Nuorisosäätiön sotkujen syyteharkinta kestänee kesän kynnykselle.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 68/120. Keskiviikko 23.2.2011

1. Valtakunnalliseksi äänikynnykseksi on tulossa kolmen prosentin sijaan kaksi prosenttia. Eduskunnan perustuslakivaliokunta muutti hallituksen esitystä vaaliuudistuksesta äänin 9–8. Uudistus merkitsisi sitä, että puolueen pitäisi saada koko maassa vähintään kaksi prosenttia äänistä, jotta se voisi saada läpi kansanedustajia. Kokoomus ja keskusta aikovat kuitenkin muuttaa hallituksen esityksen entiselleen suuressa valiokunnassa. Tällöin äänikynnys palautuisi hallituksen esittämäksi kolmeksi prosentiksi.

2. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan 40 prosenttia alle 10000 euroa vuodessa ansaitsevista jättää äänestämättä huhtikuun vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa luku oli pienimmän tuloluokan osalta yli puolet. Yli 90000 euroa tienaavien joukossa äänestysinnokkuus taas on laskenut viime vaalien nukkuvien 20 prosentista 28 prosenttiin. Tiedot perustuvat 12000 suomalaisen haastattelututkimukseen, jonka Taloustutkimus teki 45 minuuttia -ohjelmalle.

"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Miniluv

Vaalipäiväkirja: luku 69/120. Torstai 24.2.2011

1. Yleisradion Taloustutkimuksella teettämän mielipidemittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus on 16,9 prosenttiyksikköä. Tietokonegrafiikka palaa eksaktiksi tieteeksi oletettavasti vaalien jälkeen.

2. Perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka myöntää, että kokemattomat kansanedustajat voivat olla haaste puolueelle.

3. Astrid Thorsin mielestä kauhukuvien maalailun Pohjois-Afrikasta tulevista pakolaismassoista voisi lopettaa.

4. Helsingin Sanomien päivän Soini-tutkijan mukaan perussuomalaisten suosiossa on kysymys yksinkertaisten mallien tarjoamisesta monimutkaisessa maailmassa ja leppoisasta, kansan tunteita ilmaisevasta johtajuudesta. 1930-luku ja "murheelliset puhdistukset" huudettiin.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

#69
Vaalipäiväkirja: luku 70/120. Perjantai 25.2.2011

1. Perussuomalaiset julkaisi vaaliohjelmansa. Nuivilla on syytä tyytyväisyyteen, sillä monet Nuivan vaalimanifestin linjauksista löysivät tiensä puolueen viralliseen ohjelmaan - jopa sellaisenaan. Kokonaisuutena ohjelma herätti tietysti kiivasta keskustelua, ja esille nousi esim. ehdotus maahanmuuttajien asuttamisesta maan asumiskustannuksiltaan edullisemmille alueille.

2. Hallituksen pakkokeinolakiesityksen mukaan tietokoneiden käyttöjärjestelmiin on luotava takaportti, jota käyttäen poliisi sitten asentaisi rikoksesta epäillyn koneelle seurantaohjelmia. Tarkoituksellinen turvallisuusaukko koneessa heikentäisi tietenkin kaikkien tietokoneen käyttäjien asemaa. Piraattipuolue on vastustanut esitystä.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Elisa

#70
Vaalipäiväkirja: luku 71/120. Lauantai 26.2.2011

1. Kokoomus julkisti vaaliohjelmansa. Puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen piti puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä linjapuheen, jossa hän esitti puolueen hallitukseen lähtöön kaksi kynnyskysymystä: Kataisen mukaan puolue ei lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta. Toiseksi kynnyskysymykseksi Katainen nimeää sen, ettei heikoimmassa asemassa olevilta lähdetä leikkaamaan.

Kokoomus nimesi myös kolme tärkeintä keinoaan valtion pidemmän aikavälin rahapulan hoitamiseksi. Nämä ovat työelämän parantaminen työurien pidentämiseksi, talouskasvua ja työllisyyttä luova verouudistus sekä kuntauudistus, jolla haetaan reilun puolen prosentin vuosittaista tuottavuuden kasvua kunnissa. Puolueen mukaan kuntien määrää on yhä vähennettävä, mutta ilman pakkoliitoksia.

Katainen moittii perussuomalaisia siitä, ettei puolue hallitse perusasioita esittäessään keinoja valtiontalouden tasapainottamiseen. Kataisen mukaan keskustelu taloudesta on vaikeaa, kun perussuomalaiset esittää keinoksi esimerkiksi supistuksia Ylen ruotsinkieliseen toimintaan, johon valtion budjetista ei mene senttiäkään. Kyseenalainen idea on myös talouden paikkaaminen alentamalla EU-jäsenmaksuja, koska Suomi ei yksin niistä päätä.

2. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi TV1:n Ykkösaamussa, että käyttöön pitäisi ottaa lapsivähennys, jonka voisi tehdä verotuksessa aina lapsen syntymän jälkeen. Lapsivähennys on ollut käytössä aikaisemminkin, mutta Esko Ahon (kesk.) hallitus poisti sen 1994. Urpilainen kiisti ohjelmassa arvelut, että SDP vaihtaisi vielä pääministeriehdokkaakseen Erkki Tuomiojan. Oppositiojohtaja kertoi myös julkaisevansa maaliskuussa kirjan, jossa hän purkaa omia tuntojaan ja ajatuksiaan politiikasta ja puheenjohtajakaudestaan. Kirjan nimeksi tulee "Rouva puheenjohtaja".

3. Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Joensuussa riitti uskoa vaalivoittoon. Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki on sanonut, että vihreät lähtevät seuraavaan hallitukseen vain jos puolue saa eduskuntavaaleissa aiempaa vahvemman tuen. Puoluesihteeri Panu Laturin mukaan puolue ei ole valmistautunut oppositiotaipaleeseen.

4. Muutos 2011 piti vaalikokouksia ympäri maata. Viidessä vaalipiirissä valittiin yhteensä kahdeksan ehdokasta. Lisäksi Uudenmaan piiri päätti vaaliliitoista Vapauspuolueen kanssa.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 72/120. Sunnuntai 27.2.2011

1. Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoo Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa pitävänsä perussuomalaisten leikkausesityksiä epärealistisina. Esitystä EU-jäsenmaksujen leikkaamisesta Kiviniemi pitää mahdottomana, koska maksuista päätetään yhdessä EU-tasolla ja leikkaus tarkoittaisi leikkauksia Suomen aluetukiin.

2. SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen haluaa perusteellisen selvityksen kokoomuksen esittämän arvonlisäveron korotuksen vaikutuksista. Viitasen mukaan valtiovarainministeriössä pitää selvittää, miten jo toteutettu arvonlisäveron kiristys yhdistettynä kokoomuksen ajamaan kahden prosenttiyksikön lisäkorotukseen vaikuttaisi erilaisiin kotitalouksiin.

3. Vihreät järjestelisivät Yleisradion rahoituksen uudelleen. Puolueen mielestä tv-maksu on korvattava mediamaksulla, joka on henkilökohtainen ja tulosidonnainen. Jos puolestaan Ylen rahoitus päädyttäisiin rahoittamaan valtion budjetista, loisivat vihreät puskurirahaston turvaamaan Ylen riippumattomuuden. Rahasto estäisi hallitusta painostamasta Yleä rahoituksen välittömällä leikkaamisella. Ehdotukset sisältyvät vihreiden puoluevaltuuskunnan hyväksymään tietoyhteiskuntaohjelmaan.

4. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mielestä Suomen ei pidä joutua ottamaan kannettavakseen enää velkaantuneiden euromaiden uusia velkoja. Pekkarisen mukaan tästä eteenpäin vastuun rahoitusongelmien setvimisestä pitää olla velkamailla, niitä rahoittaneilla pankeilla sekä pankkien omistajilla ja niiden kotimaiden hallituksilla.

5. Ylen uutisten tekemän kyselyn mukaan joka kolmas kunnanjohtaja olisi valmis hyväksymään taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden kuntien pakkoliitokset. Kyselyyn vastasi noin puolet kaikista kunnanjohtajista. Kyselystä käy myös ilmi, että monien kunnanjohtajien mielestä hallituksen pitäisi ensi vaalikauden alussa säätää katto menoille, joita se kunnille aiheuttaa. Menokattoa on esittänyt muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto.

"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Elisa

Vaalipäiväkirja: luku 73/120. Maanantai 28.2.2011

1. Jyrki Katainen esitti viikonloppuna, että hallitus sopisi vaalien jälkeen työmarkkinajärjestöjen kanssa veronalennusten ja palkankorotusten välisestä suhteesta, kilpailukykyä parantavista ratkaisuista, työurista, eläkeiästä, kestävyysvajeen umpeen kuromisesta ja valtion velkaantumiskierteen katkaisemisesta. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti Kataisen esitykseen työllisyyssopimuksesta.

2. Timo Soini voisi korottaa arvonlisäveroa prosentilla.
"Kannattaa muistaa, että emme me ole leimallisesti suvaitsematon yhteiskunta, vaan suvaitseva yhteiskunta. Se on minun käsitykseni." -Sauli Niinistö

Miniluv

#73
Vaalipäiväkirja: luku 74/120. Tiistai 1.3.2011

1. Perussuomalaiset on jo gallup-vastauksien raakadatassa suurin puolue.

2. Iltalehti julkaisi uutisen, jossa Jani Toivola kertoi kuulleensa häneen kohdistetusta uhasta ja harkinneensa henkivartijan hankkimista. Uhkauksen lähteeksi mainittiin ensin suomen sisu ja sitten Hommaforum.

3. Astrid Thors kerää kunniaväkivaltaan liittyvillä lausunnoillaan rajua arvostelua poliiseilta. Tom Packalén (ps): "Suomi ei kestäisi enää toista Thorsia".

4. Taloustutkimuksen mukaan persut saavat 7 edustajaa läpi Uudeltamaalta: he ovat Timo Soini, Jussi Niinistö, Seppo Huhta, Pietari Jääskeläinen, Teemu Lahtinen ja Seppo Sonkeri.

5. Vihreät kannattavat kaikille maksutonta korkeakoulutusta ja esittävät sen lisäämistä perustuslakiin.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

#74
Vaalipäiväkirja: luku 75/120. Keskiviikko 2.3.2011

1. Aloite äänikynnyksestä eduskuntavaaleista 2015 alkaen etenee. Ehdotus kolmen prosentin äänikynnyksestä eteni hallituspuolueiden äänillä. RKP, joka pelkää kolmen prosentin kynnystä, äänesti suurelta osin tyhjää.

2. Maria Guzenina-Richardson liittyy netissä pilkkasivuston saaneiden poliitikkojen joukkoon.

3. Vasemmistoliiton Jaakko Laakso epäili Soinin kykyä pitää PS-ryhmä kasassa vaalien jälkeen. Hänen mukaansa eduskuntaan on myös tulossa perussuomalaisissa "joukko äärioikeistolaisia, jotka edustavat vihan politiikkaa".
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

#75
Vaalipäiväkirja: luku 76/120. Torstai 3.3.2011

1. Jörn Donner lähtee RKP:n ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä.

2. Iltalehti julkaisi Homma ry:n vastineen Toivola-kohuun. Osittaisena julkaistu kommentti liitettiin pari päivää vanhan artikkelin perään.

3. Petri Salo (kok) tarttui Vihreän langan toimittajan tarjoamaan vaalirahahoukuttimeen ja luopui ehdokkuudestaan.

4. Tarja Halonen: "ei ole selvää, että suurimman puolueen puheenjohtaja nousee automaattisesti pääministeriksi jatkossa". Halonen viittasi tilanteeseen, jossa eduskunnassa on neljä "keskisuurta" puoluetta.

5. Kirjoitan tätä kuulokkeista kaikuvien Janne Hurmeen sulosointujen tahdissa, sillä pop/rock-laulaja on liittynyt Vapauspuolueen ehdokasjoukkoon. Häntä voi äänestää ainoastaan Varsinais-Suomen vaalipiirissä.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

Vaalipäiväkirja: luku 77/120. Perjantai 4.3.2011

1. Verkkouutiset kirjoitti perussuomalaisten eteläiseen Suomeen keskittyvästä oikeistosiivestä, joka ei sitoudu vaaliohjelmaan. Ryhmän johtajaksi mainittiin Jussi Halla-aho.

2. Helsingin Sanomien jutussa HS-raati toteaa mm. että kansakunta on kuvitteellinen yhteisö, joka keksittiin sata vuotta sitten poliittisiin tarkoituksiin eikä "perussuomalainen idea kansan identiteetistä"  näin ollen ole hyväksyttävissä.

3. Uudeksi vastavoimaksi perussuomalaisille ilmoittautuu huoltajuskiistasta tunnettu Rimma Salonen (Suomen Työväenpuolue, Helsinki). Salonen seisoo vaaleissa myös Suomen antifasistisen komitean SAFKAn riveissä ohjaaja Jussi Parviaisen, dosentti Johan Bäckmanin ja kirkkoherra Juha Molarin kanssa. Hommalaisille entuudestaan tutun SAFKAn iloisten veikkojen ohjelmaan kuuluu mm. venäjänkielen, venäläisten ja islamin aseman parantaminen.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

Vaalipäiväkirja: luku 78/120. Lauantai 5.3.2011

1. Veteraanitoimittaja Unto Hämäläinen avaa HS-kuukausiliitteen pitkän vaalijutun kuvaamalla yksityiskohtaisesti Jussi Halla-ahon kasvojen väriä. Reportaasi kuvasi Halla-ahon kampanjan avajaisia "epäolennaisen kautta olennaiseen"-tyylillä. Paikalla olleet vaan muistivat sen olennaisenkin eri tavalla kuin Hämäläinen.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

Vaalipäiväkirja: luku 79/120. Sunnuntai 6.3.2011

1. Presidentti Mauno Koivisto yllätti monet astumalla julkisuuteen kommentoimaan populismin ja oikeistoliikkeiden nousua.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Ant.

#79
Vaalipäiväkirja: luku 80/120. Maanantai 7.3.2011

1. Ruotsin integraatioministeri Erik Ullenhage on huolissaan Suomessa vaalien alla käytävän suomenruotsalaisten asemaa koskevan keskustelun sävystä. Ullenhagea huolestuttavat yleisestikin Euroopassa käytävät keskustelut, joissa käännytään vähemmistöjä tai pakolaisia vastaan.

2. Kuntien eläkevakuutuksen Kevan hallituksen puheenjohtaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Sampsa Kataja pitää Timo Soinin ajatusta työeläkevarojen käyttämisestä teiden ja rautateiden rahoittamiseen houkuttelevana. Katajan mielestä Soinin ehdotusta ei pidä tyrmätä. Soini esitti ehdotuksensa lauantaina Ylen Ykkösaamussa.

3. Europarlamentaarikko Satu Hassi kritisoi Timo Soinin aborttikantaa. "Jos Soinin linjaa ryhdyttäisiin oikeasti toteuttamaan, Suomessa palattaisiin noin 50 vuotta taaksepäin ja aborttia tarvitsevat naiset joutuisivat matkustamaan ulkomaille, esimerkiksi Viroon tai Ruotsiin", arvio Hassi kotisivuiltaan löytyvässä kirjoituksessa "Onko "Perus-Suomessa" naisilla oikeus määrätä omasta ruumiistaan?"
Homma is the new black.

Ant.

Vaalipäiväkirja: luku 81/120. Tiistai 8.3.2011

1. Yhteensä 11 puoluetta allekirjoitti eduskunnassa Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Allekirjoittajien joukossa olivat kaikki eduskuntapuolueet. Muutos 2011 ja vapauspuolue kieltäytyivät allekirjoittamisesta, vaikka muutoksen puheenjohtaja Jiri Keronen oli paikalla allekirjoitustilanteessa.

Keronen: "Sitoutumus on täysin tyhjänpäiväinen. Se ei sido yhtään ketään mihinkään. Sitä paitsi jokainen ihminen, jolla on aivot, vastustaa rasismia ilman mitään peruskirjoja, Keronen perusteli kieltäytymistään tilaisuuden jälkeen."

Raimo Vistbacka: "En pidä kovinkaan järkevänä että samantapainen asiakirja pitää allekirjoittaa joka vuosi, mutta tulimme nyt pyydettäessä, Vistbacka perusteli poukkoilevaa linjaa [eli sitä, ettei puolue kirjoittanut eurovaalien alla RKP:n aloitteesta tehtyä rasisminvastaista julistusta]." "Meillä sanaa rasismi tulkitaan liian tiukasti. Kyllä totuuden voi sanoa maahanmuutosta ja siitä että kotouttaminen on epäonnistunut."

2. Iltalehti uutisoi uudelleen muualla jo aikaisemmin julkaistun uutisen siitä, että Raimo Vistbackan (ps) avustajapalveluja hoitava perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri on kierrättänyt vastoin eduskunnan sääntöjä avustajanpalkkioita vaalitueksi. Tämä ei ole sopusoinnussa järjestelmän ohjeiden kanssa, eduskunnan tilitoimiston toimistopäällikkö Pertti J. Rosila tuomitsee.

3. Eduskuntavaalien ehdokasasettelu päättyi. Ennakkotietojen mukaan vaaleihin asetettiin noin 2 200 ehdokasta. Ehdokkaista noin 60 prosenttia on miehiä. Eduskuntapuolueista vain vihreillä on naisenemmistöinen lista.
Homma is the new black.

Ant.

Vaalipäiväkirja: luku 82/120. Keskiviikko 9.3.2011

1. Iltalehti spekuloi, kestääkö perussuomalaisten suosio kuluvan "mustan viikon" tapahtumia. Perussuomalaisten kannalta huonoiksi uutisiksi lehti löytää Raimo Vistbackan avustajanpalkkioiden kierrättämisen vaalitueksi, perussuomalaisten äänestyslaiskuuden Uudellamaalla, perussuomalaisten vaihtuneen ydinvoimakannan ja perussuomalaisten taidelinjaukset, jotka ovat aiheuttaneet puolueessa epäsopua kahden henkilön välillä Vaasan vaalipiirissä.

2. Pääministeri Mari Kiviniemi syytti Euroopan talousvakauspaketin käsittelyn yhteydessä Suomen opposition toimintaa epäisänmaalliseksi ja Suomen neuvotteluasemaa vaikeuttavaksi. Oppositio pahastui väitteestä.

3. Sosiaalidemokraatit lähtevät eduskuntavaaleihin punavärisellä tunnuksella, jossa puoluetta luonnehditaan määritelmällä kansan edustaja. Puoluesihteeri Mikael Jungner selittää aikaisemmasta unelma-mainonnasta luopumista vakavilla ajoilla.

4. Osmo Soininvaara jatkaa blogissaan spekulointia siitä, sopivatko perussuomalaiset ja vihreät samaan hallitukseen: "Ulkomaalaispolitiikka ei yllättäen ehkä olisi se este, koska persujen Timo Soini ei katolisena ole mikään Halla-aho. Paljon hankalampi on vaatimus, ettei pakolaisia saa auttaa myöskään heidän kotimaissaan, vaan kehitysapu on ajettava alas, koska tällä kannalla näyttää olevan myös puolueen Ylin Päättävä Elin."

5. Perussuomalaisten pitkäaikainen vaikuttaja ja Isojoen kunnanvaltuutettu Raimo Malin vaatii, että puolueen eduskuntavaaliehdokas ja puoluevaltuuston jäsen Sirkka-Liisa Lamminkoski eroaa puolueesta taidepoliittisten mielipiteidensä vuoksi. Lamminkoski sanoo pitävänsä puolueen kansallisromanttista taidetta ylistävää ja postmodernia taidetta haukkuvaa linjaa "diktaattorimaisena".

6. Nokia Siemens Networksin hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo toivoo Suomeen lisää työtä tekeviä maahanmuuttajia.

7. Jussi Halla-aho uutisoi vaalikeräyksensä saldosta: "Tiistaihin 8.3.2011 mennessä tilille on tehty 704 lahjoitusta. Niiden kokonaissumma on 44 101 euroa."
Homma is the new black.

Ant.

#82
Vaalipäiväkirja: luku 83/120. Torstai 10.3.2011

1. Financial Times uutisoi, kuinka Timo Soini "voi olla Euroopan uudet kasvot". Perussuomalaisten nousua selittää lehden mukaan ennen kaikkea puolueen tiukka linja euromaiden hätäapulainoja vastaan.

2. Perussuomalaisten vaalitoimistoon Helsingin Kallion Hämeentiellä ilmaantui keskiviikon ja torstain välisenä yönä kultainen Sibeliuksen pää ja teksti "KIITOS 1880–1910". Vaalitoimistossa ei tiedetä kuka ikkunaan liimatun kuvan takana on.

3. RKP:n puheenjohtajan Stefan Wallinin mielestä muslimioppilaille pitäisi tarvittaessa järjestää kouluun rukoustila, jos heitä on suuri osa koulun oppilaista. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ihmettelee Wallinin rukoustilakommenttia. Räsänen huomauttaa, että monessa koulussa on kristittyjä oppilaita kielletty järjestämästä rukouspiiriä tai raamattuhetkeä välitunnilla koulun tiloissa. "Miksi Wallin ei kanna huolta kristittyjen oppilaiden oikeudesta rukoushetkiin", Räsänen kysyy.
Homma is the new black.

Ant.

Vaalipäiväkirja: luku 84/120. Perjantai 11.3.2011

1. Aamulehti paljastaa, että perussuomalaisten ehdokkaiden joukossa on pahamaineisen Suomen Sisun jäseniä. Aamulehti on myös löytänyt Suomen Sisun sivuilta pari vuotta sitten poistetun kirjalistan, joka viestii Aamulehden mukaan natsismista.

2. Kansanedustajan tehtävät ensi viikolla jättävä Bjarne Kallis (kd) ennustaa levottomia aikoja vaalien jälkeiseen eduskuntaan perussuomalaisten menestyksen myötä.
Homma is the new black.

Ant.

Vaalipäiväkirja: luku 85/120. Lauantai 12.3.2011

1. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii Suomea arvioimaan ydinvoimapolitiikkansa uudestaan Japanin tapahtumien takia. Hänen mukaansa uusille ydinvoimaloille ei pidä antaa enää rakennuslupia. Japaniin iskenyt laajamittaista tuhoa aiheuttanut tsunami on aiheuttanut ongelmia myös maan ydinvoimaloissa.

2. Kansanedustaja Pertti Hemmilä (kok.) perää oikeusministeri Tuija Braxilta (vihr.) vastausta rikollisten paapomiseen. Hemmilä aikoo jättää aiheesta Braxille kirjallisen kysymyksen.

3. Ylen Ykkösaamussa vieraana ollut europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari hyökkäsi rajusti perussuomalaisia vastaan. Jaakonsaari piti perussuomalaisia muun muassa rasisteina, joskin hänen mielestään perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini "ei ole selkeä rasisti" ja perussuomalaisissa on mukana "myös kunnon ihmisiä".

4. Jyrki Katainen otti kokoomuksen Toivo-risteilyllä kantaa SDP:n EU-politiikkaan. "On surullista, että Lipposen perilliset ovat siirtyneet puskista huutelijoiksi", Katainen toteaa. Kataisen mukaan on tapahtunut iso muutos, koska sosiaalidemokraatit olivat aiemmin eurooppalainen puolue. Tuolloin puolueen johdossa oli Paavo Lipponen.
Homma is the new black.

Ant.

Vaalipäiväkirja: luku 86/120. Sunnuntai 13.3.2011

1. Hiljainen päivä.
Homma is the new black.

Ant.

#86
Vaalipäiväkirja: luku 87/120. Maanantai 14.3.2011

1. Wille Rydman julkaisi Helsingin Sanomissa vaalimainoksen, jonka alku kuuluu: ""Hallitsematon maahanmuutto ei ole edes maahanmuuttajan etu. Siksi minäkin, helsinkiläinen demari, äänestän kokoomuksen Wille Rydmania." - Mukhtar Abib (sd), sosiaalialan ammattilainen".

2. Seppälän kevätmalliston mainoksissa poseeraa kaksi eduskuntavaaliehdokasta: Nasima Razmyar ja Jani Toivola. Mainoksia on ainakin Helsingissä bussi- ja ratikkapysäkeillä sekä Seppälän verkkosivuilla. Kampanjan tehneen mainostoimisto SEK:in asiakkuusjohtaja Anita Karttusen mukaan Razmyarin ja Toivolan eduskuntavaaliehdokkuus ei ollut tiedossa, kun heidät valittiin mainoskasvoiksi.

3. Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että nykymuotoinen valtiojohtoinen kehitysapu lopetetaan. Nuorisojärjestö syyttää nykyistä kehitysapua korruptiota ja tehotonta byrokratiaa ylläpitäväksi.

4. Vihreät tavoittelevat perusturvan korottamista sadalla eurolla kuukaudessa. Korotus tulisi työttömyysturvaan, vanhempain- ja sairauspäivärahoihin sekä kuntoutusrahaan. Ansiosidonnaista turvaa ei tässä yhteydessä nostettaisi.

5. Yle Etelä-Savo haastattelee muutos 2011:n ainoaa eteläsavolaista ehdokasta Simo Lipsasta. Lipsasen motto on: "Äänestä ihmistä päättämään asioista äläkä poliitikkoa".

6. Aamulehden Riitta Järventien kirjoittaa Ylänurkka-kirjoituksessaan: "Perussuomalaisten hyysääminen on tulella leikkimistä, sillä äärilaidan ehdokkaat viis veisaavat yhteisistä pelisäännöistä. Uudellamaalla kärkiehdokkaisiin kuuluvan Teemu Lahtisen mukaan vaaliohjelma on vain suuntaa antava eikä hallitusohjelmakaan sido yksittäisiä kansanedustajia, vaikka puolue olisikin hallituksessa."

7. Kokoomuksen Ben Zyskowicz tuomitsee Japanin katastrofilla politikoinnin. "Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta. On sattunut ympäristökatastrofi, josta sadat tuhannet ihmiset ovat kärsineet", Ben Zyskowicz (kok) jyrisee. Zyskowicz viittaa puheillaan vihreiden ja vasemmistoliiton ilmoituksiin, joiden mukaan ne haluavat nostaa ydinvoiman riskit vaalikeskusteluun Japanin tapahtumien takia.
Homma is the new black.

Ant.

#87
Vaalipäiväkirja: luku 88/120. Tiistai 15.3.2011

1. Eduskunta on pitänyt vaalikauden viimeisen istuntonsa. Ennen vaalilomalle jäämistä kansanedustajat saivat vielä käsiteltäväkseen välikysymyksen, jonka vasemmistoliitto jätti maanantaina. Tiistaina käsiteltiin myös tukku lakiesityksiä.

2. Eduskunta on hyväksynyt vaalilain uudistuksen lepäämään yli vaalien. Lakimuutokset hyväksyttiin äänin 134 - 50. Lakiesitystä vastaan äänesti 43 sosiaalidemokraattien edustajaa, kuusi vasemmistoliittolaista sekä kokoomuksen Tuulikki Ukkola.

3. Turkistarhaajat tukevat 27 eduskuntavaaliehdokkaan vaalityötä. Runsaasta 32 000:n euron summasta saavat osansa muiden muassa ministerit Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Mari Kiviniemi (kesk.), Paula Lehtomäki (kesk.), Astrid Thors (r.), Paula Risikko (kok.), Wille Rydman (kok.) sekä Timo Soini ( ps.).
Homma is the new black.

Ant.

Vaalipäiväkirja: luku 89/120. keskiviikko 16.3.2011

1. Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mielestä Suomessa käytävän maahanmuutto- ja kansainvälisyyskeskustelun ilmapiiri on tällä hetkellä ahdistava. Stubb sanoi maahanmuuttajien työllistymistä käsittelevässä seminaarissa Helsingissä, että Suomen koko menestys ja talouskasvu perustuu avoimuudelle ja kansainvälisyydelle. Menestyminen edellyttää, että kansainvälisyyteen on kosketuspintaa myös kotimaassa.

2. Tampereen yliopiston tutkijan Jarmo Rinteen (jonka MTV3:n poliittinen toimitus tosin sotkee jääkiekkomaalivahti Pekka Rinteeseen) mukaan poliittiset äärilaidat saattavat olla erityisen taitavia käyttämään sosiaalista mediaa hyödyksi. Esimerkki onnistuneesta verkkokampanjasta löytyy Rinteen mukaan länsinaapurista. Muun muassa Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa arvostellut ruotsidemokraatit ei saanut lainkaan tilaa valtamediassa, mutta YouTubessa levitetty vaalivideo saavutti suuren yleisön. Suomessa Rinne ottaa esimerkiksi Jussi Halla-ahon: "Jussi Halla-aho on onnistunut parin vuoden aikana herättelemään väkeä. Hänen kirjoitustensa pohjalta on yksi puoluekin lähtenyt. Lisäksi Jussi Halla-aho on kerännyt hyvän vaalikassan näkyvyydellään ja mielipidejohtajuudellaan netissä."

3. Maahanmuuttovirasto on ruuhkautunut somalialaisten perheenyhdistämishakemusten käsittelystä. Vireillä on noin 5 600 somalialaisten perhesidehakemusta, joista vanhimmat on jätetty alkuvuonna 2009. Lisäksi virastossa on helmikuussa 2010 jätettyjä hakemuksia, joita ei ole ehditty alkaa käsitellä lainkaan.

4. Japanin maanjäristys- ja ydinkatastrofi on ravistellut verrattain voimakkaasti myös pörssiä, ilmenee the Economist -lehden vertailusta. Järistystä seuraavien kolmen päivän aikana Nikkei-indeksi putosi jopa 17,5 prosenttia. Keskeisten indeksien pudotus ei ole ollut yhtä raju minkään muun Economistin vertailuun otetun katastrofin jälkeen.

5. Puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että verotuloja pitää kerätä lisää talouden tasapainottamiseksi, mutta keinot ovat erilaisia. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut, viedäänkö Suomea kohti tasaverotusta. Esimerkiksi SDP torjuu ehdottomasti arvonlisäveron korottamisen, koska se on tasavero ja kohtelee puolueen mukaan kipeimmin pienituloisia. Kokoomus puolestaan haluaa siirtää verotuksen painopistettä työn ja työllistämisen verotuksesta kulutuksen ja ympäristöä rasittavan toiminnan verottamiseen.

6. SDP:n puheenjohtaja ja Vaasan vaalipiirin kansanedustaja Jutta Urpilainen sanoo, että hän kieltäytyi turkiselinkeinon tarjoamasta vaalituesta. "Kyllä minulle tarjottiin tätä tukea. Minulla on kuitenkin periaate, että en ota ulkopuolista tukea eduskuntavaalikampanjaani", sanoo Jutta Urpilainen.

7. Jutta Urpilainen toisti ehdon, jonka mukaan SDP ei ole hallituksessa, joka ensi vaalikaudella korottaa eläkeikää, siirtymäkaudella tai ilman. Veronmaksajain keskusliiton vaalipaneelissa Kokoomuksen Jyrki Katainen tenttasi Urpilaista, voisiko tämän puolue korottaa eläkeikää siirtymäajan jälkeen.

8. Kutistuneet vaalibudjetit ajavat eduskuntavaaliehdokkaita kampanjoimaan nettiin. Facebook on lyönyt itsensä läpi verkon tärkeimpänä kampanjavälineenä. Netti on myös pidentänyt vaalikampanjoita, arvio tutkija Jarmo Rinne Tampereen yliopistosta Ylen haastattelussa. Rinne kuitenkin arvioi, ettei näitäkään vaaleja ratkaista netissä.
Homma is the new black.

Miniluv

Vaalipäiväkirja: luku 90/120. Torstai 17.3.2011.

1. Persut kakkosena, 18,4%!

2. Vaalistartti: Yle aloitti vaalitenttien sarjan eduskuntapuolueiden puheenjohtajien kuulustelulla.

3. 80% uusmaalaisista äänestysikäisistä muuttaisi maahanmuuttajien sosiaalietuudet kieli- ja työllisyyskoulutukseen osallistumisesta riippuvaisiksi.

4. Lastentarhanopettaja Tomi Ahosilta sai potkut Helsingin kaupungilta nettikirjoitustensa takia. Ahosilta on Muutos 2011 -puolueen ehdokas ja hän on  kommentoinut erilaisia maahanmuuttajiin liittyviä kysymyksiä. Asiasta kertoi Svenska YLE.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/