News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2011-01-25 Vartti: Ongelma-asiakkaat piinaavat Itäkeskuksen uimahallia

Started by juge, 25.01.2011, 07:43:48

Previous topic - Next topic

juge

Raatikainen sanoo, että hallin henkilökunta on "helisemässä" joidenkin ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden kanssa.

- He eivät kunnioita mitään sääntöjä. Poliisi ei tule hakemaan. Ainoastaan miespuoliset valvojat saavat heidät ulos. Naisia he eivät kunnioita lainkaan, Raatikainen viittaa häiriöitä aiheuttaviin asiakkaisiin.

Hallin yhdeksästä uimavalvojasta noin puolet on naisia.

Viimeksi sunnuntaina yksi miesten puolella olevista laseista rikottiin ja lattialta löytyi lapsen kakkaa. Roskaamisen, välinpitämättömyyden ja jopa asiakkaiden välisten tappeluiden lisäksi työntekijöiden työtaakkaa kasvattaa joidenkin asiakkaiden uimataidottomuus.

-?Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida. Heitä pitää vahtia ja nostaa altaista. Viime viikolla yksi isä oli porealtaassa ja viisivuotias tyttö meinasi samaan aikaan hukkua opetusaltaassa, Raatikainen toteaa. 

Häiriöasiakkaiden poistamiseen on tulossa ratkaisu toivottavasti jo tämän kuun lopulla, kun henkilökunta saa avukseen Palmian vartijat, jotka tulevat paikalle kutsuttaessa.

http://omakaupunki.hs.fi/itakeskus/uutiset/ongelma-asiakkaat_piinaavat_itakeskuksen_uimahallia/
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Ernst

Kyllä meidän asenteissamme ja rasismissa on syy tähänkin pulmaan. Paskominen, rikkominen ja uimataidottomien veteen meneminen ovat vain pienen ihmisen voimatonta protestointia.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Sinna

Säkillä valoa sisään. Vai miten se meni? Maksumiehen lista on loputon.

mikkoR

Kun lukee tuota juttua voisi olla jopa valmis antamaan heille keskitetyn aivan oman uimahallin.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Sivusta seuraaja

Quote
Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida

Lopettakaa uikuttaminen ja opetelkaa uimaan!

etnis

Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

Fincum

Quotejoidenkin ulkomaalaistaustaisten
Yksittäistapauksia, eipäs yleistetä!!1!
Pulinat pois, ja suihkun kautta altaan matalaan päähän.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

juge

Quote from: mikkoR on 25.01.2011, 08:04:31
Kun lukee tuota juttua voisi olla jopa valmis antamaan heille keskitetyn aivan oman uimahallin.

Minä olen niin avokätinen, että olen valmis antamaan esim. somaleille ihan oman maan. Somalian. Siellä saa uida ihan miten tykkää ilman että suomalaisrasistit käyvät opastamaan.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Fincum

QuoteHöyrysaunassa vedettiin viinaa ihan estoitta, paikalla oli myös pikkulapsia. Joku oli mennyt valittamaan asiasta valvojalle, joka kävi vilkaisemassa saunan ovella ja lähti pois. Illalla roskakorit ovat täynnä viinapulloja. Pikkuisia vodkapulloja on siellä täällä, mies kertoo.

Monikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

HaH

Ja nyt kun Espoo on päättänyt osallistua Metro-projektiin, niin ah - Tapiolan ja Espoonlahden uimahallit saanevat omat hukkuvien lastenomaisten kakkapökäleitten uppo-armadat. Näin se rikkaus leviää.

Fantastista!
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

etnis

Quote from: fincum on 25.01.2011, 08:24:30

Itänaapureita?
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

haukionkala

Quote from: fincum on 25.01.2011, 08:24:30
QuoteHöyrysaunassa vedettiin viinaa ihan estoitta, paikalla oli myös pikkulapsia. Joku oli mennyt valittamaan asiasta valvojalle, joka kävi vilkaisemassa saunan ovella ja lähti pois. Illalla roskakorit ovat täynnä viinapulloja. Pikkuisia vodkapulloja on siellä täällä, mies kertoo.

Monikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?
Ei ollenkaan tavatonta. Aika moni somali riehuu kännissä ainakin keskustassa.

Vera

Quote from: HaH on 25.01.2011, 08:42:20
Ja nyt kun Espoo on päättänyt osallistua Metro-projektiin, niin ah - Tapiolan ja Espoonlahden uimahallit saanevat omat hukkuvien lastenomaisten kakkapökäleitten uppo-armadat. Näin se rikkaus leviää.

Metro on kulkenut Yrjönkadun uimahalliin asti jo pitkään, enkä ole havainnut sen olevan erityisen rikastunut. Luulen että alueen väestörakenne vaikuttaa enemmän kuin liikennevälineet.

HaH

Lienee melko sama onko etninen tausta tai pigmentti mikä tahansa. Kyse on ongelmasta.

Ja ongelmaa ei näköjään voida ratkaista, koska ulkomaa.... Kaupunginvaltuutettu Halla-aho voisi kait kuitenkin hoitaa asian, vai?

Virallisestihan Hesa hoitaa - joko nykymallin mukaisesti yksityisiä feodaalipalveluita ostamalla, tai sitten porttikieltoja jakamalla. Ensimmäinen vaihtoehto on kallis, ja toinen rassimus. Äänestävä veronmaksaja päättäkööt.
- wink wink - Jussi ja Matias
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

nevahood

QuoteMonikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?
Jos saunassa on tarpeeksi pimeää, niin eihän ryyppäys haittaa. Allahin hämäränäkö on hieman kehno. Kun silmä välttää, niin voi tehdä vaikka mitä. Jos ei höyrysaunassa itsekään näe, niin miten allah siellä näkisi?
Suurkiihottaja Runeberg

Melbac

Kysymys taitaa olla venäläisistä ja lähi-idästä tulleista?.

HaH

Quote from: Vera on 25.01.2011, 08:57:52
Quote from: HaH on 25.01.2011, 08:42:20
Ja nyt kun Espoo on päättänyt osallistua Metro-projektiin, niin ah - Tapiolan ja Espoonlahden uimahallit saanevat omat hukkuvien lastenomaisten kakkapökäleitten uppo-armadat. Näin se rikkaus leviää.

Metro on kulkenut Yrjönkadun uimahalliin asti jo pitkään, enkä ole havainnut sen olevan erityisen rikastunut. Luulen että alueen väestörakenne vaikuttaa enemmän kuin liikennevälineet.

Älä ihminen jaksa.  :flowerhat: Yrtsä on keskustassa, ja siellä, keskustassa siis, on nojailijoita, oli metroa tai ei. Yrtsää ei käytetä, koska se on yrtsä. Tietänet.

Nyt kyse on siitä, että entinen Ranta-Espoo tuhotaan mahdollistamalla helppo liikkuvuus itiksen ja vantsun paskiksille, kansalaisuuteen katsomatta, kaikkiin Espoon bonus-alueisiin. Fantastista!

Kohta ei mummot Tapiolassa, Nitskussa, Olarissa, tai muuallakaan, uskalla köpötellä minnee. Kohta Espoon rakennusvirasto ihmettelee, miksi Garden Cityn talot on tuhrittu kolmen metrin korkeuteen. Kohta ei teinitytöt kävelytä koiraa puistossa ilman esiliinaa. Metro on väistämätöntä, ja meidän on sopeuduttava siihen. Opetelkaa uimaan (mutta älkää enää Westendin rannassa tai Tapiolan uimahallissa, sillä lutrauskokeilu saattaa olla öljyisän rikastuttava).

Metro on pop. Tapiola oli pop.

Fantsua!

__________

EDIT: No joo, olin taas ärtsyllä päällä, sorry Vera, mutta kotikaupungin tuhoa ei ole helppo seurata kylmän rauhallisesti. Suomen tuhoa on paljon helpompi seurata, koska aina voi kuvitella pakopaikan jonnee, mutta in the City, se on vaikeaa - minne paeta: etelässä meri, lännessä metroasema (tuleva), pohjoisessa juna-asema, idässä metroasema (tuleva). Olen piiritetty, enkä ulospääsyä tulevalta tulvalta tiedä. Kreegah, bundolo!
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

L. Brander

Yleisesti ottaen kaikki maahanmuuttajien ongelmat, myös uimataidottomuus, johtuvat suomalaisten rasismista. Jos uimavalvojat tekisivät työnsä eivätkä viilaisi pilkkua rikottujen lasien, viinan juonnin ja lattialla olevan ulosteen suhteen, saattaisivat ulkomaanelävät oppia uimaan.

LB
Dystooppinen salamasota

Fincum

Quote from: etnis on 25.01.2011, 08:43:50
Itänaapureita?
Mahdollisesti, kuvaus sopii tyyliin.
Kerran ruotsinlaivalla itänaapurit estelyistä huolimatta heittelivät olutta kiukaalle. Pitivät aromista, minä en.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

L. Brander

Quote from: fincum on 25.01.2011, 09:42:33
Kerran ruotsinlaivalla itänaapurit estelyistä huolimatta heittelivät olutta kiukaalle. Pitivät aromista, minä en.

Tuossa kohtaa voi kokeilla, minkälainen aromi syntyy itänaapurista kiukaalla.

LB
Dystooppinen salamasota

Tosinuiva

Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa.  Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.

Sanglier

Itänaapurit ovat riesa ja häiriö joka helvetin laivalla, hotellissa, kylpylässä, saunassa, hallissa, huvipuistossa ja hiihtokeskuksessa missä vain esiintyvätkin. Kriittinen massa muodostuu kolmesta voissapaistetusta. Kaksi menee vielä kännissäkin, kolme on jo liikaa. Veden, viinan ja ulosteiden kanssa leikkiminen on kaiketi geeneissä.

Pitäköön rahansa, kuivukoon turismi, taantukoon talous, kunhan tuo meno ei Suomeen juurru. Err, too late! :(

HaH

Quote from: fincum on 25.01.2011, 09:42:33
Quote from: etnis on 25.01.2011, 08:43:50
Itänaapureita?
Mahdollisesti, kuvaus sopii tyyliin.

Näh. Hankkikaapa käsiinne raportteja ryssien Valvontakomission vapaa-ajan toimista, siellä Hotelli Tornin huipun lukaaleissa, josta käsin he vuosia valvoivat Suomea Suomen laskuun. (Ryssä on aina ollut sik... korjaan, Ryssä. Turha tuhlata voita.  :P )
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

Lepakko

Quote from: fincum on 25.01.2011, 08:24:30
QuoteHöyrysaunassa vedettiin viinaa ihan estoitta, paikalla oli myös pikkulapsia. Joku oli mennyt valittamaan asiasta valvojalle, joka kävi vilkaisemassa saunan ovella ja lähti pois. Illalla roskakorit ovat täynnä viinapulloja. Pikkuisia vodkapulloja on siellä täällä, mies kertoo.

Monikulttuurivammaisena en tunne läpikotaisin kaikkien maahanmuuttajaryhmien tapoja, mutta tuo ei kai suoraan sovi somaleihin?

Sopii sekä itä- että, ikävä kyllä, etelänaapureihimme. Etelänaapurista kotoisin oleva (raksa-?)miesporukka löysi viime kesänä erään idyllisen ja lapsiperheiden suosiman uimarannan. Porukka mölyää ja möykkää, nauttii estottomasti suuria määriä alkoholia, jättää tyhjät pullot ja pakkaukset hiekkarannalle, pitää pahimmillaan nuotiota katoksen lattialla jne. Eesti keelt räägivät.
- Suomalaiset tulevat nielemään sen. Jos eivät, työnnetään se heille peräpuikolla.

L. Brander

Quote from: Tosinuiva on 25.01.2011, 09:54:22
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa.  Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.

Oletko varma, että oli uimataidoton?

Monikulttuurisessa Helsingissä pitää sopeutua muidenkin tapoihin kuin tähän perisuomalaiseen jurottamiseen. Sitä paitsi kaupungilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin puhdistaa lastenallasta aikuisten ulkomaalaistaustaisten miesten siemennesteestä, kaikki resurssit on keskitettävä hiilivapaaseen Helsinkiin!

LB
Dystooppinen salamasota

Suomitalon renki

Quote from: mikkoR on 25.01.2011, 08:04:31
Kun lukee tuota juttua voisi olla jopa valmis antamaan heille keskitetyn aivan oman uimahallin.

Jos ei normaalissa uimahallissa osata käyttäytyä, niin ehdotan tätä uudeksi uintipaikaksi. http://www.hsy.fi/vesi/palvelut/jatevesi/puhdistamot/viikinmaki/Sivut/default.aspx

Melbac

Quote from: Tosinuiva on 25.01.2011, 09:54:22
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa.  Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.

Noh,häiritseekö toi jos tuolla ei käy yhtään suomalaista lasta vaan kaikki on venäläisiä yms?.

Tosinuiva

Quote from: Melbac on 25.01.2011, 10:26:20
Quote from: Tosinuiva on 25.01.2011, 09:54:22
Hämärästi muistan, että Itäkeskuksen uimahallista on raportoitu myös yksittäistapauksia, joissa uimataidoton maahanmuuttajataustainen mies on masturboinut lastenaltaassa.  Ilmeisesti Vartin toimittajien mielestä sitä ei kannata mainita tämän jutun yhteydessä.

Noh,häiritseekö toi jos tuolla ei käy yhtään suomalaista lasta vaan kaikki on venäläisiä yms?.

No kyllä se häiritsee veronmaksajana.  Ei kai meidän tarvitse ylläpitää julkisia uimahalleja muukalaisia varten? Kyllä silloin pitää toimia kaupalliselta pohjalta kylpylämallilla. Artisti maksaa.

sunimh

Quote from: juge on 25.01.2011, 07:43:48
lattialta löytyi lapsen kakkaa.

Ainakin ammattimaiset valvojamme ja/tai toimittajamme ovat erikoistuneet erottamaan lapsen kakan esim. aikuisen kakasta.

Valitan että tämä tiedonjyvä jäi jutusta päällimäisenä käteen.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

Sanglier

Kaikkien lapset kakkaavat, kaikkialla. Ratkaisevaa onkin jätetäänkö se siihen mihin sattuu putoamaan.