News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-03-19 MTV3: Pääuutislähetys^

Started by Hannu Niemi, 19.03.2009, 22:50:15

Previous topic - Next topic

Nationalisti

#60
Voisiko joku sanoa meille miksi tänä vuonna tulee yhtäkkiä yli kymmenen kertaa enemmän pakolaisia kun viime vuonna? Joku looginen selitys, jonka voisi vaikka antaa uutislähetyksessä.
Yeah, well, you know, that's just, like, your opinion, man.

Nauris

#61
Quote from: Vera on 20.03.2009, 00:06:35
On aika vaikea ennustaa mitään, mutta tällä hetkellä ollaan laskusuunnassa. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja tosin arvelee että määrät ovat nousseet pysyvästi.

Typerää Ylijohtajalta sanoa, että ovat nousseet pysyvästi, koska määriin voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla, josta hyvä esimerkki on Tanska.

Pysyvyydellä ylijohtaja taisi kuitenkin tarkoittaa nykyistä eduskuntaa, joka ei tule tiukentamaan ulkomaalaislakia vaan sen joutuu tekemään seuraava hallitus, jossa yksi jäsen voi hyvinkin olla Perussuomalaiset yli 10 prosentin kannatuksella.

Suomi on antanut viestin, että se on helpottanut maahanmuuttoa ja tukee sitä.

Ladatkaa MTV3:n uutinen GetASFStream ohjelmalla tai suoraan tästä linkistä.

Risto A.

Näin uutisen ohimennen, mutta menikö se niin, että 'eilen ilmoitettiin ja huomenna avataan'?

- Kuntalaisten kysymykset on siis kuultu ja vääriksi havaittu.

Tuumailen tässä, kun ajattelen suomen isäntiä ja emäntiä, että ei taida herrasväki siellä toisessa ulottuvuudessa tietää, että minkä kansan kanssa alkaa vittuilemaan.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Ministeri

Quote from: Nationalisti on 20.03.2009, 01:04:22
Voisiko joku sanoa meille miksi tänä vuonna tule yhtäkkiä yli kymmenen kertaa enemmän pakolaisia kun viime vuonna? Joku looginen selitys, jonka voisi vaikka antaa uutislähetyksessä.

Tieto varmaan leviää lähtömaassa siitä kuinka mukavasti täällä on asiat, ja matkatoimisto käärii hyvät cashit kun myy niitä tuhansien dollarien menolippuja maahan missä kaikki on ilmaista.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

citizen

#64
Quote from: Toofast24 on 19.03.2009, 23:14:17
Keskus tuo työpaikkoja -> Kunta saa verotuloja, elinkeinoelämä vilkastuu

2009-03-19 MTV3/Kymmenen Uutiset

Edit: Päivämäärä ja lähde.
Ei vittu. nyt ei löydy sanoja  :'(

Löytyypäs.

Ehkä taikaseinä tai kalevalan sampo on nyt oikeasti keksitty tai jotain  ???

Wikipediasta:

Quote"Sampo mainitaan Kalevalan runoissa 1, 7, 10, 15, 19, 38, 39, 42, 43 ja 45. Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa. Sammolla katsotaan olevan kansi, sillä sen toisintonimi on kirjokansi. Sillä arvellaan myös olevan jalat, joiden avulla se seisoo pystyssä, sekä reiät tai nokat, joista tulee sammon jauhaessa rahaa, viljaa ja suolaa, eli "kotihyviä", "syötäviä" ja "myötäviä".

Seppo Ilmarinen takoo Sammon Pohjolan emännälle vastineeksi Pohjolan tyttärestä. Pohjolan emäntä Louhi ottaa Sammon vastaan, mutta kieltäytyy luovuttamasta tyttöä Ilmarisen vaimoksi. Louhi vie sammon kivisen mäen sisään, juurruttaa sen maaperään, ja sulkee lukkojen taakse. Sen jälkeen sampo jauhaa rikkautta Pohjolan väelle.

Tästä suuttuneina kalevalaiset hyökkäävät Pohjolaan ja anastavat Sammon. Syntyneessä taistelussa sampo tuhoutuu. Pohjan Akka saa sammon kannen. Sammon sirpaleita ajelehtii kalevalaisten rantaan. Sirpaleet rikastuttavat Kalevalan maata."

Eli rasistit rikkovat taikaseinän, mutta se rikastuttaa Suomea sirpaleillaan  :D
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

MW

Sääkarttansa vieressä poseeraava eläinten oikeuksien vastainen, antisiiselin oloinen henkilö herättää minussa säälin tunteita.

Olisiko hänelle myönnettävä turvapaikka? Osaako hän siirtyä sateesta sisätiloihin oma-aloitteisesti? Mitä kaikkea kivaa on hänen pitelemäänsä käsikirjoitukseen puukstaavattu? Onko se ihan kirjoituksena, vai kuvina? Jäätelö, tikkunekku, ihku?

Roope

Quote from: Nationalisti on 20.03.2009, 01:04:22
Voisiko joku sanoa meille miksi tänä vuonna tule yhtäkkiä yli kymmenen kertaa enemmän pakolaisia kun viime vuonna?

Virallisen selityksen mukaan se johtuu kriisialueiden huonontuneesta turvallisuustilanteesta. Tosin niiltä samoilta kriisialueilta tulee muualle Eurooppaan yhä vähemmän turvapaikanhakijoita. Paitsi Suomeen ja Norjaan, jonne muuten vain 3,8 prosenttia muistaa pakata henkkarit mukaan. Myös Hollanti ja Sveitsi ovat samanlaisessa kusessa, muut maat huokaisevat helpotuksesta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

gloaming

#67
Quote from: Roope on 20.03.2009, 01:17:14
Norjaan, jonne muuten vain 3,8 prosenttia muistaa pakata henkkarit mukaan.

Heille onneksi lähtömaassa ja välissä olevissa maissa vain 3.8%:lta muistetaan tarkistaa matkustusasiakirjat. Miten tämä muuten käytännössä onnistuu, ymmärtääkseni nämä eivät tule konttilaivalla suoraan Somaliasta vaan Viking Linella Ruotsista? Väliin mahtuu aika monta maata.

Quote from: NaurisTyperää Ylijohtajalta sanoa, että ovat nousseet pysyvästi, koska määriin voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla, josta hyvä esimerkki on Tanska.

Monikulturistisessa propagandassa vilisevät sanat pysyvä, välttämätön, lopullinen, väistämätön jne. sekä "laivaa ei voi kääntää", "juna on jo liikkeellä", "kehitystä ei voi pysäyttää" -tyyppiset kielikuvat.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

MW

Nuiva haaste: joka matkustaa täältä Somaliaan illman henkilöllisyyttä, varattomana, ja saa oleskeluluvan, saa, öh, luvan oleskella.

Samuel Kielosto

Quote from: Nationalisti on 20.03.2009, 01:04:22
Voisiko joku sanoa meille miksi tänä vuonna tulee yhtäkkiä yli kymmenen kertaa enemmän pakolaisia kun viime vuonna? Joku looginen selitys, jonka voisi vaikka antaa uutislähetyksessä.
Jotkut suosituista rikastuskohteista ovat tiukentaneet linjaansa mm. Tanska ja Ruotsi. Siksi rikastuttajat etsivät helpompia kohteita, joissa on löyhempi maahanottopolitiikka, kuten Suomessa.
Nuivuus on rikkaus.

gloaming

Quote from: MW on 20.03.2009, 01:27:57
Nuiva haaste: joka matkustaa täältä Somaliaan illman henkilöllisyyttä, varattomana, ja saa oleskeluluvan, saa, öh, luvan oleskella.

Ei mutta vakavasti, miten tuo käänteinen suunta oikeasti onnistuu? Joka rajalla tiedetään jo, että Suomi/Ruotsi/Norja/Tanska/Hollanti/Iso-Britannia ovat niitä pölhökustaamaita, jotka ottavat joka tapauksessa vastaan?
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Roope

Quote from: gloaming on 20.03.2009, 01:22:29
Heille onneksi lähtömaassa ja välissä olevissa maissa vain 3.8%:lta muistetaan tarkistaa matkustusasiakirjat. Miten tämä muuten käytännössä onnistuu, ymmärtääkseni nämä eivät tule konttilaivalla suoraan Somaliasta vaan Viking Linella Ruotsista? Väliin mahtuu aika monta maata.

Kaksi (ainakin) tapaa eli väärennetyt henkkarit ja väärennetty kertomus. Karmeista ihmissalakuljetustarinoista huolimatta iso osa porukasta tulee julkisilla kulkuneuvoilla jostain toisesta Euroopan maasta. Osa narahtaa sormenjäljestä, osa ei.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

gloaming

Quote from: Roope on 20.03.2009, 01:36:14
Kaksi (ainakin) tapaa eli väärennetyt henkkarit ja väärennetty kertomus. Karmeista ihmissalakuljetustarinoista huolimatta iso osa porukasta tulee julkisilla kulkuneuvoilla jostain toisesta Euroopan maasta. Osa narahtaa sormenjäljestä, osa ei.

Aivan. Eikä edes välttämättä väärennetyt, vaan ne omat, jotka määränpäässä (tai Schengen rajan jälkeen) sitten "hukkuvat" tarpeettomina. Pakkohan viranomaisten on tietää (ja toki he tietävät), että ilman mitään matkustusasiakirjoja ei ole yksinkertaisesti mahdollista päästä esim. Somaliasta Suomeen.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Torrence

Huh mitä meininkiä. Nyt on siis 13 keskusta ja lisää tarvitaan kymmeniä?

Taidan mennä nukkumaan. Herätessäni toivon, että kaikki oli vaan pahaa unta. Vaikka tuo lähetyksestä ripattu kuva on aika priceless.. ;D

Nauris

Quote from: MW on 20.03.2009, 01:27:57
Nuiva haaste: joka matkustaa täältä Somaliaan illman henkilöllisyyttä, varattomana, ja saa oleskeluluvan, saa, öh, luvan oleskella.

Ainakaan Somalimaasta ei saa oleskelulupaa, jos ei ole siellä syntynyt.

Somalimaa ei ole mikään leirintäalue.

svobo

Perkele vieköön, hommahälyytys! Tää mokutuksen höyryjyrä näyttää rullaavan sellaisella vauhdilla, että viimeinen mahdollisuus sen pysäyttämiseen tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa 2011. Sitten päitä vadille prkl.  >:(
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Roope

Quote from: Torrence on 20.03.2009, 01:58:07
Huh mitä meininkiä. Nyt on siis 13 keskusta ja lisää tarvitaan kymmeniä?

Olen itse niin keskellä tätä shittiä, että minun on vaikea ymmärtää kenenkään välttyneen tilanteen tiedostamiselta. No, katsotaan puolen vuoden päästä.

http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

HMV

Quote from: gloaming on 20.03.2009, 01:22:29
Quote from: NaurisTyperää Ylijohtajalta sanoa, että ovat nousseet pysyvästi, koska määriin voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla, josta hyvä esimerkki on Tanska.

Monikulturistisessa propagandassa vilisevät sanat pysyvä, välttämätön, lopullinen, väistämätön jne. sekä "laivaa ei voi kääntää", "juna on jo liikkeellä", "kehitystä ei voi pysäyttää" -tyyppiset kielikuvat.

Tämähän oli se Minervan kelkka. Näin runollisen kaunis kielikuva älköön jääkö unhoon.
Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Ministeri

Lainaus käyttäjältä: gloaming - tänään kello 01:41:56
Lainaus käyttäjältä: Roope - tänään kello 01:36:14
Kaksi (ainakin) tapaa eli väärennetyt henkkarit ja väärennetty kertomus. Karmeista ihmissalakuljetustarinoista huolimatta iso osa porukasta tulee julkisilla kulkuneuvoilla jostain toisesta Euroopan maasta. Osa narahtaa sormenjäljestä, osa ei.

Aivan. Eikä edes välttämättä väärennetyt, vaan ne omat, jotka määränpäässä (tai Schengen rajan jälkeen) sitten "hukkuvat" tarpeettomina. Pakkohan viranomaisten on tietää (ja toki he tietävät), että ilman mitään matkustusasiakirjoja ei ole yksinkertaisesti mahdollista päästä esim. Somaliasta Suomeen.

Kyllähän tuohon joku roti pitäisi saada. Noille matkustajille kameravalvonta ja matkustusasiakirjat kopioitava. Kaikki yhtiöt mitkä ihmisiä kuljettavat pitäisi velvoittaa ottamaan matkustajistaan tiedot järjettömän uhkasakon uhalla ja rajavalvonta tappiin.

Sillä ei tietenkään sitä estetä että biomassa veneilee vaikkapa kreikkaan tai espanjaan, mutta eivätpä sieltä eteenpäin pääse valumaan tuostanoinvaan kuten nykyään taitaa olla.

En pidä kyttäämisesta ja valvonnasta mutta eihän tässä nyt mikään muukaan auta.

(homma ei nyt oikein toimi)
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

oinas

Kontiolahden asukkaille 10 pistettä, että kyselevät edes tämän hulluuden perään. Heitähän oli iso joukko siellä kokouksessa.
Ja kun nämä viranomaiset väittävät, että suomalaiset ovat nihkeitä maahanmuuttajia kohtaan, koska heillä ei ole kokemusta maahanmuuttajista, mutta kontiolahtelaisillahan on kokemusta. Eli se johtuu juuri huonoista kokemuksista.

P

Quote from: CaivsMarivs on 19.03.2009, 23:43:48
Quote from: Toofast24 on 19.03.2009, 23:14:17
Keskus tuo työpaikkoja -> Kunta saa verotuloja, elinkeinoelämä vilkastuu

2009-03-19 MTV3/Kymmenen Uutiset

Edit: Päivämäärä ja lähde.
Tuo on kuin mitäkin neuvostoajan propagandaa. Tehoa olisi tosin voinut lisätä esittämällä se South Parkissa nähdyssä muodossa:

1. Hanki lisää turvapaikanhakijoita
2. Rakenna turvapaikkakeskuksia
3. ????
4. Profit!

Tuolla logiikalla lama on helposti nujerrettavissa. Pystytetään vaan verorahoilla vaikka millaisia keskuksia. Esim. venäläisille kalastajille suunnattu perhonsidontakoulutus ilmaisella oleskelulla ruuilla sekä päivärahalla olisi passeli.

Koulutus maksettaisiin verovaroilla, kalastajat haalittaisiin Venäjältä käärimään perhoja kuntiin perustettaviin perhonkäärimiskeskuksiin, joihin voitaisiin vielä verovaroilla palkata paljon henkilökuntaa > Hirveä profit kunnalle ja lama taittuu!

Mitenkähän tuntuu, että olen keksinyt ikiliikkujaa vastaavan järjestelmän, jossa verovaroilla tuotetaan lisää verovaroja, vaikka sivussa elätetään tuhansia ihmisiä, jotka eivät itse tuota yhtikäsmitään muuta kuin lannoitetta kunnan jätevesipuhdistamolle välpättäväksi.

Tätä kai se on uusi kunta- ja valtiontalous? 
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: Nationalisti on 20.03.2009, 01:04:22
Voisiko joku sanoa meille miksi tänä vuonna tulee yhtäkkiä yli kymmenen kertaa enemmän pakolaisia kun viime vuonna? Joku looginen selitys, jonka voisi vaikka antaa uutislähetyksessä.

Muut EU-maat ovat lyöneet ovia kiinni ja tiukentaneet lakejaan ja tulkintaa oleskeluluvan myöntämiselle. Pohjois-Irakiin ja P-Somaliaan palautetaan mm. Ruotsista.

Suomessa säädettiin Thorsin uusi ulkomaalaislaki, jossa voidaan myöntää vapaasti oleskelulupia "humanitaarisista syistä" .. Näin simppeliä se on.

Muut maat kun eivät näin laman kynnyksellä ymmärrrä, että turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ja säilöminen verovaroin onkin tuottavaa bisnestä julkiselle taloudella, kuten MTV3 meille opettaa..

Seuraavaksi valtio voisi ostaa verovaroilla suomalaisille ja uussuomalaisille uudet autot > sillä niiden vaatimat huollot ja bensa lisäisivät taloudellista aktiivisuutta ja verovaroja!

Kyllä lama näin taittuu!
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: gloaming on 20.03.2009, 01:22:29
Quote from: Roope on 20.03.2009, 01:17:14
Norjaan, jonne muuten vain 3,8 prosenttia muistaa pakata henkkarit mukaan.

Heille onneksi lähtömaassa ja välissä olevissa maissa vain 3.8%:lta muistetaan tarkistaa matkustusasiakirjat. Miten tämä muuten käytännössä onnistuu, ymmärtääkseni nämä eivät tule konttilaivalla suoraan Somaliasta vaan Viking Linella Ruotsista? Väliin mahtuu aika monta maata.

Quote from: NaurisTyperää Ylijohtajalta sanoa, että ovat nousseet pysyvästi, koska määriin voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla, josta hyvä esimerkki on Tanska.

Monikulturistisessa propagandassa vilisevät sanat pysyvä, välttämätön, lopullinen, väistämätön jne. sekä "laivaa ei voi kääntää", "juna on jo liikkeellä", "kehitystä ei voi pysäyttää" -tyyppiset kielikuvat.

"Minervan kelkka"

Tai "kelkkaa ei saa kääntää" - kuten Krohnin-sisaruksista yksi totesi? ;D Ja kelkan vauhti kyllä kohti puuta on vinha, jos joku Krohneista on kyydissä, saati sitten useampi  ;D  Voi kelkkaparkaa.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: oinas on 20.03.2009, 07:30:42
Kontiolahden asukkaille 10 pistettä, että kyselevät edes tämän hulluuden perään. Heitähän oli iso joukko siellä kokouksessa.
Ja kun nämä viranomaiset väittävät, että suomalaiset ovat nihkeitä maahanmuuttajia kohtaan, koska heillä ei ole kokemusta maahanmuuttajista, mutta kontiolahtelaisillahan on kokemusta. Eli se johtuu juuri huonoista kokemuksista.

Taitaa Persulla olla vaalivoitto poimittavaissa seuraavissa vaaleissa tuolta?

Mekaanikko

Quote from: NxS on 19.03.2009, 23:58:55
Quote from: Mika.H on 19.03.2009, 23:23:28
Quote from: KJ on 19.03.2009, 23:21:39
Keskus tuo työpaikkoja -> Kunta saa verotuloja, elinkeinoelämä vilkastuu

Julistan tuon kuvan jo nyt klassikoksi.

tuosta joku vääräleuka varmaan vääntää hieman erilaisiakin juttuja...

selkeä klassikko...

Tässä Homman irvileuoille valmis pohja :P
Ei tästä mun mielestä edes tarvitse vääntää mitään, tämä on valmiina jo niin täydellinen ja äärimmäinen... :-[

skrabb

#85
Quote

Tuolla logiikalla lama on helposti nujerrettavissa. Pystytetään vaan verorahoilla vaikka millaisia keskuksia. Esim. venäläisille kalastajille suunnattu perhonsidontakoulutus ilmaisella oleskelulla ruuilla sekä päivärahalla olisi passeli.

Koulutus maksettaisiin verovaroilla, kalastajat haalittaisiin Venäjältä käärimään perhoja kuntiin perustettaviin perhonkäärimiskeskuksiin, joihin voitaisiin vielä verovaroilla palkata paljon henkilökuntaa > Hirveä profit kunnalle ja lama taittuu!

Mitenkähän tuntuu, että olen keksinyt ikiliikkujaa vastaavan järjestelmän, jossa verovaroilla tuotetaan lisää verovaroja, vaikka sivussa elätetään tuhansia ihmisiä, jotka eivät itse tuota yhtikäsmitään muuta kuin lannoitetta kunnan jätevesipuhdistamolle välpättäväksi.

Tätä kai se on uusi kunta- ja valtiontalous? 

Eikös perhonkäärimisopetusta mamuille ole jo verovaroin jossain järjestettykin?
Niin muistan Pekka Kejosen eräässä nuivahtavassa kirjassaan/kolumnissaan kirjoittaneen.

EDIT: Opetelkaa quotaamaan.
t. M.E nipottaja
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

P

#86
Quote from: skrabb on 20.03.2009, 10:10:42
QuoteTuolla logiikalla lama on helposti nujerrettavissa. Pystytetään vaan verorahoilla vaikka millaisia keskuksia. Esim. venäläisille kalastajille suunnattu perhonsidontakoulutus ilmaisella oleskelulla ruuilla sekä päivärahalla olisi passeli.

Koulutus maksettaisiin verovaroilla, kalastajat haalittaisiin Venäjältä käärimään perhoja kuntiin perustettaviin perhonkäärimiskeskuksiin, joihin voitaisiin vielä verovaroilla palkata paljon henkilökuntaa > Hirveä profit kunnalle ja lama taittuu!

Mitenkähän tuntuu, että olen keksinyt ikiliikkujaa vastaavan järjestelmän, jossa verovaroilla tuotetaan lisää verovaroja, vaikka sivussa elätetään tuhansia ihmisiä, jotka eivät itse tuota yhtikäsmitään muuta kuin lannoitetta kunnan jätevesipuhdistamolle välpättäväksi.

Tätä kai se on uusi kunta- ja valtiontalous? 

Eikös perhonkäärimisopetusta mamuille ole jo verovaroin jossain järjestettykin?
Niin muistan Pekka Kejosen eräässä nuivahtavassa kirjassaan/kolumnissaan kirjoittaneen.

Joo, on varmasti järjestetty vaikka minkälaista opetusta. ja sehän lie fiksua, kun opettamalla verovaroilla vaikka mitä lisätään vaan BKT.tä ja saadaan lisää verotuloja! Uusi talous here we come!

Samat terveiset kuin ylläolevassa viestissä.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

requiem

Quote from: P on 20.03.2009, 09:57:49
Quote from: oinas on 20.03.2009, 07:30:42
Kontiolahden asukkaille 10 pistettä, että kyselevät edes tämän hulluuden perään. Heitähän oli iso joukko siellä kokouksessa.
Ja kun nämä viranomaiset väittävät, että suomalaiset ovat nihkeitä maahanmuuttajia kohtaan, koska heillä ei ole kokemusta maahanmuuttajista, mutta kontiolahtelaisillahan on kokemusta. Eli se johtuu juuri huonoista kokemuksista.

Taitaa Persulla olla vaalivoitto poimittavaissa seuraavissa vaaleissa tuolta?

Ihme on jos ei tule kannatuksen nousua esim. seuraavissa eduskuntavaaleissa. Samalla taitavat myös mokuttajien rivit vahvistua, kun oppositiopuolueiden (SDP ja Vasemmistoliitto) kannatuksen luulisi nousevan taantuman varjolla. :-\
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

salieri

Quote from: P on 20.03.2009, 09:57:49
Quote from: oinas on 20.03.2009, 07:30:42
Kontiolahden asukkaille 10 pistettä, että kyselevät edes tämän hulluuden perään. Heitähän oli iso joukko siellä kokouksessa.
Ja kun nämä viranomaiset väittävät, että suomalaiset ovat nihkeitä maahanmuuttajia kohtaan, koska heillä ei ole kokemusta maahanmuuttajista, mutta kontiolahtelaisillahan on kokemusta. Eli se johtuu juuri huonoista kokemuksista.

Taitaa Persulla olla vaalivoitto poimittavaissa seuraavissa vaaleissa tuolta?
Mitä hyötyä tuosta vaalivoitosta on enää seuraavista vaaleista? suomessa on jo parin vuoden kuluttua pelkästään perheenyhdistämisen kautta satojatuhansia mamuja jos näin saa jatkua.

IDA

Suomi on mennyt niin rappiolle, että ei tajuta kunnille tulevien rahojen olevan veronmaksajien itsensä maksamia. Siis niiden samojen kuntalaisten. Tämä on siis hei fantastista, sanoisi valtionvarainministeri.

Samaa mieltä mitä Octavius on sanonut. Tämä on Suomen kaikkien aikojen tuhoisin hallitus, vaikka tietenkin tälläkin juurensa aiemmassa poliittisessa pelleilyssä on. Tämä kuitenkin ohittaa jotkut Kekkosen aikaiset junnuketjut siinä, että tässä aikuiset ministerit puhuvat teinislangia. Niissä hallituksissa teinit sentään yrittävät puhua suomea.