News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-11-04 YLE: Viharikokset alas rangaistuksilla

Started by M.K.Korpela, 04.11.2010, 20:52:36

Previous topic - Next topic

IDA

Quote
"Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevien
rangaistussäännösten ulottuvuutta niin
sanottuja viharikoksia koskevana säännöksenä
ehdotetaan selvennettäväksi siten, että rikoksen
vaikuttimina mainittaisiin nimenomaisesti
elämänkatsomus, sukupuolinen
suuntautuneisuus ja vammaisuus."

Rautalonkkaisena vähemmistöuskonnon edustajana vaadin, että saan pitää vihamonologeja kenenkään häiritsemättä.

Erik Herrmann

Quote from: Roope on 05.11.2010, 11:42:57
Quote from: YLE
Presidentti Tarja Halonen on ollut poliisijohtoon yhteydessä viharikosten kasvun takia. Rasismiin liittyviä viharikoksia tehdään jo tuhat vuodessa.  

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa viharikosepäilyjä oli vuonna 2009 noin tuhat.

niin. ja 25%:ssa noista tapauksista epäilty oli muualla kuin suomessa syntynyt. somalien osuus 5% (väestönosuus 0.2%). näitä lukuja jostain syystä ei vaan uutisoida.
"The truth is that the liberal (multicultural) position on Islam is racist. If a predominantly white community behaved this way — the Left would effortlessly perceive the depth of the problem." -Sam Harris

elven archer

#62
Quote from: Oinomaos on 05.11.2010, 12:55:18
Muuten, elven archer, minäkin vihaan Halosta, Barxia, Viljasta ja muita todistetusti VHM:n vihollisia. Tuu tänne, otetaan oluet ja odotetaan yhdessä.
En uskalla. Ei sitä tiedä miksi joukolla (oluen) tuhonnaksi sellainen kokoontuminen tulkittaisiin. ;D Mutta odotella tässä sopii, ovathan Halonen, Brax ja Viljanen jo kohta kansanryhmä:

"Tämän vuoksi ehdotetaan, että
rasistinen motiivi olisi rikoksen koventamisperuste
riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos
kohdistuu. Kohdehenkilö voisi näin ollen
olla itse tiettyyn kansanryhmään kuuluva tai
sitten kohteena voi olla valtaväestöön kuuluva
henkilö, joka kuuluu esimerkiksi pakolaiskeskuksen
henkilökuntaan ja toimii rasistisilta
rikoksilta suojaa tarvitsevien henkilöiden
puolesta.
"


Eli tässä Brax työryhmineen korottaa itsensä nauttimaan suurempaa suojaa rikoksilta kuin muut valtaväestön kansalaiset perustuen suuremman rangaistuksen aiheuttamaan suurempaan pelotteeseen. Huomatkaa myös lausunnon lipsahdus, jossa todellinen tarkoitettu tulkinta paljastuu. Ensin sanotaan, että kehen tahansa, mutta sitten kansanryhmään tai valtaväestöön kuuluva, vaikka kuuluuhan jokainen aina johonkin kansanryhmään. Mutta jos kuuluu valtaväestöön, niin sellaista kohtaan voi tehdä rasistisen rikoksen vain, jos se kohdistuu "hyvikseen".

IPS

Perhana, tuntuu, että kaikesta mikä hitusenkin haiskahtaa maahanmuuttokritiikiltä, pitää väen vängällä vääntää viharikos. Sapettaa... Jos en siis mukaisematta hyväksy kaikkea monigyldyyrin ihanuutta ja rikastajien poikkeavaa käytöstä, niin olen rikollinen. Eikä tarvitse edes sanoa mitään. Arjen rasismiahan on nyrpeät ilmeet ja epäilyttävät katseet viharikoksen uhria kohtaan.

Syyte: Naama näkkärillä, kun kohtasi kultamunan.
Tuomio: Viharikos! Kakkua pari vuotta ja sitten koulutusleirille oppimaan suvaitsevaisuutta.

Timo Rainela

QuoteMuuten, elven archer, minäkin vihaan Halosta, Barxia, Viljasta ja muita todistetusti VHM:n vihollisia. Tuu tänne, otetaan oluet ja odotetaan yhdessä.

Keskustelun avautuessa näin yhtenä pienenä esimerkkinä toissapäiväinen kommenttini viljasesta fb:ssä:
"Tuo kammottava, hysteerinen, täysin vailla minkäänlaista omaatuntoa oleva mokutusklusterin gunga din, on taas kerran avannut saastaisen ja valheellisen suunsa. Saan voimaa taistelun jatkamiseeen siitä vertaansa hakevasta vihasta ja halveksunnasta, mitä koen tuota otusta kohtaan. Käristyköön helvetin syvimmässä onkalossa mona sahlinin rinnallaan".
Timo


TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Aallokko

"Viharikos" siellä ja "rasismi" tuolla... Tämä koko touhu alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän noitavainon aikaa, jolloin noitia ja muita paholaisen kätyreitä alettiin nähdä vähän joka paikassa. Väärä ilme kadulla, yskänpuuska kirkkomenojen aikaan tai mikä tahansa muu kuvitteellinen syy saattoi riittää, ja jo oltiin jotakuta raahaamassa roviolle. Meininki on nyt yhtä paranoidista, terminologia ja metodit vain 2000-luvun malliset.

IDA

Quote from: Jari Leino on 05.11.2010, 13:21:39
Muutoshan otti kantaa tähän tekeillä olevaan rassismi- ja viharikoslakiin jo tammikuussa:

http://www.muutos2011.fi/pdf/19.1.2010%20Mediatiedote.pdf

Eipä sillä, että se ketään kiinnostaisi.

Kyllä se kiinnostaa. Suurestikin. Muutoksesta vain ei uskalla puhua kuin kieli keskellä suuta, koska tulee skismaa ja skisma on pahasta ;)

Suomitalon renki

Se vasta viharikos on kun manne suutusPÄISSÄÄN iskee puukon valkolaisen kylkeen.  ;D

normi

Quote from: elven archer on 05.11.2010, 13:07:08
Quote from: Oinomaos on 05.11.2010, 12:55:18
Muuten, elven archer, minäkin vihaan Halosta, Barxia, Viljasta ja muita todistetusti VHM:n vihollisia. Tuu tänne, otetaan oluet ja odotetaan yhdessä.
En uskalla. Ei sitä tiedä miksi joukolla (oluen) tuhonnaksi sellainen kokoontuminen tulkittaisiin. ;D Mutta odotella tässä sopii, ovathan Halonen, Brax ja Viljanen jo kohta kansanryhmä:

"Tämän vuoksi ehdotetaan, että
rasistinen motiivi olisi rikoksen koventamisperuste
riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos
kohdistuu. Kohdehenkilö voisi näin ollen
olla itse tiettyyn kansanryhmään kuuluva tai
sitten kohteena voi olla valtaväestöön kuuluva
henkilö, joka kuuluu esimerkiksi pakolaiskeskuksen
henkilökuntaan ja toimii rasistisilta
rikoksilta suojaa tarvitsevien henkilöiden
puolesta.
"


Eli tässä Brax työryhmineen korottaa itsensä nauttimaan suurempaa suojaa rikoksilta kuin muut valtaväestön kansalaiset perustuen suuremman rangaistuksen aiheuttamaan suurempaan pelotteeseen. Huomatkaa myös lausunnon lipsahdus, jossa todellinen tarkoitettu tulkinta paljastuu. Ensin sanotaan, että kehen tahansa, mutta sitten kansanryhmään tai valtaväestöön kuuluva, vaikka kuuluuhan jokainen aina johonkin kansanryhmään. Mutta jos kuuluu valtaväestöön, niin sellaista kohtaan voi tehdä rasistisen rikoksen vain, jos se kohdistuu "hyvikseen".

Suorastaan kieroutunutta alkaa jo olla tuollainen, toivottavasti kansanedustajat tajuaisivat nyt, että eriarvoistaminen ei ole vaan oikein.
Impossible situations can become possible miracles

Punaniska

#69
Quote from: elven archer on 05.11.2010, 13:07:08

"Tämän vuoksi ehdotetaan, että
rasistinen motiivi olisi rikoksen koventamisperuste
riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos
kohdistuu.
Kohdehenkilö voisi näin ollen
olla itse tiettyyn kansanryhmään kuuluva tai
sitten kohteena voi olla valtaväestöön kuuluva
henkilö, joka kuuluu esimerkiksi pakolaiskeskuksen
henkilökuntaan ja toimii rasistisilta
rikoksilta suojaa tarvitsevien henkilöiden
puolesta."



Eihän tuossa mitään, kunhan vain tätäkin tulkitaan tasapuolisesti ja jostain löytyisi tarpeen tullen tarpeeksi kova asianajaja ennakkotapausta varten:

Jos vähemmistöryhmään X kuuluva henkilöä raiskaa VHN:n, niin mielestäni kyseessä on viharikos, koska hän ei raiskaisi omaan etniseen ryhmäänsä kuuluvaa naista.

Etniseen ryhmään X kuuluvien miesten tekemä joukkoraiskaus olisi viharikos automaattisesti.

Muslimin lyödessä perus-VHM:ää kyseessä olisi viharikos, koska hän ei löisi oikeauskoista veljeään.

Braxille -joka on todennäköisesti galaxin pätevin oikeusministeri- tämäkin on varmaan käynyt mielessä.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

normi

Niin, kun valta vaihtuu, niin näitä pykäliä voidaan käyttää tietenkin toiseenkin suuntaan.
Impossible situations can become possible miracles

Jouko

Quote from: Punaniska on 05.11.2010, 14:01:38
Quote from: elven archer on 05.11.2010, 13:07:08

"Tämän vuoksi ehdotetaan, että
rasistinen motiivi olisi rikoksen koventamisperuste
riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos
kohdistuu.
Kohdehenkilö voisi näin ollen
olla itse tiettyyn kansanryhmään kuuluva tai
sitten kohteena voi olla valtaväestöön kuuluva
henkilö, joka kuuluu esimerkiksi pakolaiskeskuksen
henkilökuntaan ja toimii rasistisilta
rikoksilta suojaa tarvitsevien henkilöiden
puolesta."



Eihän tuossa mitään, kunhan vain tätäkin tulkitaan tasapuolisesti ja jostain löytyisi tarpeen tullen tarpeeksi kova asianajaja ennakkotapausta varten:

Jos vähemmistöryhmään X kuuluva henkilöä raiskaa VHN:n, niin mielestäni kyseessä on viharikos, koska hän ei raiskaisi omaan etniseen ryhmäänsä kuuluvaa naista.

Etniseen ryhmään X kuuluvien miesten tekemä joukkoraiskaus olisi viharikos automaattisesti.

Muslimin lyödessä perus-VHM:ää kyseessä olisi viharikos, koska hän ei löisi oikeauskoista veljeään.

Braxille -joka on todennäköisesti galaxin pätevin oikeusministeri- tämäkin on varmaan käynyt mielessä.
On ehkä käynyt mielessä tuokin mahdollisuus mutta hän taitaa sivuuttaa sen jos kerran osaa. Mutta helppoa se ei ole.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Arto Tuhkamuna

Onko viharikos viharikollista kohtaan viharikos?

OTU

Eiköhän lanseerata vastaava termi mokuttajia varten. Esimerkiksi hännystelyrikos, hyväuskoisuusrikos, suosimisrikos, oman pesän likaamisrikos, hölmöläisrikos...
Sitten vielä kampanja X-rikollisuutta vastaan. ;)

Ps. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110312633275_uu.shtml
"- Rasismiin pitää pystyä puuttumaan jo ennen kuin niistä tulee poliisiasioita. Kun poliisi puuttuu peliin ollaan jo tietyllä tavalla myöhässä, poliisilaitokselta tiedotetaan."

Ihan järkevä homma pyrkiä ennalta ehkäisemään, mutta miksei samaa sovelleta esimerkiksi tiettyjen etnisten ryhmien "sattumuksiin". Eikös ko. ryhmien rikollisuus (mm. ryöstöt, raiskaukset) ole moninkertaista suhteessa kantaväestäöön.
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Koskela Suomesta

Quote from: Roope on 05.11.2010, 11:05:19
Quote from: Koskela Suomesta on 05.11.2010, 07:45:20
He taitavat todellakin tehdä nämä jutut päteäkseen tällaisen mielikuvitusolennon "ulkopuolinen moraalinen tarkkailija" silmissä. Tällaista "ulkopuolista moraalista tarkkailijaa" (jatkossa UMT) ei tietenkään objektiivisesti katsottuna ole olemassakaan muualla kuin heidän mielikuvituksessaan.

Kyllä on. Euroopassa on useita ihmisoikeusjärjestöjä, jotka luokittelevat valtioita muun muassa sen perusteella, miten paljon ja kovia tuomioita jaetaan ns. viharikoksista. Objektiivisesti katsottuna näillä järjestöillä ei pitäisi olla mitään sanansijaa Suomen lainsäädäntöön ja lainkäyttöön, mutta tältä samalta pohjalta ollaan perustamassa Suomeen uutta ihmisoikeuskeskusta.

Voi olla, että moisia kerhoja on olemassa, mutta kun niistä ei kukaan ole edes kuullut, siis muut kuin Forminin listankokoajat. Siinä mielessä niitä ei voi pitää sellaisena UMT:nä jota palvottaisiin...
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Nüivistunut

QuoteOlisi hyvä muistaa välillä harmaa ja hillitty käytös, joka suojaa ja antaa toisten olla rauhassa, Halonen muistuttaa.

Miten tuollainen ihminen voi vaatia muilta vihan hillitsemistä?

Sibis

"Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevien
rangaistussäännösten ulottuvuutta niin
sanottuja viharikoksia koskevana säännöksenä
ehdotetaan selvennettäväksi siten, että rikoksen
vaikuttimina mainittaisiin nimenomaisesti
elämänkatsomus, sukupuolinen
suuntautuneisuus ja vammaisuus."

Mitä tuo "vammaisuus" tuossa lauseessa tarkoittaa! Onko maassamme tapauksia joissa VHM tekee rikoksen vammaiselle invalidille. Ehkä joskus keskiaikana kun ei pystytty taakkana ylläpitämään.

Vai olisiko alkuperäinen teksti ... elämänkatsomus, sukupuolinen suuntautuneisuus(vammaisuus)?
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

HDRisto

"rikoksen vaikuttimina mainittaisiin nimenomaisesti elämänkatsomus, sukupuolinen
suuntautuneisuus ja vammaisuus."

Koskeeko nuo myös oletetun rikoksen tekijää?. Lieveneekö tuomio, jos kuuro homonatsi vetelee etnoa kuonoon koska oletti lukeneensa etnon huulilta loukkauksia?.

Lentomestari

Kaikki tämä kantaväestön halveeraaminen vielä kostautuu, mitä enemmän meitä vedetään kölin ali sitä kovempi on ryminä, kun sen aika tulee.

Minäkin olen vihainen.

Rankkibus

Onko tässä nyt muka oikeasti jotain yllättävää tai odottamatonta?

Onhan se nyt aivan selvää, että uskonnollisessa hurmiossa oleva ihminen ajattelee, että tappaa ei saa, mutta kerettiläinen pitää tappaa, eikä  hän ymmärrä siinä mitään ristiriitaa.

Punavihreyshän on uskonto ja ihminen uskontoon taipuvainen eläin.

Ano Nyymi

Quote from: heikkiolli on 05.11.2010, 07:01:38


Olisi hyvä muistaa välillä harmaa ja hillitty käytös, joka suojaa ja antaa toisten olla rauhassa, Halonen muistuttaa.


Paraskin sanomaan!!
[/quote]

Tarkoittikohan "koko kansan" pressa sitä että kantasuomalaisen on mamujengin hakkaamaksi tultuaan muistettava kiittää nätisti saamastaan väkivallasta sekä tietysti muistettava hymyillä koko hakkaamistapahtuman aikana?

Päivä päivältä menee vaan uskomattomammaksi tämä kukkahattujen hourailu.

kolki

Quote from: korpisoturi on 05.11.2010, 00:33:11
Kuinka paljon saa kantasuomalaisia polkea? Tämä vihernatsismi tekee sitä härskisti. Mutta missä tulee raja kun suomalaiset sanovat, että nyt riittää? Kansa on noussut ennenkin ja tulee tekemään sen nytkin, ehkäpä sanat ei enää riitä.
Mielestäni sitä rajaa ei pysty tunnistamaan ennen, kuin se on ylitetty, mutta syyt on selvästi nähtävissä ennen sitä. Raja menee luultavasti siinä, että ihmisillä ei ole enää laillista tietä purkaa ahdistustaan.
Rajan lähestymisestä näkyy jo oireita, kuten maanpettureita listannut sivusto. Erittäin lähellä ollaan, kun tapahtuu joku isompi todellinen etnisyyteen perustuva rikos kantasuomalaisten taholta. (minkäänlainen isompi reagointi vallanpitäjän taholta toimii silloin laukaisijana)

Tätä nykyistä hallituksen toimintaa on nähty ennen Kiinan boksarikapinaa, kuten myös ennen Yhdysvaltojen itsenäistymistä.
En muistanut kuka lausui, mutta onneksi google auttaa. George Santayana: "Those who cannot remember the past are condemned to repeat it" "jotka eivät muista historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä".

Quote from: normi on 05.11.2010, 14:05:29
Niin, kun valta vaihtuu, niin näitä pykäliä voidaan käyttää tietenkin toiseenkin suuntaan.
Toivottavasti otetaan kaikki hyöty irti.