2010-10-04 YLE: Suomeen sopeutuminen on adoptoiduille työlästä

[Iloveallpeople]

Suomeen sopeutuminen on adoptoiduille työlästä

Ulkomailta adoptoidut lapset eivät saa tukea suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisessa. Ulkomailta adoptoituja on Suomessa nelisen tuhatta. Vaikka kansainvälisesti adoptoitujen määrä onkin kasvanut tasaisesti 70 -luvulta lähtien, joutuvat adoptoidut edelleen kokemaan rasismia ja ennakkoluuloja.

Kansainvälisesti adoptoidut lapset poikkeavat ulkonäöltään usein niin sanotuista kantasuomalaisista. Silti he kokevat usein olevansa valkoihoisia. Pienet lapset saavat vielä myönteistä huomiota, mutta myöhemmin he kohtaavat usein ennakkoluuloja.

Sanna Mäkipää kouluttaa sosiaali-, opetus- ja terveyspalvelujen viranomaisia adoptoitujen kulttuuri-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä.

Mäkipään mukaan Suomessa esiintyy valitettavan usein rakenteellista rasismia – niin poliisin toiminnassa kuin kouluissa. Hän painottaa kursseillaan sitä, että adoptoiduilla on takanaan hylkäämiskokemus.

- Ulkomailta adoptoiduille oma ulkonäkö ja hyväksytyksi tuleminen on vieläkin enemmän pinnalla kuin muilla juuri sen takia, että he ovat joutuneet vaihtamaan sekä kulttuuria että perhettä, Mäkipää sanoo.

Tukea on vaikea saada

Sekä adoptiovanhemmat että adoptoidut lapset ja nuoret ovat vertaistuen varassa. Tukea ei saa sieltä, mistä sitä tavallisesti haetaan, eli sosiaali- mielenterveyspalveluista.

Adoptoitujen erityisongelmia käsittelevä koulutus on sosiaali- ja terveys- ja opetusalalla vapaaehtoista, kertoo Suomen ainoa adoptiokuraattori Kerstin Rauma.

- Adoptoitujen kulttuuriin sopeutumisesta ja kulttuuri-identiteetistä ei tämän lisäksi ole tarjolla myöskään suomenkielistä kirjallisuutta, Rauma sanoo.

Lapsi tarvitsee kosketuksen lähtökulttuuriinsa

Anu Rohima Mylläri syntyi vuonna 1978 Bangladeshissä ja hänet adoptoitiin Suomeen kaksivuotiaana. Hän on ensimmäisiä ulkomailta Suomeen adoptoituja ja on kirjoittanut kokemastaan ennakkoluulosta kirjan Adoptoitu.

Mylläri toimii puheenjohtajana vuosi sitten perustetussa kansainvälisesti adoptoitujen aikuisten yhdistyksessä, joka tarjoaa vertaistukea ja jakaa tietoa kulttuuriin sopeutumisen ongelmista. Hän uskoo omien kokemustensa perusteella, että lapsen kannattaisi kasvaa monikulttuuriseksi.

- Lapsella pitäisi olla jokin oma juttu, vaikkapa kiinan kielen kurssi. Hänellä pitäisi olla välineitä käsitellä omaa taustaansa, ettei itsetunto romahtaisi heti, kun joku kysyy, kuka oikein olet. Lapsen pitäisi pystyä ylpeänä sanomaan, että olen adoptoitu Kiinasta. Lapsen pitää saada oivaltaa tämä itse, Mylläri sanoo.

Adoptiovanhemmilta vaaditaan itsetuntemusta

Mylläri toivoo, että erilaisuus tulisi Suomessa tavalliseksi ja sanoo, että adoptoitujen lasten vanhemmat joutuvat tekemään tavallista enemmän töitä omien pelkojensa kanssa.

- Adoptiolasten vanhempien vähimmäisvaatimuksena pitäisi olla hyvä oma itsetuntemus, jotta myös lapsi pystyisi käsittelemään tunteitaan, sanoo Mylläri.

Sanna Mäkipään mukaan oman lapsen tilannetta ei ole aina helppo ymmärtää.

- Oma tyttäreni kertoi minulle adoptioleirin jälkeen, että "kuule äiti meillä aasialaisilla...". Se oli hänen identiteettityötään. Hänellä on myös paljon adoptoituja ystäviä, joiden kanssa hän voi puhua asioista, joita vain adoptoidut voivat ymmärtää.

Vanhemmat voivat antaa adoptiolapselle turvaa ja tukea, vaikka lapsen kokemukseen ei pystyisikään samaistumaan.

- On vaikeaa ymmärtää, millaista on olla samanaikaisesti sekä hylätty ja toivottu että suomalainen ja ulkomaalaisen näköinen, Mäkipää sanoo.

YLE

[Elisa]

Käsittääkseni lapsettomien parien on vaikea saada suomalaista tai lähiympäristöstä tulevaa adoptiolasta.

[tietotyöläinen]

Itse näkisin, että kaikkien hereillä olevien ns. kantasuomalaisten adoptiovanhempien, joiden lapsi/lapset poikkeavat ulkonäöltään ns. kantasuomalaisista on pakko olla aivan erityisen nuivia, koska nykyinen humanitäärinen maahanpäästö lorottaa poikkeuksellisen tarkalla sihdillä juuri heidän lastensa weetabix-kulhoon.

[MaisteriT]

Entä voitaisiinko edes hetken aikaa pohdiskella sitä, onko noissa kansainvälisissä adoptioissa mitään järkeä, varsinkin tapauksissa, joissa "adoptoidut lapset poikkeavat ulkonäöltään usein niin sanotuista kantasuomalaisista"?

Kyllähän sitä pohditaan koko ajan. Jos vaihtoehtona on katu- ja lastenkotielämä Bangladeshissä tai suhteellisen hyväosainen elämä Suomessa, niin kallistuisin sanomaan että vaikka on väärin odottaa adoptiolapselta kiitollisuutta -- koska adoptio on olennaisesti itsekäs tapahtuma -- niin kyllä kiittämättömyys on silti maailman palkka.

Anu Rohima Myllärin tapaus on erityisen traaginen Suomenkin päässä useista syistä. Hänen adoptiovanhempansa olivat iäkkäitä ja jälkikäteen arvioiden liian sairaita. Adoptio tapahtui maaseutu-olosuhteisiin paikkaan jossa Mylläri oli ensimmäinen värillinen ihminen. Näin ollen hän sai erittäin paljon huomiota. Adoptiosta oli tuolloin, jos mahdollista, vielä enemmän vääriä käsityksiä. Mylläri on kirjoittanut nuoruudestaan kirjan, minkä lukeminen on kohtuullisen järkevää kaikille jotka aikovat ulkomailta adoptoida.

Myllärin tapauksessa on paljon sellaista joka olisi voinut mennä paremmin. Silti olisin taipuvainen sanomaan, että Myllärin kriittisyys ja uhriutuminen on hieman ylenpalttista.

Itse jonotan lasta ulkomailta, enkä usko että hän saa osakseen yhtä paljon pitkiä katseita kuin Mylläri. Toki toivon että turvapaikkasysteemin väärinkäyttö saadaan pian kuriin, koska muuten lastani tullaan usein kohtelemaan elintasopakolaisena, mikä olisi todella väärin.

[MaisteriT]

Itse näkisin, että kaikkien hereillä olevien ns. kantasuomalaisten adoptiovanhempien, joiden lapsi/lapset poikkeavat ulkonäöltään ns. kantasuomalaisista on pakko olla aivan erityisen nuivia, koska nykyinen humanitäärinen maahanpäästö lorottaa poikkeuksellisen tarkalla sihdillä juuri heidän lastensa weetabix-kulhoon.

Brutaalisti sanottu, mutta tämä asia on täsmälleen näin.

Adoptoidun identiteetti on aika merkillinen. Yhtäältä adoptoitu on täysin suomalainen: täysin kielitaitoinen, täysin kulttuuritaitoinen, ei osaa lähtömaansa kieltä (paitsi jos adoptiovanhemmat puhuvat sitä), ei ymmärrä lähtömaansa kulttuuria (sama disklaimeri). Silti ulkonäön erot ja ihmisten tietoisuus taustasta aiheuttaa omituisuuksia. Anu Rohima Mylläri sanoi, että bangladeshläiset eivät osaa suhtautua häneen, koska hänen kehonkielensä on suomalainen vaikka hän näyttää melko lailla Bangladeshin asukkaalta. Sama on sitten kääntäen Suomessa. Vaikka hän käyttäytyy kuin suomalainen, kaikki katsovat häntä kuin ulkomaalaista. Kunnes hän avaa suunsa tai muuten tulee selväksi, että hän paitsi osaa suomea, ymmärtää saunan merkityksen ja jääkiekon maailmanmestaruuden.

[Kareliana-55]

Entä voitaisiinko edes hetken aikaa pohdiskella sitä, onko noissa kansainvälisissä adoptioissa mitään järkeä, varsinkin tapauksissa, joissa "adoptoidut lapset poikkeavat ulkonäöltään usein niin sanotuista kantasuomalaisista"?

Ja miten niin "niin sanotuista"?

Ei sillä pitäisi olla väliä minkä värinen on, eikä minusta olekaan. Kyllä ainakin kaikilla niillä vanhemmilla, joilla on lapsia jotka jollakin tavalla poikkeavat "normista", täytyy olla paljon ymmärrystä voidakseen tukea lasta. Sillä kaikkea mikä poikkeaa jollakin tavalla totutusta, niin sitä tietenkin katsotaan tarkemmin jne. Niin se ihminen vaan toimii. Kaikkialla maailmassa.

[dothefake]

Lainaus: - On vaikeaa ymmärtää, millaista on olla samanaikaisesti
sekä hylätty ja toivottu että suomalainen ja ulkomaalaisen
näköinen, Mäkipää sanoo.

Olen miettinyt tuota aiemminkin, onko siinä ajateltu kuinka paljon omaa adoptiontarvetta
ja kuinka paljon on mietitty lapsen tulevia kärsimyksiä, vaikka muuten olen kyllä sitä mieltä, että
maahanmuuton paras laji on adoptio yhteiskunnan kannalta, mutta se lapsen etu,
ehkä kuolemaan verrattuna lapsikin voittaa, tosin maksaen hinnan, josta hänen toivoisin
välttyvän, mutta kun maailma on sellainen.

[Finka]

(Korjatkaa, jos olen väärässä.)

Mitä lapselle tapahtuu adoptoidulle henkilölle? Ensin hänet hylkää hänen vanhempansa. Sitten hän viettää pitemmän tai lyhyemmän ajan paikassa, jossa kenelläkään ei ole aikaa hänelle. Sitten, kun hän alkaa tottua siihen, ettei kukaan koskaan koske häneen, tulee ihmisä jotka koskettelevat ja huomioivat aivan julmetusti. Joskus näiden uusien ihmisten käytös on aivan outoa.

Adoptoivien tarkoitus on varmasti hyvä mutta tällä tavalla ei aina saada täysin toimintakykyistä ihmistä valmistettua. Kuin kesäkissat, parasta apua on ennaltaehkäisy. Asia ei ole yksioikoinen ja kaikkia puolia on syytä tarkastella kriitisesti.

[Faidros.]

MaisteriT:lle toivotan pitkää pinnaa...

Miten voi olla mahdollista, että esim. somalit vain ilmoittaa ottolapsista? Miksei soveltuvuutta vanhemmaksi tutkita samoin tavoin, kuin kantasuomalaisilta?
Noh, tietysti siksi, koska täällä MEILLÄ voi olla moniav...rikkinäisiä perheitä, kha...alkoholiongelmia, kunni...perheväkivaltaa.  

[MaisteriT]

Miten voi olla mahdollista, että esim. somalit vain ilmoittaa ottolapsista?

Se on teknisesti mahdollista muuttaa ulkomaille, adoptoida lapsi paikallisten lakien mukaan, hakea passi konsulaatista ja hakea adoptiolle vahvistus käräjäoikeudesta. Tätä ei tehdä lähinnä kahdesta syystä. Vaatii kohdemaan käytäntöjen tuntemista. Toiseksi ei ole kovin suositeltavaa noobille, koska omalla toiminnallaan helposti voi lisätä lapsikauppaa.

Amerikkalaisethan ovat näihin päiviin asti harjoittaneet lapsikauppaa melko avoimesti.

Se, miten moraalitonta on antaa vanhemmille rahaa siitä että nämä luopuvat lapsesta, voidaan keskustella kauankin. Asia ei ole yksinkertainen eikä yksiselitteinen.

[MaisteriT]

Mitä muuten tarkoitat tuolla elintasopakolaisena kohtelulla? Et kai vain vihjaa että joku Suomessa saattaisi sittenkin suhtautua pikkuriikkisen rasistisesti ihan vaan ihonvärin perusteella?

Vihjaan hyvinkin, ja vihjaan myös että ylenkatseen ja väkivallan määrää voi hyvin lisätä turvapaikkasysteemin väärinkäyttö.

Muuten olen sitä mieltä, että homottelu, lällättely ja muu vittuilu koulussa on täsmälleen yhtä paha asia kuin ihonvärin käyttäminen kiusaamisen välineenä.

[MaisteriT]

Mitä lapselle tapahtuu adoptoidulle henkilölle? Ensin hänet hylkää hänen vanhempansa. Sitten hän viettää pitemmän tai lyhyemmän ajan paikassa, jossa kenelläkään ei ole aikaa hänelle. Sitten, kun hän alkaa tottua siihen, ettei kukaan koskaan koske häneen, tulee ihmisä jotka koskettelevat ja huomioivat aivan julmetusti. Joskus näiden uusien ihmisten käytös on aivan outoa.

Adoptoivien tarkoitus on varmasti hyvä mutta tällä tavalla ei aina saada täysin toimintakykyistä ihmistä valmistettua. Kuin kesäkissat, parasta apua on ennaltaehkäisy. Asia ei ole yksioikoinen ja kaikkia puolia on syytä tarkastella kriitisesti.

Ei sillä perinteiselläkään tavalla saada aina toimintakykyisiä aikuisia.

Tuohon ensimmäiseenkin kappaleeseen on jotain sanottava. Nimittäin jos lastenkodissa kukaan ei koske lapseen, lapsi häiriintyy todella pahasti. Tällaisen lapsen adoptoiminen ei ole minkään tavallisen pulliaisen touhua.

Tosin tällaisia lastenkotejakaan ei paljon pitäisi olla, eikä yksikään kotimaisten operoijien kontakteista ole tuollainen.

[Finka]

Eikö? Hyvä kuulla, huojentaa mieltäni. Olen tainnut saada väärää tietoa.

[Lodi]

Entä voitaisiinko edes hetken aikaa pohdiskella sitä, onko noissa kansainvälisissä adoptioissa mitään järkeä, varsinkin tapauksissa, joissa "adoptoidut lapset poikkeavat ulkonäöltään usein niin sanotuista kantasuomalaisista"?

Ja miten niin "niin sanotuista"?

Kyllä niissä on. Lapseton pari ei juuri kotimaasta adoptiolasta saa. (tästä voisi keskustella enemmänkin).
Lapsi tulee käytännössä huonoista oloista ja näin saa elämälleen paremman suunnan tullessaan adoptoiduksi esimerkiksi Suomeen.