News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Ramadan 2010

Started by ikuturso, 15.07.2010, 13:00:29

Previous topic - Next topic

ikuturso

Ramadan 2010 on lähellä.
Alkaa noin kuukauden päästä ja kestää kuukauden (11.8-10.9).

Ajattelin, että noita ramadanin viettäjien valta-alueilla ja vahvasti kyllästämillä alueilla tapahtuvia uutisia voisi vaikka koota yhden topicin alle ja pohdiskella, josko ko. paastoviikko aiheuttaa taas piikin tietyntyyppiseen käyttäytymiseen.

Ramadanin vaikutustahan on spekuloitu mm. vaikkapa verensokeritasojen vaihteluilla, kun päivät paastotaan ja yöt mässäillään. Nyt kuitenkin YLE/Sannan pilapiirtäjädokkarissa Lars Vilks totesi häneen kohdistuvan tapahtumariskin olevan suurimmillaan perjantaisin, jolloin muslimit laajasti kokoontuvat perjantairukouksiisa ja "saavat kaikenlaista päähänsä". Liekö tavoitteena löytää aina porukalla jotain allahia miellyttävää tekemistä, vai miksi juuri perjantairukous?

Ramadanin aikaanhan monissa moskeijoissa järjestetään joka yö jotakin, eli ramadanin viettäjät kokoontuvat siis melkein päivittäin. Wikipedian mukaan Ramadanin aikana muslimin tulee keskittyä jumalansa palvelemiseen, jolloin kaikki hyvät työt palkitaan kaksinkertaisesti. Jos ääriryhmät katsovat vääräuskoisten rankaisemisen tai jihadin olevan allahin tahto, lienee loogista, että tällaisen katsomuksen omaavien keskuudessa ramadan todellakin vaikuttaa ikäviäkin tapahtumia lisäävästi.

Onko tällaisen topicin pystyttäminen kansanryhmää vastaan kiihottamista? En usko. Joka vuosi kansa veikkaa ja analysoi montako uhria Juhannuksena syntyy. Juhannuksena suomalaiset uivat, veneilevät, mökkeilevät, juovat viinaa ja liikkuvat. Tällöin sekä liikenneuhreja, hukkumisuhreja sekä toisinaan myös henkirikosten uhreja syntyy. Pamplonan härkäjuoksun uhrimäärää myös veikkaillaan vuosittain. Siksi mielestäni ei tulisi olla mitään pahaa pohdiskella ja jopa veikkailla ramadaninkaan sivuvaikutuksia. Sitäpaitsi oman käsitykseni mukaan muslimien tulisi keskittyä ramadanin aikana nimenomaan itsetutkiskeluun, rukoiluun ja hyvien tekojen tekemiseen. Mikäli ramadan lietsoo muslimeja johonkin muuhun, sitä analysoidessa on mielestäni kyse juuri sellaisesta kritiikistä, jonka mm. Husein Muhammed toivottaa tervetulleeksi.

Ramadan countdown timer

Ramadan muuten päättyy 9/11 vuosipäivän aattona, jolloin USA valmistautuu 9/11 uhrien muistamiseen. Ramadanin päätösjuhla on Eid-Ul-Fitr, jonka juhlinta saattaa kestää kolmekin päivää. Eri kulttuureissa tätä voidaan juhlia joko henkilökohtaisesti tai hyvinkin näkyvästi muslimiasusteisiin pukeutuen. Saa nähdä miten Eid-Ul-Fitr ja 9/11 muistopäivä saadaan maailmalla sovitettua yhteen.

-i-

-- Tehdään kokoelmaketju sitten, jos tarvitsee.
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Ammadeus

Mä en nyt ymmärrä koko ramadan juttua.Mikä helevetin paasto sellainen on missä yöllä vedetään laardia niin että napa repeää?
Eikös allahi nää sitä kun on yö?
Siten päivällä ollaan muina miehinä"me mitään oo syöty,hitto kun heikottaa"
Outo on usko izlamin.

Kommeli

Öö... Bussit ei enää kulje Espoossa ainakaan. Tai siis...
No tarhassa ei kukaan hoida enää lapsia... Tai siis...
Rakennustyömaalla ei kukaan tee mitään enää.. Tai siis hö...
Missä ne muslimit tekee töitä?  ???

Mika

Niiden, jotka haluavat nähdä kauhukuvan Suomen tulevaisuudesta, kannattaa mennä Ramadanin päättymispäivänä lounasaikaan esim. Itäkeskuksen McDonaldsille. Siellä näkee sadoittain kaapukansaa ahtamassa sisuksiinsa veronmaksajajien heille tarjoamia ilmaisia aterioita.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Vk

Quote from: Mika on 22.07.2010, 21:27:08
Niiden, jotka haluavat nähdä kauhukuvan Suomen tulevaisuudesta, kannattaa mennä Ramadanin päättymispäivänä lounasaikaan esim. Itäkeskuksen McDonaldsille. Siellä näkee sadoittain kaapukansaa ahtamassa sisuksiinsa veronmaksajajien heille tarjoamia ilmaisia aterioita.

Ensimmäisen kerran eläissäni viime syksynä kävin itiksessä subin hakemassa, takaisin en halua mennä, liian hc:a.

Saakohan muuten kravun kääntöpiirin pohjoispuolella kevät- ja syyspäiväntasauksen välillä vietetystä ramadanista ylimääräisiä taivaspisteitä tai neitsyitä..? Pohjoisen rasistinen aurinko ei suostu laskemaan.

Kantoraketti

Quote from: Vk on 23.07.2010, 22:41:08

Ei saa. Koska jos ramadania vietetään sellaisessa paikassa, jossa ei em. juhlan aikaan aurinko kunnolla laske(käytännössä siis pohjoisella pallon puoliskolla, suomen korkeudella), niin silloin paastoamisaika katsotaan sen mukaan kuinka pitkä päivä on Mekassa. Elikkäs paastoaika katsotaan kellosta, eikä auringosta. Tästä oli jotain juttua joskus kun ramadan sattui kesäkuulle, ja mm. suomen musuilla olisi ollut suht vähän aikaa mussuttaa päivän laardi annos napaan.
"Islam kunnioittaa naisia, mutta naisten kunnioitus ei tarkoita, että heitä nimitetään painaviin sosiaalisiin asemiin." - Ayatollah Ahmad Khatami

Vk

Quote from: Kantoraketti on 23.07.2010, 22:58:14
Quote from: Vk on 23.07.2010, 22:41:08
Saakohan muuten kravun kääntöpiirin pohjoispuolella kevät- ja syyspäiväntasauksen välillä vietetystä ramadanista ylimääräisiä taivaspisteitä tai neitsyitä..? Pohjoisen rasistinen aurinko ei suostu laskemaan.
Ei saa. Koska jos ramadania vietetään sellaisessa paikassa, jossa ei em. juhlan aikaan aurinko kunnolla laske(käytännössä siis pohjoisella pallon puoliskolla, suomen korkeudella), niin silloin paastoamisaika katsotaan sen mukaan kuinka pitkä päivä on Mekassa. Elikkäs paastoaika katsotaan kellosta, eikä auringosta. Tästä oli jotain juttua joskus kun ramadan sattui kesäkuulle, ja mm. suomen musuilla olisi ollut suht vähän aikaa mussuttaa päivän laardi annos napaan.

Tätä ei ilmeisesti viisas ja kaikkitietävä Allah ole profeetansa Mohamedin välityksellä kuitenkaan ilmoittanut, eli ehkä Allu ei halunnut oikeauskoisten asettuvan napojen lähelle..?

Bwana

Quote from: Ammadeus on 22.07.2010, 21:07:51
Mä en nyt ymmärrä koko ramadan juttua.Mikä helevetin paasto sellainen on missä yöllä vedetään laardia niin että napa repeää?
Eikös allahi nää sitä kun on yö?
Siten päivällä ollaan muina miehinä"me mitään oo syöty,hitto kun heikottaa"
Outo on usko izlamin.

On totisesti. Samalla se kuitenkin tarjoaa hupaisiakin hetkiä Ramadanin aikaan. Tai siis niin, kai sen voi hupaisaksi laskea jos ihminen tieten tahtoen ja omasta tahdostaan harrastaa Darwinpalkinnon metsästystä.

Meinaan vaan että tässä on parina vuotena tullut seurattua Ramadania itäisessä Afrikassa. Täytyy sanoa että +30 asteiselle punttisalille dehydraation vuoksi toistuvasti pyörtyilevä 170cm/100kg machoileva, "lämmittelemättä sata tankoon, voitko tulla nostamaan tän pois rinnalta" pakistanilainen viiksimies tulee tuomaan hymyn ikuisesti huulilleni.
Nkosi sikelel' Afrika.

kaivanto

Quote from: Vk on 23.07.2010, 23:18:07
Tätä ei ilmeisesti viisas ja kaikkitietävä Allah ole profeetansa Mohamedin välityksellä kuitenkaan ilmoittanut, eli ehkä Allu ei halunnut oikeauskoisten asettuvan napojen lähelle..?
:D

Tämän olennaisen asian opin jo arabian peruskurssilla, jossa kerrottiin seuraavasti. Kun ensimmäiset muslimit eksyivät yöttömään yöhön ja olivat kuolla nälkään, niin kairolainen imaami neuvoi, että on ihan OK noudattaa Kairon vai oliko se nyt sitten Mekan auringonnousu- ja -laskuaikoja. Allah on suuri ja suurpiirteinen! Ihme sitten, että tuommoisen suurpiirteisen jumalan seuraajat vetävät niin hirveitä pultteja esim. vääräuskoisten puheista ja piirustuksista.

qwerty

#9
Tämän vuoden Ramadan osuu niukasti aikaan kun napapiirilläkin aurinko laskee.
Ehdotin jo vuonna miekka ja kivi että maamme vok:it pitäisi perustaa Ivalon hujakoille, jotta noin vuonna 2013 nähdään kuka näistä on tosissaan ja kuka ei.

Selvennyksen vuoksi, Ramadan on liukuva. Vuosina 2011-2017 tjsp. se osuu ikävästi kesälle. Kuukauden paasto lähtee siitä kun aurinko laskee...  ;D
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

kohmelo

Saksa: RTL2 alkaa lähettää päivittäin tietoa siitä, milloin päivittäinen paasto alkaa tai loppuu.

http://www.thelocal.de/society/20100810-29067.html
TV channel RTL2 offers Muslims fasting notices during Ramadan

Ranska: Ensimmäistä kertaa Ranskassa käytetään uutta teknologiaa paastoilmoituksiin. Lyonin moskeija lähettää nettiTV-lähetyksessään rukouksia ja kuunkierto tietoja.

http://www.ansamed.info/en/francia/news/ME.XAM17120.html
RAMADAN: FRANCE, ONLINE TV TO ANNOUNCE START

Italiassa ramadanin alku on puolestaan epäselvää.

http://www.ansamed.info/en/italia/news/ME.XAM16372.html
RAMADAN: IN ITALY UNCERTAIN START AGAIN THIS YEAR

Tunisialaiset palaavat kiireellä Eurooppaan. Syitä on lähinnä kolme: hintojen nousu ramadanin aikana, viileäpi ilmasto ja perinteet joita on vaikea vältellä muslimimaassa.

http://www.ansamed.info/en/news/ME.XAM15135.html
QuoteRAMADAN: TUNISIANS RETURNING EARLY TO EUROPE
...
three reasons: the cooler climate in France and in Europe in general; the increase in prices during the fasting period and, for some, the "the burden of traditional customs'' which are difficult to avoid in a Muslim country.
...

LambOfGod

Quote from: Ammadeus on 22.07.2010, 21:07:51
Mä en nyt ymmärrä koko ramadan juttua.Mikä helevetin paasto sellainen on missä yöllä vedetään laardia niin että napa repeää?
Eikös allahi nää sitä kun on yö?
Siten päivällä ollaan muina miehinä"me mitään oo syöty,hitto kun heikottaa"
Outo on usko izlamin.
Allah on siitä jännä jumala että se ei näe yöllä. Joskus se ei näe kattojen läpi, joitain juttuja voi tehdä kotona allahin tietämättä. Joskus Allah on niin pikkusieluinen ja voimaton, että häntä voi kuolevainen loukata.
Kukkahattuinen Fatima: "Mitkä positiivisen syrjinnän muodot itseäsi eniten huolettavat ja ärsyttävät?"

ikuturso

Flashbackin forumilla ajankohtaiseksi noussut aihe.

Dagens nyheterin verkkolehti DN.se listasi aikaisemmin merkittäviä päivämääriä Ruotsissa ja maailmalla. Yksi näistä oli ramadanin alkaminen.

Kun katsoo mitä muita ajankohtia on listattu:
Kesä- ja talviaikaan siirtyminen
EU-puheenjohtajuuden vaihtuminen
Eri maiden presidentinvaaleja
Kansallisia ja kansainvälisiä foorumeita ja konferensseja
Kuninkaalliset häät...

...ja sitten ramadan.

Milloinkas Pääsiäinen olikaan tänä vuonna? Sekin kun siirtyy kuunkierron mukaan.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

foobar

#13
Quote from: LambOfGod on 10.08.2010, 22:21:28
Quote from: Ammadeus on 22.07.2010, 21:07:51
Mä en nyt ymmärrä koko ramadan juttua.Mikä helevetin paasto sellainen on missä yöllä vedetään laardia niin että napa repeää?
Eikös allahi nää sitä kun on yö?
Siten päivällä ollaan muina miehinä"me mitään oo syöty,hitto kun heikottaa"
Outo on usko izlamin.
Allah on siitä jännä jumala että se ei näe yöllä. Joskus se ei näe kattojen läpi, joitain juttuja voi tehdä kotona allahin tietämättä. Joskus Allah on niin pikkusieluinen ja voimaton, että häntä voi kuolevainen loukata.

En tiedä olenko tästä jo kirjoittanut, mutta tämä on ehdottomasti paras tarina jonka olen aiheen tiimoilta kuullut, kertojan mukaan lähisukulaisensa reissulla kokema juttu (uskoo ken haluaa):

Suomalaisista ja lähi-itäläisistä (olivatkohan iranilaisia) bisnesmiehistä koostuva ryhmä oli bisnesmatkalla jenkeissä. Iranilaisilla, uskonnollisia kun olivat, oli mukana oma mullahi visaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ja niitä tulikin vastaan usein.

Iltaisin mentiin ravintolaan tai jopa yökerhoon, ja kohtaaminen alkoholin kanssa oli lähes väistämätöntä. Mitä tehdä? Mullahia konsultoitiin usein. Jutustelun jälkeen etelänmaalaiset hakivat paukut tai oluen kuin suomalaisetkin - eivätkä suomalaiset viitsineet asiasta enempää kysellä, hieman vaan ihmettelivät. Uskonnollinen asiantuntija oli kuitenkin tämän hyväksynyt.

Matkalla sattui ja tapahtui, myös teksasilaiselle ranchille päädyttiin ja siellä omistaja tarjosi paikallista perinneherkkua joka tehtiin possusta. Tummahipiäisemmille hän kohteliaasti ehdotti jonkin muun eläimen käyttöä, jos niin haluaisivat. Taas konsultoitiin mullahia - ja tulos oli jälleen sama; ei se possu mikään ongelma ollutkaan. Ja pojille maistui, mitä nyt suomalaisia heidän omat stereotypiansa hieman haittasivat.

Viikon jälkeen matka päättyi, ja suomalaisia toistuvasti kaivelleet kysymykset nousivat kuin nousivatkin mieleen hyvän reissun jälkeen hyvästejä jätettäessä. Nyt keskusteltiin mielenkiinnolla mullahin kanssa suoraan asiasta ja mikäpä olikaan perustelu suomalaisten mielestä uskomusjärjestelmällisten paheiden hyväksymiselle?

"Allah ei näe kun Mekassa on pimeää."

Ja niinhän se on, jenkeissä alkuiltapäivästä juuri sopivasti takaisin hotellille suuntaamisen välinen aika osuu Mekan yöhön.

Melko silmäpuoli tuo joidenkin jumala, sanon minä.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

VeePee

Mitenkähän muslimit oikein jaksaa tehdä päivisin töitä kun kaikki yöt "paaston" aikana menee syömisessä ja rukoillessa? Päivällä sitten hoiputaan verensokerit alhaalla jotta allah näkee kuinka hurskaita muslimeita ollaan.

???

Huolestunut Kansalainen

Quote from: Kommeli on 22.07.2010, 21:18:45
Öö... Bussit ei enää kulje Espoossa ainakaan. Tai siis...
No tarhassa ei kukaan hoida enää lapsia... Tai siis...
Rakennustyömaalla ei kukaan tee mitään enää.. Tai siis hö...
Missä ne muslimit tekee töitä?  ???

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/muslimien_ramadan_nakyy_tyopaikkojen_taukotiloissa_1896730.html?origin=rss

Onko kyseessä nyt huono muslimi kun ei pysäytä linja-autoa keskelle tietä rukoilun ajaksi tai jää kokonaan kotiin, siihen en ota kantaa.

Iloveallpeople

QuoteRamadan on keholle kuin auton katsastus

Kaikissa uskonnoissa on omat tapansa, tottumuksensa ja juhlapyhänsä. Muslimit viettävät tällä hetkellä kuukauden kestävää ramadania, joka näkyy heidän elämässään paastona ja sen jälkeen järjestettävänä Id al Fitr -juhlana. Uskonnon sisälläkin kaikilla on omat tapansa viettää paastoa ja juhlaa.

Elokuun 11. päivänä alkaneen ramadanin aikana terveet aikuiset muslimit syövät ja juovat vain pimeään vuorokauden aikaan. Valoisaan aikaan on kielletty myös tupakointi ja seksuaalinen kanssakäyminen. Koko ramadanin aikana ei saa myöskään kiroilla, puhua rumasti eikä ajatella muista negatiivisesti.

Ramadanin tarkoituksena on oppia ymmärtämään ihmisiä, jotka joutuvat elämään nälässä, sekä arvostamaan ruuan merkitystä. Tärkeää on myös oppia kärsivällisyyttä ja itsekuria.

- Autotkin katsastetaan vuosittain, joten paastojakso on kuin oman ruumiin vuotuinen katsastushetki. Ramadan on muslimeille terveydellisesti todella tärkeä, Lahdessa toimivan islamilaisen valistusyhdistyksen Al-Hamd:in puheenjohtaja Evirken Hayrullah kertoo.

Päivät ilman ruokaa ja juomaa

Koko päivän syömättä ja juomatta oleminen herättää suomalaisissa kummastusta.

- Eräs työkaverini ihmetteli, että olenko minä hullu. Hänen mielestään kukaan ei voi olla koko päivä ilman ruokaa ja juomaa, Hayrullah naureskelee.

- Mutta ihan hyvin olen kyllä pärjännyt. Töissä tuli vähän jano, kun hitsasin koko päivän, mutta muuten ei ole mitään valittamista.

Myös 20 vuotta sitten muslimiksi kääntyneen Virpi Kuhnon mielestä ihminen tulee hyvin toimeen ilman jatkuvaa syömistä ja juomista.

- Kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että aktiivisuus ja jaksaminen pysyvät ramadanin aikana samalla tasolla kuin muulloinkin.

Tarkoituksena oppia itsekuria

Kuhnon kolme poikaakin ovat paastonneet enemmän tai vähemmän 7-vuotiaasta alkaen.

- Yksi pojistani totesi minulle, että eihän sitä tarvitse syödä koko ajan. Sitten kun tulee aika syödä, niin se tuntuu ihanalta ja ruokaa arvostaa enemmän kuin yleensä, Kuhno kertoo.

- Itse en edes kaipaa ruokaa tai juomaa. Välillä toki alkaa tehdä mieli leivoksia, kun kulkee kahvilan ohi, mutta tarkoitus onkin oppia hallitsemaan itseään ja itsekuriaan.

Juhlamenot vaihtelevat uskonnon sisällä

Kuukauden mittaisen paaston jälkeen on aika juhlia. Juhlan mitta vaihtelee kulttuurista riippuen yhdestä kolmeen päivään.

- Keräännymme ensimmäisenä juhla-aamuna moskeijaan rukoilemaan. Sen jälkeen kierrämme sukulaisten ja tuttavien luona tervehdyskäynneillä ja onnittelemassa onnistuneesta paastosta. Yhteenkuuluvuus on meille todella tärkeää, turkkilaislähtöinen Hayrullah kertoo juhlatavoistaan.

Suomalaisessa arabi-kulttuurissa elävän Kuhnun juhlamenot poikkeavat hieman edellisistä.

- Ennen juhlaa muslimit maksavat hyväntekeväisyyttä vähävaraisille. Juhlan aikana perheet ja suvut kokoontuvat, ostamme lapsille lahjoja ja hurraamme kaikki onnistuneelle paastolle. Kaikki ovat iloisia ja onnellisia.

YLE Lahti
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Eino P. Keravalta

#17
Jos ramadan on kuin auton katsastus, niin täytyy sanoa, että Islamobiili hylättiin katsastuksessa. Syyt:

-Jäähdytysjärjestelmä ei toimi, vaan aiheuttaa ylikuumenemista ilman selvää syytä

-Liikaa silvottuja, elintärkeitä osia

-Räjähdysvaara

-Tulipalovaara

-Ei kulje eteenpäin, taaksepäin kyllä, mutta ilman jarruja

-Kuljettajan havainnointi estynyt mustan säkin takia

-Ajo tapahtuu sammutetuin lyhdyin

-Ohjauslaitteessa vikaa: peräpää ei käänny Mekkaan päin laisinkaan

-Ennen avioliittoa ei voi hypätä pukille ja antaa mennä

-Khat-lukko puuttuu

-Kaasu toimii vain juutalaisille

-Pakoputki tukittu valkoisella proteiinimassalla

-Ajotietokone päivitetty viimeksi vuonna 632 jKr

-Kantavuus ei kestä perheenyhdistämisiä

-Kaikissa mittausarvoissa kaksoisstandardit

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Fincum

Quote from: Vk on 23.07.2010, 23:18:07
Tätä ei ilmeisesti viisas ja kaikkitietävä Allah ole profeetansa Mohamedin välityksellä kuitenkaan ilmoittanut, eli ehkä Allu ei halunnut oikeauskoisten asettuvan napojen lähelle..?

Huhu kiertää, että maaaailmankaikkeus kaikkine palleroineen olisi isoA:n tekeleitä. Kovasti on äijällä  kiertoratojen ja pallon kallistuskulmien huomioonottaminen ja vaikutus paikallisiin valaistusolosuhteisiin jäänyt analysoimatta. Koko 3D-mallinnus tekemättä, luulen ma. Ramadanin lokalisointi aivan persiillään, ja nyt sitä yritetään päivityksillä paikata kuntoon.
Buginen paska!
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Paavom

Uuden Suomen blogeissa oli hyvä kirjoitus ramadanin vaaroista.. Myös valtaväestössä.

Ehdinkin jo kommentoimaan sitä hiukan.

http://klovni.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/13/koopenhaminan-bussikuskeista-jo-yli-70-muslimeita/

Mitä mieltä olette ramadanin, mielestäni aidoista, turvallisuusriskeistä?
Valtiomiestaidon tärkein tehtävä on ehkäistävissä olevien ongelmien torjuminen ennalta.

(Enoch Powell, Iso-britannia, puhe 20.04.1968)

Iloveallpeople

QuotePresidentti Obama juhlii Ramadania Valkoisessa Talossa

Presidentti Barack Obaman päätti tämän vuoden Ramadan tervehdyksensä muslimeille kertomalla, että hän aikoo isännöidä Ramadanin iftar-ateriaa Valkoisessa Talossa "myöhemmin tällä viikolla". Iftar -ateria on paaston aikana auringon laskun jälkeen nautittava ateria.

Obama sanoi Ramadanin olevan aikaa, jolloin muslimit kaikkialla maailmassa pohtivat uskon mukanaan tuomaa viisautta ja ohjausta sekä sitä vastuuta, joka ihmisillä on toisiaan ja Jumalaa kohtaan. Ramadan muistuttaa Obaman mukaan meitä yhteisitä periaatteistamme. Yhdysvalloissa Ramadan on merkkinä siitä, että islam on aina ollut osa Amerikkaa, sanoi presidentti Obama.

Ramadan -tervehdyksen muslimeille ovat antaneet myös esimerkiksi Britannian pääministeri David Cameron ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Pod.fi
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

M.

QuoteYhdysvalloissa Ramadan on merkkinä siitä, että islam on aina ollut osa Amerikkaa, sanoi presidentti Obama.

Tämä on tietysti paskaa, mutta muistutettakoon, että myös Bush järjesti samoja illallisia vastaavilla nuolaisuilla varustettuna. Islamilla ja USA:lla toisaalta on yhteistä historiaa muttei ei ehkä ihan siinä mielessä, mitä Obama tarkoitti...

http://en.wikipedia.org/wiki/Barbary_pirates#19th_century.2C_United_States-Barbary_wars

Jenkit siis maksoivat aluksi Pohjois-Afrikan muslimivaltioille lunnaita jotteivat nämä Koraanin innoittamana olisi ryöstelleet amerikkalaisia kauppalaivoja Välimerellä. Muslimit kävivät ahneeksi ja lunnaat liian suuriksi, mistä jenkit vittuuntuivat, paisuttivat hieman laivastoa ja lopulta kurittivat piraatteja sen verran, että touhu loppui. Näistä sodista sai alkunsa USA:n merijalkaväki.

Perttu Ahonen

Pakko kirjoittaa.

Kuulin eilen, että henkilö x ei tule x päivänä töihin, koska ramadan ja, että hänelle voi tulla paha olo olla töissä päivallä kun ei saa syödä.    Mietin vain, että mitenköhän seuraava kuunkiero mahtaa olla mahdollista olla töissä päiväsaikaan, koska ramadan?   Oikeasti haloo?? terveisiä Espoon kaupungille.  :facepalm:

Perttu Ahonen

Quote from: ikuturso on 15.07.2010, 13:00:29
Ramadan 2010 on lähellä.
Alkaa noin kuukauden päästä ja kestää kuukauden (11.8-10.9).

Onko tällaisen topicin pystyttäminen kansanryhmää vastaan kiihottamista? En usko. Joka vuosi kansa veikkaa ja analysoi montako uhria Juhannuksena syntyy. Juhannuksena suomalaiset uivat, veneilevät, mökkeilevät, juovat viinaa ja Ramadan countdown timer

Ramadan muuten päättyy 9/11 vuosipäivän aattona, jolloin USA valmistautuu 9/11 uhrien muistamiseen. Ramadanin päätösjuhla on Eid-Ul-Fitr, jonka juhlinta saattaa kestää kolmekin päivää. Eri kulttuureissa tätä voidaan juhlia joko henkilökohtaisesti tai hyvinkin näkyvästi muslimiasusteisiin pukeutuen. Saa nähdä miten Eid-Ul-Fitr ja 9/11 muistopäivä saadaan maailmalla sovitettua yhteen.

-i-

-- Tehdään kokoelmaketju sitten, jos tarvitsee.

Eikös juutalaiset vietä uutta vuotta 9-10.9 ja näin ollen 11.9 on heillekin uuden maailmanjärjestyksen vuoden alku?... kaikkea se aavikkouskonto teettää.

aboriginal

Quote from: Iloveallpeople on 13.08.2010, 11:44:41
QuoteKuhnon kolme poikaakin ovat paastonneet enemmän tai vähemmän 7-vuotiaasta alkaen.

- Yksi pojistani totesi minulle, että eihän sitä tarvitse syödä koko ajan. Sitten kun tulee aika syödä, niin se tuntuu ihanalta ja ruokaa arvostaa enemmän kuin yleensä, Kuhno kertoo.

YLE Lahti

Aijaijai, mites nyt menikään YLE:n itsesensuurista tämmöinen lipsahtamaan läpi? Vieläkö sen ehtisi editoida pois?

Noh, onkos lastensuojeluilmoitus jo tehty, kun ei taitaisi ainakaan alkuperäiskansalle olla hyväksyttyä, ettei lasten anneta syödä tai juoda kuin yöllä.

Voisikohan näitä tapauksia löytyä lisää? Viranomaisethan voisivat hieman syynätä. Muitakin vastaavia lastensuojelurikkeitä saattaisi paljastua, jos hieman profiloitaisiin kansanryhmien tapoja tms. Ihan vinkkinä minä...
Viimeisellä rannalla. Sen vihoviimeisen ei tarvitse sammuttaa valoja. Ne ovat jo sammuneet ihan itsestään, kuten sammuu myös sen viimeisen elämä ennen kuin pääsee karkuun...

KTM

Ja minä kun oon aina kuvitellut että lääkärintarkastus vastaisi lähinnä auton katsastusta. Ramadan vastaisi lähinnä sitä että tankkaisi auton vain öisin.

Ano Nyymi

Mielestäni olisi ihan tasapuolisuuden nimissä saatava suomalaistaustaisille perunanenille Maanantait vapaaksi krapulandanin vieton vuoksi.
Tai edes joka toinen Maanantai.

ikuturso

Quote from: Perttu Ahonen on 14.08.2010, 02:01:36
Pakko kirjoittaa.

Kuulin eilen, että henkilö x ei tule x päivänä töihin, koska ramadan ja, että hänelle voi tulla paha olo olla töissä päivallä kun ei saa syödä.    Mietin vain, että mitenköhän seuraava kuunkiero mahtaa olla mahdollista olla töissä päiväsaikaan, koska ramadan?   Oikeasti haloo?? terveisiä Espoon kaupungille.  :facepalm:

Mikäli tuo oikeasti pitää paikkansa, niin onkohan kaveri sairaslomalla, vuosilomalla vai palkallisella vapaalla - vai peräti etätöissä? Jotenkin tuntuu, että jos muslimi haluaa ramadanin aikaan jäädä töistä, palkatonta ei tarvitse ottaa, koska rassismi. Ja onhan kristityilläkin Joulu ja Pääsiäinen, jolloin muslimit varmaan työskentelevät ilman pyhälisiä.

Seuraavaksi varmaan teollisuus luopuu perinteisestä heinäkuun kiinniolosta seuraamaan ramadania. Onhan helpompaa sovittaa kaikille sama lomakuukausi, kuin sovitella osalle ... äh mene folioiluksi. Antaa olla.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

acc

Quote from: Kantoraketti on 23.07.2010, 22:58:14
Quote from: Vk on 23.07.2010, 22:41:08
Saakohan muuten kravun kääntöpiirin pohjoispuolella kevät- ja syyspäiväntasauksen välillä vietetystä ramadanista ylimääräisiä taivaspisteitä tai neitsyitä..? Pohjoisen rasistinen aurinko ei suostu laskemaan.
Ei saa. Koska jos ramadania vietetään sellaisessa paikassa, jossa ei em. juhlan aikaan aurinko kunnolla laske(käytännössä siis pohjoisella pallon puoliskolla, suomen korkeudella), niin silloin paastoamisaika katsotaan sen mukaan kuinka pitkä päivä on Mekassa. Elikkäs paastoaika katsotaan kellosta, eikä auringosta. Tästä oli jotain juttua joskus kun ramadan sattui kesäkuulle, ja mm. suomen musuilla olisi ollut suht vähän aikaa mussuttaa päivän laardi annos napaan.

Kyselin asiaa parilta muslimilta hiljattain. He sanoivat, etteivät saa syödä päivällä eivätkä juoda. Ei edes vettä. Ja tosiaankin heidän käsityksensä mukaan Suomessa muslimi saa syödä vasta, kun aurinko on täällä laskenut. Ei siis mitään pinnausmahdollisuutta verukkeella, että aurinko on jo ehtinyt laskea Mekassa.

Tuo veden juomattomuusvaade on aika kova ottaen huomioon, että Arabiassa aavikolla voi tulla jano.

2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

Bill Milton Hicks Friedman

Quote from: acc on 16.08.2010, 10:52:28
Quote from: Kantoraketti on 23.07.2010, 22:58:14
Quote from: Vk on 23.07.2010, 22:41:08
Saakohan muuten kravun kääntöpiirin pohjoispuolella kevät- ja syyspäiväntasauksen välillä vietetystä ramadanista ylimääräisiä taivaspisteitä tai neitsyitä..? Pohjoisen rasistinen aurinko ei suostu laskemaan.
Ei saa. Koska jos ramadania vietetään sellaisessa paikassa, jossa ei em. juhlan aikaan aurinko kunnolla laske(käytännössä siis pohjoisella pallon puoliskolla, suomen korkeudella), niin silloin paastoamisaika katsotaan sen mukaan kuinka pitkä päivä on Mekassa. Elikkäs paastoaika katsotaan kellosta, eikä auringosta. Tästä oli jotain juttua joskus kun ramadan sattui kesäkuulle, ja mm. suomen musuilla olisi ollut suht vähän aikaa mussuttaa päivän laardi annos napaan.

Kyselin asiaa parilta muslimilta hiljattain. He sanoivat, etteivät saa syödä päivällä eivätkä juoda. Ei edes vettä. Ja tosiaankin heidän käsityksensä mukaan Suomessa muslimi saa syödä vasta, kun aurinko on täällä laskenut. Ei siis mitään pinnausmahdollisuutta verukkeella, että aurinko on jo ehtinyt laskea Mekassa.

Tuo veden juomattomuusvaade on aika kova ottaen huomioon, että Arabiassa aavikolla voi tulla jano.

Kuten kaikesta muustakin islamiin liittyvästä asiasta, on tästä Ramadanin suorittamisestakin jonkin verran eriäviä mielipiteitä. Sääntö, poikkeus, liennytys, erityistapaus jne

Ramadanin aikana paastotaan aamunkoitosta illan hämärtymiseen TAI niin kauan kuin terveys antaa myöden/kykenee paastoamaan. Ei juotavaa, syötävää, seksiä, tupakkaa, kahvia jne...

Eräiden lähteiden mukaan jos matkustaa, niin ei tarvitse paastota, vaan päivän voi korvata sitten matkan päätyttyä. Menstruoidessa paastoa ei hyväksytä, vaan naisen on korvattava nämä päivät, jotka on saastaisuuden takia menetetty.

Totta tosiaan Koraanin mukaan se uusi kuu täytyy nähdä itse, jotta voi olla varma koska Ramadan alkaa/päättyy. No vuonna 2012 on aika vaikeaa nähdä se uusi kuu esim Rovaniemellä Ramadanin aloittamiseksi kun se aurinko on koko ajan näkyvissä.

Loogisesti tästä seuraisi se, että Ramadan alkaa sitten vasta Rovaniemellä kun uusi kuu nähdään eli seuraavana kuukautena kun aurinko laskee siten, että kuun voi nähdä. Näin ei kuitenkaan tietenkään käytännössä tehdä, vaan uskovaisten logiikka kehittää kaikenlaista jännää, jotta VALTA pysyy imaameilla ja muilla uskonnollisilla johtajilla -> seurataan jotain toisen kaupungin tai valtion tapaa paastota. Näin umma pysyy jotenkuten kivasti uskonnollisten johtajien näpeissä. Jokainen voi tietenkin tehdä miten itse lystää, mutta uskovaiset kun eivät yleensä ole niitä laatikon terävimpiä veitsiä, vaan seuraavat johtoportaasta tulevia käskyjä. Aivan samalla tavalla kuin silloin kirkon sortoaikoina.

Niistä haditheista eli Muhammedin elämäntarinoista löytyy aina joku sopiva ote tai ainakin tulkinta kaikenlaisiin Islamin pikku epäloogisuusongelmiin. Allah ei tainnut koskaan ajatella, että Islam leviäisi sellaisiin pohjoisiin olosuhteisiin, jossa kuun kiertoa voi olla toisinaan vaikea havainnoida.

Jos haluatte vastauksia "oikeilta muslimeilta", niin:
http://www.tulevaisuus.org/keskustelu/
Perustulolla voidaan purkaa työkykyisten työttömien työn vastaanottamista haittaava byrokratia ja korvata eri tukimuodot (ml harkinnanvaraiset) ilman, että kustannukset yhteiskunnalle nousevat, mutta työkykyisten työttömien riittävä perusturva säilyy. Toteutus: Pankkikortti + henkilöllisyyden varmennus esim kaupassa.