Suomalainen nuori eksyksissä

[Harri Eerikäinen]

Haastattelin alkuvuodesta henkilöitä, jotka olivat hakeneet ohjaajiksi työskentelemään työikäisten, joskus myös nuorten kanssa eräässä hankeessamme. Hankeen idea pähkinänkuoressa on tehdä kotihoidolle avustavia tehtäviä heidän asiakkaittensa (etupäässä vanhukset) kanssa, ja näin saattaa usein yksin ja ilman riittäviä palveluita ja ihmiskontakteja olevat vanhukset ja työelämästä syrjäytyneet ihmiset kohtaamaan. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä.

Koska noita hakemuksia tuli paljon (yli 70), oli tarpeen rajata haastateltavien määrää. Yli 20 vuoden kokemukseen pohjautuen rajasin pois kovin nuoret hakijat, joilla elämänkokemusta ei useinkaan ole tarpeeksi kohtaamaan ihmisten moninaisia kohtaloita ja vaikeuksia, ja lisäksi rajasin pois kaikki ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet. En uskonut meidän tarvitsevan tutkijan tai projektivastaavan uraodotuksissaan pettyneitä teoreetikoita kohottamaan itsetuntoaan, vaan turvallisia, tavallisia aikuisia ihmisiä, jotka tietävät mitä on itsekin kompuroida elämässään. Tällaisista elämänkoulua käyneistä ja useita "oikeita" töitäkin tehneistä henkilöistä olemme vuosien mittaan saaneet parhaat työntekijät ihmisten väliseen kohtaamiseen ja rinnalla kulkemiseen perustuvissa tehtävissä.

Omiakin kokemuksia on, alkuun vaikka omilla sivuillani otsikolla "Stoori". Laajasta nuoruuden kaveripiiristä on päädytty elämässä suunnilleen yhtä moniin tilanteisiin kuin Anssi Kelan biisissä "1972":

Meidän piti muuttaa maailma
meistä tuli muurareita
taksikuskeja, suutareita
yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita
meistä tuli lääkäreitä
virkamiehiä, vääpeleitä
ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita

Lahjakkuus tai älykkyys ei useinkaan korreloi myönteisesti sen kanssa, miten nuori elämässään selviytyy. Koti merkitsee paljon, kaveriporukka vähintään yhtä paljon, ja nykyinen aliresurssoitu koulujärjestelmä ei myöskään pysty vastaamaan lahjakkaiden lasten ja nuorten koulutuksellisiin erityistarpeisiin. Tämän vuoden kesäkuun "Mensalainen"-lehdessä on pitkähkö artikkeli niistä käyttäytymisen, tarkkaavaisuuden ym. häiriöistä, joita väestössä esiintyy, ja miten niitä esiintyy henkilöillä joiden älykkyysosamäärä on korkeampi kuin 98%:lla väestöstä keskimäärin. Tässä 2%:n vertailuryhmässä kaikki em. häiriöt olivat verrattomasti yliedustettuina. Mutta älykäs voi myös selvitä ongelmista, joihin viisas ei alunperinkään hankkiutuisi...

Voin kertoa lisää jos pidät tarpeellisena, ja uskon myös Mäki-Ketelällä olevan asiasta paljonkin sanottavaa.

[Hallucirational]

Eipä ole kauhean positiiviset odotukset tulevaisuuden suhteen, kun tuntuu siltä, että suurin osa nuorista on nörttipissisjuoppoja joilla ei ole yleissivistyksestä tietoakaan. Ja työpaikat valuvat ulkomaille. Pitäisi varmaan ruveta omavaraisviljelijäksi ja rakentaa maatilan ympärille kunnon muuri.

[Vetinari]

Itse kuuluin myös tähän rikkonaiseen ja eksyneeseen porukkaan. Ei ole hirveästi haluja avata vanhoja haavoja tähän kaikkien nähtäville, mutta kaikenlaista sitä on nähty ja koettu, osa sellaista että sen haluaisi pyyhkiä muististaan kokonaan pois. Kotona sitä alkoholinkäyttöä sai nähdä kyllästymiseen asti, siitä syystä en itse varmaan tykkää olla humalassa vaikka joskus itsekin maistelen alkoholijuomia. Koulukiusaaminen on kohdallani aika lievä sana, rääkkäämisestä voisi kai ennemmin puhua. Siitä sain kärsiä peruskoulun alusta loppuun, ala- ja yläasteen välissä vain kiusaajat vaihtuivat toisiin.

Välillä tuntuu että selkeä suunta puuttuu edelleen. Yliopistoon menin vailla suuntaa, menin kun jonnekin piti mennä. Maisteriksi asti en vetänyt, ja ala on muutenkin sellainen että töitä on äärimmäisen vähän. Nyt teen satunnaisia töitä eri aloilta ja mietin että mitä sitä oikein voisi vakituisesti tehdä. Itselleni lapsuus ja nuoruus oli niin kipeää aikaa, että mielelläni tekisin sellaista työtä jossa voisin auttaa vastaavassa tilanteessa olevia lapsia tai nuoria, nyt kun itse olen eheytynyt sen verran kuin mitä nyt sellaisesta lapsuudesta ylipäänsä voi. Harri voisi varmaan kertoa tarkemmin, millaisia edellytyksiä tuollaiselle alalle on?

[Fatman]

Tämä on siis nyyhkytysketju, johon tarvitaan mahdollisimman surkeita tarinoita (juoppoutta,huumeita, insestiä yms.).

[Punaniska]

Tämä on siis nyyhkytysketju, johon tarvitaan mahdollisimman surkeita tarinoita (juoppoutta,huumeita, insestiä yms.).

Syy ja seuraus on osittain yleisestä asenteesta, jota yllämainittu kirjoitus osoittaa.

Liikaa armottomuutta, vaikka harva meistä on teräsperse, kun pistetään tarpeeksi painetta kattilaan.

_{(sanon jo nyt: en viitsi alkaa tästä sen kummemmin kinaamaan Fatmanin tai kenenkään muunkaan  kanssa, liian nättejä kesäpäiviä tuhlattavaksi)}

[Harri Eerikäinen]

Tuo muodollinen pätevyys on kovin kaksipiippuinen asia. Koska sosiaali- tai muu auttamisala, kuten poliisi-, turva- tai sotilasammatit ja monet muutkin vetävät puoleensa paljon myös aloille vääristä motiiveista hakevia ja/tai omassa prosessissaan pahasti keskeneräisiä ihmisiä, on ehdottoman hyvä että on testit, haastattelut ja se varsinainen koulutuskin, jossa sitä kypsyyttä ja paineensietokykyä mitataan. Toisaalta muodollisen pätevyyden ja koulutuksen painottaminen johtaa siihen, että "auttajakoulutusputkesta" valmistuu pappiloiden tyttäriä ja ituhippipoikia, joiden kovin kokemus on ollut lemmikkihamsterin kuolema ja isoin haaste riparin isosena toimiminen. Siitä sitten tarjoamaan elämänviisautta, vahvaa olkapäätä ja ymmärrystä toisen tai kolmannen polven sosiaalitoimen asiakkaille, narkkareille ja venkuloille... Ei pelitä sekään yhtälö.

Erilaisiin projekteihin voi olla helpompi päästä määräaikaiseen työsuhteeseen kokeilemaan miltä tämän alan työt tuntuvat käytännössä, mutta käytännössä vakiduuni edellyttää koulutusta. Määräaikaisen homman suosituksilla ja kokemuksella oppisopimus- tai ihan peruskoulutukseen, siitä se lähtee.

Vai nyyhkytysketju... Niitähän voisi avata lisää, että olisi jokaiselle jotain:

Olin ujo laiha rimpula jota toiset pojat kiusasivat ja tytöt nauroivat. Sitten otin itseäni niskasta kiinni, aloin treenaamaan ja saamaan pesääkin.

Asuin vanhempien vaivoina lähes kolmekymppiseksi. Mutsi meni uusiin naimisiin ja heittivät mut perkele himasta. Piti mennä töihin. Tympi ne paskaduunit ja päätin mennä kouluun. Nyt on vakiduuni ja oma kämppä. Aika siistiä.

Yritin olla kovaa poikaa ja esitin ettei mikään satuta eikä edes tunnu missään. Kirjoittelin nimimerkillä "miehekkäitä" heittoja netissä monillakin foorumeilla. Sitten kun moni muukin oli tehnyt niin, minäkin aloin kirjoittamaan nimelläni ja piti vähän alkaa funtsimaan mitä heittelee.

En osaa nähdä omasta kokemuksesta ammentamista ja kokemuksien jakamista minään nyyhkyttämisenä, jos ei olla sääliä tai hyväksyntää hakemassa vaan miettimässä mitä järkevää handuun tulleilla korteilla voisi tehdä itsensä, toisten ja yhteiskunnan hyväksi. Se on jopa välttämätöntä sen lisäksi ja vastapainoksi, että selvitellään mikä kaikki on päin helvettiä.

[Vetinari]

En osaa nähdä omasta kokemuksesta ammentamista ja kokemuksien jakamista minään nyyhkyttämisenä, jos ei olla sääliä tai hyväksyntää hakemassa vaan miettimässä mitä järkevää handuun tulleilla korteilla voisi tehdä itsensä, toisten ja yhteiskunnan hyväksi. Se on jopa välttämätöntä sen lisäksi ja vastapainoksi, että selvitellään mikä kaikki on päin helvettiä.

Minulla on juuri samanlainen näkemys tässä suhteen. Minä en kenenkään sääliä kaipaa. Hyväksyntä on hyvä, jos se tulee oikeista syistä. Olen kokenut tämän asian kanssa, että omista kokemuksista puhujia jotkut pitävät huomionkipeinä, hyväksynnän hakuisina tms. Olen lähtenyt tästä näkökulmasta liikkeelle jo kauan ennen kuin tänne foorumille tulin.

Sama juttu. En kaipaa sääliä enkä selkääntaputteluja, en kaivannut silloin kun elämä oli sellaista kuin oli, enkä kaipaa nytkään. Eikä tarkoitus ole todellakaan mitään nyyhkytarinoita raapustella. Jos toisten kovat kokemukset aiheuttavat samantyyppisen vastareaktion kuin Fatmanilla, ketjun voi jättää lukematta. Minusta on hyvä, jos omista paskoista kokemuksista voi jalostaa tukipylvään jollekin toiselle tarvitsevalle. Sitä vartenhan täällä ollaan. Jos on uponnut ja ponnahtanut takaisin pinnalle, voi kannatella muita ettei näiden tarvitsisi upota.

Kiitos Harri hyvistä neuvoista, täytyneepä ottaa selvää minkälaisia mahdollisuuksia omalla paikkakunnalla olisi tuollaisiin projekteihin.

[Harri Eerikäinen]

En kerro syytä miksi hän irtisanoutui itse. Se liittyi siihen, että työnteko kävi mahdottomaksi hänestä riippumattomista syistä. Työntekoon tarvitaan tietyt puitteet. Jos ne ajetaan todella ahtaiksi, niin. Jep. sanoin syyn. Nyt laitan turpani tukkoon hänen asioistaan.

Pointti oli se: Jos minkä tahansa ammatin aikoo hoitaa hyvin, se vaatii jotain. Ihminen joka arvostaa sitä mitä tekee, ei voi tehdä huonoa työtä. Ja jos joutuu tekemään huonoa työtä olosuhteiden pakosta....

Tuttua tämäkin sosiaaliviraston hommissa ja kaupungilla yleisemminkin:

"Byrokratian osakilpailuvoitto"
http://www.harrieerikäinen.fi/blogi/2010/04/19/20


"Menestyksemme ei ole tullut ilmaiseksi. Se on syntynyt työhönsä sitoutuneiden, joustavien, itsenäisten, innovatiivisten ja rohkeiden työntekijöiden yhteistyöllä, heidän omistautumisestaan ja luovuudestaan. Hanhiparven lailla samaa toistavien, "virheitä välttävien" eli esimiehen taakse piiloutuvien, epävarmojen ja motivoitumattomien ihmisten sokealla ohjeiden noudattamisella ja niiden jatkuvalla vaatimisella se ei olisi koskaan onnistunut. On se vaatinut johtamiseltakin jotain. Ohjeita on helppo linjaorganisaatiossa välittää alaspäin, jos ei ota mitään vastuuta siitä, mitä niiden noudattamisesta seuraa. Minä olen yrittänyt ottaa".

"Olemme vääntäneet ja taistelleet vuosikausia työajoista niin, että sen mielekäs käyttö motivointitekijänä säilyisi, vaikka paljon helpompaa olisi ollut antaa noudatettavat työajat, ja valvoa niiden noudattamista. Hankinnoissa, toimintaan osallistujien rekrytoinnissa, puhelin- ym. ohjeistuksessa, kokouskäytännöissä, raportoinneissa, kehityskeskusteluissa ja muussa vuorovaikutuksessa on pyritty toimimaan tarpeen, ei välttämättä sääntöjen edellyttämällä tavalla, ja onnistuttukin. On tuntunut, että johto ja kehittäminen elävät aivan omaa elämäänsä, jonka tarkoitus on kaiken innovatiivisuuden, spontaaniuden ja inhimillisyyden pois kitkeminen ja kentän perustehtävien vaikeuttaminen. Hyvistä työntekijöistä ei pidetä kiinni palkitsemisesta puhumattakaan (ellei lisätyötä lasketa palkkioksi), vaan kasvoton koneisto jauhaa heistä hiljalleen joustamattomia, motivoitumattomia ja vaikeita johdettavia, jotka purkavat sisäistä pahaa oloaan työmaalla".

"On ajan mittaan raskasta ja turhauttavaa jatkuvasti taistella koko koneistoa vastaan, 'tehdä väkisin hyvää'. Itse asiassa minun ei ehkä olisi viisasta yrittää tehdä työtäni niin hyvin, että annan aihetta huomautuksiin niistä menettelytavoista, joilla hyvät tulokset on saavutettu. Väkisin eivät myöskään jaksa loputtomiin tehdä hyvää kaikki ne ihmiset, jotka sitä tähän asti ovat koti- ja laitospalveluissa tehneet. Yritän nyt hammasta purren antaa hiukan entistä enemmän siimaa Pyhälle Byrokratiukselle ja hänen hartaille seuraajilleen täällä ajassa ja sosiaalivirastossa. Pyrin siis aiempaa kuuliaisemmin noudattamaan niitä loppumattomasti virtaavia ohjeita, jotka saavat sähköpostin 'Saapuneet'-kansion vihertämään kesät talvet. Kun kaikkia tuloksia nykyisin onneksi pyritään mittaamaan, niin uskon näiden palvontamenojen harjoittamisen näkyvän useammallakin mittarilla. Jos se nyt sitten puolestaan avaisi silmiä ja korvia siellä, missä päätöksiä tehdään, näkemään tämän päivän vaatimukset motivoivalle johtamiselle ja kuulemaan sen hartaan pyynnön joka niin monella on mielessä; 'antakaa meidän tehdä tätä arvokasta työtämme hyvin'.

[Kami]

Minä taidan olla samoja ikiä kuin ketjun aloittaja. Ite tuli oltua tutkalla ja idioottina 19-27 v väli. Ylenpalttinen raivo hävisi (suurimmaksi osaksi) johonkin tuossa 30 kieppeillä ja elämä asettui uomiinsa kuin itsestään. En jaksa enää niihin syihin ja seurauksiin sen enempää puuttua, kuin että se oli kyllä ihan koko elinympäristön kattava paha olo. En siis ollut todellakaan ainut, mutta olen kyllä pärjännyt moneen nähden tosi hyvin ja tuuria on ollut matkassa paljon.

Olen parisuhteessa naisen kanssa jonka kokemusten rinnalla omat väkivaltaiset kokemukseni ja turvattomuus ovat pikkujuttuja. Niihinkään enempää puuttumatta voin todeta, että ei kovia kokenut ihminen oikeastaan tarvitse kovinkaan paljon ruvetakseen lopulta itse selviämään jos vaan on suht normaaliälyinen eikä ole tehnyt niin pahoja asioita, ettei kykene enää mitenkään antamaan itselleen niitä anteeksi.

Paha olo ja turvattomuus kasautuu. Epätoivoinen ihminen vetää puoleensa epätoivoisia ihmisiä ja spiraali vaan laskee kun yhdessä sitten vedetään kaikki vituiksi itseltä ja muilta. Ihmissuhteet muuttuu hoitosuhteiksi ja rakkaus riippuvuudeksi.

Minä olin kokenut tarpeeksi ollakseni tuomitsematta ja tarpeeksi selvillä vesillä kyetäkseni kantamaan hetken aikaa, ollen about ensimmäinen ihminen hänen elämässään, joka niin teki. Se on tuottanut ihan tulosta. Sairaalakierre on katkennut ja elämä vakaata. Parisuhteemme on ihan normaali parisuhde ongelmineen ja huolineen.

Esikoispoika syntyy vuoden lopulla ja kyllähän se vähän huolestuttaa välillä. Ei kai sitä muuta voi kuin yrittää näyttää jonkinlaista esimerkkiä ja pitää tiukasti kiinni niistä rajoista jotka määrittää. Kai se on lopulta ihan sama mitä hän päättää elämällään tehdä, kunhan pärjää siinä mitä tekee ja ajattelee edes enimmäkseen pidemmälle kuin munanmitan, pullonmitan tai lyöntietäisyyden päähän. Pojalle on tärkeämpää varmasti äitisuhde, sillä omasta kokemuksesta äiti on se, joka myötätuntoa muita ihmisiä (erityisesti naisia) kohtaan tehokkaimmin opettaa. Siinä suhteessa ei ole mitään pelättävää. Itse en oikein tiedä onko äkkipikainen ja raivokas luonne meidän suvun miesten "geneettinen erityispiirre", vai ihan vaan isältä pojalle periytyvä käyttäytymismalli. Sen kanssa saakin sitten olla tarkkana.

[Tommi Korhonen]

Tästä nuorison (ja muidenkin) pahoinvoinnista puhutaan aika paljon. Ja on toki syytäkin. Mutta tässäkään ketjussa ei ole oikein hyvää esitystä siitä että MISTÄ moinen johtuu niin korkeatasoisessa hyvinvointi-Suomessa. On toki arvomaailman muuttumista, orvanpyörää, yhteiskunnan holhouksen lisääntymistä joka vie motiivin yksilön itsenäiseltä selviämiseltä tms. Kouluakin välillä haukutaan, tai vanhempien päihteiden käyttöä, tai kaveripiirin vaikutusta. Mutta mitä näille sitten voisi tehdä? Huostaanottoja voi tehdä vain rajallisesti, eikä siihen pitäisi ihan kevyesti lähteä.

Sellainen vanhakantainen yhteisöllisyys, esimerkkinä vaikka pienehkö kyläyhteisö jossa kaikki tuntevat kaikki ja on tietyt syyt toimia yhdessä ja pyrkiä tiettyihin yhteisiin tavoitteisiin tietysti on yksi vaihtoehto. Sellaisessa ympäristössä ns perseilijät otetaan ajoissa kiinni, ja heille saatetaan antaa kovankin koulun kautta mielekästä tekemistä - ja uskon että valtaosa on tällaisesta jopa onnellisia pitkällä aikavälillä. Mutta tällainen tiukahko yhteisö olisi myös aika uniformaali ja ahdistava. Sellaisesta pyrittiin pakenemaan 70-luvulla.

Sellaiset konkreettiset asiat mitkä tulevat mieleen voisivat olla selkeät rajalinjat niin koulussa kuin lainsäädännön toteuttamisessa. Jos opettajilla olisi valtuudet ylläpitää kuria niin koulu sujuisi monilta paremmin. Kotielämään ja esim vanhempien päihteiden käyttöön tuskin voi paljoa vaikuttaa, ei nykyistä enempää. Kaveripiireihin ei voida ulkopuolelta vaikuttaa, paitsi ehkä pyrkimällä estämään jengiytyminen ja porukoiden suuntautuessa sille tielle puuttua ajoissa.

Opiskeluelämään päästyä mielestäni suurimmat ongelmat ovat jo takana: siellä puolella ei välttämättä voi enää yhteisöllisellä ohjauksella vaikuttaa. Toki toiset ovat sielläkin juurettomia ja orpoja, mutta ainakin heillä on mielekkäitä suuntautumisvaihtoehtoja ja jotain mihin panostaa.

Nuorison pahoinvointiinkaan ei auta vain panostaa lisää, vaan se pitää panostaa asioihin jotka todella ovat sen arvoisia. Mitä nämä ovat, se onkin se suuri kysymys.
Mielestäni Harri Eerikäinen esittää hienosti tuon että järjen käyttö ei ole sallittua kun se uhkaa byrokraattista koneistoa. Tällaiseen kukaa ei voita tilanteeseen pitäisi keksiä se taikaluoti, jotta yhteiskunnan resurssit saataisiin mielekkäimpään mahdolliseen käyttöön.

Globalisaatiota ja kaupungistumista ja ihmisten vieraantumista ei kuitenkaan pystytä juuri millään pysäyttämään. Jos nämä ovat (pää?)syitä ihmisten pahoinvoinnille, niin pitää pyrkiä keksimään toisenlaisia yhteiskuntarakenteita jotka pystyvät asian kanssa elämään ja toimimaan.
En tarkoita mitään radikaalia ideologista mullistusta edellisellä, mutta ainakaan minulle ei ole antaa valmista reseptiä asiaan: millaista se hienosäätö sitten olisi toimiakseen?

Mielestäni näyttää hitusen siltä että konservatiivi-liberaali-aaltoliikkeessä ollaan taas kohta kääntymässä hienoisesti konservatiivismin suuntaan. Tämä on tietysti ihan mutu, mutta tuntuma on että kaikkein liberaaleimmat asiat ja laissez-faire asenne on ehkä hieman laantunut. Yhteiskunnalta tarvittaisiin hyviä laitoja, enkä tarkoita tällä vain lisää holhouslakeja, vaan perusasioiden, mitä saa ja mitä ei kannata tehdä, kuntoonlaittoa. Päinvastoin liiat holhoamiset pitäisi poistaa ja antaa yksilöllekin vastuuta elämästään.

Oma taustani on lievästi koulukiusattu, ehkä jopa silmätikku, mutta kuitenkin muuten kaikinpuolin onnellinen asema - sama koskee nykyistä lähipiiriäni. Eli en voi sanoa puhuvani mistään pohjamutien kokemisen taustasta. :-/

[Jambo]

Työvoimapolitiikkaa täytyy toteuttaa niin, että erityisesti aktiivisesti töihin haluavien työllistymistä tuetaan.

Työvoimatoimisto voisi siis kategorisoida ihmiset kolmeen kategoriaan:

1) Erittäin työhaluiset työttömät
2) Työttömät, joille työ kelpaa, mutta jotka eivät anna työttömyyden masentaa
3) Ne, jotka mieluummin ovat työttömänä eivätkä halua töihin

Nuorisotyöttömyys on erityisen korkeaa varsinkin miesten kohdalla, joten täytyy myös alkaa suunnittelemaan asuntoloita, joiden kustannukset ovat edulliset. Tilanne tulee jatkumaan. Asuntojen hintojen vuoksi ihmiset joutuvat rokottamaan sossua. Yksiöt on aina vietynä täälläpäin, mutta muita asuntoja saa helposti. Tämä johtuu pariutumattomuuden yleistymisestä. Tulisi siis panostaa nimenomaan ikityöttömän sinkun edullisiksi suunniteltuihin asuntoloihin, jotka voisivat olla hieman ylellisempiä kuin opiskelijoiden asuntolat - oma huone, yhteiset tilat. Näihin olisi tunkua.

Moni on hylännyt vaurauden tavoittelun ja muutkin arvot. Elämä on vain ajan tappamista, kun ei parempaakaan ole tarjolla. Samalla perinteiset isänmaat, armeijat, yksiavioisuuden ihanteet ym. katoavat. Tilalle voi tulla dokaaminen, huumeet tai dataaminen. Tuo on kuitenkin tilanne, johon on ajauduttu, sillä vakavammin terveysongelmaisia lukuunottamatta ihmiset todennäköisesti haluaisivat tehdä työtä, josta maksetaan sen haastavuuteen suhteessa oleva palkka.

Koulutusinflaation seurauksena työurat lyhenevät alkupäästä; lukio on yliarvostettu, kiitos sukupolvi pre-X:n, tutkinnot ylipäätään ovat yliarvostettuja, tradenomit tekevät merkonomin tehtäviä, koska työttömiä tradenomejakin on tarpeeksi tarjolla.

[Harri Eerikäinen]

Jossain Italiassa oli kuulemma tehty näin, että kaikki avoimet työpaikat on lakisääteisesti pakko ilmoittaa työvoimatoimistossa.

On todella paljon paikkoja, joista työvoimatoimisto ei tiedä mitään. Ne menee suhteilla, tai ne ilmoitetaan sisäpiiriin. On aloja, joissa työpaikat menee etenkin suhteilla.

Olisi hienoa jos työvoimatoimisto olisi oikeasti toimivampi. Luulen että monilla työnantajilla saattaa olla siitä sellainen kuva, että siellä on vaan toivottomat luuserit, ei sinne edes viitsi ilmoittaa.

Patenttiratkaisua tähänkään ei ehkä ole, mutta näkökulmia kyllä.

Työvoimatoimisto, tai nykyinen TE-keskus on ehkä ryvettänyt maineensa työnantajien silmissä melko pahoin profiloituen juuri epäkurantin työvoiman tuputtajaksi. Hyvinä työllisyysaikoina, vaikkapa 80-luvun alussa, kun itse vietin melko huoletonta elämää johon kylläkin kuului säännöllinen työnteko, ei tapahtunut vain kerran tai kaksi, että kun menin hakemaan työpaikkaa kysyi työnantaja lähes ensimmäiseksi olenko työvoimatoimiston asiakas. Kun en ollut, päästiin varsinaiseen neuvotteluun ja usein aloittamaan seuraavana päivänä. Tuohon aikaan työttömyys ei kyllä koskaan kestänytkään viikkoa pidempään, jos työhaluja ja -kykyä löytyi, nyt tilanne on koko lailla toinen.

Tilannetta ei varmaankaan ole parantanut työnhaku- ja cv:ntekokoulutukset tai muut höpöhöpökurssit tai tukityöllistäminen työllisyysmäärärahoilla. Viimeksi mainitun oli tarkoitus antaa työnantajalle edullinen tapa saada työntekijä sisäänajovaiheeseen, mutta kukapa palkkasi tukityöjakson jälkeen ketään, kun uusia tukityöllistettäviä oli tarjolla? Eipä juuri kukaan.

Jos työpaikat pitäisi ilmoittaa avoimiksi, vaikka henkilö olisi paikkaan jo sisäisesti valittu, pelkään siitä seuraavan vain sama kuin kaupungin rekrytoinnissa; tiettyjen edellytysten täyttyessä paikka pitää laittaa avoimeen hakuun, kymmenet ihmiset hakevat sitä, monia haastatellaan, aikaa ja rahaa palaa, ja sitten tehtävään valitaan se joka sitä oli jo hyvin hoitanut erimittaisilla määräaikaisilla sopimuksilla hankkien tarvittavan toimintaympäristön tuntemuksen. Jos pieni tai keskisuuri yritys taas katsoo että pomon pojan pitää saada duunia ja firmalla on siihen varaa, niin pitää minusta yrityksen hallituksella olla lupa tehdä omalla lafkallaan mitä haluavat.

Työhaluttomille ja avoimille työmarkkinoille pääsemättömille pitää kehittää tempputyöllistämisen ja varsinkin älyttömän kansalaispalkka-ajatuksen sijaan kattava välityömarkkinoiden keskusjohtoisesti hallinnoitu järjestelmä, jota rahoitetaan työllisyysvaroin. Ideana on se, että kaikenlaisen aktivoitumisen ja vastuun ottamisen omasta elämästään (ml. koulutus, päihdehoitoon tuloksellisesti sitoutuminen, vihanhallintaryhmät ym.) pitää näkyä käytettävissä olevissa varoissa. Joutilaisuuden valitsevien etuisuuksia on tämän rahoittamiseksi ja tekijöiden kannustamiseksi välttämätöntä leikata.

Varsinaiseen pystyvien ja kyvykkäiden työttömien valtajoukkoon pätee mielestäni hyvin se, mitä Muutos 2011:n tavoiteohjelmassa sanotaan:

"Valtion pitää kaikin mahdollisin käytössä olevin keinoin pyrkiä työllistämään koko
työikäinen ja -kuntoinen väestö. Käytännössä tämä onnistuu vain työpaikkojen
määrää lisäämällä. Keskeinen keino niiden lisäämiseksi on pienten ja keskisuurten
yrityksien tukeminen erilaisin verohelpotuksin ja työpaikkojen pitäminen Suomessa.
Yritteliäitä ja pystyviä henkilöitä tulee kannustaa uusien yritysten perustamiseen ja helpottaa yritystoiminnan käynnistymistä erilaisin taloudellisin tukimuodoin ja
verohelpotuksin".

[Kami]

Koulutusinflaation seurauksena työurat lyhenevät alkupäästä; lukio on yliarvostettu, kiitos sukupolvi pre-X:n, tutkinnot ylipäätään ovat yliarvostettuja, tradenomit tekevät merkonomin tehtäviä, koska työttömiä tradenomejakin on tarpeeksi tarjolla.

Koulutus on monilta osin tulossa pisteeseen, jossa ensin hankitaan työpaikka ja sitten tutkinto. Verkko-opiskelu on kasvava ala, mahdollistaa kokoajan monipuolisempia tapoja ja paluun tietynlaiseen oppipoikasysteemiin. Itse olen työllistynyt juuri sitä kautta, ja tälläkin hetkellä jatko-opiskelen työn ohella istumatta minuuttiakaan koulun penkillä. Veikkaan että peruskoulu on myös tulossa pikkuhiljaa pisteeseen, jossa tiiliseiniä ei tarvita. Ehkä pikkukoulujen alasajo on ihan järkevää ja suunniteltua.

[Harri Eerikäinen]

Aina ei ole työpaikan saanti kiinni osaamisesta, koulutuksesta tai työhaluista. Näitä kaikkia voi olla, ja työpaikkaa ei silti saa. Ei tule lukuisien hyvien hakijoiden keskuudesta valituksi, ja tätä voi tapahtua usein. Siinä vaiheessa, kun kaikkensa yrittää, on hyvin raskasta lukea ihmisten mielipiteitä siitä että 'hyvälle työtä aina löytyy', ja muuta syyllistämistä.

Ei todellakaan ole työnsaanti varsinkaan nykyisin läheskään aina kiinni osaamisesta, kehittymiskyvystä tai työhaluista, varsinkaan tavoiteltavien työpaikkojen kohdalla. Hyviä hakijoita on paljon, ja usein valinta varmasti on kompromissi pätevyyden ja sopivuuden välillä (arvioidaan helpoksi johdettavaksi, ei ole ennakoitavissa sairaus- tai vanhempainlomapoissaoloja puhumattakaan eläkeriskistä, tehdään lehmänkauppoja tai palveluksia jollekin tärkeälle taholle jne). Elämä ei ole monessakaan mielessä "reilua".

Reilua ei olisi sekään, että oikeasti työhaluiset pääsisivät tekemään jotain yleishyödyllistä jonkinlaista korvausta vastaan, kun joku toinen saisi samasta työpanoksesta paljon enemmän. Uskon kuitenkin, että kannattaisi ainakin kokeilla mallia, jossa vastikkeettomista tulonsiirroista siirrettäisiin merkittävän suuruinen potti työllistämis- ja aktivointitoimintaan. Jos esim. sadan työikäisen työttömän pitää joka tapauksessa saada kuukausittain asumisen ja terveydenhuollon lisäksi 40 000 euroa riihikuivaa rahaa, niin voisihan sen jakaa nykykäytännöstä poikkeavallakin tavalla.

Jos näistä sadasta työttömästä alkuun vaikkapa 30 lähtisi tekemään osoitettua työtä, ja jo nykyiset säädökset mahdollistavat työhaluttomien etuuksien leikkaamisen 40%:lla, menisi jako jotensakin näin: 70 henkilöä saisi edelleen vastikkeetonta, mutta leikattua etuutta 250e/henkilö/kk, eli 17 500. 30 työtätekevää jakaisivat lopun, nyt pelkästään työttömyyden hoitoon kuluvan 32 000, eli noin 1070 euroa kuussa käteen.

Tästä saataisiin 30 henkilötyövuotta rakentamaan Suomi-nimisen valtion kansalaisten hyvinvointia, jolloin olisi mielestäni aivan perusteltua olettaa tämän näkyvän myös valtiontaloudessa. Tätä lisäarvoa ja nykyisin turhiin koulutuksiin, byrokratiaan ja tehottomaan palkkatukityöllistämiseen kuluvaa työllisyyden hoidon määrärahaa käyttämällä voitaisiin melko varmasti työstä saatavaa korvausta nostaa tuostakin, ja/tai lisätä aktiivikansalaisten joukkoa samalla kun pystyyn elätettävien joukko pienenisi. Jos prosenttiluku näiden ryhmien välillä kääntyisi toisin päin, 70% töissä ja 30% toimettomuudessa, näyttäisi tilanne jo valoisalta; nykyisistä n. 220 000:sta työttömästä 154 000 olisi siirtynyt jonkinlaiseen tuottavaan toimintaan, jolloin epäilemättä olisi helpompi hoitaa ne jäljelle jääneet 66 000, joiden kohdalla aktivointi ei olisi syystä tai toisesta onnistunut. Heistä epäilemättä osa siirtyisi eläkeselvitysten ja työkyvyn arviointien jälkeen eläkkeelle.

[MikkoAP]

Julkisuudessa on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä, että nuorten "eläkepommi" maksaa yhteiskunnalle 6,6 miljardia euroa hoitokustannuksina ja menetettyinä verotuloina, jos nuoret eläkeläiset eivät onnistu palaamaan enää koskaan työelämään.
"Saa olla aika idiootti, jos ei tajua viestiä: olet pommi ja kustannuserä! Jos et pysty olemaan yhteiskunnan tuottava jäsen, voisit edes ajatella viattomia veronmaksajia ja kärsiviä vanhuksia vaipoissaan sen verran, että tappaisit ittes."

Tämä yhteiskunta on vähän sellainen 'putkinäköinen'. Jos jäät 'mielenterveys-kuntoutuja putkeen' nuorena, helposti identifioidut kuin ammattimaiseksi mielenterveyspotilaaksi, ja se 'jää päälle'.

Vaikka se mikä tervehtymiseen oikeasti tarvittaisiin, olisi mahdollisuus päästä sisään 'tavalliseen' työ-ympäristöön ja kokea olevansa jälleen osa jotain kokonaisuutta, jossa on tarvittu ja jossa itsellä on jokin tehtävä. Jo tämä on hyvin tervehdyttävää. Välttämättä ei tarvitakaan paljon muuta.
[/quote]

Vieläkin yritetään pitää yllä käsityksiä, jotka perustuvat siihen, millaiset työmarkkinat olivat ennen 90-luvun alun lamaa.

Silloin täytyi (useimmiten) työtä ihan oikeasti vieroksua, jos työttömänä oli, ainakin pitempään.

Samoin duunariliksallakin elätti itsensä.

Tuonaikaisilla käsityksillä käydään nykyisin työttömien ja opiskelijoiden kimppuun, vaikka maailma on aivan erilainen.

Nykyisin jonkinlainen tutkinto on lähtövaatimus.

Jos vaikka sattuu valitsemaan alan, jolla on huono työllisyystilanne, on eri asia kouluttautua uudelleen, kun on samalla mahdollista tehdä hanttihommia, joista maksetaan kunnon liksa kuin, jos mitään töitä ei ole tarjolla.

[Retroministeri]

Syitä nuoren pahoinvointiin ja eksyksissä oloon voi olla hyvin monia. Omalla kokemuksella se ei edes liity varallisuuteen, olen tietänyt sekä silmäätekevistä perheistä lähtöisin olevia nuoria, joille on käynyt jo nuorena huonosti, vaikka rahaa oli muille jakaa, ja sitten näitä vähävaraisemmista perheistä tulevia, joihin itsekin kuulun.

Millaisia kokemuksia sinulla on nuorten eksyneisyydestä? Tutkimustieto ja omat kokemukset, kaikki otan ilolla vastaan.

Joskus tuntuu siltä, että koko elämän olisi voinut vaihtaa pois, eikä vain päivää.

Syytän tietysti asiasta aikuisia. Otetaan vaikkapa tämän päivän jälkiviisaat;
Pauli Aalto-Setälä, Umaya Abu-Hanna ja Kalle Isokallio.

Pauli Aalto-Setälä julisti, että ihminen on irrationaalinen olento; hän voi koska tahansa tehdä jotakin typerää. Minusta se on äärettömän typerää julistaa itsensä irrationaaliseksi, koska se ei enää kuulosta uskottavalta, kun Pauli Aalto-Setälä seuraavassa lauseessa puhuu: ..."käsitellään tätä asiaa rationaalisesti..." -- mistä hutun helkkarista sää Pauli tiedät voivasi olla jossakin kohtaan rationaalinen, jos olet ensin julistanut olevasi irrationaalinen? Herää jo, pahvi!

On täydellistä hölmöyttä voivansa puhua rationaalisesti, jos on julistanut olevansa irrationaalinen. Juuri tuon aikuisten täydellisen typeryyden tähden nuoret ovat eksyksissä. Kuvitelkaa nyt itse; aikuinen julistaa, että ihminen on irrationaalinen, ja siihen kuuluu tehdä typeryyksii -- Nuori ajattelee, minä voin tehdä typeryyksiä, koska aikuiset sanovat, että ihminen on irrationaalinen, eli siis typerys!

Minä heräsin, kun tajusin, että aikuisten puheet ovat pelkästään typeryyttä.

Pyydän, että joka ikinen nuori lopettaa uskomasta aikuisiin, koska he eivät pysty mihinkään muuhun kuin valehteluun. Aikuiset jopa opettavat lapsille, että lasten tulee oppia valehtelemaan, että lapset eivät pysty moraaliseen elämän, jos heille ei opeteta pahuutta ja valhetta.

Aikuiset kertovat lapsille valheita - minä opetan aikuisille totuutta.

Myöskin satujen kertominen on valehtelun opettamista lapsille ja on todellakin niin, että satuja kertova aikuinen pitäisi heittää myllynkivi kaulassa jorpakkoon.

Sillä onko todella mahdotonta ymmärtää, että pienet lapset eivät tiedä valheesta yhtään mitään; heidän mielestään kaikki on totta maailmassa. Totuus on lapsissa ns. geneettistä; totuutta ei tarvitse opettaa, mutta jos lapsi opetetaan valehtelijaksi, niin seurauksena on tietysti Porvoon tapahtumia

Jokainen aikuinen, joka kertoo lapselle satuja, on syypää joka ikiseen rikokseen, mitä maailmassa tapahtuu.

Lapsi ei tajua edes sitä, mitä on satu! Opettaisitte edes ensin lapsille sen, että satu on sellainen kertomus, joka on pelkkää valhetta, jolloin lapsi ei pettyisi teihin sitten, kun lapsi huomaa, että te olette pelkästään valehdelleet hänelle!
Kuvitelkaa itse lapsen tilannetta, kun hän huomaa, että hänen rakkaimpansa ovatkin valehdelleet hänelle lapsen elämän koko ensimmäisen vuosikymmenen ajan   -- tai älkää sittenkään kuvitelko mitään, vaan yrittäkää samastua lapsen tunteisiin, kun hän huomaa teidän valehdelleen hänelle koko ajan.

Olen erityisen surullinen tästä asiasta siksi, koska eivät edes filosofit pysty mihinkään muuhun kuin valehteluun, puhumattakaan täysin typeristä psykologeista, jotka jopa opettavat julkijumalattomasti, miten se tekee hyvää, kun vanhemmat valehtelevat lapselle  

Aikuinen, joka uskoo, että satu ei ole valhetta, on todistanut, että aikuiset ovat pelkästään valehtelijoita.

[Retroministeri]

Tästä tuli mieleeni oma kokemus. Muistan kyllä tunteneeni, että ei tästä maasta tai maailmasta löydy paljoakaan sellaisia aikuisia, joita voi ihailla ja kunnioittaa.

Muistan nuoren tarpeen saada esikuvia ja ihailla jotain aikuista, ottaa mallia.

Jos tai kun aikuiset kertovat satuja lapsille, niin silloin aikuisten ei tarvitse itse elää sankarilista, ihanteellista elämää -- koska aikuiset "ajattelevat", että lapsi saa tarvitsemansa ihanteen saduista. Isin ja äidin ei itse tarvitse muuta kuin  ryypätä, koska isillä ja äidillä on on lapselle kerrottavana pelkkää puppua  

Kun luin jostakin Jeesuksen lapsuudesta, niin ihastuin ikihyvästi siitä, kun Jeesukselle kerrottiin oikeiden ihmisten sankaritekoja; Hänelle ei koskaan kerrottu satuja! Voi olla, juutalaislapsillekin kerrotaan nykyään satuja, mutta ennen vanhaan heille kerrottiin tositarinoita.

Satu on keksitty vasta hiljattain; Muinoin ihmiset kertoilivat lapsille oikeita tarinoita oikeista henkilöistä, ja kun sitten aikuiset alkoivat epäilemään, ettei kukaan ole voinut olla niin iso sankari, niin aikuiset tekivät salaliiton ja julistivat entisaikojen suurteot myyteiksi, joita he alkoivat kutsumaan salanimellä SATU!

Ymmärrättekö? Jos vain te hyvää tarkoittavat hölmöläiset alkaisitte uudestaan kertomaan oikeitten ihmisten uroteoista, niin teille kasvaisia uusia jeesuksia! Minusta se olisi kokeilemisen arvoinen juttu, että lopettaisitte lapsille valehtelun, jolloin saisitte tilalle sankareita  

[Larva]

Tämä on tärkeä aihe ja itsellenikin kovin henkilökohtainen. En nyt sen suuremmin jaksa eritellä nuoruuden perseilyjäni ja kaiken päin mäntyä menemistä (nykyään elämä on onneksi suht tasaista jos työttömyyden kiusaa ei oteta lukuun), mutta jään mielenkiinnolla seuraamaan ketjun vastauksia.

[Otto Peltokoski]

Voisiko korkean nuorisotyöttömyyden syynä olla työhön ottamisen kalleus ja irtisanomisen vaikeus? Yksikin väärin mennyt rekrytointi voi tuhota pienen tai keskisuuren yrityksen. Koeaikakaan ei auta jos työntekijä heittäytyy hankalaksi koeajan jälkeen. Irtisanomisen vaikeudesta ja sen aiheuttamasta työhönotto-kynnyksestä kärsivät erityisesti työhaluiset nuoret, joilla ei ole sosiaalisia suhteita, joiden avulla voi osoittaa oman luotettavuutensa. Irtisanomista helpottamalla alennettaisiin kynnystä palkata henkilö, jonka kyvykkyyttä/luotettavuutta ym. ominaisuuksia ei voida varmistaa sosiaalisten suhteiden avulla. Näin nuoretkin pääsisivät aloitustason työpaikkoihin kiinni ja tarpeen tullen uuden työpaikan löytäminen olisi helpompaa.

[Larva]

^ Olen kuullut että tuo on osoittautunut toimivaksi ideaksi, olikohan se Hollannissa vai Belgiassa.

[Tabula Rasa]

Ja siitä nuorten pahastaolosta, johtuu se mistä hyvänsä, jos satut omistamaan ylimääräistä vapaa-aikaa, niin kokeileppa joskus mennä keskustelemaan nuoren/nuorien kanssa, joko netissä tai sitten irl, lienee nimittäin ettei kenelläkään nuorella ole liiaksi juttuseuraa, varsinkaan hyvää.

[Larva]

...lienee nimittäin ettei kenelläkään nuorella ole liiaksi juttuseuraa, varsinkaan hyvää.

Ja varsinkaan aikuista juttuseuraa.

[Tabula Rasa]

Juuri tätä tarkoitin.