News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Perusuomalaisten vaalikuviot Uudellamaalla 2011

Started by Ant., 17.04.2010, 21:40:55

Previous topic - Next topic

Ant.

Uusimaa on erittäin mielenkiintoinen vaalipiiri kaikille puolueille, koska se on paikkamääräisesti selvästi suurin vaalipiiri. Vuonna 2007 Uudenmaan vaalipiiristä valittiin 34 kansanedustajaa ja muuttoliikkeen seurauksena paikkaluku saattaa olla ensi vuoden eduskuntavaaleissa 35. Yhtä kansanedustajaa kohden tultaneen vaatimaan reilua 2,5 prosentin kannatusta.

Vuoden 2007 vaaleissa perussuomalaiset saivat 6,0 prosentin kannatuksen ja kaksi kansanedustajapaikkaa pitkälti Timo Soinin hulppean äänimäärän seurauksena. Tulevissa vaaleissa Timo Soini on jälleen ehdolla entistä suositumpana, mutta samalla puolueen yleinen kannatus on kasvanut ja perussuomalaisten muut ehdokkaat ovat keränneet kokemusta ja meriittejä.

Perussuomalaiset ovat tavallisesti menestyneet Uudellamaalla paremmin kuin maassa keskimäärin. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa puolueen kannatus oli koko maassa 4,1 prosenttia ja Uudellamaalla jo mainitut 6,0 prosenttia. Kunnallisvaaleissa 2008 luvut olivat 5,4 / 7,5. Eurovaaleissa puolueen kannatus tosin oli koko maassa 9,8 %, mutta Uudellamaalla 9,5 %.

Timo Soini on ennakkoon listan selvä ykkönen. Häntä peesaamassa ovat ehdolle lähtiessään kansanedustaja Ruohonen-Lerner ja edelleen ehdolle lähtiessään viime kesänä eduskuntaan noussut Pietari Jääskeläinen sekä Espoon kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtinen, joka oli vuonna 2007 listan neljäs.

Uudellamaallakin tilanne on se, kansanedustajapaikkaan on kaikilla aito mahdollisuus. Perussuomalaiset voivat saada neljäkin paikkaa eikä viimeiseen kansanedustajapaikkaan vaadittava äänimäärä nousse erityisen korkeaksi.
Homma is the new black.

Johannes Nieminen

Soinin jälkeen seuraavat ovat niin lähellä toisiaan, että ihan mitä tahansa voi tapahtua. Neljä paikkaa vaatii aikamoisen nousun, mutta periaatteessa sekin on mahdollista. Mikään ei tule ilmaiseksi, ja kolmeenkin kansanedustajaan täytyy tehdä reippaasti työtä.

Piiritoimikunta päätti tänään niistä ensimmäisistä ehdokkaista, joita esitetään piirikouksen hyväksyttäväksi. Viikon päästä selviää lukumäärä ja kuinka monesta on kyse. Veikkaan että nyt valitaan 20 ehdokasta, ja loput kesän jälkeen. Käytännössä paikallisosastot ovat jo hyvin pitkälti omat ehdokkaansa valinneet.
Yksi Nuivan Vaalimanifestin alkuperäisistä allekirjoittajista.
Vantaan kaupunginvaltuutettu 2009-2017

Kalervo

Uudenmaan tilanne vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Kolme paikkaa on realistinen tavoite, neljä vaatisi jo veret seisauttavaa vaalivoittoa.

Soinin vedossa päässee läpi siis kaksi edustajaa. Etulyöntiasemassa ovat istuvat edustajat Ruohonen-Lerner ja Jääskeläinen, jotka kummatkin luultavasti lähtevät ehdolle, koska valtakunnan tasolla poliittinen ura on vasta alussa ja siis vahvassa nousussa. Ruohonen-Lerner kerännee ääniä kehyskunnissa, etenkin Itä-Uudellamaalla, Jääskeläinen taas Vantaalla. Luultavaa on, että mikäli kolme paikkaa tulee, Soinin lisäksi läpi menee yksi Vantaalla/Espoossa ja yksi pk-seudun ulkopuolella.

Meidän hommalaisten kannalta olisi tärkeää, että äänet saataisiin keskitettyä jollekin hommalaiselle, joka sitten saattaisi mennä läpi Soinin imussa tai ainakin kaapata varapaikan.

Sisäministeri

Quote from: Kalervo on 18.04.2010, 14:29:50
Uudenmaan tilanne vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Kolme paikkaa on realistinen tavoite, neljä vaatisi jo veret seisauttavaa vaalivoittoa.

Osaisitko katsoa tai osaisiko joku katsoa paljonko tuo tarkoittaisi kokonaisäänimääränä ja prosenttina? Tehtävää tietenkin helpottaa se, että vaaliliittoja ei tiettävästi ole.

Johannes Nieminen

Quote from: Sisäministeri on 18.04.2010, 15:53:56
Quote from: Kalervo on 18.04.2010, 14:29:50
Uudenmaan tilanne vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Kolme paikkaa on realistinen tavoite, neljä vaatisi jo veret seisauttavaa vaalivoittoa.

Osaisitko katsoa tai osaisiko joku katsoa paljonko tuo tarkoittaisi kokonaisäänimääränä ja prosenttina? Tehtävää tietenkin helpottaa se, että vaaliliittoja ei tiettävästi ole.


Ehkä vertailu edellisiin eduskuntavaaleihin hahmottaa tilannetta:

http://192.49.229.35/E2007/s/tulos/vptulos_uusimaavp.html

Kun verrataan kunnallisvaaleihin, niin nähdään selkeä kasvu, vaikka ehdokasmäärä ja jakauma oli hyvin erilainen, eikä kaikkialla edes ollut ehdokkaita:

http://192.49.229.35/K2008/s/tulos/vptulos_uusimaavp.html

Näiden perusteella neljään kansanedustajaan tarvitaan n. 11 prosenttia äänistä. Yksi selkeä ero kylläkin on, nimittäin se, että nyt valitaan käsittääkseni yksi kansanedustaja enemmän. En äkkiseltään osaa sanoa miten se vaikuttaa.
Yksi Nuivan Vaalimanifestin alkuperäisistä allekirjoittajista.
Vantaan kaupunginvaltuutettu 2009-2017

Timoteus

Uudenmaan vaalipiiri todella kasvaa yhdellä paikalla 35 kansanedustajaan. Tämä paikka on pois Pohjois-Savolta, joka tipahtaa yhdeksään. Lopullisen paikkajaon ratkaisee vaalien ajankohdasta riippuen syyskuun tai lokakuun viimeisen päivän tilanne mutta väestökehityksen jatkuessa nykyisenlaisena muita muutoksia paikkajakoon ei ehdi tapahtua. Väestörekisterikeskuksen sivuilta löytyy paikkalaskelmat, tuorein tilanne (31.3.2010) löytyy täältä.

Kuten Ant. jo totesikin, piilevä äänikynnys Uudenmaan vaalipiirissä on hieman yli 2,5 %. Viime eduskuntavaalien tuloksesta laskettuna se on 2,53 %, kunnallisvaalien tuloksesta laskettuna 2,62 %, eurovaalien tuloksesta laskettuna 2,54 % ja vuoden 2003 eduskuntavaalien tuloksesta laskettuna 2,56 %. Lukema ei siis kovin paljon heittele. Äänimääränä yhteen paikkaan tarvitaan n. 12 000 ääntä, jos äänestysaktiivisuus säilyy entisellään. Tästä pyöristellen kynnykset eri paikkamääriin ovat suunnilleen seuraavanlaiset.

2,55 % (12 000 ääntä) -> 1 paikka
5,10 % (24 000 ääntä) -> 2 paikkaa
7,65 % (36 000 ääntä) -> 3 paikkaa
10,20 % (48 000 ääntä) -> 4 paikkaa
12,75 % (60 000 ääntä) -> 5 paikkaa

Pidän vähintään kolmea paikkaa Perussuomalaisille selviönä ja neljää paikkaa järkevänä tavoitteena. Viideskään paikka ei täysin utopistinen ole, koska Soinin henkilökohtaisen kannatuksen ansiosta vaalipiiri saattaa olla PS:n paras. Valtakunnallisen kannatuksen on silti oltava nykyisiä galluplukemia korkeampi, jotta viides paikka voisi toteutua.

Kalervo

Quote from: Ulkopuolinen on 18.04.2010, 21:04:23
Noista RKP menettänee ääniä ihan kohtuullisesti, kiitos Thorsin. Jos pudotus on iso, niin voi mennä paikka. Ja sitähän täällä toivoisivat varmaan kaikki.

Mihin kummaan tämä arvio perustuu? Se, että Thors ei suomenkielisen väestön suosiota nauti, ei tarkoita, että RKP:n äänestäjät olisivat jotenkin puolueeseensa kypsyneet.

RKP on tällä vaalikaudella onnistunut erinomaisesti siinä, mitä puolueen äänestäjät siltä vaativat. Ruotsin kielen asema on pysynyt ennallaan ja Ylen ruotsinkielisen tuotannon rahoitus saatiin varmistettua. Kaikki muu on RKP:n äänestäjäkunnalle täysin toisarvoista. RKP:lla on vähiten liikkuvia äänestäjiä, eikä puolue viime vuosikymmeninä ole jäänyt alle 3 paikkaan Uudellamaalla. Ruotsinkielisillä on nyt myös erittäin painava syy äänestää omaa puoluettaan, sillä Hanken on opetusministeriön "tarkkailulistalla" ja ainakin teoriassa lakkautusuhan alla, kun korkeakoulujärjestelmää rukataan uuteen uskoon.

Oma arvioni PS:n kolmesta paikasta perustuu lähinnä Soinin eurovaaleissa keräämiin ääniin. Uudenmaan vaalipiirissä Soini sai 23 700 ääntä ja mielestäni Soinin on nyt mahdollista kerätä 30 000+ ääntä ottaen huomioon, että eurovaalit eivät puolueen äänestäjiä houkuttele samalla tavalla kuin eduskuntavaalit. Neljä paikkaa vaatisi Soinilta jo niinistömäistä haravointia tai vaihtoehtoisesti muiden ehdokkaiden pitäisi kerätä useamman tuhannen äänen saaliita, mihin en oikein usko.

Jonkin verran vaikutusta on varmasti myös kokoomuksen ehdokasasettelulla. Täytyy muistaa, että viimeksi Niinistö keräsi yksin käsittämättömät 60 000 ääntä ja veti mukanaan pari muutakin. Mikäli Niinistö nyt jättäytyy pois, ei kokoomus kykene samanlaiseen pottiin, mikä hieman helpottaa kilpailua vaalipiirissä.

Oman tuntumani mukaan edes Katainen & Stubb -kaksikko ei kykenisi paikkaamaan Niinistön aukkoa, eikä Stubbin ehdokkuus ole edes vielä varma. Miestähän ei kiinnosta eduskunta pätkääkään, mutta mikäli jatko ulkoministerin pestissä näyttää todennäköiseltä, saattaa hän lähteä keräämään ääniä puolueelle. Stubbin kannalta ongelmallinen olisi sellainen tilanne, että hän lähtisi ehdolle ja tulisi tietysti valituksi, mutta ulkoministerin salkku menisi sivu suun. Tällöin kaveri olisi jumissa eduskunnassa, vaikka oikeasti haluaisi olla Brysselissä.

nimetönkeskustelija

En olisi myöskään kovin toiveikas RKP:n alasajon suhteen. Vaikka Hommankin galluppi osoitti, että myös ruotsinkielisistä löytyy nuivaa sakkia paljonkin, ei se silti todista, että he jättäisivät äänestämättä RKP:ta. Eurovaaleissakin RKP:lla meni ihan hyvin. Ja voihan käydä niinkin, että RKP saa paljon suomenkielisten ääniä heidän ajamansa maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Tosin samoilla apajilla kalastaa myös ainakin vihreät.

Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Topelius

Sen verran uhmaan vielä, että RKP:n menestys riippuu aika paljon mediasta. Eurovaaleissa media rummutti (ihan aiheellisesti) kovaan ääneen siitä, kuinka RKP:n ainoa parlamenttipaikka on uhattuna. Tämä varmasti aktivoi puolueen äänestäjiä, ja seurauksena olikin mielestäni jopa aika yllättävä torjuntavoitto. Jos RKP onnistuu masinoimaan median taas myllyttämään sitä, kuinka RKP:n ja sitä kautta ruotsinkielisten asema on uhattuna, niin tuloksena voi olla jälleen uusi torjuntavoitto. Äänestäjärakenteen muutos tulee kyllä laskemaan RKP:n äänimäärää ennemmin tai myöhemmin, mutta on vaikea sanoa koska. Puolueen eduskuntavaalikannatus on kuitenkin pysynyt hyvin tasaisena ainakin vuodesta 1970 lähtien, eli toistaiseksi RKP:n kuitumisesta ei itse asiassa ole edes merkkejä.

---

Perussuomalaisten asetelma Uudellamaalla on kieltämättä mielenkiintoinen. Kolme paikkaa on mielestäni hyvä tavoite, ja neljä olisi jo jymypaukku.

Hype

Quote from: Timoteus on 18.04.2010, 17:39:39
Uudenmaan vaalipiiri todella kasvaa yhdellä paikalla 35 kansanedustajaan.

35-paikkaisessa vaalipiirissä yhteen paikkaan voidaan pahimmassa tapauksessa vaatia korkeintaan 1/36:n eli noin 2,78 prosentin suuruinen ääniosuus (= "piilevä äänikynnys")

Kahteen paikkaan tämä kynnys on vastaavasti 2/36 eli noin 5,56 %

ja kolmeen paikkaan 3/36 eli noin 8,33 %

neljään paikkaan 4/36 eli noin 11,11 %

Teemu Lahtinen

Eduskuntavaalitiedote 21.4.2010

Hyvät ystävät, kannattajat, tukijat ja lukijat! Ilmoitan asettuvani ehdolle kansanedustajaksenne 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaisten ehdokkaana.

Poliittinen linjani on monille tuttu. Olen politiikassa yhteiskunnallisesti perustavanlaatuisten kysymysten vuoksi. Edustan kansallismielistä ja isänmaallista maailmankatsomusta. En ole jakamassa euroja eri eturyhmille, vaan puhun periaatteellisista linjauksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tavoitteeni on turvata suomalaisen Suomen tulevaisuus eurooppalaisessa Euroopassa.

Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa. Kansakunta hallitsee valtiotaan, eikä toisin päin ja vapauteen käsitetään laaja kirjo mahdollisuuksia, eikä toisten velvollisuuksia. Haluan rakentaa Suomesta tällaista länsimaista sivistysvaltiota, jossa vallitsee varsin kohtuullinen verotus, vapaa vaihdanta ja yleinen kunnioitus näille periaatteille rakennettua yhteiskuntaa kohtaan.

Poliittiset kysymykset

Käytännössä tulevan vaalikauden keskeisimmät kysymykset ovat nykyisen järjettömän ja vahingollisen maahanmuuttopolitiikan oikaisu ja yhteiskuntaa rikkovan monikultturismin vaimentaminen. Olennaisesti näihin liittyy kansalaisvapauksien jatkuvan kaventamisen keskeyttäminen ja menetettyjen vapauksien palauttaminen. Erityisesti mainitsen sananvapauden sekä aseiden hallussapidon.

1. Maahanmuuttopolitiikka

Laajoille kansalaispiireille on jo käynyt selväksi, että Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on vailla ajatusta, ymmärrystä ja kansalaisten luottamusta. Nykyisestä linjasta vastaavat kaikki hallituspuolueet, myös ne, jotka ovat tilapäisesti oppositiossa. Harjoitettuun politiikkaan ei saada korjausta äänestämällä keskustaa, kokoomusta, sosialidemokraatteja, vihreitä, ruotsalaisia tai vasemmistoa, vaikka kaikki puolueet tulevat listoillaan tarjoamaan järkivaihtoehtoja tai sellaisiksi nimeämiään.

Muistikatkoksista kärsivä pääministeri Vanhanen juuri vakuutti Astrid Thorsin linjalla olevan koko hallituksen tuen ja Jutta Urpilainen on tunnustanut sinänsä räväkän "maassa maan tavalla" -avauksensa retoriseksi tempuksi. Ainoastaan yhdellä puolueella on selvä ja ristiriidaton linja maahanmuuttopolitiikkaan. Vain Perussuomalaiset kulkevat yksillä rattailla.

2. Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita ja ikään kuin ylhäältä annettuna luonnonlain kaltaisena asiain tilana, mutta todellisuudessa se on samanlainen poliittinen valinta kuin mikä tahansa muukin. Monikultturismi pyrkii tarkoituksellisesti hajottamaan omaehtoisesti syntyneet yhteisöt, kuten kansallisvaltiot, keskenään kiisteleviin ryhmittymiin, joita ei yhdistä muu kuin maantieteellinen läheisyys. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kuvottaa se, että valtio on ryhtynyt ajamaan monikultturismia ja käyttää siihen meidän verorahojamme. Julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Monikultturismin seurauksena yhteiskunta menettää yleisen normijärjestelmänsä, johon koko yhteiskunnan lainsäädäntö perustuu. Monikulttuurismin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten "hajota ja hallitse" -menetelmää. Nostamalla toisistaan poikkeavien ja eristyneiden ryhmien ja alakulttuurien arvot samalle tasolle luodaan pohjaa tulevaisuudelle, jossa omalakiset yhteisöt ovat ulkopuolisen arvostelun ulottumattomissa. Keskenään hajanaiset ryhmät on helppo alistaa määrätietoisen ja aggressiivisen politiikan alle, kuten totalitaristisen islamismin.

3. Vapaus ja oikeudenmukaisuus

Tunnuslauseeni on "vapaus, vakaus, vauraus" ja nämä käsitteet ovat lähiajan poliittisen tavoitteeni: kansallisen solidaarisuuden, kansanvaltaisuuden ja vapaan sekä vahvan kansalaisyhteiskunnan taustalla. Näillä tavoitteilla luodaan edellytykset vapaudelle ja vakaudelle ja mahdollistetaan vaurauden kasvu. Kansallinen solidaarisuus ja kansanvaltaisuus lannistavat sosiaalisten ristiriitojen ja jännitteiden syntymistä.

Kansallinen sanomani kytkeytyy myös näihin ihanteisiin. Kansallisvaltio on vastaus etnisten ristiriitojen ennaltaehkäisyyn. Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa. Vakaa monikulttuurinen yhteiskunta on johdettu rautaisella poliittisella johdolla Neuvostoliiton, Jugoslavian tai monen muun (onneksi) kaatuneen diktatuurin tapaan. Poliittisen otteen heltyessä piilossa kasvaneet jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti. Muodollisesti vapaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa etniset ristiriidat tulevat ilmi avoimesti ja tämän tuosta ne poksahtelevat kahakoiksi ja pienkonflikteiksi, kuten Yhdysvaltojen ja Ranskan lähiöissä. Yhteisesti luotu kulttuuri on yhteiskunnan edellytys.

Valitettavasti länsimaissa on havaittavissa kehityskulkuja, joissa monikulttuurisuutta rakennetaan yhtä aikaa poliisivaltion kanssa. Sanavapautta rajoitetaan ja julkisuudessa esitetään arvovaltaisiakin kannanottoja sensuurin puolesta ja nimimerkkejä vastaan. Valtio on rakentanut (huonosti toimivan) teknisen ratkaisun, jota tarvittaessa voidaan käyttää minkä tahansa sanoman, viestin tai verkkosivun sensuroimiseksi kansalaisilta. Kaupalliset toimijat ovat nöyrtyneet viranomaismielivaltaan.

Meidän on puolustettava sananvapauttamme, eikä vain omaamme vaan koko yhteiskuntamme.  Sananvapaus on tärkein monista vapauksistamme, ilman sitä meillä ei ole muitakaan vapauksia. Sanavapauden varaan on rakennettu koko länsimainen sivistys aina valistuksen ajasta lähtien. Nyt edessämme on uusi pimeys joka hyvin kouriintuntuvasti on rajoittamassa oikeuksiamme sanan, omatunnon, ilmaisun, vakaumuksen, uskonnon, elinkeinon ja sivistyksen suhteen. Vapauttamme uhkaavalle fundamentalismille ei tule antaa tuumaakaan periksi.

Oikeudenmukaisuus on yhteisön olemassaolon perusta. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, eikä kukaan kunnioita epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa. Tuolloin liian helposti epäkunnioitus kohdistetaan toisiin ihmisiin, minkä seurauksista on lukemattomia surullisia esimerkkejä. Oikeudenmukaisuuden lähtökohta on, että kukin saa ansionsa mukaan. Mahdollisuus elää toisten vaivannäöstä ilman hyväksyttävää syytä on riistoa ja loisimista, tapahtui se sitten herrana tai veroelättinä.

"Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi" totesi Anders Chydenius teoksessaan Kansallinen voitto vuonna 1765.

4. Asepolitiikka yhtenä yhteiskunnallisen vapauden ilmaisimena

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen aseharrastaja on elänyt lainsuojattomassa tilassa muutaman viime vuoden ajan. Suorastaan hämmästyttävällä tavalla 600 000 mihinkään syyllistymätöntä ammunnan ja metsästyksen harrastajaa sekä asekeräilijää ovat päätyneet poliitikkojen, median ja virkamiesten sylkykupeiksi ja kiusanteon kohteiksi. Poliittiselle eliitille laillisten aseiden ja aseharrastajien demonisointi on helppo ja tehokas keino kääntää yleisön katse pois sellaisista asioista, jotka oikeasti vaikuttivat tragedioissa.

Median ja poliitikkojen toimintaa ikävämpää on kuitenkin viranomaismielivalta, viranomaisen kun pitäisi perustuslain mukaan noudattaa kaikessa toiminnassaan tarkoin lakia. Suomen historiassa on sortokausiksi nimettyjä ajanjaksoja, jolloin valtiovalta antoi lakia rikkovia määräyksiä. Tuolloin viranomaiset usein valitsivat määräyksen vastaisen, mutta lainmukaisen toimintatavan ja saivat vastata oikeamielisyydestä vapaudellaan, kun valtio vangitsi ja karkotti Siperiaan rehellisiä virkamiehiä. Virkakuntaan on palautettava nöyristelemätön kansalaisia palveleva laillisuushenki.

Viranomaisten lipsuminen yhdessä asiassa johtaa pian lipsumiseen toisessakin. Voitko olla koskaan varma, että valtio tai sen edustaja tietää sinua paremmin, mikä on sinulle hyväksi? Hyvä hallinto toimii kansalaisten eduksi noudattaen lakia. Tapa, jolla uutta ampuma-aselakia on valmisteltu, on kaikilta osiltaan irvikuva hyvästä hallintotavasta. Yhteiskunnan tilan ilmaisimia on useita, mutta suhtautuminen kansalaisten aseisiin on paljastavimpia ja juuri nyt ajankohtaisin.

"No free man shall ever be debarred the use of arms" kirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen laatija ja kolmas presidentti Thomas Jefferson 1776 esityksessään Virginian perustuslaiksi, jota usein jatketaan edelleen Jeffersonia kreditoiden: "The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government".

Mahdollisuudet

Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva kansanliike on saanut paljon huomiota ja sen omaksumien näkemysten kannatus on kasvanut tutkitusti. Myös Perussuomalaisten kannatus on kasvanut voimakkaasti edellisistä vaaleista. Uudenmaan vaalipiirissä laskennallisesti jo nyt on odotettavissa kolme paikkaa ja neljäkin on täysin realistinen ja hyvän kampanjan saavutettavissa. Voitto on käsin kosketeltavissa.

Oman kannatukseni kasvu on nyt kantanut hyvällä äänimäärällä Espoon kaupunginvaltuustoon ollessani heti Timo Soinin jälkeen toinen valittu perussuomalainen. Edellisten eduskuntavaalien seurauksena olen tällä hetkellä varakansanedustaja. Saatu kokemus ja kasvaneet voimavarat siivittänevät nyt pitkälle.

Vaalimatemaattisesti jonkinlaista osviittaa antaa Sampo Terhon Uudellamaalla saama 2129 äänen kannatus eurovaaleissa, mutta tässäkin pitää muistaa eurovaalien tavallista alhaisempi äänestysaktiivisuus. Toisaalta äänestettävissä olevia ehdokkaita oli vaalien valtakunnallisesta luonteesta johtuen enemmän.

Käytännön asiat

Lähtökohta on hyvä, mutta valituksi tulo vaatii vielä paljon työtä. Enemmän kuin mitä yksi ihminen voi tehdä. Vakiintuneeseen porukkaan tarvitsemme mukaan tekijöitä monenlaiseen tehtävään. Meille on kehittynyt hyvä henki ja kaikenlainen erityisosaaminen, joka voisi olla hyödyksi, on tervetullutta. Emme ehkä osaa kuvitellakaan kaikkea, mutta asiantuntijat itse tietänevät kuinka voisivat auttaa. Näissä vaaleissa myös varainkeruuseen ja sen oikeaan tapaan on kiinnitettävä erityishuomiota. Sen suhteen apu on erittäin tervetullutta jo nyt.

Kokemuksesta tiedämme, että vaalitapahtumiin tarvitaan väkeä kuten mainosten jakamiseenkin. Varsinaisen kampanjan aktiivivaiheen aikana on hyvä jakaa tehtäviä jaksamisen vuoksi. Pienetkin asiat auttavat, kuten ehdokkuudestani kertoen tutuille ja tuntemattomille, toreilla, verkkokeskusteluissa ja arkielämässä. Henkistä tukea ei koskaan ole liikaa ja voit esimerkiksi helposti liittyä kannattajaksi Facebook-sivulleni, jossa kampanjan edistymisestä tiedotetaan.

http://www.teemulahtinen.fi/blogi/2010/04/21/ehdokkaanne-2011-eduskuntavaaleissa/

ElinaElina

Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

Lopenkyllästynyt

Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 14:59:48Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa.
Kuuluuko työnteko noiden vastuiden tahi klassisten hyveiden alle?
Keskiajan ajatellaan yleisesti alkaneen 400-luvulla Rooman valtakunnan hajoamisesta. Varhaista keskiaikaa leimasivat sodat, kansainvaellukset ja konfliktialtis "monikulttuurisuus". (Vehmas, 2005)

Aldaron

Quote from: Topelius on 20.04.2010, 14:37:07
Sen verran uhmaan vielä, että RKP:n menestys riippuu aika paljon mediasta. Eurovaaleissa media rummutti (ihan aiheellisesti) kovaan ääneen siitä, kuinka RKP:n ainoa parlamenttipaikka on uhattuna. Tämä varmasti aktivoi puolueen äänestäjiä, ja seurauksena olikin mielestäni jopa aika yllättävä torjuntavoitto. Jos RKP onnistuu masinoimaan median taas myllyttämään sitä, kuinka RKP:n ja sitä kautta ruotsinkielisten asema on uhattuna, niin tuloksena voi olla jälleen uusi torjuntavoitto. Äänestäjärakenteen muutos tulee kyllä laskemaan RKP:n äänimäärää ennemmin tai myöhemmin, mutta on vaikea sanoa koska. Puolueen eduskuntavaalikannatus on kuitenkin pysynyt hyvin tasaisena ainakin vuodesta 1970 lähtien, eli toistaiseksi RKP:n kuitumisesta ei itse asiassa ole edes merkkejä.
Juuri noin se toimii. RKP:llä on hyvin lojaali peruskannattajajoukko ja sitten on se porukka joka joskus äänestää RKP:tä ja joskus ei. Nämä ovat tyypillisesti keskimäärin nuorempia, kaksikielisiä ja asuvat usein suuremmissa kaupungeissa (PK-seutu jne). Näillä "osittaisilla/satunnaisilla" kannattajilla on voimakas taipumus siirtyä RKP:n suuntaan aina kun ruotsin kielen aseman koetaan olevan jollain tavalla vaakalaudalla. Tähän riittää jo se, jos aggressiivinen kielenkäyttö ruotsinkielisiä kohtaan netissä lisääntyy merkittävästi. Näinhän kävi viime vuonna ja se myötävaikutti osaltaan siihen, että RKP meni eteenpäin sekä EU-vaaleissa että Kauniaisten kuntavaalin uusinnassa syksyllä. Tuo on pohjimmiltaan hyvin yksinkertaista psykologiaa, jota on helppo ymmärtää, jos yrittää asettua kaksikielisen suomalaisen asemaan: kun kaksikielinen kohtaa netissä (tai muualla) aggressiivista kielenkäyttöä ruotsinkielisiä kohtaan, se on tietenkin omiaan vahvistamaan hänen identiteettinsä ruotsinkielistä osaa, mikä ilmenee usein päätöksenä äänestää sittenkin RKP:tä, "varmuuden vuoksi".

Elementary...
"Barbaren väljer vapen, du välja må som han,
när vilddjur öppnar gapen, ingen tanke tala kan"
- Pär Lagerkvist

"Men ändå kunde jag inte avstå från att söka mig till det omtöcknade förståndets gemenskap."
- Henrik Tikkanen

Teemu Lahtinen

Quote from: Lopenkyllästynyt on 21.04.2010, 15:08:30
Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 14:59:48Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa.
Kuuluuko työnteko noiden vastuiden tahi klassisten hyveiden alle?

Mielenkiintoinen, joskin vähän teoreettinen kysymys. Työntekoa sinänsä ei kai oikein vastuuna voi pitää, sillä tunnustan myös muut tavat hankkia elantoa, kunhan se ei tapahtu riistämälläja loisimalla. Kreikkalaisten hyveisiin ei työnteko kuulunut, mutta kohtuullisuus sulkenee pois loisimisen. Roomalaisilla tunnustettuja hyveitä oli koko enemmän ja niihin mahtuu myös industria, joka on ahkeruutta, työteliäisyyttä ja uutteruutta.

Hagbard

Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 14:59:48
Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa.

Tämä on hieno havainto.

Vapaus, vakaus, monikulttuurisuus. Valitse kaksi. Kaikkia kolmea et voi saada. 

Juha Päivärinta

Quote from: Hagbard on 21.04.2010, 15:59:35
Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 14:59:48
Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa.

Tämä on hieno havainto.

Vapaus, vakaus, monikulttuurisuus. Valitse kaksi. Kaikkia kolmea et voi saada. 

vakaus ja monikulttuurisuus? Ööööh?
Ex-Jekku

Teemu Lahtinen

Quote from: Jekku on 21.04.2010, 16:03:22
Quote from: Hagbard on 21.04.2010, 15:59:35
Vapaus, vakaus, monikulttuurisuus. Valitse kaksi. Kaikkia kolmea et voi saada. 

vakaus ja monikulttuurisuus? Ööööh?

Neuvostoliitto, Jugoslavia, Saddamin Irak jne... (hetkellään) vakaita ja monikulttuurisia, mutta eivät vapaita.

Janne


Ant.

Hieno ehdokas Uudellemaalle! Äänestäisin, jos olisin samassa vaalipiirissä.

Joko muita perussuomalaisten Uudenmaan ehdokkaita julkistettiin?
Homma is the new black.

Sisäministeri

Onnea Teemulle ja kumppaneille vaalitaisteluun!
Tulee olemaan meinaan aika saatanallinen vuosi edessä kaikilla ehdokkailla, puolueista puhumattakaan.

Aldaron

Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 16:23:37
Quote from: Jekku on 21.04.2010, 16:03:22
Quote from: Hagbard on 21.04.2010, 15:59:35
Vapaus, vakaus, monikulttuurisuus. Valitse kaksi. Kaikkia kolmea et voi saada.  

vakaus ja monikulttuurisuus? Ööööh?

Neuvostoliitto, Jugoslavia, Saddamin Irak jne... (hetkellään) vakaita ja monikulttuurisia, mutta eivät vapaita.
Juuri noin. Mitä monikulttuurisempi jokin yhteiskunta on, sitä todennäköisempää on, että se kehittyy joko täydellisen kaaoksen tai diktatuurin suuntaan. Esim. Sveitsi ei kelpaa esimerkiksi toimivasta monikulttuurisesta yhteiskunnasta, sillä saksan- ranskan-, italian- ja retoromaaninkielisten sveitsiläisten väliset kulttuurierot ovat liian vähäisiä jotta niistä voisi puhua aitona monikulttuurisuutena. Monikulttuurisuudesta voidaan puhua vasta kun samassa yhteiskunnassa vaikuttaa vähintään kaksi arvopohjaltaan selvästi toisistaan poikkeavaa kulttuuria. Usein taustalla vaikuttaa uskonnollinen ero (Islam ja kristinusko, islam ja hindulaisuus jne). Jos eri ryhmien väliset erot ovat liian suuret, syntyy helposti tilanne, jossa ne tulkitsevat yhteiskunnan pelisäännöt eri tavalla, ja sitä ei mikään vapaa yhteiskunta pidemmän päälle kestä. Joko sääntöjä noudatetaan enemmän tai vähemmän spontaanisti ja vapaaehtoisesti tai yhteiskunta ottaa lopulta kovat keinot käyttöön ja pakottaa dysfunktionaalisesti käyttäytyvät ryhmät ruotuun. Juuri tästä syystä valinta on viime kädessä tosiaan tehtävä monikulttuurisuuden ja vapaan yhteiskunnan välillä.  
"Barbaren väljer vapen, du välja må som han,
när vilddjur öppnar gapen, ingen tanke tala kan"
- Pär Lagerkvist

"Men ändå kunde jag inte avstå från att söka mig till det omtöcknade förståndets gemenskap."
- Henrik Tikkanen

Matias Turkkila

Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 14:59:48
Hyvät ystävät, kannattajat, tukijat ja lukijat! Ilmoitan asettuvani ehdolle kansanedustajaksenne 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaisten ehdokkaana.

Hyvä ystävä, ilmoitan jo nyt tulevani äänestämään sinua.

Juha Päivärinta

Juu, minä masinoin Kymenlaaksosta käsin Teemun vaalipiirissä asuvia kavereita.
Ex-Jekku

Teemu Lahtinen

Quote from: Aldaron on 21.04.2010, 17:14:47
Mitä monikulttuurisempi jokin yhteiskunta on, sitä todennäköisempää on, että se kehittyy joko täydellisen kaaoksen tai diktatuurin suuntaan. Esim. Sveitsi ei kelpaa esimerkiksi toimivasta monikulttuurisesta yhteiskunnasta, sillä saksan- ranskan-, italian- ja retoromaaninkielisten sveitsiläisten väliset kulttuurierot ovat liian vähäisiä jotta niistä voisi puhua aitona monikulttuurisuutena. Monikulttuurisuudesta voidaan puhua vasta kun samassa yhteiskunnassa vaikuttaa vähintään kaksi arvopohjaltaan selvästi toisistaan poikkeavaa kulttuuria.  

Aivan. Kyllähän mekin Suomessa olemme melko hyvin tulleet toimeen suomen- ja ruotsin- ja saamenkielisten kesken.

Sveitsin kohdalla vaikuttaa sekin, että erikieliset väestöt asuvat omissa melko itsenäisissä kantoneissaan.

Johannes Nieminen

Quote from: Ant. on 21.04.2010, 16:31:33
Hieno ehdokas Uudellemaalle! Äänestäisin, jos olisin samassa vaalipiirissä.

Joko muita perussuomalaisten Uudenmaan ehdokkaita julkistettiin?

Piiritoimikunta teki ehdotuksena viime lauantaina. Sunnuntaina on piirin kevätkokous, joka vahvistaa ensimmäiset ehdokkaat. Ymmärtääkseni Teemu on ensimmäisten joukossa, mutta muista en tiedä.
Yksi Nuivan Vaalimanifestin alkuperäisistä allekirjoittajista.
Vantaan kaupunginvaltuutettu 2009-2017

Mika.H

Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 17:38:16


Kymysys 1 millä äänimäärällä soinin perässä pääsee seuraavat sisään? suuruusluokat riittää.

Kymysys 2. Montako ydinvoimalalupaa pitäisi nyt myöntää (testikysymys)

Ja perusteet. Jos nyt kumminkin päätyisin äänestämään kokoomuksen ulkopuolelta jotain niin sinä olisit melko vahva ehdokas.

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Teemu Lahtinen

Quote from: Mika.H on 21.04.2010, 17:46:08
Kymysys 1 millä äänimäärällä soinin perässä pääsee seuraavat sisään? suuruusluokat riittää.

Viimeksi riitti 1055, mutta uskoisin sen tulevan nyt kasvamaan parin tuhannen tietämille.

Quote
Kymysys 2. Montako ydinvoimalalupaa pitäisi nyt myöntää (testikysymys)

Ja perusteet. Jos nyt kumminkin päätyisin äänestämään kokoomuksen ulkopuolelta jotain niin sinä olisit melko vahva ehdokas.

No mielestäni ydinvoimalan rakentamisen ei tulisi olla valtakunnanpoliittinen päätös laisinkaan ja siinä mielessä lukumäärään kantaa ottaminen on mielestäni irrelevanttia. Kun lait, asetukset ja normit on täytetty pitäisi voimala olla mahdollista rakentaa sinne, minne kunta sellaisen saa kaavotettua. (Kaavoituksessa toki valtiollakin on pieni roolinsa.)

Mika.H

Quote from: Teemu Lahtinen on 21.04.2010, 17:50:05

No mielestäni ydinvoimalan rakentamisen ei tulisi olla valtakunnanpoliittinen päätös laisinkaan ja siinä mielessä lukumäärään kantaa ottaminen on mielestäni irrelevanttia. Kun lait, asetukset ja normit on täytetty pitäisi voimala olla mahdollista rakentaa sinne, minne kunta sellaisen saa kaavotettua. (Kaavoituksessa toki valtiollakin on pieni roolinsa.)

eli suomeksi siis. jos on kolme määräykset täyttävää lupaa niin äänestäisit nyt kolmen puolesta. vai mitä?
Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Teemu Lahtinen

Quote from: Mika.H on 21.04.2010, 17:55:10
eli suomeksi siis. jos on kolme määräykset täyttävää lupaa niin äänestäisit nyt kolmen puolesta. vai mitä?

Jep.